LUIHUISEN PRINSSIT
”Saat pian huomata, että toiset velhosuvut ovat roimasti parempia kuin toiset. Et varmaan tahdo kaverustua vääränlaisten kanssa. Minä voin auttaa sinua valikoimaan.”
”En usko ikimaailmassa että Ronin suku olisi vääränlainen, mutten myöskään tuomitse ketään heti. Olen Harry.”
Kirjoittaja: jaina
Ikäero: K11
Genre: fluffy, romantiikka, drama, AU
Paritukset: lue ja selvitä! bromance Harry/Draco, mukana myös muita tuttuja hahmoja! Harry/OFC, Draco/OFC...
©: kyllä te kaikki tiedätte. Rowling omistaa melkein kaikki hahmot (ne mitä ette tunne hänen omistamiksi, ovat minun!!) / y'all know. Rowling owns almost all characters (those characters you don't regonise hers, are mine!!)
Tiivistelmä: Mitä jos Harry olisikin kätellyt Dracoa Viisasten Kivessä?
&: Tällainen idea. Niin, laittakaapa kommenttia! Tämän ficin idea on houkuttanut minua jo hieman pidempää - mitä jos Harrysta ja Dracosta olisi tullut kavereita? On siis kyse monilukuisesta ficistä, ehkäpä joku 10-15 lukua? Ehkä 20. En pidä tämän kanssa mitään erityisen kovaa kiirettä, koska kirjoitan säännöllisesti kahta originaalitarinaani, Jos minuutin kanssani jakaisit (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=29724.0), K-15 ja Sä oot kaunis vaikken näekään sua (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=30547.0), K-18. Käykää pliide nekin katsastamassa! ;)
Anteeksi prologin kökköisyys, mutta kun oli pakko kuvata tuo lajittelu ja niin pois päin.
PROLOGI "lajittelu"
Harry katseli ympärilleen yhä hämmästyneenä, vaikka ekaluokkalaiset olivat joutuneet seisomaan eteishallissa jo tovin. Punatukkainen ja pisamainen Ron seisoi hänen vierellään ja repi hermostuksissaan kynsinauhojaan. Se kiharatukkainen tyttö, Hermione, oli ensimmäisten joukossa, jutellen hermostuneesti pojan kanssa, jolla oli hiekanväriset hiukset. Harry oli kuullut pojan esittäytyvän nimellä Seamus.
Pian Harry kuuli kohinaa takaansa. Vaalea, Harrya itseään hieman pidempi poika tunki itsensä esiin Harryn takaa kahden röllipojan kanssa. Pojat olivat kuin suojakilvet hennolle, harmaasilmäiselle pojalle. Harry huomasi, että poikahan oli sama kuin kaapuliikkeessä Viistokujalla! Hän katselee minua nyt paljon tarkemmin, Harry mietti ja antoi katseensa kiertää vaaleassa, kiinnostuneennäköisessä pojassa. Hän pani merkille hienot, kiiltävät kengät ja mustan kaavun alla olevan koulupaidan, jonka alareunassa oli merkki Danel kultaisilla, pienillä kirjaimilla. Vaalean pojan vaatteet näyttivät niin kalliilta ja hyvälaatuisilta. Harry puri huultaan ja katsoi omia kenkiään, Dudleyn vanhoja lenkkitossuja, jotka olivat päältä rikki. Niissä oli vielä eriparinauhatkin, molemmissa kengissä.
”Tässä siis on kuuluisa Harry Potter”, vaaleampi poika tokaisi kovaan ääneen ja sai hiljaisten ekaluokkalaisten katseet heihin. Moni kurkotti kaulaansa nähdäkseen paremmin. Harry puri huultaan ja katsoi vaaleaa poikaa hieman hyökkäävästi. Poika muistutti häntä Dudleysta – hänen ilmeensä oli ylimielinen ja kalliinnäköiset vaatteet osoittivat, että poika tuli varmasti aika erilaisista olosuhteista kuin Harry itse. Harry huomasi Ronin katselevan vaaleaa poikaa äkäisesti.
”Joo, minä olen hän”, Harry vastasi kuivasti. Vaalea poika nyökkäsi, ja hänen silmissään vilkkui kiinnostunut välke.
”Minä olen Draco Malfoy”, vaalea poika vastasi ja nyökkäsi uudelleen, tällä kertaa hieman kunnioittavammin. ”Moni puhuikin jo sinusta. On mielenkiintoista tavata.”
Draco ei näyttänyt kovin ilkeältä katsoessaan Harrya kiinnostuneena, eikä poika niin paljoa Dudleyta muistuttanut, kun tarkemmin katsoi. Poika oli hoikka, vaalea, arvokkaanoloinen ja hänestä paistoi sinnikkyys ja päättäväisyys. Dudleylla ei ollut ikinä kovinkaan suurta sinnikkyyttä tai kärsivällisyyttä. Sinnikkäältä poika vaikutti vain Harrya jahdatessaan. Se, miten Draco kuitenkin katseli Ronia, sai osan Harryssa kiehumaan. Ron vaikutti todella mukavalta eikä tosiaan siis ollut ilkeiden katseiden arvoinen.
”Saat pian huomata, että toiset velhosuvut ovat roimasti parempia kuin toiset”, Draco aloitti päättäväisellä äänellä ja siirsi katseensa Ronista Harryyn. ”Et varmaan tahdo kaverustua vääränlaisten kanssa. Minä voin auttaa sinua valikoimaan”, poika tarjoutui ja ojensi kättään käteltäväksi. Harryn olisi tehnyt mieli paiskata pojan käsi pois ja sanoa ”ei kiitos”, mutta eihän niin voinut tehdä. Harrya oli kiusattu koko ikänsä ulkonäkönsä ja olettamuksien vuoksi, eikä poika halunnut tuomita Dracoa heti, vaikka poika vaikuttikin törkeältä. Ehkä voisin puolustaa Roniakin samalla ja voisimme olla kaikki kavereita, Harry ajatteli ja tarttui vaalean pojan käteen. Väkijoukko supisi heidän ympärillään ja Ron näytti siltä kuin häntä olisi lyöty kirjalla naamaan.
”En usko ikimaailmassa että Ronin suku olisi vääränlainen”, Harry sanoi päättäväisesti ja puristi Dracon kättä, ”mutten myöskään tuomitse ketään heti. Olen Harry.”
Draco näytti hieman hämmästyneeltä mutta nyökkäsi. ”Draco”, hän vastasi uudelleen ja katsoi ympärilleen käsi edelleen Harryn kädessä. ”Mitä te siinä tuijotatte?” hän äyskähti jäisesti toisille ekaluokkalaisille, jotka käänsivät äkkiä päänsä pois. Harry näki edessä olevan Hermionen pudistavan tyytymättömänä päätään ja alkavan jutella uudelleen Seamuksen kanssa.
Harry irrotti vihdoin kätensä Dracon omasta ja katsoi Ronia, joka oli edelleen loukkaantuneennäköinen. ”Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö ole sinun kaverisi, Ron”, Harry sanoi ja katsoi Ronia silmiin. Poika oli edelleen hieman surullinen. ”Minulla ei ole ikinä ollut kavereita ja minua on tuomittu ilman että kukaan on edes tuntenut minua.”
”Okei”, Ron vastasi ja hymyili hieman. Draco katsoi heitä töykeästi ja nyökkäsi kahdelle röllikaverilleen, jotka tajusivat astua muutaman askeleen hieman kauemmas, seinän vierustalle.
”No, Potter, mihin tupaan haluaisit? Tiedät varmaan vähän enemmän kuin silloin matami Malkinilla”, Draco virnisti muistolle ja Harry hymähti kohauttaen olkiaan.
”En tiedä. Joudun varmaan Puuskupuhiin”, hän vastasi totuudenmukaisesti ja katseli käsiään nolostuneena. Draco naurahti ylimielisesti.
”Älä unta näe, olet Harry Potter! Toivottavasti pääsisit Luihuiseen. Minäkin menen varmasti sinne. Korpinkynsikin olisi ihan kiva”, Draco sanoi ja mietti selvästi. ”Jompikumpi niistä.”
”Okei”, Harry vastasi tönkösti. Draco tutkaili häntä ja oli selvästi sanomassa vielä jotakin, mutta silloin professori McGarmiwa tuli takaisin halliin ja käski heitä menemään parijonoon. He kävelivät siistissä muodostelmassa Suureen Saliin.
Suuri Sali oli iso, paljon isompi kuin Dursleyn koko talo yhdistettynä kissahullun rouva Figgsin taloon, ja ainakin kolme kertaa korkeampi. Katon läpi – mitä, onko tuolla muka katto?! Harry ajatteli – näkyi tähtitaivas. Sali oli täynnä oppilaita ja sen päädyssä isojen ikkunoiden edessä oli opettajien pöytä. Oppilaat istuivat neljän eri pitkän pöydän äärellä. Vaikka väkeä oli paljon, ei salissa kuitenkaan ollut kovin lämmin, vaan sopivan viileä.
McGarmiwa selosti koulun edessä kutsuvansa oppilaat aakkosjärjestyksessä Lajitteluhatun ääreen. Hattu oli selvästikin vanha risaisesta ja likaisesta ulkonäöstään päätellen. Harrya jännitti ihan tajuttomasti. Mitä jos minut passitetaankin kotiin? Mitä jos Lajitteluhattu toteaa, etten ole hyvä missään? Harry ajatteli pelokkaasti ja katseli ympärilleen. Draco hänen vieressään vaikutti viileältä, mutta Ron heidän takanaan näytti olevan melkein yhtä paniikkinen. Hänen kaksoisveljensä katsoivat heitä Rohkelikon pöydästä rohkaisevannäköisenä.
Lajittelu alkoi. Harryn jalka hytkyi ja pariin otteeseen Draco loi häneen kiinnostuneita katseita. ”Älä nyt viitsi”, vaalea poika kuiskasi, kun Hermione Granger asteli salin eteen. ”Rauhoitu.”
Harry puri huultaan ja katseli kun Hermione lajiteltiin Rohkelikkoon. Tyttö juoksi pöytään iloisena, nauraen. Ron näytti pahoinvoivalta katsoessaan Hermionea. ”En taidakaan päästä hänestä eroon”, poika kuiskasi. Draco kääntyi katsomaan Ronia.
”Ethän sinä edes tiedä pääsetkö Rohkelikkoon”, poika ilkkui ja antoi katseensa kiertää Ronissa. ”Ja – ”
Harryn ilmeen nähdessään Draco hiljeni ja siirsi katseensa takaisin eteenpäin. ”Leandra Opaali!” kuului jälleen professorin huuto. Kaunis tyttö käveli salin eteen ja Harry huomasi tämän yrittävän hengittää mahdollisimman rauhallisesti. Tytöllä oli melko pitkät, tummanruskeat hiukset ja ruskeat silmät. Hänen ihonsa oli aavistuksen verran tummempi, kuin Eteläeurooppalaisilla. Hattu tuumi hänen kohdallaan melko kauan, kunnes lopulta huusi ”Luihuinen!”. Tyttö kipitti hieman säikähtäneenä Luihuisen pöytää aplodien saatossa.
”Draco Malfoy!” professori kutsui.
”Lykkyä tykö”, Harry kuiskasi vaivihkaa ja jäi jännittyneenä odottamaan Dracon lajittelua. Poika käveli penkille rehvakkaasti ja Lajitteluhattu tuskin edes kosketti pojan päälakea kun se jo huusi ”Luihuinen!”.
”Tiesin että Malfoy menee Luihuiseen”, Ron kuiskasi Harryn korvaan. Harry nyökkäsi. Hänkin oli ollut siitä varma. Luihuisten pöytä oli kaikkein epämiellyttävin ja siellä istui monta ylimielisenoloista oppilasta.
”Harry Potter!” professori McGarmiwa huusi hetken kuluttua. Harry huokaisi äänettömästi ja alkoi astella kohti pitkää, puista jakkaraa.
”Se Harry Potter?”
”Kenet tiedät-kai-kuka yritti surmata?”
”Harry Potter!”
Harry kuuli osan kuiskutteluista hiljaisessa salissa, jossa opettajatkin olivat nyt ryhdistäytyneet tarkemmin kuuntelemaan tärkeää lajittelua. Harryn sydän hakkasi lujaa ja käsiä kihelmöi. Hän istuutui pällistelevän yleisön eteen jakkaralle. Hän pelotti että jakkara menisi rikki pelkästä pojan tärinästä.
Hattu laitettiin Harryn päähän ja se alkoi heti tuumia. Lajittelu ei ollut kuin Dracon, vaan Lajitteluhattu ei selvästikään tiennyt, mihin pojan sijoittaisi. ”Olet rohkea, ehkä uhkarohkeakin”, hattu tuumi syvällä äänellä. Harry ei uskaltanut ajatella mitään. ”Muttet ollenkaan tyhmä, et kaikkein fiksuin, muttet liian nöyräkään”, hattu tuumi. ”Sinulla on sydäntä, niin… Huomaat toiset ja osaat toimia tilanteessa kuin tilanteessa ovelasti… Sinussa on sisukkuutta ja tiettyä halua näyttää kaikille, mitä osaat. Saatapa hiukan jopa nolostella huonoja puoliasi… Sinussa on myös tiettyä vihaa. Olet aina kulkenut omaa polkuasi…”
Hattu tuumi vielä hyvän tovin. Harry ajatteli jo, ettei se osaisi päättää, ja että poika passitettaisiin kotiin. Hän ei itse edes oikein tiennyt, mihin tupaan haluaisi. Rohkelikko vaikutti hyvältä, mutta poika ei osannut ajatella itseään tarpeeksi rohkeana. ”Ajatustesi ja taustasi perusteella tupasi on tavallaan hyvin selväkin. Sinussa on tiettyä karismaa, jolla olet saanut suututettua monet kerrat serkkusi”, hattu mietti ja Harry ihmetteli kuinka se edes tiesi Dudleyn ärsyttämisestä. ”Sen takia tupasi olkoon… LUIHUINEN!”
Salissa kävi pieni kohahdus. Weasleyn kaksoset näyttivät tyrmistyneiltä ja Ronin suu loksahti auki. Hagrid yritti hymyillä hieman, mutta hänen hymynsä oli väkinäinen. Suurin osa Luihuisista näytti iloisilta ja ylimieliset katseet oli hävinnyt, mutta kukaan ei taputtanut järkytykseltään. Vihdoin vanha, partainen mies, Dumbledore, rikkoi kuitenkin järkyttyneen hiljaisuuden alkamalla taputtaa kovaäänisesti salissa. Taputus tarttui ja pian osa Luihuisen pöydästä oli noussut seisomaan ja juhlimaan villisti. Vaikka he olivat hurranneet Dracon ja muidenkin vastatulleiden lajittelun jälkeen, sai Harry kuitenkin isoimmat aplodit heistä kaikista.
Harry melkein juoksi jakkaralta Luihuisten pöytään. Moni kätteli häntä ja tarjosi paikkaa vieressään, mutta Harry istuutui Dracon viereen. Draco hymyili hänelle pienesti ja nyökkäsi.
Harryn jälkeen lajiteltiin vielä monta oppilasta. Eräs tyttö jäi eritoten Harryn mieleen. Professori kutsui häntä nimellä Lydia Tunturiporo, joka oli Harryn mielestä omituisin nimi ikinä. Tyttö oli pienikokoinen ja hyvin vaalea. Hänen hiuksensa olivat noin olkapäille asti ja tuhkanvaaleat. Hänen silmänsä olivat isot ja järvensiniset. Tyttö istui jakkaralla alle puoli minuuttia ja sitten hänet lajiteltiin Korpinkynteen.
Ronista tuli Rohkelikko. Harry katseli punatukkaista poikaa, joka juoksi Rohkelikon pöytään kättentaputuksien kera. Hänen isoveljensä hurrasivat ja Percykin oli tyytyväinen. Harry ei oikein tiennyt, mitä hän tunsi. Pojan olo oli kylmä hänen katsellessaan Ronia, jonka kanssa ei ollutkaan päässyt samaan tupaan.