Tää oli ehdottomasti sellainen paritus, joka ei itselläni oo tullut vastaan aiemmin. Pansy on ehkä muutenkin sellainen hahmo, joka ei oo itselleni tuttu muualta kuin kirjoista, niissäkin se jää ehkä vähän pinnallisemman puoleiseksi. Tässä mikrofic-kokoelmassa paritus kuitenkin toimii hyvin. Ehkä juurikin siksi, että nämä kaksi ovat niin erilaisia keskenään. Tarina soljui ihanasti eteenpäin ja pidin siitä, että jokaiselle osalle oli oma biisinsä! Pidin myös siitä, miten Pansystä ei oltu tässä tehty sellaista "ällösöpöä", vaan olit ottanut huomioon sen, että hän ei välttämättä osoita kiintymystään samalla tavalla kuin Ron, joka on nähnyt ja kokenut kiintymyksenosoituksia varmasti kotiympäristössä paljonkin.

Pystyin myös monin kohdin samaistumaan niin Pansyyn, kuin Roniinkin. Pansyyn enemmän niissä kohdissa, missä hän osoitti kiintymystään enemmän arkisilla teoilla, kuin lahjoilla ja kärsivällisyydellä opettaa Ronille jotain. Roniin taas esimerkiksi siinä, miten "Viikon aikana Ronin iho muuttuu posliininvalkoisesta tomaatinpunaiseksi."

Kiitos tästä, toivottavasti törmään tähän paritukseen uudestaankin!

Olen lukenut muutaman säeromaanin ja tykännyt niistä. Tykkäsin tästäkin! Pidän käyttämästäsi niukasta ja runomaisesta ilmaisusta, joka ei kuitenkaan ole vaikeatajuista. Ronin ja Dracon yksinäisyys ja paineet pärjätä välittyivät riipaisevasti. Kumpikin on onneton ja hukassa omalla tahollaan ja heidän masentuneisuutensa on eristänyt heidät muusta maailmasta. Kenties he voisivat löytää toisistaan lohtua, lämpöä ja ymmärrystä?

Lukisin mielelläni jatkoa!

Maissinaksu: Heh, joo Albus/Scorpius oli mainittu tuolla taustaparituksena. Kiva, kun kommentoit!

7.3.2025

Hei Luka,

mulla on ollut aivan hirveä viikko. Oon ollut ahdistunut, vittuuntunut ja muutenkin ihan karmealla tuulella. Eikä siihen ole auttanut oikein mikään. Oon niin väsynyt. En jaksaisi olla olemassa ja pitää huolta itsestäni. Se on niin raskasta. Tiedän, että sä ymmärrät. Sullakin oli tällaisia päiviä välillä, etenkin sun viimeisinä viikkoina. Sä odotit sun voimien palaamista tietämättä, että sun aika täällä on tulossa loppuun.

Olipa hölmösti ilmaistu. Sori, mua väsyttää. Ja mulla on ikävä sua. Ja samaan aikaan unohdan sua. Vihaan sitä. Se tuntuu kamalalta. Miten voin unohtaa palasia susta jo näin pian? Mitä mä muistan susta vuosien päästä, jos alan jo nyt unohdella asioita?

Miksi näin piti käydä? Me ei päästy alkua pidemmälle. Se ei oo reilua. Oisin halunnut tietää susta niin paljon enemmän, koska kaikki se, mitä susta opin, ihastutti, lumosi ja yllätti. Sä onnistuit yllättämään mut monta kertaa meidän ystävyyden aikana. Kiitos siitä. Laajensit mun maailmaa ja tapoja ajatella. Toivottavasti mä annoin saman verran takaisin.

Miten sä voit olla poissa? Sitä on niin vaikea käsittää. Mä etsin sua, kun oon liikenteessä. Toivon, haaveilen, että löytäisin sut vielä ja kaikki paljastuisi valheeksi. Tiedän, etten löydä, ja sä olet oikeasti kuollut. I’m not losing it. Tykkään vain kuvitella sut ulos maailmaan ja Jyväskylän kaduille. Se on helpompaa kuin ajatella sun lopullista poissaoloa.

Oon taas niin surullinen. Ja epätoivoinen. Mitä helvettiä tää elämä oikein on, että sä kuolet 22-vuotiaana? Se on niin väärin! Ja käsittämätöntä. En halua ajatella sitä, ja silti mun on pakko.

En aio unohtaa sua. Mä lupaan muistaa.

♥︎:lla Aini

---

Odo: Arthur ja jästikeksinnöt ovat kyllä hauskoja yhdessä. Kiitos kommentistasi!

mursuhilleri: Olen itsekin joskus aikoinaan testaillut teksteihini kaikenlaisia fontteja, pitihän niitä päästä kokeilemaan. Kiitos, kun kommentoit!

rosiee: Se tiedosto olisikin näkemisenarvoinen. Kiva, kun kommentoit!