Älä mene rikki (angst, S)

[Kommando]

Title: Älä mene rikki
Author: Kommando
Genre: Het, angst, osittaisromance
Rating: S
Pairing: Nimetön poika/nimetön tyttö
Summary: Sinä olet niin siro, olet heinänkorsi laiturilla, olet kuin valonsäde pilven takaa. Sinä hymyilet ja lämpö hyväilee sinua. Sinun on kai hyvä olla. Miksi minusta pitää tuntua näin pahalta?

A/N: 'Älä mene rikki' on peräisin puolen vuoden takaa, toukokuulta. En vain ole saanut aikaiseksi julkaista novelleja muualla kuin kotisivuillani, mutta no, nytpä siihenkin tulee muutos.
Kirjoitin täysin improlla. Yleensä en tykkää kirjoittaa angstia, mutta täytyy sanoa, että tätä tekstiä rakastan.


Älä mene rikki

Siinä sinä istut ja naurat ja heiluttelet jalkojasi, kun iltapäivä alkaa piiloutua yön varjoon. Vesi alkaa olla viileää ja sinä kiljahtelet, kun se silittelee varpaitasi, pohkeitasi, aivan liian ohuita nilkkojasi. Valo kurottelee vielä puiden yli ennen katoamistaan, sinä ojennut selällesi laiturille ja aurinko kutittelee kylkiluitasi. Sinä hymyilet, sinä naurat, ja minua alkaa vähitellen kuvottaa. Minä en uskalla koskea sinuun.
Sinä kierähdät vatsallesi, vesipisarat roiskahtavat jaloissasi. Kun painat pääsi omille käsivarsillesi, lapaluusi ovat kuin kaksi terävää pientä siltaa. Ennen tapasin antaa sormieni laskea liukumäkeä niillä, ja silloinkin sinä nauroit. Nyt pysyn metrien päässä, istun hiljaa ja katson, kuinka valo tanssii luillasi.

Mitä sinä tuijotat?

Sinä naurat aina. Tai hymyilet.

Sinä olet kaunis.

Taas sinä naurat. Miten olet voinut tehdä tuon itsellesi?

Enkä ole. Katso nyt minua.

Minä en uskalla. Pelkään, että sinussa ei enää ole jäljellä mitään katsottavaa, että jokainen katsekin kuluttaa sinun ruumistasi. Sinä olet niin siro, olet heinänkorsi laiturilla, olet kuin valonsäde pilven takaa.
Sinä hymyilet ja lämpö hyväilee sinua. Sinun on kai hyvä olla. Miksi minusta pitää tuntua näin pahalta?

Mikä sinua vaivaa?

Mikäkö minua vaivaa? Sinä. Minä pelkään sinun katoavan. Minä pelkään, että joskus herään siihen, että sinun voimavarasi ovat loppuneet. Sinä olet niin kaunis. Miten olet voinut tehdä tuon itsellesi?

Ei minua mikään vaivaa.

Ja niin minä ojennun siihen sinun viereesi, jotta sinun olisi vielä parempi olla. Sinä suukotat poskeani ja virnistät ja kun minua alkaa hymyilyttää, naurat taas. Joskus minä jaksoin aina nauraa sinun kanssasi. Aina. Nyt minä pelkään aivan liikaa. Aurinko katoaa ja me jäämme varjoon, minä haluaisin olla sinun vierelläsi, sinun ympärilläsi, haluaisin olla sinun aurinkosi niin kuin sinä olit joskus minun. Mutta sinun siro vartalosi näyttää niin voimattomalta, niin hennolta, etten minä uskalla koskea. Sinä näytät siltä, että katkeaisit.
Minun sormeni varmaan ylettäisivät kokonaan lantiosi ympärille. Sinä et aina ole ollut tuollainen. Sinä olit ennenkin kaunis, niin kaunis, minähän olin lyyhistyä aina kuin näin sinut. Sinun ei tarvinnut kuin hymyillä, ja myöhemmin, silloin minä opin sen, kuinka sinut saa nauramaan. Sinä olet aina niin iloinen. Mikä sinua syö noin?

Rakastan sinua.

Pelkään sinua.

Niin minäkin sinua.

Minä voisin estää. Minä voisin pysäyttää tapahtumat, minä voisin pelastaa sinut. Sinä pieni koivunoksa syksyn hiljaisuudessa, sinä pieni kuivunut ruoho, sinä pieni perhonen, jota en uskalla sulkea kämmeniini. Sinä karkaat pian minulta. Ja sitä en tule antamaan sitä itselleni anteeksi.
Minä vain katselen sivusta, kun sinä alat vähitellen, hetki hetkeltä yhä enemmän, muistuttaa kuihtunutta kukkaa. Kerran niin kaunista.
Sinä riitit minulle juuri sellaisena kuin olit.

Miksi sinä olet noin hiljainen?

Koska minä pelkään enkä voi sanoa sitä sinulle.

Miten sinä olet voinut tehdä tuon itsellesi?

Sinun hymysi katoaa, kuin et ymmärtäisi.

Tehdä minkä?

Tehdä minkä? Kadottaa itsesi. Heinänkorsi, koivunoksa, minä en uskalla koskettaa sinua, kun pelkään sinun särkyvän sylissäni. Minä en osaa käsitellä posliinikeijuja.
Enkä minä lopultakaan vastaa. Minä vain silitän sinua, lapaluista, ihan niin kuin ennenkin, silloin kun ne eivät vielä olleet noin erottuvat. Mutta minä en pysty siihen kauaa, minuun sattuu. Nousen istumaan ja käännän sinulle selkäni. Lähestyvässä yössä kuuluu vain yöperhosten siiveniskut ja veden hiljainen kuohunta, kun se lyö rantahiekkaan. Minä olen ihan hiljaa, mutta päässäni huutaa pelko.
Älä mene rikki.

Sinä olet ihan hassu.

Aina sinä vain naurat. Siirryt siihen viereeni, ihan kiinni kuin perhonen terälehdelle. Etkö sinä näe itseäsi? Etkö sinä ymmärrä, kuinka hellästi sinua pitääkään kohdella, kuinka vaikeaa on varjella sinua maailman iskuilta?
Minä kierrän käsivarteni ympärilleni, ihan varovasti vain. Älä mene rikki, älä siinä sylissäni, niin pyydän sisälläni, ja sinä vain hymyilet ja käyttäydyt kuin kehräten. Minä näkisin sinut sellaisena, jolla on vain ohut turkki kylkiluiden päällä, hylätty kissa kaukaisessa maassa. Sinä olet minun, mutta minä en tiedä kuinka tehdä sinusta hemmoteltu lemmikki.
Enitenhän minä olen heikko. Minä en saa autettua sinua. Minä en osaa pysäyttää sinua, kun sinä kävelet pienenä, viattomana, uteliaana väärälle tielle. Ei sinun voi olla hyvä näin.

Minun on niin hyvä olla sinun vierelläsi. Minä sovin sinun syliisi niin täydellisesti.

Älä mene rikki.

[Kaalimato]

*täysin mykistynyt* O_O

[size=50]Tämä on niin mykistävän kaunis etten yhtään ihmettele kommenttien vähäisyyttä. O_O[/size]

[Francina]

Siis, olihan tämä hyvä. Jotenkin mulla on fobioita preesensissä kirjoitusta kohtaan, ja se tietysti heti särähti. Kirjoitus oli muutenkin ehkä hieman sekava, on hienoa kirjoittaa vertauskuvia käyttäen, mutta liikaa on liikaa. Tässä oli vertauskuvia niin paljon, että oletan ja toivon sen olleen tämän "juttu"? Syy, miksi tämä kannattaa lukea ja pitää erilaisena ja sen takia niin upeana?  
Olihan toki jotkut vertauksista osuvia, yksinkertaisen kauniita.

Sinä olet niin siro, olet heinänkorsi laiturilla, olet kuin valonsäde pilven takaa.

Siro-adjektiivin taisin bongata vähän liian monta kertaa, tai sitten vain jotain kuvittelin. Mutta tämän lauseen ongelma on oikeastaan HEINÄNKORSI LAITURILLA. Kuulostaa siltä, että joku on katkaissut heinän ja teipannut sen laituriin pystyyn. Jos olisit käyttänyt ehkä hieman parempaa sanavalintaa, voisi tämä kuulostaa kivaltakin.

Ja mun mielestä valonsäde joka tulee pilven takaa, on voimakas, lohtua tuova, mutta tässä olit liittänyt sen heikkouteen, joka sinänsä ei toimi, jos multa kysytään.

Älä mene rikki, älä siinä sylissäni, niin pyydän sisälläni, ja sinä vain hymyilet ja käyttäydyt kuin kehräten. Minä näkisin sinut sellaisena, jolla on vain ohut turkki kylkiluiden päällä, hylätty kissa kaukaisessa maassa.

Älä mene rikki. Ihanasti sanottu. Ihan tosi, rakastan tätä tarinan nimeä <3 Kissa-vertauskin toimi, mutta ehkä paremmin ilman tuota kaukaisessa maassa -ilmausta.

Oikeestaan pidin tästä, ja mun oli tarkotus kirjottaa pidemmältikin, mutta teeveen orjana se ei nyt onnistu.
Ai niin, ja kai tämä kertoi anoreksiasta? Että tajusin oikein?

[Kommando]

Kaalimato: Mitä tuohon nyt voi sanoa? :') Toivottavasti muutkin nyt uskaltautuvat kommentoimaan, en minä pure, ainakaan kovin kovaa. Kiitos sinulle!

Francina: Kiitos ihanan rakentavasta kommentista :) Joo, tässä oli nimenomaan tarkoitus puhua koko ajan kielikuvallisesti.
Tuosta lainauksesta: ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Olen hakenut merkitystä, että henkilö on mielikuvana 'heinänkorsi' ja laituri on ihan todellisuutta. Tai siis... en nyt osaakaan sitten selittää, vaikka tajuan ongelman varsin hyvin. Kielikuva ja tosiasia samassa lauseessa, moka, ei toimi. En siis ole tarkoittanut laiturilla olevaa heinänkortta. :D
Kyllä, epäsuorana aiheena on syömishäiriö, tajusit oikein.

[Rojumo]

Jotenkin eksyin näihin vanhempiin postauksiin, ja totesin, että nyt olis ehkä aika kommentoida tätäkin.

Tämä on ehdottomasti mun suosikkificcini täältä. Rakastan tätä nimestä loppusanoihin asti.

[samnth]

Aijjai.<3 Hyvää angstia<3 Tyyliin jäi hetkeksi transsiin kun oli lukenut tämän. Aivan upeaa tekstiä, kuvasit hyvin anorektisen (tai ei se välttämättä ollut anorektikko, mutta kuitenkin) tytön laihuutta, pienuutta. Ja sen pojan huolenpito oli hellyttävää.

Minä en osaa käsitellä posliinikeijuja.

Tuo lause lyhykäisyydessään oli ihana. Niin yksinkertaienn, niin täynnä asiaa. Myönnän, että menetin sydämeni tälle. Täysillä.

Kiitos!!(:

-samnth

[Ms. Mad Stalin]

Tämä on hyvin kaunis ja surullinen. Mielestäni kielikuvia ei ole ollenkaan liikaa (pidän erityisesti juuri tämäntyylisestä tekstistä), ne tuovat vain raukean, unenomaisen, kaihoisan tunnelman. Minusta kielikuvat ja vertaukset vaativat myös lukijalta tietynlaista... ajatustyötä, mikä on mielestäni tärkeää joissain teksteissä, että lukija saa oivaltamisen tunteen. Rakastan etsiä syempiä merkityksiä ja asioita sanojen pinnan alla.

Mielikuvani tekstistä muuttui rajusti tarinan edetessä. Odotin jotain ihan muuta, mistä tässä loppujenlopuksi onkin kyse,  mikä osaltani nostaa tekstin pisteitä tajuttomasti. Se perimmäinen ajatus tekstissäsi esitettään hienovaraisesti, sitä ei hierota naamaan heti alusta, ja kun ymmärrys vihdoin välähtää, aihe tekee tekstistä entistä kauniimman.

Nousen istumaan ja käännän sinulle selkäni. Lähestyvässä yössä kuuluu vain yöperhosten siiveniskut ja veden hiljainen kuohunta, kun se lyö rantahiekkaan. Minä olen ihan hiljaa, mutta päässäni huutaa pelko.
Älä mene rikki.

Todella kauniita sanoja. <3 Kirjoitat anorektiasta näkökulmasta, joka tuo esille läheisen ihmisen huolen ja pelon, mikä ei ole liian tavanomaista. Lisäksi et tosiaan kerro missään vaiheessa suoraan aihettasi, et puhu syömisestä... ja silti lukia ymmärtää, mitä tahdot sanoa. Kunnioitettavaa. x3

[Koiranruusu]

Huoh... Kaunis, surullinen, herkkä, kaunis, koskettava ja niin kaunis. Pidin siis.

Teksti eteni soljuen, sanat piirsivät voimakkaita kuvia verkkokalvoille. Hetkeksi unohtui, että on oikeasti talvi. Tunnelma, joka oli lähes eteerinen muodosti jyrkän vastakohdan sille ahdistukselle ja tuskalle, jota kertoja koki rakkaansa puolesta.

Syömishäiriön illuusio ja totuus samassa paketissa. Siis se mielikuva kauneuden tavoittelusta, kun totuus on julma ja karu, eikä siitä löydy kauneutta. Samoin sanat ja mielikuvat olivat hyvin kauniita, mutta niiden viesti oli järkky. Sekavasti ilmaistu, mutta ehkä tuon tuosta ymmärtää.

Rakentavaa ei taaskaan löydy, tunnekuohu taisi viedä sen mukanaan.

Koiruus kiittää tästä   

[Kommando]

VVVVÄY, olette liian ihania. D8
Tai siis... kiitos kommenteista. ♥

Hei ihan tosi, en osaa sanoa yhtään mitään. Etenkin Ms. Mad Stalinin ja koiranruusun kommentit pistivät hiljaisiksi. Ihanaa että tykkäätte tyylistäni *ww* ♥

Afdjhgfsdgjh!
*rutistaa*

[Gasolina-]

Mun aivot ei suostu ton tekstin jälkeen enää yhteistyöhön.
Jösses, miten ihanaa ja surullinen se oli.
Ja mitenkäs se nyt menikään... : tykkään!