Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Pinkkura - 02.02.2011 06:13:37

Otsikko: Syksyn lehdet kuihtuivat | K11, Hermione Granger
Kirjoitti: Pinkkura - 02.02.2011 06:13:37

Kirjoittaja: Pinkkura, eli minä.

Ikäraja: K11

Päähenkilö(/Paritus): Hermione Granger (Hermione/Ron, jos rivien välistä jotain saa ajateltua.)

Tiivistelmä: Puu ei enää ruoki lehteään..

Varoitukset: Itsemurha epätarkasti kuvailtuna.


A/N: Kuvailee Hermionen epätoivoa Ronin kuoltua [sensaatteitseajatellamissäjamilloin] ja sitä kuinka Hermione ei voi elää ilman poikaa. Virheistä saa syyttää vain & ainoastaan minua, betaa ei ollut. Saan kiittää ystävääni sanasta lehti, joka toimi inspiraationani tässä. Kommenttia toivoisin  ;D

Syksyn lehdet kuihtuivat



Puu ei enää ruoki lehtiään, elämänvoima katoaa niistä hitaasti ja ehdottoman varmasti.
Hetken lehdetkin kukoistavat, ylpeilevät väreillään, lopulta kuitenkin maahan pudoten.
On väärin, että kaikki kaunis katoaa, vaikka vasta aikanaan.


***


Syystuuli hulmuttaa hiuksiani, kyyneleet valuvat pisaroina alas poskiltani, niinkuin veri pitkin ranteitani. Palelen. Minun aikani on lopussa, olen yksi niistä lehdistä joilta katkaistiin ravinnon saanti, jotka tiputettiin alas puusta, joita ei enää tarvittu. Masentavaa suorastaan..

Elämänvoimani on imetty tyhjiin, toiveeni ovat kuolleet. Sydämessäni loisinut pahuus peitti valon pimeään tyhjyyteen jo aikaisemmin, kestin sitä vain takiasi.. Rakkaus kuoli lopullisesti, lämpö poistui.


***


Ensimmäiset pakkaset.. Ruumiini hautautui kuuraan kuolleiden lehtien tavoin.
Veri oli kuivunut ihooni kiinni, tahrinut minut. Kyyneleet olivat jäätyneet poskilleni ja kaulalleni, muistuttaen ainoasta inhimillisestä asiasta mitä minusta oli Kuoleman saapuessa enää jäljellä.

Viimeiset aurigonsäteet tanssivat kuoreni ympärillä pilkaten, kukaan ei kaipaa minua.

Otsikko: Syksyn lehdet kuihtuivat
Kirjoitti: Lils - 08.06.2011 02:53:03

Tässä oli mielenkiintoinen idea. Usein Ron kuvataan sellaiseksi höpsykäksi ja Hermione villapaitavaimoksi vierelle, ja ne traagiset rakkaustarinat taas ovat veristä ja yksinäisiä kyyneleitä täynnä olevia Dramioneja. Tässä se Ronin kuolema oli ehkä jännittävämpi yksityiskohta, tai olisi ollut edes tulkinnanvaraisena, mutta näin auki jäävänä se oli lähinnä häiritsevä, ja vei keskittymiskykyä itse tunnekuvaukselta. On hienoa, miten kaikkea aina ei kerrota, mutta juurikin se, että tämä fic näytti siltä, niin kuin itse kirjoittajakaan ei tietäisi – ja sitä ei ehkä saisi niin näyttää.

Pidin siitä runollisemmasta asettelusta, joka tässä oli mukana. Keskitys näytti ensisilmäyksellä ehkä turhan trailerimaiselta, mutta se teki tästä kevyemmän, väljemmän ja roikkuvamman, todellakin ehkä runollisemman. Lauserakenteet olivat hyvin pitkälti samankaltaisia; kevyitä, hapekkaita, ilmaan roikkumaan jääviä. Sellaisia, joita oli helppo kuulostella vielä jälkeenpäin. Pidin varsinkin hyvin monesta sanavalinnastasi, esimerkiksi siitä, miten et käyttänyt lopussa "ruumista" tai jotain yhtä tönkköä, vaan korostit sekä sitä hahmon, tunnelman että syksyn herkkyyttä ja haurautta käyttämällä sanaa "kuori". Sellainenkin vaikuttaa paljon.

Kuitenkin juurikin se virkkeiden pieni määrä ja mahdollinen runosuonisuus asettaa kovat paineet; tässä tuntui olevan osittain sellaista läpihuutojutun mainetta. Kun idea on selvä mutta sanoja noin vähän, ehkä niihin sanoihin täytyisi panostaa vielä enemmän (ei sillä, ettei näihin olisi – ficcisi on kyllä hyvin hiottu ja nätti), ehkä niitä pitäisi parantaa, hio, tehdä vielä vielä enemmän niiden eteen. Ehkä niihin tarvitsisi vielä sellaisen kielellä leikittelevän, persoonallisen säväyksen, että ne todella jäisivät mieleen muutamaa minuuttia pitemmäksi ajaksi.

Tämä oli mielenkiintoinen, kiitos tästä!