Ficin nimi: Vällyihisi nukkumaan
Kirjoittaja: Hopeakettu
Tyylilaji: Fluff, ficlet, slash
Ikäraja: S
Paritus: Fred/George
Varoitukset: pientä insestiä
Haasteet: FanFiction50 sanalla 029.Talvi.
Vastuunvapaus: Kaikki kuuluu J.K. Rowlingille valevimpattimia lukuunottamatta.
A/N: Inspiraationa Kristiina Braskin versio kappaleesta Tuulilasin nurkkaan (tai pikemminkin sen melodia); otsikko on muokattu versio kohdasta ”vällyihini nukkumaan”. En ole aiemmin kirjoittanut Fred/Georgea, toivottavasti tykkäätte tämmöisestä pikku tarinasta!
Kommentit ovat aina tervetulleita. ♥
Vällyihisi nukkumaan– Fred?
Fred!Fred Weasley hätkähti hereille viileässä vuoteessaan, haroi hämmentyneenä loimuavia hiuksiaan ja tuijotteli ympärilleen räpytellen unta kauemmas. Toisella puolen huonetta Georgen lukulamppu oli sytytetty, mutta se ei valaissut tummaa huonetta juurikaan. Fred erotti kuitenkin rullalle kuoriutuneen maton, pahvilaatikkotornit jotka vartioivat oven molemmin puolin ja samassa hän katsoi tismalleen samanlaisiin silmiin kuin omansa: sänkynsä reunalla istuva George oli herättänyt hänet ja tuijotti nyt häntä kiinteästi.
– Mitä nyt? Fred kysyi kohottautuen ärtyneenä käsivarsiensa varaan. Georgella oli paras olla hyvä selitys kun herätti hänet kesken unien.
– Minulla on kylmä, George valitti kuiskaten. Hänen hampaansa kalisivat jokaisella tavulla niin että Fredillä kesti hetki saada selvää mitä hän sanoi.
– Hae kaapista lisäpeitto, Fred urahti, lösähti vuoteelleen ja käänsi kylkeään. George ei kuitenkaan antanut periksi niin helpolla.
– Fred?
– No mitä vielä?
– Enkö minä voisi tulla sinun viereesi?
Fred huokaisi. Uni oli tipotiessään. Kyllähän he silloin tällöin nukkuivat sylitysten, mutta yleensä yksi asia johti toiseen ja he päättyivät lopulta tiedätte-kyllä-mihin, mutta sinä yönä Fred ei olisi millään jaksanut. Takana oli kiireinen päivä pilapuodissa (huijauksenpaljastavat valevimpattimet olivat tuottaneet päänvaivaa kun kaikki yhdeksän laatikollista alkoivat kirkua syyttä yhtä aikaa; jokaisen kaksikymmentä vimpatinta sisältävän paketin avaamisessa kesti oma aikansa ja lopulta puoti oli pitänyt sulkea aikoja ennen oikeaa sulkemisaikaa) ja huomenna oli taatusti lähes yhtä kiireinen päivä jouluaaton kurkistaessa nurkan takana.
– Et nyt, minä haluan nukkua, Fred vastasi ja kiskoi peittoa korvilleen.
–
Kilttiii? kuului Georgen aneleva ääni. – Voidaanhan me nukkua, ei meidän välttämättä tarvitse harrastaa se… teleiden laskemista.
Fred tyrskähti. Lopulta hän päätti antaa periksi.
– Äh, olkoon, tule tänne, poika murahti ja raotti peittoaan sen verran että hänen kaksoisveljensä mahtui luikahtamaan sen alle. Tämä asetteli itsensä paremmin kapealle sängylle ja samassa Fred kiljahti.
– George, sinun jalkasi ovat jääkylmät!
George vain nauroi ja sohi Fredin jalkoja jäisillä varpaillaan. Fred vetäytyi mahdollisimman kauas veljestään, muttei hetken kuluttua voinut vastustaa tämän kujeilevaa katsetta vaan nojautui likemmäs painaakseen suudelman tämän otsalle. George aavisti tulevan hetkessä ja kohotti kasvojaan, ja punertavan hiusrajan sijaan Fred osuikin hätkähtäen veljensä kosteille huulille. Sitten Fred katsahti kaksoisveljensä silmiin; tämä hymyili niin onnellisen näköisenä, ettei Fred voinut mitään virneeseen vetäytyvälle suulleen.
– Kauniita unia, Fred.
– Kauniita unia.
Sanoista huolimatta he valvoivat vielä hetken toisiaan katsellen, mutta yön varttuessa he lopulta vaipuivat uneen sylikkäin, ja ulkona lumihöytyviä satoi hiljakseen kuin varoen herättämästä veljeksiä.
