Title: Vedenneito
Author: Rowena
Genre: LW3-ficci, angst, one-shot
Rating: S
Pairing: Narcissa/Remus (Narcissa/Lucius)
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille.
Summary: Vierees jään lepäämään, kun lumous katoaa.
A/N: Osallistun tällä Lyrics wheeliin muistaakseni keväällä 2006. Päätin lisätä tämän uuteenkiin Finiin, kun satuin tämän arkistoistani bongaamaan.
Vedenneito
Vesipisarat tipahtelivat laiskasti Tylyahon järveen.
Tip, tip, tip.
Ääni kuulosti maaniselta, samalla sekä pelottavalta, että johdonmukaiselta. Tai ehkä tuntemus pelosta syntyi juuri johdonmukaisuudesta, siitä, että kerrankin luonto oli ennalta-arvattavissa. Tip, tip, tip koko ajan, jatkuvasti. Luonnon leikkiä tahdeilla ja laskuopilla.
Narcissa makasi selällään kostealla nurmella. Alkukesän yön kepeä tuuli tanssi paljaalla iholla, tarttui ennestäänkin sotkuisiin hiuksiin. Narcissa räpytteli väsymyksestä raskaita silmiään. Hän tiesi, että viisainta olisi nousta ylös ja pukeutua, ennen kuin joku yövirkku tylypahkalainen sattuisi paikalle. Mutta raukea vartalo ei tahtonut hievahtaakaan Remuksen viereltä.
Niin, Remus, tuo kultainen poika. Narcissa kierähti kyljelleen ja kurottautui sivelemään nukkuvan Remuksen rintakehää. Remus ei herännyt, mutta ei Narcissa olisi sitä tahtonutkaan. Hän halusi säilyttää lumouksen, olla pilaamatta sitä puheella. Narcissa painoi päänsä Remuksen vatsalle ja sulki silmänsä.
Kun Narcissa havahtui, oli sade lakannut. Ilma tuoksui raikkaalta, ja järven tumma vesi näytti houkuttelevalta. Varovasti Narcissa nousi seisomaan ja käveli vesirajaan.
Sateen raiskaama järvi otti neidon rauhallisesti vastaan, mutta äkkiä se imaisi hänet mukanaan kokonaan, pesi puhtaaksi sekä ulkoisesta, että sisäisestä liasta. Vesi antoi hyväksynnän, anteeksiannon. Vesi, puhtauden alku, ei syyttänyt. Se oli liian tahraton välittämään rakastamiensa neitojen syntisyydestä. Vesi halusi vain kulkea eteenpäin, pyörteillä, myrskytä, nauttia. Se halusi sekoittaa mukaansa eksyneen neidon pään, sotkea hiukset, tunkeutua kehon jokaiseen soppeen. Vesi tahtoi olla valtias. Se tahtoi rikkoa ja koota taas uudestaan. Vesi oli itsevaltaisuudessaan täydellinen. Mutta mikään lumous ei kestä ikuisuuteen. Vesikään ei ole kyltymätön, vaan kyllästyy aina lopulta leikkimään vaarallista leikkiään neidon kanssa. Se heittää neitonsa maalle kuin simpukan tai jonkin muun itselleen arvottoman aarteen. Vesi ei välitä.
Narcissa jäi huohottaen makaamaan vesirajaan. Hänen aikansa alkoi olla lopussa. Parin tunnin kuluttua hän joutuisi kohtaamaan Lucius Malfoyn vastatakseen tämän kosintaan. Se oli kuitenkin vain muodollisuus, sillä Mustat ja Malfoyt olivat sopineet edullisesta avioliitosta aikapäiviä sitten. Kukaan ei ollut kysynyt Narcissan mielipidettä, eikä kukaan tiennyt hänen haluavan vastata Luciukselle kieltävästi. Paitsi Remus. Rauhallisesti uinuva poika luuli, että Narcissa antaisi Luciukselle rukkaset. Narcissa tiesi voivansa ja haluavansa tehdä niin, mutta samalla hän tiesi, ettei koskaan tekisi niin. Hän ei pystyisi elämään köyhänä, vaikka miten olisi tahtonut omistautua Remukselle. Ei, Narcissa tiesi valitsevansa lopulta vaurauden, hyvän aseman ja ihailun, Luciuksen. Remus ei pystynyt tarjoamaan kuin sydämensä, eikä se riittänyt Narcissalle syyksi tehdä vastoin sukunsa tahtoa.
Narcissa nousi seisomaan ja väänsi enimmät vedet pois hiuksistaan. Jossain haukkui koira. Ilma oli painostava, maa hohkasi kosteutta. Märkä ruoho tuntui ikävältä paljaiden jalkojen alla, kun Narcissa käveli Remuksen luo. Narcissa oli aikeissa pukeutua, mutta ei lopulta voinut vastustaa kiusausta käpertyä Remuksen vierelle vielä viimeisen kerran. Huomaamatta kädet kiertyivät pojan ympärille, huulet hakeutuivat rintakehälle.
Aivan liian nopeasti aamu nosti päätään ja pyyhkäisi yön pois tieltään. Epäröinnin aika oli ohi, ja päätöksen oli oltava valmis. Mutta se ei ollut. Narcissa painautui tiukemmin vasten Remusta. Täydellinen lumous oli vaihtunut täydelliseksi ahdistukseksi. Narcissa ei tahtonut liikahtaakaan, ei, vaikka kuuli pehmeitä askelia polulta. Joku oli tulossa järvelle.
Narcissa ei jaksanut välittää.
Vesi kutsui sielua niin suloisesti.
Askeleet pysähtyivät Narcissan taakse. Hagridin kukko kiekui. Pian alkaisi taas sataa. Tulija laski kätensä Narcissan olkapäälle.
"Tyttörukka. Mitä teet täällä yksin?"
Pää räjähtää
ohut kuori repeää
paljastaen pienen ihmisen
sä luot nahkasi
minä katson silmiisi
nään ikävää
kaiken kestävää
vierees jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa
täydellisen
kuvan piirrän veteen
uin läpi sen
näyn ihmeellisen
särkyy viivat, ympyrät
värit valuu pohjaan
jään kellumaan
outoon satamaan
veteen jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa
käyn maahan makaamaan
ajaisitpa päälleni
jäisit katsomaan
jäännöksiäni
tielle jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa
vierees jään lepäämään
kun lumous katoaa
siihen jään miettimään
kun lumous katoaa
(Ismo Alanko - Lumous katoaa)