Finfanfun.fi

Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Puolimieli - 19.05.2016 15:24:59

Otsikko: Tee-se-itse diskovalot | K11 oneshot
Kirjoitti: Puolimieli - 19.05.2016 15:24:59: Tee-se-itse diskovalot
K11 | huumeidenkäyttöä
Epämukavuusterttu, Oneshot10,
Päihdehaaste, Älyttömät otsikot-haaste
Kiitos avusta Grenade ja Räntsäke!

Serpentiininpätkiä lepää koulun juhlasalin seinustoilla. Osa on kiertynyt laiskasti voimistelutelineiden ympärille, osa taas puhallettu suoraan lattialle näivettymään. Ilma on viileää ja ohutta, sillä salin ulko-ovet tihuttavat sisään pakkasta.
Salin suurten ovien takana on jo tukalaa, liki sata ynseää seitsemäsluokkalaista odottavat niiden aukeamista. Heidän kasvoillaan kiertelevät haukotukset ja turhautuneisuus – kukapa nyt haluaisi viettää perjantai-iltaansa koulun diskossa.

Huolimatta siitä, että itse diskovieraat ovat valmiita laahustamaan sisään ja täyttämään salin silmiä pyöräytellen ja melodramaattisia huokauksia ynisten, sali ei näytä kyllin valmiilta. Vain yksi spottivalo on saatu toimimaan pitkällisen paniikin jälkeen, senkin valokeila harhailee päämäärättömästi rätisten. Taustavalot saavuttavat hädin tuskin esiintymislavaa ja niiden likaisenkeltainen valo katkeaa aika-ajoin. Saliin jää vain pimeä hiljaisuus ja ulkoa kuuluvat tuskastuneen odotuksen äänet. Kuuden yhdeksäsluokkalaisen ryhmä vilkuilee toisiaan epäuskoisina, kulmain alta, pettyneinä ja lopen uupuneina. Kaiken piti mennä toisin.

Lopulta ovet aukeavat, tyylikkäät viisi minuuttia myöhässä. Nuoret jämähtävät oviaukkoon, katselevat silmät suurina, hengittävät keuhkoihinsa juhlasalin viileää ilmaa, tunnustelevat kylmänkarheaa lattiaa sukkasillaan. Vasta opettajien hätistelyn myötä he ottavat hapuilevia askelia eteenpäin, kuin pikkupennut ensiaskeliaan. Lopulta jokainen löytää paikkansa seinänvierustalta, varovasti muiden kasvoja ja ilmeitä tutkaillen.
Yhteisestä päätöksestä kukaan ei osallistu ryhmäleikkeihin. Toivonsa menettäneet yhdeksäsluokkalaiset näyttävät silti mahtipontisen vahvoilta seitsemäsluokkalaisten edessä. Viimeisin voimin he koettavat hauskuuttaa vaativaa yleisöään, mutta nämä pitävät kovan kuorensa yhtä tiiviinä kuin katseensa pimeässä hohkaaviin älypuhelimien näyttöihin. Järjestäjät luovuttavat. Lopulta siirrytään vapaaseen ohjelmaan: tanssimiseen, musiikkiin, yhdessäoloon.
Seitsemäsluokkalaiset luovat katseita enemmänkin puhelimiinsa, jotkut rupattelevat niitä näitä. Silti he pysyttelevät seinänvierustoilla, vilkuilevat toisiaan, odottaen että joku uskaltaisi astua katseiden keskelle ensin. Tunnelma on lauhan hiljainen kovalla huutavasta musiikista huolimatta, mutta sali alkaa täyttyä epätoivoisista huokauksista ja orastavasta happivajeesta.

Matiasta jo hermostuttaa. Satapäinen lauma hiostaa hänen keuhkojaan. Hengitys tuntuu vaikeutuvan sakeassa ilmassa. Rätisevä spottivalo tekee kipeää päähän, istuminen puuduttaa jalkoja, ilmassa kiertävä tuskastuneisuus tekee olon levottomaksi.

Eelis tarjoaa avun Matiakselle juuri oikealla hetkellä. Heidän ystävyytensä on ollut tauolla yläasteen alusta asti, kun Matias löysi uusia ystäviä, eikä Eelis enää sopeutunut porukkaan. Toisinaan Matias miettii, onko Eelis yksinäinen, vaikka hän kyllä pyrkii pitämään vanhaankin ystäväänsä yhteyttä. Mutta nyt he ovat kuin ennenkin, kiitävät pitkin koulun portaita opettajan merkitsevästä katseesta huolimatta. Niin he juoksevat, useita rappusia kerrallaan, kalseat käytävät silmissä viuhuen. Koulun kaukaisin vessa on pimeä ja siellä on kylmää.
Eelis sytyttää kylmänväriset valot, ne vain korostavat koulun epätoivoisen jylhää tunnelmaa. Lavuaarin reunalla on muutamia kymmeniä tabletteja. Ne huutavat vastalauseita koulun harmaudelle, kirkuvat kaikissa mahdollisissa väreissä, kertovat omaa tarinaansa, janoavat jotakuta laittamaan ne suuhunsa. Aika pysähtyy, kun Matiaksen katse kohtaa huumeet. Kasvoilla piilee epäusko ja kauhu, muisto ensimmäisestä alkoholikokeilusta tuntuu kovin pieneltä kymmenien pillerien rinnalla. Eikä Eelis ole sellainen, tuskinpa Eelis on koskaan edes maistanut alkoholia.
”Sain Antilta”, Eelis toteaa vähäpätöisesti, kohauttaa olkiaan, vakuuttelee niiden olevan täysin turvallisia ja tarjoavan nopean ulospääsyn koulun kalpeasta tunnelmasta. Matias haluaisi uskoa, mutta epäilevä verho ei lähde hänen ympäriltään. He hengittävät painostavan raskasta ilmaa, salin tunkkaisuus tuntuu kaukaiselta. Tilalle tullut kylmänhiki ja tiheät sydämenlyönnit eivät tunnu sen paremmilta. Jalat tärisevät, pää hapuilee sanoja. Matiaksen katse pomppii vuoroin Eeliksessä, vuoroin kylmänä kiiltelevässä lavuaarissa. Yksi askel ja hän saisi helpotuksen koko illan vaivanneeseen raskaaseen oloonsa.
”Et sä ole tosissasi”, Matias lopulta mutisee, rikkoen vaanivan tunnelman vessan seiniltä. Eelis vain katsoo Matiasta, katsoo kovin pitkään ja merkitsevästi kulmiensa alta, kuin kutsuen toista mukaansa uskomattomaan seikkailuun. Matiaksen on vaikea uskoa kaikkea todeksi. Ei Eelis ole koskaan ollut kovin uhmakas, vaan Matiaksen tavoin ihan tavallinen ja mukava poika.
Lopulta Eelis tarttuu keltaiseen tablettiin, murentaa sen jauhoksi kämmenellään ja nielaisee tottuneesti, kuin olisi tehnyt niin aiemminkin. Matias seisoo jähmettyneenä paikalleen, katse kiinnittyneenä Eeliksen kalpeisiin ja epätoivoa hohkaaviin kasvoihin. Kuluu sekunteja. Minuutteja, Matias sekoaa laskuissa. Hänen raajansa tuntuvat tahmeilta, kuin niihin olisi sidottuna kymmeniä hämähäkinseittejä. Kestää hetken, ennen kuin Eelis tekee päätöksen hänen puolestaan. Matiaksen punainen tabletti maistuu sokerilta ja takertuu hänen kurkkuunsa.

Koulun valot välkkyvät tuhansin kirjavin värein, kun he palaavat pitkin kivirappusia. Maa tanssahtelee heidän allaan, salin lattia tuntuu maanisen pehmeältä, ystävätkin saavat siitä osansa. Seitsemäsluokkalaiset kelluvat tanssilattialla pysymättä enää todellisuuden tahdissa. Musiikki pauhaa jossakin kaukana, mutta se ei tavoita heitä pirteän pillerisumun takaa. Heillä on vain toisensa, niin nopeasti he kietoutuvat liki toisiaan, tuntemattomuuden ja epävarmuuden dilemma on kaikonnut kolean salin seiniltä.
Yhtäkkiä he tuntevat kaiken, toistensa hellän hipiän, karhean lattian pehmeänä poskea vasten, miljoonat spottivalot ja niiden helmeilevän valokeilan. Siinä he lepäävät levottomina, riehuvat kuin ukkonen taivaalla, kiljuvat kaaoksessa. Näyttävät savutehosteet ympäröivät heitä, he vetävät keuhkonsa täyteen savua sateenkaaren väreissä, nielaisevat sisäänsä annoksen silkkaa rauhattomuutta ja putoavat hämähäkinseittiä muistuttavaan illuusioonsa, seikkailuun rohkeuden rajamailla.
Ja niin epävarmat seitsemäsluokkalaiset ovat vaihtuneet satapäiseen joukkoon sankarillisia heeroksia, jotka kierivät salin pehmeässä seitissä sankasta savusta juopuneina.
Otsikko: Vs: Tee-se-itse diskovalot | K11 oneshot
Kirjoitti: Waulish - 15.06.2016 23:33:49: Tervehdys toistamiseen Kommenttikampanjasta. :)

Kun aloin lukea tätä, kiinnostukseni heräsi heti kun tajusin, että miljöönä on koulun disko. En nimittäin ole ikinä ollut koulun diskossa, tunnustan! Siispä en myöskään osaa ottaa kantaa siihen, onko seitsenluokkalaisten ynseä suhtautuminen diskoon realistista, mutta musta tuntuu, että se saattaa hyvinkin olla. Tai voisi kuvitella, että tuon ikäisillä melko yleinen konsensus on se, että kaikki kouluun liittyvä on epäcoolia ja tylsää. Vaikka disko ja biletys itsessään kiinnostaisivat, niin kukapa tosiaan haluaisi harrastaa niitä koulussa ja vieläpä perjantai-iltana, kun olisi vapaa tekemään mitä vain? Tästä tulee myös sellainen fiilis, että tuo disko on ehkä jollakin tapaa pakollinen tapahtuma, tai että siihen osallistuminen on hyvin suotavaa ja pois jääminen paheksuttavaa, mikä on täysin ymmärrettävää, kun kyseessä ilmeisesti on ysiluokkalaisten järkkäämä projekti.

Vähän harmittaa noiden ysiluokkalaisten puolesta, kun he ovat nähneet vaivaa koristellessaan salin ja suunnitellessaan ohjelman diskoa varten ja sitten kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan, kun ensteks valotekniikassa on häikkää ja sitten diskovieraat ei oikein innostu. Tykkään tosi paljon tuosta, miten oot ottanut tähän mukaan älypuhelimet ja niihin kiinni liimautumisen:
Lainaus käyttäjältä: Emanuel - 19.05.2016 15:24:59
Viimeisin voimin he koettavat hauskuuttaa vaativaa yleisöään, mutta nämä pitävät kovan kuorensa yhtä tiiviinä kuin katseensa pimeässä hohkaaviin älypuhelimien näyttöihin.
Puhelimet tuntuu tosiaan kulkevan nykyään mukana kaikkialle, eikä pelkästään kulkevan vaan ne on myös aina esillä kaikkialla. Pystyn hyvin kuvittelemaan, miten seiskaluokkalaiset seisoskelevat salin reunoilla luureihinsa keskittyneinä ja kasvot näyttöjen valaisemina.

Pidän muuten siitä, miten sisäänpääsyä ootellessaan seiskaluokkalaiset ovat turhautuneita ja juroja, mutta ovien auetessa heistä paljastuukin ainakin hetkellisesti epävarmempi ja ujompi puoli, josta tavallaan on aistittavissa kunnioitusta ja ehkä vähän jännitystäkin vanhempia ysiluokkalaisia kohtaan. Ite muistan, miten seiskaluokkalaisena ysit vaikutti jo ihan aikuisilta ja kieltämättä vähän pelottaviltakin. ;D

Asiasta kolmanteen: pidän ihan hirveästi tämän shotin tunnelmasta. Koen sen jotenkin jännän utuisena ja aavistuksen etäisenä, siis positiivisessa mielessä. Tarinan loppupuolen tunnelma on luonnollisestikin vähän utuinen ja sekavakin, kun mukana on huumeita, mutta myös alkupuolesta välittyy mulle vähän samantyyppisiä viboja. Tässä shotissa on todella elävää ja upeaa kuvailua, joka saa mut kokemaan kaiken ihan kuin olisin ite paikan päällä, mutta samanaikaisesti koen itteni kuitenkin ulkopuoliseksi, sivustaseuraajaksi, mikä on tosi jännää ja mielenkiintoista. Tää etäisyyden ja ulkopuolisuuden vaikutelma saattaa tulla siitä, että shotti etenee aika pitkään, usean kappaleen verran, ennen kuin siinä nimetään ketään tiettyä henkilöä, ennen kuin päästään keskittymään kenenkään yksittäisen tyypin ajatuksiin ja tekemisiin. Kuvaillaan vain ympäristöä ja tapahtumien kulkua yleisesti. Ja se siis toimii tässä mielestäni loistavasti. Jossain toisessa tapauksessa voisi ehkä turhauttaa lukea pitkää pohjustusta suhteellisen lyhyelle tarinalle, mutta tässä tapauksessa ei ollenkaan. Tykkään tosi paljon siitä, että alussa on keskitytty tunnelman luomiseen ja puitteiden avaamiseen. Se herättää mielenkiinnon ja tempaa mut mukaan tarinaan. Muutenkin on tosi virkistävää, ettei päähenkilöä esitellä heti alussa. (Sikäli mikäli Matiasta siis voi päähenkilöksi kutsua; mielestäni tämän voisi ehkä myös tulkita niin, ettei varsinaista päähenkilöä ole, vaan Matias ja Eelis ovat ikään kuin avaimia jonkin laajemman ja useita ihmisiä koskettavan käsittelyyn. Enkä nyt tarkoita vähätellä heitä henkilöhahmoina, koska he ovat takuulla ehdottoman tarpeellisia ja antavat tarinalle kasvot ja persoonaa.)

Mulle välittyy tästä tekstistä myös hivenen ahdistava tunnelma. Osittain se tulee varmaan siitä, että muistan tätä lukiessani omat kouluaikani ja sen, miten mua jostain syystä usein ahdisti kaikenlaiset illanvietot niin koulussa kuin vapaallakin, mutta enimmäkseen uskon sen tulevan noista huumeista, niihin liittyvistä tunteista ja ajatuksista ja tietenkin niiden vaikutuksista poikiin. Huumeet on mulle vähän ahdistava aihe, enkä yleensä niistä lue. Nyt oon kuitenkin tosi iloinen siitä, että tartuin myös tähän tekstiin Kommenttikampanjassa, koska tää on ahdistavuudesta huolimatta älyttömän hyvä -- ehkä itse asiassa osittain juuri sen ahdistavuuden ansiosta.

Mielestäni toimii hyvin, ettei Matiasta varsinaisesti esitellä mitenkään vaan hän vain tulee mukaan kerrontaan. Pidän siitä, miten äkkiä alkaakin tapahtua: Eelis tulee ja lähtee viemään Matiasta jonnekin juoksujalkaa. Olet mielestäni tosi vaivattomasti ja selkeästi avannut henkilöiden välistä suhdetta kertomalla, etteivät he ole olleet viime aikoina läheisissä väleissä kun tiet on erkaantuneet uusien ystävien myötä. Asetelma tuo tähän jonkinlaista jännitettä: miksi Eelis nyt tulee Matiaksen luo, mitä näytettävää hänellä on?

Vessakohtauksessa tulee monin tavoin ilmi, ettei pojat oo olleet läheisiä viime aikoina. Eelis esittelee Matiakselle hankkimiaan pillereitä ja Matias on jopa kauhuissaan, sillä hänen tuntemansa Eelis ei ole sellainen. Sitä rupeaa lukijana miettimään, mihin seuraan Eelis on mahtanut ajautua ja mitä sellaista sen elämässä on tapahtunut, mistä Matias ei tiedä ollenkaan. Ystävyyssuhteiden viilentyminen ja eri porukoihin ajautuminen on usein mielenkiintoista.

Matiaksen ajatusten ristiriitaisuus tuntuu realistiselta. Toisaalta sitä tajuaa, ettei niitä pillereitä kannattaisi kokeilla, ja toisaalta taas tekee mieli, ehkä kokeilunhalusta tai näyttämisenhalusta tai molemmista. Tätä lukiessa vähän hirvittää, miten vietävissä ja houkuteltavissa tuon ikäiset usein ovat. Ei ole varmaan edes kovin vaikeaa eksyä vääriin piireihin tai ajautua mukaan ei-niin-järkeviin juttuihin. :-\ Eikä se aina edes ole varsinaisesti eksymistä tai ajautumista, vaan voihan se lähteä ihan omasta kiinnostuksesta ja halusta.

Kuvailet noita tablettienjälkeisiä tunnelmia mielestäni mielettömän hienosti. Välkkyviä valoja, tasapainottomuutta, todellisuudentajun hämärtymistä, äkkiä karttunutta rohkeutta ja itsevarmuutta... En tiedä, millaiset aineet voi aiheuttaa tuollaista, mutta varmasti jotkin voivat, ja sekavuus välittyy todella hienosti lukijalle. Lukeminen on vähän ahdistavaa, kun tietää, että olotila on huumeilla aikaansaatua eikä mitään luonnollista itsevarmuuden lisääntymistä tai niin sanottua sosiaalista "juopumusta", mutta kuten aiemmin sanoin, pidän tässä tekstissä siitä ahdistavuudesta. Se sopii aihepiiriinkin hyvin.

Kerronta on mielestäni hyvällä tavalla hämmentävää niin, että on vaikea sanoa, ovatko Matias ja Eelis kirjaimellisesti toistensa iholla tai lojuvatko he todella välillä posket lattiaa vasten vai onko kyse kenties aistien tehostumisesta ja siitä, että voi kuvitella tuntevansa kaiken kovin selvästi. Hämmentävyys ja monitulkintaisuus tehostavat mielestäni lopun sekavaa tunnelmaa hienosti.

Lainaus käyttäjältä: Emanuel - 19.05.2016 15:24:59
Ja niin epävarmat seitsemäsluokkalaiset ovat vaihtuneet satapäiseen joukkoon sankarillisia heeroksia, jotka kierivät salin pehmeässä seitissä sankasta savusta juopuneina.
Myös tämä viimonen virke herättelee mussa ajatuksia. Näyttäytyykö koko ympäristö Matiaksen ja Eeliksen silmissä niin erilaisessa valossa, että koulutovereistakin näyttää kaikki epävarmuus karisseen pois, vai leviävätkö huumeet illan mittaan ehkä laajemmallekin...? Tabletteja kun taitaa kuitenkin olla aika monta. En nyt tiedä yhtään, mitä sä oot ajatellut ja seikkaileeko mun ajatukset jossain ihan pöpelikössä, mutta jotenkin mulle tulee tästä lopusta sellainen kutina, että nuo molemmat vaihtoehdot voisivat olla mahdollisia. Enemmän ehkä kallistun kuitenkin siihen ensimmäiseen. Mutta siis tykkään tosi paljon siitä, että tää teksti herättää ajatuksia ja kutkuttelee mielikuvitusta ja että osa jää ehkä lukijan tulkintojen varaan. Tästä lainatusta pätkästä on vielä pakko sanoa, että tykkään hirmusti sankarillisia heeroksia -ilmauksesta, oi. Se on suuren kontrastin vastakohta aiemmin epävarmoille salin reunoille pakkautuneille nuorille.

Lopuksi on vielä pakko tarttua otsikkoon, joka kuvastaa tätä shottia mielestäni todella hyvin. Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa, että tarina kuvastaa otsikkoa, kun tämä osallistuu Älyttömät otsikot -haasteeseen? ;D Oli kummin vain, tykkään otsikosta ja tekstistä ja niiden yhteennivoutumisesta. Näin ne diskovalot saa tosiaan itse taiottua, jos tunnelma muuten on vähän väritön ja ankea... Eri asia sitten, millä seuraamuksilla. Rupesin muuten miettimään, että tartteiskohan tuonne "tee-se-itse" ja "diskovalot" väliin viivan, kun tee-se-itse kuitenkin määrittää diskovaloja ja ite ainakin mieltäisin tuon kokonaisuudessaan yhdyssanaksi, vaikkakin pitkäksi ja kinkkiseksi sellaiseksi. Tai voiko tee-se-itse-osaa sittenkin pitää ikään kuin adjektiivina? Äää, en tiedä, mun ajatukset on ihan puuroa tähän aikaan illasta univajeisena enkä saa nyt päähäni ees mitään fiksuja kielioppitermejä, joiden avulla voisin ilmaista ajatukseni. x) Mutta siis nykyisessä muodossaan tuo otsikko on mielestäni ainakin huimasti paremman näköinen kuin mitä se väliviivalla kirjoitettuna olisi. Ja siis pidän otsikosta valtavasti. Älyttömät otsikot -haasteessa on mahtavia otsikoita, niitä on hauska lueskella ja miettiä, millaisia tarinoita niihin voisi liittää. ;D

Lainaus käyttäjältä: Emanuel - 19.05.2016 15:24:59
Taustavalot saavuttavat hädin tuskin esiintymislavaa ja niiden likaisenkeltainen valo katkeaa aika-ajoin.
Pitäisikö olla "aika ajoin" ilman viivaa?

En tiedä, olenko onnistunut kehumaan tätä shottia tarpeeksi, mutta tykkään tästä siis tosi, tosi paljon. Vahvasta tunnelmasta, upeasta kuvailusta ja taidokkaasta sanojenkäytöstä, osapuilleen kaikesta. Olisin voinut lainata tuolta vaikka kuinka monta kohtaa osoituksina hienosta kuvailusta, mutta en sitä tehnyt, kun niitä hienoja kohtia on niin paljon ja tää on oikeastaan mun mielestä kokonaisuudessaan tosi hieno. Olen iloinen, että tartuin tähän Kommenttikampanjassa. Kiitos jälleen hienosta lukukokemuksesta. ♥ Ja anteeksi jos en osannut sanoa mitään järkevää, mua vähän hävettää kun tää kommentti on megalomaanisen pitkä ja luultavasti täynnä ihan sekavia höpinöitä.