Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Meldis - 14.02.2025 12:54:09
-
Ficin nimi: Yksi päivä
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, hurt/comfort
Ikäraja: S
Paritus: Albus Severus/Scorpius
Tiivistelmä: Scorpiuksella ja Albuksella on erimielisyyksiä sunnuntain vietosta.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Hyvää ystävänpäivää! Kiitos Sokerisiivelle inspaamisesta, kun halusin kirjoittaa jotain ystävänpäiväksi, mutta pää oli tyhjä. Jos lukaiset, jätäthän kommentti! ^^
Yksi päivä
Albus oli ärsyttänyt Scorpiusta koko viikon. Oikeastaan ihan kaikki oli ärsyttänyt Scorpiusta koko viikon. Kova pakkanen, joka oli alkanut helmikuun alussa, oli vain kiristänyt otettaan kuun toisella viikolla. Kengät, jotka lopultakin olivat liian pienet hänelle, hänen kasvupyrähdyksensä vihdoin alettua kuudennen vuoden aikana. Pergamentti, josta sulkakynä meni läpi, vaikka Scorpius kirjoitti ihan normaalisti, eikä yhtään voimakkaasti.
Mutta varsinkin Albus ärsytti. Hän oli koko viikon ollut kauhean puhelias, höpöttänyt tulevan viikonlopun suunnitelmista, kiehnännyt Scorpiuksen kyljessä, eikä tehnyt kunnolla läksyjään. Se erityisesti ärsytti Scorpiusta, kun äkkiä vuoden vaihduttua, joka ikinen oppiaine oli muuttunut entistäkin haastavammaksi ja läksyt tuskallisemmaksi. Albusta ei näyttänyt haittaavan jättää liemien essee vastamyrkyistä viime tippaan, kun sen palautus oli jo helmikuun viimeisenä päivänä. Eikä Scorpius voinut lipsua. Isä oli jälleen joululomalla muistuttanut, kuinka Scorpius oli saanut vain Odotukset ylittävän arvosanan taikajuomien V.I.P.:stä ja miten hän sai edelleen Upean vain alle puolista tehtävistään.
Nytkin Scorpiusta ärsytti. Hänen istuuduttua sunnuntaiaamuna aamiaisen jälkeen kirjastoon kirjakasan kanssa, Albus makasi kolme tuolia aseteltuna alleen pediksi joku pimeyden voimilta suojautumisen kirja vatsallaan auki, silmät kiinni. Scorpius pyöräytti silmiään ja jatkoi lukemista sulkakynä viuhuen muistiinpanojen yllä. Hän ei oikein tajunnut, miksi Albus oli edes tullut kirjastoon hänen kanssaan, jos ei aikonut opiskella. Ei heidän tarvinnut tehdä kaikkea yhdessä. Scorpius kiristeli leukaansa ja hänen ohimoillaan säteili.
Scorpius uppoutui vähäksi aikaa läksyihin, mutta sitten hänet keskeytti vasemmalta puoleltaan kuuluva korahdus ja kolahdus. Albus oli torkahtanut, liikahtanut kapealla tuolikyhäelmällään ja melkein pudonnut tuolien hypähdettyä. Scorpius mulkaisi Albusta, joka vain laski kirjan pöydälle vatsaltaan ja sulki silmänsä uudelleen.
Kymmenen minuutin päästä Scorpiuksen lukemisen pysäytti kova pamaus. Albus putosi tuoleilta. Välittömästi Prilli ilmaantui hyllyn takaa.
”Anteeksi”, Scorpius sanoi, kun Albus oli liian kiireinen kiroilemaan pahoitellakseen häiriötä. Prilli mulkaisi heitä kumpaakin, mutta antoi heidän jäädä kirjastoon.
”Jos et aio olla hiljaa, voisit häipyä”, Scorpius mutisi hampaidensa välistä Albuksen kohotessa istumaan.
”Sori”, Albus sanoi silmiään hieroen ja haukotteli. ”Milloin olet valmis?” hän kysyi ja Scorpius vain murahti vastaukseksi.
Jonkin aikaa Albus olikin hiljaa. Kunnes Scorpius hätkähti kuullessaan viereltään kovan kuorsausäänen. Prilli oli kuin taikaiskusta heidän vieressään silmät salamoiden. Nyt hän ei antanut armoa.
”Scorpius, anteeksi”, Albus juoksi Scorpiuksen perään kirjoja laukkuunsa tunkien. Scorpius ei vastannut vaan asteli määrätietoisesti ei minnekään, kunhan pääsi eroon Albuksesta. Ehkä johonkin luokkahuoneeseen, oleskeluhuoneessa hän ei saisi mitään aikaiseksi.
”Scorpius, odota”, Albus tarrasi Scorpiuksen ranteeseen, mutta tämä ravisti otteen irti. ”Olen pahoillani, okei?” Albus yritti. ”Nyt ainakin voidaan tehdä jotain muuta välillä.”
Scorpius pysähtyi ja käännähti ympäri niin nopeasti, että Albus oli törmätä häneen.
”Joo, epäonnistua kokeissa”, hän tokaisi.
”Et sinä epäonnistu kokeissa”, Albus sanoi. Scorpius siristi silmiään vaarallisesti. ”Et varmasti epäonnistu”, Albus jatkoi. ”Olet opiskellut ahkerasti koko vuoden. Ei yksi päivä siinä merkitse mitään.”
”Minä haluan opiskella tänään”, Scorpius älähti. He olivat ensimmäisen kerroksen käytävässä ihan kulman päässä suuren salin ovista. Ohi kulki oppilaita, vaikka oli varhaista. Joku korpinkynsityttöporukka katsoi heitä kulmat rutussa.
”Tänään”, Albus toisti.
”Tänään. Joten jos aiot olla vain häiriöksi, jätä minut rauhaan”, Scorpius tiuskaisi ja lähti uudelleen marssimaan kauemmas Albuksesta.
”Anteeksi. Minä vain jotenkin ajattelin, että olisi kivaa viettää ystävänpäivä poikaystäväni kanssa tehden jotain muuta kuin lukea homeisia kirjoja!”
Scorpius pysähtyi. Hänen kehonsa läpi kävi kylmä lehahdus ymmärtäessään, mitä Albus oli sanonut. Hän irvisti ja kääntyi ympäri.
”Ja minä ajattelen, että minun täytyy opiskella”, hän ärjäisi takaisin. Albus nyrpisti nenäänsä.
”Hyvä. Mene sitten opiskelemaan!” hän karjaisi.
”Menen, jos pysyt kaukana minusta!” Scorpius huusi, kiepsahti ympäri ja suori sokkona ylös johtaviin portaisiin.
Mitä ylemmäs Scorpius kipusi, sitä paremmin hän tajusi, mitä oli mennyt tekemään. Joka askeleella hänestä tuntui kurjemmalta ja typerämmältä ja lopulta jossain viidennen kerroksen tienoilla hän potkaisi ylintä porrasta liian pienillä kengillään. Isovarvas sykkien kipua, hän lähti juoksemaan samaa tietä alas. Albus ei ollut suuressa salissa, minne Scorpius kurkisti matkallaan. Oleskeluhuoneessa häntä ei näkynyt, eikä myöskään makuusalissa, jonne Scorpius hylkäsi laukkunsa.
”Leah, kävikö Albus täällä äsken?” Scorpius kysyi yhdeltä luokkalaiseltaan, joka oli hautautunut muodonmuutoskirjan taakse.
”Ei”, tyttö vastasi. Scorpius nyökkäsi ja riensi ulos. Hänen kylkeensä sattui, mutta hän lähti uudelleen juoksemaan ylempiin kerroksiin, tällä kertaa länsisiipeen ja siellä yhden tornin toiseksi ylimmälle tasanteelle.
”Albus?” Scorpius huohotti työntäessään luokkahuoneen oven auki. Ja siellä tämä istui, keskimmäisessä ikkunasyvennyksessä, naama rypyssä, posket punaisena ja kosteina.
”Hemmetti”, hän sanoi ja pyyhki kasvojaan hihaansa, ”olisi pitänyt mennä Rohkelikkotorniin sittenkin.”
Scorpius tasasi hengitystään hetken aikaa ovensuussa ja katseli luokkahuonetta. He olivat aika usein käyttäneet sitä yhteisiin hetkiin, makuusalissa kun nukkui kolme muuta poikaa ja Tylyahoon pääsi harvoin pakoon koulun hälinää. Se oli pieni, pyöreän muotoinen ja yksi kolmasosa seinää oli jonkin tummanvihreän töhnän peitossa. Se näyttä vähän suolta, joka oli jostain syystä pystysuunnassa. Mutta ehkä siksi luokkahuone oli hylätty. Möhnä ei levinnyt tai haissut eikä häirinnyt Scorpiusta ja Albusta, oli oikeastaan välillä hauska katsella suon muotoja ja miettiä, mikä sen oli synnyttänyt.
Albus oli ilmeisesti suunnitellut jotain, tai se nyt oli ollut selvää jo, kun hän oli huutanut Scorpiukselle, mutta nyt Scorpius näki, miten paljon. Hänen teki mieli potkia itseään. Lattialle oli levitetty viltti ja tyynyjä, pulloja kermakaljaa, korillinen herkkuja, tuulihattuja, piirakoita, viinirypäleitä ja suklaata ainakin. Kaikki potkittuna ja tuhottuna nähtävästi Albuksen suuttumuksen johdosta.
”Olen pahoillani”, Scorpius huokaisi ja sulki oven takanaan. Albus tuijotti ikkunasta ulos. ”Minä suoraan sanottuna en edes muistanut, että tänään oli ystävänpäivä. Ja olen hermoillut koulusta ja…” Scorpius irvisti. Ohimoilla kivisti.
”Mehän sovittiin”, Albus niiskaisi.
”Sovittiin mitä?” Scorpius kysyi. Albus rutisti naamaansa sylttyyn.
”Että vietämme ystävänpäivää yhdessä.”
Scorpius siristi silmiään miettien. ”Sovimmeko?” hän sanoi hitaasti. Albus katsoi häneen silmät salamoiden, mutta ilme hiipuikin sitten.
”Sovimmeko?” hänkin toisti epävarmana.
”Sinä puhuit jotain viikonloppusuunnitelmista”, Scorpius muisteli venyttäen jokaista sanaa.
”Puhuin viikonloppusuunnitelmista, koska viikonloppuna on ystävänpäivä”, Albus sanoi. ”Mutta...ehkä minä...en sanonut mitään...ystävänpäivästä”, hän tapaili hitaasti.
”Aaah”, Scorpius sanoi.
”Minä luulin, että tajusit minun puhuvan ystävänpäivästä.”
”En tajunnut. En muistanut, että ystävänpäivä on tulossa. Hyvä, kun tiedän, mitä kuuta eletään.”
Albus tuijotti Scorpiusta suu pyöreänä ja purskahti sitten nauruun. ”Et muistanut”, hän nauroi. ”Ja minä kun luulin, että sinä et halunnutkaan viettää ystävänpäivää yhdessä.” Albus pudisti päätään pyyhkien viimeisetkin kyyneleet silmistään ja poskiltaan.
”Ei mitään sellaista ”, Scorpius sanoi ja käveli lähemmäs potkittujen tyynyjen ja liiskaantuneiden suklaakonvehtien yli. ”Minä en muistanut, että tänään on ystävänpäivä. Ja sitten kun sanoit siitä, minua vain suututti niin hirveästi, kun luulin, että pilasit opiskelupäiväni, minä… Anteeksi, että huusin sinulle.”
Albus pudisti päätään. ”Ei se mitään. Minä ihan oikeasti luulin, että me tehtiin yhdessä suunnitelma tälle päivälle. Pitäisi ehkä jutella enemmän. Kunnolla. Ja anteeksi”, hän lisäsi, ”että huusin sinulle. En tajunnut, että en ehkä ollutkaan niin selkeä, mitä tarkoitin viikonloppusuunnitelmilla.”
”Ei se mitään”, Scorpius huokaisi helpottuneena.
Albus hypähti ikkunasyvennykseltä ja tuli ottamaan Scorpiuksen käsistä kiinni.
”Sinun pitää oikeasti pitää välillä taukoa”, hän sanoi.
”Mutta jos en pärjää…”
”Sinä pärjäät. Olet saanut koko ajan enemmän ja enemmän Upeita”, Albus keskeytti Scorpiuksen.
”Paitsi liemistä”, Scorpius korjasi.
”Enemmän kuin viime vuonna”, Albus sanoi ja Scorpiusta vähän ilahdutti, että Albus muisti hänen arvosanansa niin hyvin.
”En tarpeeksi isän mielestä.” Isän mainitseminen toi kiven vatsaan ja pistelyä Scorpiuksen silmiin.
”Hei”, Albus sanoi ja kaappasi hänet syliinsä. Scorpius rypisti otsaansa, mutta kyyneleet alkoivat valua siitä huolimatta. ”Isäsi on idiootti, jos nykyiset arvosanasi eivät riitä hänelle.” Scorpius nikotteli ja puristi itseään tiukemmin Albuksen syliin. ”Sinä olet tehnyt aina parhaasi ja se on tarpeeksi. Tarvitset muutakin kuin opiskelua elämääsi.”
”Kuten ystävänpäivän poikaystäväni kanssa?” Scorpius ehdotti ääni itkusta paksuna.
”Juuri niin”, Albus sanoi.
He asettelivat Albuksen potkimat viltit ja tyynyt paikoilleen ja keräsivät syötävissä olevat ruuat kokoon. Scorpius kävi makaamaan Albuksen kainaloon ja heti hänen kehonsa rentoutui. Ohimoilla tuntui kireyttä, samoin olkapäissä, kipu iski nyt, kun hän päästi ne vapaaksi jännityksestä.
”Olen muutenkin ollut kusipäinen viime aikoina”, Scorpius sanoi. Hiljaisuus oli rauhoittava. Ulkona puhalsi talvinen tuuli, joka kuului sisälle, mutta ei tuntunut. Kivilattia oli kylmä viltinkin läpi, mutta Albuksen sylissä oli lämmin ja tämä haroi Scorpiuksen hiuksia miellyttävästi. Scorpiusta alkoi melkein väsyttää ja tajusi, että ei ollut koko viikkona nukkunut kunnolla.
”Ei minua se haitannut. Kyllä minä näin, että sinua stressaa koulu”, Albus sanoi. Scorpius huokaisi pienesti ja hautasi kasvojaan enemmän Albuksen rintaan.
”Jos juttelisit isällesi”, Albus ehdotti ja Scorpius jännitti heti leukojaan. ”Tai voidaan yhdessä jutella”, Albus sanoi kuin olisi aistinut Scorpiuksen äkillisen kireyden.
”Ehkä”, Scorpius sanoi.
”Ja vaikka hän olisi senkin jälkeen vielä idiootti, tämä on edelleen sinun elämäsi. Sinä päätät, miten paljon opiskelet”, Albus sanoi.
”Helpommin sanottu kuin tehty”, Scorpius huomautti. Albus naurahti.
”Joo, olet oikeassa.”
”Mutta mietitään sitä myöhemmin”, Albus sanoi kohta. ”Tänään sinun kuuluu ainoastaan makoilla ja syödä tuulihattuja ja pussailla minun kanssani.” Scorpius vilkaisi ympärilleen ja näki muussaantuneita leivoksia ympäri lattiaa.
”Ei taida olla tuulihattuja enää jäljellä”, hän sanoi.
”Voi ei”, Albus sanoi teeskennellyn kauhistuneesti, ”sitten pitää varmaan vain pussailla minun kanssani.” Scorpius tirskahti Albuksen rintaan.
”Aloitan tästä makoilusta”, hän sanoi sulkien silmänsä. Albuksen huulet koskettivat hänen päälakeaan.
”Sopii minulle.”