Nimi: Kuollut kaikille muillekin
Kirjoittaja: Rowena
Paritus: Penelope/Percy
Ikäraja: S
Genre: Angst
Disclaimer: Kaikki, minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, myös kuuluu hänelle.
Summary: Sen syksyn muotivärit olivat punainen ja harmaa.
A/N: En tiedä, miten viisasta on yhdistää LW-ringin bonuskierros ja haasteficci, mutta päätinpä kuitenkin kokeilla. Kiitos, Anna-Liisa, että haastoit minut kirjoittamaan Percy-hettiä, ja anteeksi, että lopputuloksesta tuli.. häröhkö.
A/N2: Vanha ficci, muistaakseni syksyltä 2006.
Kuollut kaikille muillekin
Se tapahtui eräänä sunnuntaina sinä syksynä, jolloin punainen ja harmaa olivat muotivärejä ja huivi kruunasi asun kuin asun.
Percy oli kuuliaisesti verhonnut itsensä harmaaseen hansikkaita ja jalkineita myöten ja kaulassaan hänellä oli punainen huivi väriä tuomassa. Penelope oli yrittänyt saada hänet laittamaan päähänsä skottiruutuisen baskerinkin, mutta siihen ei Percy ollut suostunut. Joku ylpeys se oli Weasleyllakin.
Percyn käsipuolessa Viistokujan katuja kopsutteli Penelope, tuo kaunis ja huoliteltu neitonen. Hän tuoksui kalliille hajuvedelle ja talutti Percy-koiraansa vastatuuleen. Koko ajan hän puhui itsestään, mutta ei kuitenkaan puhunut. Punaiset huulet liikkuivat ja suusta kohosi pientä höyryä jo viilenneeseen ilmaan, mutta sanat olivat puuroa. Percy sulki niille korvansa, mutta muisti välillä haukahtaa tai murista, mitä ikinä Penelope halusikaan.
Penelope houkutteli Percyä jokaisella ruumiinosallaan, houkutteli, kiusasi ja hymyili. Samalla hän kuitenkin työnsi Percyä kauemmas itsestään. Tai sitten Percy työnsi itse itseään, mutta oikeastaan se oli yhdentekevää. Penelope hymyili ja Percy häikäistyi.
Päivä päivältä sokeat hetket kuitenkin olivat muuttuneet yhä lyhyimmiksi, ja nyt häikäistyminen kesti ainoastaan sen verran, että Penelope oli ehtinyt vetää Percyn perässään muotiliikkeeseen, jossa työskenteli aina sunnuntai-iltapäivisin.
Siellä värikkäiden vaatteiden peittämien kiviseinien sisässä Percy tunsi olonsa yksinäiseksi, vaikka Penelope hänen vieressään puhui taukoamatta ja kulutti kasvojaan Percyn silmissä. Percy olisi halunnut paeta sitä huumaavaa yhdistelmää, jonka Penelopen hajuvesi ja kiviset seinät muodostivat. Tuoksu tarttui hänen huiviinsa ja oli kuristaa hänet. Percy taisteli vastaan ja haikaili hiljaisille kaduille.
Hiljaiset kadut ulvoivat ikkunan takana, mutta Penelope eristi ne Percyn mielestä esittelemällä poikaystävänsä muotiliikkeen johtajalle. Percy hymyili ja nyökkäsi, hymyili ja nyökkäsi. Johtaja imitoi häntä ja näytti samanlaiselta koiralta kuin mikä Percykin oli. Penelope häikäisi heidät molemmat.
Ennen kuin Percy ehti löysätä kaulapantaansa, hän huomasi istuvansa takahuoneen peilin edessä. Penelope pyyhkäisi likaisen peilin puhtaaksi yhdellä käden heilautuksella. Hänen kultainen rannerenkaansa raapiutui pitkin peilin pintaa. Tuo raastava ääni herätti Percyn.
”Kerro minulle jotakin todellista itsestäsi, Penelope.”
”En ehdi, rakas. Levitän juuri meikkivoidetta poskillesi.”
”Kerro, mistä pidät minussa.”
”En ehdi, rakas, mutta sulje sinä silmäsi, jotta saan levitettyä luomivärin tasaisesti.”
”Tiedätkö, kuka minä olen?”
”Tietenkin, rakas, mutta sulje jo suusi, jotta voin punata huulesi. Pian sinusta tulee maailman paras näyttelykoira, minun näyttelykoirani.”
Percy haukahti kuuliaisesti, mutta repäisi sitten huulipunan pois Penelopen kädestä. Hän viskasi pöydällä hohtaneen meikkipussin pölyiselle lattialle ja katosi, ennen kuin pöly oli ehtinyt laskeutua Penelopen stilettikorkokengille.
Takahuoneen ovi sulkeutui ja Percy harppoi ulos muotiliikkeestä. Henkarit huusivat hurraata ja johtaja jäi jälkeen.
Hiljaiselta kadulta Percy löysi itsensä revittynä ja likaisena. Hän repäisi kaulastaan huivinsa ja peitti sillä itsensä. Penelope tuli hänen taakseen ja veti häntä narusta, mutta Percy ei välittänyt. Kauaa ei Penelope jaksanut siinä kadulla seistä. Hän lähti toiseen tapaamiseen, mutta piirsi sitä ennen huulipunalla ristin Percyn selkään.
”Olet minulle kuollut, Percy Weasley.”
Penelope, joka tiesi kaiken, ei tiennyt, että huomenna Percy olisi kuollut kaikille muillekin.
Ultra Bra - Sokeana hetkenä
tiilitalojen keskellä
hän kirjoitti minulle nimensä
kiinalaisin kirjaimin
vetoavalla hymyllään
houkutteli minut porttikäytävään
kerran
lumitraktori
mursi tästä seinästä palan
täällä on oma
tuoksunsa
hämärän kivisen paikan
rautaisen portin
öljytyt saranat
kun siirtyy äkkiä
päivänvalosta
pimeään
kestää tottua näkemiseen
sokeana hetkenä hän suuteli minua
eihän voi tuntea ihmistä
joka ei kerro
itsestään mitään
sokeana hetkenä hän suuteli minua
eihän voi tuntea ihmistä
joka ei kerro
itsestään mitään
sunnuntaina on juhlavaa
kävellä
hiljaisia katuja
olla matkalla tapaamiseen
ihmiset
vetävät naruista
vakavia koiria ulkoilutetaan
kun siirtyy äkkiä
päivänvalosta
pimeään
kestää tottua näkemiseen
sokeana hetkenä hän suuteli minua
eihän voi tuntea ihmistä
joka ei kerro
itsestään mitään
sokeana hetkenä hän suuteli minua
eihän voi tuntea ihmistä
joka ei kerro
itsestään mitään
