Menetin sinut kauan sittenAuthor: Minttushka
Pairing: Hermione/Ginny
Genres: Drama&Romance
Rating: S
Disclaimer: Mikä on Rowlingin ja SMG:n, ei ole minun.
Summary: Menetin sinut kauan sitten, vedit hartiat korviin ja kävelit pois.A/N: En oikein tiedä. Kirjoitettu
Andyn haasteesta #kilahtaneiden totuudessa ja tehtävässä, vähän surumielisessä mielentilassa ja Scandinavian Music Groupin ”Vieläkö soitan banjoa” –kappale repeatilla. Ensimmäinen Hermione/Ginnyni, mutta tuskin viimeinen, tämä on aivan ihana paritus (:
***
Metsä palaa rajan takana, minä vain nukun
aamulla kaduilla on savua ja aurinko kutistuuIllan laskeva aurinko värjäsi kaiken lämpimänkultaiseksi ja häivytti varjot pois. Se leikitteli punaisilla hiuksilla ja pehmensi ruskeita kiharoita, kun hennot kädet kiertyivät valkean hevosen kovaan muovipintaan, pää nojautuen taaksepäin ja punaiset suortuvat poninhännästä karaten. Hylätty karuselli Hermionen kodin lähellä oli ruostunut ja menettänyt kaiken hohtonsa, mutta hiljaisuuden värittämä kohtaus täytti molemmat hennoilla lupauksilla. Ehkä elämä voisi järjestyä kaikesta huolimatta, tai vastaavasti kaatua omaan painoonsa ja luhistua.
Surumielisyys sävähti Hermionen sisällä – hän ymmärsi tilanteen paremmin kuin hyvin. Ginny rakasti Harrya, eikä hän voisi koskaan korvata tytölle sitä, minkä poika oli häneen jättänyt. Hänen värinsä olivat jo aikaa sitten sekoittuneet yhdeksi eivätkä häilyvät rajat antaneet luvata muuta, kuin pieniä varastettuja hetkiä korvaamassa rikkinäisiä aukkoja. Mutta Hermione täytti sen hymyllään, johon Ginny kietoutui ja antoi ehkä sen kaipaamansa mahdollisuuden, tai päinvastoin ryösti sen Hermionelta ja kantoi pieniä syyllisyyden katkeria siemeniä mukanaan.
Kaikesta huolimatta Hermione pystyi yhä tuntemaan hattaran vienon tuoksun, joka sekoittui popcornin suolaisuuteen. Mukana tulivat muistot pehmeästä jäätelöstä, rusettinauhoista ja isän kanssa vietetyistä hetkistä, jotka sekoittuivat kesään joka oli hiipumassa kylmäksi syksyksi. Karusellin rauhallinen vauhti ja rauhallinen hymy kompastui aikaan, vaikka Hermione tunsi kylmän metallilattian jalkojensa alla ja melkein tunsi vatsaa vienosti kutittavan liikkeen.
Ginny avasi raukeat silmänsä ja painautui vasten valkeaa hevostaan. Kohdatessaan Hermionen katseen hän hymyili, muttei sanonut mitään. Sanojen turhuus olisi pilannut sen jännitteen, joka heidän välillään oli aina ollut valloillaan, mutta oli puhjennut vasta alkukesällä, kun epävarmat katseet olivat kasvaneet hetki hetkeltä rohkeimmiksi.
Tyttö hymyili veikeää hymyään, joka oli käynyt Hermionelle liiankin tutuksi. Eikä hän voinut kuin hymyillä takaisin ja ajatella, että joskus hän palaisi takaisin, nauttisi kesän viimeisistä rippeistä tytön kanssa. Vaikka se tuntuikin kaukaiselta unelmalta, jonka halkaisi talvi ja sanomattomat lupaukset, jotka eivät olleet koskaan löytäneet tietään pois.
Ilta laskeutui hylättyyn tivoliin ja värjäsi lämpimänkultaisen syvemmäksi, kunnes punaiset suortuvat olivat pelkkä häivähdys, jotka jäivät leiskumaan tyttöjen välille.
Menetin sinut kauan sitten, vedit hartiat korviin ja kävelit pois
Tänä aamuna haluat unohtaa sen, ehkä olla niin kuin ennen
Kysyt olenko leikannut hiukseni, olenko muuttunut
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen?