Title: Kahvienkelit
Author: Tinkin (Hey guys, that´s me!)
Rating: S (Joo, korjatkaa jos oon väärässä, en oo hyvä näissä)
Beta: Nope
Genre: Angst, One-Shot
Pairing: Kertoja/Joku
Summary:
kävelet ohitseni täyttämään kahvikuppisi uudestaan.Warnings: Kahvin liikakäyttöä
A/N: Joo tää on mun eka ns. "oma teksti", ja muutenkin aika eka kirjotus, eli pliis älkää syökö mua.
Kahvienkelit
Katson sinua, ja sinä katsot takaisin. Molemmat hymyilemme ja voin nähdä silmiesi kohdistuvan hiukan vinoon, ei suoraan minuun. Sen katseen tunnen, olen nähnyt sen aiemminkin. Ilman minkäänlaista varoitusta nouset, ja lähestyt minua. Nostan kasvoni toivoen entisaikojen kaltaista suudelmaa, mutta kävelet ohitseni täyttämään kahvikuppisi uudestaan. Se on jo neljäs kerta tänä aamuna, etkä edes erityisemmin pidä kahvista. Minusta tuntuu, että yrität tulla luokseni, mutta rohkeutesi on kulunut ajan mukana loppuun.
Kahvinkeitin, tuo turha kapistus. Muistan, kun muutimme yhteen vuosi sitten, ja kinasimme kaupassa kahvinkeittimestä. Emme kumpikaan juoneet silloin kahvia, mutta sinä silti halusit sen. ”Jokaisessa kodissa on kahvinkeitin”, sanoit, ja myönnyin vaatimukseesi. En silloin uskonut, että joskus tuo kone pääsisi oikeaan käyttötarkoitukseensa, mutta jo kuukauden päästä näin sinun kantavan kahvipakettia kainalossasi, kuin olisit yrittänyt piilotella sitä minulta. Aina aamuisin sinä katosit salamyhkäisesti keittiöön, aivan kuin kahvin juominen olisi ollut rikos. Aina kun näin sinut juomassa kahvia, näytit kärsivältä, ja pakostakin mietin, johtuiko se minusta vai kahvista.
Istut takaisin pöydän ääreen minua vastapäätä, ja katsot kuppiisi syyllisen näköisenä. Ei kahvin juonti synti ole, sanon, mutta en ääneen. Katsahdat minuun, aivan kuin olisit lukenut ajatukseni, naurahdat hennosti, ja nostat kupin huulillesi. Noille samoille kauniille huulille, jotka aiemmin painuivat intohimoisesti omiani vasten. Mutta se on menneisyyttä, niitä muistoja, jotka särkyvät pienestäkin kosketuksesta.
Nouset uudestaan, ja tällä kertaa en jää paikoilleni istumaan, vaan nousen itsekin. Katsot minua hetken hämmentyneenä kun kävelen eteesi, ja lausumattomat sanat polttavat mielessäni. Olen miettinyt niitä sanoja jo pitkään, muotoillut niitä mielessäni ja paperilla, mutta ääneen en niitä haluaisi lausua. Katson suoraan silmiisi, etkä voi enää kääntää katsettasi. En enää ajattele seurauksia, suuni liikkuu, ääntä en kuule. Käännät viimein katseesi, tyhjä kahvikuppi putoaa kylmälle kivilattialle. Sirpaleet leviävät samaan tahtiin äänettömien kyyneleiden kanssa ja kävelen pois huoneesta. Kävelen tyhjässä äänettömyydessä hakemaan valmiiksi pakatut matkalaukkuni ja löydän itseni pian eteisestä. Katson viimeisen kerran taakseni käytävään. Sumein silmin näen sinut keittiön oviaukossa kuin rukoilevan minua jäämään. Käännyn päättäväisen oloisesti, enkä enää käännä katsettani ovensuussa, kuullen takanani äänesi itkien huutavan nimeäni hiljaa yksinäisyydessä.
Kohotan katseeni harmaalle taivaalle ja hengitän kylmää, savuista kaupunki-ilmaa. Todellisuus rysähtää suoraan niskaani.
Ei enää lämpimiä kahvinhuuruisia aamuja. Ei enää sinua, Kahvienkeliä.
A/N2: Piiloutuu peiton alle juomaan kahvia (joo, en edes pidä kahvista, mutta litkin silti) Ja kommenttia saa laittaa