Tulosta sivu - Ray, a drop of golden sun (K-11) [VIHDOIN JATKOA 8.9.]

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Miriam - 10.07.2011 22:35:17

Otsikko: Ray, a drop of golden sun (K-11) [VIHDOIN JATKOA 8.9.]
Kirjoitti: Miriam - 10.07.2011 22:35:17

(http://marsupieni.net/doedeer.jpg)
Kyseessä on Doe, a deer, a female deer - trilogian ensimmäinen osa. Trilogia käsittelee Severus Kalkaroksen elämää viidennestä kouluvuodesta aina syksyyn 1981. Ensimmäinen osa käsittelee pääosin viidennen kouluvuoden tapahtumia.

Nimi: Ray, a drop of golden sun (DDFD, osa 1)
Kirjoittaja: Miriam
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Drama (sisältää joitakin angst- ja huumorielementtejä)
Paritus/Hahmot: Canon, kelmien aikakausi. Päähenkilöinä Lily ja Severus.
Vastuuvapaus: En omista mitään, milä on Rowlingin omaksi, enkä ansaitse tekstilläni rahaa.
Varoitukset: Jos et ole vielä lukenut Kuoleman Varjeluksia, tulet spoilautumaan.

Summary: Viimeiset hetket auringon alla. Olitko sinä onnellinen?

A/N: Sen kunniaksi, että sain tupakaulaliinani viimein neulottua (juuri sen, joka oli Tampereen leffalippujonotuksessa n. 20cm pitkä!), päätin että nyt on aika alkaa julkaista tätä ficciä, jota olen monen kuukauden ajan väkertänyt (tämä on juuri se, josta puhuin silloin jonotuksessa!). Tätä ensimmäistä osaa on tällä hetkellä kirjoitettuna 18 lukua, ja alan niitä nyt julkaisemaan sunnuntai-iltaisin samalla kun kirjoittelen lisää. Myös trilogian kaksi muuta osaa on suunniteltu jo valmiiksi, ja ovat enää kirjoittamista vaille. Ne tosin saattavat olla ikärajaltaan K-15. Pitäydyn mahdollisimman tarkasti canonissa niiltä osin, kuin se on mahdollista! Ja kyllä, lupasin olla nimeämättä suomenkielisiä ficcejäni enää englanniksi. Hups.

Kiitokset Emmylle, joka on jaksanut lukea tätä läpi ja potkia minua epäloogisuuksien ja typojen takia. Ja Norchielle joka jaksoi kehua tätä kovasti.

***
Ray, a drop of golden sun

Luku 1

Oh when I look back now
That summer seemed to last forever
And if I had the choice
Ya - I'd always wanna be there
Those were the best days of my life
(Bryan Adams – Summer of ‘69)

Severus soitti ovikelloa ja jäi odottamaan. Pian oven avasikin ruskeatukkainen tyttö violetissa kesämekossaan. Tyttö näytti hieman yllättyneeltä.
”Hei, mitä sinä täällä?”, hän kysyi, pieni hymy huulillaan.
”Terve Petunia. Tulin hakemaan Lilyä”, Severus ilmoitti ykskantaan ja vilkuili tytön olan yli sisälle.

Hymy katosi tytön kasvoilta, ja hetken hän näytti siltä, kuin olisi haukannut erittäin hapanta sitruunaa. Sitten hän kääntyi suu tiukaksi viivaksi puristettuna ja huusi eteisestä lähtevään portaikkoon: ”Lily, Kalkaroksesi tuli hakemaan sinua. Varo vaan, ettei äiti saa tietää, että heilastelet poikien kanssa, vaikka olet vasta viidentoista! Isä ei olisi koskaan hyväksynyt…”

Petunian vuodatus keskeytyi, kun Lily juoksi portaat alas ja tyrkkäsi hänet sivuun ovelta.
”Pidä suusi, tässä ei ole mitään mistä äidin tarvitsisi olla huolissaan. Me mennään kesän viimeisille rantajäätelöille. Voit tulla mukaan, jos haluat!” hän sanoi samalla, kun pujotti kenkiä jalkaansa. Severus kurtisti kulmiaan, eikä se jäänyt Petunialta huomaamatta.
”Tuo ei halua minua mukaan!”, Hän sihahti ja lähti ovensuusta mielenosoituksellisesti tuhahtaen.

Severus pyöräytti silmiään ja hymyili Lilylle, joka oli saanut kengännauhansa sidottua, ja katsoi nyt avuttomana sisarensa perään.
”Hän on ihastunut sinuun”, Lily huokasi, painaessaan oven kiinni perässään. Severus pyöräytti silmiään.
”Älä nyt viitsi, hänhän on täysi jästi ja inhoaa kaikkea taikuutta! Ja minuun hän suhtautuu niin, kuin olisin vähintään kaksipäinen!” Severus nauroi, ja lähti astelemaan Lilyn rinnalla pihasta pois.
”Hän pukeutuu aina kauneimpaan mekkoonsa, kun tietää sinun tulevan, ja kiirehtii aina itse avaaman oven”, Lily huomautti.
”Miksi hän sitten kysyy joka kerta minut nähdessään, että ’mitä sinä täällä teet’, ja lopulta häipyy ovet paukkuen?”, Severus vastasi.
”Sinä et nyt ymmärrä! Eivät naiset ole niin läpinäkyviä ihastuksessaan! ”, Lily nauroi. ”Mutta hän on hirveän kateellinen siitä, että minä olen noita ja hän ei. Ja että minä voin viettää aikaa sinun kanssasi myös koulussa, mutta hän ei. Se on oikeastaan aika surullista”, hän jatkoi hieman apeampana.
Severus hymähti ja tarttui Lilya kädestä. ”Tämä saattaa olla viimeinen lämmin kesäpäivä tänä vuonna. Unohdetaan Petunia ja pidetään hauskaa”, hän sanoi, ja sai iloisen ilmeen palaamaan Lilyn kasvoille.
”Mutta teistä tulisi kyllä varsin mielenkiintoinen pari!”, Lily sanoi. Hän nauroi Severuksen kasvoille levinneelle järkyttyneelle ilmeelle ja heilautti poninhäntäänsä iloisesti.

Lily oli uskomattoman suloinen kukallisessa kesämekossaan. Severus vilkuili häntä salaa, ja ihaili tytön kasvoja, paksuja hiuksia ja jopa tämän suloisia pisamia, jotka kesäaurinko oli tuonut esiin. Mekko korosti Lilyn kapeaa vyötäröä, eikä Severus voinut olla huomaamatta, että tytöstä oli tulossa nainen.

”…etkö saanutkin?”
Severus havahtui mietteistään, ja keskittyi taas siihen mitä Lily sanoi.
”Kai sinäkin sait jo koulun kirjeen?”, Lily kysyi uudestaan. Severus vilkaisi Lilyn iloista ilmettä, ja siirsi sitten katseensa katuun jota pitkin he kävelivät.
”Sain minä kirjeen, mutta en merkkiä. Sinä taisit saada?”, hän sanoi ja yritti hymyillä. Eilisaamuinen pettymys kalvoi häntä vieläkin. Lily katsoi häntä yllättyneenä.
”Miten niin et saanut? Sinullahan on Luihuisen vuosikurssin parhaat arvosanat!”
”Kun en saanut, niin en saanut. Veikkaan, että se meni Averylle, hänellä on hyvät arvosanat”, Severus murahti vältellen. Hänen hyvä tuulensa hiipui.
”Avery?! Se hirveä paskiainen? Sitä paitsi hän ei ole puoliksikaan niin hyvä koulussa, kuin sinä olet enkä todellakaan haluaisi nähdä häntä kaitsemassa ensiluokkalaisia! Mitä Dumbledore oikein ajatteli!”, Lily puuskahti.

”Dumbledore tekee päätökset tuvanjohtajien ehdotusten perusteella. Avery kuuluu Kuhnukerhoon. Hänen isänsäkin kuului. Lienee selvää, miksi Kuhnusarvio ehdotti häntä, eikä minua”, Severus sanoi hitusen katkeruutta äänessään.
”Anteeksi Sev.. Minä ihan tosissani kuvittelin, että olisit saanut merkin. Mieti nyt, me oltaisiin voitu yhdessä partioida käytävillä ja vahtia nuorempia.. Minusta olisi ihana käräyttää Musta ja Potter ruokavarkaudesta, he alkavat olla aivan liian ylimielisiä löytämistään salareiteistä!”, Lily puuskahti.

Severus piristyi hieman. Lily olisi halunnut partioida hänen kanssaan, ja kaikenlisäksi halusi ottaa pisteitä Potterilta. Severus ei kuitenkaan ollut saanut merkkiä, joten kyseessä oli laiha lohtu.
”Ei minusta varmaan edes olisi tullut kovin hyvää valvojaoppilasta. Minulla ei ole minkäänlaista auktoriteettia, enkä edes pidä lapsista”, Severus naurahti väkinäisesti. ”Oletko varma, että pystyt ottamaan pisteitä Potterilta? Hän on melko varmasti huispauskapteeni, ja McGarmiwa on varmasti ehdottanut häntä valvojaoppilaaksikin. Tiedä, vaikka saisit hänet työpariksesi”, Severus mutisi.

”Jos Dumbledore nimittää James Potterin valvojaoppilaaksi, lupaan kertoa hänelle henkilökohtaisesti, että hän on seniili vanha ukko! Potter on ehkä hyvä koulussa, mutta millainen valvojaoppilas hän olisi? Kiusaisi muita ajankulukseen, ja opettaisi uudet oppilaat heti alusta lähtien luulemaan, että säännöt on tehty rikottaviksi?”, Lily puhisi. ”Veikkaan Lupinia, Musta on vielä pahempi, kuin Potter. He ovat Rohkelikon parhaat pojat meidän vuosikurssilta, ja Lupin on heistä ehdottomasti ainoa järjellinen vaihtoehto”.

Lilyn mielipide James Potterista piristi Severusta kummasti. Hän tiesi, että Potter oli erittäin kiinnostunut Lilysta, eikä hän voinut olla tuntematta mustasukkaisuutta joka kerta, kun kuuli Rohkelikkotyttöjen supattavan, miten hyvä pari Lily ja James olisivat. Severusta Lilyn ystävät kohtelivat, kuin ilmaa. Hän kyllä tiesi Lilyn mielipiteen Potterista, mutta tuntui aina yhtä hyvältä kuulla se.

”Onnittelut merkistä, Lily”, Severus sanoi lopulta, ”minä tarjoan jätskit tänään”. He olivat saapuneet uimarannan jäätelökojulle ja liittyivät jonon jatkoksi. Valvojaoppilasmerkit unohtuivat hetkeksi, kun he pohtivat jäätelömakuja.
”Minä otan vaniljaa”
”Sev! Älä nyt ole tylsä, täällä on vaikka mitä! Maistaisit edes!”
”Tykkään vaniljasta. En halua ostaa sellaista jätskiä, josta en välttämättä tykkää!”
”Selvä, minusta sinä saattaisit tykätä päärynästä. Minä otan päärynää, ota sinä vaniljaa, mutta annan sinulle maistiaisen päärynästäni! Jos tykkäät siitä, voit ottaa sitä ensikerralla!”

He saivat lopulta jäätelöt ostettua, ja istahtivat aurinkovarjon alle. Elokuinen aurinko lämmitti vielä mukavasti, ja muutamia ihmisiä oli vielä uimassakin. Lily kauhaisi pikaristaan kunnon lusikallisen päärynäjäätelöä ja ojensi kätensä syöttääkseen sen Severukselle.
”Noniin, maista”, hän sanoi ja hymyili. Severus tunsi korviensa punehtuvan, mutta otti lusikallisen vastaan ja maisteli sitä hetken.
”Liian makeaa”, hän virnisti saaden Lilyn pyöräyttämään silmiään.

He söivät jäätelöitään hetken hiljaisuuden vallitessa. Lily imeskeli muovilusikkaansa ja katseli Severuksen ohitse kohti rantaa. Hetken mielijohteesta Severus keskitti ajatuksensa Lilyn silmiin, ja koetti saada selville mitä tämä parhaillaan tunsi tai ajatteli. Hän ei ehtinyt pitkällekään, kun Lilyn kulmat kurtistuivat ja hän vilkaisi Severusta hämmästyneen näköisenä.
”A.. anteeksi”, Severus mutisi ja kirosi päähänpistoaan.
”Mitä sinä teit?” Lily kysyi kulmat edelleen koholla.
”En mitään, ihan totta!”, Severus vakuutti ja keskittyi kaapimaan viimeiset jäätelöt pikarinsa pohjalta. Lilylle valehtelu oli jostain syystä todella hankalaa.
”Älä valehtele! Minä tunsin… jotain! Et kai sinä käyttänyt taikasauvaasi? Sinun on paras sitten ottaa siitä syyt niskoillesi, jos jäät kiinni. Minä olen saanut jo yhden varoituslapun!”, Lily sanoi, katseli Severusta äkäisesti ja kumartui sitten pöydän yli lähemmäs odottaen selitystä.

”En käyttänyt… tai siis ei kaikkiin taikoihin tarvitse sauvaa.. tai käytännössä kyllä, sauvaahan käytetään taikavoiman vahvistamiseen ja suuntaamiseen mutta lapsetkin pystyvät tekemään jonkinlaisia taikoja ilman sauvaa, joten jos on tarpeeksi vahva mielen hallinta.. tai siis..” Severus sulki suunsa surkeana. Lily luultavasti suuttuisi, jos tietäisi mitä hän oli yrittänyt. Harva okklumeusta osaamaton kuitenkaan edes tajusi vaivihkaista mielen lukemista, joten Lilyn olisi mahdollista oppia se. Severus kirosi itseään jälleen kerran päähänpistonsa vuoksi. Lilyn lähettyvillä hän ei yksinkertaisesti pystynyt hallitsemaan sanomisiaan.

”Minäkin olen lukenut Sauvateorian Alkeet, ja tiedän mihin sauvoja käytetään. Osaatko sinä muka loitsia ilman sauvaa? Ja eikö siitä muka jää kiinni yhtä hyvin? Mitä sinä edes teit?”, Lily ihmetteli edelleen hieman kärttyinen ilme kasvoillaan.
”On loitsuja, joita oppimaton velho voi käyttää vahingossa sitä edes tajuamatta, joten niitä on turha rekisteröidä ministeriössä. Jopa joillakin jästeillä on heikkoja kykyjä sellaiseen”, Severus totesi vaisusti. Lily katsoi häntä edelleen erittäin kysyvä ilme kasvoillaan, joten Severus ei voinut muuta, kuin jatkaa.
”Mielen ja tunteiden hallintaan ja lukemiseen liittyviä loitsuja. Ilmeisesti jästitkin pystyvät vaistoamaan toistensa tunteita jollain tasolla pelkän katseen perusteella kohteen ilmeestä riippumatta. Ja taas toiset pystyvät esittämään hurjassa tunnekuohussakin täysin rauhallista.”.
”Ja?”
Severus huokasi avuttomasti.
”Tuijottelit muualle niin poissaolevan näköisenä, että hetken mielijohteesta yritin tunnustella mitä mielessäsi liikkuu…”, hän sanoi ja painoi katseensa pöydän pintaan.
”Yritit lukea minun ajatuksiani?”, Lily kysyi yllättyneenä, ja selvästi kiukkuisena.
”En! Ei se ole ajatuksenlukua, se on vain… tunteiden vaistoamista”, Severus vastasi kiireesti.
”Mitä sait selville?”, Lily mulkaisi häntä.
”En mitään! Huomasit sen ennen, kuin ehdin kunnolla edes aloittaa!”
”Luulitko etten huomaisi?”
”No… luulin! Hyvin harva huomaa sitä, jos ei ole itse harjoitellut okklumeusta! Sinä voisit olla aika hyvä siinä, jos opettelisit”, Severus yritti.
”Eli, jos en olisi huomannut, olisit kaikessa rauhassa seuraillut minun tuntemuksiani!”, Lily sihahti ja mulkoili Severusta pahasti.
”No en! Se oli typerä päähänpisto! Minun ei olisi pitänyt edes kokeilla”, Severus puolustautui nopeasti.
”Missä sinä olet tuollaista oppinut?”, Lilyn ilme lientyi hiukan.
”Äidiltäni”, Severus mutisi, ”Hän oli siinä erittäin hyvä ja isoisä oli kuulemma suorastaan voittamaton. Se on varmaan sukuvika, mutta minulle se oli hyvin helppoa alusta lähtien. Äiti oli kouluaikoina kitakivijoukkueen puheenjohtaja, hän oli mestari jo toisena kouluvuotenaan, koska osasi tulkita vastustajan tunteet oikein. Hän oli hyvä velhoshakissakin, mutta piti peliä tylsänä, koska siinä oli liian vähän tuuria mukana. Hän voitti lähes aina”, Severus naurahti väkinäisesti. Hänen äitinsä oli kuollut edellisenä kesänä ja hän eli nyt kahdestaan taikuutta vihaavan isänsä kanssa. Lily hymyili hänelle myötätuntoisesti. Lilyn isä oli kuollut muutama vuosi sitten, joten hän kyllä ymmärsi miltä tuntui menettää toinen vanhemmista.

”Miksi sinä halusit lukea tunteitani”, Lily kysyi suuttumuksen nostaessa taas päätään.
”Olin utelias, halusin tietää haaveilitko kenties uimareissusta minun kanssani”, Severus virnisti epävarmasti, ”mihin en muuten suostu”, hän lisäsi hymyillen vinosti.
”Haluaisitko sinä opettaa minulle joskus?”, Lily kysyi, päättäen lopulta olla suuttumatta.
”Uintia? Enpä taida osata!”, Severus naurahti ja väisti Lilyn heittämää muovipikaria.
”Sitä mielenhallintajuttua! Se kuulostaa aika hyödylliseltä”, Lily naurahti. ”Ja, jos tahdot tietää, mitä ajattelin, niin ajattelin tosiaan, että olisikohan vesi vielä tarpeeksi lämmintä. Pohdin, että saisinkohan sinutkin uimasille”, hän virnisti ja tarttui Severusta kädestä.
”Mutta lupaathan, ettet jatkossa yritä ilman lupaan tutkia ajatuksiani? Kysy ennemmin, kerron kyllä. Mielen tökkiminen yllättäen tuntui jotenkin kovin ikävältä. Jollet olisi paras ystäväni, olisin varmasti kironnut sinut siihen paikkaan”, Lily irvisti.
”Lupaan”, Severus hymyili helpottuneena. Hän oli kerran jos toisenkin joutunut väistelemään Lilyn kiukkuisia loitsuja heidän riidellessään jostakin. Hän kirosi vielä kerran oman ajattelemattomuutensa. Mitä hän oli kuvitellut edes saavansa selville? Lilyn suuren rakkauden häntä kohtaan? Yeah right.

--

A/N: Jatkuu viikon päästä:)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 11.07.2011 17:54:48

Ah, vihdoinkin laitoit tän tänne:) En voi kauhiasti tästä sanoa etten vahingossa spoilaisi tulevaa, mutta yritän..

Tämä alkoi ihanan kesäisesti ja iloisesti. Tykkäsin toosi paljon siitä kuinka läheisiä Lily ja Severus oikeasti on:) Ja minä tykkään niiden keskusteluista. Ne on niin aidon tuntuisia, voi että <3 Luku loppui kivasti siihen kun Severus yritti lukilitistä Lilyyn. Lily olisi ehkä voinut vähän suuttua Severukselle enemmän.. Mutta nehän ovat parhaat ystävykset niin ehkä se ei sitten kuitenkaan olisi ollut tarpeellista. Sekavaako? Ei tietenkään:DD

Kirjoitustyyli on sellaista mukavan menevää, eikä tönkköä:) Olen jo aikaisemmin syynännyt tästä kirjoitusvirheitä, enkä nyt siis enää niitä löytänyt:)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 17.07.2011 20:05:23

Luku 2

Lily nauroi. Lilyn nauru sai Severuksen aina hymyilemään, oli päivä miten huono tahansa. Tai ehkä se oli liioittelua, mutta juuri nyt hänestä tuntui siltä. Severus tarttui tyttöä käsistä ja veti hänet istumaan viereensä nurmikolle. Lilyn poninhännästä oli karannut hiuksia, ja hän irrottikin pian hiusnauhansa kokonaan antaen paksujen punaisten hiusten valahtaa vapaina olkapäilleen. Severus katseli, kun heikko tuulenvire leikitteli hetken Lilyn poskella olevan suortuvan kanssa ennen, kuin Lily sipaisi sen korvan taakse. Severus ojensi kätensä ja silitti Lilyn hiuksia. Hän pyöräytti suortuvan sormensa ympäri ja päästi siitä sitten irti katsellen kuinka suortuva valahti kevyesti olkapäätä vasten.

Severus pujotti sormensa Lilyn hiuksien sekaan ja katsoi tämän vihreitä silmiä. Lily hymyili edelleen, ja sanoi jotain mutta Severus ei kuullut. Hän painoi huulensa kevyesti Lilyn huulille, ja painautui tyttöä vasten. Lily vastasi suudelmaan, mutta samalla hetkellä Severus kuuli häiritsevää jyskytystä jostain. Severus koetti olla välittämättä siitä, mutta samassa Lily oli kadonnut.

Severus säpsähti hereille, ja kuuli kiukkuisen jyskytyksen huoneensa ovelta. Severus ravisti unen silmistään ja kirosi mielessään. Hän oli aikeissa nousta sängystään, kun tajusi epämiellyttävän kosteuden reidellään. Severus kirosi uudestaan ja tunsi korviensa punehtuvan. Hän loikkasi pystyyn, ja vaihtoi nopeasti puhtaat housut jalkaansa ja meni avaamaan ovensa lukon.

Tobias Kalkaros seisoi oven takana työvaatteissaan. Hän oli taas vaihteeksi saanut töitä, ja oli vähän paremmalla tuulella, kuin yleensä.
”Mikä sinua pidätteli? Koputin ovea vähintään vartin”, hän tiuskaisi.
”Mitäs luulisit? Kello on viisi aamulla!”, Severus tiuskaisi takaisin ja mulkoili isäänsä.
”Senkus jatkat uniasi, senkin laiska apina. Tulin vain kertomaan, etten ehdi viedä sinua tänään Lontooseen. Minulla on aamuvuoro”, Kalkaros murahti. ”Äläkä odota minua illalla tänne”, hän jatkoi ja kääntyi, ja oli pian kadonnut oviaukosta. Severus paiskasi oven kiinni hänen perässään ja potkaisi mennessään puoliksi pakattua matka-arkkuaan. Isä varmaan odotti, että hän lentäisi Lontooseen? Tai kenties maksaisi kalliin bussilipun jästirahalla, jota hänellä oli muutenkin ah niin paljon käytettävissään. Severus kirosi vielä vähän lisää.

Hän ei ymmärtänyt miten hänen äitinsä oli koskaan kyennyt rakastamaan jästimiestä, saati sitten tuollaista. Kalkaros vihasi taikuutta, ja oli saanut Eileeninkin lopulta lopettamaan taian käytön. Severus oli usein riidellyt äitinsä kanssa siitä isän poissa ollessa. ”Mikset jätä häntä ja lähde!”, hän oli huutanut äidilleen useammin, kuin kerran. Eileen ei kuulemma voinut jättää miestä, jota rakasti, eikä Severus kyennyt sitä kuulemma ymmärtämään. Ilmeisesti he olivat olleet alkuun onnellisia, kunnes Kalkaros oli menettänyt silloisen työnsä. Eileen oli elättänyt perhettään taikakeinojen avustuksella, mutta sen sijaan, että Kalkaros olisi ollut ylpeä vaimostaan, hän oli muuttunut katkeraksi ja vihaiseksi. Mokoman jästin miehinen ylpeys ei ollut kestänyt olla naisen elättämänä, saati sitten, että häntä elätettäisiin sellaisilla keinoilla johon hän itse ei pystynyt.

Oli miten oli, Kalkaros oli lähtenyt, ja tulisi takaisin ties koska. Hän voisi joko ilmoittaa Lilylle, ettei pääsisi sittenkään Tylyahoon hänen kanssaan, tai sitten pyytää tytön vanhemmilta kyytiä. Molemmat vaihtoehdot kuulostivat jokseenkin masentavilta. Severusta ei todellakaan huvittanut pyytää apua jästeiltä, mutta Lily oli kuitenkin pyytänyt häntä tulemaan kanssaan. Severus huokasi, ja lysähti takaisin sängylleen. Uni palasi hänen mieleensä.

Hän ei oikeastaan edes tiennyt, koska oli alkanut ajatella Lilyä muutenkin, kuin ystävänä, ja ainoana ihmisenä jonka kanssa hän saattoi puhua taikuudesta koulun ulkopuolella. Edellisenä kouluvuotena hän oli kuitenkin tajunnut, ettei hänelle ollutkaan ihan samantekevää kenen kanssa Lily vietti aikaa hänen lisäkseen. Tokihan hän oli aina inhonnut juoruja Potterista ja Lilystä, mutta koska kyseessä oli Potter, se oli ihan luonnollista. Lily oli kuitenkin mennyt edellisenä syksynä Kuhnusarvion juhliin ensimmäistä kertaa tyttöseurueen sijasta pojan kanssa. Poika oli joku vanhempi rohkelikko, ja ilmeisen ihastunut Lilyyn. Severusta se oli risonut aivan uskomattoman paljon. Ensiksi hän oli kuvitellut sen johtuvan siitä, ettei häntä oltu kutsuttu, vaikka hän oli rehellisesti yksi parhaista oppilaista Kuhnusarvion omassa oppiaineessa. Lopulta hän oli kuitenkin joutunut myöntämään itselleen, että hän ei ollut puoliksikaan niin harmissaan asiasta silloin, kun Lily oli mennyt tyttöjen seurassa.

Asian ymmärtämisestä oli seurannut sekavia ajatuksia alkaen siitä, että Lily nyt tuskin ikinä kiinnostuisi hänestä sillä tavalla ja päättyen siihen tympeään tosiasiaan, että Lilyn vanhemmat olivat jästejä. Severus oli luvannut itselleen, että hankkiutuisi mahdollisimman kauas jästeistä heti, kun se olisi mahdollista. Eikä Severus kyennyt edes kuvittelemaan mitä hänen Luihuiskaverinsa sanoisivat asiasta. Saati sitten kaikki muut. Lily oli suosittu lähes missä seurassa tahansa, Severus taas ei.

Lilyn suhde tähän rohkelikkopoikaan oli kestänyt loppujenlopuksi tasan sen yhden illan (josta Severus oli tavattoman tyytyväinen), mutta Severus oli jo ehtinyt tajuta, että Lily oli hänelle tärkeä muutenkin, kuin ystävänä. Sen jälkeen hän oli käynyt mielessään läpi mitä mielenkiintoisimpia skenaarioita siitä, mitä hänen pitäisi tehdä asialle. Alkaen simppelistä tunnustuksesta ja päättyen hurjiin suunnitelmiin, jossa hän ensin sankarillisesti pelastaisi Lilyn hengen ja… Lopulta hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei Lily millään voisi kiinnostua hänestä, ja olisi todennäköisempää, että Lily ryntäisi ennemmin pelastamaan häntä, kuin toisinpäin.

---

”Äiti, voihan Severus tulla meidän mukana Viistokujalle? Hänen isällään on töitä, niin hän ei saa kyytiä”, Lily kysyi samalla, kun mutusti aamiaisleipää.
”Hänkö se soitti? Toki se sopii. Haetaanko hänet kotoa?”, Rouva Evans vastasi.
”Ei, hän kävelee tänne.”
”Lily kulta, miten teillä nykyään sujuu? Tehän olette kaveeranneet jo vuosia… Ja Petunia sanoi, että…”
”Ei me seurustella”, Lily hymähti, ”Me olemme parhaat ystävät, siinä kaikki”.
Rouva Evans jätti asian sikseen, ja alkoi kerätä ruokia pois aamiaispöydästä. Lily mutusti leipänsä loppuun ja lähti pukeutumaan. Hän ja Severus olivat olleet ystäviä jo yli vuoden ennen koulun alkua, ja he tunsivat toisensa hyvin. Heidän suhteensa oli hyvin mutkaton, ja Lilystä tuntui ihanan luonnolliselta viettää aikaa hänen kanssaan. Pieni osa Lilyssä oli ollut aina hieman ihastunut Severukseen, mutta hän ei halunnut pilata heidän ystävyyttään seurustelulla. Hän epäili, ettei Severus ollut hänestä sillä tavalla kiinnostunut.

Severuksessa oli merkillistä epävarmuutta. Kesäisin he näkivät lähes päivittäin, ja heillä oli aina hauskaa yhdessä. Koulussa Severus kuitenkin muuttui varautuneemmaksi, ja välillä Lilystä tuntui, että Severus häpesi näyttäytyä hänenlaisensa jästisyntyisen seurassa. Se ärsytti Lilyä suunnattomasti ja he olivat riidelleet asiasta useamman kerran. Severus tietenkin kielsi kaiken, ja vaikutti olevan aidosti pahoillaan siitä, että Lily saisi hänestä sellaisen käsityksen. Lily yritti ymmärtää, miten jatkuvan kiusaamisen kohde kaipasi hyväksyntää, mutta ei hän silti sietänyt sitä luihuisjengiä johon Severus oli päätynyt.

Lily oli pitänyt Severusta aina rehellisimpänä ja luotettavimpana ystävänään. Tytöt osasivat olla joskus älyttömän kateellisia ja herkkänahkaisia, ja toisaalta monet kaveripojat kohtelivat häntä ennemmin söpönä tyttönä, kuin tasavertaisena kaverina. Lilyä risoi suunnattomasti se, että pojat tuntuivat muodostavan käsityksen hänestä pelkän nätin naaman takia. Severus sentään näki hänet ihmisenä, eikä pelkkänä nättinä tyttönä. Severus arvosti häntä ystävänä. Tai oli ainakin ennen arvostanut. Lily oli lähes varma, ettei Severus itse ollut muuttanut mieltään, sillä aina, kun he olivat kahdestaan, kaikki oli niin, kuin aina ennenkin. Mutta koska Avery & kumppanit huvittelivat jästisyntyisten kiusaamisella, meni Severus tietysti heidän mukaansa.

Lily toivoi, ettei kesä loppuisi ollenkaan. Tai vaihtoehtoisesti, että Severus kasvattaisi selkärangan ja alkaisi pitää puolensa niin sanottujen kavereidensa kanssa.

---
A/N: Tämänkertainen luku on aika lyhyt, joten saatan innostua julkaisemaan seuraavan jo ennen ensi sunnuntaita.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 17.07.2011 21:53:24

Hiukan juu lyhyempi luku. Tässä ei oikeen menty mihinkään, mutta musta tässä alussa on ihan kiva tällainen pohjustusluku, missä vähän analysoidaan Lilyn ja Severuksen ihmissuhdetta:) Ja hienosti oletkin sen kirjoittanut! Kalkaroksen katkeruus jästejä kohtaan tuli hienosti esille. Ja Lily on selvästi huomannu kuinka Severus tuntuu häntä häpeävän:(

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: EYE-YEAR-OH - 21.07.2011 00:32:12

Tätä on aika vaikea kommentoida kahden luvun pohjalta, varsinkin kun toinen oli noin lyhyt. Mutta ootan innolla uutta lukua :) Vaikuttaa hyvältä ja kirjoitat hyvin.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 21.07.2011 18:56:39

Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Odotan innolla jatkoa.

1. luku: Toi "Petunia ihastunut Severukseen" on aivan loistava veto. Se selittää kaikenlaista, mm. Petunian inhon Severusta kohtaan, velhovastaisuuden etc. Kuvaat Lilyn ja Severuksen ystävyyttä ihanasti ja luontevasti. Tässä käy ihan oikeasti ilmi, kuinka tärkeitä ja rakkaita ne on toisilleen.

2. luku: Olet valinnut siinä määrin harkitun ajankohdan tekstisi aloitukseksi, että tällainen pohdiskelu on aivan välttämätöntä. Luku on vähän lyhyenpuoleinen, kyllä, mutta ei se häiritse. Se, että Severus ja Lily molemmat käyvät läpi tällaisia pohdintoja pohjaa sitä, että jossain vaiheessa tekstiä näille kahdelle on vaan aivan pakko tulla, jotain, mikä ei jää vain "en uskalla pilata ystävyyttämme" -asteelle.

Teksti on hyvää ja jouhevaa, siinä on mukavia huumorin pilkahduksia. Esim. tuosta valvojaoppilaspohdinnasta pidin tosi paljon.

Lisää kiitos!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 21.07.2011 21:41:58

Ensimmäisten kommenttien kunniaksi, ja paikatakseni edellisen luvun lyhyyttä, julkaisen seuraavan jo nyt.

Emmy: Kiitos kiitos:) (Miun on turha kommentoida siun kommenttia kun me ollaan keskusteltu tästä jo :D)
Chita: Kiitos! Toivottavasti jatko miellyttää myös.
Brangwen: Kiitos kommenteista!:) Min olen tosiaan yrittänyt pyrkiä kuvaamaan niiden ystävyyttä tosi luonnollisesti, niin että se vaikuttaisi että ne on oikeasti läheisiä. Toivottavasti olen onnistunut siinä, ja onnistun vastedeskin:)
____

Luku 3

”Ihan totta, Sev! Jos et olisi velho, sanoisin, että olet melkoinen nörtti!”, Lily nauroi. He kulkivat Säilä & Imupaperissa hyllyjen välissä, ja Severus selaili uutuuskirjoja innostuneena. Heillä molemmilla oli jo pakolliset koulukirjat hankittuna, mutta Severus halusi vielä katsella kirjoja, vaikkei hän välttämättä mitään ostaisikaan. Hänellä oli kyllä käytössään äitinsä perintö, mutta se ei ollut erityisen suuri, ja sen piti kuitenkin riittää vielä useampi vuosi. Hän oli kuitenkin säästänyt koulukirjahankinnoissa, osa äidin vanhoista koulukirjoista oli edelleen käytössä, joten jos jotain mielenkiintoista löytyisi…

”Sev! Katso tätä, siinä on vaikka mitä!”, Lily hihkaisi ja ojensi Severukselle sinikantisen pikkukirjan jonka kannessa luki kimmeltävillä vihreillä kirjaimilla ”Loppusilaus noidankattilaan – Loitsuja ja vinkkejä taikajuomien valmistajille”. Severus selasi kirjaa hetken ja totesi Lilyn olleen oikeassa. Kirja sisälsi mitä mielenkiintoisimpia vinkkejä erilaisten taikajuoma-ainesten käsittelyyn, työvaiheiden nopeuttamiseen ja erilaisten yrttien käyttöön toisten yrttien vahvistamisessa tai heikentämisessä. Vilkaistuaan kirjan hintalappua hän heitti sen muitta mutkitta ostoskoriinsa.

”Jos vaikka tämän avulla saisin vihdoin paremman liemiarvosanan, kuin sinä!”, hän virnisti.
”Älä unta näe!”, Lily nauroi. He olivat heti alusta saakka kilpailleet leikkimielisesti siitä, kumpi sai parempia arvosanoja. Severus voitti usein taikuuden historiassa, jota Lily piti tylsänä, ja pimeyden voimilta suojautumisessa, jossa hän yksinkertaisesti vaan oli parempi, kuin Lily. Lily taas pärjäsi paremmin yrttitiedossa ja taikajuomissa. Ja taikaeläintenhoidossa ja loitsuissa. Lily pärjäsi hyvin itse asiassa lähes kaikissa aineissa, eikä hänen oikeastaan edes tarvinnut päntätä saadakseen hyviä arvosanoja. Toisin, kuin Severuksen.

Severus kuitenkin piti lukemisesta, eikä häntä suuremmin edes häirinnyt hävitä Lilylle. Lily ei ollut ylimielinen arvosanojensa suhteen, ja kilpailu oli vain heidän keskinäinen leikkinsä, joka oli alkanut jo kauan sitten. Lily oli pelännyt, että velhoperheissä kasvaneet lapset olisivat koulussa paljon parempia, kuin hän. Severus oli tyttöä piristääkseen lyönyt vetoa, että Lily saisi varmasti parempia arvosanoja, kuin hän. Ja niin hän oli sitten saanutkin. Severus hymyili muistolle, ja vilkaisi tyttöä joka oli keskittynyt johonkin yrttikirjaan. Epävarmuus oli vuosien mittaan kadonnut, Lilystä oli tullut itsevarmempi, hän oli erittäin älykäs, muttei silti ylimielinen. Lily oli rehellinen ja hauska, aina sanavalmis, luotettava ystävä…
”Mikäs noin hymyilyttää”, Lily kysyi suljettuaan selaamansa kirjan. Severus heräsi ajatuksistaan kiittäen jälleen jumalia siitä, ettei ollut herkkä punastumaan.
”Mietin vaan, että kuka tässä on nörtti”, hän vastasi viattomasti saaden Lilyn tirskahtamaan. Kyllä, Lily Evans oli jokseenkin täydellinen. Ja silti hänen paras ystävänsä.

Pian he poistuivat kirjakaupasta ja lähtivät kulkemaan kohti Matami Malkinin kaapuliikettä. Viistokuja oli vilkas, kuten aina, mutta ihmiset vaikuttivat paljon kiireisemmiltä ja hätäisemmiltä, kuin aiemmin. Kesän aikana ei ollut sattunut uusia suurempia hyökkäyksiä tai onnettomuuksia, mutta ihmiset pelkäsivät silti. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä oli tapahtumassa. Huhu kertoi, että Pimeyden Lordiksi itseään kutsuva pimeyden velho keräsi parhaillaan itselleen yhä laajempaa kannattajakuntaa. Viimeisten vuosien saatossa tilanne oli edennyt satunnaisista tapauksista jatkuvasti järjestelmällisempään toimintaan. Harva uskalsi mainita kyseisen velhon nimeä, ja ministeriötä kritisoitiin siitä, ettei tapauksia ollut vieläkään selvitetty.

Severus ei ollut asiasta kuitenkaan järin huolissaan. Hänellä oli vahva epäilys, että useammankin luihuiskaverin vanhempia kuului kyseisen pimeyden velhon kannattajiin, ja he vaikuttivat ihan normaaleilta ihmisiltä. Murhat ja hyökkäykset nyt olivat tietysti asia erikseen, mutta Severus uskoi, ettei hänellä itsellään olisi mitään hätää, kunhan pysyisi erossa vaikeuksista. Konflikti tuntui olevan kovimmillaan ministeriön ja jästien kanssa. Hän tiesi myös jästisyntyisiin velhoihin ja noitiin kohdistuvista ennakkoluuloista, mutta uskoi silti Lilynkin olevan turvassa. Hän oli noidaksikin poikkeuksellisen fiksu ja taitava, joten tuskin kellään olisi mitään häntä vastaan.

Malkinilla he huomasivat Remus Lupinin, joka parhaillaan sovitti uutta koulukaapua. Severuksen mieliala laski, ja hän vilkaisi ympärilleen. Ilmeisesti Lupin oli kuitenkin paikalla yksin ilman Potteria ja kumppaneita.
”Hei Remus!”, Lily tervehti iloisesti ja siirtyi lähemmäs juttelemaan. Lupin hymyili hänelle, ja vilkaisi sitten Severusta, joka oli jäänyt ovensuuhun. Lupin nyökkäsi hänelle lyhyesti, ja kiinnitti sitten huomionsa takaisin Lilyyn. He keskustelivat valvojaoppilaista. Lily oli ollut oikeassa, Lupin oli saanut merkin. Severuksen mieliala laski vähän lisää. Lupin oli toki paljon parempi vaihtoehto, kuin Potter, mutta Severus ei silti millään muotoa halunnut Lilyn kuljeskelevan tämän kanssa koulun käytävillä iltaisin kahdestaan.

Kateus kaihersi hänen mieltään, jos hän olisi saanut merkin, olisi Lily voinut kuljeskella iltaisin kahdestaan HÄNEN kanssaan.
”..Entä sinä, Kalkaros?”, Severus havahtui ajatuksistaan tajutakseen, että Lupin oli juuri kysynyt häneltä oliko hänkin kenties saanut merkin. Severus puristi kätensä nyrkkiin ja mulkaisi Lupinia.
”En saanut”, hän sanoi lyhyesti. Hän oli vähällä livauttaa, ettei olisi mokomaa typerää merkkiä halunnutkaan, mutta koska Lily seisoi hänen edessään, hän sulki suunsa sanomatta enempää. Kiusaantunut hiljaisuus ympäröi heidät, ja lopulta Lily rikkoi sen nappaamalla Severusta kädestä.
”Minä tahdon ostaa juhlakaavun, ja sinä saat tulla makutuomariksi”, Lily sanoi ja alkoi johdattaa häntä kaupan toiseen päähän. Severus vilkaisi Lupinia, joka katsoi häntä omituisesti. Severus kurtisti hänelle kulmiaan, ja seurasi sitten Lilyä.

Lily nappasi vaaterekistä kaksi vihreää ja yhden sinisen kaavun, ja pujahti verhon taakse pukemaan ensimmäistä niistä yllensä. Pian hän tuli takaisin esiin pukeutuneena vihreään kaapuun, jonka etuosaan oli kirjailtu punertavankultaisia kukkia. Lyhythihaisessa kaavussa oli melko avara kaula-aukko, ja kaunis metsänvihreä väri puki Lilyä. Vyötäröosa oli kiristetty selkäpuolelta korsettimaisesti, se korosti kauniisti Lilyn kapeaa vyötäröä. Severus nielaisi.
”Tuo on kaunis”, hän sanoi ja hymyili.
”Tottakai tämä on kaunis, en minä sitä muuten kokeilisikaan. Mutta näyttääkö se hyvältä minun päälläni?”, Lily pyöritteli silmiään.
”Tietysti näyttää!”, Severus vastasi hiukan poissaolevasti. Hän keskittyi ankarasti ollakseen vilkuilematta tytön kaula-aukkoa.
”Severus! Sinulta minä odotan rehellistä mielipidettä. Mielistelyjä varten hakisin paikalle Potterin”, Lily tuhahti. Potterin mainitseminen sai Severuksen vihdoin terästäytymään.

”Haluatko miehen mielipiteen vai ystävän?”, Severus virnisti.
”Haluan sinun mielipiteesi”, Lily vastasi ja pyörähti ympäri kaavun helmat liehuen.
”No oletan, että uskot minun olevan kumpaakin? No sanoisin, että olet tuossa asussa tyrmäävän kaunis, mutta koska olen ystäväsi, sanoisin, että harkitse vielä. Tuossa asussa saat vielä itse Kuhnusarvionkin kimppuusi!”, Severus nauroi.
”Etkai sinä ole mustasukkainen”, Lily kysyi hymyillen.
”En tietenkään”, Severus vastasi (no todellakin olen!), ”mutta jos päätät iskeä Kuhnusarvion itsellesi, niin minä –”
Severus väisti Lilyn heittämää vaatehenkaria, ja yritti napata sen kiinni ilmasta. Hän kuitenkin epäonnistui, ja henkari mätkähti heidän takanaan seisseen Remus Lupinin rintaan. Lupin oli ilmeisesti ollut vaihtamassa kaapua viereisessä sovituskopissa, ja jäänyt sen jälkeen katselemaan.
”Voi anteeksi, ei kai sinuun sattunut!”, Lily huudahti, ja yritti rynnätä lähemmäs. Hän kuitenkin kompastui kaapunsa hiukan liian pitkään helmaan. Severus koetti ottaa kaatuvan tytön vastaan, mutta menetti tasapainonsa ja he mätkähtivät yhdessä lattialle. Lilyn kyynärpää muksahti kipeästi suoraan kylkiluiden alle, saaden Severuksen näkemään tähtiä.

Remus auttoi nauravan Lilyn ylös lattialta. Lily pyyteli anteeksi heiltä molemmilta, muttei kyennyt lopettamaan nauruaan. Severusta välikohtaus lähinnä hävetti, pitikö hänen olla niin helkkarin heiveröinen, ettei saanut yhtä tyttöä pidetyksi pystyssä. Lilyn nauru oli kuitenkin niin tarttuvaa, että lopulta hänkään ei voinut olla virnistämättä.
”Mursit minulta varmaan kaksi kylkiluuta”, hän ähkäisi ja nousi lattialta.
”Anteeksi Sev!”, Lily sanoi, ja huomatessaan ettei Severukselle oikeasti ollut käynyt kuinkaan, hän virnisti leveästi. ”Etkai sinä väitä, että minä olen liian painava?”
”En tietenkään”, Severus vastasi ja pyyhkäisi pölyt kaavustaan, ”kuinka minä uskaltaisin väittää sellaista?”.
Lily virnisti ja vilkaisi sitten asuaan.
”Tämä on hyvä, tosin helmaa tarvitsee lyhentää, mutta kokeilen vielä noita muitakin”, hän sanoi ja pujahti taas verhon taakse jättäen pojat kahdestaan käytävälle.

Kiusallinen hiljaisuus palasi, eikä Severustakaan enää hymyilyttänyt. Lupin katseli häntä uteliaan oloisena, ja se häiritsi Severusta suunnattomasti.
”Mitä tuijotat”, hän tuhahti, ja katsoi Rohkelikkopoikaa pahasti.
”Te olette viettäneet aikaa yhdessä kesälomalla”, Remus vastasi. Tai pikemminkin vain totesi.
”Entäs sitten”, Severus sihahti vastaukseksi, tuollaisen asian keksiminen oli tuskin kovin hankalaa.
”Lily näyttää iloiselta”, Lupin lisäsi. Severus kohotti kulmiaan. Mihin hän oikein tähtäsi? Remus virnisti tietäväisesti, ja samassa Lily pyörähti esiin verhon takaa. Hän oli nyt pukeutunut toiseen vihreään kaapuun. Siinä oli pidemmät hihat, eikä se ollut aivan yhtä ihonmyötäinen. Etuosaa koristi tällä kertaa hopeinen kukkakirjailu.

”Tuohan on Luihuisen väreissä!”, Lupin kommentoi vierestä. Severus mulkaisi häntä ikävästi.
”Onko sillä jotain väliä?”, hän kysyi.
”Ei tietenkään..”, Lupin vastasi edelleen mystisen tietäväinen ilme kasvoillaan.
”No, mitä sanotte?”, Lily kysyi.
”Edellinen oli juhlavampi”, Severus murahti, ja Lily vilkaisi häntä kysyvästi.
”Olet oikeassa… onko tämä vähän tätimäinen?”, Lily pohdiskeli. ”On se”, hän lopulta päätti ja livahti takaisin verhon taakse.

”Tehän tunsitte toisenne jo ennen Tylypahkaa”, Lupin kysyi heti tytön poistuttua. Severus katsoi Lupinia kummeksuen.
”Se ei oikeastaan kuulu sinulle”, hän vastasi viileästi.
”Sitten hän kai tuntee sinut paremmin, kuin –”
” – sinä ja sinun jengisi? Ehdottomasti.” Severus tuhahti ja tuijotti Lupinia haastavasti. Lupinin silmistä heijastui kevyt huolestuneisuus, ja uteliaisuus.
”Hän on paras ystäväni”, Severus töksäytti. Hän tunsi Lupinin epäuskon, ja se suututti häntä.
”Siitä huolimatta, että hän on jästisyntyinen? Ne Luihuiset, joiden kanssa –”, Lupin aloitti. Epäusko vaihtui huolestuneisuudeksi. Severus keskeytti hänet.
”Siitä huolimatta.” He tuijottivat toisiaan tiukasti silmiin pitkän tovin, ja Severus keskittyi katsekontaktiin. Sitten Lupin räpäytti silmiään.
”Selvä sitten. Menen lyhennyttämään tästä hihat”, hän sanoi osoittaen käsissään olevaa kaapua ja lähti.

Severus jäi hämmästyneenä paikalleen. Lupin näköjään ihan tosissaan kuvitteli, että Lily voisi suostua seurustelemaan hänen kanssaan. Lupinin asenne kuitenkin raivostutti häntä. Ilmeisesti hän oli huolissaan siitä, että aiheutuisiko Lilylle hänen vuokseen jotain pahaa. Severus veti kiukkuisesti henkeä. Mokoma idiootti. Kiukun laantuessa hän tajusi, ettei ollut oikaissut Lupinin virhekäsitystä seurustelusta. Hetken hän mietti, pitäisikö hänen tehdä se, mutta luopui lopulta ajatuksesta. Lily ei ikinä kiinnostuisi hänestä, mutta oli silti melko mukavaa huomata, ettei ajatus ollut kaikkien muiden mielestä ihan mahdoton.

Lily tuli jälleen esiin, tällä kertaa päällään sininen juhlakaapu. Se oli keskiaikaistyylinen liehuvine hihoineen ja kullanvärisine koristuksineen. Se oli yksinkertainen, mutta kaunis. Jos kaapu olisi valkoinen, ja Lilyllä olisi huntu päässä, tyttö voisi astella suoraan alttarille. Puku ei ollut aivan yhtä avonainen, kuin ensimmäinen, ja vihreä sopi hänelle paljon paremmin, kuin sininen, mutta Severuksen täytyi myöntää, että asu näytti Lilyn yllä aivan upealta. Lily tiesi sen itsekin, ja virnisti Severukselle.
”Tämä olisi paras, jos ei olisi sininen”, hän hymyili. ”Eikö olisikin?”.
”Kyllä”, Severus huokasi ja katseli, kun Lily pyörähteli hänen edessään.
”Sinä olet kaunis”, Severus sanoi totuudenmukaisesti. Lily vilkaisi häntä uteliaana. Severus hätkähti ja vaihtoi puheenaihetta. ”Kysytään Malkinilta josko hänellä olisi tuota vihreänä?”. Lily nyökkäsi kasvoillaan hieman ujo ilme.

Matami Malkinia ei tarvinnut etsiä kaukaa. Hän oli juuri saanut lyhennettyä Lupinin kaavun hihat, ja osoitti saman tien Lilyn kaapua taikasauvallaan. Hän lausui kankaanvärjäysloitsun, ja pian Lilyn kaapu olikin keväisen vihreä. Lily meni saman tien maksamaan kaavun, ja nappasi samalla sovitettavaksi pari koulukaapua. Severus teki samoin, ja pian he olivatkin jo valmiita lähtemään.

”Mistä te oikein juttelitte sillä aikaa, kun pukeuduin?”, Lily kysyi. He olivat ostaneet jo kaiken tarvitsemansa, ja suuntasivat kohti Vuotavaa Noidankattilaa.
”Ei mistään erityisestä”, Severus vastasi vältellen.
”Lupin on ihan mukava. Hän saattaa olla James Potterin hyvä ystävä, mutta hän ei ole samanlainen”, Lily sanoi.
”Taidat pitää hänestä?”, Severus sanoi kärkkäämmin, kuin oli tarkoitus.
”No hän on mukava ja rauhallinen… Ja suhtautuu minuun luultavasti, kuin pikkusiskoonsa. Sev hei, etkai sinä vaan kuvittele… Oletko sinä mustasukkainen?”, Lily kysyi, virnistäen vaisusti.
”En”, Severus vastasi nopeasti. Severus olisi voinut lyödä vetoa, että Lilyn kasvoilla häivähti pettymys, mutta se oli kadonnut nopeasti. Hän uskoi lopulta kuvitelleensa sen, ja pian he istuivat Vuotavan Noidankattilan pöydässä kurpitsamehut ja leivokset edessään, ja juttelivat ja nauroivat niin, kuin aina ennenkin. Enää muutama päivä, ja he matkustaisivat yhdessä Tylypahkaan. Kesä olisi pian lopullisesti ohi. Severus oli sekä innoissaan, että hiukan haikea. Hänellä ei ollut erityisen mukavaa kotona, mutta toisaalta koulussa hän ja Lily eivät voisi viettää näin paljon aikaa kahden. Mutta lukuvuoden jälkeen tulisi uusi kesä, Severus ajatteli, ja joi kulauksen kurpitsamehustaan.

Those were the best days of my life

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 22.07.2011 20:28:55

Hyvin jatkuu. Pidän siitä, miten kuvaat Kalkaroksen ajatuksenjuoksua. Se on aito näköala viisitoistavuotiaan pojan pään sisään. Olen iloinen, että Lupin tuotiin kuvaan tällä tavalla, yksin, ja että hän käyttäytyy Severusta kohtaan noin myötämielisesti ja ystävällisesti. Kirjoista on aina tullut sellainen kuva, ettei Lupinin ja Kalkaroksen välillä mitään varsinaista kitkaa olisi ollutkaan ilman Jamesia ja Siriusta.

Ja hei, tämän Lilyn ja Severuksen kaveeraamisen on ihan pakkopakkopakko jossain vaiheessa syvetä asteen tai pari. Eihän siitä tule mitään, että raukat kärvistelevät koko vuoden toisiaan katsellessaan ennen kuin sanovat lopulliset hyvästit! (Sori, sori, älä kuuntele minua. Severus/Lily vaan sattuu olemaan suosikkiparieni top2ssa heti Lupinin ja Tonksin jälkeen).

Teksti on hyvää ja dialogi sujuvaa. Jatka, jatka, jatka pian.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 24.07.2011 23:31:51

Brangwen: Kiitos paljon rohkaisevista kommenteista:) Koulun alkaessa kaveruksille tulee paljon muutakin ajateltavaa, mutta ehkä, ehkä ;P Mitään en lupaa (ja Emmy ei spoilaa ketään, tai potkaisen sitä), katsotaan miten käy. Sev/Lily on myös oma het suosikkini. Se on niin surku, että niille pitää käydä niinkuin käy :(

______

Luku 4

”Minun täytyy mennä valvojaoppilaiden vaunuun..”, Lily sanoi ja hymyili vaisusti. Severus nyökkäsi ja huokasi. ”Tuletko sitten, kun pääset sieltä?”, hän kysyi. Lily nyökkäsi, halasi äitiään hyvästiksi, ja lähti sitten hinaamaan matka-arkkuaan kohti junan etuosaa. Severus heilautti kättään rouva Evansille vaisusti ja nousi sitten junaan. He olivat ajoissa, joten hänellä kävi hyvä tuuri. Heti ensimmäinen vaunuosasto, johon hän astui, oli tyhjä. Hän tyrkkäsi matka-arkkunsa nurkkaan, ja istahti penkille ottaen liemikirjan käsiinsä. Junaan tuli yhä vain enemmän ihmisiä, ja muutama kurkisti hänen vaunuosastonsa tulematta kuitenkaan sisälle.

Muutaman hetken päästä juna nytkähti liikkeelle, ja pian asemalaiturit katosivat näkyvistä. Monet vanhemmat ja pikkusisarukset heiluttivat junalle niin kauan, kuin se vain näkyi. Severus haukotteli, hän oli nukkunut edellisen yön huonosti ja harkitsi hetken junassa torkkumista. Hän kuitenkin hylkäsi ajatuksen saman tien. Mikään mahti maailmassa ei saisi häntä nukahtamaan, mikäli..
”Terve Kalkaros!”, James Potter huudahti läväyttäessään vaunuosaston oven selälleen. Severus kirosi ääneen, ja puristi taikasauvaansa. Hän ehti panna merkille, että Potter oli yksin. Lupin oli tietysti valvojaoppilaiden mukana, mutta luulisi Mustan seuranneen poikaystäväänsä minne tahansa, ja sen kolmannenkin hännystelevän heidän perässään. Potter sulki oven perässään ja istui Severuksen viereen pyöritellen taikasauvaa kädessään. Severus kohotti sauvansa salamannopeasti.
”Ka..!”

Potter oli kuitenkin nopeampi, ja Severus huomasi pian olevansa sauvaton.
”Anna se takaisin!”, hän kähähti, vaikka tiesi sen turhaksi.
”En”, James totesi ykskantaan, ja tökkäsi omalla sauvallaan Severusta rintaan. ”Alahan kertoa!”.
”Mitä?”, Severus veti henkeä. ”Mitä helvettiä sinä kuvittelet minun kertovan sinulle yhtään mistään, senkin…”

James keskeytti Severuksen purkauksen yksinkertaisesti taikomalla tämän suun kiinni. Severus yritti napata sauvaansa Potterin toisesta kädestä, mutta sen seurauksena Potter tähtäsi häneen estomanauksen, jonka seurauksena hän mätkähti toiselle puolelle vaunuosastoa. Severus haukkoi henkeä saatuaan suunsa auki, ja sylki kiukkuisia kirouksia Potterin suuntaan. Potter ei kuitenkaan välittänyt, vaan osoitti häntä edelleen taikasauvallaan.

”No, kuinka läheisiä sinä ja Evans oikein olette? Kuulin Remukselta –”
”Sehän ei kuulu sinulle sitten minkään vertaa”, Severus kähähti ja yritti nousta pystyyn siinä kuitenkin epäonnistuen. Potter heitti löllösääriloitsun, ja Severus oli tukehtua kiukkuunsa. Siinä Potter seisoi hänen edessään, odotti kaikessa rauhassa, että hän toipuisi edellisestä loitsusta vain langettaakseen uuden.
”Katsos, Ruikuli, sinulla ei pitäisi kaiken järjen mukaan olla mitään mahdollisuuksia hänenlaiseen tyttöön.”
”Ja sinullako sitten on? Haista…”
”Tuki suusi Ruikuli. En keksinyt tilanteelle muuta syytä, kuin sen, että olet huijannut Evansia jotenkin. Noitunut, ehkä. Sinulta varmaan löytyy muutama sopiva pimeyden loitsu sitä varten?”
Severus yritti potkaista Potteria edelleen tutisevilla jaloillaan.
”Mitä sinä aiot tehdä hänelle? Tiedän kyllä, mitä sinä ja sinun Luihuiskaverisi puuhaatte... Se, että sinä haluaisit seurustella jästisyntyisen kanssa, on yhtä uskottavaa kuin –”

”Potter! Turpa kiinni! Lily on ollut minun ystäväni jo VUOSIA. Minä tunnen hänet aika helvetin paljon paremmin, kuin sinä, joten millä oikeudella sinä –”
”Minähän sanoin, että tiedän mitä te puuhailette… Mitä sinä oikein aiot tehdä hänelle?”, Potter kysyi kylmästi.
”Jos minulla olisi jotain hurjia taka-ajatuksia, niin enköhän olisi toteuttanut niitä jo aika perusteellisesti. Minä olen sentään yöpynytkin hänen luonaan!”, Severus kiljaisi. Hän ei tiennyt mikä sai hänet sanomaan sen. Hän olisi voinut myöntää, etteivät he oikeasti seurustelleet, mutta sen sijaan hän olikin vain jatkanut Potterin provosointia. Potterin kasvoille levinnyt kauhistunut ilme oli kuitenkin sen arvoista. Eikä Severus ollut sitä paitsi edes valehdellut. Hän oli vain jättänyt sanomatta, että siitä oli aikaa jo useampi vuosi, ja että he olivat silloin olleet lapsia, joiden suurin huvi yökyläilyssä oli valvoa myöhään.
”Sinä… mitä?”, Potter ähkäisi ja tuijotti Severusta kasvoillaan inhonsekainen ilme.

Severuksen olisi pitänyt myöntää, että Lupin oli käsittänyt väärin, ja etteivät he oikeasti seurustelleet. Hän tiesi sen. Lily luultavasti raivostuisi, tai alkaisi inhota häntä, kun saisi selville, ettei hän ollut kieltänyt asiaa. Severus ei kuitenkaan saanut itseään tekemään sitä. Sen sijaan hän hymyili omahyväisesti ja hoippui jaloilleen. Potter ei estellyt, vaan tuijotti häntä edelleen kuin kaksipäistä hevoskotkaa, ja haroi hiuksiaan.
”Miten hän…”
”Ehkä hän ei kaipaa sellaista miestä, joka tuntuu nauttivan toisten kiusaamisesta, ja kuvittelee olevansa ihan helvetin kova jätkä, kun saa loitsittua maahan sauvattoman vastustajan? Ja sinä et tosiaan taida tuntea häntä. Hän ei kaipaa kaltaistesi omahyväisten idioottien apua –”
Sitä Severuksen ei olisi pitänyt sanoa. Ja hän tiesi sen. Potter toipui nopeasti järkytyksestään, ja siinä samassa Severus jysähti jälleen lattiaan, tällä kertaa kangistettuna. Niin kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, Sirius Musta kurkisti sisään vaunuosastoon.
”Sori, että kesti, et kai aloittanut hauskanpitoa ilman minua”, Musta nauroi ja tökkäsi maassa makaavaa Severusta kenkänsä kärjellä. Seuraavalla oven avauksella paikalle ilmestyi vielä Piskuilan, eikä Severuksen riemulla ollut rajaa.

***

Myyntikärryn saapuessa käytävälle kolmikko oli vihdoin jättänyt Severuksen rauhaan. Kangistusloitsu alkoi hälvetä, ja hän hieroi kipeitä jäseniään. Hänen kasvoilleen oli taikakeinoin maalattu välkkyviä tekstejä (mm. ”ruikuli” ja ”perverssi”). Jonain päivänä hän vielä näyttäisi! Potter saisi maksaa kaikesta siitä paskasta, mitä hän oli Severuksen niskaan kaatanut. Koko hänen jenginsä! Severus kaivoi taikasauvansa penkin alta, ja kömpi vaivalloisesti tuolille puhdistamaan kasvojaan.

Potterin ilme oli kyllä ollut kaiken tuskan arvoinen, mutta pieni katumus alkoi herätä hänen mielessään. Mitä Lily sanoisi, kun saisi tietää? Potter ei taatusti pitäisi suutaan kiinni. Hänen olisi pitänyt kertoa totuus, jolloin hän olisi varmasti myös päässyt helpommalla. Se, mitä Potter oli sanonut hänen mahdollisuuksistaan Lilyyn, oli kuitenkin osunut niin arkaan paikkaan, ettei hän kyennyt pidättelemään itseään. Hän ei ikimaailmassa myöntäisi kenenkään kuullen, että Potter olisi oikeassa. Hädin tuskin hän sai myönnettyä sitä itselleenkään.

Vaunuosaston ovi avautui jälleen, ja Severus iski vaistomaisesti polttoherjan siihen suuntaan. Mulciber torjui loitsun nopealla sauvanliikkeellä ja lysähti penkille Severuksen viereen.
”Sori, luulin, että Potter oli tulossa takaisin”, Severus sanoi ja nyökkäsi Mulciberin perässä tulleille Averylle ja Rosierille.
”Terve vaan sullekin, Prinssi”, Mulciber sanoi. ”Ei olla nähty koko kesänä, sitten me kuullaan, että se on päässyt sen kuraverisen pöksyihin, ja nyt se vielä yrittää kirota meidät. Mikäs sulle on tullut?”, hän jatkoi.
”Sanoinhan, että luulin sinua Potteriksi. Hän kävi täällä ja oli kovasti kiinnostunut siitä mitä olin tehnyt kesällä”, Severus vastasi.
”Se kiinnostaa meitäkin!”, Evan Rosier virnuili ovensuussa.
”No, lähinnä vastustanut kiusausta kirota isäni. Ainut kosketus koko velhomaailmaan tapahtui, kun kävin Evansin kanssa yhdessä viistokujalla, ja –”
”Uuu, et kai sinä ihan tosissasi käynyt treffeillä sen kanssa”, pojat keskeyttivät hänet. Severus huitaisi kärsimättömästi kädellään ja jatkoi.
”En tosiaankaan. Isäni suuressa ystävällisyydessään kieltäytyi antamasta minulle kyytiä, ja koska Evans sattuu asumaan muutaman kadun päässä meiltä, päädyin menemään hänen kanssaan.”
”Osaatko sitten sanoa, miksi koko juna juoruaa siitä, että sinä olet viettänyt kiihkeitä öitä sen kuraverilikan kanssa?”
Severus veti sylkeä järkytyksestä väärään kurkkuun ja yski hetken kasvot punaisina. Lily tappaisi hänet.
”Helvetin Potter”, hän sai lopulta kähistyä.

”Lupin näki meidät yhdessä Viistokujalla ja veti omat johtopäätöksensä. Ja ilmeisesti kertoi ne Potterille, joka mustasukkaisuuksissaan ryntäsi tänne kuulustelemaan minua. En minä hänelle valehdellut, kunhan annoin ymmärtää väärin. Olisitte nähneet hänen naamansa!”, Severus virnisti. Muutkin nauroivat ja taputtelivat häntä selkään. James Potterin nöyryyttäminen oli aina hyvä asia.

”Mähän sanoin, ettei meidän Prinssi sentään menis koskemaan siihen likkaan, vaikka vähän turhan paljon sen kanssa liikkuukin!”, Mulciber nauroi.
”No mistäs sitä tietää, on se meinaan sen verran hyvännäköinen tapaus! Sillä on jo isommat tissit kuin Kelsey Millerillä!”, Avery tyrskähti ja tökkäsi Severusta kylkeen virnuillen.
”Niin no toisaalta, kyllä sen kanssa voisi vähän huvitella, kunhan ei vaan saata maailmaan sekaverisiä kakaroita”, Mulciber virnisti, ja porukka repesi nauramaan. Severus nauroi muiden mukana, eikä pitänyt asiaa mitenkään pahana. Huumoriahan se vaan oli. Samassa vaunuosaston ovi avautui jälleen.

”Severus Kalkaros, mitä helvettiä sinä olet oikein Potterille sanonut”, Lily kiljaisi ovelta. Severus tunsi kutistuvansa, mutta muut nauroivat entistä enemmän.
”Nyt tuli Prinssille noutaja!”, Rosier tyrski.
”Muista käyttää kumia, ties mitä kuraverisistä vielä tarttuu!”, Mulciber huudahti, saaden Averyn nauramaan kaksinkerroin vatsaansa puristaen.

Lily vilkaisi heitä inhoten, ja Severus yritti epätoivoisesti viestittää hänelle katseellaan jotain. Mitä tahansa, saadakseen Lilyn tajuamaan, että kyseessä oli pelkkä typerä vitsi. Lily ei kuitenkaan hymyillyt, vaan mulkaisi Severusta pahasti.
”Voisitteko te imbesillit pitää turpanne tukossa? Severus, ala tulla selittämään!”
”Prinssi on kouluttanut kattinsa huonosti! ”, Mulciber ulvaisi, ja sähisi kuin kissa saaden jälleen aikaiseksi naurunremakan.
Severus näki Lilyn silmistä, että kohta tyttö räjähtäisi ja loitsisi koko porukan jollain erittäin epämiellyttävällä taialla, ja katsoi parhaaksi nousta. Niin paljon, kun hän Lilyn reaktiota pelkäsikin, hän ei missään tapauksessa tahtonut keskelle riitaa, jossa hänen pitäisi valita puolensa. Kumman puolen hän sitten valitsisikin, vastapuolen kohtaaminen ei olisi kivaa.

Pojat huutelivat hävyttömyyksiä heidän peräänsä, kun Severus ja Lily astuivat ulos vaunuosastosta. Lily tuijotti häntä suoraan silmiin kylmän vihaisesti, ja Severus miltei haistoi kiukun, joka hänestä huokui.
”Mitä sinä sanoit heille?”
”Heille? En mitään! Kyllä he tietävät, ettei me ikinä..”
”Ettei me ikinä… Tietävätkö he sen siksi, että sinä kerroit heille totuuden, vai siksi, että he tietävät, ettet sinä koskisi kuraveriseen pitkällä tikullakaan?”

Severus nielaisi.
”Lily kuule, he vain vitsailivat! En minä välitä siitä, että sinä olet… jästisyntyinen”, hän sanoi hiljaa. Lily katseli häntä hetken tutkivasti, mutta tuntui sitten hyväksyvän vastauksen.
”Entäs Potter, osaatko sanoa mistä helvetistä hän on saanut päähänsä, että sinulla ja minulla on –”
”En minä sanonut hänelle mitään sellaista!”, Severus keskeytti hänet. ”Lupin kuvitteli sen Viistokujajutun perusteella, että me seurustellaan. Hän kertoi sen Potterille, joka tuli erittäin ystävällisesti varmistamaan asian minulta”, hän jatkoi yrittäen hillitä itsensä niin, ettei hänen Potteria kohtaan tuntemansa viha kuultaisi niin selkeästi hänen läpi hänen äänensävystään.

”Mitä sinä sitten sanoit hänelle?”, Lily tiukkasi.
”No minä… Hän oli sama helvetin ylimielinen kusipää kuin aina ennenkin, hän sanoi, ettet sinä ikinä olisi minun… kaverini, ellen olisi jotenkin noitunut sinua… ja minä… no menetin malttini”, Severus mutisi.
”Ja..?”
”Sanoin hänelle, että tunnen sinut varmasti paremmin kuin hän, ja että sinä et tarvitse ketään puolustamaan itseäsi… Ja saatoin mainita, että jos minulla olisi sinua kohtaan jotain taka-ajatuksia, olisin varmaan toteuttanut ne jo, kun… kun kerran olen ollut sinun luonasi yötäkin…”
”Severus!!”, Lily kiljaisi posket punehtuen. ”Mitä sinä oikein –”
”No eihän se tavallaan ollut vale… ja se vain lipsahti!”, Severus mutisi. Lily veti äkäisesti henkeä.

”No, kiitos sinun koko juna juoruaa nyt meidän kesäromanssistamme. Ja sinun jengisi tuntuu pitävän sitä vähintään eläimiin sekaantumisena. Oletko nyt tyytyväinen?”, Lily kysyi edelleen hieman jäätävä sävy äänessään.
”Lily hei, he vain vitsailivat. Turha sinun on siitä hiiltyä. Olen pahoillani siitä mitä sanoin Potterille” Severus sanoi, joskaan ei onnistunut kuulostamaan kovin vakuuttavalta.
”Et sinä ole pahoillasi”, Lily tuhahti.
”No en niin! Olisit nähnyt hänen ilmeensä!”, Severus vastasi uhmakkaasti. Lilyn suupieltä nyki, mutta hän tuijotti Severusta silti edelleen kiukkuisesti.
”Eikö sinua ihan tosi haittaa, että koko koulu kuvittelee, että sinä ja minä –”, Lily punastui.
”No… ei oikeastaan. Jos rehellisiä ollaan, niin se oli sen arvoista”, Severus virnisti. Lily näytti hetken siltä, kuin ei osaisi päättää suuttuisiko vai nauraisiko, ja tirskahti lopulta.
”Olisin kyllä halunnut nähdä hänen ilmeensä”, hän sanoi sitten. ”Vaan sitä en ymmärrä, miksi ihmeessä hän halusi niin kovasti puolustaa minua sinulta”, hän jatkoi tuskastuneesti.
”No, Potterilla on sankarikompleksi, eikä hän missään tapauksessa haluaisi hävitä minulle”, Severus naurahti hieman väkinäisesti.

Lily virnisti.
”Meidän täytyy joka tapauksessa oikaista tämä juttu –”
”Miksi?”
”Severus!”
”Antaa ihmisten juoruta aikansa, eivätköhän he pian tajuta, ettei se voi millään olla totta, sillä eihän tällaisella ’ruipelolla ja rasvalettisellä ruikulilla’ ole missään tapauksessa mitään jakoa sinunlaisiisi tyttöihin”, Severus hymähti ja sai vaivoin pidettyä äänensävynsä kurissa.
”Älä höpsi”, Lily naurahti, ”Voisit kyllä pestä hiuksesi useammin, ja lakata provosoitumasta, kun Potter käyttäytyy kuin idiootti… mutta ihan totta ei sinussa ole mitään vikaa”, hän hymyili. Severus räpäytti silmiään, ja tuijotti Lilyä yllättyneenä.
”Sinä olet paras ystäväni, Sev. Ja juuri siksi tämä pitää selvittää”, Lily jatkoi nopeasti. ”Ja sinun pitäisi tehdä jotain noille kavereillesi. Ihan totta, sinä saatat pitää sitä vain vitsinä, mutta minusta he ovat ällöttäviä”.

Severus nyökkäsi ja avasi suunsa sanoakseen jotain. Samassa toisesta vaunuosastosta ryntäsi käytävälle vaalea pieni poika, joka piteli käsissään kahta taikasauvaa. Hänen peräänsä ryntäsi samanikäinen tyttö, joka kiljui korviavihlovasti. Severus irvisti, mutta Lily astui lasten tielle. Kun poika huomasi hänet, hän pudotti molemmat taikasauvat lattialle ja jäi seisomaan paikalleen jähmettyneenä. Myös tyttö pysähtyi ja lopetti kirkumisen.
”Tuo vei minun taikasauvani!”
”Tuo väitti, että se on se voittamaton taikasauva siitä sadusta!”
”Enkä väittänyt!”
”Väititpäs! Minä halusin kokeilla, mutta se ei antanut, ja…”
Severus pyöräytti Lilylle silmiään ja virnisti ennen, kun kääntyi ja livahti paikalta. Lily huokasi, ja nosti taikasauvat lattialta. Severus palasi takaisin vaunuosastoon kavereidensa luokse huomattavan paljon paremmalla tuulella, kuin oli ollut sieltä lähtiessään.

***

Lily sai lasten kinan lopulta selvitettyä, ja jäi käytävälle hetkeksi yksinään. Hän kuuli vaunuosastoista puhetta, räiskettä ja naurua, muttei välittänyt siitä. Hän kävi mielessään läpi äskeistä keskusteluaan Severuksen kanssa. Severus oli sanonut, ettei hän välittänyt, vaikka ihmiset juoruaisivat heistä. Potter oli sentään kysynyt häneltä suoraan (ja taatusti taikasauvalla uhaten), eikä Severus ollut kieltänyt sitä. Lily ei oikein tiennyt, mitä ajatella. Eihän heidän välillään tietenkään mitään erityisempää ollut, mutta Severus oli vaikuttanut kovin kitkerältä mainitessaan, mitä Potter oli sanonut hänen mahdollisuuksistaan. Lily tunsi punastuvansa. Hän muisti Severuksen katseen, kun Lily oli sanonut, ettei hänessä ollut mitään vikaa. Severus oli vaikuttanut yllättyneeltä ja innostuneelta. Kiinnostuneelta. Toisaalta, oli hyvin todennäköistä, että Severus oli sanonut sen mitä oli sanonut vain ärsyttääkseen Potteria.

Lily sulki silmänsä ja huokasi. Severus Kalkaros oli mystinen tapaus. Hän ei vastannut Lilyn kuvitelmia unelmien prinssistä, eikä hän ollut edes kovin huumorintajuinen tai sosiaalinen.. Mutta silti. Severus oli Severus. Lily hymyili itsekseen, ja lähti kulkemaan käytävää pitkin kohti junan etuosaa.

So I walk out in silence
That's when I start to realize
What you bring to my life
Damn this guy can make me smile
(Avril Lavigne - Contagious)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 25.07.2011 10:09:24

Tekstin rytmi on uskomattoman hyvä, ja koska hahmot ovat tutut, turhia selityksiä ei tarvita. Koska tekstin rytmi on niin särkymättömän täydellistä muuten, pyydän ja anelen sinua hävittämään tuon lauseen

Lainaus käyttäjältä: Miriam - 24.07.2011 23:31:51

Kelsey oli kaunis luihuistyttö, johon Rosier oli iskenyt silmänsä.

Se on ehdottomasti turhaa selitystä ja pistää ikävästi silmään rikkoessaan rytmin (paitsi tietysti siinä tapauksessa, että tämä tieto on ehdottoman välttämätön jatkon kannalta, eikä sitä voi tuoda esiin millään muulla tavalla missään muussa kohdassa).

Ja nyt kun pieni ylikriittinen ääneni on saatu vaiennettua, voin taputtaa käsiäni uusimmalle suorituksellesi. Taputaputapu. En lakkaa hämmästelemästä, miten saat pidettyä dialogin näin hyvin kasassa. Jokainen repliikki on harkittu, suunniteltu ja hyvin toteutettu ja vie tarinaa eteenpäin. Et sorru ylipitkiin sivupolkuihin, epäloogisuuksiin ja kömpelöihin lauseisiin. Juuri toimivan, napakan dialogin vuoksi JKRn itsensä tekstit ovat niin miellyttävää luettavaa.

Pidän tavastasi käsitellä hahmoja. Ne pysyvät canon-hahmoina ilman ylimääräisiä luonteenpiirteitä ja kuitenkin palvelevat sinun tekstisi tarkoitusta. Juuri tuollaisen tilanteen Severuksen ja Jamesin välille voisikin kuvitella. Severuksen kannaltahan tuo on kylmää kidutusta, mutta Jamesin näkökulmasta vain harmitonta leikkiä (kun kerran sattuu olemaan samanlainen kuumakalle kuin poikansa).

Pidän siitä, että olet tehnyt Severuksesta oikeasti hyvän tyypin, sellaisen, että siitä näkee jo läpi, millainen mies siitä kasvaa. Ettei se ole vaan inisevä raukkis, vaan ihan oikeasti hyvä tyyppi.

Lainaus käyttäjältä: Miriam - 24.07.2011 23:31:51

Potter sulki oven perässään ja istui Kalkaroksen viereen pyöritellen taikasauvaa kädessään. Kalkaros kohotti sauvansa salamannopeasti.

Jäin ihmettelemään tuota sanavalintaa, kun kertoja muuten niin johdonmukaisesti puhuttelee Kalkarosta Severukseksi.

Lisää tähän kohtaan vielä korulausein koristeltuja ylistyssanoja, niin minä palaan antamaan (toivottavasti) rakentavaa palautetta seuraavan luvun ilmiinnyttyä tänne.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 25.07.2011 11:28:01

Kiitos kommentista:) Kelsey taitaa näyttäytyä seuraavassa luvussa vielä (jos oikein muistan), mutta sille oli alunperin kaavailtu isompi rooli kuin mitä se lopulta saikaan (kun Rosierkin hengaa enemmän muissa porukoissa). Joten tuo lausahdus on kieltämättä aika turha. Ja mitä tulee tuohon Kalkarokseksi puhutteluun, korjaan sen samantein. Se on ollut täysi vahinko, aivot on ilmeisesti olleet Potter-moodissa, ja Potterhan ei Severusta Severukseksi kutsu. Tällaisia aivopieruja saattaa tekstistä löytyä enemmänkin, jos olen alkanut kirjoittaa henkilön x näkökulmasta, mutta ajattelen tilannetta vahingossa kuitenkin henkilön y näkökulmasta. Ehdottomasti saa potkaista minua joka kerran kun kertoja alkaa kutsua Severusta sukunimellä (ellei kyseessä ole Potterin näkökulma, mutta Potterin näkökulmasta taidan alkaa kirjoitella vasta kaaaukana tulevaisuudessa).

Iso kiitos rakentavasta palautteesta!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 25.07.2011 15:35:51

Hups, en kerennyt kommentoimaan edellistä lukua:D Mutta ensin kolmosesta: Keskustelut Malkinilla oli tosi kivoja. Miljoonatta kertaa lukiessani rupesin vaan ihmettelemään, että miten Lily ei kuullut poikien keskustelua? Kun siis sehän oli vaan verhon takana kun Remus ja Sev keskusteli.

Sitten nelosluku. Tämä on minun mielestäni yksi parhaista luvuistasi. Tykkään dialogeista tosi paljon ja saat tunnelmat niin erilaisiksi:) En oikein tiedä miten saisin tämän selvästi selitettyä.. Siis James ja Severus inhoaa toisiaan. Ja Mulciber & kumppanit inhoaa jästejä sunmuita. Olet saanut niistä ihan erilaisia inhon tunnelmia. Äh, en osaa selittää:D Mutta siis pääpointti tässä kommentissä oli se, että DDFD on tosi hyvä!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 31.07.2011 16:37:38

Emmy: Kiitos kommentista:) Ehkä velhojen sovituskopeissa on äänieristys?:D

Luku 5
Pieni harmaa kani istui Severuksen sängyllä, ja tuijotteli tympeänä ympärilleen, kunnes lopulta loikkasi ja katosi poksahtaen. Severus mietti kuumeisesti pyöritellen taikasauvaansa. Nisäkkään luominen tyhjästä (no ei oikeastaan tyhjästä, vaan epäolevaisuudesta) taikavoimilla oli erittäin hankalaa, eikä hän ollut saanut aikaiseksi, kuin muutaman apaattisen rotan ja kanin. Nekin näyttivät epäilyttävästi siltä, ettei niillä ollut minkäänlaista aivotoimintaa, ja ne katosivat hetkessä. Severus ei toisaalta edes tiennyt, mitä iloa mokomasta olisi. Tyhjästä luodut asiat eivät koskaan olleet pysyviä, ja vaikka hän olisi saanutkin rottansa ja kaninsa viipymään kauemmin, kuin vajaan minuutin, siitä tuskin olisi kamalasti iloa. Hän kuvitteli kesken kaksintaistelun taikovansa eteensä pörröisen jäniksen, ja pyöräytti silmiään omalle ajatuksenkululleen.

Nisäkkäät piti ehkä unohtaa toistaiseksi, hyödyllisenkokoisen (ja tarpeeksi älykkään) elukan luominen ei häneltä vielä onnistuisi. Hän vilkaisi pylvässängyn tolppia kiertäviä puisia käärmekuvioita, ja pohti mielessään olisiko jalattoman matelijan luominen helpompaa. Hän mietti sopivia loitsusanoja, ja kävi läpi mielessään latinan sanastoa, riimumerkkejä ja jo tuntemiaan loitsuja. Hän tiesi, ettei loitsusanalla välttämättä ollut väliä, mutta sopiva sana, äänensävy ja sauvan liike auttoivat mieltä keskittymään siihen mitä oli loitsimassa. Voimakas velho ei tarvinnut mitään näistä, riitti, kun vain keskittyi sauva kädessään siihen mitä halusi.

Severus hymyili itsekseen. Jonain päivänä hänkin vielä pystyisi siihen. Hän oli jo muutamaan otteeseen onnistunut loitsimaan yksinkertaisia loitsuja ääneti, ja harjoitteli niitä usein iltaisin, kun ei saanut unta. Aluksi hänen harjoittelunsa oli ollut hyvin rajoitettua, sillä muut makuusalissa yrittivät nukkua. Sitten hän oli vahingossa keksinyt Vaimennous-loitsun, joka esti muita kuulemasta mitä hän sänkynsä verhojen takana puuhasteli.

Severus jätti ajatuksen käärmeestä hautumaan, ja päätti kokeilla toista kehittelemäänsä loitsua.
”Rattustulios”, hän kuiskasi nopeasti, ja pian hänen edessään kökötti apaattisen näköinen harmaa rotta.
”Keholeijaus”, hän kuiskasi heti perään, saaden rotan leijumaan ilmassa, kuin marionettinukke. Rotta kuitenkin mätkähti muutaman sekunnin kuluttua sängylle ja katosi pian sen jälkeen. Severus koetti vielä pariin otteeseen muutellen hieman loitsua ja sauvan liikettä, kunnes hän vihdoin onnistui.
”Keholeijus”, hän mutisi, ja rotta leijaili sätkyen hänen edessään aina siihen saakka, kunnes se katosi. Severus virnisti itsekseen. Sitten hän tajusi, että kello oli varmaan jo todella paljon.

Heillä olisi heti aamusta taikajuomatunti, joten Severus sujautti taikasauvansa vastentahtoisesti yöpöydälleen ja painoi päänsä tyynyyn. Hän oli joutunut olemaan koko kesän taikomatta, sillä äitinsä kuoleman jälkeen hän ei enää voinut vedota siihen, että äiti se oli loitsinut, eikä hän itse. Hän tunsi tavatonta ylpeyttä uuden loitsunsa onnistumisesta, ja riemua siitä, että sai taas tehdä kokeitaan. Huomenna hän voisi näyttää uuden loitsun muillekin.

***

Ensimmäinen koulupäivä valkeni aurinkoisena. Lily venytteli, ja nousi sitten ylös sängystään. Muutkin makuusalin tytöt heräilivät ja hoitivat aamupuuhiaan.
”Tosi kiva, kun lukukauden pitää alkaa liemillä, olen niissä ihan käsittämättömän surkea!”, Mary Macdonald puhisi harjatessaan lyhyitä ruskeita hiuksiaan.
”Olisit paljon parempi, jos keskittyisit tunneilla vähän enemmän, etkä yrittäisi iskeä Siriusta”, Anne Jenkins tuhahti. Lily tirskahti heidän selkänsä takana. Hän voisi lyödä vaikka vetoa, että Annekin parhaillaan kähersi suoraa, vaaleaa tukkaansa haaveillen samasta pojasta.
”Lily hei, tule istumaan minun viereeni liemissä! Sinä olet luokan paras, jos vain vähän auttaisit, niin…”, Mary kysyi epätoivoinen ilme kasvoillaan.
”Lily taitaa mennä taas Prinssin viereen”, Nellie Wemyss keskeytti astuessaan makuusaliin kuivatellen suihkun jälkeen kosteita kiharoitaan taikasauvansa avulla.
”Prinssin?”, Anne nauroi. ”Minä en kyllä näe hänessä yhtään ainoata prinssimäistä piirrettä, en ihan totta tajua miten sinä Lily viitsit olla hänen kanssaan”.
”No hänen Luihuisjenginsä kutsuu häntä prinssiksi, kuulin eilen illalla”, Nellie sanoi, saaden muut tytöt repeämään hurjaan kikatukseen.
”Mihinköhän he sillä viittaavat… ettei vain olisi… tiedättehän..”, Mary hihitti ja sai naurunsa lomasta vaivoin ähkittyä epämääräisen viittauksen prinssinakkeihin. Kyseinen kommentti sai muut tytöt jälleen repeämään, ja Lilyäkin alkoi naurattaa.
”Prinssi oli hänen äitinsä tyttönimi”, hän kuitenkin korjasi virnistäen, ”Enkä minä ’ole hänen kanssaan’, me ollaan kavereita vain”, hän jatkoi. Hän oli edellisenä iltana saanut tytöt vihdoin uskomaan, ettei kesän aikana ollut tapahtunut mitään hurjaa, mutta asiasta riittäisi varmasti vitsailua vielä pidemmän aikaa.

”Miksi he kutsuvat häntä hänen äitinsä tyttönimellä”, Anne kysyi ihmetellen. Lily irvisti.
”Severuksen isä oli jästi, mutta äiti on noita. Eivät ilmeisesti halua kutsua häntä jästi-isän nimellä”, hän tuhahti.
”Siinä on toinen syy, minkä takia sinun ei pitäisi olla kovin läheinen hänen kanssaan. Heidän puhdasverisyyshömpötyksensä on aivan käsittämätöntä, hehän inhoavat jästisyntyisiä ihan avoimesti!”, Mary tuhahti. Mary oli itsekin jästisyntyinen noita.
”Severus… No hän on itse sanonut minulle, ettei minun syntyperälläni ole väliä. Ja me ollaan tunnettu vuosia. Hän ei erityisemmin tykkää jästeistä, mutta tuskin meillä olisi niin kivaa yhdessä, jos hän salaa vihaisikin jästisyntyisiä”, Lily vastasi. Häntä kyllästytti se, että hän joutui aina selittelemään sitä, miksi hän oli Severuksen kaveri. Joskus hän mietti, oliko tyttöjen sanoissa jotain perääkin, mutta hän päätyi aina siihen lopputulokseen, että he eivät olleet viettäneet aikaa Severuksen kanssa kaksin. Hän oli.

Lopulta kaikki olivat valmiita, ja he lähtivät aamupalalle. Eteisaulassa he törmäsivät ryhmään Luihuistyttöjä, jotka hihittelivät ja vilkuilivat Lilyn suuntaan.
”Onko se totta, että sinä tapailet Severus Kalkarosta?”, yksi heistä kysyi hävyttömän utelias ilme kasvoillaan.
”Se kuuluu sinulle ihastuttavan vähän, Kelsey”, Lily sanoi jäätävästi. Hän ei jostain syystä kyennyt sietämään kyseistä Luihuistyttöä. Juorut leviäisivät Tylypahkassa kymmenen kertaa hitaammin ilman häntä.
”Eihän se oikeastaan haittaisi. Tai siis seurusteleehan meidän Maisrikin sen Rohkelikkolaisen Murrayn kanssa. Mutta sinä olet kur…anteeksi, jästisyntyinen”, Kelsey sanoi huvittunut ilme kasvoillaan. Lily veti syvään henkeä, ja keräsi kaiken tahdonvoimansa ollakseen sanomatta mitään typerää. Maisri Wilsonin ja Jacob Murrayn seurustelusuhde oli ollut edellisen vuoden kuuma juoru, mutta nykyään sekä Luihuiset, että Rohkelikot olivat jo tottuneet asiaan. Kaivattiin siis uusia puheenaiheita.

Lily oli juuri vastaamaisillaan jotain nasevaa, kun hän näki silmänurkastaan nopean liikkeen ja tajusi samassa keikkuvansa ylösalaisin ilmassa. Kaapu valahti hänen kasvoilleen, ja hän tunsi, ennemmin, kuin näki, kuinka hänen hameensa nousi myös korviin. Lily tajusi puristavansa taikasauvaansa, ja tähtäsi sillä nopeasti itseensä. Hän sähähti pari tarkoin valittua loitsua, joiden avulla hän olisi laskeutunut hallitusti maahan, valmiina höyhentämään hyökkääjät. Hän ei kuitenkaan ehtinyt viedä niitä loppuun, kun käytävän päästä kajahti ”lopeti loitsuimes”, ja hän mätkähti maahan selälleen, ilman paetessa hänen keuhkoistaan.

Kun Lily vihdoin pääsi ylös lattialta, olivat Potter ja Musta jo kironneet Averyn, joka oli ilmeisesti loitsinut Lilyn, sekä Mulciberin, joka oli huudellut härskejä vitsejä hänen alushousuistaan. Ja tietysti Severuksen, joka ilmeisesti ei ollut tehnyt yhtään mitään, mutta olipahan vain sattunut olemaan paikalla. Lily hieroi kipeää takaraivoaan ja yritti kovasti niellä kiukkuaan. Lupin asteli hänen luokseen.
”Oletko sinä kunnossa?”, hän kysyi. Lily nyökkäsi posket punaisina, muttei sanonut mitään. Hän oli niin vihainen, että pelkäsi räjähtävänsä siihen paikkaan.
”JAMES POTTER!”, hän karjaisi toivuttuaan tarpeeksi pudotuksesta, saaden sekä Potterin, että Mustan kääntymään häntä kohti. Lily näki silmäkulmastaan, kuinka Severus tähtäsi Potteria taikasauvallaan, ja heitti kiukkuisen torjuntaloitsun hänen suuntaansa.
”Ja sinä myös!”, hän kivahti. Severus näytti hiukan nololta, mutta kuitenkin uhmakkaalta. Lily mulkaisi häntä pahasti ja kääntyi sitten takaisin Potterin ja Mustan puoleen.

”Kuvittelitko sinä mahdollisesti, että pitäisin sinua sankarina, koska pelastit minut MÄTKÄYTTÄMÄLLÄ MINUT LATTIALLE!”, Lily sähisi Potterille kylmästi.
”Minä ajattelin, että olit pulassa”, James vastasi typerä hymy naamallaan.
”No, en ollut. Ja vastedes pyydän apuasi, jos tarvitsen sitä”.
”No hei, minä sentään yritin auttaa. Entäs tuo sinun rakas ystäväsi! Hän vaan toljotti, sanomatta yhtään mitään!”, James väitti vastaan.
Lily kiristeli hampaitaan. Kirottu Potter oli oikeassa.
”Mulciberin ja Averyn saat kaikessa rauhassa kirota, he sentään tekivät jotain, mutta Severus ei tehnyt yhtään mitään. Ja ainoa, jolla on oikeus suuttua hänelle siitä, olen minä! Ja otan kymmenen pistettä Luihuiselta”, Lily äsähti kiukkuisena, mulkaisi koko joukkoa vielä pahasti, ja tarttui sitten Marya käsivarresta ja asteli suuren salin ovista sisään taakseen katsomatta.

Kun he istuivat tupapöydän ääreen, Anne katsoi häntä merkitsevästi.
”Etkö sinä ollut vähän tyly Potterille. Hän vain halusi auttaa!”, hän sanoi hiljaa.
”Minä en tarvinnut apua. Minä en yksinkertaisesti siedä sitä, että hän yrittää jatkuvasti ”auttaa” minua kysymättä minulta mitään… tiedättekö mitä hän –”, Lily aloitti mutta joutui keskeytetyksi.
”Hän tykkää sinusta. Siksi hän tekee sellaista”, Nellie huomautti.
”En käsitä, miksi hän tykkäisi minusta, jos hän samalla kuitenkin käyttäytyy niin, kuin olisin joku toistaitoinen tunari, joka tarvitsee apua joka asiassa. Miettikää nyt, hän kuulee Remukselta, että minä ja Severus oltiin yhdessä Viistokujalla. Sitten he yhtäkkiä epäilevät, että me seurustellaan, ja että Severus on tehnyt jotain huijatakseen tai kiristääkseen minut siihen. Sen sijaan, että hän kysyisi minulta miten asia on, hän menee mäiskimään Severusta pitkin seiniä”, Lily ähkäisi.
”James on itse asiassa ihan hauska tyyppi”, Mary sanoi mutustaessaan paahtoleipäänsä. Lily huokasi, Mary pelasi huispausjoukkueessa ja vietti siksi Potterin kanssa paljon aikaa. Joko muut olivat täysiä typeryksiä väittäessään, että Potter oli yleensä ihan ”hauska”, tai sitten Potter käyttäytyi kuin idiootti vain silloin, kun hän oli läsnä. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulostanut erityisen innostavalta.

Aamupalan jälkeen he siirtyivät tyrmiin. Rohkelikko ja Luihuinen jakoivat liemitunnit tänäkin vuonna, joten Lily etsi luokkahuoneena toimivan tyrmän ovella seisoskelevasta Luihuisporukasta katseellaan Severusta. Pian hän löysikin etsimänsä. Severus nauroi muiden mukana jollekin Mulciberin kertomalle (todennäköisesti huonolle) jutulle. Lily tunsi poskensa punehtuvan muistaessaan mitä kyseinen ällötys oli kommentoinut hänen alushousuistaan… Jos Potter ei olisi keskeyttänyt, hän olisi varmaan käynyt kuristamassa mokoman paljain käsin.

Kuhnusarvio saapui paikalle täsmällisesti, avasi tyrmän oven, ja hymyili oppilailleen. Lily tervehti häntä nopeasti, ja istahti sitten vanhalle tutulle paikalleen eturiviin. Severus istahti hänen viereensä, kuten aina ennenkin. Hänellä oli kasvoillaan jokseenkin tutkimaton ilme.

”Tänään me työskentelemme pareittain”, Kuhnusarvio aloitti tervehdittyään ensin luokkaa iloisesti. ”Parista toinen valmistaa vanhetuslientä, ja toinen nuoretuslientä”, hän jatkoi, ja hymyili ystävällisesti oppilaiden kummeksuville ilmeille. ”Tiedän, nämä juomat opeteltiin jo viimevuonna, mutta nyt kokeilemme miten osaatte soveltaa liemenkeittotaitojanne. Saatte käyttää kaikkia ainesosia mitä luokan varastoista löytyy, ja kaikkea liemitietoutta, mitä teiltä itseltänne löytyy.” Mary voihkaisi Lilyn takana.

”Tavoitteenanne on tehdä liemestä mahdollisimman vahvaa! Ja jottei menisi liian tylsäksi, tehdäänpä tästä pieni kilpailu”, Professori hihkaisi, ja hieroi käsiään yhteen. ”Kun juomat ovat valmiita, jompikumpi parista juo ensin vanhetuslientä, ja sen jälkeen tismalleen saman verran nuorennuslientä. Mikäli vanhetusliemen vaikutukset katoavat nuorennusliemen jälkeen, ja liemiä juonut velho tai noita palaa normaaliin ulkomuotoonsa, molemmat ovat onnistuneet liemen teossa, ja saavat palkinnon. Mikäli lientä juonut henkilö jää nuorennusliemen jälkeenkin vanhemmaksi, kuin piti, vanhetusliemestä tuli vahvempaa. Jos hän taas nuortuu liikaa, nuorennusliemi on vahvempaa. Vahvemman liemen keittäjä palkitaan”.

Luokassa heräsi innostunutta muminaa. He tiesivät, että Kuhnusarvion palkinnot olivat yleensä erittäin mielenkiintoisia. Muutamat tytöistä vilkuilivat toisiaan kauhistuneena, ilmeisesti ajatus rypyistä kauhistutti heitä. Kuhnusarvio huomasi sen ja hymyili leveästi. ”Älkää pelätkö, juoman vaikutus katoaa joka tapauksessa muutamassa tunnissa! Aloittakaahan”.

”Mitä voittajat saavat palkinnoksi, professori?”, Rosier kysyi saaden Kuhnusarvion myhäilemään itsekseen.
”Tässä”, hän vastasi näyttäen koko luokalle pientä sinistä liemipulloa, ”on näkymättömyyslientä”. Luokka alkoi supista innoissaan. Lily näki Potterin tökkäävän Mustaa kylkeen, ja huokasi. Jos mokomat pystyisivät kaiken huipuksi tekemään ilkityönsä vielä näkymättöminä, kukaan ei olisi turvassa.
”Koko pullollinen riittää noin tunnin näkymättömyyteen, joten käyttäkää se hyvin. Muistakaa, että teidät voidaan paljastaa loitsuilla, näkymättömyysliemen avulla on siis turha yrittää livahtaa minnekään vartioituun paikkaan. Näkymättömyysliemen avulla voitte kuitenkin olla, kuin ette olisikaan”, Kuhnusarvio naurahti omalle vitsilleen, ”ja nähdä sellaista, mitä ette muuten näkisi”.
”Lisään vielä”, hän sanoi osoittaen sanansa luokan vasemmassa reunassa virnuilevalle poikajoukolle, ”että tyttöjen makuusalit Tylypahkassa kuuluvat näihin vartioituihin paikkoihin. Pojat eivät pääse livahtamaan sinne, olivat he sitten kuinka näkymättömiä tahansa”. Tämän sanottuaan hän nosti pöydälleen laatikon, jossa oli useita samanlaisia pulloja.

Kommentti aiheutti luokassa jonkin verran hihittelyä ja kikatusta, mutta Professori Kuhnusarvio lopetti sen lyhyeen taputtamalla käsiään yhteen aloittamisen merkiksi. Lily vilkaisi viereiseen pulpettiin istunutta Severusta, joka näytti olevan kahden vaiheilla. Rosier oli asettunut Kelseyn pariksi, ja Mulciber ja Avery selasivat jo keskenään oppikirjaansa. Vilkaistuaan heitä Severus työnsi oman pulpettinsa kiinni Lilyn pulpettiin.

***

He valmistivat liemiään kaikessa hiljaisuudessa. Severus vilkuili Lilyä, mutta tämä tuijotti keskittyneestä noidankattilaansa eikä vastannut katseeseen.
”Lily kuule..”, hän kuiskasi. Lily oli sentään suostunut hänen parikseen, mikä oli hyvä asia. Toisaalta, Lily oli lähes aina liemissä hänen parinsa.
”Sev, mikä ihmeen loitsu se oli?”, Lily kuiskasi takaisin, silmäillen häntä tietäväisesti.
”Se… No se oli se, mitä pohdin kesällä. En tarkoittanut, että sitä testattaisiin sinuun”, Severus huokasi.
”Sinä opetit sen heille, ja oletit, että he _eivät_ testaa sitä ensimmäiseen jästisyntyiseen jonka näkevät?”, Lily pyöräytti silmiään.
”No en minä arvannut, että se olisit..”
”Et arvannut, että se olisin minä? Mutta et olisi välittänyt, jos se olisi ollut joku muu?”
”Tietysti olisin.”
”Et kuulosta vakuuttavalta.”
”No… sehän on oikeastaan aika harmiton.”
”Sinusta se on harmitonta, että Avery näytti koko eteisaulalle minut hame korvissa?”
”No ei, mutta –”
”Kuule, mitä jos se olisi ollut vaikka Musta? Tai kuka tahansa muu, kuin tuo sinun jengisi. Sinä olisit kironnut heidät saman tien!”
”Minä… En minä ehtinyt tehdä mitään, kun Potter ryntäsi pelastamaan päivän”
”Olisitko tehnyt mitään, vaikka olisit ehtinytkin? Mutta ihan totta, olisin pärjännyt loistavasti ilman Potterin apuakin. Satuttiko hän sinua?”

Severus irvisti. Häntä ärsytti se äänensävy, jolla Lily kyseli hänen vointiaan aina, kun Potter oli käynyt hänen kimppuunsa. Lily sääli häntä. Lily piti häntä heikkona ja puolustuskyvyttömänä. Voi miten hän olisi halunnut näyttää Lilylle pystyvänsä.. Jos Potter vaan joskus kävisi hänen kimppuunsa rehellisesti, eikä ylivoimalla tai yllättäen. Hän osasi loitsuja, jotka saisivat Potterin varmasti muistamaan sen kohtaamisen loppuelämänsä, mutta toisaalta, jos hän käyttäisi niitä Lilyn nähden…
”Ei”, hän murahti vastaukseksi, ja sekoitti noidankattilaansa kiukkuisesti.

Tunnin lähestyessä loppuaan Kuhnusarvio taputti jälleen käsiään, ja jakoi oppilaille pienet liemipikarit.
”Mikäli teitte liemen täysin ohjeen mukaan, juomalla tämän pikarillisen, te vanhenette noin kaksi vuotta. Voitte kuitenkin ylittää sen, mikäli olette onnistuneet käyttämään oikeita kikkoja juoman tehostamiseen”, hän sanoi. ”Maistakaahan!”.

”Kumpi ottaa?”, Severus kysyi.
”Otetaan molemmat?”, Lily virnisti, ”Katsotaan alanko näyttää Petunialta”.
Lily kaatoi lientä pikariin ja nielaisi sen irvistäen. Sitten hän kaatoi lientä Severukselle, joka myös nielaisi omansa. Severus tunsi väristyksen käyvän vartalonsa läpi ja sulki silmänsä, kunnes liemi oli vaikuttanut. Kun hän avasi ne, hänen katseensa kohtasi edessään seisovan kauniin nuoren naisen. Liemi oli vanhentanut Lilyä viisitoistavuotiaasta ainakin kahdeksaantoista, hän oli kasvanut vajaat neljä tuumaa, ja hänen kaapunsa kiristi hänen yllään tietyistä kohdista.
”No, mitäs sanot, Severus”, Lily hymyili. ”Näytänkö Petunialta?”
”Kuka se Petunia on? Jos hän näyttää tuolta, niin Sarvihaara voisi saada uuden kohteen pakkomielteelleen”, Sirius Musta huudahti heidän vierestään. Lily tirskahti.
”Potter saa koska tahansa käydä tervehtimässä minun sisartani”, hän virnisti, ja vilkaisi sitten Severusta.
”Enkai minä oikeasti näytä häneltä sen enempää, kuin ennen?”
”Et tosiaankaan”, Severus vastasi. Kun Lily ja Petunia olivat vierekkäin, heistä kyllä näki, että he olivat sukulaisia, mutta yleisesti ottaen he olivat kuin yö ja päivä. Petunia oli ruskeatukkainen, harmaasilmäinen ja kovin tavallisen näköinen. Lily oli perinyt isänsä punaiset hiukset ja äitinsä vihreät silmät. Lily oli myös sisartaan hieman siropiirteisempi. Severuksen pohdinnat keskeytyivät, kun Lily alkoi katsella häntä tutkivasti.

Severus vilkaisi itseään. Hän oli venähtänyt pidemmäksi, kuin Lily, se ainakin oli hyvä asia. Todellisuudessa he olivat toistaiseksi yhtä pitkät. Hän katsoi käsivarsiaan, ja huomasi ettei enää näyttänytkään venytetyltä ruipelolta. Ei hän mitenkään erityisen lihaksikas ollut, mutta eipä enää mikään luuviulukaan.
”Sinä näytät itse asiassa aika hyvältä”, Lily hymyili hänelle.
”Kuulostatpa yllättyneeltä”, Severus virnisti takaisin.
”Ei sinusta mitään kansikuvapoikaa tule, mutta toisaalta sellaiset ovat yleensä kaikkein omahyväisimpiä idiootteja”, Lily sanoi korottaen ääntään niin, että Potter varmasti kuuli viimeisen osan. Severus virnisti ja käänsi katseensa omaan noidankattilaansa kauhaistakseen pikariin nuorennuslientä. Potter, joka oli juuri kehuskellut Mustalle iskevänsä vanhetusliemen avulla kenet tahansa, hiljeni ja haroi tukkaansa hämmentyneen oloisena.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 31.07.2011 17:35:02

Jännän palkinnon on Kuhnusarvio keksinyt (ihan kuin ei muka tietäisi, että oppilaat ihan varmasti tekevät pahojaan tuollaisen juoman avulla). Nähtäväksi jää, kumpi voittaa. Veikkaan Severusta ihan vain sen takia, että Lily vähemmän todennäköisesti lähtee venyttämään koulun sääntöjä; hänelle juomasta ei olisi niin paljon dramaturgista hyötyä.

Hienoa, että Severuksen loitsukehityskokeiluja tuodaan mukaan. Apaattisia kaneja ;D

Nyt tuli kyllä ihan uskomattoman epärakentava kommentti, mutta korjaan asian seuraavalla kerralla.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 31.07.2011 20:15:28

Ihanaa, lisää Jamesia. Mä odotan jo seiskavuotta, vaikka nyt ei olla viitosvuoden joulussakaan vielä:D Mutta kilpailu oli tosi jännä ajatus Kuhnusarviolta. Ja palkintona näkymättömyysliemi. Tosi hieno keksintö! Multa ei nyt irtoa oikein mitään järkevää kun kaiken tarpeellisen olen jo sanonut..

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Peikonsukka - 02.08.2011 20:19:43

Hienoa! Mä tykkään tästä kovasti ja varsinki siitä et oot ottanu selvää noist Lilyyn ja Severuksen oikeist kavereist, esim. Mary MacDonaldin tiiän oikeesti olevan Lilyn kamu :D Ootan innolla jatkoa ja kun Lily ja James rakastuu vaikka siihen onkin nyt aikamoinen matka vielä :) Mutta siis enempiä mukisematta ilmotan lukevani mielelläni jatkoa kunhan sitä vain ilmestyy.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 07.08.2011 18:45:19

Tämä luku on hieman lyhyehkö, anteeksi siitä. Seuraava on sitten kaksi kertaa pidempi:) Kirjoitan parhaillaan Worst Memorya edeltävien kuukausien tapahtumia (lukua 20), joten saatan pikkuhiljaa tihentää julkaisutahtia. Tai ainakin korvata lyhyen luvun julkaisemalla seuraavan jo ennen ensi sunnuntaita:)

Luku 6
”Ehkä meidän ei pitäisi olla enää pari liemitunneilla. Kuhnusarvio kohtelee sinua aika epäreilusti”, Lily huokasi. Heillä molemmilla oli hyppytunti, sillä kumpikaan heistä ei opiskellut jästitietoa, numerologiaa tai ennustusta. He istuivat Tylypahkan nurmikentällä ja katselivat, kuinka muutamat uskaliaat sukeltelivat Tylypahkan järven syvässä vedessä härnäämässä jättiläiskalmaria. Severus kohautti olkapäitään. Hän pyöritteli käsissään näkymättömyysjuomapulloa. He olivat molemmat voittaneet palkinnon, mutta Kuhnusarvio oli ylistänyt Lilyä, kuten aina, mutta jättänyt taas Severuksen lähes huomiotta.

”Sinä myös, hyvää työtä. Sinulle on selvästi hyväksi opiskella neiti Evansin parina. Evans, sinusta voisi tulla loistava opettaja”, hän oli sanonut. Lily oli vastannut Kuhnusarviolle jotain, puolustanut häntä. Severus ei kuitenkaan ollut kuunnellut. Häntä ei harmittanut saada huonompia arvosanoja, kuin Lily, jos se johtui yksinkertaisesti siitä, että Lily oli parempi. Nyt he olivat kuitenkin onnistuneet yhtä hyvin, ja silti Kuhnusarvio ylisti vain Lilyä. Väittipä vielä, että hänen Severuksen hyvä suorituskin oli vain Lilyn ansiota.

”Ihan totta, Sev, minä tiedän, että sinä olet liemissä ihan yhtä hyvä, kuin minäkin. Hän varmasti tajuaisi sen, jos me ei enää istuttaisi vierekkäin tunneilla”, Lily yritti lohduttaa häntä. Severus kuunteli vain puolella korvalla. Eihän se Lilyn vika tietenkään ollut, että oli Kuhnusarvion suosikki. Mutta silti. Kuhnusarvio oli kehunut Potterin ja Mustan tuotosta ja lausunut jopa ystävällisiä sanoja Peter Piskuilanin liemestä, johon hän oli varmasti saanut apua ystäviltään. Avery oli totta kai myös saanut ylistystä, ”Juuri niin loistavaa, kuin sinulta odotinkin. Isäsikin oli loistava liemenkeittäjä!”. Severus puristi kätensä nyrkkiin. Hän viskasi turhautuneena käteensä puristamansa kiven niin pitkälle, kuin jaksoi. Hän oli hyvä, hän tiesi sen. Mutta hän olisi halunnut muidenkin huomaavan sen edes joskus.

”Kuule, Sev.. Muistatko, kun silloin kesällä yritit lukea minun ajatuksiani..”
”Enkä! Se oli vain –”
”No tunteita, välähdyksiä, mitälie. Mutta kuitenkin. Meillä on tässä vielä melkein kaksi tuntia aikaa. Haluaisitko kokeilla opettaa minulle miten niitä voidaan lukea, ja miten se voidaan estää?”
”No paras tapa estää lukilitiksen käyttäminen on kirota se, joka sitä yrittää.”
”Mutta sinä osaat tehdä sen ilmankin?”
”No… niin. Se on tietysti melko epäilyttävää, ja jos et halua paljastaa, että sinulla on jotain salattavaa, kiroaminen on vähän huono vastustuskeino.. Okklumeuksella voit yksinkertaisesti estää toisia pääsemästä mieleesi.”
”Miten se toimii?”
”No okklumeus on… Voit ensinnäkin tyhjentää mielesi, ja yksinkertaisesti estää itseäsi ajattelemasta yhtään mitään erityistä. Lukilitiksen käyttäjä voi provosoida sinut ajattelemaan ties mitä, ja sitten käyttää näitä ajatuksia sinua vastaan. Jos hillitset itsesi, ja keskityt vahvaan okklumeuksen, hän ei onnistu siinä.”
”Kuinka joku voi olla ajattelematta mitään?”

Severus hymyili. Hänestä tuntui mukavalta pitkästä aikaa taas tuntea, kuinka Lily halusi oppia häneltä jotain. Silloin, kun he olivat lapsia, Lily oli kysellyt häneltä paljon taikamaailmaan liittyviä juttuja, ja Severus oli tuntenut itsensä kovin tärkeäksi ja ylpeäksi siitä, että hänen selostuksensa kiinnostivat Lilyä niin paljon.
”No ei sinun välttämättä tarvitse ajatella täyttä tyhjyyttä. Voit myös keskittyä johonkin yksittäiseen tunteeseen tai vaikka… paritteleviin leppäkerttuihin”, Severus huitaisi kaavulleen lennähtäneen lemmenparin sivuun. Lily tirskahti.
”Riittää, että keskityt johonkin sellaiseen, mihin pystyt keskittymään, vaikka vastapuoli yrittäisi miten provosoida sinua. Lukilitiksella ei voi lukea koko mielen sisältöä, ainoastaan nähdä välähdyksiä niistä asioista joissa mielesi askartelee parhaillaan.”
”Eli jos keskityn vahvasti… vaikka niihin leppäkerttuihin, lukilitiksen käyttäjä ei näe mielessäni muuta, kuin parittelevat kertut?”
”No… niin. Vahva vastustaja tajuaa kyllä, että salaat jotain, mikäli yrität vain tyhjentää mielesi, tai keskittyä vahvasti johonkin asiaan. Ei ihmisen mieli toimi normaalisti sillä tavalla. Jos vastustaja yrittää normaalissa keskustelussa lukea mieltäsi, ja löytää sieltä pelkkää tyhjää…”
”…tai parittelevia leppäkerttuja?”
”No… vaikka. Joka tapauksessa, jos vastustaja löytää lukilitiksella päästäsi pelkkää tyhjää, hän ei pääse käsiksi ajatuksiisi tai muistoihisi, mutta sen sijaan hän kyllä arvaa, että yrität salata jotakin. Se ei välttämättä ole haitaksi, mutta sekin voidaan välttää.”
”Kuinka?”
”No… se vaatii jo vahvaa mielenhallintaa, täytyy kyetä piilottamaan vahvan okklumeuksen taakse kaikki ne ajatukset ja muistot, jotka haluat pitää salassa, ja ajatella muuten normaalisti. Sillä tavalla voi valehdellakin, pitää vaan piilottaa ne ajatukset, jotka ovat ristiriidassa valheen kanssa. Ja Lukilitis on vielä paljon vaikeampaa, kuin okklumeus.”

Lily kuunteli tarkkaavaisesti, ja katseli Severusta kiinnostuneena.
”Mutta sinä osaat Lukilitistakin?”, Lily kysyi. Severus hymyili.
”Jonkinverran kyllä”, hän vastasi ylpeänä.
”Kuinka hyvä sinä olet okklumeuksessa?” Lily jatkoi kiinnostuneena.
”No… Äitini jälkeen tuskin kukaan on päässyt okklumeukseni läpi, vaikka olisi yrittänytkin. En tosin tiedä, johtuuko se yrittäjien heikosta lukilitiksesta”, hän virnisti. Lilyn ihaileva katse sai hänet innostumaan lisää.
”Kuule, kokeillaan. Yritä tyhjentää mielesi, niin minä –”, hän aloitti.
”Eikös paras tapa ollut kirota vastustaja!”, Lily nauroi.
”Nojoo, mutta se ei liity okklumeukseen mitenkään. Se vaan estää käyttämästä Lukilitista”, Severus virnisti.
”Selvä, kokeillaan. Olen valmis.”

Severus keskitti katseensa Lilyn vihreisiin silmiin. Hän nielaisi, ja kiitti jälleen, ties monennenko kerran, jumaliaan siitä ettei juuri punastellut. Lopulta hän sai koottua mielensä ja keskittyi täysin Lukilitikseen. Hän näki muutamia välähdyksiä, mutta ei mitään selvää. Sitten hän näki välähdyksen omista kasvoistaan.
”Sinä ajattelet minun naamaani?”, hän kysyi yllättyneenä. Lily pyöräytti silmiään.
”No vaikea sitä on olla ajattelematta, kun se on suoraan kasvojeni edessä”, hän vastasi tuskastuneena. ”Miten meni?”
”Aika hyvin, pystyit selvästi vastustamaan hetken”, Severus sanoi nopeasti. Lily hymyili sanoille.
”Uusi yritys”, hän sanoi.
”Selvä, mutta koeta olla ajattelematta jotain muuta, kuin minun naamaani, niin minä yritän selvittää mitä mietit”.
He jatkoivat harjoittelua, kunnes kello alkoi lähestyä kahta. Heidän pitäisi ehtiä käydä vielä lounaalla ennen, kuin seuraavat tunnit alkaisivat. Lily oli itse asiassa ollut yllättävän hyvä ensikertalaiseksi, joskaan Severus ei ihan kaikella taidollaan yrittänytkään hänen suojaustaan läpäistä. Tuskin hän olisi uskaltanutkaan.
”Sinusta tulisi hyvä opettaja”, Lily virnisti heidän kävellessään kohti koulun ovia.
”No eikä tulisi”, Severus vastasi kauhistuneena.
”No miksei, tiedät asioista, sinä osaat selittää asian hyvin, jaksat kuunnella, ja olet kärsivällinen.. Sinähän voisit alkaa valmistumisen jälkeen opettajaksi Tylypahkassa!”, Lily selitti innoissaan. Severus suorastaan kauhistui.
”Kuule, minusta ei kyllä ikipäivänä tule opettajaa”, hän sanoi. ”On eri asia opettaa sinulle jotain, koska olet kiinnostunut, ja opit nopeasti. Mieti nyt millaisia apinoita tätäkin koulua käy! Pelkkä ajatuskin, että joutuisin opettamaan heille yhtään mitään… Enkä minä sitä paitsi edes pidä lapsista! Ihan totta Lily, olisin varmaan surkein valinta opettajaksi ikinä..”
”Älä viitsi Sev, aliarvioit itseäsi. Mitä sinä sitten haluaisit tehdä tulevaisuudessa? Mitä sinä aiot ottaa S.U.P.E.R kursseiksi?”, Lily kysyi silmäillen Severusta uteliaana.
”No… en minä oikein tiedä. Pimeyden voimilta suojautumista, liemiä, loitsuja, riimuja.. Haluaisin tutkia ja kehittää erilaisia loitsuja ja liemiä. Tai sitten tutkia pimeyden voimia, ja kehitellä niille vastamanauksia. Vanhojen kirousten purkamista ja sellaista”, Severus virnisti.
”Kuulostat innostuneelta”, Lily hymyili. ”Olen jopa vähän kateellinen. Minä en oikein tiedä mitä haluaisin tehdä koulun jälkeen. Olen hyvä melkein kaikissa aineissa, eikä minulla varmaan siksi ole oikein mitään lempiainetta johon suhtautuisin mitenkään erityisen intohimoisesti. Joskus mietin jotain taikaliemijuttua, toisaalta olisi tosi mielenkiintoista kasvattaa taikaeläimiä ja myydä vaikka jotain yksisarvisen jouhia. Toisaalta olisi hurjan kiinnostavaa toimia vahinkotaikojen peruutuspartiossa tai taikaonnettomuuksien ja – katastrofien osastolla ministeriössä! Mutta en ihan tosiaan ole vielä päättänyt mitään”, hän sanoi.
”No meillä on tässä vielä muutama vuosi aikaa miettiä”, Severus vastasi. He saapuivat suuren salin ovelle, jossa he erosivat ja siirtyivät omiin tupapöytiinsä.

Severus mietti syödessään keskustelua, jonka hän oli Lilyn kanssa käynyt. Opettajaksi hän ei missään nimessä tahtonut, hän halusi oppia ja kehittää itse jotain uutta, eikä vain jämähtää edistämään muiden oppimista. Hän halusi johonkin sellaiseen työhön, jossa hän saisi tutkia asioita, ratkoa ongelmia ja nähdä taikuutta monelta kantilta. Hän halusi menestyä, ja saavuttaa mainetta. Nähdessään Potterin jengin saapuvan saliin, Severus huokasi raskaasti. Vaikka hänellä olisi kuinka hienot tulevaisuudensuunnitelmat, hän oli yhä viisitoistavuotias koululainen. Koululainen, jolla oli vielä kolme vuotta opintoja käytävänä samassa koulussa, jonka James Potter kuvitteli omistavansa. Severus Kalkaroksen hartain toive sillä hetkellä oli, että opinnot olisivat pian ohi.

_______

Vastaukset kommentteihin vasta nyt, etten spoilaa niissä mitään tästä luvusta:
Brangwen: Kiitos jälleen ihanasta kommentista:) Päätin lopulta, että Lily ja Sev ovat tasavahvoja liemissä, ja molempien näkymättömyysliemille tulee vielä käyttöä;)
Emmy: Älä nyt odota sitä Jamesia, odotan kauhulla kun kohta täytyy alkaa kirjoittaa Lily/Jamesia (vaikka haluankin kirjoittaa heistä). Se on Sevvyn kannalta niin nyyh :< En halua kiusata lempihahmoani:D
_jj_: Kiitos kommentista:) Mary on Lilyn oikea kaveri (josta ei tosin taideta tietää muuta kuin nimi, mutta jääpä mielikuvitukselle enemmän tilaa), mutta muut tytöt on minun omaa keksintöä. Toivottavasti tykkäät vielä jatkossakin!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 08.08.2011 10:15:32

Hei! Liityn kommentoijiin.
Ficcisi on loistava,kuvailet todella hyvin ja kerrot tätä ficci todella hyvin.Kun luin tuntui kuin olisin seurannut tapahtumia, kirjoitat todella sujuvasti ja hyvin.yhden virheen huomasin kun luin mutta se oli niin mitätön ettei siitä olisi edes tarvinnut ilmoitta. Ennen kuin koulu alkoi tässä, minusta oli ihanaa että kerroit miten Severus ja Lily viettivät kesää. Viistokuja luku oli aivan yhtä mielenkiintoinen, oli myös erittäin hyvin keksitty että koulussa alettaisiin luulla. Lilyn ja Severuksen oleven yhdessä, pidin siitäkin miten kerroit heidän harjoitelustaan okklumeksen käyttöä. On jotenkin suloista että Lilyn ystävät pitävät Jamesia hauskana, sääliksi käy Jamesia Lily kun ei muina vuosina oikein ymmärrä häntä. Niin odotan innolla sitä kun James ja Lily alkavat olla yhdessä koska haluan tietää mitä Severus tuntee ja ajattelee asiasta.
Jatkoa odottelemaan jään innolla!

Kaunis kiitos
Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Peikonsukka - 08.08.2011 14:53:11

Mä pidän tästä edelleen vaikka on lyhyiden pätkien jälkeen vaikee mennä kommentoimaan mitään suurempaa. Severuksen mieleen päästiin kurkkaamaan pikkasen ja on iha siistii huomata et miten se on ihan erilainen ku meijän tuntema Severus olematta silti liian erilainen Rowlingin Severuksesta (juu taisin olla vaihteeks ainut joka mitään ymmärtää) mut eli siis se on täs viel nii lutunen pikkanen jolla on nii kovat tulevaisuuden suunnitelmat; "JA mustahan ei opettajaaa tule"-tyyliin mut siitä se viel kasvaa ja siit tulee iihaanaa :D
Mut joo eli siis samanlaista lisää ja ootan yhä seiskavuotta :) toivottavasti odotus sitte palkitaan :D

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Lunella - 12.08.2011 14:57:07

Vähän myöhässä kommentoin, mutta kommentoinpahan silti. Sain tämän kommenttikampanjasta kommentoitavaksi siis. <:

Severus/Lily on paritus, minkä parissa aloitin ficcailun, joten se on mulle hyvin tärkeä ja palvon hyvin kirjoitettua Severus/Lilyä. Tämä ehdottomasti on lukemisen arvoinen ja sääli, että tällä on näinkin vähän kommentoijia. Tykkään kirjoitustyylistäsi; se on mukavan helppolukuista ja sujuvaa. Et jää junnaamaan paikoilleen, vaan tahti on sopiva. Yksi juttu, mikä mua vähän lukiessa häiritsi, on pilkku- ja pistevirheet. Esimerkiksi näissä kohdin:

Lainaus

”Lily hei, tule istumaan minun viereeni liemissä! Sinä olet luokan paras, jos vain vähän auttaisit, niin…”, Mary kysyi epätoivoinen ilme kasvoillaan.
”Lily taitaa mennä taas Prinssin viereen”, Nellie Wemyss keskeytti astuessaan makuusaliin kuivatellen suihkun jälkeen kosteita kiharoitaan taikasauvansa avulla.
”Prinssin?”, Anne nauroi.

Eli siis jos lopetat repliikin kysymys- tai huutomerkkiin niin silloin lainausmerkkien jälkeen ei tule pilkkua, eikä myöskään tuon kolmen pisteen jälkeen. Lisäksi tuossa ensimmäisessä lausessa Mary kysyi, mutta lauseen lopussa ei ole kysymysmerkkiä, mikä vähän häiritsi. Muuten teksti oli kokolailla virheetöntä ainakin minun silmilleni.

Henkilöt on mukavan IC... tai no, henkilöt ovat sellaisia, miksi ne olen kuvitellut. Severus on oma itsensä, samoin Lily ja kelmit. Tykkäsin myös tuosta, että vaikka Severus onkin oma itsensä, niin hänessä silti huomaa jotain sinun omaakin; Severuksella on tulevaisuudensuunnitelmia, esimerkiksi. Minun vaan kävi niin sääli Severusta, kun hän on niin innoissaan tulevaisuudensuunnitelmistaan, mutta lopulta ne kuitenkin kariutuvat ja hän päätyykin opettajaksi, vaikka hän sitä ei nimenomaan halunnut. Tulee tunne, ettei Severuksella oikeastaan enää kouluvuosien ja Lilyn kuoleman jälkeen ollut mieleistään elämää. ;__;

Mä en henkilökohtaisesti kauheasti tykkää tällaisista kouluvuosi-draamailu-ficeistä, jos niissä ei ole suurempaa juonta, varsinkin kun tässä tapauksessa jo tiedämme, että Lily ja Severus eivät loppujen lopuksi ole yhdessä ja Lily nai Jamesin. Siksi kysynkin, että onko tässä ficissä tulossa muuta kuin tätä draamailua? Mua kiinnostaa myös kovasti, että aiotko lopettaa tämän samoin kuin miten näiden kahden suhde päättyi itse kirjasarjassa.

Mutta vaikka mä en ole mikään draaman suurin ystävä, mua kyllä kiinnostaa tietää, päätyykö Lily ja Severus jossain vaiheessa tätä ficciä seurustelemaan ja miten kaikki tulee päättymään näiden välillä. Ja mitä kaikkea Lilylle ja Severukselle tulee tapahtumaan? Jään siis seurailemaan tätä vastedeskin. Tykkäsin ja kiitos näistä luvuista, jotka on julkaistu. <:

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 12.08.2011 22:48:53

Uusi luku! Toivottavasti pidätte:) Ja jos joku teistä arvaa, ketä ajattelin kun kehitin Matthew Alvinin hahmon, niin viisikymmentä tupapistettä hänelle (Emmy ei saa vastata!). Kyseessä on fiktiivinen hahmo, muttei Potterhahmo.

Kuolotar & _jj_: Kiitos kiitos kehuista:) Toivottavasti myöhempien kouluvuosien kuvaus vastaa teidän odotuksia! Sinne on kuitenkin vielä piiitkä matka. Ja niin! Lupaan pyhästi olla sortumatta kelmificcien suuriin kliseisiin, kun se aika koittaa, että alan kirjoittaa heistä enemmän.

Lunella: Kiitos todella paljon rakentavasta palautteesta! Täytyy ruveta seulomaan noita pilkku- ja pistevirheitä tuolta ihan tosissaan.. Olen meinaan ihan säännönmukaisesti laittanut esimerkiksi juuri kolmen pisteen ja kysymysmerkin jälkeisen lainausmerkin perään pilkun. Harmi että olen jo kirjoittamassa luvussa 21... hiukkasen tekstiä läpikäytävänä! Hyvä oppia tässä vaiheessa että se on väärin :D Kiitos! Mitä tulee kouludraamailuun, niin sitähän tämä on. Tykkään itse kirjoittaa ja lukea sellaisia slice of life tyyppisiä tarinoita, joten tämäkään ei juoneltaan välttämättä huikaise (vaikka se onkin tarkkaan mietitty), ja voi olla joidenkin mielestä tylsä. Tietysti kouluvuosien jälkeen (n. 200 sivun päästä....) juttu muuttuu synkemmäksi, ja vakavemmaksi kun aletaan pohtia miten Severus - Voldemort - Dumbledore kolmio alkaa rakentua, ja miten Severus lopulta kasvaa siksi mieheksi, jona me hänet tunnemme. Mutta sinne asti pääseminen kestää vielä pitkään. Olen vasta kirjoittamassa viidennen vuoden kevättä...

_________________

Luku 7

Seuraavat viikot kuluivat opiskelujen merkeissä. Keholeijus loitsu oli levinnyt aluksi Luihuisten keskuudessa, mutta pian myös moni muu innostui käyttämään sitä. Yksikään tyttö ei pitänyt enää hametta kaapunsa alla, eikä kukaan koskaan tiennyt kuka singahtaisi ilmaan seuraavaksi, ja kenen toimesta. Kuhnusarvion jakamat näkymättömyysjuoma-annokset lisäsivät myös jännitystä koulupäiviin, sillä vähän väliä jossain leimahti salakuuntelun seurauksena syntynyt riita, puhumattakaan piloista ja säikyttelyistä, joita näkymättömät myös harrastivat.

Potter kumppaneineen järjesti näkymättömänä ties minkälaisia temppuja ja yllättäviä ilmestymisiä milloin mihinkin. Lily alkoi epäillä, etteivät Kuhnusarviolta saadut pienet näkymättömyysjuoma-annokset millään voisi riittää sellaiseen. Hänellä ei kuitenkaan ollut todisteita päinvastaisestakaan, joten ehkä Potter jengeineen käytti juomia erittäin suunnitelmallisesti ja säästäväisesti.

Viime päivinä he olivat kuitenkin majailleet epäilyttävän paljon kirjastossa, tai oleskeluhuoneen syrjäisimmässä nurkassa. Lily oli jokseenkin utelias tietämään, mitä he puuhasivat, mutta he keskustelivat niin hiljaa, ettei hänellä ollut mahdollisuutta salakuunnella. Parhaillaan he istuivat oleskeluhuoneen nurkassa päät yhdessä.

”Kesällä minä melkein jo onnistuin siinä! Ihan totta, senkun vaan mennään ja kokeillaan. Lahjattomat opiskelee”, Musta sanoi kärttyisenä niin kovaa, että Lilykin kuuli.
”Se voi mennä pahasti pieleen, eikä…”, Lupin toimi ilmeisesti taas järjen äänenä porukalle. Lily ei kuullut enää miten keskustelu jatkui, mutta arveli, että kyseessä oli jälleen joku idioottimainen kepponen, johon he olivat ryhtymässä. Lupin näytti jokseenkin sairaalta, eikä Lily voinut olla vilkaisematta ikkunasta ulos. Ilta oli jo pitkällä, ja kuu alkoi nousta metsän takaa. Vielä muutama päivä, ja se olisi täysi. Lily vilkaisi taas Remusta ja sysäsi sitten asian mielestään. Hän uskoi yhä, että Severus oli väärässä sen asian suhteen. Lily nappasi käteensä Päivän Profeetan, joka lojui viereisellä nojatuolilla. Häntä väsytti hieman, mutta pian hänen täytyisi lähteä kiertämään seitsemäs kerros Lupinin kanssa, ja varmistamaan ettei käytävillä enää liikkuisi oppilaita.

"London Hilton hotellin räjähdys edelleen selvittämättä", ilmoitti heti ensimmäinen otsikko. Lily huokasi. Irlannin ja Iso-Britannian välit olivat kireät: jästit tappelivat keskenään ja räjäyttelivät pubeja, ja tämänkin iskun oletettiin liittyvän samaan sarjaan. Velhomaailmassa kuitenkin tiedettiin, että kyseessä ei tällä kertaa ollut jästien keskinäinen juttu. Tapahtumia oli selvästi edistetty taikuudella. Ilmeisesti joku sai siitä huvia, että jästit tappoivat toisiaan.

Muutkaan lehden jutut eivät tuoneet parempia uutisia. Kaksi ministeriön työntekijää oli komennutettu, ja heidät oltiin saatu kiinni vakoilusta. Naamioituneiden miesten joukko oli hyökännyt jästimiehen ja noitanaisen häihin, ja sulhanen oli surmattu. Vanha noita, joka oli salaa autellut taikakeinoin kylässään asuneita jästejä, oli löytynyt pahoin kidutettuna kotoaan. Kaksi kuolonsyöjäksi itseään kutsunutta naamiomiestä oli pidätetty, mutta toinen oli päässyt karkuun ja toinen väitti nyt toimineensa komennuskirouksen alaisena. Velhoneuvoston jäseniä erosi tehtävistään, sillä he pelkäsivät, että rikollisten tuomitseminen saattaisi heidän perheensä vaaraan.

Lily heitti lehden pois käsistään. Häntä ei suoranaisesti pelottanut, mutta hänellä oli silti epämukava olo. Tällaisia uutisia oli julkaistu tipoittain, mutta kiihtyvään tahtiin koko hänen kouluaikansa ajan. Aluksi hän oli uskonut, että pahantekijät saadaan nopeasti kiinni, mutta pikkuhiljaa toivo alkoi hiipua. Heidän johtajansa oli vaatinut avoimesti ministeriötä luopumaan salaisuussäädöksistä, jotka pakottivat velhot piilottelemaan jästeiltä.

Hänen puheensa velhojen nostamisesta ansaitsemalleen paikalle yhteiskunnassa upposivat moniin - etenkin puhdasverisiin velhosukuihin, kuin häkä. Tästä seurasi kuitenkin järjetöntä jästivihamielisyyttä. Aluksi Lily oli ajatellut, että kyseinen esitys oli antanut tietyille tahoille vain tekosyyn käydä heidän kimppuunsa, ja että iskut olivat vain satunnaisten jästivihaajien tekosia. Pian kuitenkin ilmeni, että tuo Pimeyden Lordiksi itseään tituleerannut velho ei tuominnut iskuja, vaan päinvastoin, rohkaisi niihin. Hän halusi valtaa itselleen ja velhosuvuille, eikä ilmeisesti kaihtanut keinoja.

Kello kilahti hiljaa takan reunuksella, ja Lily nousi ylös sohvalta. Hän käveli Lupinin luokse, ja pojat hiljenivät heti, kun huomasivat hänen tulleen lähemmäs. Potter virnisti hänelle leveästi, ja tökkäsi Lupinia kylkeen.
"Juttelin tässä juuri Remuksen kanssa, mitäs sanoisit, jos tulisin seuraksesi hänen sijastaan", hän kysyi. Lupin katsoi Potteria kasvoillaan ilme, josta Lily päätteli helposti, että Potter ei todellakaan ollut jutellut Lupinin kanssa asiasta.
"Sinä et ole valvojaoppilas", Lily totesi ykskantaan. Lupin ei sanonut mitään, mutta nousi itsekin seisomaan. Hän vaikutti kalpealta ja vaisulta, ja hieman pahoinvoivalta.
"Kyllä minä pärjään yksinkin, jos olet kipeänä", Lily sanoi ystävällisemmin. Remus hymyili vaisusti, mutta kieltäytyi tarjouksesta. He lähtivät yhdessä, ja olivat juuri poistumassa oleskeluhuoneesta, kun Potter juoksi heidän peräänsä.
"Evans, Kuhnusarvio pitää varmasti tänäkin vuonna Kurpitsajuhlatanssit, ja sinä saat varmasti kutsun. Mennäänkö yhdessä?" hän sanoi pöyhien tukkaansa. Ennen, kuin Lily ehti vastata, hän jatkoi hieman hermostuneen oloisena: "Etkai sinä sentään ole vielä lupautunut kellekään? Se Korpinkynnen jahtaaja, Matthew Alvin, uhkasi pyytää sinua ennen minua, mutta sanoin ettet sinä hänestä ole kiinnostunut...".
"Auts!" Musta huudahti sohvalta heidän takaansa. "Tuota sinun ei olisi pitänyt sanoa!".
"Ei todellakaan!" Lily äyskähti. "Kuka sinä olet päättämään mistä minä olen kiinnostunut?"
"Siinä näet, James. Naiset ei tykkää siitä, että joku kuvittelee tietävänsä mitä ne ajattelee", Musta pisti väliin.
"Sinähän sen tiedät", Piskuilan tirskahti. "Näin, kun Anemone yritti lyödä sinua luudanvarrellaan, kun yritit–”
"Pää kiinni, Peter!" Sirius vastasi heittäen nauravaa poikaa sohvatyynyllä. Lily mulkaisi pahasti Potteria, ja lähti sitten Lupinin kanssa käytävään.

"Remus, sanoiko Matthew minusta oikeasti noin?" Lily kysyi, kun he olivat kulkeneet hetken vaitonaisina pitkin käytävää.
"Taisi se sanoa", Remus vastasi poissaolevasti. Lilyä hymyilytti. Matthew Alvin oli lähes joka tytön unelma. Urheilullinen, komea... Tosi komea! Matthew oli korpinkynnen tavoitelluin poikamies, mutta kovin erilainen, kuin Sirius Musta (joka oli Rohkelikon tyttöjen päiväuni numero yksi). Siinä missä Sirius pyöritti kerralla kolmea tyttöä lupailemalla vaikka mitä, Matthew oli viileän etäinen. Saaden tytöt innostumaan vielä enemmän. Lily ei ollut koskaan jutellut hänen kanssaan, eikä tiennyt hänestä juuri mitään muutakaan. Oli kuitenkin melkoisen imartelevaa, että Matthew saattaisi olla kiinnostunut hänestä. Remuksen syvä huokaus herätti hänet kuitenkin näistä ajatuksista.

"Oletko sinä kunnossa? Pystyn kyllä hoitamaan tämän yksinkin", Lily toisti ehdotuksensa.
"Ei tarvitse. Minulla on vain vähän kuumeinen olo, mutta voin hyvin tehdä tämän kierroksen", Remus vastasi hitusen uhmakkaasti.
"Selvä... mutta sen jälkeen menet sairaalasiipeen!" Lily vastasi tiukasti.
"Menen kyllä, viimeistään huomisaamuna.." Remus vastasi syvään huokaisten.
"Varmasti kurjaa sairastella tuolla tavoin", Lily sanoi myötätuntoisesti. "Mutta kyllä sinun nyt pitäisi mennä lepäämään. Me ei onnistuta nappaamaan yhtäkään hiippailevaa oppilasta rysän päältä, kun sinä huojut ja huokailet tuolla tavalla", hän jatkoi hymyillen. Remus näytti jokseenkin surkealta, ja selvästi pohti jaksaisiko hän sittenkään.
"Pärjäätkö sinä varmasti yksin?" hän kysyi sitten.
"Pärjään. Saat tehdä saman minulle sitten, kun minä olen joskus kipeä", Lily vastasi. Remus hymyili.
"Anteeksi. Luulin ihan tosissani, että jaksaisin. Yleensä se ei ole näin paha etukäteen", hän sanoi vaisusti.
Lilystä näytti siltä, että Remus suorastaan pelkäsi. Lily ei oikein tiennyt miksi, mutta yhtä kaikki hän hetken mielijohteesta halasi Remusta nopeasti.
"Kyllä sinä paranet", hän sanoi, ja toivoi sitä todella. Remus hymähti hämillään, ja lähti sitten kohti sairaalasiipeä.

***

Koulupäivän jälkeen Lily ja Severus istuivat kirjastossa tekemässä taikaliemien läksyjä. Remus oli ollut poissa koko päivän, ja ainakin Severus oli pannut sen merkille.
"Lily hei, ihan totta. Olen aivan varma, että hän on ollut kipeänä aina nimenomaan täydenkuun aikaan, olen tarkkaillut –"
"Entä sitten? Se voi olla vaikka mitä muuta!"
"Mieti nyt, miksi kutsutaan sellaista otusta, joka muuttuu kerran kuukaudessa äkäiseksi ja sairaan näköiseksi, ja sitten –"
"Naiseksi."
"Täh?"
"Ihan totta Sev, noiden oireiden perusteella Remuksella voisi ihan hyvin olla vaikka erittäin täsmälliset ja kivuliaat kuukautiset!"

Lily oli tokaissut kommenttinsa melko kiukkuisesti, mutta alkoi kikattaa nähtyään Severuksen kasvoille levinneen tyrmistyneen ilmeen.
"Asia ei kuulu meille kummallekaan, mikset vaan unohda koko juttua? Onhan se surullista, että hän on niin paljon kipeänä, mutta mikä hänellä sitten onkin, hän on hyvässä hoidossa", hän jatkoi ystävällisemmin.
”Mutta hän voi olla vaarallinen! Ja sinä liikut hänen kanssaan kahdestaan…”
”Severus, sinä olet ennakkoluuloinen! Vaikka hän olisikin ihmissusi, hän olisi silti vaarallinen vain kerran kuussa, ja silloin hän ei ole oppilaiden joukossa”.
”Sinun ei silti pitäisi olla kaksin hänen kanssaan!”
”Älä ole naurettava. Rehtori Dumbledore ei ikimaailmassa olisi päästänyt häntä tänne, jos hän olisi vaaraksi!”
”Ei Dumbledore tiedä kaikkea! Sinun sietäisi varoa, olet ihan liian luottavainen!”
”Luotan enemmän Dumbledoren päätökseen, kuin sinun epäilyihisi. Ja kuka tässä on luottavainen? Sinä liikut aina vain enemmän Averyn jengin kanssa, vaikka tiedät mitä he tekevät ja puhuvat!”
”Eivät he pahoja ole, he vain –”
”Miksi sinun täytyy puolustella heitä? Tiedät, että he ovat kiinnostuneita pimeyden voimista! Paitsi, että niin olet sinäkin..”
”No kiinnostunut, mutta en minä..”
”Sinä et ehkä käyttäisi pimeyden taikoja, mutta samaa en usko heistä. Ja olethan sinä kuullut mitä ne puhuvat kuraverisistä.”
”Lily!”
”Älä väitä vastaan.”

Lily veti henkeä, ja katsoi Severusta tuimasti. Poika väisti katsetta ja alkoi selata kirjaansa. Silloin, kun Severus ei ollut kieltänyt heidän seurusteluaan, hän oli kuvitellut, että kenties heidän välilleen voisi kehittyä jotain. Toisin oli kuitenkin käynyt. Heti, kun koulu kunnolla alkoi, he ehtivät tuskin näkemään toisiaan. Severus pysytteli Luihuisten joukossa, hyvä, kun sentään tervehti häntä käytävällä. Liemitunneilla he olivat edelleen pari, ja silloin tällöin, kun Luihuiset olivat muualla, he ehtivät juttelemaan. Lily ei keksinyt siihen muita syitä, kuin sen, että Severus ei yksinkertaisesti halunnut Luihuiskaverinsa näkevän häntä Lilyn seurassa.

”Voi Severus”, Lily huokasi.
”Mitä?”, poika vastasi hieman kärttyisenä.
”Avery ja kumppanit ovat katselemassa Luihuisen huispaustreenejä. Olisitko sinä muuten tullut tänne minun kanssani?”, Lily kysyi vaisusti.
”Olisin. Me ei olla pitkään aikaan ehditty juttelemaan mistään”, Severus vastasi katse edelleen kirjassaan.
”Niin.. minusta vaan tuntuu, että sinä olet alkanut taas vältellä minua”, Lily huokasi ja tuijotti edessään olevaa kirjaa.
”Lily hei, en minä sinua välttele. En vain halua, että joudut tekemisiin heidän kanssaan, he ovat vähän –”
”Tiedän! Ja siksi en ymmärräkään miksi olet heidän kanssaan!”
”Itse liikut Lupinin kanssa!”
”Älä taas aloita. Me ollaan valvojaoppilaspari, ja mitä tulee –”
”Minä en vain halua… Lupin on Potterin kaveri, ties mitä he juonivat… Ties millaiseen vaaraan sinä vielä heidän kanssaan joudut!”
”Severus!” Lily ähkäisi. Hän ei ehtinyt kuitenkaan vastata mitään, kun Potter, Musta ja Piskuilan ilmestyivät kirjahyllyjen välistä heidän luokseen.

”Kuulinko oikein, mainitsiko Ruikuli minun nimeni?”, Potter huudahti.
”En”, Severus vastasi nopeasti ja vetäisi taikasauvansa esiin. Pojat nauroivat hänelle remakasti.
”Evans, Professori Kuhnusarvio lähetti kutsunsa tänä aamuna. Kai sinä jo sait omasi”, Potter kysyi virne kasvoillaan.
”Ei hän sinun kanssasi halua lähteä”, Severus sähähti. Potter yritti yhtä aikaa loitsia ja näyttää hyvältä, joten hänen taikansa meni huti. Severus reagoi nopeasti, ja tähtäsi hajotusloitsun tämä silmälaseihin. Loitsu osui maaliinsa, ja silmälasit räsähtivät rikki. Severus ei ehtinyt, kuin naurahtaa, kun Musta jo heitti häntä kohti polttoherjan ja Severuksen kaapu kärventyi olkapäästä.
”Ja sinunko kanssa hän sitten lähtisi”, Potter sähähti ja kohotti sauvansa.
”VARJELUM!”, Lily kiljaisi ja iski kilpiloitsun tappelijoiden väliin.
”Potter! Minä en lähde sinun kanssasi yhtään mihinkään, etkö sinä jo usko!”, hän myrskysi.
”Etkai sinä sentään tuon kanssa mene?”, Potter vastasi hiukan hämillisen oloisena.
”En todellakaan. Menen juhliin mieluummin sivistyneiden ihmisten kanssa, kuin sellaisten luolamiesten, jotka käyvät toistensa kimppuun heti, kun vaan sattuvat näkemään toisensa”, Lily kihisi.
”Siinäs kuulit, Ruikuli!”, Piskuilan nauroi.
”Tarkoitin teitä kaikkia!”, Lily huusi ja paiskasi kirjan pöydälle. Severus katsoi Lilyä tyhjä ilme kasvoillaan, pakkasi oman laukkunsa yhdellä sauvanhuitaisulla ja häipyi paikalta horjahtaen mennessään Piskuilanin tönäisyn seurauksena. Samassa Matami Prilli ilmestyi paikalle, ja piti paikalle jääneille kiukkuisen saarnan siitä, miten kirjastossa tulee käyttäytyä.

Kun Lily vihdoin jäi yksin pöydän ääreen, hänen teki mieli itkeä. Että Potterin ja Severuksen pitikin kokoajan haastaa riitaa keskenään. Ja miksi ihmeessä Severus oli niin käsittämättömän vakuuttunut siitä, että Remus olisi hänelle vaaraksi. Dumbledore oli sentään luottanut Remukseen niin paljon, että oli valinnut hänet valvojaoppilaaksi.
”Hei, Evans”, joku sanoi ja havahdutti Lilyn ajatuksistaan. Matthew Alvin oli kävellyt hänen eteensä.
”Hei!”, Lily sanoi hieman hämmentyneenä, mutta hymyili kuitenkin ystävällisesti.
”Anteeksi, minun ei ollut tarkoitus kuunnella, mutta sitä ei oikein voinut välttääkään. Kuulin, että sinulla ei vielä ole seuralaista Kuhnusarvion Kurpitsapippaloihin”, hän aloitti ja hymyili kevyesti. ”Tahtoisitko mennä minun kanssani?”.

Lily huokasi, hän oli itse asiassa oikeasti ajatellut pyytää Severusta. Mutta toisaalta Severus oli kieltäytynyt kerran aikaisemminkin, ja äskeisen jälkeen hän tuskin olisi sen halukkaampi lähtemään. Ja sitä paitsi, Avery ja joukko muita Luihuisia olivat myös tulossa paikalle. Tuskin Severus haluaisi lähteä hänen kanssaan.
”Kyllä se sopii”, Lily sanoi ja hymyili. Matthew vastasi hymyyn, kiitti ja lähti takaisin kavereidensa luokse nyökäten hyvästiksi. Lily lysähti takaisin tuoliin. Hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla innoissaan. Matthew Alvin oli pyytänyt häntä.. Mutta hänellä oli edelleen kurja olo. Hänen ei olisi pitänyt suuttua Severukselle, hyväähän poika vain kai oli tarkoittanut, ja mitä tappeluun tuli, Potterhan sen oli aloittanut. Lily pakkasi tavaransa, ja päätti lähteä etsimään. Hän oli anteeksipyynnön velkaa.

***

Severus häipyi kirjastosta niin nopeasti, kuin juoksematta pääsi. Hän ei suunnannut Luihuisen oleskeluhuoneeseen, vaan lähti väkijoukon ohi pääovista pihalle. Käveltyään tarpeeksi hän istui puun alle, nykäisi kouluviitan harteiltaan ja heitti sen viereensä maahan. Hän pyöritteli hetken taikasauvaa kädessään ja räjäytti sitten kiukkuisesti muutaman kovakuoriaisen nurmikolta.

Hän oli vihainen Potterille, joka oli keskeyttänyt heidän keskustelunsa. Enemmän häntä kuitenkin harmittavat Lilyn sanat. Tietenkään Lily ei halunnut lähteä hänen kanssaan, mitä hän oli edes kuvitellut. Hän oli nähnyt kutsukortin Lilyn laukussa, ja hän oli tosiaan salaa toivonut, että ehkä… Mutta eihän se tietenkään niin mennyt. Lilyhän oli sanonut aika selvästi, ettei todellakaan olisi menossa juhliin Severuksen kanssa. Severus kirosi sitä, että oli tullut edes ajatelleeksi, että se olisi mahdollista. Pieni lohtu sentään, että Lily oli kieltäytynyt menemästä Potterinkaan kanssa.

Hänen olisi pitänyt ajatella järjellä. Hän ei osannut tanssia, ja oli sitä paitsi kieltäytynyt tiukasti viimevuonna, kun Lily oli häntä pyytänyt. Hän ei edes muistanut, miksi oli tehnyt niin. Ja kun asiaa ajatteli järjellä, ei hänellä tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia. Lily oli kiltti, suosittu, kaunis ja fiksu. Hän itse oli kaikkea muuta, kuin suosittu, komea tai erityisen fiksu. Kaiken lisäksi Lily kuvitteli hänen häpeävän tytön seuraa. Hänen täytyi myöntää, että kaikki olisi ollut paljon helpompaa, jos Lily olisi ollut edes puoliverinen. Jästisyntyiset eivät olleet erityiset suosittuja Luihuisporukoissa, eikä Severus itsekään suhtautunut heihin kovin positiivisesti. Lily oli kuitenkin poikkeus, sillä hän oli paljon fiksumpi ja taitavampi, kuin monet puhdasveriset. Ja hän oli tuntenut Lilyn vuosia. Juuri hän oli kertonut Lilylle taikamaailmasta ensimmäisen kerran. Lily oli erityinen, olkoonkin, että hän oli jästisyntyinen. Koulussa se oli kaikkien tiedossa, mutta kenties myöhemmin… koulun jälkeen. Eihän kukaan arvaisi sitä, ellei Lily kertoisi?

***

Lily asteli pääovista syksyiseen auringonpaisteeseen ja räpytteli hetken silmiään tottuakseen valoisuuteen. Sitten hän huomasi Severuksen istuvan yksinään pihan toisella puolella, ja oli jo aikeissa kävellä reippaasti hänen luokseen, kun hän huomasi huispauskentältä saapuvat Luihuiset. Hekin olivat huomanneet Severuksen, ja kävelivät oikopäätä hänen luokseen. Ryhmä oli pian uppoutunut johonkin kiihkeään keskusteluun, ja koska he olivat osaksi puun takana, eivät he huomanneet Lilyä, joka lähestyi heitä ja pysähtyi sitten vähän matkan päähän.

”Smith on liian kiltti luihuisen kapteeniksi. Rogers pitäisi potkia pihalle joukkueesta, hän on surkeampi pitäjä, kuin se Korpinkynnen kuraverinen apina”, eräs luihuisen joukkueen jäsenistä mesosi kovaan ääneen. Lily ei muistanut pojan nimeä.
”Ettekai te silti Rohkelikolle häviä?”, Severus kysyi.
”No sepä se. Rohkelikon jahtaajakolmikko on tosi kova, ja jos meidän pitäjä on surkimus, ei –”, poika jatkoi äkäisesti.
”Sinä olet etsijä, hurjatkaan jahtaajat eivät voi mitään, jos nappaat siepin tarpeeksi nopeasti”, keskeytti toinen.
”Rohkelikolla on aika hyvä etsijäkin”, etsijä vastasi niin hiljaa, että Lily juuri ja juuri kuuli sen.
”Sehän on kuraverinen!”, Mulciber vastasi nauraen.
”Eikä ole, kun puoliverinen”, etsijä vastasi.
”Eikö se ole melkein yhtä paha”, Rosier virnisti.
”Kiitti vaan!”, Severus murahti kädet kaavun taskuissa.
”Älä huoli, Prinssi. Parempi sekin, kuin, että olisit täysin kuraverinen”, Rosier vastasi läimäyttäen Severusta hartioille.

Lily kiristeli hampaitaan, ja odotti, että Severus vastaisi kommenttiin jotain. Sen sijaan, että olisi väittänyt vastaan, Severus kuitenkin vain naurahti, ja huispauskeskustelu jatkui, nyt sen verran hiljempaa, ettei Lily saanut siitä enää selvää. Hän kääntyi kannoillaan ja lähti kiukkuisena kävelemään toisaalle, päätyen lopulta istumaan kivipenkille riistanvartijan mökille vievän polun varteen. Tietenkään Severus ei ruvennut puolustamaan jästisyntyisiä siinä seurassa, mutta silti… Keskustelun sävy oli kuulostanut siltä, että Severus oli muiden kanssa täysin samaa mieltä asiasta. Lily huitaisi äkäisesti liian lähelle yrittänyttä hyttystä, ja löi rystysensä vahingossa penkin käsinojaan. Hän kirosi ääneen ja nuolaisi käteen tullutta nirhamaa. Perhanan Severus.

Lily oli yrittänyt jättää muut luihuiset omaan arvoonsa. Hän oli yrittänyt ymmärtää Severuksen käytöstä. Mutta silti hän pelkäsi, että Severukselle hänen syntyperänsä merkitsisi enemmän, kuin hän itse. Hänen olisi saatava tietää, mitä mieltä Severus todellisuudessa oli. Jos poika tosiaan oli vain liian kiltti sanoakseen asiaa hänelle suoraan… tai jos Severus piti heidän ystävyyttään yllä enää tavan vuoksi. Lily ei halunnut uskoa sitä, mutta silti pieni epäilys kaihersi häntä aina välillä. Hän ei kuitenkaan voinut muuta, kuin luottaa parhaaseen ystäväänsä. Hän vilkaisi luihuisten suuntaan ja päätti sitten odottaa sopivaa hetkeä kysyäkseen Severukselta asiasta kahden kesken.

You've got your dumb friends
I know what they say
They tell you I'm difficult
But so are they
But they don't know me
Do they even know you?
(Avril Lavigne - My Happy Ending)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 12.08.2011 23:38:54

Hups, jäi 6. luvun kommentointi välistä:D No ensin siitä: Luku oli vähän lyhyt ja tapahtumaköyhä, mutta olit hienosti miettinyt noita Sevyn tulevaisuudensuunnitelmia. Sitten tässä seitsemännessä luvussa tapahtui jo enemmän:) Severus on kauhean ennakkoluuloinen Remusta kohtaan, ja etääntyi tässä vähän Lilystä:( Minusta olisi kivaa jos kirjoittaisit vähän enemmän muistakin hahmoista, ettei koko ajan pyörisi vaan Lily/Severuksen ympärillä. Vaikka he ovatkin tarinan päähenkilöitä, niin voi niitä muitakin ihmisiä välillä kirjoittaa vähän enemmän mukaan. Emt. Kello on vasta näin vähän ja olen silti niin väsynyt että tästä kommentista ei taida saada mitään selvää?

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 13.08.2011 13:13:35

Nyyh, lukuisista syistä johtuen jäi kuutosluku kommentoimatta. Korjataan virhe nyt;

Lilyn ja Severuksen keskustelut ovat edelleen ihan huippuja. Tuo opettajaphdinta oli aika huvittava. Mutta tottahan Seveus puhui, pedagogisesta näkökulmasta se on ehkä hirstorian huonoin opettaja ;D Tämä uusin luku oli melkein itkun paikka. Väärät sanat väärässä tilanteessa ja sivusta kuullut keskustelut, yhtälö, josta tulee vain synkkää draamaa ja rikkoutuneita ihmissuhteita. Pidän muuten erityisen paljon siitä, miten kuvaat Lupinia. Juuri tuollainen kiltti poika se on ollut.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 14.08.2011 21:51:19

Jes uusi luku tullut!

Luku oli oikein nautittava pidin tästä kovasti,minusta oli mukavaa kun se Matthew Alvin pyysi Lilyn kuhnusarvion kekkereisiin.Se oli myös kiintoisaa kun Lily kuuli Luihusjengin keskustelun,James on niin ihana kun jatkaa aina Lilyn hurmaamista. Minusta alkaa tuntua että James saa vain intoa siit kun Lily antaa hänelle rukkasia. Niillä varmaa voisi varustaa jo koko tylypahkan oppilaat tai ainakin rohkelikon!

Luihuset ei taida oikein pitää omasta joukkueestaan, se että haukutaan muita joukkuieta oikein olan takaa on sitä todellista luihus meininkiä.Kuvasit luvun ihanasti pidin siitä kovasti, Voi sälii ettei Lily kutsunut Severusta kuhnusarvion juhliin :( mutta se nyt oli taas kohtalon oikku. Taitaa Severus olla mustan kipeä kun on niin huolissaan Lilystä joka partioi Remuksen kanssa.

Mukavat naurut sain kun Lily ilmoitti Severukselle että Remus voisi sairastaa kuukautisia! ;D
Kiitos paljon mahtavasta luvusta, Jatkoa pian

Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 21.08.2011 23:06:12

Hei!

Anteeksi kamalasti myöhästynyt luku, viime sunnuntaina oli päällä sellainen ketutus että oksat pois (syynä mm. tämä (http://marsupieni.net/peura/IMG_3014.JPG), moottoritienopeus ja peura ei sovi yhteen, henkilövahingoilta säästyttiin), että unohtui koko julkaiseminen. Ja tämä viikko on sitten mennyt töissä ja kaikessa muussa, joten.. Annattehan anteeksi? Kiltit?

Kuolotar, Brangwen ja Emmy, kiitos kun jaksatte lukea ja kommentoida:) Olen saanut teiltä ihan liikaa kehuja! Toivottavasti jatko ei petä odotuksianne:)

Luku 8

Lily heitti lehden käsistään Marylle, joka vilkaisi sen etusivua ja tyrkkäsi lehden eteenpäin Nellielle. Etusivulla kerrottiin taas uusista hyökkäyksistä, eikä heitä huvittanut enää lukea niistä. Aamupalalla oli melko apea tunnelma, sillä Betty Gerard oli saanut tiedon aurori-isänsä kuolemasta, ja eräs toisluokkalainen korpinkynsi oli lähtenyt katsomaan kahakasta vaivoin selvinneitä vanhempiaan Pyhään Mungoon. Jopa Potter jengeineen söi paahtoleipää kasvot vakavina, vaikka he yleensä koettivat kaikin mahdollisin tavoin piristää Rohkelikkoja.

”Eikö tämä lopu ikinä?”, Lily huokasi.
”Pahalta näyttää”, Potter vastasi pöydän toiselta puolelta. ”He haluavat velhot valtaan, mutta eivät tunnu tajuavan miten paljon hyvää salaisuussäädökset ovat tuoneet mukanaan”, hän sanoi vakavana.
”Monet puhdasveriset velhot eivät ymmärrä mitä siitä seuraisi, jos jästit saisivat tietää meistä”, Musta murahti.
”No mitä sitten?”, Piskuilan kysyi kulmat kurtussa, ”Eiväthän he meille mitään voisi tehdä”.
”Peter, oletko sinä täysin typerä?”, Potter tuhahti.
”Jästit pelkäisivät ja kadehtisivat meitä”, Lily sanoi ja irvisti muistaessaan Petunian inhon ja kateuden.
”Jep, siitä seuraisi noitavainoja. Sehän nähtiin jo keskiajalla, ei velhoa erota jästistä pelkästään katsomalla. Jästit alkavat vainota toisiaan, kun eivät tiedä kuka on velho ja kuka ei”, Mary selitti. Hän oli jästisyntyinen, mutta hänen sukulaisiaan oli keskiajalla syytetty noituudesta. Mary oli perehtynyt tarkkaan taikuuden historiaan, ja se oli hänen lempiaineensa muiden suureksi ihmetykseksi.

Lily tunsi käden olkapäällään ja huomasi Matthew Alvinin seisovan hänen takanaan.
”Hei, oletko jo syönyt”, hän kysyi hymyillen viileää ja kaunista hymyään.
”Olen minä”, Lily hymyili takaisin, ja väisti Marya, joka yritti tökätä häntä merkitsevästi kylkeen. Potter vilkuili heitä kulmiensa alta.
”Haluaisitko lähteä minun kanssani kävelylle”, Matthew kysyi. Tytöt Lilyn molemmilla puolilla tirskahtelivat, ja Lily punastui hieman. Hän nyökkäsi, nousi pöydästä ja heilautti kättään kavereilleen ennen, kuin poistui salista Matthewin rinnalla.

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa tuulisella pihamaalla. Lokakuu oli jo pitkällä, ja ilma oli kylmä. Lilyn teki mieli rikkoa hiljaisuus jotenkin, mutta ei keksinyt mitä sanoisi. Voisiko olla mahdollista, että Matthew olisi oikeasti ihastunut häneen? Ajatus imarteli Lilyä, mutta vilkaistuaan vierellään kulkevaa poikaa, hän ei jostain syystä osannut kuvitella ihastuvansa häneen. Ulkonäössä ei todellakaan ollut mitään vikaa, mutta jokin pojan epäinhimillisen viileässä ja kohteliaassa käytöksessä häiritsi häntä suuresti. Hän ei kyennyt kuvittelemaan, että he kaksi voisivat pitää hauskaa yhdessä. Hän ei kyennyt kuvittelemaan Matthewia edes nauramaan aidosti.

”Mitä sinulle kuuluu”, Matthew aloitti keskustelun. Lily hätkähti ajatuksistaan.
”Ei mitään erityistä”, hän vastasi, ja heilautti kättään Hagridille, joka touhusi jotakin mökkinsä kasvimaalla.
”Onko hän sinun ystäväsi?”, Matthew kysyi vilkaisten mökin suuntaan.
”Eipä oikeastaan. Mutta onhan se ystävällistä tervehtiä”, Lily vastasi ihmetellen.
”Minä vain ajattelin.. näin sinun tulevan muutama päivä sitten hänen mökkinsä luota”, Matthew jatkoi ja hymyili Lilylle jälleen ystävällistä hymyään.
”Ai. En minä ollut hänen luonaan, istuin vain tuossa penkillä hetken”, Lily sanoi osoittaen penkkiä, jolla hän oli pohtinut suhdettaan Severukseen.
”Mitä sinulle kuuluu? Miten Korpinkynnen uusi joukkue pärjää?”, Lily jatkoi. Koko keskustelu oli kovin kiusallinen, mutta hiljaisuus oli vielä kiusallisempaa Matthewin vilkuillessa häntä mystinen hymy kasvoillaan.
”Ihan hyvin”, Matthew vastasi Lilyn kysymykseen, mutta käänsi keskustelun nopeasti takaisin Lilyyn. ”Miten valvojaoppilaana olo sujuu? Mitä pidit valvojaoppilaiden kylpyhuoneesta?”, hän kysyi. Lily tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn. Tiesikö Matthew, että hän oli käynyt siellä eilen illalla ensimmäistä kertaa? Hän ravisti ajatuksen mielestään. Mistä Matthew sen tietäisi, kysymys oli täysin viaton.
”Ihan kivasti. Toistaiseksi ainoa tehtäväni on ollut pitää lapset poissa käytäviltä öiseen aikaan, ja opastaa ensiluokkalaisia luokkiin”, Lily vastasi.
”Ihan helppoa se onkin. Tiesin, että pärjäisit hyvin”, Matthew sanoi.
”Miten niin?”, Lily kysyi kohottaen kulmiaan.
”Sinä olet vastuuntuntoinen ja ahkera. Ei siihen muuta tarvita”.

Lily oli hetken vaiti. Hän ei ollut oikeastaan koskaan aiemmin jutellut Matthewin kanssa, he olivat eri tuvissa ja eri vuosikursseilta. Mistä Matthew mitään tiesi hänen ahkeruudestaan?
”Mitä mieltä sinä olet tiedät-kai-kenen valtapyrkimyksistä”, Matthew kysyi.
”Mitäs luulisit. Olen jästisyntyinen”, Lily tuhahti.
”Tiedän. Siskosikin on vain jästi, eikö totta?”, Matthew jatkoi välittämättä Lilyn äkäisestä äänensävystä. Lily pysähtyi.
”Mistä sinä sen tiedät?”, hän kysyi. Hyvin harva hänen tuttavistaan tiesi Petuniasta, eikä yksikään heistä kuulunut Matthewin kaveripiiriin. Eihän hänen jästisyntyisyytensä mikään salaisuus ollut, eikä Petuniakaan, mutta…
”Olen vain kuullut”, Matthew vastasi vähätellen. ”Minusta sillä ei ole mitään väliä millainen sinun sukusi on. Sinä olet oikein kyvykäs noita, se on pääasia”, hän jatkoi hymyillen edelleen. ”Ja kaunis”.
”Tuota… kiitos”, Lily vastasi hämmentyneenä. Matthew näytti itsevarmalta ja huikaisevan hyvännäköiseltä, kuten aina.

”Oletko miettinyt tanssiaisia?”, Matthew kysyi. ”Oletko vielä tulossa minun kanssani?”.
”Olen”, Lily vastasi. Kysymys oli jokseenkin outo, sillä Lilyhän oli luvannut jo. Matthew ei näyttänyt yhtään siltä, että olisi ollut epävarma hänen vastauksestaan.
”Hienoa, en malta odottaa!”, poika vastasi. Hänen äänensävynsä oli kiihkeän innokas, ja Lily punastui hieman. Mitähän Matthew oikein kuvitteli heidän välillään olevan? Samassa ryhmä Korpinkynsiä käveli heidän luokseen, ja Matthew kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa: ”Nähdään taas. Sinullahan on illalla valvojakierros, minulla on myös”.

Sen sanottuaan Matthew heilautti kättään Lilylle, ja siirtyi Korpinkynsien seuraan. Ilmeisesti tänään oli heidän joukkueensa harjoituspäivä, koska he suuntasivat kohti huispauskenttää. Lily jäi seisomaan paikalleen erittäin hämmentyneenä. Hänellä oli ikävä tunne, että Matthew tiesi hänestä paljon enemmän, kuin hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tietää. Mistä hän oli edes tiennyt, että hän ja Remus hoitaisivat käytävävuoronsa tänään? He olivat sopineet vuorosta vasta eilen, se ei kuulunut heidän normaaleihin vuoroihinsa, mutta koska Rohkelikon vanhempi valvojaoppilaspari oli tuurannut heitä Remuksen ollessa sairaalasiivessä... Miten se muka olisi päätynyt korpinkynsien tietoon? Lily kohautti olkapäitään ja lähti kulkemaan takaisin sisätiloihin. Syystuuli oli jo melko kirpeä, ja Lily veti viittaansa tiukemmin ympärilleen.

Samassa tytöt ryntäsivät hänen luokseen ja alkoivat kysellä mistä hän oli Matthewin kanssa keskustellut. Lily kertoi kaiken, ja ilmaisi ihmetyksensä siitä, että miten ihmeessä Matthew saattoi tietää hänestä niin paljon. Tytöt reagoivat kuitenkin aivan päinvastoin, kuin hän oli kuvitellut.

”Sehän on vain suloista! Ehkä hän on katsellut sinua salaa, koska on ollut niin ihastunut sinuun, ettei uskaltanut lähestyä!”, Anne kihersi.
”Ei hän kyllä vaikuttanut kovinkaan aralta”, Lily tuhahti takaisin.
”Tottakai hän on rohkaistunut nyt, kun lupauduit hänen tanssiaisparikseen. Älä ole noin kyyninen, moni olisi valmis antamaan toisen kätensä päästäkseen hänen kanssaan treffeille”, Mary vastasi.
”Minä olisin ainakin vain imarreltu, jos Matthew Alvin olisi seuraillut minua!”, Nellie virnisti haaveellisen näköisenä. Lily huokasi. Samassa hän huomasi Severuksen, joka asteli yksinään kohti kasvihuoneita.
”Tytöt hei, minulla on asiaa Severukselle”, hän sanoi, ja kääntyi lähteäkseen hänen peräänsä.
”Lily hei, mitä Matthewkin ajattelee ,kun liikut edelleen hänen seurassaan. Hän se vasta onkin epäilyttävä!”, Nellie huudahti hänen peräänsä. Lily pyöräytti heille silmiään, ja juoksi Severuksen perään.

”Sev! Odota!”, hän henkäisi, ja tarttui poikaa hihasta. Severus kääntyi ja pysähtyi kasvoillaan yllättynyt ilme. Lily oli hetken hiljaa ja tasasi hengitystään juoksupyrähdyksen jälkeen.
”Olen etsinyt sinua!”, hän sanoi lopulta. Severus kohotti kulmakarvojaan, yllättynyt ilme oli kadonnut eivätkä kalpeat kasvot kuvastaneet oikeastaan minkäänlaisia tunteita.
”Kuule, anna anteeksi se mitä sanoin silloin siellä kirjastossa. Potterhan sen aloitti, ei se sinun syysi ollut”, Lily sanoi pitäen edelleen Severusta kädestä.
”Tiedän”, Severus vastasi. Hän ei vetänyt kättään pois, mutta ilme hänen kasvoillaan ei muuttunut.
”Minä itse asiassa ajattelin tosissani pyytää sinua niihin juhliin, ja olisi varmaan pitänyt pyytääkin. Matthew on jotenkin..”
”Sinä menet Alvinin kanssa vai?”, Severus kysyi. Hänen kasvonsa rentoutuivat hiukan. ”Mistä lähtien sinä olet hänestä ollut kiinnostunut?”.
”No en minä olekaan! Hän pyysi minua, ja koska hän on kuitenkin Matthew Alvin, ajattelin, että… No kai se on tyhjää parempi, mutta ainakaan tähän mennessä hän ei ole osoittautunut kovin mukavaksi”.
”Eikö se ole vähän julmaa lupautua pariksi sellaiselle, josta ei pidä? Ties mitä toiveita hän elättelee”.

Lily irvisti.
”Tule, meidän täytyy jutella”, hän sanoi ja veti Severuksen perässään pieneen lämmitettyyn kasvihuoneeseen. Lily istahti nurinpäin käännetyn ämpärin päälle ja verrytteli kohmeisia sormiaan. Severus seisoi vaitonaisena hänen vierellään, mutta vaikutti jo rennommalta.
”Miksi sinä olit tulossa tänne, tunnithan alkavat vasta kahden tunnin päästä”, Lily kysyi. Severus kohautti olkapäitään.
”Kunhan kuljeskelin”, hän vastasi. Lily ei kysellyt enempää. Hän mietti, miten aloittaisi. Severus ehti kuitenkin ennen häntä.
”Olisitko sinä oikeasti pyytänyt minua, jos Potter ei olisi ilmestynyt paikalle?”, hän kysyi niin hiljaa, että Lily hädin tuskin kuuli. Hän vilkaisi Severusta yllättyneenä.
”Mietin sitä kyllä ihan tosissani, olisitko muka lähtenyt minun kanssani?”, Lily huokasi. ”Ja siitä minun pitikin sinun kanssasi jutella”. Severus kohotti kulmiaan, mutta näytti jostain syystä paljon tyytyväisemmältä. Oliko hän kenties tyytyväinen, että Lily oli arvannut asian laidan oikein? Helpottunut, ettei tarvinnut keksiä tekosyitä? Lily ravisti nämä ajatukset mielestään ja puraisi huultaan. Ilmeisesti hän oli näyttänyt jokseenkin surkealta, sillä Severus taikoi itselleen tuolin ja istui Lilyn viereen.

”Mikä nyt on?”, Severus kysyi ja näytti hitusen hämmentyneeltä. Lily kohtasi mustien silmien katseen.
”Olisitko sinä tullut minun kanssani, jos olisin pyytänyt sinua?”, hän kysyi. Severus räpäytti silmiään, ja näytti jokseenkin yllättyneeltä.
”Minä… Olisin minä tullut”, hän sanoi. ”Mutta toisaalta, mielipiteeni tanssimisesta tai yleensäkään iltajuhlimisesta ei ole muuttunut. Olisin ollut kehnoa seuraa.”
Lily hymyili vaisusti. Hänen olisi kysyttävä suoraan.
”Haittaako sinua, että minä olen jästisyntyinen? Tiedän, että olen kysynyt tätä moneen kertaan, mutta silti. Olethan minulle rehellinen? Se sinun porukkasi puhuu kuraverisistä, etkä sinä sano vastaan, ja –”
”En minä välitä. Sinä olet vuosikurssin parhaimmistoa, parempi, kuin monet puhdasveriset. Puhukoot he mitä puhuvat, minä en koskaan sanoisi sinua kuraveriseksi”, Severus sanoi vakaasti.
”En vain voi sille mitään, minusta tuntuu taas siltä, että sinä häpeäisit minua ja välttelisit minun seuraani muiden nähden. Mikset sinä voi olla oma itsesi silloinkin, kun me ei olla kahden”, Lily huokasi ja painoi päänsä Severuksen olkapäätä vasten.

”Se on… Anteeksi Lily, ihan totta. He ovat ihan mukavia tyyppejä suurimman osan ajasta, mutta heidän käsityksensä jästisyntyisistä on kovin mustavalkoinen. Sanoin siitä sinulle jo aikaisemminkin. En halua, että joudut taas heidän pilkkansa kohteeksi”, Severus laski kätensä Lilyn hartioille.
”Mutta kerrohan sitten. Eikö Alvin olekaan unelmamies?”, hän sanoi huolettomalla äänensävyllä. Lily huokasi, ja kertoi nopeasti pääpiirteet heidän keskustelustaan.
”Tyttöjen mielestä se on vaan romanttista, mutta minua se lähinnä inhottaa. Mieti nyt, että joku seurailisi sinua salaa.. Yhtä inha ajatus, kuin se, että joku katselisi salaa, kun nukun!”, Lily puuskahti.
”Sano hänelle, ettet halua mennä hänen kanssaan”, Severus sanoi sen suurempia miettimättä.
”En minä voi, lupasin jo hänelle”, Lily vastasi. ”Ja voi sitä paitsi olla, että vain kuvittelen kaiken”.

Lilyn olo parani huomattavasti keskustelun edetessä. Hänen täytyisi vain luottaa Severukseen, eikä epäillä turhia. Hän sulki silmänsä hetkeksi kuunnellessaan Severuksen kuvausta pimeyden voimilta suojautumisen tunnista, jolla eräs oppilas oli onnistunut tainnuttamaan itsensä kolmesti. Lily oli lapsesta saakka rakastanut Severuksen tapaa kertoa asioista. Hänestä tuntui hyvältä istua siinä kahdestaan lämpimässä ja katsella lasi-ikkunoiden läpi juuri alkanutta sadetta, kuunnellen Severuksen pehmeää ääntä.

***

Severus oli koko yrttitiedon tunnin erittäin hyvällä tuulella. Lily oli sittenkin ajatellut pyytää häntä! Häntä ei edes harmittanut, että Lily päätti lopulta mennä toisen kanssa, sillä tyttö ei selvästikään ollut innostunut Matthewista, ja toisaalta hän itse ei erityisemmin pitänyt juhlista, joissa pitäisi seurustella muiden ihmisten kanssa. Severus muisteli, kuinka Lily oli painautunut hänen kainaloonsa, kun he olivat jutelleet pikkukasvihuoneessa, ja hymyili itsekseen kävellessään muiden kanssa kohti koulua. Edes kolea syyssade ei haitannut häntä.

Severus erosi muista eteisaulassa, ja asteli kohti kirjastoa. Hänen täytyisi hakea yksi kirja erästä esseetä varten. Kirjastossa oli hiljaista, joten Severus luikahti hiljaa erääseen hyllyväliin ja alkoi etsiä tarvitsemaansa. Hänen etsintänsä kuitenkin keskeytyi, kun hän kuuli tutut äänet hyllyn takaa. Severus ei voinut itselleen mitään, ja uteliaisuus otti hänestä vallan. Hän painautui hyllyä vasten, ja kuunteli tarkkaavaisesti. Koska kirjastossa oli täysin hiljaista, ja ilmeisesti hyllyn takana olevat luulivat olevansa paikalla yksinään, Severus kuuli heidän keskustelunsa jokseenkin hyvin.

”Ensi yönä mennään yhdessä kokeilemaan. Etköhän sinäkin ole siihen jo valmis, Peter?”, Potterin matala ääni kuului vaimeana hyllyn takaa.
”Luulisin niin”, vaimea ääni vastasi. Severus höristi korviaan.
”Ei se ole enää kovin vaikeaa, kun kaikki valmistelut on tehty”, Musta sanoi.
”Te ette voi olla tosissanne, et kai sinä ole jo kokeillut sitä?”, Lupin ihmetteli.
”Äläs nyt, Kuutamo. Hyvin me pärjätään. Me ollaan molemmat kokeiltu jo. Käytiin pienellä kierroksella”, Musta kehuskeli.
”Miltä se tuntui?”, Piskuilan kysyi innostuneen kuuloisena.
”Shh, älä nyt kaikille kailota. McGarmiwa ei välttämättä tykkäisi, jos James olisi taas jälki-istunnossa huispaustreenien aikaan”, Musta nauroi.
”Se oli itse asiassa oikein hauskaa, Peter. Sarvihaara ja Anturajalka, yöllisten retkien sankarit!”, Potter nauroi.
”Ja tänä yönä mukaan liittyy Matohäntä, ja kun Kuutamokin pääsee mukaan, kelmit ovat koossa!”, Musta sanoi, ja Severus pystyi kuvittelemaan ärsyttävän virneen tämän kasvoille.
”Tänä yönä siis, sanotaan vaikka… yhdeltätoista? Kuutamo, johdattele Evans vähän kauemmaksi muotokuva-aukolta silloin. Me kerrotaan sitten myöhemmin, miten kävi”, Potter sanoi.
”Voi teitä.. Dumbledore heittää teidät vielä pihalle koulusta, jos saa tietää. Ihan totta, se on vaarallista… Mutta tuskinpa se teitä hetkauttaa..”, Lupin huokasi tuskastuneen, mutta myös hieman huvittuneen kuuloisena ennen, kuin vaihtoi puheenaihetta: ”Kuulkaas, löysin yhden loitsun karttaa varten”, hän jatkoi hiljaisemmalla äänellä.

Keskustelu jatkui tylsänä, erilaisten loitsujen pohtimisena, eikä se enää kiinnostanut Severusta. Potter kumppaneineen aikoi selvästi jotain luvatonta, ja hän aikoisi todellakin saada heidät rysän päältä kiinni! Severus hiipi hiljaa pois kirjastosta, jottei tulisi huomatuksi, unohtaen, että oli tullut hakemaan kirjaa.

Kellon lähestyessä yhtätoista, Severus pujahti ulos luihuisen oleskeluhuoneesta. Hän oli lopun koulupäivää pohtinut, mikä olisi paras tapa napata kelmit kiinni itse teosta. Mitä he ikinä sitten tekivätkin. Hän hiipi käytävälle, ja piiloutui haarniskan taakse odottamaan. Pian hän kuulikin tuttua kuiskuttelua, mutta ei nähnyt ketään missään. Näkymättömyysjuoma? Vieläkö heillä muka oli sitä? Potter saattaisi onnistua kyllä keittämään sitä lisääkin, mutta sen liikakäyttö ei ollut millään muotoa terveellistä. Severus kuuli, kuinka kevyet askeleet kulkivat käytävällä hänen ohitseen, ja kun he katosivat kulman taakse, hän hiipi hiljaa heidän peräänsä.

Hän huomasi nurkassa olevan hevospatsaan jalustan olevan auki, ja kurkisti varovasti luukusta sisään. Hän kuuli edelleen ääniä, mutta ne olivat kaukana salakäytävässä. Severus pujahti alas heidän peräänsä, ja seurasi kapeita kierreportaita mahdollisimman hiljaa. Lopulta hän huomasi päätyneensä linnan pihalle, muttei enää edes kuullut seurattaviensa ääniä. Severus asteli hetken pihamaalla, ja kurkisteli pensaikoihin, mutta totesi lopulta vetäneensä vesiperän. Häntä harmitti suunnattomasti, mutta ainakin hän oli nyt aivan varma siitä, että Kelmit (Severus hymähti tälle nimitykselle) tosiaan hiippailivat öisin koulun tiluksilla luvatta. Ja hän aikoi selvittää, mitä he tekivät, maksoi mitä maksoi. Hän todistaisi Lilylle, että Potter oli kuin olikin sääntöjä rikkova idiootti, ja että Lupin todella oli ihmissusi. Lilyn sietäisi pysyä kaukana koko kööristä.

Severus päätti kääntyä takaisin, ja palata salakäytävää pitkin takaisin kouluun. Hän kuitenkin sai nopeasti huomata, että käytävä oli sulkeutunut hänen takanaan eikä hän saanut sitä auki. Hän kirosi mielessään, ja toivoi, että hänellä olisi niin hyvä tuuri, ettei kukaan huomaisi, kun hän livahtaisi pääovista sisään. Hiipiessään kohti pääovea toiselta puolelta pihaa kuului raivoisaa haukuntaa. Musta koira hyökkäsi pensaista uroshirvi kannoillaan. Hirvi näytti ensin juoksevan pakoon, mutta tekikin sitten äkkipysähdyksen ja koira jysähti sen jalkoihin. Samassa molemmat käänsivät katseensa suoraan Severukseen, ja loikkasivat takaisin metsään, josta olivat tulleetkin. Severus räpäytti silmiään useaan otteeseen, ja mietti, mitä ihmettä oli juuri todistanut. Hän ei kuitenkaan erityisesti pitänyt eläimistä, saati sitten ollut kiinnostunut niistä, joten lopulta hän vain kohautti olkapäitään ja livahti ovesta sisään.

Severuksen onnistui hiipiä oleskeluhuoneeseen jäämättä kiinni, ja pian hän makasi pylvässängyssään ja pohti jälleen keinoja napata Potter kiinni verekseltään. Hän kaivoi oman näkymättömyysjuomapullonsa yöpöytänsä laatikosta, ja katseli sitä hetken. Hän tiesi, mihin käyttäisi sitä. Hänen tarvitsi enää vain selvittää, koska Potter jengeineen lähtisi taas yöjuoksulleen.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 22.08.2011 09:49:01

Saat täysin anteeksi myöhästymisen. Teillä on ollut suojelusenkeleitä takakontissa.

JKRn omissa teksteissä on aina ollut kauhean hämäävää noiden keskiajan noitavainojen korostaminen. Ok, Englannissa noitavainot ajoittuivat hiukan varhaisempaan aikaan kuin muualla Euroopassa, mutta mistään varsinaisista vainoista ei vielä keskiajalla puhuttu. Noidille tuli kuumat paikat vasta uuden ajan alussa (aavistuksen sivuun aiheesta, tiedetään, mutta kun kerran mainitsit ne noitavainot, en voinut olla tarttumatta siihen yhteen pieneen yksityiskohtaan, joka minua HP-kirjoissa ärsyttää).

Mary on aika tyttö, kun pystyy jäljillämään sukulaisiaan keskiajalle asti. Muutenkin pidän siitä, että Lilyn ystävillä on omat luonteet ja he oikeasti tekevät jotain taustalla eivätkä vain ole tarvittaessa paikalla kutsuttavia statisteja.

Ja Lily ja Severus saivat riitansa sovittua! Jee, nyt niillä on vielä hyvin aikaa ennen kevättä (ja Seven väistämätöntä mokaa) keksiä olevansa luodut toisilleen... Edellyttäen että Severus ei sitä ennen onnistu saamaan kenkää koulusta, kun hiippailee pitkin käytäviä keskellä yötä (olisi aika noloa, jos Lily ja Lupin saisivat sen kiinni). Se, että Seve leikkii salapoliisia ja seuraa kelmien taustasäätöjä ("opetellaan animaageiksi!") on ihan loistava juonikuvio.

Tulipa taas vaihteeksi sinun tekstiäsi lukiessa mieleen, että sinä ihan oikeasti osaat kirjoittaa. Teksti on niin sujuvaa, että lukiessa voi keskittyä täysin asiaan, eikä tarvitse koko ajan kompastella tekstin kömpelyyteen. Hyvää työtä kaikin puolin.

Kiitos! Lisäää!!!!!!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 22.08.2011 15:30:46

Okei eli mukavaa kun Severus ja Lily sopivat riitansa on niin ihanaa kun riidat sovitaan vielä tässä vaiheessa.Rohkelikoiden keskustelu oli todella hyvä, niin no noitavainot ovat varmasti ikäviä ja jos jästit aloittaisivat noitavainot eivät noidat ja velhot pukeutuisi yhtä huomiota herättävästi.Oih kelmien pikku keskustelu oli ehkä ficin herkullisin kohta!Voi ja aivan loistavaa kun he vielä suunnittelivat kelmien kartan tekemistä :D( yritän ensi kerralla kommentoida pitemmästi)

Jatkoa pian
Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 28.08.2011 22:19:42

Kiitos jälleen kommenteista, Kuolotar ja Brangwen!:) Hyvä pointti muuten noitavainoista, itse en koskaan ajatellut sitä asiaa noin tarkkaan, mutta oikeassa olet.

Luku 9
Severus sai pian huomata, ettei kelmien vakoileminen ollutkaan niin helppoa. Hän oli yrittänyt salakuunnella heitä muutamaan otteeseen, mutta joko he eivät olleet keskustelleet mistään mielenkiintoisesta, tai sitten he olivat huomanneet Severuksen. Hän oli saanut kerran jopa jälki-istuntoa käytävällä tappelemisesta. Potter, Musta ja Piskuilan saivat myös, mutta se ei juuri lohduttanut Severusta sillä he joutuivat viettämään jälki-istunnon yhdessä. He olivat käyneet kierroksella kielletyssä metsässä etsimässä Metsäyrttiä, ja kelmit olivat onnistuneet kahdesti ujuttamaan etanoita hänen kaapunsa alle.

Vasta seuraavan täysikuun jälkeen (Lupin oli taas ollut kipeä!), hän kuuli jälleen jotakin mielenkiintoista.
”Edellisyö oli aivan loistava! Seuraavan täydenkuun aikana otetaan varmasti uusiksi, ehkä me ehditään jopa–”, Musta aloitti vähän turhan kovaan ääneen heidän odotellessaan liemitunnille pääsyä luokan oven ulkopuolella.
”Hiljempaa!” Lupin keskeytti hänet nopeasti, eikä Severus kuullut keskustelusta enempää. Se kuitenkin riitti. Seuraavan täydenkuun aikaan hän olisi valmis! Hän kuvitteli mielessään, kuinka hän saisi koko konkkaronkan kiinni pahanteosta. Se olisi todellakin sen arvoista. Kaiken sen jälkeen, mitä Potter oli hänelle tehnyt.

Liemitunti sujahti ohi nopeasti, ja hän sai jopa kehuja Kuhnusarviolta onnistuneesta rauhanliemestään. Kerta kaikkiaan päivä vaikutti todella lupaavalta, kunnes hän huomasi tunnilta poistuttuaan, että Potter käveli Lilyn vierellä ja supatti tälle jotain erittäin tärkeän näköisenä. Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi, ja Severus oli kuolla uteliaisuudesta. Ilmeisesti Potter kuitenkin pilasi jälleen mahdollisuutensa sanomalla jotain typerää, sillä Lily mulkaisi häntä lopulta kiukkuisesti ja kiihdytti askeleitaan jättäen Potterin seisoskelemaan käytävälle.

Severus jättäytyi omasta porukastaan, ja lähti Lilyn perään. Potter oli niin ilmiselvän ihastunut Lilyyn, että Severusta suorastaan inhotti. Hän tiesi kyllä, että Lily oli suosittu, eikä se erityisemmin häirinnyt häntä… Mutta jos Lily olisi varomaton, ja joutuisi Potterin huijaamaksi.. Severus oli melko varma, ettei Lily koskaan valitsisi häntä, mutta hän ei kestänyt ajatustakaan siitä, että Potter saisi tytön. Potter sai muutenkin kaiken. Hän oli kaikesta omahyväisyydestään ja kusipäisyydestään huolimatta suosittu, kehuttu huispaaja, ja tyttöjen mielestä kovinkin fiksu ja komea. Jos hän vielä kaiken lisäksi onnistuisi saamaan Lilyn… Severus tuhahti ääneen.

Hän sai Lilyn nopeasti kiinni.
”Mitä Potter tahtoi?” Severus kysyi. Lily pyöräytti silmiään.
”Hän kertoi minulle, että Matthew Alvin on outo hiippari. Ja että se on kysellyt minusta juttuja vaikka keneltä”, Lily vastasi. Severus vilkaisi häntä yllättyneenä.
”Ihanko totta se rehellisesti vaan yritti auttaa sinua?” hän sanoi sarkastisesti.
”No melkein uskoin häntä. Sitten hän alkoi selittää, etten millään voisi lähteä juhliin Matthewin kanssa, koska Korpinkynsi oli viimevuoden huispauscupissa surkea, ja että Matthew oli surkea pelaaja”, Lily nauroi. ”Potter yritti selvästi vaan saada itsensä näyttämään vähän paremmalta”, Severus virnisti huojentuneena.
”Todellakin”, Lily vastasi. ”Mutta Severus, minun täytyy nyt mennä. Anne lupasi tehdä minulle kampauksen tanssiaisiin, ja hän tahtoo kokeilla eri ideoita nyt, kun meillä on hyppytunti!” hän jatkoi. Severus nyökkäsi, ja he erosivat portaikon alapäässä.

Severus jatkoi kohti Luihuisen oleskeluhuonetta kuvitellen mielessään Potterin ja kumppaneiden ilmeitä, kun hän saisi heidät kiinni.

***

Lily pyörähti mekossaan, ja ihasteli hetken peilikuvaansa. Hänen hiuksensa oli kiharrettu kauniisti, ja mekko näytti hänen yllään todella hyvältä, vaikka hän itse sen sanoikin. Se kiristi ihan pikkuhitusen vatsan kohdalta, sillä hän ei ollut malttanut olla ahmimatta kurpitsaleivoksia juhlapäivällisellä. Se menisi kuitenkin nopeasti ohi. Hänen kasvonsa hehkuivat kauniisti pitkän syyspakkasessa vietetyn päivän jälkeen, hän oli muiden valvojaoppilaiden kanssa ohjannut kolmasluokkalaiset ensikäynnilleen Tylyahoon.

”Sinä olet tyrmäävän upea!” Anne hihkaisi. Mary kiharsi parhaillaan hänen vaaleaa tukkaansa, ja tökkäsi häntä taikasauvalla niskaan, kun tämä ei pysynyt paikoillaan.
”Kiitos, Anne. Niin sinäkin!” Lily vastasi. Siro ja hoikka Anne oli oikein kaunis vaaleansinisessä juhlakaavussaan.
”Ei taida riittää kavaljeerilleni”, hän virnisti. ”Hän kuolaa kuitenkin vain sinua”. Potter oli lopulta pyytänyt Annea, joka oli suostunut, koska ei muuten olisi päässyt tanssiaisiin.
”Saat pitää Potterin ihan itselläsi”, Lily lupasi hymyillen.
”No niin kai, kun sinulla on Matthew!” Nellie huokaisi haaveksuvasti samalla, kun hän katseli Lilyn korulaatikon sisältöä.
”Eikä sillä niin väliä”, Anne vastasi. ”Jos Potter ei ole kiinnostunut minusta, paikalla on muitakin”, hän virnisti ja vilkuili itseään peilistä.
”Ettet vaan yritä iskeä Mustaa?” Mary kysyi viimeistellessään Annen tukkaa.
”No, Sirius tulee paikalle Carolinen kanssa. Sen isotissisen Puuskupuhin. Minä satun tietämään, että Caroline on todella hidasjärkinen typerys, ja että Sirius valitsi hänet ainoastaan ulkonäön takia. Kun hän kyllästyy Carolineen…”, Anne jätti lauseen kesken ja virnisti tyytyväisenä. Mary tökkäsi häntä uudelleen taikasauvallaan harmistuneena.

Rohkelikkopojat viheltelivät Lilyn ja Annen laskeutuessa portaita alas oleskeluhuoneeseen. Heitä vuotta vanhempi Cathy seisoi jo muotokuva-aukolla upeassa mustapunaisessa juhlakaavussaan, ja viittoi heitä tulemaan lähemmäs. Potter oli myös odottamassa, ja lähti kulkemaan Annen rinnalla vilkuillen kuitenkin välillä olkansa yli Lilyä, joka käveli heidän perässään. Matthew ja hauskannäköinen puuskupuhpoika Felix, Cathyn tanssiaiskavaljeeri, odottelivat heitä muotokuva-aukon ulkopuolella.

Cathy ja Felix lähtivät heti kulkemaan käytävää pitkin heidän edellään kuiskutellen iloisesti, heillä oli selvästi hauskaa keskenään. Lily vilkaisi Matthewia, joka piti häntä tiukasti kädestä. Poika oli kehunut häntä kauniiksi, muttei ollut sen jälkeen sanonut mitään. Hymyillyt vaan, ja katsellut suoraan eteenpäin. Annella ei tuntunut olevan sen hauskempaa, Potter näytti jokseenkin tympääntyneeltä. Lily ravisti päätään, ja päätti nauttia illasta kaikesta huolimatta.

Ilta alkoikin hyvin. Matthew oli loistava tanssija, ja vaikka hän ei kovin puhelias ollutkaan, hän oli kohtelias ja huomaavainen. Lilyllä oli itse asiassa oikein hauska ilta. Hän oli käynyt mielenkiintoisen keskustelun erään taikaministeriön työntekijän kanssa, tanssinut ja nauttinut jonkin verran kermakaljaa niin, että hänellä oli lämpimän tyytyväinen olo, kun Matthew veti hänet pois tanssisalista, pienen pöydän ääreen suojaisaan syvennykseen. Poika katseli häntä nyt merkillisen kiihkeä katse silmissään. Samassa hän nousi ylös.
”Haen meille vähän juotavaa”, hän sanoi hiljaa. Pian hän palasikin kantaen käsissään kahta pientä lasia. Toisen hän ojensi Lilylle, ja toisen asetti eteensä.
”Tässä on Kuhnusarvion loistavaa mansikkasiideriä. Maista ihmeessä, se on tosi hyvää!” hän sanoi ja joi kulauksen omasta lasistaan. Lily katseli kuplivaa vaaleanpunaista juomaa ja siemaisi sitä sitten. Se oli itse asiassa todella hyvää, hän huomasi. Hän otti toisenkin kulauksen. Hän ei ollut maistanut juomaa ennen, sillä Kuhnusarvio oli melko tiukka siitä, että viidesluokkalaiset ja sitä nuoremmat eivät saaneet ottaa kermakaljaa vahvempia juomia hänen juhlissaan.
”Tämä on tosi hyvää!” Lily hymyili. Samassa hän kuuli Kuhnusarvion huhuilevan Matthewia. Lily kuvitteli hetken nähneensä pojan kasvoilla suorastaan raivostuneen ilmeen, mutta uskoi sen sitten johtuneen vain hämärästä valaistuksesta.
”Anteeksi Lily, tulen pian takaisin”, hän sanoi ja nousi pöydästä jättäen Lilyn yksin.

Lily maisteli siideriä kaikessa rauhassa. Hän oli taitava maistamaan liemien aineisosia, ja jäi pohtimaan mistä juoma oli valmistettu. Siinä oli mansikan lisäksi yllättäviä vivahteita. Keto-orvokkia, ehkä ripaus tyrniuutetta… Pohtiessaan ainesosia, ajatus iski hänen mieleensä. Hän kävi ainesosat nopeasti mielessään läpi, maistoi juomaa vielä kerran ja sylkäisi sitten sen suustaan takaisin lasiin. Romantiota. Lemmenjuomaa.

Lily koetti muistella, mitä hän oli juomasta lukenut. Kevyt pyörrytyksen tunne sai hänet kauhistumaan. Romantio oli helppo keittää, ja lemmenjuomana kohtuullisen harmitonta. Jos sen kuitenkin sekoitti alkoholiin, seuraukset saattoivat olla arvaamattomat. Lily maistoi hiukan Matthewin omasta pikarista, ja totesi sen olevan ihan eri makuista. Matthew oli terästänyt hänen juomansa. Lily nousi pöydästä niin nopeasti, että iski polvensa kipeästi pöydänkulmaan. Kyyneleen tulvahtivat hänen silmiinsä, mutta hän ei välittänyt vaan etsi katseellaan Kuhnusarviota. Hän löysi pian etsimänsä, mutta valitettavasti professori oli juuri keskustelemassa Matthewin kanssa. Lily ajatteli ohikiitävän hetken ajan ryntäävänsä paikalle, ja kertovansa mitä oli tapahtunut. Juoman vaikutus alkoi kuitenkin nopeasti, ja hän lysähti takaisin tuolilleen silmien sumetessa.

Oliko Matthew tiennyt, että alkoholiin sekoitettu Romantio oli kuin vahvaa huumetta? Oli tai ei, hän oli silti yrittänyt huijata Lilyn vähintään ihastumaan itseensä. Lily iski nyrkillä reiteensä ja taisteli päästäkseen jaloilleen ja pysyäkseen pystyssä. Hän lähti kohti ulko-ovea niin kovaa, kuin pääsi. Hänestä tuntui, että hän ennemmin lipui eteenpäin, kuin käveli. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan järkevästi. Jos hän olisi jäänyt juhlapaikalle, siirtynyt vain muiden näkyviin, hän olisi ollut turvassa Matthewilta. Mutta juoma oli jo sumentanut hänen mielensä, eikä hän enää ajatellut muuta, kuin pakenemista paikalta.

Lilyn onnistui livahtaa kenenkään huomaamatta juhlista. Hän hoippui eteenpäin pimeällä käytävällä, kunnes kompastui korkokenkiinsä ja lysähti pitkälleen. Hän puri huultaan, kiskoi kengät jalastaan ja jätti ne käytävälle kömmittyään pystyyn. Hänen oli päästävä… mihin? Hän ei enää tiennyt mihin oli menossa, mutta ei silti uskaltanut pysähtyä. Juomasekoitus herätti hänessä vahvoja pakokauhun väristyksiä. Hän ravisti päätään tiukasti yrittäen selvittää ajatuksiaan. Mihin hän menisi? Se ei kuitenkaan auttanut, vaan lisäsi pyörrytyksen tunnetta. Lily nieleskeli hetken, ja räpytteli silmiään. Pelko sai kyyneleet valumaan poskille. Purtuaan hammasta hän yritti taas jatkaa matkaa. Pyörrytyksen tunne helpotti pikkuhiljaa, ja hän alkoi tuntea olonsa oudon kevyeksi ja uneliaaksi. Lily taisteli nukahtamista vastaan, ja lähti juoksemaan paljain jaloin kohti portaikkoa. Hänen olisi päästävä pois…

***

Severus ei saanut unta. Hän mietti kuumeisesti ratkaisua erääseen riimuläksyynsä, muttei keksinyt mitään järkevää. Lopulta hän kömpi ylös sängystään, ja veti kaavun niskaansa. Hän istui hetken tyhjässä oleskeluhuoneessa, mutta tunsi itsensä aina vain rauhattomammaksi. Pitäisikö hänen lähteä vielä tähän aikaan käymään kirjastossa? Hän tiesi, mistä kirjasta olisi apua, mutta ihan hyvin hän voisi hakea sen heti aamusta. Severus mietti hetken ja huokasi sitten. Ei hän kuitenkaan saisi unta, joten sama se. Valvojaoppilaat olisivat vielä tansseissa, joten kukaan ei saisi häntä kiinni öisestä hiiviskelystä. Hän kielsi itseään edes ajattelemasta sitä, että hänen rauhattomuutensa johtuisi siitä, että Lily oli tansseissa jonkun toisen kanssa. Hänen olisi turha olla mustasukkainen. Lily ei ollut hänen.

Severus käveli jokseenkin pahantuulisena portaat ylös pääaulaan, josta hän jatkoi ylemmäs kohti neljättä kerrosta, jossa kirjasto oli. Kolmanteen kerrokseen tullessaan hän kuitenkin pysähtyi. Hän uskoi kuulleensa jonkun liikkuvan käytävällä, mutta luuli jo erehtyneensä ennen, kun hän kuuli äänen uudelleen. Askeleita, huohotusta… ja nyyhkytystä? Severus käveli kolmannen kerroksen toiseen päätyyn katsomaan mitä oli tekeillä. Hän ei ehtinyt kuitenkaan sen paremmin nähdä, kuin kuullakaan mitään, kun joku juoksi häntä päin ja kaatoi hänet istualleen maahan.

”Mitä hittoa!” hän ähkäisi, ja oli juuri tyrkkäämässä törmäilijän kiukkuisesti sivuun, kun hän tunnisti punaiset hiukset ja vihreän mekon.
”Sinä…Severus?" Lily sanoi oudolla äänensävyllä. Hänen katseensa harhaili, mutta hän näytti äärimmäisen huojentuneelta tunnistettuaan Severuksen. Severus katsoi häntä täysin sanattomana, mitä ihmettä oli tapahtunut? Samassa Lily läimäisi itseään poskelle niin kovaa, että kyyneleet tulvahtivat silmiin. Isku ilmeisesti selvitti hänen ajatuksiaan, sillä tyttö sai katseensa hetkeksi kohdistettua suoraan Severuksen silmiin.
”Romantiota. Hän sekoitti sen siideriin, minä… luojan kiitos, että löysit minut, minä… auta minua”, Lily sai sanotuksi. Sitten hän lysähti lattialle.

Severus nappasi Lilyä kädestä, ja yritti vetää tämän jaloilleen. Tytölle oli saatava jostain vastalääkettä ennen, kuin hän tekisi mitään typerää. Lily ei kuitenkaan suostunut enää nousemaan lattialta, vaan katseli Severusta kasvoillaan hyvin omituinen ilme. Lily oli ilmeisesti kyennyt vastustamaan juoman vaikutusta aina siihen saakka, kunnes oli kokenut olevansa turvassa.
”Lily kuule, mennään sairaalasiipeen”, Severus yritti vetäen tyttöä kädestä.
”Au, älä kisko”, Lily sanoi kärttyisesti. Severus päästi irti ja katseli kauhuissaan ympärilleen. Millä ihmeellä hän saisi Lilyn ensimmäiseen kerrokseen? Helvetin Alvin, hän kiroaisi mokoman heti, kun olisi saanut Lilyn turvaan.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty. Lily vastusteli kikattaen hänen jokaista yritystään, eikä Severus voinut lopulta tehdä muuta, kuin istua tämän viereen käytävälle. Lily tarttui saman tien hänen hiuksiinsa.
”Au!” Severus vinkaisi, ja yritti irrottaa tytön otetta siinä onnistumatta.
”Shh”, Lily kuiskasi hänen korvaansa, ja kikatti hiljaa. Severus ei voinut muuta, kuin antaa tytön näpertää hänen hiuksiaan. Lyhyen hetken jälkeen hän päästi irti, ja katseli Severusta arvioivasti. Severus kosketti hiuksiaan, ja tajusi, että Lily oli tehnyt hänelle siistin letin toiselle puolelle päätä. Severus ravisti päätään jokseenkin järkyttyneenä, ja yritti jälleen saada Lilyn liikkumaan.
”Mihin sinä minut viet”, Lily kysyi hymyillen pelottavan pirteänä. Hän puristi Severuksen kättä, ja nousi ylös lattialta. ”Mennäänkö me jonnekin kahdestaan”, Lily kuiskasi hänen korvaansa. Severus värähti.
”Ei…”, Severus ähkäisi, ja tarttui horjuvaa Lilyä vyötäisiltä samalla, kun he etenivät hitaasti portaita alaspäin.
”Miksei? Etkö sinä halua olla kahdestaan minun kanssani?” Lily sanoi yhtäkkiä silmät kyynelissä. Severus vilkuili taas kauhuissaan ympärilleen. Lily käyttäytyi suorastaan pelottavasti.

”Kuule, sinä et ihan oikeasti ole tuota mieltä, ja tappaisit minut huomenna, jos..”, Severus yritti, mutta Lily ei tuntunut kuuntelevan. Hän oli taas istunut alas, mutta piti edelleen Severusta tiukasti kädestä kiinni. Lily veti hänet istumaan viereensä, ja pujotti taas sormensa Severuksen hiusten sekaan, tällä kertaa vetääkseen Severusta lähemmäs itseään. Severus kiskoi itsensä irti tytön otteesta, Lily ei kerta kaikkiaan jättänyt hänelle vaihtoehtoja. Hän otti esiin taikasauvansa. Hänen olisi sidottava Lily jotenkin, ja leijutettava tämä sitten sairaalasiipeen. Lily ei selvästikään tiennyt, mitä teki, ja jos hän saisi tietää, ettei Severus ollut tehnyt kaikkeaan estääkseen… Severus kohotti taikasauvansa, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun Lily hypähti pystyyn, kietoi kätensä Severuksen kaulaan, ja suuteli tätä suoraan suulle. Severus yllättyi niin, ettei ehtinyt reagoida tilanteeseen oikein mitenkään, sillä siinä samassa Lily valahti veltoksi, taikasauva lipsahti Severuksen käsistä, ja hän menetti tasapainonsa. He kierivät yhdessä loput portaat alas, ja mätkähtivät seuraavalle tasanteelle.

Severuksen sydän hakkasi niin, että hän pelkäsi tukehtuvansa. Hän jätti jumalien kiittelemiset sikseen, sillä hän oli aivan varmasti punastunut pahemmin, kuin ikinä ennen. Hän kohottautui käsivarsiensa varaan, ja vilkaisi Lilyä, joka makasi puoliksi hänen allaan, ja oli nyt ilmeisen tajuton. Severus hieraisi kyynärpäätään, jonka oli iskenyt kipeästi lattiaan, nousi polviensa varaan, ja katseli hermostuneena tyttöä. Ei kai hän ollut taittanut niskaansa? Ei, tyttö oli ilmeisesti vain pyörtynyt juoman vaikutuksesta. Severus ryntäsi hakemaan taikasauvansa portaista, ja palasi takaisin Lilyn luokse. Hän oli juuri osoittamassa tyttöä taikasauvallaan, kun..

”Mitä täällä tapahtuu?” Professori McGarmiwan teräksenkova ääni kaikui käytävässä. Severus kääntyi ympäri kauhistuneena. Tietysti heidän kolistelunsa oli herättänyt tässä kerroksessa nukkuvan professorin. Severus vilkaisi käytävällä makaavaa Lilyä, ja tajusi samassa, että hän näytti itse erittäin syylliseltä tytön tilaan. Hänhän oli jäänyt verekseltään kiinni osoittamassa taikasauvalla jaloissaan makaavaa tajutonta tyttöä. Ilmeisesti McGarmiwa huomasi saman, sillä hän ryntäsi heitä kohti aamutakin helmat liehuen, ja tarttui Lilyä hartioista.
”Kalkaros! Mitä sinä olet tehnyt?” hän kysyi vihaisesti samalla, kun yritti herätellä tyttöä.
”En minä tehnyt sitä!” Severus vastusteli. ”Hän joi vahingossa jotain lientä… hän sanoi maistaneensa siideriin sekoitettua Romantiota, minä löysin hänet täältä”, hän yritti selittää. McHarmiwa katsoi häntä kuitenkin kylmästi.
”Sinä ilmestyt rehtorin kansliaan heti kahdeksalta huomenna aamulla. Säästä selityksesi sinne”, hän sanoi ja nosti sitten Lilyn paareille, jotka hän oli taikonut jostain. Severus seurasi järkyttyneenä, kuinka he katosivat kulman taakse. Sitten hän lysähti istumaan portaalle, ja painoi pään käsiinsä. Mitä ihmettä äsken oli tapahtunut?

***

(A/N: Btw, kuvittelin Matthew Alvinin alusta alkaen Edward Cullen kopioksi :D)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 28.08.2011 23:21:43

Hehheh, onneksi edes kopio sai ansionsa mukaan. Minua ei pitäisi päästää kirjoittelemaan kommentteja tähän aikaan illasta, mutta nyt en kyllä voi vastustaa kiusausta. Teksti oli taas kerran todella nautittavaa ja aivan ihanan sujuvaa (en voi ylikorostaa tätä sujuvuutta, koska niin monissa ficeissä homma kaatuu siihen, että kirjoitustekniikka ei ole kunnossa).

Tuo "Seve pelastaa Lilyn ja saa syyt niskoilleen" oli aivan pakollinen kohtaus. Severus vaan nyt on sellainen sankari, jolle on ihan pakko käydä noin. Olet kirjottanut siitä aivan ihanan, se on Lilya kohtaan niin herrasmies, että tämä minun mielestäni vain alleviivaa, että näiden kahden on ihan pakko kuulua toisilleen. Odotan niin kauhulla väistämättä edessä odottavia itkunpaikkoja.

Tässä luvussa oli tosi monta helmeä; tuo alkoholiin sekoitettu lemmenjuoma, Lilyn luonteenlujuus ja tahdonvoima, herrasmies-Seve, Lily letittämässä Seven hiuksia... Rakentava on jo mennyt nukkumaan, mutta sanonpahan vain, että hämmästelen joka luvun kohdalla kirjoittajantaitojasi (vaikka pikkuhiljaa siitä pitäisi varmaan tulla jo oletusarvo), mutta juttu on niin, että joka luvussa on jotain uutta ja koukuttavaa. Kiitos siis, ja jatkoa kiitos!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Joa - 29.08.2011 00:23:51

Ficcisi on oikein viihdyttävää luettavaa, olin oikein iloinen löytäessäni tämmöisen suomenkielisen tarinan suosikkihahmoistani. Tykkään älyttömästi draamasta Severuksen, Lilyn ja Jamesin välillä, ja odotan todella sitä, kun pääset kirjoittamaan vaiheesta, jolloin Lily ja James alkavat tapailla, ja tietysti Severus-raasun suhtautumisesta asiaan. Uskon ja toivon, että osaat uskottavasti kirjoittaa siitä, miten Lilyn tunteet Jamesia kohtaan vähitellen muuttuvat. Tykkään siitä, että olet pysynyt ficcisi kanssa niin tiukasti canonissa, ja jopa Lilyn kaverit olet kuvaillut ihan siedettävästi (yleensä Lilyn kaverit ovat mielestäni ficceissä aika ärsyttäviä ja en voi olla huomaamatta, että he ovat melkein aina ihastuneita Siriukseen - vaikkei kirjoissa käsittääkseni ole mitään erityisiä viitteitä tällaiseen :D). Kirjoitat sujuvasti ja tekstiäsi olisi kivaa lukea vaikka useammankin kerran viikossa. :)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 29.08.2011 17:29:00

Jes jatkoa ;D
No Severus on tietysti sankari joka saa samalla syyt niskoilleen, varmasti näytti epäilyttävältä McGarmiwan silmissä mutta koska Severus näytti varmasti McGarmiwan silmissä syylliseltä ja seko päiseltä tyttön kimpuun hyökänneeltä sai hän syyt niskoilleen.Toivottavasti Lily herää ja pelastaa Severuksen, voi Severusta hän on niin utelias kelmien asioista.Tietäisipä hän miten James lopulta Lilyn oikein saa,no taas teit upean ja mahtavan ficin jota voi vain kehua tai ainakin minun on vain pakko kehua sitä.Jännään kohtaan ficin lopettit se jätti tunteen että nyt minun on aivan pakko juosta joka ikinen minuutti ficissä.Rakastan tätä ficciä

Jatkoa innolla odottaa kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 04.09.2011 20:27:45

Hui, unohdin taas kerran kommentoida, joten kommentoin taas kerran kahta lukua.

Minusta on hyvä, että James ja Lily pystyvät ihan kunnolliseen keskusteluun, eikä Lilyllä ole mitään selittämätöntä vihaa/ärsyyntymistä Jamesia kohtaan:) Severus ja Lily sopivat riidan, oi:) Mutta ennustan pahoja ongelmia Sevylle, kun se tuolla lailla hyörii pitkin pihaa öisin..

Hyyi, limainen ja ilkeä Matthew Cullen:< Mulla menee kylmiä väreitä ku luen siitä.. Mutta tuo lemmenjuomasotku oli loistava keksintö saada Severus jälleen kerran pinteeseen:D Siinä on kyllä tosi epäonninen ihminen:(

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 04.09.2011 23:13:35

Kiitos kaikille kommentoijille jälleen! Ihanaa että te jaksatte tämän tarinan matkassa:) Brangwen, Kuolotar & Emmy, kiitos rohkaisevista kommenteista! Ei sen aina tarvii olla rakentavaa, kehut piristävät aina mieltä! En ole kyllä ihan varma olenko ansainnut näin suuria kehuja;)Olen kyllä tykännyt tosi paljon tämän kirjoittamisesta, ja jopa tulos on ihan omaa silmää tyydyttävää, mutta mutta.. Olette antaneet tälle vallan mahdottoman ihanan vastaanoton! Kiitos ihanat! <3

Joa, Kiitos kiitos ihanasta kommentista! Olen huomannut saman Siriusongelman myös. Tosiaan hyvin hyvin monissa kelmien aikakauteen sijoittuvissa ficeissä Lilyn ystävät paritetaan kelmeille. Itse ajattelen asian niin, että Sirius oli hyvännäköinen, ja monet salaa ihaili sitä (tähän muistaakseni viitattiin jollain tapaa Snape's Worst Memoryssa). Siksi myös Lilyn ystävät tuossa alussa juttelee siitä, mutta sen voin paljastaa jo nyt, etten aio lopulta parittaa heitä kelmeille, en. Se on yksi inhokkikliseistäni! Tytöt päätyvät aika yllättäviin suuntiin, etenkin Nellie:)

Luku 10
Severus heräsi aamulla sängystään hikisenä ja viluissaan, ja hypähti saman tien istumaan. Hänen kyynärpäänsä ja reitensä olivat mustelmilla portaissa kierimisestä, joten edellisyön tapahtumat eivät ainakaan olleet täysin unta. Hän oli palannut makuusaleihin yksin, käymättä kirjastossa, ja kun hän lopulta oli nukahtanut, hän oli nähnyt hyvin… mielenkiintoisia unia. Hän kävi pikaisesti suihkussa ja pukeutui sitten vaivautumatta kuivaamaan hiuksiaan. Paljon enempää hän ei ehtinytkään, sillä samassa joku huusi häntä alakerrasta.

Heti portaikkoon päästyään hän huomasi McGarmiwan odottelevan häntä kasvoillaan tuima ilme. Jep, edellisen yön tapahtumat eivät todellakaan olleet unta. Severus lähti hänen mukaansa sanaakaan sanomatta, katse tiukasti eteenpäin luotuna. Hän pystyi suorastaan haistamaan Luihuisten ihmetyksen. Hänhän oli ollut koko edellisen päivän oleskeluhuoneessa, kukaan ei tiennyt, että hän oli käynyt yöllä missään. Ilmankos he ihmettelivät mihin Rohkelikon tuvanjohtaja häntä vei ja miksi. Kukaan ei kuitenkaan kysellyt mitään.

Oleskeluhuoneesta päästyään he kulkivat käytävällä hiljaisuuden vallitessa. Severus yritti olla kuvittelematta, mitä hänelle seuraavaksi tapahtuisi. Tietysti Dumbledore uskoisi McGarmiwan kertomuksen, ja Lily tuskin muistaisi mitään koko illasta. Ja Matthew Alvin kiistäisi taatusti kaiken. Kukaan ei siis uskoisi häntä. Hienoa. Häntä siis syytettäisiin tytön huumaamisesta, ja ties mistä, mitä hän oli muka yrittänyt tälle tehdä. Kosteat hiukset tuntuivat kylmiltä niskassa, ja häntä värisytti. Mitenköhän paljon Lily muistaisi? Enträ jos Lilykin kuvittelisi, että hän… Severus huokasi raskaasti. Kerrassaan loistavaa.

”Lakritsitaikasauva”, McGarmiwa sanoi yhtäkkiä. Severus nosti katseensa yllättyneenä, ja tajusi samassa, että he olivat jo päätyneet rehtorin kanslian ovelle. Suuri kivihirviö siirtyi sivuun, ja paljasti heille portaikon. Severus nielaisi ja tunsi kämmentensä hikoavan. Hänellä ei edelleenkään ollut uskottavaa selitystä tapahtuneelle. Ja rehtori Dumbledore tuskin uskoisi häntä, jos hän kertoisi totuuden. Hänhän oli itsekin Rohkelikko, totta kai hän olisi Lilyn ja McGarmiwan puolella. Ja Alvin nyt oli kaikkien lemmikki.

McGarmiwa koputti oveen, loi tuiman katseen Severukseen, ja kääntyi sitten kannoillaan ja palasi portaita alas. Severuksen mielessä kävi hurja ajatus pakenemisesta, mutta hän ei ehtinyt toteuttaa sitä, kun ovi avautui.
”Hyvää Huomenta!” kuului pehmeä ääni huoneesta. Severus irvisti kuullessaan iloisen tervehdyksen. Todella hyvää huomenta tosiaan. Severus astui epäröiden ovesta sisään, ja kuuli oven sulkeutuvan hitaasti takanaan. Rehtori istui pöytänsä päädyssä ja katseli häntä tutkivasti. Severus tunsi kylmät väreet selässään, eikä uskonut sen johtuvan kosteista hiuksistaan.
”Käy istumaan”, Dumbledore sanoi ja osoitti tuolia työpöytänsä edessä. Severus epäröi hetken, ja siirtyi sitten hitaasti istumaan. Dumbledore katseli häntä edelleen tiukasti, ja Severus katsoi häntä uhmakkaasti takaisin. Hän aisti kevyen kosketuksen, mutta ei enempää. Dumbledore ei edes yrittänyt etsiä totuutta hänen mielestään.
”Kerrohan, mitä viimeyönä oikein tapahtui”, Rehtori jatkoi ystävällisesti.
”Olet varmaan kuullut siitä jo”, Severus vastasi kiukkuisesti.
”Mutta pitäähän minun kuulla sinunkin versiosi tapahtumista. Enkä sitä paitsi tiedä, mitä oli tapahtunut ennen, kuin professori McGarmiwa löysi teidät. Neiti Evans ei ole vielä herännyt”, Dumbledore selitti katsellen edelleen Severusta tutkivasti. Severus räpäytti silmiään, muttei väistänyt katsetta. Hän painoi hikiset kämmenensä kaapuaan vasten ja yritti näyttää vähemmän syylliseltä.

Hän selitti lyhyesti, mitä oli tapahtunut ja Dumbledore kuunteli kärsivällisesti keskeyttämättä. Severus tarkkaili rehtoria puhuessaan. Hän oli kyllä nähnyt rehtorin ennenkin suuressa salissa, ja välillä kulkemassa käytävillä, mutta ei koskaan ollut nähnyt tätä näin läheltä. Dumbledorea pidettiin erittäin mahtavana velhona, mutta lähempi tarkastelu sai Severuksen pitämään väitettä liioitteluna. Olihan Dumbledore voinut tehdä nuoruudessaan vaikka mitä, mutta ainakin tällä hetkellä mies vaikutti aivan tuiki tavalliselta partaveikolta. Ja sitä paitsi, jos kerran Dumbledore oli niin mahtava velho, kuin väitettiin, miksi ihmeessä hän olisi jäänyt Tylypahkan rehtoriksi? Hänhän olisi voinut saavuttaa vaikka mitä.

”Et vaikuta kovin huolestuneelta neiti Evansin tilasta”, Dumbledore keskeytti hänen pohdintansa kertomuksen loputtua. ”Et ole kysynyt hänen vointiaan”. Severus katsoi häntä kulmiensa alta.
”Ei Romantio ole erityisen vaarallista. Hänhän on sairaalasiivessä?” Severus vastasi kulmat kurtussa. Tottahan rehtori sen tiesi.
”Tiedän, ja kyllä on. Mutta tunnut olevan kovin varma siitä, että kyseessä on Romantio. Et kuitenkaan itse nähnyt lientä?” Dumbledore kysyi.
”En! Minähän sanoin. Matthew Alvin sen keitti, en minä. Lily kertoi siitä ennen, kuin… pökertyi”, Severus intti uhmakkaasti.
”Ja luotat tässä huumatun tytön sanaan? Entä jos hän erehtyi? Vai johtuuko varmuutesi siitä, että nimenomaan tiedät, mitä lientä hänelle annettiin?” Dumbledore kysyi edelleen ystävälliseen äänensävyyn.
”En minä tiedä! Lily kertoi… hän on hyvä sellaisessa, minä uskoin häntä. Eikö hän sitten ole toipumassa?” Severus kysyi eikä kyennyt peittämään pelästystään. Dumbledore katsoi häntä tiukasti, muttei sanonut mitään.

”Hei! Onko hän kunnossa?” Severus kysyi ääni väristen. Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi, että Lily olisi voinut erehtyä. Dumbledore ei sanonut mitään, ja nyt Severus tajusi etäisesti, että rehtori tosiaan seurasi hänen reaktioitaan ja tutki hänen mieltään. Severus ei kyennyt kuitenkaan estämään sitä, hänen okklumeuksensa oli ehkä vahva verrattuna muihin hänen ikäisiinsä, mutta säikähtäneellä teinipojalla ei ollut juuri mitään mahdollisuuksia aikuista velhoa vastaan. Severus olisi ehkä kyennyt estämään sen osittain, mutta juuri sillä hetkellä hän ei edes yrittänyt.
”Professori! Onko hän kunnossa? Hän on minun ystäväni, en minä tekisi hänelle mitään sellaista!” Severus kysyi yrittäen peittää hätäännystä äänestään. Hän kirosi omaa ajattelemattomuuttaan.
”Niinkö?” Dumbledore vastasi hieman yllättyneenä. Äänensävy suorastaan raivostutti Severusta.
”En tietenkään! Se oli Alvin. Matthew Alvin! Hän on seuraillut Lilyä, Lily ihmetteli hänen käytöstään jo ennen tanssiaisia!” Severus yritti selittää. Hän halusi tietää miten Lily voi, ja rehtori yhä vain kiusasi häntä typerillä kyselyillään.

”Uskon sinua. Neiti Evans toipuu kyllä”, Dumbledore sanoi lopulta hymyillen. Severus tuijotti häntä. ”Hän saattaa olla jo herännyt, voit mennä katsomaan”. Severus tuijotti edelleen. Tässäkö kaikki?
”Sinä olit luvatta liian myöhään käytävällä, joten otan sinulta viisi pistettä. Mutta menehän nyt, haluat varmaan jutella mieluummin hänen, kuin minun kanssani”, Dumbledore myhäili ja katsoi Severusta kasvoillaan tietäväinen ilme. Severus kääntyi ja lähti sanaakaan sanomatta ovesta ulos portaikkoon.

Käytävät olivat autioita, sillä tunnit olivat juuri alkaneet. Severus ei suunnannut yläkertaan riimutunnille, vaan juoksi suoraan kohti sairaalasiipeä. Hän pohti juostessaan, mitä Lily mahtaisi muistaa edellisestä yöstä. Dumbledore oli kuitenkin uskonut häntä (Severus tuhahti kiusaantuneena ajatellessaan rehtorin tietäväistä hymyä), niin miksei Lilykin. Hän nykäisi sairaalasiiven oven auki, ja katseli ympärilleen. Hän huomasi saman tien Lilyn ärsyttävät ystävät, jotka istuivat erään sängyn reunalla. Ja he huomasivat hänet.

”Häivy, Kalkaros”, yksi heistä totesi ja mulkaisi Severusta pahasti. Hän teki jo mieli paeta paikalta, kun Lily kohottautui tyynyltään.
”Onko se Severus? Tule tänne”, hän sanoi voipuneella äänellä. Hän oli hurjan kalpea, ja hänen tummat punaiset hiuksensa korostivat sitä. Severus vilkaisi sängyllä istuvia tyttöjä, mutta asteli sitten heidän luokseen.
”Mitä ihmettä yöllä oikein tapahtui?” Lily kysyi, ja lysähti silmät suljettuna takaisin tyynylleen Severuksen päästyä sängyn viereen.
”Miten sinä voit?” Severus kysyi katsellen Lilyn kalpeita, suorastaan kellertäviä kasvoja.
”No. Päätä särkee, oksettaa, valo sattuu silmiin, ja minulla on kamala jano, mutten saa juoda muuta, kuin tuota kamalaa litkua, jonka pitäisi auttaa tähän kamalaan oloon”, Lily sanoi ja huitaisi kohti yöpöytää edelleen silmät suljettuina. ”Mutta se siitä. Muistan viimeyöstä sen, että tajusin juoneeni sitä pahuksen lemmenjuomaa. Sitten muistan hoippuneeni käytävällä, ja törmänneeni sinuun. En muuta. Mitä ihmettä sitten oikein tapahtui?” Lily kysyi. Severus ei ehtinyt vastata, kun yksi Lilyn ystävistä (Anneko se oli?) avasi suunsa.

”Mitä hittoa sinä oikein teit hänelle? Hän katosi tanssiaisista, ja me etsittiin häntä Matthewin kanssa ympäri koulua. Sitten me saadaan tietää, että Lily on viety sairaalasiipeen, ja että sinä…”.
”Anne. Se oli Matthew, joka sen litkun laittoi juomaani. Ei Severus”, Lily sanoi äkäisesti sängyn pohjalta.
”Mutta aika pirun hyvä sattuma, että hän kuitenkin löysi sinut!” Anne kivahti takaisin.
”Kuule, jos Severus olisi yrittänyt juottaa minulle Romantiota, hän olisi ollut tarpeeksi fiksu ollakseen sekoittamatta sitä alkoholiin. Ja miksi ihmeessä hän olisi juottanut minulle sitä tanssiaisissa, jossa olin Matthewin kanssa?” Lily mutisi kyllästyneen oloisena. Ilmeisesti hän oli koettanut selittää asiaa tytöille jo aiemmin.
”No eikö se ole ilmiselvää? Hän halusi vierittää syyn Matthewin niskoille! Aina sinä olet puolustelemassa häntä!” toinen tyttö puuttui puheeseen. Severus mulkaisi tätä pahasti, ja oli juuri vastaamassa jotain ilkeää, kun Lily keskeytti hänet.
”Matthew toi siiderit minulle ja itselleen. Lasit olivat samanlaiset, juoma näytti samalta. Jos Severus olisi halunnutkin huumata minut, olisi voinut käydä ihan yhtä hyvin niin, että Matthew olisi juonut liemen. Antakaa nyt Severuksen selittää, olkaa kilttejä. Puhuminen halkaisee pääni”, Lily ähkäisi ja tytöt hiljenivät. He mulkoilivat Severusta kuitenkin edelleen ikävästi.

”Sinä kompuroit luokseni, ja kerroit mitä oli tapahtunut, ja sen jälkeen lysähdit lattialle. Minä yritin viedä sinut sairaalasiipeen, mutta… teit sen melko hankalaksi”, Severus mutisi. Lily huokasi.
”Anteeksi Sev, ei ollut tarkoitus. Mitä minä tein?” hän kysyi hiljaa.
”No… sinä kieltäydyit liikkumasta, letitit hiukseni… ja sitten…”, Severus nielaisi ennen, kuin jatkoi ”tyrkkäsit minut portaita alas, ja pökerryit”. Hän ei tosiaankaan aikonut kertoa Lilylle suudelmasta. Lily nosti käden kasvoilleen ja tirskahti. Nauraminen ei ilmeisesti tuntunut kovin hyvältä, sillä hän otti sen jälkeen nopeasti kulauksen yöpöydällä olevasta pikarista ja valahti sitten takaisin tyynylleen.
”Ei saa naurattaa… anteeksi, Severus. Taisin olla aika raivostuttava”, hän sanoi hiljaa ja hymyili. ”Eihän sinuun sattunut?”.
”Ei”, Severus vastasi lyhyesti. Hänellä oli tosiaankin ollut jotain aivan muuta ajateltavaa putoamisen jälkeen.
”Mutta mikset sinä tuonut häntä sairaalasiipeen, miksi McGarmiwa teki sen, hän sanoi löytäneensä teidät–”, eräs tytöistä aloitti taas. Severus ei välittänyt hänestä, vaan jatkoi.
”Kun sinä sitten olit tajuton, olin aikeissa leijuttaa sinut tänne. Siinä vain kävi niin, että McGarmiwa löysi meidät juuri sillä hetkellä. Sinä makasit tajuttomana minun jaloissani, ja minä osoitin sinua taikasauvalla. Jouduin siitä hyvästä Dumbledoren puhutteluun”, Severus lopetti selityksensä. Lily irvisti.
”Mitä hän sanoi?” hän kysyi.
”Hän uskoi selitykseni”, Severus sanoi lyhyesti. Hän värähti jälleen ajatellessaan rehtorin tietäväistä hymyä. Lilyn ystävät vilkuilivat häntä epäluuloisesti.
”Hyvä… hei, tytöt. Ja Severus. Minusta tuntuu, että haluan nukkua hetken. Menkää te vain tunneille”, Lily huokasi irvistäen. Hän joi pari kulausta pikaristaan, ja vajosi sitten sänkyyn.

***

Koko koulu oli luonnollisesti saanut tietää Lilyn tanssiaiskatoamisesta. Kun juoruun lisättiin Luihuisten tiedot Severuksen joutumisesta puhuteltavaksi, ja Lilyn ystävien epäilykset, Severus sai käytävällä kulkiessaan erittäin rumia katseita etenkin Rohkelikoilta, mutta myös Korpinkynsiltä. Lisäksi hän uskoi, että Potter jengeineen juoni jotain ikävää häntä vastaan. Matthew Alvin oli puolilta päivin haettu rehtorin kansliaan puhutteluun, ja Severus oli nähnyt (huomattavan tyytyväisenä), kuinka korpinkynnen tupapistetiimalasin sisältö oli huvennut reippaasti. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä sitkeä juoru kertoi edelleen Severuksen tehneen Lilylle jotain. Koska Lily makasi edelleen sairaalasiivessä, eikä kukaan tuntunut uskovan Severuksen omia selittelyjä, päivästä muodostui suorastaan tuskallinen. Kun soppaan vielä lisättiin lähestyvä Rohkelikon ja Luihuisen välinen Huispausottelu, ilmapiiri käytävillä oli kaikkea muuta, kuin rento.

Severus pakeni koulupäivän päätteeksi Luihuisen oleskeluhuoneeseen, ja vannoi itselleen, ettei poistuisi sieltä ennen seuraavan aamun liemituntia. Hän mutisi vastaloitsun hikkaherjaan, jonka joku oli langettanut häneen käytävällä, ja lysähti sohvalle. Mulciber ilmestyi samassa hänen viereensä.
”No, kerro! Mitä sä teit sille kuraveriselle?” hän kysyi innostuneena. Severus huokasi.
”Itse asiassa en yhtään mitään”, hän murahti.
”Älä nyt ole vaatimaton! Sinähän sitä paitsi selvisit Dumbledoren puhuttelusta. Voit ihan hyvin kertoa meille, ei siitä enää ole mitään haittaa”, Severuksen toiselle puolelle istahtanut Avery virnuili ja tökkäsi häntä kyynärpäällä kylkeen.
”Niin just! Kerro ihmeessä vähän vinkkejä. Mun tekisi mieli antaa opetus sille MacDonaldin nirppanokalle, se sanoi…”
”Naama kiinni, Mulciber, ei kai vaan MacDonaldin puheet osunut arkaan paikkaan”, Smith huusi huoneen toiselta puolelta. Hänen ja Mulciberin välit olivat erittäin kehnot, sillä Mulciber kritisoi usein erittäin äänekkäästi pojan tapaa toimia Luihuisen huispausjoukkueen kapteenina. Smith kommentoi vastavuoroisesti Mulciberin lyöjän taitoja erittäin piikikkäästi.
”Pidä sä turpas kiinni siellä! Se kuraverinen ei tiedä lentämisestä mitään. Jos me hävitään Rohkelikolle, niin se johtuu tasan siitä, että sä et etsi uutta pitäjää, vaan annat Rogersin pelata”, Mulciber ärähti.
”Tai ehkä se Rohkelikkotyttö oli oikeassa. Meidän toinen lyöjämme on lihonut niin paljon, että kohta hänen luutansa ei jaksa nousta ilmaan!”.
”Turpa kiinni! Mä lennän tasan kovempaa, kuin sä, kokeillaanko?!” Mulciber jatkoi räyhäämistä.

”Naamat umpeen, joka iikka! Täällä yritetään opiskella”, yksi seitsemäsluokkalaisista tytöistä huusi oleskeluhuoneen pöytien äärestä. ”Ettekö te osaa muusta puhua, kuin huispauksesta? Avery, sinä olet valvojaoppilas, ihan totta”. Avery ilmeisesti ymmärsi vinkin, ja hiljensi Mulciberin katseellaan. Hetken poika olikin hiljaa, mutta pian hän jo uteli Severukselta yön tapahtumista.
”Totta puhuen se oli oikeasti Matthew Alvin, joka maustoi hänen juomansa. Minä vain löysin hänet käytävältä, ja se ei näyttänyt kovin hyvältä, kun McGarmiwa löysi minut tajuttoman tytön vierestä”, Severus vastasi.
”No hö. Et ehtinyt tehdä sille mitään?” Mulciber kysyi isot sieraimet väristen, toiveikkaana.
”En, enkä minä kyllä olisi tehnytkään.”
”Ihan hyvä vaan, siinä on kanssa yksi. Kuraveriset on Dumbledoren lellikkejä, taitat hiuksen sen päästä, niin lennät ulos koulusta”, Avery irvisti.
”Hitto, että tekisi mieli antaa kuraverisille pieni opetus siitä, mitä merkitsee olla velho!” Mulciber mutisi puoliksi itsekseen. Severus hymähti. Todennäköisesti Mulciber saisi itse opetuksen, jos yrittäisi tehdä jotain Lilylle.

”Olisikos sinulla jotain sopivaa kirousta, jos vähän huvittelisin”, Mulciber kysyi sitten. Severus virnisti, ja kaivoi koululaukustaan esiin erään vanhan opuksen, jota oli ollut tutkimassa. Hänen olisi ehkä pitänyt potea huonoa omaatuntoa siitä, että hän opetti pojille kirouksia, joita oli itse kehittänyt, tai opetellut isoisänsä kirouskirjoista. Hän kuitenkin uskoi, etteivät pojat halunneet tehdä koulussa mitään sellaista, mikä aiheuttaisi suurempia rangaistuksia. Ja sitä paitsi, hänestä tuntui hyvältä ajatella, että joku oli oikeasti kiinnostunut hänen osaamisestaan. Hänen isänsä oli lapsesta asti hokenut hänelle, ettei hänestä ollut mihinkään. Kun Lily oli pyytänyt häntä kerta toisensa jälkeen kertomaan taikamaailmasta, hän oli ensimmäistä kertaa tajunnut, miltä tuntuu, kun joku arvostaa hänen tietojaan ja taitojaan. Nykyään Lily oli monessa asiassa jopa häntä taitavampi, ja pärjäsi nykyään loistavasti itsekseenkin.

Lily ei ehkä enää tarvinnut häntä, mutta Severus tunsi suurta ylpeyttä esitellessään oppimiaan kirouksia, herjoja ja manauksia kavereilleen. Mulciber oli laiska lukemaan mitään, eikä Averykaan ollut erityisen kiinnostunut loitsujen kehittelystä, joten he molemmat ihailivat Severuksen kykyä löytää, muokata ja kehittää mitä mielenkiintoisimpia loitsuja. Ja opettaa ne heille. Osan näistä loitsuista saattoi ehkä voida määritellä pimeyden taikuudeksi, mutta Severus ei oikeastaan välittänyt. Hänestä oli jokseenkin typerää välttää pimeyden taikuutta, kuin ruttoa, vain siksi, että se oli pimeyden taikuutta. Mitä järkeä jättää oppimatta kokonaista ryhmää voimakkaita loitsuja vain siksi, että niitä pidettiin pahoina? Varsinkin, jos vastapuoli olisi erikoistunut juuri niihin?

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 05.09.2011 16:59:29

Mmmm, niin, Sevehän ei hahmota, että nuo sen kaverit opiskelee sen kirouksia käyttääkseen niitä koulussa... ja todennäköisesti Lilyyn. Odotan mielenkiinnolla, millaisen ylimitoitetun koston kelmit saavat aikaan (ja millaisen raivokohtauksen Lily saa kostosta kuultuaan).

Mutta ääh, tahdontahdontahdon tähän jotain söpöä säätöä Lilyn ja Seven välille. Olen varma, että osaisit kirjottaa sen oikein canonisti ja asiaankuuluvan siististi ;D

Ja tietisti Dumbledore uskoi Seveä... itse asiassa oli aika raju veto, että Dumbledore otti Seveltä pisteitä, onkohan se mahtanut koskaan ennen rokottaa keneltäkään pisteitä yhtään mistään?

Tämän koko jutun tragedia on siinä, että Lily ja Seve voisivat ihan oikeasti olla the täydellinen pari, jos noi niiden ystävät ei koko ajan tunkisi nokkaansa joka paikkaan.

Jälleen kerran hieno luku. Viikon välit tuntuvat ihan tuskallisen pitkiltä seuraavia lukuja odotellessa.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 05.09.2011 19:48:13

Taas jälleen kerran ihana ja jännittävä luku! Onneksi Dumbledore uskoi Severusta, vaikka kaikki muut syyttikin sitä. Mutta Severus jätti kertomatta siitä kaatumiseen johtaneesta tapahtumasta:< No ehkä Lilyn kavereiden ei siitä tarvitse tietää, mutta Lilyn täytyy saada tietää jossain vaiheessa!

Mulciber ja Avery on kauheen ikäviä ja Severuskin vähän kun ei välitä vaikka ne kiroaa ihmisiä Severuksen kirouksilla:/

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 12.09.2011 00:01:49

Kiitos jälleen ihanista kommenteista Brangwen & Emmy. Söpöstä Lily & Seve säädöstä en halua sanoa vielä mitään, spoilaisin vaan:3 Mutta pakkohan niiden välillä jotain pientä oli olla, eiks niin?^^; Näette sitten.

Tajusin tänäiltana, että minullahan on tosiaan suunniteltuna jo kaikki viimeiset kohtaukset tätä ensimmäistä osaa varten, ja viimeiset lauseet on jopa kirjoitettu.. Pari lukua siis enää kirjoittamatta! Sitten saatan alkaa julkaisemaan nopeammin. Olen siis itse tällähetkellä kirjoittamassa lukua nro 22, mutta julkaisen näin hitaasti siksi, että pelkään että kehut aiheuttavat liikaa paineita uuden luvun kirjoittamiseen. Tällätavalla saan rauhassa kirjoitella eteenpäin kun siltä tuntuu, ja pitää taukoja, mutta silti julkaista säännöllisesti:)

Luku 11

Rohkelikon ja Luihuisen välinen huispausmatsi pelattiin kirpeässä marraskuisessa pakkassäässä. Lily seisoi ystäviensä kanssa katsomon reunalla ja heilutti Rohkelikkolippua joukkueiden esiintulon kunniaksi. Rohkelikon ja Luihuisen välisissä peleissä oli aina erityistä jännitystä. Se johtui varmasti osaltaan muutamien Rohkelikkojen ja Luihuisten huonoista väleistä, mutta myös siitä, että yleensä näiden tupien välinen peli oli lukukauden ensimmäinen. Oman lisänsä jännitteisiin toi myös se, että Rohkelikko oli edellisenä vuotena hävinnyt ottelunsa Luihuiselle. Rohkelikko oli voittanut huispauspokaalin täpärästi voittamalla muut pelinsä, mutta nyt oli aika maksaa potut pottuina.

Lily vilkaisi yhden penkkirivin päässä hänen takanaan istuvaa Severusta ja tämän kavereita. Severus tuijotti kentälle happamana Rohkelikon esittäessä lentokuvioitaan. Lily käänsi katseensa takaisin kentälle, ja ehti juuri parahiksi näkemään James Potterin hurjan syöksykiepin. Lily hurrasi muiden mukana. Hänen täytyi tunnustaa, että ainakin Potter oli kehujensa mukainen lentäjä. Rohkelikon jahtaajakolmikko oli sama, kuin edellisenä vuotena, ja siltä odotettiin suuria. Mary huiskutti Lilylle ja kumppaneille lentäessään katsomon ohitse. Rohkelikon etsijä sen sijaan oli uusi. Nuori Adam Shields lensi kuitenkin vakuuttavasti muun joukkueen mukana. Häntä varmaan jännitti, Lily mietti. Joukkue laskeutui kentälle, ja jäi odottamaan. Tytöt istuivat penkeilleen katsomaan Luihuisen sisääntuloa.

Luihuiset hurrasivat joukkueelleen. Erityisen suuret suosionosoitukset saivat Mulciber ja Wilkes, joita pidettiin parhaana lyöjäkaksikkona koko koulussa. Lily irvisti. Tehokkaita he ainakin olivat, mutta pelasivat erittäin inhottavasti.
”Onko se vatipää päästänyt Regin lentämään”, kuului Lilyn toiselta puolelta huvittunut tyrskähdys. Ryhmä rohkelikkopoikia oli tunkeutunut katsomon eturiviin heidän viereensä, Sirius Musta heidän joukossaan.
”Kenet?” Lily huikkasi hänelle.
”Minun typerän veljeni. Hän pelaa jahtaajan paikkaa näköjään”, Sirius nauroi.
”Te olette kyllä veljesrakkauden multihuipentuma”, Lily virnisti ja katsoi sitten tarkkaan Luihuisen jahtaajaryhmää. Todellakin, Siriuksen pikkuveli oli juuri laskeutunut Smithin ja Cutnerin rinnalle.
”Onko hän hyväkin?” Lily huusi metelin yli. Joukkueiden kapteenit kättelivät parhaillaan.
”Aivan täysi sukka! Minä en edes muista miten monta kertaa olen tyrkännyt hänet luudalta!” Sirius huusi takaisin omahyväinen virne kasvoillaan.
”Mutta etpä ole itse päässyt joukkueeseen!” Lily vastasi.
”Koska en ole Luihuinen! Rohkelikon joukkueen taso on valitettavasti kovempi”, Sirius naurahti koväänisesti saaden katsomon ylempien rivien Luihuiset huutelemaan hänelle hävyttömyyksiä. Sirius kumarsi Luihuisille ja kääntyi sitten katsomaan kentälle. Lily vilkaisi jälleen Severusta, mutta tämä keskusteli Averyn kanssa osoitellen kentälle päin, eikä vilkaissutkaan hänen suuntaansa.

”Ja ottelu alkaa! Rohkelikko ottaa heti pelin hallintansa – Potter – MacDonald – Daniels! Rohkelikon jahtaajatrio on loistava!” selostus alkoi. Jahtaajat tosiaan viskoivat kaatoa toisilleen sellaisella vauhdilla, että Luihuinen ei pysynyt perässä. Kun Potter viskasi hurjan pujottelun jälkeen ensimmäisen maalin, Lily hyppi ja kiljui muiden Rohkelikkojen mukana. Luihuispojat heidän takanaan kirosivat pitäjäänsä, joka oli kyllä Lilyn mielestä tehnyt parhaansa.

Kaato oli hetken Luihuisilla, ja Regulus Musta onnistui melkein tekemään maalinkin, mutta Marco Stebbins torjui sen ilmiömäisesti. Mary nappasi putoavan kaadon, ja kiisi sen kanssa kohti kentän toista päätyä. Mulciber ja Wilkes löivät ryhmyt hänen suuntaansa, ja yrittivät estää hänen etenemisensä samalla, kun Luihuisen jahtaajat odottivat tilaisuutta napata kaadon. Mary sukelsi kaadon kanssa, mutta Mulciber kiilasi hänet törkeästi.

”Hellurei ja hellät tunteet!” selostaja ähkäisi.
”Näytä sille Mulciber!” Lily kuuli jonkun huutavan takaansa.
”Tiputa se kuraverinen luudalta!”

Lily käännähti ympäri. Hän oli lähes varma, että se oli ollut Severus. Meteli oli kuitenkin kova, sillä Mulciberin onnistui häiritä Marya niin, että tämä pudotti kaadon, ja katsomo huusi niin suosionosoituksia, kuin kirouksiakin. Severus hurrasi muiden mukana. Lily ei enää kuullut omia ajatuksiaan, joten hän katsoi parhaaksi jatkaa pelin seuraamista. Hän toivoi kuulleensa väärin.

Kaato oli päätynyt Cutnerin käsiin, mutta hyvin tähdättyjen ryhmyjen seurauksena se oli jälleen Rohkelikoilla. Potter ja Daniels tekivät molemmat maalin, ennen, kuin Luihuinen sai taas mahdollisuuden. Regulus Mustan onnistui tehdä yksi maali Rohkelikkopäädyssä, mutta tämän jälkeen Potter ja Mary tempoivat taas kaksi maalia. Kenttäpeli oli niin aktiivista, ettei kukaan ollut huomioinut etsijöitä, jotka kaartelivat pelin ympärillä. Kun tilanne oli 20-170, huomio kiinnittyi kuitenkin yhtäkkiä Luihuisen etsijään.

Oskar Vanamo syöksyi eteenpäin keskittyneen näköisenä, ja koko katsomo huusi. Mikäli peli nyt loppuisi, tulisi tasapeli. Se oli Luihuisille tässä tilanteessa paras vaihtoehto, mutta Rohkelikot janosivat voittoa. Ja valitettavasti Rohkelikon oma etsijä oli aivan liian kaukana. Samassa huomio kiinnittyi toiseen kenttäpäätyyn. James Potter syöksyi kaadon kanssa kohti Luihuisen maalisalkoa hurjalla vauhdilla. Lily kiljui muiden mukana. ”Lennä Potter! Lennä!”

Potter väisti uhkarohkeilla kuvioilla lyöjät ja heitti maalin lähes samalla sekunnilla, kun sieppi napattiin. Selostajakin huomasi mitä tapahtui: "Näettekö minkä maalin kaveri iskee?! Luihuispelaajat katsovat kentällä, että herranjestas mitä siellä tapahtuu? Potter ottaa kaadon kainaloonsa, ja tekee yhden Tylypahkan historian hienoimmista maaleista! Ei mitään muuta voi sanoa! Ja Rogers katsoo, että taivas varjele mitä sieltä tulee - sieltä tulee maaaaaaaaaali!"

Meteli oli korvia huumaava, mutta vasta, kun taululle lävähtivät lukemat 170-180, katsomo räjähti. Kaikki Rohkelikot katsomossa halasivat toisiaan, hyppivät, kiljuivat ja loihtivat ilmaan kipunoita ja pikkulintuja. ”Sarvihaara osaa ottaa yleisönsä”, Sirius nauroi ja tökkäsi Lilyä kiusoittelevasti. ”Lyön vaikka vetoa, että hän kuuli kannustuksesi, ja omisti tuon maalin sinulle”.

Lily pyöräytti silmiään ja näytti kieltä Siriukselle. Samassa joku tyrkkäsi häntä lujaa selkään. Heidän takanaan seissyt Luihuisjoukko yritti tehdä itselleen tilaa päästäkseen pois katsomosta. Lily katsoi pahasti Averya, joka oli ilmeisesti tyrkännyt häntä. Hänen perässään tuli Severus kasvoillaan hapan ilme. Hän kulki Lilyn ohi sanomatta sanaakaan, mutta ei ehtinyt pitkälle, kun Sirius tyrkkäsi jalkansa tämän eteen kampatakseen hänet.
”Noinko sitä ystäviä tervehditään? Vaikka hän nyt ymmärrettävistä syistä onkin enemmän kiinnostunut loistavasta lentosuorituksesta, kuin sinun säälittävästä naamastasi, mutta…”.
”Musta! Anna olla”, Lily sanoi ärsyyntyneenä.
”Mutta hänenhän pitäisi olla sinun ystäväsi!” Sirius sanoi muka järkyttyneenä. Hänestä koko ajatus oli selvästi uskomaton. Severuksen kasvot vääntyivät vihaiseen irvistykseen, mutta Sirius vaan nauroi.
”Minä tiedän, että te aiotte taas lähteä retkillenne täydenkuun aikaan!” Severus sylkäisi. Sirius ei näyttänyt välittävän, mutta hänen takanaan seissyt Remus näytti pelästyneeltä.
”Vai niinkö? Sinä varmaan haluaisit mukaan, varmaan harmittaa olla noin säälittävän tylsä”, Sirius nauroi. Lily vilkaisi ensin Remusta ja sitten Severusta, ja astui sitten Siriuksen ja Severuksen väliin. Hän ei todellakaan halunnut Severuksen huutavan ilmoille ihmissusiteoriaansa täpötäydessä katsomossa.
”Pää kiinni molemmat!” Lily huusi. Severus loi häneen vihaisen katseen. Ihmismassa alkoi kuitenkin siirtyä katsomoista kohti portaikkoa, ja Severus joutui sen virran viemäksi.

***

Severus mutusti aamiaisleipää ajatuksissaan. Häntä ärsytti vieläkin se, miten Lily oli hyppinyt ja kiljunut riemusta Potterin esitellessä taitojaan. Puhumattakaan Sirius Mustan käytöksestä. Postipöllöt pelmahtivat saliin ajallaan, mutta Severus vilkaisi niitä vain ohimennen. Yksi pieni pöllö kuitenkin laskeutui Severuksen yllätykseksi hänen olkapäälleen, ja nyhtäisi häntä hiussuortuvasta. Severus nappasi pöllön käsiinsä ja irrotti sen nilkasta pienen pergamenttilappusen. Pöllö lehahti lentoon heti irti päästyään, ja Severus vilkaisi lappua. Hän arvasi heti keneltä se oli, ja kääri sen auki. Pergamentille oli kirjoitettu kaksi lyhyttä riviä.

Hei! Nähdäänkö tänään iltapäivätuntien jälkeen kirjastossa? Tarvitsen apuasi liemiläksyjen kanssa, kun olin niin monelta tunnilta poissa.
~ Lily

Severus sujautti lapun kaapunsa taskuun, ja vilkaisi kohti Rohkelikkopöytää. Lily vilkuili hänen suuntaansa, joten Severus nyökkäsi hänelle lyhyesti. Severus oli tarkoituksella vältellyt Lilyn tapaamista huispauspelin jälkeen, sillä hän oli pelännyt paljastavansa Lilylle, kuinka mustasukkainen hän oli. Ja kaikenlisäksi hän oli ollut Lilylle vihainen siitä, että tämä oli asettunut hänen ja Mustan väliin. Eikö Lily muka uskonut hänen pärjäävän? Severus nousi huokaisten pöydästä, mutisi vieressään istuneelle Wilkesille hakevansa unohtuneen kirjan oleskeluhuoneesta, ja asteli ulos suuresta salista.

Pitikin Potterin olla niin pahuksen hyvä huispauksessa. Hän oli selvästi ihastunut Lilyyn, mutta yksipuoleisesti ainakin toistaiseksi. Severus muisti kuitenkin Lilyn innostuneen ilmeen, kun hän oli katsonut Potterin lentoa. Severus asteli eteishallista Luihuisen oleskeluhuoneelle vievään käytävään, ja vilkaisi tympääntyneenä sen seinustoille loihdittuja julisteita. Niissä Rohkelikon leijona jyrsi Luihuisen käärmettä, ja rohkelikkojoukkueen jäsenet lentelivät julisteesta toiseen. Kelmit olivat asettaneet julisteet seinille heti pelin jälkeen. Silloin ne olivat vielä huudelleet kuuluvasti hävyttömiä ohikulkeville Luihuisille. Kuhnusarvio oli saanut julisteet hiljaisiksi, mutta ilmeisesti ne oli loihdittu niin, ettei niitä voinut poistaa seinältä kukaan muu, kuin Rohkelikkotupaan kuuluvat. Ja ilmeisesti idioottimaiset julisteet olivat olleet McGarmiwan mielestä hurjan hauskat, sillä hän ei ollut edes yrittänyt poistaa niitä.

Severus kiristeli hampaitaan, pysähtyi autiolle käytävälle ja istui seinän vieressä olevalle penkille kauas julisteista. Hän haroi hetken ärtyneenä hiuksiaan ja otti sitten taikasauvan käsiinsä ja pyöritteli sitä hajamielisesti. Olisi niin paljon helpompaa, jos hän pystyisi unohtamaan tunteensa, sillä koko asian ajatteleminen sai hänet tuntemaan olonsa niin epävarmaksi. Severus inhosi epävarmuuden tunnetta. Hän halusi pitää tilanteet aina hallinnassaan. Hän ei voinut kuitenkaan hallita omia ajatuksiaan, ja ne jaksoivat muistuttaa hänelle jatkuvasti, kuinka erilaisia hän ja Lily olivat.

Kun Severus kulki samaa käytävää myöhemmin takaisinpäin, James Potterin hahmo julisteessa nauroi hänelle äänettömästi lentäessään. Severus iski julisteeseen kiukkuisen polttoherjan ja juliste-Potter jäi tuohtuneen näköisenä puhdistamaan huispauskapteenin merkkiään noesta.

***

”Minne sinä menet?” Anne kysyi Lilyltä. Iltapäivätunnit olivat juuri loppuneet, ja Lily oli suunnannut askeleensa kohti kirjastoa.
”Kirjastoon tekemään liemiläksyjä”, hän sanoi. Hän oli joutunut lemmenjuomasotkun takia olemaan pois kolmelta liemitunnilta, ja häneltä oli jäänyt erittäin tärkeitä oppeja väliin. Hän oli pyytänyt Severusta tulemaan seurakseen, sillä poika oli varmasti opiskellut asiat huolellisesti.
”Miksi ihmeessä kirjastoon? Eihän siellä voi keskustella ilman, että Matami Prilli hyökkää kimppuun! Mennään oleskeluhuoneeseen, minullakin on ne tehtävät tekemättä”, Mary puuttui puheeseen.
”Eikä mennä, Severus lupasi auttaa minua enkä usko, että hän haluaa tulla meidän oleskeluhuoneeseen”, Lily huokasi, arvaten tyttöjen seuraavat kommentit.
”Ihan totta! Moni muukin on hyvä liemissä, miksi sinun tarvitsee kysyä häneltä”, Nellie mutisi. Mary nyökkäili vieressä.
”Koska Severus on minun ystäväni, ihan niin, kuin tekin. Ja koska teistä kukaan ei osannut selittää minulle miksi muistiuutteeseen täytyy lisätä hevoskotkan verta, kysyn häneltä”, Lily vastasi.
”Ihan totta, hän on inhottava. Ja sitä paitsi, kuulin kuinka hän kutsui yhtä kolmasluokkalaista puuskupuhia kuraveriseksi, koska poikaparka kompastui kompaportaaseen ja tönäisi häntä kaatuessaan”, Mary sanoi.
”Ihan totta Lily, me ollaan vain huolissaan sinusta. Hän ja hänen kaverinsa pitävät jästisyntyisiä pohjasakkana, en ymmärrä miten sinä –”
”Nellie! Severus ei ole ikinä kutsunut minua kuraveriseksi, enkä usko, että hän käyttäisi sellaista nimitystä muistakaan. Me ollaan ystäviä. Olen tuntenut hänet lapsesta asti, kuten sinä hyvin tiedät!” Lily vastasi ärsyyntyneenä.
”Ihmiset voivat muuttua”, Anne mutisi hiljaa, mutta ei jatkanut asiasta enempää Lilyn mulkaistua häntä pahasti.

Lopulta he päätyivät kaikki neljä kirjaston nurkkaan pyöreän pöydän ympärille. Kun Severus sitten löysi heidät hyllyjen välistä, hän kohtasi kolmen tytön ynseän katseen. Lily hymyili hänelle vaisusti, ja katsoi sitten kavereitaan paheksuvasti enn,en kuin teki Severukselle tilaa vieressään.
”Et sinä taida minua täällä tarvita”, Severus sanoi vaisusti, ja oli jo kääntymässä pois.
”Tarvitsenpas, tule tänne”, Lily vastasi. Tyttöjen käytös ärsytti häntä suunnattomasti. He katselivat Severusta, kuin jotain lihansyöjäetanaa. Severus näytti hetken siltä, että kieltäytyisi, mutta istui lopulta vastahakoisen näköisenä Lilyn viereen.

Lily kyseli Severukselta hiljaa muutamasta kohdasta, mutta muuten he tekivät tehtäviä hiljaisuuden vallitessa. Lily vilkaisi Severusta kulmiensa alta samalla, kun kirjoitti ylös seuraavan tehtävän tehtävänantoa. Severus nojasi kyynärpäihinsä, ja katseli Lilyn tehtäväpaperia. Tytöt supattivat välillä jotain keskenään, mutteivät puhuneet juuri mitään heille. Lilystä tuntui kurjalta, että hänen ystävänsä suhtautuivat Severukseen niin nuivasti.

”Lily hei, miksi tässä kohden ei voi käyttää suoruusua?” Mary kysyi kulmat kurtussa.
”Minä en ole vielä siellä asti, en ollut sillä tunnilla. Kysy Severukselta”, Lily vastasi. Mary vilkaisi Severusta.
”No kerro sitten”, hän töksäytti.
”Olipas kauniisti kysytty”, Severus vastasi pilkallisesti, mutta vakavoitui Lilyn potkaistessa häntä pöydän alta.
”No tuossa liemiohjeessa käytetään suoruusua, koska kangasruusun yhdistäminen noihin muihin aineksiin aiheuttaa räjähdyksen”, hän selitti alistuneesti. Kangasruusu toi Lilyn mieleen muutaman vuoden aikaisia tapahtumia, ja hän tirskahti. Neljä kummastunutta silmäparia tuijottivat häntä
”Sev, muistatko, kun löysit äitisi taikajuomatarpeet teidän ullakolta?” Lily kysyi hymyillen.
”Muistan”, Severus sanoi kulmat kurtussa.
”Sinä halusit kokeilla, miten –”, Lily aloitti, mutta Severus keskeytti hänet.
”Se olit kyllä sinä! Älä yhtään yritä. Yritit keittää kutituslientä rangaistukseksi Petunialle, mutta onnistuit räjäyttämään teidän leikkimökin!” Severus virnisti.
”Eikä?” Anne kysyi epäuskoisesti. ”Teittekö te taikaliemiä koulun ulkopuolella?”. Lily virnisti.
”Kunhan kokeiltiin, ja tuo liemi ei edes vaatinut sauvan käyttöä, joten se ei ollut kiellettyä!”.
”Meidän kiltti ja tunnollinen Lily!” Nellie sanoi epäileväisesti. Kireä tunnelma oli kuitenkin hellittänyt, ja Lily huokasi helpotuksesta.
”No, se oli kyllä Severus, joka sanoi, että ruusu kuin ruusu, kun minä harmittelin, että suoruusua ei löytynyt, mutta kangasruusua oli”, Lily jatkoi, mutta vakavoitui sitten yhtäkkiä.
”Minä en ole täällä”, hän sihahti ja valahti penkissään alemmas ja nosti kirjan eteensä.

Matthew Alvin käveli heidän pöytänsä ohi vilkaisemattakaan heihin. Poika oli tullut Rohkelikon oleskeluhuoneen ovelle pyytämään Lilyltä anteeksi edellisenä päivänä, ja väittänyt kovasti, ettei ollut tiennyt Romantion ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, ja että koko taikajuomasotku oli ollut todella typerä päähänpisto. Lily uskoi lopulta, ettei Matthew ollut tahallaan yrittänyt myrkyttää häntä. Lily oli hyväksynyt anteeksipyynnön, ja häipynyt nopeasti paikalta. Jälkeenpäin hän oli kuullut, että Kelmit olivat noituneet Korpinkynsipojan kauniille kasvoille ikäviä paiseita. Mikä oli Lilyn mielestä ihan oikein, joskaan hän ei sitä ihan heti kelmeille myöntäisikään.

Ei Lilyä varsinaisesti pelottanut, sillä nyt, kun hän tiesi varautua, hän pystyisi helposti kiroamaan Matthewin, jos tarve tulisi. Hän ei kuitenkaan halunnut enää jutella pojan kanssa, jos ei olisi aivan pakko. Ajatuskin nosti niskakarvat pystyyn. He vaihtoivat Severuksen kanssa merkitsevän katseen, jonka jälkeen he jatkoivat taas läksyjen tekemistä. Matthew oli kadonnut hyllyrivien väliin.

He jatkoivat tehtävien tekoa puolisen tuntia, kunnes Mulciber ja Rosier ilmestyivät kirjastoon, ja Severus nousi lähteäkseen.
”Sori, täytyy mennä”, hän sanoi ja heitti laukun olalleen. Lily katseli, kun hän liittyi Luihuispoikien seuraan, ja käänsi sitten katseensa takaisin kirjaansa.
”Hän ei halunnut tulla nähdyksi meidän kanssamme”, Nellie totesi kuivasti.
”Tai sitten hän halusi mennä tervehtimään ystäviään”, Lily vastasi. Häntä kuitenkin vaivasivat samat epäilyt, vaikkei hän sitä sanonutkaan.
”No, ainakin sain nämä tehtävät tehtyä”, Mary vastasi. ”Hänestä oli sentään jotain hyötyä”.
”Kaipa häntä voisi pitää mukavana, jos hän ei olisi kokoajan niin juro ja kiukkuinen!” Anne sanoi.
”Tai noin kelmeä ruipelo”, Nellie jatkoi tirskahtaen.
”Hei, tuo on ilkeää! Eikä hän sitä paitsi ole juro tai kiukkuinen!” Lily puolusti ystäväänsä. Hitto, että tytöt joskus osasivat.
”No täytyy myöntää, että sinun kanssasi hän on paljon rennompi. Ettei vain olisi ihastunut sinuun!” Anne sanoi saaden Maryn hihittelemään. Lily pyöräytti silmiään.
”Hyvin suurella todennäköisyydellä Sev välittää minusta hyvin sisarellisella tavalla”, hän sanoi hymyillen.
”No toivottavasti! Jamesilta saattaisi nyrjähtää pää, jos päättäisit oikeasti alkaa seurustella Kalkaroksen kanssa”, Anne virnuili.
”Todellakin! Milloin sinä oikein lähdet hänen kanssaan ulos? Me ei oikeasti jakseta enää huispaustreeneissä kuunnella, kuinka hän pohtii, että millaisella suorituksella hän pääsisi kanssasi treffeille!” Mary nauroi teeskennellen tuskaista.
”Ei hän ole sellaista sanonut!” Lily irvisti.
”No ei nyt ihan! Mutta hän kehuskeli viimeksi kovasti, kuinka sinä olit huudellut hänelle kannustushuutoja”.
”…kuten kaikki muutkin Rohkelikot”, Lily vastasi. ”James Potter tekee itsensä naurettavaksi yrittäessään päästä minun kanssani yhtään mihinkään”.
”Hän on ihan oikeasti ihastunut sinuun”, Anne vastasi nyt vähän vakavammin.
”Niinkö? Ja samalla hän treffailee ties ketä muuta”, Lily virnisti. Se ei haitannut häntä yhtään.
”No joo, mutta ei hän kenestäkään muusta puhu sillä tavalla, kuin sinusta”, Mary virnisti ja yritti tökätä Lilyä kylkeen.
”Ja minusta he ovat kaikkine kepposineen hauskoja. James on oikeasti tosi reilu tyyppi, sinun pitäisi vain antaa hänelle mahdollisuus”, Nellie sanoi.
”Lupaan antaa hänelle mahdollisuuden heti, kun hän lopettaa muiden kiusaamisen, ylettömän itsekehun ja kun hän lakkaa kävelemästä käytävillä niin, kuin omistaisi ne!” Lily nauroi.
”James parka. Mitä hyötyä on olla fiksu, söpö ja helkkarin taitava huispaaja, jos niillä avuilla ei saa haluamaansa tyttöä”, Mary sanoi dramaattisesti ja tytöt repesivät nauramaan. Matami Prilli katsoi heitä varoittavasti.

***

”Mikäs Rosieria nyppii”, Severus kysyi katsellen jurona heidän edellään kävelevää poikaa.
”Kelsey suuttui, kun Rosier ei muistanut hänen syntymäpäiväänsä”, Mulciber virnisti.
”Joo, älä koskaan sekaannu naisiin. He ovat käsittämättömiä otuksia!” Rosier vastasi. ”Minun olisi kuulemma pitänyt muistaa tuoda kukkia. Loihdin hänelle kimpun, mutta hän suuttui entistä enemmän. Kuulemma ei ollut tarpeeksi ajatusta”, hän jatkoi.
”No, meidän poikamiesten kerhossa on paljon hauskempaa”, Mulciber virnisti. ”Paitsi, että Prinssillähän näytti olleen oikea Rohkelikkohaaremi äsken!” hän nauroi.
”Pää kiinni”, Severus mutisi.
”Sulla on kyllä silmää naiskauneudelle, mutta että puolet niistä jästisyntyisiä..”, Mulciber ravisti päätään.
”Pää kiinni”, Severus toisti harmistuneena. Hän vilkaisi käytävän ikkunasta ulos, ja näki samalla jotain outoa.

Hämärtyvässä illassa kaksi hahmoa kulki yhdessä kohti tällipajua. Severus tunnisti toisen mustavalkeasta kaavusta matami Pomfreyksi, ja kulkiessaan seuraavan ikkunan ohi, hän oli tunnistavinaan toisen Remus Lupiniksi. Hän muisti samassa, että ensiyönä olisi tosiaan täysikuu. Näkymättömyysjuoma oli edelleen hänen yöpöytänsä laatikossa, ja tänä iltana sille tulisi käyttöä. Hyvällä tuurilla hän varmistuisi Lupinin tilasta, ja onnistuisi vielä järjestämään Kelmeille potkut. Hän kiihdytti askeliaan pysyäkseen muiden perässä.
___

A/N: Huispausselostuksessa on häpeilemättömästi lainailtu Antero Mertarantaa, sillä tuota kohtaa kirjoittaessani oli just MM kisat meneillään.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 12.09.2011 16:06:33

Mitämitämitä? Miksi James ja Regulus eivät olet etsijöinä? Eikös kumpikin canonin mukaan ole nimenomaan etsijä? Jos selviän tästä järkytyksestä pystyn ehkä kommentoimaan jotain fiksuakin.

Lainaus käyttäjältä: Miriam - 12.09.2011 00:01:49

”Onko se vatipää päästänyt Regin lentämään”,
---
”Te olette kyllä veljesrakkauden multihuipentuma”,

Näin on ;D Sirius suhtautuu ihanan realistisesti pikkuveljensä kykyihin.

Happi meinasi loppua, kun aloit puhua viimeisistä luvuista, mutta ilmeisesti tätä riemua riittää kuitenkin vielä pitkään :D Jee! Ja kyllä, LilySeve-säätöä täytyy olla!

Toivottavasti noilla tyypeillä on Leen tai vähintään Mertarannan veroinen selostaja, koska muuten tuo selostus menettää kaiken puhtinsa ;D Ymmärrän, että kirjoitusajankohdan huomioon ottaen sillä on ollut varmaan ihan kiva fiilistellä, mutta vähän tuo ilmaveivi pisti silmään tekstin muuten niin yhtenäisessä tyylissä.

Aivan ihanaa, että olet kirjoittanut Marysta huippuhuispaajan. On tosi rasittavaa, jos kaikki täydellisyysgeenit aina kasautuu vain päähenkilöille. Ja muutenkin Lilyn ystävät ovat mielenkiintoisia ja onnistuneita hahmoa; he ovat valmiita jopa muuttamaan suhtautumistaan Severukseen Lilyn vuoksi.

Apua, seuraavana on ilmeisesti vuorossa "James pelastaa Seven ja Seve joutuu uudestaan Dumbledoren puhutteluun". Tahdon jatkoa!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 12.09.2011 17:51:36

Brangwen, minusta James oli jahtaaja eikä etsijä:) Ekassa leffassa luki jossain pokaalissa, että James olisi ollut etsijä, mutta minun käsittääkseni Rowling on korjannut, että oikeasti on jahtaaja. Reguluksen pelipaikasta minulla ei kylläkään ole mitään käsitystä:/

Mutta aah, tämä luku! Kaikkea jännää tapahtui, ja seuraavassa tapahtuu varmasti lisää! Tykkään tosi paljon tyttöjen välisistä keskusteluista. Ja sait Severuksenkin mukaan, vaikka tunnelma olikin aluksi viileähkö:)

Lainaus

James parka. Mitä hyötyä on olla fiksu, söpö ja helkkarin taitava huispaaja, jos niillä avuilla ei saa haluamaansa tyttöä

Ihanasti sanottu:)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 12.09.2011 21:21:26

Mutta kun James leikkii sillä siepillään! Mistä se sen on saanut, jos ei oo etsijä. Vaan etsijät saa koskee sieppiin paljain käsin! Ja Harry katselee jossain vaiheessa Kuhnusarvion valokuvista, että Regulus on etsijän paikalla.

//niin siis pointti ei ollut ruveta niuhoamaan, vaan ihmetellä kovaan ääneen. Itselläni on aina ollut sellainen kuva, että James on etsijä.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 12.09.2011 23:06:19

Kiitos kiitos kommenteista molemmat!:) Piti ihan oikeasti googlettelemalla tarkistella noiden molempien pelipaikat nyt, ja oikeassahan Brangwen osittain oli. Reguluksen pelipaikassa menin vikaan, vaikka olin tarkistavinani sen jostain! Tuota kirjoittaessani ajattelin, että sitä ei ole kirjoissa missään mainittu, mutta nyt kun sanoit niin on minullakin tuosta valokuvakohtauksesta jotain muistikuvia. Täytyy siis ehkä vaihtaa seuraavana lukuvuonna Regulus etsijäksi. Jos vaikka nykyinen etsijä valmistuisi Tylypahkasta? :D Potter oli varmasti (Rowlingin haastattelun, Potterwikin ja Potterlexiconin mukaan) jahtaaja. Hyvä pointti kuitenkin, että miksi sillä on se sieppi. Sitä piti oikein tosissaan pohtia.

Viisastenkivessä Wood näyttää Harrylle siepin paljain käsin, vaikkei se ole etsijä. Silloin siis, kun se opettaa Harrylle pelin sääntöjä. Kai se käy järkeen, että huispauskapteenilla on mahdollisuus päästä näpistämään sieppi, jos niin haluaa? Ja kaivoin seuraavan Potterwikistä (lähteistä en ole varma).

Lainaus

The Snitches have flesh memories and remember the touch of the first person who handled them in case of a disputed capture. Everyone, including the maker, has to wear gloves when handling the snitch until releasing one for each game. Because of this a new snitch must be used for each game.

Eli jos joka peliin käytetään uutta, koskematonta sieppiä, ja Potter on pöllinyt jonkun käytetyn siepin, ei tuota paljain-käsin- sääntöä ole rikottu. Sieppi oli koskematon ennen peliä, ja se muistaa sen etsijän joka sen ekalla kerralla nappasi, mutta se ei välttämättä estä sitä, että sillä voi joku muukin leikkiä. Tai sitten Potter on vaan pöllinyt käyttämättömän siepin, ja nyt kun sitä on käpälöity, sitä ei enää voi käyttää pelissä;) Woodin esittelemä sieppi saattoi myös hyvin olla jo aiemmin käpälöimällä "pilattu". Mene ja tiedä:)

Awws, tykkään tällaisesta pohdinnasta ja spekuloinnista. Sitä on tullut tämän kirjoittamisen myötä harrastettua reilusti. Ja ei hätää, tämän ficin kanssa saa olla canonin suhteen niuho, koska tavoitteena on saada mahdollisimman hyvin canoniin istuva ficci. Joten ai hitsi, miten ärsyttää tuollaiset pikkumokat :< Olen näköjään joihinkin alkupään muistiinpanoihinkin merkinnytkin Regin etsijäksi, mutta jostain syystä "korjannut" sen..

Täytyy siirtää Regulus jonkun sattuman kautta etsijäksi seuraavana lukuvuotena (joka tosin tulee vasta seuraavassa osassa). Kiitos huomiosta!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Joa - 13.09.2011 00:24:48

Tosi kiva luku taas ja tykkäsin aiemmassa kommentissa kaipailemastani viittauksesta Lilyn ja Jamesin välien hitaaseen hitaaseen lämpenemiseen (tai ainakin itse koin Lilyn suhtautuneen tässä luvussa ihan luontevasti Jamesiin hieman aiempaa suopeammin, kun hänkin oli niin innoissaan Rohkelikon menestyksestä) ja siihen, miten Severus oli heti mustasukkainen asiasta. Antero Mertaranta-kommentti oli ehkä vähän hassu, mutta menkööt jos olet sen MM-huumassa kirjoittanut... Olenkin joskus Pottereita lukiessani miettinyt, miten jahtaajana on edes mahdollista olla niin loistava, että ihmiset muistelevat jotakuta vuosien päästäkin mahtavana huispaussankarina, sillä yleensähän etsijä saa osakseen kaiken kunnian, kun hänellä on mahdollisuus yksin kääntää koko pelin suunta, mutta tästä luvusta sain hyvin vastauksen siihenkin ihmetykseen, hyvä James! ;) Lilyn ja Severuksen suhde on ihanasti kirjoitettu ja tuntuu luontevalta, samoin kuin Lilyn ystävien suhtautuminen heidän ystävyyteensä. Siriuksen hahmosta myöskin tykkäsin tässä luvussa; hänen kommenttinsa Reguluksesta olivat hauskoja ja hahmo pysyi mielestäni hyvin canonissa. Älä välitä pikkuvirheestä (Reguluksen pelipaikkaan siis viittaan), minulle menee ainakin läpi se, että Regulus siirtyy jollain verukkeella etsijäksi jatkossa. Paljon pahempi ja ärsyttävämpi "virhe" olisi ollut, jos olisit kirjoittanut Jamesin etsijäksi, mikä on lukemissani ficceissä ollut (ymmärrettävästi) tosi yleistä. (Eipä liity sinun ficciisi mitenkään, mutta minusta on muuten kivaa, että Row ilmoitti Jamesin olleen jahtaaja eikä etsijä, niin James ja Harry eivät ole ihan täsmälleen samanlaisia joka hemmetin asiassa:)).

Jatkoa odottelen kovasti minäkin!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 18.09.2011 22:54:42

Joalle kiitos kommentista:) Tämän viidennen vuoden aikana Lilyn ja Jamesin lähentyminen on aika hienovaraista. Niillä on hyviä hetkiä, mutta James parka joutuu vielä kärvistelemään itsekseen jonkun aikaa:D Mutta kyllä se sieltä tulee.

Luku 12

Severus kaatoi koko pullollisen lientä kurkkuunsa, ja odotti hetken, että juoma vaikuttaisi. Kun hän ei enää nähnyt omia käsiään, hän hymyili tyytyväisenä ja lähti juosten käytävää eteenpäin. Näkymättömyysliemi oli erittäin hyödyllistä, harmi vaan, että sen jatkuva litkiminen saattoi aiheuttaa pysyvää näkymättömyyttä. Hän hidasti kulkuaan ja hiipi viimeiset portaat alas. Hän jäi hiljaa odottamaan patsaan vierelle, ja toivoi, että Kelmit tulisivat ajoissa, jotta hänen juomansa vaikutus ei lakkaisi. He tulivatkin melkein heti, kun Severus oli päässyt paikalleen, hevospatsaan viereen. Heitä ei näkynyt taaskaan, mutta kuiskuttelusta ei voinut erehtyä. Kun he olivat hiipineet salakäytävään, Severus seurasi heitä jälleen. Tällä kertaa hänen ei kuitenkaan tarvinnut piilotella vaan hän saattoi kulkea paljon lähempänä heitä.
”James, näytä sitä karttaa”, Piskuilanin ääni kuului näkymättömistä hänen edellään. Severus irvisti, ja toivoi, että koko porukka oli juonut liikaa lientä, ja jäisi pysyvästi näkymättömäksi. Hän oli varma, että puolet kelmien tempuista selittyi liemen juomisella, mutta ihmetteli syvästi, ettei sen sivuvaikutuksia alkanut jo näkyä.
”Ei nyt, Peter. Mennään ensin ulos”, Potterin ääni vastasi. ”Minä menen odottamaan metsän laitaan. Hoitakaa te homma”.
”Selvä, Sarvihaara!” Musta naurahti. He olivat pian ulkona täysikuun loisteessa, ja Severus jättäytyi juuri ja juuri kuulomatkan päähän. Mitähän pirua kelmit oikein puuhasivat?

”Peter, ala mennä”, Mustan ääni kuului jälleen. ”Minä vilkaisen vielä karttaa”. Samassa sen pensaan juurelta, jonka takana Potter kumppaneineen oletettavasti piileskeli, ryntäsi iso rotta, joka katosi pian varjoihin. Severus irvisti jälleen.
”Minä menen nyt. Minä en mahdu tekemään sitä tässä pensaassa”, kuului Potterin ääni. Musta tyrskähti.
”No en minäkään ihan sitä ajatellut –”.
”Pää kiinni perverssi piski”, Potter naurahti. ”Kurkkaa karttaa ennen, kuin haet hänet”, hän huikkasi vielä, ja Severus näki jäätyneelle nurmikolle ilmestyvät askelten painaumat jonkun hölkätessä hänestä poispäin. Hän oli aikeissa lähteä seuraamaan, kun jokin iski häntä rintaan ja hän lysähti selälleen.
”Jäitpäs kiinni, ruikuli”, Musta virnisti tyytyväisenä hänen edessään erittäin näkyvänä. Severus vilkaisi omia käsiään, ja totesi juoman vaikuttavan häneen edelleen. Miten Musta oli tiennyt, että hän oli siinä? Jos hän olikin kuullut jotain, mistä hän oli tunnistanut..
”Kuka tässä on jäänyt kiinni? Seurasin teitä, ja kuulin teidän keskustelunne. Te suunnittelette jotain!” Severus huusi kömpiessään pystyyn.

”Sinä haluaisit varmaan kovasti tietää”, Musta virnisti.
”Minne Piskuilan katosi?” Severus vastasi huomioimatta Mustan pilkkaa. Hän oli huomannut Potterin jäljet huurteisessa nurmikossa, muttei ollut huomannut Piskuilanin poistuvan. Oliko hän edelleen pensaassa?
”Peter on melkoisen... vikkelä livistämään!” Musta nauroi, ja osoitti Severusta yhä taikasauvallaan.
”Minä kerron! Kerron rehtorille ja professori McGarmiwalle, että seikkailette ulkona öisin! Te saatte vielä potkut! Ja minä tiedän, että Lupin on ihmissusi!” Severus huusi Mustalle sylki roiskuen. Hän oli vihainen. Miten Musta kehtasi edelleen nauraa ja uhkailla häntä, kun hän oli saanut koko porukan kiinni itse teosta!
”Niinkö sinä kuvittelet?” Musta sanoi ykskantaan. Raivostuttava virne hänen kasvoillaan ei värähtänytkään. ”Haluaisitko sinä tietää, mitä me puuhaillaan”, hän jatkoi. ”Voinhan minä sen sinulle kertoakin”.
”Mitä?” Severus kysyi typertyneenä. Hän ei ollut kuvitellut saavansa tietoa niin helposti. Hän puristi taikasauvaansa ja katsoi Mustaa tiukasti. Musta vastasi katseeseen. Severus tajusi juoman vaikutuksen haihtuvan hiljalleen.

”Tällipajun alla on salakäytävä. Sinne pääsee koskettamalla alaoksassa olevaa kyhmyä. Se jähmettää puun. Mutta se vasta temppu onkin, että pääsee koskettamaan sitä”, Musta virnisteli. ”Et taida onnistua siinä”, hän sanoi. ”Jos pääsisit sisään, näkisit jotain, joka ylittäisi sinun pienen käsityskykysi”.
”Mitä sinä yrität? Ihan huviksesi kerrot tuon minulle? Haluatko, että tapatan itseni sen puun kanssa?” Severus ähkäisi ja tuijotti Mustaa. Pitikö poika häntä ihan typeränä?
”Se olisi kieltämättä melko huvittavaa, mutta puhun totta. Puussa on oikeasti se kyhmy. Ja mitä Remukseen tulee, hänenkin salaisuutensa paljastuu sinulle salakäytävän päässä!” Musta sanoi. Severus tajusi helposti, että poika tosiaan puhui totta, mutta selvästi uskoi, että Severus luulisi hänen valehtelevan.

”Ja nyt, painu takaisin pehkuihin, ruikuli”, Musta virnisti. ”Meillä on tärkeämpääkin tekemistä. Ja kerro vaan Minervalle, hän ei tosiaankaan halua menettää parasta huispaajaansa, ja minä menen vähän niin, kuin siinä siivellä. Pahin, mitä hän voi tehdä, on antaa meille jälki-istuntoa”. Musta kääntyi lähteäkseen.
”Sek –”
”Älä kuvittelekkaan!” Musta huudahti, ja torjui nopeasti Severuksen loitsun. Severus kiehui kiukusta, hän olisi voinut kuristaa Mustan paljain käsin. Severus ei ehtinyt toteuttaa aiettaan, vaan tajusi pian makaavansa nurmikolla kokovartalolukittuna. Hän ei nähnyt enää Mustaa missään. Helvetin kusipää! Severus taisteli loitsua vastaan, ja koska Musta oli jähmettänyt hänet taikasauva kädessä, hän onnistuikin pian. Severus nousi kankeasti jaloilleen, ja päätti nopeasti mitä tekisi seuraavaksi. Hän juoksi kohti tällipajua.

Musta oli kertonut hänelle totuuden, ja kuvitellut, että Severus ei uskoisi sitä. Huono juttu hänen kannaltaan, Severus virnisti saavuttaessaan puun. Hän olisi tietysti voinut mennä saman tien kertomaan opettajille, mutta nyt hänellä oli mahdollisuus selvittää, mitä kelmit oikeasti puuhasivat. Hän oli tallata puun vierellä nököttävän rotan päälle kiihdyksissään. Rotta vinkaisi, ja pinkoi pakoon minkä kintuistaan pääsi. Severus ei kiinnittänyt siihen enempää huomiota, vaan etsi nyt katseellaan kyhmyä puun oksista. Hän löysi sen lopulta, mutta ei millään ylettäisi siihen saamatta iskua puulta. Severus katsoi ympärilleen.
”Tulejo oksa”, hän kuiskasi, ja vähän matkan päässä hänestä lojunut oksankarahka lennähti hänen käteensä. Jos hän olisi vilkaissut taakseen, hän olisi nähnyt hirven laukkaavan metsänreunasta puuta kohti, ja mustan koiran istumassa vähän matkan päässä. Hän ei kuitenkaan vilkaissut, vaan jähmetti puun kyhmyä koskettamalla ja pujahti juurakon välistä onkaloon.

Käytävässä oli pimeää, joten hän loihti valon taikasauvansa päähän ja lähti hitaasti etenemään. Hän kuuli kumean ulvaisun käytävän päässä olevan oven takaa ja pysähtyi hetkeksi voitonriemuisena. Hän oli ollut oikeassa. Siellä oli susi… ihmissusi. Tännekö Lupin tuotiin muuttamaan muotoaan? Severus nielaisi, mutta jatkoi sitten matkaa. Lupin oli varmasti lukittu vähintään häkkiin. Hän oli nopeasti oven luona, ja avasi sen taikasauvallaan. Oven takana käytävä jatkui samanlaisena. Hän ei ollut päässyt kuitenkaan kovinkaan pitkälle, kun joku tarttui hänen hartiaansa ja hän hypähti ympäri kauhistuneena. Potter.

”Kalkaros! Pois täältä!” poika huusi hänelle.
”Kas, Potter. Musta ystävällisesti vinkkasi minulle miten puun ohi pääsee. Minä –”
”Pää kiinni, ja ala tulla”, Potter ähkäisi ja kiskoi häntä takaisin kohti suuaukkoa.
”En! Minä aion selvittää, mitä –”
”Helvetin idiootti! Pääset vielä hengestäsi!”
”Irti minusta. Pitäisikö minun muka uskoa, että sinä olisit huolissasi minun –”

Severus hiljeni siinä samassa, sillä jokin käytävän toisessa päässä kiinnitti hänen huomionsa. Hän ei heti erottanut, mikä se oli, sillä käytävässä oli hämärää. Iso hahmo lähestyi heitä hiljaa, ja kun Severus huomasi sen susimaisen muodon, hänen sydämensä jysähti. Ihmissusi. Eikä heidän välissään ollut mitään muuta, kuin pitkä käytävä. Susi päästä matalan murinan ja pysähtyi. Silloin James Potteriin tuli liikettä. Hän tyrkkäsi Severuksen edellään kohti ovea, eikä hän enää vastustellut. He juoksivat minkä jaloistaan pääsivät, ja susi ryntäsi heidän peräänsä.

He pääsivät, kuin ihmeen kaupalla livahtamaan oven taakse, ja lukitsemaan sen ennen, kuin susi saavutti heidät. Susi iskeytyi vasten ovea ja ulvoi rumasti heidän takanaan. He eivät jääneet katsomaan, kestikö ovi, vaan juoksivat saman tien ulos salakäytävästä. Severus kompastui, ja lysähti pitkin pituuttaan nurmikolle. Se oli hänen onnensa, sillä tällipaju täräytti hänen vierellään seisovan Potterin ilmaan, ja poika lensi hyvän matkaa ennen, kuin mätkähti maahan. Juuri, kun iso oksa oli iskemässä Severusta, puu kuitenkin jähmettyi, ja Musta juoksi maassa makaavan Potterin luokse.
”Oletko sinä kunnossa? Mitä pirua sinä oikein ajattelit, kun lähdit hänen peräänsä tuossa… tuollaisena!” Musta huusi hänelle.
”Mitä helvettiä sinä oikein ajattelit, kun kerroit hänelle kyhmystä?” Potter huusi takaisin ja vääntäytyi istualleen.
”Se oli vain typerä vitsi. Mistä minä olisin arvannut, että hän menee oikeasti kokeilemaan? Ei kai hän mennyt ovesta?”
”No, mitä sinä itse olisit tehnyt samassa tilanteessa?”

Severus ei kuullut vastausta, sillä hän kiirehti parhaillaan kauemmas puusta koko ruumis täristen. Sirius Musta oli yrittänyt tappaa hänet. Ihan oikeasti. Musta ja Potter olivat nöyryyttäneet ja kiusanneet häntä alusta asti, ja nyt se oli tullut tähän. Hänet oli yritetty tappaa. Jos Potter ei olisi pysäyttänyt häntä, hän olisi ehtinyt paljon pidemmälle käytävää pitkin, eikä olisi millään ehtinyt takaisin. Susi olisi saanut hänet kiinni. Ja Sirius Musta olisi ollut murhaaja.

”Mieti, mitä olisi tapahtunut, jos Peter ei olisi kertonut minulle? Hitto, sinä olisit tappanut hänet!” Potter huusi.
”Enkä olisi. Minähän olin kokoajan täällä, olisin itse hakenut hänet pois sieltä, jos et olisi ehtinyt ensin”, Musta vastasi vähätellen.
”Jos en olisi ehtinyt ensin! Jos olisin odottanut hetkenkin, niin Kuutamo olisi saanut meidät kiinni, ja – ”
”Ja? Kyllähän sinä olisit saanut hänet pysäy –”
”Turpa kiinni!” Potter huusi, ja vilkaisi Severuksen suuntaan. ”Pidätkö minua tosissasi niin typeränä, että paljastaisin sen?” hän sanoi niin hiljaa, että Severus tuskin kuuli sen.
”No okei, oli se aika typerästi tehty. Mutta mitään ei sattunut, joten kaikki hyvin.”, Musta sanoi viimein.
”Jep, ja Kuutamo on sinulle varmasti helvetin vihainen huomenna”, Potter huokasi.

Severus koetti tahdonvoimallaan lopettaa jalkojensa tärinän. Vai että kaikki oli hyvin?
”Huomenna te olette jo matkalla kotiin! Tästä hyvästä teidät varmasti erotetaan, ettekä te –”
”Naama umpeen, Kalkaros. Sirius teki ehkä tyhmästi kertoessaan sinulle, mutta itse sinä sinne käytävään livahdit. Puun lähestyminenhän on kiellettyä. Ja mikä järki sai sinut avaamaan sen oven? Jos minä en olisi hinannut sinua ulos sieltä, sinä olisit nyt aika pahassa jamassa”, Potter vastasi. Hän piteli kylkeään sen näköisenä, että Tällipajun isku oli sattunut pahasti. Hyvä vain, Severus ajatteli. Viha poltti hänen, jokaista soluaan.
”Silläkö sinä aiot pelastautua? Hurja herra Potter pelasti typeryksen hengen, niinkö? Sinä teit sen vain, koska halusit pelastaa Mustan nahkan! Minä kerron –”

Severuksen ei tarvinnut kertoa, mitä hän oli aikeissa kertoa, sillä samassa pihamaan yli kajahti tiukka huuto.
”Varjelkoon! Mitä täällä tapahtuu?”. Professori McGarmiwa juoksi pihamaan poikki tavallisesti niin tiukka ja huoliteltu nuttura hapsottaen. Hänen kasvoillaan oli erittäin tiukka ilme, ja Severus hymyili itsekseen.
”Musta ja Potter! Ja Kalkaros!” Mitä ihmettä te teette ulkona tähän aikaan yöstä. Ja tuon puun lähelle ei saa mennä! Tämä tietää jälki-istuntoa teille kaikille, minä –”
”Minä en –”
”Hiljaa Herra Kalkaros. Saat selittää sisällä. Minä näin teidät ikkunasta! Te kävitte tuolla käytävässä! Mitä te oikein ajattelitte! Oletteko te kunnossa? Potter, mitä sinun –”
”Tällipaju iski, ei muuta”, Potter vastasi hampaittensa välistä.
”Ja nyt me lähdetään rehtorin puheille. Saman tien, ja ilman mitään vastaväitteitä”, McGarmiwa sanoi, ja he lähtivät kohti koulua. Severus tuijotti Rohkelikon tuvanjohtajan selkää ja kiristeli hampaitaan. Hän alkoi pelätä, ettei McGarmiwa aikonutkaan erottaa Potteria ja Mustaa. Professori oli sentään Rohkelikon tuvan johtaja, totta kai hän puolustaisi huispaussankariaan ja tämän parasta kaveria. Severus irvisti, kun he nousivat kivihirviön takaisia portaita pitkin kohti rehtorin kansliaa. Uskoisiko rehtorikaan häntä toistamiseen? Jos hän saisi kaiken päälle vielä jälki-istuntoa..

Severuksen käsien ja jalkojen vapina oli hellittänyt, mutta viha tuntui vain kasvavan. Jos he selviäisivät vain jälki-istunnolla… tai mikä pahinta, jos hän itsekin saisi jälki-istuntoa, hän ei kestäisi. Hän toivoi, että paikalle olisi tullut McGarmiwan sijasta Kuhnusarvio. Juomamestari ei ehkä pitänyt hänestä, mutta tottahan hän olisi oman tupansa oppilasta puolustanut?

”Mitä on tapahtunut?” Dumbledore kysyi ystävällisesti. Hän oli pukeutunut vaaleaan kaapuun, jonka ylle oli vedetty violetti aamutakki. Rehtori oli selvästi ollut joko nukkumassa, tai juuri menossa nukkumaan. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut ärtyneeltä, pelkästään uteliaalta.
”Musta ja Potter –”, McGarmiwa aloitti. Dumbledore hymyili leveästi.
”Arvasin! Jatka vain, Minerva”, hän sanoi.

McGarmiwa kertoi, mitä oli nähnyt. Hän kertoi, kuinka oli nähnyt ikkunasta, kuinka Potter oli rynnännyt ulos tällipajusta Severuksen kanssa, ja kuinka Musta oli juossut pensaikosta jähmettämään puun. Päästyään kertomuksensa loppuun, hän katsoi kiukkuisesti huoneessa seisovia poikia.
”Alkakaahan sitten kertoa, mitä te teitte ulkona?”

”Me oltiin menossa Remuksen luokse”, Potter sanoi kiertelemättä. Huomattuaan McGarmiwan kauhistuneen ilmeen, hän lisäsi nopeasti: ”Siis sen oven taakse. Me ollaan usein pidetty hänelle seuraa sen oven takana”.
”Se on hurjan vaarallista! Mitä, jos ovi olisi unohtunut auki?” McGarmiwa aloitti, mutta Dumbledore hiljensi hänet käden heilautuksella. ”Jatkahan, James”, hän sanoi.

”Kalkaros seurasi meitä salaa pihalle, ja –”
”Kuulin, kuinka te suunnittelitte jotain täydenkuun yöksi! Tietysti minä –”
”Sinä olit, joka tapauksessa ihan yhtä paljon ulkona linnasta, kuin mekin, älä –”
”Mutta minä en sentään yrittänyt tappaa ketään!” Severus huusi nyt ääni kiukusta kimakkana.
”Hiljaa! Kalkaros, saat kertoa kohta”, Dumbledore sanoi tiukasti. Severus värähti, mutta sulki sitten suunsa.

”Kalkaros seurasi meitä. En huomannut häntä, sillä lähdin metsänreunaan… tarkastamaan oliko kuu jo tarpeeksi korkealla. Sirius huomasi hänet, ja –”
”Mitä sinä sitten teit, Sirius?”
”No kerroin hänelle tällipajun kyhmystä. En uskonut, että hän oikeasti uskaltaisi kokeilla. Ja sitä paitsi en uskonut, että hän olisi niin typerä, että avaisi oven”, Musta selitti viattoman näköisenä. Severus puri huultaan, ettei olisi avannut suutaan. McGarmiwa näytti entistä kauhistuneemmalta kuullessaan, että ovi oli avattu.

”Mutta sinä menit? Vaikka tiesit puun lähestymisen on kiellettyä?” Dumbledore kysyi häneltä ystävällisellä äänensävyllä, joka raivostutti Severusta yhä enemmän.
”Menin! Minä olin arvannut, mikä Lupin on! Ja tiesin, että he hiiviskelevät öisin – minä tiesin! Halusin selvittää –”
”Olisit voinut kertoa opettajille? Tähän aikaan illasta ulkona liikkuminen on kiellettyä”, McGarmiwa sanoi tiukasti.
”Sano se heille! Musta yritti tappaa minut, ja te syytätte minua hiippailusta, vaikka saitte hänet kiinni itse teosta!”
”Mutta sinut myös!” Musta sanoi äkäisesti.
”Jatkahan”, Dumbledore sanoi, ja viittasi muita olemaan hiljaa.
”Minä menin käytävään, ja Potter ryntäsi perääni. Hän yritti saada minut kääntymään ja lähtemään. He yrittivät tappaa minut! Hän vain jänisti viime hetkellä –”
”Turpa kiinni, Kalkaros!” Musta murahti. ”James pelasti sinun nahkasi, hän –”
”SINUN nahkasi hän pelasti!” Severus kiljui.

Keskustelu jatkui hyvän tovin, ja Dumbledore ja McGarmiwa saivat usein komentaa poikia antamaan toisilleen suunvuoroa. Lopulta, Severuksen suureksi kauhistukseksi, Mustaa tai Potteria ei todellakaan erotettu. Dumbledore ja McGarmiwa uskoivat, että kyseessä oli ollut Mustan puolelta pelkkä typerä pila, ja että hän ei ollut tiennyt, että Severus osasi avata oven. Musta joutui pyytämään Severukselta anteeksi, ja Severus pakotettiin kiittämään Potteria pelastamisesta. He saivat kaikki jälki-istuntoa, mutta sentään tupapisteitä otettiin enemmän Mustala ja Potterilta, kuin häneltä. Se oli kuitenkin laiha lohtu. Todella laiha lohtu.

”Noniin, te muut voitte mennä. Severus, jää hetkeksi”, Dumbledore sanoi. Severuksen mieli musteni entisestään. Mitä vielä?

____

A/N: Tässä nähtiin vähän enemmän sitä kiusattua, lyhytpinnaista ja kostonhimoista Sevviä taas. Sellaista millainen se ei Lilyn seurassa ole juuri koskaan. Miuta hippasen pelottaa, että nämä kaksi "puolta" ovat liian erilaiset keskenään tässä tarinassa.. Mitä mieltä olette?

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 19.09.2011 08:47:37

Vielä edelliseen palatakseni: Aina oppii uutta ;D

Tämä luku on kyllä ehdottomasti suosikkini tähän mennessä! Ihana, aivan ihana! Nyt ei kyllä irtoa mitään kauhean rakentavaa, mutta toistanpa vielä: hyvähyvähyvä! Odotin tätä kohtausta pelolla ja innostuksella, ja ylitit kaikki odotukseni niin näyttävästi, että nyt ei auta muu kuin jäädä odottamaan jatkoa (ja toivoa, että menet sekaisen viikonpäivistä ja laitat seuraavan luvun tänne jo puolessavälissä viikkoa :D ). Kiitos!

(Ai mielipidettä kaipaat? No, Sevellä nyt vaan on tuollainen pelottavampi puoli, se on moniulotteinen hahmo. Olet kirjoittanut hänestä hyvin ICn)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 26.09.2011 01:33:35

Brangwen: Kiitos kommentista ja mielipiteestä!:) Ihana, että suoriuduin mielestäsi hyvin tuosta ihmissusihässäkästä, Sen kirjoittaminen oli hieman hankalaa, koska en halunnut tehdä Siriuksesta liian hirveää (vähän kuitenkin), Jamesista liian sankaria (vähän kuitenkin), ja Severuksesta liian uhria (mutta vähän sitäkin:D).

Luku 13
Severus käveli kaavunhelmat hulmuten kohti luihuisen oleskeluhuonetta. Hänen teki mieli etsiä Musta ja Potter käsiinsä, ja kirota heidät siihen paikkaan, ja kaivaa saman tien Piskuilankin esiin jostain kirotakseen hänetkin. Hän oli aivan varma, että Piskuilan oli ollut myös pihalla, mutta livahtanut karkuun. Hän kirosi, koska ei ollut muistanut paljastaa sitä rehtorille. Hän oli ollut liian järkyttynyt illan tapahtumista, ja siitä miten helpolla Musta oli päässyt. Murhayrityksestä!

Dumbledore oli pakottanut hänet lupaamaan, että hän ei paljastaisi kenellekään Lupinin olevan ihmissusi. Kenellekään. Hän oli vihdoin saanut varmistuksen asiaan, ja nyt hän ei pystyisi kertomaan siitä edes Lilylle. Ja Lupin saisi jatkaa Lilyn kanssa kuljeskelua. Dumbledore oli väittänyt, että ihmissuden pitäminen koulussa oli täysin turvallista, ja että turvatoimet täydenkuun aikaan olivat hyvät. Kuinka se sitten oli melkein tappanut hänet? Hänen ei olisi pitänyt yrittää avata ovea! Dumbledore oli vihjannut, että vaikka Musta oli tehnyt typerästi kertoessaan kyhmystä (josta Mustan itsenkään ei olisi pitänyt olla tietoinen), Severus oli itse vapaaehtoisesti avannut loitsuilla lukitun oven. Vaikka oli tiennyt käytävän vaaralliseksi (ja kielletyksi).

Dumbledore oli ollut kovasti pahoillaan, että hän oli joutunut vaaraan, mutta muistutti myös, että hänen olisi pitänyt kertoa Mustan ja Potterin seikkailuista opettajalle, eikä yrittää napata heitä itse kiinni.
”Kunnianhimo”, hän mutisi tunnussanan, ja astui oleskeluhuoneeseensa. Kunnianhimo tosiaan. Eikö hän ikinä onnistuisi? Olisiko hän ikuisesti säälittävä typerys, jolle muut nauroivat, ja jota sai rauhassa härnätä ja tyrkkiä ympäriinsä? Ei. Jonain päivänä hänestä tulisi vielä jotakin. Hän näyttäisi kaikille, jotka olivat pilkanneet häntä, Potterille, Mustalle, omalle isälleen… ja silloin olisi heidän vuoronsa pelätä! Severus heittäytyi sängylleen ja kiskaisi verhot kiukkuisesti sänkynsä ympärille.

***

Seuraavana aamuna Severus suuntasi kohti muodonmuutosten tuntia edelleen hyvin pahantuulisena. Lily ystävineen käveli heitä vastaan. Heillä oli ilmeisen hauskaa, he nauroivat keskenään jollekin. Severus tuijotti suoraan eteensä, ja näki vain silmäkulmastaan, kuinka Lily heilautti hänelle kättään. Severus kiihdytti askeleitaan. Lily oli varmaan kuullut tarinan jo Potterilta. Kuinka suuri sankari oli pelastanut typeryksen pulasta. Hän ei kestäisi tytön sääliä. Tytöllä oli ystäviä, kaikki pitivät hänestä. Lily oli täydellinen, ja kaikki uskoivat, että James Potter olisi samanlainen. Ajatus suorastaan oksetti Severusta.

Tunti tuntui etenevän tuskallisen hitaasti, Severus ei saanut katoutustaikaansa onnistumaan, hän ei yksinkertaisesti kyennyt keskittymään. McGarmiwa loi häneen tiukkoja katseita, kun hän onnistui ensin räjäyttämään katouttamisen kohteena olleen hiiren, ja toisella yrityksellä vain iskemään sen tajuttomaksi. Severus harkitsi jo otuksen kiroamista, mutta ymmärsi, että se olisi vain typerää. Hän saisi vain lisää jälki-istuntoa. Mulciber rääkkäsi omaa hiirtään, kun McGarmiwa katsoi muualle. Hän oli löytänyt Atrocitas-loitsun Severuksen kirjoista, ja etsi sille sopivaa kohdetta. Loitsu sai uhrinsa tuntemaan pohjatonta kauhua, ja he olivat yhdessä naureskelleet miltä Potter mahtaisi näyttää loitsittuna. Mulciber oli lyönyt vetoa, että poika laskisi alleen. Hiiri ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen kohde loitsun testaukseen, sillä se näytti tuntevan pohjatonta kauhua käsittelijäänsä kohtaan ilman loitsuakin.

Severus sulki silmänsä. Hän sulki vaivalla tunnekuohun ja raivon mielestään, ja tunsi itsensä lopulta tyhjäksi, mutta tyyneksi. Hänen täytyisi vain keskittyä koulunkäyntiin. Jos hän kestäisi koulun loppuun, hänen ei enää tarvitsisi nähdä Kelmejä päivittäin, ja kun he joskus kohtaisivat, hän olisi valmis, eikä hän silloin pelkäisi. Tai joutuisi jälki-istuntoon. Ajatus helpotti hänen oloaan kummasti. Hän vilkaisi pöydällään makaavaa tajutonta hiirtä. Lily oli onnistunut hiiren katouttamisessa jo edellisellä viikolla. Severus yritti muistaa, mitä Lily oli sanonut taiasta, ja tuijotti hiirtänsä.
”Haihtuus”, hän sanoi tiukasti, ja hiiri poksahti näkymättömiin. Hän oli onnistunut, joskin tietysti tajuton eläin oli paljon helpompi katouttaa, kuin vikkelästi pakeneva. Mutta professori McGarmiwa ei huomannut, sillä hän kehui juuri Averyn suoritusta.

Kun tunti lopulta päättyi, professori McGarmiwa kutsui Severuksen luokseen.
”Onnea onnistuneesta katoutuksesta”, hän sanoi vakavana. Hän katsoi Severusta tiukasti, ja Severus vastasi katseeseen. Professori oli ilmeisesti päättänyt, koska hänen jälki-istuntonsa järjestettäisiin. Kiukku nosti jälleen päätään, mutta Severuksesta tuntui, että hänen oli turha alkaa väittelemään. Jostain syystä Rohkelikon tuvanjohtaja oli aina pelottanut häntä. Hän oli tylypahkan tiukin ja vaativin opettaja.
”Keskustellaanpa jälki-istunnostasi”, Professori sanoi tiukasti.

***

Loitsutunnit olivat loppuneet hieman etuajassa, joten Lily oli hyvissä ajoin odottelemassa muodonmuutosten luokan oven ulkopuolella. Hänen olisi puhuttava Severuksen kanssa. Hän oli kuullut Potterilta edellisestä yöstä, ja halusi kuulla Severukselta, mitä ihmettä oli oikeasti tapahtunut. Hän oli huolissaan siitä, mihin eripura kelmien ja Severuksen välillä vielä johtaisi. Severus oli mennyt Mustan yllytyksestä vaaralliseen salakäytävään…

Lilyn havahtui ajatuksistaan, kun Luihuiset lähtivät ulos luokasta. Severusta ei näkynyt. Lily heilautti kättään Marylle, joka oli tullut katsomaan minne hän oli kadonnut. Mary ei ehtinyt kuitenkaan hänen luokseen ennen, kuin muun porukan jäljessä kulkeneet Mulciber, Avery ja Wilkes astuivat hänen eteensä. Lily ei saanut selvää kiukkuisesta sananvaihdosta, ja oli juuri astumassa eteenpäin puolustamaan Marya, kun Mulciber yhtäkkiä heilautti taikasauvaansa ja sen kärjestä leijui hopeainen verkko, joka kietoutui Maryn ympärille ja katosi. Lily luuli, että Mary oli torjunut loitsun, mutta sen sijaan tyttö jähmettyi silmät levällään. Hän haukkoi henkeä, ja kiljaisi lopulta vertahyytävästi. Lily juoksi hänen luokseen, Mary vain huitoi kauhuissaan käsillään, ja tuijotti suoraan eteensä mitään näkemättömin silmin. Luihuispojat nauroivat ja yrittivät tyrkätä Lilyn sivuun.

Lily henkäisi raivostuneena, ja loihti pojat kokovartalolukolla lattiaan. Sen jälkeen hän kääntyi Maryn puoleen, ja yritti useita eri vastaloitsuja, kunnes onnistui eräällä melko voimakkaalla loitsulla saamaan tytön vihdoin jotenkuten järkiinsä. Mary halasi häntä silmät kyynelissä, eikä saanut sanaa suustaan. Lily auttoi hänet istumaan käytävän pilaria vasten, ja kääntyi kohti luihuispoikia taikasauva koholla. Avery oli onnistunut vapautumaan kokovartalolukosta, ja oli juuri vapauttamassa Mulciberia.
”20 pistettä Luihuiselta. Molemmilta! Ja toivottavasti opettajat ottavat pisteitä sinultakin, Avery, kun kerron. Mitä pirua te oikein ajattelitte? Mikä ihmeen loitsu se oli?” Lily sähisi ja osoitti Mulciberia taikasauvalla. Wilkes pinkoi pakoon, mutta Lily ei välittänyt. Se oli Mulciber, joka oli kironnut hänen ystävänsä.
”Painu kaverisi perään! Äläkä luule, että pääsisit tästä näin helpolla”, Lily sihahti.
”Uhkailekko sä mua, kuraverinen!” Mulciber naurahti hieman epävarmasti. Avery astui uhkaavasti ystävänsä vierelle.
”Kymmenen pistettä Luihuiselta sietämättömästä kielenkäytöstä. Ja alkakaa painua”, Lily sanoi, ja kääntyi takaisin Maryn puoleen.

Hän lähti taluttamaan edelleen tärisevää tyttöä kohti sairaalasiipeä, eikä edes vilkaissut taakseen.

***

Lily ei saanut tilaisuutta jutella Severuksen kanssa seuraavien päivienkään aikana, sillä opiskelu ja valvojaoppilaan tehtävät pitivät hänet kiireisenä. V.I.P kokeiden lähestyminen ilmeisesti antoi opettajille tekosyyn syytää oppilaille reppukaupalla läksyjä. Severus tuntui jälleen myös välttelevän häntä, ja liikkui tiiviisti Luihuisporukoissaan. Hän vilkaisi ulos linnan ikkunasta, oli marraskuun loppu, mutta lunta ei näkynyt. Maisema näytti jokseenkin surulliselta iltahämärässä. Lily kokosi käsiinsä nipun papereita ja lähti viemään opettajahuoneeseen nimilistaa kaikista koululle joululomaksi jäävistä Rohkelikoista. Käytävillä oli yllättävän hiljaista. Päivällä kylmässä tihkusateessa pelatun huispausottelun (Puuskupuh vastaan Korpinkynsi) jälkeen oppilaat olivat siirtyneet oleskeluhuoneisiinsa lämmittelemään. Alakerrasta kuului jonkin verran meteliä, Puuskupuhit juhlivat siellä voittoaan. Matthew Alvin oli ollut pelikiellossa kyseisen pelin ajan kurpitsajuhlien tapahtumien vuoksi, ja Korpinkynnen sijaisjahtaaja ei ollut kovin kummoinen.

Lily kääntyi opettajanhuoneeseen vievälle käytävälle, ja hämmästyi nähdessään Severuksen kulkevan edellään hartiat lysyssä ja kädet kaavuntaskuissa. Severus nosti katseensa käytävän lattiasta ja nyökkäsi Lilylle tervehdykseksi.
”Hei. Mihin sinä olet menossa?” Lily kysyi melko kylmään sävyyn. Hän oli edelleen hieman harmissaan siitä, miten Severus oli livahtanut saman tien Luihuiskavereidensa sakkiin heidän tultua näkyviin, kun he olivat olleet kirjastossa. Ja jopa suorastaan vihainen siitä, mitä nämä kaverit olivat Marylle tehneet. Tyttö oli päässyt pois sairaalasiivestä vasta eilen. Kun tähän lisättiin vielä se, mitä hän oli kuullut Potterilta heidän yöllisestä seikkailustaan… Todennäköisesti poika oli liioitellut, mutta silti. Täytyihän siinä tarinassa olla jotain totuuttakin.

”Kunhan kävelen”, Severus mutisi vastaukseksi. Lily tuhahti.
”Joskus minä mietin, että miksi minä edes yritän”, hän sanoi ja vilkaisi Severusta tiukasti. Poika vilkaisi häntä yllättyneenä.
”Mitä? Onko jotain sattunut?” Severus kysyi, ja näytti huolestuneelta. Lily irvisti.
”Sinä. Joskus en vain tiedä, mitä minä sinun kanssasi tekisin. Joskus mietin, voinko enää luottaa sinuun”, hän sanoi hiljaa.
”Luottaa minuun? Luulin, että meidän piti olla ystävät. Parhaat ystävät?” Severus sanoi, ja kurtisti kulmiaan.
”Niin me ollaankin, Sev, minä vain en pidä joistain tyypeistä, joiden kanssa sinä hengailet! Anteeksi nyt, mutta minä inhoan Averya ja Mulciberia! Mulciber! Mitä sinä hänessä näet? Hän on ällöttävä! Tiedätkö mitä hän yritti yhtenä päivänä tehdä Mary Macdonaldille?” Lily sanoi äkäisesti, ja pysähtyi. Hän tuijotti uhmakkaasti Severusta silmiin.
”Pikku juttu”, Severus vastasi nopeasti. ”Pelkkä vitsi, siinä kaikki –”

Lily veti kiukkuisesti henkeä.
”Se oli pimeän taikuutta, ja jos se on sinusta vitsi –”
”Entä ne jutut mitä Potter ja sen kaverit tekee?” Severus keskeytti hänet äkäisesti. Lily huokasi. Aina Potter.
”Mitä tekemistä Potterilla minkään kanssa on?” hän sanoi viileästi.
”Ne livahtelevat öisin ulos. Lupinissa on jotain outoa. Missä hän käy vähän väliä?” Severus sanoi entistä kiihtyneempänä.
”Hän on kipeä”, Lily sanoi ykskantaan. Severus kuitenkin tuijotti häntä kummallinen ilme kasvoillaan. ”Kuulemma hän on kipeä –”.
”Joka kuukausi täydenkuun aikaan?”

”Minä tiedän sinun teoriasi. Mikä päähänpinttymä sinulla sitä paitsi heistä on? Mitä se sinulle kuuluu mitä he tekevät öisin?, Lily vastasi hyytävästi.
”Yritän vain osoittaa sinulle, etteivät he ole niin suurenmoisia, kuin kaikki luulevat”, Severus sanoi. Hän näytti siltä, että olisi halunnut sanoa paljon muutakin, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni ja tyytyi katsomaan Lilyä tiukasti silmiin. Lily punastui, ja räpäytti silmiään.
”He eivät silti käytä pimeän taikoja”, hän sanoi hiljaa. ”Ja itse olet tosi kiittämätön. Minä kuulin mitä tapahtui yhtenä iltana. Sinä hiivit siihen tunneliin tällipajun luona ja James Potter pelasti sinut siltä, mikä siellä on –”

Severuksen kasvoille nousi julma ilme.
”Vai pelasti? Vai pelasti? Sinä luulet, että hän oli joku sankari vai? Omansa ja ystäviensä nahkan hän pelasti! Sinä et saa – minä en anna sinun –”
Lily katsoi Severusta pahasti.
”Anna minun? Anna minun?” hän sähähti. Lilyn ystävät pitivät Severusta pelottavana, mutta Lily osasi kyllä pitää puolensa. Häntä ei tarvitsisi suojella Severukselta, eikä Severuksen todellakaan tarvinnut suojella häntä yhtään keneltäkään. Severus perääntyi askeleen, ja näytti nyt suorastaan katkeralta.
”En tarkoittanut – en vain halua että ne pitävät sinua narrinaan – hän on ihastunut sinuun, James Potter nimittäin! Eikä hän ole... kaikki vain luulevat... mahtava huispaussankari –”

”Tiedän kyllä, että James Potter on ylimielinen kusipää. Ei sinun sitä tarvitse minulle todistaa”, Lily keskeytti pojan kiukkuiset selostukset. Hän oli harvinaisen tietoinen, että Potter oli ihastunut häneen, eikä hän tarvinnut Severusta kertomaan sitä hänelle. ”Mutta Mulciberin ja Averyn käsitys huumorista on paha. Paha, Sev. Minä en ymmärrä, miten sinä voit olla heidän ystävänsä”, hän jatkoi ja lähti taas kävelemään kohti opettajanhuonetta.
”Olet oikeassa, Anteeksi”, Severus sanoi yhtäkkiä. Hän oli lähtenyt kulkemaan Lilyn rinnalla, ja näytti yhtäkkiä paljon rennommalta. ”He ovat ihan mukavia kavereita, mutta joskus heidän juttunsa menevät vain pahasti yli”, hän jatkoi.
”Ihanko totta”, Lily vastasi sarkastisesti.
”Niin. He eivät olisi saaneet kirota MacDonaldia, kai hän on kunnossa?” Severus kysyi.
”Hän näkee painajaisia, ja nukkuu huonosti mutta muuten ok”, Lily huokasi. Hänenkin kiukkunsa oli jo laantunut.
”Ja Mulciber sai sitä paitsi ansionsa mukaan. Hän ei saa pelata seuraavassa huispausmatsissa”, hän lisäsi.
”Se on hänelle oikein. Hän luulee tietävänsä huispauksesta kaiken”, Severus sanoi, ja Lily naurahti.

He saapuivat pian opettajainhuoneen ovelle ja pysähtyivät.
”Lily kuule… Sinä olet minun paras ystäväni, en taida sanoa sitä tarpeeksi usein?” Severus sanoi hiljaa ja tuijotti varpaitaan. Lily hymyili.
”Kuule, sinä varmaan aiot jäädä tylypahkaan jouluksi?” hän kysyi.
”Jep”, Severus vastasi yllättyneenä.
”Minun täytyy mennä kotiin. Jouluperinteitä. Me ei olla keretty viettämään aikaa yhdessä ikuisuuksiin, jos opiskelua ei lasketa”, Lily huokasi. ”Minun on suorastaan ikävä sinua”, hän lisäsi hiljaa.
”Totta puhut. Kuule –”
”Lähde minun kanssani Tylyahoon”, Lily sanoi nopeasti.
”Nyt vai?”
”No ei, pöhkö! Viimeisenä viikonloppuna”, Lily nauroi.
”Kai minä voin”, Severus sanoi, ja hymyili vinosti.
”Älä näytä tuolta, eivät ne treffit ole! Etkö se ollut sinä, joka lukukauden alussa sanoi, että ’luulkoot muut mitä luulevat’”, Lily virnisti. Severus näytti hetken melko hämmentyneeltä, mutta nauroi sitten itsekin.
”Sovittu”, hän sanoi. ”Mutta nyt minun täytyy mennä, tai McGarmiwa tuplaa jälki-istuntoni myöhästymisen takia”.
”Miksi sinä jälki-istuntoa olet saanut?” Lily kysyi.
”Sen tällipajujutun takia. Selitän myöhemmin. Pidä peukkuja etten joudu suorittamaan istuntoani samaan paikkaan Mustan ja Potterin kanssa”, Severus vastasi. Lily virnisti, ja koputti sitten opettajanhuoneen oveen.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 26.09.2011 08:32:02

Äääh, mä ehdin jo hetken aikaa toivoa, että Lily kutsuisi Seven viettämään joulua kotiinsa. No, onhan noi niihen "ei-mitkään-treffit" askel parempaan suuntaan (edelleen sitä söpö-osuutta odotellessa). Olisipa Lily nähnyt Seven ilmeen haukkuessaan Potteria :D

Vai oli se jotain, mitä Marylle tehtiin, Seven loitsu. Voi surku. Olit joka tapauksessa saanut tuon keskustelun istutettua tarinaan tosi mallikkaasti! (Mä olen taas ihan fiiliksissä tästä luvusta. Pitäisi oikeasti opetelle ensin lukemaan ja kommentoimaan vasta pari päivää myöhemmin, että saisi tähänkin jotain järkeä. Nyt ei tuu taas sanottua muuta kun hyvä hyvä, ja siitä on rakentava aika kaukana.)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 28.09.2011 20:23:52

Voi että, taas jäi edellinen luku kommentoimatta.. Taitaa olla aika säännöllistä tää joka toisen luvun perään kommentointi:D

12. luku oli tosi jännittävä. Hui kauheeta, ja pureskelin samalla sormet verille ku luin sitä:D Saat tosi hyvin kaikki Severuksen (ja muidenkin) tunteet välitettyä lukijalle! Sama juttu viimeisimmässä luvussa, en voi kuin ihmetellä kuinka hyvä olet kuvailussa:) Sait muuten tuon pätkän kirjasta tosi hyvin sopimaan tähän. Ois kiva jos jotenkin vaik kursivoisit ne kohdat mitkä on kirjasta, koska ekalla kerralla en aluksi tajunnut sitä ollenkaan. Kertoo siitä, kuinka hyvin ne sopi tähän ficciin:D

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 02.10.2011 12:36:24

Brangwen & Emmy, kiitos jälleen ihanista kehuista :D Ja kiitos, että olette jaksaneet tämän mukana. Ja jatkoa seuraa:

Luku 14
Lukukauden viimeisellä viikolla satoi lunta sellaista tahtia, että Hagrid sai vähän väliä olla tekemässä lumitöitä, ja piha oli jatkuvaa lumisotatannerta. Lily odotteli Severusta eteishallissa ja katseli, kun oppilaat lähtivät pienissä ryhmissä ulos pakkaseen. Hän joutui ottamaan pisteitä kahdelta ensiluokkalaiselta Korpinkynneltä, jotka yrittivät livahtaa kylään väärennetyillä lupalapuilla (”Me ollaan kolmasluokkalaisia!” ”Teidät lajiteltiin tänä vuonna, hölmöt..”). Kun Severus lopulta saapui, käytävä oli jo hiljentynyt innokkaimpien lähtijöiden metelistä. Lily kiersi kaulahuivin kaulaansa, ja he lähtivät kulkemaan lumista polkua kohti koulun portteja ja kylää.

”Mitä sinulle kuuluu?” Lily kysyi, kun he kulkivat rinnakkain lumista tietä eteenpäin.
”Hyvää kai”, Severus vastasi.
”Kai?”
”No en välttämättä hypi riemusta, sillä riimuista tuli lomaksi rutosti läksyä, ja McGarmiwa piti minua jälki-istunnossa yliaikaa, koska käytin taikaa putsatessani hänen huoneensa kattokruunua. Mutta muuten ei valittamista. Entä sinä?”
”Mikäs tässä. Et siis joutunut Potterin ja Mustan kanssa samaan paikkaan?”
”Luojan kiitos en!”
”Sev, kuule. Anteeksi, että kiukuttelin sinulle silloin aikaisemmin. Se oli vain… Se mitä Marylle tapahtui oli aika kamalaa, ja he ovat kuitenkin sinun kavereitasi. Mutta ei se sinun syysi ollut.”
”Ei se mitään”.
”No kerrohan, mikä se tällipajutapaus oikein oli? Kuulin kyllä Potterin version –”
”Niin varmasti kuulit..”
”Sinun ei ihan totta olisi pitänyt seurailla heitä, Sev”.
”Ja se olisi sinusta ihan ok antaa heidän jatkaa seikkailujaan?”
”Älä viitsi, tiedät, että haluan heidän jäävän kiinni yhtä paljon, kuin sinäkin. Olisit voinut kertoa opettajalle?”
”No niin olisin, mutta en tehnyt sitä. Oikeuttaako se Mustan tappamaan minut?”
”Mitä?!”
”Hän huijasi minut menemään sinne salakäytävään, vaikka tiesi mitä siellä oli!”
”No ei hän varmaan tosissaan ajatellut sinua tappaa, mutta… ihan totta?”
”No ihan totta. Millaisen tarinan Potter sitten sinulle kertoi?”
”No hän sanoi, että olit saanut tietää miten sinne pääsee –”
”Niin, Mustalta”.
”No sitä hän ei sanonut. Hän vain sanoi, että pelasti sinut sieltä käytävästä, kun tajusi sinun menneen sinne”.
”Mustan hän pelasti”.
”Niin kai, mutten silti usko, että Sirius Musta voisi olla niin kamala”.
”Ai et vai?”.
”Mitä siellä käytävässä edes oli?”
”Siellä oli… en tiedä. En nähnyt”.
”Sev?”
”En ihan tosissaan tiedä”.
”Olet huono valehtelija. Etkö halua puhua siitä?”.
”No… en oikeastaan”.
”Selvä.. mutta minusta Potter oli aika rohkea tullessaan pelastamaan sinua. Siellähän on kuulemma hurjia henkiä ja manauksia”.
Lily näki Severuksen hartioiden jännittyvän, ja kiersi toisen kätensä tämän ympärille.
”Kuule, unohdetaanko koko Potter?” hän sanoi iloisesti.
”Sinähän hänestä aloit puhua”, Severus murahti.
”No, ilmeisesti häntä on kiittäminen, että paras ystäväni on hengissä”, Lily vastasi.
”Valitettavasti”.
”Älä sano noin”.
”Valitettavasti on kiittäminen Potteria, ei valitettavasti olen hengissä”.
”Parempi. Kuule, sinä taisit pelästyä aika tavalla?”.
”Hmph”.
”Kyllä minä näen sen vaikket sitä tunnustakaan. Kyllä tuollaisessa tilanteessa kuka tahansa pelästyisi”.
”Pidätkö sinä minua pelkurina?”
”En!”.

He kulkivat hetken hiljaisuuden vallitessa, Lily vilkaisi koskemattomia lumikenttiä tien molemmin puolin ja virnisti leveästi itsekseen. Severus vilkaisi häntä kysyvästi.
”Haluatko todistaa, ettet ole pelkuri”, Lily nauroi, ja ennen, kuin Severus ehti reagoida mitenkään, tyttö oli kahmaissut kourallisen lunta käsiinsä ja heitti sillä Severusta.
”Tuossa jäät kyllä kakkoseksi!” Severus huudahti nauraen, ja yritti iskeä lunta tytön niskaan. Lily oli kuitenkin varautunut, ja väisti ketterästi. Severus horjahti ja humpsahti vatsalleen hankeen, ja Lily syöksyi nauraen hänen peräänsä. He painivat hetken lumessa, ja onnistuivat pesemään toinen toisensa perusteellisesti. Kun he lopulta pysähtyivät vetämään henkeä, Lily makasi kikattaen puoliksi Severuksen päällä. He eivät hetkeen saaneet sanotuksi mitään, kunhan vaan tasasivat hengitystään.

Severuksen hiukset olivat liimautuneet hänen päätään vasten, ja ne näyttivät tavallistakin mustemmilta valkoista lunta vasten. Poika pyyhkäisi pari suortuvaa kasvoiltaan, ja Lily huomasi ajattelevansa, että jos kyseessä olisi romanttinen komedia, seuraavassa hetkessä he suutelisivat. Hän punastui, ja koetti karkottaa ajatuksen mielestään. Hän huomasi Severuksen ilmeen muuttuneen, Lily ei ollut aivan varma, mutta hänestä tuntui, kuin pojan kasvoilla olisi vilahtanut suorastaan pelästynyt ilme. Ei kai hän ollut huomannut Lilyn ajatuksia?

Lily heittäytyi selälleen hankeen, pois Severuksen päältä peittääkseen oman hämmennyksensä.
”Hävisit”, hän sanoi tavoitellen huoletonta äänensävyä.
”Niin taisin”, Severus vastasi ja nousi istumaan pudistellen lunta hartioiltaan.
”Tiedätkö, miksi minusta on niin kivaa, että paras ystäväni on poika?”
”Enpä osaa sanoa..”
”No, en osaa kuvitella, että saisin tyttöjä kanssani spontaaniin lumisotaan! Nellie pelkäisi, että hänen meikkinsä leviää tai hiuksensa sotkeutuu, Anne valittelisi kylmää, ja Maryn mielestä se olisi lapsellista”.
”Eikö se ole vähän lapsellista”, Severus virnisti.
”No ehkä, mutta se on myös pirun hauskaa!” Lily nauroi. Kiusaantunut tunnelma oli kadonnut, ja he nousivat naureskellen yhdessä hangesta puistellen vaatteitaan.

***

Lily ja Severus palasivat illansuussa takaisin linnaan, ja erosivat eteishallissa. Heillä oli ollut hauska päivä, vaikka muutama Rohkelikko olikin huudellut heille hävyttömyyksiä. Averyn jengiin he eivät törmänneet, ja Potter ja Musta olivat jälki-istunnossa, koska olivat paisuttaneet jonkun Luihuispojan pään kansinkertaiseksi. Oleskeluhuone oli hiljainen, kun hän tuli päivälliseltä ja käveli sen poikki makuusaleihin johtavaan käytävään. Nyt, kun Lily oli taas yksin, hän muisti heidän aiemman lumisotansa. Hän oli meinannut pussata Severusta. Ihan oikeasti. Ja poika oli näyttänyt kauhistuneelta. Ja se oli tuntunut hänestä pahalta.

Lily huokasi, ja avasi oman makuusalinsa oven. Hän riisui märän viittansa, pukeutui pyjamaan ja heittäytyi sängylle. Tytöt olivat jääneet vielä päivälliselle suureen saliin, mutta Lilyn ei ollut ollut nälkä. He olivat Severuksen kanssa syöneet Kolmessa Luudanvarressa suuret kinkkuleivokset, mutta Lily epäili, ettei hänen ruokahaluttomuutensa johtunut siitä. Hän kaivoi suklaasammakon tuomastaan makeispussista, ja haukkasi sitä. Suklaan piti tehdä olon paremmaksi, mutta Lilyyn se ei tuntunut tehoavan. Hän ei tiennyt mitä ajatella.

Ovi kolahti, ja Lily nyökkäsi Annelle vaisun tervehdyksen. Sitten hän kaivoi matka-arkustaan kirjan, ja teeskenteli lukevansa sitä hetken. Lopulta hänen oli pakko kertoa jollekin.
”Anne, mitä minun pitäisi sinusta tehdä, jos olisin oikeasti ihastunut Severus Kalkarokseen”, Lily huokasi maatessaan vatsallaan sängyllä.
”Oletko sinä sitten?” tyttö vastasi yllättyneenä, hän letitti hiuksiaan istuen omalla sängyllään. Muut eivät olleet vielä tulleet.
”En tiedä… kai minä olen”, Lily mutisi ja nyppi höyheniä tyynyssään olevasta pienestä reiästä.
”Mutta saisit kenet tahansa muunkin, hän on –”, Anne aloitti epäuskoisena.
”Älä jaksa. Tiedän kyllä millainen hän on”, Lily ähkäisi ja painoi kasvot tyynyään vasten.
”Mutta jos kysyt asiasta minulta, olet silti epävarma”, Anne totesi.

”Olen tuntenut hänet lapsesta asti. Kun me ollaan kahden, meillä on aina hirmu hauskaa”, Lily sanoi ja punastui hieman. ”Ja rakastan kuunnella hänen ääntään… Hänen kertomuksiaan.”
”No hän olisi hullu, jos ei tykkäisi sinusta”.
”Niin, mutta… Se, miten hän käyttäytyy koulussa, kun paikalla on muita. Välillä olen ihan varma, että hän häpeää syntyperääni. Mutta silti…”
”Kun ottaa huomioon, millaisessa porukassa hän liikkuu –”, Anne sanoi aloitti, mutta vaikeni, kun Lily katsoi häntä tuimasti.
”Uskon, että hän vetää vain sellaista roolia Luihuisporukassaan… ja olen joskus huomannut, miten hän katselee minua. Kyllä hän varmaan oikeasti välittää minusta, mutta uskoakseni vain sisarellisesti.”

”No, ehkä sinun pitäisi sitten vain yrittää unohtaa hänet”, Anne ehdotti. ”Mitä jos sinä itsekin rakastat häntä vain sisarellisesti?”.
”En minä voi sitäkään tehdä. Kaikki ne kerrat, kun olen tapaillut jotain toista, ovat tuntuneet jotenkin vääriltä. Viimeksikin ajattelin ihan tosissani pyytää Severusta niihin juhliin… ja lopulta päädyinkin hänen syliinsä”, Lily naurahti vaisusti.
”Ehkä se tuntuu väärältä vain siksi, että tunnet hänet niin hyvin? Toiseen tutustuminen seurustelun alussa voi olla melko kiusallista, joten totta kai se tuttu ja turvallinen vaihtoehto tuntuu helpommalta. Ei se silti tarkoita, että se olisi se oikea”, Anne sanoi tyynesti.
”Olen minä miettinyt tuotakin… saattaa se olla noinkin, mutta en ihan totta tiedä…”, Lily vastasi hiljaa.
”Tehän olette kaiket kesät yhdessä, mikset ole silloin kertonut hänelle tunteistasi?”
”Minä pelkään. En halunnut rikkoa ystävyyttä, jos hän ei olekaan kiinnostunut. En halua, että hän joutuisi sanomaan minulle, ettei tahdo seurustella kanssani, koska olen jästisyntyinen”, Lily huokasi. ”Koska jos hän sanoisi niin, minä en voisi enää koskaan katsoa häntä silmiin ajattelematta sitä”.
”No hänen katseensa onkin aika pelottava.”
”Eikä ole..”
”No, uskotko, että hänellä on aidosti jotain sinun syntyperääsi vastaan?”
”En minä tiedä! Kun me ollaan kahdestaan, tuntuu typerältä, että olen edes ajatellut, että hän välittäisi siitä, mutta joskus ne asiat mitä hän puhuu muiden ollessa paikalla…”
”Onko hän koskaan kutsunut sinua kuraveriseksi?”
”Ei. Jotkut sanovat, että hän on nimitellyt joskus muita sillä tavoin, muttei koskaan minua.”
”Tapahtuiko tänään jotain erityistä, mikä sai sinut pohtimaan tätä?”
”Ei mitään erityistä. Me vaan vietettiin aikaa yhdessä. Olin melkein jo unohtanut, millainen hän osaa olla! Hän on koulussa joskus niin pirun etäinen..”

”Minusta sinun pitäisi kysyä häneltä suoraan. Jos hän oikeasti pitää jästisyntyisiä kuraverisinä, sinun ei pitäisi olla edes hänen ystävänsä”, Anne sanoi tiukasti.
”Hän on ollut osa elämääni koko sen ajan, kun olen tiennyt, mikä olen. Hän oli se, joka kertoi minulle. En minä voi noin vain unohtaa häntä. Hän on – ”
”Huijaisit vaan itseäsi. Jos sinä oikeasti olet ihastunut häneen, niin kerro se hänelle. Jos te olette oikeasti niin läheisiä ystäviä, kuin sanot, hän osaa kyllä vastata ystävällisesti, oli vastaus, mikä tahansa. Ja jos ei..” Anne jätti lauseen kesken. Oli ilmiselvää, ettei hän uskonut Severuksen vastaavan ystävällisesti.

Lily huokasi ties monennenko kerran sinä iltana. Hänen pitäisi vain luottaa Severukseen, muut eivät tuntenut poikaa niin, kuin hän. Mutta kuinka hyvin hänkään tunsi Severusta, jos tällaiset epäilykset vaivasivat häntä edelleen?
”Tiedäthän sinä, että hän on hurjan kiinnostunut pimeyden voimista?” Anne kysyi. Hänkin oli heittäytynyt pitkäkseen sängylle.
”Tiedän”, Lily vastasi.
”Sinun pitäisi kieltää häntä leikkimästä sellaisilla.”
”Hän pitää siitä, pimeyden voimien tutkimisesta.”
”Eikö se sinusta ole aika pelottava taipumus?”
”On se vähän. Mutta ei hän käytä niitä loitsuja. Harmi vaan, ettei hänen kavereistaan voi sanoa samaa…”
”Ole varovainen hänen kanssaan… Jos uskoisit minua, sanoisin, että unohda hänet.”

Lily huokasi, ja oli hetken hiljaa.
”Älä kerro Marylle, hän inhoaa Severusta enemmän, kuin te muut yhteensä”, Hän sanoi sitten. ”Hyvää yötä”. Hän käänsi kylkeä ja veti peiton yllensä. Hän valvoi pitkään ajatusten risteillessä hänen mielessään, ja teeskenteli nukkuvaa kuullessaan, kuinka Nellie ja Mary hiipivät makuusaliin. Joululoma alkaisi kohta, hänellä olisi aikaa miettiä ennen, kuin tekisi minkäänlaisia päätöksiä.

***

Severus makasi selällään pylvässängyssä ja tuijotti tiukasti kattoon. Lily oli ollut niin uskomattoman suloinen, hiukset pörrössä ja posket punaisina. Severus oli ajatellut ties mitä sinä lyhyenä hetkenä, kun Lily oli maannut hänen rintansa päällä, myös sitä nopeaa suudelmaa kurpitsailtana. Sitten tyttö oli punastunut, näyttänyt jokseenkin hämmentyneeltä, ja heittäytynyt kauemmas hänestä. Severus ei keksinyt sille muuta selitystä, kuin sen, että tyttö oli nähnyt hänen kasvoiltaan, mitä hän oli ajatellut. Ja kauhistunut. Mikä muu selittäisi sen, että Lily oli heti sen jälkeen alkanut puhua siitä, miten he olivat parhaat ystävät. Paino sanalla ystävät.

”Hän ei ikinä valitsisi sinua”, Severus huokasi itselleen ja puristi kätensä nyrkkiin. ”Ei ikinä”.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 02.10.2011 14:01:14

Nouuuu! Mä niin näin mielessäni, miten tuo lumisota päättyy söpöön suudelmaan jo ennen kuin Lily alkoi miettiä koko asiaa. Ja nyt päästään jo jouluun, ja "the kohtalon kevät" on edessä. Jos meinaat kehittää näille jotain säpinää, niin sen pitäisi tapahtua aika äkkiä. Nyt vaan Lily ottaa itseään niskasta kiinni ja menee kertomaan Sevelle, kuinka ihana se on.

Mistä päästäänkin tämänkertaiseen ihkutuksenaiheeseeni: Lilyn ja Seven ystävyys on aina ollut vähän ?? mutta sinä olet senkin ongelman yli luistellut taitavasti kirjoittamalla Sevestä Lilyn seurassa aivan ihanan kavaerin. On helppo uskoa, että ollessaan kaksin Lilyn kanssa se on oikeasti noin lämmin ja aito. Voi ihan oikeesti, mä en pysty jaksa kestä, kun näitä lukuja tulee vain kerran viikossa.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 10.10.2011 00:18:12

Brangwen, minä salaa mielessäni lisäsinkin tuohon lumisotaan pusukohtauksen, mutten koskaan sitä kirjoittanut. Olisiko se ollut vähän klisee:D Ei ei, kyllä nämä saavat kärvistellä vielä muutaman luvun verran. Täytyy pohjustaa se niin, että se Severuksen kuraverimöläytys sopii myös tarinaan. Se tulee olemaan aika vaikeaa (lähestyn kirjoittamisvaiheessa sitä kohtaa just), kun sille täytyy keksiä uskottava ja toimiva selitys. Eli miksi umpirakastunut Sev haukkuu tyttöään :< Seuraava luku onkin sitten vähän masentavampi. Petunia astuu taas kuvioihin.

Luku 15

Joulunvietto tuntui Lilystä masentavalta. Isän kuoleman jälkeen he olivat viettäneet joulut kolmisin, eikä juhlassa ollut enää samaa tunnetta, kuin silloin, kun hän oli ollut lapsi. Hän muisti ne joulut, jotka he olivat viettäneet suurella joukolla. Perhe ja isovanhemmat. Silloin hän oli aina odottanut joulua. Nyt isovanhemmista oli elossa enää yksi, ja hänkin asui jo vanhainkodissa täysin dementoituneena. Ja kun isäkin oli lähtenyt.. Äiti halusi kuitenkin pitää kiinni perinteistä. Joulupäivällinen, kynttilöiden sytyttäminen hautausmaalla… Äiti olisi ollut todella surullinen, jos Lily ei olisi tullut jouluksi kotiin. Lily katsoi pöydällään tuikkivaa kynttilää. Hän oli loihtinut siihen junamatkalla ikuisen tulen, ja aikoi viedä sen isänsä haudalle. Isä oli ollut aina kiinnostunut taikuudesta. Lily pyyhki kyyneleet poskiltaan.

Hän vilkaisi huoneensa seinällä olevaa ilmoitustaulua. Hän oli kiinnittänyt siihen nastoilla kaikenlaisia muistoja, ja taululla olikin kirjeitä (muun muassa ensimmäinen tylypahkan kirje, ja ministeriön kirje luvattomasta taikomisesta), muutama kaunis karamellipaperi, rohkelikon vaakuna, piirros saksanhirvistä auringonlaskussa… Taulun alareunaan oli kiinnitetty kolme valokuvaa.

Ensimmäisessä kuvassa Lily oli perheensä kanssa Poseidonin temppelin edessä. Kuva oli vuodelta 1970, kun he olivat olleet koko perheen voimin lomalla Kreikassa. Toisessa kuvassa hän ja Severus istuivat nurmikolla ja katselivat taivaalle. Lily ei muistanut kuka oli ottanut kuvan, siitäkin oli jo muutama vuosi. Kaupunki oli täyttänyt kaksisataa vuotta, ja he olivat katsomassa ilotulitusta. Viimeinen kuva oli edelliseltä lukuvuodelta, se oli ainut velhokuva. Hän ja Severus seisoskelivat puun alla lukemassa, hahmot kuvassa liikkuivat, keskustelivat jostakin. Lily huokasi.

Kuvissa he näyttivät onnellisilta. Hän oli nähnyt Severuksen vain nopeasti ennen kotiinlähtöään, ja poika oli jälleen vaikuttanut kovin etäiseltä. Lily mietti, olisiko poika voinut tajuta, että Lily piti hänestä paljon enemmän, kuin ystävänä, muttei lopultakaan uskonut sitä. Selvästi Severusta kuitenkin painoi jokin, eikä Lily tiennyt, mikä se oli. Hän oli ollut oikeassa pelätessään ennen lukukauden alkua, että heidän ystävyytensä joutuisi jälleen koetukselle. Hän ei voisi kuitenkaan auttaa Severusta, ellei poika ensin kertoisi, mikä oli vikana.

”Lily, kohta lähdetään!” hän kuuli äitinsä huutavan alakerrasta. Lily veti villapaidan ylleen ja nosti kynttilän pöydältään. Alakerrassa hän puki ylleen takin, ja tunsi olonsa hetken kovin alastomaksi. Lanteille ulottuva takki ei tuntunut puoliksikaan niin lämpimältä ajatukselta, kuin maata viistävä kaapu ja viitta. Hän kuvitteli millainen ilme Petunian kasvoille nousisi, jos hän päättäisikin pukeutua kaapuunsa, ja hymyili itsekseen. Kynttilän liekki lepatti hienoisessa tuulenvireessä hänen avatessa oven ja kävellessä pihamaalle auton viereen odottelemaan muita.

Kun he sitten kävelivät automatkan jälkeen kolmestaan pitkin hautausmaan käytävää, Petunia vilkuili epäilevästi Lilyn kantamaa kynttilää. Lily katsoi tuimasti takaisin. Kynttilä näytti aivan tavalliselta, mutta sen liekki ei koskaan sammuisi, ellei joku tahtoisi sitä sammuttaa. Isä olisi pitänyt siitä, hän ajatteli surumielisesti. Petunialla ei ollut oikeutta kiukutella hänelle siitä. Kukaan ei arvaisi mitään. Kun he pysähtyivät haudalle, Lily laski kynttilän kynttilätelineeseen ja katseli sitä. He seisoivat hetken siinä rinnakkain, sanomatta mitään. Sitten Lily lähti kävelemään päämäärättömästi eteenpäin.

Haudalla käyminen tuntui Lilystä aina kovin ahdistavalta. Äiti ja Petunia saattoivat seisoskella haudalla pidempäänkin muistelemassa, mutta hänestä se tuntui pahalta. Ei isä ollut siellä. Hän ei halunnut kuvitella isää makaamassa kylmässä maassa. Lily ei erityisemmin katsonut mihin käveli, mutta tajusi samassa päätyneensä pienen valkoisen hautakiven viereen. Eileen Kalkaroksen hauta. Kivessä oli nimi, syntymäpäivä ja kuolinpäivä. Lisäksi sen kulmassa oli pieni Luihuisen vaakuna. Lily uskoi, että Severus oli taikakeinoin piirtänyt sen siihen, vaikkei ollut koskaan kysynyt sitä. Kuka muukaan sen olisi tehnyt?

Lily muisti rouva Kalkaroksen hämärästi. He olivat tavanneet vain muutamia kertoja nopeasti. Pelottavan oloinen nainen. Lily muisti kuitenkin hyvin sen päivän, kun Severus oli saanut aamupostin mukana ilmoituksen äitinsä kuolemasta. He olivat päätyneet yhdessä istumaan pöllölän portaille. Se oli ainut kerta, kun hän oli nähnyt Severuksen itkevän. Eileen Kalkaros oli kuollut auto-onnettomuudessa. Jos hänet olisi tuotu velhosairaalaan, hänet olisi ehkä voitu pelastaa. Rouva Kalkaros oli kuitenkin kuollut jästisairaalassa. Severus oli syyttänyt siitä isäänsä, ja todennäköisesti syytti edelleen.

Lily muisti, kuinka Severus oli purrut hammasta, ja tuijotellut ikkunasta kaukaisuuteen yrittäen turhaan estää kyyneleitä. Sellainen Severus oli: ylpeä. Hän ei koskaan halunnut näyttää heikkouttaan, ei edes Lilylle. Poika ei ollut itkenyt edes silloin, kun hän oli lapsena kesken leikkien pudonnut puusta, ja katkaissut kätensä ja kolme hammasta. Lily muisti ne monet kerrat, kun hän itse oli itkenyt Severuksen olkapäätä vasten. Silloin, kun isä oli kuollut, silloin, kun Petunia ollut erityisen ilkeä, tai silloin, kun hän oli pelännyt olevansa luokkansa surkein koulun alettua. Se oli kuitenkin aina Severus, jolle hän oli itkenyt murheitaan. Ei koskaan kukaan hänen tyttökavereistaan. Ehkä hänessä itsessäänkin oli hiukan sitä samaa ylpeyttä. Lily kosketti sormellaan kivessä olevaa vaakunaa, ja lähti sitten kulkemaan omia jälkiään pitkin takaisin.

Automatka takaisin kotiin sujui kaikessa hiljaisuudessa, mutta kun he lopulta istuivat kolmisin joulupöydässä, tunnelma oli jo vähemmän raskas. Lily kyseli mitä jästimaailmassa oli kuluneiden kuukausien aikana tapahtunut, ja äiti kyseli hänen koulunkäynnistään. Tuntui omalla tavallaan rauhoittavalta olla välillä erillään velhomaailmasta. Päivän Profeetta ei juuri koskaan tuonut hyviä uutisia, joten oli pitkästä aikaa mukava kuulla, että naapuruston suurin huoli oli häiriköivä nuorisoporukka. Vaikka se loikin kovin valheellista turvallisuudentunnetta. Ja Lily kaipasi silti velhomaailmaa. Omaa maailmaansa. Petunia kertoili parhaillaan, kuinka hän oli saanut hyvät pisteet jostakin fysiikan tehtävästä. Hän aikoi hakea tiedeyliopistoon.

”Siitähän sinä et tiedä mitään”, Petunia sanoi Lilylle yhtäkkiä. Lily huokasi. Petunia tuntui nauttivan siitä, että sai nöyryyttää Lilyä sellaisissa asioissa, joita Lilyn koulussa ei edes opetettu.
”Energiansäilymislaista siis. En voi oikeasti uskoa, että et tiedä siitä mitään. Mitä sinä muka voit tehdä sen koulusi jälkeen? Olet käynyt kunnon koulua juuri sen verran, että olet oppinut lukemaan ja laskemaan yhteen”, Petunia jatkoi.
”Fysiikan lait eivät päde minuun, joten turha minun on niitä opetellakaan”, Lily vastasi kuivasti.
”Tytöt, älkää viitsikö kinata. Mutta Petunia on oikeastaan ihan oikeassa. Saatko sinä töitä sen koulutuksesi jälkeen mistään?” Äiti kysyi hieman huolestuneena.
”Tietysti saan. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka.. olen miettinyt esimerkiksi taikaministeriötä”, Lily vastasi ykskantaan. Todellisuudessa hän ei ollut vielä kovin varma, mitä halusi tehdä, mutta äidin ja siskon asenne oli hänestä ärsyttävä. He kuvittelivat yhä, että hän hakisi töihin johonkin jästiammattiin.

Kun he lopettelivat päivällistä, puhelin soi ja äiti poistui olohuoneesta vastaamaan siihen. Heti äidin kadottua eteisaulaan, Petunia kääntyi katsomaan Lilyä suoraan silmiin.
”Sinä noiduit sen kynttilän, etkö noitunutkin”, hän kysyi kiukkuisesti.
”Niin tein”, Lily vastasi turhia kiertelemättä.
”Jos joku saa tietää sen takia, että isällä oli jotain yhteyksiä –”
”Pää kiinni, Petunia. Kynttilässä on ikuinen tuli, ei sen kummempaa”
”Ei sen kummempaa? Mitä jos joku yrittää sammuttaa sen, ja tajuaa ettei se sammukaan? Entä jos se ensikesänä aiheuttaa maastopalon, ja –”
”Pidätkö sinä minua tyhmänä? Jos sammuttaja toivoo, että liekki sammuisi, se kyllä sammuu. Eikä se leviä mihinkään”, Lily huokasi. Hän oli kyllä miettinyt asian tarkkaan.
”Sinä varmaan nautit siitä! Kun saat esitellä typeriä taitojasi!” Petunia vastasi kiukkuisesti. Hän tuijotti Lilyä tiukasti silmiin.

Petunian kateus inhotti häntä. Lily teki sen hetken mielijohteesta. Hän ei ollut kokeillut sitä koskaan ennen. Severus oli opettanut hänelle okklumeusta tasan sen yhden kerran silloin syksyllä, mutta lukilitista ei koskaan. Lily oli kuitenkin lukenut asiasta, ja tunsi nyt teorian. Petunia oli jästi, hän ei tajuaisi mitään. Petunia sätti häntä parhaillaan omahyväisyydestä, mutta Lily ei kuunnellut. Hän keskittyi.

Välähdykset tulvahtivat hänen mieleensä äkkiarvaamatta. Petunia oli ollut hänelle huolehtiva isosisko, kun he olivat olleet lapsia. Kun ihana avuton pikkusisko olikin osoittautunut noidaksi, joka pystyi tekemään asioita, joista Petunia saattoi vain uneksia.. Heidän isänsä oli aina ollut tavattoman kiinnostunut taikuudesta, dementoitunut isoäiti ei tunnistanut Petuniaa, mutta Lilyn kyllä. Taikamaailma, ja Severus olivat aluksi kiehtoneet Petuniaa, mutta lopulta tyttö oli jäänyt yksin. Lily ja Severus kuljeskelivat kaksin. Taikamaailma oli tullut sisarusten väliin.

Lily veti hätkähtäen henkeä ja räpäytti silmiään. Välähdykset loppuivat, mutta niiden herättämät tunteet jäivät. Lilyn täytyi myöntää, että hän oli pilaillut aika paljonkin jästisisarensa kustannuksella, muttei se siitä johtunut, ettei Petunia osannut taikoa. Kai pikkusisaret yleensäkin härnäsivät isompiaan? Petunia tuntui kuitenkin ottavan kaiken loukkauksena taikakykyjen puuttumisesta. Lily katui, että oli tullut yrittäneeksi lukilitista.
”Anteeksi, en minä voi mitään sille, mikä minä olen”, hän sanoi hiljaa.

***

Joululoman viimeiset päivät olivat käsillä. Lily oli jutellut Petunian kanssa joulupäivällisen jälkeen saamatta kuitenkaan mitään selkoa ajatuksiinsa. Hänen sisarensa mielestä Severus oli itsekäs ja omahyväinen idiootti, joka vihasi tavallisia ihmisiä. Lily tiesi kyllä, että suurin syy tähän oli katkeruus siitä, että Severus ei ollut koskaan edes yrittänyt tulla toimeen Petunian kanssa, mutta se harmitti silti. Kerrankin, kun hän olisi ihan aidosti kaivannut sisarensa mielipidettä. Joululoma oli kohta ohi, eikä hän ollut vielä yhtään varma siitä, mitä hän tekisi Severuksen suhteen. Vaimea huhuilu keskeytti hänen ajatuksensa. Helmipöllö istui hänen sänkynsä päädyn reunalla. Äiti oli ostanut sen hänelle joululahjaksi, että hän voisi helpommin pitää yhteyttä myös muihin ystäviinsä. Rouva Evans oli ollut hitusen huolissaan Lilyn ystävyydestä Severukseen, Petunia oli varmaan tarinoinut hänelle ties mitä.

Hän oli saanut Severukselta lyhyen kirjeen, jossa poika toivotti hänelle hyvää joulua. Lily oli vastannut siihen yhtä lyhyesti. He eivät olleet vaihtaneet joululahjoja. He eivät koskaan tehneet niin, sillä heillä molemmilla oli syntymäpäivä tammikuussa. Hän oli pohtinut jo jonkin aikaa, mitä hän antaisi Severukselle syntymäpäivälahjaksi, ja oli lopulta keksinyt idean, ja onnistunut jopa toteuttamaan siron kirjanmerkin, jossa oli Luihuisen vaakuna. Jos kirjanmerkille kuiskasi jonkin sanan, se avasi kirjasta sen kohdan, jossa sanaa käsitellään. Kirjanmerkkiä saattoi myös pyytää muistamaan sivun, jota oli viimeksi luettu. Lily hymyili itsekseen. Severus pitäisi siitä. Hän muisti ne monet kerrat, kun Severus oli kironnut jonkun kirjan surkeaa sisällysluetteloa etsiessään jotakin tiettyä asiaa.

Pitäisikö hänen kertoa Severukselle tunteistaan? Oliko hän edes varma omista tunteistaan? Ja mitä heidän ystävyydelleen sitten tapahtuisi? Mit,ä jos Severus olikin kiinnostunut jostakusta toisesta? Toisaalta, sekin olisi helpompi kestää, kuin se, että kyse olisi vain hänen jästisyntyisyydestään. Lily mietti kuumeisesti, muttei muistanut, koska Severus olisi puhunut hänelle sellaisista asioista. Lily itse oli vuodattanut pojalle kaikki typerät ihastuksensa. Severuksen kauhistunut ilme sen lumisodan jälkeen ilmestyi hänen mieleensä. Mietittyään vielä hetken, Lily lopulta totesi, ettei ihan vielä ollut tunnustusten aika. Hän päätti kuitenkin vaivihkaa selvitellä, oliko Severuksella jo joku, josta tämä oli kiinnostunut..

Lily syytti itseään pelkuriksi, mutta ei saanut itseään vaarantamaan heidän ystävyyttään ennen, kuin olisi täysin varma asiasta.
”Svanhild, haluaisitko toimittaa yhden kirjeen”, hän huikkasi pöllölleen. ”Jää sitten saman tien Tylypahkaan, tulen muutaman päivän päästä perässä”.

***

Hei Severus!

Kuinka joulusi sujui Tylypahkassa? Minä olen selvinnyt omastani ihan kunnialla. Petunia oli ärsyttävä, kuten tavallista, mutta muuten kaikki on ok. Kokeilin häneen hetken mielijohteesta lukilitista. Ei olisi kyllä pitänyt, hänen ajatuksensa eivät ainakaan piristäneet oloani. Se onnistui yllättävän helposti, tosin hänhän on jästi, eikä kyllä millään muotoa peittele tunteitaan. Sain tämän pöllön joululahjaksi, eikö ole kaunis? Annoin sille nimeksi Svanhild. Ehditkö 9. päivä viettämään illan minun kanssani? Sain syntymäpäivälahjasi viimeisteltyä juuri ennen loman alkua, ja haluan antaa sen sinulle henkilökohtaisesti. Toivottavasti pidät siitä. Toivon, ettei meille heti tyrkätä hirveää määrää läksyjä, haluan viettää sinun kanssasi enemmän aikaa, ja jutella enemmän, kuin syyslukukaudella. Tosin se saattaa olla turha toivo, V.I.P kokeiden takia. Tuntuu silti keljulta. Parhaiden ystävien pitäisi ehtiä viettää enemmän aikaa yhdessä. Eikö sinustakin?

Sinun ystäväsi
Lily

Severus puristi kirjeen nyrkkiinsä. Hän oli koko loman ajan miettinyt, oliko Lily tajunnut jotain. Oliko hän ollut liian läpinäkyvä? Severus ei missään tapauksessa halunnut tytön tietävän tunteistaan. Hän ei yksinkertaisesti kestäisi sitä häpeää. Hän ei halunnut joutua katselemaan ja kuuntelemaan, kuinka Lily kertoisi ystävällisin sanoin ja säälivän katseen kera, ettei ollut hänestä kiinnostunut. Lily oli aina niin pirun kiltti ja ystävällinen sellaisissa asioissa. Kirje oli sinänsä viaton, mutta Severus ei voinut olla miettimättä, mainitsiko Lily liian usein sanan ystävä. Severus tiesi kyllä, ettei Lily alentuisi mokomaan vihjailuun. Jos Lily olisi arvannut jotain, eikä pitänyt siitä, kai hän olisi sanonut jotain?

__________

A/N: Käykö britit viemässä jouluna haudoille kynttilöitä? Sovitaan että käyvät.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 11.10.2011 21:32:57

Unohdin taas kommentoida edellistä lukua:( Mutta ai että, mikä luku se olikaan! Ihanaa söpistelyä! Melkein jo toivoin että nyt tulisi se suudelma, mutta sitten aloin miettiä.. Kun kirjoissa ei puhuta seurustelusta, niin eihän Lily & Severus millään voi kovin avoimesti sitten seurustella. Olisi se varmaan näkynyt Severuksen muistoissakin (tai sitten ei).. Tuleekohan niille jonkinnäkönen salasuhde sitten jos mitään suhdetta edes kehkeytyy? Toivottavasti, koska haluan lukea lisää söpöilyä!

Tämä viimeisin lukukin oli ihan mahti! Ihanaa kuvailua, ja sitten vielä tuo hyvin onnistunut Severuksen kärvistely tuolla lopussa:)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 13.10.2011 14:28:01

Canonia tai ei, mutta Seven ja Lilyn täytyyy päätyä yhteen edes vähäksi ajaksi. Muussa tapauksessa lähetän sinulle räyhääjään, joka itkee tauotta puolitoista tuntia ja parkuu sen jälkeen toiset puolitoista.

Kärvistelen itse ajatuksesta, että nämä kaksi joutuvat vielä useamman luvun kärvistelemään, mutta pidin tästä luvusta taas kerran aivan uskomattoman paljon. Se selittää Petunian ja Lilyn välejä ja tuo Petuniasta esiin sitä niin tiukasti piilossa olevaa puolta. KV1n poistetuissa kohtauksissa on kohtaus, jossa Petunia kysyy Harrylta, luuleeko Harry olevansa ainoa, joka on menettänyt rakkaitaan. Sellaista sisarusrakkautta näkyy pilkahdus Petunian ajatuksissakin. Ja hyvä, että tällä tavalla vaivihkaa tapat Lilyn sukulaisia, kun niitä ei kerran pitäisi olla yhtäkään Petunian lisäksi hengissä viitisen vuotta näiden tapahtumien jälkeen. Petunian opintosuunnitelmat on ihan loistavia, harmi, ettei se koskaan toteuttanut niitä.

(Näen muuten sieluni silmin kohtauksen myöhemmin keväällä, kun Lily ja Seve suht virallisesti ovat yhdessä, ja ovat käymässä vaikka pääsiäislomalla Lilyn kotona, ja Petunia tuo poikaystävänsä Vernonin vierailulle. Ai tuska, haluaisin lukea sen kohtauksen)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 18.10.2011 00:32:06

Anteeksi! Sunnuntai vähän venyi, mutta tässä tulee:)

Brangwen: Pääsiäislomaideasi on kyllä niin loistava, että miun on melkein ihan pakko hyödyntää sitä vielä! Täytyy vaan ensin saada Lily ja Severus yhteen ;) Tosin Vernon hyppää kuvioihin vasta myöhemmin, mutta odotan jo innolla Jamesin ja Vernonin tapaamista, vaikka siihen nyt meneekin vielä aikaa :D Mutta eiköhän ne ennen pääsiäistä. Katsotaan, katsotaan (en halua spoilata:D)

Emmy: Kiitos kaunis jälleen :) Kärvistelyä joudutte lukemaan vielä hetken kyllä.. anteeksi siitä :D

****

Luku 16
”Pimeyden Lordilla on valtaa ja voimaa. Hänellä on mahdollisuus saada aikaan muutos”, Avery totesi innostuneena. ”Ja minun isäni on ollut hänen läheisimpiä kannattajiaan hänen kouluajoiltaan saakka!”.
”Hurjaa, sinä varmaan liityt hänen kannattajiinsa koulun jälkeen”, Regulus Musta kysyi, ja katseli vuotta vanhempaa Averyä ihaillen.
”Nojaa, saattaahan siinä käydä niin”, hän vastasi teeskennellyn vaatimattomasti.
”Miten minä olen ollut huomaavinani, että se lordi on keskittynyt enemmän kiduttamiseen ja murhaamiseen, kuin muutosten tekemiseen”, Smith hymähti.
”No se on sivuseikka”, Avery huitaisi kädellään vähätellen. ”Lopullinen päämäärä on nostaa velhot valtaan, ja lopettaa piileskely. Se vaatii uhrauksia.”
”Ja miettikääs ny, oikeastaan vain jästejä on sattunu. Ja niitä idiootteja, jotka yrittää suojella niitä! Jästeille pitää näyttää, missä niiden paikka on!” Mulciber lisäsi.
”Minusta jästeissä itsessään ei ole mitään vikaa, eiväthän he meille mitään voi. Mutta taikaverta ei pitäisi sotkea jästivereen. En ymmärrä miksi puhdasta verta arvostetaan nykyään niin vähän!” Regulus sanoi vakavana.
”Nimenomaan”, Rosier totesi. ”Jästit eläköön omissa laumoissaan, kunhan eivät häiritse velhojen elämää”.
”En usko, että jästin ja velhon suhde voisi edes toimia”, Avery totesi. ”Vai mitä, Prinssi”.

Severus irvisti. Hän ei erityisemmin arvostanut sitä, että hänen puoliverisyytensä otettiin esille tällaisissa keskusteluissa. Hän oli kuitenkin täysin samaa mieltä Averyn viimeisen kommentin kanssa.
”Jep, isäni oli pikkumainen, kateellinen ja katkera, kun äitini osasi enemmän ”temppuja” – niin kuin hän niitä kutsui – kuin hän itse”, hän sanoi. ”Ja lopulta äitini kuoli, koska isällä ei käynyt mielessäkään, että taikuus voisi pelastaa hänet”.

Muut lähellä istuvat nyökkäilivät vakavana, ja myöntelivät, ettei jästien ja taikovien pitäisi ryhtyä minkäänlaisiin ihmissuhteisiin keskenään.
”Ei sitä liiallista kulttuurieroa varten tarvitse olla edes jästin kanssa”, Vanamo puuttui puheeseen. ”Isäni on jostain helkkarin Lapista, Lappalainen. Äiti kertoi, että mies oli voimakas velho, muttei ollut koskaan käynyt kouluja ja käytti voimiaan lähinnä sään ennustamiseen ja porojen paimentamiseen. Ei sillä ollut edes taikasauvaa. Heillä oli hauskaa yhden kesän, mutta lopulta äiti ei kestänyt”.
”Totta. Minusta kaikkien puhdasveristen velhojen ja noitien pitäisi päästä kouluun! Nyt koulupaikat täyttyvät jästisyntyisistä, jotka –”, Avery aloitti, mutta Mulciber keskeytti hänet.
”Jästisyntyiset on kanssa yks kulttuurishokki. Miten niiden voi ees kuvitella pärjäävän meidän maailmassa, kun ne saa tietää siitä vasta Tylypahkan kirjeen mukana!” hän sanoi tuohtuneena.

Severus oli sanomaisillaan jotain, mutta Smith puuttui jälleen puheeseen toisen pöydän äärestä.
”Mulciberia taitaa vaan ketuttaa, että MacDonald peittoaa sen huispauksessa ja Evans… no, kaikessa muussa”, poika totesi kyynisesti, ja jatkoi kirjansa lukemista. Severus värähti, muttei sanonut mitään. Hän vain katseli hiljaa sivusta, kun Mulciber vastasi kommenttiin, ja pian hän Smith ryhtyivät kiukkuiseen sanaharkkaan. Severus oli yrittänyt koko joululoman olla ajattelematta Lilyä, mutta se ei ollut onnistunut erityisen hyvin. Ja nyt kun lukukausi oli alkanut, se onnistui vielä kehnommin. Severus vilkaisi kelloa, ja totesi, että reilun tunnin päästä tyttö odottaisi häntä eteisaulassa. Severus ei ollut erityisen innokas juhlimaan omia syntymäpäiviään, ja hän oli suunnitellut jonkin tekosyyn turvin jättävänsä heidän iltatapaamisensa väliin.

Jos Lily oli tajunnut hänen tunteensa, hän voisi kenties välttelemällä saada tytön uskomaan, että tämä oli vain kuvitellut kaiken. Pelkkä ajatuskin siitä, että Lily alkaisi selitellä hänelle kuinka hänen tunteensa olivat puhtaasti kaverillisia, inhotti Severusta. Hän tiesi sen jo, eikä halunnut kuulla sitä. Suunnitelmassa oli kuitenkin yksi huono puoli: Severus itse. Kaikesta huolimatta hän halusi viettää illan Lilyn kanssa. Ja jos hän alkaisi vältellä tyttöä, Lily alkaisi vain epäillä, että hän salailisi jotain. Lily huomasi sellaiset asiat. Suurista suunnitelmista huolimatta Severus siis odotti kärsimättömästi iltaa. Eihän se mikään ongelma olisi? Hehän olivat viettäneet toistensa syntymäpäiviä aina yhdessä. Ja sitä paitsi..

” – varsinkin sinun pitäisi tietää se hyvin, Severus”, Smith sanoi tylysti, ja havahdutti tämän ajatuksistaan.
”Mitä?” hän kysyi yllättyneenä. Smith harvemmin puhui hänelle.
”Sitä vaan, että viitsisitkö kertoa noille kavereillesi, että jästisyntyiset ovat ihan yhtä kykeneviä velhoja ja noitia kuin muutkin. Sinähän tunnet Evansin, luulisi sinun sentään tajuavan”, Smith toisti kasvoillaan ärsyyntynyt ilme.
”No aina jästisyntyinen noita on parempi kuin jästi”, Severus mutisi. ”Eikä jästisyntyisissä minusta ole vanhempien lisäksi mitään muuta suurta vikaa, ainakaan niissä, jotka pysyvät koulussa muiden tahdissa”, hän jatkoi.
”Musta se on vaan helkkarin epäilyttävää! Mistä kuraveriset on muka saanu taikavoimansa? Älä viitti Prinssi puhua tuolla tavalla, joku vielä luulee, että oot tykästynyt siihen likkaan”, Mulciber sanoi äkäisesti.
”En ole!” Severus vastasi nopeasti. ”Tarkoitin vain, ettei hänen syntyperänsä tee hänestä taidoiltaan huonompaa. Ei se silti tarkoita, että haluaisin –”
”Syksyllähän koko koulu juorusi, että sinä seurustelisit sen kanssa”, Avery keskeytti hänet.
”Se oli typerä vitsi! Me ollaan lapsuudentuttuja, siinä kaikki”, Severus sanoi jo hieman tuskastuneena.
”Hän on aika hyvännäköinen, varo vaan ettei hän onnistu huijaamaan sinua petiinsä”, Vanamo nauroi.
”Hän ei ikinä..” Severus aloitti, mutta nielaisi nopeasti sanat, jotka oli kiukuspäissään melkein päästänyt suustaan. ”En rupeaisi kuraverisen kanssa mihinkään sellaiseen”, hän sanoi sitten kylmästi.
”Hyvä”, Mulciber töksäytti, ja keskustelu jatkui. Severus vajosi takaisin ajatuksiinsa.

Hän oli monessa asiassa samaa mieltä, kuin Avery ja kumppanit. Hänen mielestään oli naurettavaa, että velhot joutuivat piileskelemään jästeiltä, ja salaamaan taitonsa, vaikka pystyisivät helposti hallitsemaan koko jästipopulaatiota. Mokomat salaisuussäädökset olivat johtaneet hänen äitinsä kuolemaan. Jos olisi ollut yleisesti tiedossa, että taikavoimaisen ihmisen voisi pelastaa taikuudella pahankin loukkaantumisen jälkeen, hän ei… Severus nielaisi ja tyrkkäsi ajatukset äidistään kauas mielensä perukoille. Jästisyntyisistä hänellä ei sen sijaan ollut mielipidettä oikein suuntaan eikä toiseen. Lily oli jo kauan sitten todistanut hänelle, että jästisyntyinen saattoi olla ihan yhtä taitava kuin puhdasverinenkin, mutta se ei toisaalta muuttanut sitä tosiasiaa, että tyttö oli jästiperheestä, ja sen vuoksi monien mielestä toisen luokan velhokansalainen.

Kun kello näytti seitsemää, Severus lähti oleskeluhuoneesta ja pujahti käytävään. Kun hän pääsi eteisaulaan, Lily odotteli häntä jo.
”Hyvää syntymäpäivää”, tyttö hihkaisi ja halasi Severusta lämpimästi. Tytön vapaana olevat hiukset kutittelivat hänen nenäänsä, ja tuoksuivat hyvältä. Severus oli aina pitänyt Lilyn hiuksista.
”Kiitos”, Severus sanoi, ja toivoi äänensä kuulostavan normaalilta. Hän työnsi päättäväisesti häiritsevät ajatukset mielestään. Lily päästi irti hänestä, ja astui askeleen kauemmas ja katseli häntä tutkivasti. Severus kurtisti kulmiaan kysyvästi, ja Lily alkoi nauraa.
”Sinä olet kasvanut pituutta”, hän sanoi.
”Mitä? Päivällisen jälkeenkö?” Severus vastasi, vaikka tiesikin Lilyn olevan oikeassa.
”No ei! Mutta en vain ole huomannut sitä. Sinähän olet salaa kasvanut pidemmäksi kuin minä! Mutta toisaalta, sinä olet jo kuudentoista”, tyttö virnisti, ja tarttui Severusta kädestä. ”Mennään”.

He livahtivat tyhjään luokkahuoneeseen, ja sulkivat oven perässään. Kyseessä oli loitsuluokka, ja nurkassa oli kasa pehmeitä tyynyjä, joita oli viimeksi käytetty apuna kangistusloitsujen harjoittelussa. He istuivat tyynykasaan, ja Lily kaivoi laukustaan pienen vihreän lahjapaketin, shakkilaudan, pullon kermakaljaa ja rasian keksejä. Sitten hän ojensi lahjapaketin Severuksen käsiin.
”Hyvää syntymäpäivää, toivottavasti pidät siitä. Tein sen itse”, tyttö hymyili.
”Pitäisikö minun pelätä?” Severus vastasi, ja väisti nauraen, kun Lily yritti leikkisästi huitaista häntä. Lily katseli häntä herkeämättä, kun hän avasi paketin ympärille solmittua nauhaa.
”Sev, ihan totta! Sinun tapasi avata lahjapaketteja on niin turhauttava!” tyttö virnisti, kun Severus lopulta sai solmun auki.
”Sinä olet vain kärsimätön”, Severus vastasi. Ehkä se johtui siitä, että hän harvoin sai lahjoja, tai sitten ei, mutta joka tapauksessa hän halusi avata pakettinsa aina huolellisesti. Lily sen sijaan poikkeuksetta repi lahjakääreet päästäkseen nopeasti käsiksi pakettinsa sisältöön.
”Sinä taittelet siististi auki joka ikisen taitoksen, ja nyperrät auki jokaisen solmun… etkä edes käytä siihen taikaa!” tyttö nauroi.
”Paketin avaaminen on puolet huvista”, Severus vastasi, saaden Lilyn purskahtamaan nauruun.
”Kuulostit ihan Sirius Mustalta!” Lily virnisti.
”Mitä?!” Severus ähkäisi ja lopetti lahjapaketin avaamisen.
”Se oli vitsi, Sev, älä pelästy”, Lily nauroi. ”Satuin kuulemaan, kuinka he keskustelivat tytöistä oleskeluhuoneessa… ja Sirius kehui, kuinka riisuminen on puolet huvista!”.
”Koska minulla ei ole tyttöjä riisuttavana, minun täytyy tyytyä lahjapaketteihin?” Severus irvisti, ja jatkoi lahjapaketin näpertämistä.
”Mies, joka kehuskelee tuollaisilla asioilla julkisesti, on ääliö”, Lily virnisti. ”Avaa nyt jo se paketti”.

Severus sai vihdoin paketin auki, ja avasi sen sisältä paljastuneen pienen yksinkertaisen puurasian. Rasiassa oli siro hopeinen käärme, jonka taustaan oli kiinnitetty kaksi vihreää nauhaa. Severus nosti sen kämmenelleen, ja tutki sitä.
”Se on kirjanmerkki”, Lily sanoi innoissaan. ”Eihän se mitenkään erityinen ole, mutta –”
”Se on hieno, mutta sinut tuntien se ei taida olla vain pelkkä kirjanmerkki”, Severus totesi, ja napautti käärmettä sauvallaan. Se heräsi eloon ja kiemursi hänen sormensa ympärille.
”Voit kertoa sille sivunumerot, jotka haluat muistaa, tai kysyä siltä miltä sivulta jokin tietty asia löytyy. Ja mikäli viimeinen loitsuni toimii, voit asettaa siihen myös salasanan joten kukaan ei pääse salaa katsomaan mitkä sivut olet laittanut muistiin!” Lily virnisti. ”Mitä pidät?”.

Severus hymyili. Lily oli todennäköisesti kuullut liian usein, kuinka hän oli kironnut etsiessään jotain tiettyä asiaa koulun paksuista kirjoista.
”Kiitos, tämä on loistava!” hän sanoi vilpittömästi, ja laski käärmeen takaisin rasiaansa ja pujotti rasian sitten kaapunsa taskuun. Sitten hän nosti shakkilaudan heidän väliinsä.
”Valitsit shakin tällä kertaa, kyllästyit häviämään räjähtävässä näpäyksessä?” Severus kysyi samalla, kun nappulat asettautuivat omille paikoilleen.
”Pöh, vaihtelu virkistää! Kunhan et sitten huijaa, koska minä huomaan sen kyllä!” Lily sanoi teeskennellen vakavaa. ”Ja sitä paitsi, shakkia pelatessa on helpompi jutella”, hän lisäsi iloisempaan sävyyn ja kaatoi kermakaljaa kahteen esiin taikomaansa lasiin.
”Mistähän sinä mahdat haluta jutella? Pitäisikö minun huolestua?” Severus kysyi huolettomasti, vaikka olikin omassa mielessään kaikkea muuta kuin huoleton.
”Tarvitsenko syytä jutellakseni parhaan ystäväni kanssa hänen syntymäpäivänään”, Lily vastasi hieman harmistuneen oloisena, ja käski yhtä valkoista sotilasta astumaan eteenpäin.
”Et tietenkään. Kuule, sinä sanoit, että onnistuit käyttämään lukilitista Petuniaan?” Severus kysyi, ja vastasi siirtoon siirtämällä omaa sotilastaan.

”Jep! Se oli itse asiassa yllättävänkin helppoa”, Lily vastasi pohtiessaan omaa siirtoaan.
”No, hän on jästi, eikä erityisemmin salaile tunteitaan.”
”Hän vihaa minua.”
”Tuskin sinua. Ennemminkin taikuutta. Hän on jästi, hän on kateellinen.”
”Et nähnyt niitä välähdyksiä hänen tunteistaan ja muistoistaan.”
”Näit oikein välähdyksiä? Se on jo aika hyvä!”
”Miten niin?”
”No jos lukilitis ei ole tarpeeksi vahva, et näe välähdyksiä. Saatat tuntea häivähdyksiä toisen tunteista, muttet näe mitään. Olet siis ilmeisesti parempi lukilitiksessa kuin okklumeuksessa.”
”Hei! Sinähän sanoit, että olin hyvä okklumeuksessa.”
”No vasta-alkajaksi kyllä. Mutta se käy ihan järkeen.”
”Miten niin?”
”Sinä olet luonteeltasi kovin avoin, on vaikea oppia piilottamaan tunteitaan, jos ei ole tottunut siihen. Ja taas toisaalta, sinulla on taipumus huomata, jos toiset ovat huonolla tuulella tai salailevat jotain. Minä en osaa lukea toisia ihmisiä sillä tavalla.”
”Joten sinä olet parempi okklumeuksessa, kuin lukilitiksessa, koska olet tottunut salailemaan asioita?”
”Tuo kuulostaa väärältä, kun sanot sen noin..”
”Anteeksi, en tarkoittanut sitä ihan niin. Kuule, saanko kokeilla joskus lukilitista sinuun?”
”Ehkä joskus, mutta jollet ole huomannut, meillä on tässä shakkipeli kesken. Antaisinko sinun vapaaehtoisesti huijata?” Severus virnisti, ja ohjasi ratsunsa syömään yhden Lilyn sotilaista.

Severus huokasi. Shakkipeli oli onneksi hyvä syy kieltäytyä, vaikka hän varmasti pystyisikin piilottamaan peliin liittyvät ajatuksensa tytöltä. Hän oli huolissaan aivan muista ajatuksista. Sellaisista, joiden salaaminen olisi paljon hankalampaa, jos Lily katsoisi häntä suoraan silmiin. Severus olisi halunnut unohtaa nuo tunteet ja ajatukset itsekin, mutta koska he kuitenkin viettivät usein aikaa yhdessä, se oli melko hankalaa.
”Severus, onko sinulla joku tyttö?” Lily sanoi yhtäkkiä saaden Severuksen vetämään juuri juomaansa kermakaljaa henkeen.
”Mitä sinä tarkoitat?” hän yski, ja kiitti jumalia siitä, että yskiminen sentään antoi jonkun tekosyyn punastumiselle.
”Tarkoitin… että oletko ihastunut johonkuhun? Tai siis.. me ollaan aina puhuttu minun suhteistani ja ihastuksistani. Enkä ole koskaan kysynyt sinulta. Etkä sinä ole kertonut”, Lily selitti puhuen melko nopeasti. Lily puhui sillä tavoin nopeasti aina, kun hän yritti selitellä ja peitellä todellisia ajatuksiaan tai aikomuksiaan. Severus nielaisi. Lily tiesi. Lily oli arvannut, ja nyt hän aikoi kertoa sen Severukselle. Hän ei halunnut kuulla sitä, hän ei..
” Millaisista tytöistä sinä edes pidät? Minä olen kertoillut sinulle vaikka mitä, sinun vuorosi”, Lily jatkoi rauhallisemmin, ja Severuksen kurkkua kuristava kauhistus hellitti hieman. Voisiko olla mahdollista, että tyttö kysyi asiasta ihan viattomasti?
”No.. En minä tiedä… kun –”, Severus yritti epätoivoisesti keksiä mitä vastaisi.
”Kai sinä olet sentään kiinnostunut tytöistä, etkä –”, Lily aloitti teeskennellyn kauhistuneesti.
”Hei!” Severus ähkäisi, arvaten millaisiin suuntiin Lilyn mielikuvitus seuraavaksi johtaisi.
”Kyllä minä olisin silti ystäväsi, vaikka olisitkin ihastunut johonkin poikaan. Paitsi ehkä, jos se olisi Mulciber, minä –”
Severus heitti Lilyä puolikkaalla keksillä, ja tyttö väisti sen nauraen.
”Se oli vitsi, Sev!” hän kikatti.

”Mutta oikeasti?” Lily kysyi hetken päästä lopetettuaan nauramisen.
”Mistä sinä yhtäkkiä keksit kysyä tuota?” Severus uskaltautui kysymään. Lily katsoi häntä kasvot vakavina.
”Koska joku sinua on viimeaikoina häirinnyt, kun olet ollut minun seurassasi. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että häpeät minua, mutta olet aina kieltänyt sen, kun olet kysynyt. Ja koska luotan sinuun, uskon että puhut totta, mutta –”
”Mutta?”
”Mietin vain, että ehkä olet ihastunut johonkin sellaiseen tyttöön, jota häiritsee, että paras ystäväsi sattuu olemaan tyttö… Minä ainakin olisin mustasukkainen sellaisessa tilanteessa!” Lily puhui jälleen melko nopeasti, mutta Severus ei enää pelästynyt. Lily oli todennäköisesti huolissaan heidän ystävyydestään, eikä ollut edes ajatellut mitään muuta. Se oli samalla sekä helpottava, että masentava ajatus.

”Ei minulla ole ketään… sellaista. Suurin osa täällä olevista tytöistä on typeriä, ilkeitä, tai sitten vain yksinkertaisesti pelottavia. Enkä ole oikeastaan edes katsellut”, hän totesi katse tiukasti shakkipelissä. Lily oli niukasti voitolla.
”Kuule, mitä jos joku tulee ja löytää meidät täältä? Eihän tähän aikaan illasta saisi olla enää käytävillä, saati sitten luokkahuoneissa”, Severus päätti vaihtaa puheenaihetta. Lily näytti hetken siltä, että olisi halunnut jatkaa edellistä keskustelua, mutta luovutti sitten.
”Minä olen valvojaoppilas, minulla on lupa hiiviskellä käytävillä. Voinhan aina sanoa, että nappasin sinut kiinni luvattomilta retkiltä”, Lily iski silmää hänelle.
”Mitäs minä sanoin, tytöt ovat ilkeitä”, Severus virnisti ja joi kermakaljansa loppuun.

Samassa luokan ovi avautui rämähtäen ja James Potter astui sisään yhdessä Sirius Mustan kanssa. Peter Piskuilan tuli heidän perässään käsissään epämääräinen taiteltu pergamentti.
”Mitä pirua te täällä teette?” Lily kysyi hämmästyneenä ja nousi seisomaan. Musta virnuili leveästi.
”Me nähtiin, että te tulitte tänne, joten me päätettiin tulla katsomaan, ettei vanha kunnon Kalkaros yritä tehdä mitään epämiellyttävää meidän valvojaoppilaallemme. James oli kovin huolissaan”, Musta sanoi, ja tyrkkäsi kaveriaan kylkeen. Potter vilkuili lattialla lojuvaa kermakaljapulloa ja shakkilautaa ja näytti luvattoman hämmentyneeltä. Mitä hän oli oikein odottanut? Severus nousi jaloilleen ja puristi taikasauvaansa. Se siitä mukavasta synttäri-illasta. Lily ilmeisesti arvasi, mitä hän aikoi, sillä astui nopeasti hänen ja kelmien väliin.
”Teillä ei ole lupaa olla käytävillä enää tähän aikaan”, hän totesi viileästi.
”Eipä ole tuollakaan”, Piskuilan totesi tärkeänä, ja osoitti Severusta sormellaan.
”Hän on minun kanssani, idiootti”, Lily äsähti. ”Mistä te edes tiesitte, että me ollaan täällä? Ette te olleet käytävällä, kun me tultiin tänne.”
”Se on salaisuus”, Musta virnisti ja vinkkasi silmää Peterille joka edelleen piteli tyhjää pergamenttia käsissään. Se olisi herättänyt Severuksen uteliaisuuden, ellei hänen katseensa olisi ollut keskittynyt Potteriin, joka näytti hämmästyttävän hämmentyneeltä, ja haroi hiuksiaan. Oliko poika odottanut pääsevänsä leikkimään sankaria? Yllättynyt, kun he olivatkin viettäneet iltaa sulassa sovussa? Heidän katseensa kohtasivat, eikä Severus tiennyt kumpi heistä inhosi toista sillä hetkellä enemmän.
”Mitä sinä yritit? Juottaa hänet humalaan kermakaljalla vai?” Potter sanoi teeskennellyn huvittuneesti.
”Turpa kiinni, James”, Lily vastasi kylmästi, ja vilkaisi samalla Severusta varoittavasti.
”Me oltiin huolissamme sinusta!” Potter vastasi kiukkuisesti, mutta näytti samalla hitusen lannistetulta.
”Älä ole julma Jamesille, hän pelkäsi ihan tosissaan, että löytäisi teidät pussailemasta tuosta tyynykasasta”, Musta nauroi.

Severus värähti, ja oli ottamassa jo askelta eteenpäin taikasauva kädessään, kun Lily heilautti vasemman kätensä hänen eteensä ja osoitti sauvallaan kelmejä.
”Te olette uskomattoman inhottavia! Miksi pirussa teidän täytyy aina olla Severuksen kimpussa? Voisitteko häipyä hittoon täältä?” Lily sähisi.
”Voi James, Lily taitaa olla kiinnostunut toisesta miehestä. En tosin arvannut, että tyttö valitsisi ennemmin Ruikulin, kuin sinut, mutta –”
”TURPA KIINNI SIRIUS”, Lily ja James huusivat yhtä aikaa. Severuksen itsehillintä petti.

”Kuule, pidä hyvänäsi Potter!” hän huudahti vihaisena, katsoi julmasti muita huoneessa olijoita ja ryntäsi avoimesta ovesta käytävälle.
”Severus!” Lily huusi hänen peräänsä, mutta hän ei pysähtynyt. Severus taisteli sitä mielihalua vastaan, että olisi sittenkin kääntynyt kannoillaan ja palannut kiroamaan koko porukan. Hän oli vihainen Lilyllekin. Miksi ihmeessä tytön piti aina hypätä puolustamaan häntä? Ei hän tarvinnut puolustajaa, piruvie! Ja Lily ei ymmärtänyt, että se vain pahensi tilannetta. ’Ruikuli piiloutuu tyttöjen selän taakse’, ’Pelkurikalkaros tarvitsee tyttöjä pitämään puoliaan!’. Ja vielä Potter. Poika oli niin ilmiselvän ihastunut Lilyyn, ja niin uskomattoman kateellinen Severukselle heidän ystävyydestään. Potter vihasi häntä, mutta hän vihasi Potteria vähintään yhtä paljon.

***

Lily huusi Severuksen perään useamman kerran, mutta poika ei edes vilkaissut taakseen. Lopulta tyttö luovutti, ja palasi takaisin luokkahuoneeseen, jossa kesken jäänyt shakkipeli lojui tyynyjen keskellä.
”Oletteko nyt tyytyväisiä?” hän kysyi kylmästi.
”Kuule, meidän pitäisi varmaan mennä”, Potter sanoi yhtäkkiä melko epävarman oloisena.
”Voi kyllä pitäisi. Miksi te edes tulitte? Ettekö te vieläkään ymmärrä, että Severus on minun ystäväni? Ihan älytöntä rynnätä tänne, ja –”
”James oli kyllä ihan oikeasti huolissaan sinusta. Ja mitä minuun tulee, niin toisten yllättäminen pussailemasta on kovin hauskaa hupia”, Sirius naurahti haukahtavasti. Eikö pojan naama jo venähtänyt jatkuvasta virnistelystä?
”Me ei pussailtu, me ei seurustella, hän ei ole minulle vaaraksi. Tajuatteko?” Lily kysyi lannistuneena. Hän vilkaisi uudelleen kesken jäänyttä shakkipeliä.
”Hei… anteeksi. Se oli aika typerästi tehty”, Potter yritti selitellä, mutta Lily ei heltynyt.
”No niin oli. Miksette voineet häipyä edes silloin, kun näitte, että kaikki on kunnossa?”.
”No näithän sinä hänet, hänhän suorastaan huokui halua kirota meidät kaikki jollain julmalla pimeyden kirouksella”, Musta totesi ja Piskuilan nyökytteli vieressä.
”En yhtään ihmettele! Te olette olleet ihan kamalia hänelle! Olisitte edes tämän illan pysyneet poissa, pitikö teidän pilata hänen syntymäpäivänsäkin? Painukaa helvettiin.”
”Sirius ja Peter, mennään”, Potter sanoi kuivasti. Musta kohautti olkapäitään, ja lopulta he suunnistivat ovelle. Potter vilkaisi vielä Lilyä kasvoillaan kummallinen ilme, joka saattoi ehkä olla anteeksipyytävä. Harvinainen ilme kelmeille, Lily totesi, ja lysähti yksin jäätyään tyynykasaan istumaan.

Hänen teki mieli itkeä. ’Pidä hyvänäsi, Potter’ kaikui hänen mielessään kerta toisensa jälkeen. Ja Severuksen katse tämän rynnätessä pois huoneesta.. Se oli suorastaan pelottava. Ei Severus ollut koskaan ennen katsonut häntä sillä tavalla. Lily painoi pään käsiinsä ja nyyhkäisi surkeana.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 18.10.2011 06:48:45

Mun viikonpäiviensekotuskirous on varmaan vähän vanhentunut matkalla, kun se tällä kertaa soti omaa tarkoitustaan vastaan ;D Tosin meinasin kyllä itse mennä sekaisin viikonpäivissä, kun maanantaiaamuna ei löytynyt luettavaa.

Odotan myös innolla Jamesin ja Vernonin ensikohtaamista (ja Vernonin ilmettä, kun Petunia katsoo surulliseksi tehtäväkseen valistaa häntä Lilyn friikkiydestä).

Sanoin tämän jo aikaisemmin, mutta sanon uudestaan, koskapa tämä luku antoi siihen hyvän syyn: Olet aivan loistavasti kirjoittanut Seven suorastaan skitsofrenisen luonteenmuutoksen Lilyn ja muiden seurassa. Luihusporukassa ja kelmien kanssa se on juuri niin ilkeä ja kiukkuinen kuin nuoren Kalkaroksen voi kuvitellakin olevan, mutta ollessaan kaksin Lilyn kanssa se muuttuu niin aidoksi ystäväksi, että ymmärtää, mitä Lily siinä näki. Ongelmaan on helppo ratkaisu: poistetaan tarinasta kaikki muut hahmot paitsi Lily ja Seve. Toimisikohan poistokirous?

Pohjustat ihanasti jo tässä vaiheessa Jamesin kuvioihin astumista. Tuollaiset hetkellset selväjärkisyyden ja hienotunteusiiden hetket varmaan jäävät Lilyn mieleen, ja niihin on hyvä vedota myöhemmin, kun Lily selittelee, miksi yhtäkkiä tykkääkin Jamesista.

En tiedä, mistä hatusta olet sen puoliksi lappalaisen Vanamon kiskaissut, mutta taputukset mielenkiintoiselle sivuhenkilölle! Perinteisten suomalaisten noitien tuominen Potter-maailmaan on aina tosi herkullista.

Sunnuntaita odotellessa :D

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 18.10.2011 15:20:08

Oih
Olen ollut aika kauan koulukiireiden vuoksi ollut pois ficistä. Ja sillä välillä tänne on ehtinyt tulla hurjasti jatkoa tähänkin ficci sarjaan.Mutta mitäs siitä nyt sain luettua ficcisi! Yritän käydä nyt enemmän ficissä sitten ja kommentoimassa tätä ficciä.

Lilyn ja Sevurus ovat vain niin ihania kun miettivät toisiian mutta epäilevät toistensa tunteita, oih oikea rakkaus tarina! Voi Severusta hän on aivan kuin kaksoiselämää elävä supessankari! Kun puhuu tuollalailla jästisyntyisistä! Onneksi Smith puhui tuolla pojille jauhot suoriksi! Voi noita poikia kun huispaus on noin tärkeä että joukkuetta haukutaan ja muuta, severus parka kun häntä on niin helppo huijata! No Sirius oli kyllä vähän ilkeä tehdessään tuon jekun, olit kirjoittanut sen luvun hyvin ;D pidin siitä kovasti!Osaat kuvata heidän eloaan tosi hyvin,

Hauskaa minusta tässä oli kelmien tekemät julisteet, se oli aivan kelmien kepposen kuuloinen.
Se oli kyllä ihana ja se keksimäsi kirous joka saa toiset pelokkaiksi oli myös nerokas!

JAtkoa pian!!!
Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 23.10.2011 12:30:06

Ihana luku taasen:) Minusta on tosi kiva, että välillä on näitä keskusteluja luihuisten kesken. Silloin näkyy miten hyvin olet saanut luihuisistakin erilaisia persoonia, ettei ne kaikki ole sellaisia Mulciberin tyylisiä ihmisiä! Ja niistä hetkistä löytyy syy Severuksen käytökseen. Ryhmän painehan siinä aika selvästi näkyi, kun Severus sanoi ettei ala kuraveristen kanssa mitään.

Mutta, tuollainen kohta on mennyt minu valvovien silmien ohi ihan täysin:(

Lainaus käyttäjältä: Miriam - 18.10.2011 00:32:06

”Kiitos, tämä on loistava!” hän sanoi vilpittömästi, ja laski käärmeen takaisin rasiaansa ja pujotti rasian sitten kaapunsa taskuun. Sitten hän nosti shakkilaudan heidän väliinsä.
”Valitsit shakin tällä kertaa, kyllästyit häviämään räjähtävässä näpäyksessä?” Severus kysyi samalla, kun nappulat asettautuivat omille paikoilleen.

Siis pitäisikö olla että Lily nosti shakkilaudan heidän väliinsä? Kuulostaisi vähän järkevämmältä silloin:)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 24.10.2011 01:04:10

Kiitos teille kaikille taas kommenteille. Hyviä pointteja jokaisella:) Emmy, kiitos hyvästä pointista, pitänee korjailla muistaessa. Brangwen, hyvä että nuo näkyvät lukijallekin asti, että James ei ole ihan täysi mulkku, eikä Severus ole täysi hyvis. On hirveän vaikea kirjoittaa niistä silleen ettei tyrkytä sitä asiaa ihan ilmiselvänä, ja sit taas toisaalta niin, että joku muukin tajuaa noita ajatuksia kuin minä itse. Kuolotar, kiitos ihanasta ja rohkaisevasta kommentista!

Luku 17
”Kuule, olen pahoillani viimekertaisesta”, Lily sanoi katsellen kaukaisuuteen. He seisoivat yhdessä tylypahkan korkeista torneista ja katselivat maisemia näköalatasanteella.
”Ei se ollut sinun vikasi”, Severus sanoi. Hän tunsi tytön lämmön kaapunsa läpi, kun he seisoivat vieretysten, kylki kyljessä, nojaten tasanteen kiviseen kaiteeseen.
”En tarkoittanut sitä. Minun ei olisi pitänyt hypätä teidän väliinne”, Lily sanoi, ja katsoi häntä silmiin.
”Unohdetaan koko juttu. Ainakin meillä oli hauskaa ennen kuin he tulivat”, Severus hymyili. Lily katsoi häntä hiljaa kasvoillaan utelias ja hieman kysyvä ilme.
”Niin oli. Mutta minä olisin halunnut… ennen kuin he tulivat, minun piti –”, Lily näytti miettivän, mitä seuraavaksi sanoisi, mutta omaksi ihmetyksekseen Severus tajusi, mitä tyttö tarkoitti. Hän ei halunnut uskoa sitä, ja toisaalta ei toivonut mitään muuta, kuin että se olisi totta.

Kun Lily sitten kurkotti suutelemaan häntä, hän vastasi suudelmaan ja antoi tytön painaa hänet viileää kiviseinää vasten. Suudelma oli kiihkeä, ja Severus pelkäsi polviensa pettävän. Jossain vaiheessa hän tajusi, että niin oli ilmeisesti käymässäkin. Hän tunsi vajoavansa, ei kai hän ollut pyörtymässä?

Severus hätkähti hereille pylvässängyssään ja kirosi tajutessaan mitä oli tapahtunut. Taas. Hän inhosi näitä unia. Inhosi sitä nöyryyttävää tunnetta herätessä, ja niitä… tunteita, jotka uni hänessä herätti. Kyllä, hän inhosi näitä unia. Ja itseään, koska oli yllättänyt itsensä muutamaan otteeseen toivomasta, että kyseisenlaiset unet eivät loppuisi aina niin nopeasti. Tai että ne eivät olisi unta ollenkaan. Hän vihasi alitajuntaansa, joka tuntui nauttivan hänen kiusaamisestaan. Oli toisaalta hänen oma syynsä, että yleensä näki unia. Hän ei ollut illalla kaiken kiukkunsa keskellä muistanut tyhjentää mieltään ajatuksista ennen nukkumaanmenoa.

Makuusalin toiselta puolelta kuului hiljaista kahinaa, ja Severus tajusi kellon olevan kuusi aamulla. Pojat olivat parhaillaan lähdössä aamuisiin huispausharjoituksiin ennen huomista peliä. Severus odotti hiljaa, että he poistuisivat, ja kurkotti sitten ottamaan taikasauvansa yöpöydältään. Hän halusi muuta ajateltavaa. Severus tarkasti nopeasti, että vaimennusloitsu oli edelleen toiminnassa – hän tunsi olonsa jostain syystä paljon turvallisemmaksi, kun langetti sen sänkynsä ympärille ennen nukahtamista.

”Kärmestulios”, hän sihahti sitten, ja hänen sauvansa kärjestä purkautui suurikokoinen musta käärme. Käärme kiemursi hänen sängyllään, ja Severus tuijotti sitä kiinnostuneena. Käärmeen loitsiminen esiin oli ollut lopulta yllättävänkin helppoa, kun hän oli keksinyt sen. Hän oli vain aluksi yrittänyt ajatella asiaa liian monimutkaisesti. Käärme sen sijaan ei ajatellut monimutkaisesti, vaan totesi ykskantaan, että Severus oli sille uhka, ja hyökkäsi häntä kohti. Severus oli kuitenkin varautunut siihen, ja onnistui helposti estämään hyökkäyksen kilpiloitsulla, ja sen jälkeen katouttamaan käärmeen. Hän virnisti itsekseen.

Totuus oli, että kyseinen loitsu oli yleisesti käytössä etenkin Intiassa, jossa velhot huijasivat jästeiltä rahaa käärmeenlumoajatempuillaan. Sen Severus oli kuitenkin saanut tietää vasta jälkeenpäin, joten se ei juuri pilannut hänen iloaan. Hän oli itse keksinyt loitsun, olkoonkin, ettei ollut sen ensimmäinen keksijä. Severus rakasti onnistumisen tunnetta, ja se tunne sai hänet koettamaan toinen toistaan vaativampia loitsuja ja kirouksia. Hän rakasti oppimista, mutta myös sitä vallan tunnetta jonka kirousten oppiminen hänessä herätti. Hän oli tarpeeksi fiksu ollakseen käyttämättä monia oppimiaan kirouksia koulussa, mutta pelkkä se tunne, se tieto, että mihin hän pystyisi halutessaan, piristi häntä.

Hän toivoi tulevaisuudessa kuitenkin saavuttavansa jotain enemmän. Että hän ei olisi enää se surkimus, jona häntä koulussa pidettiin. Että hänen ei tarvitsisi tulevaisuudessa tyytyä tietämään, mitä olisi voinut tehdä. Silloin Lilykään ei kokisi enää tarpeelliseksi rynnätä puolustamaan häntä, ja ehkä Lily jopa… Severus löi nyrkkinsä patjaa vasten, ja käski itseään unohtamaan sellaiset asiat. Jos hän käyttäisi pimeyden taikuutta yhtään mihinkään, Lily ei puhuisi hänelle enää ikinä. Lily oli nopea suuttumaan, ja loitsimaan, mutta Severus ei uskonut, että tyttö oli koskaan tuntenut todellista halua satuttaa ketään. Sellainen viattomuus toisaalta ärsytti Severusta, sillä hänestä kosto oli joskus enemmän kuin oikeutettua, mutta toisaalta se oli myös yksi niistä ominaisuuksista, jotka…

Severus irvisti. Loistava yritys keksiä muuta ajateltavaa. Hänen alitajuntansa tuntui löytävän aina keinon muuttaa ajatustenkulun siihen tiettyyn suuntaan. Severus hyppäsi sängystään ja asteli suihkuun. Paras olisi ilmeisesti olla ajattelematta yhtään mitään.

***

Lily istui oleskeluhuoneessa selaamassa Päivän Profeettaa. Hän piti lehteä tiukasti edessään, eikä edes vilkaissut viereisellä sohvalla istuskelevia kelmejä. Hän pelkäsi, että jos olisi tehnyt sen, hän olisi lyönyt vähintään Potteria, mutta ehkä myös Mustaa. Kello näytti kymmentä illalla ja monet olivat jo siirtyneet makuusaleihinsa. Sohvapöydän ympärillä oli kuitenkin edelleen pieni porukka keskustelemassa huispauscupin tilanteesta. Oli kulunut kaksi päivää Severuksen syntymäpäivästä, eikä Lily ollut saanut tilaisuutta jutella pojan kanssa sen jälkeen. Severus oli vältellyt häntä. Taas. Lily oli useaan otteeseen yrittänyt kyllä päästä hänen puheilleen, mutta poika tuntui aina sopivasti livahtavan jonnekin muiden luihuisten kanssa.

Tai sitten kelmit tipahtivat jostain, ja päättivät vähän pilailla. Musta oli iltapäivällä huispausottelun jälkimainingeissa taikonut Severukselle ja eräälle paikalle sattuneelle kolmasluokkalaiselle luihuispojalle aasinkorvat ja hidastusloitsun. Potter ja Piskuilan olivat sitten naurusta ulvoen koettaneet leikkiä aasinhännänkiinnitystä uhrien yrittäessä kiemurrella irti Mustan loitsusta. Remus oli keskeyttänyt touhun ennen, kuin Lily oli ehtinyt portaikosta heidän luokseen, onneksi. Jos hän olisi ehtinyt paikalle ensin, Kelmit olisivat todennäköisesti saaneet aasinhännät neniensä paikalle. Tai sitten hän olisi tyytynyt vain kuristamaan pojat niillä.

”Uu, James, Evans mulkoilee sinua aika pahasti”, Piskuilan sanoi yhtäkkiä, ja Lily tajusi laskeneensa lehden syliinsä. Potter näytti hetken hämmentyneeltä, mutta Lily ei jäänyt katsomaan tämän reaktiota vaan siirsi katseensa tiukasti takaisin lehteen ja nosti sen taas eteensä. Se ei tosin parantanut hänen oloaan, sillä uutiset olivat järjestään huonoja. Kymmenen jästiä oli saanut surmansa Kingsmillissä, Irlannissa. Selkkauksessa ei ollut ollut mukana velhoja, mutta ainakin yksi jästihyökkääjistä oli lehden mukaan ollut selvästi komennutettu. Tammikuun alun myrskyissä oli kuollut 21 jästiä, ja yksi noita. Jästikuolemiin ei ilmeisesti liittynyt taikuutta, vaikka myrsky olikin ollut epätavallisen voimakas. Kuollut noita oli kuitenkin ollut ministeriön tärkeä työntekijä, ja uskottiin vahvasti, ettei hän olisi kuollut pelkästään myrskyn seurauksena. Lily irvisti. Ei tilannetta voinut enää kutsua politiikaksi. Sotaa se oli.

”Minä aion taistella Pimeyden Lordin vallankumousta vastaan. Koulun jälkeen siis”, Potter sanoi yhtäkkiä. Hän oli kävellyt sohvapöydän ympäri, ja istui nyt Lilyn viereen.
”Uskotko sinä ettei tilannetta saada hallintaan ennen sitä?”, Lily kysyi viileästi ja selasi lehteä eteenpäin vilkaisemattakaan Potteria.
”Uskon. He ovat tosissaan, ja moni on samaa mieltä heidän kanssaan. He keräävät kokoajan lisää kannattajia, ja sana leviää jo koulussakin”.

Lily nosti katseensa lehdestä. Potter oli sanonut peräkkäin useita lauseita ilman itsekehua, toisten mustamaalaamista, tai typeriä vitsejä. Lily oli vähällä virnistää, mutta sai estettyä sen ajoissa. Potter ei kaivannut yhtään minkäänlaista rohkaisua.
”Kuka sitä levittää?”, Hän kysyi.
”Kuulithan sinä Mulciberin. Ja se seitsemäsluokkalainen hirvitys, Travers, on puhunut samaa. Ja on niitä muitakin, mutta he eivät kehu asialla ihan niin julkisesti. Moni ihailee heitä siitä hyvästä, etenkin puhdasveriset”, Potter irvisti. Lily huokasi. Mulciber oli ollut pelikiellossa, ja oli sen vuoksi joutunut katsomaan Luihuisten peliä katsomosta. Siellä poika oli suureen ääneen kehunut, ettei enää oikeastaan välittänyt huispauksesta, sillä aikoi häipyä Tylypahkasta heti täysi-ikäistyttyään, ja liittyä taisteluun ministeriötä vastaan. Ilmeisesti hän oli joululomalla keksinyt, mitä tulevaisuudeltaan halusi.
”Sinä olet myös puhdasverinen”, Lily totesi ja taitteli lehden kokoon.
”Totta, onneksi joillakin puhdasverisillä on järkeäkin päässä”, Potter virnisti.
”Ja sinä osoitat sen leikkimällä aasinhännänkiinnitystä oikeilla ihmisillä?”, Lily vastasi ja nousi lähteäkseen.
”Hei, se oli vain vitsi! Myönnä pois, sinuakin nauratti!”, James sanoi haroen jälleen hiuksiaan.
”Ehkä sitten, jos 'aasit' olisivat olleet mukana vapaaehtoisesti”, Lily vastasi synkeästi, ja lähti muotokuva-aukolle, jossa Remus jo häntä odotti.

”Jonain päivänä vielä lyön häntä!”, Lily puuskahti heti, kun muotokuva-aukko sulkeutui heidän takanaan.
”Et ehkä usko, mutta James on oikeasti hyvä tyyppi”, Remus vastasi hymyillen.
”Pyysikö hän sinua sanomaan tuon”, Lily kysyi sarkastisesti.
”Ei. Mutta kaiken sen pelleilyn taustalla hän on oikeasti hyvä ystävä. Ja hän pitää sinusta”, Remus kohautti olkapäitään.
”Miten sinä kestät häntä?”, Lily vastasi pyöritellen silmiään.
”Hän on paras ystäväni”, Remus sanoi lyhyesti. Lily näki haalistuneet arvet tämän kaulalla, ja värähti tahtomattaan. Hän oli alkanut uskoa Severuksen teoriaan ihmissudesta. Aikaisempina vuosina hän oli kyllä huomannut Remuksen sairastelevan usein, muttei ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota (miten Severus oli voinut tajuta sen ennen häntä?). Nyt, kun heillä oli yhteisiä tehtäviä ja velvollisuuksia, hän oli alkanut panna merkille pojan poissaoloja. Aina täydenkuun aikaan. Joskus harvoin myös muulloin, mutta silloin se oli erilaista. Remus ei vaikuttanut niinä kertoina kovin sairaalta. Ehkä hän oli välillä poissa tunneilta vain peittääkseen sitä tosiasiaa, että oli "kipeä" vain täydenkuun aikaan?

He jatkoivat käytävällä kuljeskelua hiljaisuuden vallitessa. Lily oli oikeastaan hiukan utelias Remuksen suhteen, sillä poika näytti paljon vapautuneemmalta kelmien joukossa. Tiesivätkö he hänen salaisuutensa? Varmaan tiesivät. Oli se sitten totta tai ei, Lily ei osannut pelätä. Täysikuuhun oli vielä pitkä aika, ja juuri nyt hänen vierellään kulkeva ihmissusi - jos hän nyt oli sellainen, vaikutti kovin tylsistyneeltä.

”Ei täällä taida ketään enää –”, Remus aloitti, mutta askelten ääni keskeytti hänet. Severus, sekä Avery ja Mulciber kävelivät nurkan takaa heitä kohti. Luihuiset pysähtyivät huomatessaan heidät, ja Mulciber vihelsi.
”Kuraverinen ja sekarotuinen. Ai että miten söpöä!”, hän totesi halveksuvasti.
”Pää kiinni”, Lily totesi, ja vilkaisi Remusta, joka tuijotti Severusta hieman omituinen ilme kasvoillaan. Severus tuijotti takaisin ilmeettömin kasvoin, ja Lily vilkaisi häntä kysyvästi ennen kuin kääntyi takaisin tuijottamaan Mulciberia kiukkuisesti.
”Mennään. On ihan turha tuhlata tuollaisiin aikaa koulussa, ja hankkia rangaistuksia”, Avery totesi halveksivaan sävyyn. ”Katsotaan sitten koulun loputtua, mitä kuraverisille tapahtuu”, hän virnisti vielä kylmästi ja kääntyi lähteäkseen.
"Nähdään tosiaankin!", Mulciber naureskeli, loi Lilyyn tympeän katseen, ja lähti kaverinsa perään. Severus näytti hetken siltä, kuin olisi ollut aikeissa sanoa jotain, mutta kääntyi sitten kannoillaan ja lähti kävelemään muiden jäljessä.

Lilyltä paloi pinna, ja hän juoksi Severuksen perään. Saatuaan pojan kiinni, hän tarttui tätä käsivarresta ja pysäytti hänet.
”Mikä ihme sinua taas vaivaa?”, Lily kysyi kiukkuisesti. ”Et ole puhunut minulle syntymäpäiväiltasi jälkeen, ja olet taas vältellyt – älä väitä vastaan! Minun vikaniko se oli, että Kelmit ryntäsivät sinne?”.
Severus näytti hieman säikähtäneeltä, ja vilkuili Mulciberin ja Averyn suuntaan. Pojat olivat pysähtyneet ja kääntyneet katsomaan, mitä tapahtui.
”Tule jo, Prinssi”, Mulciber huusi, mutta he eivät jääneet odottelemaan, vaan jatkoivat matkaansa. Lily ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, mutta Severus halusi selvästi mennä heidän kanssaan
”Älä viitsi Lily, tietenkään se ei ollut sinun syysi. Mutta hei, minun pitäisi mennä”, Severus vastasi välttelevästi.
”No menehän sitten, prinssi”, Lily sanoi painottaen viimeistä sanaa ivallisesti.
”Lily hei, älä nyt suutu. Olen pahoillani. Nähdään huomenna?”
”Sitten taas seura kelpaa vai? Luihuiskavereillasi on silloin muuta tekemistä?”, Lily sihahti.
”Hei! Hekin ovat minun ystäviäni! Miksi sinä olet niin heitä vastaan?”, Severus vastasi nyt vihaisesti.
Koska rakastan sinua, senkin torakka! Lily olisi halunnut huutaa.
”Koska olet paras ystäväni”, hän kuitenkin sanoi. ”En minä vaadi sinua kuluttamaan aikaasi minun kanssani aamusta iltaan tai edes joka päivä, mutta näiden kahden päivän aikana et ole kunnolla edes tervehtinyt minua käytävällä!”
Severuksen kasvoilla vilahti syyllisyys ja katumus, ja Lily tunsi antavansa periksi.
"Nähdään huomenna aamiaisella", hän huokasi.
"Nähdään", Severus vastasi, kääntyi kannoillaan ja katosi nurkan taakse. Lily palasi takaisin Remuksen luokse. Tämä oli siirtynyt hienotunteisesti hieman kauemmas, mutta Lily oli varma, että poika oli silti kuullut heidän keskustelunsa.

***

Ei ollut mitenkään epätavallista, että joku söi aamiaista joskus jonkun toisen tuvan pöydässä. Kaverukset tekivät joskus niin, ja seurustelevat parit tekivät usein niin. Lounaat ja päivälliset syötiin yleensä omissa pöydissä, ja juhlatilaisuuksissa se oli pakollistakin. Aamiaiset olivat kuitenkin vapaamuotoisempia. Ja Lily oli varsinkin heidän ensimmäisten kouluvuosiensa aikana syönyt melko usein aamiaista Luihuisten pöydässä. Oli Severuskin muutamaan otteeseen istunut rohkelikkopöydässä Lilyn kanssa, mutta eräät tietyt rohkelikot olivat tehneet näistä hetkistä kovin kiusallisia. Ja Lily oli myös alkanut pikkuhiljaa vältellä Luihuispöytää, koska muutamat tietyt luihuiset olivat alkaneet ilmaista kantansa jästisyntyisiä kohtaan kovin suoraan.

Nyt Lily kuitenkin käveli kohti suurta salia, selkä suorana ja kasvoillaan ilme, jonka pelkäsi näyttävän siltä, kuin hän olisi ollut kaksintaisteluun menossa. Hän oli menossa aamiaiselle luihuispöytään. Ei hän välittänyt siitä, mitä muut ajattelivat, eikä hän enää pelännyt näiden tiettyjen luihuisten kommentteja. Sen sijaan häntä pelotti, mitä Severus tekisi tai sanoisi. Hän oli sanonut Severukselle, että tavataan aamiaisella, mutta yleensä se olisi tarkoittanut, että he tapaisivat eteishallissa syötyään aamiaisen.

Mietittyään asiaa pitkät tovit edellisenä iltana ja yönä, Lily oli kuitenkin päättänyt, että menisikin istumaan saman tien Severuksen viereen hänen tupapöytäänsä. Hänellä oli hieman huono omatunto juonittelunsa vuoksi, mutta ei ollut keksinyt muutakaan. Ei se ollut epätavallista, että eri tupiin kuuluvat ystävykset söivät samassa pöydässä, mutta yleensä se oli seurustelevien parien juttu. Lily halusi nähdä, miten Severus reagoisi siihen. Lily ei tiennyt, halusiko hän seurustella Severuksen kanssa vai ei, ja suurin syy epäröintiin oli edelleen se, miten Severus suhtautui häneen, kun läsnä oli muita ihmisiä.

Lily oli lopulta yön pimeinä tunteina päättänyt, että olisi aika ottaa härkää sarvista, ja selvittää oliko hänen epäilyksillään perää. Jos niin olisi, olisi parempi, ettei hän koskaan kertoisi tunteistaan Severukselle. Toisaalta, jos Severus todella jakoi samat mielipiteet jenginsä kanssa, Lilyn täytyisi myös miettiä uusiksi heidän ystävyytensä. Lily oli aluksi ajatellut, että jos hän ei kysyisi eikä sanoisi mitään asiasta, vaan yksinkertaisesti luottaisi Severukseen, kaikki olisi ennallaan. Epäilykset kuitenkin häiritsivät Lilyä niin paljon, että hän ei voinut sittenkään vain uskotella itselleen, ettei mikään ollut vialla.

”Anteeksi, onko tässä tilaa”, Lily sanoi Severuksen vieressä istuvalle tummatukkaiselle Luihuispojalle, joka istui melko leveästi lukien Päivän Profeettaa. Poika nosti katseensa säpsähtäen lehdestä, ja huomatessaan Lilyn, hän siirtyi virnistäen hieman niin, että Lily mahtui hänen viereensä.
”Huomenta Evans! Istu siihen vain”, hän tervehti ystävällisesti.
”Huomenta Smith”, Lily vastasi hymyillen tunnistaessaan pojan Luihuisen huispauskapteeniksi. Poika oli Lilyä kaksi vuotta vanhempi, ja kun Lily oli ollut ensimmäisellä luokalla, poika oli auttanut häntä löytämään muodonmuutosluokan, kun hän oli eksynyt muista luokkalaisistaan. Tämän ritarillisen eleen vuoksi Lily oli ollut ihastunut poikaan useamman kuukauden ajan!

Lily istui Severuksen viereen, ja katsoi tätä ensimmäisen kerran kunnolla vasta kun oli voidellut paahtoleipänsä. Severus näytti vähän vaivautuneelta, mutta myös hieman… tyytyväiseltä?
”Olitteko te eilen illalla tulossa kirjastosta?”, Lily kysyi, ja haukkasi palasen leivästään.
”Joo, autoin heitä tekemään sen joululomaksi annetun muodonmuutosesseen, kun se täytyy palauttaa huomenna”, Severus totesi. ”Näytin heille vähän lähdemateriaaleja”.
”Ihan totta, Avery on valvojaoppilas, eikä tee läksyjään ajoissa”, Lily mutisi ja vilkaisi pöydän toiseen päätyyn jossa edellä mainittu istui juttelemassa luihuisen Johtajapojan kanssa. Severus pyöräytti silmiään ja nielaisi pureskelemansa leipäpalan.
”Miten sinä yhtäkkiä päätit tulla tähän istumaan?”, Severus kysyi kulmat koholla. ”Muistaakseni viimekerran jälkeen vannoit, ettet ikinä enää istu tähän pöytään”.
”Pitihän minun tulla katsomaan, ovatko Luihuiset vihdoin oppineet pöytätavoille”, Lily vitsaili ja katsoi samalla pahasti Mulciberia, joka hotki munia ja pekonia ja keskusteli samalla suu täynnä ruokaa Luihuisen toisen lyöjän kanssa.

”Tuo oli aika julmasti sanottu, Evans”, Smith totesi hymyillen ja kääntyi heidän puoleensa, ”Valitettavasti Luihuiset ovat saaneet maineensa äänekkäimpien oppilaidensa vuoksi, mutta on ikävää yleistää”.
”Totta. Joka tuvassa on varmaan omat idioottinsa”, Lily vastasi ja vilkaisi Potteria, joka oli juuri tullut jengeineen saliin ja katseli nyt Luihuispöydän suuntaan kauhistuneena.
”Hyvä, ettei sinulla ole samanlaisia ennakkoasenteita, kuin suurimmalla osalla Rohkelikoista. Jotain hyvää ilmeisesti Kalkaroskin on saanut aikaan”, Smith virnisti.
”Pää kii –”, Severus aloitti, mutta hurja yskäkohtaus keskeytti hänet.
”Noin tapahtuu, kun puhuu ruoka suussa”, Lily totesi ja ojensi Severukselle mehupikarin.

”Onko teillä jo paljon läksyjä? Mitä nyt omasta vitosvuodestani muistan, olin nääntyä kotitehtävien alle jo joulukuussa ja siitä se vain paheni”, Smith jatkoi hetken kuluttua. ”Tosin en ollutkaan erityisen fiksu, joten ehkä se on sinulle helpompaa”.
”En minä ole sen fiksumpi. Kamalastihan ne meille tehtäviä lykkäävät”, Lily vastasi ja jatkoi leipänsä syömistä. Severus vaikutti kovin hiljaiselta, ja vilkuili häntä aina välillä kasvoillaan omituinen ilme. He söivät aamiaisen loppuun Smithin jutellessa niitä näitä heidän kanssaan. Nielaistuaan viimeisen suupalansa Lily huomasi Mulciberin ja muutaman muun katselevan häntä inhoten. Ilmeisesti Severuskin huomasi sen, sillä poika nyökkäsi hänelle merkitsevästi ja nousi pöydästä. Lily teki samoin ja heilautti kättään hyvästiksi Smithille, joka syventyi takaisin lehteensä.

”Hän flirttaili sinun kanssasi!”, Severus irvisti, kun he olivat päässeet ulos suuresta salista.
”Älä hölmöile, hän yritti vain olla mukava, siinä kaikki”, Lily vastasi.
”Sinä tykkäsit hänestä joskus”, Severus totesi niin, että se kuulosti melkein syytökseltä.
”Ensimmäisellä luokalla, Sev! ”, Lily nauroi. ”Ensimmäisellä luokalla olin ihastunut hänen lisäkseen myös Remus Lupiniin, koska hän oli niin kiltti, ja tietysti Matthew Alviiniin, koska hän oli niin hyvännäköinen. Ja siihen Lipetitin sijaiseen, hän se vasta oli komea! Ja ennen koulun alkua olin ihastunut sinuun, joten –”
”Siitä sinä et puhunut mitään?”, Severus sanoi kasvoillaan suorastaan säikähtänyt ilme.
”No en tietenkään!”, Lily ähkäisi, ”Sellaisia ne ekaluokkalaisten ihastukset ovat. Sellaisten tunteiden tunnustaminenhan oli silloin kaikkein pelottavinta maailmassa”, Lily naurahti, ja punastui hieman. Niinhän ne ovat nytkin, hänen olisi tehnyt mieli lisätä. Hänen olisi pitänyt jättää mainitsematta koko asiasta.
”Tarkoitus oli siis sanoa vain, että ei yksitoistavuotiaan tytön ihastuksia kannata ottaa vakavasti. Ja ennen kuin tämä alkaa kuulostaa selittelyltä, sanon vain, etten ole kiinnostunut Smithistä enää millään tavalla”, Lily selitti nopeasti ja sulki sitten suunsa. Severus näytti toipuneen paljastuksen aiheuttamasta järkytyksestä, ja näytti nyt jotenkin harmistuneelta.
”Hyvä, hän on tylsimys”, Poika totesi kuivasti, ja he jatkoivat kulkemista hetken kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.

”Kuule, haluatko viettää minun kanssa synttäri-iltani? Lupaan kertoa Potterille etukäteen, että pysyy poissa”, Lily vaihtoi puheenaihetta.
”Toki”, Severus vastasi vaikuttaen kovin poissaolevalta.
”Tytöt haluavat varmaan järkätä minulle jotain, mutta sitten myöhemmin illalla?”, Lily kysyi vielä.
”Selvä.”
”Ei sinun pakko ole”, Lily totesi.
”Tietysti tulen. Minulla on sinulle lahjakin jo”, Severus sanoi, ja näytti jo vähän iloisemmalta. Kolmannen kerroksen käytävällä he erosivat ja siirtyivät omiin luokkiinsa. Lily mietti vielä loitsutunnillakin, mitä oikein oli saanut selville Severuksesta, vai oliko saanut yhtään mitään. Hän oli luullut tuntevansa pojan niin hyvin, että pystyisi lukemaan tämän ilmeitä ja käytöstä. Mutta nyt hänestä tuntui, ettei hänellä ollut yksinkertaisesti hajuakaan, mitä poika hänestä ja heistä ajatteli.

***

”Sinä menit istumaan LUIHUISTEN pöytään!”, Mary syytti. He kävelivät yhdessä kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa, ja Mary oli koko matkan ilmaissut selvin sanoin, kuinka typerästi Lily oli aamupalalla käyttäytynyt.
”Hän on oikeassa. Mitä sinä oikein ajattelit? Se yksi kirosi Maryn keskellä käytävää kirkkaassa päivänvalossa, ja sinä menit tuosta vaan istumaan samaan pöytään! Ties mitä sinulle olisi voinut tapahtua”, Nellie puhisi.
”Ja arvaa vaan juorutaanko teidän suhteestanne taas? Et kai sinä sentään oikeasti ole kiinnostunut Kalkaroksesta?”, Mary jatkoi vaahtoamistaan.
”Minulla oli asiaa Severukselle, ei sen kummempaa”, Lily totesi tiukasti. Anne vilkaisi häntä merkitsevästi, muttei sanonut mitään.

”Ihan totta, sinun pitäisi lopettaa Jamesin kiusaaminen ja antaa hänelle mahdollisuus. Te sopisitte niin hyvin yhteen, te olette niin monella tapaa samanlaisia!”, Mary selitti.
”Anteeksi mitä?”, Lily ähkäisi kauhistuneena. ”Oletko sinä nähnyt minua koskaan viskomassa sontapommeja Luihuisten niskaan, tai säikyttelemässä ensiluokkalaisia hyppelehtivillä haarniskoilla?”.
”En minä sitä tarkoittanut. Mutta te olette molemmat fiksuja, reiluja, ja hauskoja. Ja James tarvitsee tytön, joka uskaltaa sanoa hänelle vastaan. Enkä osaa nähdä sinuakaan kenenkään nössön kanssa”, Mary jatkoi kärsivällisemmin.
”Jos perustelusi ovat sitä luokkaa, että sopisin hänelle hyvin lapsenvahdiksi, niin unohda”, Lily huokasi.
”Nellie, oletko sinä edistynyt Jacobin suhteen”, Anne puuttui puheeseen, ja Lily loi häneen kiitollisen katseen.

Keskustelu jatkui, ja puheenaihe vaihtui Nellien ja erään puuskupuhpojan suhteen ruotimiseen. Molemmat olivat selvästi ihastuneita toisiinsa, mutta aivan liian ujoja tehdäkseen minkäänlaista aloitetta. Lily kuunteli vain puolella korvalla. Hän oli tehnyt aloitteen. Ainakin jonkinlaisen. Pallo oli nyt Severuksella. Hän oli ilmaissut, että ei hyväksyisi enää välttelyä parhaalta ystävältään. Oli Severuksen vuoro päättää, mitä tekisi sen asian suhteen.

Lily vilkaisi vierellään kulkevia tyttöjä. He olivat todella hyviä ystäviä, ja välittivät hänestä. Lily tunsi pienen omantunnonpistoksen tajutessaan, että oli viimeisen vuoden aikana viettänyt kovin vähän aikaa heidän kanssaan opiskelujen lisäksi. Hän oli ollut liian keskittynyt selvittämään Severuksen aikomuksia. Ja Lily tiesi, mitä mieltä tytöt olivat Severuksesta, eikä siksi halunnut puhua mieltään painavista asioista heille. Lily värähti. Oliko hän itse syyllistynyt samaan kuin Severus? Oliko hän etääntymässä Rohkelikkoystävistään voidakseen viettää enemmän aikaa Luihuisystävänsä kanssa?

”Millaisen kakun sinä haluat?”, Mary kysyi havahduttaen Lilyn ajatuksistaan.
”Kakun?”, Lily kysyi ihmeissään.
”Etkö sinä kuunnellut! Me ollaan suunnittelemassa sinulle synttäreitä! Niihinhän on enää muutama viikko!”, Nellie virnisti. Lily hymyili.
”Päärynää? Tai mansikkaa..”, hän totesi. ”Mistä te aiotte kakun keksiä?”
”Se on salaisuus”, Mary vinkkasi silmää. He pujahtivat yhdessä nauraen sisään luokkahuoneeseen. Lily lupasi hiljaa itsekseen, että mitä tahansa hänen ja Severuksen välillä tapahtuisikin, hän yrittäisi kaikkensa, ettei tämä neljän tytön piiri hajoaisi hänen vuokseen.

***

”Irti, senkin paskiainen!”, Severus ähkäisi ja tyrkkäsi häntä purreen torahammaskurjenpolven kauemmas itsestään. Hän puristi toisessa kädessään kasvista nyhtämiään siemeniä, ja nuolaisi ranteeseensa tullutta haavaa. Hän oli pitänyt hansikasta ainoastaan siinä kädessä, jolla oli pidellyt kasvia paikallaan. Hänestä siemenkotien nyppiminen oli hurjan hankalaa paksut hansikkaat kädessä, ja hän halusi olla tarkka. Ei mokoma kasvi olisi silti normaalisti päässyt häntä puremaan. Hän ei ollut keskittynyt riittävästi, ja kirosi sen vuoksi itsekseen.

”Viisi pistettä luihuiselta kielenkäytöstä. Torahammaskurjemiekan siemenien keräämiseen täytyy keskittyä, tai se puree”, Professori Verso totesi hänen takanaan. Severus mulkaisi opettajaa ja kääntyi takaisin kasvinsa puoleen. Lily oli sanonut aamiaisen jälkeen, että oli ollut joskus ihastunut häneen. Se ei siis ollut mahdotonta! Severus olisi voinut hihkua riemusta, ellei Lily olisi käyttänyt sitä nimenomaan yhtenä esimerkkinä pikkutytön ihastuksista joita ei ”kannata ottaa vakavasti”.
”Au! Per –”, Severus ähkäisi, mutta nielaisi kielelleen nousseet kirosanat Professori Verson katsoessa häntä tiukasti. Kasvi oli purrut häntä toistamiseen.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 24.10.2011 08:09:46

Tuollaiselle aloitukselle on olemassa nimikin. Tahallinen, julma kiusaaminen. Kolme sekuntia ehdin ajatella, että kävipä tämä kivuttomasti (suorastaan liian kivuttomasti sun kirjoittamaksi). Ja yllätys yllätys, se olikin unta.

Tässä luvussa oli taas aivan loistavia elementtejä, mutta sovintaanko, että keskityn tälle kertaa Smithin hehkuttamiseen :D Hienoa, että luihuisporukassa on yksi selkärangalla varustettu (vaikka yrittääkin flirttailla Lilylle). Se tasapainottaa muuta porukkaa ja antaa ymmärtää, että luihuisen pääsyvaatimuksissa ei välttämättä ole "paha kuolonsyöjäkandidaatti". Kaiken lisäksi tästä Lilyn ajatuksenjuoksusta aamiaisella seuraa nyt se, ettei tarvita kuin yksi ainoa kerta, jolloin Seve Lilyn kuulleen sanoo vastaan kuolerikavereilleen, ja Lily suorastaan sulaa käsiin.

Siinä kaikki vähimmässäkään määrin rakentava. Tekstisi on niin täynnä toimivia koukkuja ja onnistuneita canon-viittauksia, ynnä loistavaa draamaa, että alan kehittää oikeasti vakavaa riippuvuutta tähän tekstiin. Esitän jälleen kerran vetoomuksen julkaisutahdin nopeuttamisesta, silläkin uhalla, ettei mua kuunnella.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 24.10.2011 15:24:09

Aloituksesi tässä luvussa oli todella hyvä. Oli mukavaa että Luihusessa oli poika joka ei hauku tai ole hiljaa ja anna muidrn haukkua.Se antaa reilun ja mukavan kuvan siitä että Luihusetkin osaa olla ihan mukavia, tosin Voldemort on antanut Luihusesta vähän inhottavan kuvan :(.

James on aina niin ihana kun yrittää iskeä Lilyä pidä siitä kovasti, ja Remus on ihastuttava ja kohtelias kuten aina.On ihanaa lukea Lilyn ja Severuksen ajatuksista ja elämästä nuoruus vuosina, varsinkin kun se on kirjoitettu näin hyvin.Ovelasti olit keksinyt tuon aasinhäntä kiinnitys leikin, joka oli kelmien mieleen ;D

Jatkoa odottelen innolla sillä, tämä ficci käy aina vain jännittävämmäksi ja monipuolisemmaksi :)

Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 28.10.2011 18:04:15

Vvooi, Severus oli mustasukkainen:D Ja taas tuli pieni järkevä hetki Jamesin kanssa:) Jatkan samoilla linjoilla Brangwenin ja Kuolottaren kanssa, sä osaat kirjoittaa tosi mielenkiintoisesti ja koukuttavasti!

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 31.10.2011 02:11:56

Olen ihan ylettömän väsy nyt, niin en osaa antaa mitään rakentavaa teidän kommenteista. Kiitos kiitos kiitos ihanista kommenteista. Ja lupaan, että näiden kahden välillä tapahtuu jotain edistystä vielä joskus. Ensi luvussa? Ehkä;) Mutta hetki vielä kärvistellään.

Luku 18
”Lily, muistakin odottaa täällä! Me tullaan hakemaan sinut kohta”, Nellie huikkasi, kun tytöt lähtivät makuusalista. Lily nyökkäsi hymyillen ja heittäytyi sitten pitkäkseen sängylleen katsellen sen vieressä lojuvaa kirjapinoa. Jos opettajat olivat syksyllä kaataneet heidän niskaansa tonneittain läksyjä, määrä oli vähintään tuplaantunut kevätlukukauden alkaessa. Nytkin häntä odottivat yrttitiedon, liemien ja historian pitkät esseet, sekä kasa muita tehtäviä.

Suuri määrä läksyjä ja harjoittelua oli johtanut myös siihen, että Lilyn vapaa-aika oli mennyt aika tarkalleen tehtäviä tehdessä, tai muiden auttamisessa niiden teossa. Hän oli ehtinyt tavata Severuksen vain muutamia kertoja viime viikkojen aikana, jos ei laskettu nopeita kohtaamisia käytävillä. Kun he olivat tavanneet, kaikki oli ollut jälleen täysin normaalia, ja luontevaa. Lily hymyili itsekseen ja nousi ylös kuullessaan askeleita käytävästä. Hän oikaisi mekkonsa helman ja katsoi itseään vielä nopeasti peilistä ennen kuin lähti kohti ovea.

”Tule!”, Anne huudahti ovelta, ja he lähtivät yhdessä oleskeluhuoneeseen, josta kuului melkoista meteliä. Kun Lily näki huoneen, hän purskahti nauruun. Katossa killuvat diskopallot, ja värikkäänä lentelevät pienet pyrstötähdet toivat hämärrettyyn oleskeluhuoneeseen kunnon diskofiiliksen. Ei sillä, että Lily olisi koskaan ollut oikeassa diskossa, mutta hän oli kyllä kuullut juttuja Petunialta ja nähnyt kuviakin.
”Ja päivänsankari on saapunut!”, Sirius Musta kuulutti pienellä megafonilla. Nellie, Anne ja Mary seisoivat nyt rivissä hänen edessään, ja nopeasti myös muut Rohkelikot kerääntyivät siihen.

”Paljon onnea vaan, Paljon onnea vaan!”, Rohkelikot kajauttivat suureen ääneen, ja Lily hymyili leveästi. Onnittelulaulun loputtua hän halasi ystäviään, ja joku laittoi diskomusiikin soimaan. Oleskeluhuoneen nurkkapöydässä oli iso kakku ja ties mitä muita herkkuja. Ja lavallinen kermakaljaa. Mistä ihmeestä tarjoilut oli oikein kerätty? Lily vilkaisi Marya kulmiensa alta, ja tämä virnisti.
”Kelmit halusivat auttaa tarjoiluissa”, hän sanoi. Lily pyöräytti silmiään. Jotkut olivat taas käyneet varkaissa keittiössä. Hän ei kuitenkaan jaksanut juuri sillä hetkellä valittaa asiasta, vaan pyörähti tyttöjen kanssa tanssilattialle.

Vasta monta kappaletta myöhemmin hän palasi hengästyneenä tarjoilupöydän luokse ja aloitti kakun. Hän katseli, kuinka Potter ja Musta esittivät pöydillä loikkien käyvänsä hurjaa kaksintaistelua Kung Fu Fightingin tahdissa (Mary oli todennäköisesti tuonut jästimusiikit mukanaan) muiden taputtaessa heille tahtia.

Everybody was kung-fu fighting
Those cats were fast as lightning
In fact it was a little bit frightening
But they fought with expert timing
(Kung Fu Fighting – Carl Douglas)

Lily hyräili mukana samalla, kun mutusti kakkuaan, ja nauroi kun Potter oli lopulta ottavinaan iskun vatsaansa ja heittäytyi alas pöydältä suosionosoitusten saattelemana. Tanssimisesta hengästynyt ja punakka Anne livahti hänen viereensä ja otti hänkin palan kakkua.
“Näinkö väärin, vai tanssitko sinä hetki sitten Potterin kanssa?”, hän kysyi uteliaana.
“No pikemminkin hän tanssi minun kanssani”, Lily irvisti muistaessaan hetken tanssilattialla, “Hän vaan ilmestyi siihen”.
”Mutta näytit siltä, että sinulla oli silti hauskaa”, Anne vastasi.
”En minä anna Potterin pilata syntymäpäiväjuhliani. Eikä se ollut mikään hidas kappale, kunhan pyörähdeltiin”, Lily vastasi. Potterin kanssa tanssiminen oli ollut itse asiassa yllättävänkin hauskaa. Ehkä se johtui siitä, että puhe ei kuulunut musiikin yli, joten pojan oli pakko olla hiljaa.
”Entäs sinä! Sinä tanssit Mustan kanssa! Minä näin!”, Lily heitti virnuillen takaisin.
”Jep!”, Anne nauroi. ”Mutta hän tanssi myös melkein kaikkien muiden tyttöjen kanssa, joten eipä sitä voi sanoa saavutukseksi”, hän tokaisi vielä ja haukkasi ison palan kakkua.

Kun Lily oli saanut kakunpalansa syötyä, hän tunnisti taas tutun jästikappaleen. ABBA:n S.O.S oli soinut radiossa koko kesän. Lily tyrkkäsi kakkulautasensa pöydälle ja hypähti takaisin tanssilattialle.

So when you're near me, darling can't you hear me, SOS
The love you gave me, nothing else can save me, SOS
ABBA – S.O.S

Lily huomasi yhtäkkiä tanssivansa Sirius Mustan vierellä.
“What happened to our love, it used to be so good”, poika lauloi hänelle leveä virne naamallaan. Lily huitaisi häntä nauraen ja pyörähti ympäri. Hetken päästä hän näki Remuksen istumassa yksin sohvilla, ja pyrähti hakemaan tämän tanssimaan kanssaan. Kun seuraava kappale sitten loppui, Lily palasi yksin istumaan sohvalle ja seuraamaan muiden tanssimista. Porukka kerääntyi jälleen Potterin ja Mustan ympärille. Lily ei nähnyt, mitä ihmisringin keskellä tapahtui, mutta ei ollut epäilystäkään etteivätkö Kelmit olisi varastaneet jälleen shown.

Hyvää Syntymäpäivää Lily – lakanat heiluivat oleskeluhuoneen katossa kevyessä ilmavirrassa, ja hän katseli niitä sohvan nurkasta. Tanssimisen riemu oli laantunut hieman, ja hän vilkaisi kelloa. Se oli yllättävän paljon, joten hän livahti salavihkaa tarjoilupöydän luokse, nappasi mukaansa palan kakkua, ja livahti muotokuva-aukolle ja sen läpi ulos. Muut eivät huomanneet mitään, sillä Potter ja Musta esittivät jälleen jotain hurjan kiinnostavaa ohjelmanumeroa. Anne tiesi mihin Lily olisi menossa, joten kukaan ei huolestuisi. Muotokuva-aukon sulkeutuessa takanaan, Lily lähti hiljakseen hyräillen kulkemaan käytävää pitkin kohti länsitornia, jossa hän oli sopinut tapaavansa Severuksen.

***

Severus katseli pimenevää iltaa tornin ikkunasta ja pyyhkäisi hiuksensa korvan taakse. Torni näytti samalta, kuin hänen muutaman viikon takaisessa unessaan. Hän viihdytti itseään hetken ajatuksella, että kyseessä olisi ollut enneuni, ja kiipesi sitten yhden kerrosvälin ylöspäin ja astui ovesta viileään ulkoilmaan. Näköalatasanteella puhalsi kylmä tammikuinen tuuli, ja Severus kiersi kaulahuivinsa paremmin ympärilleen. Rubeus Hagridin mökki oli valaistu, mutta muuten pihamaa näytti autiolta. Hän palasi takaisin tornihuoneeseen kuullessaan askeleita ja hyräilyä portaikosta.

”Tulithan sinä”, Severus virnisti, kun Lily astui ovesta sisään kantaen käsissään kakunpalaa.
”Jep. Tytöt järjestivät minulle diskon oleskeluhuoneeseen, voitko kuvitella? Odotitko kauan”, hän kysyi hymyillen iloisesti samalla, kun asetti kakkulautasen pöydälle.
”En oikeastaan”, Severus kohautti olkapäitään, ja halasi sitten tyttöä nopeasti. ”Hyvää syntymäpäivää, Lily”, hän sanoi, ja ojensi tälle taskustaan pienen lahjapaketin.
”Kiitos, Sev!”, Lily sanoi, ja repi paperin nopeasti auki. Severus katsoi, kuinka tyttö nosti kääreistä pienen laukun.
”Nyt sinun ei tarvitse enää nurista, kuinka naisten käsilaukuissa on aina liian vähän tilaa”, hän sanoi, kun tyttö avasi laukun ja katsoi sen sisään. ”Veikkaan että mahtuisit sinne itsekin, mutta en suosittele kokeilemaan. En usko, että se avautuu sisäpuolelta, enkä välttämättä halua joutua syytetyksi siitä, että olen vanginnut sinut laukkuun”.

Lily purskahti nauruun, ja rutisti Severusta lämpimästi.
”Kiitos!”, hän sanoi iloinen hymy kasvoillaan.
”Voit muuten muokata tuon ulkonäköä niin kuin haluat. Se onnistuu ilman, että sisäpuolelle asetetut laajennus- ja kevennystaiat vahingoittuvat”, Severus lisäsi ja haukkasi lusikallisen Lilyn tuomaa kakkua. Kakku maistui päärynältä ja oli kovin makea.
”Älä yhtään nyrpistä nenääsi sille! Se on aivan loistavan makuista!”, Lily hymähti ja otti itsekin lusikallisen. He istuivat vieretysten pöydän vieressä olevalle penkille. Lilyllä oli yllään melko lyhyt ja värikäs mekko, jossa oli pitkät liehuvat hihat.
”He siis ihan totta järjestivät sinulle diskon? Älä vaan sano, että Potter oli pukeutunut sellaisiin piukkoihin trumpettipöksyihin..”, Severus irvisti.
”No ei sentään”, Lily tirskahti, ”Sen olisin tosin halunnut kyllä nähdä”, hän lisäsi.
”Hyi kamala”, Severus sanoi, ja ajoi häiritsevät mielikuvat mielestään. Potter trumpettihousuissa. Siitä hän ei halunnut nähdä unia.

”Mutta oli kiva ilta?”, Severus kysyi. Lily näytti iloiselta.
”Oli! Pääsin pitkästä aikaa tanssimaan ja Mary oli tuonut hyviä jästilevyjäkin”, Lily virnisti.
”Kenen kanssa sinä tanssit”, Severus kysyi koettaen kuulostaa viattomalta.
”Lähdin ennen, kuin ne alkoivat soittaa hitaita, joten mitään kunnon paritansseja en kerennyt kokeilemaan. Tyttöjen kanssa pyörähtelin aika paljon, ja sitten yhden ujon oloisen kuudesluokkalaisen pojan.. Sitten kiskoin Remuksenkin tanssimaan, ja hetkeksi päädyin jopa Potterin pyöritettäväksi”, Lily virnisti. Severus oli tukehtua kakkuunsa.
”Sinä tanssit Potterin kanssa?”, hän ähkäisi.
”Jep. Mutta lyhyesti vain, olin liian hyvällä tuulella kieltäytyäkseni ja hän käyttäytyi kerrankin vähemmän idioottimaisesti”, Lily totesi. Severus ei vastannut mitään.
”Harmi kun sinä et voinut tulla”, Lily jatkoi.
”Tiedäthän sinä mitä siitä olisi seurannut”, Severus vastasi hitusen katkerasti.
”Tiedän. Mutta olisi ollut kiva nähdä sinutkin tanssimassa”, Lily sanoi viaton ilme kasvoillaan. Severus kohotti kulmakarvojaan.
”Minä en tanssi.”
”Vaikka pyytäisin kauniisti?”
”En todellakaan! En minä osaa.”

Severus irvisti koko tanssiajatukselle, saaden Lilyn kikattamaan hänen olkapäätään vasten. Tytön nauru oli tarttuvaa, ja pian he nauroivat yhdessä, kunnes eivät enää meinanneet saada happea.
”Sinä kuvittelit juuri minut tanssimassa”, Severus sanoi muka syyttävästi saatuaan hengityksensä tasaantumaan.
”Enkä! Sinä vain näytit niin huvittavan kauhistuneelta pelkästä ajatuksesta”, Lily vastasi pyyhkien silmiään.
”Ja syystä!”, Severus tokaisi, ja nappasi viimeisen suupalan kakusta.

”Kuule, mennään ylös katsomaan näkyykö tähdenlentoja!”, katseltuaan hetken ikkunasta ulos.
”Jäädyt tuossa mekossasi”, Severus totesi osoittaen lusikallaan tytön lyhyttä helmaa.
”En, jos lainaan viittaasi. Sinulla on villakankainen kaapu muutenkin päälläsi”, Lily totesi ja veti penkille heitetyn viitan ympärilleen.
”Miten haluat”, Severus kohautti olkapäitään ja he astelivat yhdessä portaikkoon.

Ulkona oli pimeää, ja kirpeä pakkasilma puhalsi heitä vastaan heti kun he nousivat tasanteelle. Lily nojautui kaidetta vasten ja katseli taivaalle. Hetken kuluttua tyttö astui askeleen lähemmäs, ja painautui hänen kylkeään vasten.
”No, tuliko kylmä?”, Severus totesi hieman sarkastiseen sävyyn ja katsoi kuinka Lily pyöräytti hänelle vihreitä silmiään.
”Mitä sinulle kuuluu?”, tyttö kysyi yhtäkkiä.
”Hmm?”, Severus vastasi yllättyneenä. Hän yritti kovasti estää itseään ajattelemasta, kuinka tilanne muistutti aivan liikaa hänen untaan.
”No mitä sinä olet puuhaillut?”
”En mitään erityistä. Opiskellut? Etkö sinä sitten?”
”Arvaa vaan”, Lily vastasi, ja katseli Severusta hieman utelias ilme kasvoillaan. Severus koetti kovasti olla ajattelematta, miltä tuntuisi suudella Lilyä. Tai no, oikeastaan Lily oli suudellut häntä jo kerran, mutta.. Severus tunsi samassa kosketuksen mielessään, ja sävähti kauemmas. Hän räpäytti silmiään, ja katkaisi katsekontaktin heittäen samalla Lilyn ulos mielestään.

”Mitä sinä kuvittelit löytäväsi sieltä?”, Hän sihahti, kuulostaen hieman vihaisemmalta kuin oli tarkoitus.
”Minä.. Anteeksi!”, Lily vastasi hieman säikähtäneen näköisenä, ”Ei ollut tarkoitus!”.
”Muistatko sen tytön, joka kesällä kielsi minua kokeilemasta lukilitista ilman lupaa?”, Severus kysyi, ja katsoi Lilyä nyt uhmakkaasti suoraan silmiin keskittyen samalla pitämään okklumeuksensa koossa.
”Muistatko sen pojan, joka kesällä yritti käyttää minuun lukilitista ilman lupaa?”, Lily vastasi katseeseen.
”Ah.. joten halusit nyt kostaa vai? Enpä olisi sinusta uskonut”, Severus sanoi valheellisen tyynesti. Todellisuudessa hän oli suorastaan kauhistunut.
”Anteeksi, Sev! Ihan totta, olin ajattelematon”, Lily sanoi katuvana. Severus huokasi.
”No, mitä sinä näit?”, hän kysyi, jälleen teeskennellyn tyynesti.
”En mitään”, Lily vastasi, ja Severus huokasi helpotuksesta.
”Anteeksi että hermostuin sillä tavalla. En vaan ole tottunut siihen, että –”
”Älä turhaan. Tiedän tunteen. Olen pahoillani”, Lily keskeytti hänet hymyillen vaisusti.
”Mitä sinä halusit tietää?”, Severus kysyi hieman uteliaana.
”En minä tiedä. Näytit siltä, että mietit jotain mielenkiintoista, ja uteliaisuus heräsi”, Lily virnisti.
”Sinä ja sinun uteliaisuutesi”, hän sanoi, ja tökkäsi Lilyä kylkeen.

”Oletko sinä seurannut Profeettaa?”, Lily kysyi yhtäkkiä vaihtaen puheenaihetta.
”Enpä oikeastaan, miten niin?”, Severus vastasi ihmeissään. Olihan hän lehteä selaillut, muttei ollut ehtinyt koskaan paneutua sen juttuihin.
”Kuulitko siitä Walesilaiskoulusta? Kuinka siellä vaihtui rehtori, ja nyt ne kieltävät jästisyntyisiä jatkamasta siellä enää”, Lily sanoi kuulostaen kovin vakavalta.
”Olen minä kuullut siitä”, Severus totesi. Tosiaan, Avery oli aamiaispöydässä kertonut miten hänen isänsä tuttava oli valittu koulun rehtoriksi, ja kuinka koulun toimintaa nyt parannettaisiin.
”Eikö se ole ihan kamalaa?”, Lily huokasi kietoen viittaa tiukemmin ympärilleen.
”No, se on yksityiskoulu, ne saa tehdä mitä haluavat”, Severus totesi. ”Tylypahka on ministeriön tukema. Ainakin teoriassa, tosin Dumbledorella on aika paljon valtaa. Ei täällä sellaista tapahdu”.
”Dumbledorella on valtaa vain, koska ministeriö on antanut sen hänelle. Jos tiedät kyllä kuka onnistuu valtaamaan ministeriön, niin mitä sitten?”, Lily katsoi häntä tuskastuneena. Severus huokasi.

”Ministeriön valtaamiseen menee vielä aikaa, jos he nyt ikinä onnistuvat. Me ollaan silloin jo poissa täältä”, hän kohautti olkapäitään.
”Me ehkä, mutta entä muut? Mitä tapahtuu, jos jästisyntyiset velhot ja noidat eivät saa enää opetusta voimiensa hallitsemiseen?”
”No se ei oikeastaan ole meidän ongelma, eihän?”, Severus vastasi. Lily katsoi häntä tuimasti.
”Kuinka sinä voit sanoa noin? Mieti nyt, mitä jos esimerkiksi minä en olisi saanut opetusta?”, hän kysyi äkäisenä.
”No, olisit ajanut Petunian hulluuden partaalle? Tai no, me taidettiin tehdä se yhdessä”, Severus virnisti. Lily ei näyttänyt huvittuneelta.
”Kehtaatkin vitsailla”, hän mutisi.
”No joo, olet oikeassa. Onhan se väärin. Mutta minä olen Luihuinen, en minä syöksy innolla tapattamaan itseäni toisten puolesta”, Severus totesi.
”Väitätkö sinä, että Luihuiset ovat pelkureita?”, Lily vastasi kulmat koholla.
”En. Väitän, että Rohkelikot ovat joskus liian innokkaita leikkimään sankaria. Se on vain tyhmänrohkeutta”, Severus hymähti vastaukseksi.
”Tämä vaikuttaa minun puoleltani aika huonolta diililtä. Jos me molemmat oltaisiin vaarassa, minä kyllä tekisin kaikkeni pelastaakseni sinut, mutta sinä päättäisit pelastaa vain itsesi?”, Lily katsoi häntä tuimasti kulmiensa alta.
”No ehkä voisin tehdä sinun kohdallasi poikkeuksen”, Severus virnisti. ”Ellei sinun Rohkelikonylpeytesi tapattaisi meitä molempia, koska haluat myös pelastaa sen puuhun jääneen kissanpennun”.

Lily purskahti nauruun.
”Se oli kyllä sinun vikasi. Minähän kielsin sinua kiipeämästä samalle oksalle, ettei se katkea meidän painon alla”.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Fiorella - 31.10.2011 18:25:47

Tämä vaikuttaa jo alkuunsa niin suloiselta, että pakko kommentoida vaikken vielä ehtinyt läpi lukemaan, muuten se häviää minulta jonnekin foorumin uumeniin ja unohtuu, ja tahdon ehdottomasti lukea tämän loppuun asti! :)

Palaan asiaan täsmällisemmin, mutta näin ensi alkuun kiitokset kivasta aiheesta ja miellyttävän pitkältä vaikuttavasta tarinasta. Otsikko ja paritus olivat ne, jotka heti nappasivat huomioni tuolta ficcien listasta. :)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 31.10.2011 20:51:15

Mokoma häijyläinen kiusaa viattomia fanejaan kärvistelyttämällä noita kahta onnetonta :'( Nyt on kuitenkin pakko tuoda esiin oma musiikillinen tietämättömyyteni, mutta olen aina liittänyt ABBAn 80-lukuun, ja tämä porukkahan käy koulua 70-luvulla, vai kuinka? Mutta nuo trumpettihousut on ihan loistavat. 70-lukuinen muoti oli niin murhaavan kamalaa, että on ihan oikeasti vaikea kuvittella kelmejä (tai Seveä) kiskomassa ylleen kukkakuvioista hippipaitaa.

Lainaus käyttäjältä: Miriam - 31.10.2011 02:11:56

”Nyt sinun ei tarvitse enää nurista, kuinka naisten käsilaukuissa on aina liian vähän tilaa”, hän sanoi, kun tyttö avasi laukun ja katsoi sen sisään. ”Veikkaan että mahtuisit sinne itsekin, mutta en suosittele kokeilemaan. En usko, että se avautuu sisäpuolelta, enkä välttämättä halua joutua syytetyksi siitä, että olen vanginnut sinut laukkuun”.

<3 Jos Lily ajatteli Seven lahjan oikein huolella, niin yhtä paljon ajattelua ja vaivaa on Sevekin nähnyt. Harmittaa vain, että puolet luvusta meni Lilyn "virallisiin" bileisiin ja Sevelle jäi vain puolikas. Joka tapauksessa nämä kaksi ovat aivan ihanat yhdessä.

Annan laadukkaampaa palautetta sitten, kun lakkaat kiusaamasta minua ;D

//Niinpä näyttää olevan. Fiorella ja armas wikipedia kohottivat taas sivistykseni tasoa ;D

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Fiorella - 31.10.2011 21:44:45

Sen verran hyppään sanomaan tähän väliin, että ABBA nimenomaan on 70-luvun musiikkia, siinä missä hippipaidat ja trumpettihousut sen ajan muotia. 80-luku oli jotain ihan muuta ja toisen näköistä. ;)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 07.11.2011 01:45:02

Kiitos jälleen kommenteista Fiorella & Brangwen <3 Tuota kirjoittaessani googletin vähän tuon vuosikymmenen muotia, ja sain kevyitä kikatuskohtauksia kuvitellessani Severusta tai Kelmejä niihin vaatteisiin ;D Ihanaa saada uusi lukijakin! Toivottavasti pidät jatkostakin, Fiorella:) Tämä luku on valitettavan lyhyt tälläkertaa, olen pahoillani!

Luku 19
Helmikuu sujui kehnosti. Ensinnäkin, Lily oli onnistunut vilustuttamaan itsensä Severuksen viitasta huolimatta. Ja Severus oli tietysti käyttänyt tilaisuuden hyväkseen toteamalla, että eikös hän ollut sanonut että ulkona oli yleensä tammikuussa kovin kylmä. Lily oli jo toipunut flunssastaan, kun Mary alkoi niiskuttaa, ja seuraavaksi tauti tarttuikin sitten Rohkelikon etsijään, joka oli kuumeisena melkein pudonnut luudalta Rohkelikon ja Puuskupuhin välisessä huispausottelussa. Rohkelikko oli hävinnyt matsin reilusti, ja oli nyt kolmannella sijalla huispauscupin tilastoissa, edellään Puuskupuh ja Luihuinen. Mahdollisuudet olivat siis olemattomat, jollei Luihuinen häviäisi Puuskupuhille, ja Rohkelikko voittaisi Korpinkynttä vähintään kahden sadan pisteen marginaalilla. Tilanne oli saanut James Potterin käyttäytymään vielä typerämmin kuin yleensä, jos mahdollista. Viimeksi eilen poika oli kironnut kaksi toisluokkalaista Rohkelikkoa, koska ne olivat kyselleet häneltä miksi joukkue ei pärjännyt.

Tylyahon retki ystävänpäiväviikonlopullekin oli peruttu sillä kylässä oli sattunut hyökkäys. Jästikirjallisuutta myynyt kauppa oli poltettu, ja sen omistanut perhe oli kadonnut. Ensimmäinen hyökkäys niin lähellä Tylypahkaa oli omiaan kiristämään ilmapiiriä Rohkelikkojen joukossa. Kun tähän vielä lisättiin tulevat V.I.P kokeet, joista opettajat jaksoivat jatkuvasti muistuttaa, oleskeluhuoneen ilmapiiri oli todella synkkä, eikä Lily jaksanut edes yrittää opiskella siellä mitään. Siksi hän opiskeli mieluiten kirjastossa. Oleskeluhuoneessa puolet luki synkkänä Profeettaa ja puolet kirosi huispauscupin tilannetta. Osa tosin teki molempia. Ja makuusalissa nökötti Mary, joka syytti itseään Rohkelikon tilanteesta siksi, että oli tartuttanut flunssansa Stebbingsiin.

Kirjastossa Lily etsi vapaata pöytää, kunnes löysi Severuksen istumasta yhdessä hyllyvälistä. Lily istui muitta mutkitta hänen viereensä.
”Hei! Mitä puuhailet?” hän kysyi nostaessaan pöydälle omat kirjansa ja pergamenttinsa.
”Kirjoitan sitä kirousesseetä”, Severus vastasi ja nosti katseensa pergamentistaan, ”Joko sinä olet tehnyt sen?”.
”Jep. Tulin tekemään niitä riimukäännöksiä”, Lily totesi ja vilkaisi Severuksen edessä pöydällä avoinna lojuvaa nahkakantista kirjaa. Se oli avattuna aukeamalta, jossa kuvailtiin kirousta jonka uhrilta kiskoutuivat sormien ja varpaiden kynnet irti. Sivu oli erityisen elävästi kuvitettu, eikä kirouksen seuraukset olleet kovin kaunista katsottavaa. Lily selasi hetken muitakin sivuja, ja vilkaisi sitten kirjan tummaa nahkaista kantta, jossa luki hopeaisin kirjaimin ”Kirouksista Kiehtovimmat”.
”Miten ihmeessä sinä voit haluta lukea tuollaista?” hän kysyi inhoten.
”Minusta on vaan kiinnostavaa tietää mitä kaikkea taialla voi tehdä. En minä noita aio käyttää. Pohdin itse asiassa vastakirousta tuohon, mutta tähänastiset kokeiluni saavat kynnet vain kasvamaan holtittomasti”, Severus hymähti ja otti kirjan pöydältä pannakseen sen takaisin laukkuunsa.

”Yäk.. Onko tuo taas niitä isoisäsi kirjoja?” Lily kysyi irvistäen.
”Mistä muualta minä olisin saanut tuon? Minä olen alaikäinen”.
”Minusta on jotenkin kammottavaa, että olet kiinnostunut tuollaisesta..”
”Pitäähän vastustaja tuntea!”
”Sinun kaverisi eivät vastusta pimeyden voimia. He suorastaan rehentelevät osaamisellaan, ja tiedän että he saavat paljon vinkkejä sinulta, se mitä Mulciber teki Marylle, oli –”
”Se oli todella typerästi tehty, ja hän sai siitä sellaisen rangaistuksen, ettei varmasti käytä enää toiste sellaisia loitsuja koulussa! Ja muut ovat tarpeeksi fiksuja ollakseen yrittämättä. He eivät halua joutua erotetuksi.”
”Eivät ehkä koulussa mutta entä sen jälkeen? Jästiviha on kasvanut räjähdysmäisesti, ja ihmisiä kuolee! Minä en halua että sinä päädyt siihen sakkiin kavereidesi perässä..”
”Lily kuule.. Me ollaan vasta kuudentoista, ei mikään pimeydenvelho halua teinejä joukkoihinsa. Me ollaan sitä paitsi puhuttu tästä. Vaikka pojat nyt on mitä on, ja heidän käsityksensä huumorista on vähintäänkin kyseenalainen, he ovat silti muuten ihan fiksuja kavereita. Paitsi ehkä Mulciber, mutta älä kerro hänelle että sanoin niin”.

Lily hymähti vastaukseksi, muttei sanonut mitään. Pienen hetken hänen teki mieli sanoa, että kyseinen luihuisjengi oli ottanut Severuksen porukkaansa alun perin siksi, että tämä tiesi niin paljon pimeyden taikuudesta ja kirouksista. Mutta se olisi ollut ilkeää. Ja ei vika ollut pelkästään Severuksen kirjoissa. Lucius Malfoy oli opettanut ennen koulusta lähtöään porukalle vielä ties mitä inhottavaa. Koska Severuksen äiti ei juuri käyttänyt taikuutta, eikä pitänyt yhteyttä muihin velhoihin tai noitiin, Severus oli tutustunut taikamaailmaan pääasiassa isoisältä perittyjen vanhojen (ja erittäin karmivien) kirjojen kautta. Ja hän oli edelleen erittäin kiinnostunut siitä mitä hirveyksiä taialla oikein voi tehdä. Lily ei edes halunnut tietää, millainen velho Severuksen isoisä oli ollut.

”Lily hei, ei asioiden opiskelussa ole mitään väärää. Vasta se olisi väärin, jos tällaisia ihan oikeasti käyttäisi toiseen velhoon –”
”Tai jästiin?”
”..No vaikka. Mutta minusta on ihan typerää luokitella joku loitsu pimeyden voimaksi ja joku toinen ei. Kyllä niillä hyväksytyillä loitsuillakin saa aikaan kärsimystä ja vaikka kuoleman”, Severus sanoi ja tuijotti Lilyä uhmakkaasti. ”Minusta mikään loitsu ei ole itsessään paha. Jos jotakin loitsua käyttää toisen satuttamiseen, se tekee loitsijasta pahan, ei loitsusta!”.
”Entä sellaiset loitsut, joita ei millään ilveellä voi käyttää hyviin tarkoituksiin? Mieti nyt vähän –”
”Minusta on parempi tuntea sellaisiakin loitsuja, ja tietää miten ne toimivat. Ties vaikka joskus taistelisit sellaista vastaan.. ja ikävistäkin loitsuista voi olla mahdollista muokata jotain hyödyllistä! Mieti nyt, vaikka Vaimennous, se on täysin harmiton ja erittäin hyödyllinen loitsu, mutta sain siihen idean kirouksesta, joka –”
”Tiedän Sev. Olen vain huolissani sinusta, siinä kaikki”, Lily huokasi. Hän ymmärsi Severuksen perustelut, mutta oli silti huolissaan. Mitä kaikkea Severus olisi valmis tekemään kavereidensa yllytyksestä, ja mitä kaikkea tämä tekisi omasta vapaasta tahdostaan opittuaan loitsuja, joilla voisi vastustaa kiusaajiaan? Toisaalta, Severusta ei voinut syyttää kavereidensa tekemisistä, eikä poika itse ollut koskaan käyttänyt oppimiaan pimeyden loitsuja kehenkään. Eikä hän ollut koskaan myöntänyt olevansa samaa mieltä tämän luihuisjengin kanssa pimeyden voimista tai jästeistä. Ei tosin suoranaisesti kieltänytkään, mutta Lily oli vihdoin päättänyt unohtaa sellaiset epäilykset.

”Kuulitko sinä, että Tylyahoon hyökännyt kuolonsyöjä on saatu kiinni?” Severus kysyi kun he olivat tehneet tehtäviä hetken hiljaisuuden vallitessa.
”En? Mistä sinä olet sen kuullut, tämän päivän Profeetassa ei –”
”Ei niin, se tulee varmaan huomiseen lehteen. Se oli Claude Beauchampin isä, joka sen teki. Hänet heitettiin Azkabaniin”, Severus totesi.
”Kenen?” Lily kysyi, nimi kuulosti etäisesti tutulta mutta hän ei saanut mieleensä kenestä puhuttiin.
”Sen neljäsluokkalaisen ranskalaispojan. Luihuisesta. Kuulin siitä, kun hän uhosi kostavansa Adrian Greylle”.
”Mutta eihän siinä ole mitään järkeä!” Lily huomautti. Adrian Grey oli ensiluokkalainen Puuskupuh. Lily muisti, kuinka hän oli tavannut pojan ensimmäistä kertaa syksyllä tylypahkan pikajunassa kinastelemassa taikasauvoista.
”Ei niin. Mutta se oli Greyn aurori-isä, joka nappasi Beauchampin”, Severus sanoi. ”Joillekin se riittää”.
”Sehän on kamalaa”, Lily huokasi. ”Mitä kauppiaalle, ja perheelle kävi?”
”Sitä en tiedä, mutta kai siitä huomenna Profeetassa kerrotaan”, Severus kohautti olkapäitään ja keskittyi taas pergamenttiinsa.

Lily katseli häntä hiljaa, ja syventyi sitten omiin läksyihinsä. Tuollainen välinpitämätön käytös oli niin tyypillistä Severusta. Niin Luihuista, Lily lisäsi mielessään, ja hymyili itsekseen. Lily kykeni kuvittelemaan hyvin Severuksen taistelemassa itsensä ja rakkaittensa puolesta, muttei auttamaan henkensä kaupalla muita. Se oli heidän suurin eroavaisuutensa. Lily harkitsi itse aurorin uraa, vaikkei kyseinen ammatti aiemmin ollut juuri kiinnostanut häntä. Hän harkitsi sitä nyt, koska ei yksinkertaisesti halunnut vain olla tekemättä mitään kun ympärillä riehui sota. Rohkelikoille tyypillistä maailmanpelastamisen tarvetta, Severus olisi sanonut.

”Mitä?” Severus kysyi, ilmeisesti huomattuaan Lilyn katseen.
”Kunhan mietin kuinka erilaisia me joissain asioissa ollaan”, Lily vastasi kohauttaen olkapäitään.
”Ja se saa sinut hymyilemään tuolla tavalla?” Severus kysyi hieman sarkastiseen sävyyn.
”Mietin, että miksi me ollaan eri tuvissa. Ja pystyin kuulemaan mielessäni sinut keksimässä sarkastisia kommentteja rohkelikoista”, Lily totesi hymyillen.
”Löysit sisäisen Luihuisesi?” Severus kysyi, ja virnisti, kun Lily purskahti nauruun ja totesi: ”Ei tarvinnut kaukaa hakea”.

***

”Mistä te juttelette keskenänne?” Lily kysyi, kun he kävelivät yhdessä pois kirjastosta, ”Minä olen kuullut heiltä lähinnä idioottimaisuuksia, ja Mulciber vaikuttaa olevan tiedät kai kenen suurin fani. Mutta kai heissä nyt jotain hyvää on oltava, kun sinä jaksat heitä edelleen”. Se ei ollut kysymys, vaan lähinnä toteamus, mutta Severus jäi silti miettimään vastausta. Mitä hän voisi sanoa? Että Mulciberin ja Averyn kanssa hän tunsi itsensä tasavertaiseksi? Jos hän vastaisi niin, Lily kysyisi, miksei Severus tuntenut samoin hänen kanssaan.

”Mistä nyt yleensä jutellaan? Huispauksesta, opiskelusta, Rosierin noloista naisseikkailuista”, Severus totesi välinpitämättömästi. Lily tirskahti. ”He arvostavat minua ja osaamistani”, Severus jatkoi kohauttaen olkapäitään.
”Minäkin arvostan sinua”, Lily huomautti hymyillen.
”He eivät ryntää avukseni, kun joku päättää yrittää kirota minut, eivätkä kysele jälkeenpäin että olenko kunnossa. He tietävät, että pärjään kyllä”, Severus sanoi hieman kiukkuisempaan sävyyn kuin oli tarkoitus.
”Hei! Ystävien kuuluu puolustaa toisiaan. Tottakai olen huolissani, jos sinun kimppuusi käydään, ja haluan tietää oletko kunnossa. Se on välittämistä, Severus”, Lily vastasi.
”Tiedän. Tavallaan. Mutta se tuntuu siltä, kuin..” Severus ei tiennyt mitä sanoa, mutta Lily ilmeisesti arvasi.
”Sinä luulet, että minä säälin sinua?” hän kysyi kulmat koholla. Severus ei vastannut mitään, vaan katsoi muualle.
”Senkin ylpeä Luihuinen”, Lily huokasi. ”Minä välitän sinusta, enkä halua että sinua kohdellaan niin kuin jotkut kohtelevat, mutta älä sekoita sitä sääliin, typerys”.
”Senkin Rohkelikko”, Severus totesi hymyillen vinosti. Lily katsoi häntä vihreissä silmissään huvittunut ilme. Severus ei tiennyt ketään, jolla olisi ollut yhtä kirkkaan ja puhtaan vihreät silmät, kuin Lilyllä.

”Lily! Täällähän sinä olet! Eikö sinun pitäisi olla jo McGarmiwan huoneessa?” joku huudahti heidän takaansa. Severus pyörähti ympäri, ja näki Rohkelikon johtajatytön, joka oli juuri kantamassa isoa kirjapinoa kohti kirjastoa.
”Mitä?” Lily kysyi hieman typertyneen näköisenä. Sitten hän ilmeisesti tajusi, mitä tyttö tarkoitti, koska läimäisi kämmenellä otsaansa. ”Hitto, unohdin kokonaan. Minä tulen saman tien”, hän ähkäisi. Severus katsoi häntä kysyvästi.
”Ehdit vielä, me aloitetaan vähän myöhässä, koska Professori käski minun viedä nämä kirjat ensin kirjastoon”, tyttö vastasi, vilkaisi Severusta nopeasti, ja jatkoi sitten matkaansa.

”Minne sinun pitää mennä?” Severus kysyi heti kun tyttö oli hävinnyt näkyvistä.
”Valvojaoppilaiden tapaamiseen, yhdeksi. Puhutaan kuluneesta vuodesta, ja ensivuoden valvojaoppilasehdokkaista”, Lily sanoi nopeasti. ”Hitto, nämä riimutehtävät pitää palauttaa professori Babblingille ennen kahta, enkä minä kerkeä millään viedä näitä nyt. Miten minä saatoin unohtaa”, Lily ähkäisi ja vilkaisi kelloa. Se näytti viittä yli yhtä.

”Minä vien sinun tehtäväsi, menen hänen toimistonsa ohi kuitenkin”, Severus tarjoutui. Lily hymyili, ja kaappasi Severuksen nopeaan halaukseen.
”Mitä tekisin ilman sinua”, hän sanoi, ja ennen kuin Severus ehti tehdä, tai sanoa yhtään mitään, Lily suuteli häntä. Nopeasti ja ujosti, mutta suoraan huulille. Ja Severuksen mieli tuntui lopettavan järkevien ajatusten muodostamisen.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 07.11.2011 17:27:33

Hei taas kommentoin tälläkertaa hieman lyhyesti mutta luku oli oikein hyvä!
Huispaus niinpä mikäs muukaan on elämän tärkein asia kuin se.No Lilyn ja Severus olivat aivan normaalisti kerrot heidän elmästään hyvin.Niin kuin Lily jo ajatuksissaan mainitsi .V.i.p. lähestyvät samoin päivä jolloin heidän välinsä menevät poikki.Lily oli oikein ihana kun muisti unohtaneensa kokouksen.Minulle tulee väkisin Lilystä äitimäinen hahmo mieleen kun hän valistaa Severusta.Mary parka kun syyttää itseään, ei ollut hänen vikansa että esijä sairastui.Severus taisi ryhtyä herrasmieheksi!Oikein ihana luku.Sääli että se kauppa missä myytiin jästikirjoja tuhottiin, se selittääkin miksei sitä ole tylyahossa enää.

Jatkoa pian!
Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Emmy - 07.11.2011 22:05:49

En kerennyt kommentoimaan edellistä lukua mtta AWWSPÖWWS!! Tänään se tapahtui:) Mun pitäisi olla jo matkalla höyhensaarille, mutta pakko kommentoida näitä molempia lukuja tällälailla lyhyesti ja ytimekkäästi sanalla mahtavaa! Lilyn ja Severuksen keskustelut selittää tosi hyvin Severuksen motiiveja myöhemmille tapahtumille, ja valmistelet tätä ficciä siihen, mihin se vääjäämättä on matkalla. Tässä ei oikeastaan ole paljoakaan sellaisia turhia sivujuonia, jotka eivät olisi tulevaisuuden kannalta tarpeellisia. Itse en ainakaan nyt nopeasti keksi mitään täydellisen turhaa tästä ficistä. Mutta, kommentti vain pitenee ja pitenee ja aivot ei kulje kunnolla (lukioväsyttää!!).. Toivottavasti ymmärsit pointtini ja jos et ymmärtänyt, niin saatpahan vähän aivojumppaa:D

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 11.11.2011 21:34:57

Vihdoin ja viimein... Siis edellyttäen, että Seve ei seuraavaksi tee jotain harvinaisen tyhmää joka aloittaa kärvistelyn uudelleen alusta. Mutta super-iso sydän tälle luvulle <3 Minäkään en kyllä haluaisi tutustua Seven isoisään, kuulostaa joltain Volden etäserkulta.

Vaikka välillä meinasi mennä hermot Lilyn ja Seven soutamishuopaamisen kanssa, täytyy kyllä nostaa hattua sille pitkäjänteisyydelle, jolla olet näiden kahden välejä kehitellyt ystävyydestä eteenpäin. Hyvää tarinankuljetusta on myös taustalla välähtelevät kuvat kuolonsyöjien edesottamuksista ja velhoyhteiskunnan ahdingosta. Tekstisi on niin ehjää ja sujuvaa, että sitä on vain yksinkertaisesti ilo lukea.

// Heeeeeeeei!!! Missä viipyy seuraava luku????

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 21.11.2011 02:18:45

Pien tilannetiedotus: Huomenna julkaisen kaksi lukua. Hitsi viikot menee nopeesti..

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 22.11.2011 03:42:44

Ei pysty nyt raakkaamaan pois pilkkuvirheitä, kello on puoli neljä aamulla :D Mutta tässä on. Julkaisutahti saa kohta kiinni minun kirjoitustahdin, joten saattaa tulla hidasteluja -.-' Hitusen meidän unelmaparille tulee vielä eripuraa mutta enköhän anna näille hetken kunnon onnellisuutta myös!

Luku 20
Se tapahtui kaksi päivää myöhemmin. Lily oli sopinut tapaavansa Severuksen iltapäivätuntien jälkeen, ja odotti todella tilaisuutta päästä juttelemaan hänen kanssaan. Kaikkine läksyineen ja valvojaoppilaan tehtävineen Lily oli ollut niin kiireinen, etteivät he olleet ehtineet keskustella tapahtuneesta aiemmin. Lily tunsi punastuvansa hieman, ajatellessaan asiaa. Hän oli pussannut Severusta. Hänellä oli ollut kiire, joten hän oli todennut sen jälkeen vain että ’jutellaan tästä myöhemmin’, ja lähtenyt. Todella romanttista. Ja Severus oli näyttänyt täysin puusta pudonneelta, eikä ollut vastannut yhtään mitään. Lily ei tiennyt oliko se hyvä vai huono asia, mutta aikoi ottaa siitä pian selvän. Nyt oli myöhäistä pelätä mitä Severus vastaisi, joten Lily oli päättänyt hypätä pää edellä kohti tuntematonta. Tyypillistä Rohkelikkoa, Severus olisi sanonut.

Hän havahtui ajatuksistaan, kun tuskainen kirkaisu herätti hänen huomionsa. Lily otti taikasauvansa ja lähti ääntä kohti. Hän lupasi hiljaa itselleen, että jos kelmit olisivat taas tekemässä typeryyksiä, hän noituisi heistä jokaisen. Sen uhallakin, että saisi itse jälki-istuntoa. Kun hän lopulta ehti käytävään, josta huuto oli kuulunut, hän tajusi nopeasti ettei kyseessä olleetkaan Kelmit. Hämärässä nurkassa seisoi yksin vaalea Luihuiskaapuun pukeutunut poika, joka tuijotti silmät kauhusta laajentuneena maassa makaavaa mustaa myttyä. Lily ei aluksi edes tajunnut mikä maassa makasi, ennen kuin huomasi ruskeat kiharat, jotka pilkottivat mytyn keskeltä. Toisella vilkaisulla hän jo tunnisti maassa makaavan pojan. Puuskupuhin mustakeltainen vaakuna hohti mustassa kaavussa. Adrian Grey.

”Karkotaseet!”, Lily huusi, ja nappasi ilmasta Luihuispojan sauvan. Claude Beauchamp tuntui vasta siinä vaiheessa tajuavan, että joku oli tullut paikalle. Vilkaistuaan Lilyä hätäisesti poika lähti kauhuissaan pinkomaan pois käytävästä melkein kompastuen matkalla johonkin, joka lähemmin tarkasteltuna osoittautui Adrianin kenkäpariksi. Lily antoi kuitenkin Beauchampin mennä. Hänellä oli pojan sauva, joten tekijä oli selvillä ja helposti todistettavissa.

”Hei, mitä tapahtui?”, Lily kysyi ystävällisesti ja kyykistyi maassa makaavan pojan viereen. Hän kauhistui nähdessään kuinka lattia hänen ympärillään oli sotkeutunut vereen. Hän huomasi pojan itkevän äänettömästi, ja poisti nopealla sauvanheilautuksella hiljennysloitsun. Adrian vaikersi tuskissaan, ja kiemurteli puristaen verisiä käsiään kaapuaan vasten, ja Lily koetti epätoivoisesti saada hänet edes istumaan. Mitä ihmettä pojalle oli tehty?

Käytävä, jossa he nyt olivat, oli autio ja siellä harvoin liikkui ketään. Siellä oli ainoastaan pesulan sisäänkäynti ja opetustarvikevarasto.
”Mihin sattuu? Minä vien sinut sairaalasiipeen, sitten kaikki selviää”, Lily kuiskasi ja kiersi kätensä pojan ympärille. Hän jatkoi rauhoittavien asioiden kuiskailemista, ja toivoi, että joku tulisi auttamaan. Jos poika rauhoittuisi, hän saisi ehkä kannettua tämän itse sairaalasiipeen. Tai ainakin saisi selvitettyä, mitä oikein oli tapahtunut. Samassa hänen teki mieli lyödä itseään. Tai nauraa. Hän ei kuitenkaan tehnyt kumpaakaan, vaan kohotti sauvansa ja lausui nopeasti kevennysloitsun ja nosti pojan syliinsä. Kulkiessaan kohti sairaalasiipeä, hän ravisti ärtyneenä päätään. Hienoa unohtaa kesken kaiken olevansa noita…

Matka sairaalasiipeen sujui ongelmitta. Seuraavat tunnit olivat alkaneet, joten käytävällä oli hiljaista. Perille päästyään Lily laski Adrianin lähimmälle sängylle ja viittasi Matami Pomfreytä tulemaan luokseen. Tämä oli juuri jonkun toisen potilaan luona, ja nyökkäsi huomaamisen merkiksi. Lily olisi halunnut huutaa, että kyseessä oli kiireellinen tapaus, mutta tiesi ettei sairaalasiivessä saanut meuhkata. Eikä hän edes tiennyt, mitä pojalle oli tapahtunut. Lily katseli pojan nyrkkiin puristettuja käsiä, ja tajusi, että ne vuotivat edelleen vuolaasti verta. Hän avasi nyrkin puoliväkisin ja katsoi hetken järkyttyneenä tämän käsiä. Sitten hän katsoi pojan paljaita jalkoja. Sydän jyskytti hänen korvissaan.

Pojan kynnet oli revitty irti.

***

”Mitä helvettiä sinä olet mennyt tekemään?”, Lily huusi kasvot punoittaen pysähtyessään pihamaalle. Hän hermostui helposti, mutta suuttui tosissaan todella harvoin. Ja nyt hän näytti olevan raivoissaan. Severus katsoi häntä kauhistuneena. Hän oli käynyt iltaisin (ja öisin) mielessään läpi useita eri keskusteluskenaarioita liittyen toissapäiväiseen suudelmaan, mutta tällainen keskustelunavaus ei todellakaan ollut sitä, mitä hän oli odottanut.
”Minäkö?”, hän kysyi peittäen kiusaantumisensa kiukkuisella äänensävyllä.
”Sinä!”, Lily vastasi kylmästi. ”Sinä tiesit, mitä Beauchamp halusi tehdä, ja silti menit ja –”
”Sinä suutelit minua”, Severus keskeytti ennen kuin ehti estää itseään. Miten Beauchamp liittyi yhtään mihinkään?
”Ei olisi pitänyt!”, Lily sihahti, ja tuijotti Severusta silmissään niin murhaava katse, että Severuksen teki yhden pienen hetken ajan mieli lähteä karkuun. Lily osasi olla hyvin ilkeä riitakumppani, mutta Severus itse oli samanlainen.

”Mutta suutelit kuitenkin”, Severus sanoi hyytävästi. Hän oli vihainen. Se suudelma oli antanut hänelle luvan haaveilla. Pienen toivonkipinän, että se olisi jotenkin mahdollista. Hän oli toivonut..
”Unohda se typerä pusu ja kuuntele minua!”, Lily huusi, ja Severuksesta tuntui kuin häntä olisi lyöty vatsaan. ”Beauchamp irroitti Adrian Greyltä kynnet pimeyden kirouksella. Puoli tuntia sitten. Onko sinulla mitään aavistusta mistä neljäsluokkalainen on oppinut sellaisen loitsun?”.
”Kuulostat siltä, kuin tietäisit jo!”, Severus huusi takaisin.
”Niin tiedänkin! Se oli siitä sinun kamalasta kirjastasi! Miten sinä saatoit –”
”Saatoin mitä? Minäkö sen puuskupuhin kirosin?”
”Sinä kerroit siitä loitsusta vaikka tiesit, mitä hän aikoo tehdä sillä!”
”Selvä. Hän katsoi minun kirjaani. Olen siis sinun mielestäsi syyllinen?”
”Sinä tiesit mitä Beauchamp halusi tehdä! Sinä kerroit siitä minulle, ja sanoit, ettei sellaisessa kostossa ole sinun mielestäsi mitään järkeä, ja sitten sinä AUTOIT HÄNTÄ!!”
”Älä viitsi syyttää minua toisten typeryyksistä!”
”Kuuntele nyt itseäsi? Etkö sinä hitto vieköön välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi?”
”Miksi sinä välität itsellesi täysin tuntemattomista ihmisistä?”
”Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?! Minä luotin sinuun! Olen yrittänyt ymmärtää. Luihuiskaverisi, kiinnostuksesi pimeyden voimiin.. Mutta milloin sinä olet alkanut hyväksyä toisten kiduttamisen?”
”Minä näytin hänelle sitä kirjaa. En tehnyt mitään muuta. Ja jos et ole sattunut huomaamaan, suuri ja mahtava Dumbledorekin hyväksyy toisten kidutuksen”.
”Vedä nyt Potter mukaan tähänkin riitaan!”
”Sinä sen sanoit, en minä.”
”Voitko lopettaa tuon marttyyriasenteen? Potter on idiootti, mutta hän ei ole koskaan aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa edes sinulle.”
”Hän yritti tappaa minut!”
”Hän pelasti sinut, idiootti!”
”Jos minä olen sinulle vain idiootti, niin painu sitten hänen kainaloonsa! Mahtaa olla hauskaa olla noin suosittu. Pojat juoksevat perässäsi, voit pussailla ketä huvittaa ajattelematta yhtään muiden tunteita.. Ehkä minun olisi vain pitänyt jättää sinut sinne käytävälle odottamaan Alvinia. Olisit varmaan tykännyt siitä.”
”Sinä… Senkin… Unohda se suudelma. Se oli vain typerä päähänpisto. Lyön vetoa, että se oli ensisuudelmasi, kuka nyt haluaisi –”.
”Ei ollut!”
”Siinä tapauksessa voit painua takaisin pussailemaan sitä ketä nyt sitten ikinä oletkin pussaillut ja jättää minut ja perässäni juoksevat pojat rauhaan. Ruikuli!”

Lily kääntyi kannoillaan ja juoksi takaisin linnaan jättäen Severuksen haukkomaan henkeään pihamaalle. Hän lysähti istumaan lumen alta paljastuneelle ruskealle nurmikolle ja painoi kämmenellä otsaansa. Häntä oksetti. Siitä oli kauan, kun he olivat viimeksi riidelleet tällä tavalla. Vuosia? Hän oli sanonut Lilylle kamalia asioita. Tosin, niin Lilykin hänelle. He saattoivat olla monella tapaa erilaisia, mutta heillä oli samanlainen tapa riidellä. He huusivat ilkeyksiä, sanoivat asioita, joita eivät tarkoittaneet, yrittivät satuttaa sanoilla.

Ja jälkeenpäin he tunsivat molemmat olonsa kamalaksi.

***

Lily nojasi männyn runkoon ja sulki silmänsä hetkeksi. Taivas oli kirkas, kevätaurinko lämmitti mukavasti ja hän saattoi melkein kuulla kuinka viimeiset lumet sulivat kohisten pihamaan varjoisista nurkista. Hän odotti, että Taikaeläintenhoidontunti loppuisi. Professori Patapalo oli pitänyt heille pistokokeen sairaiden taikalemmikkien hoidosta (“VIP:t lähestyvät, joten teidän täytyy tässä vaiheessa jo osata hoitaa Pöllöjen yleisimmät vammat”) ja kiersi nyt vuorotellen arvostelemassa jokaisen työtä. Lily oli jo saanut arvostelunsa, ja luvan lähteä, mutta hän odotti Marya, jota professori parhaillaan sätti epäonnistuneen siipisiteen vuoksi.

Lily ei ollut puhunut Severuksen kanssa moneen päivään, ja pääsiäisloma lähestyi uhkaavasti. Lily huokasi. Siitä oli useampi vuosi, kun he viimeksi olivat riidelleet näin. Hän oli ollut vihainen Severukselle sen kynsitapauksen jälkeen, mutta vasta pojan täydellinen välinpitämättömyys asian suhteen oli saanut hänet raivostumaan. Ja vaikka Lily Evansilla oli melkoinen temperamentti, hän raivostui sillä tavoin vain todella harvoin. Ja Severus oli vastannut samalla mitalla.

Jälkeenpäin ajateltuna Severuksen käytös kävi järkeen. Hän ei ollut tiennyt tapahtuneesta ennen kuin Lily oli käynyt hänen kimppuunsa, ja oli mitä ilmeisimmin halunnut jutella jostain ihan muusta. Lily ravisti päätään ärtyneenä, ja irvisti kun muutama kaarnaan takertunut hius nyppäytyi irti. ”Voit pussailla ketä huvittaa ajattelematta yhtään muiden tunteita”, Severus oli sanonut. Oliko hän kokenut suudelman loukkauksena? Heidän täytyisi puhua asiasta. Mutta hän ei oikein tiennyt, mistä aloittaa. Heidän edellinen keskusteluyrityksensä oli ollut katastrofaalinen.

Lily oli valmis antamaan Severukselle anteeksi kamalat kommentit hänestä ja Alvinista, koska hän tiesi ettei Severus ollut tarkoittanut sitä. Hän tiesi, että Severus oli ollut oikeasti huolissaan hänestä silloin. Severus jopa mennyt niin pitkälle, että oli myöntänyt Potterin tehneen kerrankin jotain fiksua, kun kelmit olivat kostaneet Alvinille. Sellaista Severus ei olisi ikinä sanonut, ellei olisi ollut oikeasti sitä mieltä. Sen sijaan välinpitämättömyys siitä, mitä hän oli itse välillisesti aiheuttanut… Se herätti kaikki Lilyn vanhat epäilykset. Oliko Severus todella muuttunut hänen huomaamattaan? Ei hän koskaan ennenkään ollut mikään myötätunnon kuningas, mutta nyt oli kuitenkin kyse tapahtumasta joka oli seurausta hänen omista toimistaan. Severus oli näyttänyt kirjaa Beauchampille, vaikka oli tiennyt kostoaikeista, eikä siltikään välittänyt seurauksista? Lily ei voinut uskoa sitä.

”No, joko mennään?”, Mary havahdutti hänet ajatuksistaan.
”Hm, joo. Miten meni?”, Lily kysyi ja vilkaisi Maryn käsivarsissa olevia verisiä naarmuja.
”Sain tehtävää varten varmaan koko Tylypahkan vihaisimman pöllön!”, Mary vastasi äkäisenä. ”Se puri minua jo ennen kuin ehdin koskea siihen!”.
”Auts!”, Lily irvisti. Koska hänellä oli oma pöllö, hän oli saanut käyttää sitä. ”Pöllölän pöllöt osaavat kyllä olla joskus äkäisiä”, hän jatkoi.
”No sanopa muuta! Tosin olisin minäkin äkäinen, jos joutuisin yhden ihmisen sijaan palvelemaan koko koulun oppilaita. Mieti, joutua nyt Luihuisten käpälöimäksi”, Mary nauroi. ”Siinä paha missä mainitaan. Wannabekuolonsyöjälauma lähestyy”, hän jatkoi pyöräyttäen silmiään.

Mary oli oikeassa. Siinä olivat kaikki pahimmat, Mulciber, Avery, Rosier, Regulus Musta, Travers... Luihuisjengi jolla huhuttiin olevan yhteyksiä kuolonsyöjiin, ja jonka uskottiin livahtavan pimeyden puolelle heti kun heille mahdollisuus tarjoutuisi. Eivätkä he edes yrittäneet kiistää näitä huhuja. Ja Severus oli heidän mukanaan. Lily katseli, kuinka he kulkivat pihamaalla kohti järven rantaa. Luultavasti kuluttamaan aikaa ennen lounasta. Hänen teki mieli juosta heidän peräänsä, ja kysyä Severukselta, mitä ihmettä hän siinä sakissa teki, mutta ei kyennyt siihen kuitenkaan.

Se, että Severus kaveerasi Mulciberin ja Averyn, sekä satunnaisesti Rosierin kanssa, oli ollut epäilyttävää, vaikkei Severus käyttäytynytkään samoin kuin he. Viimeaikoina jengi oli kuitenkin kasvanut, ja kun pojat ennen olivat kiusanneet ja häiriköineet avoimesti, nyt he lähinnä katselivat halveksuvasti ja keskustelivat salamyhkäisesti keskenään. Lily ei tiennyt mistä oli kyse, mutta hän pelkäsi pahinta. Ja Severus oli heidän mukanaan. Eikä edes vilkaissut hänen suuntaansa.

Luku 21
”Kuinka Grey voi?”
Lily nosti katseensa historiankirjasta, kun Severus istui hänen viereensä. Heidän riidastaan oli kulunut jo muutama päivä, mutta he eivät olleet ehtineet keskustelemaan asiasta.
”Ihan hyvin kai, tosin kynsiä ei ole saatu kasvatettua takaisin”, Lily vastasi. Severus näytti jännittyneeltä.
”Ne kasvavat ajan kanssa, kirous estää niiden palauttamisen taialla. Hyvä että hän on muuten kunnossa… kuule, olen tosi pahoillani siitä, mitä sanoin sinulle…” hän sanoi hiljaa.
”Tiedän”, Lily vastasi vaisusti.
”Tarkoitan… mitä sanoin sinusta ja Alvinista, se oli väärin”, Severus jatkoi purren huultaan.
”Niin oli. Mutta tiedän, ettet tarkoittanut sitä.. Enkä minäkään ollut erityisen kaunopuheinen sinua kohtaan..” Lily vastasi anteeksipyytävästi, ja katsoi Severusta silmiin.
”Niin… Taidettiin olla molemmat aika ikäviä”, Severus huokasi ja pujotti kätensä kaapunsa taskuihin.

”Oletko kuullut mitään Beauchampista? Kuulin ettei häntä erotettu! En voi uskoa sitä, mitä Dumbledore oikein ajatteli!” Lily päätti vaihtaa keskustelun suuntaa.
”Dumbledore ei halunnut erottaa häntä, koska hänellä ei ole paikkaa mihin mennä. Hän päätyisi tiedät kai kenen vaikutuspiiriin aika pian, jos joutuisi ulos koulusta. Niin Beauchamp itse sanoi”, Severus vastasi rentoutuen hieman.
”Kuulostaa Dumbledorelta.. mutta ihan totta, kuinka kukaan voi luottaa siihen, ettei sama toistuisi?” Lily sanoi tuskastuneena.
”Häntä vahditaan tarkasti.”
”Niin vahditaan Remustakin, mutta silti sinä pidät häntä vaarallisena”, Lily huomautti äkäisenä.
”No me ei voida kummallekaan yhtään mitään, eihän?” Severus sanoi, kuulostaen siltä ettei halunnut jutella asiasta enempää.

”No… ei niin”, Lily huokasi. ”Eikö Dumbledore kysynyt häneltä mistä hän oli oppinut sen loitsun?”
”Kysyi. Mutta hän oli kertonut löytäneensä sen isänsä kirjastosta. Luihuisten uskollisuutta…” Severus totesi yrittäen vaikuttaa välinpitämättömältä. Lily tunsi hänet kuitenkin niin hyvin, että huomasi miten helpottunut Severus asiasta oli.
”Olet onnekas.. Hän olisi voinut käräyttää sinut pelastaakseen oman nahkansa, eikö se olisi ollut kovin Luihuismaista?” hän totesi viileästi.
”Luihuiset eivät ole tyhmiä. Hän oli käyttänyt loitsua, en minä, joten hän olisi joka tapauksessa syyllinen”, Severus totesi. ”Se, että hän olisi kertonut minusta, olisi johtanut jälki-istuntoon ja kirjan takavarikointiin, mutta ei olisi pelastanut häntä. Dumbledore oli luvannut pitää hänet koulussa, joten hän ei halunnut huonoihin väleihin Luihuisten kanssa”.
”Sinun ei olisi koskaan pitänyt näyttää sitä kirjaa hänelle.. tai muillekaan”, Lily sanoi vakavana, ja katsoi Severusta tiukasti. Poika vältteli hänen katsettaan.
”Ei niin… En uskonut, että hän olisi oikeasti niin typerä”, Severus mutisi. Lily huokasi.

Eikö Severus vieläkään tajunnut, millaisissa porukoissa hän liikkui? Ei, Severus ei ollut tyhmä. Hän tiesi, mihin hänen kaverinsa aikoivat, muttei välittänyt siitä. Lily katsoi Severusta, etsien jotain näkyvää muutosta, muttei löytänyt mitään. Severus istui kirjaston penkillä kädet taskussa hymyillen vaisusti ja katsellen häntä tummilla silmillään.

”Kuule, Severus… siitä suudelmasta…” Lily huokasi. Joskus siitäkin olisi puhuttava.
”Niin?” Severus kysyi kasvoillaan tutkimaton ilme.
”Olen pahoillani, se oli typerästi tehty. Olit oikeassa, en ajatellut ollenkaan sinun tunteitasi”, Lily sanoi vaisusti. Se nopea suudelma oli tehnyt hänet hetkeksi niin onnelliseksi, mutta sen jälkeen kaikki oli mennyt pieleen. ”Minä… se vain jotenkin tapahtui.. Eikä minulla ollut aavistustakaan, että sinä …”
”Minä mitä?”, Severus kysyi ärtyneen oloisena.
”Minä en tiennyt, että sinä olisit suudellut jotakuta jo aiemmin, ja…”
”Et uskonut, että kukaan haluaisi suudella minua?”
”Hei, se ei ole totta. Ja sitä paitsi, minähän suutelin sinua, joten se siitä väitteestä ettei kukaan haluaisi”, Lily vastasi tiukasti. ”Yllätyin vain, koska et ollut koskaan maininnut sitä! Millainen ystävä minä olen, kun en tiedä edes että kenen kanssa sinä pussailet!”

Lily oli huomaamattaan korottanut hieman ääntään, ja sai ohi kulkevalta Matami Prilliltä äkäisen mulkaisun. Severus näytti siltä, että harkitsi vakavasti karkuun juoksemista, mutta mutisi sitten vaimennusloitsun.
”Haluatko kertoa minulle kuka se oli?”
”Oletko mustasukkainen?”, Severus vastasi yrittäen vitsailla, mutta näyttäen edelleen melko jännittyneeltä.
”Pitäisikö?”, Lily hymyili vaisusti.
”Ei!”, Severus vastasi nopeasti käänsi sitten katseensa pöydän naarmuuntuneeseen pintaan.
”Mikset ole kertonut minulle?”, Lily kysyi yrittäen pitää harmistuksensa kurissa. Severus huokasi raskaasti.
”Koska se olit sinä”, hän sanoi vaisusti, eikä katsonut Lilyyn päinkään.
”Minä? Mutta sinä sanoit..”
”Se olit sinä, mutta en tarkoittanut sitä kertaa mistä nyt puhut”, Severus sanoi näyttäen siltä, kuin olisi valmistautunut hyökkäykseen. Lily oli ymmällään. ”Kurpitsajuhlien jälkeen. Muistatko kun sanoin, että tyrkkäsit meidät molemmat rappusia alas? Horjahdin, kun törmäsit minua vasten ja suutelit”.

Lily tuijotti. Avasi suunsa sanoakseen jotain, muttei keksinyt sitten mitään järkevää sanottavaa.
”Tapa minut vasta kun päästään pois kirjastosta?”, Severus ehdotti korvat punoittaen.
”Mikset sinä… Mikset sinä sanonut mitään?”, Lily ähkäisi ja painoi kämmenet kasvoilleen. Severus ei koskaan punastunut kunnolla, mutta valitettavasti hän ei ollut samanlainen.
”Koska pelkäsin että söisit minut elävältä, jos saisit tietää!”
”Mitä?!”
”Siis…”, Nyt Severus läimäisi kädellä otsaansa. ”Huono sanavalinta. Tarkoitin, että pelkäsin, että tappaisit minut siitä hyvästä, että en estänyt sinua.”
”Minä kävin kimppuusi, ja sinä pelkäsit, että suuttuisin sinulle, koska et estänyt minua? Onko tuo sitä Luihuisten kunniallisuutta?”
”No…”
”Anteeksi, Sev.. Ihan totta..”, Lily kuiskasi. Hän oli suudellut Severusta monta kuukautta sitten, eikä poika ollut sanonut mitään… Ilman sitä typerää riitaa Severus olisi varmaan salannut asian häneltä ikuisesti.. Ja Severus syytti siitä kaikenlisäksi itseään.
”Säälittävää, eikö?”, Severus murahti keskeyttäen Lilyn harhailevat ajatukset.
”Mikä?”, Lily kysyi, eikä osannut päättää olisiko vihainen vai nolo.
”No, ei ehkä kaikkein romanttisinta saada ensisuudelma humalaiselta ystävältä..”
”Anteeksi”, Lily huokasi, päätyen olemaan nolona.
”Ei se mitään”, Severus huokasi ja tuijotti jälleen erittäin kiinnostuneen oloisena pöydän pintaa.

***

”Se toinen kerta… miksi sinä…?”

Severus tunsi sydämensä jyskeen korvissaan. Hän katui jo, että oli kertonut kurpitsaillasta, sillä Lily oli näyttänyt suorastaan kauhistuneelta. Hänen oli kuitenkin pakko kysyä, pakko saada tietää, miksi..
”Koska… Sinä pelastit minun päiväni silloin. Ja koska pidän sinusta”, Lily vastasi lopulta hymyillen vaisusti.
”Sinä… pidät minusta?”, Severus toisti hämmentyneenä.
”Tietysti! Sinä olet ollut paras ystäväni vuosia. Ja… sinä olet ainoa poika, jonka kanssa voin olla oma itseni. Nauraa, riidellä, leikkiä lumessa… Rakastan sinua, tiedäthän sinä sen”.

Severus nielaisi. Kyllä hän sen tiesi, hän oli kuullut Lilyn sanovan nuo sanat monet kerrat aiemminkin. Lily rakasti häntä ystävänä. Mutta voisiko se olla myös jotain enemmän?
”Siksi olin sinulle niin vihainen silloin. Pelkään menettäväni sinut!” Lily jatkoi katsoen Severusta silmiin.
”Miksi menettäisit?”, Severus kysyi hiljaa.
”Sinä et ole tyhmä. Tiedät mitä kaverisi aikovat! Ja joskus minusta tuntuu, ettet välitä. Ja se pelottaa minua”, Lily sanoi, ja Severus huokasi raskaasti.
”Me ollaan tapeltu tästä ennenkin”, hän sanoi, hieman ärsyyntyneenä.
”Niin ollaan… En minä halua, että sinä joudut valitsemaan minun ja muiden ystäviesi välillä. Se ei olisi reilua… ja sinä ilmiselvästi pidät heidän seurastaan. Rakastan sinua, ihan totta. Mutta joskus sinä pelotat minua.”
”Miksi?”
”Hei, ystäväsi kehuvat liittyvänsä tiedät kai kenen joukkoon heti kun pääsevät. Ja mikä on heidän tavoitteensa? Laittaa jästit kuriin, ja estää jästisyntyisiä saastuttamasta puhdasta velhoverta. Ja sinä kysyt miksi sinä pelotat minua”, Lily sanoi tavoitellen sarkastista äänensävyä.

”Minä… Minä en ole samaa mieltä heidän kanssaan kaikesta, tiedät sen”, Severus vastasi.
”Tiedänkö?”
”He ovat ainoita ystäviäni sinun lisäksesi! He eivät sääli minua, vaan luottavat siihen, että pärjään, ja –”
”Me ollaan kinattu tästäkin joskus. Minä en sääli sinua, vaikka haluankin joskus auttaa sinua”, Lily sanoi tiukasti.
”Niin kai.. mutta se tuntuu vaan niin…”
Lily tarttui Severusta kädestä, eikä Severus jatkanut enää. He katselivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Lily näytti siltä, ettei tiennyt mitä sanoisi. Severus halusi sanoa monia asioita, muttei uskaltanut. Samassa he tunsivat vaimennusloitsun värähtävän. Joku oli astunut loitsun piirin sisäpuolelle.

***

”Hei! Lempirohkelikkoni!”, Smith huikkasi, ja istahti heidän pöytäänsä ison mustan kirjan kanssa. Lily päästi irti Severuksen kädestä ja tervehti tulijaa iloisesti.
”Mitäs kuuluu? Kuhnusarvio järjestää kuulemma perinteisen kykyjenmetsästysillan pääsiäisloman jälkeen”, Smith selosti innokkaasti. ”Kaikki kerholaiset saavat ottaa kaverin mukaansa, kenet aiot pyytää?”.
”Millainen tapahtuma se oikein on?”, Lily kysyi. Hän oli kyllä kuullut asiasta, mutta koska se oli viidesluokkalaisille ja vanhemmille oppilaille tarkoitettu juttu, hän ei ollut koskaan käynyt siellä.
”Kuhnusarvio kutsuu paikalle ties mitä tuttaviaan, ja antaa V.I.P ja S.U.P.E.R oppilaille mahdollisuuden muodostaa suhteita tulevaisuutta varten”, Smith jatkoi. ”Ruokaa, teetä ja keskustelua, ei sen kummempaa”.
”Sev, tule sinä minun kanssa?” Lily kysyi toiveikkaana. Severus näytti yllättyneeltä, mutta nyökkäsi sitten.
”Äh, oletko tosissasi?”, Smith sanoi leikkisästi. ”Minä odotin, että sinä olisit pyytänyt MacDonaldin”.
”Voithan sinäkin pyytää häntä”, Lily vinkkasi.
”Hän kuvittelisi, että olen vain Rohkelikon huispaustaktiikoiden perässä”, Smith virnisti takaisin.
”Etkö sitten ole?”, Lily kiusoitteli takaisin. Smith ei vastannut, hymyili vain.
”Minun täytyy mennä, ammatinvalintakeskustelu”, Severus sanoi ja nousi pöydän äärestä. Lily tarttui häntä hihasta.
”Nähdään illalla?”, hän kysyi. Severus nyökkäsi, ja lähti.

Severuksen poistuttua Smith katsoi Lilyä merkitsevästi.
”Oletteko te yhdessä?”, hän kysyi hiljaa.
”Minä… ei sillä tavalla”, Lily sanoi. Hän ei ollut varma heidän suhteensa senhetkisestä tilanteesta ollenkaan.
”Sinuna minä varoisin häntä. Tiedät varmaan missä porukassa hän liikkuu.”
”Tiedän, mutta ei hän..”
”Olen kuullut hänen puheitansa meidän oleskeluhuoneella.. pidä varasi”.
”Onko hän puhunut minusta?”
”Ei sinusta, mutta.. luotatko sinä häneen?”
”Luotan minä”, Lily totesi tiukasti. Smith katsoi häntä tarkasti, mutta kohautti sitten olkapäitään.
”Sanohan, mistä löydän Mary MacDonaldin?”

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Kuolotar - 22.11.2011 07:41:55

Oih kaksi hyvää lukua,no kommentoin nyt vain aivan pikaisesti nämä olivat mahtavat luvut pidin niistä kovasti sillä niissä oli mukavasti Draama. :)

Lily on aivan yli ihana kun puolustaa muita ei ihme että hänestä tuli valvoja oppilas,sääli että V.I.P lähestyvät ja niiden mukana myös ystävien riita.No siihen asti odotan innolla jatkoa tähän.

Severuksen ja Lilyn ajatuksia on mukava lukea.Jatkoa odotellen

Kuolotar

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Brangwen - 22.11.2011 19:17:54

Ensinnäkin, kiitos, että laitoit tänne kaksi lukua kerralla. Toiseksi, voisitko mitenkään unohtaa, että sinulla luultavasti on oma elämä netin ulkopuolella, ja keskittyä ihan vain näiden lukujen kirjoittamiseen ja julkaisemiseen?

Ja miksi! Miksi draaman lait vihaavat nuoren kauniin rakkauden syövereissä kärvisteleviä? Miksi nuo kaksi ei vaan voi päätyä onnellisesti yhteen! Miksi jonkun ihmeen Potter-otuksen täytyy tulla sotkemaan niiden välit, ja miksi Seve ei vaan voi lakata hengaamasta kuolarikavareittensa kanssa ja ryhtyä kunnolliseksi ja edustavaksi poikaystäväksi Lilylle? Huomaatko, millaisen angstisen patouman olet saanut aikaan? Minä raukkaparka täällä nyyhkin suruissani, kun ensin panttaat viikkotolkulla tekstiä, ja sitten nuo kaksi eivät päädykään yhteen :'( Kylmäpäistä pitkäjänteisyyttä sinun tekstissäsi on niin suurissa mitoissa, että se tekee lukijan melkein hulluksi.

Minulla on muuten teoria, josta sinä et luultavasti pidä, mutta kerrompa sen kuitenkin ihan vain kostoksi tästä Lily/Seven jatkuvasta pitkittämisestä; Sinulla ja R. A. Salvatorella on jotain yhteistä: Te kumpikin ajatte lukijan hermoraunioksi antamalla ymmärtää, että seuraavassa luvussa tai seuraavassa kirjassa nämä kaksi viimein päätyvät yhteen, ja sitten nauratte, että lälläällää, ei vielä, ei vielä! Kärvistelkää rauhassa ja lukekaa seuraava luku/kirja! Tehokas tapa pitää lukija koukussa ;D Tosin Salvatore erehtyi jatkamaan sitä taktiikkaa vähän turhan monen kirjan ajan. Toivonkin siis, että hänen vahingostaan viisastuneena sinä päästät lukijat tuskistaan ajoissa.

(Jos olen jotenkin tämän mesoamiseni ohessa onnistunut hukkaamaan itse asian liian syvälle rivien väliin, niin huomautampa vielä ihan selvällä suomenkielellä, että tekstisi on upeaahienoamahtavaa, ja että minulta meni viikon aamukahvit hukkaan, kun ei tullut uutta lukua luettavaksi)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Cliff-fani - 19.12.2011 23:02:37

Aivan ihanasti kirjoitettu!! Rakastuin tähän ficciin heti ensimmäisen luvun jälkeen ja toivon todella, että jatkoa tulee pian!!
Nyt olen kyllä aika väsynyt ja huomenna olisi koulupäivä, joten en jaksa etsiä kirjoitus virheitä nyt, mutta bongailen niitä sitten myöhemmin... Eihän ne mitään pahoja kielioppivirheitä ollut todellakaan :D lähinnä vain ns. huomiovirheitä kuten jossain 'että' oli kirjoitettu 'ett,ä'. Voin tosiaan katsoa ne joku toinen päivä ihan vain siksi, että seuraavia lukijoita ei ne häiritse :D ainoa mitä huomasin oli, että "totesi kuivasti" -lausahdusta oli käytetty aika paljon, mutta ei nyt mitenkään kauhean paljon. Jäi vain hieman harmittamaan ettei Lucius esiinny tässä ficissä mitenkään erityisesti :( tosin hänhän ei edes taida kuulua näiden ikäpolveen... Harmittaa silti hieman :( Jatkoa tässä kyllä odottelen ja yhdyn Brangweniin.

Lainaus

voisitko mitenkään unohtaa, että sinulla luultavasti on oma elämä netin ulkopuolella, ja keskittyä ihan vain näiden lukujen kirjoittamiseen ja julkaisemiseen?

::)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Suklaamurukeksi95 - 20.12.2011 20:35:46

Ihana fikki ihanasta parituksesta :3 Ilmoitteletko missä vaiheessa julkaiset lisää lukuja?
Kirjoitat ymmärrettävästi ja kuvailevasti, käytät hienoja ilmaisuja, kuten hevoskotka-vertaus, mikä luo ihanaa pottertunnelmaa ;D Hahmot ovat IC ja fikki itsessään täsmälleen sellainen, mitä olen aina halunnut lukea. Saattaa kuulostaa loppuun jyystetyltä sanonnalta mutta tällä kertaa se on vaan niin totta ;)
Matthewin ilmaantuminen luvussa 8 oli sekä karmivaa että mielenkiintoista. Jotenkin Matthew saa kylmät väreet vipeltämään selkäytimessäni. En tiedä, oliko se tarkoituksesi vai ei, mutta pidän siitä joka tapauksessa.
Lemmenjuoma oli upea juonenkäänne 9. luvussa. Samaisessa luvussa oli söpöä, kun Lily letitti Sevvien hiuksia :3
Pienet juonen kannalta merkityksettämät yksityiskohdat, jotka täyttävät fikkiäsi, kertovat vain lahjakkaista kirjotustaidoistasi ;D
Joku kursivointi olisi tosiaan ollut paikallaan lukuun 13 lainatusta kirjan kohtauksesta, kuten Emmy huomauttikin. Miksi et laittanut siitä erillistä huomautusta tai jotain?
Huomaan muuten, että tekstisi kirjoitusvirheet alkavat vähentyä, niitä on tuskin ollenkaan loppupuolella, jos ei näitä kahta viimeistä oteta lukuun.
Sana oli jäi puuttumaan.

Lainaus

Severus jopa mennyt niin pitkälle, että oli myöntänyt Potterin tehneen kerrankin jotain fiksua, kun kelmit olivat kostaneet Alvinille.

Luvussa 20 Lily oli turhankin temperamenttinen Seve-parkaa kohtaan, eihä se Seve ole vastuussa muiden tekemisistä.
Fikki ei ole pelkkää angstia, siinä on mukana myös hieman huumoriakin, mikä tekee tarinasta monipuolisemman. Ja kun nämä kaksi ovat saaneet romanssinsa alkuun, ei draamaakaan puutu ;)

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 05.08.2012 10:47:50

Hei! Anteeksi heti alkuun puolen vuoden kirjoitustauko, Tässä on vähän maailmat mullistuneet, kun erosin viisi vuotta kestäneestä suhteesta, asuin yhdessä exäni kanssa kunnes pääsin muuttamaan omilleni, aloitin uuden suhteen ja koko tämän ajan olen tehnyt töitä niska limassa k-marketin kassalla opiskelujen ohella. Nyt olen tosiaan päässyt muuttamaan vihdoin ja inspiraatio alkaa palailla! Syvät anteeksipyynnöt niille jotka ovat lukuja odottaneet!

Vastailen viimeaikojen kommentteihin pikapuoliin, ja kunhan saan luettua tuon vanhan tekstin kertaalleen läpi ja selviteltyä muistiinpanoista että mihin jäinkään, niin alkaa taas tulla uusia lukujakin :) Kiitokset Finin suomimiittiläisille, jotka ystävällisesti parkkeerasivat aivan työpaikkani oven eteen ja herättivät minut finikoomastani :D Palaillaan asiaan, mulla alkaa huomenna kesäloma! :3

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13)
Kirjoitti: Miriam - 08.09.2012 18:52:44

Hitsi miten pahaan kohtaan julkaisuintoni nyykähti :/ Nyt tuo riita sai suhteettoman suuret mittasuhteet kun jatkoa sai odottaa näin kauan. Tässä kuitenkin uusi luku jossa alkaa viritä jotain jännää :3 Kiitos kaikille kommentoijille kehuista ja rakentavasta palautteesta ja typojen ilmiantamisista! Upeaa miten hyvin olette vastaanottaneet tämän ficin :)

Syvä pahoitteluni hitaudestani.

Luku 22
”Eikä kysellyt?” Mary naurahti epäuskoisesti sängyllään. Lily katsoi häntä huvittuneena. Hän oli juuri palannut kirjastosta heidän makuusaliinsa, ja kertonut, että Smith oli kysellyt Marya.
”Kyllä kyseli, hän taitaa olla oikeasti kiinnostunut sinusta”, hän virnisti.
”Hän on luihuinen!” Mary ähkäisi näyttäen kauhistuneelta.
”Niin?”
”No hän on Luihuisen kapteeni, hän yrittää kuitenkin vain udella tietoa meidän joukkueesta!”
”Luihuisen ja Rohkelikon välinen peli meni jo, ja hän lopettaa Tylypahkassa ennen seuraavaa”, Lily nauroi. ”Hän on oikeasti ihan mukava kaveri”.
”Kuka on?” Nellie huikkasi astuessaan sisään oleskeluhuoneeseen.
”Alex Smith!” Lily virnisti, ja nauroi Marylle, joka pyöritteli silmiään.
”Hänhän on luihuinen?” Nellie sanoi yllättyneenä, Lily huokasi raskaasti.
”Ihan totta, onko sillä väliä?” hän puuskahti.
”No ei kai, mutta..” Nellie aloitti epävarmana. Lily keskeytti hänet nopeasti.
”Luihuisia ei pitäisi arvostella äänekkäimpien jäsentensä mukaan. Smith sanoi itse niin”.
”Sinä olet tosissasi?” Mary kysyi kulmat koholla.
”Niin olen, Smith on oikeasti hyvä tyyppi. Hän on nimittänyt minua kohta viisi vuotta lempirohkelikokseen, mutta asemani taitaa olla mennyttä nyt kun hän on iskenyt silmänsä sinuun”, Lily virnisti ja väisti tyynyä, jolla Mary yritti heittää häntä.
”Oletko sinä ihastunut häneen?” Nellie kysyi yllättäen.
”En sentään”, Lily hymyili.

”Miksi hän muuten tuli juttelemaan sinulle, eikä tullut kysymään minulta suoraan?” Mary kysyi kulmat kurtussa. ”Luihuismaista pelkuruutta”.
”Ehkä juuri tuon takia. Myönnä pois, että olet vähän ennakkoluuloinen. Etkä ole ollut erityisen hienovarainen mielipiteidesi suhteen”, Lily vastasi vakavammin.
”No minusta se on luihuismaista pelkuruutta, jos ei uskalla jutella tytölle josta on kiinnostunut”, Mary vastasi kevyesti.
”Jos se määrittelee Luihuisen, ihmettelen miten muissa tuvissa on poikia ollenkaan”, Anne totesi saavuttuaan makuusaliin hiuksiaan kuivaten.
”Vain rohkelikot ovat tarpeeksi tyhmänrohkeita hypätäkseen pää edellä jyrkänteeltä. Luihuinen tarkastaa aina ensin mitä alapuolella on”, Lily virnisti, saaden ystäviltään kummeksuvia katseita. ”Niin Severus sanoisi”, hän lisäsi punastuen hieman.
”Miten teillä kahdella menee?” Anne kysyi kuin ohimennen, mutta Lily tiesi hyvin, mitä hän tarkoitti, ja punastui entistä pahemmin.
”Mitä? Et kai vaan salaa meiltä jotakin?” Mary ähkäisi huomattuaan Lilyn hehkuvat posket.
”Minä… Me…”
”Et ole tosissasi?” Nellie huudahti ja istahti Lilyn viereen sängylle. Jostain syystä tyttöjen reaktio ärsytti häntä suunnattomasti. Nellie oli epäuskoinen, ja Mary suorastaan vihainen. Anne ei sentään sanonut mitään, mutta toisaalta hän oli ainut, joka tiesi Lilyn tunteista etukäteen. Hän veti syvään henkeä.

”Okei. Suutelin häntä muutama päivä sitten, ja nyt me –”, Lily aloitti kiukkuisena, mutta Mary keskeytti hänet.
”Seurustelet wannabe kuolonsyöjän kanssa?!” Mary huudahti kauhistuneena.
”Ei hän –”, Lily yritti, mutta joutui taas keskeytetyksi.
”Vaikkei olisikaan, niin ei hän silti ole mikään unelmien poikaystävä”, Nellie totesi. Lily kiristeli hampaitaan. Nellie osasi joskus olla uskomattoman pinnallinen.
”Hiljaa kumpikin!” Hän töksäytti. ”Hän ei ole rupeamassa kuolonsyöjäksi, enkä tosiaankaan välitä siitä ettei hän ole mikään kansikuvapoika”.
”Oletko sinä ihan varma tästä?” Anne kysyi huolestuneena.
”Minä… olen minä”, Lily vastasi. Kyllä hän oli varma, vaikka tilanne toisaalta kauhistuttikin häntä. Hän Rakasti Severusta, ja luotti tähän, kaikesta huolimatta. Tilanne oli heille molemmille kuitenkin uusi.
”Minusta sinun ei kyllä pitäisi. Sinä ja minä emme ole hänelle muuta, kuin kaksi kuraveristä!” Mary totesi viileästi.
”Minusta hän on pelottava”, Nellie totesi, kuin itsestään selvänä asiana.
”Älkää viitsikö. Minä rakastan häntä, hän on ollut läheinen ystäväni lapsuudesta asti, ja… Kun hänet oppii tuntemaan, hän on oikeasti todella –”
”Tunnetko hänet oikeasti?” Mary keskeytti Lilyn jälleen, eikä hän kyennyt peittämään ärtymystään.
”Tunnen minä”, hän vastasi viileästi.
”Sinä siis ihan totta seurustelet Severus Kalkaroksen kanssa?” Nellie kysyi epäuskoisena.
”Minä… no en ole ihan varma, että seurustellaanko me. Ei me olla oikeastaan puhuttu asiasta, mutta kyllä me taidetaan olla enemmän kuin ystäviä”.
”Haluatko sinä seurustella hänen kanssaan? Ja entä hän, haluaako hän –”, Anne aloitti epävarmasti. Hän oli selvästi huolissaan, ja jostain syystä sekin ärsytti Lilyä.
”Minä haluan kyllä… ja uskon, että hänkin haluaa”, hän vastasi ja heittäytyi pitkäkseen.
”Voi luoja”, Mary totesi ytimekkäästi.
”Ihan totta, voisitte olla vähän vähemmän negatiivisia!” Lily ähkäisi tuijottaen pylvässänkynsä kattoa.
”Miten sinä aiot… jatkaa tästä eteenpäin? Hänen kanssaan siis?” Nellie kysyi, yrittäen selvästi kuulostaa positiiviselta, mutta hänen äänensävystään kuulsi läpi selvästi kuinka ajatus epäilytti häntä.
”Pyysin häntä sinne Kuhnusarvion kykyjenetsintäiltaan”, Lily vastasi koettaen olla ärsyyntymättä.
”Anteeksi vaan, mutten osaa kyllä kuvitella häntä romanttisille treffeille”, Nellie tirskahti.
”Sinä nyt olet toivoton romantikko”, Mary virnisti. ”Mutta minä olen realisti, ja olen silti samaa mieltä kanssasi”.

”Me ollaan jo valmiiksi läheisiä toisillemme, ei me tarvita mitään kiusallisia ensitreffejä. Enkä minä etsi mitään punastelevaa kädestäpitelijää, tai komeaa sankaria. Haluan poikaystävän, joka saa minut nauramaan, ja jonka kanssa voin tehdä yhdessä kaikkea hölmöä”, Lily virnisti. Hän halusi vaihtaa puheenaihetta, muttei tiennyt miten tekisi sen aiheuttamatta epäilyksiä. Hän halusi tyttöjen tietävän, että hän oli varma siitä, mitä halusi.
”Sinä taidat olla tosissasi”, Mary totesi yhtäkkiä hieman hämmästyneenä.
”Jep”, Lily tokaisi takaisin.
”No jos sinä olet varma, niin hyvä on”, Anne totesi ja asteli omalle sängylleen.
”No joo, kai me kestetään se, mutta ihan totta.. Hän ei ole mitenkään –”, Mary aloitti, mutta Lilyltä alkoi loppua kärsivällisyys.
”No onneksi minä olen hänen kanssaan, ettekä te”, Lily vastasi. ”Ja nyt vaihdetaan puheenaihetta. Nellie, miten sinun ja Jacobin treffit menivät?”

***

”Tervetuloa Kalkaros, tervetuloa! Istuhan alas, niin katsotaan”, Kuhnusarvio puheli touhukkaana ja viittoi Severusta istumaan pöytänsä ääreen. ”Mitä sinulle kuuluu, poikaseni?”
”Ihan hyvää”, Severus mutisi ja istui pöydän ääressä olevaan nojatuoliin.
”Hienoa, hienoa! Noniin, tiedät varmasti, että tämän keskustelun aiheena ovat sinun tulevat opintosi. Kerrohan, minkälaisia ammattihaaveita sinulla on?” Kuhnusarvio kysyi istuuduttuaan pöytänsä taakse pergamenttinippu käsissään.
”En tiedä, professori”, Severus vastasi vältellen. Häntä ei erityisemmin kiinnostanut keskustella asiasta Kuhnusarvion kanssa.
”No kerrohan sitten, mikä on lempiaineesi? Minulla on tässä lista koetuloksistasi, ja näyttää siltä, että olet menestynyt erittäin hyvin pimeyden voimilta suojautumisessa ja loitsuissa. Olet saanut myös hyviä tuloksia taikajuomista, neiti Evansilla on ollut hyvä vaikutus sinuun”, Kuhnusarvio hymyili ystävällisesti vinkaten silmää, mutta Severus puristi käsiään nyrkkiin. Hän oli saanut aivan yhtä hyviä arvosanoja liemissä, kuin suojautumisessa ja loitsuissakin. Ja edelleen hänen opettajansa kuvitteli, että hänen liemitaitonsa johtuivat siitä, että Lily auttoi häntä..
”Hän on –”
” – erittäin taitava noita, syntyperästä riippumatta!” Kuhnusarvio keskeytti hänet ystävällisen tiukasti, saaden Severuksen entistä kiukkuisemmaksi.
”Tiedän!” hän tiuskaisi. ”Mutta hän ei ole auttanut minua”.
”Me luihuiset olemme ylpeitä”, professori totesi ja vinkkasi jälleen silmää. ”Ymmärrän sinua kyllä, mutta ei ole mitään syytä hävetä sitä, että tarvitsee joskus apua!”

Kuhnusarvio hymyili edelleen, mutta Severus ei hymyillyt takaisin. Hän oli koko ikänsä kestänyt monenlaista vähättelyä, mutta tällainen hyväntahtoinen ’ei siinä ole mitään hävettävää, että olet surkimus’ -asenne tuntui erityisen inhottavalta.
”Kerrohan, mitä haluaisit tehdä koulun jälkeen?”
”Minä…” Severus aloitti, muttei oikein tiennyt mitä sanoisi. Häntä ei huvittanut yhtään kertoa Kuhnusarviolle omista haaveistaan. ”Haluaisin tutkia taikuutta.. ja ehkä kehitellä vastakirouksia”, hän lopulta sanoi lyhyesti.
”Sinä haluaisit siis jatkaa opintojasi vielä Tylypahkan jälkeenkin? Nykynuoret haluavat useimmiten vain nopeasti työelämään”, Kuhnusarvio sanoi pohtivasti. Severus nyökkäsi, ja Professori jatkoi: ”Taikajuomien, Suojautumisen ja loitsujen lisäksi suosittelisin, että jatkaisit ainakin muodonmuutoksia, riimuja ja ehkä historiaa”.
”Kyllä”, Severus vastasi ykskantaan. Juuri ne aineet, jotka hän olisi valinnut muutenkin. Hän ei ymmärtänyt mitä hyötyä koko keskustelusta oli.

”Hienoa, hienoa. Ja nyt, muutama neuvo tulevaisuuden varalle: Onko sinulla minkäänlaisia suhteita velhomaailmassa? Käsittääkseni et ole ollut yhteyksissä Prinssin sukuun?”
”En ole”, Severus vastasi tiukasti. ”Enkä minä tarvitse –”
”Olen pahoillani, mutta toivomasi kaltaiset korkean koulutuksen opiskelupaikat ja tutkimustehtävät ovat kiven alla, ja ne menevät usein suhteiden tai kaljuunoiden avulla puhdasverisille, tai rikkaiden velhosukujen jäsenille. Se on nykyään jo helpompaa, kuin minun aikanani, mutta –”
”Minulla ei ole mahdollisuuksia”, Severus täydensi katkerana.
”En minä sanonut niin, en toki. Tällaiseen koulutukseen ja työhön pääsee myös, mikäli osoittaa suurta lahjakkuutta. Sinun täytyy työskennellä kovasti sen eteen, ja jos mahdollista, ystävystyä oikeiden ihmisten kanssa”.

Severus mietti tilannettaan katkerana. Siinä Kuhnusarvio istui pöytänsä ääressä tyytyväisenä, ja neuvomassa häntä kuinka hänen kannattaisi tehdä töitä ja ystävystyä oikeiden ihmisten kanssa. Ja samalla mies järjesteli pienelle eliittiporukalleen ties minkälaisia mahdollisuuksia luoda suhteita. Se oli niin epäreilua! Miksei kukaan voinut huomioida joskus hänenkin osaamistaan, ja tarjota hänelle mahdollisuuksia?
”Oletko sinä kokeillut loitsia äänettömästi?” Kuhnusarvio kysyi yllättäen.
”Mitä? Olen minä jotain helppoja, kuinka niin?” Severus kysyi hämmentyneenä.
”Hienoa hienoa, monet aloittavat niiden kokeilemisen vasta kuudentena vuotena. Muistelin vain, että äitisi osasi myös käyttää äänettömiä loitsuja sinun ikäisenäsi. Hänellä ei valitettavasti ollut juurikaan ystäviä koulussa. Hän oli kovin ujo, ja hän oli joidenkin mielestä hiukan pelottava”.
”Miten niin?!” Severus kysyi ärtyneenä.
”Sinun isoisälläsi oli melkoinen maine silloin, ja sen lisäksi oppilaiden keskuudessa huhuttiin, että Eileen olisi osannut lukea ajatuksia. Varmasti vaikeaa nuorelle tytölle, vaikka eihän se tietenkään totta ollut”, Kuhnusarvio sanoi pahoittelevan näköisenä. Severus ei vastannut mitään.
”Ehkä hän halusi juuri siksi pois velhomaailmasta”, professori totesi hajamielisesti. ”Mutta taisimme kyllä eksyä vähän aiheesta. Meissä vanhoissa opettajissa on valitettavasti se ongelma, että me muistamme oppilaidemme vanhemmat, ja meillä on paljon tarinoita kerrottavana”, Professori hymyili jälleen. Severuksen teki mieli lyödä jotakin. ”Noniin, eiköhän tämä ollut tässä. Odotan näkeväni sinut myös liemien S.U.P.E.R kurssilla, ja toivon, että V.I.P kokeesi menevät hyvin. Noniin, onnea matkaan!”
Severusta ei tarvinnut kahdesti käskeä, vaan hän nousi nopeasti tuolilta, heitti laukkunsa olkapäälleen ja poistui huoneesta. Ainut asia, joka ammatinvalintakeskustelusta oli jäänyt hänelle käteen, oli tieto siitä, ettei hän ollut tarpeeksi hyvä pärjätäkseen ilman suhteita. Eikä edes tarpeeksi hyvä saamaan opettajaltaan apua näiden suhteiden muodostamiseen. Severus inhosi itsesääliä, ja potkaisi itseään henkisesti: vielä hän näyttäisi.
Ja Lily. Severus ei oikein ymmärtänyt mitä viimepäivinä oli oikein tapahtunut. Lily oli suudellut häntä, sen jälkeen suuttunut hurjasti Greyn onnettomuuden takia, ja jättänyt sitten suuttumatta kurpitsaillan suudelman vuoksi… Ja Lily oli sanonut rakastavansa häntä. Lily oli toki sanonut niin usein ennemminkin, mutta… Lily Evans oli sentään suudellut häntä vapaaehtoisesti. Ja se, mitä Lily oli kertonut hänelle hetki sitten kirjastossa… Ehkä päivä ei ollut ihan surkea kuitenkaan.
Tai ehkä sittenkin. Severus havahtui ajatuksistaan ja huomasi kelmien astelevan käytävää pitkin häntä kohti. Musta käveli kädet kaavun taskussa Lupinin vierellä, ja Potter ja Piskuilan naureskelivat jollekin keskenään. Severuksen teki mieli kääntyä kannoillaan ja palata takaisin, mutta ei hän voinut antaa kelmien luulla, että hän olisi pelkuri.
”Kukas meillä täällä on”, Sirius Musta hihkaisi kohotettuaan katseensa, kuulostaen raivostuttavan pirteältä. Severus jätti heiton huomiotta, ja jatkoi määrätietoisesti eteenpäin.
”Mihinkäs tuollainen kiire?” Potter kysyi astuen hänen eteensä. ”Eikös Luihuisten ammatinvalintakeskustelut alkaneet tänään? Sieltäkö sinä olet noin nyrpeällä naamalla tulossa?”.
”Pää kiinni, Potter!” Severus ärähti, vaikka tiesi sen turhaksi.
”Oho, kovis”, Piskuilan nauroi. ”Evans ei valitettavasti ole nyt täällä puolustamassa sinua”.
”En minä tarvitse kenenkään apua!” Severus vastasi vihaisesti.
”No ei hänkään ihmeitä voi tehdä. Kerrohan, mikä sinusta tulee isona?” Piskuilan virnuili leveästi.
”Ehkä Voro ottaa sinut oppipojakseen? Sinä tunnut tykkäävän meidän perässä hiippailemisesta”, Musta totesi levitellen käsiään. Severus veti syvään henkeä, yritti rauhoittua, epäonnistui, ja menetti malttinsa.
”Minä toivon todella, että minun tulevaisuudellani ei tule olemaan yhtään mitään tekemistä teidän kanssanne!” hän sanoi jäätävästi ja puristi taikasauvaansa. Yksi sana, yksi vain, niin koko porukka oppisi jättämään hänet rauhaan. Yksi sana, ja hän saisi potkut koulusta.

”Turha toivo. Jos sinä seurailet ääliöystäviäsi vielä koulun jälkeen, me tapaamme vielä. Minusta tulee aurori!” Potter sanoi ylpeänä. ”Kukaan järkevä velho tai noita ei liity pimeyden joukkoihin. Järki ei toisaalta taida olla Luihuisten tärkein ominaisuus”.
”Turpa kiinni! Te olette yrittäneet tappaa minut jo kerran, ja se on kerta enemmän, kuin kukaan Luihuisista!” Severus sylki, ja osoitti sauvallaan Lupinia. ”Jos joku meistä kuuluu pimeyden joukkoihin, niin ihmissusi!”.

Lupin jähmettyi, ja Severus avasi suunsa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä yhtään mitään, sillä samalla hetkellä hän paiskautui käytävän seinää vasten ja lysähti maahan. Taikasauva kirposi hänen otteestaan ja kolahti lattialle. Lupin seisoi edelleen paikalleen jähmettyneenä, suorastaan kauhistuneena. Sietääkin.
”Jätä Remus rauhaan, hänellä ei ollut mitään tekoa sen asian kanssa”, Potter ärähti seistessään Severuksen yläpuolella. Severus näki punaista. Ei mitään tekoa sen kanssa? Ai ei vai?
”Ai hänkö ei olisi tappanutkaan minua, jos olisin jäänyt katsomaan?” Severus ärähti, ja heittäytyi kohti taikasauvaansa.
”Pää kiinni, rasvasilli”, Piskuilan totesi ja heitti yksinkertaisen hylkimisloitsun Severuksen sauvaan. Sauva pyörähti kauemmaksi, eikä Severuksella ollut mitään toivoa saada sitä kiinni. Silloin Lupin astui myös heidän luokseen.
”Älkää, hän on oikeassa”, Lupin sanoi tiukasti.
”Älä viitsi kuutamo, sinä et ollut millään tavalla vastuussa tekemisistäsi silloin”, Musta tokaisi.
”Mutta sinä olit”, Lupin totesi huokaisten. Kyseinen keskustelu oli ilmiselvästi käyty joskus aiemminkin. Lupin kumartui Severusta kohti, ja ojensi kättään. Severus ei ottanut apua vastaan.
”Painu helvettiin”, hän ärähti ja nousi jaloilleen.
”Tuo ei ollut kovin kilttiä”, Musta sanoi, kuin pikkulapselle. Lupin kohautti olkapäitään ja astui askeleen taaksepäin.
”Jätetään hänet sitten metsästämään sauvaansa”, hän ja kääntyi lähteäkseen.
”Kuutamo, sinä olet aivan liian kiltti ja ymmärtäväinen”, Musta virnisti ja tökkäisi ystäväänsä kylkeen. Hetken Severus luuli, että muut jäisivät vielä nöyryyttämään häntä mutta muutaman halveksivan katseen jälkeen loputkin kelmit poistuivat paikalta. Severuksen teki mieli hyökätä heidän kimppuunsa, vaikka paljain käsin, mutta hän tiesi mitä siitä seuraisi. Hän olisi yksin neljää vastaan. Ja hänen sauvansa vältteli häntä edelleen, pysyen juuri sopivasti muutaman tuuman päässä hänestä. Ulottumattomissa.

------

A/N: VIELÄKÄÄN ei päästy söpöilyyn saakka. Söpöilyn kirjoittaminen on muuten hankalaa jos ei halua olla yli-imelä ::) Katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13) [VIHDOIN JATKOA 8.9.]
Kirjoitti: Emmy - 16.09.2012 21:42:14

Oi, laitoit vihdoin jatkoa tähän:) Tämä oli vähän tälläinen täyteluku, mutta kelpaa kuitenkin.

Juuri Kuhnusarvion tapaista tuollainen toisten suosiminen. Toisille järjestetään mahtavia tilaisuuksia ja toisille vaan kerrotaan että ei mahollisuuksia. Ja päivähän paranee kelmien kanssa keskustellessa:D Odotan enemmän seiskavuotta, että kelmit saist suuremman roolin. Osaat niin hyvin kirjottaa niistä! Mutta siis kiva ettet tehny niistä mitään täysidiootteja, vaan että jättivät severuksen rauhassa jahtaamaan sauvaansa:D

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13) [VIHDOIN JATKOA 8.9.]
Kirjoitti: Miriam - 08.10.2012 18:43:08

Emmy, tack <3

Luku 23

”No sinähän näytät kurjalta, mitä on tapahtunut?” Lily kysyi heidän kävellessä järven ympäri vievällä polulla. Severus kohautti olkapäitään.
”Sitä tavallista. Kuhnusarvio oli itse ystävällisyys, ja kelmit kusipäitä”, hän mutisi vastaukseksi. Hylkimisloitsu oli heikentynyt noin vartissa, mutta sitä ennen moni oli ehtinyt huomata ja naureskella hänen yrityksilleen saada sauvansa kiinni.
”Auts. Miten ammatinvalintakeskustelu meni?”
”Ajanhukkaa. Hän käski valita ne kurssit jotka olisin valinnut muutenkin”, Severus tuhahti. Ja muistutti sen lisäksi, että minulla ei ole mahdollisuuksia päästä korkeaan koulutukseen ilman suhteita tai rahaa, Severus ajatteli mielessään. Hän ei kuitenkaan sanonut sitä ääneen. Lily ei voisi häntä siinä asiassa auttaa.
”Mitäs kelmit sitten tekivät?” Lily kysyi katsellen järvelle päin. Tuuli pörrötti hänen punaisia hiuksiaan kevyesti. Severus pyyhkäisi omat suortuvat silmiltään.
”Sitä tavallista”, hän sanoi haluten kipeästi vaihtaa puheenaihetta. Hän ei halunnut puhua surkeasta iltapäivästään, kun he olivat pitkästä aikaa kahden jossain muualla kuin kirjaston nurkassa. ”Mitä sinulle kuuluu?” hän kysyi.
”Kerroin tytöille siitä suudelmasta”, Lily totesi hymyillen ujosti. Severus pysähtyi yllättyneenä.
”Niinkö? Ihme, että olen yhä hengissä”, hän vastasi ja irvisti sitten. Miksei hän voinut koskaan sanoa mitään ystävällisempää, romanttisempaa? Jotain.

Lily purskahti nauruun hänen vierellään.
”Sinun pitäisi opetella tuntemaan heidät, he ovat oikeasti tosi mukavia”, hän totesi.
”Väitätkö sinä, että he sietäisivät minua?” Severus vastasi kuivasti.
”Sinä et ole antanut heille mahdollisuutta tutustua sinuun”, Lily vastasi varmana. Severus pyöräytti silmiään.
”Koska sinun ammatinvalintakeskustelusi on?” hän kysyi puheenaihetta vaihtaakseen.
”Ensiviikolla. Haluaisin opiskella lisää taikajuomia, mutta juomamestarin koulutukseen on jästisyntyisen vaikea päästä. Päädyn varmaan ministeriön koulutusohjelmaan, ja työskentelemään tylsässä toimistotyössä, kunnes joku alkaa ottaa jästisyntyiset tosissaan muuallakin, kuin sihteereinä”, Lily totesi vaisusti. ”Joko sinä olet päättänyt mihin pyrit koulun jälkeen?”
”Taiantutkijaksi ehkä, mutta se vaatii korkeaa koulutusta, ja sinne on puoliverisenkin vaikea päästä”, Severus vastasi. Hän ei halunnut puhua siitä. Sen sijaan hän katseli Lilyä, ja toivoi, että he puhuisivat jostain muusta. Esimerkiksi siitä, mitä heidän välillään oli tapahtumassa.

”Olen jostain syystä kuvitellutkin sinut tulevaisuudessa satojen paksujen kirjojen ja pergamenttikääröjen ympäröimänä”, Lily hymyili hänelle. Severus irvisti.
”Ei kovin kunniakasta tai loistokasta”, hän mutisi. ”Potter haluaa auroriksi”, hän jatkoi hampaidensa välistä. Mokomat punakaavut, ministeriön ihaillut ja kunnioitetut sotilaat.
”Niin kuulin. Mietin sitä uraa itsekin, mutta en ole erityisemmin kiinnostunut vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Ja aurorit saattavat joutua tappamaan.. ei minusta olisi sellaiseen”, Lily totesi.
”Mutta pääsisit taistelemaan suuren ja mahtavan Dumbledoren ja kunnioitettavan ministeriön puolesta”, Severus vastasi äkäisemmin, kuin oli tarkoitus.
”Ja jästien ja jästisyntyisten”, Lily vastasi, ja katsoi Severusta tiukasti.
”Potterin kanssa”, Severus murahti ennen, kuin ehti estää itseään. Lilyn vihreissä silmissä häivähti huvittuneisuus.

”Älä viitsi, Sev. Ei minusta tule auroria. Ja minä olen täällä sinun kanssasi, en Potterin”, tyttö hymyili tietäväisesti saaden Severuksen pelkäämään punastumista.
”Niinhän sinä olet”, hän sanoi. ”Tappeleminen ei siis ole sinun juttusi vai? Kukaan, joka on saanut osuman sinun kirouksistasi, ei epäile ettetkö olisi hyvä siinä”.
”Älä vitsaile tuollaisista! Ja sitä paitsi, en ole kironnut sinua sitten neljännen vuoden!”
”No nyt on vasta viides menossa, ei siitä niin kauaa ole”, Severus naurahti ja sai Lilyltä murhaavan katseen.
”Haluatko, että korjaan asian?” hän kysyi vihreät silmät viiruina, mutta purskahti sitten nauruun. ”Sinä olet aivan mahdoton”.
”Minä? Sinä olet meistä se Rohkelikko”, Severus virnisti, ja sai Lilyn pyörittelemään silmiään.
”Sinä et ole koskaan pelännyt sanoa asioita suoraan”, hän hymyili. ”Siitä minä sinussa pidän kaikkein eniten”.
”Et sinäkään mielipiteitäsi erityisemmin salaile”, Severus vastasi.
”Me sovimme hyvin toisillemme”, Lily totesi ja puristi Severuksen kättä.
”Tai ajamme toisemme hulluuden partaalle”.

”Mitä meidän pitäisi sinun mielestäsi tehdä?” Lily kysyi yllättäen. Severus hätkähti.
”Minkä suhteen?”
”Meidän suhteen”, Lily vastasi hymyillen jälleen ujosti. Miksi Lily vaikutti epävarmalta? Ei Lily ollut koskaan epävarma! Severus otti Lilyä kädestä kiinni, ja hymyili, kun ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut.
”Harvemmin sinut saa sanattomaksi, pitäisikö minun pelätä?” Lily kysyi katsellen Severusta tutkivasti.
”Mietin vain, että mihin olet lyönyt pääsi”, hän yritti vitsailla, Lily pyöräytti silmiään ja kiersi kätensä Severuksen ympärille.
”Olen tosissani”, hän totesi ja suuteli Severusta. Se suudelma ei ollut samalla tavalla hätäinen ja yllättävä, kuin aiemmat, ja ensimmäistä kertaa Severus vastasi suudelmaan. Se ei ollut aivan sellaista, millaiseksi hän oli sen kuvitellut. Se oli itse asiassa aika kömpelöä, heidän nenänsä osuivat toisiinsa ja Severus tunsi punastuvansa jopa pahemmin, kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta silti. Lily oli siinä, painautuneena hänen rintaansa vasten, maistui huulirasvalta ja tuoksui päärynänkukilta.

Lily pujotti sormensa Severuksen hiuksiin, saaden hänet värähtämään. Hän kuuli mielessään ne lukuisat ”rasvalettiruikuttaja” -huutelut. Miksi Lily haluaisi.. miksi kukaan.. Severus astui askeleen taaksepäin.
”Miksi? Miksi minä, ja miksi…nyt?” Severus kysyi, kun ei voinut enää olla kysymättä. Lilyn posket punoittivat.
”Sinä et haluaisi? Ihan totta, kyllä sinä voit sen minulle sanoa, minä –”
”Ei!” Severus sanoi nopeasti, ja kiitti jumalia siitä, että ainakaan hän ei punastunut koskaan yhtä helakasti, kuin Lily. ”En minä sitä, kyllä minä haluan”, hän sanoi hiljaa, korvat punoittaen. Hän olisi halunnut sanoa paljon muutakin. Kuinka pitkään hän oli toivonut, haaveillut ja pelännyt.. Mutta ei hän ollut valmis tunnustamaan sellaista, ei vielä.
”Hyvä”, Lily huokasi ja hymyili sitten. ”Minä pelkäsin, että sinä suhtautuisit minuun, kuin siskoon… Tai välttelisit, koska olen jästisyntyinen”.
”Sinä et vieläkään luota minuun siinä asiassa?” Severus kysyi hiljaa. Hän halusi uskoa, ettei sillä ollut merkitystä, mutta ajatuskin siitä, mitä muut luihuiset sanoisivat.. Lily halusi olla hänen kanssaan, sitä hän oli toivonut jo pitkään. Mutta se todennäköisesti tarkoittaisi, että pian Lily olisi hänen paras, mutta ainoa ystävänsä. Severus tyrkkäsi määrätietoisesti sellaiset ajatukset mielestään.
”Minä… Minä luotan sinuun. Olen ajatellut tätä asiaa paljon, ja vaikka tänä vuonna on tapahtunut paljon asioita etkä sinä.. No, sinäkin olet ollut jollain tavalla niihin osallinen. Mutta oletko sinä tehnyt muuta kuin luottanut ystäviisi? Sinun ei olisi pitänyt tuoda niitä kirjojasi kouluun ollenkaan, mutta –”
”Minä en käyttänyt niitä loitsuja”.
”Niin. Ja siksi.. vaikka olen edelleen sitä mieltä, että sinun olisi pitänyt arvata mihin ne tietyt tyypit pystyvät, niin silti. Ehkä minä olen liian rohkelikko, ajattelen enemmän sydämellä, kuin järjellä”, Lily virnisti hieman jännittyneesti.

Severus huokasi. Hänen olisi varmaankin pitänyt tuntea enemmän syyllisyyttä niistä kaikista kerroista, kun pojat käyttivät hyväkseen hänen loitsujaan, mutta ei hän osannut. Hän nautti siitä, että hänen osaamistaan arvostettiin, harvat arvostivat.
”En minä hyväksy kaikkea, mitä he tekevät”, Severus mutisi hiljaa, ja Lily puristi hänen kättään ja hymyili.
”Onneksi kesälomaan on enää kaksi kuukautta. Kesällä ollaan taas vain me kaksi, ei läksyjä, ei valvojaoppilastehtäviä, ei typeriä tupien välisiä ennakkoluuloja.. Hitto, joskus olen jopa yllättänyt itseni toivomasta, että olisin päätynyt Luihuiseen. Että meillä olisi enemmän yhteistä aikaa”, Lily virnisti.
”Ennemmin Dumbledore ja McGarmiwa päätyisivät yhdessä käsi kädessä Luihuiseen, kuin sinä”, Severus totesi vakavana saaden Lilyn purskahtamaan nauruun.
”Sinä uskoit ennen lajittelua, että päätyisin luihuiseen”, hän sanoi.
”Toiveajattelua vain. Olit jo pienenä melkoinen maailman pelastaja ja yllytyshullu. Luihuiset ovat harkitsevampia”.
”Tiedätkö, miten pitkään minä olen harkinnut tunteideni kertomista sinulle?” Lily virnisti. ”Harkitsin useamman vuoden, joten enköhän sillä määrällä pääsisi kepeästi Luihuiseen”.
”Vuosia?” Severus ähkäisi yllättyneenä.
”No ehkei sentään”, Lily vastasi vakavempana. ”Mutta melkein. Minun vain kesti jonkin aikaa tajuta mitä haluan”.
”Ja sitten valitsit minut”, Severus sanoi teeskennellyn kauhistuneena. Lily nauroi jälleen. Tylypahkan piha, ja pihalla kuljeskelevat ihmiset näkyivät jo, ja Lily päästi irti Severuksen kädestä.

”Et halua näyttäytyä julkisesti minun kanssa?” Severus kysyi terävästi, vaikka toisaalta olikin hieman helpottunut, ettei pihan nurkassa seisoskellut Luihuisryhmä ollut nähnyt heitä. He saisivat tietää joskus, mutta eivät vielä.
”En minä halua pitää tätä minään likaisena salaisuutena”, Lily sanoi tiukasti, mutta jatkoi sitten rauhallisemmin: ”Mutta en halua, että Tylypahkan juorumylly jauhaa meidät kappaleiksi ennen, kuin itsekään tiedämme mitä tapahtuu. Minun ystäväni tietävät kyllä, entä sinun?”
”Eivät he vielä.. Mutta haluaisin nähdä Potterin ilmeen, kun hän kuulee.. tosin hän kyllä varmaan paiskoisi minut seinille siitä hyvästä”, Severus virnisti, välttäen Lilyn kysymyksen.
”Se on yksi syy, miksen halua vielä levittää tätä asiaa. Haluan, että meillä on aikaa tutustua tähän rauhassa. Ja se ei onnistu, jos Potter toistaa saman episodin, kuin syksyllä junassa. Ja silloin hän vain luuli, että me seurustellaan..”, Lily pyöritteli silmiään.

”Me taidetaan nähdä seuraavan kerran vasta niissä Kuhnupippaloissa?” Severus totesi hieman harmistuneena linnan lähestyessä. Seuraava viikko olisi täynnä ohjelmaa ja läksyjä, ja viikonloppuna olisi Rohkelikon ja Korpinkynnen välinen huispauspeli. Luihuinen johti pisteissä. Ja sen jälkeen olisi pääsiäisloma.
”Oletko jäämässä pääsiäislomaksi taas koululle?” Lily kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Luultavasti, mitä muutakaan?” Severus vastasi hämmästyneenä, olkiaan kohauttaen.
”Meillä on kyllä lomaksi aika paljon läksyä, enkä ajatellut itsekään lähteä kotiin, mutta mietin, että.. mitä jos mentäisiin muutamaksi päiväksi?”
”Tulisin teille vai? Petunia ja äitisi olisivat varmaan innoissaan”, Severus irvisti. Hän pystyi hyvin kuvittelemaan sen seuraukset.
”No voithan sinä yöpyä kotonasi pari yötä? Mieti nyt, oltaisiin niin kuin kesällä. Voitaisiin viettää aikaa yhdessä ilman, että kukaan vetää hernettä nenään”, Lily yritti, ja lopulta Severus myöntyi.
”No jos pari päivää.. Ainahan voi toivoa, että isä on jossain muualla.”
”Selvä!” Lily sanoi innoissaan. ” Laitellaan vaikka pöllöjä asiasta vielä, jos ei ehditä tapaamaan. Minä olen varmaan aika kiireinen huispauspeliin saakka”.
”Joko suostut pukeutumaan vihreään katsomossa?” Severus kysyi, ja nauroi Lilyn murhaavalle katseelle.
”Eihän Luihuinen edes pelaa seuraavassa pelissä”, hän vastasi silmiään pyöritellen.
”Mutta huispauspokaali on jo käytännössä meidän”, Severus totesi .
”Joissain asioissa sinä olet kyllä aivan liian itsevarma”, Lily virnisti, ja heilautti kättään hyvästiksi, kun he erosivat linnan ovella.

Severus jatkoi matkaansa pihalla seisoskelevien Luihuisten luokse hymyillen itsekseen. Lily oli valinnut hänet, kaikesta huolimatta. Ja he olivat suudelleet. Hänen onneaan varjosti ainoastaan jästisyntyisyys, ja se miten se vaikuttaisi hänen Luihuiskavereidensa suhtautumiseen. Hän ei kertoisi siitä vielä heille, mutta joskus kyllä. Severus tervehti ystäviään, liittyi heidän seuraansa ja haaveili tulevaisuudesta, jossa häntä arvostettaisiin niin, ettei kukaan enää välittäisi kenen kanssa hän seurustelisi.

***

Lily istui sängyllään pyöritellen sulkakynäänsä. Hän hymyili itsekseen, ja mietti miten aloittaisi Severuksen kirjeen. He eivät olleet nähneet moneen päivään, kuin ohimennen. Nytkin, kun Lilyllä olisi ollut vapaailta, oli Severuksella tulossa yöllinen tähtitiedon tunti, johon piti valmistautua. Hän pohti, mainitsisiko, että Rohkelikolla oli Korpinkynnestä saavutetun voiton jälkeen mahdollisuus huispauspokaaliin, ja että vaikkei olisikaan, Luihuinen saattaisi hävitä Puuskupuhille. Lily kuvitteli hetken Severuksen keksimässä kuumeisesti nasevaa vastakommenttia ja hymyili taas.
V.I.P kokeisiin oli enää reilu kuukausi, ja sen jälkeen työtahti hellittäisi. Ja sitä ennen olisi pääsiäisloma. Lily hymyili muistellessaan heidän edellistä tapaamistaan järven rannalla. Itse asiassa hän oli viime aikoina hymyillyt lähes jatkuvasti. Ja saanut tytöiltä tietäväisiä vilkaisuja siitä hyvästä. Se hymyilytti Lilyä vielä vähän enemmän, ja lopulta hän ravisti päätään huvittuneena. Tällainen hymyileminen ja haaveileminen ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Se oli Nellien juttu, ei hänen. Hänhän oli aina se, jolla oli jalat tukevasti maan pinnalla.

Samassa makuusalin ovi heilahti auki, ja Mary ryntäsi sisälle pidellen kädessään pergamenttia.
”Sain kutsun! Kuhnusarviolta!” hän hihkaisi. ”Hän haluaa esitellä minut Henkipään Harpyijoiden kapteenille! Miten.. mistä hän tiesi, että haluaisin päästä ammattilaiseksi? Ja miksi nyt?”
”Onneksi olkoon!” Lily vastasi, iloisena ystävänsä puolesta. ”Sinä pelasit loistavasti viime pelissä, hän oli katsomassa. Ja sinähän kerroit siitä ammatinvalintakeskustelussasi, ehkä hän on kuullut McGarmiwalta?”
”Niin.. tämä on kyllä mieletöntä! Onneksi hän tuli katsomaan sitä peliä, se oli paras pelini ikinä! Tällainen mahdollisuus.. vau!”

Lily virnisti Maryn intoilulle.
”Vaikkei hän olisikaan kutsunut sinua, Smith olisi luultavasti tehnyt sen”, hän totesi. Mary pyöräytti silmiään.
”Mitä seitsemäsluokkalainen luihuinen näkisi viidesluokkalaisessa jästisyntyisessä rohkelikossa?”
”Hauskan, urheilullisen ja fiksun tytön, joka on lisäksi huippuhyvä huispaaja?”
”Imartelija. Miksi sinä muuten kutsut häntä edelleen sukunimellä? Jos te kerran olette kavereita?”

Lily tirskahti.
”Muistatko miten tutustuin häneen? Hän auttoi minua, kun olin eksynyt linnan käytävillä, ja silloin hän esitteli itsensä vain sukunimellä. Ja koska olin ujo ja hiljainen, en uskaltanut kysyä hänen etunimeään, vaikka me juteltiinkin silloin tällöin”.
”Sinä? Ujo ja hiljainen?” Mary pyöräytti silmiään.
”No olin silloin vähän ihastunut häneen”, Lily myönsi.
”Mutta et ilmeisesti enää?”
”Hän ei ole ihan minun tyyppiäni”, Lily virnisti. ”Mutta mene ihmeessä juttelemaan hänelle viimeistään sitten Kuhnusarvion luona. Minusta tuntuu, että teillä saattaisi synkata”.
”Ehkä”, Mary vastasi hieman epävarman oloisena. ”Entä kuinka sinä, ja Kal.. Severus?”
”Hyvin”, Lily vastasi hymyillen jälleen. ”Mutta me tosiaan päätettiin, että pidetään tämä seurustelu salaisuutena ainakin hetken aikaa. Muistatko mitä tapahtui, kun Maisri Wilson ja Jacob Murray alkoivat seurustella? Annetaan muiden kuvitella, että me ollaan edelleen vain ystäviä, ainakin toistaiseksi”.
”Ihan hyvä vaihtoehto, minusta tuntuu, että aika monella saattaisi olla jotain teidän juttua vastaan, varsinkin hänen kavereillaan..”
”Niin”, Lily huokasi.
”Mutta sinä uskot tosissasi, ettei Severus ole samanlainen?” Mary kysyi irvistäen. Lily katsoi häntä pahasti. Mary ei edelleenkään pitänyt Severuksesta, mutta ei enää haukkunut tätä ihan niin avoimesti Lilyn läsnäollessa.
”Uskon”, Lily totesi tiukasti. ”Minulla oli omat epäilykseni, mutta.. muistatko kurpitsaillan?”
”Jep, eikö hän silloin nimenomaan –”
”Ei. Hän ei tehnyt mitään. Itseasiassa minä olin loikannut hänen kimppuunsa ja suudellut häntä, ja sen jälkeen pökertynyt”.
”Mitä?!”
”Jep. Ja tässä tulee paras osuus; Severus ei kertonut siitä suudelmaosasta minulle, koska hän pelkäsi, että olisin vihainen hänelle sen takia”.
”Ja sinä et ole?”
”Hei, minä kävin hänen kimppuunsa, suutelin häntä.. se oli muuten hänen ensisuudelmansa.. ja hän luuli, että MINÄ olisin vihainen hänelle. Minusta hänellä oli suurempi syy olla vihainen.”
”Mutta ethän sinä tiennyt yhtään, mitä teit. Sinuthan oli humattu.”
”Jep. Eikä hän käyttänyt sitä hyväkseen, tai suuttunut. Hän yritti estää minua tekemästä mitään typerää. Jos hän olisi samanlainen, kuin se porukka missä hän liikkuu.. olisiko hän silloin tehnyt niin? En usko. Ja hän antoi minun letittää hiuksensa”, Lily virnisti leveästi, vaikka punastuikin heikosti. Mary pyöräytti silmiään.
”Hän.. No, sinä ilmeisesti ihan oikeasti pidät hänestä, mutta minä en.. ihan totta, olen kuullut kuinka hän on kutsunut muita jästisyntyisiä. Miksi sinä olisit poikkeus?”
”Älä jaksa. En ole ikinä kuullut hänen kutsuvan ketään kuraveriseksi.. Hän vetää sellaista roolia luihuisten kanssa. En pidä siitä, mutta he ovat minun lisäkseni hänen ainoita kavereitaan. En voi laittaa häntä valitsemaan meidän välillä”.

”Sinä sen parhaiten tiedät”, Mary totesi hetken kuluttua vältellen ja vaihtoi sitten puheenaihetta. ”Saan muuten kutsua sinne Kuhnusarvion juttuun yhden kaverin. Pyydän Nellietä, koska se hänen Jacobinsa ei ilmeisesti pyytänytkään häntä”.
”Täh, miksei?” Lily kysyi yllättyneenä. Nellie oli viimeaikoina viettänyt todella paljon aikaa Puuskupuhien seurassa, ja kaikki näytti olevan hyvin hänen ja Jacobin välillä.
”Jaa-a. Hän ei ole kuulemma menossa ollenkaan”, Mary irvisti. ”Haiskahtaa idioottimaiselta tekosyyltä, sanonpahan vaan. Mutta Nellie uskoi häntä”.
”Sitten meidän on paras luottaa hänen arvostelukykyynsä”, Lily totesi, viitaten enemmän omaan tilanteeseensa kuin Nellien. Maryn olisi paras vielä joskus alkaa luottaa hänen arvostelukykyynsä Severuksen suhteen.

Otsikko: Vs: Ray, a drop of golden sun (K-13) [VIHDOIN JATKOA 8.9.]
Kirjoitti: Suklaamurukeksi95 - 15.10.2012 22:51:59

On ihan ymmärrettävää, että aina ei ole aikaa kirjoittamiseen, kun sinullakin on se oma elämä Finin ulkopuolella xD Kiitos kuitenkin tooodella paljon, että olet jatkanut tätä heti, kun siihen olit kykeneväinen/ehtiväinen :D

Vähän jännitin, kuinka saat kirjoitettua tätä eteenpäin ilman mitään liian imelää, mutta onnistuit loistavasti!

Kirjoitat edelleen hienosti, mutta voisit vähentää virkkeen aloittamista konjunktiolla, kuten 'ja' sanalla :P Sana kuin ei myöskään ole taipuvainen yhteistyöhön pilkun kanssa: kuin ja ennen kuin ilman pilkkua!

Työsi todella kantaa hedelmää, kiitos tästä^^

Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Miriam - 10.07.2011 22:35:17