Nimi: Only One More
Kirjoittaja: I!kku
Beta: Grenade
Ikäraja: K11
Genre: AU, romance, drama, vähän kaikkea
Pairing: Harry Potter/OC (Mary Sue)
Vastuuvapaus: Kaikki mikä on tunnistettavissa J.K. Rowlingin omaisuudeksi, olkoon hänen. En omista muuta kuin yhden hahmon, Eeda Mathewsin.
Varoitukset: Kielenkäyttö
Summary: Viidentenä vuotena Tylypahkaan tulee uusi tyttö, josta alkaa kiertää jos jonkinmoista huhua. Hän ystävystyy Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Mutta mitä tapahtuukaan kun tytön menneisyyden verhoa raotetaan?
Hyvin kaukaa...
"Missä se on?"
"Ruotsin ja Venäjän välissä."
...saapuu oppilas...
"Kas, Eeda suvaitsi osallistua tunnille."
"Se on neiti Mathews sinulle."
...jonka menneisyys...
"Ovatko juorut totta?"
"Se riippuu kokonaan siitä mitä olet kuullut, Harry."
...ei ole kaikkein onnellisimpia.
"Eikö tuo ole se jonka holhooja on kuolonsyöjä?"
"Hän on hän, eikä tuo."
I!kku ylpeänä esittää...
"Ylpeys käy lankeemuksen edellä."
"Ja lehmät lentävät, Weasley."
...tarinan joka sisältää ystäviä...
"Mitä tekisinkään ilman sinua, Hermione. Olet ihana tiedäthän sen?"
"Kunpa muistaisit tuon vielä viiden minuutin kuluttua."
...kadonneita sukulaisia...
"Näytät niin paljon äidiltäsi."
"Otin tuon kohteliaisuutena."
...vihollisia...
"Jos et viiden sekunnin sisällä häivy, löydät taikasauvasi sieltä missä aurinko ei paista."
...sekä tietenkin rakkautta.
"Hyvää joulua."
"Hei, äiti on tehnyt iltapa - ups..."
Tuleeko kolmikosta nelikko?
"Aina sinä meille voit puhua, sanoivat muut mitä tahansa."
"Tiedättekö, viimeiseksi olisin uskonut Harry Potterin sanovan minulle nuo sanat, kun olin laiturilla 9 ja 3/4."
Only One More
A/N: Oiskos tälle lukijoita? :D
-Ensimmäinen luku-
Tyttö junassa
Harry asteli pitkin Tylypahkan pikajunan käytävää, mustat kurittomat hiukset pörrössä. Hän raahasi matka-arkkuaan sekä Hedwigin häkkiä perässään ja etsi tyhjää vaunuosastoa. Ron ja Hermione olivat menneet valvojaoppilaiden vaunuun joten Harryn täytyisi odottaa heitä jonkin aikaa, he kun eivät olleet sanoneet kuinka kauan heillä kestää. Harry löysi etsimänsä erään vaunun perältä. Tyhjä vaunuosasto - tai siksi hän sitä luuli, kunnes astui sisään. Ikkunan vieressä istui arviolta hänen ikäisensä, hyvin kaunis tyttö. Tytöllä oli vaaleanruskeat hiukset, jotka ulottuivat pari tuumaa olkapäiden alapuolelle ja kevyesti päivettynyt iho. Harry oli juuri aikeissa mennä etsimään toisen vaunuosaston kun tyttö nosti katseensa kirjastaan, jota hän oli lukenut. Hän kallisti päätään hiukan kysyvästi. Harry päätti kysyä kohteliaana saisiko istua siellä.
"Haittaako jos tulen istumaan tänne?"
"Ei tietenkään, ainahan seura kelpaa", tyttö vastasi viitaten penkkiin häntä vastapäätä. Harry käveli peremmälle ja nosti matkatavaransa telineelle. Tyttö oli kääntänyt katseensa takaisin kirjaan, joka oli silminnähden ainakin tuhatsivuinen. Juna vihelsi lähdön merkiksi ja ulkoa alkoi kuulua mäntien kalketta. Asema lipui kauemmas kunnes mutkan jälkeen sitä ei enää näkynyt. Tyttö laittoi kirjan laukkuunsa joka oli hänen vieressään ja alkoi puhua.
"Hei, olen Eeda Mathews", hän sanoi hieman murtaen vieraskielisellä aksentilla, jota Harry ei tunnistanut.
"Olen Harry Potter", Harry esitteli itsensä.
"Tiedän", Eeda vastasi, nyökkäsi Harryn arpea kohti ja kertoi lukeneensa Päivän Profeettaa.
"Mitä ikinä he kirjoittavatkaan, se ei ole totta", Harry mumisi vihaisena. Mokoma roskalehti oli alkanut pitää häntä pilkkanaan, koska hän oli sanonut Voldemortin palanneen elävien kirjoihin.
"Kyllä minä sen tiedän", Eeda sanoi seesteisesti ja alkoi katsella maisemia jotka vilisivät ikkunan ohi yhtenä vihreänkirjavana sumuna. Harry älysi että tytöllä oli jo kaapu yllään, ja että siitä puuttui tupamerkki. Tarkemmin ajatellen, Harry ei ollut nähnyt tyttöä ikinä aikaisemmin, edes Tylypahkassa.
"Miksi en ole nähnyt sinua täällä aiemmin?" Harry kysyi uteliaana. Tyttö näytti punnitsevan sanojaan tarkasti ja päätyi lopulta yksinkertaiseen vastaukseen;
"Tämä on ensimmäinen vuoteni Tylypahkassa."
"Missä sinä sitten olet ollut?" Harry ehti juuri kysyä kysymyksensä loppuun kun kuuli jonkun tervehtivän häntä ovella.
"Hei Harry", sanoi Cho Chang, Harryn pitkäaikainen ihastus vaunuosaston oviaukolla.
"Hei Cho", Harry vastasi ja oli juuri kysymässä haluaisiko hän tulla samaan osastoon heidän kanssaan, kun Cho näytti huomaavan Eedan. Cho heitti Eedalle murhaavan katseen ja häipyi sitten, pitkän mustat suortuvat heilahdellen. Harry huokaisi pettymyksestä. Pitikö hänen tulla tänne istumaan? Hän olisi voinut viettää aikaa kahden Chon kanssa. Harry tunsi pienoista vihaa Eedaa kohtaan, vaikka tiesi varsin hyvin ettei se ollut hänen syynsä.
Matka kului hiljaisuuden merkeissä kunnes Hermione ja Ron ilmestyivät vaunuosaston ovelle. He molemmat katsoivat kysyvästi Harrya, kun heidän katseensa olivat harhailleet Eedaan joka luki taas. Harry kohautti olkiaan vastaukseksi ja Hermione ja Ron istuutuivat. Hermionea näytti kiinnostavan Eedan lukema kirja, sillä hän vilkuili jatkuvasti sitä.
"Mistä sinä olet ostanut tuon kirjan? Olen etsinyt sitä ikuisuuksia, mutta se on loppuunmyyty kaikkialla!" hämmästeli Hermione. Eeda katsoi huvittuneena Hermioneen.
"Tilasin sen Päivän Profeetasta, viikkoja ennen sen ilmestymistä", hän sanoi. "Voin lainata sitä sinulle jos haluat."
"Hienoa. Olen Hermione Granger." Eeda esitteli itsensä myös ja käänsi katseensa sitten Roniin.
"Ron Weasley", Ron sanoi lopulta.
"Hauska tutustua", Eeda sanoi, jälleen hienoisella aksentillaan.
Hermione ja Eeda ajautuivat keskustelemaan kirjoista ja koulunkäynnistä. Näytti aivan siltä kuin toinen olisi jatkuvasti sanonut ääneen toisen ajatukset ja jatkanut niitä sitten omillaan. Hermionekin näytti huomaavan tupamerkin puuttuvan Eedan kaavusta ja lopulta hiljaisuuden langettua, hän kysyi asiasta samaan tapaan kuin Harry oli tehnyt.
"Opiskelin ulkomailla", Eeda vastasi ja Hermione näytti heti kiinnostuvan. "Suomessa tarkemmin sanottuna."
"Missä se on?" kysyi Ron jolla oli suu täynnä äsken ostamaansa suklaasammakkoa.
"Ruotsin ja Venäjän välissä", Eeda vastasi.
"Miksi sinä olet sitten nyt täällä? Miksi et jäänyt Suomeen?" Hermione tenttasi.
"Minä karkasin", Eeda sanoi hieman virnistäen ja otti leivoksen jota Ron hänelle tarjosi.
"Karkasit? Ja tulit tänne asti? Siistiä!" Ron ihasteli. Eeda punastui hieman ja näytti vaivaantuneelta. Hän vilkuili ikkunasta ulos jatkuvasti, aivan kuin odottaisi näkevänsä jonkun lentämässä junan viertä.
"Mitä sinun vanhempasi sanoivat, kun karkasit?" Hermione kysyi.
"Ei minulla ole vanhempia", Eeda vastasi vaivautumatta kääntämään katsettaan pois ikkunasta. Harry tunsi pienen muljahduksen vatsassaan. Hän tiesi varsin hyvin miltä tuntui, kun ei ollut vanhempia. Hän tunsi myötätuntoa Eedaa kohtaan.
*****
Juna hidasti vauhtiaan kiskoilla. Ulkona oli jo hämärää ja sumuista ja heidän astuessaan ovesta ulos kirpeään syysilmaan, Eeda lähti uskollisesti seuraamaan junassa tapaamiansa Harrya, Ronia ja Hermionea. He kävelivät metsän laidalle, jossa odotti pitkä jono mustia vaunuja joita vetivät oudot hevosmaiset oliot. Ne näyttivät olevan pelkkää luuta ja nahkaa. Eeda kuuli Harryn ihmettelevän olioita, muttei viitsinyt sanoa mitään. Häntä ujostutti aina vieraiden seurassa, sillä hänellä oli heistyä huonoja kokemuksia.
Hevosmaiset oliot lähtivät vetämään vaunuja metsäistä tietä pitkin, kunnes ne saavuttivat korkean kiviaidan välissä olevan takorautaportin, jonka molemmilla puolilla oli pylväät ja niiden nokassa siivekkäät karjut. Vaunut pysähtyivät ja nelikko lähti kävelemään Tylypahkaa kohti.
Eeda ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Suuri, kivinen linna jonka jokaisesta ikkunasta tulvi valoa kutsuvasti. He kävelivät pihamaan läpi suurten puisten ovien kautta eteishalliin. Suuren salin ovet oli avattu sepposen selälleen. Sali oli täynnä iloista kuulumisten vaihtoa ja pälätystä, joka tuli oppilaista jotka istuivat neljän pitkän pöydän ääressä. Pöytien yläpuolella leijui tuhansia kynttilöitä, kuin näkymättömien lankojen varassa. Salin perällä korokkeella oli viides pitkä pöytä jonka ääressä istuivat ilmeisesti opettajat ja keskimmäisenä valtaistuinmaisella tuolilla, istui vanha mies pitkine partoineen ja puolikuun muotoisine silmälaseineen, jonka Eeda tunnisti professori Dumbledoreksi.
Hermione, Harry ja Ron kävelivät yhden pitkän pöydän ääreen ja istuutuivat penkeille. Eeda jäi seisomaan salin ovien luokse ja hermostui hetki hetkeltä enemmän. Sitten hän kuuli nimeänsä kutsuttavan takaansa.
"Neiti Mathews!" kutsui vanha nainen, jonka hiukset olivat nutturalla ja jolla oli tiukka ilme ja nelikulmaiset silmälasit. Nainen lähestyi Eedaa perässään lauma pieniä ekaluokkalaisia.
"Olen professori McGarmiwa, muodonmuutosten opettaja", nainen esitteli itsensä ja jatkoi, "saat istua tuolla noin ja odottaa omaa vuoroasi lajitteluun." Professori osoitti Eedalle paikan salin oikealta puolelta jossa vähän matkaa laitimmaisesta pöydästä, häntä odotti yksittäinen tuoli. Eeda istuutui sille ja jäi hermostuneena katsomaan, kuinka ekaluokkalaiset kävelivät kauhusta kankeina kohti salin etuosaa. Korokkeelle oli ilmestynyt jakkara jolla oli ikivanha hattu. Eedan hämmästykseksi hatun lierin vieressä oleva repeämä puhkesi lauluun. Laulun loputtua oppilaat osoittivat suosiotaan.
Professori McGarmiwa selitti kuuluvalla äänellä, kuinka ekaluokkalaiset kutsuttaisiin salin eteen yksi kerrallaan istuutumaan jakkaralle ja laittamaan lajitteluhatun päähänsä, joka lajittelisi heidät tupiinsa (Rohkelikko, Korpinkynsi, Luihuinen tai Puuskupuh).Toinen toistaan hermostuneemmat oppilaat istuivat jakkaralle aivan sen näköisinä, kuin se voisi puraista heidän takamuksestaan palasen. Eeda puristi tuolinsa reunoja rystyset valkoisina ja aika tuntui menevän aivan liian nopeasti. Kun viimeinen oppilaista ryntäsi helpottuneen näköisenä tupapöytään joka hurrasi, Eeda tiesi vuoronsa koittaneen.
"Seuraavaksi lajitteluun viidennen luokan Tylypahkassa aloittava, Eeda Mathews", McGarmiwa julisti ja salissa puhjennut keskustelu laantui äkisti. Eeda nousi hitaasti seisomaan ja käski itseään rauhoittumaan. Hän asteli jakkaran luo, istuutui siihen ja laittoi lajitteluhatun päähänsä.
"Sisua löytyy, mutta olet myös ovela ja terävä mieleltäsi... Olet myös rohkea, etkä välitä seuraamuksista, kunhan oikeus tapahtuu..." kuului ääni Eedan päässä.
Rohkelikkoon, Rohkelikkoon, Rohkelikkoon... Eeda ajatteli vimmatusti.
"Rohkelikkoon hah? No jos sinusta siltä tuntuu niin ole sitten..." hattu mutisi.
"ROHKELIKKO!"
Yksi pöydistä repesi raikuviin taputuksiin ja Eeda näki tutun kolmikon nousevan taputtamaan seisaallaan. Hän nousi tuolilta, laski hatun sille ja harppoi istumaan hurraavaan pöytään. Hän löysi itsensä istumasta punatukkaisten kaksosten vierestä jotka supisivat hiljaa keskenään. Eeda erotti keskustelusta satunnaisia sanoja kuten "pinnauspurtavat" ja "kaukokorvat" joista hän ei tietenkään älynnyt mitään. Eeda vilkuili uteliaana ympärilleen rehtorin puhuessa ja lopulta kun hän keskitti huomionsa siihen, hänen onnistui kuulla vain viimeiset sanat "käykää käsiksi."
Pitkät pöydät ilmestyivät täyteen herkkuja joita Eeda ei ollut osannut kuvitellakkaan. Vasta nyt Eeda huomasi kuinka nälkä hänellä oli, johon hän ei jännityksen takia ollut kiinnittänyt huomiota aikaisemmin.
Syötyään lautasen täydeltä parhainta ruokaa mitä hän oli ikinä maistanut ja sen jälkeen jälkiruokaa, rehtorin ryhtyi pitämään puhetta. Hän esitteli lyhyesti opettajakunnan uudet jäsenet, joista yksi pinkkiin pukeutuneen rupikonnan näköinen innostui keskeyttämään hänet ja pitämään puheen joka oli yhtä sanahelinää alusta loppuun. Kun ihmiset ryhtyivät tekemään lähtöä, Eeda huomasi jälleen ettei hänellä ollut aavistustakaan minne mennä. Hän näki Harryn erkanevan Ronista ja Hermionesta. Eeda päätti kysyä häneltä neuvoa. Hän saavutti Harryn eteishallin marmoriportailla, jotka olivat nyt täynnä sinne tänne poukkoilevia oppilaita.
"Hei Harry!" Eeda huusi väkijoukon yli. Harry näytti kuitenkin kuulleen ja kääntyi hitaasti.
"Voisitko näyttää missä on oleskeluhuone?" Eeda kysyi vaivaantuneena. Harry näytti kuitenkin ilostuvan seurasta ja vastasi myöntävästi. Eeda lähti seuraamaan häntä marmoriportaita ylös. Lopulta he pysähtyivät muotokuvan luona, joka esitti lihavaa vaaleanpunaiseen leninkiin pukeutunutta naista. Harry näytti tajunneen jotain ja ähisi. Hän kääntyi Eedan puoleen ja sanoi: "En tiedä tunnussanaa."
Joku harppoi portaita ylös heidän takanaan ja huohotti hengästyneenä. Poika kertoi tietävänsä salasanan. "Mimbulus mimbletonia" hän sanoi muotokuvalle, joka heilahti auki oitis sen kuultuaan. Eeda käveli poikien perässä muotokuva-aukosta sisään ja huomasi saapuneensa kotoisan näköiseen huoneeseen. Kaikkialla loisti punainen kulta, oikealla oli takka ja sen edessä pari kutsuvannäköistä sohvaa ja nojatuolia. Oleskeluhuoneessa oli myös muutama vanhannäköinen pyötä joiden ääressä oli tuoleja, sekä seinillä kirjahyllyjä.
"Tyttöjen makuusalit ovat oikealla", Harry sanoi ja lähti sen kummempia sanomatta kohti huoneen perällä olevia kivisiä kierreportaita. Eeda kuuli oven sulkeutuvan ylhäällä ja arveli Harryn menneen nukkumaan. Eeda päätti tehdä saman ja suuntasi ihanaa viileyttä huokuviin kiviportaisiin joka tuntui virkistävältä ihmisiä täyteen ahdetun suuren salin jälkeen. Hän meni oikeanpuoleisesta ovesta niin kuin Harry oli sanonut. Huone oli pyöreä ja sen reunoilla oli muutama pylvässänky. Keskellä huonetta oli vanhanaikainen kamiina joka väreili lämpöä huoneeseen. Seiniä koristivat kapeat ikkunat ja sänkyjen pylväissä oli punaiset samettiverhot. Eeda huomasi oman matka-arkkunsa yhden sängynpäädyssä ja päätteli, että se olisi hänen sänkynsä. Hän kaivoi matka-arkustaan yöpukunsa, puki sen päälleen ja hyppäsi sängylleen. Hän veti peiton korviinsa ja nukahti heti.
*****
Eeda heräsi hyvin aikaisin aamulla yltäpäältä kylmästä hiestä ja korvissaan kaikuivat, loittonevat painajaisen huudot. Hän ponnisteli muistaakseen mistä unessa oli kyse, mutta pääkoppa tuntui harvinaisen hitaalta. Hän nousi istumaan pylvässänkynsä reunalle ja näki, että kaikki muut nukkuivat vielä. Ainakaan en huutanut, hän ajatteli. Eeda pukeutui kaikessa hiljaisuudessa mustaan hameeseen ja villapaitaan, jonka alle hän oli laittanut valkoisen kauluspaidan ja sänkynsä viereiseltä tuolilta löytämänsä siististi viikatun, Rohkelikon väreissä loistavan kravatin. Tuolilla oli myös hansikkaat, tupakaulahuivi sekä pari kaapua joissa oli Rohkelikon vaakuna.
Pukeuduttuaan ja laitettuaan hiuksensa tavallistakin huolellisemmin Eeda päätti lähteä katsomaan oliko aamupalalla ketään. Suuressa salissa ei ollut kuin kaksi Puuskupuhia hänen lisäkseen ja hekin näyttivät nuokkuvan ruokansa ääressä sen verran, että jompikumpi nukahtaisi pian istualteen. Eeda istui tyhjän Rohkelikkopöydän ääreen ja otti lautasellensa kaurapuuroa ja mehukeittoa. Hän söi sitä mahdollisimman hitaasti. Kaavittuaan viimeisetkin loput puurostaan lautasensa pohjalta, hän syventyi lukemaan Viistokujalta ostamaansa Loitsujen käsikirja vitosta.
Noin puolen tunnin kuluttua ihmisiä alkoi virrata saliin. Hermione tuli istumaan Eedan viereen, Harry ja uneliaan näköinen Ron seuranaan. He ryhtyivät lappamaan aamiaista lautasellensa, ja pian McGarmiwa tuli jakamaan heille lukujärjestykset. Eedalla olisi sinä päivänä taikakausien historiaa, tuplatunti taikajuomia, numerologiaa (josta Eeda piti erityisen paljon) ja tuplat suojautumista pimeyden voimilta (joka oli hänen lempiaineensa).
Muiden syötyä aamupalan, Eeda kysyi voisiko seurata heitä taikakausien historian luokkaan. Heidän vastattua myöntävästi, Hermione innostui kärttämään tietoja Eedan entisestä koulusta. Eeda alkoi kerrata muistojaan, vaikka ei olisikaan halunnut käydä niitä läpi ja ryhtyi selostamaan opiskelusta aikaisemmassa koulussaan.
"Aloitamme koulun kun täytämme 11 ja viimeinen luokka käydään 17-vuotiaana. Aamulla lähdemme kotoa kouluun ja tulemme iltapäivällä takaisin. Meillä on samoja aineita kuin täällä paitsi, että saamme opiskella myös kieliä joihin kuuluvat englanti, viro, ruotsi, saksa ja venäjä. Viidennen luokan lopussa saamme valita valinnaisaineita joihin kuuluu pari ylimääräistä tuntia normaaleista aineista tai sauvatietoa."
Eeda mietti unohtiko kertoa jotain, mutta tuli lopulta siihen tulokseen että oli kertonut kaiken. Hermione näytti hyväksyvän tiedot, ja he saapuivat luokkaan. Eeda meni istumaan eturiviin, lähelle Hermionea. Vanhan miehen haamu leijaili liitutaulun läpi ja alkoi lukea muistiinpanojaan pihisevällä äänellä. Jonkin ajan kuluttua Eeda nosti katseensa pergamentistaan, huomatakseen olevansa Hermionen lisäksi ainoa joka kirjoitti muistiinpanoja. Muut istuivat unisen näköisinä ja katsoivat tyhjään, yksi pojista näytti nukkuvan hiljaa. Ron ja Harry pelasivat heidän takanansa hirsipuuta.
Eeda jäi korjaamaan tavaroitaan pulpettinsa äärestä ja lähti sitten ulos luokasta. Hän huomasi kadottaneensa kolmikon ja ryhtyi pohtimaan, kuinka löytäisi taikajuomatunnille.
Lähellä ei ollut ketään tuttua, eikä hän viitsinyt tuntemattomiltakaan kysyä. Lopulta hän huomasi saman pojan joka oli kertonut oleskeluhuoneen salasanan Harrylle edellisenä iltana. Eeda meni hänen luokseen.
"Hei, voisitko kertoa miten pääsen seuraavalle tunnille?"
"Mitä sinulla on seuraavaksi?" hän kysyi. Näytti siltä, että hänellä oli kiire.
"Taikajuomia", Eeda vastasi. Poika ilahtui.
"Hienoa, niin minullakin! Voimme mennä yhtämatkaa."
Eeda lähti seuraamaan poikaa, joka näytti edelleen siltä kuin hänen pitäisi jo olla jossain.
"Olen muuten Neville", poika esitteli itsensä lyhyesti. Eeda teki samoin.
"Joo, muistan sinut. Sinähän olet se uusi oppilas?" Neville kysyi. Eeda nyökkäsi ja he jatkoivat matkaa. He kuulivat kellon soivan ja Eeda ymmärsi, että he myöhästyisivät usealla minuutilla jos luokka ei olisi lähellä.
Ja tietenkään se ei ollut. Eeda seurasi Nevilleä jyrkkiin kierreportaisiin joissa lämpötila tuntui tipuuvan askel askeleelta. Lopulta luokan ovella Neville näytti siltä, että ei uskaltanut avata ovea. Mahtaako opettaja todella olla noin pelottava? Eeda ajatteli. Hän työnsi oven auki ja huomasi heti opettajanpöydän ääressä miehen, joka sai veren pakenemaan Eedan kasvoilta. Jokin oli nytkähtänyt Eedan muistin sopukoissa ja hän tunsi suurta inhoa miestä kohtaan. Miehellä oli rasvaiset mustat hiukset ja harvinaisen suuri nenä. Ja jos oikein Eeda pinnisti muistiaan hän aavisti opettajan nimen olevan Kalkaros. Kalkaros nousi seisomaan ja kiersi opettajan pöydän eteen kaavun helmat lepattaen.
"Kas, Eeda suvaitsi osallistua tunnille", hän sanoi kylmästi. Muut oppilaat luokassa kääntyivät hämmentyneen näköisenä katsomaan Kalkarosta. Koulussa ei ilmeisesti ollut normaalia opettajien kutsua oppilaita etunimellä. Eeda katsoi Kalkarosta ja tunnisti hänet todella.
"Se on neiti Mathews sinulle", Eeda sanoi ääni halveksuntaa tihkuen.
"Aivan, eipäs unohdeta käytöstapoja. Ja opettajakunnan jäseniä puhutellaan kunnioittavasti tässä koulussa, Mathews, vaikka et olisikaan tottunut siihen armaassa kotimaassasi", Kalkaros jatkoi kylmällä äänellä. Seuraavaksi hän katsoi Nevilleen ja siitä taas takaisin Eedaan. "Kaksikymmentä pistettä pois Rohkelikolta, käytöstapojen puutteesta ja myöhästelystä."
Tunti pääsi kunnolla alkamaan ja luokka kuunteli hiljaa, kun Kalkaros saarnasi siitä, että moni tulee jättämään koko aineen tämän vuoden jälkeen, koska harva tulisi suorittamaan hänen vaatimansa arvosanan. Heidän kuului valmistaa rauhanjuomaa sillä tunnilla ja luovuttaa siitä näyte opettajan pöydälle. Eeda onnistui mielestään melko hyvin, vaikka mielessä jäytikin viimekertainen kohtaaminen Kalkaroksen kanssa, joka oli tapahtunut varsin epäystävällisissä merkeissä. Miten he voivat pitää häntä täällä? Opettajana?
Eeda kävi syömässä pikaisesti lounasta ja suuntasi seuraavalle tunnille johon oli joutunut taas kysymään tietä Hermionelta joka saattoi hänet numerologian tunnille. Läksyksi he saivat kahden jalan käännöksen ensiviikoksi.
Viimeiset kaksi tuntia, olivat Eedan pitkäveteisimmät koskaan. Prodessori Pimento - se sama sammakon näköinen ja pinkkiin pukeutunut joka oli keskeyttänyt rehtorin - oli käskenyt laittamaan sauvat pois ja kopioimaan tylsästi tekstiä kirjasta ja taululta. Alussa hän oli puhunut V.I.P. -kokeiden tärkeydestä ja kurssin tavoitteista, mutta tunnin lopussa hän oli jo onnistunut vähentämään Rohkelikolta pisteitä, väittämään Harrya valehtelijaksi, määrännyt hänelle jälki-istuntoa ja käskenyt tämän tuvanjohtajan puheille.
*****
Eedan istuessa päivällisen aikaan suuressa salissa käytiin kiivaasti keskustelua Harryn ja Pimennon sen päiväisestä sanaharkasta. Juuri kun Eeda oli syönyt hän tunsi jonkun katseen niskassaan. Hän kääntyi ympäri ja näki koko Luihuisten pöydän tuijottavan häntä. Eedasta moinen alkoi tuntua pahalta ja hän lähti vikkelästi ulos salista kohti Rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Hän näki Harryn, Ronin ja Hermionen istumassa takkatulen ääressä ja pohtimassa ääneen miksi Pimento oli palkattu. Eeda päätti ettei puutu keskusteluun vaan meni pesulle ja heti sen jälkeen nukkumaan. Uni ei kuitenkaan tullut silmään vaan hän pyöri vällyjensä välissä monen tunnin pituiselta tuntuneen ajan. Hänen päässään pyöri miksi Luihuiset tuijottivat häntä niin oudosti.
Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen hän vajosi levottomaan uneen...
Kaikki alla oli luonnottoman hiljaista. Niin hiljaista, että se tuntui hyökyvän alitajuntaan ja puristavan paineen omaisesti kaikkialta. Eeda lähti kävelemään pimeässä metsässä eteenpäin, jonka korpimainen maasto oli sumun peitossa. Hän hengitti sateen jälkeisen puuston tuoksua ja jatkoi matkaansa. Ääntäkään ei kuulunut, kunnes Eeda saapui kalliolle jonka kyljessä oli luola. Sitten se iski. Karmean tutun tuntuinen tunne. Aivan kuin hän olisi nähnyt saman unen aikaisemmin. Hän jäi kuuntelemaan luolan suuaukolle.
"Tyttölle täytyy tehdä jotain. Hän tietää liikaa", kuului käheä ääni luolan syvyyksistä. Luola alkoi kajastamaan kelmeää valoa sisältään, aivan kuin se eläisi. Sisältä kantautui kiivasta keskustelua jostain joka liittyi Eedaan ja hänen karkaamiseensa. Äkkiä keskustelu laantui ja luolasta kaikuivat askelten äänet. Eeda erotti luolasta tumman, epäselvän hahmon jonka silmät hohkasivat samaa kelmeää valoa kuin luola. Se näytti liukuvan maata pitkin, samalla kun askeleet kaikuivat luolassa joka näytti vähintäänkin omituiselta. Hahmo lähestyi ja lähestyi. Eedaan iski pakokauhu ja hän lähti epätoivoisesti juoksemaan takaisin siihen suuntaan mistä oli tullut. Ja vaikka kuinka hän yritti, jalat liikkuivat mutta hän itse pysyi paikallaan. Tyttö juoksi minkä jaloistaan pääsi. Maisema ei vaihtunut ja juuri kun hahmon käsi olisi tavoittanut hänet, hän huomasi kaatuvansa.
Eeda tunsi tömähtävänsä lattiaan. Hän katsoi hädissään ympärilleen kuin olisi odottanut tumman hahmon hyppäävän esiin jostakin. Sitten hän katsoi kelloa joka näytti puoli neljää. Eeda huokaisi, jonka jälkeen hänen suupieliään repi haukotus. Makuusalin hiljaisuudessa kuuluva muiden tyttöjen taisainen tuhina kertoi, että taaskaan Eeda ei ollut herättänyt muita. Eeda pukeutui, otti kirjan ja meni alas autioon oleskeluhuoneeseen jonka takassa kyti hiillos. Eeda valitsi yhden upottavimmista nojatuoleista ja avasi kirjansa. Hän halusi muuta ajateltavaa kuin sen unen, jota hän oli nähnyt jo siitä lähtien, kun hän oli tullut Englantiin.
Kirjan viimeisellä sivulla, Eeda huomasi ikkunan takana sarastavan persikanvärisen taivaanrannan. Eeda päätti lähteä aamupalalle ja pikku hiljaa kaikki muistikuvat unesta tuntuivat loittonevan hänen päässään, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Suuri sali oli tällä kertaa autio, edes opettajien pöydässä ei ollut ketään. Kello oli vähän yli kuusi ja Eeda päätti syödä hyvin, jotta jaksaisi koko päivän.
A/N: Juu, tää eka luku on aikas tylsä ku tapahtumii rupee tulee vasta seuraavis... Kommenttia? *puppy eyes* :D
Alysha: Hienoa, että pidit : ) Kiitoksia kommentista! Jatkoa tulee tässä:
-Toinen luku-
Juoruja ja jälki-istuntoa
Eeda heräsi suhteellisen varhain lauantaiaamuna ja yllättyi iloisesti, kun ei ollut taaskaan nähnyt painajaisia. Ne näyttivät laantuneen kuluneen viikon aikana. Hän puki päälleen ja otti jälleen yhden kirjan, mutta tällä kertaa myös pergamenttia ja normaaleja jästien värikyniä ja suunnisti kohti raitista ulkoilmaa.
Pihamaalla hän istuksi kivisellä penkillä. Hän nykäisi taskustaan pergamentin ja ryhtyi piirtämään pitkästä aikaa. Oli hauskaa purkaa ajatukset ja tunteet paperille ja lopputuloksena oli synkkä maisemakuva järvestä, jonka yläpuolella velloivat tummanpuhuvat alasinpilvet. Eeda tarkasteli aikaansaannostaan ja laittoi sen taskuunsa. Linnut lauloivat aamun varhaisina tunteina ja kaartelivat pihan yläpuolella. Taivas oli sininen ja kieli tulevaksi päiväksi hyvää säätä. Häntä rupesi kyllästyttämään ja hän kirosi mielessään sitä, että oli herännyt aikaisin kerrankin, kun olisi saanut nukkua pitkään.
Tylsistyneenä hän otti taikasauvan taskustaan ja ryhtyi leijuttamaan vastapäistä penkkiä hiljaa edestakaisin. Eihän se järkevältä näyttänyt, mutta tekemisen puutteessa hän ei parempaakaan keksinyt. Vähän ajan kuluttua etuovi kalahti, ja Eeda näki Harryn kävelevän pihamaan poikki siihen suuntaan, missä pöllölän oli kerrottu olevan. Eeda vilkutti Harrylle vaisusti ja Harry takaisin. Harryn mentyä hän päätti lähteä suureen saliin aamupalalle. Eedan syötyä ja puhuttua Hermionen kanssa Harry saapui saliin harvinaisen tyytyväisen näköisenä itseensä. Ron kysyi Harrylta tämän ilmeestä, johon Harry selitti jotain epämääräistä huispauksesta. Eedan vatsassa nytkähti. Hän ei ollut aikoihin käynyt huispausottelussa.
"Pelaatteko te huispausta?" Eeda kysyi innoissaan. Ron ja Harry nyökkäsivät molemmat yllättyneinä. "Siistiä! Milloin on seuraava matsi? Ja ketä vastaan?"
"Etkö sinä ollut eilen oleskeluhuoneessa? Juhlimme, koska Ron pääsi pitäjäksi", Harry vastasi kysymykseen kysymyksellä. "Me emme tiedä vielä milloin matsi on, mutta luultavasti luihuista vastaan."
"Ai, hienoa. Olette varmasti tosi hyviä", Eeda vastasi nolona. Hän oli mennyt edellisenä iltana aikaisin nukkumaan saatuaan taikakausien historian läksyt valmiiksi, eikä sen takia ollut kuullut mitään asiasta.
Harry ja Ron puhuivat Eedan kanssa koko aamupalan ajan huispauksesta ja kertoivat Rohkelikon joukkueen jäsenistä. Eeda ällistyi kuullessaan, että Harry oli ollut etsijänä jo ensimmäisestä luokasta asti. Lopulta pojat lähtivät harjoittelemaan ja Eeda lähti oleskeluhuoneeseen Hermione seuranaan. He molemmat istuivat upottavalle sohvalle. Hermione loihti puikot neulomaan rivakasti jotain muodotonta neulosmyttyä ja käänsi katseensa Eedaan ja kysyi:
"Mistä professori Kalkaros tiesi nimesi?" Eedan katse harhaili taas tyhjänä ammottavaan takkaan.
"En mielelläni puhuisi siitä", hän sanoi totuuden mukaisesti. Hermione katsoi yhä häneen uteliaasti. Lopulta Eeda huokaisi luovutuksen merkiksi.
"Hän oli viime vuonna koulussamme. Olin menossa rehtorin kansliaan ja kun avasin oven, Kalkaros oli siellä. Rehtorimme näytti oudolta. Hän vain tuijotti Kalkarosta, joka osoitti häntä sauvallaan ja mumisi jotain. Sitten rehtori palasi normaaliksi ja kysyi mitä asiaa minulla oli hänelle. Hän taisi sanoa nimeni samalla", Eeda sanoi kasvot pergamentin kalpeina. Hän tiesi kaunistelleensa totuutta, muttei voinut muuta. Hermione näytti hyväksyvän hänen selityksensä. Eeda käänsi puheenaiheen nopeasti ensimmäiseen aiheeseen joka mieleen tuli.
"Päivän Profeetta kirjoittaa aika ilkeästi Harrysta." Hermione katsoi Eedaan yllättyneenä.
"En ymmärrä, mikä heillä on häntä vastaan", Eeda jatkoi. Hermione näytti hieman hermostuneelta ja alkoi puhua aivan selvästi vältellen puhumasta jostain.
"Ministeriö on se, jolla on jotain häntä vastaan. He eivät halua uskoa, että Tiedät-kai-kuka on palannut." Hermione näytti nyt niin vaivaantuneelta, että Eeda päätti jättää aiheen sikseen. Sitten Hermione kertoi kentällä olevan huispaustreenit. Eeda päätti mennä katsomaan niitä, Hermionen neuvottua tien huispauskentälle.
Eeda käveli nurmikentän poikki ja saavutettuaan kentän, hän kuuli naurua ja ivahuutoja. Katsomossa istui seitsemän luihuista, joista Eeda tunnisti osan niiksi, jotka olivat tuijottaneet häntä alkuviikosta. Heistä etummaisena istui vaaleahiuksinen poika, jonka Eeda oli nähnyt virnuilevan ilkeästi Harrylle taikajuomatunnilla. He alkoivat buuata ja loilottaa kuorona "Rohkelikko on surkea."
Luihuisten ryhmä näytti häiritsevän Rohkelikkojoukkueen harjoituksia oikein toden teolla. Yksi jahtaajista - jonka nimeksi Eeda muisti Katie Bell - sai kaadon naamaansa ja hänen nenästään alkoi tulla verta. Lopulta harjoitukset päättyivät siihen, kun Katieta lähdettiin viemään sairaalasiipeen Fredin ja Georgen johdolla. Eeda käveli luihuisten takaa pois katsomosta, aikeenaan mennä takaisin linnaan. Vaaleahiuksisen pojan vieressä istuva nykäisi blondia hihasta ja nyökkäsi poispäin kävelevää Eedaa kohti. Laulu loppui äkkiä ja blondi lähti kävelemään Eedan perään.
"Miten sinä Rohkelikkoon päädyit noiden surkimusten seuraksi, kun voisit olla omiesi joukossa", blondi ivasi venytellen. Eeda toljotti häntä ja tunsi leukansa loksahtavan auki. "Aivan, minä tiedän kuka sinun isäsi on", poika sanoi ja nosti kulmakarvojaan tietävästi. Muut luihuiset kerääntyivät hänen taakseen.
"Hän ei ole isäni", Eeda sylkäisi suustaan ja jatkoi, "Minun isäni ei ole ollut elossa neljääntoista vuoteen."
"Tule Draco, jätetään tuo surkimus", sanoi mopsinaamainen tyttö. Dracoksi kutsuttu tuijotti Eedaa haastavasti ja sanoi: "Vaikka onhan Potterin seura aina ollut mitä on. Kuraverisiä ja verenpettureita. On aika vaikea uskoa, että he huolisivat kuolonsyöjän lasta joukkoonsa." Pukuhuoneilta kantautui keskustelua ja neljä masentuneen näköistä rohkelikkoa marssi ulos. Eeda tunnisti Harryn olevan yhden heistä. Harry näytti huomanneen luihuiset ja käveli nyt itsevarman näköisenä heitä kohti. Hän asettui seisomaan Eedan vierelle. Hän heitti Eedalle kysyvän katseen, johon Eeda vastasi silmien pyöräytyksellä.
"Jätä Eeda rauhaan, Malfoy, tai saat vastata seurauksista meille", Harry sanoi ja loput Rohkelikon huispausjoukkueesta ryhmittyivät heidän taakseen.
"Oi, kun pelottaa. Potta-Potter, Rotta-kunkku ja muut tunarit. Mitä aiotte tehdä? Naurattaa meidät kuoliaiksi pudottamalla kaadon?" Malfoy ilkkui ja matki, kuinka Ron oli äskeisissä harjoituksissa pudottanut kaadon täpärästi sormenpäistään. Luihuiset remahtivat rämäkkään nauruun. Ronin korvat helottivat punaisina ja ilmeestä päätellen hän löisi kohta jotakuta.
Harryn vihreät silmät välkehtivät raivosta silmälasien takana. Luihuiset lähtivät kävelemään linnaa kohti Malfoy etunenässä. He alkoivat taas laulaa ja lopulta äänten loitottua Harry käänsi katseensa Eedaan.
"Mitä he halusivat? Sanoiko Malfoy jotain?" Harry tenttasi. Eeda pudisti päätään.
"Ei mitään... tärkeää", hän sanoi vastaukseksi. Eeda lähti kävelemään joukkueen kanssa linnaan. Hän käveli Harryn vieressä, jonka mustat hiukset sojottivat joka ilmansuuntaan. Joukkue manaili luihuisia yhteen ääneen.
"Älä välitä heistä, he ovat aina tuollaisia", Harry puuskahti myötätuntoisesti. "He kyllä luovuttivat kumman helpolla. Tästä kuullaan vielä."
Illalliselle mentyään Eeda huomasi, että luihuiset eivät enää olleet ainoita jotka tuijottivat. Pari satunnaista Puuskupuhia vilkuili häntä kohti. Eeda päätti painaa sen villaisella ja lähti oleskeluhuoneeseen. Loppuillan hän rupatteli rattoisasti Hermionen kanssa, yrittäen unohtaa epäilevät katseet, jotka hän oli saanut osakseen. Koukkujalka kehräsi hänen sylissään ja Ginny liittyi heidän seuraansa jossakin vaiheessa iltaa. He menivät makuusaleihin kahdeltatoista ja Hermione ja Eeda jatkoivat keskustelua siellä. Lopulta aikaisin herääminen vaati veronsa ja Eeda nukahti.
*****
Sunnuntaiaamu valkeni kauniina ja kirkkaana. Taivas oli sees ja oli vielä melko lämmintä. Aamupalalla luihuisten katseet seurasivat taas Eedaa, mutta hän oli osannut varautua siihen. Hermione kuitenkin kiinnitti huomiota heidän tuijotukseensa.
"Mikähän noita vaivaa?" hän kysyi ottaen samalla lautaselleen paistettuja munia ja pekonia. "Ei aavistustakaan", Eeda vastasi vain jotain sanoakseen, sillä tiesi sen vaikuttavan oudolta, jos hän ei vastaisi. He lähtivät kahdestaan kävelemään tiluksille, järven rantaan, Ronin ja Harryn jäädessä oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjä. Eeda oli onnekseen tehnyt jo kaikki omansa.
Päivä kului istuskellessa pihalla ja nauttiessa auringon säteistä, jotka kimalsivat järven tummassa vedessä. Eedan olisi tehnyt mieli mennä uimaan, muttei uskaltanut, koska järvessä oli sanottu olevan jättiläiskalmari. Iltapäivällä he menivät Rohkelikkotorniin, jossa Ron ja Harry ahersivat tähtitieteen läksyjen parissa. Eeda istahti Harryn viereen ja huomasi jotain outoa. Harryn oikeassa kädessä oli huonosti arpeutuneet sanat En saa valehdella. Eeda henkäisi ja Harry käänsi katseensa häneen. Silloin hän ymmärsi.
"Tuoko on Pimennon käsitys jälki-istunnosta?" Eeda kysyi silmät ymmyrkäisinä. Harry veti äkkiä hihan arpien peitoksi ja jatkoi tutkielmaansa Jupiterin kuista.
"Eikö tuosta kannattaisi sanoa McGarmiwalle?" Eeda kysyi, silmät yhä nyt hihan peittämässä kädessä.
"Ei", Harry sanoi ytimekkäästi ja käänsi katseensa pois Eedasta.
"Mutta se nainenhan kiduttaa sinua! Vain sen takia, että puhut totta!" Eeda huudahti hiljaa. Harry käänsi katseensa takaisin Eedaan, pilke vihreiden silmiensä kulmassa.
"Sinä siis uskot, että Voldemort on palannut? Ja että näin hänet hautausmaalla viime vuonna?" hän kysyi varovasti.
"Tietysti, jos sinä niin sanot", Eeda sanoi. Olihan hän nähnyt todisteitakin, mutta oli paras pysyä niistä hiljaa.
"Minähän sanoin, että emme ole ainoat", Hermione puuttui keskusteluun. Lopulta heidät keskeytti pöllö, joka seisoa kökötti ikkunalaudalla. Ron hihkaisi pöllön nimeksi Hermes ja päästi sen sisään. Eeda päätteli, että oli parempi mennä nukkumaan, kuin kuuntelemaan toisten yksityisiä kirjeitä. Puettuaan yöpuvun ylleen hän meni peiton alle ja yritti saada unen päästä kiinni. Uni ei kuitenkaan ollut tullakseen ja tunnin kuluttua hän päätti luovuttaa. Hän penkoi matka-arkkuaan ja kaivoi sieltä esiin aamutakin, jonka hän puki yöpukunsa päälle. Sitten hän otti kirjan ja taikasauvansa.
Hän kuiskasi loitsun juuri ja juuri kuuluvasti ja osoitti itseään sauvalla. Sitten tuttu tunne levisi hänen selkäänsä pitkin. Aivan kuin jotakin hyvin kylmää olisi norunut alas hänen vartaloaan. Hän käveli peilin eteen ja huomasi ettei nähnyt mitään muuta kuin itsekseen leijuvat sauvan ja kirjan. Sitten hän luikahti kierreportaisiin ja hiipi ne alas. Eeda kuitenkin huomasi pian, että oleskeluhuone ei ollut autio. Harry, Ron ja Hermione olivat kaikki kyykistyneet takan eteen. Hän erotti etäisesti sellaisia sanoja kuin "Pimento", "ihmissusien", "Toffee" ja "kiltalaista." Kilta... puhuivatko he Feeniksin killasta? Eeda hivuttautui lähemmäksi vaikka tiesi salakuuntelun olevan rumaa. Mutta hänen oli saatava tietää asioita. Toimiko kilta yhä? Keitä siihen kuului? Mitä he tekivät nykyään? Ja kenen kanssa kolmikko puhui?
Juuri kun Eeda oli päässyt takan lähelle, kuului vaimea poksahdus, josta hän tiesi puhujan kadonneen. Harry, Hermione ja Ron toivottivat toisilleen hyvät yöt ja lähtivät makuusaleihin. Eeda jäi istumaan näkymättömänä oleskeluhuoneen nojatuoliin. Kilta saattaisi tietää, kuka tappoi vanhempani, hän ajatteli. Pettyneenä siitä, kun ei ollut kuullut enempää, hän avasi pöydälle jättämänsä kirjan ja ryhtyi lukemaan sisäistämättä kuitenkaan mitään.
*****
Eedasta oli viikossa sukeutunut varsin hyvä englannin puhuja. Aksenttia huomasi tuskin ollenkaan, mutta Harry ei ollut, varma johtuiko se siitä, että hän tottui siihen vai siitä, että se oli katoamassa. Aamuisessa suuressa salissa kävi kuhina. Kun Harry astui Hermionen, Ronin ja Eedan kanssa saliin, pöytien ovenpuoleisissa päädyissä istuvat oppilaat alkoivat kuiskuttaa. Kaikki neljä kävelivät Rohkelikkopöytään istumaan ja syömään aamupalaa ilmeisen hämmästyneinä tuijottelijoiden määrästä.
"Miksi he tuijottavat meitä?" Ron kysyi ääntään madaltaen, suu täynnä pekonia.
"Ehkä Profeetta on taas kirjoittanut jotain", Harry sanoi ja siinä samassa pöllöt lehahtivat sisään saliin ja jakoivat postin. Hermione nappasi luoksensa tulleelta pöllöltä Päivän Profeetan ja ryhtyi lukemaan sitä.
*****
Eedaa hermostutti. Eivät kai he kaikki sentään tienneet? Oliko Malfoy kertonut? Erotettaisiinko hänet? Niin hänelle olisi aikaisemmassa koulussa jo tehty. Hermostuksissaan hän huomasi voidelleensa paahtoleipäänsä tarpeettoman kauan, laittoi veitsen lautaselle, ja ryhtyi mutustamaan leipäänsä suu kuivana. Muut kolme näyttivät tuijottavan huolissaan Päivän Profeetan etusivua, jota koristi suuri kuva Pimennosta, leveä hymy sammakkomaisilla kasvoillaan.
"Mitä se akka nyt on tehnyt?" Eeda kysyi ja kurottautui katsomaan lehteä Ronin olan yli. He lukivat artikkelin ja ryhtyivät manailemaan ministeriötä.
"Yli-inkvisiittori, lupa tarkastaa opettajia, tämähän on törkeää!" Eeda puuskahti heidän kävellessä ensimmäiselle tunnille.
Liemien tuplatunnilla Eeda sai aineensa kuukivistä takaisin pikkuruinen O ylänurkkaan merkittynä. Valmistettuaan kirkkaan turkoosia vahvistusliuosta pieneen näytepulloon, jonka he taas veivät opettajien pöydälle, he lähtivät syömään lounasta. Eeda käveli väkijoukossa mahdollisimman huomaamattomana, mutta eteishallissa hän kuuli väkisinkin parin Korpinkynnen keskustelevan hänestä:
"...Ei hän minusta pahalta näytä. Tai siis, jos hän kannattaisi tiedät-kai-ketä, niin hänenhän pitäisi olla Luihuisessa."
"Se voi olla jokin ovela juoni!"
"Aivan! Jos hänet on kasvattanut kuolonsyöjä, niin eikö hän silloin ole automaattisesti paha?"
"Siksi hän kaveeraa Potterin kanssa! Hän suunnittelee jota -" tytöt vaikenivat äkisti nähdessään Eedan, joka oli pysähtynyt kuin seinään kuullessaan heidän kovaan ääneen käydyn keskustelunsa ja kääntynyt katselemaan heitä. Korpinkynnet tuijottivat häntä pelokkaina ja marssivat nokat pystyssä suureen saliin.
Eeda tunsi kyyneleiden kihoavan silmiinsä. Juuri, kun hänestä Tylypahka alkoi tuntua kodilta, niin Malfoy meni ja laittoi liikkeelle juorun. Olihan se osittain totta, mutta silti tuo oli jo suorastaan ilkeää. Eeda kääntyi lähteäkseen pois ja näki kolmikon tuijottavan häntä silmät suurina. Eedan huuli tärisi ja hän juoksi kaapu hulmuten suureen portaikkoon. Nyt hänellä ei olisi ketään kaverina. Nyt hänet varmasti erotettaisiin ja hän joutuisi lähtemään jonnekkin muualle. Ehkä Beauxbatonsiin? Koulussa hän kuitenkin olisi paremmassa turvassa kuin vapaana kulkemaan pitkin maita ja mantuja.
Hän saavutti lihavan leidin muotokuvan ja tokaisi ääni väristen: "Mimbulus mimbletonia." Hän juoksi aution oleskeluhuoneen läpi kierreportaisiin ja sieltä tyttöjen makuusaliin. Eeda istuutui pylvässänkynsä reunalle ja pyyhki kasvojaan kaapunsa hihaan. Ei hän ollut paha. Ei voinut olla. Se, että on joskus asunut kuolonsyöjän kanssa, ei tarkoittanut sitä, että muuttuisi pahaksi ja päätyisi Luihuiseen. Hän oli Rohkelikossa, koska hänen koko sukunsa oli ollut siellä. Vai oliko? Oliko hän päätynyt sinne vain, koska oli pyytänyt sitä? Olisiko hän päätynyt Luihuiseen, jos ei olisi esittänyt toivettaan lajitteluhatulle? Hän käveli matka-arkulleen ja pengottuaan hetken, hän löysi välipohjan alta kalleimman aarteensa.
Se oli valokuva, joka oli otettu joskus kauan sitten järven rannalla. Siinä oli nuori, hymyilevä pariskunta. Miehellä oli musta tukka sekä harmaansinertävät silmät, naisella taas laineikkaat, tummanruskeat hiukset ja silmät suklaanväriset. Taustalla kimmelsi sininen järvi ja luonnon harmaannuttama laituri sen rannassa.
"Olivatko he vanhempasi?" kuului hiljainen ääni hänen takaansa, jonka omistajaksi Eeda tunnisti Hermionen. Eeda katseli haikeana valokuvaa ja nyökkäsi. Hän niiskahti ja laittoi kuvan takaisin arkkuun. Hän oli löytänyt valokuvan penkoessaan vanhan kotinsa ullakkoa. Sen katseleminen oli lohduttanut häntä aina, antanut todellisemman tunnun siitä, että joskus oli ollut ihmisiä, jotka olivat välittäneet heistä. Tuntui ihanalta ajatella, että joskus oikeasti oli ollut ihmisiä, jotka olisivat päästäneet hänet viereensä nukkumaan, kun hän oli nähnyt pahaa unta tai antaneet hänelle lähtiäissuukon tämän astuessa Tylypahkan pikajunaan.
Hermione tuli hänen luokseen ja tarttui hartioista. He olivat täsmälleen samanpituiset. "Älä välitä heistä, kyllä he pian ymmärtävät, että se on vain huhu", Hermione lohdutti myötätuntoisesti. Eeda nyökkäsi jälleen ja nieleskeli itkua. Kai oli parempi antaa muiden luulla, että se oli vain juoru, joita tulee ja menee. Eeda katsahti itseään sänkynsä viereisestä peilistä. Hänen silmänsä olivat hiukan punaiset ja vaaleanruskeat suortuvat sotkuisella nutturalla. Hän pyyhkäisi silmiään hieman, avasi nutturan ja harjasi hiuksensa. Sen tehtyään hän laittoi ne ponnarille ja kääntyi Hermioneen päin.
"Tule, meidän täytyy ehtiä numerologiaan", hän sanoi hieman tukkoisella äänellä ja nappasi laukkunsa.
Pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla oli vastenmielistä. Harry ja Ron kertoivat Pimennon tarkastaneen professori Punurmion ennustustunnilla. Pimento näytti erittäin itsevarmalta ja aloitti tunnin leveästi hymyillen. Eeda ei ollut koskaan tavannut professori Punurmiota, koska ei opiskellut ennustamista, mutta hänen kävi tätä sääliksi. Luokka luki hiljaa lukua kaksi Suojautumistaikojen teoria -kirjasta. Hermione viittasi ja Eeda näki Pimennon astelevan hänen luokseen ja supattavan tälle jotain. Hetken keskusteltuaan Pimento korotti ääntään ja sanoi ottavansa viisi pistettä pois Rohkelikolta.
"Mitä varten?" Harry kysyi kovaan ääneen.
"Oppituntini häiritsemisestä turhanaikaisilla keskeytyksillä", professori Pimento vastasi tyttömäisellä äänellä ja alkoi puhua jotain opetussuunnitelmista. Eeda ei ehtinyt kuulla alkua, koska hän oli tönäissyt kirjansa lattialle kyynärpäällään ja kumartui nostamaan sen.
"...Lukuun ottamatta kenties professori Oravea, joka sentään näyttää pitäytyneen ikäkauteen soveltuvassa aineistossa - ei olisi läpäissyt ministeriön tarkastusta -"
"Joo, Orave oli loisto-opettaja. Siinä vain oli se pikkuinen varjopuoli, että hänen takaraivossaan törrötti lordi Voldemort", Harry äyskähti kiukkuisesti. Kun Pimento määräsi Harrylle toisen jälki-istuntoa viikon, Eedan päässä välähti.
"Ja mistä Harry saa jälki-istuntoa?" Eeda kysyi haastavasti, yleiseksi hämmästykseksi. Pimento käänsi rupikonnan naamansa Eedaa kohti.
"Jo toiseen kertaan häijyjen valheiden levittelemisestä minun tunnillani, ja oppilaat viittaavat jos haluavat puhua luokassani, neiti -?"
"Mathews. Mistä voit olla niin varma, että Voldemort ei ole palannut?" Eeda jatkoi.
"Tiedät-kai-kuka on kuollut, kaikki selväjärkisethän sen tietävät", Pimento sanoi jäljellä enää rippeet siitä itsevarmuudesta, jota hän puhkui tunnin alussa. "Ja mikäs neiti Mathewsin kanta on? Uskotko ministeriön järkipuhetta vai tätä päin naamaa valehtelevaa, kieroa herra Potteria?"
"Voi kyllä, minä uskon 'kieroa ja valehtelevaa' Harrya. Ja niin pitäisi ministeriönkin ja lopettaa se loputon paskan jauhaminen", Eeda lopetti ja huomasi nousseensa seisomaan raivosta. Pimennon helakka naama vääntyi rumaan irveeseen.
"Jälki-istuntoa myös neiti Mathewsille."
"Kiitos", Eeda sanoi ääni halveksuntaa tihkuen ja istahti takaisin tuoliinsa.
Tunnin jälkeen kolmikko juoksi Eedan kiinni portaissa.
"Miksi ihmeessä sinä niin teit?" Harry kysyi, pientä kunnioituksen tapaista äänessään. "Pakkohan jonkun oli Pimentoa näpäyttää", Eeda vastasi tyynesti, kun he painelivat Rohkelikkotorniin. Matkan varrella hän ei edes yrittänyt kuunnella mitä ihmiset sanoivat, kun tämä meni ohi. Hän ymmärsi nyt pitää tärkeämpänä sitä mitä mieltä itse oli, eikä kuunnella juoruja ja puolitotuuksia.
"Ei sinun silti olisi tarvinnut jälki-istuntoon hankkiutua. Sinä näit mitä hän teki Harryn kädelle", Hermione moitti.
"Vielä mitä, hänhän oli loistava! Pimennon naama oli näkemisen arvoinen", Ron sanoi mielissään.
"En minä välitä, mitä hän kädelleni tekee. Sitä paitsi minulla on suunnitelma", Eeda sanoi salamyhkäisesti, heidän kavutessaan muotokuva-aukosta sisään.
*****
Sinä iltana varttia vaille viisi, Eeda lähti Harry seuranaan oleskeluhuoneesta jälki-istuntoon. "Mikä se sinun suunnitelmasi on?" Harry kysyi häneltä lihavan leidin muotokuvan heilahtaessa kiinni heidän takanaan. Eeda kaiveli kaapunsa taskuja ja otti esiin pienen pullon, joka oli suljettu pipettikorkilla ja oli täynnä kirkasta nestettä.
"Tämä on mäkimeiramiuutetta. Kun olemme tarpeeksi kaukana Pimennon huoneesta, jälki-istunnon jälkeen, voin antaa tätä sinullekin. Se auttaa haavoja parantumaan nopeammin ja lievittää kipua", Eeda sanoi hymyillen fiksuudelleen.
"Hienoa, mistä sinä sitä sait?" Harry kysyi selvästi helpottuneempana.
"Varastin kotoa ennen kuin tulin Englantiin", Eeda vastasi.
He saapuivat nyt professori Pimennon työhuoneen ovelle. Harry koputti oveen ja saman tien kuului tyttömäinen heläytys: "Sisään." He astuivat sisään huoneeseen, jonka seinät olivat vallanneet posliiniset koristelautaset, joista jokaisessa kirmasi kissanpentu rusetti kaulassaan. Pimento istui pöytänsä ääressä ja sanoi katsettaan kohottamatta:
"Herra Potter on varmasti kertonut sinulle, mitä meidän on tarkoitus täällä tehdä."
Huoneen molemmilla puolilla oli samanlaiset tuolit ja pöydät, joiden päällä oli pitkä pätkä pergamenttia sekä korpinmusta sulkakynä. Eeda istui vasemmalla puolella olevan pöydän ääreen, Harry oikeanpuoleiseen. Harry tarttui sulkakynään ja ryhtyi kirjoittamaan.
Pimento nousi tuolistaan ja käveli Eedan pöydän eteen.
"Ja mitä sinuun tulee, haluan sinun kirjoittavan En saa uskoa Harry Potteria."
"Saanko kirjoittaa sen äidinkielelläni? Muistaisin sen paremmin", Eeda sanoi tyynesti hymyillen.
"Tietysti, kultaseni. Emmehän me halua herra Potterin valheiden aiheuttavan sinulle enempää vahinkoa." Eeda näki Harryn käden puristuvan tiukemmin sulkakynän ympärille. Eeda hymyili huomatessaan suunnitelmansa toimivan, otti omansa, veti syvään henkeä aivan kuin ennen erityisen pitkää sukellusta ja ryhtyi kirjoittamaan.
Uskon Harry Potteria.
Oikeasta kämmenselästä tuntui lähtevän nahka ja punaisena hohtavat viillot muodostivat samat sanat, jotka hän oli kirjoittanut pergamentille. Ne kuitenkin umpeutuivat yhtä nopeasti kuin olivat syntyneetkin.
Uskon Harry Potteria.
Uskon Harry Potteria.
Vesi kihosi Eedan silmiin, ja haavat syvenivät kerta kerralta ja alkoivat parantua hitaammin.
Samaa tuntui jatkuvan monta tuntia. Hieman ennen yhtätoista Pimento tuli jälleen Eedan luokse ja otti tämän käden omaansa. Hän tutki töppösormin Eedan kättä ja haavoja, jotka vuosivat niin vuolaasti, että veri oli tahrinut mustan sulkakynän ja pergamentin laikukkaaksi. Eeda oli painanut kynää erityisen lujaa, sillä hän ajatteli niin pääsevänsä aikaisemmin. Pimento näytti yrittävän saada kädessä olevien viiltojen muodostamista sanoista selvää. Eeda oli kuitenkin valinnut ne huolella ja tiesi ettei niillä ollut mitään merkitystä englanniksi. Pimento näytti lopettavan toivottoman yrityksen järkeistää sanat päässään ja päästi irti Eedan kädestä.
"Tämä taitaa riittää tältä päivältä", hän sanoi ja asteli Harryn pöydän ääreen. Pimennon sanottua samat sanaa tälle, he suuntasivat oleskeluhuoneeseen niin kovaa vauhtia kuin juoksematta pääsivät. Parin mutkan jälkeen Eeda pysähtyi ja kaivoi mäkimeiramiuutteen taskustaan. Hän viittoi Harrya tulemaan lähemmäksi. Harry ojensi kätensä ja Eedan tiputti kolme pisaraa kirkasta nestettä Harryn haavan päälle, joka lakkasi vuotamasta heti. Iho vetäytyi haavan päälle ja jätti jäljelle vain valkeana hohtavat arvet. Eeda teki samoin omallensa, joskin hänen kämmenselkänsä arvet olivat paljon ohuemmat ja punertavammat.
Harry katseli uteliaana Eedan kättä. Hän kuitenkin piilotti sen nopeasti kaapunsa hihalla ja lähti jatkamaan matkaa. Harry tuli perässä.
"Mitä sinun kädessäsi lukee?" hän kysyi selvästi arvellen, ettei Eeda ollut kirjoittanut aivan niin kuin oli pitänyt.
"Päinvastoin mitä Pimento sanoi", sanoi Eeda virnistäen.
Harry pyyhälsi nyt hänen eteensä ja oli juuri sanomassa jotain, kun kulman takaa ilmestyi sama mustahiuksinen tyttö kuin junassa.
"Hei Harry", hän sanoi lievästi yllättyneenä ja itkeneen näköisenä. Eeda arveli hänen tulleen tyttöjen vessasta joka oli aivan tässä lähellä.
"Hei", Harry vastasi. Eeda päätti jättää heidät kahden kesken, sillä oli ilmeistä että heidän välillään oli jotain. Harryn kasvoilla oli nimittäin sama ilme, kuin silloin kun hän tuli pöllölästä viikonloppuna. Eeda astui pois Harryn selän takaa, aikeenaan jatkaa matkaa oleskeluhuoneeseen, kun Cho käänsi katseensa häneen.
"Ai, sinä taas", hän sanoi hyytävästi.
"Jep, minähän se", Eeda vastasi hammastaan purren, katuen sitä, ettei ollut kiertänyt toista kautta.
*****
Oleskeluhuoneen hiljaisuuden rikkoi takkatulen iloinen räiske, liekkien nuollessa hiljalleen hiiltyviä halkoja. Eeda oli tullut oleskeluhuoneeseen hieman ennen Harrya, joka ei ilmeisestikään ollut jäänyt puhumaan Cholle. Hermione ja Ron olivat odottaneet Harrya sohvalla, jossa he istuivat yhä. Hermione katseli jalkojaan ja näytti siltä, että oli sanomaisillaan jotain.
"Eeda?" hän kysyi hiljaa.
"Niin?"
"En tiedä, oletko huomannut, mutta en puhu muiden kuin Harryn, Ronin tai Ginnyn kanssa. Haluaisin vain kiittää sinua siitä että olet jutellut kanssani..."
"Ei se mitään, olet sinäkin suunnilleen ainoa joka puhuu minulle", Eeda sanoi. "Muiden mielestä taidan olla 'se pelottava ulkomaalainen'."
"Et sinä meistä ole pelottava", Ron puuttui yllättäen keskusteluun. Hän oli kääntynyt heihin päin ja Harry teki samoin.
"K-kiitos", Eeda sanoi hieman epäröiden. Olihan se hauskaa, että edes jotkut olivat sitä mieltä, ettei hän heti ensimmäisenä raahaisi heitä kuolonsyöjien luokse.
"Aina sinä meille voit puhua, sanoivat muut mitä tahansa", Harry yhtyi puheenaiheeseen muiden nyökytellessä hänen vierellään. Eedaa hymyilytti.
"Tiedättekö, viimeiseksi olisin uskonut Harry Potterin sanovan minulle nuo sanat, kun astuin laiturille 9 ja 3/4", hän totesi. Eeda katsoi muihin kolmeen ja naurahti. Muut tekivät samoin ja ensimmäistä kertaa elämässään, tuntui kuin hän olisi kotona.
A/N: Kommenttia saa heittää, en mä pure! :)
Oo,kommentteja!<3
Alysha: Mukavaa että pidät, kiitos kommentista ♥
Giril: Kiitos kommentista, ihanaa kuulla että hahmot ovat IC :)
Kuolotar: Hienoa että pidät päähenkilöstä! Itse vihaan jos jokin kirjoittajan oma hahmo tuntuu päälle läiskäistyltä joten kiva, että Eeda on säästynyt siltä kohtalolta. Kiitos kommentista!
-Neljäs luku-
Sairaalasiipi
Eeda lillui hiljalleen lämpenevässä vedessä valvojaoppilaiden kylpyhuoneessa. Hänen pitkät, pähkinäiset hiuksensa hulmusivat vapaina päänsä ympärillä ja tällä kertaa ruusuilta tuoksuva kylpyvaahto rauhoitti kummasti. Hermione ui vähän matkan päässä hänestä ympyrää pohtien ääneen kotitonttujen myssyjen valmistumista. Oli kulunut viikkoja, ja ilma oli kylmennyt entisestään. Marraskuu lähestyi ja toisi mukanaan routaisesti narskuvan maan sekä purevat yöpakkaset, jotka tekivät Eedan öisistä vaelluksista tähtitorniin melko kotoisat. Talvi – niinkin tuttu vuodenaika, kuin se hänelle oli – muistutti häntä kodista, saaden aikaan vellovan ikävän tunteen vatsanpohjassa. Lapissa oli jo varmasti lunta…
”…ja sitten – Oletko kunnossa?” Hermione kysyi huomattuaan Eedan vaiteliaisuuden ja ui nyt hänen luokseen saaden kylpyvaahdon aaltoilemaan.
”Ai, mitä? Joo…” Eeda vastasi uneliaasti ja haukotteli makeasti.
”Minusta sinä näytät edelleen kipeältä”, Hermione totesi kipakasti ja tutki Eedan tummia silmänalusia.
Kyllähän Eeda sen tiesi, ettei hän näyttänyt terveeltä; unet valvottivat häntä joka yö ja loputtoman vahvan kahvin kittauksen seurauksena tuntui, kuin hän olisi nykyään turta kofeiinille, vaikka oli pienenä häärännyt ympäriinsä kaksikin päivää yhdellä kupillisella. Hän ei yksinkertaisesti kestänyt enää yhtäkään painajaista, joiden varjo tuntui yltävän todellisuuteenkin asti. Kun taas sen AK:n ensimmäisen kokouksen jälkeisenä yönä… Kun Eeda oli ihastunut Harryyn. Olihan se vaikeaa katsella vierestä, kuinka Cho joka päivä moikkasi käytävillä ja flirttaili tälle avoimesti kokouksissa. Tuntui kuin Cho olisi ymmärtänyt Eedan uhkana ja säälimättömästi raahasi Harrya koko ajan omalle puolelleen, kuin jossain kieroutuneessa narunvetoleikissä.
”Jospa sinä kävisit sairaalasiivessä? Matami Pomfrey osaisi varmasti kertoa, mikä sinulla on, ja minä voisin katsoa jostakin kirjasta, onko -”
”Hermione rauhoitu, minä olen ihan kunnossa!”
”Etkä ole”, Hermione intti sinnikkäästi, ”sinä nukahtelet tunneilla, olet aivan kalpea, kuin olisit juuri nähnyt aaveen, ja puhut öisin unissasi!” Eeda nolostui ja tutki yhtäkkiä varpaitaan, kuin ne olisivat olleet kiinnostavatkin. Pari tuntia unta yössä ja sitten kävelylle, takaisin sänkyyn ja ylös kun muutkin nousivat – hänen rutiininsa.
”Taidan lähteä, minulla on läksyjä”, hän sanoi, tassutteli altaasta kohti hyllyjä, joissa oli lukemattomia valkoisia ja pehmeitä kylpytakkeja ja – pyyhkeitä. Hän otti kylpytakeista lähimmän, puki sen ylleen ja meni kuivaamaan hiuksiaan pyyhkeeseen hieman syrjemmälle, pois Hermionen näkyvistä. Hän oli tullut hyvin toimeen Hermionen kanssa, mutta voisi tämä silti lakata paapomasta Eedaa. Hän kuuli Hermionen vetäytyvän myös altaasta ja pukevan päälleen kuivattuaan itsensä.
”Voisit kertoa minulle, mikä sinulla on... Ole kiltti. Ehkä voin auttaa sinua?” Eeda kuuli Hermionen anelun takaansa. Ei Hermione voisi mitään hänen elämälleen tehdä. Aina hyljeksitty, onneton ja niin surkea, kuin hänen siihenastinen elämänsä olikin ollut, ei Hermione sitä voisi muuttaa. Hieman auttaa, mutta ei kokonaan korjata.
”Kunhan et kerro kenellekään, muuta en pyydä tai kerro”, Eeda pyysi puettuaan ja kävellessään ulos lämpimän veden takia sumeasta huoneesta.
”Hyvä on”, Hermione alistui ja näytti yhä huolestuneelta. Kai hän osaisi olla hiljaa? Eeda ei mielellään soisi ulkopuolisten tietää hänen puhuvan sekavia unissaan, varsinkaan, kun ei tiennyt, olivatko ne ymmärrettävissä tai mistä niissä oli kyse. Viime aikoina hän oli nähnyt aivan uudenlaisia unia; vihreän valon välähdyksiä, miehen huutoa ja naisen anelua, tuskaista kirkunaa ja lopulta samaa ahdistavaa pimeyttä sekä hiljaisuutta. Hiljaisuutta, jossa oli voinut huutaa, vaikka kuinka lujaa, mutta kukaan ei kuullut, ei edes hän itse.
*****
Lokakuun viimeisen päivän iltana Harry käveli alas poikien makuusalista, kysyen samalla, joko olisi aika lähteä kurpitsajuhlaan. Hermione istui tapansa mukaan nojatuolissa, ja ilmassa killuvat kutimet kilisivät valmistaen myssyjä; Ron ahersi rästiin jääneiden läksyjen ääressä, joita oli kertynyt aikamoinen kasa – kiitos huispausharjoitusten ja AK:n kokousten.
”Moni muu on jo mennyt, pitäisiköhän mennä kysymään, haluaako Eeda tulla mukaan?” Hermione mietiskeli ääneen, heilautti sauvaansa saaden sukkapuikot lopettamaan kutomisen ja lennähtämään hänen syliinsä.
”Luulisi juhlien piristävän häntä”, Ron arveli ja tyrkkäsi pullollisen mustetta kumoon taikajuomien läksyn päälle. Hän ryhtyi siivoamaan sotkua sadatellen sanoilla, joita rouva Weasley ei takuulla olisi katsonut läpi sormien.
”Käyn hakemassa hänet”, Hermione sanoi ja ehti juuri ponnahtaa seisomaan, kun makuusaleihin johtavista portaista kuului kysymys: ”Hakemassa kenet?”
Eeda laskeutui portaita alas juuri heränneen näköisenä. Hän käveli askelmat varoen, kuin voisi kaatua hetkenä minä hyvänsä.
”Sinut tietenkin, kurpitsajuhlat alkavat!” virkkoi Hermione.
”Kurpitsajuhliin? Ainiin, täällä vietetään halloweenia!” Eeda sanoi ja läiskäytti käden otsalleen. Nelikko kapusi ulos muotokuva-aukosta ja saapui monien portaiden jälkeen suureen saliin, joka oli jo täynnä iloisesti rupattelevaa juhlaväkeä. Salissa liihotteli eläviä lepakoita, salin joka nurkassa oli suuri ilkeästi virnistelevä kurpitsa, ja pöydät notkuivat herkkuruuista. He istuutuivat pöytään ja lusikoivat lautaset täyteen mieliruokia. Harry pani merkille, että Pimento näytti nyrpistelevän nenäänsä opettajienpöydässä moiselle ilonpidolle. Eedan toisella puolella oli pitkä matka seuraavaan oppilaaseen, koska häntä välteltiin ilmeisesti vieläkin niiden typerien juorujen takia. Harry katsahti luihuispöytään ja näki Malfoyn tuijottavan kiinteästi Eedaan, kuin yrittäen polttaa katseellaan hänen kaapunsa selkämystä.
Syötyään vatsansa pullolleen nelikko suuntasi kulkunsa Rohkelikkotorniin, jossa heidän sänkynsä lämpiminä ja kutsuvina odottaisivat nukkujia. Muotokuva-aukosta sisään astuttuaan Hermione istahti takan äärellä olevalle sohvalle ja vinkkasi muut luokseen. Eeda meni kierreportaita ylös, ja kun tyttöjen makuusalin ovi kalahti kiinni, Hermione puhkesi puhumaan empien ja madalletulla äänellä, sillä makuusalin halki ajelehti vielä satunnaisia rohkelikkoja nukkumaan.
”Minua huolestuttaa Eeda.” Harry ja Ron silmäsivät Hermionea hämmennyksen vallassa.
”Tekö ette todella ymmärrä, mistä puhun?” Hermione tivasi. ”Hänhän on kalpea kuin lakana ja nukahtaa pystyyn aina, kun saa tilaisuuden!”
Olihan Harryn myönnettävä, että Eeda näytti nuutuneelta ja väsyneeltä, muttei nähnyt siinä mitään huolestuttavaa.
”Hän näkee painajaisia – ja kammottavia sellaisia”, kuiskasi Hermione.
”Mistä sinä sen tiedät?” Ron kysäisi ja piteli käsissään sohvalta löytämäänsä torahammasfrisbeetä.
”Hän puhuu unissaan. Ei siitä kyllä mitään selvää saa, hän puhuu ilmeisesti suomea ja englantia sekaisin, koska osassa sanoista ei ole päätä eikä häntää”, Hermione vastasi ja laski katseensa käsiinsä.
”Onhan hän näyttänyt voivan viime aikoina lähes yhtä hyvin kuin Lupin, mutta voiko kaikki johtua vain painajaisista?” Ron mietti ääneen.
”Voihan se johtua siitä sanaharkasta viime kokouksessa”, ehdotti Harry, vaikka näkikin sen melko epätodennäköisenä.
Takauma alkaa
Harry oli tapansa mukaan kierroksella tarvehuoneessa muiden manaillessa ja tainnuttaessa toisiaan. Hän ohitti juuri Zacharias Smithin ja Ernie McMillanin. Eeda oli kymmenkunta jalkaa heistä vasemmalla tainnuttanut juuri onnistuneesti Nevillen, ja Harry kehui hänen suoritustaan. Zacharias kääntyi katsomaan, kenelle Harry oli puhunut ja näytti huomaavan Eedan ensimmäistä kertaa vasta nyt.
”Onkohan järkevää pitää tuota täällä? Eikö tuo ole se, jonka holhooja on kuolonsyöjä?” Zacharias tölväisi mahdollisimman kovaan ääneen ja sohi taikasauvallaan Eedaan päin. Moni lopetti tainnutukset ja estomanaukset siihen paikkaan. Tapahtuma keräsi katseita puoleensa.
”Hän on hän, eikä tuo”, Harry kivahti, ”eikä se ole muuta kuin ilkeää huhupuhetta. Eeda saa olla mukana, jos haluaa.”
Joukon keskuudessa syntyi muminaa ja moni heitti epäluuloisia katseita Harryyn. Sinä iltana Eeda poistui ensimmäisenä tarvehuoneesta, eikä palannut makuusaliin koko yönä.
Takauma päättyy
”Ei, en usko, että yksi ainoa riita aiheuttaa sellaista. Sitä paitsi hän on nähnyt painajaisia jo viikkoja eikä vain viime kokouksesta lähtien”, Hermione sanoi pohtivan hiljaisuuden laskeutuessa heidän väliinsä.
”No, minua ainakin väsyttää. Hyvää yötä”, Ron sanoi venytellen noustessaan nojatuolista. ”Tuletko sinä, Harry?” Harry katsoi Hermioneen, joka näytti viestittävän hänellä olevan vielä asiaa tälle.
”Tulen kohta perässä”, Harry sanoi ja odotti, kunnes oven kalahdus kaikui tyhjässä oleskeluhuoneessa.
Hermione veti syvään henkeä ja madalsi ääntään entisestään.
”Harry… Minusta tuntuu, että Eeda on ihastunut sinuun.”
Harryn sisällä läikähti pienesti, lähes samaan tapaan, kuin hän olisi nähnyt Chon hymyilevän hänelle.
”Ai niinkö?” Harry vastasi kysymykseen kysymyksellä ja yritti pitää äänensä tavallisena.
”Hän katsoo sinua jotenkin niin… välittävästi. Eikä hän puhu sinulle nykyään. Hän ei kai halua pilata sinun ja Chon välejä”, Hermione totesi. Harry ei ollut aikaisemmin ajatellutkaan Eedaa sillä tavalla. Se vain ei ollut tullut mieleen. Olihan hän hyvin kaunis, jollain salaperäisellä tavalla skandinaavisennäköinen ja siropiirteinen. Hän oli myös mukava ja hauska, tuntui kuin hän olisi ollut aina täällä heidän kanssaan, jo vuosia Tylypahkassa ensimmäisestä luokasta lähtien, vaikka olikin ollut siellä vasta pari kuukautta. Lämmin tuntemus tuntui saavan voimia Harryn ajatuksista. Sitten mieleen tuli Cho, josta Harry oli pitänyt jo iät ja ajat. Chon olemus oli kuitenkin muuttunut huomattavasti viimevuodesta: hän oli myrtynyt ja yksin suurimman osan ajastaan, eikä tavalliseen tapaan kikattavan tyttölauman keskellä naureskelemassa. Hän oli myös useasti jäänyt juttelemaan Harrylle käytävillä. Harry ei tiennyt, oliko se vain kuvitelmaa, vai etsikö Cho Harrysta itselleen jonkinlaista Cedricin korviketta. Tietenkään Harry ei halunnut uskoa sellaista, mutta ajatus kyti hänen päässään kuin nuotio, joka leimahtaisi kohta liekkeihin.
”Harry? Sattuuko arpeesi?” Hermione kysyi, ilmeisen huolissaan siitä, kuinka Harry oli ollut hiljaa melko kauan.
”Ei, minä vain mietin… Chota”, Harry keksi, ja väsäsi kasvoilleen syyllisen ilmeen.
”Jos kuitenkin yrittäisit puhua Eedalle. Hän on ollut hiljainen minullekin ja minusta tuntuu, että hän saattaisi avautua sinulle”, Hermione ehdotti ja sormeili kiharoitaan. Takka kohahti, kun halko vajosi alemmas liekkeihin ja antautui roihulle.
”Voinhan minä yrittää.” Harry lähti kohti kierreportaita, mutta ennen kuin oli ehtinyt ensimmäiselle askelmalle, hän kuuli takaansa Hermionen sanat:
”Ethän kerro Eedalle, että puhuin sinun ja Ronin kanssa tästä?”
Harry nyökkäsi ja toivotti hyvät yöt kävellessään askelma askelmalta kohti makuusalia.
Seuraavalla viikolla, Harry yritti useaan otteeseen saada Eedaa kanssaan kahdestaan, jotta voisi Hermionen kehotuksen rohkaisemana puhua hänelle. Tämä kuitenkin tuntui livistävän joka kerta tekosyyn avulla; tekemään läksyjä, lukemaan kirjaa tai ihan muuten vain kävelemään tiluksille. Eeda tuntui viihtyvän erityisen hyvin järven rannalla, Harry kun oli useasti katsellut häntä istumassa tutun pyökin alla, lähellä rantaviivaa, kuten monet muutkin oppilaat olivat ennen häntä tehneet. Harry oli myös pannut merkille Eedan todella osoittavan pienoisia ihastumisen merkkejä häntä kohtaan. Kerrankin heidän tullessa yrttitiedon tunnilta, Cho oli tervehtinyt Harrya käytävässä ja Eeda oli heti näyttänyt kovin kireältä. Se vähäinenkin väri, jota hän oli sinä päivänä saanut kasvoihinsa nauramisesta Hermionen kanssa, katosi siinä silmän räpäyksessä, kun Cho ilmaantui nurkan takaa vain ilmoittaakseen pitäneensä edellisestä kokouksesta. Yritys saada puhua hänelle tuntui mahdottomalta.
Eräänä marraskuun yönä Harry lähti vaeltamaan isältään perimänsä näkymättömyysviitan alla. Ron kuorsasi niin kovaäänisesti makuusalissa, että oli vaikea kuulla edes omia ajatuksiaan. Käytyään pöllölässä tervehtimässä Hedwigiä, Harry päätti mennä takaisin Rohkelikkotorniin katsomaan, joko Ron antaisi hänen nukkua. Oleskeluhuone oli rauhallinen, niin kuin aina siihen aikaan yöstä. Jokin kuitenkin veti Harryn huomion jatkuvasti sohvaan takan äärellä. Harry näki Eedan makaamassa sohvalla kirja avonaisena käsissään, hiipuvan takkatulen ääressä. Mentyään lähemmäs Harry huomasi tämän nukkuvan; rintakehä kohoili tasaisesti hengityksen mukana ja silmäluomet olivat tiiviisti kiinni. Harry kuitenkin kuuli Eedan mumisevan jotain käsittämätöntä. Hän puhui ilmeisesti suomea, koska Harry ei tunnistanut yhtäkään sanaa. Yhtäkkiä Eedan äänestä erottui hätäännys ja nämä sanat Harry tunnisti.
”Ei… Ei, älkää”, Eeda mutisi hiljaa pakokauhua äänessään, Harryn polvistuessa sohvan ääreen ja herätellessä häntä.
”Eeda herää, se on vain pahaa unta”, Harry kutsui ystäväänsä todellisuuteen unesta. Eeda avasi silmänsä – ne olivat syvät havumetsänvihreät ja pupillin ympärillä oli ohut rengas suklaista ruskeaa.
”Mitäh?” Eeda selitti unisena, hiukset hiukan harottavina. ”En kai herättänyt sinua?”
”Et, minä vain… satuin tulemaan alas. Eikö sinun kannattaisi mennä makuusaliin nukkumaan univelkasi pois?” Harry ehdotti varovaisena.
”Taidat olla oikeassa”, Eeda sanoi ja hivuttautui seisomaan saaden kirjan tippumaan lattialle sylistään. Hän lähti kävelemään kohti portaita, kunnes kaikki näytti tapahtuvan kuin hidastetussa filmissä; Eedan jalat pettivät ja hän lyyhistyi hiljaa mätkähtäen tulenpunaiselle matolle.
Harry ryntäsi hätääntyneenä Eedan luokse ja yritti jälleen herätellä häntä. Ties kuinka monennella kerralla, hän tajusi yrityksensä tuhoon tuomituksi ja mietti, mitä pitäisi tehdä. Eeda oli ilmeisestikin pyörtynyt.
Sairaalasiipeen… Harry sai idean. Hän nosti Eedan lattialta varovasti syliinsä ja lähti kantamaan tätä sairaalasiiven suuntaan. Hän tuki Eedan niskaa toisella kädellään ja toista hän piti tytön polvitaipeissa. Eeda tuntui kumman kevyeltä kantaa. Harry hengitti raskaasti ja mietti, mitä oli tapahtunut.
Anna hänen olla kunnossa… Epätoivoiset ajatukset kalahtelivat Harryn päässä, ja tuntui kuin iso kivi olisi jysähtänyt hänen vatsansa läpi. Sairaalasiiven puiset pariovet häämöttivät jo käytävän päässä raollaan. Harry avasi niistä toisen, menemällä sitä päin selkä edellä ja näki matami Pomfreyn vasemmalla puolella pitkää huonetta, kumartuneena jonkun tokaluokkalaisen yläpuolelle kädessään pullo Luuran-Kokoa.
”Matami Pomfrey!” Harry kutsui. Vanha nainen kääntyi äkkiä ja kavahti nähdessään Eedan Harryn sylissä.
”Tuo hänet tänne, Potter”, matami Pomfrey sanoi ja käveli yhden valkoiseksi maalatun takorautavuoteen luo. Harry laski yhä tajuttoman Eedan hellävaroin sille ja kertoi, mitä hänelle oli tapahtunut. Matami Pomfrey kokeili varovasti tytön otsaa kädellään.
”Herttinen sentään, ei ihme, että hän pyörtyi! Tytöllä on korkea kuume. Mutta sinä, alapas laputtaa nuori mies, kyllä minä saan hänet kuntoon. Voit tulla katsomaan häntä huomenna.”
Harry päätti totella ja loi viimeisen silmäyksen Eedan velttoon ruumiiseen, jonka ympärillä Pomfrey nyt hääri. Harryn sisällä jäyti hänen toivoessaan Eedan todella parantuvan ja hän päätti vierailla heti seuraavana aamuna sairaalasiivessä.
A/N: Kommentit ovat enemmän, kuin tervetulleita! :D