// Alaotsikko: Lily/Severus; One-shot/Angst; S
Title: Luen totuuden turhan välistä
Pairing: Lily/Severus
Genre: Angst
Rating: S
Summary: Severuksen mietteet, Lily on poissa.
A/N: Tällainen itselle vähän erilaisemman puoleinen teksti, inspis tuli niistä kaikenlaisista teksteistä etc, joihin on piilotettuna jokin viesti tiettyihin sanoihin. Tässä on neljä raapaletta, joista poimittu jokaisesta sen pääteema, eli yksi lause.
Osallistuu FanFiction1o - haasteeseen henkilöllä Lily Evans, ja sanalla o7. Taivas .
*
Luen totuuden turhan välistä
Syksyn punainen lehti tippui, leijaili maahan, punaiset olivat hiuksesi ja olivat aina olleet, kun kuuntelit hiljaisuutta aina, et antanut melun rikkoa sitä.
Huulillasi oli hymy, silmäsi katsoivat tyhjyyteen - ja aina.
Syyskesän aurinko paistoi ja katsoit merta - minä katsoin sinua, niin kuin aina katsoin, katson yhä, tahdon nähdä vaikken näe.
Tunnen tuulen ihollasi, omallani en, veit sen pois savun saattelemana.
Olen vierelläsi, vaikka et huomaa, olemme yhtä ja aina olleet - olimme ikuisesti.
Et sano sanaakaan - sen kaiku on ainainen, ääni puhuu taioista, ääni kietoo sinut ympärilleen.
Ja nouset pois, en huomaa, et sinä itsekään.
Sinä sytytit auringon ja olit noita.
*
Tuuli ulvoi korvissani ja olit vieressäni - leijailit, kävelit hiljaisuuden vangiten sydämeesi, olit helle keskitalvella.
Vasemman käteni tunnottomuus sinun sydämesi nyrkissään tuntee - sinä et tunne ketään, koska et katso.
Haistan huulillani ja maistan sielullani tietäen sinun olevan siinä, vaikka matkan pää häämöttää koska tiedän kaiken päättyvän.
Otan kätesi omaani mutta en tunne kosketusta vaikka kosken sinuun yhä uudestaan - et katso minuun, vieläkään, et koskaan katso.
Sanoin tule viereeni, enhän halua olla yksin, huulillasi hymy kertoo - ei ole aikaa.
Punaiset hiukset käskevät jouduttamaan matkaa tuonne eteenpäin, sinun edessäsi.
Minuutti ja kaksikymmentä - aika on tappava miekka.
Sinä loit varjon ja olit noita.
*
Vien itseni luoksesi, etkä näe silmilläsi vaikka minä näen, vihreän ja punaisen, loistavan syyskesän.
Aurinko ei laske tänään - yö saapuu kohta nuhtelemaan.
Tunnin viimeinen henkäys on käsillä, mutta yhä huulillasi sanomatta mitään, sanoin kuuntele ääniä, mutta sinä kuuntelit hiljaisuutta.
Valoissa en näe eteeni, pimeydessä katson hymyäsi etkä vieläkään näe minua enkä tahdo kertoa itselleni miksi.
Elämäni on väritön ilman punaista ja vihreää, aurinko nousi tänään, huomisesta en tiedä.
Kellotaulun viisarit ovat vanhat ja vääntyneet, koska emme katso aikaa, eihän välillämme ole sitä.
Yritän katsoa sinua silmiin nähdäkseni, mutta suljit jo silmäsi eilen - hetkeksi.
Sinä katsoit kuuta ja olit noita.
*
Seisoin vierelläsi, valvoin untasi syvää johon olit vaipunut jo aikaa sitten - vaan mietin milloin heräät ja palaat avaten suusi.
Ääni sanoo sisälläni - olet poissa, mutta ethän sinä koskaan ole minulle ollut, vaan olit aina tässä ja tiedän sinun olevan yhä.
Ääneni kävi jo käheäksi yrittäen rikkoa ilman ympärilläni, joka tahtoi tukahduttaa sanani.
Pilven muoto taivaalla näyttää tähdenlennon haamua, joka lensi edellisenä yönä - tänään en näe kuunsirppiä valossa.
Toiveeni on pieni, tahdon rakkauden vahvistamana puhua äänetöntä kieltä vailla tarkoitusta.
Kuuntelet minua, olen varma siitä vaikket ehkä kuulekaan.
Lehtiä tippuu enemmän, käteni vapisevat aamun sarastaessa.
Sinä toit aamun ja olit noita.
*
Syksyn lehti oli aurinko, niin kuin tunnen savun vierelläsi - sen ääni kietoo ympärilleen ja pois.
Olit tunnottomuus, koska et vieläkään tule eteenpäin.
Vien punaisen syyskesän huulillasi eteeni ilman kellotaulun aikaa.
Olit poissa jo tähdenlennon valossa.