Kirjoittaja Limestone
Fandom Reservoir Dogs
Paritus Freddy (mr Orange) / Larry (mr White)
Tyylilaji Draama, angst, romantiikka (?)
Ikäraja K11, enemmän tai vähemmän, we'll see
Disclaimer Kyseisen elokuvan ja käsikirjoituksen luoja Quentin Tarantino omistaa nämä hahmot joilla minä nyt satun leikkimään. Suosittelen tutustumaan leffaan.
Yhteenveto Nuori mies Freddy, joka uinuu ikuista unta, joka tahtoo hylätä todellisuuden ja elää unelmissaan. Hölmö mies joka otti riskin ja uskalsi rakastua.
A/N Nyt matkin omaa muruani ja omistan tämän ihanalle tyypille nimeltä Tuhka L., joka on ihan paras tyyppi maailmassa (ooh, mitä ylistystä :D), vaivautuu lukemaan jokaisen tekstin ja joka innoittaa kirjoittamaan aina vaan lisää (Larry/Freddyä), ja jonka kanssa meikäläisellä on pelottavan paljon yhteistä.
No niin, viimein pistin alulle tämän pitkään mielessä vaivanneen idean. Tarkalleen en tiedä montako osaa on tulossa, varmaan pysyn kuitenkin alle viidessä. Koitan lisäillä näitä osia aika tiiviillä tahdilla.
Tarinoita Freddyn näkökulmasta ja ajatuksista ennen kyseisen elokuvan ryöstöä ja myös samaiselta päivältä. Katsotaan mitä siitäkin seuraa.
Herää, Freddy
Nuori mies Freddy, joka uinuu ikuista unta, joka tahtoo hylätä todellisuuden ja elää unelmissaan.
Hölmö mies joka otti riskin ja uskalsi rakastua.
Ne katseet
Heräät ja muistat kuinka mukavaa se oli. Ja tiedät ettei se saisi tuntua mukavalta.
Säpsähdys. Nopeasti avatut silmät. On vielä hämärää. Kaksi sekuntia, muistot palaavat. Hitto, hän muistaa. Eilen oli ollut ihmeellinen ilta.
Freddy oli pelännyt kuollakseen. Oli ollut lämmin, ahdistavan normaali ilta Los Angelesissa. Sellainen ilta jolloin Freddy olisi voinut olla juomassa pari lasia jonkun työkaverin kanssa. Mutta hän oli aivan toisenlaisessa seurassa aivan toisenlaisessa paikassa. Kolme rikollista. Mauttomasti valaistu Gardena-baari. Ilta oli ollut Freddyn showtime, hänelle oli tullut mahdollisuus soluttautua, esittää tarinansa kolmelle miehelle. Joe, Eddie ja mr. White. Freddy tunsi pistoksen raskaanoloisessa päässään. White. Hän oli se tyyppi ketä Freddy oli ajatellut, jonka kanssa oli jutellut, nauranut yhdessä. Aivan, eilen oli ollut ihmeellinen ilta. Mr. White oli saanut Freddyn rentoutumaan sillä tupakankäheällä naurulla ja hyvillä vitseillä ja jutuilla joista Freddyn ei kuuluisi olla kiinnostunut muuta kuin poliisina. Freddy tykästyisi mieheen ilmankin niitä mielenkiintoisia tarinoita, mutta ne silmät, kauniit hopeiset silmät jotka olivat nähneet niin paljon maailmaa. Hän olisi voinut vaikka vannoa, että ne silmät olivat luoneet muutaman ylimääräisen katseen häneen. Ainakin hän toivoi niin.
Freddy ei voinut käsittää, ettei ajatellut peitetyötään ollenkaan. Sen pitäisi, sen nimenomaan pitäisi olla hänen mielessään, mutta hän ajatteli jotain milwaukeelaista (tämänkin Freddy muisti vasta äsken, hän oli jutellut Brewersin joukkueesta Whiten kanssa, aivan, se oli liittynyt johonkin rikolliseen, tietysti) miestä ja tämän onnettoman ihania silmiä joihin Freddy tahtoi salaa hukkua.
Hän oli idiootti, menisikö hän raportoimaan jonkun häntä reippaasti vanhemman rikollisen silmistä? Hänen täytyi siirtää ajatuksensa eilisillan muihin tapahtumiin.
Joe, Joe oli kai vakuuttunut, Freddy ei tiedä, hän ei kyennyt lukemaan sitä pokerinaamaa savupilven takana. Eddie, hitto, se mies aavisti. Enemmänkin. Nice Guy Eddie oli kyseenalaistanut Freddyn tarinaa eikä selkeästikään pitänyt Freddystä. Eddiellä oli kunniaa tavoittelevan pojan vaisto, näin Freddy oli ajatellut. Ja White. Taas, taas Freddy ajatteli sitä valkoiseksi nimettyä mysteerimiestä. Freddy on sekaisin, tämä mies sekoitti pään. Mies antoi olettaa niin paljon, luvata kaikkea niillä katseilla - katseilla joiden Freddy toivoi olevan uteliaisuutta suurempaa - ihan vain saadakseen Freddyn pettymään. Aivan kuin seireeni kutsuu lähemmäksi lumoavalla laulullaan ihan vain ajaakseen ihailijansa tuhoon. Kuin Larry sanoisi olet hyvä tyyppi, kyllä vain, mutta hei, ei sittenkään, ei tässä tilanteessa, ei tässä elämässä, ei nyt.
Whitessa on jotain salaperäistä, hän on kirjekuori jota ei saa avata, josta ei saa olla kiinnostunut.
Mitä hän muisti ajatuksistaan ennen nukahtamista, hän oli helpottunut. Hänen ensiesityksensä oli mennyt kai hyvin lukuunottamatta Nice Guy Eddien epäilyjä. Ehkä tämä homma ei olisikaan umpikuja niin kuin hän oli pelännyt. Hän voisi onnistua, saada rosvot kaltereiden taakse ja huokaista helpotuksesta, sanoa hei hei niille seitsemälle miehelle jotka jäisivät katkerasti manaamaan toisiaan ja Freddyä.
Niin sen haluttiin menevän ja niin se ei koskaan menisi. Koska Freddy on peloissaan ja yksinäinen, koska Freddy tahtoo löytää jonkun jolle kertoa muttei paljastaa. Koska Freddy luulee olevansa helpottunut (ei, hän on peloissaan) ja hereillä, tilanteen tasalla (ei, hän on hukkumassa unelmien jokeen, hän on rakastunut, ja tämä poika ei tätä vielä aivan kykene myöntämään).
Freddy, losangelesilainen poliisi joka luulee olevansa tietoinen tilanteestaan, nousee ylös matalasta sängystään kelaten mielessään mr. Whiten silmäyksiä.