Finfanfun.fi

Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Crys - 01.12.2024 11:28:59

Otsikko: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 9/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 01.12.2024 11:28:59

Nimi: Ajanvirta
Originaali
Ikäraja: K-11
Genre: Fantasia/mytologia, slice of life, filosofinen/eksistentiaalinen pohdiskelu
Varoitukset: (tulkinnanvarainen) itsetuhoisuus
A/N: Tämä joulukalenteri koostuu osittain itsenäisenä kokonaisuutena toimivista ficlet-mittaisista pätkistä, joissa kuvataan hetkiä erinäisten ajanvirrassa elävien fantasiahahmojen elämästä. Tämä lähti siitä ideasta, että haluaisin kovasti kirjoittaa jotain fantasiaa, mutta hahmojen keksiminen on mulle aina vaikeeta, niin päätin kokeilla erinäisten fantasiahahmoista kirjottamista ilman paineita siitä, että pitäisi sitoa ne jotenkin juoneen. Keksiessäni hahmoja tähän sitten hyppäsikin mukaan jonkinlainen juonellinenkin kaari, katsotaan mihin se johtaa.

Luukut:
1. Kalmankerääjä
2. Vedenhenki
3. Tulen sisar
4. Rajanhyppijä
5. Aikavaras
6. Kuoleman kutsu
7. Aavikon ajassa
8. Ajan muutos
9. Ouroboros

1.   Kalmankerääjä
A/N: tää osa osallistuu virkehaasteeseen, jonka sanat on:

Spoiler: näytä

1. kypsä
2. mieli
3. routa
4. satu
5. sade
6. kello
7. synti
8. viittoa
9. elävä
10. lasinen
11. juosta
12. varjo
13. odottaa
14. sanomalehti
15. kaksi
16. muffinssi
17. salakavala
18. verkkainen
+ jokeri

Ylikypsyneet hedelmät putoilivat kilvan maahan lähes esanssisen imelän löyhkän saattelemana. Thana vilkuili mentoriaan sivusilmällä, yrittäen etsiä tämän seesteisistä kasvoista merkkiä siitä, mitä mieltä tämä oli hänen edistymisestään.

”Sitten routataikaan”, mentori nyökkäsi tavallisen kivikasvoisesti, mutta koska tämä ei huomauttanut mitään negatiivista, Thana arveli onnistuneensa.

Thana hengitti syvään ja antoi roudan syöksyä sisältään kohti kaunista hedelmäpuuta, joka kimalteli auringonvalossa kuin satukirjan kannessa. Äkillisesti kuin sade selkeällä säällä, talvi kietoutui puun kaarnaan. Mentorin tikittävän sekuntikellon viisari ei ehtinyt lyödä edes seitsemään, kun puu oli jo piikikkään, valkoisen huurteen peitossa.

”Ylimielisyys on synti.”

Thana huokaisi ja pakotti korviin asti levinneen ylpeän hymynsä laimenemaan viittoessaan kohti hedelmäpuuta. ”Tuo puu muuttui elävästä kalmaksi alle kymmenessä sekunnissa.”

”Kalman kosketusta tulee kohdella lasisena haarniskana. Jos pyrit juoksemaan maaliin, päädyt särkymään tuhansiksi paloiksi matkalla.”

Thana nyökkäsi aavistuksen lannistuneena, mutta hän tunsi piston sydämessään aina, kun hän yritti omaksua muiden kalmankerääjien varjoilla ja jäällä täytettyä olemusta omakseen. Hän oli liian täynnä pirskahtelevaa valoa ja räiskähtelevää intoa, jotta jaksaisi odottaa monivaiheisen kalmakoulutuksen turhantärkeitä testausosioita. Kenties hänen pitäisi vielä vilkaista sanomalehtien työnhakupalstoja.

Thana tunsi kuinka kaksi kylmää sormea laskeutuvan hänen olalleen saaden Thanan värähtämään. Siltä kuoleman kosketuksen pitäisi tuntua, mutta hänen kosketustaan oli haukuttu lähinnä uuninlämpimäksi muffinssiksi.

”Vahinko ei tuonut sinua tänne, muista se”, mentori muistutti Thanan ohi kulkiessaan niin kuolleen kuivalla äänellä, ettei Thana ollut varma, oliko se rohkaisun sijasta sittenkin salakavala uhkaus.

Tyynen verkkaisesti Thana hengitti syvään ja antoi kalman värähdellä sisällään. Hänellä oli syynsä olla täällä.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 2/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 02.12.2024 11:47:45

2.   Vedenhenki
A/N: inspiraatiokuvana toimi mytologiahaasteen tämä kuva (https://i.pinimg.com/564x/3d/66/cf/3d66cfb0268a098d8c946c1d3be3b75c.jpg)

Pintajännityksen pehmeys väreili yhä sormenpäissä, kun Naia viimein kohtasi ilman viileyden. Oli kulunut aikaa siitä, kun hän viimeksi uskaltautui työntymään kotinsa suojamuurien ulkopuolelle. Nyt lampi oli alkanut henkiä jääkiteitä, joten pian pinnalle ei enää pääsisi.

Vedenpäällinen maailma jaksoi aina yllättää Naian muutoksillaan. Edelliskerran, kun hän oli noussut pehmeästä kodistaan, olivat linnut visertäneet ja vihreät lehdet kimaltaneet kilpaa veden pinnan kanssa. Nyt oli hiljaista ja maailma oli kadottanut värinsä. Syystuulten väkivalta oli repinyt pois värinsä menettäneet lehdet, joista kuihtumaan maahan jääneet olivat käpertyneet itsensä ympärille. Kevyt huurrekerros oli yltänyt peittelemään maan suloiseen alkutalven uneen.

Happi tuntui pistävältä sisuksissa, jotka olivat tottuneet veteen. Ulostyöntyvä terävä hengähdys aiheutti ilmaan höyryä, jota Naia hyväili sormenpäillään.
Naia seurasi kaukana puiden latvoissa hyppeleviä korppeja painautuessaan hitaasti takaisin veden syleilyyn.

Veden turvassa saattoi unohtaa, kuinka maailma ympärillä muuttui.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 3/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 03.12.2024 15:42:43

3. Tulen sisar
A/N: Mytologiahaasteen inpiraatiokuva (https://i.pinimg.com/564x/3d/66/cf/3d66cfb0268a098d8c946c1d3be3b75c.jpg). Tässä osassa tulkinnanvaraista itsetuhoisuutta.

Pyhän kokon liekit kohosivat koskettamaan täysikuuta, jonka hurmassa tulen sisaret pyörähtelivät. Kokon ympärillä tottuneiden tanssijoiden tulenväriset helmat mimikoivat liekkien leikkisää mutta tuhoisaa roihua.

Ensimmäistä täysikuun kokkoaan viettävä Fajra oli pitkin illan katsellut, kun tanssin huumassa pyörähtelevät tulen sisaret yksitellen pysähtyivät ja polvistuivat rukoilemaan pyhää tulta.

Nyt oli hänen vuoronsa polvistua jumalansa eteen.

”Olen pahoillani, että tulen luoksenne vasta nyt”, Fajra kuiskasi Pyhälle tulelle, jonka kipinät räsähtelivät metrien korkeuteen, ”nyt kun muut ovat jo humaltuneet lahjastasi, saamme olla kahden.”

Tulen sisarten hurmaantuneet huudot kaikuivat pimeässä metsässä, eikä kukaan muu kuin tuli kuullut Fajran kuiskauksia.

”Ota vastaan vaatimaton lahjani, sormieni verestä olen sinulle punonut tämän okanuken.” Fajra lausui ääneen ensimmäiset pyhistä sanoista ja heitti tuleen piikeistä kutomansa nuken. Hän katseli kuinka tuli ahmaisi nuken nopealla otteella ja imi sen osaksi suurta hiiltynyttä massaa.

”Ota minut vastaan, niin kuin minä olen kantanut tultasi sydämessäni syntymästäni saakka”, Fajra pyysi. Hänen sanansa kietoutuivat epätoivoon. Hän ei voinut mitään sille, että kaikesta huolimatta pelon liekki kyti hänen sydämessään, jossa tilaa pitäisi olla vain pyhälle tulelle, jota hän oli koko elämänsä palvonut. ”Ole kiltti, vie pois epävarmuuteni. Vie pois sairauteni. Vie pois kaikki maallinen tuskani. Haluan olla yhdessä sisarteni ja teidän kanssanne, oi Pyhä tuli.”

Miksi tässä pyhän tulen roihussa sisuksieni tulessa kalvaa silti jotain kylmää.

”Tämä on ensimmäinen täysikuun kokkoni”, Fajra sanoi hiljaa ja katsoi vuosien rypyttämiä käsiään, jonka koholla olevat siniset verisuonet värjäytyivät tulen valossa punertaviksi. ”Olen elänyt hyvän elämän. Pitkän elämän. En pelkää kuolemaa, mutta pelkään sitä, miksi sen jälkeen muutun.”

Fajra tuijotti kuinka kokko räiskyi ympäriinsä kirpeitä kipinöitä. Osa niistä osui hänen kasvoilleen, käsilleen ja vaatteilleen polttaen niihin reikiä. Hän ei hätkähtänyt. Kipinät eivät olleet mitään uutta. Fajra tuijotti pyhän tulen sydämeen ja näki kuinka kaikki tuleen kietoutuneet lahjat olivat imeytyneet osaksi mustaa massaa.

Hän veti hitaasti nimettömästään tulikivisen sormuksen, joka oli joskus kauan sitten merkinnyt hänelle kaikkea. Vuosikymmenien kuluessa muistot olivat jo hämärtyneet.

”Pelkään, että unohdan sinut”, Fajra kuiskasi sormukselle. ”Toisaalta toivon sitä, jotta kipu ei olisi niin raskas kantaa.”

Fajra suuteli sormusta ja sulki silmänsä, kuvitteli menetetyn rakkautensa kasvot vielä viimeisen kerran. Sitten hän heitti rakkautensa symbolin tuleen ja katsoi, kun hänen rakkain omaisuutensa katosi silmänräpäyksessä osaksi pyhää tulta. Tulen syömät uhrilahjat olivat muuttuneet sinireunaiseksi mustaksi massaksi, jotta ympäröi kultainen, hehkuva kruunu. Hän tunsi ympärillään tanssivien sisartensa varjojen hipovan häntä, heidän riemun kiljaisujensa painautuvan osaksi hänen sydäntään. Kivun ja surun tilalle nousi hiljalleen jotain rauhallista. Tunne siitä, että hän halusi tätä kaikesta huolimatta.

Mitä pitempään hän tuijotti tulen sydäntä, sitä varmemmaksi rauhan tunne tuli. Tulen hehkuvat värit porautuivat osaksi hänen muistojaan, kokemuksiaan, kehoaan. Hän halusi muuttua osaksi sen kauneutta. Hän halusi herätä jonakin uutena, joka viimein tuntuisi häneltä.

Pyhän tulen loisteessa tulen sisaret tanssivat jumalansa ympärillä yhtenä kehänä. Kaksi askelta eteen kohti uutta yhteyttä, yksi taakse menneisyyden polkujen kunniaksi. Askel askeleelta tulen sisaret pääsivät lähemmäs jumalaansa. Pyhä tuli kietoutui heidän varpaisiinsa, siveli heidän nilkkojaan, nuoli heidän raajojaan, poltti pois epäilyt ja muutti heidät osaksi mustaa hiiltynyttä tulen sydäntä.

Kokko paloi kolme yötä ja kolme päivää.

Kun kolmas yö vaihtui aamuksi, hiillosten keskeltä alkoi nousemaan tulenvärisiä sulkia.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 4/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 04.12.2024 11:28:46

4.   Rajanhyppijä

Missä olet?

Pitkät sormet pureutuivat multaan ja maa vastasi Myroksen ääneen lausumattomaan kysymykseen kietoutumalla osaksi hänen käsiään. Hetken aikaa maan puoleen kumartunut solakka hahmo värähteli mullan, sammaleen ja lehtien värjätessä hänen ihonsa. Tuulessa hulmunneet hiukset jähmettyivät aikaan pysähtyen. Harmaat silmät välähtivät valkuaisia myöten mustiksi pyörteiksi. Myros kuunteli aikaa kuunvalon ja auringon välkähdellessä edes takaisin, etsi kohdettaan aikajanalta, jonka keskelle hän oli sattumanvaraisesti sukeltanut.

Aika kieppui, hengitti, solmiutui sykeröksi – Myros sen mukana. Ajan keskellä tasapainoilu oli kuin veden vangitseminen käsin: käsistä täytyi muodostaa tiivis kuppi, jotta siinä oleva neste suostui jäämään hetkeksikään sen vangiksi. Silloinkin aikaa oli vain rajallinen määrä, ennen kuin vesi löytäisi tiensä ja valuisi ihon poimujen välistä takaisin osaksi luontoa.

Tässä ajassa paikalla seisovalle oli kulunut silmänräpäys, mutta rajanhyppijälle etsintään oli vierähtänyt jonkin otuksen elinikä. Kun Myros punoi jälleen eri ajanpalaset yhdeksi viuhkaksi, hiljaisesti huhuileva metsä kylpi jälleen kuunvalossa. Hän nousi hitaasti ylös ikiaikaisesta tottumuksesta huolimatta horjahtaen. Ajassa hyppiminen sai mielen aina sumeaksi. Myros ravisti päätään ja tummat pitkät hiukset kahisivat lohdullisesti viittaa vasten. Joskus hän pelkäsi, että hukkaisi jälleen itsensä aikaan. Vieläkin.

”Löysitkö hänet?”

”Kyllä”, Myros vastasi, vaikkei ollut varma oliko kysymys kaikunut menneisyydestä, tulevasta vai nykyisyydestä.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 5/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 05.12.2024 22:54:45

5.   Aikavaras

Jos olet koskaan miettinyt, miten aika on päässyt lipeämään sormiesi välistä, syy ei ole välttämättä sinun, vaan aikavarkaan. Kenties vietät aikaa hyvän ystäväsi kanssa, etkä huomaa kuinka ikkunan toisella puolella aurinko on jo kauan sitten väistynyt pimeyden tieltä. Kenties olit tekemässä vielä yhden nopean asian ennen töihin lähtöäsi ja yhtäkkiä oletkin jo auttamattomasti myöhässä. Kenties vilkaiset kelloa hajamielisesti ja minuutin päästä onkin kulunut tunti.

Jos varkauden uhri pystyisi näkemään aikavarkaan, se luultavasti näkisi jotain, joka ensisilmäykseltä näyttää pehmeän karvaiselta ja omituisesti hehkuvalta pikkuotukselta, mutta koskettaessa onkin veitsenterävien, hiuksenohuiden piikkien peitossa. Terävillä hampaillaan se halkoo ajan atomeja saaden aikaan kumisevia ja tärähteleviä ääniaaltoja, joita vain harva olento pystyy havaitsemaan. Voit tuntea sen pienenä värähdyksenä selkäpiissäsi tai kenties tuulahduksena korvassasi, kun se aikaa nopeammin viuhahtaa ympärilläsi nakertaessaan ajan säikeitä irti sinusta.

Kun se on valmis, se livahtaa pois toiseen aikaan, ennen kuin edes ajan virrassa elävät ehtivät sitä havaita. Ne ovat viheliäitä pikkupaholaisia, suurimmalta osin tosin harmittomia. Joskus ne löytävät jonkun, johon ne tykästyvät ja viihtyvät kohteensa ympärillä kauemmin kuin olisi tervetullut.
Jos siis huomaat ajan karkaavan sinulta epäkäytännöllisen useasti, onneksi olkoon, olet aikavarkaan suosikki.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 5/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Meldis - 08.12.2024 10:58:34

Nämäpä ovat jännittäviä! Tosi hauska idea, slice-of-life fantasiaa ja näitä olikin tosi kiva lukea pieninä ikkunoina eri fantasimaailmoihin. Hauskaa, jos näistä vielä sitten tuleekin yhtenäinen tarina. :) Ensimmäinen oli heti kuin kiskaistu keskeltä fantasikirjan alkupuolta, jossa päähenkilö opettelee käyttämään taitojaan. Thanan mentori oli ilahduttavan klassinen tiukka ja säälimätön opettaja ja Thanasta huokui myös nuoruuden ylimielisyyttä ja halua näyttää. Kuvailusi on todella mielenkiintoista ja tuntuu sopivan hyvin myös fantasian genreen. Jokainen luukku on hyvin omintakeinen hahmoineen ja taikoineen. En ole ikinä lukenut kehittämistäsi taioista, kalmankerääjästä tai aikavarkaasta. Olet keksinyt tosi uniikkeja ideoita, lakeja ja magiikkaa jokaiseen luukkuun. :)

Tosi kivaa oli myös kohtausten hetkellisyys. Kerroit vähän ja mielikuvitus sai rakentaa maailman kuvauksen ympärille. Vedenhenki oli siitä jännä, että jokaisella varmaan on jonkinlainen ajatus, miltä vedenhenget näyttävät, joten vähäinen kuvailusi esimerkiksi Naian ulkonäöstä sopi tähän kohtaan. Inspiskuva auttoi toki vähän, mutta jätti silti paljon lukijan kuviteltavaksi.

Lainaus

Syystuulten väkivalta oli repinyt pois värinsä menettäneet lehdet, joista kuihtumaan maahan jääneet olivat käpertyneet itsensä ympärille. Kevyt huurrekerros oli yltänyt peittelemään maan suloiseen alkutalven uneen.

Yksi suosikkikohtiani. Kirjoitat todella rikkaasti ja kauniisti, enkä kyllästynyt hetkeksikään, vaikka Naiankin luukussa ei hirveästi tapahtunut. Hän katseli maisemaa ja oli helppo nähdä hänen katsomansa maisema. Nättiä. <3

Lainaus

Hän veti hitaasti nimettömästään tulikivisen sormuksen, joka oli joskus kauan sitten merkinnyt hänelle kaikkea. Vuosikymmenien kuluessa muistot olivat jo hämärtyneet.

Kolmas luukku oli supermielenkiintoinen. Fajra kuulosti todella moniulotteiselta hahmolta, vaikka hänet nähtiinkin vain hetken verran ihan (tämän?) elämänsä lopussa. Johdatit tosi hienosti hänet epävarmuudesta ja pelosta uskomaan ja sukeltamaan liekkeihin. Koko rituaali kiehtoi hirmuisesti, millainen tämä usko on, jossa pyhää tulta palvotaan. Kuulosti alkuun hieman pelottavalta ja kulttimaiselta tansseineen ja Fajran haluttomuutena hylätä menneisyytensä ja samaa ajatusta loi, miten Fajra vaikutti kuin joutuvan tulen valtaan, eikä omasta halustaan. Mutta toisaalta siinä oli rauhallisuutta, että vihdoin voi päästää kaikesta irti. Ja kohtaus oli todella kauniisti kuvattu, Fajran kipua, rakkautta ja kaipuuta sekä menneisyyteen että toivottavasti rauhalliseen tulevaisuuteen.

Lainaus

Joskus hän pelkäsi, että hukkaisi jälleen itsensä aikaan. Vieläkin.

Osaat tosi hyvin ripotella tippoja hahmojen elämästä lyhyen kohtauksen ulkopuolella. Tämä rajanhyppijä oli itselleni uniikki lukukokemus ja tuntui selvästi, että rajanhyppijällä on historiaa ja lastia, samoin kuin Myroksen hahmolla itselläänkin. Kuin ei olisi ihme jos näistä rajanhyppijöistä olisi olemassa kolmentoista kirjan fantasiasarja. Hirveän jännittävää. Aikavaras oli näistä kuitenkin suosikkini! Se solahtaa tosi hauskasti osaksi meidän maailmamme "canonia". :D Jokainen varmasti on ainakin kerran kokenut sen, kun aika äkkiä vain on holahtanut ohi ja käytit tuota tuttua tunnetta näppärästi hyödyksesi. Hiton aikavaras, olisin tarvinnut oikeasti sitä aikaa ompeluun! :D
Kiitos näistä tähän mennessä! Tämä kalenteri on tosi jännittävä ja odotan innolla uusia, muodostivat ne yhteinäisen tarinan tai ei. ^^

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 6/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 14.12.2024 19:52:02

Meldis: Kiva että kiinnostuit tästä! Unohdin täysin tämän kalenterin hetkeksi, mutta kenties nyt kun pääsin jouluomalle pystyn vähän kirimään kiinni osia. Toivotaan että tästä muotoutuu tarina, mutta vaikka juonentapainen on ajatuksena mielessä, toteutus on täysin kesken :D Katsotaan mihin tämä mut vie, kiva jos olet mukana seuraamassa. Aina motivoi se että tietää että ei kirjoita pelkästään itselleen :) Kiva että tykkäät näistä hahmoista ja että on uniikkeja. Mulla on ollut hauskaa miettiä, minkälaisia otuksia ajassa voisi asua jos se tavallaan olisi "paikka". Kiva että tykkäät aikavarkaasta, kirjoitin sen tollaisella vähän poikkeavalla kerronnalla koska toisin kuin nää muut hahmot, kuvitellessani sitä hahmoa se jäi sellaiseksi otukseksi jolla ei olisi niin inhimillistä tajuntaa, joten sen kuvaaminen tuntui vaikealta. Mutta katsotaan kuinka aikavaras kehittyy tässä vielä!

6.   Kuoleman kutsu

Jokin oli vialla.

Yleensä Thana tiesi heti, kuka häntä oli kutsunut, vaikka olisi saapunut kiireisimmän kävelykadun keskelle. Nyt hän katseli hämmentyneenä ympärillään avautuvaa aavikkomaisemaa, jonne kuoleman kutsu oli hänet tuonut.

Silmänkantamattomiin pelkkää hiekkaa.

Thana hengitti syvään hiekanpöllyämää ilmaa, joka kulki hänen lävitsensä yhtä helposti kuin mikä tahansa maanpäällinen materiaali. Kenties hänet oli kutsuttu korjaamaan jotakin hiekan alla asuvaa, vaikka yleensä pikkueliöiden kuolonkutsut eivät tuntuneet näin voimakkaalta. Hän painoi kämmenensä hiekan pinnalle.

Thana antoi kuoleman kutsun johdattaa häntä haravoidessaan tietään aavikon halki. Tuloksetta. Kalma ei saanut tartuttua minnekään. Se halkoi hiekanjyviä kiihtyvään tahtiin, mutta pian koko aavikko oli käyty läpi, eikä hän saanut otetta yhdestäkään aavikkokasvin elämänvirrasta.

Thana nousi hitaasti pystyyn ja tähyili vielä ympärilleen hetken aikaa. Kai sitä saattoi sattua. Väärät hälytykset usein kyllä johtuivat siitä, että kohde palasikin takaisin elämänvirtaan. Nyt paikalla ei ollut yhtikäs ketään.

Thana huokaisi ja oli palaamassa takaisin ajanvirtaan etsimään uutta kohdettaan, kunnes hän huomasi jotain. Hän jähmettyi jalka ajanvirran ovensuussa, sillä hänen eteensä oli ilmestynyt hahmo.

”En ollut varma, saisinko sinut kiinni tällä kertaa.”

Aavikon aurinko paahtoi keskipäivän kuumuutta, mutta järkytys sai Thanan kalmankosketuksen äkillisesti purkautumaan ja räjäyttämään routarenkaan hiekanjyville.

Koskaan ei ollut aavikolla ollut yhtä kylmä.

”Sinä…” Thana oli kuullut rajanhyppijöistä, muttei koskaan ollut ikinä törmännyt yhteenkään. Kalmankerääjien keskuudessa heitä pidettiin lähinnä muinaisena huhuna, jonkinlaisena satuna. Mutta kukaan ajanvirrassa elävä ei hohkanut samanlaista terävän sähköistä, jotenkin silti haurasta auraa.

Aika oli jättänyt jälkensä olentoon. Se väreili rajanhyppijän maallisen kehon pinnalla kuin äkäisesti rikkoutunut peili, jonka loputtomat säröt heijastavat kohdettaan jokainen vähän eri kulmasta. Thanan oli vaikea saada selvää, miltä olento todella näytti. Kuten Thana, sekin seisoi jalka ajanvirran ovensuussa, puoliksi kiinni ajassa, johon se oli Thanan kutsunut. Tunne oli epämiellyttävä. Ajan atomit räsähtelivät ristiriitaisesti, kun ne eivät päässeet kulkemaan vapaasti, vaan törmäilivät aavikkoisen keskipäivän hetkellisyyteen.

Olennon sanat iskostuivat järkytyksestä Thanan mieleen hitaasti. Rajanhyppijän etsinnän kohteena oleminen ei voinut olla mitään hyvää.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 7/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 16.12.2024 18:37:03

7.   Aavikon ajassa

Myros ei tiennyt kuinka kauan hän oli yrittänyt saada kiinni kalmankerääjää, sillä ajanvirrassa vieraileville aika oli varsin suhteellista. Hän kuitenkin tunsi muutoksen kulkeneen lävitseen aloitus- ja lopetuspisteiden välillä. Ajatukset ajasta sumeina oli vaikea nimetä sitä, mikä muuttui, mutta helpotusta muistuttava tunne vavahteli hänen lävitsensä muistuttaen siitä, miten vaativa tehtävä oli ollut. Jatkuva hyppiminen ajanvirrassa oli jättänyt jälkensä hänen sirpaleiseen sieluunsa ja sumuiseen mieleensä. Kenties oli järjenvastaista olla huojentunut. Myroksen edessä seisova olento voisi luultavasti pelkällä kosketuksella hajottaa hänen olemuksensa niin pieniksi osiksi, ettei hän pystyisi kokoamaan niitä takaisin yhteen edes ajanvirrassa. Ehkä juuri se sai hänet viimein ymmärtämään sen, kuinka uupunut hän todellisuudessa oli.

Kalmankerääjän hahmo värähteli ajan ovella epävarmana, valmiina sukeltamaan takaisin turvaan hetkenä minä hyvänsä. Puoliksi yhdessä ajassa ja puoliksi muualla oleminen ei varsinaisesti ollut kipua, mutta jotain epämiellyttävän raastavaa se oli.

”Puhukaamme.”

Myros vetäytyi ajanvirrasta hitaasti antaen kalmankerääjälle aikaa seurata häntä. Tämä voisi vielä kadota, kieltäytyä hänen kutsustaan, mutta olento seurasi häntä varovaisin liikkein pois ajan ovelta ja kuuman keskipäivän aavikon aikaan.

Maanpäällisessä ajassa olennon hahmo muotoutui vanhasta tottumuksesta ihmisenkaltaiseksi. Kalmankerääjä voisi luultavasti ottaa minkä tahansa hahmon, mutta ihmismäinen keho salli heidän puhua samaa kieltä myös ajanvirran toisella puolella. Hän ei usein kommunikoinut ajanvirran olentojen kanssa, sillä hän ei ollut syntynyt sen kieli suussaan toisin kuin kalmankerääjä. Hän ei tiennyt ymmärsikö toinen häntä, mutta sentään tämä oli seurannut. 

Myros katseli naisen hahmon omannutta olentoa. Vaikka ihmisten maailma oli Myrokselle tuttu, hän tunsi olonsa vieraaksi nyt kun seisoi jälleen tukevasti yhdessä ajassa. Yrityksestään huolimatta hän horjahti odottaessaan tutun huimauksen laantuvan. Oliko mahdollista unohtaa, miten seisotaan? Aivan liian monet muistot olivat hyppimisen myötä livenneet häneltä karkuun osaksi ajanvirtaa. Nuoruudessaan, jos hän koskaan todella nuori oli ollutkaan, hän oli maksanut rajanhyppimisen maksun hetkeäkään miettimättä. Nykyään hän haravoi aikaa varovaisemmin. Hän puristi hetkeksi kätensä nyrkkiin ja avasi ne sitten.

Vasta nyt, kun Myros seisoi aavikon ajassa, hän huomasi, kuinka paljon oli menettänyt itsestään etsiessään edessään seisovaa hahmoa.

Hahmo muistutti kreikkalaista jumalatarta patsasmaisella, varautuneella olemuksellaan. Valkoiset helmat höyrysivät kiukkuisesti aavikolle ryöpsähtäneen jään sulamisen takia. Auringonpaisteessa hohtavan vaalean hahmon olemus oli kaukana varjoissa vilahtelevista, tummanpuhuvista hahmoista, joita ihmiset yhdistivät kuolemaan ja niihin, jotka kantoivat kuoleman kosketusta.

”Mitä tahdot?” hahmon ääni oli terävä ja hiljainen. Epäilevä. Kärsimätön.

”Olen Myros”, rajanhyppijä esittäytyi ja painoi päätään alaspäin tervehdyksentapaiseksi.

Kalmankerääjä pysyi vaiti, odotti että toinen jatkaisi. Kun jatkoa ei kuulunut, hän lausui oman nimensä. ”Thana. Mitä haluat.” Hänen äänensä oli entistäkin vaativampi, kärismättömämpi. Valkoiset helmat hulmusivat tuulenvireessä ja sekoittuivat ympärillä pöllyävään hiekkaan.

”Tarvitsen apuasi. Muuten kaikki on mennyttä.”

Kalmankerääjä siristi silmiään ja astahti lähemmäs Myrosta. ”Mikä on mennyttä?” hän kysyi, vaikka saattoi arvata, mitä rajanhyppijä tarkoitti.

”Elämä. Universumi. Aika on lopussa.”

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 7/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Meldis - 16.12.2024 19:41:32

Jeii, jatkoa! Olen muuten varma, että aikavaras kävi vierailla, kun viime viikolla litteroin! Olen ihan varma, että aikaa oli mennyt puoli tuntia, mutta sitten katsoin kelloa tarkemmin ja minulla olikin mennyt kaksi tuntia. :D Jatko oli jännää! Kivaa nähdä näiden kahden hahmon kohtaavan. Heillä on paljon samaa ja sitten taas ovat ihan erilaisia. Elävät omalla tavallaan erossa ajasta.

Lainaus

Hahmo muistutti kreikkalaista jumalatarta patsasmaisella, varautuneella olemuksellaan. Valkoiset helmat höyrysivät kiukkuisesti aavikolle ryöpsähtäneen jään sulamisen takia.

Kuvailusi oli yhä upeaa, näin tämän kohdan niin hyvin mielessäni ja niin hauska tapa myös tuoda tuo kuva esiin, että Thana vahingossa jääti aavikkoa. :) Mitähän kalmankerääjä voi tehdä maailmanlopulle, luulisi, että hänen työnsä on juuri kaiken loppuessa. :D Kivaa, että olet jatkanut tätä, mielelläni seuraan edelleen, vaikka julkaisutahti hidastuisikin. ^^ Kiitos luukuista!

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 8/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 17.12.2024 19:31:40

Meldis: Voihan aikavaras :D Litterointi on kyllä sellasta puuhaa että en ihmettele XD Näitä kahta hahmoa on ollut hauska rakentaa, kiva että tykkäät :)

8.   Ajan muutos

Aavikon hiekka pöllysi heidän jaloissaan ja muodosti käärmeentapaisia hiekkavanoja. Kaksi ajanvirran olentoa tuijottivat toisiaan silmiä räpäyttämättä.

”Olet erehtynyt”, Thana sanoi hitaasti ja seurasi tarkasti tummaa hahmoa ja tämän jokaista elettä. Tämä saattoi olla ansa, valetta. Hän ei tiennyt voisiko rajanhyppijä edes olla hänelle vaaraksi, mutta jokin hahmossa epäilytti häntä. Tämän harmaiden silmien katseesta paistoi jotain painavaa. Väsymystä. Pelkoa?

”Ajalla ei ole loppua”, Thana totesi. Rajanhyppijän pitäisi tietää se.

Myros vaihtoi painoa jalalta toiselle. Solakan ja pitkän olennon hartiat olivat painuneet alas. Hän näytti väsyneeltä, kuin haluaisi istua alas. ”Ehkei joskus ole ollut, mutta jokin on muuttunut.”

”Ajassa ei ole sellaista kuin joskus. Kaikki ajassa on ajallisista määritteistä ja hierarkioista vapaata massaa. Kaikki tapahtuu samaan aikaan ikuisesti, kiertää kehää itsensä ympärillä. Se on totuus”, Thana intti lainaten lähes sanasta sanaan vanhan mentorinsa kertomaa. Ihmisten käsitys ajasta oli varsin rajoittunut, mutta Thana oli ajatellut rajanhyppijän ymmärtävän paremmin, vaikka ihmisten maailmassa tämä olikin kasvanut. Hän otti hitaan askeleen lähemmäs rajanhyppijää. Sitten toisen. Rajanhyppijä vaihtoi taas painoa jalalta toiselle, liikahti samalla kauemmas. Tämän kasvot olivat kalpeat ja hikiset aavikon kuumuudesta, jota Thana ei tuntenut.

Kyllä, tämä pelkäsi. Thanan toinen suupieli nousi. Myyttinen rajanhyppijä pelkäsi häntä, Thanaa. Jos mentori nyt näkisi hänet. Pelon tuoksu oli hänelle tuttu, vaikka sen vivahde vaihteli aina. Rajanhyppijän pelko tuntui sakealta, tahmealta. Vaikka hänen ulkomuotonsa ei näyttänyt vanhalta, tämän sirpaleinen sielu, jota tahmainen pelko liimasi kasaan tihkui vanhuutta. Kuolemaa.

Rajanhyppijä oli vienyt itsensä kuoleman rajalle etsiessään häntä.

”Ajanvirta on kasvanut, muuttunut”, Myros huomautti epätoivo äänestään läpi paistaen. ”Etkö ole huomannut miten aika on alkanut säröillä, haarautua?”

”Mahdotonta”, Thana tuhahti, mutta epävarmuus kasvoi hänen sisällään. Hän tarttui tiukemmin kiinni Myrosta ympäröivään pelkoon ja olento värähti. Ei, Myros ei pelännytkään Thanaa, ei kuolemaa.

Tämä pelkäsi aikaa.

”Minä tunnen ajan”, Thana sanoi hitaasti. ”Se on kotini. Sinä olet vain vieras, joka tulee kutsumatta kylään ja jättää mutaiset saappaansa jalkaan tepastellessaan ympäri kotiani.”

Myros näytti hämmästyvän hänen tulkintaansa. ”Olen pahoillani, jos se on vaikuttanut siltä. Ei ole ollut tarkoitukseni olla epäkunnioittava. Mutta ehkä juuri vierauteni takia minä huomaankin sen mitä sinä et. Padassa oleva sammakko ei huomaa keittyvänsä elävältä, jos lämpötilaa nostetaan hitaasti.”

Thana tuhahti ja otti vielä askeleen kohti rajanhyppijää. Tämä ei liikahtanut enää kauemmas, vaan antoi kohtalonsa Thanan käsiin. Nyt Thana oli kosketusetäisyydellä ja saattoi vaikka laskea tämän tummat silmäripset tai muutaman haalean kesakon tämän kasvoilla.

”Minä voisin repiä särkeytyneen sielusi rippeet irti maallisesta kehostasi ja tunkea ne sammakkoon”, Thana huomautti suupieli nytkähtäen. Rajanhyppijä luuli tietävänsä enemmän ajasta kuin hän? Tämä ei ollut syntynyt itse ajasta niin kuin hän. Tämä saisi pelätä häntä.

Mutta Myros vain katseli häntä väsyneenä. Hengitti katkonaisesti. 

”Tarkoitukseni ei ollut loukata”, Myros sanoi ja nosti kätensä ylös lepytelläkseen kalmankerääjää. ”Etsin sinut, koska välitän ajanvirrasta. Koska ihan kuten sinä, minäkin tiedostan, että kaikki maallinen lepää sen varassa, että ajanvirta on virta. Jatkuvasti liikkeessä. Ajanvirran loppu tarkoittaa maailman loppua. Maailmankaikkeuden loppua.”

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 9/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Crys - 18.12.2024 18:30:00

9.   Ouroboros

Kun Myros puhui ajan alusta ja lopusta, hän ei suinkaan tarkoittanut sitä, että aika olisi jokin, joka alkaa tietystä pisteestä ja kronologisesti loppuu toiseen.

Ihmisillä on useanlaisia teorioita siitä, mitä tai mikä aika on. Useita näitä teorioita tosin rajoittaa se, että ajan perusyksiköt on määritelty maapallon ja ihmisten rajallisen ymmärryksen kontekstissa. Ihmisfyysikot ovat yrittäneet vangita aikaa erilaisiin laskentakaavoihin ja riidelleet sitten toistensa kanssa siitä, kuka on oikeassa. He ovat toki huomanneet ajan suhteellisuuden, mutta siihenkin heidän vastauksensa on ollut keksiä lisää määritteitä kuten valonnopeus ja painovoima, joiden he ovat huomanneet vaikuttavan ajan laskemisen kaavoihin. Ajanvirrassa elävät tietävät, että se maailmankaikkeus, jonka iäksi ihmiset ovat laskeneet noin kolmetoistamiljardia vuotta, on vain silmäräpäys ajan todellisesta iästä, jos sille olisi ihmisten laskukaavoja käyttäen pakko jonkinlainen ikä määrittää.

Ihmisillä on myös monenlaisia teorioita siitä, miten aika päättyy. Yleisempien teorioiden mukaan maailmankaikkeus romahtaa itsensä sisään tai laajenee niin pitkälle, että kokee lämpökuoleman. Nämä teoriat ovat toki yhdenlaisia tapoja, joilla maailmankaikkeus voi muuttaa muotoaan, mutta maailmanloppu ei koskaan ole ajan loppu.

Ajanvirrassa elävät tietävät, että aika on matematiikan sijasta runoutta.

Aika on ykseyttä ja moneutta, joka kaartuu mahdottomiin muotoihin ja ulottuvuuksiin. Viivan sijasta se kiertyy itsensä ympärille. Ouroboroksen tavoin se jahtaa häntäänsä itsensä syödäkseen. Asioita kuolee ja syntyy aina uudelleen. Energia, joka vaihtaa jatkuvassa virrassa muotoaan ruokkii ajan hiukkasia, jotka aaltoilevat, säteilevät, kimpoilevat ja ennen kaikkea yhdistyvät. Eri hiukkasten yhtymäkohdat tarttuvat toisiinsa luoden itseään läpäiseviä verkkoja ja tasoja. Verkot ja tasot rakentavat moniulotteista palapeliä, jonka paloja pitkin ajan ja energian tapaiset ilmiöt kiitävät luodessaan maailmaa.

Ihmismielen voi olla hankala käsittää ajan moneutta, mutta heijastukset sen erilaisista yhtymäkohdista maalliseen maailmaan ilmenevät kaikissa ihmisaisteissa. Kun katsot yötaivaalle, kaikki näkemäsi tähdet ovat kuolleet jo niiden valon osuessa silmiisi. Kun haistat vanhaa parfyymiä, aika taipuu mielessäsi, kun palaat takaisin hetkeen, jossa joskus elit sen tuoksua ihollasi. Kun poltat sormesi liedellä, aika värähtää lävitsesi ja säpsähdät kivusta poispäin ennen kuin viesti kivunaiheuttajasta on ehtinyt aivoihisi. Kun maistat kesän ensimmäistä tuoretta mansikkaa, tunnet, miltä menneet kesät tuntuvat ja sitä edeltävät tulevat tuntumaan, kun taas sesongin ulkopuolella mikään mansikan maku ei laukaise samaa tunnetta.

Jokainen näistä aisteista olisi hyvin erilainen, jos ne eivät yhdistyisi jatkuvasti ajanvirtaan ja sen liikkeeseen. Ihminen pystyy menettämään yhden, toisen, ehkä kolmannenkin. Mutta kun menettää kaikki, jää ajan ulkopuolelle. Putoaa ajan verkosta kuoleman pimeälle ja kylmälle alueelle, tyhjyyteen, kaiken olemassaolon ja ihmistajunnan nimeämien määritteiden puutteeseen.

Oikeastaan kuolema ei ole edes pimeä ja kylmä, mutta ne ovat adjektiiveja, joilla ihminen kuvaa jonkin substanssin puutetta, joka kuolemakin on. Se on ei mitään ajanvirran verkon välissä. Se on loputon, painava tyhjyys. Se on kaiken tyhjäksi tekeminen, kadottaminen.

Kaikki tämä on Thanalle tuttua. Hänen työnsä on koskettaa erinäisten olentojen elämänvirtaa ja kuljettaa sen energia osaksi ajanvirtaa. Tällöin olennon tietoisuus, jos sitä edes oli jäljellä, liukuu ajanvirran verkkojen läpi osaksi tyhjyyttä, kun energia levittäytyy, hälvenee ja hajaantuu osaksi ajanvirran tasaista laajenemista, jonka yksi tuote on maailmankaikkeus.

Lähimmäksi totuutta ihmisten matematiikkaan perustuva mallinnukset maailmankaikkeuden synnystä ja kuolemasta ovat niiden teoriat syklisistä kosmologioista. Maailmankaikkeuksia on kuollut ja syntynyt useita, mutta energia ja aika ovat pysyneet samoina aina. Joskus maailmankaikkeudet supistuvat, kiertyvät itsensä sisään ja puristuvat yhdeksi. Kun kaikkeus puristuu yhteen leikkauspisteeseen, se lähtee jälleen laajenemaan ja toisintaa näin ikuista energian sykliä. Näin energia ja aika muodostavat kankaan, jolle ajanvirrassa elävät maalaavat uudenlaisia kuvioita toistensa päälle.

Jos aika loppuu, se tarkoittaa, että ajanvirran olisi kadottava samaan tyhjyyteen, jossa kuolema ja sen pimeä energia asuu. Jokaisen ajanvirran säikeen olisi ratkettava samaan aikaan ja olla koskaan enää yhdistymättä yhteenkään toiseen. Pimeän energian negatiivisen voiman olisi iskettävä itsensä jokaisen universumin hiukkasen ympärille ja työnnettävä niitä pois toisistaan. Kuvittele mielessäsi kangas, joka ilman mitään kosketusta hajoaa silmiesi edessä toinen toistaan pienemmiksi säikeiksi ja lakkaa lopulta olemasta tuhoten kuvat, joita siihen on maalattu. Jäljelle ei jäisi yhtäkään ajanvirran olentoa, ei enää mitään muuta kuin tyhjyyttä.

Kun Thana kaiken tämän Myrokselle kerrottuaan sai rajanhyppijältä yhä saman vastauksen ajanvirran loppumisesta, hän päätti antaa rajanhyppijälle mahdollisuuden. Harmi vain, että ennen kuin Myros ehti kertoa sen, mitä heidän pitäisi tehdä ajanvirran pelastamiseksi, tämä lyyhistyi maahan.

Otsikko: Vs: Originaali: Ajanvirta | K-11 | Joulukalenteri 9/24 | Fantasia slice of life
Kirjoitti: Meldis - 19.12.2024 14:43:09

Thanan vastahakoisuus tuntuu kivan tutulta, fantasian sankarilta, joka epäröi lähteä pelastamaan maailmaa. Pikkuisen ylimielinen, jotta voi pudota polvilleen, kun kaikki ei olekaan kuten olettaa. Edes Myroksen epätoivo ei saa häntä juurikaan epäilemään.

Lainaus

Kun haistat vanhaa parfyymiä, aika taipuu mielessäsi, kun palaat takaisin hetkeen, jossa joskus elit sen tuoksua ihollasi.

Viimeisin luukku oli tosi upea ja kuvailit aikaa upeasti meidän ymmärryksen tavoittamattomien olentojen näkökulmasta ottaen huomioon, että olet itsekin ihan vain ihminen. :D Tuntui todella, että ymmärrät näiden fantasiaolentojen käsityksiä ja miten pienesti me ihmiset niitä ajattelemme. Mutta juuri tuo ajatus, että haju tai kipu voi muuttaa paikkaamme ajassa oli loistava keksintö! Haju voi todella viedä ajassa taaksepäin niin asian kirjaimellisessä merkityksessä kuin ihmisille on mahdollista. Minusta tuntuu aina haistaessani hyasinttia, että olen äkkiä kymmenen vuotias, istun vanhempieni kodissa olohuoneessa ja katson Lumiukkoa. Täydellistä ja toit upeasti jälleen meidän maailmasta tutun tuntemuksen osaksi fantasiamaailmaa. Samoin tavoitit hienosti, mitä näille yliolennoille tarkoittaa, kun aikaa ei ole ja maalausesimerkki oli todella oiva vertauskuva. Mutta apua mikä lopetus! Jännää, miten tämä tästä voi jatkuakaan.
Kiitos uusista luukuista, näitä on todella viihdyttävää lukea! ^^