Nimi: Hyvinhän meillä menee (tai jotain)
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash, slice of life, huumori
Paritus: Eeli/Tino
Haaste: Vuosi raapalehtien V
Yhteenveto: Kertomus arkielämän kommelluksista ja aikuisuuden vittumaisuudesta by Eeli ja Tino.
A/N: Ajattelin vähän tehdä tarkemman katsauksen näiden nuorten miesten (tässä ne on vähän reilu parikymppisiä) elämään yhteisessä kodissa. Tulen hyödyntämään osalti myös omia kokemuksia, mitä omillaan asumiseen tulee. Jees :>
Hyvinhän meillä menee (tai jotain)
Eeli
”Sulla on sukissa reikä”, huomautin Tinolle, kun se tuli vessasta ja näin kantapään vilkkuvan vasemman jalan raitasukasta. Tinolla oli kasvoillaan jotenkin tylsistyneen uuvahtanut ilme ja mä mietin, että mikähän sillä mahtoi olla.
”Niin on”, Tino totesi arkipäiväisesti ja meni jääkaapille. Se irvisti sen sisällölle tai oikeastaan sen puutteelle. ”Pitäisi käydä kaupassa.”
”Sulla on melkein kaikissa sukissa reikiä”, mietin yhä ääneen tätä sukka-asiaa. ”Eikö sulla ole yhtään ehjiä sukkia?”
”En mä tiiä. En oo miettinyt”, Tino sanoi. ”Hei joo, vessapaperiakin pitäisi ostaa. Mähän en persettäni sanomalehteen aio pyyhkiä. Mä teen sulle kauppalistan.”
”Mitä, miksi mun pitää mennä?” kysyin näreissäni, kun se ei edes kysynyt asiaa niin kuin ystävällistä olisi.
”Koska mä en jaksa”, Tino selitti kuin se olisi ollut hyväkin syy. ”Ja sulla on ajokortti ja ehjät sukat.”
Nyt se onneksi jo virnisti, kun sukista tuli puhe. Tino etsi paperia ja kynän, vaikka olisihan se voinut tavarat listata mun kännykkäänkin, mut tavallaan mä tykkäsin, kun se teki listan käsin. Tinolla oli kiva käsiala.
”En mäkään jaksa”, sanoin ja jatkoin koneella surffailua.
”Sit mä lähden tohon läheiseen Saleen”, Tino ilmoitti.
”Etkä vitussa mene”, älähdin. ”Sen hintaluokka on törkeetä riistoa.”
”No, sitten sä lähdet kauppaan, muru”, Tino sanoi iloisena, että oli voittanut tämänkin väittelyn. Se toi mulle listan ja pussata muiskautti mua otsalle. ”Siinä on.”
”Äppäp”, sanoin, kun Tino yritti karata ja tartuin sitä paidanhelmasta. ”Unohdit tärkeimmän.”
”Ai joo, uuden liukkarin. Lisätääs sekin tähän”, Tino sanoi ja melkein tunki mun päälle, kun se tarvitsi kaistaleen pöytää kirjoitusalustakseen.
”No eikä”, huokaisin ja läppäsin sitä takapuolelle, koska sen takaraivo oli liian korkealla. ”Vaan uusia sukkapareja! Sulle.”
”Voinhan mä käyttää sun sukkia”, Tino sanoi kuin uudet sukat olisi aivan turhanpäiväinen hankinta.
”Ei meille yhden ihmisen sukat riitä”, sanoin, nousin ylös ja huokaisin raskaasti. ”Kai mä sit vittu lähden.”
”Jee!” Tino riemuitsi. ”Korvaan sen sulle.”
”Parasta ois.”