Title: Saan saman päivän iltaan..
Author: Ciffie
Rating: S
Pairing: Miro/Reko
Summary: Erinäisiä kohtauksia kahden rakastuneen päivästä.
A/N: Tämä on siis nyt tällainen melkein juoneton pätkähdys, jossa kerrotaan vain pieniä pätkiä poikien päivästä. Pääasiassa koko ajatus syntyi siitä, että tunnen itse, mutta en voi niitä toiseen tarinaani kirjoittaa. Eli siis kirjoitettu melkein vain halusta saada jotain kirjoitettua. ^^' Toivottavasti ei nyt ihan kamala sitten ole.
Olen kirjotellut tästä puolet valmiiksi, joten laitanpas nämä kolme ensimmäistä tähän nyt sitten heti ja loput sitten joskus, kun valmistuvat. ^^
--
11.27
Tungen kirjoitusvälineet hymyillen penaaliin ja napautan paperinipun alareunan pöytään. Penaali ja ylimääräiset konseptit lentävät reppuun ja tuolinjalat raapivat lattiaa tehdessäni kovaäänistä lähtöä.
- Valmis, tokaisen virnistäen ja tunnen pistävät katseet selässäni. Koepapereiden levähdettyä opettajan kiiltävälle pöydälle olen jo harpponut ulos luokasta ja paikallistanut Miron nojailemasta yläkerran kaiteeseen. Rappuset ja ruutukuvioitu lattia vilistävät kenkieni alla kun kipitän yläkertaan ja kierrän kerroksen toiselle puolelle. Miro ei selvästikään huomannut tuloani, sillä hän repäisee kuulokkeet korviltaan ja katsoo minua vihaisen näköisenä, kun tökkään häntä lujaa kylkeen.
- Mikä ihme teit ihmisii oikeen vaivaa nykyään? Aina tarttee säikytellä, poika valittaa ja räpeltää pienen soittimensa laukkuun. Hän luo suuntaani melko tuskastuneen katseen ja kääntyy sitten taas nojaamaan kaiteeseen. Kierrän kädet hänen vyötäisilleen ja leukani löytää lepopaikan hänen olkapäältään.
- Lupaan tökätä hellemmin ens kerralla, kuiskaan Miron korvaan. Suloinen puna nousee pojan poskille. Tummat ripset pyyhkivät hitaasti ylösalas Miron räpytellessä rauhalliseen tapaansa. Rutistan hieman lujemmin ja irrotan sitten käteni hänen ympäriltään. Lähistöllä nuokkuva tuoli saa toimia väliaikaisena levähdyspaikkana takalistolleni ja jalkani juoksivat aamulla kilpaa kellon kanssa niin uljaasti, että ne ansaitsevat paikkansa toiselta tuolilta. Miro vilkaisee nyreästi suuntaani, kun yritän löytää kunnollista asentoa.
- Etkö sä voi koskaan käyttäytyä ihmisiksi, poika tuhahtaa ja työntää jalkani alas tuolilta.
--
14.04
Musiikki valuu pois kuuluvista ja huoneeseen laskeutuu syvä hiljaisuus. Tunnen Miron hengityksen liikuttavan kissankarvaa poskellani ja irrotan kömpelösti, mahdollisimman varovasti käteni hänen nukkuvien sormiensa tiukasta otteesta. Ovelta kuuluva koputus tunkeutuu tajuntaan ja saa Miron pomppaavan paikaltaan istumaan sängynlaidalle.
- Son lukossa, muru, mutisen avaamatta silmiä ja kohta sängyn nytkähdys paljastaa pojan löytäneen itsensä taas makuuasentoon.
- Jääkö Reko päivälliselle? Miron äiti huutaa käytävästä oven takaa ja hyssyttelee pojan pienintä sisarta, joka ilmeisesti ei taaskaan saanut mitä olisi halunnut. Ääntelen jotain yrittäen saada sitä kuulostamaan myöntävältä vastaukselta, ja ravistelen Miron taas hereille. Pojan väsyneet silmät harittavat suloisesti, kun hän yrittää tarkentaa katsettaan minun kasvoihini mustien, ylikasvaneiden etuhiustensa läpi. Valkoinen kaulus on ryttääntynyt toiselta puolen nukkumisen aikana ja painunut puoliksi mustan paidan kaula-aukon sisälle. Katselen poikaa hymyillen lempeästi toisen uniselle hämmennykselle.
- Tiedätsä, että sä oot ehkä maailman ihanin ihminen? kuiskaan silitellen Miron hiuksia ja osaa hänen kasvoistaan. Leveä hymy kohoaa pojan huulille ja hänen tuikkivat silmänsä kaventuvat suloiseen tihruun.
- Tiesin mä sen. Ja mä tiedän senki, että sä oot se kaikkein ihanin, Miro kuiskii takaisin ja löydän itseni kohta syvältä suudelmasta. Ovelta kuuluu uusi koputus, mikä saa meidän huulemme vihdoin erkanemaan toisistaan, joskin hieman vastentahtoisesti.
- Se ois nyt sitten pöydässä, kunhan ehditte sieltä pesästänne kömpiä tälle puolelle, tuttu ääni ilmoittaa. Miro nousee sängyltä ja seisoo hetken keskellä huonetta suoristamassa vaatteitaan ja hiuksiaan, ja vetää minut sitten mukanaan oven läpi käytävän kautta keittiöön ruokailemaan.
--
17.38
- Jos mä vaan saisin ni mä käpertyisin nyt sun syliin enkä koskaa päästäs irti enää, Miro hymisee leveä virne kauniilla kasvoillaan ja silittelee peukalollaan kämmenselkääni. Pulleat lumihiutaleet leijuvat pimentyvältä taivaalta kohti hiljentynyttä puistoa ja tennareiden ohutkankaisia kärkiä saaden maiseman näyttämään romanttiselta erityisesti tyttöjen - ja Miron - silmiin.
- Mä haluan suudella sua lumisateessa. Ja mä haluan sulta joulusuukon. Ja uutena vuotena! Mä haluan juhlia sun kanssa uutta vuotta, poika jatkaa silmät virneestä sirrillään.
- Mä juhlisin sun kanssa vaikka kello kaheksaa, nauran ja pomppaan penkiltä seisomaan lumen valtaamalle polulle repäisten Miron perässäni. Pakkashiekka ratisee kenkien alla ja takaani kuuluu hiljaista pärskintää lumen eksyessä pojan nenään tämän yrittäessä kalastaa sitä suuhunsa, mutta muuten on ihan hiljaista. Pysähdyn katulampun alle, ja kun poika vihdoin pääsee luokseni asti nappaan hänet syliini ja painan suukon hänen kosteisiin hiuksiinsa.
- Lunta sataa pimeessä illassa. Mites ois se suudelma nyt? kuiskaan ja saan innostuksen tuikahduksen syttymään Miron silmiin. Nyhdän pojan valolaikun ulkopuolelle pimeään katveeseen ja käärin käteni hänen ympärilleen.
- Rakastatko sä mua? mumisen pojan kylmää poskea vasten ja vastaukseksi saan pehmeät huulet painumaan vasten omiani ja suudelman lämpö leviää hitaasti lämmittäen kehoa sisältäpäin. Suudelman jälkeen Miro hautaa kasvonsa kaulan ympärille kietomaani huiviin, ja seisomme pimeän suojassa kunnes varpaita alkaa jäätää ja on pakko liikkua, jos ei halua muuttua jääpatsaaksi puiston koristeeksi.
--
A/N: Noniin... ^^' Olisi kivaa tietää, jos joku tykkää. Tai vastaavasti ei tykkää, käyhän se niinkin. ^^
