Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Maya - 12.07.2008 20:07:08
-
Alaotsikko: Narnia, Susan/Caspian, Romance/Drama, K-13, valmis --> 8/8 20.4
Title: Where We Belong (Minne me kuulumme)
Author: Selene Antilles
Translator: Maya
Käännöksen beta: Cattleya, kiitos kultaseni<3
Fandom: Narnia
Pairing: Susan/Caspian (het)
Rating: K-11
Genre: Romance/Drama
Disclaimer: Narnia kuuluu luojalleen C.S.Lewisille. Tarinan juoni on Selenen käsialaa, ja Maya käänsi tarinan suomeksi.
Summary: Susan ja Caspian tapaavat jälleen olosuhteissa, joita eivät itsekään ymmärrä.
Original: http://www.fanfiction.net/s/4276434/1/Where_We_Belong
T/N: Nähtyäni Prinssi Caspianin elokuvaversion innostuin etsimään jotain pientä ja kivaa käännettävää aiheena Narnia. Tämän löysin. Tähän tulee kahdeksan lyhykäistä lukua, lisäilen niitä hitaasti omaa tahtiani. Käännän parhaillaan myös Potteriin liittyvää tarinaa, ja halusin jotain muuta työstettävää välipalaksi ainaisen Potterin joukkoon. Joten te saatte kärsiä nauttia tästä. Antoisia lukuhetkiä=)
1. Ei oikeutta rakastaa
Susan nosti hameensa polviinsa kävellessään pihamaalla nököttävien majojen ohi. Haavoittuneet ja kuolevat kohottivat käsiään häntä kohti hänen ohittaessaan heidät. Hän kosketti mahdollisimman monta, tietäen että he uskoivat Eevan tyttären kosketuksen voivan auttaa ja parantaa heidät. Lucy nyökkäsi hänelle hyväksyvästi siirtyessään huomiotaan kaipaavan miehen luo. Susan tiesi, että hänen sisarensa selviäisi jäljellä olevista potilaista, joten hän lähti kiitollisena etsimään pehmeää vuodetta ja muutaman tunnin unta kaottiselta pihamaalta.
Hän hypähti toisen jalkansa varassa, ja sitten toisen, ottaessaan kenkänsä jaloistaan ja värähti tuntiessaan kylmät kiviportaat paljaita jalkojaan vasten. Sitten hän nosti kätensä päästääkseen hiuksensa vapaiksi. Pidellen kenkiä toisessa kädessään hän ravisti toisella kädellään tummia kiharoitaan, kunnes ne roikkuivat väsyneenä pyörteenä hänen selässään.
”Ei kovinkaan naisellista, Teidän Majesteettinne”, ääni sanoi hänen takanaan. Susan hypähti ja hänen kuluneet saappaansa kolahtivat kivilattiaa vasten hermostuneen rääkäisyn säestyksellä. Hän pyörähti ympäri; hänen kätensä heiluivat ilmassa ja asettuivat sitten hänen lanteilleen.
Susan huokaisi helpottuneesti nähdessään myhäilevän Caspianin kömpivän häntä kohti. ”Olen tulossa taistelusta, joten en todellakaan välitä, kiitoksia vain.” Äänessä kuuluva nauru pilasi ärtyneen mulkaisun. Hilpeys kuoli Susanin huomatessa, että poika varoi toista kylkeään. ”Caspian? Oletko kunnossa?” hän kysyi koskettaen toisen olkaa.
Caspian kohautti olkiaan tönäisten käden pois. ”Olen kunnossa. Jos haluat huolehtia, huolehdi veljestäsi. Hänet hakattiin aika perusteellisesti.”
”Peter tulee olemaan kunnossa. Hän on liian vahva vahingoittuakseen kunnolla. Hän heiluttelee taas miekkaansa ennen kuin huomaatkaan. Joten huolehdittavaksi jäät vain sinä”, Susan tiuskaisi rypistäen kulmiaan huolestuneena.
”Ei se mitään ole. Lihakset ovat kipeät, siinä kaikki”, Caspian vastasi, liian nopeasti.
”Se jää nähtäväksi. Tule.” Susan kääntyi kannoillaan ja katosi kulman taakse jättäen Caspianin ainoaksi vaihtoehdoksi seurata.
*****
Caspian nojasi Susanin huoneen ovenkarmia vasten, epävarmana siitä, voisiko astua sisään. ”Voi Herran tähden! Sinä olet loukkaantunut, ja Lucy on kiireinen. Tule tänne!” Caspian piilotti tytön kärsimättömyyden aiheuttaneen hymyn ja astui sisään tönäisten oven varovasti kiinni jalallaan.
”Riisu haarniskasi.” Susan heilautti kättään kohti telmarilaista, kömpelöä haarniskaa vetäessään nuoliviinensä monia nahkahihnoja päänsä yli ja laski sen sitten pukeutumispöydälleen. Hän vilkaisi peiliin ja irvisti nähdessään sodan runnoman hahmonsa. Nostaen käden päälaelleen hän katseli Caspianin peilikuvaa tämän riisuessa hitaasti painavia, metallisia varusteitaan.
Caspianin riisuessa kaksinkertaista silmukkapanssariaan ja asettaessa sen lattialle muun haarniskan kanssa, Susan kääntyi kasvokkain hänen kanssaan. ”Paita myös.” Pojan katsoessa häntä hätkähtäen, Susan jatkoi: ”Sinä olet loukkaantunut. Lucy on kiireinen. Ei ole aikaa häveliäisyydelle, Ylhäisyys.”
Caspian selvitti kiusaantuneena kurkkuaan, mutta otti mustan vaatekappaleen pois ja pudotti sen lattialle muiden vaatteidensa joukkoon. Susan puri huultaan nähdessään mustelmaisen ja verisen ihon ja työnsi kankaanpalasen vuoteen vieressä olevaan vatiin. Kasteltuaan sen hän nosti sen ylös; tippuva vesi ja heidän hengityksensä olivat ainoat äänet huoneessa. Kääntyessään hän ehdotti, että Caspian voisi asettua makuulleen sängylle. Caspian asettui tyynyjä vasten ja irvistys häilähti hänen kasvoillaan. Susan painoi märän kankaan varovasti hänen haavaansa vasten tietäen, ettei se tuntunut mukavalta, Caspianin sormien puristuessa hänen ranteensa ympärille.
Susan puhdisti haavan parhaansa mukaan tuntien sodan jälkivaikutusten hiipivän hiljaa kimppuunsa. Hänestä tuntui aina tältä taistelun jälkeen – uupuneelta, surumieliseltä ja yksinäiseltä. Jotenkin se kuitenkin tuntui erilaiselta tällä kertaa, eikä hän ollut varma oliko se vain pelkoa Narnian menettämisestä jälleen. Caspian nousi ylös, jotta hän voisi kietoa siteen tämän rinnan ympärille, ja Susan ravisti kankaan auki. Hän nojautui eteenpäin kietoakseen kankaan Caspianin ympärille, valmistautumattomana tuntemaan toista itseään vasten. Väristys juoksi hänen lävitseen, ja hän painoi päänsä, jottei hänen tarvitsisi katsoa Caspiania silmiin.
Tummat kiharat levisivät Caspianin poskille Susanin sitoessa kankaan kiinni. Caspian nosti toisen kätensä tytön kasvoille työntäen tummanruskeita kiharoita tämän korvan taakse ja asetti toisen kätensä tytön vyötärölle. Susan nosti katseensa kohtaamaan Caspianin katseen; vastahakoinen mulkaisu poltti Caspianin mieltä. Hän nojasi lähemmäs, pysähtyen kysymään lupaa. Susan toi kätensä hänen poskelleen silittämään ihoa, ja Caspian sulki tilan heidän väliltään. Susanin silmät sulkeutuivat, ja huulet avautuivat innokkaasti.
”Susan, Aslan haluaa - - ”, Peterin ääni leikkasi huoneen ilmaa tuhoten heidän hetkensä. Hän koputti ovea puhuessaan ja työnsi sen samalla auki, pysähtyen nähdessään sisarensa ja prinssin. Ylikuninkaan silmät suurenivat ja hän kääntyi nopeasti ympäri. Selkä heitä kohti hän sanoi: ”Um, Aslan haluaa nähdä meidät, Susan.”
Susanin kädet putosivat sängylle, Caspianin huonolle korvikkeelle. Hän huokaisi hiljaa, silmät irroten Caspianin katseesta. ”Minä tulen heti”, hän mutisi Peterille, joka kiirehti ulos huoneesta potkaisten oven auki mennessään. Susan tiesi, mitä se tarkoitti: hänen ei edes pitäisi olla siellä näin, Narnian tulevan kuninkaan kanssa. Niin kammottavalta kuin se kuulostikin, kummallakaan heistä ei ollut oikeutta rakastua toiseen.
-
Tämä vaikuttaa tosi hyvältä! Se vain, että "Caspian" on kirjoissa suomennettu "Kaspian". ;)
-
Tää on aivan ihana! <3
Rakastan nyt ja ainiaan.
vaikka tää onkin suomennos niin tää on ihana. Oikein ihana.
Joten koskas uutta suomennosjatkoa on tulossa?
Kaipailen tietoa, koska ootan sitä toooosi paljon.
-
Kommentteja<3
Paperilennokki:Kiva, että tykkäät=) Itse en ole edes lukenut kirjoja (odottavat hyllyssä aikaansa), nähnyt ainoastaan elokuvat. Tämä käännös onkin lähinnä lahja ihanalle betalleni. Hän ei huomauttanut Caspianista, ja minunkin mielestäni se näyttää paremmalta noin, joten en taida muuttaa suomalaisemmaksi. Kiitos kuitenkin huomiosta, kaikenlainen kritiikki on ehdottomasti sallittua. Toivottavasti tuo 'c' ei hirveästi häiritse;)
Moony:Jatkoa. Aion päivittää Potter -käännökseni ensin, mikä on tehtävä loppuviikkoon mennessä; toinen betoistani karkaa ensiviikolla ulkomaille. Joten tähän tulee jatkoa joko loppuviikosta tahi ensiviikon alussa. Toivottavasti kestät sinne asti=) Niin, ja kiitos ihanasta, innostavasta kommentista. Taidankin tästä hipsiä jatkomaan käännösurakkaani...
-
”Ei kovinkaan naisellista, Teidän Majesteettinne”, ääni sanoi hänen takanaan. Susan hypähti ja hänen kuluneet saappaansa kolahtivat kivilattiaa vasten hermostuneen rääkäisyn säestyksellä
-tämä oli kyllä ehdottomasti hyvä kohta. rääkäisyn säestyksellä, mahtavaa.
Susan, Aslan haluaa - - ”, Peterin ääni leikkasi huoneen ilmaa tuhoten heidän hetkensä. Hän koputti ovea puhuessaan ja työnsi sen samalla auki, pysähtyen nähdessään sisarensa ja prinssin. Ylikuninkaan silmät suurenivat ja hän kääntyi nopeasti ympäri. Selkä heitä kohti hän sanoi: ”Um, Aslan haluaa nähdä meidät, Susan.”
-toisena hyvänä kohtana pidin sitä kun Peter tuli siihen huoneeseen jossa Susan ja Caspian oli. Aivan mahtava kohtaus. Se näytti pysäyttävän Peterin aivan kokonaan.
Susan tiesi, mitä se tarkoitti: hänen ei edes pitäisi olla siellä näin, Narnian tulevan kuninkaan kanssa. Niin kammottavalta kuin se kuulostikin, kummallakaan heistä ei ollut oikeutta rakastua toiseen.
-tämä oli aivan ihastuttava tapa lopettaa ensimmäinen luku. Vaikka tämä onkin suomennos, niin se on aivan loistavasti suomennettu.
Aplodeja.
Gingivere kiittää ja kumartaa, poistuen takavasemmalle
-
Gingivere:Kiitoksia kommentistasi=) *Kumartaa aplodeille*
T/N: Lupailin jatkoa viimeistään alkuviikosta, joten tässä sitä nyt olisi. Nauttikaahan=)
2. Jätä se elämä unelmiisi
Susan myrskysi makuuhuoneeseensa ja löi oven kiinni tyydyttävän pamauksen säestyksellä. Hän asetti tuolin ovenkahvan alitse pitääkseen Peterin ulkona.
”Susan, älä viitsi. Meidän pitää olla urheita tämän asian kanssa. Koska -” hänen äänensä siivilöityi oven läpi.
”Miksi, Peter? Lucyn takia? Edmundin takia? Narnian takia? Ei, Peter!” Susan huusi vastaukseksi.
”Susan, sinä käyttäydyt järjettömästi. Sinä tiedät, ettei Aslan tee mitään ilman syytä. Olen varma, että tälle löytyy täydellinen selitys.” Peter yritti käyttää Susanin rakastamaa logiikkaa tätä vastaan.
”Minä vain tarvitsen hieman aikaa. Jätä minut rauhaan, Peter!” Hän kääntyi turhautuneen huokauksen saattamana ja kompasteli Caspianin haarniskan, joka yhä lojui hänen lattiallaan, yli. Susan murahti ja potkaisi ärsyttävää metallia kääntyessään kohti peiliään. Hän haparoi nuoliviinensä nahkanauhoja avaten ne kiukkuisesti.
”Um, Susan? Mikä on hätänä?”
Susan kirkaisi. Keskustelu veljen kanssa oli häirinnyt häntä, eikä hän ollut huomannut, ettei ollut yksin. Caspian lojui yhä hänen sängyllään. Tämän kädet olivat ristissä rinnalla.
Susan painoi kätensä rintaansa vasten lysähtäen helpotuksesta. ”Caspian! Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi!” Hän myönsi.
”Susan, mitä sinä teet täällä? Kuinka sinä pääsit tänne?” Caspian tivasi kiskoen itsensä ylös sängyltä.
”Miten niin kuinka pääsin tänne? Kävelin käytävää pitkin ja tulin ovesta sisään”, Susan murisi vihan alkaessa vähitellen tyyntyä hänen sisällään.
”Mutta sinä lähdit! Aslan lähetti sinut pois. Hän sanoi, ettet palaisi enää koskaan”, Caspian kompasteli sanoissaan, ”Susan, sinä muistat lähteneesi, eikö niin?”
Susan tuijotti häntä hetken ja käänsi sitten katseensa koti ikkunaa. ”Minä - minä muistan. Mutta en tiedä, kuinka pääsin tänne. Ja, Caspian, tämä tapahtui ennenkuin me lähdimme.
”Mitä sinä tarkoitat?” Caspian puristi sängynpäätyä toisella kädellään ja hieroi varovasti sidettä toisella.
”Katso ympärillesi! Tämä tapahtui heti taistelun jälkeen. Etkö sinä muista? Lucy oli kiireinen, joten minä laitoin sinulle siteen ja –”, Susan keskeytti lauseensa; puna hiipi hänen poskilleen muistojen tulviessa hänen mieleensä.
”Mutta siinä ei ole mitään järkeä. Sinä olet ollut poissa melkein puoli vuotta”, Caspian huomautti.
”Milloin Narnian ajankulussa on ollut mitään järkeä?” Susan tiuskaisi. Hän nyki poissaolevasti nahkaisen nuoliviininsä nauhoja, ajatellen. ”Mutta miten minä pääsin tänne?”
”Minä en tiedä. Ehkei meidän kuulukaan tietää. Ehkä Aslan haluaa antaa meille mahdollisuuden.” Toiveikas katse välähti suklaanruskeissa silmissä.
Susan ravisti päätään. ”Ei ole mitään meitä, Caspian. Minä kerroin sinulle, ettei se ikinä toimisi. Aslan tietää sen paremmin kuin minä.”
”Hän on yllättänyt sinut aikaisemminkin. Ehkä sinä olet tällä kertaa väärässä”, Caspian mumisi asettaen kätensä Susanin olkapäälle.
”Susan! Susan, herää!” Peter kuiskasi sisarelleen ravistaen tätä. Susan heräsi järkyttyneenä ja nousi nopeasti istumaan huudahduksen säestämänä. Peter peitti hänen suunsa kädellään ja hyssytteli häntä.
”Hemmetti sentään, Susan, sinä herätät koko naapuruston!” hän torui sisartaan ja varmisti, että tämä oli täysin hereillä ennen kuin siirsi kättään.
”Mitä? Mitä nyt?” Susan kysyi hengästyneesti, hämmentyneenä. Katsoessaan ympärilleen hän ymmärsi olevansa omassa huoneessaan Englannissa, ei Narniassa, eikä Caspian ollut aivan varmasti missään lähettyvillä.
”Sinä puhuit unissasi. Pystyin kuulemaan sinut seinän läpi, Susan”, Peter selitti istuen hänen vuoteensa päätyyn, ”sinä huusit hänen nimeään.”
”Hänen – Ouh”, Susan huokaisi. Hän hieroi kasvojaan kädellään tuntien poskiensa kuumenevan.
”Sinun on päästävä tämän yli, Susan. Tiedän, että kuulostan tunteettomalta sanoessani tämän, mutta sinä et näe häntä enää koskaan. Ei ole viisasta roikkua hänessä”, Peter neuvoi karusti. Susan mulkaisi häntä terävästi.
”Peter, tiedän aivan hemmetin hyvin, että se satutti sinuakin, joten älä esitä minulle”, hän huudahti matalalla äänellä, ovea vilkuillen. ”Minä en roiku hänessä. En minä tarkoituksella hänestä uneksi! Hän on vain niin todellinen, ja minusta tuntuu kuin olisin jälleen siellä. Etkö sinä ole koskaan uneksinut Narniasta?”
”Sinun on pidettävä se elämä unelmissasi, Susan”, Peter jätti kysymyksen huomiotta, ”me emme ole kuninkaita ja kuningattaria enää. Meidän on lakattava elämästä kuvitelmissa.”
Peter nousi ylös sängyltä ja avasi oven varoen narisuttamasta saranoita. Tämän jälkeen hän vilkaisi olkansa yli sisartaan. ”Tiedoksesi, Lucy kertoi kuullensa minun selvitelleen maiden välisiä erimielisyyksiä unissani, joten et ole yksin.”
-
Jes, jatkoa! Tämäkin osa oli hyvä, mutta jäin miettimään että miksi Caspian kysyi ensin Susanilta, onko tämä kunnossa ja vasta sitten ihmetteli? Ehkä se on vain kirjoittajan ajatusvirhe, mutta... ::)
*Istuu tietokoneen ääressä niin kauan kunnes seuraava osa ilmestyy*
-
Käännös on erittäin hyvä, näin kun äsken luin englanninkielisen. Onnittelen hyvästä käännöksestä, se ei ole yhtä helppoa kuin monet kuvittelevat.
Sanasi ovat hyvin valittuja, eikä käännökseen ole edes jäänyt englannin sanajärjestyksiä jotka tosinaan aloittelijoita hieman vaivaavat. Laadukasta työtä, siitä kiitos ja kumarrus sinulle.
Sen kuitenkin sanon kritiikkinä, että jos se nimi kuitenkin oli Where We Belong, eikä Were... *hymy*
~Darra kiittää kovasti hyvästä ficistä ja toivottaa onnea jatkon suomennokseen.
-
Ai että tämä ficci on ihana!
”Mutta sinä lähdit! Aslan lähetti sinut pois. Hän sanoi, ettet palaisi enää koskaan”, Caspian kompasteli sanoissaan, ”Susan, sinä muistat lähteneesi, eikö niin?”
Susan tuijotti häntä hetken ja käänsi sitten katseensa koti ikkunaa. ”Minä - minä muistan. Mutta en tiedä, kuinka pääsin tänne. Ja, Caspian, tämä tapahtui ennenkuin me lähdimme.
”Mitä sinä tarkoitat?” Caspian puristi sängynpäätyä toisella kädellään ja hieroi varovasti sidettä toisella.
-Tämä kohta oli ehkä kaikkein koskettavin kohta. Se on aivan ihana. Caspian on ihana sanoissaan ja Susan on taas järkkymätön omissa sanoissaan. Caspian oli juuri suloinen tuossa missä se puristi sängynpäätyä. Kuvittelen jotenkin mielessäni nämä keskustelut ja saan ne eloon.
”Susan! Susan, herää!” Peter kuiskasi sisarelleen ravistaen tätä. Susan heräsi järkyttyneenä ja nousi nopeasti istumaan huudahduksen säestämänä. Peter peitti hänen suunsa kädellään ja hyssytteli häntä.
”Hemmetti sentään, Susan, sinä herätät koko naapuruston!” hän torui sisartaan ja varmisti, että tämä oli täysin hereillä ennen kuin siirsi kättään.
”Mitä? Mitä nyt?” Susan kysyi hengästyneesti, hämmentyneenä. Katsoessaan ympärilleen hän ymmärsi olevansa omassa huoneessaan Englannissa, ei Narniassa, eikä Caspian ollut aivan varmasti missään lähettyvillä.
”Sinä puhuit unissasi. Pystyin kuulemaan sinut seinän läpi, Susan”, Peter selitti istuen hänen vuoteensa päätyyn, ”sinä huusit hänen nimeään.”
-Ironista, että juuri Peter kuuli Susanin huudon, kun Peter oli aikaisemmin keskeyttänyt Susanin ja Caspianin hempeän hetken.
”Sinun on pidettävä se elämä unelmissasi, Susan”, Peter jätti kysymyksen huomiotta, ”me emme ole kuninkaita ja kuningattaria enää. Meidän on lakattava elämästä kuvitelmissa.”
Peter nousi ylös sängyltä ja avasi oven varoen narisuttamasta saranoita. Tämän jälkeen hän vilkaisi olkansa yli sisartaan. ”Tiedoksesi, Lucy kertoi kuullensa minun selvitelleen maiden välisiä erimielisyyksiä unissani, joten et ole yksin.”
-Tämä on aivan ihana tapa lopettaa luku. Peter on hyvin suoramukainen sanoessaan Susanille tosiasian. Mutta tuo loppu, Ai että. En olisi voinut kuvitella, että Peterkin olisi puhunut unissaan, joten se yllätti täysin.
Täysi kymppi täytyy antaa sinulle suomennoksista.
Jatkoa, kiitos.
Gingivere kiittää ja poistuu takavasemmalle
-
Heei, täähän vaikuttaa mielenkiintoselta, hyvä että joku viitsii kääntää Narnia- ficcejä. Itse kirjoitin ensimmäisen ficcini juuri tästä narniasta, mutta se oli noin 6 vuotta sitten ja aivan hirveää Peter/Susania, joten tämä on jotain sitä mitä tunnen kaivanneeni. Jatkoa odotetaan innolla. Kiitos tästä. Kiitos, että sait minut näkemään taas hetkeksi Narniaan ;)
Hannah Black
-
olen etsinyt pitkään Kaspianista ficcejä mutta etsintä ei näyttänyt koskaan loppuvan.
muta vihdoinkin! awww,
pystyisin kuvitelemaan nämä tilanteet ja he jäävät niin hyvin mieleeni, että tiedän saavani hyvät yöunet tänään ::)
Sitä jatkoa? :):)):):)
-
Oijoi, tämähän on aivan mahtava! Upeesti käännetty, hyvää työtä. Thank God et kääntänyt Caspiania Kaspianiksi, musta se on parempi C:llä. Kamalan koukuttava fic, jatkoa nopeasti, jookos?
-
Paperilennokki:
*Istuu tietokoneen ääressä niin kauan kunnes seuraava osa ilmestyy*
Aww, tuo oli yksi suloisimmista kommenttin lopetuksista, joihin olen törmännyt. Sulin aivan täysin ja ryntäsin kääntämään lisää. (Ja tietenkin elämä tunki tielle ja jatkon laittaminen viiväistyi ::) Parempi myöhään kuin...)
Ehkä Caspianille tosiaan tuli ensimmäisenä mieleen huoli Susanin hyvinvoinnista, ja vasta sitten hän ymmärsi ihmetellä. En tiedä, kunhan veikkailen.
Daraganyan:Valtavasti kiitoksia hyvin oleellisesta korjauksesta. Sait todistettua, että olemme betani kanssa sokeampia kuin lepakot. Vaikkakin minä olen aina lukenut sen ilman h:ta, jouduin korjaamaan nimen koneeni tiedostoja myöten. Aika hankkia vahvemmat lasit ;D Kiitokset sinulle :)
Gingivere:Minäkin pidän tästä ficistä ;D Kiitokset kommentista
Hannah Black:Kiitos, että sait minut näkemään taas hetkeksi Narniaan Iskee silmää
Ilo on minun puolellani ;) Kiitos kommentista
nnnil``:Hyvä, että tyytyväisiä lukijoita löytyy :D Kiitokset sinullekin
Sierra:musta se on parempi C:llä
samaa mieltä ;D Kiitokset sinnekin
T/N: Jatkoa vihdoin ja viimein. Tämä on hieman edellisiä lyhyempi, mutta tunnelma on kertakaikkiaan herkullinen. Tai on ainakin alkuperäisessä... Otsikon käännös on mitä on, minäkään en siitä pidä. Nauttikaahan^^
3. Tilan ja hengen jakamista
Susan tunsi, miten hänen luomensa muuttuivat raskaammiksi, kuunnellessaan seuralaisensa puhuvan taivas-tietää-mistä. Ollakseen rehellinen, Susan ei edes muistanut pojan nimeä. Juna jyrisi ohi, ja Susanin niskahiukset nousivat pystyyn tämän muistaessa, mitä oli tapahtunut hänen ollessaan täällä viimeksi. Narnia tuntui vain kovin kaukaiselta tällä hetkellä. Caspian oli vain uni ja heidän jakamansa suudelma kuiskaus tuulessa. Hänen ajatuksensa ja sielunsa leijuivat ulos asemalta vieden hänet toiseen paikkaan. Paikkaan ilman aikaa.
Susanin peilikuva vastasi tuijotukseen, ja tyttö tapasi Caspianin silmät peilissä. Pojan kädet lepäsivät hänen vyötäröllään, rauhoittava ele, jossa oli piilevä tunnelma. Viesti, jonka Susan vaistonvaraisesti ymmärsi, pehmensi Caspianin tuijotusta hämmentäen jotain tytön sisällä. Susanin hengitys tiheni todistaen hänen tunteensa vääriksi ilman seremonioita tai syitä. Susan tuli äkkiä tietoiseksi miehustansa nyöreistä, jotka roikkuivat epäsiveellisen löysinä. Hän tarttui huomamaattaan pukeutumispöytänsä veistettyyn puuhun, sydämen hakatessa hänen rinnassaan.
Caspian siveli ruskeita kiharoita tytön niskassa menettämättä katsekontaktia Susanin peilikuvan kanssa. ”Hän antaa meille mahdollisuuden, Susan. Pyydän, älä tuhlaa aikaamme yhdessä. Sinun täytyy uskoa.”
Hänen äänensä huuhtoutui Susanin yli, yhtä aikaa käskevänä ja suloisena. Susan värisi tuntiessaan Caspianin sormien hennot hipaisut ihollaan.
”Minä en voi. En voi menettää sinua uudestaan. En voi, Caspian”, hän mumisi pystymättä hallitsemaan sanojaan. Hän taisteli urheasti tyyneyttään uhkaavia kyyneleitä vastaan, mutta Caspianin kumartuessa painamaan kevyen suukon hänen olkapäälleen, hän hylkäsi kaikki pyrkimyksensä. Asetettuaan kaksi sormea Susanin leuan alle Caspian käänsi tämän kasvot kohti itseään. Kyyneleet valuivat pitkin Susanin poskia ja levittivät suolan makua hänen huulilleen. Susan tarrasi poikaan toisella kädellään, toisen käden puristaessa yhä tiukasti puista kahvaa, todellisuutta.
Caspian liikutti huuliaan kohtaamaan parinsa, niin tutun, halutun ja tarvitun. Susan kääntyi ympäri hänen käsivarsillaan, päästäen irti pukeutumispöydästään hukkuakseen toisen kosketukseen. Tällä kertaa ei paikalla ollut ketään häiritsemässä heitä, kukaan ei erottaisi heitä toisistaan. Susan olisi voinut pysyä siinä ikuisuuden, jakamassa tilan ja hengen Caspianin kanssa. Mikään ei saanut häntä tuntemaan oloaan yhtä kokonaiseksi kuin Caspianin suudelma. Ei mikään tässä maailmassa tai siinä...
”Phyllis! Phyllis, aika lähteä!” Kimeä ääni ilmestyi Susanin unelmiin, palauttaen hänet jostain, mistä hän ei halunnut koskaan lähteä. Susanin mieli yritti tarttua katoaviin mielikuviin, tuntemuksiin ja tunteisiin, jotka olivat aina juuri ja juuri tavoittamattomissa. Hänen silmänsä lennähtivät auki ja etsiytyivät häirinnän lähteeseen.
Susan irvisti: tästä näppylänaamaisesta pojasta ei ollut Caspianin kilpailijaksi. Hän nyökkäsi keräten ajatuksensa ja ihmetellen, kuinka vähän poikaa näytti haittaavan, että hän oli nukahtanut. Susan kosketti huuliaan sormenpäillään; kaukaisen rakkauden maku tuntui niissä tuoreena. Tuo sama jokin hämmensi häntä, sydämen särkyessä, koska hän pystyi maistamaan Caspianin huulillaan, mutta muisti hädin tuskin tämän kasvoja.
----------------------
T/N:Betalle, lukijoille ja kommentoijille kiitos. Saatte kaikki pusut :-*
-
JATKOA!! Jee saimme jatkoa! Kiitti pususta, saat takaisin myös <3
Aivan ihana. Toivottavasti kaikki jatkot tulee olemaan näin ihania <3
”Hän antaa meille mahdollisuuden, Susan. Pyydän, älä tuhlaa aikaamme yhdessä. Sinun täytyy uskoa.”
-Tämä on aivan ihana kohta. Oli vähällä etten vuodattanut kyyneliä, kun luin tätä. Tuo kohta, jossa Caspian sanoi 'sinun täytyy uskoa' kosketti aivan ihanasti.
Mikään ei saanut häntä tuntemaan oloaan yhtä kokonaiseksi kuin Caspianin suudelma. Ei mikään tässä maailmassa tai siinä...
-Tuo loppu lause jotenkin sopii tähän. Ei vain osaa sanoa tai kertoa miksi.
Tuo sama jokin hämmensi häntä, sydämen särkyessä, koska hän pystyi maistamaan Caspianin huulillaan, mutta muisti hädin tuskin tämän kasvoja.
- aivan ihana lopetus tälle kappaleelle. Rakastan <3. En tiedä, mutta jotenkin tuo 'hän pystyi maistamaan, mutta muisti hädin tuskin tämän kasvoja' oli jotenkin niin sopiva kuvaus. En osaa sanoa paremmin mutta toivottavasti saat selvää.
Jatkahan neitiseni nopeasti, että pääsen taas 100% varmuudella kommaamaan tätä ;3
Gingivere kiittää ja kumartaa, poistuen sitten takavasemmalle.
-
Ilmoitan tänne saman kuin äsken Lifeen: tämä käännös on tauolla, kunnes syksyn ylioppilaskokeet ovat ohi. Eli jatkoa ilmestyy seuraavan kerran lokakuun puolella. Älkääkä pelätkö, vaikka tauolle nyt laitankin. Ei näin ihanaa ja suloista ja söpöä ja suorastaan syötävää ficciä jätetä kesken. Ei missään nimessä^^
Lokakuussa palaillaan, koettakaa kestää siihen asti=) Gingivere:Kiitokset taas aivan ihanasta ja piristävästä kommentista. Jatka ihmeessä kommentointia, jahka ficci palaa tauolta ;)
-
Maya
-Ei tarvitse pelätä, Jatkan aivan varmasti, sillä en voi jättää näin ihanaa ficciä kommentoimatta saatikka lukematta.
-
Osaisiko Maya sanoa koska tämä palaan tauolta? Olisi ihan kivaa pääsä lukemaan tästä uusia lukuja ;3
-
Gingivere:Maya osaa kertoa, että käännös palasi tauolta noin viikko sitten, mutta eräs laiska kääntäjä ei jaksanut julkaista sitä. Ja tekniikankin kanssa oli ongelmia... silloin viikko sitten ;D Onneksi Mayalla on ihana lukija, joka jaksaa potkiskella vähän vauhtia hitaaseen kääntäjään. Palkinnoksi uusi luku, olehan hyvä<3
Cattleyalle valtaisa kiitos triplabetaamisesta, olet rakas<3
T/N: Nyt olisi korkea aika alkaa vaatia suomen kieleen muutosta: 'hän' -sanasta maskuliininen ja feminiininen muoto. Helpottaisi Maya-paran elämää huomattavasti.
Otsikon käännös on kammottava, Maya tietää sen. Älkäämme antako sen häiritä mielenrauhaamme.
4. Poika omisti tytön sydämen
Nuoli lennähti Susanin jousesta ja iskeytyi tömähdyksen saattelemana maalitaulun punaiseen merkkiin. Vielä kaksi nuolta seurasi ensimmäistä nopeassa tahdissa muodostaen vaikuttavan ahdistuksen kehän. Unet, niin ihania kuin olivatkin, ainoastaan ruokkivat hänen yksinäisyyttään entistä suuremmaksi. Hän ei voinut sulkea silmiään näkemättä poikaa. Kaikki, aivan pienetkin asiat, toivat Caspianin Susanin mieleen. Hän ei voinut kuin ihmetellä, tunsiko Caspian samoin vai oliko tämä jo siirtynyt eteenpäin. Susan kuvitteli raskain sydämin, miten Caspian olisi tähän mennessä jo myytti Narniassa, aivan kuin tyttö itsekin. Hän vapautti viimeisen nuolensa ja katseli sen määrätietoista lentoa kohti maaliaan. Kateus nuolen ohjattua polkua kohtaan täytti hänet ääriään myöten; hän ei tiennyt mitä tehdä.
”Voi, Caspian”, hän kuiskasi tyhjälle ilmalle kiitollisena siitä, että harjoitusrata oli tyhjä. Hän yritti epätoivoisesti kuvitella pojan edessään; kyyneleet pyrkivät kohti silmien nurkkia , koska ainoa kuva, johon hänen mielikuvituksensa pystyi, oli himmeä hahmotelma. Caspian oli hitaasti katoamassa hänen tietoisesta muististaan: tämän kasvot, kosketus, suudelmat olivat paljon elävämpiä unissa kuin kirkkaan päivänvalon pilaamissa mielikuvissa. Kuluva aika oli hitaasti viemässä Caspianin häneltä, mutta hänen alitajuntansa roikkui tässä kuin viimeisessä elämänlangassa. Susan antoi jousta pitelevän käsivartensa pudota sivulleen tuijottaen ilmaa tyhjä katse silmissään. Hänen ajatuksensa piehtaroivat toistensa ympärillä täynnä häntä.
Muutaman ihmisen vaeltaessa radalle ampumaan maalitauluja Susan lähti hitaasti kohti läheisiä penkkejä. Häntä ei enää huvittanut esitellä jousiammuntataitojaan. Ihailevien ohikulkioiden katseet ärsyttivät häntä, koska ainoa ihailu, jota hän kaipasi, hohkasi tummista silmistä, joita hän ei näkisi enää koskaan.
Huulet olivat hänen huulillaan taas, voimakkaina ja rakastavina, hukkaamatta hetkeäkään heidän vähäisestä ajastaan yhdessä. Ajattelematta hän kietoi kätensä toisen niskan ympärille ja painautui jokaisella tuumallaan tätä vasten. Hän oli oppimassa nopeasti, etteivät nämä unettomat unet koskaan kestäneet kauaa. Ehkä siksi, ettei hänen olisi kuulunut palata lainkaan. Ehkä siksi, ettei heidän ollut tarkoitus olla yhdessä.
Aivan kuin aistien hänen ajatuksensa, Caspian vetäytyi hieman kauemmas jättäen kätensä lepäämään tytön lantiolle. ”Susan, älä ajatte. Tunne.” Hän painoi hellän suudelman tytön leualle, houkutellen tukahtuneen huokauksen tämän huulilta. ”Eivät nämä ole vain unia. Mikset sinä voi uskoa minuun?”
”Minä uskon”, Susan kuiskasi ääni täynnä kaipausta ja kaunista, kiellettyä intohimoa. Hän nosti toisen kätensä Caspianin leveältä hartialta tämän kädelle ja ohjasi sen pukunsa nyöreille.
Caspian tuijotti tyttöä, epävarmana siitä, että tämä oli mitä toinen halusi. ”Caspian.” Nimi oli hädintuskin ehtinyt lähteä Susanin huulilta ennen kuin hänen sormensa syöksyivät avaamaan nyörejä. Hän avasi niitä hitaasti, tuntien tuskaisan vahvasti ajan kulumisen, mutta haluten nauttia tästä hetkestä. Susanin käsi liukui takaisin hänen kättään pitkin juostakseen hänen rintaansa peittävän kirkkaanvalkoisen siteen yli. Side muistutti heitä molempia taisteluista, joissa he olivat taistelleet päästäkseen tänne, ja joita epäilemättä tulisi vielä lisää. Mutta tässä paikassa, tässä ajattomassa paikassa, kumpikaan heistä ei ajatellut mennettä, eikä myöskään tulevaa.
Viimeisen nykäisyn myötä nahkanyöri karkasi Caspianin sormista ja putosi lattialle. Susanin puku valui hiljaisen kahinan saattelemana, mitä kumpikaan ei huomannut; niin uppoutuneet he olivat tuijottamaan toistensa silmiä. Caspian liu’utti päällipuvun hihoja Susanin olkapäiltä ja veti tämän itseään vasten lämpimään suudelmaan aivan kuin ei voisi enää kestää välimatkaa heidän huuliensa välillä. Prinssi joi itseään kylläiseksi rakastetustaan maistaen pelon ja surun ja kaipauksen, jotka peittivät tätä. Hänen kätensä siirtyivät tytön lantiolta tämän kyljille ja ujuttautuivat puvun sisään etsimään selän kermaista ihoa. Susan kietoi jalkansa hänen ympärilleen ja Caspian kantoi tämän huoneen poikki. Caspian nosti Susanin sylistään käsivarsilleen ja laski tämän sängylle, nousten sitten itse tämän viereen. Pieni hymy koristi tytön huulia Caspianin nojautuessa tämän ylle etsimään kauniista silmistä jotain, jonka vain hänen sielunsa tunnistaisi. Susan nosti toisen kätensä hänen poskelleen ja hieroi karheaa ihoa sormillaan. Caspian peitti toisen huulet jälleen omillaan asettuen halukkaasti tämän päälle. Susan huokaisi tyytyväisesti huulia vasten Caspianin erottaessa hänen huulensa melkein väkivaltaisesti.
Nuolen suhahdus palautti Susanin unesta takaisin todellisuuteen. Hänen silmänsä aukenivat maailmalle, jonka olisi pitänyt olla tervetullut, mutta josta pakenemisesta hän olisi antanut mitä tahansa. Miksi hän pystyi vierailemaan prinssinsä luona, tuntemaan tämän, vain unissaan? Hän pohti laiskasti, olisiko Caspian sittenkin oikeassa. Ehkä ne eivät olleetkaan vain unia. Jos Caspian olikin jossain päin Narniaa, heräsi todellisuuteen, jossa Susania ei ollut ja hieroi käsillään turvonneita huuliaan, aivan kuin Susankin. Miten Susan olisi muuten pystynyt tuntemaan toisen suudelman niin täydellisenä, ellei hän olisi ollut siellä hetki sitten?
Muut Prevensit olivat äkkiä hänen ympärillään häiritsemässä hänen keskittymistään vatsan pohjassa vellovaan ikävään. Peter tuijotti häntä epäluuloisesti, arvaten mistä hänen oli täytynyt uneksia huomatessaan punan hänen poskillaan, mutta nuoremmat sisarukset olivat ilmaisen tietämättömiä isosiskonsa tunnekuohusta. Susan tunsi kammottavaa kaipuuta olla hänen kanssaan, ei heidän kanssaan, vaikka he eivät olleet olleet erossa yhtäkään yötä viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Heidät oli sidottu toisiinsa, mutta hän omisti Susanin sydämen.
----------
T/N: Puolessa välissä mennään...
-
Maya, rakastan sinua!
Ihanaa teit jatkoa, ja osasit taas lumota lukijasi käännöksen voimallasi <3
Huulet olivat hänen huulillaan taas, voimakkaina ja rakastavina, hukkaamatta hetkeäkään heidän vähäisestä ajastaan yhdessä.
-Niin syvästi koskettava lause. Melkein tuli tippa silmäkulmaan.
Tuo Hän sana oli hyvin ujutettu ficciin, vaikkakin ficci on käännös englanninkielisestä ficistä.
tuijottaen ilmaa tyhjä katse silmissään
-Miulla käy vähän liian useinkin tuollein. Ihmekös tuo kun on ihastunut/rakastunut. Hyvin monesta lauseesta huomaa Susanin kaipuun Caspiania kohtaa, sekä sen miten Susan on ihastunut/rakastunut Caspianiin.
Awww, rrakastan tätä ficciä.
Jatkaahan Maya pian, että pääsen kommaamaan?
~Gingivere poistuu takavasemmalle, kiittäen ja kumartaen
-
Wuhuu, jatkoa! Tämä osa oli aivan yhtä hyvä kuin aikaisemmatkin osat. (eikeksimitäänenää)
Jatkathan taas pian?
-
Maya, koska jatkat taas?
Kauanko joudun vielä oottamaan jatkoa? äääh,
tahtoo lukee uutta! ;3 kiusaan sua taas ;3
~Gingivere
-
Eikää, haluan tietää mitä tapahtuu! Saakohan Susan Caspianinsa vai ei, tää on niin koukuttava! Jatkoa kiitos, käännöstelet edelleen oikein hyvin ; )
-
Sierra & Paperilennokki: Kiitoksia kommenteistanne, piristävää tietää, että käännöstä luetaan. Ja ettei taso ole laskenut ;D 'Käännöstellä' on muuten aivan ihanan suloinen sana :D
Gingivere: Ihanaa olisi ilmoittaa, että jatkoa on valmiina, mutta valitettavasti asiat eivät ole niin hyvin :( Mutta mutta, katsotaan, mitä Maya saa aikaiseksi viikonlopun aikana, jookos? ;D
//muoks(26. 10): Maya uskaltaa luvata jatkon ilmestyvän seuraavan viikon (vko 44) aikana, todennäköisesti kuitenkin vasta viikon lopulla, koska viikolla on jo aika tiukka aikataulu. Ja pitäähän betallekin antaa aikaa, ettei raukka ylirasitu :D
-
T/N: Jatkoa, olkaatten hyvät:)
5. Rakkaani
Susan makoili Caspianin käsivarsilla ja silitteli tämän rintaa peittävää sidettä peukalollaan. Hän kuunteli keskittyneesti toisen rytmikästä hengitystä ja ihmetteli, kuinka tämä pystyi nukkunmaan niin rauhallisesti, vaikka hänen itsensä sisällä myllersi kaaos. Hänen sydämensä hakkasi, rukoillen epätoivoisena lisää aikaa, vaikkei se ollut edes loppunut vielä. Hän sulki silmänsä estääkseen kyyneleitä valumasta, tietäen toivovansa oikean elämänsä katoamista.
Caspian liikahti ja tiukensi otettaan tytöstä. Tämä lepuutti päätään hänen rintaansa vasten; kyyneleet imeytyivät veriseen sidekankaaseen, joka painautui karkeana Susanin poskea vasten. Hänen sormensa juoksivat tytön hiusten läpi aivan kuin olisivat tehneet niin jo tuhansia kertoja, vaikka he eivät olleet maanneet siinä kuin tunnin verran. Susan kietoi jalan Caspianin jalkojen ympärille nostaessaan päätään katsoakseen häntä. Caspianin silmät raottuivat kohtaamaan tytön katseen, ja Susan hymyili tuskansa läpi hänelle.
Caspian pyyhkäisi muutaman eksyneen suortuvan tytön ohimolta. Pojan liikahdettua hieman, Susan kaipasi karannutta, vähäistä lämpöä. ”Älä itke, rakkaani”, Caspian mumisi pehmeästi, niin pehmeästi. Äänen sisältynyt hellyys vain lisäsi kyynelten määrää, mutta tytön huulet säilyttivät pikkuisen hymynpoikasensa.
”Rakkaani”, Susan kuiskasi kaikuna, käyttäen tyynyä nostaakseen itsensä Caspianin ylle. Löysät kiharat valahtivat hänen kasvoilleen, aivan kuin kallistuneeksi peilikuvaksi heidän ensimmäisestä romanttisesta kohtaamisestaan, joka oli tapahtunut juuri siellä, juuri siinä samassa huoneessa.
Susan kumartui kohti poikaa huomaten tämän kiemurtelun ja painoi huulensa tämän huulille. Pojan kädet asettuivat lakanan päällä hänen lantiolleen, sormet löysivät paikkansa selkärangan päältä.
He liikkuivat yhteisessä tahdissa Caspianin pyöräyttäessä tytön alleen; Susanin kädet liukuivat luonnollisen oloisina pojan niskaan. Eräänlainen rentoutunut tyytyväisyys ympäröi heidät ja kevensi ilmaa, joka kihelmöi heidän paljaalla ihollaan. Ilman varoitusta, Susan lakkasi huolehtimasta. Hän itki yhä, hän pelkäsi nopeasti lähestyvää paluuta yhä, mutta hän ei huolehtinut enää. Ei täällä, turvassa Caspianin tiukassa syleilyssä, nautiskellessaan tämän hitaasta, mutta tuskin yhtään suunnitellusta suudelmasta. Huone alkoi sekoittua itsekseen, värikkääksi yhdistelmäksi peitteitä ja yhteensopimattomia nautintoja. Susan tiesi, että oli lähdössä, mutta hän tiesi myös tulevansa takaisin. Juuri nyt hän uskoi. Hän uskoi Caspianin olevan oikeasti siinä, pitelemässä häntä tiukasti, huulten liikkuessa hänen huulillaan.
”Neiti Pevensie!” Kimakka ääni leikkasi usvaisen maailman läpi, ja Caspian ja Susan hypähtivät molemmat pystyyn. Ympärilleen katsellessaan Susan tunsi vartalonsa lämpiävän hiipivästä nolostuksesta, vaikka syyttikin siitä Caspianin kosketusta. Hänen luokkatoverinsa tuijottivat luokan etuosaa aitoa pelkoa silmissään, uskaltamatta edes hihittää opettajansa nenän alla.
”Neiti Pevensie. Onko sinun unissasi jotain trigonometrian tuntia tärkeämpää?” Matematiikan opettaja väijyi häntä täydellisen suorien pulpettirivien yli.
Susan tuijotti harmaahiuksista naista, joka ei ollut nähnyt palvovaa katsetta miehen silmissä ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen, ja tunsi huvittuneen, kapinallisen virneen leviävän kasvoilleen. Hän oli aina ollut kunnollinen. Jopa Narniassa hän oli ollut käytännöllisin. Kun Peter vaaransi elämänsä ylpeytensä tähden, kun Edmund istui Cair Paravelin korkeimmassa tornissa murjottamassa, kun Lucy kirmaili tanssivien puiden välissä, Susan oli ollut se, joka otti arvohenkilöt vastaan, niiaili kuninkaille ja tanssi prinssien kanssa. Nyt hänellä oli mahdollisuus pinnallisuuteen ja harkitsemattomuuteen, ja hän aikoi käyttää sen.
Hitaasti hän nousi paikaltaan, herättäen sairaalloista uteliaisuutta koulutytöissä. Ylpeys täytti hänet hänen ajatellessaan tittelin ’kuningatar’ nimensä eteen. Rohkeus täytti hänet hänen ajatellessa asioita, jotka hän oli nähnyt, ja asioita, joita vastaan hän oli taistellut; asioita jotka olivat olleet paljon pelottavampia kuin tämä ikääntynyt rouvashenkilö, joka oli vihainen vain, koska tällä ei ollut ketään, jota kutsua ’rakkaakseen’.
”Itse asiassa - ” Joku ryntäsi ovesta sisään ennenkuin Susan ehti lopettaa ajatuksensa. Hän mulkaisi ryntäilijää, ärtymyksen paistaessa hänen katseessaan, mutta jähmettyi liikkumattomaksi tajutessaan tuijottavansa Edmundia. Tämä puhui siskolleen pelkällä hiljaisen pelon täyttämällä katseella, silmät tummina, jollaisiksi ne muuttuivat vain, kun Peter oli pulassa.
Vaikka Susan tiesi sen olevan todennäköisesti vain uusi taistelu, joka jättäisi hänen veljensä rähjäiseksi, haavoitetuksi ja hakatuksi, jättäen tyystin huomiotta tämän taidot nyrkkiensä ja miekkojen kanssa, hän jätti kaiken sikseen. Oli kulunut monia vuosia siitä, kun Susan oli viimeksi nähnyt Edmundin näin kalpeana ja kauhuissaan. Narnian herättämän ylpeden ja rohkeuden sekä kuningastaan kohtaan tuntemansa rakkauden täyttämänä Susan pyyhkäisi järkyttyneen opettajan ohi, kiitollisena hameensa rauhoittavan tutusta kahinasta.
-
Jatkoa tuli. Kuten lupasi ;3
Taas aloitan näillä lainauksilla ;3
Hän kuunteli keskittyneesti toisen rytmikästä hengitystä ja ihmetteli, kuinka tämä pystyi nukkunmaan niin rauhallisesti, vaikka hänen itsensä sisällä myllersi kaaos
-Ihana lause. Niin pitkä... *huoh*
kyyneleet imeytyivät veriseen sidekankaaseen
-Miksi hän itkee? Tiedön että se lukee aikaisemmin, mutta kuitenkin.
En osaa oikein sanoo mitään rakentavaa... Aivot lyövät tyhjää ;3
Mutta kuitenkin saanhan jatkoa pian?
~Gingivere kiittää ja poistuu salakavalasti takavasemmalle
-
Gingivere: Yhdeksänä kertana kymmenestä Maya pitää lupauksensa^^ Hmm, kuukauden kuluttua ei ehkä ole pian, mutta jatkoa saat nyt=) Ihanaa, että joku jaksaa kommentoida tunnollisesti jokaista kappaletta. Kiitos sinulle siitä :-*
T/N: Cattleyalle jälleen kiitokset siitä, että tulit hätiin kun Mayan aivot lakkasivat toimimasta. Ja siitä, että olet lukenut Narnian tarinat niin tarkkaan;) Pusu kullalle :-*
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille=)
6. Me emme voi kertoa hänelle
Susan pyyhkäisi märällä pyyhkeellä veristä jälkeä veljensä otsalla. Peter irvisti, enemmän kamalan päivän takia kuin kivusta, ja onnistui näyttämään epämääräisen syylliseltä.
”Olen oikeasti pahoillani, Susan. Minä vain menetin järkeni, tiedätkö? Hän vain ärsytti ja ärsytti, ja ennenkuin tiesinkään, oli miekkani hänen kurkullaan”, Peter pyysi anteeksi omalla tavallaan.
Vanhin Pevensien tyttäristä kohotti kulmiaan. ”Tuo ei selitä sitä, miksi koko liikuntasalin lattia oli täynnä verta, vai mitä mieltä olet?”
Peter katsoi poispäin likaisesta matosta heidän edessään ja heilutteli jalkojaan edestakaisin. ”No tuota, hän ei ottanut uhkaustani kovinkaan hyvin. Tietenkään, Narniassa, minun ei olisi tarvinnut uhata hänen henkeään. Hän olisi tiennyt paremmin, eikä olisi loukannut ylikuningas Peterin miekkailutaitoja. Mutta, en-”
Susan nosti sormensa pystyyn keskeyttäen hänet ainoastaan katseellaan ja siirsi huomionsa holtittomaan nuoreen hallitsijaan. ”Minä melkein komensin matematiikan opettajani kumartamaan kuningattarelleen tänään, joten älä edes aloita tuota.”
Peter virnisti; hän oli jo kuullut huhuja tapauksesta. Susan nousi istuimeltaan ja heitti verenpunaiseksi muuttuneen pyyhkeen altaaseen.
”Tämän olisi parempi olla tulematta tavaksi, Peter. En voi lähteä kesken tunnin joka kerta kun sinä isket maahan jonkun, jonka miekka on kaksikymmentä naulaa kevyempi kuin omasi.”
*****
Kuukaudet kuluivat. Susan säilytti hyväntuulisuutensa ja optimistisuutensa, Peter hakkasi jokaisen miekkailukurssinsa jäsenen, ja – viimeinkin – kesä saapui. Lucy ja Edmund olivat matkustaneet serkkunsa luokse, kaikkien hämmästykseksi, mutta matka osoittautui tärkeämmäksi kuin kukaan heistä osasi aavistaakaan.
Lucy ja Edmund olivat palanneet kotiin sinä iltapäivänä, leveät hymyt huulillaan, ja halanneet kaikkia. He olivat kertoneet tarinoita kesästään, pahoitelleet koulun lähestymistä ja syöneet kasoittain teeleipiä teeaikaan, mutta jättäneet teen juomatta.
Sinä yönä, kuitenkin, ilmapiiri muuttui samaa tahtia pimenevän taivaan kanssa. Susan makasi valveilla tuijottaen kattoa, kädet aseteltuina vatsan päälle. Hän ei ollut uneksinut Caspianista tai Narniasta melkein kahteen viikkoon ja oli varma, että Peter oli huomannut hänen lipsuvan kohti masennusta, vaikkei tämä ollutkaan maininnut sitä. Seinän läpi kantautuvat kuiskaavat äänet kiinnittivät hänen huomionsa, ja hän kierähti kyljelleen, kuunnellen. Aluksi äänet olivat liian vaimeita hänen saada niistä selvää, mutta pian hän toivoi, ettei olisi kuullut niitä ollenkaan.
”Mitä me aiomme tehdä?” Edmund kysyi epätoivoisena.
”Se tappaa hänet”, Lucy voihkaisi. Susanin kulmat rypistyivät: kenestä he oikein puhuivat? Eivät ainakaan hänestä.
”Hän on menossa naimisiin tähden kanssa? Kuvittele. Hänen oli sitten saatava enemmän kuin pelkkä kuningatar”, Peter heitti väliin, vihan kurkkiessa sarkasmin takaa.
”Ei, hän menee naimisiin tähden tyttären kanssa. Hän on oikeasti pelkkä prinsessa, joten hän ei saa yhtään parempaa”, Edmund totesi asiallisesti.
”Ei hän voi saada parempaa kuin meidän sisaremme, Edmund!” Lucyn vastaväitettä säesti pehmeä tömähdys, jonka aiheutti tyynyn iskeytyminen hänen veljensä päähän. ”Mitä me teemme, Peter?”
Susan hengitti raskaasti. Olivatko Lucy ja Edmund olleet Narniassa? Olivatko he nähneet Caspianin? Varmaankin...
”Me emme voi kertoa hänelle. Ne unet, joita hän näkee, ovat ainoa asia, joka pitää hänet liikkeessä, olen varma siitä. Caspian on kaikki, mitä hänellä on jäljellä Narniasta. Pelottaa ajatellakin, mitä tapahtuisi, jos hän tietäisi, ettei Caspian ole enää hänen”, Peter sanoi huolissaan. Hiljaisen viisat sanat repivät Susanin kahtia.
Caspian, naimisissa. Syvällä sisimmässään Susan oli aina tiennyt tämän päivän koittavan; hän ei vain ollut odottanut kuulevansa siitä henkilökohtaisesti. Ei ihme, ettei hän ollut uneksinut prinssistään pitkään aikaan. Hän oli kiireinen pidellessään jotakuta muuta. Hän yritti olla iloinen Caspianin puolesta, mutta mielikuva pojasta kietoutuneena toisen tytön ympärille esti häntä. Susan ravisti itseään ja hieroi käsillään kasvojaan.
’Ne olivat vain unia, Susan. Taivaan tähden. Ollaanpas sitä herkkiä muutaman pöhkön unen tähden. Ei hän oikeasti ollut siellä. Ne olivat vain unia. Hän oli vain uni’, Susan ajatteli sättivien äänien tiputellessa ilkkuvia lauseita hänen päässään.
Hän uskotteli itselleen, ettei ollut koskaan uskonut.
-
Oi, tämä on ihanan söpö! <33
En kauheasti pidä parituksesta, mutta tämä oli niin suloinen, ettei se haittaa
Hyvin olet kyllä kääntänyt! :>
Ja hyvä ettet kääntänyt Caspiania Kaspianiksi, koska pidän Caspianista enemmän ;)
En taida jaksaa kuitenkaan odotella enempää käännöksiä vaan menen lukemaan loput enkuksi... :)
-
Luthien: Kiitos kommentistasi:) En minäkään koskaan jaksa odottaa käännöksiä, vaan hipsin vähin äänin alkuperäisen puolelle... ;)
T/N: Maya haluaa toivottaa oikein hyvää uuttavuotta :-* Oi oi, enää yksi kappale jäljellä...
7. Herättäkää hänet rukouksillanne
12 vuotta myöhemmin, 1954
Susan Pevensie seisoi kadunkulmassa ja vilkuili huolestuneesti puolelta toiselle, pysähtyen vilkaisemaan kelloaan joka toinen sekuntti. Jokainen ohikulkija näki, että hänellä oli kammottava kiire. Susan siirsi laukkunsa kädestä toiseen odottaessaan ärtyneen kärsimättömyyden vallassa liikennevalon vaihtumista vihreäksi. Ensimmäistä kertaa paikalle saapumisen jälkeen hän katsoi valon ohi, keskittyen hetkeksi tuttuun patsaaseen sen takana ja lopulta metron sisäänkäyntiin niiden takana.
Oli outoa, että Susan pysähtyi hetkeksikään katselemaan vilkasta maailmaa ympärillään. Hän oli normaalisti liian keskittynyt työhönsä ja niihin muutamiin ystäviin, joita hänellä oli jäljellä, pysähtyäkseen. Viisi vuotta sitten hän olisi pyörittänyt silmiään ja nauranut hännystelijäjoukon keskeltä, joiden nimiä hän ei kyennyt muistamaan. Kuitenkin, viisi vuotta sitten hänen elämänsä oli muuttunut. Kukaan ei ollut huomannut että se – tai hän – muuttui, mutta se tapahtui. Viisi vuotta taaksepäin tästä päivästä, hän menetti kaiken.
Peter. Vanhin. Raivokkain. Kiihkein. Ja mikä tärkeintä: suojelija ja vartija. Hän rakasti heitä jokaisella solullaan ja olisi kohottanut miekkansa ketä tahansa vastaan heitä puolustaakseen. Hänellä oli porttikielto jokaiseen New Yorkin miekkailuseuraan hänen temperamenttinsa takia sekä siksi, ettei hän sulkenut suutaan koskaan silloin kun olisi pitänyt. Susanin veli ei ollut ansainnut kuolla.
Edmund. Hiljaisin. Ujoin. Poika, joka oli valmis mihin tahansa estääkseen perhettään toistamasta omia virheitään. Hän seisoisi heidän rinnallaan välittämättä seurauksista. Hän tuki heitä, pyysivät he sitä tai eivät. Kaikilla on heikkoutensa, ja Edmund maksoi takaisin menneisyytensä virheitä. Hän meni useimmiten liian pitkälle, ajoi itsensä liian lähelle reunaa. Susanin veli ei ollut ansainnut kuolla.
Lucy. Nuorin. Kaikkein uskollisin. Se, joka takertui totuuteen, vaikka kukaan muu ei näyttänyt välittävän. Hän oli liima, joka piti heidät koossa. Kun he riitelivät, hän selvitteli erimielisyydet. Kun he itkivät, hän kuivasi heidän kyyneleensä. Hän oli aivan liian kypsä ikäisekseen; monella tavalla kypsempi kuin he muut yhdessä. Hän ei kuitenkaan ollut täydellinen. Hän seurasi uskoaan ja vaistojaan välittämättä itsestään tai turvallisuudestaan. Hän luotti liikaa, liian pian. Susanin sisar ei ollut ansainnut kuolla.
Äiti. Isä. Polly ja Digory. Yksikään heistä ei ollut ansainnut kuolla. Susan oletti kärsivänsä eloonjääneen syyllisyydestä. Hän oli Amerikassa, juhlien ja ystävien ympäröimänä, samalla kun hänen perheensä katseli elämiensä vilahtavan silmiensä ohi. Ainoa jäljelle jäänyt Pevensie pyyhki kiukkuisena kielletyt kyyneleensä, ihmetellen mikä taivaan tähden valon vaihtumisessa oikein kesti. Hän tuijotti muistojen usvan läpi patsasta, johon hän oli aina tuntenut vetoa. Koskaan hän ei ollut keksinyt mikä teki leijonasta niin puoleensa vetävän. Mutta silti, kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän palasi tähän samaan paikkaan suremaan. Se ei ollut paikka, jossa he olivat kuolleet. Se ei ollut paikka, jossa olivat eläneet. Se ei ollut paikka, jossa heille olisi koskaan tapahtunut yhtään mitään. Silti, jokin siinä paikassa veti häntä puoleensa. Jokin... maaginen.
Tule kotiin, Susan. Syvä baritoni ääni sai hänen siniset silmänsä suurenemaan ilon sävyttämässä kauhussa. Hän tuijotti silmäänsä räpäyttämättä syvän kunnioituksen vallassa, kuinka majesteettinen kivileijona käänsi päätään häntä kohti ja heilautti harjaansa.
Tule kotiin, Susan. Sanat olivat samat, mutta ääni ja äänensävy olivat erilaiset. Mies astui esiin leijonan takaa, käsi sen tassulla. Tämä hymyili hänelle kadun yli, viittoili hänelle. Hymy herätti kauan sitten padotut tunteet hänen sydämessään. Kyyneleet hämärsivät näkökentästä kaiken, paitsi miehen ja leijonan. Kaksikon, joka pystyi palauttamaan elämän kipinän häneen. Joka pystyi palauttamaan rakkauden kipinän.
Susan huomasi liikkuvansa, juoksevansa, kohti heitä ja kuuli huutavansa heidän nimiään. ”Caspian!” Nimi kaikui hänen päässään käsilaukun lentäessä hänen otteestaan. Leijonasta tuli taas patsas, ja mies katosi. Susan räpäytti kerran, hitaasti, silmiään, ja he palasivat näkyviin ohikiitäväksi sekunniksi ennenkuin kaikki muuttui mustaksi. Hän tunsi työntävänsä kätensä iskua vastaan, tunsi yhteentörmäyksensä asfaltin kanssa. Hiusten levitessä kasvoille ja veren raidoittaessa takkia, hän iloitsi ensimmäistä kertaa ja suri viimeistä kertaa.
*****
”Ohikulkijat sanovat, että hän huusi nimen ennenkuin juoksi bussin eteen. Casper, Caspian; jotain sinne päin. Tiedättekö, mitä hän mahtoi nähdä?” vakuutusasiamies tiedusteli kohteliaasti Susanin pomolta.
Lyhyt, pienikokoinen jalokivikauppias pudisti päätään mekaanisesti; hänen hiuslisäkkeensä heilui puolelta toiselle. ”Minä olen vain hänen pomonsa. Minun tietojeni mukaan hänellä ei ole perhettä, tai poikaystävää. Ei ketään. Voit yrittää puhua tytölle, joka työskentelee hänen kanssaan samassa vuorossa. Tracy Beckingam. Susan on mukava tyttö. Hiljainen, mutta oikein mukava tyttönen. Toivottavasti hän tulee kuntoon.”
*****
”Ohikulkijoiden mukaan hän huusi nimen ennenkuin juoksi bussin alle. Casper, Caspian, jotain sinne päin. Tiedättekö, mitä hän mahtoi nähdä?” Ei ollut toivoakaan, että vakuutusasiamies kykenisi selittämään naisparan hulluuden, mutta ainakin hän voisi päästä lähimpään mielisairaalaan.
Tracy taputteli silmäkulmiaan nenäliinalla. ”Ei, ei. Susanilla ei ollut poikaystävää tai mitään.” Hän niiskutti kasvoilleen painamaansa valkoista liinaa vasten ennenkuin niisti siihen äänekkäästi.
”Oletteko varma, ettei hän maininnut koskaan ketään sen nimistä?” Asiamies tiesi, että hysteeriset naiset muistivat joskus asioita viime hetkellä.
”Voi, odottakaa. Taidan muistaa yhden kerran.” Vakuutusasiamies pyöritteli silmiään hienovaraisesti ja otti esille kynän sekä muistilehtiön.
”Hän ilmestyi asunnolleni joskus kolmen, neljän paikkeilla aamuyöllä, ja minä olin varma, että hän oli juonut. Hänen silmissään oli sellainen harhaileva katse, tiedättekö sen? Jokatapauksessa, hän valitti jostain tyypistä nimeltä Caspian. Ruikutti, että ’miten hän voi tehdä näin’ ja ’miten hän voi jättää minut’. Ja hän heitti väliin muutaman kommentin sisaruksistaan myös. He kuolivat junaonnettomuudessa viisi vuotta sitten, tiesittekö siitä?”
*****
Kukaan ei painanut nenäänsä lasia vasten, pidellyt hänen kättään hänen nukkuessaan tai vajonnut uneen epämukavassa tuolissa sängyn vierellä. Kukaan ei herättänyt häntä rukouksillaan tai itkullaan. Ei ollut ketään.
-
Kävin nyt lukemassa vielä tämän suomennoksenkin :D Hyvin edelleen suomennat ;)
Kauhean surullinen tämä osa kyllä on..
-
Ihanaa... Onko tämä suomennettu kokonaan loppuun? Okei. Oikein hyvin suomennettu... En osaa sanoa muuta kun hyvää työtä ^^ Jatka samaan malliin tartten lisää Caspian/Susan ficcejä luettavaksi.
-
Nabi: Ei ole suomennettu loppuun, yksi luku uupuu vielä. Olen ollut kiireinen ylioppilaskirjoitusten ja kotoa muuton takia, netinkin sain uuteen kämppään asenettua noin viisi minuuttia sitten ;D Huhtikuun aikana olisi tarkoitus väsäillä suurpäivitys, ja päivittää kaikki kesken olevat ficcini, joihin tämäkin kuuluu. Itse en lue Narnia-ficcejä, kun en ole kirjojakaan vielä lukenut - tämä käännös on lahja betalle, vaikka vaikutti kakkosleffan näkeminenkin innostukseen. Välttämättä en Narniaa enää omasta aloitteestani käännä (en vanno!), mutta jos joku osaa suositella hyvää Susan/Caspian -ficciä, voisin innostua sen työn alle ottamaan. Tuotokseni ovat aika Potteriin keskittyneitä, joten joskus olisi tietysti mukava työstää jotain muutakin... ;)
Luthien: Kiitokset kommentista :-*
-
oi hemmetti, tää viimesin luku oli ihana. En tiiä oonko vaan jotenkin herkkä, mut kuitenkin itken täällä
tuli tästä mieleen (kun susanin perhe on kuollut) Neil Gaimanin novelli Susanin ongelma, sekin käsitteli tätä samaa aihetta.
Sulta odottaisin mielelläni lisää Narnia-ficcejä ;)
Caspian kuulostaa kyllä paremmalta kuin Kaspian, vaikka oli eka hankala lukee sen takia, ku oon liian tottunu jo Kaspianiin <3 tuleeko tästä vielä yks luku? sitä ootan innolla
-
nahjulia: Kiitokset kommentoinnista:) Jos joku minulle hyvää ficciä suosittelee/eksyn itse jostain syystä lukemaan Narniaa, voisin hyvinkin kääntää toisen tarinan. Katsotaan nyt=)
T/N: This is it. Viimeinen luku. Kiitokset kaikille, jotka ovat jaksaneet mukana tänne asti, ja eritoten niille, jotka ovat itsestään ilmoittaneet. Minä aioin jossain välissä välittää Selene Antillesille jonkinlaisen tiivistelmän saamistani kommenteista sekä linkin tänne. Jos haluatte, voitte jättää hänelle viestiä englanniksi tänne (en kyllä voi luvata, että hän lukee niitä :-\) tai kommentoida FF.nettiin. Maya arvostaisi, jos kommentoisitte suoraan kirjoittajallekin, ja muistaisitte kertoa, että käännöksen kautta löysitte ficin. Kiitos.
Cattleya. Rakastan<3
Viimeinen luku, nauttikaahan:
8. En unohda koskaan
”Tervehdys, Narnian kuningatar.” Syvä ääni kaikui Susanin sairaalahuoneen läpi. Nainen avasi silmänsä hitaasti, eikä yllättynyt huomatessaan sänkynsä päädyssä seisovan Aslanin.
”Tervehdys, Aslan”, Susan kähisi tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä. Kirkas valo oli liikaa hänen silmilleen; ne sulkeutuivat täysin omasta tahdostaan. Aslanin kuva säilyi silti hänen silmissään, poltettuna luomien sisäpuolelle. ”Minulla taitaa olla paljon selitettävää, vai?”
Susan pystyi tuntemaan Aslanin harjan pehmeän kosketuksen kämmenellään, vaikka leijona ei ollut liikkunut huoneen toiselta puolelta. ”Ei, lapseni. Ei ollenkaan. Mutta sinun täytyy ymmärtää, miksi tämä on tapahtunut.”
”Miksi mikä on tapahtunut? Miksi Peterin ja Edmundin ja Lucyn täytyi kuolla? Tai miksi minun täytyi jäädä linja-auton alle? Onko Narnian kuningasperheen yllä jokin kirous?” Raivo näytti vahvistavan Susania, ja hän nousi istumaan tyynyihin nojaten.
”Sinun täytyy tietää, että perheesi odottaa sinun ymmärtävän, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi, Susan. Vain sinä voit saada sen tapahtumaan, mutta jos haluat sitä oikeasti, se tapahtuu”, Aslan vastasi kryptisempänä kuin koskaan.
Susan huokaisi. ”Hyvä on. Mitä?”
”Haudatessani veljesi ja sisaresi laskit heidän ruumiinsa lepoon, mutta et heidän sielujaan. Heidän sielunsa jatkoivat matkaansa sinne, minne oikeasti kuuluvat. Sisaruksillesi se paikka on Narnia, vanhemmillesi taas Englanti. Sinulle se voi olla kumpi vain. Sinun täytyy päättää, minne haluat palata.”
Leijonan ääni rauhoitti Susanin kiihtyneitä hermoja, rentoutti häntä huolimatta kivusta, joka tunkeutui joka puolelle hänen kehoaan.
”No, Narniaan, tietysti!” Hän vastasi välittömästi.
Aslan ravisti päätään. ”Oletko varma? Sinä unohdit Narnian moneksi vuodeksi, Susan. Onko se paikka, johon kuulut?”
”En koskaan unohtanut, Aslan. Toivoin vain, että olisin.”
Leijona tarkasteli tytön alasluotuja silmiä ikuisuudelta tuntuneen ajan. ”Hyvä on, Susan. Sinä tulet jälleen olemaan Narnian kuningatar.” Siunattu pimeys levisi huoneeseen peitellen Susanin rauhallisen unen peitolla.
*****
Valtaistuinsalin ovet lennähtivät auki Peterin ja Caspianin myrskytessä huoneeseen. ”Mitä asiaa sinulla oli minulle, ylikuningas Peter?” Caspian kysyi vaativan sarkastisesti.
”Tiedätkö sinä, miksi Susan ei ole täällä, Caspian?” Peter odotti ovien sulkeutumista ennen vastaustaan.
”Tiedän, tietenkin. Hän ei ollut junassa. Joten hän on yhä elossa”, Caspian huomautti närkästyneen huokauksen saattelemana.
”Ei, ei, ei. Tarkoitin että, tiedätkö miksi hän ei tule olemaan täällä? Miksi hän ei voi olla täällä? Miksi minä en tule näkemään sisartani enää koskaan?”
Adamin pojan ääni nousi tavu tavulta, kunnes hän käytännöllisesti katsoen huusi ystävälleen.
”Ei voi – Enää koskaan – Peter! Mistä sinä oikein puhut?” hämmennys valtasi Caspianin kasvot.
”Se on sinun syysi. Veikkaanpa, ettet edes tiennyt sitä, vai tiesitkö?” Peter risti käsivartensa rinnalleen ehdottoman kuninkaallisen asentoon.
”Minun syytäni? Mitä minä nyt olen tehnyt?” Viimeisten muutamien päivien aikana – siitä lähtien, kun Pevensiet olivat saapuneet Aslanin maahan –
Caspian oli huomannut, että hänen vanha ystävänsä kantoi jonkinlaista kaunaa häntä kohtaan. Näytti siltä, että hän saisi vihdoinkin tietää syyn tähän kaunaan, mistä hän oli iloinen. Jos heidän täytyisi viettää ikuisuus samassa linnassa, he voisivat yhtä hyvin sopia erimielisyytensä.
”Voisinkohan minä tavata vaimosi, Caspian? Vai olisiko se kiusallista, minä kun satun olemaan todellisen rakkautesi veli ja niin pois päin?”
”Vaimo- Voi ei. Siitäkö tässä on kyse? Peter, hän oli minun kuningattareni. Hän kantoi minulle pojan. Hän oli jopa vaimoni, mutta minä en koskaan rakastanut häntä. En samoin kuin rakastin Susania. En koskaan samoin kuin Susania!” Caspian huusi.
”Joten pidit häntä vain saatavilla ja kannatit hänellä perillisen. Kuinka telmarilaista sinulta.”
”Nyt sinä kuuntelet minua, senkin asioihin sekaantuva pikku kakara, temarilaiset ovat sinun kansaasi myös, jos saan muistuttaa. Älä sinä saarnaa minulle rakkaudesta! Minä-” Caspian hyökkäsi kohti Peteriä ja tarttui tätä kauluksesta.
”Sinä särjit sisareni sydämen, helkkari, senkin-” Peter repi itsensä irti hänen puristuksestaan ja valmistautui lyömään häntä.
”Älä ole niin kova hänelle, Peter. Muutaman tuhannen vuoden kuluttua tällaiset asiat voi unohtaa, tiedätkös.” Naisellinen ääni tunkeutui huoneen täyttäneen poikamaisen uhittelun läpi.
”Pysy erossa tästä, Susan!” Peter vapautti kätensä ja iski sen Caspianin leukaan. Caspian menetti tajuntansa, ja Peter pudotti tämän lattialle pyörähtäessään ympäri. ”Susan!”
Susan seisoi oviaukossa sivellen toisella kädellään tuttua puuta. Hänen pukunsa valui tyylikkäinä laskoksina, ja läheisistä ikkunoista paistava suringon valo välkkyi hänen kruununsa kullassa. ”Hei Peter.”
Peter tuijotti hetken ennen kuin ryntäsi huoneen poikki ja nappasi sisarensa murskaavaan halaukseen. Hän nosti tytön maasta ja pyöritti häntä ympäri aivan kuin lapsena. ”Luoja, luulin etten enää koskaan näkisi sinua”, hän kuiskasi. ”Kuinka sinä olet täällä? Aslan sanoi, että koska sinä et uskonut-”
Susan ravisti päätään kiharat heiluen. ”En vain halunnut uskoa”, hän mumisi häpeää silmissään.
”Susan? Susan, oletko se sinä?” Caspian kysyi lattialta.
Susan irrottautui veljensä käsivarsilta ja kääntyi tuijottamaan kivilattiaa. ”Kyllä, se olen minä. Lihaa ja verta – paremman termin puutteessa.”
Caspian oli jaloillaan sekunnissa, kiskoi hänet pois Peterin luota omille käsivarsilleen. Hän hautasi kasvonsa tytön hiuksiin hengittäen makeaa tuoksua, jota oli kaivannut niin monta vuotta. Susan kietoi alitajuisesti kätensä hänen kaulaansa, kuin ne kuuluisivat sinne. Jokin Aslanin hänelle sairaalassa sanoma yritti tunkeutua hänen mieleensä, mutta hän tyrkkäsi sen sivuun, koska hän tarvitsi ensin vastauksen yhteen kysymykseen.
Susan irrottautui Caspianista ja tuijotti epäluuloisesti hänen kyteviin silmiinsä. ”Entä vaimosi, Caspian?” hän kysyi äänessään odottavaa pettymystä.
”Hän on siellä minne kuuluukin.” Peterin ja Susanin kohotettua epäilevästi kulmiaan, hän selitti. ”Hän on taivaissa isänsä kanssa.”
Kesti hetken, että tieto upposi tytön tajuntaan, mutta lopulta Susanin huulet kaartuivat leveään hymyyn. Hän kietoi toisen kätensä Caspianin niskan ympärille ja veti tämän suudelmaan. Caspianin kädet kietoutuivat tytön vyötärölle juhlistaen unohtumatonta tunnetta. Peter hiippaili hiljaa ulos huoneesta jättääkseen heidät rauhaan, vaikka hän olikin melko varma etteivät he edes huomanneet hänen lähtöään. He olivat vihdoin siellä minne kuuluivat.
-
Jee!!!!!! Sait tän vihdoin valmiiksi! Ja hyvä oli. Mä tykkäsin. Voisit suomennella lisää... Oot meinaan taitava siinä.
Kiitos.
-
Jeee. Ihanaa! Oikein makoisa loppu. En oikein tajunnut joissakin kohissa mitään mutta mä diggasin siitä.
-
Oot loistava suomentaja ;) Ihana loppu täs tarinassa, ihana ajatella et he lopulta saivat toisensa <3 ja toi loppu oli ihana, ku Peter luikahti vaan pois huoneesta ;D Voisit suomennella lisää, ootko lähiaikoina suunnitellu tekeväs mitää?
-
^^ Hyppäsin tähän mukaan vasta kun yksi luku oli suomentamatta, mutta olen siitä lähtien odotellut loppua suurella mielenkiinnolla. Ihanaa, että se oli todella näin onnellinen. Susanin tarina on minusta aina ollut yksi Narnian surullisimpia, joten on kerrankin ihanaa, että hän saa Aslanilta anteeksi ja pääsee siskojensa ja veljiensä luokse.
Kiitoksia upeasta suomennoksesta, tätä luki mielellään. Sujuvaa ja sulavaa kieltä. :)
-
Voi luoja kuinka ihana ficci ;D
Susan on aina ollut lempihahmoni ja nyt tämä teki hänestä paljon inhimillisemmän.
Loppu oli aivan ihana, vaikka ehdinkin itkeä kun Susa ei saanutkaan Kaspiania,.
-
Ihana ficci, ja tosi hyvin käännetty! :D
-
Tulipa juuri mieleen kysyä, että etkö voisi kirjoittaa/kääntää lisää Narniaficcejä tällä parituksella. Tai kuka muu tahansa kuka lukee tämän viestin.
Itse väkersin koneelle jotain sen jälkeen kun luin tämän ficin, mutta siitä ei tullut oikein mitään.
Lupaisin olla vakkarikommaaja Suspian- ficeissä
-Lerosa
-
Lerosa: Voisin aivan ehdottomasti kääntää lisää Susan/Caspiania, kirjoittamisesta en tiedä. Ongelma on, etten juurikaan lue Narnia -ficcejä, joten en myöskään löydä mitään käännettävää. Minulle saa toki suositella hyviä tarinoita *vink* Voisin kyllä ehkä pitkästä aikaa katsella leffat ja inspiroitua etsimään käännettävää...
NeriAngelic: Kiitoksia kommentoinnista<3
Nevilla: Noin yleisesti ottaen minä pidän enemmän onnettomista lopuista, mutta tässä oli sen verran draamaa mukana, että onnellinen lopetus tuntui mukavalta. Kiitoksia kommentoinnista, hienoa että pidit suomen kielestäni^.^
nahjulia: Kiitos<3 Voisin lähiaikoina suunnitella jopa tekeväni jotakin, katsotaan ;)
Nabi. Ei kai sitä aina tarvitse tajuta kunhan tykkää? Kiitokset sinullekin=)
{samba}: Voisin todellakin suomennella lisää, sitten kun kerkiän;) Kiitokset sinulle<3
En minä mitenkään laiska ole tai mitään, tämä kommenteihin kommentoiminen vain vähän venyi. Hyvä kun muistutitte, etten ole vielä ollut yhteydessä Seleneen. Sen voisi hoitaa alta pois... heti kun kerkiää ;D Muistakaahan englannin kielen taitoiset että Selenelle voi käydä antamassa palautetta ekan sivun linkin kautta ;)
-Maya, josta mahdollisesti kuulette jotain jossain vaiheessa uuden käännöksen merkeissä :-*
-
Hieno ficci ja hyvä suomennos, luin sen englannin kielisen ficinkin kun tämä oli kesken. En tiedä miksi en kommentoinut heti luettuani tätä. Mielenkiinotinen ajatus, että nämä kaksi saivat toisensa vain unessa ja toisaalta hyvä syy miksi Susan olisi hylännyt Narnian sydämmessään lapsellisena mielikuvitus leikkinä. Ficci oli toden tuntuinen vaikka itse en aivan lämpene Susan Kaspianille, koska minusta Susan oli ehkä vähän liian vanha Kaspianille ainakin kirja versiossa Prinssi Kaspianissa; ollessaan vain vähän Lucya vanhempi.
-
Awwwss.... <3 ihana tarina :D
-
Gil Galad: Minä uskoisin, että ficin on inspiroinut kirjan leffaversio, jossa Susan/Kaspian on käytännössä canonia. Itse en ole edes kirjoja lukenut (shame on me), katsellut vain leffat. Cattleyalla oli hauskaa, kun minulla oli välillä ongelmia fandomin kanssa. (Star? Siis miten toi käännetään? Onko se oikeesti pelkkä tähti? Oikeesti? Ai jaa, okei.) ;D
UntenLaiva: Kiitoksia kommentista<3
~Maya :-*
-
Että tämmönen. En ookkaan lukenu aiemmin narnia ficcii, mut kerta on se ensimmäinenkin.
Tykkäsin ja tää on hyvin kirjotettu^^
-
Aivan ihana ficci! Maya: Olet kyllä aivan uskomattoman hyvä suomentaja.
Itsekään en ole lukenut ainuttakaan Narnia-ficciä ikinä, mutta tämä oli kyllä ihana ja hyvin kirjoitettu. ;)
-
Upee ficci! ;D Hyvin suomennettu.
-
Ihana paritus <3 Ficci oli mahtava, varsinkin loppu :) Olen aina pitänyt Susanista ja se, miten kirjoissa kävi, on huutava vääryys! Onneksi tässä oli onnellinen loppu :)
Olet suomentanut ficin hyvin ja ihanaa lukea ficcejä Narniasta :)
Kiitos ja kumarrus.
~Miimii~
-
Laitoin nyt pikkuisen kommentin jokaisesta luvusta. Aika offia tuli ;D
1. Luku: Ihana. Häiritsi vaan tuo ”Caspian” suomeksihan se on Kaspian. Se sana tuntuu vaan vieraalta. Muuten hyvin suomennettu.
Ylikuninkaan silmät suurenivat ja hän kääntyi nopeasti ympäri. Selkä heitä kohti hän sanoi: ”Um, Aslan haluaa nähdä meidät, Susan.”
Paras kohta. Aika paha isku Peterille :)
2. luku: Aluksi mä oli ihan pihalla. Mitä oikein tapahtui?? Kai se seuraavissa luvuissa sitten selviää.
”Tiedoksesi, Lucy kertoi kuullensa minun selvitelleen maiden välisiä erimielisyyksiä unissani, joten et ole yksin.”
Aivan Peteriä. Ihanasti suomennettu. Tosi hyvä :)
3. Luku: Voi, Susan niin kuin näkee ”unia” Kaspianista. Vou. Samaa mieltä Susanin kanssa, näppylänaamainen poika ei vedä vertoja Kaspianille : )
Tuo sama jokin hämmensi häntä, sydämen särkyessä, koska hän pystyi maistamaan Caspianin huulillaan, mutta muisti hädin tuskin tämän kasvoja.
Voi Susan raukka :(
4. Luku: Tää jotenkin vaikuttaa yksitoikkoiselta. Mutta ei se haittaa! Kiva, et Susan edelleen jatkoi jousiammuntaa…
5. Luku: Wohooo! Edkin tuli mukaan! Ei kai Peter oo taas tappelemassa?? Voi ei…
6. Luku: Tyhmä. EI siinä noin saanut käydä! Kaspian kuuluu Susanille. Piste. Aika kurjalla tavalla Susan sai kuulla sen… :(
7. Luku: Kauheeta. Susan on aika selvästi masentunut. Kai se vielä tapaa Kaspianin, jooko? ???
8. Luku: Nyt on pakko sanoa se. Ihan pakko. AWWWWWW!<3 :-* Ihana loppu. Ja toi kun ne ei aluksi edes huomannut että Susan oli siellä, awww. Hyvä, että oli onnellinen loppu. Mä vihaan niitä surullisia. Kokonaisuudessaan tosi hyvin suomennettu. Mä tykkäsin tosi paljon.
-
Oi, ihanaa! <3
Ensimmäinen Narnia-ficci, jonka olen lukenut. Rakastan Kaspian/Susan -paritusta, joten kiitos käännöksestäsi!!
Mikä Aslanin sanoma yritti tunkeutua Susanin mieleen tuossa lopussa? :D
Ja tosi hyvin olet kääntänyt, mitä nyt pikkuiset kömmähdykset. Eihän sitä aina voi sitä paitsi kääntää niin täydellisti ja samalla suoraan suomeksi. (toivottavasti ymmärsit xD)
Oletko ajatellut ruveta kirjoittamaan itse ficcejä? :)
- S
-
Tämä oli aivan mahtava! Tämä oli ensimmäinen Narnia-ficci, jonka olen lukenut :D Todella hienosti suomennettu!
Tää oli vain niin täydellinen! :3 Susan/Kaspian -paritus on mun suosikki.
Loppu oli ihana. Vihdoin ne sitten saivat toisensa :3