// Alaotsikko: George, Angst, (S)
Title: Farewell
Author: Farena
Genre: Angst
Pairing: Ei
Rating: S
Summary: Mutta totuus oli että siinä, lumen ja maan alla, hänen allaan, valkoisessa arkussa makasi hiljaa ja liikkumattomana ja kalpeana hänen rakas veljensä.Disclaimer: Hahmot kuuluu ihanalle J.K. Rowlingille, en omista mitään tai ketään.
Warnings: Spoilaa DH:ta, deathfic
A/N: George Fredin haudalla. Miten paljon tuskaa veljen menettäminen saakaan aikaan. Biisin sanat on Uniklubin biisistä "Huomenna". Mielestäni sopiva kappale, koska siinä Jussi laulaa hänen kuolleesta veljestään. Pyydän vielä anteeksi tulevia kirjoitusvirhetiä ja sitä etten vieläkään osaa kappalejakoa.
------------------------------------
Niin he löytävät toisensa,
tuhansien tähtien joukosta,
loistavat niin kirkkaina,
toisiinsa ovat sidottuinaKirpeä pakkanen pisteli Georgen poskia. Hän käveli jouluaamuna hautausmaalla kohti rakkaan veljensä hautaa. Muu perhe vielä nukkui; George halusi tulla yksin.
Lunta satoi sankasti ja hänen kenkänsä jättivät jäljet lumeen. Tavallisesti hänen jälkiensä vieressä kulkisivat toiset, aivan identtiset jäljet. Tavallisesti hän kulkisi Fredin kanssa yhdessä. Tavallisesti he ehkä kehittelisivät pinnauspurtavia, tai muita uusia tuotteita pilapuotiin.
Vaikka meille annettaisiin koko avaruus,
vain hetki kun sen saisin katoamaan,
vaikka maailma eteeni polvistuisi,
sen vain saisin palamaan.
Ja huomenna, taas huomenna,
olen surullinen.Graniittinen hautakivi paistoi muiden keskeltä. George astui kiven eteen. Hän pyyhki lumet sen päältä ja asetti haudalle seppeleen. Sen kukkaset olivat yhtä punaisia kuin hänen hiuksensa. Kuin Fredin hiukset.
Kuumat kyyneleet valuivat Georgen kylmillä poskilla kun hän luki hautakiveen kaiverretun tekstin.
Kuolema on vain toinen suuri seikkailu.Hän näki kasvojensa heijastuvan graniitin pinnssta. Aivan kuin Fredin kasvot. Liian identtiset. Jopa peiliin katsominen koski.
Mutta totuus oli että siinä, lumen ja maan alla,
hänen allaan, valkoisessa arkussa makasi hiljaa ja liikkumattomana ja kalpeana hänen rakas veljensä. Tuntuu kuin puolet sydämestä olisi revitty irti. Hän ei enää koskaan olisi kokonainen tai se sama nauravainen punapäinen poika joka sai ympärillä olevat hytkymään naurusta.
Toisinaan hän toivoi että olisi kuollut kuin Fred, ettei hän tuntisi sitä surua joka viilsi hänen sydäntään kuin vastateroitettu veitsi. Hän ei enää edes pystynyt ajattelemaan Frediä. Kun hän katsoi peiliin ja hymyili, hän näki Fredin hymyilevän, kun hän itki, hän näki Fredin itkevän. Hän tunsi olevansa puolikas, kuin auringonpaiste ilman valoa tai suru ilman kyyneleitä.
Tämä olisi hänen ensimmäinen joulunsa ilman Frediä.
Farewell my friend.------------------------------------
Hyvin lyhyt roskakorista vetäisty ficci, teksti tökkii, kritiikkiä saa tulla, ja niin pitäkin.