Nimi: Aurinkoenergiaa
Kirjoittaja: Arte
Esilukija: Beelsebutt
Paritus: Remus/Bill
Ikäraja: K-11
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaTyyli: UST, draama
Yhteenveto:
Mies hänen edessään, yllään, oli yhtä aurinkoa: Billillä oli voimakkaat ja vahvat raamit, mutta tämän silmät olivat pehmeät ja suunkaari ystävällisen kutsuva.Osallistuu: Rare10,
FiFin Neliapilahaaste,
fanfic-suomen TärkkelyshaasteA/N Olen tainnut edellisen kerran kirjoittaa slashia pari vuotta sitten. Nyt voi taas hyvillä mielin femmeillä seuraavat pari vuotta ja harkita asiaa sitten taas uudemman kerran!
Beelsebutt yllytti, sillä
fanfic-suomen Tärkkelyshaasteessa oli vapaana Remus, jolle piti joku henkilö parittaa. Osallistuin keväällä
FiFin Neliapilahaasteeseen, josta puuttui slashlehti, joten tässä tarjoutui hyvä tilaisuus täyttää se (ja lisätä vähän Rare10:n ficcisaldoa). Kiitos Bbuttikselle inspasta, kannustuksesta, esiluvusta ja kehuista! ♥
AurinkoenergiaaSe ei ollut ensimmäinen kerta. Tuskin myöskään viimeinen (valitettavasti vai onneksi?). Remus lakkasi hengittämästä nenän kautta estääkseen itseään haistamasta Billin kiihottavan kiimaisen alkukantaisen hientuoksun, jossa oli aavistus sutta. Mies oli juuri astunut sisään Kotikolon keittiöön hiukset hiestä märkinä, Remus istui pöydän ääressä ja tutki killan tietoarkkeja. Syyskuun ensimmäiset päivät olivat epätavallisen hiostavia ja niska kostui pelkästä ulkoilman ajattelusta. Taikuus toki piti viileänä, mutta lenkkeilyasusta päätellen Remus otaksui Billin nauttivan kosteasta päänahastaan ja punakoista poskistaan.
Hän ei katsonut perään, kun Bill laski itselleen hanasta vettä ja joi monta lasillista yhtä kyytiä.
”Ah”, mies murahti nojaten (liian seksikkään, mutta eihän sitä kuulunut huomata) vartalonsa tiskipöytään ja ummistaen nautinnollisesti silmänsä.
”Oliko hyvä lenkki?” Remus antoi kasvojensa muodostaa puolikkaan hymyn vaikka tiesi, että hänen silmänsä tuikkivat epäsoveliaalla tavalla.
”Oli”, Bill virnisti ja katsoi suoraan silmiin. ”Oikein tyydyttävä.”
Remuksen oli pakko kääntää katseensa takaisin pergamentteihinsa, jotta saattoi piilottaa edes osan siitä leveästä hymystä, joka kukki hänen huulillaan. ”Sepä hyvä”, hän sanoi huvittuneella äänellä.
Bill kuului kumoavan vielä muutaman vesilasin ennen kuin vahvarakenteinen keho ilmestyi Remuksen silmäkulmaan. Mies latasi käsivartensa (joista verisuonet pursuivat joka suuntaan) pöydän kulmalle ja nojautui katsomaan levällään olevia pergamenttirullia ja -paloja. Remus hengitti kerran nenänsä kautta eikä mahtanut mitään peniksensä hienoiselle liikehdinnälle.
”Mitä etsit?” Matala ääni kostutti niskaa paremmin kuin paahtava helle.
”Tarkastelen vain ensimmäisen kilta-ajan arkistolappuja, koetan löytää jotain käyttökelpoista.”
”Lomailisit välillä, se tekee kaikille ihan hyvää.” Hyväntahtoinen äänensävy ja miehinen tuuppaus olkapäähän (joka sai kaipaamaan enemmän).
Remus nosti katseensa Billin silmiin ja hymyili hieman, ei niin väsyneesti kuin hänellä niinä aikoina oli tapana. Mies hänen edessään, yllään, oli yhtä aurinkoa: Billillä oli voimakkaat ja vahvat raamit, mutta tämän silmät olivat pehmeät ja suunkaari ystävällisen kutsuva. Tämän olemus uhkui varmuutta ja luottamusta, auttamisenhalua ja räjähdysherkkää toimintavalmiutta, ja kuitenkin Remus onnistui löytämään jotain inhimillisen herkkää ja välittävää (ehkä se oli hieman salattua?), joka sai hänen ihokarvansa pystyyn ja ajatukset hyvin paljon alemmas.
Eivät kosketukset olleet välttämättömyys. Heidän välillään virtaava seksuaalinen jännite oli jo itsessään niin ravitsevaa, että pelkkä pienen hetken kestävä katseenvaihto sai energiavarat turpoamaan.
Bill vetäytyi kauemmas, ja Remuskin nousi seisomaan. ”Täytynee sitten pitää se tauko, jos kerran niin sanot”, hän sanoi pienesti virnistäen ja tunsi Billin kanssa itsensä pitkästä aikaa enemmän kelmiksi kuin moneen pitkään, harmaaseen vuoteen.
Oliko siinä loppujen lopuksi mitään väärää? He olivat molemmat naimisissa, se oli totta, mutta toisaalta, eiväthän he koskaan
tehneet mitään (ajatuksethan olivat loppujen lopuksi vain ajatuksia, jokaisen ikiomia ja henkilökohtaisia). Sodan aikana pienetkin annokset aurinkoa (missä muodossa tahansa) olivat tervetulleita - elintärkeitä.