Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Solembum - 15.01.2011 10:52:40
-
Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit siis
Genre: Romance, Huumoriparodia
Rating: K11
Pairing: Alec/Magnus, Clace
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Vampyyrit ovat polttaneet Magnuksen asunnon ja Mag joutuu yökyläilemään Instituutille ja vähän muuallekin
A/N: Haha tää on teille kaikille Malecin ystäville, erityisesti Neithanille kun jaksoi perään kysellä. Hope so onnistuin. Kommentteja toivoisin rakkaat
Yökyläilyä on tähän mennessä suurin projektini, jota häpeän, mutta josta olen myös salaa ylpeä.
Kirjoitustyyli vaihtelee ficissä hieman, sillä olen kirjoittanut tarinaa siitä lähtien, kun aloitin ficcailun ja viimeinen osa on kirjoittamatta edelleen.
Yökyläilyä
Litimärkä Magnus seisoi pahantuulisena Instituutin lasisella pääovella jäätävän tuulen pelmuttaessa hänen tahmaisille piikeille suittuja pikimustia hiuksiaan. Hänellä oli yllään avonainen, armeijamallinen takki, jonka peilinkirkkaat napit kimmelsivät pienten tähtien lailla katulamppujen himmeässä hehkussa ja tiukat, mustat farkut, joiden tummien mutaroiskeiden täplittämiä lahkeita kiersivät metallinhohtoiset vetoketjut. Hänen sateenkaarenkirjavan t-paitansa kangasta halkoi rispaantuneiden repeämien ja kuivuneiden veritahrojen epätasainen verkko. Kaulaansa Magnus oli kietonut siniraidallisen kaulahuivin lukemattomine hapsuineen. Hädin tuskin maataviistävän takin alta pilkistävien leorardikuvioisten nyörinilkkurien kuraiset kärjet irvistivät kohti pilvistä yötaivasta.
Voi paska, Magnus ajatteli epätoivoisena ja tunsi pakottavaa tarvetta hakata päätään Instituutin sileän marmoriseen seinään, näytän sulaneelta tyhjyridemonilta!
Magnus painoi mitäänsanomattoman metalliritilän reunasta sojottavaa ovisummeria kynnenkärjellään ja kietoi takkinsa kärventyneen helman tiukemmin ympärilleen. Magnus irvisti itsekseen – oli niin hänen tuuriaan joutua anomaan armoa ylpistelevien varjometsästäjien ovella, polvistumaan heidän jumalallisen pyhien jalkojensa juureen viimeisenä toivonaan, nuolemaan heidän enkelivoimaa säteileviä varpaitaan seinät omaavan turvapaikan toivossa.
Hän pyyhkäisi likaiset kasvonsa vähintäänkin yhtä likaiseen kämmenselkäänsä ja työnsi kylmästä kohmettuneet sormensa ei-niin-lämpimien hihansuidensa suojiin – hihojen laskoksista karisi tuhkaa Instituutin kosteille marmorilaatoille. Magnus huokaisi ja potkaisi turhautuneena harmaata mössöä – asuntonsa jäänteitä, hän ajatteli katkerana. Tahmea tuhkapuuro hänen kengänpohjassaan sisälsi kaiken, mitä hän oli koskaan omistanut; mukaanluettuna myös poloisen Puhemies Miaun, joka oli saanut traagisesti surmansa tuhopoltossa.
Nyt ei vampyyreille kunnian kukko laula, Magnus ajatteli puhtaan kostonhimon pilkahdus vinossa silmäkulmassaan. Hän puristi kätensä nyrkkiin – terävät kynnet kaivautuivat kivuliaasti hänen kämmeniinsä. Velhon kauna ei koskaan katoa – vaviskaa saastaiset Yön lapset!
”Kuka hitto siellä elämöi tähän aikaan yöstä? Täällä ihmiset yrittävät nukkua!” rykäisi vanhanaikainen metalliritilä.
”Isabelle?” Magnus kumartui ritilän ääreen.
”Pitääkö siihen oveen liimata Instituutin aukioloajat?” ritilä rääkäisi.
” – älä revi hiuksia päästäsi”, Magnus mutisi.
”Sillä ei; me emme huhuista huolimatta päivystä vuorokauden ympäri!” ritilä pauhasi. ”Jäikö jotakin vielä epäselväksi?”
”Mutta – ”
”Palataan asiaan aamulla”, ilmoitti ritilä koppavasti.
”Päästä minut sisään, Isabelle!” Magnus kiljui niin kovaa kuin kurkusta lähti.
”Magnus?” särähti ritilä hämmästyneenä. ”Minä luulin – ”
Magnus huokaisi päätään pudistellen. ”Avaa nyt vain se ovi.”
*
Magnus istui jalat ristissä Instituutin sairaalamaisen steriilin olohuoneen valkoisella sohvalla ja hörppi haaleanlämpöiseltä tiskivedeltä maistuvaa mustaherukkateetä kristallinkirkkaasta shottilasista. Suu apposen avoinna haukotteleva Isabelle retkotti pienessä nojatuolissa häntä vastapäätä muistuttaen erehdyttävästi vastaherännyttä koomapotilasta, joka oli uinunut unohduksessa vähintäänkin viimeiset kymmenen vuotta. Isabellen mustat hiukset valuivat takkuisena hamppuköytenä vasten hänen pitsisen yöpaidan verhoamaa selkäänsä ja hänen silmiensä alle kaartuivat tummat, massiivisesta univelasta kielivät varjot.
Olohuoneen ovi raottui hitaasti vaimean narahduksen saattelemana. Kuin sanattomasta sopimuksesta Magnus ja Isabelle kääntyivät kyräilemään kutsumatonta kuokkavierasta – kasvoiltaan kalmankalpeaa Alecia, jolla oli yllään nukkaantunut, siniruudullinen flanellipyjama. Alecin tummat hiukset sojottivat pystyssä hapsottavana harakanpesänä tämän haroessa sormenpäillään kurittomia suortuvia siristeleviltä silmiltään. Alec hipsi äänettömästi kynnyksen yli hämärään olohuoneeseen sulkien oven jäljessään.
Shottilasi Magnuksen kädessä tärisi uhkaavasti Alecin merensinisten silmien katseen tavoittaessa hänen kuravellin kuorruttaman hahmonsa sohvannurkalla. Paska paska paska, Magnus kirosi mielessään epätoivoisena. Miksi hänen täydellisen pikku varjometsästäjärakastajansa täytyi aina hilata suloinen takapuolensa juuri sinne, missä sitä ei todellakaan kaivattu?
”Hei”, Magnus mutisi toivoen Instituutin putipuhtaan lattian nielaisevan hänet syövereihinsä nikottelematta.
”Mitä hittoa sinulle on tapahtunut?” Alec kiljaisi toivuttuaan järkytyksestä ja lakosi hervottomana Magnuksen viereen sohvalle.
”Kroolasin helvetin lieskoissa”, Magnus murahti. Isabellen unisen katseen välttäessä hän kippasi lasinsa yököttävän sisällön lähimpään kukkaruukkuun nuutuneiden palmuvehkojen ravinnoksi.
Alec mutristi huuliaan huolestuneena ja tarttui salamannopeasti Magnuksen ranteeseen käätäen kärähtäneen kämmenen näkyville. Alec henkäisi hämmästyksestä. ”Mitä – ”
”Juhlintaa Brooklynin vastuuttoman päävelhon tapaan.” Isabelle nakkeli niskojaan.
Magnus mulkaisi Isabellea loukkaantuneena. ”Iilimatoja ei ollut kutsuttu!”
”Vampyyreitä?” Alec kuiskasi silitellen hellästi Magnuksen palanutta rannetta.
”'Silmä silmästä, korva korvasta, demonienergialla toimiva moottoripyörä demonienergialla toimivasta moottoripyörästä', kuten Raphael sanoi”, Magnus totesi kiskaisten kätensä Alecin otteesta. ”Minä maksoin karvaasti teidän ja sarkastisen pikku blondinefiliystävänne ratkiriemukkaasta illanvietosta.”
Alec kavahti kauemmas. ”Tarkoitatko – ”
”Teidän nokkela vihkivesitemppunne vei asunnon altani, jokaisen koskaan omistamani muinaisen loitsukirjan, viattoman kissaparkani Puhemies Miaun – rauha hänen muistolleen – ja puolet kämmenteni uskomattoman sileästä ihosta”, Magnus sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Sillä”, hän jatkoi, ”minä en omista demonienergialla toimivaa moottoripyörää.”
Isabellen pikimustista silmistä paistoi myötätunto. ”Anteeksi”, hän kuiskasi syyllisenä. ”En tarkoittanut – ” hänen sanansa jäivät roikkumaan ilmaan.
Vastoin keskinäiselle kanssakäymiselle laatimiaan sääntöjä Alec kapsahti Magnuksen kuraiseen kaulaan ja kitoi kätensä velhon ympärille. ”Olen niin pahoillani”, Alec nyyhkäisi painaen kasvonsa Magnuksen niskaan.
Magnus huokaisi ja puristi Alecin tiukasti rintaansa vasten. ”Tehtyä ei saa tekemättömäksi.” Hän pyyhkäisi Alecin poskella noruvan kyyneleen hellästi hihaansa.
”Kiitollisuudenvelka on painava taakka”, Isabelle sanoi ristien pitkät säärensä vinottain nojatuolin reunalle. ”Ylitsevuotavan kohteliaisuuskoulutuksen läpikäyneinä meidän on kai pakko hyvittää,” hän lisäsi otsaansa rypistäen. ”Jopa Jacen.”
Alec kohotti päätään. ”Sinä voit nukkua täällä, Mag.”
”Velhosi saa sohvan”, Isabelle nyökkäsi hyväksyvästi.
Magnus hymyili surumielisenä. ”Mutta teidän ennakkoluuloiset vanhempanne – ”
”Ovat kotona”, Isabelle täydensi kipakasti. ”Tuon sinulle pehmeimmän untuvatyynyn, joka talosta löytyy Alecin etsiessä vaatekaappinsa tutkimattomista syövereistä kuivan pyjaman.” Isabelle nousi haukotellen ylös, venytteli kangistuneita käsivarsiaan ja luikahti ovenraosta pimeään käytävään.
Alec painoi keveän suukon Magnuksen likaiselle poskelle ja kampesi itsensä ylös tämän sylistä. ”Odota täällä”, Alec kuiskasi ja hipsi hiljaa Isabellen perään.
*
Magnus nuokkui puoliunessa Instituutin valkoisella sohvalla tukahduttavan lämpimään tilkkutäkkiin kääriytyneenä. Hän kääntyi kyljelleen koukistaen vaaleansinisten pyjamahousujen verhoamat jalkansa epämukavalle sykkyrälle ja nykäisi täkin kylmästä kipristeleville varpailleen. Klaavi saisi sponsoroida Instituutille uuden sohvan, Magnus ajatteli väsyneenä. Jos otettiin lukuun valkoiselle kankaalle epähuomiossa eksyneiden kuraroiskeiden lisäksi myös sohvan olematon koko – täydellinen soveltumattomuus kunnolliseen lepoon; olisi sen Inkvisiittoriksi itseään kutsuvan vanhan harpun aika tehdä hallintokautensa ensimmäinen hyödyllinen päätös.
Ja pian sittenkin, pieni sivuääni hänen ylivertaisen nerokkaissa aivoissaan kuiskasi, sillä oleskelusi tässä olohuoneessa saattaa venyä odotettua pidemmäksi. Magnus nielaisi toivottomana – hänen mielensä perukoille pesiytynyt, myötätunnottomaan pessimismiin perehtynyt sivuääni osui kerrankin oikeaan – Instituutin kuhmurainen nahkasohva saattaisi tulevien viikkojen aikana koitua hänen kohtalokseen useammin kuin kerran.
”Magnus?”
Magnus havahtui vellovan itsesäälin täyttämistä mietteistään siristellen silmiään olohuoneen hämärässä. Hän tanssitti sinertäviä kipinöitä sormenpäillään ja onnistui tarkentamaan katseensa yläpuolellaan häilyvään varjohahmoon. ”Alec?”
Alec seisoi epävarmana sohvan jalkopäässä suuri untuvatyyny kainalossaan. ”Minä – ”
”Sinä mitä?” Magnus raakkui kurkku kuivana. Hän hieroi haukotellen unihiekat silmäkulmistaan ja kohottautui istumaan paksujen vällyjen välissä. ”Kauneusuneni – ”
Alec puri huultaan. ” – en saa unta.”
Magnus huokaisi ja levitti käsivartensa. ”Tule tänne rakas.”
Alec ryömi valtavan peittovuoren halki Magnuksen odottavaan syliin ja käpertyi kerälle tämän paljasta rintaa vasten. ”Helvetin kova sohva”, Alec mutisi puoliääneen.
”Loistava huomio – ihailen ylivertaista älykkyyttäsi”, Magnus totesi kuivasti Alecin yönmustia hiuksia silitellen.
”Varjometsästäjän aivokapasiteetti”, Alec sanoi kopauttaen ohimoaan.
”Mistä Jace onkaan jäänyt paitsi”, Magnus kuiskasi hymyillen.
Alec kutitti kiusoittelevasti Magnuksen kylkeä. ”Puhu vain omasta puolestasi.”
”Sarkastisella enkelipojulla on tainnut mennä osa elintärkeästä koulutuksesta ohi korvien”, Magnus jatkoi suukottaen hellästi Alecin poskea.
”Jacen tapauksessa sukurasite hyppäsi muutamalla ikäpolvella kohti hamaa tulevaisuutta”, Alec sanoi totisena.
”Isältä pojalle”, Magnus lisäsi virnuillen.
”Raakaa”, Alec irvisti.
”Aivan vallankumouksellisen nerokkaaseen isäpappaansa tullut.”
”Magnus!” Alec mulkaisi Magnusta vihaisena ja yritti tuloksettomasti vetäytyä irti tämän tiukasta syleilystä.
”Älä suutu, Alec pieni!” Magnus kuiskasi huulet hipoen Alecin korvaa. ”Ivallinen parabatisi lähentelee tuhkatukka-Valentineen verrattuna Mensan kunniajäsenen arvostettua titteliä.”
”Ehkä etanoiden Mensan”, Alec tyrskähti.
”'Nilviäiset ft Jace Morgenstern: vuoden arvostetuin aivokonferenssi mutakuopassa'”, Magnus sanoi hymyillen.
”'Vierailevana tähtenä kuluisuus nurmikenttien tuolta puolen'”, Alec mumisi haukotellen.
Magnuksen hymy leveni.”'Professori Morgenstern ja limafilosofian mielenkiintoinen historia.'”
”'Vapaa pääsy vain psyykkisesti vajaille'”, Alec lisäsi.
”'Taatun puuduttava kokemus – unohda univaikeudet'”, Magnus vilkaisi Alecia vihjailevasti.
”En ole niin epätoivoinen”, Alec sanoi tukahduttaen haukotuksen, ”vielä.”
”Myöhäinen ajankohta todistaa valheellisia väitteitäsi vastaan, Alexander.” Magnus kohotti kulmiaan. ”Vanhemmilleen kuuliaset varjometsästäjät eivät tavallisesti kuku jalkeilla enää aamun aikaisilla pikkutunneilla.”
Alec vakavoitui. ”Voinko – voinko nukkua vieressäsi?” hetkeäkään harkitsematta Alec sylkäisi sanat suustaan.
”Kokovartaloinvalidisoivalla sohvalla?” Magnus kysyi hämmästyneenä. ”Vapaaehtoisesti?”
”Sinun vieressäsi, Mag”, Alec kuiskasi punastuen. ”Selkärankamurtuma siitä hyvästä on vain valitettava kaupanpäällinen.”
”Ihanan romanttista, Alec”, Magnus mumisi suudellen Alecin kaulaa. ”Alat edistyä.”
Puna Alecin poskilla syveni. ”Et kerro Jacelle.”
”En toki, Alec rakas”, Magnus virnisti.
”Kiitos.”
”Isabellelle sen sijaan saatan lipsauttaa”, Magnus pohdiskeli puoliääneen. ”Se tyttö osaa arvostaa todellista romantiikkaa.”
”Magnus!”
” – mutta vain painostuksen alaisena”, Magnus lisäsi hymyillen ilkikurisesti. ”Tai umpitunnelissa.”
”Tuomitsit juuri itsesi tipattomalle tammikuulle”, Alec uhkasi survaisten sormensa Magnuksen kylkeen.
”Olen lankeamaton absolutisti!” Magnus vannoi kylkeään pidellen.
”Tai muuten.”
Magnus haukotteli leveästi. ”Aika painua pehkuihin, pikku sinisilmä, tai aamun tullen kasvoihisi on kairautunut turhankin paljon sinelmiä.”
Alec tuhahti. ”Sohvalleko?” hän varmisti vilkaisten Magnuksen kuivuneen kuran juovittamia kasvoja.
”Tarjous hyväksytty”, Magnus kuiskasi kohottaen peitonkulmaa.
*
Ilmestynyt:
19/20
-
MALEEEEEEEEEEEC! <3<3
Hihhii, piristit aamuani, kiitos rakas. Arvaa muuten tekikö mieli hyppiä ympäri taloa, kun huomasin, että olit omistanut tän (myös) mulle ;DD
Rakastan tätä. Malecisi on vain niin kertakaikkisen suloista. Idea on ihuna ja vuorosanat yms. sopivia. Hahmot ovat IC, tosin en olisi Raphaelista uskonut, että hän polttaisi velhon asunnon! Taitaa olla tyhmempi kuin kuvittelin....
Pari pientä kirjotusvirhettä oli, mutta toisen kadotin.
”Varjometsäsätäjän aivokapasiteetti”,
Magnus huokaisi ja levitti käsivartensa. ”Tule tänne rakas.”
Alec ryömi valtavan peittovuoren halki Magnuksen odottavaan syliin ja käpertyi kerälle tämän paljasta rintaa vasten.
Tämä sai aikaan 'Awwwwww' reaktion. Niin suloista. Tui tui!
olisi sen Inkvisiittoriksi itseään kutsuvan vanhan harpun aika tehdä hallintokautensa ensimmäinen hyödyllinen päätös.
Tälle repesin, mutta onneksi olen tottunut kantamaan jesaria mukana ;D
'Nilviäiset ft Jace Morgenstern: vuoden arvostetuin aivokonferenssi mutakuopassa'
Jesaria kansalle!!
Tosta dialogista tuli muuten mieleen Nudistivelho x)
”Kokovartaloinvalidisoivalla sohvalla?” Magnus kysyi hämmästyneenä. ”Vapaaehtoisesti?”
”Sinun vieressäsi, Mag”, Alec kuiskasi punastuen. ”Selkärankamurtuma siitä hyvästä on vain valitettava kaupanpäällinen.”
Lisää awwittelua parin naurun tyrskahdyksen säestämänä.. :33
”Isabellelle sen sijaan saatan lipsauttaa”, Magnus pohdiskeli puoliääneen. ”Se tyttö osaa arvostaa todellista romantiikkaa.”
”Magnus!”
” – mutta vain painostuksen alaisena”, Magnus lisäsi hymyillen ilkikurisesti. ”Tai umpitunnelissa.”
Okei, ehkä lopetan quottailun ennen kuin kopioin koko ficin tähän.
En malta odottaa jatkoa ; )
-
AWWWWWW sun kommentti ;'DDD
Voi kiitoskiitos Neithan!!!
Oioioi oon niin onnellinen että tykkäsit ;)
Lupaan ja vannon että saan sen jatkon kyllä aikaseks oi siitä tulee niin myötähäpeä-hahaha naurattaa - tyylinen juttu että ihmiset kuolette!
*sponssaa jesarit*
Kiitos vielä kerran, rakkahin vakilukijani, jumaloidaan malecia yhdessä xD
*moottorisaha kouraan ja veri lentää - ahahaha Raphael KUOLEE!!*
-
Genre: yhä edelleen muka-angsti, huono huumori, siirappifluffy ;)
A/N: Ja jatkonkin saat taakaksesi Neithan! (koska ainoana jaksoit kommentoida) toivottavasti miellyttää ees jollain tasolla.
Kertokaahan jos jatkoa kaipailette! ;)
Yökyläilyä, osa 2
*
Hakkaava päänsärky ravisteli Magnuksen hereille varhaisen kukonlaulun aikaan – tai pikemminkin täysin sävelkuluttoman linnunlaulun, Magnus ajatteli vaikeroiden, sillä Lightwoodit eivät omistaneet ainuttakaan koreaa kiljukaulaa omasta takaa. Ilmisesti se ruppuinen Inkvisiittorirusina oli vuosia sitten diktaattorin elkein vallankahvaan tarttuessaan päättänyt uudistaa ympäri maailmaa sijaitsevien Instituuttien herätyskellopolitiikan kertaheitolla – jokaiseen torppaan oli hankittu yksissä tuumin uudenaikainen puutarhakongi tai, Magnus lisäsi katkerana, juoppohullu puluparvi.
Pikkulintuja Instituutin räystäällä nimittäin riitti vaikka millä mitalla – vinkuvasta tirskutuksesta päätelleen välikatolla olivat käynnissä vähintäänkin kaikenkarvaisen tirppayhteiskunnan ylellisen matotarjoilun omaavat sukujuhlat. Magnus kohotti varovaisesti kuin drevakkidemonin leveisiin leukoihin juuttunutta päätään lysähtäen sekunnin mitättömimmässä murto-osassa takaisin vällyvuoren uumeniin jyskyttävän kivun kairatessa hänen ohimoitaan. Magnus henkäisi syvään ja avasi vaivalloisesti räpsytellen vasemman silmänsä kohtaamaan pellavaverhojen raosta pilkottavan, armottoman kirkkaan auringonpaisteen. Hyvinkin todennäköisestä sokeutumisen mahdollisuudesta huolimatta Magnus uhmasi ääneenlausumattomia luonnonlakeja räväyttämällä myös pirullisessa auringonpaisteessa häikäistyneen kissansilmänsä vastentahtoisen kumppanin tervehtimään uutta päivää.
Magnus haukotteli leveästi painaen kasvonsa tyytyväisenä tuhisevan Alecin pörröiseen hiuspehkoon ja suukotti tätä kevyesti poskelle. Magnus silitti sormenpäillään tiukalle kerälle kylkeään vasten painautuneen varjometsästäjän selkää kuljettaen malttamattomia huuliaan pitkin tämän suloisen makealta tuoksuvaa kaulaa. Magnus kosketti hellästi Alecin ristiselän pehmeää ihoa, paljasta kaitaletta, joka pilkotti kalpeana tämän kutistuneen flanellipaidan helman alta. Alec ynähti unissaan ja kiersi käsivartensa automaattisesti Magnuksen vyötäisille. Magnus hymyili huulet Alecin kaulakuopassa ja veti pienen varjometsästäjänsä lämpimään syliinsä unohtaen täysin nerokasta pääkoppaansa ruoppaavan tuskan.
”Herätys!”
Olohuoneen mitäänsanomaton puuovi paiskautui korviavihlovan rusahduksen saattelemana vasten väritöntä kiviseinää seinälle huolella ripustettujen Lightwoodin suvun mustavalkoisten, hiilellä viimeisteltyjen perhepotrettien rymähdellessä jykevine kehyksineen käsinpuhalletut antiikkilasit helisten kylmälle kivilattialle.
”Voi paska”, mumisi Jace nojaten syyllisenä kädet halistuneiden farkkujensa taskussa vasten kärsinyttä ovenkarmia. ”Maryse vähintäänkin tapattaa minut tästä hyvästä.”
”Rakastettu Inkvisiittorinne varmasti tarttuu tuumasta toimeen saadessaan peroksidiblondipääsi muiden metsästysmuistojensa seuraksi hienostelevan salonkinsa seinälle”, Magnus raakkui raastaen katseensa irti Alecin kasvoista.
Alec haukotteli painaen viileän nenänpäänsä Magnuksen niskaan. ”Käske se katuporamiehen olla hiljaa”, Alec mutisi sekavana. ”Onko sen joka helvetin aamu pakko kaivaa vehkeensä esiin jo puoli kuudelta?”
Jacen silmät levisivät hänen paikallistaessaan Alecin siniruudullisen hahmon Magnuksen viereltä. ”Homotoimintaa julkiseen oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa”, Jace rykäisi kiusaantuneena kyräillen Magnusta vaalean hiusverhon takaa. ”Vaan missä varoitustaulut?”
”Täällä nukuttiin ennen kun tungit paisuneine egoinesi epätoivotulle visiitille”, Magnus mulkaisi Jacea pahantuulisena.
”Vie se pora pois!” Alec valitti laskien kätensä omistavasti Magnuksen kapeille lanteille. Jace pyöritteli villisti silmiään.
Magnus huokaisi. ”Rakas – ”
”Huomenta!” Isabelle pyyhälsi paikoilleen oviaukkoon jähmettyneen Jacen ohitse paksu palmikko vanavedessään liehuen.
”Kurista se kalkkuna!” Alec jupisi murhanhimoisena.
”Magnus – ” Isabellen kasvoilta paistoi paniikki. ”Mitä hittoa Alec täällä tekee? Äiti ja isä ovat – ”
”Kotona”, totesi Maryse Lightwood kylmästi harppoessaan vihaisena olohuoneeseen vilkaisten lattialla kimmeltäviä lasinsirpaleita. Hän kääntyi Jacen puoleen. ”Olet vaikeuksissa, nuorimies.”
”Mutta sehän oli – ” Jace marisi lysähtäen toivottomana steeriilin valkoiseen nojatuoliin. ” – vahinko.”
”Käsittelemme täysin tahallisesti aiheuttamasi joukkotuhon seuraamuksia vasta keskusteltuamme tästä tuoreemmasta tapauksesta”, murahti Marysen kannoilla varjon lailla huomaamattomasti huoneeseen hiihdellyt Robert Lightwood.
Paska paska paska! ajatteli Magnus sulkien masentuneena väliaikaisesti sokaistuneet silmänsä.
”Nuorimmaistamme lukuunottamatta tämä neuvottelu koskee jokaista perheenjäsentä – myös Alecia.” Maryse sanoi haudanvakavana pälyille ympärilleen huoneessa.”Missä hän on?”
Robert nyökkäsi myöntävästi. ”Vaikka päävelho olisikin Alecille täysin uusi tuttavuus – ”
” – en nyt aivan noinkaan sanoisi”, Jace kohotti vihjailevasti kulmiaan.
”Minä yritän nukkua!” Alec kohotti kasvonsa Magnuksen niskasta räväyttäen väkipakolla silmäluomensa auki.
Maryse lakosi hervottomana metallijalkaiselle keittiöjakkaralle. ”Enkeli Razielin nimeen, Alec! Mitä sinä –”
”Äiti?” Alec ynähti hieroen unen rippeet silmäkulmistaan kämmenselkäänsä.
”Mitä minä sanoin”, virnisti Jace.
” – pahoillani”, Magnus kuiskasi myötätuntoisena.
”Kautta Luciferin kippurasarvien!” Robert rymähti tytisevin spagettijaloin vaaleansinisen nojatuolin kulmalle iho kauttaaltaan ylikypsän retiisin värisenä.
Kuin sähköiskun saaneena Alec ponnahti istumaan vällyvuoren välistä heilauttaen jalkansa ristiin kuraiselle sohvankulmalle. Hän vilkaisi vaivaantuneena Marysen kauhistuneita kasvoja ja punastui häpeissään. ”Tämä ei ole sitä miltä – ”
”Tuskinpa”, Jace totesi avuliaasti platinanvaaleaa hiuspehkoaan sukien. ”Epähuomiossa eksyit kiinni Brooklynin päävelhon kimaltelevaan kylkeen.”
”Minä – en saanut nukuttua”, Alec mumisi posket räikeän punaisina.
”Mutta Magnus-rakkaan vieressä tuli uni pikku Alecin simmuun”, Jacen piikitteli kaivellen likaa tasaisiksi viilattujen kynsiensä alta.
Isabelle mulkaisi Jacea vihaisesti. ”Turpa kiinni, Jace!”
Magnus vääntäytyi velvollisuudentuntoisena jylisevästä päänsärystään huolimatta säädyllisempään asentoon Alecin vierelle. ”Olen oikea nukkumatti.”
”Ai siksi Alec siis ravaa saastaisessa asunnossasi päivin ja öin?” Jace kysyi uteliaana. Maryse ja Robet tuijottivat Alecia kiusaantuneina – tuskin tuo kummajainen oli heidän poikansa alkuunkaan.
”Haista paska”, Magnus vastasi kyllästyneenä.
”Tilastot kielivät öiden kiistatonta suosiota”, Jace jatkoi mietteliäänä. ”Sääli vain, että Alecin täytyy hiiviskellä keskellä yötä pitkin Brooklynin sokkeloista katuverkostoa – ei mikään ihme, kun nukahtelee säännöllisesti seisaalleen kesken päivittäisten pilatestuntien.”
Maryse rykäisi kalmankalpeana. ”Mitä – ?
”Nukkumatin sijaan taidat pikemminkin olla jonkin sortin namusetä”, Jace lisäsi vinosti hymyillen.
Maryse nousi raivosta täristen seisomaan. ”Selitä, Alec!”
Alec tuijotti silmät suurina Marysen vihaisia kasvoja. ”Kun – minä – ”
Magnus kietoi vaahterasiirapinvärisen käsivartensa lohduttavasti Alecin harteille ja painoi varjometsästäjän syliinsä saaden herrasmiesmäisestä urotyöstään vastineeksi Agramonin raatelevien kynsien veroisen katseen Robertin suunnalta. ”Näpit irti pojastani, demoni!” Robert karjaisi.
Magnus tiukensi otettaan varjometsästäjästään kallistaen päänsä tämän flanellinpehmeälle olalle. ”Puolidemoni, jos herra sallii.”
Maryse puristi luisevat kätensä nyrkkiin vasten kukallisen aamutakin verhoamiakylkiään. ”Älä piileskele siellä Banen kainalossa kuin pikkuvauva, vaan sylkäise totuus suustasi, Alec!”
”Mutta – ” Alec kuiskasi vilkuillen anovasti toivottomana päätään pudistelevan Isabellen suuntaan.
”Okei. Maryse, Robert”, Jace kumarsi arvokkaasti kasvatusvanhemmilleen, ”Alec on jo pitkään, arviolta noin viimeiset viisitoista vuotta, salannut teiltä erään hyvin järkyttävän uutisen.” Jace piti dramaattisen tauon. ”Katsokaas, teidän vanhin, koko pitkän elämänsä potentiaalista varjometsästäjäsoturia näytelleen poikanne suurimpiin huveihin kuuluu miespuolisten henkilöiden takapuolien katseleminen.”
Maryse henkäisi syvään. ” – ei ole totta.”
Isabelle sulki Jacen suun tuikealla mulkaisulla. ”Viime kuukausina Alec on vihdoin raottanut kaappinsa tuhansilla munalukoilla yleisöltä suljettua ovea – kun Alec yllättäen tapasi Brooklynin räiskyvän päävelhon – ”
Jace korotti ääntään, ” – josta lukemattomien juonenkäänteiden, kiivaiden riitojen ja viettelevien, kadunkulmien varjoissa vaihdettujen suudelmien seurauksena lopulta sulkeutui Alecin rietas velhorakastaja.”
”Yritätkö – yritätkö sinä sanoa, että Alec – ” Robert pihisi kurkku kuivana.
”Että Alec on homo?” Jace tarjosi. ”Kiinnostunut velhoista? Verenpetturi?”
”Onko se totta, Alec?” Maryse kysyi hiljaa katse kuin ruohonleikkurilla tasaiseksi nyrhityn villamaton hapsuilta. Alec nyökkäsi ääneti kätkien merensiniset silmänsä pikimustan osatukkansa taa ja antoi armeliaasti niiskaisten Magnuksen suukottaa itseään poskelle rimpuilematta vastaan kuin paniikkihäiriöinen siili.
”En olisi uskonut sinusta, Alec!” Robert huusi. ”Olisimme voineet – voineet kitkeä ajoissa moiset harhaluulot korviesi välistä, käydä yhteisvoimin ripittäytymässä pyhän Razielin saarnastuolin juurella – ”
”Isä, etkö käsitä?” Isabelle taisteli silmäkulmiaan polttelevia kiukun kyyneleitä vastaan. ”Alec tiesi, ettette te ymmärtäisi. Että kieltäisitte hänen perintönsä, hänen sukujuurensa – kieltäisitte hänen olevan teidän poikanne. Että veisitte merkit, menneisyyden – ”
”Kieltäisitte rutiininomaisiksi muodostuneet keskiyönvierailut”, Jace pisti väliin.
” – käskisitte hänen unohtaa itsensä, mukautua ahdasmielisen Klaavinne muottiin mukisematta, syöttää samaa sontaa omille lapsilleen – ”
”Riittää, Isabelle!” Maryse kiljaisi hieroen raivokkaasti ohimoitaan.
Magnus pyyhki hiukset Alecin silmiltä. ”Anteeksi, rakas. Ei ollut tarkoitus – mutta Raphael – ”
Alec kiersi kätensä Magnuksen paljaille vyötäisille painaen otsansa tämän rintaa vasten. ”Minähän se tahdoin leikkiä säälittävää pehmonallea – ylitin omat rajani, vaikka saatoin aavistaa seuraukset.”
”Tämä oli edessä ennen pitkää”, Isabelle huokaisi.
Maryse kohtasi katse kipunoiden Isabellen pikimustien silmien tuikean tuijotuksen. ”Sinä tiesit.”
”Alec on minun veljeni”, Isabelle sanoi tyynesti.
”Alec on meidän poikamme”, Maryse totesi pahantuulisena Robertin nyökkäillessä myöntävästi hänen selkänsä takana.
”Alec on minun parabatini”, Jace tokaisi todistaen jälleen kerran kykenevänsä ylivertaisen nerokkaaseen ajatteluun painostuksen alaisena.
”Alec on minun poikaystäväni”, Magnus mutisi omistavasti.
”Ja minä olen yhä läsnä!” Alec huusi kyllästyneenä. Hän iskosti myrskyävän siniset silmänsä Marysen kasvoihin. ”Koko elämäni olen piileskellyt varjoissa – yrittänyt hiipua näkymättömiin sinun ja isän uteliailta katseilta. Isabellelta en koskaan onnistunut kätkemään salaisimpia ajatuksianikaan – Isabelle näkee minun lävitseni, ohjaa minua tielläni silloinkin, kun olen itse eksyksissä, jumissa ratkaisevassa risteyksessä”, Alec sanoi punastuen helakasti. ”Jace taas – ”
”Älä muistuta!” Jace irvisti käsivästi.
Isabelle tirskahti. ”Jace pääsi seuraamaan intohimoista nuoleskelua oikein aitiopaikalta unohdettuaan koputtaa Magnuksen kanariankeltaisen makuuhuoneen oveen.”
”Te ette nähneet merkkejä, joita Isabelle luki kuin avointa kirjaa. Ette tienneet kalvavasta häpeästäni, sillä hetkittäin unohditte minun olevan ajatteleva olento”, Alec jatkoi keskeytyksistä välittämättä. ”Ette olisi nähneet karua totuutta vaikka se olisi marssinut ilkialasti kattilankansia kolistellen ohitsenne Instituutin pitkillä käytävillä”
Maryse haukkoi henkeään. ”Mutta – ”
”Ennen Magnusta en ollut päästänyt ketään pintaa syvemmälle, uskaltanut rakastaa tosissani”, Alec sanoi piirrellen sormenpäillään koukeroita Magnuksen paljaaseen kylkeen.
”Rakastella tosissani”, Jace korjasi kierosti.
”Pervo”, Isabelle syytti hymyillen.
Alec soi murhaavan katseen Jacen suuntaan. ”Mutta viime kuukausien aikana kehittämäni itsevarmuuden kipinä tahtoo lopultakin kertoa teille; minä olen, mitä olen, hyväksyittepä te sen vanhempinani tai ette.”
”Et voi olla tosissasi!” Robert karjaisi hurjistuneena. ”Minun poikani ei puhu minulle tuohon sävyyn päin naamaa.”
”Isäsi on oikeassa, hillitse kielesi, Alec.” Maryse laski huokaisten kätensä Robertin olalle. ”Ymmärräthän, että – ”
”Minä tiedän, mitä aiot sanoa”, Alec nyyhkäisi laskien päänsä Magnuksen syliin. ”Minä olen ällöttävä!” hän huusi kurkku suorana. ”Mutta minä en välitä. Ainakin yritän olla välittämättä. Minä olen tehnyt päätökseni – päätökset, jotka aion pitää niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.”
”Minäkin rakastan sinua”, Magnus kuiskasi hymyillen ja painoi huulensa Alecin huulille. Alec vastasi pehmeään suudelmaan ja kaatoi Magnuksen selälleen nuhjaantuneelle tilkkutäkille.
”Taas se alkaa!” Jace valitti ja iski kasvonsa tyynyyn.
”Söpöä!” Isabelle kiljui taputtaen käsiään Alecin haroessa kärsimättömänä Magnuksen epämukavan yön aikana litistyneelle tyynykampaukselle painuneita hiuksia.
”Tuohan ei meidän kattomme alle jää!” Robert murahti vihaisena.
Maryse puristi huulensa kapeaksi viivaksi. ”Sinäpä sen sanoit, rakas.”
A/N:Kommentteja, rakkaat malecfanit!! Ja kiitokset lukijoille ;) Solembum pyytää palautetta, niin positiivista kun murskakritiikkiäkin ;)
Kommentoithan? ;)
-
Höh. Ei yhtään kommentoijaa minun lisäkseni ;O Aika järkyttävää, sillä tää on todella hyvä...
Mä muuten myöhästyin eilen koulusta kun jäin tätä lukemaan. Enhän minä nyt Malecia voi niin vaan ohittaa.
Tää oli yhtä hyvä kuin edellinenkin, Magnuksen huomautukset ovat juuri sopivia sille ja Alec oli suloinen puhuessaan unissaan. Tosin Lightwoodien reaktio oli yllättävän kielteinen, tosin juuri sellaistahan Alec oli olettanutkin. Jace puolestaan oli hauska, tosin sarkastisempi kuin kirjoissa.
Genre: yhä edelleen muka-angsti, huono huumori, siirappifluffy
Siinä on virhe. Tässä ei ole huonoa huumoria, vaan tämä on ihanan kutkuttava ja hauska.
”Kurista se kalkkuna!”
Ei reps! Nyt se jesari tuli tarpeeseen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mistä Alec pikkuinen näki unta.
”Homotoimintaa julkiseen oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa”, Jace rykäisi kiusaantuneena kyräillen Magnusta vaalean hiusverhon takaa. ”Vaan missä varoitustaulut?”
Tästä tuli pakostakin mieleen nudistivelho....
Mutta joo, tää oli aivan ihana ja jatkoa kaipaan edelleen.
-N
-
Vastaus hallelujaa! <3 Kiitti taas Neithan ;)
Hehe hyvä jos huumori ei ole huonoa, en sitä omassa tekstissäni juuri osaa arvostaa ;)
Kalkkunasta en tiedä... se vaan tuli mieleen ja hyppäsi paperille. hyvä jos nauratti!
Jace jace tuhma poika etkö sä tiennyt et izzy oli jo käyttäny tollasta replaa aikasemmin? no ehkä pikkublondimme ei vaan oo oikeen tilanteen tasalla... Joo tajusin et se on vähän liianki samantyyppinen kun nudistivelhossa, mut jotenkin tähän ei sopinu mikään muu... xD pahoittelee.
Hyvä jos tykkäsit, mulla on muutama idea takataskussa yms mutta olis kiva saada jokunen kommentti.
Nääh jos niitä ei tuu, niin lupaan ainakin sulle postata hengen tuotokseni jatkossakin ;)
Olisi tosiaan kiva jos muutkin rohkaistuis kommentoimaan, en pure!
-
Malecia <3
Luin viime viikonloppuna just ton tuhkakaupungin ja rakastuin tohon toisiaan täydentävään kaksikkoon - oli pakko lukee jotain, missä Alec ja Magnus on onnellisia yhdessä! tässä tarinassa oli jotain sellasta, joka saa mun varpaat kipristeleen, suloista siirappia <3
Jatkoa ehdottomasti, jos vaan ideoita löytyy ;)
Lupaan seurailla
-
Kiitos Liliandil (hieno nimi muuten ;))
Kiva kun tykkäsit, Alec ja Magnus on mun ehdottomia suosikkeja ja tykkään kirjotta just tällästä malecällösiirappia. Aina kun ideaa pukkaa, väännä jotain uutta ja ihmeellistä (no okei, en tosta ihmeellisestä tiiä, mut kuitenki)
Kommentit piristää aina päivää, kiitoksia vielä ;)
-
Oh my gaad!
Tää on ihan sairaan hyvä. Suorastan rakastan tätä. Ärsyttää kun en ite osaa yhtään kirjottaa vaikka pää oli täynä ideoita. Alec on mun suosikki hahmo heti Claryn jälkeen(+Jace)
Oon lukenu luu- ja tuhkakaupungin varmaan 3 kertaa kummankin läpi. Jep hullulta kuulostaa
Jace oli jotenkin hirvee tossa kun ei voinu vaan pitää sitä turpaansa kiinni. Marysestä ja Robertista nyt oli odotettavissakin tollasta, mut en silti tykänny siitä. Tai no en oo ikinä edes pitäny kummastakaan. Liian kylmiä ihmisiä mun makuun.
Mut toivon jatkoa pian
Ps.Vie se pora pois!” Alec valitti
Kurista se kalkkuna!” Alec jupisi murhanhimoisena
Alec on niin ihana aamuisin. Oikea aamu ihminen niin kuin minä :D
-
Ginerva;
Mä puhuinkin just tästä Yökyläilyä-systeemistä tänään Neithanin kanssa, voin ilokseni ilmoittaa, että Neithan sai mut alottaan uuden osan kirjottamisen ;)
Itse en oikein pidä tosta Jacesta (se sopii parhaiten ylisarkastiseksi tilkehahmoksi maleceihin) mutta kirjat olen kahlannut läpi miljoonia kertoja (tarkimmin tietysti malec-kohdat) myös City of Glassin, joka noista kolmesta taitaa olla mun suosikki.
Maryse ja Robert on tosiaan tarkotuksella ehkä lievästi OoC, yritin tehdä niistä sellasia kylmäkiskosen rasittavia ja ennakkoluulosia, koska mua se jaksaa itteeni naurattaa. (olen siis hullu, todistetusti)
Ehkä mä voisin kutsuu tätä ficciä jopa jonkinasteiseksi parodiaksi, koska hei oikeesti, kellä voi käydä niin huono säkä kun kultapoitsuillani tässä? ;)
Kiva kun tykkäsit, kommentit on aina toivottuja ;)
Niin ja vielä, se kolmas osa tulee julkasuun, kun koulukiireiltäni sen valmiiksi saan (hartiatkin on ihan tohjona liiasta dataamisesta, mutta eiköhän se siitä)
Kiitos vielä kerran ;)
-
A/N: Neithan painosti mut kirjottamaan jatkoa, joten tässä sitä tulee! ;D
Kommentit on kaivattuja.
Yökyläilyä, osa3
*
Isabelle istui Instituutin vahvasti pinttyneeltä puhdistusaineelta lemuavassa keittiössä pyöritellen peukaloitaan kiusaantuneena. Hän vilkuili vaivihkaa puhtauttaan kiiltävän lasipöydän vastakkaisella puolella istuvia vanhempiaan, joiden ilmeet muistuttivat pikemminkin kahden ikivanhan muumion kasvoille kiristyneitä kuolinnaamioita kuin varjometsästäjäkoulutuksessa opetettuja ynseyttä tihkuvia pokerinaamoja, jollaista Isabellenkin oli vasten tahtoaan määrä käyttää edustustilanteissa. Isabelle huokaisi – Maryse ja Robert olivat kuin kaksi marttyyriä keskellä petosten vyyhtiä, he pitelivät toisiaan kädestä vaihdellen tasaisin väliajoin ymmärtäväisiä katseita – he kestäisivät maailmaamullistavan törkeään salaliittoon kuuluvan jälkikasvunsa tielleen heittelemät vastoinkäymiset pystypäin.
Isabelle puuskahti Marysen pudistellessa päätään epätoivoisena – tämä ei yksinkertaisesti voinut hyväksyä esikoisensa tavallisuudesta poikkeavaa käytöstä, päätöstä alkaa viimein elää omaa elämäänsä konservatiivisten vanhempiensa selän takana piilossa Klaavin ja erityisesti sitä johtavan Inkvisiittorikäävän tuomitsevilta nuijaniskuilta. Alec oli tiennyt, mitä tuleman piti ja siksi pysytellyt näkymättömissä viimeiseen asti. Oli oikeastaan sääli, ettei veli ollut ehtinyt edes harjoitella vanhemmat vakuuttavaa puolustuspuhetta, mutta itsepähän tämä oli hiipinyt velhonsa viereen sohvannurkalle nukkumaan, Isabelle ajatteli mustia kiharoitaan sukien.
Isabelle pyöritteli silmiään Robertin taputtaessa vaimoaan selkään lohdutuksen sanoja suupielestään mutisten. Isabelle huokaisi toistamiseen – Alec oli onnistunut kertaheitolla paljastamaan kyseenalaisen suhteensa Brooklynin päävelhoon, suhteen, joka ei ilmeisesti enää viimepäivinä ollut rajoittunut pelkkään pusutteluun korttelinkulmilla – ainakaan Alecin harjoittamasta käpälöinnistä päätellen. Olkoonkin, että Isabelle oli pelkuriveljestään ylpeämpi kuin olisi itselleen edes rohjennut myöntää, olisi Alec voinut ajoittaa harppauksensa syvältä Narnian uumenista hieman otollisempaankin hetkeen – ehkei perherauhan rikkominen ollut kovinkaan järkevää ottaen huomioon, että Alecin poikaystävän asuunnonrähjä oli poltettu vasta aiemmin samana yönä maan tasalle vihaisen vampyyriklaanin toimesta.
Sillä kenen epäonnisen katon alle umpirakastunut kaksikko pummaisi punkkaamaan, jos Instituutin sohva antaisi heille lähtöpassit perheneuvoston diktatuuristaan kuuluisan puheenjohtajan – Marysen, kuinkas ollakaan – päätöksellä? Kuka heidän lähipiiristään olisi tarpeeksi masokisti majoittaakseen vierashuoneensa seinien sisäpuolelle sekä mielenvikaisen velhon maanisine virnistyksineen että tämän kannoilla alituiseen vaanivan varjometsästäjäpojan, joka pukeutui kuin ammattimainen roskisdyykkari. Isabelle kallisti päätään mietteliäänä – kumma kyllä, hän ei näin äkkiseltään muistanut kenenkään potentiaalisista vaihtoehdoista kärsineen muistinmenetyksestä tai vakavasta aivokudoksen vaurioitumisesta viime aikoina.
”Äläpä virnuile, tyttö!” Robert murahti takoen yhä Marysen lapoja rystyset valkoisina.
” – saa edes hymyillä”, Isabelle mumisi rummuttaen lasipöydän kantta sormenpäillään.
Maryse mulkaisi Isabellea pahantuulisena. ”Isälle ei puhuta tuohon sävyyn.”
Isabelle kohotti kulmiaan ilkikurisesti. ”Oikeastaan osoitin sanani tuolle isäpapan otsassa pullottavalle suonelle, mutta – ”
”Isabelle!” Maryse kiljaisi ääni kylmää raivoa tihkuen. ”Jos vielä kerrankin tämän keskustelun aikana päästelet suustasi tuollaisia törkeyksiä – ”
” – itsestäänselvyyksiä”, korjasi Isabelle avuliaasti.
” – voit olla varma, ettei veljesi tulevaisuus näytä etenkään perinnön suhteen kovinkaan valoisalta”, Maryse jatkoi karistaen Robertin suojelevan käden harteiltaan – todennäköisesti hänen selkärankansa oli murtumispiteessä turhankin innokkaan selkääntaputtelun jäljiltä. ”Ymmärräthän, ettemme me, isäsi ja minä, ole kovinkaan tyytyväisiä Alecin elämän saamasta käänteestä.”
Isabelle irvisti. ”Se ei ole mikään käänne – ”
”Velhon vaikuttimet ovat meiltä hämärän peitossa”, Robert sanoi puristaen Marysen kiinni kylkeensä tämän rimpuilusta huolimatta. ”Onko se demoni rahan perässä? Vai sukumme julkisen nöyryytyksen?”
Isabelle iski nyrkkinsä pöytään kasvot kiukusta punaisina. ”Magnus saattaa olla raivostuttava glitterpelle ja mieleltään vajaa, navaton puolidemoni, mutta hän ei koskaan, kuulitko, koskaan käyttäisi Alecia millään lailla hyväkseen!”
” – vaan jospa sittenkin”, keittiöön ovenraosta luikahtanut Jace huomautti. ”Siitä ei varsinaisesti taida oikein olla todisteita, sisko.”
”Painu helvettiin pervoiluinesi!” Isabelle kiljui. ”Sinun pitäisi puolustaa Alecia näiden kahden vanhoillisen rusinan edessä, eikä viljellä mukasarkastisia kommentteja hänen – ”
”Riittää, Isabelle”, Robert karjaisi suoni sykkien. ”Älä pahenna veljesi asemia entisestään – sensuroi kielenkäyttöäsi ennen kuin on liian myöhäistä katua.”
”Istu Jace”, Maryse hymyili tekopirteästi kultatukkaiselle siansikiölle. ”Mahdatkohan sinä tietää enemmänkin – ”
”Magnus rakastaa Alecia”, Isabelle keskeytti Marysen yritykset liehakoida tuota paholaisenpenikkaa, joka hädän hetkellä kääntyi parabatiaan vastaan, petti tämän luottamuksen vedoten viekkaasti kanariankeltaisen makuuhuoneen jälkeensä jättämiin traumoihin.
”Ja minä luulin aina, että sinä olet kaikesta tuosta pahasta sisustasi huolimatta oikein fiksu tyttö”, Robert sanoi päätään pudistellen. ”Etkö ymmärrä, etteivät kaksi miestä yksinkertaisesti voi – ”
”Kyllä ne kaksi miestä hyvin voivat”, Jace tokaisi takaisin – iski silmää Isabellelle.
”Kaksi miestä”, Robert jatkoi keskeytyksistä välittämättä – suoni kylläkin kavalsi hänen kuulleen Jacen huomautuksen paasauksensa lomasta, ”eivät sovi toisilleen elämänkumppaneiksi. Kaksi miestä eivät voi astua avioon, perustaa perhettä, eivätkä – kaikista vähiten juuri tässä tapauksessa – vanheta vierekkäisissä kiikkustuoleissa.” Robert nyökkäsi itsekseen.
”Unohdit tärkeimmän, rakas”, Maryse huomautti, ”kahden miehen välinen rakkaus on luonnotonta, vastoin perinteitä sekä yhteiskunnan arvomaailmaa.”
”Tarkoitat”, Isabelle kiristeli hampaitaan, ”homoseksuaalisuus on vastoin ah-niin-armaan Inkvisiittorinne maailmankuvaa. Sanonko minne se vanha harppu saa tunkea – ”
”Ehdotan, että suuhunsa”, Jace sanoi paidankaulustaan nykien. ”Päästäisiinpä vihdoin eroon siitä turhanpäiväisestä kitinästä.”
”Jace!” Maryse huudahti uskomatta korviaan. ”Imogenehan – ”
” – on ruttuinen dinosauruksen papana”, Jace tarjosi.
”Muista käytöstavat, nuori mies!” Robert karjasi.
”Kuvailevaa”, Isabelle virnisti leveästi.
”Kuten sanottu”, Maryse puristi huulensa tiukaksi viivaksi, ”Me emme tule hyväksymään moista syntiinlankeemusta edes oman poikamme kohdalla. Mitä enkeli Razielkin sanoisi?”
”'Antaa mennä pojat, jatkakaa samaan malliin'”, Jace ehdotti viattomasti.
Isabelle nyökkäsi hänelle kiitollisena – ehkä Jace ei ollutkaan täysin toivoton tapaus. ”Laki ei kiellä – ”
”Mutta Lightwoodien perheneuvostopa kieltää”, Maryse sanoi ylimielisesti – kas kun ei näytä kieltään kuin uhmaikäinen ihmissusipentu, Isabelle ajatteli katkerana. ”Me emme salli – ”
”Et voi heitää Magnusta ulos Instituutista”, Isabelle sanoi vihaisesti.
”Ja mikäköhän minua mahdollisesti estäisi?” Maryse kysyi vastenmielisen itsetyytyväisesti hymyillen.
Isabelle hymyili takaisin. ”Varjometsästäjän vala.”
Maryse kurtidti kulmiaan. ”Enhän minä – ”
”Etpä niin, mutta minä olen”, Isabelle totesi tyynesti.
”Kuinka – ” Robert aloitti hurjistuneena lietsoen otsasuonensa tykyttävään raivoon.
”Oli meidän syymme, että vampyyrit tuikkasivat Magnuksen asunnon ilmiliekkeihin. Tai oikeastaan,” Isabelle jatkoi, ”se oli Jacen syy.”
” – minä ole mitään tehnyt”, Jace mutisi pöydällä nököttävälle perhosorkidealle.
”Kukaan ei käskenyt kaataa sitä vihkivettä Raphaelin bensatankkiin”, Isabelle syytti. ”Ihan oma ideasi se oli.”
”Nuori mies! Tästedes sinulta evätään kirkkojen kulkulupa lopullisesti!” Robert mylvi. ”Eikö herralle riittänyt se kerta, jona hän jäi kiinni itseteosta maalaillessaan ikoneille natsiviiksiä?”
”Älähän nyt, Robert.” Maryse taputti miehensä nyrkkiin puristunutta kättä. ”Jacehan oli silloin – ”
” – vasta viisitoistavuotias”, Isabelle täydensi silmiään pyöritellen. ”Niin kovin nuori ja harkitsematon.”
”Palataksemme asiaan”, Jace mumisi kiusaantuneena, ”minusta – Isabelle, et kerro tätä sille omahyväiselle pellelle – Magnuksella on oikeus jäädä.”
”Kannatetaan!” Isabelle kiljaisi vasten Marysen poskipäistään punehtuneita kasvoja.
”Varjometsästäjän lupaus on aina lupaus, olkoonkin, että sen on vannonut keskenkasvuinen pikkulikka perheestään harhautuneen nulikan avustuksella,” Robert huomautti hiljaa. ”Valitettavasti emme voi sysätä Isabellea likaisen kaksikon keralla katuojaan.”
Maryse yskäisi. ”Velho saa jäädä, mutta vain siksi aikaa, että löydämme hänelle sopivan sijoituspaikan.”
”Älä puhu Magnuksesta kuin kapisesta kulkukoirasta!” Isabelle käski. ”Hänhän on nyt perheenjäsen.”
” – onneksi ei sentään sukua”, Jace totesi helpottuneena huokaisten.
Maryse sivuutti välihuomautukset päänpudistuksella. ”Missä velho nukkuu?” hän kysyi isrvistäen.
”Alecin huoneessa”, Isabelle sanoi nauraen. ”Missäs muuallakaan?”
Jace irvisti. ”Yh. Pitää hankkia korvatulpat.”
A/N: Kerro ihmeessä, jos tykkäsit, jatkoa suunnitteilla ;)
Hymiökin kommenttina riittää ;)
-
Ihana :D Isabelle on niin loistava. Jace on sitten niin asiallinen kommentteineen
Antaa mennä pojat, jatkakaa samaan malliin'”, Jace ehdotti viattomasti.
oiekein hyvä Jace. Alec on ehkä hieman tukalassa tilassa juuri nyt. Käy ehkä hieman sääliksi sitä. Mutta tuli mieleen että missä Clary on. Jos meidän ihastuttava velho menis sinne yöksi, paitsi tietysti jos se asuu Luken luona.
Jatkoa taas jossain vaiheessa, kiitos
-Gin :-*
-
Ginerva;
Isabellesta on joskut tosiaan tullut kirjotettua enemmänkin (ei pelkkä badhairday on ihan isabellen omaa tuotantoa), joten sen ajatukset saan jollakin lailla jo kasaan helpommin kuin muiden varjojenkaupungithahmojen
Joo, Jace ei paljon auta Alecia sen ongelmissa, mutta toivotaan ettei pikku varjometsästäjälle käy kovin pahasti.
Randomjatkoa on suunnitteilla, katsotaan mitä sitten tapahtuukaan ;) (jos vaikka Clary ilmestyis kehiin, siitä ei oo vielä varmuutta)
kiitos kommentista, kommentit on aina enemmän kun tervetulleita <3
-
Höh, et ole mesessä. D:
Mut joo, tykkäsin (niin kuin aina). Jatka samaan malliin ja jatko kyllä kelpaa. ;D
-N
Okeiokei! Heitetään oikea kommentti kun mun takiahan tää on kirjoitettukin! Elikkäs. Pidän kuvailustasi, joka on hyvinkin kattavaa ja muutenkin hyvin.. kuvailevaa. Hahmot ovat IC, tosin kirjoitat Jacen aina ärsyttäväksi sarkastisuutensa kera. Jace sopii kyllä hyvin tähän ficciin, mutta IC:ksi en sitä ihan sanoisi.
Sniff, ei yhtään Malecia tässä osassa :'( Mutta saat sen anteeksi koska tää oli niin hyvä.
-
Neithan;
Jee sä tykkäsit (mulla oli paineita eiku)
Njäh mä tiedän että en saa Jacee pidettyä sellasena olenkovisjasarkastinenmuttenliikaa-tyyppinä, kun jotenkin aina sen suuhun lipsahtaa noi kaikki rasittavat kommentit ;)
Yhyy, malec jäi, mutta jatkoa odotellessa ;)
Seuraavassa osassa nähdäänkin sitten vaihteeksi Clary (Ginerva sai mut ylipuhuttuu...), mut varotan, et se ei oo ihan niin viaton pikkutyttö varsinkaan ajatuksiltaan kun kirjoissa (oho lipsahti ;)
Jatkoa lupaillen xDD
-
A/N: Tää on näin niinkun sanotaan et viikolopulle ihan älyttömän nopeeta päivittelyä, yleensä en ees lomalla yllä tälläsiin suorituksiin xD seuraavaa osaa en osaa luvata vielä, mulla on kunnon koerupeema ens viikolla...
Mutta pakkohan oli tää nelososa julkasta, kun Neithanille lupasin,
olkaa hyvä, Malecfanit 8D
I <3 Kommentit
Yökyläilyä, osa 4
*
Clary roikkui Jacen käsipuolesta hunajatukkaisen varjometsästäjäpojan raahatessa häntä pitkin Instituutin kirkkaasti valaistua käytävää. Claryn varpaat hädin tuskin hipoivatkaan vaaleaa kokolattiamattoa Jacen lennättäessä häntä käsivarresta puristaen perässään kuin kevyttä räsynukkea. Ja räsynukeksi Clary itsensä tässä varjometsästäjien tyyssijassa tunsikin – hän oli se miekoille ja steelenkipinöille kiljahteleva pikkutyttö, joka ei tuntunut ymmärtävän, että varjometsästäjillä oli muutakin työtä kuin lohduttaa koomapotilasäidin, mielipuolen petturi-isän sekä ihmissusihuoltajan omaavaa, alituisesti itsesäälin syövereissä rypevää hysteerikkoa. Ei varjometsästäjien tehtävä ollut mutista myötätuntoisia sanoja ylimaallisen sarkastiseen veljeensä korviaan myöten rakastuneen porkkanapään korvaan, Clary ajatteli katkerana, heidän kalenterinsa oli täynnä päivittäistä demonien lahtausta, teilausta, silpomista sekä – siinä tapauksessa että peukalonsyrjään oli edellispäivän miekkailutunnilla kehittynyt kivulias rakko – kuristamista.
Jace pysytteli hiljaa kiihdyttäen askeliaan, nykäisi Claryn mukanaan kierreportaikkoon ja harppoi kolme askelmaa kerrallaan kohti alemman kerroksen selällään riippuvaa ovenraatoa. Clary tarttui vapaalla kädellään Jacea riimujen kirjomasta ranteesta yrittäen epätoivoisesti salata syntymäsurkean tasapainoaistinsa kasvonsa keskittyneeseen irveeseen vääntäneeltä oppaaltaan – Jace ei katsoisi hyvällä, jos Claryn jo ennestäänkin punoittava naama iskeytyisi vasten Instituutin poltinraudankuumaa lämpöpatteria sulaen muodottomaksi korvien ja hampaiden sekamelskaksi, joka hyllyisi joka askeleella kuin Isabellen takapuoli kokoa liian pienessä iltapuvussa.
Jace valitsi rinteyksen vasemman haaran kiskaisten Claryn perässään pitkään käytävään, jota reunustivat kymmenet, munalukoilla varustetut klooniovet – varjometsäsäjät eivät selvästikään laskeneet mitään sattuman varaan – ja luonnonvalkeaan seinään ruuvatut kyntteliköt – tietysti ilman pölyprosentitonta hengitysilmaa saastuttavia kynttilöitä – sekä varjometsäsästäjien hiilijuovin luonnostellut muotokuvat pronssinhohtoisine kehyksineen. Jace laukkasi ravihevosen raivolla etaisaulan poikki Claryn pomppiessa hänen perässään kokovartalohalvaantuneen kengurun varmuudella. He syöksyivät lasinpesunesteellä vastikään kuuratun mosaiikkioven raosta siksakkia mutkittelevaan käytäväntapaiseen, jossa Jace viimein hidasti vauhtiaan keuhkonsa pellolle huohottavan Claryn suuntaan syyttävästi mulkaisten.
Clary asettui puolustuskannalle mulkoilun muuttuessa avoimen vihamieliseksi kyräilyksi. ”Et voi olettaa, että harrastuksiini kuuluvat olemattomien punttisalikäyntien lisäksi jokapäiväiset labyrinttimaratonit portaiden liikakansoittamassa kirkonrähjässä!”
Jace huokaisi. ” – voisit edes yrittää terästäytyä, olet sentään varjometsästäjä.”
”Mitä, viimeiset kolme viikkoa? Huippunopeat koulutusmetodit teillä – olen käynyt jopa kaksissa harjoituksissa, joissa Isabelle opetti minua leipomaan pullaa”, Clary tiuskaisi ravistaen käsivartensa irti Jacen otteesta.
Jace pudisti päätään ja hymyili vinosti. ”Isabellen pullat ovat vaarallisempia kuin tyhjyridemonin myrkky. Etenkin, jos niissä on papujen lisäksi kaardemummaa.”
”Älä vaihda aihetta!” Clary sanoi kädet puuskassa.
Jacen hymy valahti tylsämieliseksi irvistykseksi. ”Meillä on ongelma.”
” – sinä olet minun ongelmani.” Clary mutisi pahantuulisena.
”Tarvitsemme sinun apuasi”, Jace myönsi hampaitaan kiristellen.
”Yllätys yllätys”, Clary pyyhkäisi teatraalisesti punaiset kiharat kasvoiltaan. ”Saisiko olla jokapaikanhöyläilyä, kuorma-autonvälityspalvelua, räjäyttävä riimu – ”
”Kaksi salamurhaa”, Jace tilasi.
”Kirveet, veitset, hirttokyödet – meiltä löytyy ihan kaikkea”, Clary luetteli vilkaisten Jacen totista ilmettä sivusilmällä. ”Ai. Taisitkin olla tosissasi.” Clary punastui.
”Katsos”, Jace selitti, ”tänä aamuna Maryse ja Robert osoittautuivat kantapään kautta juuri niin ennakkoluuloisiksi kuin Alec oli arvellutkin.”
”Luulevatko he ihan tosissaan, että minä olen yhä kiinnostunut sinusta?” Clary kiljaisi. ”Mehän olemme sentään sisaruksia –”
Jace käänsi katseensa lattiaan. ”Eivätköhän he ole saaneet täsmälleen saman kuvan tunteistasi, kuin minäkin.”
Puna Claryn poskilla syveni entisestään. ”Sehän on – hyvä.”
”Vanhempamme”, Jace aloitti, ”tuntuvat noudattavan Inkvisiittorin sanelemia säännöksiä millään lailla sen käävän kieroutuneita mielipiteitä kyseenalaistamatta.”
Clary kurtisti kulmiaan kummastuneena. ”Mutta mitä – ”
”Alecille kävi hieman nolosti”, Jace mutisi irvistäen. ”Ehkä se oli osittain minun vikani, mutta enhän minä häntä käskenyt – ”
”Miten minun apuni Aleciin liittyy?” Clary kysyi silmät suurina. ”Alec ei edes pidä minusta”, hän lisäsi nopeasti.
”Isabelle sanoi että sinä ymmärtäisit”, Jace valitti avaten olohuoneen takaisin saranoilleen väännetyn oven selälleen. ”Se tyttö taisi olla väärässä – jälleen kerran.”
Clary suuttui ja polki jalkaansa vasten kylmää kivilattiaa – olkoonkin, ettei lyhytsäärisen pikkupygmin jalanpoljenta sivullisista näytä yleensä kovinkaan vakuuttavalta. ”Luuletko tosissasi, että Alecin ja teidän vanhempienne suhde jollakin lailla kuuluisi minulle? Aivan kun minä muka tietäisin, mikä heidän välillään – ” Clary vaikeni äkisti. ”Voi ei”, hän kuiskasi itsekseen. ”Magnus.”
”Sinäkin tiesit.” Jace rypisti otsaansa käsi ovenkahvalla. ”Miksi minä olen ainoa, jolle ei koskaan – ”
”Mutta”, Clary sopotti. ”Kuinka?”
”Alec ja velho pitivät pyjamabileet olohuoneessa – tottahan toki Maryse ja Robert loukkaantuivat, kun eivät saaneet kutsua”, Jace sanoi kuivasti.
”Raphael tuhopoltti Magnuksen talon kostona Jacen vihkivesivelasta”, korjasi keittiön suunnalta heidän rinnalleen porhaltanut Isabelle. ”Magnus nukkuu Instituutissa – toistaiseksi.”
Jace paiskasi oven selälleen ja marssi olohuoneen hämärään. ”Kiitos täsmennyksestä, sisko”, hän mumisi ja rojahti jalat ristissä vaaleanharmaaseen nojatuoliin vilkaisten televisioruudulla häälyvää pysäytyskuvaa lumihuippuisesta vuoresta. Jace kallisti päätään ja siirsi katseensa keskelle huonetta raahatun sohvan varjoihin. ”Magnus!” Jace huusi kiusaantuneena. ”Älä syö Alecin naamaa!”
Magnuksen piikikäs pää ponnahti esiin sohvankulman takaa. Meripihkanväriset kissansilmät kiiluivat pimeässä. ”Ilmeisesti enkelipojuakin kiinnostaa – Alec rakas, mitä elokuvaa me nyt taas katsoimmekaan?” Magnus kysyi sohvankulmalta.
”En muista”, Clary hädintuskin kuuli varjometsästäjän vaimean vastauksen sohvatyynyjen seasta.
Isabelle istahti keittiöjakkaralle hameenhelmaansa sievästi nykien. ”Varmasti loistava elokuva”, hän heläytti iloisesti. ”Suosittelisin kuitenkin painamaan playta, niin me muutkin pääsisimme tunnelmaan – tuo maisemataulu ei oikein jaksa sytyttää.”
”Alec!” Magnus mylväisi huvittuneena. ”Ensinnäkin – näpit irti minun takapuolestani! – tämä leffa on syvältä sieltä, minne aurinko ei paista”, Magnuksen pää katosi Claryn näköpiiristä. ”Ja toiseksi, oliko sinun ihan pakko istua pausen päälle? Minähän sanoin – ”
Jace pyöritteli silmiään. ” – en usko, että haluan edes tietää, mitä tuo – ”
”Itse tönäisit minut kaukosäätimen päälle!” Alec inisi sohvan uumenista. ”En minä käskenyt – ”
”Mutta ilmeesi pyysi!” Magnus syytti nauraen.
Clary käpertyi vaivaantuneena valkoiseen nojatuoliin. ”Minusta tuo näyttää Broke Back Mountainin alkuteksteiltä”, hän totesi vilkaistuaan tarkemmin Magnuksen hiusten lailla kimaltelevaa vuorimaisemaa.
”Minkä?” Jace kysyi hermostuneena kynsiään pureskellen.
”Unohda”, Clary mutisi kietoen käsivartensa polviensa ympäri ja painautui vasten nojatuolin kivikovaa selkänojaa. ”Selittäkää, mikä on tilanne.”
Isabelle palmikoi kasvoilleen valuvia suortuvia suttuiselle nutturalle. ”Magnus, huulet kauemmas Alecin – kiva fritsu, veliseni – kaulalta! Alec, nouse ylös. Heti!”
”Kuten varmaankin huomasit”, Jace sanoi, ”homotoiminta Instituutissa alkaa uhkaavasti riistäytyä käsistä”, hän jatkoi. ”Maryse ja Robert – he eivät ole kovinkaan tyytyväisiä esikoisensa rakkauselämään.”
”Magnus!” Isabelle kiljui ponnahtaen ylös jakkaraltaan. ”Tämä on viimeinen varoitus; nouse Alecin päältä tällä sekunnilla!”
”Veliparkahan liitistyy”, Jace päivitteli silmiään pyöritellen.
”Alec!” Isabelle säksätti. ”Minä tiedän, että Magnuksen niska varmasti – Alec!”
Clary tuijotti varpaitaan. ”Miten minä muka voisin – ”
”Asia on näin”, selitti Isabelle, joka riuhtoi tiukkoihin, seeprakuvioisiin farkkuihin verhottuja jalkoja veljensä ympäriltä. ”Nuoripari täytyy majoittaa kauas vanhemmistamme, kunnes Magnus saa aikaiseksi muurata uuden betonibunkkerin Brooklynin tuhkan peittämään kadunkulmaan, tai”, hän jatkoi raastaen kalpeita käsivarsia irti kimaltelevasta t-paidasta, ”siihen saakka, että Maryse ja Robert saavat ajatuksen homopojasta taottua paksuihin kalloihinsa.”
Clary kurtisti kulmiaan. ”Mutta minulla ei ole – ”
”Me laskimmekin sen varaan”, Jace sanoi ristien kätensä rinnalleen, ”että saisit Luken ylipuhuttua majoittamaan kaksi ylimääräistä koditonta raasua.”
Clary irvisti – ajatus Alecista ja Magnuksesta saman katon alla koinsyömälle retkivuoteelle kääriytyneinä ei kuulunut hänen unelma-aamuihinsa. ”Onko minun pakko?”
”Olisimme enemmän kuin kiitollisia.” Isabelle luovutti taistelun Magnuksen pitkiä kynsiä vastaan ja lysähti uupuneena lattialle. ”Emme enää kauaa onnistu pitämään Maxia loitolla – ”
Olohuoneen ovelta kuului vaimeaa kolinaa. ”Loitolla mistä?” Max kysyi nenänpielessään kiikkuvia silmälaseja suoristellen.
” – hyvä on,” Clary lupasi hampaitaan kiristellen.
Tästä tulisi todella mielenkiintoista.
A/N: Seko parodialinja jatkuu, randomimmaks on enää vaikeempi onnistua tätä muokkaamaan ;)
Toivottavasti Clarynkin ajatukset (randomit sellaset) kelpas sullekin, Ginerva ;)
Kommentoitha? Hymiökin riittää
-
Aah tää oli parempi kuin odotin <3
Tosta sun päivittelytahdista sen verran, että minä ainakin pidän siitä ja kovasti x)
Mutta joo, kiitos taas kerran. En tiedä mitä tekisin ilman sinua ja ficcejäsi.
”Veliparkahan liitistyy”,
Mitä me muuten juteltiinkaan niistä kirjoitusvirheistä?
Pakko mainita, että tämä oli todella hauska osa, ja juonenkäänteet juuri sellaisia kuin lupasitkin. Hihii. En malta odottaa jatkoa.
Ei minulla mitään erityistä sanottavaa tässä ole, olen oletettavasti tehnyt jo selväksi palvovani sinua ja Malecia?
*leiriytyy odottamaan jatkoa*
Viva la Malec!
-
Neithan;
Eheh hyvä että sekoClary kelpas xD *kiero hymy*
Valitettavasti päivittelytahti ei ainakaan tänviikon osalta jääny tavaks; oon tänään lukenu kivat pari tuntia kokeisiin ja mun aivot (mitkä??) räjähti minuutti sitten.
Eieiei! Kirjotusvirhe! Anteeksi *nuolee Neithanin varpaita* Anteeksi anteeksi anteeksi :'))
*punastuu* kiitos taas kehuista xDD
Kyllä tänne telttaleiriin aina mahtuu, tervetuloo mukaan vaan>
Viva la Malec!
Ps: Mainitsinko jo, et mulla on kiero idea uuteen one-shotiin? xD
Lomalla (ens viikko... miten kestän sinne asti??) yritän raapustella, vannon kautta Alecin fritsun eiku
-
Ihanaaaa!!!
Ei vittu -hups- mä et toi luku oli hyvä. Rakastan tota Clary hahmoa tossa se on itse asiassa ihan samanlainen kun kuvittelin. Mut joo aivot on jossain ihan muualla ja nyt ei kommenttia tule pitkää ;D
Mut siis aivan ihana luku en muuta voi sanoo. Jatkoa!
-Gin :-*
-
Ginerva;
Ihanaa, et Clary onnistu! Mä olin oikeestaan miettinytkin et kenet mä laitan 'kertojaksi' tähän, kun en ihan Magnuksen itsensä näkökulmasta tahtonut kirjotaa (en olis saanu tota tappelua ängetty siihen millään xD) ja tahdoin mahdollisimman sellasen pimeen vaikutelman jonkun tietämättömämmän silmin. Että kiitos, kun ehdotit Clarya (vaikket varmaan mun ongelmasta tiennytkään) sehän sopi tähän kun porkkana sieraimeen!
Kiitos ihan älyttömästi kommentista,
jatkoa lupailen viimeistään tossa lomalla,
(jos oon oikeen tuhma, saattaa kyllä koulutyöt lipsahtaa Yökyläilyn puolelle aikasemminkin eiku 8D)
-
HALLELUJA! Vihdoin ja viimein Clarya ja Jacea. Hihhih. Nyt olen sekaisin. En pysty sanomaan mitään järkevää.. siis kirjoittamaan.
Heh. Ihanasti onnistuit, nauroin täällä vedet silmissä. (toivottavasti veli ei herännyt nauruuni) Mutta joo. Häiritsi siinä alussa yksi sana, joka jäi sitten häiritsemään. Mutta nyt en sitä sanaa muista, enkä laiskuuden kuorissa jaksa etsiä sitä tuolta. Ja siinä yhdessä kohdassa olisi varmaan pitänyt olla pilkku.. no jaa.
-
LISTENTOMUSIC;
Osaanhan mä sillon tällön olla armollinenkin (en tunge pelkkää Malecia lukijoille) Malec <3
Ääh, mä en oikeesti itte edes tykkää Jacesta, ja Clarykin on rasittava - oon aina toivonu et kertojana olis Alec tai Magnus, muuta minkäs teet, kun kirjailijalla on valta valita -,-
Anteeksi se sana (jota en siis edes tiedä) ja se pilkku (josta en myöskään tiedä)
Kiitokset kommentista, jos Jace&Clarylla saa kalasteltua edes yhden lukijan, se tosiaan on kannattava veto xD
Viva la Malec!
-
A/N: Kaikki lukijat kiittäkää Neithania, jolla on piiska ja punajuuri.
Yökyläilyä, osa 5
*
Alec seisoi vaatekaappinsa edessä haroen epätoivoisena pikimustaa hiuspehkoaan. Ei sillä, että Alecilla olisi varsinaisesti ollut henkilökohtaisia ongelmia itse vaatekaappia kohtaan – kaapin harmahtavaksi hiutunutta nukkamöykkyä muistuttava sisältö se häntä ennemminkin huoletti. Vaatekaapin aukiretkottavan oven takana ei nimittäin häämöttänyt suinkaan Narnian iki-ihana ihmemaa, vaan pikemminkin viiltelyvaiheestaan viimein eroon päässeen teinivampyyrin goottikautinen kaatopaikka. Vaatekaapin sisältö oli yhtä lahkeiden ja hihansuiden mustankirjavaa sekamelskaa, josta hädin tuskin saattoi erottaa muutaman farkunpoimuihin elävältä hautautuneen napin, hopeaisena kimaltelevan vetoketjunraadon ja Instituutin ikioman kotityrannin haavista paenneen nyhrääntyneen pölykoiralauman.
Alec kurtisti kulmiaan – kuinka oli mahdollista, että koko Lightwoodin bisnespukeutumisen loistavasti hallitsevan suvun surkeimman vaaterepertuaarin omistaja oli hukkua hiilenharmaiksi hankautuneiden riepujen ja liituraitaisten rättien joukkoon samaan aikaan kun pujopartaiset sukulaisedät viiksiään vahatessaan valittelivat tyhjien henkareiden määrää vaatepuillaan? Sillä vaikka setien ainoat pingviinipuvut olisivatkin jumittuneet pesulapalvelun liukuhihnalle päiväkausiksi, Alecin loputtomalla denimkokoelmalla olisi hätätilanteessa vaatetettu koko setäkatras kiireestä kantapäähän. Saattoiko Alecin vaatekaappi täysin oma-aloitteisesti kloonata jokaisen notkuville hyllyilleen heivatun sukan kymmenkertaisesti tukehduttaakseen lopulta muotitiedottoman uhrinsa geenimuunneltuun jalkahikeen? Vai oliko kaapilla kenties käsistä riistäytynyt polyesterifetissi?
Alec huokaisi – ehkä kaapinrähjän roviokuolema olisi lopulta jokaiselle asianosaiselle kivuttomin vaihtoehto, päästäisiinhän silloin kertaheitolla eroon boksereita työkseen ahmivasta huonekalun irvikuvasta itsestään sekä vuoresta lajittelematonta pyykkiä. Mutta toisaalta, eihän Alec voinut ilman rihman kiertämää marssia Magnuksen kainalossa ulos Instituutista, hänellehän nauraisivat kattopellille pesiytyneet harakatkin. Sitä paitsi, saattaisihan tutkimusretki sukkasyöpön kaapinrähjän sisuksiin osoittautua varsin kannattavaksikin, Alecilla kun oli vahva aavistus Robertille isänpäivälahjaksi askartelemaansa paperiveitsentapaisen sijainnista – vaikka isänpäivä tästedes olisi Alecille vain orvon juhlaa kimaltelevan velhorakastajansa seurassa, saattaisi veitselle löytyä käyttötarkoituksia kyseisen isähahmon pullistelevan kaulavaltimon saralla.
Kohtaloonsa alistuneena Alec kumartui vaatekaapin mustaa aukkoa muistuttavaan pimeyteen – itsenäistymisen kynnyksellä oli todennäköisesti viisainta antaa itsestään suhteellisen neutraali kuva pakolaisisäntänään toimivalle ihmissudelle, jonka seksuaalivähemmistöjen edustajiin kohdistuvasta suhtautumisestakaan ei vielä ollut minkäänlaista varmuutta. Alec raastoi kulahtaneen kauluspaidan kaapin perukoilta äänekkäästi tuhahtaen – itseasiassa Clary oli siveänä pikkutyttönä ehdottanut heille viikon selibaattia Luke-setänsä henkisen terveyden turvatakseen. Selvästikään Clary ei tuntenut Magnusta ja Magnuksen maanista virnistystä, joka poikkeuksetta enteili pysäyttämätöntä joukkotuhoa.
Alec repi vaatekaapin sisällön paidanriekale kerrallaan kasaksi siniraidalliselle räsymatolleen osumien virhemarginaalin vaihdellessa raollaan roikkuvan ikkunan ulkopuolelle Marysen toimesta ripustetun kukkalaatikon krysanteemikompostista – bokserit ja ruskearaidallinen sukka – aina kattolampun mukapatinoituneisiin koukkuihin – vaaleanpunaiset stringit yhteensopivilla sukkanauhoilla. Lattialle mustien taistelukerrastojen sekaan lentelivät edesmenneen Lightwoodin mummon neulomat villakalsarit, Robertin armeliaisuuden puuskassaan lahjoittaman delfiinikuvioisen solmiokokoelman komeimmat yksilöt sekä Marysen Alecille syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten valitsemat korvaläpät hennonvioletilla turkisvuorella. Mitä syvemmälle Alec vaatekaapin uumeniin ryömi, sitä epätoivoisemmaksi hänen mielialansa muuttui – koko kaappihan oli täynnä rei'illä ja repeytymillä somistettua nöyhtää. Mistä hän tähän hätään kaivelisi edustuskelpoista päällepantavaa tuleviin koitoksiin?
Ovelta kuului kolinaa. ”Toin poikaystäväsi päivähoitoon. Luulee voivansa lainata strassitoppiani hyvitykseksi korventuneista sateenkaaripöksyistään!” Isabellen ääni kaikui kaukaa vaatekaapin tuolta puolen.
”Kunnioita niitä housuja! Ne ovat – olivat – aitoa käärmeennahkaa!” Magnus protestoi pahantuulisena.
”Se toppi on pyhä”, Isabelle huomautti.
”Kenties erään nimeltämainitsemattoman haltiakomistuksen – kerrottakoon että hänen äitinsä kutsuu häntä Meliorniksi – vihertävä sormi on kenties hivellyt kyseisen vaatekappaleen naruolkainta.” Alec saattoi sielunsa silmin nähdä Magnuksen virnuilevan omahyväisesti kiukusta kihisevän Isabellen yllättyneelle ilmeelle.
”Alec!” Isabelle kiljui. ”Mitä me puhuimmekaan yksityisten asioiden – ”
”Tietoturva ei koske poikaystäviä”, Magnus myhäili.
”Heti ulos sieltä kaapista, Alec!” Isabelle komensi niin veretseisauttavan marysemaisella äänellä, että Alec oli iskeä päänsä vaatekapin tonttulakkien kansoittamaan hattuhyllyyn silkasta säikähdyksestä. ”Oliko sinun ihan pakko iskeä silmäsi tuohon mielipuoleen, eikö söpö pikku keijutyttö ilman aivokapasiteettia ja sarkastissävytteistä huumorintajua sopisi paremmin luonteenlaadullesi, veliseni?”
”Ja sinultahan tunnetusti löytyy kokemusta haltiaväen – ” Magnus aloitti piikitellen.
”Turpa kiinni, velho!” Isabelle ulvoi.
” – hieman tunteikkaammastakin kanssakäymisestä, ainakin Claryn Alecille livertelemistä tiedonmurusista päätellen”, Magnus jatkoi. ”Ja minulla sattuu olemaan erinomainen päättelykyky.”
”Kosto elää”, Isabelle mutisi hurjistuneena. ”Heivaa se takapuolesi ihmisten ilmoille, Alec, tai laulan jokaisen yksityiskohdan pervoiluistasi Jacelle!”
Alec kampesi itsensä vaivalloisesti ulos kaapista ja lysähti keskelle loputonta puuvillavuorta posket punehtuneina. ”Uskallakin – ”
”Kiinnostavat keskustelunaiheet teillä”, Jace totesi ovenpieleen nojaillen. Hän kohdisti kullanhohtoisten silmiensä laiskan katseen Isabelleen. ”Kerropa lisää.”
Clary kurkisti huoneeseen Jacen olan takaa. ”Kuulosti liian pervolta sinun juorukellon korvillesi”, hän totesi pisamien kirjomaa nenäänsä nyrpistäen ja hypähti taaemmas Jacen yrittäessä laskea kätensä hänen käsivarrelleen – eikö atleettisen varjometsästäjäveljen osoittama sisarusrakkaus kelvannutkaan enää punatukalle tämän päästyä jo maistamaan veljensä nyt torjutuiksi tulleita huulia?
”Itseasiassa”, Isabelle sanoi hymyillen kostonhimoisesti Alecille, ”Jacea nimenomaan saattaisivat kiinnostaa tarkemmat yksityiskohdat Alecin pitkistä 'kävelyretkistä' iltamyöhällä – ”
”Suu kiinni!” Alec huusi vääntäytyen seisaalleen Magnuksen harmaaraidallisen kylpytakin hihaan tukeutuen. Ilmeisesti takki oli Robertin vanha, silä frotee tuoksui yhä Magnuksen vaniljaisen olemuksen läsnäolostakin huolimatta hennosti kölninvedeltä, eikä rispaantunut helma ylettänyt velhoa kuin säären puoliväliin.
Magnus väänsi vettä kasvoillaan riippuvista suortuvista kiepauttaen Alecin kainaloonsa. ”Pikku sinisilmälläni on terveellisiä harrastuksia. Ehkäpä teidänkin kannattaisi kokeilla rentoa hölkkäilyä – se rauhoittaa mukavasti hermoja, kysykää vaikka Alecilta.”
”Jotenkin epäilen Alecin hölkkäilyn rajoittuvan tietylle alueelle Brooklynissä”, Jace kohotti kulmiaan vihjailevasti. ”Ja mitä siihen rentoutumiseen tulee – ”
”Käske niiden olla hiljaa”, Alec inisi piiloutuen Magnuksen selän taa.
”Entäs sitten viime viikonlopun lahtauskierros? Missä Alec silloin oli?” Isabelle kyseli silmät pyöreinä.
”Palatakseni aiheeseen vaatetus – ” Magnus yritti.
Jace virnisti. ”Violetin huulipunan määrästä päätellen esiintyjänä drag-showssa.” Alec punastui korviaan myöten – jopa Claryn suupielet nykivät käytävän hämärässä.
”Minä sinulle drag-showt näytän, ellet ala ripeästi tyhjentää vaatekaappisi sisältöä Alecin matkalaukkuun!” Magnus keskeytti. ”Pitäähän armaninsa menettäneen velhonkin pukeutua säädyllisesti, enkä minä laske kulahtanutta froteeta edes alusvaatteeksi.” Hän nyki kiusaantuneena takin kosteita hihansuita.
Isabelle vakavoitui. ”Ja minähän en sinulle paitoja lainaile!”
”Ymmärrän hyvin mielenkiintosi paljasta ylävartaloani kohtaan”, Magnus naljaisi. ”Minua kuitenkin huolettaa hyvinkin mustasukkaiseksi silloin tällöin heittäytyvän poikaystäväni suhtautuminen hallitsemattomaan kuolavanaan sisarensa suupielessä.”
”Haista sinä – ” Isabelle mutisi kädet puuskassa.
”Sääli puolialastonta velhoa – anna almu hädänalaiselle”, Magnus rukoili. ”Seeprafarkkuparilla ei pitkälle pötkitä armottomassa ulkomaailmassa.”
Isabelle rypisti otsaansa. ”Eivätkös ne vielä eilen olleet mustat?”
”Mutta Alechan toi – ” Magnus aloitti kummastuneena. ”Ai, ne olivatkin Izzyn.”
”Minähän sanoin, että niissä farkuissa oli jotakin häiritsevän tuttua sen karsean eläinkuosin lisäksikin”, Alec kuuli Jacen sanovan Clarylle.
”Alec!” Isabelle kiljui. ”Kajositko sinä minun vaatekaappiini?”
” – ehkä”, Alec vinkaisi.
”Seepraraidat tosiaan pukevat minua”, Magnus sanoi rutistaen Alecin syliinsä. ”Hyvä valinta.”
”Oli puhe vain pyjamasta!” Isabelle ulisi. ”Sinun pyjamastasi!”
”Älä huuda pikkuiselle”, Magnus komensi. ”Raukkaparka navigoi vahingossa väärälle ovelle, eihän sellaisesta vielä asetata päätä pölkylle.”
”Varjometsästäjillä on täydellinen yönäkö”, Jace huomautti.
Magnus vilkaisi Jacea hilpeästi hymyillen. ”Ja minä luulin, ettet sinä ollut kiinnostunut samasta sukupuolesta.”
Jace irvisti. ”Puhuimme kleptomaaniveljeni saavutuksista – emme tietääkseni minun intohimoistani.”
”En millään muotoa tahtoisi keskeyttää luottamuksellista keskusteluanne”, Maryse räyhäsi ovenraosta, ”mutta pojilla on viisi minuuttia aikaa astua ulos tästä pyhyyden tyyssijasta.” Maryse käännähti kannoillaan ja harppoi pikaisesti takaisin testamentin purkajaisiin.
”Isabelle”, Magnus pyysi ripsiään räpsytellen.
”Hyi hitto, Alec. Miten sinä saatoitkin langeta tuon ripsipiirakan pauloihin!” Isabelle huokaisi niskojaan dramaattisesti nakellen.
”Lupaan käyttää huuhteluainetta”, Magnus anoi.
”Kaksi paitaa, yhdet housut”, Isabelle myöntyi pitkin hampain.
”Strassitoppi, se vihreäruudullinen solkihökötys ja valkoiset farkut”, Magnus luetteli nopeasti. ”Mielellään ne tiukat, joiden lahjetta kiertää vetoketju.”
”Kuten rouva tahtoo”, Isabelle tuhahti mielenosoituksellisesti ja paiskasi oven Jacen sormille.
”Luke ei omista pesukonetta”, Clary huomautti hiljaa.
A/N: Kommentoijille keksejä
-
Älä unohda perunaa! >:D
Aah tää osa oli kerta kaikkiaan paras <3 Jotkut ne vaan osaavat kirjoittaa.
– itseasiassa Clary oli siveänä pikkutyttönä ehdottanut heille viikon selibaattia Luke-setänsä henkisen terveyden turvatakseen.
Tämä kohta sai aikaan ensimmäisen oikean repeämisen. Sen jälkeen hihittelin koko loppu luvun ajan.
”Heti ulos sieltä kaapista, Alec!”
Eikös Alec jo tullut ulos kaapista? Siinä tokassa luvussa, mikäli muistan oikein....
Mutta joo, tämö uusin luku oli hykerryttävän hauska. Kirjoitusvirheitä ei näkynyt, tai sitten en vain huomioinut niitä. Kiitä onneasi...
Kuvailusi on todella kattavaa, kerroit turhankin tarkkaan Alecin kaapista. :---D kyllä, siirryin valmishymiöt välttääkseni nenänenä -hymiöihin.
Kiitos päiväni piristyksestä.
...saanko nyt keksejä? :b
Viva la Malec!
-
Mä en ole koskaan välittänyt mitenkään hirveämmin Varjojen kaupungeista. Olen lukenut ekan kirjan, ja pidin siitä suht koht paljon, mutta se ei kuitenkaan oikein iskenyt muhun. Mun mielestä Clary on ärsyttävä, Jace on vieläkin ärsyttävämpi ja Isabelle on aika huora. Mutta Alecista tykkäsin ja samoin Magnuksesta. Ja siksi tää ficci iskee muhun.
En ois kyllä arvannut että Alecista ja Magnuksesta saa näin suloisen parituksen. Awws! Alec on aika ujo, kun taas Magnus nyt on mitä on, joten ne on tosi mielenkiintoinen pari ja sopii hyvin toisilleen. Tässä ficissä Jace on jopa siedettävä, ja Isabellekaan ei ole enää niin kamala. Clary on yhtä ärsyttävä kuin ennenkin, mutta se ei johdu ollenkaan sinusta vaan siitä miten vahva mielikuva mulle jäi sen kirjan lukemisen jälkeen. Eli älä siis suutu, ei ole sinun syysi että mä en pidä joistakin hahmoista. Sä kuitenkin saat kirjoitettua ne paremmiksi mun silmissä.
Sulla on kiva kirjoitustyyli, ja mä ainakin aion ruveta seuraamaan tätä ficciä. Jatkoa vaan.
-
Oooh! Loistavaa, uusi luku.
Alec taitaa näköjään tarvita uusia vaatteita :D Ja Manguksella on myös näköjään vaate ongelma. Loistava yhdistelmä.
”Heti ulos sieltä kaapista, Alec!”
Kaapista tuli ja vauhdilla kans tuli ;D
Juu rakentava ja viisaas kommentti taito on lomalla tai nukkumassa. Aivot on hieman sekaisin :-X
Joten jatkoa jossain vaiheessa ja pahoittelen outoa ja lyhyttä kommenttia
-Gin :-*
-
Paljon kommentteja! <3
Neithan;Kiitos kehuista *punastuu jälleen* hyvä et hajosit, siihenhän mä tällä pyrin ;-D nenät käyttöön, tosiaanSieltä vaatekaapistahan Alec-poloisen pitää ulos tulla et Izzy pääsee kostotoimenpiteitään suorittamaan ;-DD
Hyvä et kelpas, jatkoahan (kuten tiedät) on suunnitteilla, heti illalla aion alottaa
Keksit tulee postissa.
Annoy;
Hienoa, uusi kommentoija!
Hyvä että Malecfaneja löytyy enemmänkin, mä en itsekään tykkää juuri Clarysta tai Jacesta (isabellesta sen sijaan joo) mut ne sopii silti mun mielstä Maleceihin ihan hyvin ;-DD (siis kunhan vähän luonnetta muokataan eikun siis)
Kiitos kommentista ;-D
Ginerva;
Kiitokset kommentista, ei sillä outoudella ole mitään väliä ;-DD
Jep, Alecin on varmaan aika siirtyä uusiin vaatekertoihin, varsinkaan kun Luke ei omista pesukonetta. Mistäköhän mä repäsin senkin idean? ;-DD
-
Alec kurtisti kulmiaan – kuinka oli mahdollista, että koko Lightwoodin bisnespukeutumisen loistavasti hallitsevan suvun surkeimman vaaterepertuaarin omistaja oli hukkua hiilenharmaiksi hankautuneiden riepujen ja liituraitaisten rättien joukkoon samaan aikaan kun pujopartaiset sukulaisedät viiksiään vahatessaan valittelivat tyhjien henkareiden määrää vaatepuillaan?
Kenties sukulaissedät?
Clary kurkisti huoneeseen Jacen olan takaa. ”Kuulosti liian pervolta sinun juorukellon korvillesi”, hän totesi pisamien kirjomaa nenäänsä nyrpistäen ja hypähti taaemmas Jacen yrittäessä laskea kätensä hänen käsivarrelleen – eikö atleettisen varjometsästäjäveljen osoittama sisarusrakkaus kelvannutkaan enää punatukalle tämän päästyä jo maistamaan veljensä nyt torjutuiksi tulleita huulia?
Eiköstä se ole pelkällä yhdellä a-kirjaimella? :o
Ilmeisesti takki oli Robertin vanha, silä frotee tuoksui yhä Magnuksen vaniljaisen olemuksen läsnäolostakin huolimatta hennosti kölninvedeltä, eikä rispaantunut helma ylettänyt velhoa kuin säären puoliväliin.
Kahdella l-kirjaimella, eikö niin? :>
”Älä huuda pikkuiselle”, Magnus komensi. ”Raukkaparka navigoi vahingossa väärälle ovelle, eihän sellaisesta vielä asetata päätä pölkylle.”
Tarkoititko aseteta?
Voi, oli kyllä mahtava luku. Jälleen. Olen sanaton, okei. Pää lyö tyhjää. ;D Jääköön tämä kommentti nyt tämmöiseksi surkeaksi.
-
LISTENTOMUSIC;
Kiitos kun korjailit virheitä, niitä kun aina tuppaa hyvästä yrityksestä huolimatta lipsahtelemaan.
Lupaan korjailla heti kun jaksan...
Kiva että tykkäsit, vaikkei Jace ja Clary olekaan kovin suuressa roolissa tässä sepustuksessa ;-D
Alotan tossa kohta uuden pätkän rustailun, katsotaan mitä siitä seuraa.
Kiitos
-
A/N: huikaisevan nopeasta jatkosta kiitokset saa jälleen osoittaa Neithanille ja sen sirkkelin lailla sivaltavalle ruoskalle.
Okei, mä tiedän et lupailin jo Lukee kuvioihin, mutta nyt kävi näin. Mutta ainakin Ginerva saa riemuita uudesta pätkästä Claryn näkökulmaa ja me muut... noh lukekaa itse, Malecia luvassa ;-D
Yökyläilyä, osa 6
*
Clary kahlasi hillosipulimaisesti pullottavien polvilumpioidensa tasolla lainehtivassa kuravellissä pitkin Brooklynin homekuolemaan tuomittujen kerrostalojen ja hädin tuskin lieviksi kosteusvaurioiksi luokiteltujen leväkerrostumien kuorruttamien kadunkulmien rajaamia kujia. Clary nyrpisti nenäänsä – mihin tahansa hän katseensa käänsikin, hänen silmänsä tavoittivat vain likaisenruskeaa lietettä, jonka kattopeltejä vihmovan tuulen nostattamassa aallokossa uiskentelivat kokkareisen virran lahtaamien roskalaatikoiden syövereistä pulpahdelleet omenankarat, harmaita kiviseiniä vasten litsahtelevat vauvanvaipat sekä muutama onneton, jo aika päiviä sitten tukkeutuneiden viemärien hämärästä maanpinnalle epähuomiossa eksynyt, ketarat pystyssä kelluskeleva rotanraato. Koko Brooklyn oli huuhtoutunut nestemäiseen paskaan, ajatteli Clary pahantuulisena eteenpäin loiskutellen.
Ja koska pelkkä säärien ihohuokosia tukkiva mutakuorinta ei selvästikään riittänyt luonnonvoimien lahjaksi ihmiskunnalle, nuo sinivihreää pallontapaista koettelevat matalapaineet olivat päättäneet avata tummanpuhuvien pilvihattaroiden jäävesivaraajien kokovartalokuurauksen mahdollistavat hanat – arktisen kylmä tihku piiskasi täydellä tarmolla lopunkin nahan irti likimain autiossa katuverkosatossa vaeltavilta uhreiltaan. Claryn hampaat kalisivat kuin Mozartin vihasti viuhtova tahtikeppi sävelkorvattoman viulistinalun vasemmassa kankussa – tällä menolla Brooklynin hammaslaborantit rikastuisivat tekohammasbisneksillään ennen aikojaan. Clary pudisti päätään jäätyneiden aivolohkojen kolistessa vastan kallonseinämiä – kuinka hänen onnistuikaan aina sotkea itsensä mukaan varjometsästäjien valtataisteluihin, joiden seurauksena oli aina joko uusi tuhatpäinen verivihollisten joukko tai mitä pahimmanlaatuinen keuhkokuume höystettynä kuoleman rajatilakokemuksilla?
Clary huokaisi – syitä hänen jokapäiväisille lankeamuksilleen oli vain yksi, Jace. Jace kullankeltaisine hiuksineen, pienten aurinkojen lailla hohtavine silmineen ja enkelimäisen komeine kasvoineen sai Claryn myöntymään pojan jokaiseen kiittämättömän kopeaan pyyntöön ja itserakkaaseen toiveeseen, joista poikkeuksetta oli vain ja ainoastaan haittaa Claryn itsensä kannalta. Jacen oksettavan sarkastinen luonne ja puoleensavetävä pahanpojan pelottomuus sumensivat Claryn jo entuudestaankin surkean harkintakyvyn saaden hänen villisti tykyttävän sydämensä tanssimaan ripaskaa tämän mukakarskin naurun tahdissa. Hänen päässään asustelevan, henkiseen masokismiin perehtyneen sivuäänen oli yksinkertaisesti pakko miellyttää empatiakyvytöntä varjometsästäjäpoikaa kaikin mahdollisin keinoin, vaikka jälkikäteen jokainen lupaus ja kaipaava katse nostatti Claryn mieleen katumuksen pohjattoman aallon – olihan Jace sentään hänen veljensä.
”Mitä hittoa minä oikein ajattelin – valkoiset farkut löytöretkelle ruskeaan helvettiin”, Magnuksen ääni kajahteli mutaisessa porttikongissa.
Clary vilkaisi pikaisesti perässään kroolaavaa kaksikkoa – vitivalkoisia housunpunttejaan kirjovia kurarantuja kiroileva Magnus nyki armeijamallisen takkinsa likomärkää helmaa sateessa latistuneen piikkipehkonsa suojaksi retuuttaen jääkylmien vesipisaroiden säkenöivien piikkien kärjistä liu'ottamille kimalleroiskeille altistunutta Alecia kainalossaan. Clary naurahti väkinäisesti – Alec ja Magnus olivat niin erikoinen kaksikko, että pelkkä heidän läsnäolonsa sai kummalliseen seurustelusuhteeseen tottuneiden suupielet nykimään pakonomaisesti. Magnus oli kuin pitkä, laiha ja kaikissa sateenkaaren väreissä loistava pilvenpiirtäjä maanisine virnistyksineen, Alec taas ujo, punasteleva, tummiin pukeutunut varjo, joka seurasi velhoaan tämän joka askeleella vastaantulijoita turhankin kiusaantuneesti vilkuillen. Vieretysten astellessaan nuo kaksi olivat toistensa täydelliset vastakohdat, kuitenkin tasavertaiset ja toisiaan täydentävät, eikä Alecin katse enää velhonsa kiiluvat kissansilmät tavoittaessaan pälyillyt vastahankaisia mielipiteitä ulkomaailmasta – silloin olivat vain he kaksi, sen Clarykin saattoi nähdä, vaikkei varsinaisesti kaksikon lähipiiriin kuulunutkaan.
Tilanne tosin saattaa muuttua lähipäivinä, Clary ajatteli kulmiaan kurtistaen, tiivistä yhteiseloa oli nimittäin luvassa hieman liikaakin – tukalan tiivistä, koska Magnus ei osannut käyttäytyä seurassa, vaan lipoi kielenkärjellään Alecin korvanlehteä valvonnan välttäessä edes sekunnin murto-osaksi. Clarya puistatti – ei sillä, hänhän oli tottunut noihin jatkuviin hellyydenosoituksiin ja tukahdutettuihin huokauksiin Magnuksen ultramariininsinisesi tuhkaksi korventuneen sohvan kulmalla, varkain vaihdettuihin suudelmiin Jacen selän takana – ja ilmeisesti myös edessä, ainakin aamun estottomasta kuhertelusessiosta päätelleen – ja Instituutin työkaluvajassa harjoitettuun, intohimoiseen nuoleskeluun, jota Clary oli joutunut todistamaan useammin kuin kerran ruhonleikkuria teilaustyökaluksi kaivellessaan. Ei, enemmän Clarya huoletti Luken reaktio koinsyömän retkivuoteen alkaessa natista keskiyön tietämillä kuin jousiltaan nyrjähtäntyt vieterihiiri.
”Haista paska!” Magnus kiljui kurkku suorana kattopelliltä sojottavan rännin roiskiessa mutamössöä hänen sympaattisesti murjottavan varjometsästäjäpoikaystävänsä harakanpesämäisesti puolelta toiselle heilahtelevan tukan jokaiseen ilmansuuntaan törröttäviin harjaksiin.
Clary kallisti mietteliäästi päätään – oli oikeastaan aika kummallista, että hän, elettyään vuosikausia kirjatoukaksi naamioituneen ihmissuden kylkeen käpertyneenä, ei ollut koskaan kysynyt turhankin verisistä pihveistä pitävän isähahmonsa kantaa seksuaalivähemistöjen oikeuksia käsitteleviin uutisiin ja harva se päivä Amerikkaa ravisteleviin oikeudenkäynteihin paskaa jauhavien äärifundamentalistien ja vuosien saatossa vallankahvaan nousevan nuorison välillä. Eihän Lukekaan ollut sinänsä ottanut asiaa koskaan puheeksi kahdenkesken, mutta silti Clary tunsi olonsa epävarmaksi – saattoihan Luke olla paavin hyllyvää kaksoisleukaa kumartava piilohomorasisti, joka Claryn ja Jocelynin vedellessä hirsiä tukkikämpällään rämpi pitkin puistikkoja teurastaen kuusten juurilla muhinoivia seksuaalivähemmistöjen edustajia Jeesuksen orjantappuraseppeleen sapelinteräviin piikkeihin. Juuri tällaisina hetkinä Clary toivoi, että hänen keskittymiskykyään ohjailevassa kaukosäätimessä ei olisi ollut stopnapin virkaa tekevää itsetuho-painiketta laisinkaan – silloin tällöin turvattu tulevaisuus saattoi olla kiinni humalahuuruisen ihmissuden seksuaalivalistusluennoista, jotka olivat aivojen oikosulun vuoksi kulkeneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
”Kuristanko tuon syntisen rännin, sinisilmä?” Magnus mumisi antaen suosiolla takinhelmansa upota kuravelliin kietaistakseen toisenkin käsivartensa Alecin ympärille. Clary saattoi vain kuvitella, kuinka vaikealta yhteen kietoutuneen kaksikon paarustus olisi näyttänyt oikeaoppisen ankkatepastelun todellisten mestarien, pingviinien, näkövinkkelistä.
” – älä”, Alecin ääni hukkui Magnuksen rypytettyyn paidankaulukseen.
”Mutta rakas”, Magnus mankui, ”mitä Izzykin sanoo, jos annan tuon ruosteisen metallinpalan suistaa sinut sairasvuoteeseen?”
”Sinä olet velho”, Alec totesi vaimeasti. ”Eiväthän flunssavirukset mahda mitään sinun rajattomille taikavoimillesi.” Clary pudisti päätään – mokoma imartelija.
”Vihreä räkä on rajattomien taikavoimien pahin vihollinen”, Magnus sanoi ilkikurisesti virnistäen ja painoi huulensa Alecin huulille. ”Taatun tartunnan varmistavat keveä huulikosketus ja – ” Magnus kuiskasi pujottaen lävistetyn kielensä Alecin suuhun, ”hieman pikkutarkempi bakteerikannan ruoppaus.”
Clary huokaisi hihansuitaan nypläten. ”Meidän pitikin puhua – Magnus, se kieli pois Alecin kurkusta!”
Vastahakoisesti säkenöivä velho siirsi kasvonsa Alecin kaulalta ja veti varjometsästäjän syliinsä mulkaisten Clarya ärsyyntyneenä. ”Mikään nunnailu ei tule kuuloonkaan, vaikka setäsi aivotoiminta ei kykenisikään sulattamaan miesten välistä kähmintää.”
Clary käänsi katseensa kiusaantuneena himmeästi hehkuvan lyhtypylvään lasiin liimautuneihin pörssikursseihin. ”Sille 'kähminälle' meidän on – teidän kannaltanne – valitettavasti laadittava tietyt pelisäännöt, sillä turvapaikkanne on pitkälti kiinni Luken henkisestä terveydestä.”
”Kuuntelen”, Magnus naputti suippoa korvannipukkaansa.
”Jos vaikka aloitetaan ihan siitä yksinkertaisemmasta – oma kieli pidetään omassa suussa ja omien hampaiden takana piilossa, ettei kiusaus käy liian suureksi”, Clary sanoi totisena.
”Tunge pussailusääntösi sinne, minne aurinko ei paista”, Magnus napautti yhä Alecia halaillen.
”Magnus!” Alec sanoi otsaansa rypistäen. ”Clary yrittää vain auttaa.” Hän soi likimain lämpimän hymyn Claryn suuntaan. Omissa oloissaan pysyttelevä yrmy Alechan osaa hymyillä, Clary ajatteli ihmeissään, siksi kai Magnuskin tämän pauloihin alun alkujaan oli langennut.
” – muka selibaatissa”, Magnus valitti takertuen entistä tiukemmin Alecin vyötäisiin.
”Okei, ensinnäkin”, Clary aloitti kuraa kasvoiltaan pyyhkien, ”te annatte minun hoitaa kaiken puhumisen. Ei jacemaisia välihuomautuksia, päänpudistuksia, vihjailevia kulmakarvankohotuksia, eikä etenkään minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä – ”
Alec horjahti. ”Tarkoitatko – ”
” – tai siveettömiä poskipusuja, ruumiinjäsenten sivelyä tai pervoja ehdotuksia Luken läsnäollessa”, Clary jatkoi. ”Plus yöllä nukutaan vaatteet päällä.”
”Mutta Magnushan nukkuu aina ilman – ” Alec läimäisi käden suulleen ja punastui helakasti.
Magnus hymyili anteeksipyytävästi. ”Villa hiertää ikävästi nivusia.”
Clary katseli Magnusta tyrmistyneenä. ”Minä en todellakaan halunnut tietää tuota.”
”Flanelli on melkein yhtä kamalaa”, Magnus sanoi surullisena. ”Siksi Alecillakaan – ”
”Riittää!” Clary inisi. ”Ei enempää likaisia yksityiskohtia, jos saan pyytää.”
”Kannatan”, Alec mutisi helpottuneena.
Clary kokoili Magnuksen pyjamanhousuissa harhailevat ajatuksensa nousten kurasta liukkaat portaat Luken kirjakauppakämpän toiseen kerrokseen ja kaivoi painavan avaimen farkkujensa takataskusta. ”Ehtona yökyläilylle on myös – Magnus, kuuntele, tämä koskee erityisesti sinua! – suihkuvuorolistan järjestelmällinen noudatus – tasan kahdeksalta käyn suorittamassa kiharoideni päivittäisen rasvaimun, silloin pysyttelette kaukana kylppäristä, tai muuten.”
”Alaston pikkulikka suihkuverhon takana ei houkuttele. Pikku varjometsästäjä sen sijaan”, Magnus lipaisi huuliaan, ”saa suojella selustaansa vesihöyryn seassa vaanivalta velholta.”
Clary työnsi avaimen ruosteiseen lukkoon ja käänsi. ”Kynnyksen yli astuttuasi tuollaiset ajatukset ovat pannassa”, hän totesi avaten saranoillaan keikahtelevan oven selälleen.
”Tervetuloa homovelhon helvettiin”, Magnus murisi ja harppoi pölyiseen eteiseen Alec vanavedessään jolkottaen. ”Täällähän on enemmän villakoiria kuin minun olohuoneessani”, hän päivitteli. ”Eläinrakas heppu se sinun setäsi.”
”Luke ei omista myöskään imuria”, Clary selitti potkaisten mudanruskeiksi pinttyneet converset metalliritilälle.
”Ilmeisesti teillä on paljonkin yhteistä”, Alec nälväisi Magnuksen hihaa nykien. ”Magillakin tuppaa olemaan ongelmia 'elektronisen paskan' kanssa”, hän selitti Clarylle siniset silmät tuikkien.
Magnus kiskoi litimärän takin Alecin harteilta ja viskasi heidän kaiken omaisuutensa sisältävän repun roikkumaan pipovapaaseen hattunaulakkoon, jonka Jocelyn oli aikanaa ostanut Lukelle joululahjaksi. ”Nostapa jalkaa, sinisilmä. Housujen vuoro.”
”Magnus!” Clary ärjäisi velhon hipalaillessa Alecin lahjetta. ”Mitä minä sanoinkaan – ”
”Keitä nämä kuraiset herrasmiehet ovat, Clary?” eteisen oveen nojaileva Luke kysyi tuijottaen edestakaisin hyppelevän Alecin jalkaan takertunutta Magnusta silmiään siristellen.
”Uudet vuokralaiset vailla pennin hyrrää”, Clary hymyili kellertävää pepsodenthymyä – hänen pitäisi lopettaa kahvinjuonti heti seuraavana päivänä – ja risti epätoivoisena sormensa. "Kutsu heitä vaikka loisiksi."
Kuinka helvetissä tästä selvittäisiin?
A/N: Jatko saattaa viivästyä vasta viikonlopulle, ellen saa ennen himokselle suuntautuvaa pakkolomaa päivitettyä. Mutta älkää huoliko, kone on lähdössä himokselle, ja tekstiä pukkaa (toivottavasti inspiraatio viitsii iskeä)
Kommentoithan?
-
Möyh! Pääsin vasta nyt kommentoimaan, sillä eilen minut julmasti hätistettiin koneelta ennen kuin sain edes luettua tämän!
Pakko myöntää, mutta alun kuravelliä kuvailit niin tarkkaan, että välillä teki mieli hypätä sen yli. KAikki hahmot olivat täysin IC, paitsi että luulisi Lukella nyht olevan edes jotain kodinkoneita ;o Tai siis, itse sain kirjoista sen vaikutelman että perus siisti ihminen se on lisäksi ei kai Clary/Jocelyn erityisemmin tykkäisi jos sen koti olisi pölykoirien vallassa.
Sen yhden tuhman kirjoitusvirheen esittelin sulle jo mesessä, mutta löytyi sieltä' ainakin eoilen toinenkin:
Mozartin vihasti viuhtova tahtikeppi
Vihasti?
Mutta jkoulu alkaa, ja pakenenkin tästä ennen kuin ehdit vannomaan kostoa mulle. Kirjoita vaan jatkoa ja mikäli innoitus on lopussa niin minä ja peruna aautetaan mielellämme ;D
//Kuole valmishymiö kuole! D:<
-
Neithan;
Kommentti! *sekoan*
Yyh mä joudun lähteen mummille ja siihen se kirjotusprojekti tältä aamulta kariutuukin (taas)
Mutta joo, kiitos kommentista, koitetaan jättää kuravellit vähän vähemmälle, mutta kun alkuun pääsee niin joskut vähän riistäytyy aiheet käsistä, tiedät varmaan tunteen ;-DD
Anteeksi et mä tein Lukesta sellasen imurittoman nörden, oli ihan pakko kun tuli toi repla mieleen xD
Ja pahoittelen kirjotusvirheitä (saatana painukaa kuuseen virheet!) miten niitä muka voi aina jäädä??
Niin, ja Mozartin tahtikeppi viuhtoo vinhasti xD
Ehehe hyvin on innostusta...! *pyörtyy kauhusta*
-
Tää oli erittäin hyvä luku. Vaikka mitään ihmeellisempää ei tapahtunutkaan,vaan oli keskittynyt lähinnä ajatuksiin kuin toimintaan. Se itseasissa sopi tosi hyvin. Ei aina tarvitse tapahtua jotain.
Awws, mä oon ihan hurahtanu Maleciin. Sun vika että mä nykyään oon koko ajan fanfiction.netissä lukemassa Malec-ficcejä, sillä mä innostuin niistä heti kun luin ekan kerran ficcisi. :'D Mitäs osaat kirjoittaa niin hyvin. Piti tänään lukea olevinaan kokeeseen mutta siitä ei tullut oikeen mitään koska mä vaan roikuin koko ajan fanfiction.netissä.
Mä repeilin koko ajan Magnukselle. Miten se onnistuu olemaan noin IC? Sä osaat oikeasti kirjoittaa hyvin. Alec oli myös IC, samoin Clarykin.
Clary huokaisi hihansuitaan nypläten. ”Meidän pitikin puhua – Magnus, se kieli pois Alecin kurkusta!”
”Alaston pikkulikka suihkuverhon takana ei houkuttele. Pikku varjometsästäjä sen sijaan”, Magnus lipaisi huuliaan, ”saa suojella selustaansa vesihöyryn seassa vaanivalta velholta.”
Mun suosikkikohdat tästä osasta. Magnus se osaa olla aika pervo. ;D
-
Annoy;
Ihanaa että tykkäsit, katsotaan jos sitä toimintaa löytyisi pikkasen seuraavasta osasta joka kylläkin on pikkusen vaiheessa vielä... Jos ennen himokselle lähtöö (huomenna) ehtisin vaikka päivitteleen vielä, ihan varmaksi en lupaa, mutta alottanut olen kyllä jo.
Jes jes Malecfaneja tää maailma kaipaakin lisää (kiitos muuten kehuista) mä roikun ittekin aina (tai oikeestaan roikuin, koska oon tähän päivään mennessä lukenu suurimman osan kaikista malec-tarinoista) fanfiction.netissä. Tai silloin kun näiltä omilta projekteiltani ehdin... Kokeilepa muuten ariviandin ficcejä jos et vielä ole ehtinyt. Se tyyppi osaa tosiaan kirjottaa *kateellinen irvistys*
Hyvä et hahmot oli IC, yritän pitää ne tällasina xD
Sun suosikkikohdat tais olla myös mun suosikkikohdat ;-D
Kiitos vielä
-
A/N: Edelleen kunnia jatkosta piiskuri-Neithanille. Tämän kirjoittamiseen meni aikaa, sormilihaksia ja molemmat olkapäät. Ainiin ja hermoja myös, koska marysemuusani (äiti) kävi nipottamassa jotain käpärästä varmaan 83247286836482736 kertaa.
Toivottavasti tykkäätte, kommentit jakaisi kannustaa eteenpäin ;-D
Himokselle lähtö iltapäivällä, toivotaan, että saan sielläkin jotain aikaiseksi.
(Neithan pidä se peruna kurissa)
Yökyläilyä, osa7
Alec istui Luken pölypunkkeja kuhisevan plyysisohvan käsinojalla vilkuillen vaivihkaa otsatukkansa lomitse samaisen tuholaisjalostamon veritahraisessa nurkassa keikistelevää Magnusta. Velho tuijotti takaisin nälkäisin silmin ja hivuttautui pikkuruisessa nojatuolinrähjässä kököttävän Claryn suljettuja luomia keskittyneesti vahdaten lähemmäs varjometsästäjäänsä. Alec heristi sormeaan Magnuksen kieltämättä oikein houkutteleville lähentely-yrityksille, jotka eivät selvästikään olleet tämän konttaustauhdin siivittäminä jäämässä pelkiksi yrityksiksi. Valtavin ponnistuksin Alec kavahti kauemmas säihkyvän velhorakastajansa pitkistä sormista, jotka jäivät toiveikkasti haparoimaan tyhjää ilmaa Alecin takapuolen sijaan. Alec oli humpsahtaa dopingriimuilla varmistetun tasapainonsa menettäneenä vaaleanharmaaksi kulahtaneelle karvamatolle, jonka ympäriinsä sojottavista hapsuista koikannat olivat likimain aistittavissa jopa ilman suurennuslasin raskauttavaa linssiä. Magnus vilautti teräviä kulmahampaitaan punastelevalle poikaystävälleen ja loikkasi sivusilmällä itsesäälissä rypevän Claryn patsasmaisena pysyttelevän olotilan tarkastaen vain muutaman sentin päähän Alecin kalpeasta nilkasta.
Alec kartoitti koko tilanteen kaikessa karmeudessaan pakokauhun hiipiessä hänen mielensä perukoille – Magnuksella ei ollut pienintäkään aikomusta noudattaa Claryn laatiman homoilulakon pääperiaatteita, ainakaan tämän kasvoilla karehtivasta virnistyksestä päätellen, kun taas Clary saattaisi hetkenä minä hyvänsä räväyttää silmänsä auki alkaen kirkua kuin lokinpaskan täyttämä palosireeni, eikä silloin kunnian kukko laulaisi lohdutukseksi menetetyistä seinistä ja katosta pään päällä. Alec nielaisi kuuluvasti kerraten tapahtumaketjua mielessään – jos Clary alkaisi huutaa Magnuksen iskiessä kulmahampaansa Alecin ei-niin-kovin-vastahakoisena rakkaudenpuremia vastaanottavaan kaulaan, Luke syöksyisi keittiön jauhomatopesäkkeitä pursuilevasta ovesta kuin rasvattu karvasalama valurautapaistinpannu kättä pidempänä valmiina katkomaan pitkällä kielellään sieltä täältä lipovia, kimalteen kuorruttamia päitä nopeammin kuin Clary ehtisi kiihtymykseltään hohottaa Alecin ahdingolle; mitäs minä sanoin.
Alec väisti Magnuksen jacennopeaa kouraisua ja läiskähti pitkin pituuttaan Luken pölyä pöllyttävälle sohvavainaalle, joka tarjosi varteenotettavan vastuksen Instituutin välilevynpullistumaoikeuden edessä tuomitulle vuodemallille vuosien varrella varmasti suorittamiensa selkärankasarjamurhien johdosta. Alecin vaimea kirous tukahtui hänen keuhkoistaan pumpuliallergista sohvatyynyä pakenevaan ilmavirtaan Magnuksen kivutessa voitonriemuisesti hymyillen hänen vyötäisilleen – taistelu kielletystä varjometsästäjästä oli voitettu. Alec yritti vaivalloisesti loputtoman pitkien säärien hämähäkkimäisessä otteessa rimpuillen heittää Magnuksen päältään velhon pitäessä kiinni hänen paidankauluksestaan kynsin ja hampain. Alec haukkoi henkeään viestittäen epätoivon täyttämillä silmillään ehdotonta poistumiskäskyä leukapieltään suukottelevalle velholle. Alec ravisti päätään Magnuksen suun siirtyessä hitaasti hänen kaulalleen – olisiko kodittomuus todella tämän arvoista?
Magnus kohotti päätään ja väänsi kasvonsa surun irveeseen huuliaan mutristaen. ”Etkö sinä haluakaan minua, sinisilmä?”
”Haluan”, Alecilta lipsahti. ”Siis en!” hän köhi punastuen kuin etikkamyrkytykseen menehtynyt punajuuri.
Magnuksen kulmakarvat ponnahtivat lähelle tämän lakalla liisteröityä hiusrajaa. ”Jakaantunut persoonallisuusko sinuakin vaivaa, rakas?” Huulet hipoivat Alecin solisluita. ”Tuttu tunne seurapiireissä.”
Alec naurahti matalasti. ”Seurapiireissä?”
”Edesmennyt Puhemies Miau pesueineen”, Magnus hymyili surumielisesti. ”Jokaiselle pennulle kehkeytyi jakaantunut persoonallisuus liian kylpyvaahdon vaikutuksen alaisena.”
”Kylpyvaahdon?” Alec puri huultaan.
”Useimmiten se purkautui nykivinä paniikkihäiriöinä”, Magnus muisteli kutitellen Alecin kainaloita. ”Yksi teki itsemurhan hukuttautuen ammeen viemäriin.”
”Itsemurhan?” Alec kysyi epäuskoisena.
”Villakoirat eivät ole kovin viisaita”, Magnus pudisteli päätään ja silitti hellästi Alecin mustaa tukkaa. ”Onneksi täällä”, hän kopautti hellästi Alecin ohimoa, ”tuntuu silloin tällöin vierailevan muutakin kuin pelkkää sukkanöyhtää – ehkei minun tarvitse olla huolissani suhteestasi vessanpönttöön tai muihinkaan posliinikalusteisiin.”
Alecin suupielet nykivät kuin epilepsiakohtauksesta kärsivän etanan tuntosarvet. ”Kissasi oli sitten suuntautunut pölykoiriin.”
”Isäntäänsä tullut kumppaninvalinnassa – älykäs eläin se Miau”, Magnus kuiskasi Alecin korvaan.
Alecin varovainen hymy haihtui keittiön ovelta kaikuvan kolahtelun ja vaimean lusikoiden kilinän myötä. Ilmeisesti kirppuiset ihmissusi-isännätkin tarjoilevat vierailleen teetä, Alec ajatteli punertaessaan vaivalloisesti istualleen Magnuksen sähisevästä vastustelusta välittämättä. Magnus muistutti pahansisuista, silittelyyn addiktoitunutta kissanpentua, jonka myötäkarvaisten kosketusten manipuloima, syntymäsurkea tilannetaju kävi valitettavasti ilmi juuri julkisissa tilanteissa. Alec raastoi takiaisen lailla rintaansa takertuneen velhon irti farkkujensa vyönlenkeistä maanittelevasti mutisten ja eristi tämän sohvankulmalle murjottamaan kuin seipäänniellyt sorsa. Magnus tuijotti vaatteitaan pudistelevaa Alecia syyttävin silmin, kädet kostonhimoisesti ristissä rinnalla – et saa tätä koskaan anteeksi, velhon kaventuneet pupillit viestittivät läheisyyskammoiselle varjometsästäjälle. Alec huokaisi ja hinautui Magnuksen viereen kietaisten käsivartensa tämän ympärille – kimallekyntinen velho vei toisenkin erän, kuten aina. Alec saattoi nähdä tyytyväisen hymyn hiipivän varkain Magnuksen kasvoille tämän kiemurrellessa takaisin hänen syliinsä.
Luke potkaisi keittiön oven auki tiskikonetta viimeiset viikot kartellutta teetarjotinta kannatellen. Punaruudulliseen flanelliin ja kulahtaneeseen deminiin kiireestä kantapäähän verhoutunut ihmissusi maleksi eriparisia kuppeja murskaantumiskuolemalla uhkaillen sohvan ympäri ja pyyhkäsi kämmenselällään enimmät liat olohuoneen sohvapöydän lasilevyltä. Clary havahtui tarjottimen kalahtaessa lasia peittävälle eristekerrokselle – se on menoa nyt, ajatteli Alec hautautuen Magnuksen pitkän takin laskoksiin. Vaikka Clary puolustaisikin heitä sääntärikkeistä huolimatta, ei Luken silti ollut mikään pakko katsella siveetöntä kiehnäystä omalla kotisohvallaan vastoin tahtoaan. Eikä sen puoleen, kuka olisikaan halunnut kaksi ylimääräistä suuta ruokittaviksi, varsinkaan kun kyseiset suut enimmän osan ajasta tuntuivat keskittyvät toisenlaisiin hupeihin kuin syöminen. Sillä olihan jopa Magnuksen sateenkaarilippua palvovana prideistinä hyväksyttävä ihmissusiskinheadien inho, joka, vaikkei oikeutettua ollutkaan, nähtiin täysin ymmärrettävänä vielä nykypäivänkin maailmassa.
”Maitoa?” Luke kysäisi Clarylta tämän hieroessa väsyneitä silmiään. Clary nyökkäsi mulkoillen vihaisesti Alecin ja Magnuksen tiivistä yhteiseloa huoneen toisella puolen. Alec painoi häpeissään päänsä – olihan hän sentään luvannut tytölle pitää Magnuksen aisoissa. Mutta täytyihän Claryn ymmärtää, ettei kahdeksansataavuotiaan velhon päätöksiä tai koiranpentumaisen kärsivää ilmettä ollut kovinkaan helppo vastustaa, jos eli vakavassa seurustelusuhteessa kyseisen puolidemonin kanssa, joskaan sana 'vakava' ei ollut aivan omiaan kuvaamaan ainakaan Magnusta itseään.
”Sokeria?” Luke varmisti Claryn nyökätessä toistamiseen, salamoiva katse yhä porautuneena pettymyksen tuottaneeseen kiintopisteeseensä. Alecia puistatti – Jacen kertoilemat kauhutarinat porkkanapään pidättelemättömästä raivoista taisivat sittenkin olla täysin tosia, eivätkä pelkästään hänen parabatinsa sarkastisen mielen kieroja kuvitelmia.
Luke ojensi kupin Clarylle tytön raivokasta irvistystä kummastellen. ”Univelkako vaivaa, Clary?”
” – ei”, Clary mumisi kulauttaen puolet hyöryävästä nesteestä kurkkuunsa. ”Pojat minua vaivaavat.”
”Jace ja Simon?” Luke uteli Claryn yksityisyyttä kohteliaasti kunnioittaen. Aivan kuin Robert, Alec ajatteli kuivasti. Ehkä Luke tosiaankin on jonkinlainen isänkorvike Valentinen hylkäämälle tyttölapselle. ”Minä luulin – etkös sinä valinnut sinkkuelämän kahden kavaljeerin sijasta – ”
”Nuo toiset pojat”, Clary keskeytti kiusaantuneesti viittoillen Alecin ja poikaystäväänsä antaumuksella kaulailevan Magnuksen suuntaan. ”Uudet solukämppäläiset eivät selvästikään osaa lunastaa lupauksiaan.”
Luke upotti Earl Grey-kolmiot kolmeen kolhiintuneeseen kuppiin ja humautti kannusta vettä päälle. ”Raavaat miehet juovat teensä mustana”, hän sanoi penkoen kertakäyttölusikoita pikkuleipälautasen alta.
”Saatan olla neiti, mutta ilman sokeria tee tuppaa maistumaan tiskiveden prototyypiltä terävöitettynä Puhemies Miaun oksennuksella”, Magnus totesi tirskahtaen.
”Sokeria Brooklynin päävelholle”, Luke jupisi sirotellen kuorallisen valkeita rakeita tarjottimella kekottavaan kahvattomaan malliin. ”Lightwood?”
”Alec ei ole neitiä nähnytkään, vaikka juokin useimmiten maitoa teellä, eikä toisin päin”, Magnus selitti naurusta hytkyen.
”Maistaisit itse Isabellen hautomaa kamomillateetä – karmeampaa litkua ei maa päällään kanna”, Alec puolusti survaisten sormensa Magnuksen kylkeen. ”Edes maitohappobarteerit eivät saa sitä myrkkyä sulamaan.”
”Isabellehan oksennusteen onkin patentoinut”, Magnus huomautti. ”Syövyttää hampaat suusta, jos unohtaa jälkeenpäin syödä hammastahnatuubillisen fluoria.”
Luke huokaisi lorauttaen kermanekallisen maitoa puolenlitran nokkamukiin. ”Nykyajan nuoret – ” Luke päivitteli kääntyessään ojentamaan kuppeja vierailleen. Hänen silmänsä suurenivat tavoittaessaan sylivauvaa leikkivän Magnuksen pitkät sääret Alecin jalkojen väliin kiertyneinä. ” – eivät ole sitä, miltä näyttävät”, hän kakoi kädet täristen.
”Olisin kyllä varoittanut”, Clary mutisi kuppiaan pyöritellen, ”mutta kännykkäni jäi Jacelle – kuulemma kiireisiä bisneksiä.” Sen uuden haltiatypykän kosiskelua, Alec ajatteli ärsyyntyneenä. Lainata nyt sisarensa puhelinta ilotyttöä tavoitellakseen – milloin Jace oikein oppisi sitoutumaan?
Luke lysähti lähimpään nojatuoliin kaataen teemukien hiljalleen jäähtyvän sisällön fossiloituneelle jukkapalmulle – ei hyvä merkki, ajatteli Alec hammasta purren. Eihän hän ollut odottanutkaan kotiutumisen tuntemattoman ihmissuden luolaan olevan helppoa, mutta jos Luke jo pelkästä halailusta kastelisi nälkälakkoon tuomitsemaansa ruukkukasvia elvytystarkoituksessa pökertyen samalla tuoliin, joka villakoiraprosentistaan päätellen ei elinaikanaan ollut nähnyt takapuolta lähietäisyydeltä, ei ulosotto voinut olla tämän kokovartalohalvausreaktiosta kovinkaan kaukana. Alec henkäisi syvään ja puristi Magnuksen tiukasti rintaansa vasten kuin säihkyvän mollamaijan – jos Luke käännyttäisi heidän sohvaltaan, vaihtoehtona katuojakuolemalle olisi enää vain anteliaan juopon lahjoittama roskalaatikko. Ei ollut ketään muuta, vielä tuntematonta hyväntekijää, joka olisi majoittanut kodittoman kaksikon kattonsa alle, lainannut patjaa autotallinsa lattialta tai edes heittänyt tyhjää kaurahiutalepakettia ikkunanraosta kylmälle asvaltille tyynyn virkaa toimittamaan. Ihmissusisossu olisi heidän ainoa toivonsa, viimeinen elatusapu ennen edessä häämöttävää roskisdyykkarointia.
”En tiennyt – ” Luke aloitti katkonaisesti.
”Jos yhtään lohduttaa”, Clary sanoi ilkikurisuus äänestään paistaen, ”Maryse ja Robert kuulivat Alecin kaksoiselämästä vasta tänä aamuna ja hehän ovat sentään Alecin vanhemmat.” Hän kääntyi Alecin puoleen. ”Kuinka kauan te nyt taas olittekaan seurustelleet?”
”Kolme kuukautta”, Magnus virnisti pörröttäen Alecin tukkaa. ”Sinisilmän olikin jo korkea aika tulla ulos kaapista”, hän lisäsi iloisesti. ”Sääli vain, että rakastavat vanhemmat eivät ottaneet sitä elämän normeihin maastopuvussa sulautuvana tosiseikkana, vaikka edes nerokas rusinainkvisiittori ei salaliittoteorioillaan ole onnistunut aiemmin liittämään Alecin vaitonaisuutta tähän ihmisten homoudeksi nimittämään taudinkuvaan.” Magnus pudisteli päätään. ”Kuinka se luiseva harjanvarsi nyt on näin saattanut hairahtua diagnoosissaan?”
”Luulivat että se oli vain koliikkia”, Alec hymyili surumielisesti.
”Mutta sinähän olet varjometsästäjä”, Luke totesi mietiskellen. ”Kuinka Klaavi antaa – ”
”Ei Klaavi annakaan”, Alec keskeytti. ”Klaavi ei edes tiedä – kaikki mitä perinnöstäni on jäljellä. Muuta vanhempani eivät minulle jättäneet, vain 'vaikenemislupauksen horjuvasta mielenterveydestäsi', kuten isä – Robert – asian ilmaisi.”
Luke tuijotti Alecia tyrmistyneenä. ”Mutta – kuinka he saattoivat? Omat vanhempasi?” hän yskäisi vaivaantuneena. ”Vain koska olet – homo?” Alec nyökkäsi.
”Klaavi pitäköön konservatiiviset säännöksensä ja sen kurttuisen harpun, minä kyllä huolehdin tästä pikku ylijäämästä”, Magnus sanoi sormet näppäillen Alecin ristiselän paljasta ihoa.
Luke nielaisi. ”Maryse ja Robert heittivät sinut ulos Instituutista vain, koska kerroit heille – ”
” – rakastavani Magnusta”, Alec täydensi. ”Olisivat varmasti tunkeneet pääni oksasilppuriin, jos pyjamakato olisi iskenyt vaivihkaa kimppuuni yöllä viime viikkojen pikkutuntiaikatauluaan noudattaen.”
Magnus kohotti vihjailevasti kulmiaan. ”Kutittava flanelli vai päätön poikaystävä – vaikea valinta, mutta taidan kuitenkin sietää herneaivojasi noiden uskomattoman pehmeiden huulien kaupanpäällisenä.” Magnus suuteli kevyesti Alecia suoraan huulille – merkitsi reviiriään, Alec ajatteli hymyillen.
” – en yhtään ihmettele, mikseivät he kestäneet tuota jatkuvaa nuoleskelua”, Clary valitti teetään ryystäen.
”En voi ymmärtää”, Luke mumisi painaen päänsä käsien varaan. ”Kuinka he saattoivat?”
”Et selvästikään tunne minun vanhempiani”, Alec totesi. ”Saatoit ehkä joskus tuntea, mutta enää tänä päivänä Maryse ja Robert Lightwood eivät ole oikeamielisiä sotureita pahan barrikadeilla – he ovat pikkusieluisia nirppanokkia inkvisiittorin talutushihnassa”, hän jatkoi ääni väristen. ”Kaikki syntinen on karsittava, vaikka se sitten olisikin omaa lihaa ja verta – jota minä en siis enää ole edes kirkonkirjoissa.”
”Et tarvitse mitään kirjoja kuuluaksesi minulle”, Magnus sanoi. ”Tai no, kihlasormus timanteilla kelpaisi kyllä antautumisen eleenä.”
Luke pudisti päätään. ”Imogen siis todella lietsoo perhevihaa oman rotunsa keskuuteen.”
”Tietäisitpä vain”, Clary huomautti. ”Telkesi Jacen siihen makkaravarrashäkkiin vain siksi, että hänen – meidän – siitosoriimme sattuu olemaan Valentine.”
”Ymmärräthän”, Alec kysyi tunnustellen, ”miksi me – minä ja Magnus siis – tarvitsisimme parisängyn – ”
” – sinun kaapissasi homehtuvan retkivuoteen”, Clary korjasi lipaisten viimeisetkin teepisarat kuppinsa laidalta. ”Vain muutamaksi päiväksi – ”
” – siihen saakka, kun ne muurarit, joita minulla ei ole varaa palkata, ovat pystyttäneet uuden talon Puhemies Miaun tuhkauurnalle”, Magnus sanoi. ”Olen tällä hetkellä hieman persaukinen – ”
” – täysin vararikossa”, Alec lisäsi totuudenmukaisesti. ”Joten jos tekisit ystävän – ”
” – puolitutun palveluksen, pojat olisivat oikein kiitollisia”, Clary lopetti tuikeasti. ”Enkä muuten puhu sinulle enää koskaan, jos kaiken vaivannäköni jälkeen heivaat heidät kynnyksesi yli kadulle.”
Luke käänsi kasvonsa kattolampun valokeilaan silmät tyhjyyteen tuijottaen. ”Kerran Valentine ojensi veitsen miehen kouraan ja käski tätä tekemään lopun saastuneesta sydämestään. Valentine, jota mies oli vuosikausia palvellut kumarrellen, näki hänessä vain verisen varjon – mies oli hänelle vain kuollutta ilmaa, liian likaista hengittää.” Luke tavoitti Alecin silmien katseen. ”Sellaista kohtaloa en toivo kenellekään, en nyt, enkä koskaan.”
Alec tarttui Magnusta kädestä. ”Saammeko me siis jäädä?”
”Tervetuloa kadotettujen kerhoon, nuori varjometsästäjä”, Luke huokaisi.
A/N:... Toivon että ootte kiitollisia edes jollain lailla, tästä tuli vaan jotenkin näin pitkä, vaikkei ollut tarkoitus.
Kommentoithan?
-
Minä täällä taas.
Hajosin persaukiselle ja vararikolle, muutenkin tää oli hauska. Joku kohta tais mennä multa ohi, mut joo, ei se varmaan ollu tärkeetä. Sun vertauskuvat on välillä tosi outoja, mut lasken sen plussaks vaan.
Yksi 'virhe';
Eikös vielä tuhkakaupungissa se Magnuksen ikä mainittu 300 vuodeks tai sinnepäi?
Saatan kyllä sekottaakin...
mutta jatkoa mahd. pian,
Lili
-
Kiitos kommentista Lili.
Kiitti kehuista, tiedän olevani outo ;-D
En oo Magnuksen iästä eri kirjoissa ihan varma, luin just GoGia tossa muutama päivä sitten ja siitä mä sen taisin napata...
Jatkoa tulossa, kommentit olisi tosin ihan kivoja, niin että tiedän, mitä ihmiset oikein ajattelee.
Mutta siis kiitos.
-
A/N: Ja jälleen kerran painostuksen alaisena... (oot matkalla helvettiin Neithan)
Yökyläilyä, osa 8
*
Kun kello löi kaksitoista ja katuvalot syttyivät hehkuvana aaltona valaisemaan Brooklynin pimeyden saartamia katuja, hiipi tummiin pukeutunut vampyyri likimain äänettömästi lipuen ulos autotallin narisevasta ovesta. Hän painautui vasten kuraisen jääriitteen kuorruttamaa kiviseinää krematorionomaista kylmyyttä huomaamatta – hänen kalvakka ihonsa ei enää muutoksen jälkeen ollut reagoinut lämpötilaeroihin edes paviaanin paksua turkkia erehdyttävästi muistuttavaa karvakerrastoaan pörhistäen. Vain ruskeat kuurankukkaset autotallin likarantujen viiruttamassa ikkunassa paljastivat takatalven arktisen salaisuuden munalukkoa räpeltävälle vampyyrille – lämpömittarin pakkasenpurema elohopea kun oli edellisyönä päättänyt räjähtää taivaan tuuliin. Vampyyri kumartui sujauttamaan autotallin avaimen kivetykseen kiinni jäätyneen kynnysmaton alle ja nykäisi hupun päänsä peitoksi – vain rekvisiitaksi tikkitakkien salasaumoihin kätkettyjä hopearistejään ja seipäitään heristeleviä vampyyrinmetsästäjiä hämäämään, hän muistutti itseään. Bändipaidassa untuvahaalareiden kaikenkirjavassa sekamelskassa kuljeskeleva teinipoika epätavallisen terävine torahampaineen herättäisi aivan tarpeeksi huomiota profeettojen lahtauspiireissä jo pelkällä alipukeutumisella.
Itseasiassa yön purema oli vienyt hänen elämästään paljon muutakin, kuin pelkän matelijamaisen vaihtolämpöisyyden, jota hän ei sinänsä enää edes osannut kaivata, kuten vyötärörenkaita kasvattavan pikaruoan, painajaisten täyttämät yöunet, joita hänellä oli niin ikävä, että sykkimätön sydän oli pakahtua kaipauksesta, sekä tietysti perheen, joka oli rakastanut häntä silloikin, kun esikoulun kovistyttö oli muotoillut hänen kärsämäisen nenänsä uuteen uskoon. Hän ei enää voinut pelata perjantai-illan perinteisiin jo vuosikausia kuuluneita, pervoakin pervommilla mietelauseilla kruunattuja sanapeliturnauksia sisarensa ja sylkeä sähisevän Yossarianin kanssa tai käydä ruokakaupassa äitinsä ostosorjana, jonka mitä moninaisimpiin työnkuviin lukeutuivat muun muassa tiiliskivialelaarilöytöjen ja pesupulverisäästöpakkausten rahtaus kahvattomissa muovikasseissa sekä parhaimmassa tapauksessa myös pakkotoimet auton ruosteenmurjoman peräkontin suunnalla ruuvimeisseliä murhavälineenä käytellen.
Simon huokaisi puiden vihaisesti nyrkkiä pilvettömällä taivaalla möllöttävälle kuunsirpille – kaikki paha oli lähtöisin juuri ikuisesta yö, joka tästedes säätelisi hänen yksinäistä orvon elämäänsä jatkuvan veripirtelöntarpeen ohella. Eihän vampyyreita turhaan kutsuttu Yön lapsiksi, Yön lapsia he todella olivatkin, sillä mikään muu maailmanmahti kaiken kätkevää pimeyttä lukuunottamatta koko tuon suuren, laikukkaan pallon pinnalla ei sietänyt vampyyreiden saastunutta rotua tai näiden myrkynpolttamia verisuonia, joissa ruosteenpunainen elämänneste kieltäytyi väkipakollakaan virtaamasta. Aurinko kohteli Yön lasten monipäistä joukkoa kuin parantolan täyttä spitaalisia, eikä kirkastanut kullanpunaisia kasvojaan yhdellekään vampyyrille polttamatta tuon onnettoman silmiä helvetin hohkaavassa tulessa. Eikä auringolta suojannut minkäänlainen päivänvarjo tai uv-kertoimien ykkösenä markkinoitu aurinkorasva pikimustista aurinkolaseista puhumattakaan. Kun asiat olisivatkin olleet niin yksinkertaisia, Simon ajatteli työntäessään valkeat sormensa hupparin taskuihin. Ikuinen yö oli ikuinen yö, eikä siitä muuksi muuttuisi.
Simon laahusti pää painuksissa liejusta liukasta jalkakäytävää pitkin ohi hehkulankaraajarikkojen lyhtypylväiden ja kuravelliin hukkuneiden roskalaatikoiden suunnaten askelensa kohti Luken kauas kunnon asutuksesta pystytettyä kirjakauppaa. Hän kurtisti kulmiaan – oli oikeastaan aika kummallista, ettei Luke kirjaston myöhästymismaksujen tasoisesta menestyksestään huolimatta ollut koskaan harkinnut mojovaa asuntolainaa lunastaakseen pilvenpiirtäjän kattohuoneistoa eläkepäiviensä illanviettoja piristämään. Mutta toisaalta, Simon ajatteli kadunkulmasta käännähtäen, olihan Lukella sentään Clary ja koomassa viruva Jocelyn, josta ihmissusi intensiivisen tuijotuksensa perusteella toivoi enemmänkin, kuin vain harmaahapsista bingoseuraa yhdeksänkymppisilleen. Kaikesta päätellen Luke omisti kaiken sen, josta Simon saattoi entisen elämänsä menetettyään enää vain haaveilla – ehkä hänen mietteensä juonsivatkin juurensa vain ja ainoastaan kateudesta, eivätkä myötätunnosta keski-ikäistä ihmissutta kohtaan. Simon kiipesi takorautaiset rappuset toisen kerroksen ovelle ja painoi ruosteista summeria peukalonkynnellään – hyvässä lykyssä joku saattaisi vielä päivystää eteisessä.
Oven takaa kuului vaimeaa rahinaa ja lukon loksahdus – vampyyrin kuulo on paras kuulo, Simon ajatteli omahyväisesti, kalvetkaa lepakot! Painava puuovi heilahti auki ja tukahdutettu nauru kajahteli Simonin korviin olohuoneen suunnalta. Loistavaa, Clary emännöi pyjamabileitä parhaan ystävänsä piilotellessa vanhempiensa tutkivilta katseilta katuojassa, eikä edes kutsunut tätä varjometsästäjäseurapiireihin verelle ja veriletuille. Sillä ketä muutakaan Clary olisi kattonsa alla paaponut, kun velirakastajaansa Jacea ja tämän perässä alituiseen hiihtelevää henkivartiokaartia uskonnollisine huumorintajuineen. Simon pudisti päätään – olihan se pakko myöntää, hän oli Jacesta mustasukkaisempi kuin kenestäkään muusta tyttöystävänsä kynnyksellä madelleesta blondipedofiilistä koskaan ennen. Tämä saattoi tietysti johtua blondipedofiilien hyvin alhaisesta kannasta Brooklynin maaperällä, itseasiassa ainoat Simonin tapaamat sarkastiset tuhkatukat taisivat olla Jace itse ja se kuuluisa Valentine, jonka hän oli nähnyt vilaukselta varjostaessaan Jacea tämän öisellä kahvilakierroksella Taki'sissa edellisviikon pikkulauantaina.
”Simon?” Clary heilautti pikkuruista kämmentään Simonin ilmeettömien kasvojen edessä. ”Simon!” hän toisti tämän kaukaisuuteen katsovien silmien tarkentuessa viimein hänen punaisten kiharoiden varjostamaan otsaansa. ”Maa kutsuu Simonia!”
”Muistaakseni haudakaivajat merkitsivät kryptasi uuden sisäänkäynnin koordinaatit toiselle puolen kaupunkia”, huomautti ilkikurinen ääni Claryn selän takaa. Hetkinen, Simon havahtui itsesäälin täyttämistä ajatuksistaan, eivätkös Jacen myyntivaltit ja jatkuva naistennielentä perustuneet ennemminkin venyttelevän poissaoleviin kommentteihin ylitsevuotavan ilkikurisuuden sijasta?
”Pää kiinni, Magnus!” Clary komensi pahantuulisena. Simon rypisti otsaansa – mitä Magnus Claryn luona teki? ”Simon? Oletko kunnossa? Voi sammuttaa valot, jos – ”
”Ehkä se aikoo rakentaa uuden arkun Luken portaista”, ehdotti hymyilevä ääni naulakon katveesta. Simon nousi varpailleen ja tähyili kaula pitkällä pimeään eteiseen – työsuhde-etuihin luettu yönäkö päätti vaihteeksi reistailla esittäen verkkokalvoilla pätkän kirpputanssia ohjelmistonsa arkistoiduista helmistä.
”Huono valinta”, Magnus mutisi. ”Ties mitä tupajumeja noissa rapuissa majaileekaan – raukkaparan kuolemanpesähän lahoaa käsiin ennen kuin tämä ehtii edes yömyssyä korvilleen asetella.”
”Mitä me sovimmekaan velhon yllyttämisestä, Alec?” Clary huokaisi kyllästyneenä ja kääntyi takaisin Simonin puoleen. ”Älä välitä noista kahdesta, eivät ole saaneet järkevää sanaa suustaan koko iltana”, hän lohdutti. ”Et voi uskoakaan, kuinka aika kiusallisessa hiljaisuudessa matelee.”
”Laatuaikaa voi viettää muutenkin kuin juoruamalla joutavia”, Magnus huomautti. ”Minä ja Alec olemme edenneet suhteessamme huomattavasti syvällisemmälle tasolle – ”
”Se on tosiaankin huomattu.” Clary irvisti.
” – ja entiset kommunikaatio-ongelmamme ovat historiaa”, Magnus jatkoi.
”Joskaan normaalia kommunikointia on teidän suunnallanne kovin harvoin havaittavissa”, Clary tokaisi. ”Ellette sitten käytä tiedonvälitykseen syljen ohella myös äänettömiä aivoimpulsseja tai muuta vastavaa.” Simon räpytteli hämmentyneenä silmiään – kynelkanavien lobotomian johdosta enää vain pinttynyt tapa.
”Henkilökohtaisesti pidän huulilta lukemista erityisen miellyttävänä harrastuksena”, Magnus naljaisi. ”Silloin tällöin jopa kadehdin mykkiä, joiden ei edes oleteta taitavan muita itseilmaisun keinoja.”
Simon karaisi kurkkuaan. ”Unohdit viittomakielen”, hän totesi typerästi.
”Veren latkiminen ei taida sopia jokaiselle aivotyypille”, Magnus huomautti. ”Olisivat samalla imaisseet nekin nenän kautta ulos – ainahan vampyyri verta suoraan kurkusta ryystäessään voisi muutaman aivosolunkin latkia älykkyysosamääräänsä kohottamaan.”
Alec naurahti tarraten Magnusta käsivarresta. ”Junailit juuri mahtavan persoonasi Yön lasten tappolistalta.”
”Älykästä, eikö totta? Ethän tahdo ventovieraiden iilimatojen maistelevan lämpöpatteriasi kun selkäsi käännät?” Magnus kaappasi Alecin syliinsä. ”Ethän, sinisilmä?”
”E-en”, Alec inisi posket punaisina. Clary pyöritteli silmiään Simonille. Tyttö oli selvästikin viettänyt liikaa aikaa isoveljensä seurassa, Simon ajatteli kuivasti.
Magnus painoi huulensa Alecin kaulalle. ”Minun omaisuuteenihan et torahampaillasi koske”, velho tarkensi mulkaisten Simonia meripihkanvärisillä kissansilmillään.
Alec oli ilmeisesti viimeinkin luovuttanut sydämensä huutokaupattavaksi, Simon pohti. Eipä sillä, Isabellen mukaan löytöretki kaapin uumenista ulkomaailmaan oli ollut jo pitkään vain ajan kysymys – kai Alecin oli sisarelleen alunalkujaan kavaltanut hymy, joka nykyään tahattomasti levisi tämän kasvoille aina, kun puhe kääntyi tappavan vaarallisiin vammohin ja niiden vaatimaan sairaslomaan sinisessä kipinäsuihkussa. Vaikka Simon ei varsinaisesti kuulunutkaan Instituutin kulmalla roikkuvaan varjometsästäjäporukkaan – ei etenkään nyt, kun hänet oli kirottu loppuelämäkseen Yön lahjalla, eikä siksi voinut laskea varvastaankaan Instituutin Inkvisiittori numero ykkösen juhlallisin menoin pyhäksi julistamalle maalle – oli hän silti selvillä Lightwoodien vanhimman lapsen salaisuuksista, kiitos Jacen ja Jacen suuren suun, sekä tietysti Isabellen, joka tuntui juoruilleen koko perhehistoriansa Simonin litkiessä sontasoppaa hyvällä ruokahalulla. Ehkä Alecin olikin jo aika sitoutua ja alkaa elää omaa elämäänsä, sulhasehdokas Simonia vain hieman arvelutti. Oliko neonkeltaisiin lappuhaalareihin masennuksesta kärsiessään pukeutuva velho aivan sopivaa poikaystäväainesta ujolle varjometsästäjälle? Isabellen mielestä oli.
Clary irvisti kiskaisten Simonin sisälle sotkuiseen eteiseen. ”Ties mitä demoneita siellä vaanii”, hän selitti Simonin murinarefleksin naksahtaessa automaattisesti päälle hänen uudelleen ohjelmoidussa pääkopassaan. ”Minulle ja Lukelle riittää jo tuo pelkkä puolikas”, hän lisäsi osoittaen antaumuksella Alecia nuoleskelevaa Magnusta.
”Mitä hittoa nuo kaksi täällä toimittavat?” Simon kysyi velhon eähuomiossa Alecin paidan alle eksyneitä sormia. ”Oletko sinä pistänyt pystyyn homobordellin?”
”Sinähän kuulut nykyään piireihin”, Clary totesi. ”Eikö Raphael määrännytkään sinua pyromaaneilemaan Magnuksen murjulle bensakanisteri kädessä?”
”Kutsu varmaankin katosi postissa”, Simon murahti hirttäen hupparinsa tiukalle silmukalle naulakon metallikoukkuun. ”Me verenimijät olemme liian vanhanaikaisia tälle lankapuhelinten aikakaudelle.”
”Ja sinä olet ollut vampyyri – mitä, kaksi päivää?” Alec kysyi.
”Päävelhon rattopoika sulkee suunsa”, Clary mutisi työntäen Simonia olohuoneen ovelle. ”Muussa tapauksessa hän saa nukkua sohvalla ilman seuraa.”
”Ei enää sohvia!” Alec valitti Magnuksen käsipuolessa roikkuen.
”On luvatonta uhkailla selkärankainvalideja välilevynpullistumia työkseen tahkoavalla kalusteella!” Magnus sanoi Clarylle. ”Älä huoli, rakas”, hän sanoi kääntyen Alecin puoleen. ”Tästedes saat laillisesti nukkua sylissäni – niskatukikuuria vaativat sohvatyynyt ovat pannassa.”
”Alec taas”, Clary jatkoi, ”on ottanut viimein tuulta siipiensä alle, tehnyt lopullisen välirikon vanhoillisten vanhempiensa kanssa ja lentänyt ulos Instituutista syntisen polttomerkki takapuolessaan.”
”Pikku sinisilmän takapuoleen ei ole kärvennetty mitään ylimääräistä”, Magnus kertoi luottamuksellisesti Simonille. ”Usko pois, kyllä minä tietäisin.” Hän suuteli Alecin iloiseen hymyyn kaartuneita huulia.
”Ja siksi rakastavaiset punkkaavat täällä, kunnes Luke löytää E-Baysta kuherruskuukauden viettoon soveltuvan kahdenhengen teltan pilkkahintaan – kirjakaupan tulot kun loistavat poissaolollaan jo kolmatta viikkoa”, Clary huokaisi. ”Nuo kaksi ajavat minut hulluksi, ei mikään ihme, että Isabellen hermot alkoivat olla ainaisesta salailusta riekaleina. Voin nimittäin vain kuvitella, kuinka vaikeaa noiden touhuja olisi peitellä Marysen kaikennäkevältä skannerikatseelta.” Hän nykäisi Simonin mukanaan tämän claryntäyteisten kuhertelufantasioiden syntysijoille, Luken homeentuoksuiselle liinavaatekomeroon.
”Jaceko heidät tänne rahtasi?” Simon kysyi pahantuulisena.
Clary sivuutti Simonin kysymyksen raastaen auki liinavaatekomeron lakanalaatikot. ”Nyt kun kerran olet siinä, voit auttaa minua rahaamaan neitien retkivuoteen olohuoneen puolelle. Luke on liimaantunut kiinni tv-ruudussa juoksentelevien baseballpelaajien lyöntitilastoihin, eikä näiltä kahdella tunnu riittävän testosteronia muuhun kuin kahdenkeskiseen kuolaamiseen.”
”Et voi väittää, että tuossa ruipelossa olisi enemmän miestä roudarinhommiin kuin minun varjometsästäjässäni,” Magnus protestoi. ”Ei pelkällä egolla huonekaluja nostella.”
”Simon the Machoman hoitaa homman”, Simon sanoi hihojaan käärien. ”Älä suotta vaivaudu katkomaan rakennekynsiäsi, velho.”
Ja niin Simon mursi varpaansa sängynjalkaan.
Kommentoithan?
-
Uskollinen *kähköh* lukija ilmoittautuu påalvelukseen! Uskotko, jos sanon, että pikkurilli oli kipeä, enkä voinut kommnetoida edellistä osaa?
Asiasta palkokasviin.
Tuli jo Malecia ikävä kun mokomakin lähdit himokselle ja hylkäsit minut yksin kylmään, julmaan maailmaan.
Kirjoitusvirheisiin en kiinnittänyt huomiota, mutta eräs virhe pisti silmään:
olihan se pakko myöntää, hän oli Jacesta mustasukkaisempi kuin kenestäkään muusta tyttöystävänsä kynnyksellä madelleesta blondipedofiilistä koskaan ennen
Pedofiili on aikuinen, joka on kiinnostunut lapsista seksuaalisesti. Lapsella tarkoitan alle murrosikäistä ipanaa. Jace ei ole aikuinen, eikä Clary ole lapsi. Tästä voimmekin tulla johtopäätökseen, että pedofiilitermiä ei tässä yhteydessä voida käyttää.
Lyhyesti sanottuna se on pilkunnussijan silmissä virhe.
”Et voi väittää, että tuossa ruipelossa olisi enemmän miestä roudarinhommiin kuin minun varjometsästäjässäni,”
Voi olla, että muistan väärin (olen lukenut liikaa vampyyrikirjoja) mutta eikös vampyyreillä ole myös Varjojen kaupunkien versiossa yliluonnolliset voimat? Vahvoja, kauniita ja nopeita. Mikäli on, Magnuksen pitäisi tietää Simonin olevan Alecia vahvempi, onhan hän velho.
Mutta muuten ficci on yhtä mahtava kuin aina ennenkin. Olenhan jo kertonut palvovani sinua ja kirjoituslahjojasi? Jos en niin nyt tiedät. Ficci on hykerryttävän hauska, kommentit fiksuja, juoni mielenkiintoine ja mikä tärkeintä parituksena on Malec.
Kirjoita äkkiä lisää jatkoa, nii minä olen iloinen
-N ja se iki-ihana piiska peruna
-
Neithan;
Ei mee läpi. Näh, antaa olla.
Hyvä et ei ollu kirjotusvirheitä.. Okei, mä toivoin et kukaan ei vetäsis hernettä nenään tosta pedofiilijutusta, siihen kun ei vaan millään tuntunu sopivan mikään muu sana, vaikka kuinka yritin... Pahoittelen, lupaan perehtyy tarkemmin pedofilian hienouksiin ens kerralla eiku.
Ja juu, samalla periaatteella on myös toi vampyyrisysteemi. Onhan se totta et Simonilla on vampyyrin voimat (eipä sillä, mä oon lukenu kans liikaa vampyyrijuttuja - alkaa jo meneen sekasin) mut kun se sopi niin kivasti Magnuksen suuhun. Ja onhan tää meidän velho pikkasen omahyvänen ja muutenkin seko (samalla hyvällä tavalla kun mekin) joten aattelin et pieni pilkka on sallittu ;-D
Kiitos kehuista ;-DD
Malecia lisää (hope so) sitten Sisarusrakkauden (jos en parempaa nimee keksi) jälkeen...
Viva la Malec!
-
Liian myöhä kommentoida kunnolla kun pitäisi nukkua, mutta mutta siis, aivan mahtavan loistavaa, muutamia pikkuvirheitä on näkynyt mutta niistä ei enempää.
<3 sukka
-
Öh! Apua en oo kommentoinu viimeisimpii lukui. Mut siis loistavia lukuja. Joo tästä ei nyt tuu mitään huippu kommenttia. Sori
Mut en ihan tajunnu tota Simonin ajatus maailmaa, mutta pidin siitä että Simonkin pääsi mukaan. Luin sen sun sisarrakkautta vai mikä se nyt oli ja se oli hyvä. Jace kun oli niin katkera varmaan melkeen koko maailmalle ;D
Joo nyt en kyl keksi mitään kirjottamisen aihetta enää. Virheitä en löytäny.
-Gin :-*
Ps. Alec on ihana kun se yritti pitää lupauksensa. Oikeen lutunen ;)
-
sukkula;
Kiitti kommentista, kuten sanottu, jo pelkkä hymiö riittää kommentiksi ;-D
Hienoo huomata, et on uus kommentoija kehissä.
Ginerva;
Kiitos kommentista. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;-D
joo, toi Simonin ajatusmaailma saattaa olla vähän outo jo ihan sen takia, et pätkä on kirjotettu himoksella glee castia kuunnellen. en päässyt nettiin kolmeen päivään, ja täytyy sanoo, et aivotoiminta oli aikas vajailla.
Kiva kun kävit lukemassa sisarusrakkautta, jaksaa aina lämmittää mieltä.
Saa sinnekin tietty kommentin vääntää ;-D
Uutta lukua lupailin Neithanille täksi päiväksi, katsotaan jos vaikka saisin sen julkasukuntoon tässä illan aikana (kyllä vaan, aion roikkua tässä monta tuntia ;-D)
-
A/N: Painostuksen (N ja peruna) mä julkasen osan 9 (oho, kuin tää jo niin pitkä on?? tänhän piti olla kaks osanen...hmm)
No kuitenkin, nauttikaa.
Seuraava päivitys saattaa venähtää, toinen ficci&kampaaja&bilsanpäättökoe pikkusen viivästyttää kirjotustahtia,
Pahoittelut.
Kommentoithan kuitenkin? ;-D
Yökyläilyä, osa9
*
Jos Magnus jotakin inhosi, niin aikaisia aamuja. Aikaiset aamut olivat jo alkuräjähdyksessä omineet varhaisen valoonsa verkkokalvoja syövyttävän valkoisen sävyt, joiden ainoana tehtävä oli taata papiljottipäisille velhoille täydellinen sokeus seuraavien kahdenkymmenenneljän tunnin ajaksi. Nuo salakavalasti ikkunan taa pimeydestä hiipivät aamut siivilöivät silmäsalamurhaajaksikin kutsutun kullankeltaisen kaasupallon kapeat säteet sälekaihtimien lomasta kutittelemaan avuttoman uhrin luomia, houkuttelivat tämän kääntämään kylkeään, mahdollisesti rapsuttamaan nautinnollisesti unen jäljiltä puutunutta takapuoltaan ja lopulta vilkaisemaan herätyskellon viisareita rähmästä tahmeiden ripsiensä lomasta. Pupillit kutistuivat kuin radioaktiivista solariumia suosivan Inkvisiittorin hippokampus valon viiltäessä näkökentän tuhansiksi pirstaleiksi. Poikkeuksetta valo sai uhrin hautaamaan kasvonsa untuvatyynyn pehmeään happikatoon. Vain lyhyt räpäys ja peli oli jo menetetty – silmät puhkovalla sädekehällä kun ei ollut palautusoikeutta.
Varhaiset aamut yrittivät parhaansa mukaan kammeta sokaistun uhrin ylös homeelta haiskahtavasta retkisängystä, kivikovalta sohvalta, hyvin todennäköisesti naarausta kaipaavasta kylpyammeesta, tai milloin mistäkin valoherkkyytensä perusteella kidutuskohteeksi valikoituneen koehenkilön makumieltymyksien määrittelemästä koirankopintapaisesta. Vaan eipä sillä, koirankoppeihin suhtauduttiin piireissä aivan liian karsastavasti – kyseiset punkkihautomot kun olivat pelastaneet marihuuruissa hiipparoineen Magnuksen Brooklynin talvelta useammin kuin kerran. Itseasiassa, kun asiaa tarkemmin ajatteli, ihmisen parhaiden ystävien kirpputarhausharrastusten tueksi pystytettyjen parakkien mukavuus oli aivan toista luokkaa kuin Instituutin selkärankamylly – koirankoppi kusi jalkaa nostaen jokaisen vuodesohvaksi naamioituneen halvaushuonekalun käsinojalle. Joskus yksinkertaisuus oli valttia – ei tosin pukeutumisessa, Magnus lisäsi kiireesti takaraivonsa perukoilla havahtuneelle taloustieteilijälle. Aivan jokaista penniä hänkään ei ollut valmis uhraamaan mokoman hynähamsterin kaavailemaa asuntolainaa pönkittääkseen.
Varhaisten aamujen taistelutaktiikka oli vuosien varrella hioutunut saumattomaksi yhteistyöksi aikaisen ajankohdan ja uhria provosoivan valopilkkuarmeijan välillä. Kun varhainen aamu oli iskujoukkojensa hartaana kuolaavan kohteen valinnut, ei pakeneminen enää käynyt laatuun – sen oli tieteellisesti todistettu olevan täysin mahdotonta. Elollisten olentojen itsehillinnällä ei luonnonvoimien oikkuja pelkällä päänpudistukella sivuutettu, sen Magnus oli saanut pitkän elämänsä aikana kokea kantapään kautta. Ilmeisesti velhoilla oli lajille ominaisen kromosomivirheen vuoksi tavallistakin surkeampi sietokyky kauneusunia boikotoivaan adressiin puumerkkinsä raapustaneiden taivaankappaleiden valoshowsta puhuttaessa. Saattoipa helvetin pimeyteen ajasta ikuisuuteen vangituilla vanhemmillakin olla osansa asiaan, nuoremmille äpäräsukupolville kun tuppasivat sormenpäissä liekehtivien taikavoimien ohella periytymään myös hankala temperamentti sekä yönäkö, joista kummastakaan ei tuntunut olevan apua meditoinnin omaista mielenrauhaa nostatettaessa.
Ei siis ollut mikään ihme, että Magnus oli tikahtua raivosta lojuessaan ketarat levällään Luken erehdyttävästi kaatopaikkajätteen seasta tongittua pinnasänkyä muistuttavalla retkivuoteella. Jo pelkkä silmiä viiltelevä auringonvalo oli ajaa hänet hulluksi – ei siihen ruosteisten jousien kitinää tai tasaisiksi trimmattujen nenäkarvoihin pesiytyneitä homeitiöitä olisi tarvittu. Magnus pärskäytti liudan bakteereita lähimpään tyynyyn niiskaisten turhautuneena. Liinavaatekomeron vaarallisista asbestipitoisuuksista päätellen vuoteen alumiinikehikkoon survaistun patjan myrkkypäästöt olisi pitänyt tavanomaisen ilmapuntarin sijaan lukea myrkkykaasugeysireihin karaistulla geigermittarilla, Magnus ajatteli pahantuulisena. Kuinka kukaan saattoi elää Luken loukon kaltaisessa läävässä? Edes hämähäkkitarhurina pääasiallisen elantonsa ansaitseva velho ei saattanut sulattaa moista pölykoira-armeijan kaavailemaa joukkotuhoa asutun rakennuksen sisätiloissa. Magnus pudisti päätään – ehkä Lukelle oli puhjennut hetkellinen aivovaurio Jocelynin kuukahtaessa tajuttomana sairaalasängyn tiputusletkujen täyttämään maailmaan. Olihan Jocelyn aina ollut Lukelle enemmän kuin pelkkä hyvänpäiväntuttu, varmasti sairaalan pikkumaiset aukioloajat ottivat pannuun jopa itsehillinnällään retostelevaa ihmissutta.
Magnus huokaisi syvään – varhaisten aamujen kirous oli iskenyt jälleen. Kuinka nuo vuorokausirytmin romuttavat tyranniaamut onnistuivatkin ajoittamaan epämieluisat vierailunsa hetkeen, jona seinille hyppiminen ei henkitorvihalvaantuneen marsun lailla kuorsaavasta vuodeseurasta johtuen käynyt laatuun? Tuskinpa Magnus olisi saanut irrotettua kiihkeää varjometsästäjäänsä vyötäisiltään edes kengurusupevoimiaan vaalivaa enkelipojua suivaannuttavalla loikalla. Alecin käsivarsien kuristusote löi laudalta pillipunttisten nahkahousujen takaamat verenkiertovaikeudet korsettihörhelöiden nyörityksistä puhumattakaan. Ei sillä, että Magnus olisi alusvaatekaupassa edes vilkaissut rimpsureunaisten rintaliivivuorien ympäröimien korsettien suuntaan, tiedot varta vasten sisäelimien vajaatoimintaan perehtyneiden vaatekappaleiden kuristavista ominaisuuksista olivat peräisin yläättävän feministiseksi osoittautuneelta Isabellelta. Varjometsästäjistä oppii joka päivä jotakin uutta, Magnus ajatteli. Viime kuukausina hän oli nimittäin törmännyt vanhurskaan enkelilajin tyypillisten edustajien ohella myös sarkasmista elävään kultatukkaan, keittiöboikottiin asetettuun kotitalousihmeeseen sekä tietysti Aleciin, ensimmäiseen julkisesti homoksi julistautuneeseen nefiliin – omaan pikku sinisilmäänsä.
Magnus hymyili – ainoa vastalääke varhaisten aamujen aivokaamokselle oli Alec. Kalpea ja mustatukkainen, suloisesti punasteleva Alec, joka ei enää onneen tartuttuaan osannut päästää irti. Onnen titteli oli oikein imarteleva, se Magnuksen täytyi itserakkauteen silloin tällöin syyllistyvänä kimalleaddiktina myöntää. Mutta vaikka jokainen varjometsästäjä Marysesta ja raivo-Robertista nollatoleranssilla bodaavaan Claryyn luuli hänen käyttävän Alecia kettupuuhkan tavoin sateenkaaritakin kaulukseen kietaistuna asusteena, ei Magnus ollut koskaan ajatellut Alecia metsästysmuistona menneiden suhteidensa palkintokaapissa. Alec oli Magnukselle muutakin, kuin rakkaudennälkäinen riimukuvioitu voodoonukke – Alec oli Magnuksen tosirakkaus. Magnus ei olisi koskaan voinut leikitellä Alecin rakkaudella, murskata ensisuudelmansa omilta violeteita huuliltaan varastaneen pojan sydäntä, viskata tätä luotaan kuin kertakäyttöistä kynsiviilaa – edes ilmiselviin kliseisiin taipuvaisen velhon omatunto ei olisi sallinut sydäntenraiskausta pakkotilanteidenkaan edessä.
Magnus kietoi kätensä Alecin ympärille ja unohti viimein vastenmielisen kirkkaasti porottavan auringonpaisteen. Hän painoi kasvonsa pojan unentuoksuiseen niskaan syvään huokaisten. Alec otti hienovaraisesta vihjeestä vaarin ja kiskaisi Magnuksen vyötärölle vääntämänsä niskalenkin astetta tiukemalle. Magnus haukkoi henkeä Alecin kosteita niskavilloja pöllyttäen ja oli niiskaista muutaman haivenen tukokseksi sieraimeensa. Hän kierähti varovaisesti unisena tuhisevan varjometsästäjän päälle irrotellen tämän sormia kylkiluidensa kuopista. Alec mutisi sekavasti ja laski kätensä Magnuksen lanteille häiriintymättä rinnallaan retkottavasta ylimääräistä painosta – viikkokausien siedätyshoito läheisyysriippuvaisen velhon ruumiinosiin näytti vastoin odotuksia tepsineen oikein hyvin. Magnus silitti Alecin takkuista hiuspehkoa ja hipaisi huulillaan tämän suupieliä. Kun Alec ei vieläkään osoittanut elonmerkkejä, Magnus sujautti kielensä sisään tämän haukotukseen raottuneiden huulien välistä. Alec tuhahti kita ammollaan haukotellen ja avasi silmänsä Magnuksen massiivisia silmäpusseja tihrustaen.
”Miten minä aina heräänkin kieli kurkussani?” Alec raakkui sormet Magnuksen ristiselällä tanssahdellen.
”Tuhiset aivan liian viettelevästi”, Magnus mumisi huulet vaellellen Alecin kaulalla.
”Olin tukehtua” Alec syytti.
”Itseaiheutettua tukehtumiskuolemaa ei lasketa tapoksi”, Magnus totesi. Hän vääntäytyi kahareisin istumaan Alecin syliin ja suuteli varjometsästäjän napaa. Jokin navoissa oli aina vedonnut Magnukseen – siitä puhe mistä puute, hän ajatteli ilkikurisesti hymyillen.
Alec kurtisti kulmiaan. ”Vaikka olenkin vanhemmilleni tätä nykyä pelkkä harmahtava tuhru Lightwoodien sukupuussa, saattavat Isabelle ja Jace ahneudessaan vaatia korvauksia hautajaiskuluista”, hän huomautti. ”Ja kuten me molemmat tiedämme, sinun paljettilompakkosi sisällöllä ei voi edes lottokuponkia raaputtaa.”
”Saati sitten tilata sormuksia postimyynnistä”, Magnus murahti murheellisesti. ”Jos ajoittaisin kielikuristuksen vasta keskikesään – Isabelle ja Jace voisivat hoitaa tuhkauksen juhannuskokossa.” Hän nojautui Alecin kasvojen tasalle ja virnisti leveästi. ”Laskisin sinut lepoon Puhemies Miaun vierelle ja säästäisin kukkarahat surffikauden vaatimaan bikinivahaukseen.”
”Eivät ne minua Luukaupungin porttikongiin suostuisikaan muuraamaan”, Alec sanoi mietiskellen. ”Edes Inkvisiittorin saatananmanaustanssi ei riittäisi ajamaan paholaista tuhkistani – olisin liian suuri riski siroteltavaksi Hiljaisten Veljien hengitysilmaan.”
Magnus nykäisi Alecin rintaa peittävän täkin lattialla ja kumartui suutelemaan varjometsästäjänsä hymyyn kaartuneita huulia. ”Se vanha kääpä imaisisi uurnasi sisällön rikkaimuriin heti Isabellen silmän välttäessä.”
”Samaan pölypussiin huolellisesti pinsetoimien viiksikarvojensa ja mielipahahormonikennojen seuraksi”, Alec naurahti hengästyneenä. ”Inkvisiittori ei ole koskaan ymmärtänyt ongelmajätteen päälle”, hän jatkoi kiemurrellen paljaalle vatsalleen mönkivän velhon alla.
”Minun pieni ongelmajätteeni”, Magnus mumisi vaimentaen Alecin vastauksen pehmeään suudelmaan.
Clary lampsi sisään olohuoneeseen aamiaistarjotinta kannatellen. Magnus saattoi aistia suihkunraikkaan tytön tuijotuksen korventavan niskaansa. Claryn suhtautuminen tuntui vaihtelevan suvaitsevaisen liberaalisukupolven myötätunnosta Klaavin vanhoillisiin tunnuslauseisiin ja taas takaisin tietynlaista vuorokausirytmin kaavaa mukaillen. Oli täysin mahdotonta sanoa, millä kannalla Clary milloinkin oli, mutta avointa vihamielisyyttä tyttö ei sentää ollut osoittanut. Totta kai Magnus omaa etuaan ajattelevana velhona olisi ottanut vastaan kaiken avun, jota varjometsästäjäipanoilla oli tarjottavana, vaikka joukossa muutama homofobikko lymyilisikin. Toisaalta, jopa Jace oli ottanut uutiset vastaan luonteenlaadulleen epätyypillisen tyynesti, hädin tuskin edes vyöllään keikahtelevaa kirvestä heilutellen – olihan Jace vasta erään pienimuotoisen välikohtauksen varjolla ymmärtänyt Alecin todelliset – onneksi jo kuukausia sitten kuopatut – tunteet ja kaipaavat katseet. Jace oli antanut menneiden olla ja keskittyi veljensä sijaan pilkkaamaan tämän poikaystävää. Clary taas – saattoiko Clary yhä olla mustankipeä Alecista?
”Kotirauhan häirintää”, Claryn selän takana väreileviin varjoihin kietoutunut Simon mumisi kiusaantuneena. Magnus rypisti otsaansa - kuinka vampyyri ei maannutkaan arkussaan kuolioon käpristynyttä sydäntään lepuuttamassa? Eikös vampyyreja liivatelehtihyytelöksi läpivalaiseva taivaankappale ollut kiikkunut pilvien lomassa jo tuntikausia?
”Ethän sinä asu täällä”, Alec huomautti posket hennon vaalenpunaisina ja yritti tuupata Magnuksen sylistään vuoteenkulmalle. Magnus laski piikikkään päänsä Alecin olalle takertuen tiukasti varjometsästäjän lapoihin – silloin tällöin Alec osasi olla kuin mikäkin niskotteleva kaakki.
Clary läiskäisi tarjottimen lasipöydälle. ”Kutsutaanpa sitä sitten vaikka yksityisyyden loukkaamiseksi, jos herra velho ei laske veriryhmävähemmistöjä perheenjäseniksi”, hän tokaisi narskuttaen auki säilyketölkin kupruille poksahdellutta kantta. Magnus irvisti – etiketti kavalsi sisällön pavuiksi tomaattikastikkeessa.
”Eihän tuolla enää veriryhmää ole”, Alec sanoi raastaen Magnuksen kerälle kainaloonsa. ”Sehän on kuollut.”
Clary mulkaisi Alecia murhaavasti latoen papuja kolmeen munakuppiin. ”Tämän läävän hierarkiassa Simon on korkealla sinun ja rakastajasi yläpuolella – suosittelen lämpimästi pitämään suun supussa ja tuon peitonrähjän navan yläpuolella.” Clary osoitti lusikallaan retkivuoteen jalkopäätä. ”Aivan kaikkea minäkään en tahdo tietää”, hän osoitti sanansa Simonin suuntaan – naurettavin insideläppä, jonka Magnus oli keijuhuumorin ohella koskaan kuullut.
”Aivan kuin esittelisinkään aarrettani heterotytöille”, Magnus nälväisi. ”Tirkistelevästä vampyyrinpoikasesta puhumattakaan – ties millaisia fantasioita tuossakin mielessä paraikaa liikkuu”, hän lisäsi kahliten Alecin alleen ja painoi huulensa tämän huulille.
”En ihmettele ollenkaan, miksi Alec on kuukauden päivät myöhästynyt spinningistä”, Clary mutisi. ”Jos hyvästelytahti on aina tätä luokkaa, oviseremonia kestää todennäköisesti tuntikausia.”
”Älä muuta sano”, Simon väreili huoneen nurkasta. ”Ja rohtumia selitellään huuliherpeksellä – aivan kuin kimalteleva huulipuna ei paistaisi suupielistä kilometrien päähän, saati sitten Isabellen erehtymättömään värisilmään.”
Magnuksen huulet etsiytyivät Alecin poskelle. ”Alec rakas!” Magnus vetäytyi kauemmas. ”Mitä me olemmekaan puhuneet parranajosta? Sänkesi raapii herkän hipiäni verille!”
”Unohdin vaihtoterät Intituutille”, Alec sanoi anteeksipyytävästi. ”Robert marssi eristynauhansa kanssa ympäriinsä, ja teippasi peilikaapin kiinni nenäni edestä.”
”Saat tyytyä Claryn säärikarvahöylään”, Magnus määräsi. ”Vaihtoehtoinen mielenosoitus Instituutin takapihalla on harkintalistalla seuraavana, ellet sitten harkitse katutaiteilijan uraa tai hyväntekeväisyyskampanjaa – 'lahjoita penni partakoneeseen – pelasta viaton leuka vahaukselta.'”
Alec tuhahti loukkaantuneena. ”Kuinka sinulle ei muka kasva parta?” hän valitti.
Magnus iski silmää. ”Ammattisalaisuus, sinisilmä”, hän sanoi kierähtäen retkivuoteen reunen yli.
”Herrajumala Magnus! Housut jalkaan kuin olisi jo!”
Idea jatkoon on valmiina, kunhan aikaa riittää, mä lupaan jatkaa ;-D
Kommentteja?
p.s. oli vaan PAKKO laittaa juhannuskokko tonne, vaikkei ne brooklynissä juhannusta kai juhlikaan ;-D
-
...missä se sun lupaama sorsas on? En huomannut sitä, tai sitten olen vain sokea...
Aah että tämä oli suloinen luku. Pysy tällä linjalla, äläkä tukehdu niihin angstiteksteihisi! Maailma kaipaa fluffyMalecia!
Juuh naureskelin täällä itsekseni tälle, tosin kadotin vähän kaikki kohdat joita lainata. Mutta en ihan kaikkia, ei hätää.
”Tuhiset aivan liian viettelevästi”
”Minun pieni ongelmajätteeni”
Kuinka romanttista <3 Magnus se on niin suloinen.
”Herrajumala Magnus! Housut jalkaan kuin olisi jo!”
Paras lopetus ikinä! x'''D
Ja siihen oli hyvä lopettaa. Annan sulle armoa sen jatkon suhteen, sillä en itsekään pystyisi tuohon vastaustahtiin....
-
oh my gad. Kuolen nauruun :D siis apua oikeesti. Ihan paras luku. Mangnuksen ajatus maailma on moni mutkainen, Kakskytyks vaihteinen niin kuin ystäväni sanoo ;)
Ekaks kun luin niin olin vähän pihalla mulla kun nyt on vähän tyhmä tapa lukea kun pitäis olla nukkumassa, mut ei voi mitään.
Clary mulkaisi Alecia murhaavasti latoen papuja kolmeen munakuppiin. ”Tämän läävän hierarkiassa Simon on korkealla sinun ja rakastajasi yläpuolella – suosittelen lämpimästi pitämään suun supussa ja tuon peitonrähjän navan yläpuolella.” Clary osoitti lusikallaan retkivuoteen jalkopäätä. ”Aivan kaikkea minäkään en tahdo tietää”, hän osoitti sanansa Simonin suuntaan – naurettavin insideläppä, jonka Magnus oli keijuhuumorin ohella koskaan kuullut.
Clary pitää kohta jo armeja kuria siellä ;D
”Saat tyytyä Claryn säärikarvahöylään”, Magnus määräsi.
Mä oisin voinu luulla että Clary saisi hepulin mutta ei näköjään saanu
”Herrajumala Magnus! Housut jalkaan kuin olisi jo!”
Omg ihan paras lopetus :D
-Gin
xoxo
-
Neithan;
Hähää tällä kertaa ei mun tarvinnut edes painostaa sua kommentoimaan, edistystä! xD
Siellä jossain on kyllä seipäänniellyt sorsa, ainakin muistaakseni...
Ja joo, kyllähän fluffymalec on se ikuinen ykkönen, paljon nopeempaakin pitemmänpäälle kirjottaa kun angsti (nytkin oon tuskaillu yhden lauseen kanssa jo varmaan puoli tuntia)
Olit sitten osannut valita munkin suosikkikohtia ihan näin btw.
Lopetusta ei edes tarvinnut miettiä, se vaan pälkähti päähän ;-D
Hyvä kun tykkäsit, koitan jatkaa samalla linjalla,
ja pidäkin peruna kurissa, tai hyppelix (BIope) tappaa mut eiku.
Ginerva;
Hyvä että nauratti, sehän mun tavote taitaa oikeestaan ollakin ;-D
Lukeminen on tärkeämpää kun nukkuminen, hienosti toimittu.
Clary ei anna otteen lipsua, katsotaan miten se pärjää jatkossa.
Jatkoa taas lupailen, katsotaan milloin saan sitä aikaiseksi.
Kiitos kommentista ;-D
-
Oioi, aivan ihana. Mun kommaajankyvyt ovat täysin kadonneet, pidin lähes kaikesta tässä luvussa. Aamunkuvailu oli ehkä hiukan pitkä, mutta se oli niin hyvin kerrottu, ettei väliä. Äh, en muista, mikä on hippokampus? Joskus oon sen kuullu...
Malec on söpöä, kiva lukea sitä ficeissä. Tämä on muuten ensimmäinen VK ficcini ikinää, kirjat olen kyllä lukenut.
Niin että jatkoa vaan kehiin.
<3 sukka
-
sukkula;
Kiitti kommentista, sait mut hymyilemään ;-D
Kommauskykyjä ei tarvita mihinkään kunhan on tarpeeks hymiöitä ja ihkutusta, ne ajaa saman asian. No ei vaan, kyllähän sun kommentit on aina fiksuja ja asiallisia eikun.
Hippokampus on se joku kikkare aivoissa vissiin, sana vaan tuli jostain mieleen ja kuulosti oikein sopivalta.
Klikkaapa tuosta 'brain-damaged'- linkistä, niin eipä ole myöskään viimeinen VK-ficcisi ikinä. (hyi mua, mähän mainostan)
Jatkon kanssa on pieniä ongelmia (mm kokeet ja aivovaurio) mut yritänpä kirjotella silti jotain enemmän tai vähemmän rakentavaa.
Kiitos vielä ;-D
-
A/N: Tän osan kanssa mulla oli ongelmia. Toivottavasti selätin niistä edes suurimman osan. Enemmän kuin koskaan mä todella kaipaisin kommentteja - laskiko taso kuin Claryn mieliala?
(btw N sä kommentoit tai kuolet ;-D)
Yökyläilyä, osa10
*
Clary tarttui aluslakanan kulmaan ja nykäisi mutkat suoriksi raastinraudalla rei'ille riivitystä puuvillasta. Hän työnsi lakanan puoliksi syödyn helman sähkösokkieliminoitujen koiperhosten kärventyneitä siipiä ympäriinsä varistelevan patjan alle ja survoi ylimääräiset kangasmetrit epämääräisille laskoksille rutisevan jousituksen rakosiin. Clary pyyhkäisi otsaansa ja väänsi kulahtaneen täkin irti kattoon teipatun hehkulampun johdoista. Kimpale harmaata laastia rysähti lamppuineen päivineen Claryn varpaille kipinöivän lasinsiruryöpyn teurastessa sohvantaustan aamu-uniset villakoirat. Clary kirosi kierittäessään koviakokeneen täkin rullalle sängynpäätyyn ja irvisti vihaisesti rullasta pilkistävälle parille pesupulveriallergisia boksereita. Hän tykitti tilkkutyynyt riviin vuotennurkalle volframviidakkoa itsesuojeluvaistottoman duracellpupun lailla väistellen ja astahti kauemmas tuhoalueesta vain viiltääkseen pohkeensa verille fossiloituneeseen laastimurikkaan. Clary pyyhkäisi otsaansa – tällä kertaa urakasta ei selvittäisi pelkällä rikkalapiolla.
Clary tuhahti pahantuulisesti hoiperrellessaan kohti kylpyhuoneen desinfiointitörppöä – hänen tuurillaan jokainen ovelle osuva yökylävieras oli pelkkä seksistinen sika, joka aamun tullen istahti kaninkorvakalsareissaan sängynlaidalle lakanavuorta kyräilemään. Vasta luovutusvoittoon päättyneen tuijotuskilpailun jälkeen hävinnyt osapuoli – poikkeuksetta peukalo keskellä kämmentä maailmaan pullahtanut kalsarikoipi – nousi kitinäkakofonian säestämänä jousirikolta patjantapaiselta ja viskeli hampaitaan kiristellen säästösyistä edesmenneen imurin pölypusseilla täytetyt tyynyt kasaksi lattialle. Ensimmäistä petausyritystä seurasivat toinen ja kolmas, viimeistään neljännellä puolet patjan vaahtomuovista oli revitty pesusienenomaiseksi silpuksi lakanamonumenttia kuorruttamaan. Viides yritys riipi rikki moneen otteeseen parsitut saumat, kuudes katkoi vuoteen alumiinijalat, seitsemäs kuristi petaajan itsensä. Kahdeksannella tilanteen kehittymistä huvittuneena seurannut Clary joutui raastamaan petaajan irti murhanhimoisen täkkikäärmeen boailusta, avaamaan aloittelijan elvytysoppaan ja omalta osaltaan kiristämään merimiessolmua uhrin siksakille väntyneessä keuhkoputkessa.
Koska tekohengitys ei vuosien varrelle sattuneista harjoittelumahdollisuuksista huolimatta ollut Claryn vahvinta alaa, eikä Luken tyhjyyttän kumisevan talousrahahillopurkin korkkipohjalla lunastettu rautakeuhkoja panttilainaamosta, lyykäytti hän yleensä epäonnisen uhrin lattian villakoirapilveen korisemaan ja hyökkäsi sisälmyksiään vilauttelevan peittobasiliskin kimppuun värivirheellisen sekundatarzanin raivolla. Vaikka petaus ei lihaksia vaatinutkaan, ennenkokemattoman täystuhon jäljiltä lakanoiden ja nöyhdän kesytys otti aina oman aikansa. Sillä ei silputtujen kankaanriekaleiden kursiminen elinkelpoiseksi rätinrähjäksi ollut mikään yksinkertainen projekti, etenkään silloin, kun Luken siivouskaapin kanta-asiakaskaarti – nitoja, maalarinteippi ja vanha kunnon erikeepperi – oli liu'ennut lomalle Bermudan aurinkoon, kauaksi ylitöistä ja tahmeiden toimeksiantojen liikarasituksesta. Oikeastaan, kun Clary asiaa tarkemmin ajatteli, varsin usein hän sai paremman puutteessa tarttua parsinneulaan ja ongensiimaan – kasvattaviksi puhdetöiksi, kuten Luke asian ilmaisi.
Clary laahusti käytävän poikki kietaisten farkunlahkeesta turvallisuusriskin tittelin jo heti ensinäkemältä ansaitsevan kiristyssiteen säärensä ympärille. Silloin tällöin Clary tosissaan harkitsi ottavansa vaarin Magnuksen inhoavista vilkaisuista ja vaihtavansa kivikautiset mammamallipöksynsä astetta tiukempaan tavaraan – varmasti veritulppapunteista olisi hyötyä myös lääketieteellistä haavansidontaa vaativissa tilanteissa. Clary nyki denimmöykkyä tiukemmalle veren alkaessa tihkua ruosteisiksi lammikoiksi lattiamatolle – ajatus saman katon alla majailevasta vampyyrista sai hänet kaipaamaan Isabellen verkkosukkahousuja ja kuoliosaapikkaita yli kaiken. Veritiploineen kaikkineen Clary oli kuin hyväuskoisesti kulkuaan kartoittava Kerttu matkalla ryystäjäisiin vailla kulmahampaitaan hymy huulessa teroittelevaa Hannua. Edellämainittu Hannu saattoi tosin vaania janoisena käytävän hämärässä sopivaa tilaisuutta ohitseen punnertavan veripankin puhkaisemiseen odotellen. Clary nielaisi – ehkei Simonin nälviminen tämän leukaluuhun ruuvatuista maitohampaista ollut loppuviimeksi ollut kovinkaan hyvä idea näin tulevaisuutta ajatellen.
Clary lyykähti vasten kylpyhuoneen ovea – lukko vilkutti punaista tervetuliaisiksi. Loppusuora laastaripaketille tyssäsi lyhyeen, sillä rälläkän ja lukkosulan Luke oli myynyt menneellä viikolla E-Bayssa ostaakseen uuden ruusupuskan Jocelynin tippaletkuun tuikattavaksi. Clary ei jaksanut enää olla yhtä toiveikas kuin Luke, ehkä jokainen jäljellä jäänyt penni kannattaisi käyttää pikemminkin hautahyasintteihin ja mustanpuhuviin samettiruusuihin papin siunaustaksaa unohtamatta – eivät koomapotilaat kaivanneet hiljalleen lakastuvia rakkaudentunnustuksia yöpöydilleen virumaan. Ehkä Luken olisi jo aika päästää irti, Jocelyn oli kohtalonsa valinnut naidessaan mielipuolisesti virnistelevän Valentinen. Luke ei voinut syyttää Jocelynin virheistä itseään – ei Jocelyn tulisi takaisin muutaman kukkapuketin ja poskisuudelman voimalla. Ja sitä paitsi, Clary ajatteli, jos Luke ei piakkoin kaivaisi kuvettaan työkalupakin tyhjiölle, jäisi tälle käteen yhden ruumiin sijasta kaksi.
Clary jyskytti ovea katse tiukasti käytävän varjoissa. ”Kuka hitto siellä hukuttaa Luken viemäreitä?” hän huusi yli suihkun vaimea kohinan. ”Ylimääräiset kosteusvauriot ja homevahingot maksetaan lutraajan kukkarosta!”
”En ole kylläkään havainnut yhtäkään hukutettavaksi kelpaavaa viemäriä – kaikki ritilät on tukittu ruskealla karvalla sun muulla paskalla, jonka koostumus pysyköönkin ikuisena mysteerinä”, Magnus vastasi nauraen. ”Ja mitä homeeseen tulee – suihkuverhosta alkaen koko tämä kaakelitaivas vihertää jo valmiiksi kaikissa joulukuusen sävyissä.”
Voi helvetti, Clary ajatteli, tietysti jokainen laastitapaturma sattui juuri greippishampoon suurkuluttajaksikin tituleeratun päävelhon marinoitumisvuorolla. ”Magnus, hilaa perseesi siitä vesihyörypilvestä ennen kuin isken saranat kurkkuusi!” Clary kiljui ovea takoen. ”Tässä talossa on lämminvesivaraaja!”
”Ei uskoisi”, Alec jupisi. ”Voin vaikka vannoa, että tuo oli jo seitsemäs takaraivooni kopsahtanut jääpala kymmenen minuutin sisällä.” Clary rypisti otsaansa – mitä Alec kylpyhuoneessa toimitti? Henkilökohtaisen kylvettäjän pesti ei Magnuksen tuntien ollut vain kylpyvaahdon riemujuhlaa.
”Eipäs”, Magnus korjasi. ”Se oli kivettynyt saippua.”
”Ryhmäorgioitako te siellä pidätte?” Clary ulvoi epätoivoisena hakaten päätään käytävän seinään. ”Siirtykää sohvalle muhinoimaan – nyt on tosi kyseessä.”
”Magnus!” Alecin vinkaisu vaimeni kakovaan kurlutukseen. ”Näpit irti minun – ”
”Ymmärrän,” Magnus naljaisi kaikkea muuta kuin ymmärtäväisesti, ”toissavuonna erääntyneet pavut saivat minunkin vatsani sanomaan sopimuksensa irti – suosittelen lämpimästi Isabellen korvapuusteja, sellainen määrä valkosipulia saa kenet tahansa unohtamaan papukaasunärästyksen”, hän jatkoi omahyväisesti hekottaen. ”Liinavaatekomerossa pesivä potta on tietysti varteenotettava vaihtoehto sekin.”
”Minä vuodan kuiviin!” Clary valitti pohjettaan puristaen. ”Sidetarpeet menevät teidän kyseenalaisten huvienne edelle – avatkaa ovi!” Hän heittäytyi ovenkahvaan koko puolisenttisen hauiksensa voimalla. ”Tämä on käsky!”
”Ja minä kun luulin, että noin iso tyttö on jo oppinut yökuivaksi”, Magnus päivitteli paiskaten peilikaapin ovet helisten vasten kaakeliseinää. ”Lisätäänpä Pampersit ostoslistalle.”
”Minä vuodan verta!” Clary ärjäisi myrkyllisesti – hänen edellispäiväinen laupeudentyönsä oli hyvää vahtia muuttumassa mielenterveysriskien rajoilla kiikkuvaksi homohelvetiksi. Ei mikään ihme, että Instituutin porukka oli niin innolla sysännyt rakastavaiset pellolle Razielin kappelista – kaksikon touhuja katsellessa aivoinfarktin riski kasvoi täysin huomaamatta tuhatkertaiseksi Jacen raivokahtauksiin verraten.
”Vaippapaketti vaihdettu Tampaxeihin”, Magnus korjasi asiantuntevasti ruopaten peilikaapin hyllyjen pillerimerta kovalla kolinalla. Clary tuhahti – ilmeisesti tämä etsi transvestiitti-Luken glittergeeliä ja hiuslakkaa. Oikeastaan sääli, sillä Luke tapasi piilottaa hörhelönsä varmaan talteen velhovierailta – mistä sitä ikinä saattoi tietää, kuka ovelle kolkuttaisi poikaystävä kimaltelevassa kainalossaan?
”Ai siksi Clary käyttäytyy kuin juurihoitokammoinen piraija”, Alec mukelsi suihkun korinaan. ”Isabelle on ihan samanlainen siihen aikaan kuukaudesta – teroitetuilla tekohampailla varustuttuna tosin.”
”Entäs Maryse sitten?” Clary saattoi aistia Magnuksen akseliaan kiertävien silmien päätähuimaavan tuntivauhdin. ”Sitä naista eivät vaihdevuodet hevillä kaada.”
”Onneksi sinä osaat pitää feminiinisen puolesi kurissa”, Alec jatkoi ilkikurisesti. ”Vaikka silloin tällöin epäilys herääkin – ” Alecin ääni katosi jyrisevään loiskahdukseen - kylpyhuonetta tuntui ravistelevan piikkitukkaisen puolidemonin hahmoinen tsunami.
”Tarkoitin”, Clary totesi hyisesti. ”Että pohkeeni on veripuurolla luuta ja jännettä myöten. Laastari tekisi terää, jos sallitte sanoa – riimukoulutukseni kun on tähän saakka keskittynyt lähinnä pullataikinan kaulimiseen steelenvarrella” hän tarkensi. ”Ymmärrätte varmasti, ettei hiivalla tuherrella irazeja liukuhihnatahtia.” Oven toiselta puolelta kajahteli tukahdutettu nauru.
”Vampyyripoika varmasti amputoi koko jalan valtimoverkon enemmän kuin mielellään”, Magnus kiljaisi kikattaen. ”Ja vieläpä ilman verensiirtoja, sahoja sun muita kirurgian ihmeitä.”
”Veripalkalla”, Alec lisäsi köhien vettä keuhkoistaan.
Magnus naksautti kieltään huolestuneena. ”Aavalla ulapalla on havaittavissa haaksirikkoisia varjometsästäjiä – otamme käyttöön tilanteen vaatimat suusta suuhun -hengityksen pääperiaatteet”, Magnus selosti. Kylpyhuoneesta kantautuva kiherrys hukkui lattianraosta ryöppyävän kuplakosken pauhuun – ilmeisesti Magnus oli paneutunut ensiapuoppaan saloihin hieman tarkemmin kuin elvytyskyvytön emäntänsä.
Clary raastoi hiuksiaan. ”En tahtoisi keskeyttää pelastuspuuhianne, mutta aikani tässä käytävässä on käymässä vähiin – silmissä mustuu ja raadonsyöjät parveilevat ympärilläni leukojaan louskutellen,” hän marisi. ”Eipä sillä, että apua kaipaisin, ei tarvitse vaivautua. Luultavasti olisin kuollut muutenkin viikon sisällä nälkään – jääkaappi nimittäin ammottaa tyhjyyttään.”
Kylpyhuoneen puolella suihku sammui. ”Mikä helvetin kotitonttu tässä talossa syö pyyhkeitä?” Magnus ruikutti jalkaansa polkien. ”Ei limenvihreää kajalia, huulipunan huulipunaa, eikä froteerätin nukkapalleroakaan mailla halmeilla – tätä tunkiota ei voi kutsua ihmisasumukseksi!”
”Pahoinpitelemäsi peilikaapin takana roikkuu muutama käsipyyhe”, Clary ohjeisti omahyväisesti hymyillen – vihdoinkin kaulaileva kaksikko saisi maistaa omaa lääkettään. ”Sitokaa muutama suikale strategisille alueille – siveät pikkutytöt eivät tahdo uniinsa vailla rihman kiertämää viuhahtelevia homolaumoja.”
”Eihän näillä patalapuilla väsätä edes mosaiikkia, saati sitten suojella yksityisyyttä paljastavan ohimarssin yleisöltä!” Magnus rääkäisi. ”Kuinka sinä kuvittelet, että kaltaiseni häveliäs persoona voisi millään muotoa pukeutua nenäliinaan vieraassa huushollissa asioidessaan? Alecista puhumattakaan.”
”Voimmehan aina keskustella asiasta”, Clary totesi pohjettaan hipelöiden. ”Kauppakaravaanin budjetti otetaan puheeksi heti teho-osaston pikavisiitin jälkeen – tämä railo alkaa pikku hiljaa ottaa minua pannuun.”
Lukko loksahti auki. ”Sen budjetin paranee olla vähintään lottopottiluokkaa”, Magnus murahti kiskaisten punastelevan Alecin perässään käytävään. ”Näytäpä sitä pipiä”, hän komensi kyllästyneenä. ”Magnus-setä puhaltaa taikakuplia – Jeesus sentään, porakaivoako yritit sääreesi kovertaa?” Magnuksen sormet sivelivät kuivuneen veren tahrimaa ihoa.
”Viiltely ei ole terveellinen harrastus noin nuorelle”, Alec evästi. ”Usko pois, tiedän kokemuksesta”, hän vakavoitui. ”Steriloimattomat veitset eivät ole mikään leikin asia, sanoi sairaalatäti-Hodge aikoinaan.”
Magnus vilkaisi Alecia surullisesti syrjäsilmällä. ”Suuntautumiskriisi”, hän selitti Clarylle hiljaa nipistäen haavan repsottavat sinisten kipinöiden kuohuihin. ”Älä koskaan sekaannu kylmään metalliin, siitä seuraa vain vakava anemia”, Magnus lisäsi pyyhkäistessään ihon poikki kulkevan arven kullanhohtoiseen kämmeneensä.
”Mutta enhän minä – ” Clary aloitti pudistaen kipakasti päätään. Mitä Magnus oikein kuvitteli? Että Clary huviksen sorkki valtimoitaan muinaisten egyptiläisten muuraamalla kattolaastilla? ”Enhän minä koskaan – ”
”Kunhan muistat tästedes pysytellä kaukana teräaseista.” Magnus taputti häntä myötätuntoisesti
olalle – mokoma wannabeterveyssisar. ”Siitä ostoskierroksesta puheenollen – ” Maaninen virnistys kohosi Magnuksen kasvoilla – olihan tavarataloekstaasi huume sekin.
”Turha luulo”, Clary napautti. ”Minä en aio ostaa viikkorahoillani sinulle suoristusrautaa – älä edes elättele toiveita tukkaluksuksesta.”
Magnus kahmaisi varjometsästäjänsä tiukkaan halaukseen. ”Punatukkainen pikku-pihtari pitäköön mollamaijakiharansa – olen ansioitunut myymälävaras.” Hän kietoi käsivartensa Alecin vyötäisille huulet tämän kostealla kaulalla. Ilmeisesti Simonilla ja Magnuksella oli enemmänkin yhteistä – Magnus tosin muistutti kieroutunene käytöstapoineen enemmän vampyyria kuin herra kryptalepakko itse. Ehkä Simonin pitäisi ottaa mallia Magnuksesta, Clary ajatteli kuivasti. Sisäpiirin edellytyksiin kuin kuuluivat tasaiseksi viilatun purennan lisäksi myös dramaattiset uhrinkallistelut ja hallittu hammastyö.
”Pidät näppisi irti Alecista ja pusakantaskut tyhjinä ylimääräisestä elektroniikasta”, Clary mutisi, ”muussa tapauksessa velhonegoasi odottavat tuntikausiksi vain Luken täysikuutarkoituksessa suunnitellun kahlekaapin kettingit ja rikkumaton murjotusrauha.”
Simon kurkisti kulman takaa nälkäisin silmin. ”Elleivät punaiselle kullalle yliherkät sieraimeni vallan valehtele, olin haistavinani tuoreen elämännesteen sulotuoksun kaiken tämän pölyn keskeltä”, hän runoili niiskauttaen nenäänsä toiveikkaana. Simon alkoi veriproosineen kuulostaa aivan Erikiltä – nyt oli piru merrassa, tai pikemminkin valkosipuli hampaankolossa, Clary ajatteli.
”Iskurepliikki mikä iskurepliikki”, Magnus tokaisi. ”Ehkei kovin vetoava, mutta ainakin poikaparka yrittää parhaansa”, hän kääntyi Claryn puoleen iskien silmää.
”Minä tarvitsen lisää verta”, Simon totesi lipaisten suupielestään noruvan pisaran varmaan talteen. ”Nuolin jo olohuoneen lattian puhtaaksi, mutta muutama ryyppy tekisi terää, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.” Loistavaa, Clary ajatteli. Kaiken maailman kimalletököttien ja valtaisan papukuorman lisäksi heidän pitäisi teurastaa muutama hyväuskoinen pulu jalkakäytävän kupeessa, valuttaa siipikarjan veri muovipusseihin ja kärrätä kaikki edellämainittu Luken kämppään ohikulkijoiden näppäillessä katastrofiyksikön numeroa puhelimiensa näytöille.
”Hulatkaa hakemaan housunne”, Clary komensi toisiinsa liimautuneita rakastavaisia, ”opastettu orjakiertue supermarkettiin starttaa tasan kymmenen minuutin kuluttua ulko-ovelta.”
Clary huokaisi – vielä pitäisi löytää Luken kuollut ja kuopattu luottokortti.
Kommentoithan?
-
Huh, olen eka kommentoija. Luin, tykkäsin ja kommentoin. Niinhän me sovittiin? Eli ei mulla tässä muuta, jatka samaan malliin. :3
*tuntee murhaavan tuijotuksen selässään*
Okei. Se oli vitsi. Hitsi kun et ole mesessä, en voi kunnolla pelotella sua. Mokomakin peruna D:
Elikkäs. Kuvailu on (vieläkin) ihanan tarkkaa ja sitä löytyy. Adjektiivit ovat todella omaperäisiä, jos niin voi sanoa C:
Veritiploineen kaikkineen
Oletko ihan varma, että tarkoitit tiploja? Itse en ainakaan ole kuullut moisista.
Menkkavitseistä sen verran, että ne eivät olleet lainkaan mauttomia. Sopivat hyvin kohtaukseen, eli don't worry. Be happy.
Muutenkin koko suihkukohtaus ja loppu oli hauska. Repeilin itsekseni Magnuksen kommenteille ja muutenkin kaikelle.
Noin. Enää sulla ei ole mitään syytä tappaa mua? Eihän?
-
En ole nyt vähään aikaan päässyt kommentoimaan, koska olin yli viikon muualla ja en päässyt ollenkaan koneelle. Oli kyllä kiva yllätys, että kun tulin finiin ja tähän oli tullu uusia osia.
Oli kyllä yhtä loistavaa kuin ennenkin. Sä osaat kuvailla asioita tosi laajasti ja omaperäisesti, ja se sopii tähän ficciin tosi hyvin. Ei haitannut vaikka painottui enemmän Claryyn, sillä mä en jostain syystä inhoa sitä enää läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. Johtuu varmaan siitä, että luin just pari päivää sitten Tuhkakaupungin. Siinä Clary ei ollut yhtään niin kamala kuin Luukaupungissa.
Virheitä en bongaillut kuin muutaman enkä edes muista mitä ne oli enää. Ootan kyllä innolla mitä tapahtuu seuraavassa luvussa, kun on ostoreissu supermarketissa. :'D
”Magnus!” Alecin vinkaisu vaimeni kakovaan kurlutukseen. ”Näpit irti minun – ”
Jostain syystä mä ajattelin tän kohdan hirveän kaksmielisesti.
Simon kurkisti kulman takaa nälkäisin silmin. ”Elleivät punaiselle kullalle yliherkät sieraimeni vallan valehtele, olin haistavinani tuoreen elämännesteen sulotuoksun kaiken tämän pölyn keskeltä”, hän runoili niiskauttaen nenäänsä toiveikkaana.
Repesin ja pahasti. : D
-
Kommentteja! Sekoan eiku.
Neithan;
Oli kyllä lähellä etten laittanu moottorisahaa laulaan.
Mutta joo, kiitos. Hyvä et en kussut tätä osaa niin pahasti kun luulin, itseasiassa mulla oli hirveet paineet onnistumisesta. Varmaan pahemmat kuin koskaan. Jotenkin se on niin, ettei Malecia saa päästää ala-arvoikseksi, ja pitää kokoajan olla tarkkana laadunvalvonnassa. Hmm.
Tipla on sana. Varmasti on ;-D
Kiitti.
Annoy;
Kiitos taas kommentista, hienoa että jaksat roikkua mukana ;-D
Mä ajattelin itsekin ton Alecin vinkasun tosi kaksimielisesti, mutta koska se ei varsinaisesti paljasta mitään, sen saattoi päästää läpi näilläkin ikärajoilla. Tota Simonin kommenttia mun ei tarvinnut edes juuri miettiä, se vaan tuli jostakin. Varmaan olikin sitten ainoa helppo repla tässä pätkässä. Saatanan stressi.
Katsotaan tosiaan mitä kauppareissulla käy, sitä olen suunnitellut jo osasta kolme lähtien ;-DD
Kiitooos.
Sole.
-
A/N: Hähää. Osa yksitoista on täällä. Kiitokset Neithanille, joka tällä kertaa toimi uhkailun lisäksi myös muusana, pointsit siitä ;-D (Neithanille tappouhkaus, ellei kommenttia ala kuulua - lisäsin tän sen omasta pyynnöstä!)
Kommentit olisi plussaa ja motivaatiota.
Yökyläilyä, osa 11
*
Alec puristi sormensa ostoskärryn pinnojen ympärille pälyillen vaivihkaa korkeiden vessapaperihyllyjen välissä kekkuloivan Claryn punaisenkirjavaa hiustupsua. Alec, toisin kuin pylly pystyssä taapertava Clary, ei tuntenut oloaan kotoisaksi murhaavasti hänen rispaantuneita hihansuitaan vilkuilevien eläkeläistenkeskellä, hilseilevien pälvikaljujen, raivokkaasti rullaavien rollaattorien ja kipakasti kopisevien kepukoiden kansoittamille luokkakokouspippaloille varatussa betonibunkkerissa. Silmänkantamattomiin köpöttelevästä merestä päätellen koko veteraanisukupolvi oli kytännyt kaupankulmalla otollista tilaisuutta nykynuorten shoppailuoppitunnille. Joka puolella Alecin valtaamaa vessapaperiluolaa tekohampaitaan louskuttelevat vanhatpiiat analysoivat tärykavoja raatelevalla kitinällä persikkapilttien ja valmiiksi pureskeltujen sisäpihvien merkeittäin vaihtelevaa koostumusta, ruikuttivat läpeensä kyllästyneelle henkilökunnalle rasvaprosenttien sietämättömän korotuksen haitoista ja nyrpistelivät kaanonissa neniään dieettihillojen tuoteselosteille.
Ei siis mikään ihme, että Alec olisi kärrypatsastelun sijaan kömpinyt enemmän kuin mielellään kontintäyteen serlaista lambia, kaivautunut päätä pahkaa pahvirullaparatiisin syvimpiin syövereihin, paennut vanhusten siiviilipalvelusten vastaiselta propagandalta. Raukkamaisen pakosuunnitelmansa kaavailun sijaan hän yritti keskittää kaiken itsehillintänsä pokerinaaman ylläpitoon – ilmeettöminkin varjometsästäjäalokas saattaa hädän hetkellä avata suunsa ammolleen ja kirkua. Alec käänsi katseensa lenkkitossuihinsa, joista paljaat varpaat vikuttivat tervehdykseksi spurgutarhaamoiden toimilupia puoltaville vaarinkäntyille. Alec nielaisi – olihan hänelle julkisuuskammoisen uransa aikana karttunut vähemmänkin häpeällisiä kokemuksia kuin eläkeriippuvaisten vanhusten saartomarssi ruokakaupassa. Mikään ei vetänyt vertoja harmaahapsien joukkovihalle isänmaantoivoja kohtaan, ei edes Jacen mannerta tömistävä murjotus höystettynä Isabellen taukoamattomalla motkotuksella ja muutamalla vastaleipaistulla sardiinikakkusella – ei edes Marysen ja Robertin rasistinen skinheadtoiminta Inkvisiittorin homokaasuttamossa.
Ei Alec suinkaan vapaaehtoisesti vetänyt puoleensa hyllyhelvetissä hiihteleviä permanenttipäitä kuin Magnuksen vampyyrigrillissä kärventyneeseen paljettiaamutakkiin kietoutunut variksenpelätin hullunkiilto silmissä raakkuvaa harakkaparvea tai kerännyt niskaansa pullonpohjalinssien läpi porautuvaa mulkoilua muunkin seurueensa edestä. Alec murahti luontaantyöntävästi otsatöyhtönsä alta kuikuilevalle mummelille – itseasiassa juuri tuo kyseinen 'muu seurue' oli syynä hänen pitkittyneeseen ahdinkoonsa eläkeläisseurakunnan kynsissä. Paraikaa viimeisen käyttöpäivänsä ylittäneitä papupurkkeja kainaloonsa kahmiva Clary oli uhannut istuttaa Alecin kärrynkulman kaltereihin uhmaikään ehtineille rusikoituun turvaistuimeen, mikäli osteoporoosin syömien taskuvarkaiden kiivaat näpistely-yritykset kävisivät hänelle ylitsepääsemättömän vaikeiksi sulattaa. Magnus taasen oli tapansa mukaan vedonnut velvollisuuksiinsa vaatehuollon saralla liueten paikalta kuin Isabelle onnistuneen isku-muhinointi-naistenhuone -suorituksen jälkimainingeissa.
Alec liikahti hermostuneena – Magnuksen yhden miehen vaaterekkienryöppäystalkoon eivät olleet omiaan piristämään hänen pohjamudissa möyrivää mielialaansa. Magnus – aivan kuin kukaan supermarkettiin kansakunnan mätäpaiseita kyräilemään pakkautuneista papparaisistakaan – ei voinut ymmärtää Alecin klassista makua, mitä pukeutumispolitiikkaan tuli. Magnus ei voinut sietää polvikuolleita farkkuja, kellertävänruskeiksi kauhtuneita neuleita tai mustanpuhuvia t-paidanrähjiä, joista Alec rakkaudella nyppi puoli kiloa nukkapalloja per päivä. Magnus ei voinut sietää Alecin virttyneitä taistelukerrastoja, kuralla kuorrutettuja saapaspareja, nippusiteillä kokoon kursittuja vöitä, joihin oli kairattu tee-se-itse-reiät ruuvimeisselillä. Magnus ei voinut sietää Alecin kirpputorihautajaisiksi luonnehtimaansa tyyliä, mutta rakasti varjometsästäjäänsä kuulemma aivan liikaa aivopestäkseen Armanille uuden kanta-asiakkaan. Vaan silti Alec ei ollut epäillyt hetkeäkään Magnuksen motiiveja tämän rynnittyä pää kolmantena jalkana suorinta tietä kohti säkenöiviä slimlegejä.
Alec huokaisi – silloin tällöin velhopoikaystävästä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun asiaa tarkemmin ajatteli, oli Alecin pakko myöntää, että velhopoikaystävästä tuppasi olemaan pelkkää harmia lähes vuorokauden ympäri. Velhopoikaystävän aiheuttamia ongelmia ei laskettu yhden käden sormilla tai edes kahden varpaat mukaan luettuna. Velhopoikaystävätä, etenkin salaisesta sellaisesta, muodostui pitkäaikaisessa käytössä oikea ongelmasampo – mikään muu eliölaji ei ollut pitkäaikaisen kehityksensä varrella pystynyt saavuttamaan tohtorintutkintoa ongelmatieteiden vaikeaselkoisessa viidakossa. Täysin vastoin kaikkia vastoinkäymisten jatkuvan toiston vastaisia lakeja, velhopoikaystävä osasi kerta toisensa jälkeen valita otollisimmat hetket tuholle ja turmiolle, saapastella paikalle ilman housuja ratkaisevalla sekunnilla, valita keskustelunaiheen, jota muut läsnäolijat eivät noin vain sulattaneet. Velhopoikaystävä oli kävelevä ongelma-automaatti – velhopoikaystävä loi vaikeudet tyhjästä. Vaan siltikään Alec ei olisi luopunut Magnuksesta edes kuolleen ruumiinsa yli – Alec rakasti Magnusta.
”Hei poika!” kimitti vihamielinen mummonköriläs Alecin vyötäisten tasolta. Alec horjahti päin yltä päältä muovikelmulla liisteröityä vaippavuorta murtaen kärryn pinnoihin takertuneen pikkurillinsä metalliristikon rakoon. ”Sinä siinä! Hoi pensaspää!”
”Ei minkäänlaista käsitystä käytöstavoista”, rääkäisi heliumnarkkari hippivaari tyrkäten vieressään möllöttävältä mummelilta lainaamallaan kepillä Alecia rintaan. Vaari pudisti syvälle rastapipon uumeniin uponnutta päätään. ”Tällaisia nämä nykyajan pakanapoppoot sitten ovat – kunnioituksen sijaan sylkevät joukolla päälle, mokomatkin ateistit.” Alec painoi päänsä kätkien poskilleen kohonneen punan takinkauluksen varjoihin – joutua nyt mummojen löylyttämäksi supermarketin vaippakasassa!
”Juonittelevat palvelutaloboikottia hyvinansaittujen eläkepäivien päänmenoksi!” kiekaisi kiireestä kantapäähän kärpännahkaan verhoutunut kyömynokka. ”Kieltävät sen pienen ylellisyyden, josta olemme haaveilleet monta raskaan raatamisen täyteistä vuotta!” Kärppämummo kohensi pitsihansikkaitaan. ”Riistävät pienimuotoisen passauksen kansakuntansa selkärangalta!”
”Sortavat ja sorrettuaan oiken olan takaa survaisevat mullan alle ketarat kohti taivasta”, vaahtosi kurttuinen muskelimöykky lähestyen uhkaavasti ostoskärryä hyvin epäitsekkäästi suojelevaa Alecia.
”Lapioivat biolania päälle yhteisvoimin ja nauravat – nauravat, kunnes kyynelet virtaavat solkenaan ja vatsaa vääntää. Päästiinpä viimein tuostakin vanhasta rusinasta!” Sylkipisarat lensivät kaaressa Alecin kasvoille. ”Niin ne sanovat ja ulvovat naurusta!” Muskelimöykky naksautteli rystysiään valmistautuen veriseen murhaan. Alec, tai vaihtoehtoisesti partakoneenteriä niellyt sormivastainen ruuvipenkki, sai toimittaa hyvitysuhrin virkaa – vanhusten kosto oli koittanut.
”Sinisilmä!” Magnus huudahti rynnien ohi kauppakassejaan heristelevän vanhusparven. Keinovalossa vaaleanpunaisena kimalteleva velho sokaisi raivokkaasti mylvivät nelisilmät – Magnus oli löytänyt lipaston laatikosta Claryn askarteluhileet huonolla ja erikeeperin täytyisellä menestyksellä. ”Löysin sinulle täydellisen paidan!” Magnus virnisti leveästi roikotten käsivarrellaan sinisenä hohtavaa t-paitaa paljettikirjaimilla – 'My Boyfriend Sparkles' – varustettuna. Mitä lie Twlightkrääsää Magnus oli alentunut kuolaamaan.
Alec sulki silmänsä laskien hitaasti kymmeneen – velhopoikaystävävistä oli vain ja ainoastaan haittaa fanaattisten eläkeläisten saartoringissä. ”Ehkei sininen ole minun värini?” Alec rykäsi kysyvästi.
”Muotiguru – minä itse mahtavassa persoonassani – rohkenen esittää eriävän mielipiteen”, Magnus vinkkasi silmää. Hän sujautti säkenöivän paidan kärrynpohjalle vilkaisten hämmentyneenä keppejään kolistelevaa yleisöä. ”Sininen pukee Alecia”, hän tokaisi hyökkäysasentoon jähmettyneelle muskelimöykylle.
”Anna sen maistaa omaa lääkettään, Muriel!” kannusti hippivaari jalkaansa polkien. ”Iske sille luu kurkkuun ja kerro, mitä mieltä me tuollaisista tunkiotyhjäntoimittajista olemme!”
Magnus mulkaisi muskelimöykkyä silmät salamoiden. Hauishirmu tuijotti takaisin peruukki säkkärällä. ”Loukkaako tämä varttunut naisihminen yksityisyyttäsi, sinisilmä?” Magnus kysyi kääntyen Alecin puoleen katse yhä irvistelevässä sumopainijassa. Alec nyökkäsi nolona – Magnuksen kimallefetissistä ja pahanlaatuisesta niskamurtumasta hän valitsi hetkeäkään harkitsematta Magnuksen.
”Ja kukas sinä luulet olevasi?” tiukkasi siivilän lailla hengittäviin terveyskenkiin mieltynyt baskeripää. ”Tuon punaposken isäkö?” Baskeripään selustasta kuului hyväksyvää mutinaa – eivät keskiajan kirkkaanvihreään jymähtäneet painonvartijat ymmärtäneet, millaiseen soppaan olivat nokkansa tyrkänneet.
”Itseasiassa”, Magnus napautti hikijalalle Alecin epätoivoisesta huidonnasta huolimatta, ”minä olen hänen poikaystävänsä.” Alec puristi kätensä nyrkkiin – harmaahapsisen armeijan homofobiset taustajoukot eivät enää kauaa loistaisi poissaolollaan. Oliko Magnuksen viimeinenkin ypöyksinäinen järjenhiven hukkunut kauppakeskuksen alelaari-ihmemaahan? Kuinka tämä luuli heidän selviävän vanhoillisen sissilahkon kynsistä ilman otsikoihin päätyvää kipinäteurastusta?
”Tämä on niin tyypillistä!” puuttui puheeseen ruokoton joulupukintapainen. ”Ovat tänä päivänä joka toinen hajuvedellä lutraavia hienostelijoita – jos tässä maailmassa olisi yhtään enempää vinksahtaneita nuoriamiehiä, olisivat avioliitot jo kirkonkirouksen alaisia!” joulupukki julisti nyrkiään puiden. Alec havaitsi hyväksyvää nyökkäilyä takarivissä. Ensimmäinen paavinpuolustaja oli nylkenyt esiin todellisen karvansa.
”Homokiihkoilijoiden määrä se tässä päätähuimaavassa nousussa on”, Alec kuuli Magnuksen tuhahtavan vaimeasti hihaansa.
”Moiset epäsikiöt sylkevät vasten lapsenlapsista haaveilevien vanhempiensa kasvoja”, jatkoi halkaisijaltaan puhelinkopin kokoluokkaa tavoitteleva duffelitakki. ”Moiset epäsikiöt kaatavat maan vararikkoon kiertämällä velvollisuutensa jälkikasvusta ja sysäävät vastuun sukupuutosta perheellisten päättäjien harteille!”
”Kadut vilisevät transvetiittejä sun muita drag-prinsessoita trans-ystävineen”, saarnasi huomiosta hurmioitunut joulupukki. ”Uskottelevat meille, ettei homoilu ole sairaus, inhottava petos, likainen harha päänupin uumenissa. Luulevat meidän sulattavan kansakuntaamme nakertavan hulluuden, mutta sanokaa minun sanoneen, vielä me lyömme laudalta murskahallinnon, joka ei tikkua ristiin tee asian hyväksi!” Ehkäpä, ajatteli Alec, elleivät sitten kupsahda pumppuvikaan banderolleja kannatellessaan.
”Hitler se vasta oli oiva mies!” henkäisi hippivaari. ”Lahtasi kerralla jokaisen virheen Herran lukemattoman pitkästä luomislistasta!” Kas kummaa, Alec ajatteli kuivasti, papparainenhan oli unohtanut hakaristinsa takanreunalle pölyyntymään.
”Älä muuta virka!” huudahti voitonriemuinen haisulivarvas sinkauttaen värisevän nyrkkinsä vaivalloisesti läpi ilman – ilmeisesti poponeuroottinen mummeli oli aikoinaan ollut varteenotettavakin olympiatoivo kivikausikeihäänheiton kisakentillä. ”Syöttäisivät niitä hyväksi havaitsemiaan mielenterveyspillereitä näille hormonivammaisille – jos purkista kerran löytyy vastaus kaikkeen, niin miksei myös suuntautumisissaan seonneille seksuaalivähemmistöille?” Magnuksen suunnalla kalskahti kovaääninen hammastenkiristely – eikä kiristely Magnuksen kulmahampaille sovitettuna muistuttanut hyttysen ininää, vaan pikemminkin Marysen huolella nostatettua riivinrautaraivaria.
”Ei minun nuoruudessani – ”, aloitti valkoparta vanhaukki etusormi syyttävästi törröllään.
”Ei sinun nuoruudessasi katsottu hyvällä piikivellä kipinää tahkoavien polttarikarjujen tuijottelijoita”, Magnus keskeytti tarraten Alecia kädestä. ”Mahdat olla katkera – siihen aikaan ei pikku-hinttejä suvaittu yhteiskuntaa saastuttamassa. Elämäsi taisi olla yhtä helvettiä”, hän nälväisi ruttuhuuliaan aukovalle joulupukille. Magnus keri vastahakoisen Alecin käsivarrestä riuhtoen syliinsä ja laski päänsä suurieleisesti hänen olalleen. ”Älä välitä, Alec rakas. Vanhaherra on vain kateellinen”, Magnus kuiskasi Alecin korvaan desibelimittareiden asteikoita silpovalla törähdyksellä – siinä menivät sitten kuulolaitteiden vanavedessä viimeisetkin myötätunnot vanhusparven saralta, ajatteli Alec.
”Kehtaa vieläpä vihjailla!” kiljui duffelitakki kurkku suorana. ”Moisia törkeyksiä sattavat suoltaa vanhemmilleen harva se päivä, mutta me ikäihmiset emme sulata neitimäisten poikasten lantionketkutusta!” Kapinanlietsonta jatkui hytkyvänä pompahteluna etannannopealla töppösormien viuhdonnalla terästettynä.
”Maaninen vatikaaneilunne ei varmaankaan häiriinny, vaikka kiikuttaisinkin rakastajani kulman taakse nuoleskeltavaksi?” Magnus kysäsi eläkeläisliigalta pisteliäästi silitellen Alecin selkää paidanhelmaa tavoitellen. ”Tekee niin mieli tunkea kieli – ”
”Me emme hyväksy!” paasasi kippis-kulaus-punanenäinen mäyräkoiranulkoiluttaja poloista lemmikkiään kilistellen. ”Homot hypätköön takaisin kaappinsa uumeniin ja pysykööt siellä! Me emme sateenkaarenkirjavia halailijahuligaaneja keskuuteemme kelpuuta! Kerran langennut on aina langennut.”
”Mepä tästä”, Magnuksen huulet vaelsivat pitkin Alecin niskaa pysähtyen solisluun kuoppaan, ”livahdamme takahuoneen siivouskomeroon räsypokalle.” Alec tunsi hehkuvan punan palaavan poskipäilleen – pitikö Magnuksen vihjailla jokaiselle vastaantulijalle vapaa-ajan harrasteistaan suorasukaisemmin kuin Isabelle laverteli haltiaelämästään?
”Parantumattomasti vaurioituneet pitäisi koota yhteen ja merkitä, etteivät standardikansalaiset sotkeentuisi heidän asioihinsa, vaan osaisivat varautua nopeaan pakoon kaulailukahakan syttyessä”, julisti hippihitler. ”Parantumattomasti vaurioituneet pitäisi kaapia äitinsä kohdusta jo sikiöasteella – sillä niistä päästäisiin lopullisesti!”
”Haista paska, uusnatsi”, Magnus tokaisi kiilaten Alecin tiukasti kainaloonsa. ”Mustasukkainen setä käski meitä siirtymään vuodeosastolle jousituksia testailemaan”, hän tulkasi Alecille tarttuen samalla vapaalla kädellään ostoskärryihin. ”Ei anneta näiden museosta paenneiden muumioiden läpsytellä lepraihoaan ilman kunnollista turvaväliä – tartuntariskin vaara on aina olemassa.”
”Olette matkalla helvettiin!” mäyräkoiramiehen sammaltava ääni peitti alleen proteesien kalkeen ja vihaisen nalkutuksen. ”Saatana toivottaa teidänlaisenne tervetulleeksi survaisten hiilihangon takapuoleen.”
”Helvetissä homolla on siis kaikkea mitä toivoa saattaa”, Magnus huikkasi olkansa yli Alecia retuuttaen, ”tuhatkunta prideilijää ja hiilihanko tyrkättynä takapuoleen.” Alec yskäisi hämillään – sanasensuuri ei ollut Magnuksen vahvinta alaa, eikä kaikesta päätellen tulisi koskaan olemaankaan.
”Tuon rääväsuisen hilehörhön suuri suu sietäisi tulla kuuratuksi vanhalla kunnon mäntysuovalla ja juuriharjalla käsidesiä unohtamatta!” huusi herneen kiharaiseen sieraimeensa ryystänyt terveyskenkä. ”Kummasti tuppaa siistimään myös sanavarastoa, sanokaa minun sanoneen!”
”Juota käsidesisi koirarakkaalle petteripunakuono-ystävällesi!” Magnus kiljui ja kiihdytti askelensa ripeään raviin eläkeläisten jälleen mylviessä kuin ketsuppiin hukutettu härkälauma. ”Varo aina balsamoituja raatoja – koskaan ei voi tietää, miten aivoimurointi vaikuttaa vajaisiin yksilöihin”, hän evästi Alecia ostoskärryjen rytyyttäessä linoleumilla.
Inkvisiittorin värväyskampanja oli päässyt jo hyvään vauhtiin – veteraani sieltä, toinen täältä ja tuli hyvä kakku.
*
Kommentteja?
Virtuaalikeksejä kommentoijille ;-D
-
Ikävän uhkailun uhri (piiskuri) muusa Neithan astuu palvelukseen. Oli kiva luku. Kiva kuin kynnysmatto! xD
Tuhmia virheitä ikävä kyllä eksyi uusnatsien ja sparklaavien hinttien joukkoon.
”Muotiguru – minä itse mahtavassa persoonassani – rohkenen esittää eriävän mielipiteen”
Pitäisikö tuossa muotigurussa olla persoonamuotoinen pääte tai vaihtoehtoisesti rohkenen -> rohkenee. En tiedä, kielioppi ei ole hallussa, mutta silmään tuo pisti. Ja kun en minä muuten saa kommenttiin sisältöä! D:
”Kadut vilisevät transvetiittejä sun muita drag-prinsessoita trans-ystävineen”
Miten trans-seksuaalisuus liittyy homouteen? Kysehän on sukupuolesta, eikä homoudella ja trans-seksuaalisuudella ole paljoakaan yhteistä.... Ainiin, eikös drag-prinsessat kuuluisi taivuttaa drag-prinsessoja?
jos purkista kerran löytyy vastaus kaikkeen, niin miksei myös suuntautumisissaan seonneille seksuaalivähemmistöille?
Hehee, ompas nuo kypsät ikäihmiset ristiriitaisia. (tämä ei siis ole virhe) mikäli homous yms. on sairattua ja vain heterous (kuten voimme tästä päätellä) on ainoa oikea suuntautuneisuus, miten voi olla suuntaumisessaan voi seota? Eikös se ole vain aivoharhaa, lankeamista yms. muuta scheissea. Juu mä vaan tässä selittelen, mutta itse käskit kommentoimaan.
Joku inhottava eikä yhtään hemaiseva, no-sexy kirjoitusvirhe katosi hyppysistäni, mutta jossain sellainen oli. Olen epäonnistunut! D:
Ainiin yksi asia unohtui! Eihän tuon ikäisiä veteraaneja paljoa ole Yhdysvalloissa? Tai siis, Vietnamin sodan veteraanit ovat ymmärtääkseni nuorempia ja WWII aikaiset ovat paljoltikin kuolleet. Yhdysvallathan eivät osallistuneet erityisemmin toiseen maailmansotaan muuten kuin Tyynenmeren osalla, ja siitä on jo niin kauan että suurin osa veteraaneistra (ainakin uskon niin) taitaa olla kuolleita. Taas oli pakko päästä selittämään valitan.
Mutta jatka samaan malliin pieni kimalteleva banaanini ~
-Neithan joka valmistautuu moottorisahamurhaajan tuloon
-
Neithan;
No hyvä että oli kiva.
Puolustelenpa sitten pikkusen (tapani mukaan):
1. Joo, sen pitäs olla rohkenee...
2. Eihän se varsinaisesti liitykään, kuulosti vaan hyvältä, ja toi kuka sen nyt sanokaan on ennakkoluulonen nro yksi.
3. Hmm. Eli siis, nämä mun mummelit yms. pitävät heteroutta ainoana oikeana elämäntapana/mikäpaskaseonkaan. Tässä tarkotin vaan, et ne suvaitsee tavallaan jopa ne karsastaansa milelenterveyspillerit kun on näin 'pahasta' asiasta kyse. Ähää, sori jos olin sekava. (ei olis ensimmäinen kerta)
4. Veteraaneista. Ne ovat katsos kaikki jäljellejääneet kerääntyneet tonne kauppaan Alecin kiusaksi. Ja joo, ei niitä varmaan kovin paljon oo. Ehkä se on vaan sana, jota Alec tässä käyttää. Se sopi tonne. Olipa huono selitys.
Banaanisi ;-D
-
Ihana
Loistava
Super Uper Mahtava
Ja Jotain -joo toi kuulostaa latteelta-
Rakastan näitä veteraaneja ja vihaan. Ne vaan haukkuu pientä Alec mussukkaa ;)
-Gin
xoxo
-
Ginerva;
Oi kiitos taas kommentista. Punastun jokaiselle kehulle, ihan tosi. Oon herkällä tuulella, kun kattelin just BMää.
Offilla;
Ähää mainostan: uutta Jace/Clarya tarjolla muutaman päivän sisällä! ;-D
Sori, mä tiedän et mainostaminen on rumaa *häpeää*
-
Oooih! Oli taas kiva luku, vaikka alku tosin menikin ohi ja aika lujaa. Tiedä sitten miksi, en kai keskittynyt. Jossakin päin alkupuolta on kaksi sanaa kirjoitettu yhteen, en muista nyt mitkä. Möms, öö joo siis suloista miten Mangus puolusteli Alecia jne. AZivan ihana.
<3 sukka
-
sukkula;
Kiitos kommentista ja koita löytää se keskittymisen hiven sieltä pääkopan uumenista ;-D
Pahoittelen kirjoitusvirhettä, ne on mun pahimpia vihollisia. Syököön päänsä, tai vaikka ylimääräiset kirjaimensa. Siis ne virheet ;-D
Magnus on ihana. Mitäpä sitä sen enempää jauhamaan :-D
Kiitos vielä.
-
IHANA LUKU, mutta vielä ihanempaa oli toi sinun mainostus. Hih. Ähä ähä, olen ihan sekaisin. Myönnän sen itsekin. ;D Jääköön tämä kommentti surkeaksi, anteeksi Soleppiii. (
typerä lempinimi joo tiiän)
-
Lijsbeth;
Hei! Uusi kommentoija ;-D
Kiitos kommetista, kiitos kehuista ja kiitos tietysti jo ihan siitä että käväisit lukemassa.
Mainostus on siis tuottanut tulosta, jesjesjes.
Lähdenkin tästä sitten samantien julkaisemaan ;-DD
-
Nyt pilaan sinun, öö. No jonkun. En ole uusi kommentoija. ;D Vaan
iki-ihana LISTENTOMUSIC. 8) Eri.. öö nimellä vaa. ;)
-
No voihan - eikun eipä tässä mitään.
Mutta kommentoija kun kommentoija.
LISTENTOMUSIC-paralla on siis jakaantunut persoonallisuus.
Hauska tavata, Lijsbeth ;-D
-
A/N: Uutta lukua pukkaa. Kirjoitettu kuumehoureissa hirveellä raivolla.
Enjoy.
Yökyläilyä, osa 12
*
Clary hoippui pitkin supermarketin vastikään saippuaklimpeillä miinoitettua käytävää syli täynnä lommoille painuneita papupurkkeja, puoli-ilmaisiksi rankattuja edellisen vuoden mätäliemellä marinoituja herkkusieniä ja värivirheellisiä tupsuananaksia. Claryn kainaloissa majaa piti riisipussi poikineen sekä muutama tainnutustippa tabasco-kastiketta kimallehörhön kahviin tuikattavaksi seuranaan säästöpakkaus extrateräviksi höylättyjä hammastikkuja – Luke kun tuppasi kaivelemaan kuivunutta lihaa ex-torateriensä väleistä aina epäonnistunutta itsehillintäterapiaa ja pikaisesti hotkaistua psykologilounasta seuranneina verikrapulan täyteisinä aamuina. Kaula-aukon laskoksiin Clary oli sujauttanut villisti hölskyvät klementiinintapaiset, joiden mehutaso olisi porakoneella rytyyttäessä varmasti sijoittunut jonnekin nollan ja miinusvitamiiniprosentin välimaastoon. Kaikkine kantamuksineen Clary muistutti erehdyttävästi läpinäkyvää näpistelijää, joka porttien piipatessa lentäisi pyrstölleen liukkaalle lattialle, kylväisi elintarviketuhoa ympärillään pällisteleviin permanentteihin ja parhaassa tapauksessa onnistuisi teurastamaan itsensä vihannespuolen teroitettuun purjoon, joka yksinvaltiaana asutti Claryn nöyhtäydinvoimalaksikin kutsuttua farkuntaskua.
Kovin usein Clary ei hyllyhamstraukseen syyllistynyt, mutta kahden lemmikkinuoleskelijan ylöspito ei loppujen lopuksi ollutkaan osoittautunut aivan niin yksinkertaiseksi jutuksi. Yhden ihmissuden ja lukemattoman määrän rokottamattomia pölykoiria, sadistisia tarantelloja ja hämähäkkistylistiensa neuvosta luomuverkkosukkahousuissa kituvia kärpäsenraatoja vielä hoiteli parilla pakastepizzalla, pepsitölkillä ja litralla saunakaljaa, mutta hiilaridietoijaksi käännytetty velho ja jo pelkistä sardiinirasioista paniikkihäiriöivä varjometsästäjä toivat hommaan ylimääräistä haastetta. Pojille ei riittänyt harrastukseksi pelkkä jatkuva kotirauhan häirintä – ruokapolitiikan boikotointi se vasta aikataulurytmitetyn muhinoinnin ohella päivää kirkastikin. Loisten ainainen kielipeli ei nimittäin rajoittunut pelkästään vieraiden huulten imeskelyyn, vaan myös kalori kuin kalori katosi teille tietymättämille sekunnin murto-osassa eksyessään metrin säteelle rakastavaisten mahalaukuista, kalaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Clary huokaisi – kummallakin lipojalla kieli kävi nopeammin kuin hän ehti kieltoa kiekaista.
Pitsiballerinat vaahtovellissä suihkien Clary pyyhälsi ohi gourmetkaviaarilaadunvalvontaa suorittavien mummeleiden, kuohuviinisixpakkeja kuolaavien alkoholistiukkien ja sloggitiskin ympärillä parveilevien kääpiökurttujen suunnaten askelensa kohti vuodevaateosastoa – mistäpä muualtakaan tylsistyt nuoripari olisi etsinyt hupia elämäänsä kuin untuvatäkkiparatiisista paheksuvalla yleisöllä kruunattuna? Eipä sillä, että Clary olisi uskonut Alecin availevan paidannappejaan estottomasti varttuneemman sukupolven edustajia kuhisevassa petiparatiisissa, mutta eiköhän Magnus hoitaisi strippailupuolen peittovuoressa enemmän kuin mielellään. Magnus onnistui kerta toisensa jälkeen ajamaan Claryn hulluksi tempauksillaan, jotka enemmin tai myöhemmin kuorivat villapaitakerrokset punastelevan varjometsästäjäpojan yltä – ei mikään ihme, jos mummoja alkaisi vyövaiheessa jo pikkuhiljaa ketuttaa poikien touhu. Clary kiihdytti askeleitaan – hänellä alkoi olla jo kiire, jos hän mieli pelastaa suojattinsa vesikauhuiselta eläkeläisrykmentiltä. Lipsahdus vain, ja Claryn ura sossuna katkeaisi niskarangan rusahduksessa ennen kuin oli kunnolla ehtinyt alkaakaan.
Clary tuuppasi kumoon mummon poikineen rynnistäessään läpi maissimaisiaisille matkaavan pakastepyhiinvaeltajien iskujoukon – puolenkymmentä rasvaimupotilaiden lonkkaluuta oli pieni hinta Brooklynin päävelhon ja tämän punaposkisen rakastajan koskemattomuudesta. Claryn oli pakko ehtiä raastamaan kiihkeästi toisiinsa kietoutuneet rakastavaiset irti toistensa vetoketjuista, muuten hänet perisi hukka, tai ehkä pikemminkin harhaanammuttu steele. Ei muuten, mutta Jace ja Isabelle eivät tanssisi riemusta, jos Clary palauttaisi Alecin takaisin Instituutin ovelle ruumisarkussa ja rollaattorin pyörä kurkkuun tungettuna. Jacella ja Isabellella oli tarpeeksi vaikeaa ilman hautapaikkajärjestelyjäkin, Maryse ja Robert kun eivät suhtautuneet kovin myötämielisesti homoilijoiden puolusteluun. Clary pudisti päätään – hän saattoi vain kuvitella, millainen sotatila Instituutissa vallitsi päivästä toiseen, sillä kumpikaan osapuoli ei ollut antamassa periksi Alecin parisuhdetta koskien. Maryse ja Robert vastustivat viimeiseen asti sukupuolineutraalia avioliittoa, kun taas Isabelle ja Jace kieltäytyivät kuuntelemasta vanhempensa jatkuvalla syötöllä tahkoamaa homopropagandaa.
Clary kääntyi hyllynkulmalta selluliittejaan lepuuttavia papparaisia tungeksivaan vuodesohvalabyrinttiin kuikuillen näkökenttäänsä tuttuja ostoskärryjä kimaltavine kuljettajineen. Ei sillä, että Alec olisi liimaillut naamansa kerroksen vaaleanpunaisia paljetteja, mutta Magnuksen säihke tuntui olevan tarttuvaa laatua, jos kanssakäyminen äityi halailua vakavammaksi. Edellämainittu kimaltava sädekehä ja piiripiiripyörii puoliympyräkatsomoksi kerääntyneet ikäihmiset paljastivat kaksikon painipesän. Claryn silmät suurenivat – ilmeisesti Alec ei ollutkaan aivan niin arka, kun antoi ymmärtää, ainakaan huuliensa liikkeistä päätellen. Pojat olivat selvästikin päättäneet järjestää kunnon näytöksen ihan selibaatissa elävien eläkeläisten iloksi – aivan kaikkea kun vanhukset eivät voineet kirkossakaan oppia. Clary kolautti papuisen lastinsa ostoskärryn uumeniin kaihin samentamien katseiden seuratessa riisin ropinaa vasten metallikaltereita, kaiveli paitansa rinnustan tyhjäksi ylimääräisistä kurveista ja kääri hihansa urheilusuoritukseen valmistautuen – paini testosteronidopingilla pelaavien neitien kanssa ei ollut mikään leikin asia. Clary tarttui Magnuksen piikkitukkaan molemmin käsin ja kiskaisi tämän rennolla ranneliikkeellä kauemmas Alecin huulista.
”Sylkitaukonne on ohi”, Clary tokaisi vääntäen tyrmistyneenä hänen likimain pullistelevaa hauistaan tuijottavan Magnuksen ylös sohvalta. Ei blingblingraukka voinut ymmärtää, mistä moinen siveydenlähettilään voimainponnistus juurensa juonsi. ”Ei tämänkään patjaparan jousien kestävyys riitä loputtomiin – antaisitte raihnaiselle testerille armoa kieriskelyltänne.”
Magnus mutristi huulensa anteeksiantamattoman loukattuun murjotukseen. ”Älä yritä puolustella tuota sekundasohvaa – se narisi jo ennen koeajoa kuin hullunkiilto silmissä nipottava Maryse.” Magnus kahmaisi Alecin syliinsä tyynyvuoren syövereistä. ”Oikeastaan pieni liikunta teki tuolle romulle pelkästään hyvää”, hän lisäsi itsekseen jupisten ja sujautti mustanpuhuvan t-paidan Alecin pään yli. Ei tahtonut esitellä ilopoikaansa ulkopuolisten tiiviisti tapittaville näköelimille, ajatteli Clary. Ylimääräiset kahdeksansataa vuotta taisivat vaikuttaa haitallisesti harkintakyvyn ja nudistifetissien kehitykseen – hitaat häveliäisyysrefleksit sen paljastivat.
”Pyyhi tuo sininen sotku naamaltasi, Alec”, Clary komensi kärrynkahvaan tarttuen. ”Tässä kaupassa saattaa olla vielä jokunen köpöttelevä kääpä, joka ei ole tietoinen tuon tahman alkuperästä – saa tosin olla umpisokea invalidi, jos ei onnistunut rullaamaan kielikosketustanne kyyläävään fanikerhoon”, hän napautti marssien dramaattisesti liukastellen lihatiskin suuntaan. Jos omaa parastaan ymmärsivät, rakastavaiset matelisivat nöyrästi hänen peräänsä anteeksipyyntöjä tauotta suoltaen – ei orjapiiskuriemäntää noin vain hylätty keskelle suurta papuviidakkoa, se poikien olisi viimein aika oppia.
”Puolustukseksemme voin sanoa, että käytimme hyväksemme tilaisuuden paeta fanaattisia tekarikiihkoilijoita”, Magnus mumisi retuuttaen Alecia käsivarresta puristaen halki yhteen pakkautuneen mulkosilmämummomuurin. ”Sellaista vihantäyteistä halveksuntaa onkin syytä kartella – rasismi ei ole koskaan ollut minun juttuni, varsinkaan, jos se kohdistuu rakennekynsiini”, Magnus selitti. ”Tai poikaystävääni.” Vai niin, Clary ajatteli kuivasti, rakennekynnet menivät siis mustatukkaisen unipehmon edelle.
”Piileskelyvietti suorastaan paistaa kasvoiltanne”, Clary sanoi irvistäen. ”En yhtään ihmettele, miksi papparaispuolueen vaaliohjelma rahoittaa homolinkojen hankintaprosessia – kuka tahansa kuherteleviin alamaailman edustajiin sohvaosastolla törmännyt keski-ikäinen poliitikko kärsii traumoista lopun ikäänsä.” Kuten myös velhomaisiin hellyydenosoituksiin karaisematon tavallinen tallaaja.
Magnus ei ollut tietävinäänkään Claryn vihjailusta. ”Homofobikot voitaisiin rokottaa immuuneiksi pussailupelkotiloilleen – ajan myötä kehittynyt allergiahan siinä vain on taustalle”, hän totesi mietiskellen. ”Ennakkoluuloisten uudelleenkoulutus olisi tietysti varteenotettava vaihtoehto – sillähän tuosta hintitelystä päästäisiin eroon kertarysäyksellä.”
”Magnus”, Alec varoitti henkeään haukkoen – niskalenkki taisi ajan mittaa kiristyä keuhkorasitteksi, ”muistathan, kuinka edellisessä kemistikeittelyssäsi kävi?” Alec hymyili vinosti suupieliään kuuraten. ”Katon ilmalentohan sen jo kertoi – alkemia ei vain ole sinun taiteen lajisi.” Clary pyöräytti silmiään – yleisnero velho ei sittenkään yltänyt aivan Da Vincin tasolle, vaikka parhaansa totuutta värittikin.
Clary kurvasi kärryt lihatiskin kulmalle vilkaisten sivusilmällä räävähtämättä tilanteen kehittymistä seuraavaa elämyskerhoa. ”Hienoa”, hän ärjäisi Magnukselle – Alec oli liian altis kovistelun laukaisemalle henkiselle romahdukselle, ”kuinka sinä luulet, että me nyt ostamme kanisteritolkulla verta yleisen paheksunnan kiikkuessa jatkuvasti kannoillamme?” Clary murisi vetäen välissä aimo annoksen happea vakuuttavaan uhkailuun. ”Kuinka sinä luulet, että nuo päästävät meidän ulos tästä bunkkerista – parhaassa tapauksessa luulevat meidän olevan veripentagrammeja tuhertelevia mielenvikaisia saatananpalvojia!”
”Ihan kuin olisi meisän vikamme, että se torahammas lipittää vain suoraan suonesta lypsettyä ruostelientä!” Magnus huiskaisi teatraalisesti geeliliisteröidyn suortuvan korvansa taakse ja pujotti pitkät sormensa Alecin sormien lomaan. Kun vain Alecin vanhemmat olisivat bongausretkellään eksyneet poikansa kassialmailua tarkkailemaan, Clary ajatteli ilkeästi virnistäen. Vaan ehkei sittenkään – sydänkohtaushan saatettiin fundamentalistiparaatin todistuksella laskea kuolemantuottamukseksi, eikä poloisella velhopuolisolla ollut varaa kustantaa siipalleen asianajajaa oikeuden eteen. ”Kulautelkoon punasolukuurinsa kurkustaan alas purukalusto katukissan kaulassa – silläpä siitäkin ongelmasta päästäisiin.”
Clary huokaisi epätoivoisena – Magnus oli yhtä ymmärtäväinen kun elävältä suolistettu siili. ”Luojan kiitos, että Simon sentään on yliherkkä valolle – millaista olisikaan kuljettaa koko päivähoitoretkuetta julkisen liikenteen seassa?” Clary ruikutti päätään pidellen. ”Siitä olisi riemu kaukana, sanokaa minun sanoneen.”
”Simonin talttahammaspersoona ei ainakaan edesauttaisi ihmisvirtaan sulautumista”, Magnus huomautti. ”Se iilimato maiskauttelee kitaansa yliluonnolliseen nopeaan tahtiin, kun lähistöllä liikuskelee edes leukemiasta kärsivä maasiira.” Tohtorin paperit väärentänyt vahinkoeutanisti Bane palveluksessanne, hyönteiset – varma vikadiagnoosi niin kuusi- kuin kahdeksanraajaisillekin yksilöille heimoon katsomatta.
”Simon on helppo tapaus teihin kahteen huulihuligaaniin verrattuna. Ihmisvirtaan sulautuminen on tämänhetkisessä seurassa suorastaan mahdotonta”, Clary jupisi. ”Vaikka kyllä minua pikkiriikkisen huolestuttaa jättää Simon yksinään Luken asuntoon – ties mitä jääkaappia Simon on parhaillaan jyrsimässä”, hän lisäsi totuudenmukaisesti – eihän kuherruskuukautta toisensa perään viettävän parin harteille voinut jokaista ongelmantynkää kasata.
”Homo-orgioista ja reisitaivettani imeskelevästä elävästäkuolleesta valitsisin harkitsematta ensimmäisen vaihtoehdon”, Alec sanoi Magnuksen kyljessä nyhjäten. ”Matka helvettiin on varmasti vähemmän kuoppainen kuin tulla ryystetyksi tyhjäksi verestä viimeistä pisaraa myöten.” Clary tuhahti – Alechan oli juuri oikea henkilö vertailemaan kidutustoimenpiteiden eroja, ottaen huomioon varjometsästäjän päivittäiset harrasteet noin yleensä. Magnuksen rakkaudenpuremista päätellen muutama verensiirto olisi tehnyt pojalle terää – tätä nykyä kun elämäneliksiiriä riitti vaivoin edes hehkuviin poskilaikkuihin.
”Kahdella viattomalla huostaanotetulla onkin varmasti roppakaupalla ideoita vampyyripojan tarpeiden tyydyttämiseksi – muussa tapauksessa he tietysti tarjoutuvat itse välipala-automaatin rooliin minimoidakseen luken postimerkinkokoiselle takapihalle kairattavien hautakuoppien määrän”, Clary sanoi rypistäen talouskassan virkaa toimittavan setelinipun nyrkkinsä. ”Herrojen olisi parasta kehitellä mummoton toimintasuunnitelma ennen kuin nuo seniilit”, Clary osoitti vanhuslaumaa, ”varrastavat meidät kävelykepin jatkeiksi uhrijuhlaansa.”
Magnus virnisti leveästi. ”Pistetäänpä näytös pystyyn, sinisilmä, Clary-tädillä on arkaluontoisia bisneksiä hoideltavana”, hän sanoi rysäyttäen Alecin selkä seinää vasten keskelle lautassilmien joukkomarssia. Magnus kietoi kätensä vastanäyttelijänsä lanteille ja suuteli tätä paheksuvasta tuijotuksesta välittämättä. Ja olihan Claryn pakko myöntää, ettei yhtäkään rollaattorihurjastelijaa tuntunut enää kiinnostavan ostoskärrylle manaileva punatukkainen pikkulikka – eksoottisuushan se eläkeläisiin vetosi, ei verenhakuinen arkidraama.
”Alec!” Magnus mölysi – mokomakin desibelimittarien pakkolomauttaja, Clary ajatteli suupieli pakonomaisesti nykien. ”Enkö minä sanonut, että purkkaa ei syödä intiimisti kuherrellessa? Etenkään tuota ananaksenmakuista – sinähän tiedät minun inhoavan kitalakeen liimaantuvia ananasmurusia yli kaiken!” Clary livahti lihatiskille helpotuksesta huokaisten – Brooklynin päävelho todella osasi asiansa, mitä maailmanapana sädehtimiseen tuli.
”Mutta enhän minä edes – ” Alecin vastalause hukkui Magnuksen rangaistussuudelmaan. Varjometsästäjällä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta irroittautua velhonsa otteesta, sen verran Clarykin sumopainista ymmärsi. Poika oli jäänyt vangiksi linoleumille ropisevan laastin ja estottomasti kaulustaan nykivän puolidemonin puristukseen – kahden ikälopun välissä, vai kuinka moista ahdinkoa nyt sitten kutsuttiinkaan. ”Oma poskesi maistuu persikalta!” Alec syytti naurahtaen. ”Minä luulin, että olet päässyt irti nikotiinikierteestä!”
” – ja vielä päihderiippuvainenkin”, kurnutti rusettipäinen bulgoginnaama eturivistä henkeään haukkoen. ”Rääväsuinen, tuhkakuppeja nuoleskeleva homppeli – vastenmielisempää seurustelukumppania et saa haalittua bordellistakaan!” mummo vinkkasi Alecille vaippapakettia heilutellen.
Magnus tarrautui Alecin vyönlenkkeihin. ”Pappa Sigismundin rakko on alkanut hänen vanhoilla päivillään reistailla – ystävämme kurttuturvan on tullut aika vaihtaa ukkonsa tuoreempaan tavaraan”, hän huudahti kauhistuneena. ”Ethän anna tuon pepuntalkkaajan viedä sinua minulta, sinisilmä?” Magnus iski silmää Clarylle ennen kuin kääntyi takaisin Alecin puoleen. ”Ethän pettäisi minua rakas?”
Clary sulki korvansa improvisaatioteatterilta läiskäisten kuusi mehukattikanisteria lihatiskille. ”Verta, kiitos”, hän tilasi lihaveitsi tanassa poikien puuhastelua kyräilevää myyjämiestä. Kanisterit nähdessään myyjä kavahti kauemmas enkelimäisesti hymyilevästä tytöstä – mutta toisaalta, kukapa olisikaan uskonut ilmiselvästä kääpiökasvusta kärsivän pikkulikan tarjoavan verta posliininukkejen teekutsuilla. ”Lämmintä mielellään”, Clary lisäsi Simonin ohjeet muistaessaan – klimppiintynyt kuulemma kupli ikävästi kurkussa.
”Päästä irti sen pojan takapuolesta!” muskelimummon hysteerinen ulvaisu herätti horrokseen vajonneen myyjän, joka ryhtyi oitis pöllyttämään hilsettä edellispäivän pihveille. Clary taasen ei tarvinnut ylimääräistä silmää niskaansa aistiakseen rakastavaisten liikkeet lattianrajassa.
”Valitettavasti emme tarjoile hemoglobiinipitoisia juomia alaikäisille”, myyjä rykäisi hamuillen sormenpäillään povitaskustaan pilkistävää radiopuhelinta. Clary huokaisi lannistuneena – Simonin oli ilmeisesti tyytyminen Luken kuistilla kelliviin sisiliskoihin. Vaan eihän myyjää käynyt vampyyrille langenneesta nälkäkuurista syyttäminen – vampirismia kun ei oltu luokiteltu pitkäaikaissairaudeksi valtiollisessa terveydenhuollossa.
Clary kumartui tiskin yli muutaman kasvot vain muutaman sentin päässä myyjän tuulenhalkojasta. ”Tehdäänpä diili”, hän ehdotti levitellen rahansa munuaispanoraaman puhtauttaan kiiltelevälle lasipinnalle. ”Te suihkautatte nämä kipot täyteen viimeksi teurastetusta lehmänruhosta pumpattua verta, kun taas minä opastan nuo kaksi mainonnalle aivopestyjä vanhuksia häiritsevää miekkosta lähimpään hotellisviittiin loppupäiväksi. Okei?”
Myyjä nyökkäsi innokkaasti – Alecia ja Magnusta ei ilmeisesti pommitettaisi kanta-asiakastarjouksilla moneen vuoteen, sen verran tuho he olivat ehtineet ympärilleen kylvää. ”Ensimmäisen luokan verta neidille,” myyjä nyökkäsi tiskin alla piileskelleelle veitsenterottajalle. ”Eikä ohivuodoista sitten laskuteta!”
Alec ja Magnus – resepti joka tytön unelma-alennusmyynteihin. Tarjolla vain rajoitettu erä.
Kommentoithan?
-
Omg. Pitää rauhoittua. Ihan paras luku. Clary-tädin bisnekset ;D
Clary-täti on tosiaan kova käymään kauppaa. Ostoksilla käynti näyttää menneen oikein loistavasti. Alec on oikea loisto näyttelijä -tietenkin vaan jos Magnus mussukka on mukana :D
Kiitos taas uudesta luvusta.
-Gin
xoxo
Ps.Clary kumartui tiskin yli muutaman kasvot vain muutaman sentin päässä myyjän tuulenhalkojasta. ”Tehdäänpä diili”, hän ehdotti levitellen rahansa munuaispanoraaman puhtauttaan kiiltelevälle lasipinnalle. ”Te suihkautatte nämä kipot täyteen viimeksi teurastetusta lehmänruhosta pumpattua verta, kun taas minä opastan nuo kaksi mainonnalle aivopestyjä vanhuksia häiritsevää miekkosta lähimpään hotellisviittiin loppupäiväksi. Okei?”
Näin käydään kauppaa. Ottakaa oppia ;)
-
Ginerva;
Clarylla tosiaan on bisnesvainua. Jos tällä luvulla olis ollu nimi, se olis ollu Malec Mission. Mutta enpä laittanut kun unohdin.
Magnus ja Alec on sellasia huomion keskipisteitä ;-D
Kiitti kommentista
-
Mun poloisiin vatsalihaksiin sattuu ylenpalttisen räkättämisen jälkeen. Erittäin hauska luku, hajoilin sekunnin välein. Mummoparat joutuvat traumatisoiduiksi kun Alec ja Magnus ovat ostoksilla.
Awws, on ne Alec ja Magnus vaan niin sulosia. Magnus on vaan niin IC että se on jo melkein kummallista. Alec on myös itsensä ja Clary on melkeinpä parempi kuin alkuperäinen.
Ei nyt oikein pysty sanomaan mitää fiksua. Jatka vaan samaan malliin. : )
-
Annoy;
Kiitos kommentista ;-D
Hienoa jos mä onnistuin naurattaan. Sehän tässä taitaa vähän tavotteena ollakin.
Magnusta ja Alecia ei pitäisi jättää ilman valvontaa julkisiin tiloihin sekunnin murto-osaksikaan tai sattuu jotain enemmän tai vähämmän kamalaa.
Enpä nyt oikein osaa mitään järjellisempää tähän väsätä.
kiitti vielä
-
Myhästynyt vakkarilukija ilmoittautuu palvelukseen! Lupa teurastukseen evätty.
Nyt maailmanloppu varmasti tulee!
Ihan kuin olisi meisän vikamme
Oletan, että löydät itse virheen.
tarjoutuvat itse välipala-automaatin rooliin minimoidakseen luken postimerkinkokoiselle takapihalle kairattavien hautakuoppien määrän
Luke isolla alkukirjaimella. (kyllä, maailmanlopun kokoinen virhe)
Ethän anna tuon pepuntalkkaajan viedä sinua minulta, sinisilmä?
Tarkoititko stalkkaajaa, vai olenko vain tyhmä?
Ja sitten oli se joku virhe jonka ilmoitin jo mesessä.
Clary on bisnesnainen! Ja Magnus ja Alec totta kai hyödyllisiä apulaisia, kelpais mullekin. Hihittelin jälleen kerran itsekseni ja teki mieli tappaa joku kun jouduin jättämään lukemisen kesken. :''( Toivottavasti upea kommenttini hyvittää odotuksen.
Herran jestas Luken kämppä ja kaikki on ihan rupusia! xD En ymmärrä miten se tai Clary kestää siellä. Itse aiankin kuvittelisin Claryn siivoavan jos ei muuten.
Ei muuten, mutta Jace ja Isabelle eivät tanssisi riemusta, jos Clary palauttaisi Alecin takaisin Instituutin ovelle ruumisarkussa ja rollaattorin pyörä kurkkuun tungettuna. Jacella ja Isabellella oli tarpeeksi vaikeaa ilman hautapaikkajärjestelyjäkin, Maryse ja Robert kun eivät suhtautuneet kovin myötämielisesti homoilijoiden puolusteluun. Clary pudisti päätään – hän saattoi vain kuvitella, millainen sotatila Instituutissa vallitsi päivästä toiseen, sillä kumpikaan osapuoli ei ollut antamassa periksi Alecin parisuhdetta koskien. Maryse ja Robert vastustivat viimeiseen asti sukupuolineutraalia avioliittoa, kun taas Isabelle ja Jace kieltäytyivät kuuntelemasta vanhempensa jatkuvalla syötöllä tahkoamaa homopropagandaa.
Paras kohta koko luvussa ja paljon sparklaavia teinivydämiä päälle.
Odotan innolla jatkoa.
Loppu.
-
Hähää Neithan;
*juoksee piiloon komeroon*
*palaa noutamaan tuhkakaupungin*
*ja sitten koko kirjahyllyn*
Hupsista. No muutama virhe täytyy aina ropistella tonne joukkoon, et sulla olisi jotain mistä valittaa.
Ja talkkaaja on talkkaaja. Mä arvasin et joku (sä) takertuis tähän, koska tulin itsekin ajtelleeks stalkkeria. Mutta meineen talkkaajalla sitä talkin tupsuttelijaa. Siis niinkun vauvan takapuoleen vaikka ;-D Ukko Sigismundilla kun on näitä vaivoja.
Eihän Clary meinaakaan kestää. Etenkään noita sen holhottavia kullanmuruja ;-D
Mun täytyis varmaan kusta joku teksti oikeen pahasti, ennen kun sä lakkaisit vaatimasta jatkoo..
Älä huoli, koitan olla kusematta ;-DD
Kiitti kommentista, orja.
-
Oi, ihana awwitus luku jälleen. Tekstisi on todella monisanaista ja kuvailtua, sekä ertauskuvia vilisevää, niin että joskus ei ole varma onko jossakin virhe vai ei. Toki sellaista on ihana lukea, mutta lukemiseen pitää keskittyä ankarasti. Siis mikä on hyvä mutta huonompina päivinä ei lukeminen ole täysin helppoa. Välissä voisi olla ehkä vähemmän tuota korusanailua ja enemmän toimintaa, mutta ei tietenkään pakollista ole, sinun tekstisi.
Tuli tässä mieleeni että itse olen aina ajatellut, ettei se Luken kämppä nyt niin paska ole, ja ettei Magnus ole ihan noin nuorekas, ja että Alec on jotenkin... ujompi? Mutta mutta eipä niinkään väliä.
Siis iso kiitoss ihanasta luvusta jälleen kerran.
Piti saada kommenttiin pituutta joten säksätin kaikkea alkuun.
<3 sukka
-
sukkula;
Joo, mä myönnän, et noita vertauskuvia ja ns 'keksittyjä' sanoja saattaa joskus olla enemmän kuin itse asiaa. Mutta mulla on niistä ongelma, ja tähän ficciin ne musti ihan istuukin, koska tää on vähän selllanen parodianomanen (ja mikähän sana toikin sitten oli?)
Yritän sitä toimintaa hommata, olkoonkin, että ideat alkaa tämän osalta jo olla hiipumaan päin, enkä osaa koota jäljellä olevia helposti kokonaisuudeksi. Tästä tulee vaikeaa. Ja seuraava luku on aika kuvailupainotteinen, valitettavasti en voi kertojaani laittaa yksinkään puhumaan. No, katsotaan, jos jostain löytyisi repla...
Totta, luken kämppä ei ole noin paska, mutta revin siitä irti kaiken, mitä löytyy. Musta vaan sellanen kaaos on hauskempi kun puhdan basickämppä. Instituutti taas on hyvä paikka, koska siitä mä olen tehnyt ylisiistin ;-D
Magnus on...noh. Tiedät kyllä. Ja Magnus on mun heikkous, joten sillä on oikeudet riistäytyä käsistä.
Alec voisi joo olla ujompi, mutta (olikohan se)Neithania lainatakseni, se on näin hauskempi ;-D
Luvusta ole hyvä,
Kommentista iso kiitos <3
-
A/N: Hei vaan taas kaikille! Olen palannut jatkon kanssa. Uutta pukkaa, olkaapa hyvä. Heittää sekavaksi, mutta luepa ihmeessä!
Tästä hyvästä kommenttia?
Hieman Simabellea tässä.
Yökyläilyä, osa 13
*
Isabelle heilautti jalkansa ulos Instituutin neljännen kerroksen ikkunasta loikaten ikkunan alapuolella roikkuvassa kukkalaatikossa muhivaan krysanteemikompostiin. Isabelle vääntäytyi inhoten ylös biolanpöhnästä, kiinnitti lakanaturvaköyden lenkit tiukasti fossiloituneeseen pelargoniaan ja loikkasi asvalttipannukakuttamon suuntaan vilkaisematta ruosteisen rännin juureen isketyille paloportaille. Kiitos Inkvisiittorin ryppypyllyn, ulkona ei sentään ollut pakkasta – muutaman kymmenen metrin tasapainottelu tikkaiden lipsuvilla jääpinnoilla arktisessa puhurissa olisi varmasti jysäyttänyt hermoheikomman persoonan mielenterveyden raunioiksi kertarysäyksellä. Tosin ei puolikas plussa-astekaan oikein jaksanut Isabellen miltä lämmittää, hänen sormensa kun olivat jo hyvää vauhtia kehittämässä oikeaoppista kuoliota kynsien tietämille. Ei makeaa mahan täydeltä, ei etenkään vahempansa häpäiseville pikkutytöille, kuten se vanha rasistirusina olisi Isabellelle lämpömittaria vilautellen narissut. Mutta Isabelle ei aikonut antaa periksi vanhempansa värvänneelle käävälle – Isabelle leikkisi sinisormista hämähäkkimiestä vaikka joka ikisenä vankeuspäivänään ennemmin kuin antautuisi Klaavin skinheadtoiminnalle. Isabellehan ei kurttuturvan diktatuuriin noin vain taipuisi – Isabellella oli yhä oma tahto, toisin kuin kahdella perseennuolijalla, joita hän ei enää vanhemmikseen laskenut.
Kerros kerrokselta Isabelle kapusi tikkaita vihasta puhisten. Kenelläkään, ei etenkään varjometsästäjien uskonlahkon harhaisella pääjehulla, ollut oikeutta lukita Isabellea huoneeseensa, kun hänen veljensä viuhtoi vapaalla jalalla rakastajansa kainalossa. Lukitsemista ei tosin kannattanut suorittaa pakoteillä varustettuun liinavaatekomeroon, sillä Isabelle oli varsinainen velho lakanoiden kanssa. Isabellea eivät neljä seinää ovella varustettuna kauaa pidätelleet, mikäli tarjolla oli tuuletusikkuna jos toinenkin kymmenen kerroksen säteellä maanpinnan pakokaasupäästöistä. Tietysti myös rotanraadoilta löyhkäävä viemärikuilu kelpasi luikerteluun ikkunoiden livahtaessa pakkolomalle strategisesti suunnitellun seinäliirron tullessa ajakohtaiseksi – olihan viemärikrooli harrastus seki. Isabelle virkkasi benjivaljaat minuuttiaikataululla vaikka pelkistä maton hapsuista tai untuvatyynynöyhdästä, jos tarve vaati. Isabelle oli poistumisteiden ammattilainen, aina valmiina, kuten kapinapartiolainen konsanaan. Isabelle oli voittamaton, mitä yliuskonnollisiin, molemmat jalat haudan pohjalla sätkytteleviin ruttu-urpoihin tuli. Isabellea eivät Inkvisiittorin munalukkomolokit estäneet karkaamasta – Isabellella oli poikkeuksetta varasuunnitelma lakanana taskunpojalla.
Eikä Isabellea olisi voinut vähempää kiinnostaa Inkvisiittorin buldoginnaaman vaihteleva väriasteikko tämän viimein saadessa tiedon Isabellen vankilapaosta – yhdelläkään Inkvisiittoriksi itseään kutsuvalla höyrähtäneellä luurangolla ei ollut sananvaltaa hänen velibisneksiään koskien, Marysen ja Robertin testamenttitoimenpiteistä puhumattakaan. Isabellen kiltintytönkarma ei todellakaan riittänyt taipumaan vanhempiensa raivohulluun homometsästykseen. Isabellella ei ollut minkäänlaisia aikeita liittyä veljeään parjaavien liituraitapöksyjen seipäitä heristelevään seurakuntaan. Isabelle ei missään tapauksessa suostuisi sulattamaan veljensä teurastusta ilman vastarintaan. Kysyisen teurastuksen viimein koittaessa hamassa tulevaisuudessa, ei Isabelle seisoisi sivussa pällistelemässä Inkvisiittorin julistamaa naks vain niska poikki -tuomiota jysäyttämään määrättyä Marysea – Isabelle kävisi diktaattoriäitinsä kimppuun kädet ranteita myöten tämän kurkussa, repisi, raastaisi, kuristaisi. Marysen hoideltuaan Isabelle siirtyisi varsinaiseen palkintoon, inkvisiittoriin, jonka listimisestä oli haaveillut jo vuosikausia. Isabelle ei voinut sietää sitä kivettynyttä käpyä – Inkvisiitorin oli aika siirtyä manan majoille helvetin homoja hoitelemaan.
Isabellen tikapuutaaperrus tekisi lopun kiiltokuvaperheen likimain täydelliseksi hiotusta elämästä. Alec oli jo omalta osaltaan rysäyttänyt Robertin otsasuonen kokoisen särön perheistä parhaimman imagoon, mutta Isabelle oli päättänyt pelata varman päälle ja survaista kulissit kunnolla kumoon – Maryse ja Robert adoptoikoon rakkaan Inkvisittorinsa Isabellen tilalle Instituuttia sulostuttamaan. Alecin seurassa tarvitsi sentään kestää vain Magnuksen tällä harjoittamaa nuoleskelupainia, kun taas Marysen ja Robertin nalkutuksen kaupanpäällisenä perheen keskinäiseen laatuajan irvikuvaan livahti Imogen-nimeä kantava kuohittu pukki, joka oli vanhoilla päivillään päättänyt kouluttaa mahdollisimman suuren joukon homofobikkoja maailmaa parantamaan. Koska Imogenilla oli viime vuosina ollut luvattoman paljon luppoaikaa päin persettä suunniteltujen lahtausaikataulujensa bulimiatauoilla, oli se koukkukärsä koulinut itseään jatkuvalla rääkillä kohti ihannoimaansa päämäärää – Imogen oli viimein saavuttanut vastenmielisyyttä huokuvamman tilan kuin Valentine konsanaan – kolminkertainen eläköönhuuto sairaimmalle elämäntehtävälle koskaan. Rouva kurppakankulle kuului epäilyksittä sinivihreän kuulan harhaisimman ihmisen titteli, jos sitä ameeba-akkaa nyt edes ihmiseksi saattoi kutsua.
Isabelle irrotti kohmettuneet sormensa palotikkaista, nyki auki turvalakanoiden solmut ja hyppäsi kivusta irvistäen masokistifakiirien puutarhanhoitaharrasteisiin varta vasten jalostetun ruusupuskan piikkihelvettiin. Isabelle ryömi sadatellen ulos vihreän hirviön syövereistä ja kampesi leopardifarkkuun survotut säärensä kävelykuntoon – pitkien patikkaretkien kanssa kun ei ollut leikkimistä. Isabelle hölkkäsi taakseen katsomatta läpi hallahuurujen kyntämän nurmikentän, nauroi talloessaan poikki Marysen kynsisaksilla millimetrimittaan nipsuttelemat korret, hekotti makeasti kiilakoron kuopille Brooklynin ex-muotovalioimmassa viheralueessa. Isabelle avasi tekopatinoidulle takorautaportille, kiskaisi portin auki ja oli vihdoin vapaa Inkvisiittorin hirmuvallasta. Isabelle oli vapaa kuin glitterkäsiraudoilla Magnuksen ranteeseen kytketty Alec. Mutta Isabellen onnellisuus oli myös samaa euforiatasoa velhoihin suuntautuneen varjomaetsästäjän kanssa – Isabelle oli onnellisempi kuin koskaan eläissään. Isabelle oli tehnyt ansaitun pesäeron vanhempiin, joiden sumutorven mukaan oli koko ikänsä parhaansa mukaan stepannut – Isabelle oli viimein katkonut siteet kahteen orjapiiskuriin, joille esikoinenkin oli ollut vain suoritus muiden kunniamainintojen joukossa – kerran kestetty, näkymättömänä kohdeltu, epäkuntoisena hylätty.
Isabelle juoksi kengänkannat kuuran valkaisemalla asvaltilla kopisten läpi Brooklynin kujien määränpäänä bordellikäyttöön takavarikoitu ihmissususiasumus. Isabelle ei nimittäin aikonut astua jalallaan yli Inkvisiittorin halinnoiman homohitleröinnin mekan kynnyksen – Isabelle oli saanut tarpeekseen lukituista ovista ja vanhempiensa jatkuvalla syötöllä suoltamasta propagandasta, jota Maryse parhaansa mukaan yritti syöttää myös Maxille. Isabelle oli saanut tarpeekseen syyttävistä katseista yltiöäidillisiä valistuskeskusteluja unohtamatta. Herra Inkvisiittori, Isabelle tiesi Alecin ja Magnuksen seksielämästä enemmän, kuin Maryse olisi osannut punastellen kahden miehen keskinäisestä kanssakäymisestä yhteensä änkyttää, jopa enemmän, kuin Alec olisi parisuhdeterapeuttisia neuvoja hakiessaan kehdannut kertoa. Isabelle ei ollut mikään eilisen teeren tytär, vaikka hänen veljensä niin itselleen uskottelikin – kyllä Isabelle tiesi, ettei Alec vain nukkumassa piipahdellut Magnuksen kämpällä ennen paljastumistaan. Kyllä Isabelle tiesi, että Magnus oli nähnyt Alecin alasti useammin, kuin Inkvisiittori pieraisi tunnissa. Isabelle tiesi täsmälleen, kuinka monta arpea Alecilla oli kaulassa Magnuksen hallinnasta riistäytyneiden poskipusujen seurauksena – Isabellella oli Dr. Philin vaisto.
”Supermarketissa miesseurassa. (Älä huolestu, Luke, tarkoitan miesseuralla niitä kahta neitiä, en rakkariveljeäni.) Mahdollisista putkareissuista riippuen max viikon päästä tavattavissa. Varokaa vihaista vampyyria!” kuulutti portinpieleen niitattu poissaolotiedote. Clary parka, Isabelle ajatteli päätään pudistellen, joutua nyt rakastavaisten seuraksi samaan selliin viikon päiviksi. Tai pikemminkin yöksi, hän korjasi mielessään, ne kaksi kun eivät nukkumista harrastaneet.
Kiilakorot lipsuen Isabelle nousi raput Luken rähjäiseen kirjakauppakämppään ja työnsi pinkin kynsiviilansa lukkoon vaivautumatta painamaan ovisummeria pohjaan – oma lupa, paras lupa. Isabelle kairasi lukkoa viilankärjellä, kunnes umpiruosteinen mekanismi rusahti sijoiltaan, naksahti vaimeasti ja oli katkaista omatoimiavaimen pantiksi sisuksiinsa – hammasrattaiden kosto on hirveä, vapiskaa vaaravyöhykkeelle hiomatikunne tunkeneet tiirikoijat! Isabelle raastoi tyytyväisenä viilan irti epäkuntoon rukkaamastaan ovesta, työnsi manikyyrimasiinan taskuunsa ja marssi ovenraosta hengityksen lamauttavaan pölypilveen. Isabelle kröhi pikaisesti sävelpuhtaan villakoira-allergia-aarian, potkaisi saapikkaansa kasan päällimmäisiksi eteisen kenkävuoreen ja livahti askelten alla pölisevän lattiamaton verhoamaan käytävään ohittaen saranoiltaan riippuvan välioven, jonka kaluttu kahva vihjasi vähintään yhden jättikokoisen jyrsijän oleskelusta murjun seinien sisällä. Isabelle kallisti päätään – joko Luke oli mieltynyt metallin makuun hieman liiaksikin, tai sitten Clary oli allekirjoittanut huostaanottopaperit kahden kuolakäärmeen lisäksi myös korvikehoitoa läpikäyvälle torahammasmajavalle. Mikäli Claryn puumerkillä oli osuutta asiaan, oli Isabellen tehtävä metsästää tuo kapinen talttaaja.
Luken kämpässä kompassi olisi ollut paikallaan turvaamassa suunnistajan selustan vesikauhuisten kirppujen komppanialta. Eipä sillä, että Isabelle olisi osannut kompassin kantta edes auki napsauttaa – siinä pienessä neulassa kun oli jotakin, joka sai Isabellen neulapelon riistäytymään villiksi ripaskaksi katonrajassa. Isabelle nimittäin pelkäsi kaikkea terävää tekohampaista Magnuksen korvanlehden venytystappeihin, lukuunottamatta kymmenensentin piikkikorkoja hiottuine kantalappuineen – poikkeuksitta ulkonäkö meni kaikenlaisten fobioiden edelle, oli sitten kyse mistä kammosta tahansa. Hammastahnafobiastaan huolimatta Isabelle kuurasi pepsodenhymynsä päivä päivältä hohtavammaksi, hänen posliinipelkonsa sai puolestaan kiskoa itsensä pöntön pyörteisiin Isabellen tarttuessa bikinikuntoa mainostavan höylän kahvan, sen samaisen, jonka oli lainannut omin luvin Magnuksen beautyboxista. Itseasiassa Isabelle pelkäsi melkein mitä tahansa, mikä ei kävellyt, tai tietysti joissakin tapauksessa madellut, eihän varjometsästäjä sentään demoniväijytyksessä voinut kirkumaan alkaa kesken veririittoisen teurastustyön. Hysteeristä hikoilua lietsovat pelot Isabelle taltutti käden käänteessä, meikille ei pitänyt antaa mahdollisuutta virrata rannuiksi rinnuksille, mutta pelkotiloista niistä noin vain eroonkaan päässyt – sauno, selätä ja säilö pahemman päivän varalle, sopi hoidoksi fobiaan kuin fobiaan.
Isabelle pälyili pölysavusumun keskuksessa sijaitsevan olohuoneen tuholaispesäkettä hamsterinkesyttäjän raivolla. Mahdollinen hammasporahan saattoi pesiä sohvan perukoilla lorvikattarroimassa kalastellakseen myötätuntoa rusketuskatoonsa satunnaisilta ohikulkijoilta, joihin tuurilla lukeutui muutaman nöyhtäpuudelin lisäksi nukansyöjäksi kärpäsen puoliraa'an sisäfileen asemasta siirtynyt tarantella. Tosin Isabelle ei ollut ottanut etukäteen selvää häkkieläinten päivittäisistä rutiineista, joten talttahammas saattoi toteuttaa itseään esimerkiksi rypemällä itsesäälissä myös hattuhyllyn sombrerosampoon tai yrttitarhaan raparperin alle ahtautuneena – jokainen taaplasi tylliillään, tai tietysti haukkasi, mitä pureskelijoihin tuli. Isabelle suoritti pika pikaa kotietsinnät kimaltavia stringintapaisia täyteen kylvetyn olohuoneen ohella myös erehdyttävästi keittiötä muistuttavassa kattilaläävässä, sekä liinavaatekomerossa, jonka asbestipitoisuuksista oli vaikea pölinän perusteella erehtyä – tuloksetta. Missä jumbojyrsijät ylipäätään viettivät ikuiseen solariumittomuuteen tuomitut päivänsä? Missä ihosyöpäennusteeltaan yön pureman pelastamat kulmatorailijat majailivat normaalikuolevaisen väestön korventaessa ihoaan karrelle keltaisen kaasupallon uv-säteilytyksessä?
Isabelle repäisi auki kylpyhuoneen punaista vilkuttavan oven – toimimaton lukko vastasi taistelukutsua, Isabelle päätti marsiessaan sisään kaakelikomeroon, Izzy vampyyrintappaja metsästi jälleen. Isabelle nyrpisti nenäänsä lavuaariin uponneille karvatupoille ja erään nimeltämainitsemattoman velhon, kerrottakoon, että edesmenneet vanhemmat ristivät tämän aikoinaan Magnukseksi, silaamalle glitterkuorrutukselle suihkuverhon laskoksissa. Tarkemmin katsottuna koko kylpyhuone kylpi kimaltavassa vesivahingossa, johon askarteluhilepurkilla oli selvästikin osaa ja arpaa vaikka muille jakaa. Eikä hilepurkki todennäköisesti ollut noin vain kierittänyt korkkiaan auki, oksentanut sisuksiinsa säilöttyä barbipaskaa lattialle ja vieläpä piirtänyt blingblinliejuun tökerön siluetin Alecista, olettaen tietysti, että Isabelle arvioi läskipäisen nilviäisen henkilöllisyyden suunnilleen nappiin. Isabelle hymyili vinosti – Magnus oli varjometsästäjineen kävelevä katastrofi, Clarya kävi melkein sääliksi tälle langennut sossuilu. Tosin aivan niin paljon Isabelle ei sallinut itsensä osoittaa punapehkolle myötätuntoa, että olisi majoittanut pojat takaisin Instituutin kylmään sotaan. Rajansa kaikella – ei Isabellekaan mikään muhinointimasokisti ollut, mitä hänen veljensä huulielämään tuli.
Isabelle raotti kylpyammeen eteen kiskaistua suihkuverhoa varoen sotkemasti hihaansa yhtään enempää vaaleanpunaista kuin oli pakko – vaaleanpunainen oli pissisten ja Brooklynin pääpellen väri, ei Isabellen katu-uskottavuuden mittari. Vaaleanpunainen saattoi natsata Magnuksen seeprakuvioisiin pillifarkkuihin ja lilaan röyhelöpaitaan, mutta Isabellen yhdistelmäangstin luontaantyöntävyyttä se ei korostanut toivotulla tavalla. Isabelle hivutti suihkuverhoa kurtuksi kiskonnurkkaan – bingo! Kylpyammekryptassa kuorsasi suu ammollaan, suupielet veressä, torat törröllään sojottaen, väsähtänyt vampyyri pikimustine silmänalusineen ja risaisine bändipaitoineen. Simonilla oli varmasti takanaan rankka ja pidättäytymyksen täyteinen yö, ainakin tämän kitahakuisesta peukalosta päätellen. Ilmeisesti Clary oli puolustanut Alecin ja Magnuksen koskemattomuutta, mitä vapaaehtoisiin verenluovutuksiin tuli, sillä Simonin tukassa sojotti glittergeelikimmpujen sijaan pulunsulkapäähine. Nukkuessaan Simon näytti viattomalta – ei olisi uskonut, että ammeeseen pakkautuneella pojalla oli itsehillintähäiriöinen verifetissi.Verho poksahti irti metallikoukuista ja rysähti pahaa-aavistamattoman ammetuhisijan, alias Simon, naamalle liisteröiden hileet viimeistä hippusta myöten tämän kalpeaan ihoon.
Simon havahtui silmät salamoiden halkeilleelta posliinilta – Isabellen posliinikammo ei ylettynyt sentään sileäpintaisiin kalusteisiin, kiitos Inkvisiittorin kurttukankun – ja veti huulensa vihaiseen irvistykseen. Isabelle kavahti kauemmas – hyökkäävä vampyyri ei ollut leikin asia, vaikka olisikin muistuttanut ylikasvanutta kotitonttua liikavaatetuksella varustettuna. Hyökkäävän vampyyrin kulmavartaista ei vitsailtu, se oli sääntö, jota ei kyseenalaistettu. ”Minä ystävä”, Isabelle osoitti itseään keskisormellaan. ”Sinä ei upota purukalusto minun reisi.”
Simon mulkoili Isabellea pahansuovasti tumman otsatukkansa rakosista ja kouristi kätensä nyrkkiin kynnet Isabellen kaulalle etsiytyen. ”Tsot tsot hammasheikki!” Isabelle sanoi peruuttaen kylpyhuoneen ovelle. ”Hienoihin ladyihin ei kosketa ilman sitä käsiruljanssia, johon liittyy polvistumista ja ladyn raivohullu isä, tiedä se.”
Simon kyyristyi uhkaavasti, valmiina silppuamaan Isabellen verenkirtoelimistön suonenpätkiksi henkilökohtaiseen noutopöytäänsä. Simonin kieli lipoi automaattiohjauksella tämän huulia yhä vain destakaisin. Eipä sillä, nopeassa kielessä ei ollut mitän pahaa – nopeat hampaat ne Isabellea enemmän kammottivat. ”Simon!” Isabelle komensi vaimentaen päättäväisesti äänessään särähtelevän pelon – vampyyreiden läsnäollessa pelolle ei tullut antaa ylivaltaa, vampyyrit haistoivat pelon. ”Hampaat ikeniin ja kieli kurkkuun – Inkvisiittorin partakarva paratkoon, sulje suusi iilimato!”
Simon loksautti kuuliaisesti kitansa kiinni, työnsi kädet taskuun ja suoristautui. Punainen kimallus tämän silmissä sammui, hiipui taka-alalle vannoen kostoa nälkälakon lettipäiselle jumalattarelle. ”Mitä sinä täällä teet?” Simon sylkäisi – oli kai herännyt kesken verikroolintäyteisen unen. ”Minä luulin – luulin, että – sinuahan ei potkaistu pellolle silloin kun – silloin kun Alec – ” Veri päässä, järki jäässä, Isabelle totesi kuivasti.
”Silloin kun Alec punkkasi väärässä paikassa väärään aikaan ja vieläpä väärässä seurassa paljastuen siinä samalla väärille fundamentalisteille”, Isabelle tarjosi. Simon nyökkäsi ohimoitaan hieroen. ”No, eivät ne minua voineet syyttää, enhän minä todistetusti osallistunut sohvaorgioihin, eikä minun seksuaalisessa suntautumisessani ole mitään moitittavaa, toistaiseksi.”
Simon rypisti edwardcullenkopio-otsaansa – kimalle puki Simonia kuin musta draculaviitta Magnusta. ”Mutta – ”
”Hyökkään kyllä Alecin iskujoukoissa, mikäli sota syttyy”, Isabelle lisäsi nopeasti. Ei pelkkä siveä elämä hänestä homovastaista pikkusiskoa saanut koulittua. ”Lähetinhän minä ruoka-avustuksenikin toissa päivänä tuohon rappusille.”
”Ai sitä se pataan tungettu koirankakka olikin”, Simon henkäisi. ”Ellen olisi omin käsin kaapinut sitä paskaa viemäristä alas, epäilisin kuriirin kuolleen matkalla sardiinikaasuihin.”
”Kieltämättä Meliorn mainitsi jotakin pyykkipojista ja sieraimia syövyttävien hajuhaittojen ehkäisystä”, Isabelle mumisi puoliääneen. ”Outoa sinänsä, sillä puolukka-bataatti-laatikossani ei ollut edes anjoviksia.”
”Eikä kyllä bataattiakaan sen puoleen”, Simon nälväisi – ilmeisesti vampyyreilla oli jonkin sortin oikeus skipata kohteliaisuussäädökset, mitä ruokapuoleen tuli, eivätkän ne latkineet enää hautajaistensa jälkeen kuin korkeintaan hemoglobiinipitoisia virvoitusjuomia. ”Härskiintynyttä puolukkaa mahdollisesti, ainakin kimalaisyhdyskunnan pikavisiitistä päätellen.”
”Mutta tarkoitukseni ei ollut houkutella niitä raitapalleroita pistelemään anafylaktisia sokkeja suojaamattomi kauloihin”, Isabelle puolusteli. ”Jätän sen rei'ityspuolen suosiolla vahtivampyyrille.”
”Mitä sinä sitten täällä toimitat?” Simon kysyi taistellen taltuttaakseen märän unensa herättämän vietin leukalihastensa seutuvilta. ”Clary sanoi, että Jace oli tekstannut, että Marysen toimesta teidän jalkojen jatkeeksi oli pultattu rautapalloa painavampaa.” Kappas, Isabelle ajatteli, Jace piti siis sittenkin yhteyttä sisarelliseen sydämensä valittuun – ja vielä Isabellen selän takana. Isabellen tehtävä kuhertelukonkarina oli ruotia poika- , tyttö-, ja velhoystäväehdokkaat, eikä edes enkelipojulla ollut oikeutta luistaa tarkastuksesta insestitapauksineen.
”Karkasin”, Isabelle totesi tyynesti. ”Se vanha skineilevä rusina valtasi olohuoneen sohvan – sen käpristyttä selkärankaa eivät halvaustarkoitukseen suunnitellut sohvat invalidisoi. Ei voinut nukkua Alecin paheellisessa huoneessa, vaikkei edes tiennyt, mitä niiden lakanoiden välissä todellisuudessa on puuhailtu – enkä tietenkään nähnyt tarpeelliseksi vilauttaa sille muumiolle Alecin unettomien öiden velhovieraan aikataulua.” Isabellen kirjanpito sopi vain ja ainoastaan Isabellen silmille, sen verran usein Alecilla olivat jääneet unet seuraavan päivän keppijumppakurssille.
”Mutta Clary sanoi, että Jace oli infonnut, että sinut oli teljetty neljännen kerroksen siivouskomerontapaiseen – ” Simon mutisi. ”Että kieltämättä käväisi mielessä sen komeron voitonmahdollisuudet, eikä vain kerran.”
”Niillä betoniseinillä ei ollut minkäänlaista toivoa benjilakanalla varustettua karate-teenageria vastaan”, Isabelle tokaisi – kaikkea sitä yleisivistysuunot ignoorasivatkin. Ja Simon totta vie oli tätä nykyä luettavissa sivistymättömien miljoonapäiseen joukkoon, johon vampyyrien lohko automaattisesti luokiteltiin. Ennen Simon oli sentään jämähtänyt vain aivokuolleen tasolle – kapasiteetin huima lasku oli varmasti perusteellisen pimeäkuurauksen kaupanpäällinen tai mahdollinen sivuoire.
”Isabelle ft tyynyliinatyrmäys – siitä on huushollihirmujen huviputsis kaukana”, Simon virnisti hampaat verenhimoiseen missihymyyn taipuneena – kanssakilpailijat pistellään parempiin suihin, varokaa vampyyria veripommit!
Simonin hymy hiipui ovikellon kilahtaessa kuin raivoa lietsova Maryse. Eteisen suunnalta kiiri vertahyytävä kirkaisu kovaäänisellä sadattelulla höystettynä. ”Minun kenkäni ei ole mikään katakombi!”
”Hitto”, Simon möläytti, ”Claryn täytyi löytää se pulunluuranko ballerinastaan.”
*
Pahoittelen mahdollisia virheitä...
Kommentoithan?
-
Heipä hei kommentoin vaikken oikeasti
halua ehdi.
velhoihin suuntautuneen varjomaetsästäjän kanssa
Tuhma virhe, mutta en itke sillä sen olemassa olo on minun syytäni. Mitä menin hoputtamaan sen julkaisemisen kanssa.
Isabelle kuurasi pepsodenhymynsä
Kolmas virhe pääsi hukkumaan enkä ryhdy pelastusoperaatioihin.
Luku oli mahtava, repeilin paikoitellen ja odotan jatkoa!
www.pikakommentitjyrää.com
-
Neithan;
Kappas kun olen yllättynyt huikaisevan pitkästä kommentista! :O
Juu, kiitos siis. Anteeksi painostus, uhkailu ja niin edelleen, niin edelleen. Voihan peruna.
Pahoittelut virheistä, mut joo, ne menee sun piikkiin eiku. No ei, mä en vaan jaksanut tarkistaa.
Kolmas virhe eläköön yksinäisyydessä, siellä missä aurinko ei paista.
Hienoa jos repeilit, oli pikkasen ongelmia ton dialogittoman kerronnan kanssa paikoitellen. I <3 Kuumehoureet.
Onneks en enää oo kipee ,-DD
Valtakunnalliset syököön päänsä.
Joo, kiitti.
-
Hei tän ficin kanssa mä olenkin ollut laiska viimeaikoina.
Mut kommentteja oli niin vähän tästä luvusta, et ajattelin taas vähän viritellä tota motivaatiota, ettei käy köpelösti tän jatkiksen osalta.
Joo oli IHANAA lukee Isabellesta, se on mun lempihahmo ja muutenkin ;-D Ja Simon kylpyammeessa oli niin sulonen et mua alko naurattaa melkein.
Jatkoa ihmeessä.
Lili
-
Mitenköhän mä en oo kommentoinu vielä? Outoa. Mut joo, asiaan. Hyvä luku taas kuten aina. Isabellea oli mun makuun vähän liikaa, koko luku suunnilleen. Mä kun en siitä oikein hirveämmin välitä. Ihan ok hahmo joo, mut mä en saanut siitä melkein mitään irti kirjoissa ja se jäi jotenkin tosi etäiseksi ja marysuskimaiseksi hahmoksi. Ei tää luku kuitenkaan huono ollut, kaukana siitä. Malecin poissaolo vähän vaan harmitti.
Simon oli aika koominen. Vaikka mä oonkin lukenu Tuhkakaupungin jo pariin kertaa, musta on vieläkin vähän vaikeeta ajatella että se on vampyyri. Mä olin jotenkin niin tottunut siihen maalliko-Simoniin, niin tuo uus tuntuu aika jännältä.
Hei muuten, tää on aika ulkona asiasta mutta onko kukaan lukenut City of Glassia tai City of Fallen Angelsia? Mä ajattelin ostaa ne kaupasta, kun kirjastosta niitä ei kuitenkaan löydy eikä suomeksi ole tulossa vielä aikoihin. Odotan aika malttamattomana niiden lukemista, sillä monissa enkunkielisissä ficeissä mitä luen mainitaan monia kohtia niistä, ja ne vaikuttaa tosi kiinnostavilta. Ajattelin kans ehkä ostaa The Infernal Devices -sarjan ekan osan, Clockwork Angelin. Sekin on siis Cassandra Claren kirjoittama ja sijoittuu samaan maailmaan kuin Varjojen kaupungit, mutta vaan eri aikaan.
-
Lili;
Kiitos kommentista, ja mukava kun joku muukin pitää Isabellesta. Musta se on ihan okei ja siitä on kiva sillon tällön kirjottaa.
Annoy;
Pahoittelen, pakko aloittaa offimmalla. Olen joo lukenut City of Glassin kolmisen kertaa JA RAKASTIN SITÄ! Se on niin ihanaihanaihana. Eih, nyt meni ihkutukseksi, tosin sitä se kirja ansaitseekin.
Ja pisti CoFAn tilaukseen, se saapuu muutamassa viikossa. En malta odottaa. Mutta mitäs tässä Malecjuonipaljastuksia lueskellessa ;-D
Clockwork Angel mulla on varauksessa ja oon odotellut sitä jo sellasen... no varmaan puoli vuotta.
Ficistä vihdoin!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, miljoonasti kiitoksia kommentista. Harmi ette tykkää Isabellesta, musta se on jotenkin sellanen hauska persoona ja siitä on oikein kiva kirjottaa. Malecin poissaoloa on jonkinverran seuraavassakin luvussa (kun valmiiksi sitten joskus saan) mutta rutkasti vihjailua mulla on tarjota ;-DD älä siis hätäile.
En koskaan ole pitänyt hirveesti Simonista, joten saatan ehkä heitellä vähän turhankin tiuhaan sille sellasen randomongelmaisen roolin. Mutta joo, en vaan opi pitään siitä vaikka olen yrittänyt. Usko pois ;-D
Kiitokset vielä molemmille.
-
A/N: Tässä olisi osaa neljätoista. Kone lagaa hulluna, kesti ikuisuus kopsata tää tänne, jotan en ole lukaissut tätä läpi. Kerrottehan, jos jäi virheitä.
Yökyläilyä, osa 14
Jace murjotti Instituutin betonista veistetyllä sohvalla isabellemainen irvistys kasvoilleen väännettynä. Itseasiassa juuri Isabelle itse oli opettanut Jacea vääntämään suupielensä kompassietelään, kurtistamaan kulmat vessaharjaksi ja nyrpistämään nenän erehdyttävästi solariumivisiitillään muumioitunutta rusinaa muistuttavaksi sykeröksi. Jo pelkkä mielenosoituksellinen irve tuotti Jacelle mahdottomasti päänvaivaa – Isabellen ohjeet kun olisivat vaatineet muutaman botoxruiskeen sinne tänne, eikä kasvokurttu vielä silloinkaan olisi tarkalleen vastannut täydellisesti mallipiirustuksen ryppyrypästä. Oikeaoppisen irveen viritys ei ollut aivan niin yksinkertaista kuin olisi voinut luulla. Todennäköisesti jopa Inkvisiittorin pärstävärkin siloittelu olisi vaatinut vähemmän vaivaa – ja kyseisestä operaatiosta kuka tahansa kirurgi olisi jo ansainnut paikan maailman seitsemän ihmeen joukosta sysäten kivikolmiot pellolle ennätyslistalta, sen verran ammattitaitoa buldogin plastiikkaus olisi vaatinut, täytepurukuormista puhumattakaan. Isabelle oli uskottavien ilmeiden ammattilainen, se Jacen oli pakko myöntää, mutta tarvitsiko vaikuttavan agstimagon eteen todella nähdä niin kovasti vaivaa – olihan murjotuksessa kyse mustakin kuin etuhampaiden tarkkaanharkitusta törrötyskulmasta, tai niin Jace oli ainakin luullut.
Mutta Jace yritti parhaansa – mikä tahansa olohuoneen kliinisiä ruuansulatusvaikutuksia todistetusti takaavan valkoisista seinistä kun saattaisi kieliä Isabellelle Jacen epäonnistuneesta irvailusta yksityiskohtia myöten, sen verran tujuilla tököteillä Maryse pölyjä tapetista kaapi. Ei ihme, että seinilläkin oli kirkoksi naamioidussa räkälässä korvat, Marysen myrkyille kun jäivät mutanttikonnatkin kirkkaasti kakkoseksi. Jacen täytyi vain kestää nikamamuljahtelu kuin mies, olkoonkin, että peroksiblondi sellainen – olisi aivan liian nöyryyttävää myöntää mukasiskolleen luovuttaneensa homotaistelun kohdattuaan jo kättelyssä ahteripuolensa ruvelle runnoneen sohvan. Toisin kuin Alec, Jace ei harrastanut takapuolipainia edes mustelmamaateilla, sen Isabellekin tiesi, eikä nielisi sinelmiä muistona villeistä jatkoista. Alecin tapauksessa kylläkin nieli. Jacen täytyi vain sinnitellä kankkujaan kiduttavalla sohvankulmalla periksi antamatta ja hammasta purren, niin kuului Isabellen käsky. Ja Isabellen käsky oli laki, etenkin, kun lettipää oli edellisviikolla mennyt ratsaamaan Jacen opettavaisten viihdelehtien kätkön, jonka anti oli keskittynyt aika lailla punatukkaisiin hulaajiin vailla lannehameita. Jacen piti nuoleskella Isabellea nuoleskelemasta päästyään – Jace ei halunnut pervon mainetta.
Ja sitä paitsi, mitä muutakaan diktaattorikikkaran seurassa olisi voinut tehdä kuin irvistää rumasti vasten naamaa ja vielä sylkäistä päälle puheen kääntyessä veljelliseen seksuaalisten suuntautumisten salassapitoon? Sillä juuri Aleciin jokainen Inkvisiittorin syytös tulisi jälleen kohdistumaan – Alecista Inkvisiittori jaksoi jauhaa tuntikausia, sen Jace saattoi kokemuksesta kertoa. Jatkuvalla syötöllä Inkvisiittori suolsi leukaansa poratusta montusta Alecia parjaavaa persepropagandaa luetellen Magnuksen rikosrekisteriä luentojensa vihanlietsontatauoilla. Inkvisiittori ei nimittäin voinut sietää Brooklynin blingblingbilehileilevää päävelhoa – Inkvisiittori mourusi Magnuksen sateenkaaripöksyistä vielä Alecin herpesalttiuttakin useammin, ja se oli paljon se. Invisiittorin lempilässytykseen kuuluivat peräpukamia puhkovan petipuuhailun lisäksi homoilun monen monituiset haitat, tietysti mahdolliset hyödyt unohtaen, puituna suorastaan paavilliselta kantilta, kyseinen vatikaanivätys kun lukeutui Inkvisiittorin idoleiden hakaristeilevään joukkoon vanhan kunnon Hitlerin rinnalla. Inkvisiittorilla oli aivan ymmärrettävästi paineita tuhatpäisen prideparaatin holokaustauksesta – ei hurmeherrojen palkintopallia kuka tahansa tavallinen sarjamurhaaja päässyt pölyttämään permanentillaan.
Ja silloin, kun Inkvisiittori ei ladellut iskulauseita homojen kansanmurhan kaasutinjoukkojen toimitavoista, se osteoporosoitunut riukurusina lietsoi Marysea ja Robertia tarttumaan tappohurmiossaan hitsaamiensa liekenheittimien varteen. Maryse ja Robert olivat varteenotettavia skinheadalokkaita, vain Jacea kurppa ei enää ottanut tosissaan maailmanvalloitusaikeitaan ajatellen – Jace oli rankattu homosuojelijoiden mustalle listalle jo aika päiviä sitten. Jace oli piikki Inkvisiittorin kankussa, Jacelta ei paljon tietoja lypsetty, ja sekös Inkvisiittoria otti kyömyyn oikein olan takaa – Inkvisiittorille eivät mielipuolen tuhkatukan geeniperimällä varustetut koltiaiset ryttyilleet. Jace oli osoittautunut vaikeaksi tapaukseksi, mitä seksuaalivähemmistöön loikanneen kämppäkaverinsa selustan suojeluun tuli. Jace ei ollutkaan helppo hetero – Jacea eivät Alecin yökyläilyt häirinneet millään muotoa, pikemminkin naurattivat. Jacea eivät Alecin jokailtaiset pelehtimissessiot häirinneet, olihan korvatulpat keksitty. Jacea eivät häirinneet Alecin parisänkyhakuiset reppureissut, kaikkea muuta – tämän violetinkirjavaksi pinttyneelle naamalle naureskelu kun pidensi ikään vuosikausilla per hoipertelukierros kierreportaissa. Ja olihan Magnus hilehörhöistä himokkain, se Alecinkin täytyi myöntää, eikä jatkuvaa pelehtimistä päässyt pakoon edes pönttöön hukuttautumalla, mutta tottahan Jace rauhaarakastavaisena persoonana antoi Alecin nuoleskella muutakin kuin mansikanmakuista mehujäätä tempaisematta rälläkällä tämän ranteita auki – suvaitsevaisuus oli Jacen toinen nimi, ellei peräti ensimmäinen.
Inkvisiittorilla olivat näinä päivinä puheenaiheet vähissä – se kääpä oli kai ottanut Alecin kaappiloikan henkilökohtaisemmin kuin edes onnensa kukkuloilla strippaileva Magnus, jota Jacen henkisen terveyden inkvisiittoroinnista olikin kiittäminen. Inkvisiittori jauhoi taukoamatta Alecin miesmieltymyksestä murhanhimo tihrusilmissään kiiluen – eli kai niin puutteessa, että olisi tyytynyt vanhoilla päivillään jopa kimalleliisteröityyn velholeskeen. Sillä nimenomaan puolisopannaan Inkvisiittori oli moottorisahoineen pääpelleä junailemassa – oli viimein tullut aika eliminoida Jacen syntinen velipoika siistillä rytyytyksellä kurkun poikki, sellaisia verenpettureita kun ei enää Klaavissa läpi pääjehutörpön töppösormien katseltu. Apus likvidoinnin suorittaneelle yksinoikeus eksään – täältä tullaan, seksielämä! Inkvisiittori ei jättänyt Alecia rauhaan koolle kutsumissaan perheneuvoston täysistunnoissa, olkoonkin, ettei – kiitos Magnuksen nenäkarvatrimmerin – edes kuulunut Ligtwoodien ei-sittenkään-niin-kovin-heteroon sukuun. Mahtoi kurppa olla mielissään ylempiarvoisesta perimästään, mitä kaikenlaisiin suuntautumisiin tuli, sen verran fanaattisesti tämä suhtautui velhoriippuvuuden kitkentään varjometsästäjien ah-niin-arvokkasta rotulinjasta. Mahtoi vapaalla jalalla hiihtelevä hintti tosiaan kypsyttää sitä rimpparäähkää, Jace ajatteli pahantahtoisesti virnistäen.
Inkvisiittori klinkkasi olohuoneeseen nivelet kirskuen kuin Magnuksen ex-ilotalon paheenpatja – siinä paha missä mainitaan, ajatteli Jace tämän ruttuturpaa murhaavasti mulkaisten. Inkvisiittori oli kaiken pahan alku ja juuri, ja tulisi aina olemaan – Inkvisiittori kun ei osannut pitää näppejään erossa edes kapinallisia viettejään lapsuusikänsä hautoneiden varjometsästäjäkokelaiden petivalistuksesta, saati sitten nuoleskelukulttuurista, johon ei eläissään ollut päässyt lähemmin tutustumaan. Inkvisiittori ei aikonut sopeutua arvovaltansa kyseenalaistukseen – Inkvisiittori murskaisi vastustajansa luisevalla ahterillaan alta aikayksikön, olkoonkin, että Magnuksen perävarustuksessa olisi luuta purtavaksi. Inkvisiittori hajotti ja hallitsi, Inkvisiittori teilasi ja tuhosi. Ja Inkvisiittoria kannattivat Klaavin pujoparrat homoiluun hairahtuneen poikalapsen vanhemmista puhumattakaan. Imogen Herondale oli vaaliehdokkaista ainoa tarpeeksi rasisti liituraitakonservatiivien makuun – itseasiassa vanha ryppypylly oli ylipäätään ainoa ehdokas, kukaan kun ei uskaltautunut äänestämään johtoon nuoremman sukupolven pyrkyreitä, ties millaisia valentineja siinäkin vuosikurssissa saattoi muhia. Inkvisiittori siis pitäköön hirmuvaltansa ja sillä peruna.
”Hei ruttuturpa”, Jace tervehti enemmän tai vähemmän kohteliaasti puuskahtaen. ”Valitettavasti puutarhatonttu ei käynyt yömyöhällä runoilemassa Alecin kielen mahdollista sijaintia tai senhetkistä makuupussiseuraa, jonka iloksesi voi kyllä arvata sadan ja puolen prosentin todennäköisyydellä.” Jace havaitsi nykivän suonipullistuman Inkvisiittorin ohimolla – ilmeisesti uusi kutsumanimi ei ollut räähkälle yhtään edellistä mieluisampi. Sääli sinänsä, Jace oli nimittäin nähnyt vaivaa ylistysoodia tämän pärställe rustatessaan. ”Tuskinpa tuo sylisiilistään kovin heppoisin perustein olisi luopunut – kylki vasten kylkeä, ja sitä rataa”, Jace lisäsi totuudenmukaisesti – syyttä sitä Inkvisiittoria perättömillä erouutisilla huolestuttaa. Muumiomamman sielunrauha kun oli Jacelle kaikki kaikessa.
Inkvisiittorin vanavedessä huoneeseen lipuivat hautajaismarssia mukaillen Maryse ja Robert, molemmat kiireestä kantapäähän surumustaan verhoutuneina. Kas kun Maryse ei ollut heittänyt harteilleen burkaan – tämä kun olisi katkera Alecin möyrimistä raskausarvista napansa tienoilla viimeiseen saakka. Jace huokaisi – Maryse ja Robert eivät selvästi olleet edelleenkään valmiita sopeutumaan uusiin käänteisiin poikansa seuraelämässä, vaan näyttelisivät lapsetonta pariskuntaa loppuikänsä. ”Juudaksethan ne siinä”, Jace murahti huultaan purren – aivan ilmiriitaan Jace ei ollut elatusapunsa kanssa valmis ajautumaan. ”Sahat huollettu, moottorit öljytty, päitä katkottu?”
Marysen kalpeat huulet kapenivat uhkaavasti tämän istuutuessa pikkuruisen nojatuolin laidalle. Kumma kun ei sentään alkanut hinkata pölyjä päällisestä, sen verran moni villakoira tyynyillä tanssahteli. ”Muista, etteivät sinua sosiaalitantat vaivoikseen huoli, nuori mies”, Maryse huomautti ääni väristen. ”Rotuloikkareita ei sijaisperheisiin huolita, ei edes mittavien lahjusten siivittäminä.”
”Kokemuksen syvä rintaääni kertoo”, Jace pudisti päätään – kepeys oli valttia, hän ei saisi menettää hermojaan, ei Inkvisiittorin läsnäollessa. ”Mahdoitte kiikuttaa adoptiopaperit monelle rankkurille, ennen kuin myönnyitte rekisteröimään Hodgelle kolmannen ipanan mentoroitavaksi – mutta pakko mikä pakko. Kyllä nyt kaduttaa, kun poikakin osoittautui käyttökelvottomaksi – sääli, kun pojalla on omatunto, toisin kuin rutturusinan pillin mukaan pöyrähtelevillä kesyttäjillään.”
”Sulje suusi, poika!” Robert karjaisi lysähtäen nojatuoliin numero kaksi, jonka kennel ehdottomasti nautti vieläkin suurempaa suosiota kuin ykkösen koiraparkki. ”Niin kauan kuin asut kattoni alla, sinä et livauttele leipälävestäsi minuun tai vaimooni kohdistuvia syytöksiä, etenkään sellaisia, jotka eivät pidä paikkaansa millään muotoa”, hän veti henkeä pujo tutisten. ”Muussa tapauksessa lennät pellolle kuin leppäkeihäs – aivan kuin se velhon matkaan karannut hintti ja palmikkopää paluumuuttaja, joka ennen pitkää koputtelee kappelin ovea kuin tuhlaajapoika konsanaan.”
”Itseasiassa”, Jace huomautti, ”Isabelle kiipesi omin pikku kätösin ulos neljännen kerroksen liinavaatekomerosta tuon”, hän viittoili keskisormellaan kohti Inkvisiittoria, ”vartioidessa Marysen paistinpannu kädessä kyseisen vankiparakin ovella.” Jace venytteli välinpitämättömästi. ”Mahtoi ketuttaa, kun alaikäinen hemmoteltu kakara karkasi kärsäsi edestä velhoseuraan – tuskin Isabelle nimittäin raatsii jättää Alecia viettämään kuherruskuukauttaan ihan kaksistaan puolidemoninsa seurassa, se olisi aivan liian hienotunteista siltä soppakokilta,” Jace lisäsi osoittaen sanansa tikkutädille.
Inkvisiittori iski kankkunsa keittiöjakkaralle, jolla Maryse oli sinä kohtalokkaana aamuna kyyköttänyt kukkatakissaan. Aisti kai puleerattuun puuhun imeytyneet äidinvaiston rahtuset – yhdessä aamupäivässä jakkarasta oli sulkeutunut Alecin yksinhuoltaja. ”Ymmärräthän, kuinka vakavilla asioilla lasket leikkiä, Morgenstern”, Inkvisiittori karaisi kurkkuaan – oli varmaankin tikahtua raivoonsa tai käidesinkatkuiseen huoneilmaan. ”Voit pelastaa kasvattisisaresi ja sen – sen velhonartun kelkkaan loikanneen rattopojan vain luovuttamalla minun ja tuhotiimini tietoon muutamia yksityiskohtia heidän – ” Inkvisiittori yskäisi komen räkäklimpin keskelle lattiaa, ” – olinpaikastaan.”
”Turha luulo, klementiinikänsä”, Jace huokaisi nojautuen sohvankulmaan. ”Alecin ja Isabellen majapaikka ei sovi GPSsäsi ärrävikaiselle tom cruiselle – aivan liian monta vaikeaa kirjainta perätysten lueteltuna saa kenet tahansa sekaisin vasemmasta, oikeasta ja pohjaisnavasta”, Jace selitti Inkvisiittorin naamavärkin tasaisesti punehtuvaa värikarttaa sivusilmällä tarkkaillen. ”Ja usko pois, kyseinen kirjainlitania kuuluu juuri siihen sarjaan, jonka karsimiseksi parhaillaan kaavaillaan lakialoitetta – ärräminimiä tämä kansakunta onkin kaivannut, saadaan vihdoin örisijäoppaat auton kojelaudassa pelittämään suunnilleen oikean mantereen suuntaan.”
”Et puhu ylemmillesi tuohon sävyyn, Jonathan”, Maryse napautti – oli sitten viimein siirtynyt käyttämään Valentinen pitkin hampain Jacelle luovuttamaa nimentynkää Inkvisiittorin esimerkkiä noudattaen, Jace ajatteli katkerana. Mahtoi vallantunne Jacen identiteettikriisin sorkkimisesta olla Maryselle varsinainen saavutus – kyllä loukkaaminen sitten oli hieno harrastus. ”Me emme kuuntele perätöntä pakinaa keskenkasvuisten tuomioistuimelta, emme nyt, emmekä koskaan.”
Jace risti kalkansa huoletonta heilautusta tavoitellen – silloin tällöin imprivisaatioon turvautuminen löi laudalta Isabellen kaavailemat repliikit ja niskan nakkelut. ”Mutta täytyyhän meidän näissä syvällisyyttä tavoittelevissa kuulusteluissamme myöntää asioiden olevan sillä tolalla, kun ne todellisuudessa ovat”, Jace korotti ääntään. ”Varmasti jälkikasvun niinsanottu petturuus pistää pään sekaisin fiksummaltakin, mutta tehtyä ei takaisin saa, jo tapahtunutta kun ei voi peruuttaa, ja niin edelleen.” Hän kääntyi suurieleisesti kynsiään kaluavan Marysen puoleen. ”Ymmärrän kyllä, että kaapissa kykkinyt homopoika ja lakana-ammattilaiseksikin tituleerattu, haltiahullu tytär loukkavat olemassaolollaan kasvattajaliitosta pokaamaanne mitallirivistöä – ”
”Haltiahullu?” Inkvisiittori havahtui pikakoomastaan ja iskosti katseensa Jacen silmiin. Jace räpsäytti luomet lurpalleen – sitä harakkaahan Jace ei vapaaehtoisesti vilkuilisi yhtään kauempaa kuin oli pakko. Jo pelkkä Inkvisiittorin kraaterinaama sai yleisön lakoamaan ympäriltään, myös Jacen, silloin kun tämä rypisti otsansa kärpäsgiljotiiniksi. ”Kosiskeleeko sisaresi luvatta haltiahovin poikamiehiä?”
Jopa kilometrien päästä Jace saattoi tuntea Isabellen murhaavan tuijotuksen selässään – Isabellen haltiannauratus kun oli vielä sekuntipoppoo sitten ollut huippusalainen insidetiedonmuru, jota ei vanhemmille levitelty kuin korkeintaan kivuliaan kuoleman uhalla. Jace nielaisi – kuoleman, johon hyvin todennäköisesti liittyisi kymmenen sapelinteräväksi viilattua kynttä, verenvuotoa sekä kirurgointia kielijän sydämen tietämillä. ”Isabelle ei ole haltiaa nähnytkään”, Jace rykäisi, ”tai korkeintaan niiden sormusfilmien Lego-pellen – Isabelle kun ei haltioista paljon perusta.”
Inkvisiittori hymyili itsetyytyväisesti Marysen järkytykselle – vaan missä paljon puhuttu salaliittolaisuus? ”Kersojenne kouliminen kunnon kansalaisiksi on viime aikoina mennyt pahasti puihin”, Inkvisiittori syytti hirttäen hymyn suupieliinsä. ”Toinen juoksee pylly paljaana pitkin Brooklynin katuja velhon käsipuolessa samalla kun toinen parhaansa mukaan viettelee kuningatteren solttuja hameensa helmoja kiehnäämään”, Inkvisiittori naksutteli kieltään kuin kalistinvajaa kalkkaro. ”Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Kyllä tänä vuonna taitavat jäädä pystit saamatta, Maryse.” Inkvisiittori likimain myhäili vahingonilosta.
Jacen viha kuohahti – jos hänen piti valita Marysen ja Robertin taukoamattoman nalkutuksen ja Inkvisiittorin paskanjauhannan välillä, ei päätöksentekoon mietintämyssyä tarvittu. ”Rouvan oma palkintokaappi se vasta kumiseekin tyhjyyttään – ei tainnut vaipanvaihto paljon pääjehun pallille pyrkivän uraurpon mieltä aikanaan lämmittää, kun ainokaisensakin meni ja tapatti”, Jace tiuskaisi.
Inkvisiittori valahti kalpeaksi kuin aamutuimaan rakastajansa lanteilta yllätetty Alec ja puristi käppyräkouransa jakkaran jalkoihin. Osui ja upposi, ajatteli Jace nyökäten tyytyväisenä. ”Tuotakin paholaisen sikiötä olette pesueessanne paaponeet – syntisiä koko sakki!” Inkvisiittori kirkaisi raskaasti huohottaen. ”Lapset – te olette tuhonneet nämä lapset!”
Marysen posket punehtuivat – tapakasvatuksen ihmemuori oli pettänyt pääkäävän luottamuksen laskemalla lapsensa paheelliseen ulkomaailmaan lihan himojen vietäviksi. Kuinka Maryse nyt noin oli ajanut jälkikasvunsa armeijakurin karille? Kuinka Maryse oli antanut pikku pirpanoidensa vehdata selkänsä takana aina kuin silmä vältti? ”Löydämme varmasti järkevän selityksen – ” Maryse aloitti nypläten hermostuneena paidanhelmaansa – Inkvisiittori osasi olla pelottava kun sille päälle sattui. Lähes yhtä pelottava kuin vesikauhuinen villakoira.
Inkvisiittori keskeytti Marysen tikkusormeaan heristämällä – puolustuspuheisen aika oli ohi, tuomionpäivä oli koittanut. ”Tällaisen pelleilyn aika on ohi. Poikanne vieroitushoito on vieläkin vaiheessa, vaikka henkipastorin manausdeadline meni umpeen jo toissapäivänä”, Inkvisiittori kimitti punajuurikurttujen tytistessä tämän leualla. ”Ja nyt kun tyttärennekin on osoittautunut haltiahuoraksi – ”
”Isabelle ei ole mikään huora!” Jace huusi. Inkvisiittori oli pyyhkäissyt varpaallaan Jacen itsehillinnän rajaviivan murusiksi – yhdellä umpimähkäisellä survaisulla silpaissut puolustuksen puheenvuoron maanpakoon Jacen pääkopasta. ”Alec ei ole tyynynkorvike – ei ole koskaan ollutkaan, vaikka myönnän joskus sitä itsekin epäilleeni – eikä sen puoleen Isabellekaan. Joten älä sinä selibaattiin sopeutunut suttura puhu minun sisauksistani tuohon sävyyn, kun mitään et kerran tiedä!”
Inkvisiittori haukkoi henkeään – hänen salainen nunnalupauksensa oli vuotanut julkisuuteen! ”Kautta Razielin sädekehän, kuuratkaa tuon pojan kita mäntysuovalla!” ryppypylly rutisi kaivellen juuriharjaa kauppakassinsa uumenista – hyvin harjattu on aina puoliksi tehty, tai miten se sitten ikinä menikään. ”Vielä me sinun velipoikasi nappaamme, eikä silloin kunnian kukko laula, sano minun sanoeen!” Inkvisiittori irvisti Jacelle. Hyväauskoisen yritti uhkailla uhkailun maailmanmestarin rinnalla varttunutta vastustajaa – ei vanhapiika vielä yltänyt aivan Mensan vaatimille osamäärille, raukkaparkaa kävi melkein sääliksi.
Maryse painoi päänsä käsien varaan ja lakosi tuolinkulmalle vastoin ryhtiliikkeidensä kaikkia perusperiaatteita.. ”Se velho ajaa minut hulluksi jo pelkällä olemassaolollaan!” Maryse nyyhkäisi. ”Lightwoodien perhe ei ole pitkän historiansa aikana kokenut näin kovaa kolausta”, hän valitti antaen harmaan kirjoman tukkansa hulmahtaa harteilleen – Marysen täytyi tosiaan olla tolaltaan, Jace ajatteli, täikammo kun oli Maryselle kaikki kaikessa, ykkösfobia.
Robert nyökkäsi vastentahtoisesti. ”En voi uskoa, että se pikkunilkki valitsi iihikuivan käteisen ja vanhempiensa maineen sijaan intiimin, velhokeskeisen kanssakäymisen, ja vieläpä vailla palautusoikeutta”, Robert murahti. ”Että ex-poikani kehtasikin, ja vielä isänsä edessä – oman, kunnollisen isäpappansa, joka ei kuuna kullanvalkeana suvaitsisi moista käytöstä sohvatyynyjensä välissä. Sellainen peli ei yksinkertaisesti vetele.”
Olohuoneeseen livahti silmälasipäinen kääpiö kirja kainalossa – Max. Maxin syyllinen ilme kieli tämän kuunnelleen avaimenrei'ästä isojen ihmisten keskustelua, tai pikemminkin riitaa, jollaisten virittelyn ammattilaiseksi Inkvisiittoria saattoi ihan aiheesta kutsua. ”Miksi Alec ei ole kotona?” Max kysyi lysähtäen Jacen viereen sohvalle. Pikaisesti harkittuaan Jace kietoi kätensä pojan harteille – Max ei tiennyt. Varmasti Maxia pelotti, että Alec oli karannut Maxin näpistettyä tämän mangakokoelman yaoi-helmet menneellä viikolla, noloin seurauksin. ”Ja kuka se velho on, josta kaikki puhuu?”
Jace vilkaisi vuoron perään keuhkojaan pellolle kakovaa Inkvisiittoria, suonisykkeelle kytkeytynyttä Robertia ja Marysea, jonka kulmakarvat olivat kadonneet jonnekin hiusrajan tuolle puolen – kukaan Klaavin vastuukelpoisista sossuilijoista ei saanutkaan sanaa suustaan tositoimissa. ”Katsos, Max”, Jace selitti marttyyrin elkein – olihan jonkun pakko valistaa perheen leikki-ikäisiäkin. ”Juuri sen velhon kanssa Alec huitelee maailmalla. Se on Alecin velho, josta nuo eivät tykkää – etenkään sen piikkitukasta. Nuo pelkäävät, että Alecin silmä puhkeaa vielä jonakin päivänä niihin seipäisiin.”
Max katsoi Jacea silmät suurina – Max ei ymmärtänyt. ”Mutta miksi se lähti?” Kirja luiskahti Maxin kädestä ruohonleikkurilla nyrhitylle lattiamatolle – Jace saattoi nähdä pelon hiipivän tämän pyöreille kasvoille. ”Ei kai se suuttunut, kun nauroin niille mustelmille sen kaulassa? Tai kun löysin ne vaaleanpunaiset narupöksyt sen lampusta?” Max puri huultaan. ”Tai kun päästin Churchin sen huoneeseen keskellä yötä – ihan tosi, luulin että siellä mourusi ihmissyöjärotta!”
Jace hymyili veljellisesti ja nosti Maxin silmälasit takaisin tämän nenälle. ”Ei Max, ei Alec sinulle kanna kaunaa – Magnus tosin saattaa siitä kissatempusta, olisitpa nähnyt ne naarmut sen vatsassa! On tosin mahdollista, että Alec itse oli aamuyöstä intoutunut raastopuuhiin, ei viiltelijä välttämättä ollut Church,” Jace nauroi räkä poskella – vakavoitui vasta aistiessaan Marysen paheksuvan katseen selässään. Taisi kaulinvarrastaja kauhistua Jacen nippelitietoja Magnuksen anatomiasta. ”Hei, se hipsi Alecin kalsareissa suihkuun napa paljaana – tosin sillä ei ole napaa – kyllä vähemmänkin utelias olisi vilkaissut.” Maryse sulki silmänsä, laski kymmeneen, sataan, miljonaan. ”Ja ne stringit oli Magnuksen, ihan vain tiedoksi – Alec ei transuile.”
Max nyhjäisi kokeilevasti Jacen hihaa. ”Miksi Alec ei saa olla sen velhon kanssa? Miksi se velho nukkui Alecin huoneessa? Miksi sillä oli peppubikinit? Ja miksi se ulvoi unissaan niin kuin äiti silloin kun Alecin sänky oli täynnä hilettä?” Max veti henkeä pyyhkäisten nenänsä paidanhelmaan. ”Missä ne nyt on? Ja missä Izzy on?” Robertin suoni pompahteli ylös alas ja ei kun uudelle kierrokselle.
”Alec määrättiin lähestymiskieltoon, koska se pussasi sitä velhoa – tosin Alec ei paljon lähestymiskielloista välitä, vaan pussaa yhä uudelleen ja uudelleen, kas kun ei huku kuolaan”, Jace päivitteli. Alecin jatkuva livonta alkoi jo olla terveyshaitta, sen verran tiheään tahtiin oli Clarylta tupsahdellut infoa nuorenparin puuhista. ”Eikä se velho Alecin huoneessa nukkunut, pikemminkin paini niissä bikineissään – Magnuksella on sänkysumon musta vyö, ainakin Alecin reumatismeilystä päätellen”, Jace vilkaisi inhalaattoriaan kopeloivaa Inkvisiittoria – ilmeisesti rutturusina ei lukeutunut modernien taistelulajien ystäviin. ”Enkä voi kertoa, missä tiimi temmeltää, kun tuon”, nyökkäys hinkuvan Inkvisiittorin suuntaan, ”korvat ovat kuulolla – ei edes Magnus pärjää moottorisahalle stringisillään.”
Max mutristi huuliaan. ”Mutta se velhosetähän on – setä”, Max tokaisi. ”Ei sedät pussaile setiä.” Niin nuori ja niin viaton, Jace ajatteli pörröttäen Maxin tukkaa. Niin hetero ja jo niin naisten pauloissa. Inkvisiittori nyökki tyytyväisenä huoneen toisella laidalla – olipahan sentään yksi perinteinen kukkia ja mehiläisiä puoltava poika Lightwoodienkin läpeensä mädässä perheessä. ”Ja eikö ne pöksyt hierrä?”
”Alec nyt vain tykkää pussailla setiä”, Jace mutisi kynsiään tutkaillen – Alec todella tykkäsi pussailla setäänsä suu ruvella ja herpes huulilla. ”Tai oikeastaan vain sitä nimenomaista setää. Muita Alec ei sitten tahdokaan pussailla.” Alec saattoi olla homo, mutta sentään tämä oli uskollinen homo.
”Eipä tykkää pussailla enää käsittelyni jäljiltä”, Inkvisiittori jupisi hirttosilmukankiilto silmissään – täältä tullaan, armomurha!
Kommentoithan kiltti? Näin nimittäin vaivaa.
-
IHANAIHANAIHANA!
Paras luku pitkään aikaan, Malecin puutteesta huolimattakin. Jace sai heti rakkauteni takaisin puolelleen, niin urhoollisesti herra suvaitsevaisuus suojeli itseään Isabellelta homoveljeään inkvisiittorin suvaitsemattomuudelta.
Repeilin täällä ja naamalleni juuttui kestohymy tätä lukiessa. Etenkin Max ja sen viattomuus sai sympatiat puolelleen. Jännää, että Max lukee yaoita ja siltikään ei tiedä homoudesta.... Maxin ja Jacen keskustelu sai minut repeilemään ja pahasti, kiitos siitä
Maailmanloppu.
tarvitsiko vaikuttavan agstimagon eteen todella nähdä niin kovasti vaivaa
tuskin Isabelle nimittäin raatsii jättää Alecia viettämään kuherruskuukauttaan
pokaamaanne mitallirivistöä
Joten älä sinä selibaattiin sopeutunut suttura puhu minun sisauksistani tuohon sävyyn
sano minun sanoeen
pikkunilkki valitsi iihikuivan käteisen
Annan virheet anteeksi, sillä niihin oli hyvä syy. Sitten kivempiin juttuihin.
Inkvisiittori siis pitäköön hirmuvaltansa ja sillä peruna.
Kuten jo sanottua HAJOSIN perunalle. Peruna 4ever <3
Kiitos tästä luvusta, jatka samaan malliin!
Viva la Malec!
-
Neithan + peruna;
Hähää, kiitos kommentista! Lupaan korjailla kaikki virheet heti kun tää kone on vähän nopeampi. Kiitti kun kaivelit niitä tuolta, uskon että niitä on enemmänkin kun noi... Sääli. Vihaan tätä konetta!
Hyvä et onnistuin Jacessa, etukäteen mua vähän kylläkin pelotti sen hahmo, mut onnistuin sit kai silleen kun pitikin ;-DD
Maxin ja Jacen keskustelu on munkin suosikki, siinä on sitä jotain ;-DD
Toivon, että pysyttelee samalla linjalla, mulla on kyllä juonentynkää, kunhan saisin selviteltyä tässä muutaman ongelman ennen sitä.
Peruna forever.
Viva la Malec!
-
Ihana fikki! Löytyisköhän enemmän Jace/Clarya jossain vaihees? Pidän siit ehkä vähän enemmän... Mutta on hyvä silti!
-
Sirius93;
Kiva kun tykkäsit ja vink vink klikkaa tosta brain-damaged -linkistä, sieltä löytyy finin (lähes) ainoat Clace-paritus ficit.
(Ja vähän muutakin ;-DD)
-
Mä en oo koskaan oikein välittänyt Jacesta, mut nyt mä kyllä muutin mieleni täysin. Se oli vaan niin loistava. Vaikka onkin aika kusipää joskus, se kyllä välittää oikeasti sisaruksistaan. Tosi hyvin olit saanut sen kerrottua. Kuitenkin Jace pysyi IC:nä, olemalla kapinallinen kuten aina ja vittuilemalla Inkvisiittorille.
Mua häiritsi yllättävän vähän Malecin poissaolo, vaikka sitä ei ole ollutkaan kovin paljon parissa viime luvussa. Mut nyt mulla oli liian kiire nauraa Jacelle, että olisin välittänyt siitä. :'D
// Btw, mä ootan ihan innoissani et saan lukea City of Glassin ja City of Fallen Angelsin. Sillä oon kuullu et niissä tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista, etenkin Malec-rintamalla. Varsinkin eräs tietty kohtaus CoG:ssa, ja uskon että tiedät ehkä mitä tarkoitan... Vaikka en olekaan lukenut vielä, tiedän jo aika montaa asiaa ja kiitos siitä kuluu fanfiction.netille. ;'D
-
Annoy;
Kiitokset Jacen puolesta, mä olen jotenki pitänyt sitä aina vaikeimpana kaikista MIn hahmoista, koska sen jutuissa on sellanen sävy, jota on tosi vaikee 'jäljitellä' millään lailla. Ehkei mun Jace oo ihan sellanen kun Jace on kirjoissa, mut tosiaan yritin parhaani ;-D Ja kiva että onnistuin.
Lupailen Malecia seuraavaan lukuun (pahasti kesken, kun on toi yksi toinenkin viritteillä, Neithan tietää, mistä mä puhun xD) mutta katsotaan, saan sen varmaan lähiaikoina kuitenkin valmiiksi.
> Mä luen tällä hetkellä CoGia viidettä kertaa. Se on vaan niin ihana, siis maleckohtaukset. Kaikki muukin tosin on okei, mut Malec on se, miks mä jaksan lukee uudelleen ja uudelleen. Ja just etenkin sitä tiettyä kohtausta!
Kiitos kommentista, motivaatio kasvo taas pykälällä raapustelun jatkamisen suhteen ;-D
Kiitti.
-
Olen ylpee itsestäni, kommentoin kai jo toista osaa...öh? viikon sisällä?
Nyt ei laiskota.
Hajoilin Jacelle ja Maxkin oli oikein ihana. Malecia jäi tosiaan pikkasen puuttumaan, niin kuin naikasemmat kommentoijat taisikin jo mainita, mutta vihjailit ihan kivasti kuitenkin Alecin ja Magnuksen puuhista :D
Jatkoa ihmeessä ja kerrankin onnistuit kirjoittamaan Jacen... ei niin itserakkaaksi kuin muissa tarinoissa. Tai Valkeissa valheissakin se oli kyllä kohtalaisen kilttim.
Lili
-
Lili;
Laikuus on maailman palkka, näin kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttuna.
Ja vihjailu on valtti, kun suoraa toimintaa en viitsisi näihin k13 ikärajan alla kulkeviin ficceihin tunkea, ties minne nämä Toisesta ulottuvuudesta lentäisi.
Yritän jossakin vaiheessa jatkaa Jacella, se kun on porukan viimeinen Instituutilla. Katsotaan.
Kiitos kommentista ja kehuista!
-
A/N: Osaa viisitoista pukkaa. Toivottavasti tykkäätte. Kommentit olis plussaa :-D
Piti sanoa jotain, mut en muista. Olkaapa siis hyvä.
Yökyläilyä, osa15
*
Magnus leikki kuorma-autoa, joka oli lastattu täyteen puolelta toiselle hölskähtelevää paskaa. Magnus leikki kuorma-autoa, joka ei enää katsastukseen jouduttuaan olisi ollut mikään kuorma-auto ollenkaan, pikemminkin kasa varaosia hermolomalla Bahamalla ja kuljettaja sitä vastoin puudelipsykopaattien huostassa aivoparantolan teholla. Magnus oli epäkunnossa, ylirasittunut, ruosteessa kiireestä kantapäähän – Magnuksen parasta ennen -päivä tuntui vilahtaneen ohitse siinä keskiajan hujakoilla. Ehkä – mutta vain ehkä – Magnuksen olisi kannattanut aloittaa aerobic menneen talven pakkasilla. Ehkä Magnus olisi voinut harkita siirtyvänsä penkkiurheiluun pyhittämältään olohuoneen sohvalta puistonpenkille punnertamaan – pyykkilautaisen poikaystävänsä seurassa tietenkin. Ehkä Magnus olisi voinut aikansa kuluksi raahautua varjometsästäjien spinningtunnille polkimia vispaamaan. Ehkä Magnuksen olisi kannattanut puhaltaa kausikortti kuntosalille ja marssia habaparkaansa kiduttamaan. Ehkä Magnus olisi voinut nostella puolenkilon painoja useamminkin kuin vuosituhanten vaihteissa. Ja ehkä Magnus olisi voinut ajatella harrastavansa sänkysumon ohella muitakin lihasmassaa kerryttäviä lajeja, kuten esimerkiksi parikroolia poreammeessa. Myös vaakamambo oli varteenotettava vaihtoehto, Magnus kun niin kovasti piti paritansseista.
Magnus läähätti kieli poskella roikkuen – eikä vain siksi, että Alecin denimiin ahdettu takapuoli keinahteli alle sallitun turvavälin – Claryn säätämä – etäisyydellä Magnuksen sormista, vaikka kieltämättä farkut Alecin kankkuja pukivatkin. Itseasiassa Magnus ei keksinyt vaatekappaletta, joka Alecia ei olisi pukenut, vaikka hän henkilökohtaisesti olisikin katsellut tätä peppu paljaana vuorokauden ympäri – sinänsä sääli, että Clary oli ensitöikseen kieltänyt viuhahtelun julkisella sektorilla, kuten myös pitsipitoiset narupöksyt, joita ei kuulemma edes Isabelle voisi väittää housuiksi valehtelematta. Magnus olisi tahtonut kipata ruosteenpunaisen rahtinsa viemäristä alas, huuhtoa koko roskan välipalaksi Brooklynin naskalihampaisille siimahännille, joita yksitoikkoinen kannibalismi alkoi varmasti pikkuhiljaa ottaa pannuun – yksi hyvä työ per kahdeksan vuosisataa pitää velhon omantunnon turvan tukossa, tai jotain sinnepäin. Magnus olisi tahtonut pärryyttää kieltään vampyyrisossuilevalle Clarylle ja kietoa kätensä blondinefilin päivä päivältä pullistuvan egopoloisen kokoluokituksille jo munamötikkänä yltänyttä mammuttikalkkunaa kanniskelevan varjometsästäjänsä vyötäisille – takapuolen hiplailun Magnus säästäisi lakanoiden väliin, olihan hän siveä setä.
Mutta tällä kertaa Magnuksen keuhkot demostroivat astmaa vain ja ainoastaan seitsemän muovikassin lorisevaa matkaa boikotoidakseen – mielenosoitus oli kaiken m ja b. Kyllä inhalaattori olisi ollut poikaa, sen verran allerginen Magnus tuntui verirallille olevan, tai työlle ylipäätään. Sillä Magus ei todellakaan ollut mikään työnarkomaani, pikemminkin vastuulusmu, kuten Alec tapasi hänen lorvikatarrin kourissa löhöileminään bisnesiltoina huomauttaa kavutessaan sänkyyn päivän lahtausurakan jäljiltä väsymyksestä soikeana ja silmäpussit kaarella. Vaikka Magnuksen kalenteri olikin täyteen buukattu vuoden jokaisena päivänä, oli puolikas liiketapaaminen maksimi päivää kohti. Vaikka Magnuksen ajanvaraus palveli kellon ympäri myös Halloweenin kaltaisina karkkien ja kepposten juhlapyhinä, ei Magnus kovin suuren prosentin todennäköisyydellä nostanut luuria puhelimen päristessä taskunpohjalla – Magnus painoi hiljennä ja hiljeni päivätirsoille. Ja vaikka Magnus Brooklynin päävelhona kuuluikin kaupungin orjuutettuihimpiin lekureihin, hän löysi tilanteesta kuin tilanteesta porsaanreiän, jonka nollata aikahaarukka nokkaunille. Kyllä Magnuksella supervoimia ja taikakipinöitä riitti vaikka muille jakaa, vaan hyväntekeväisyys olikin sitten toinen juttu. Magnus ei ollut velho siitä epäitsekkäimmästä päästä – asiakaat ensin vaikka baaritappeluun.
Voi Simon, minkä teit, Magnus ajatteli katkerana. Jos se lepakoksi lupautunut nelisilmä ei olisi erehtynyt kaupunginosasta, kääntynyt väärällä kaistalle sorapolun liikenneympyrässä, valinnut väärää, varoituskylteillä varustettua ja kiinni naulattua ovea, ei Magnuksen olisi tarvinnut riuhtoa lirisevää painolastia halki Brooklynin. Jos se veriholisti olisi osannut erottaa hammaslääkärin Du Mortin torateräisistä hemoglobiiniaddikteista, olisi elämä ollut koko ravintoremminkin kannalta katsottuna paljon helpompaa, ja Magnuksen selkäranka suora. Jos se solariumfobinen kalpeanaama ei olisi tahtonut kostaa tyttöystävänsä ei-niin-sisarellista pusua vanhan siipiraakin hovissa, ei plasmapitoisesta letkuruokinnasta olisi muodostunut rutiinia kommuunin muille asukkaille. Jos se pulunlitkijä ei olisi ollut hammasmasokisti, olisi Magnus lampsinut pitkin katua Alecin käsikynkässä, eikä litratolkulla verta ranteen jatkona. Jos sillä iilimadolla olisi ollut pokkaa pysytellä ihmiskunnan ihmelapsena, olisi Magnus kanisterikassien sijaan keplotellut syliinsä rimpuilevaa poikaystäväänsä. Jos se pikku haudankaivaja ei olisi päättänyt siirtyä kosherista aitoihin raatoihin, olisi Magnus roiskeläppien sijaan suukottanut varjometsästäjänsä hehkuvan punaista poskea – silläkin uhalla, että Aleciin olisi iskenyt ramppikuume ja Claryyn pakkomielteinen abbedissaus.
”Magnus!” Clary kitisi – mokomakin inkvisiittorinpalvoja ylsi motkotuksessaan jo lähes Marysen oktaaveille, ja se oli ihme se, ottaen huomioon Marysen imppaamat heliumlitrat. Maryse ei nimittäin suhtautunut raivoruikutukseen harrastepohjalta – Maryse oli jacenkova ammattilainen, ei todellakaan mikään aloittelija mitä päänauontaan tuli. Marysella oli tökötit valmiina douppaukseen kuin douppaukseen – Maryse tahtoi yltää idolinsa tasolle hinnalla millä hyvänsä. Ja Clary taasen, niin no, Clary yritti parhaansa mukaan päteä. ”Magnus, rahtisi vuotaa kuiviin!”
”Ja paskat!” Magnus kirosi läiskäisten muovikassikomppanian mielenosoituksellisesti keskelle kadun kalkkiviivaa – jäkäti jäkäti, nalkuti nalkuti. Mitä sitä muutamasta tölkillisestä verivelliä – nuolkoon iilimato sen vaikka asvalttitomun palanpainikkeena. Ja sitä paitsi, vampyyrithan olivat sapelihammassaalistajia, saalistakoon Simonkin siis itse purulelunsa ihmisten kaltaisten laumaeläinten monipäisestä joukosta, yksi pultsari sinne tai tänne, mitä sen oli väliä, kaatopaikat kun olivat jo ennestäänkin väärällä kerematoriosta potkaistuja spurguvalleja. ”Teurastakoon lehmänsä tästedes ihan keskenään – tämä velho ei enää kuriiriksi alennu!”
”Näistä välitysbisneksistä saa huonompaa palkkaa kuin se, mitä ne Klaavissa maksavat per silpaistu pää”, Alec huomautti heivaten kiitospäivän loppuunmyynnistä pöllityn kalkkunansa rotvallin reunalle kotkottamaan, olkoonkin, ettei se enää housut kinttuun kynittynä kukkunut soidinkutsua. Pöksyt tai henki – silloin tällöin tirpoilta viedään kerralla molemmat. ”Tätä menoa partani hipoo lattiaa ennen kuin meillä on varaa vuokrata tuholaistorjunta kaivelemaan keittiösakset jääkaapin perukoilta”, hän lisäsi leukaansa rapsuttaen – sänki mikä sänki ja Magnuksen naama jälleen ruvella.
”Olisit ajatellut seurauksia tuon blingblinghörhön runkopatjalle hypätessäsi”, Clary huomautti pahantahtoisesti irvistäen – vaan missä paljonpuhuttu myötätunto? Clary oli sentään majoitusvastaava ja maanpakoleirin toimitusjohtaja – Claryn toimenkuvaan kuului hysteeristen varjometsästäjäpoikien koti-ikävän eliminointi. Tosin Alec ei ollut hysteeristä nähnytkään, paitsi ehkä kaksinnainnista kärähtäneen Isabellen. ”Sinne menivät ylennykset sun muut miljoonanalkupennit, kultapoika kun päättikin valita hileliiman täyteisen yhteiselon susisolun retkivuoteella.”
”Alec ei ole maksullinen mies”, Magnus totesi virnistäen – positiivinen elämänasenne se eniten kanssakauppailijoita ärsytti. Ja Magnus rakasti ärsyttämistä ”Ei rahalla väliä, kunhan on oma kimalteleva syli, joka iltasella valloittaa – tai jonka valloittamaksi joutua joissakin tapauksissa. Ja usko pois”, hän vinkkasi Clarylle, ”tuo on juuri niin läheisyysriippuvainen, kun mitä se väittää minun olevan.”
”Voin kuvitella”, Clary mutisi artisokkasaldoaan penkoen – ties mitä joukkotuhoasetta pikkulikka kesäkeittokassistaan kaiveli. Clary oli ilmamoottorisahoineen tiukka täti, ei ollenkaan niin viaton tihrusilmä, kun miltä yläilmoista stalkattuna yleensä ottaen vaikutti. Clary hallitsi naamioitumisen perusperiaatteet; pientä ja pisamaista moottorisahamurhaajaa eläkearmeija katsoi poikkeuksetta läpi sormien – kaula katki ja homo kumoon kops. ”Jos Alec olisi yhtään kainalokaihoisempi kuin sinä, ette pääsisi sängystä ylös vielä auringon laskiessakaan – siamilaiset rakastavaiset kasvoivat takapuolistaan kiinni untuvatyynyyn.”
Alec punastui ja potkaisi turhautuneena kalkkunaa pyrstölle. Magnuksen suupielet kutittelivat korvia – Alec oli niin uskomattoman suloinen punastuessaan. Tirpantallonta puolestaan kävi kettutyttötoiminnasta – Magnuksen pikku varjometsästäjä oli monilahjakkuus mielenosoitusten saralla. Magnuksen pikku varjometsästäjä oli syntynyt banderolli turbaanina takuillaan ja spraypullo kourassa. Magnuksen pikku varjometsästäjä oli haitta yhteiskunnan päättäjäpapparaisille – kuinka söpöä! ”Minä en ole läheisyysriippuvainen – minä olen – minä olen – ”
”Parantumaton sylisiipeilijä” Magnus keskeytti loikaten Alecin kimppuun converset asvalttia ruopien. Hän kietoi käsivartensa Alecin lanteille ja vangitsi tämän rintaansa vasten pienimuotoisesta raajojen räpistelystä välittämättä. Magnus suukotti varjometsästäjänsä vahvasti laventelilta lemuavaa niskaa ropistellen kimalletta sisään tämän paidankauluksesta.
”Magnus!” Alec älähti nykien nyrkkejään vapaaksi Magnuksen niskalenkistä. ”Minähän olen sanonut, että kaikenlaiset hilepöllyt on kiellytty päiväsaikaan! On tarpeeksi paha joutua nukkumaan siinä sateenkaarenkirjavassa glitterpurussa, joka kalvaa polvia kuin kynsiviilalla teroitettu fakiirinmatto ja tarttuu jokaiseen haiveneen, joka uskaltaa harakanperästä karata! Siinä sitten Isabellelle hileen alkuperää selitellessä” Alec valitti, ”se tyttö kun ei anteliaihin hammaskeijuihin usko.”
”Mutta Isabellehan on täysin perillä yömyöhälle ajoittuvista vapaa-ajanharrasteistasi – herra Inkvisiittorin partakarva, sisaresihan on tökkinyt minut hereille sängystäsi useammin kuin olen ryypännyt pääni täyteen skumppaa, ja se on paljon se, olkoonkin, että olen nykyään lähestulkoon absolutisti, älä huoli”, Magnus sanoi puristaen ilmat pihalle varjometsästäjästään. ”Luulisi, että se on jo ymmärtänyt silmäpussiesi alkuperän – hyvä kun et täkkivuoreen ryömittyäsi samantien takerru silkkiboksereihini ja repäise – ”
”Minä en todellakaan tahdo tietää enempää!” Clary ulisi klementiinejä kassistaan kieritellen – sitrushedelmänarkkarin pahin painajainen; kaksi kiehnäävää kollia keskellä petiä silkkibokserit nilkoissa. ”Isabelle ehkä sulattaa jatkuvan jousien natinan yö yön perään, mutta minä en! Eihän siinä mekkalassa saa Luken tarantellapesuekaan nukuttua – niti niti, kiti kiti ja narahdus päälle, eivätkä edes korvatulpat mahda Inkvisiittorin pierun vertaa sille tärykalvosaasteelle.”
Magnus vilautti rautapallolla varustettua kieltään punapääpingviinille. ”Ellei se sängyn virkaa toimittava jousiraakki olisi ollut vainaa heti kättelyssä, ei kitinä välttämättä kaikuisi jokaisesta pölykikkarasta sun muusta karvakoivesta”, hän huomautti. ”Sellaisen retkiromun läsnäolessa korvakuolleisuus on kovinkin yleistä, etenkin käyttäjien keskuudessa, sen voin kokemuksesta kertoa. Sitä rutinaa on enemmän tai vähemmän ilo kuunnella tunnista toiseen Alecin kieppuessa puolelta toiselle ja vielä takaisin mahalleen siinä sivussa – aina vaan uudestaan, uudestaan ja taas selkä superloniin.”
Clary irvisti vihaisesti Magnukselle oransseja ryppypallojaan viemärin ritilältä keräillen – kuolkaa klementiinit! Tosin rottaraukat joutuisivat pysyttelemään spurgunraadoissa vielä seuraavaan kauppareissuun saakka, mikäli Claryn pyllistely hedelmävyörypakkina tuottaisi tulosta, eivätkä ruskeapilkkuiset rusinasitrukset pääsisikään halkomaan spurgunsyöjien talttahampaita.”Ei ole Luken lompakon vika, ettette te pääse toteuttamaan itseänne morsiussviitissä – Luke ei ole mikään homosponssaaja, sitä vastoin kaikkea muuta. Luke on suvaitsevainen tiettyyn pisteeseen saakka, mutta patjojen parjaus on ollut pannassa siitä lähtien, kun Simonille saattui pienimuotoinen vessavahinko vierashuoneessa viime vuonna.”
”Yökastelija”, Alec hymyili väkinäisesti kynnet Magnuksen kaulalla. ”Vampyyrillä on vaippavaikeuksia!”
”Luke on ruokahuoltorahoittaja ja kolmen loisen plus idolitätösensä demonidrinksuja naukkailleen tyttären isännöitsijä”, Magnus jatkoi Alecin kylkeä kiehnäten – Alec ei kiehnännyt, Alec riipi parhaansa mukaan reittiä vapauteen. Magnus huokaisi – Alecin siedätyshoito kanssakäymiseen julkisilla paikoilla oli vielä vähän vaiheessa. ”Luulisi aikuisen ihmissuden osaavan sulattaa haukut makuupussitaloudestaan käymättä kurkkuun kiinni, vaikka omistaakin tekarit ihan omasta takaa. Sellaiset styrokslaverit pitäisi kieltää lailla.”
”Mitäs kuolasitte Instituutin sohvankulman likomäräksi Marysen vaaniessa reviirillään – en minä teidän käskenyt halailla itseänne pellolle siitä kirkonrähjästä”, Clary motkotti punaista pehkoaan karstaten – litra hoitoainetta, siiliajelu ja täishampoolla valelu olisivat varmasti saaneet ihmeitä aikaan siinäkin porkkanaperuukissa. ”Olisitte vain säästäneet nuoleskelunne Alecin vuoteeseen – tosiaan”, Clary rypisti otsaansa, ”miksi te jäitte sille invalidisoivalle sohvalle kuorsaamaan, vaikka muutamaa kerrosta ylempänä olisi ollut tarjolla kasa vastatärkättyjä lakanoita?”
”Katsos”, Magnus selitti tappajahain raivolla riuhtovaa Alecia kiikuttaen, ”Isabelle tunnistaa korkojen kopseen kilometrin säteeltä, ei transsitilan koomatasolla niinkään väliä. Ja koska ne leopardipiikarit olivat kirjaimellisesti sulaneet kiinni hobitintuuheisiin varvaskarvoihini, ei Isabellen oven ohittaminen olisi onnistunut kuin korkeintaan kontallaan – moisen urheilusuorituksen ja siksakselkärangan väliltä aivokuollutkin valitsisi jälkimmäisen vaihtoehdon sen kummemmin pohtimatta. Kukapa sitä yömyöhällä tahtoisi vauvailla niittibodyssa lokoisan nikamahieronnan sijaan, ei tämä velho ainakaan.”
”Izzyllä on niin valikoiva kuulo että huhhuh”, Alec jupisi pää Magnuksen kainaloon puristettuna – ellet muuten saa otetta lemmikkitappajastasi, köytä se, ja säilytä vedolta ja valolta suojattuna käsiraudoissa kaapin pohjalla. ”Ei se muka kuule Jacen sarkasmisävytteisiä karismatreenejä kylpyhuoneen peilin suunnalta, mutta auta armias, kun Magnus kiipeää ikkunasta yökylään – ” Alecin huulet katosivat parempiin suihin, jäkätys potkaisi tyhjää Magnuksen kielen eksyessä ei-niin-kovin-tuntemattoman posken syövereihin.
”En yhtään ihmettele”, Clary sanoi kieritellen fossiloituneita kuulia kassinpohjalle – naps vain ja veitsi poikki hedelmäsalaatinveistäjäisissä, kivettyneet klementiinit kutsuvat, teräaseet! Sen siitä saa, kun ostaa puoli-ilmaista miinukselle kääntyneillä alennusprosenteilla – mehuttomuustakuu on taattu ja veitsivarannot väännetty väkkärälle klementiinin käänteessä. ”Tuo maiskutus vie yöunet varmasti itse kultakin, Isabellen kurkut-silmillä-painu-helvettiin -kauneusunista puhumattakaan.”
”Ei Isabellea lipominen häiritse”, Magnus korjasi. ”Neppareiden napsahtelusta se haltia-addikti useimmiten valittaa, tai vaihtoehtoisesti tietysti nappien, riippuu siitä, millaisen paidan Alec on aamusella ylleen heittänyt”, hän jatkoi mietiskellen. ”Jumpperit ovat helpoimpia keplotella pään yli, mitä nyt joskus harvoin jokunen sauma ratkeaa, jolloi Isabelle jo ryntää suuna päänä ovesta sisään lällättämään – ”
”Pitäkää stripteasenne ihan omana tietonanne!” Clary kimitti kukkakaalit korvissa – siveää elämän olla pitää, sanoi koomamamma aikanaan punapäätään valistaessaan. Ehkei Clary tahtonut kuulla enempää vetoketjujen nirinästä, josta valittaminen tuntui olevan Isabellen elämäntehtävä henkeen ja vereen. Kukin tirskuu tyylillään, vai miten se sitten menikään. ”Saan ihan tarpeekseni lattialle kopsahtelevista vyönsoljista jo päivän valoisina tunteina öistä puhumattakaan.”
”Ihan Simonia ajatellen me livekuunnelmia järjestämme harva se yö!” Magnus henkäisi teatraalisesti Alecia rutistaen. ”Se vampyyrihan pitkästyy mulkoillessaan pää siiven alla torkkuvia pulupesueita ikkunan raosta – jopa verenimijät kaipaavat silloin tällöin verettömiä virikkeitä elämäänsä, usko pois, kyllä minä tiedän. Seitsemäs vampyyritieteiden maisteri alenevassa polvessa, olkoonkin, että vaarnastaja-isäni olikin vampyyrien sijaan vähällä vaarnastaa oman demonipoikansa – napalävistykseen se opiskelu olikin sitten kariutua.”
”Verettömiä vai?” Alec jupisi Magnuksen kyynärpäätä kaluten. ”Olet sinä minua joskus purrut demonihampaillasi.” Magnus virnisti – raukkaparka olisi ikuisesti katkera perjantai-iltojen kaulahuivipakosta. Ja tiistai-iltojen. Ja silloin tällöin myös maanantai-iltojen, tosin vain satunnaisesti.
”Verestä puheenollen” Clary sanoi huokaisten helpotuksesta aiheen vaihtuessa ruville jyrsityistä kauloista veriryyppäjäisiin – Clary oli nirso keskustelija, mitä suonenulkoisiin solusuihkuihin tuli. ”Nämä seitsemän survivalpäkkiä kaipaavat pikaista paikkaamista, ennen kuin koko Brooklyn hukkuu lehmäliemeen, ja Simon teurastaa jokaisen kengän, joka liplattaa purjehdusretkelle verivirtaan.”
”Olisikin noloa viedä sisäsiistiksi opettamaton vampyyri eläinlääkäriin”, Magnus huomautti, ”ja vieläpä suolentukkeuman takia. Varmasti ne pollepolilla ihmettelisivät moista nahkanjauhajaa oikein urakalla – korkoa pukkaa takapuolesta ja terveyskenkiä sierainten suunnalta”, hän lisäsi kaulaillen kaulaansa kynsivää Alecia. ”Vampyyrin mahalaukku-veripankki – tilaihme vailla vertaa, muttei sentään vailla verta.”
”Simon on sisäsiisti luurankoja lukuunottamatta – muutenhan me olisimme ostaneet säästöpakkauksen pappapamperseja”, Clary totesi kanisterikassia kyräillen. Magnus pudsti päätään – Clary ei kai ollut kolunnut liinavaatekomeron riepuja kovinkaan tarkasti, sellainen määrä pulunraatoja kun pisti väkisinkin silmään villakoirakennelin keskeltä. Simon oli kuin edesmennyt Puhemies Miau, oikea jätöstehdas kaikkine kikkaroineen, joita maukumaijan kokoon suhteutettuna oli tunnissa kertynyt varsinainen Himalaja. Kattipoloisen esimerkkiä noudattaen Simon naamioi ruumiit sun muut papanat – Simon hautasi, hamtrasi, hautoi.
”Kiitos kurttubuldogin, me kultapoikaseni kanssa livautimme liukuhihnalle”, Magnus vilkaisi syrjäkarein kuristusotteessaan killuvaa varjometsästäjää, jonka katse korvensi läpikulkutunnelia hänen kimmalefossiloituneeseen pääkoppaansa, ”hyvä on, Alec! Minä livautin sille telaketjulateksille klimpin kosteuspyyhkeitä – saadaan illimadon pylly pyyhittyä, vaikka vahinko pääsisikin tapahtumaan.”
Clary sulki silmänsä, laski ziljoonaan ja siihen vielä muutaman tuhannen päälle – numeroterapia vs velhohuumori, kas siinä yhtälö. ”Missä jesari?” Clary kysyi taskujaan taputellen – tahtoi kai liisteröidä Magnuksen suun tukkoon ja huulet selibaattiin suudelmista. Vaan Magnus ei aikonut alistua, Magnus ei aikonut elää puutteessa – Magnus oli huono elämään puutteessa. ”Kumpi teistä on istunut peppu paljaana jesarirullalle? Pöräyttäkää se ulos, tai ei kunnian vampyyri laula. Simon ei nimittäin osaa laulaa.”
Clary mulkoili Magnusta. ”Ihan tosissasiko sinä luulet, että minä mahdun näissä pöksyissä piilottelemaan mitään ylimääräistä” Magnus sanoi puolustellen – Clary ei selvästikään ollut perehtynyt tarkemmin nahkapöksyjen joustavuuteen sun muihin verenkiertohäiriöihin, joita etenkin seeprapuntit tehtailivat oikein urakalla. Punttikuolio on paras kuolio, ja sitä rataa. ”Hyvä kun makkarat mahtuvat lahkeessa muhimaan.”
”Sinä et ole läskiä nähnytkään”, Alec mutisi, ”paitsi ehkä isäpapan otsapahkuran, jota se kivenkovaa väittää suoneksi – pikemminkin se on kolesterolipommiksi pullistunut bassorumpu.” Alec tökkäsi sormensa kiusoitellen Magnuksen mahaan. ”Sinun makkarasi ovat kuolleet sukupuuttoon aika päiviä sitten, jos sellaisia näillä leveysasteilla on koskaan vaeltanutkaan, mitä epäilen vahvasti. Ujo pyykkilautasi sen sijaan saattaa olla amputointiuhan alaisena, eihän sitä tiedä.”
”Siitä teipistä”, Clary yritti epätoivoisena.
Magnus huokaisi. ”Alec rakas, pitääkö minun kopeloida kumpainenkin kankkusi, vai luovutko jeesusrullasta vapaaehtoisesti?” Magnus siirsi sormensa Alecin lanteille mulkaisten sivusilmällä toimitusta stalkkeroivaa mummelia. Yksikään eläkeikäinen kääpä ei homohärdelliä paheksuisi lippukuluja pulittamatta. ”Miten on? Vaikka mielellänihan minä peräsintäsi kartoitan, olipa siellä teippiä tai ei. Hiplaaja aina valmiina palvelukseen.” Magnus sujautti sormensa Alecin takataskuun. ”Bingo!”
”Viskaa teippi tänne ja irrota otteesi Alecin takapuolesta hyvän sään aikana”, Clary komensi leväyttäen mehukattikolonnan keskelle katua japaniernu-kamerakatraan jalkoihin. Verikippo toisensa perään kolahteli klooniadidasten turistimarssiin – bang bang ja roiskis roiskis, veret pellolle läisk. Claryn sihti ei ilmeisesti ollut aivan siitä a-luokkaa, sen verran punakkana porukka panikoivia japseja lorahduksen jäljiltä oli. ”Hupsis.”
Magnus koppasi Alecin kainaloonsa. ”Nyt juostaan, tytöt! Ja lujaa.”
Kommentoithan?
P.S. CoFA luettu <3
-
Aah jatkoa! *se sparklaava sydän jota finistä ei löydy valitettavasti* Kyllä, olen niin fiksu että tajuan tulla kommentoimaan ennen kuin saan julman moottorisahamurhaajan oveni taakse.
A/N: Osaa viisitoista pukkaa. Toivottavasti tykkäätte. Kommentit olis plussaa :-D
Piti sanoa jotain, mut en muista. Olkaapa siis hyvä.
Ehkä tarkoituksenasi oli mainita jotain kivaa, kuten uhkauksia? *virn* no ei, vaan sun varmaan piti omistaa toi mulle!
Ihana luku ja plussaa siitä, että Magnus oli kertojana taas pitkästä aikaa. Sanavalintasi ovat aina niin omalaatuisia, en koskaan kyllästy niihin.
Toisin kuin Clary, minä kyllä kuulisin mielelläni lisää kullannuppujen öisistä aktiviteeteista...
Maailmanloppua ei tullut, tosin saattaa olla etten vain huomannut virheitä.
Ja tynkäkommentoija kuittaa.
olen vieläkin vihainen siitä cofasta
-
Neithan;
Hienoa, mun ei edes tarvinnut uhkailla! Sähän se olet oma-aloitteisella päällä.
(Ja kyllä, se ehkä oli pikkuvinkki laiskoille kommentoijille)
(Ja tämä koko tarina on muuten omistettu sulle > check osa ykkösen alku -.-)
Mäkin tykkäsin Magnuksesta kertojana, ja kyllä ne aktiviteetit olisi varmaankin tosi kiinnostavia eiku. Ehkä niistä vielä joskus sitten...
Sanavalinnoista sen verran, et mulla on loppusointu ja alkukirjain ongelmia - yritän aina muokata muokata ja muokata. Mutta hyvä et kelpaa :-DD
Kiitos kommentista (taas)
*sparkle*
-
Onpas täällä vähän kommentteja... oli pakko sitten vaivautua mun muiden sijasta.
Hauska osa, Magnus on ykkönen.
Mitäpä siitä muuta sanoa.
Lainata en viitsi, kun pitäisi muuten kopioida kaikki repliikit ja muutenkin...
Mutta odottelen innolla jatkoa ;)
Lili
-
Kiva jatko! Mielenkiintoinen, vaikkei Jacea näkynytkään...
”Kumpi teistä on istunut peppu paljaana jesarirullalle? Pöräyttäkää se ulos, tai ei kunnian vampyyri laula. Simon ei nimittäin osaa laulaa.”
Tykkäsin tosta kohtaa :D Hyvin sanottu!
-
Täytyy kyllä sanoa, että taas kerran mä en tajunnu puoliakaan ekalla lukukerralla. Mun piti lukea aika monet kohdat uudelleen, että tajusin. Olenkohan mä yksinkertaisesti todella tyhmä?
Mut joo, asiaan. Kuten monet muutkin ovat jos sanoneet, Magnus kertojana oli hyvä juttu. Saatiin vähän vaihtelua, ja Magnus on vaan sellanen hahmo jonka näkökulmasta on aina kiva lukea. Ja minäkin haluaisin lukea lisää näiden kahden yöllisistä aktiviteeteistä.
Tää menee kyllä ihan täysin ohi aiheesta, mutta mun on pakko kertoa yks asia. Luin tänään CoG:n ja CoFA:n putkeen ja täytyy kyllä sanoa, että ne oli ihan loistavia! Cassandra Clare on kyllä nero, miten ihmessä se pystyy keksimään tälläisiä juttuja. Malec-rintamalla tapahtui aika paljonkin, jä mä olin ihan awws-fiiliksellä koko ajan kun ne mainittiin. En kyllä malta odottaa, että seuraava osa ilmestyy.
-
Okei, vastauksia!
Liliandil;
Kiitos kommentista, piristit mun päivää :-D
Sirius93;
Jacea lupailen seuraavaan lukuun, älä huoli.
Ja tosiaan, toi lainaus oli yksi mun omistakin suosikeista heti viimeisen lauseen jälkeen.
Annoy;
Hei, älä huoli että et tajunnut, mä oon aikeesti välillä tosi vaikeeselkonen näissä rustailuissani. Mulla on niin paljon rakenteeseen, sanastoo yms liittyviä pakkomielteitä, et siks nää on aina vähän tälläsiä, etenkin 'huumorit'.
Täytyy sanoa, et Magnus on kertoja aina myös mun suosikki - Magnus on Magnus, Magnus on ihana <3
Ja yöllisiä aktiviteetteja on toivottu aikaisemminkin (by Neithan), ehkä mä vielä joskus rohkaisen mieleni ja teen tarinan jossa... No, lupaan vihjailla myös jatkossa :-D
//Off.
Oh, mä rakastan CoGia ja CoFAa - niiden Malec vaan jotenkin on niin... joo, tiedät kyllä.
Mut seuraava osa ilmestyy vasta vuoden päästä -.-
Tietysti sitä odotellessa voi lukea ficcejä :-D
-
Onko inspis lomalla, vai koulussa kokeita? Joo, oon välilä hieman kärsimätön, huom. välillä... mietin vaan syytä, miksi ei ole tullut jaktoo...
Joo, olen lukenut tätä :D
-
Itseasiassa inspis vieraili viikon Maltalla without tietokone.
Mutta kyllä, uusi osa on suunnitteilla. Voin yrittää saada sen seuraavana julkaisukuntoon. Katsotaan.
Mutta kiva tietää, että olet seuraillut ;-D
Tack tack
-
A/N: Khyl, tää stoori jatkuu osalla nro 16. Olkaapas hyvä. Jatkosta on ideaa, pitänee varmaan ruveta rustaamaan jossain vaiheessa... Mulla on paljon työn alla, mut yritän parhaani niinkun yleensäkin ;-D
Kommenttia saa heittää.
Kiitos.
Yökyläilyä, osa16
*
Jace istui Alecin huoneen lattialla murjottamassa kädet puuskassa flanellipaidan etumuksessa, jalat koukussa patjankulmalla, joka roikkui villakoiratasolla maton hapsuissa. Jace nojasi sängynlaitaan tukka takussa, paidankaulus kippuralla ja nepparit juoponnapissa. Jace oli lentänyt pellolle keittiön homopentupalaverista, joka jatkui toista vuorokautta putkeen silkalla kofeiinittoman kahvin voimalla. Jace oli julistettu sateenkaariparaatilaiseksi vailla sen kummempaa suuntautumisseurantaa. Jace oli määrätty karanteeniin kauas Maxista, ikkunalaudoista ja ovenkahvoista – Jace oli kotiarestissa, karkauskiellossa, lukkojen takana omasta tahdostaan. Jace oli eristyksissä ulkomaailmasta ja etenkin velipuolesta, jota ei ollut suostunut kavaltamaan, vaikka kostonhimo olikin ollut melkoinen, ja oli yhä – Jace oli katkera Magnukselle, joka kidnappasi Alecin harva se päivä tirpankeltaisen patjansa uumeniin suoraan spinningistä, ja jätti Jacen ypöyksin Isabellen seuraan aerobictunnille tanssahtelemaan. Magnus vietteli muina velhoina Alecin sylkkyynsä nuoleskemaan Jacen tuijottaessa Isabellen push-upeja vääntäessään sit-upeja naama punajuurena. Magnus oli Alecin hymyn alku ja velho – Alec oli parisuhteessa kaksinaamaisen kerubin kanssa, namusedän, joka syötti varjometsästäjälleen Jacen lauantaipussit. Ja sitä pääpelleä Jace oli puolustanut selliseurauksin – fiksua.
Jokailtaisen korvatulpparuljanssin kukkuraksi Jace oli joutunut joustamaan jokapäiväisten murjotusrutiineidensa silmävarutuksenpyörittelusopesta parivaljakon pyyhällettyä evakkoon, koko muu kirkkokämppä Alecin läävää lukuunottamatta kun oli liisteröity täyteen eristysteippiä sekä muuta homopoikaboikotista kielivää tavaraa – ainostaan bordelliluolaan kukaan ei ollut uskaltanut koskea mittavan stringilöydöksen jälkeen, ei edes itse hänen majesteettinsa rusinaluumu. Instituutti oli teipattu tahmalle takapihan etanafarmista homosviitin ovelle saakka – urakassa oli tottavie ollut Robertilla rullaamista, mutta mitäpä mies piikkikoron alle nalkkiin jäätyään vaimonsa kotkotuksille, saati sitten poikansa hinttipuuhille mahtoi, miehen piti teipata, mitä miehen piti teipata ja niin edelleen aina katonharjan ruosteista ristiä myöten. Maryse oli nimittäin kuurauskierroksellaan penkonut pyykkikoreista kasan roiskeläppiä sun muita sähkönsinisiä bokserinsuikaleita, eikä Instituutti enää sen jälkeen ollut ollut oma ylihygieninen itsensä, vaan helvetin iso sykkyrä jesaria Jace huokaisi – hyvä kun kirkonrähjää ei oltu evakuoitu siinä sukkahousussa, kun victoriassecretit oli löydetty parisängyn jalkopäästä, sen, jossa Maryse ja Robert yönsä kuorsasivat yömyssyt kurkussa ja mitä ilmeisemmin velho pitsisessä lannevaatteessa varjoissa vaanimassa. Mutta vaikka Instituutti oli ratsattu ylösalaisin ja alasylöisin Inkvisiittorin toimesta, oli Alecin huone yhä koskematon kuin tämän neitsyys oli ollut vielä kuukausi takaperin – rusinavapaa.
Vaan eipä sillä, että Jace olisi varsinaisesti tahtonut Alecin huoneessa aikaansa viettää – lakanoissa lemusi tärkkilaventeli ja velhonkatkuinen vanilja ja räsymatto varisteli vaaleanpunaista askarteluhilettä yltympäriinsä liimaten Jacen takapuolen glitterhilepersepaviaanin peräsimeksi. Ja mikä pahinta, edes Marysen pinsetit eivät olleet kehdanneet kajota kattokruunusta killuvaan sukkanauhaan – Alecin huone ei ollut siveän heteropojan unelmaloukko angstiltapäiväpirskeille, ei todellakaan. Jace istui Alecin huoneen alusvatteiden liikakansoittamalla lattialla vain siksi, ettei kaulinpoliisi partioinut varoitusmerkein varustetun oven kimaltavammalla puolen, saati sitten ryppypylly tunkenut paheen pesään utelemaan tarkempia yksityiskohtia Alecin kainalokaverista sekä tämän makuupussin sijainnista Brooklynin asvalttiviidakossa. Kumpikaan ladyista ei homofobialtaan uskaltanut astua parketille, jolla puolialaston velho oli hiihdellyt kuukausikaupalla suihkuun ja takaisin turbaani tukassa ja kimallevana varpaistaan valuen. Tosin kumpikaan ladyista ei myöskään ollut nähnyt Magnusta froteessa, ja parempi niin – Instituutin karanteeni olisi suoritettu käsidesikaasulla, mikäli kyseisen kylpytakin helman pituus olisi vuotanut julkisuuteen, se oli varma bratwursti se, Maryse kun ei minikilttejä sulattanut, Inkvisiittorista puhumattakaan.
Pitihän se myöntää, että Jacea jurppi Alecin suhdekohu lähes yhtä inkvisiittoristi kuin Claryn pususessiot Simon turpavärkin tuntumassa. Ja pikkusiskon suutelo totta vie korpesi Jacea kurttuhuuli potenssiin kaksi – ei siis mikään ihme, että Jacen murjotus alkoi yhdistyneissä kulmakarvoissaan olla kohtalaisen teurastavaa tasoa. Naama punaisena, silmät sirrillään ja kourat nyrkissä Jace ei ehkä ollut edukseen etenkään sivuprofiilista, mutta sitäkin silpovampi, mitä rauhanhäiritsijöiden kurkkuihin tuli. Jace osasi murjottaa uskottavasti, vaikka poskipussien pallokalaefekti saikin leipäläven silloin tällöin turpoamaan hamsteritasolle – raivotautinen jyrsijä ei antanut aihetta nauruun, vaikka tyylipisteitä nököhammaslook vähensikin. Jacea riipi, eikä silloin ollut oikea aika uhitella, ei edes nirppanokkaansa pulloposkille nyrpistelevän Isabellen. Kun Jacea riipi, ei honeennurkassa homohymnejä soittava kännykänkuvatuskaan ollut ansainnut armoa – vips vaan ja tähtäys ikkunaan. Erityisesti Jacea riipi se, että Alec sai ja vieläpä säännöllisesti, kun taas Jace haikaili insestin perään, punatukkaisen sisaren, joka lipoi vampyyriä vieroituspolilla. Alecilla oli rakastaja, kun taas Jace eli selibaatissa lukkojen takana marmoritaivaassa, jossa kaulimen varressa huhkiva pikkupöksypartio piti majaa. Tosin Alecin rakastaja oli miespuolinen feromoniaddikti, joka veti dopingia suoraan purkista, mutta ainakaan velipojan ei tarvinnut elää puutteessa – kukin tyylillään. Jace oli kateellinen, helvetin kateellinen. Lähes yhtä kateellinen, kuin Inkvisiittori.
Kaikkea sitä homoveljelleen ja tämän homovelhorakkaalle lojaali poikaparka joutuikin kestämään kostoksi turparullastaan oikeuden edessä – Jacea oli jopa kidutettu Claryn bikinikuvilla, ties mistä Invisiittori ne oli haltuunsa saanut. Jace epäili vahvasti Simonia, jonka punapään takapuolesta photoshopattu uimapukukollaasi tunnetusti oli Brooklynin kattavin. Mutta Jace oli kestänyt ristikuulustelun kuin Alec kateellisten panettelua konsanaan, vaikka Jacella ei ollutkaan ollut kainalosauvana velhoa, joka hoiti keskisormenheiluttelun skinheadien klyyvarien edessä. Jace oli kestänyt jesarirullat, koko Instituutin kattavan steriloinnin, käytävänkulmissa piparimuotteja heristelevät skinheadit. Jace oli kestänyt aluevaltaukset – Jace oli etsinyt väen vängällä paikan murjottaa, päästellä pakokaasut pääkopastaan, raivota. Jace oli kestänyt jäkätyksen, jurnutuksen, kurpan taukoamattoman kääkätyksen. Jace oli toiminut vallan esimerkillisesti sisarustensa seksielämää ajatellen – mitä nyt oli epähuomiossa mennyt lipsauttamaan muutaman pikkiriikkisen faktan Alecin hellästä ahterista, imutellusta aataminomenasta, sekä Meliornin suippokorvaisista sukujuurista väittely harhauduttua lettipään yöaktiviteetteihin. Ja kun asiaa tarkemmin ajatteli, Jace oli loppuviimeksi ollut oikein onnekas tultuaan teljetyksi luostarilättiin – Jace oli turvassa Isabellelta, jonka viha oli siitä ruoskivimmasta päästä, kirjaimellisesti.
Mutta silti Jace tahtoi paeta – vaikkakin tietysti Isabellen lakanafarssia dramaattisemmin. Jace tahtoi sinne, missä tapahtui, ei homehtua päiväkausia vanhanpiian hitleröinnin mestassa, kunnes Alec ennemmin tai myöhemmin roikkuisi pihapuussa köyden jatkona. Jace tahtoi sinne, missä kuusikymppiset kuulat eivät mulkoilleet jokaista ohikulkijaa peruukista haaveillen, käyneet yöllä käsiksi kiehkuroita nirhien. Jace tahtoi sinne, missä ei ollut tietoakaan Inkvisiittorin ylivallasta, olkoonkin, että kurttuturvattoman mestan kaupanpäällisiksi oli tarjolla roppakaupalla homoilua keskipäivästä yömyöhään ja vuorokauden ympäri – Magnus otti ilon irti tuhopolttotragediasta ripustautumalla varjometsästäjäänsä 24/7. Jace tahtoi sinne, missä odotti äkkikuolema Isabellen kynsissä olettaen, että Isabelle oli tietoinen Instituutin juorulevikistä sun muista haltiahuhuista, joidan takana oli Jace – kaiken takana oli Jace, tuntui kuuluvan maailman motto, elämä oli epäreilua vain blondeille. Jace tahtoi sinne, missä eivät otsasuonet pamppailleet ripaskaa, missä kaulimet eivät kalautelleet karanteenikylppäriin eksyneitä kalloja – Jace ei kestänyt Inkvisiittori julistamaa sotatilaa enää yhtään kauempaa. Jace oli tukehtua glitteriin ja kimalteeseen – Jace tahtoi pois, kauas pois, sinne, missä siilitukka hieroi blingblingin matoista peruukkiinsa. Jace siirtyi lattialta ikkunalle, nyt tai ei koskaan oli aika vankilapaon – nyt oli aika hypätä.
”Näpit irti ikkunalaudasta, tai minä pimitän viikkorahasi, nuori herra!” karjaisi viiksikarvallaan lukon tiirikoinut Robert Lightwood, Inkvisiittorin alamainen numero kaksi – vain oma vaimo veti vertoja miehen fanaattiselle ryppyrusinakiihkolle. ”Tässä talossa ei itsemurhia suvaita – pelkästään jo sen alivuokralaisen miesmieltymys oli perheelle isku vasten kasvoja.”
”Perheenne voisi harkita kasvojenkohotusta – jälleen kerran pienimuotoinen plastiikkakirurgia pelastaa päivän ja homohtavan maineen, hip hip hurraa”, Jace mutisi väkertäen ikkunanpielen lukkoa auki kynsiviilalla – kai sisäänkäynti oli hitsattu kiinni velhovieraiden varalta, kukapa sitä tahtoisi poikakultansa kainaloonsa kaapanneen bilihileen hiiviskelevän ympäri kämppää alusvaatteitaan keräilemässä. ”Tosin mistään perheestä ei taida enää olla paljonkaan korjailemisen arvoista jäljellä – eikös se ollut Alecin syntymätodistus, joka eilen savutti keittiön takassa?”
Robertin otsasuoni mambosi – ylös alas, piruetti ja pyörähdys. ”Elatusapusi pannaan poikki tällä sekunnilla, ellet pudota tuota teräaseen irvikuvaa käsistäsi – laske se hitaasti jalkojesi juureen, potkaise kaapinkulmalle kalsarikasaan, ja nosta kädet kattoon,” Robert äyskähti kilipukkipujoaan sukien – isäpapan parrassa pesi kaikesta päätellen enemmän punkkeja kuin Magnuksen tukkapehkossa, mikä oli jo sinänsä kertoi leukapielten astetta vaikeammasta hilseongelmasta. ”Heti!”
”Minun elatusapuni oli katkolla jo teidän täytellessänne adoptiopapereita”, Jace huomautti viskaten viilan pitsibikinien tuntumaan päiväpeitolle. Jace kaivoi housuntaskustaan linkkuveitsen, kiskoi rautavärkin uumenista esiin tölkinavaajan, ja alkoi kairata lukkoa lastuiksi lattialle leijailemaan. ”Viimeistään toissavuoden ehtoollisviinin puhallus teki minusta persaukisemman kuin Alec on tätä nykyä – enkä minä nyt viittaa Alecin povarissa kiliseviin kolikoihin puhuessani perseistä.”
”Siisti suusi, poika!” Robert ärjyi vilkuillen vaivihkaa narupöksyjen suuntaan sängynkulmalle – sieltä se viilakulta pilkisti iloisesti pitsipuntista, jonka paljetteihin Jace ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan, Jace kun oli nähnyt Magnuksen takapuolen lähietäisyydeltä, hieman turhankin läheltä itseasiassa. Ja paljaana. ”Tuosta hyvästä lauantai-illoillesi rapsahti juuri kuusi viikkoa ryyppyarestia!”
Jace kraapaisi munalukon kahtia. ”Ottaen huomioon, että olen kokopäiväisessä, jokailtaisessa ja kaiken luppoajan kattavassa kotiarestissa seuraavat seitsemänkymmentäkolme vuotta haukuttuani sen rasvaimufanaattisen fretin gps-paikanninta, enkä vieroitushoidoltani saa kitata edes puoliprosenttista käsidesiä, ei tuo uhkaus vähennä aikomuksiani hypätä asvalttiviidakkoon Churchin papanan vertaa”, Jace huomautti tyynesti. ”Lisäksi Klaavi on pääharppunsa johdolla siirtänyt naamatauluni mustalta listalta helvetin lieskoissa rovioitavien ilmoitustaululle, joten mitäpä muuta menetettävää minulla on kuin mielenterveys – Magnus ei nimittäin paljon puuhiaan peittele.”
”Käsidesikato ei siis sittenkään ollut Isabellen käsialaa”, Robert murahti penkoen viilaa pitsipuntista asbestimaski nenällä, kumikinnas kyynärtaipeeseen saakka kääräistynä ja oksennusrefleksi kurkussa – vaimokulta oli opettanut siipalleen siivoussyynin alkeita, pointsit diktaattorille sierainsuojuksesta, joka suodatti Magnusesta stringiin kuin stringiin pinttyvän löyhkän. ”Imogen arveli Isabellen loruttaneen kaiken sen tökötin aamupuuroonsa – kliinisiä ummetusvaikeuksia kuulemma. Saippuakuplia.”
”Se oli mäntysuopaa”, Jace korjasi lukon haljetessa kahtia – enkelivoima vei voiton siveyssellistä inkvisiittori-nolla. Lukkoon kaiverretut A ja M tosin kopsahtivat puolikas numero kakkosen mukana lattialle kumpainenkin – näin ollen siitä sellin siveydestä voitiinkin sitten neuvotella. ”Isabelle diilasi desit minulle muutamasta parista Magnuksen verkkosukkia, jotka Alec livautti epähuomiossa minun pyykkikoriini viikko takaperin.”
Robert rypisti otsaansa ja pudotti bikineistä onkimansa viilan minigrip-pussiin inhonsekaisin ilmein. ”Ja minä kun luulin kaikki nämä pitkät vuodet, että olen onnistunut kasvattamaan lapsikatraani kuriin ja kaitselmukseen, vaan toisin on totuuden laita – ex-esikoiseni lipoo violettia huulipunaa päivät pääksytysten suoraan huulilta, siveellinen tyttäreni on suuntautunut suippokorviin ja saniaisiin, ja ottopojastani sulkeutui sukkanauhoja näpistelevä kleptomaani.”
”Saldonsa kaikilla”, Jace totesi työntäen ikkunaluukut auki – humpsis vain sanoi laudalla kiikahdellut biolanpelargonia. ”Ehkä Max onkin sisarusparven ihkaensimmäinen transu – siinä se vasta Inkvisiittorin riemu ratkeaisi kun Alecin takapuoli torstaisumossa.”
Robertin otsasuoni kiihdytti kiitolaukkaan. ”Jospa jättäisimme keskustelumme sen poikahuoran iltamista teoriatasolle – hetkinen!” Robert karjaisi minigrip puolitiessä perstaskuun – todistusaineiston matka takalistoon keskeytyi partasutipapan hyökätessä kiinni Jacen käsivarteen tämän hipaillessa ikkunanpieltä turhan himokkaasti. ”Minähän sanoin, ettei asvaltti-ihottuma tule kysymykseenkään näinä vaikeina aikoina – mitä Inkvisiittorikin ajattelisi – ”
”Se vanha pieru kaapisi minut jalkakäytävältä rikkalapioon ja kippaisi lähimpään kompostiin ilmalennolla ansaittuja eläkepäiviäni viettelemään”, Jace kertoi luottamuksellisesti, ja väänsi isukkinsa känsäisen kouran irti pyjamansa hihasta. ”Jos se kurppa saisi Alecin kiinni, alkaisi ruoska laulaa ja giljotiini paukkua – ruoskista Alecilla tosin saattaa olla kokemusta entuudestaan – varmasti kallokorista löytyisi tilaa myös Isabellelle ja henkihieveriin hypänneelle enkelipojulle, ei Alecilla nyt sentään aivan niin iso pää ole”, hän jatkoi. ”Poika ei ole perinyt kaalisi kolossaalista kokoa, raukkaparka.” Jace pudisti päätään ja otti askelen kohti ikkunalautaa.
Robertin nyrkki mäiskähti uudemman kerran Jacen kyynärtaipeelle. Kynnet kairautuivat riimuille riivittyyn ihoon, verenkierto pysähtyi kuin sormeen. ”Sinä et ole potkaisemassa tyhjää, poika, ymmärrä se. Tässä on kyse muustakin, kuin sinun sarkastisesta hengestäsi – nyt puhutaan isoista kihoista ja isojen kihojen bisneksistä, Klaavin kirjoittamattomiin sääntöihin kohdistuvista rikkomuksista – ”
Jace pyöräytti silmiään – ding dong. ”Ottaen huomioon, että minä satun olemaan se sijaiskärsijä, joka nukkui, tai pikemminkin yritti viikokausia nukkua Alecin huoneen naapurissa siinä taukoamattomassa metelissä, en ilmiantanut niitä kahta rauhanhäiritsijää yhtä ainokaistakaan kertaa, vaikka kuinka mieli teki, saattaisi minua olla uskominen Alecin suuntautumiskriisissä pikemminkin kuin sitä harppua, joka jauhaa sitä mitä sylki turpaan tuo.”
Robert mulkaisi Jacea silmät vetistäen. ”Säännöt ovat sääntöjä, poika, ja homot hyvää vauhtia matkalla helvettiin, tiedä se.” Inkvisiittorin aivopesula tuntui pelittävän paremmin kuin hyvin ja jopa ylittäneen odotukset pulpetinkuluttajien fanatoimisessa skinikiihkoon – kannattaja sieltä, toinen täältä ja ei kun homoholokausti pystyyn. Varjometäsästäjien natsipuolue oli aina valmiina evakuoimaan muutaman miesparin sänkyä lämmittämästä – kiväärinpiipusta kuula kallon ja kiirastulen ohituskaistalle menoksi vain.
Jace huokaisi. ”Minä en käsitä, miksi Alecin yövieraasta tehdään niin suuri numero – munkkinako velipojan pitäisi elää? Vaimoa Alecilla ei ole, vaimoa Alecille ei tule, eikä Alec koskaan vaimoa tahdo”, Jace totesi totuudenmukaisesti – Alec ei olisi pussannut vastakkaisen sukupuolen edustajaa edes pahemman luokan umpitunnelissa vailla valokatkaisijaa. Sitä paitsi, Alec ei koskaan juonut – turha toivo vanhempien naimakauppa-aikeita ajatellen. ”Ei, Alec tahtoo sulhasen smokissa, tai tietysti mieluummin ilman smokkia, mutta ymmärsit pointin joka tapauksessa.” Jace kurotti kättään vaivihkaa kohti ikkunaa.
Robertin pihtiote Jacen käsivarresta kiristyi. ”Minua ei kiinnosta, vaikka ex-poikani tahtoisi stripata alttarilla – vihille se petturi ei ole nimittäin velhoaan viemässä, ei nyt, eikä koskaan”, Robert ärisi vasten Jacen kasvoja hengityksessään aavistus Fairya – ylpeä isäpappa oli tainut maistaa Isabellen pyöräyttämää tyrmäystorttua, jonka vihreä väri ei ollut peräisin oliivipurkin uumenista, vaan jostakin aivan muualta. ”Siispä sinä pidät suuren suusi kiinni, ja sopivan turvavälin akkunaan, tai muuten – ”
”Huolehdi sinä ihan omista turvavälistäsi”, Jace jupisi kiskaisten itsensä vapaaksi Robertin kämmenlenkistä. ”Seksuaalista häirintää minä en sulata, toisin kuin Alec, jota se kimaltava pedofiili saa kähmiä missä vain, milloin vain ja erityisesti mistä vain. Minuun eivät keski-ikäiset perheenisät kajoa, vaikka veljelläni olisikin omituinen mieltymys eläkekatkolle kirjattuihin veteraaneihin, joiden permanentti muistuttaa erehdyttävästi drag-lampunvarjostinta.”
Robert polki jalkaansa parkettiin, liekö oppinut mokoman Isabellelta, Isabelle kun oli polkaissut kultaa parkettikairauksen piirimestaruuskisoissa edellisvuonna. ”Minä en tahdo kuulla enää sanaakaan velhosta, joka vietteli poikani vuoteeseensa – minulle riitti jo se vaaleanpunainen säärisheiveri ammeen laidalla kylpyhuneessa, johon Isabelle ei ole kuuna kullan valkeana suostunut varvastaan pistämään.”
”Tuosta päätellen et tahdo tietää, mitä Magnus sillä sheivaa”, Jace sanoi solmiessaan Alecin hiihtomonot paljaisiin jalkoihinsa, loput Alecin virsuvarastosta kun majaili eteisessä kerrostolkulla alempana. Ja Jace totta vie tarvitsi kengät köydettömään benjiin, se oli varma se. ”Usko pois, minä olen nähnyt – se valho ei paljon lukoista perusta. Ei mikään ihme, kun Alec alkaa olla jo hermoraunio, koskaan ei voi tietää, kuka porhaltaa huoneeseen kesken – ”
”Suu kiinni, poika!” Robert ulvoi kädet korvilla, minigrip takapuolesta roikkuen, parta pörrössä. Robert olisi voinut noudattaa Magnuksen esimerkkiä, ja ajella persleukansa silkoisen sileäksi – karvaton naama on parempi vaihtoehto kuin moppi keskellä monttua, jota suuksikin kutsutaan. ”Tämä keskustelu päättyy nyt.”
”Totta”, Jace sanoi kiiveten ikkunalaudalle istumaan koivet kohti asvalttia sojottaen, vlkutti Robertin punakalle naamalle otsasuonta unohtamatta ja loikkasi pakokaasuun.
”La Revedere – näkemisiin – sissiliike kutsuu, pitäkää ryppypyllyn homo-oppi hyvänänne, tämä poika ottaa otsonikerroksen alleen!”
*
PS. Koska CoG:ssa kerrotaan, et Jace osaa romaniaa, toi vika tervehdys on poimittu suomi-romania-suomi -sanakirjasta.
Kommenttia?
-
...mä olin jo unohtanut Jacen romanin taidot! ;o Ja kyllä, minä kommentoin pitkästä aikaa.
En ollut muuten lainkaan odottanut tätä, uusi luku tuli iloisena yllätyksenä, päiväni kun ei ollut mitään parhaita. Kiitos siitä.
Todella tuhmia kirjoitusvirheitä havaittu:
ei honeennurkassa homohymnejä soittava kännykänkuvatuskaan ollut ansainnut armoa
Jace ei kestänyt Inkvisiittori julistamaa sotatilaa
Inkvisiittorin ja kyllä, tuo on juuri niin kauhea kirjoitusvirhe kuin annan ymmärtää.
ylpeä isäpappa oli tainut maistaa Isabellen pyöräyttämää tyrmäystorttua
tainnut
Ja sitten asiaan. Rakastan näitä kaikkia ilmaisujasi yli kaiken! Adjektiivisi ovat todella omalaatuisia ja sanavalinnat osuvia. Pakko kyllä myöntää, että tämä ficci on jo hiipinyt parodian puolelle, ottaen huomioon esimerkiksi Alecin (anteeksi vain) liioitellun seksielämän, Marysen käytöksen, Luken kämpän ja ehdottomasti Inkvisiittorin! Mutta en valita, hyvin kirjoitettu parodia kelpaa erinomaisesti, tai siis yleensä parodia menee ääliöhuumorin/tms. puolelle. Kuvailua on ehdottomasti riittävästi ja juoni on tosiaan omalaatuinen.
Todennäköisesti olen jo maininnut noista kaikista asioista aikaisemminkin, mutta ei voi mitään.
Neithan kiittää, kuittaa ja luikkii pakoon moottorisahamurhaajaa.
-
Mäkin olen vähän samaa mieltä Neithanin kanssa. Tää alkaa mennä jo vähän liikaakin parodian puolelle. Ei huumorissa toki mitään vikaa ole, jos se on kirjoitetu kunnolla niin kuin tässä ficissä. Mutta jotkut kohdat särähtävät vähän, esim. Robertin ja Marysen reaktio Alecin suhteeseen. Fanfictionissa kaikkihan on sallittua, mutta mä oon niin tottunut näihin kirjoihin, että esim. juuri tuo Alecin vanhempien reaktio sotii aika pahasti sitä vastaan mitä tapahtui CoG:ssä. Mutta en mä sano, että sun pitäis muuttaa mitään tässä ficissä. Tämä on loistava ficci ihan tälläisenään.
Ei nyt pysty sanomaan mitään fiksua tästä osasta muuta kuin, että Jace on ihanan nenäkäs. :'D Tuo romanian vetäminen mukaan oli aika hyvin keksitty veto.
Joo, mäkin taidan tästä lähteä karkuun, ennen kuin mut murhataan...
-
Jesh! Jacea! Rakastaa Jacea!
Ihana luku! Mä jotenkin vaan rakastan Jacen kylmän rauhallisia näsäviisaita kommentteja riidoissakin, tekstissä. En usko, että tulisin toimeen kasvokkain...
Mutta yks huomautus, tai pari. Ennen kuin-sanaa ei tule pilkkua, ellei sitä seuraa lause, jossa siis on verbi.
Ja pohjautuuks tää kuinka kirjoihin, sillä Clary ja Simonhan pistivät suhteensa poikki tokan kirjan lopussa?
-
Kommentoijille vastauksia. Kyllä.
Neithan; (ja myös Annoy;)
Kyllä: tämä tarina on parodia. Mä sanoin et tää on parodia. Tää on tavallaan mulle sellasta huumorihömppävaihtelua kaikelta angstilta jota on tullu rustailtu ja ihan ylipäätään kaikelta muultakin. Mutta kiva tietää, et tää on sentää hyvä parodia.
Sori kirjoitusvirheet, menen tästä työntämään pääni vessanpönttöön häpeissäni.
Ja kiva kun tykkäät hähä. Sullehan tää edelleen on...
Piti vielä mainita Alecin seksielämästä: itsehän sä sitä toivot aina kun kerkeet ;-DD Älä mua syytä eiku.
Annoy;
Tiedän juu, mä tein Alecin vanhemmista aikas... omalaatusia. Mut mä jotenkin haluun mässäillä tässä kaikella. En osaa karsia. Tää on se tarina, jossa liiottelen yms. ja muut KOITAN pitää kohtalaisen.. no en oo onnistunu sori. Mulla on vähän tällänen tyyli ;-D
Ja CoGia edeltävään aikaanhan tämä sijoittuu joten kaikki on mahdollista eiku.
Romania <3
Anturajalka93;
Kiva kun tykkäsit. Jace on mulle aika vaikee, joten oon ilonen siitä, et se sentään sujuu jotenkin ;-DD
Kiitos kun korjasit ton virheen, koitan jatkossa kiinnittää huomiota enemmän.
Ja kyllä pohjautuu kirjoihin, mutta kuten varmaan kaikki on huomannut, mä vähän siis muokkailen kaikkea omantyyliseksi. Parodiamaiseksi.
Kiitokset kaikille kommentoijille! Sole kuittaa.
Mutta kertokaa ihmeessä, jos parodiamaisuus häiritsee liikaa ;-D
En sano että muuttaisin mitään, mutta kommentti kelpaa aina. Rakentava ja ei niin rakentava.
-
Joo samaa mieltä edellisten kanssa. Tää on aika parodia. Mut mua ei haittaa, oikeestaan. Niin kauan kun tää on hauska, sillä ei ole väliä onko tää angstia vai huumorihöttöä.
Mä kuolin Jacelle xD
Ihmeessä jatkoa!
-
Lili:
Kiitos kommentista.
Njoo, toi parodia... No tää on mun mielestä kiva tarina kirjoittaa, tosin olis varmaan kohtapuoliin aika jo lopetella. Seuraava sa tosin on kehitteillä, ja yritänkin nyt keksiä sopivaa ratkaisua tälle kaikelle... No katsotaan mitä tästä tulee.
Ja hyvä et Jace kelpaa.
Kiitos.
-
A/N: Pitkää taukoa on pukannut. Mutta tässä olisi nyt sitten jatkoa. seuraavaa osaa koitan sepustaa jossakin vaiheessa, mutta tarina on tällä hetkellä joenkin levällään, eli minulle tuottaa ongelmia tuo porukan kasaaminen yms. Mutta vaikeudet voitetaan vielä. Varmasti. Kesken en jätä, en koskaan. Peruna ei anna. Siis luovuttaa kesken, meinaan. Mitään muuta se ei ole koskaan antanutkaan ; )
Mutta arvostaisin kommenttia...?
Yökyläilyä, osa17
*
Alec laahusti niska limassa, selkä lysyssä ja nikamat viimeistä myöten vainaana asvaltilla, jolle ei ollut tulla loppua, ei koskaan. Alec oli vaeltanut tunnin, vaeltanut toisen. Alec oli raahustanut askelen askelelta, ryöminyt metritolkulla maantiellä, jonka Magnus oli hukannut kartalta. Maratoni jatkui ja jatkui, jatkui jatkumistaan ja Alec vaelsi kuola kieltä myöten poskella, tukka takussa silmälappuina. Ja Alecilla oli kyydissä velho, jonka varpaassa huusi rakko. Alec raahasi kainalossaan velhoa, jonka seitsemän senti korkokulta oli sanonut sopimuksensa irti vasta pikaspurtattuaan satasen japsipaparazzien parrasvaloista. Alec kärräsi kilometri kilometriltä velhoa, jonka takataskustaan onkima metrokartta olikin tuntien tarpomisen jälkeen osoittautunut pohjois-Sisilian parkkisakoksi, tai niin Magnus oli ainakin väittänyt turpa pokalla tuikatessaan lappusen tuleen supermarketista nyysimällään sytkärillä – pyromaani mikä pyromaani, mihinpä velho tavoistaan pääsisi. Alec ei tosin ollut aivan varma, miksi Magnus leikki tulella, olihan puhemies Miaun tahaton tuhkaus sulkenut tämän suuren suun minutiksi jos toiseksikin, tosin kieli varjometsästäjäpojan kurkussa ei välttämättä ole kovinkaan helppoa aukoa päätään, saati sitten suoltaa sontaa sekuntisyötöllä. Myös parkkisakko askarrutti Alecin sinisilmäistä mieltä oikein urakalla – miksi lappuliisa olisi ojentanut Magnuksen kouraan raskaustestin tuoteselosteen?
Vielä yksi lyhtypylväs, toinen mokoma, kissankakka, joka vielä höyrysi kengän alla. Alec ruopaisi kikkaran rotvalliin, yökkäsi ojaan ja jatkoi matelua – vesiposti, lyhtypylväs, toisaviikolla vievinsä veivannut spurgu – ja kappas, etanahan se siinä viiletti sarvet tuulessa hulmuten. Oli tarpeeksi noloa kuunnella ajo-ohjeita kaulassaan killuvalta velholta, ei julkiseen nöyryytykseen enää ohitse pyyhältäviä nilviäisiä olisi vaadittu, ei Alec aivan niin itsevarma ollut. Oikeastaan Alec oli kaikkea muuta kuin varma itsestään saati sitten velhostaan, joka vilautteli keskisormea jokaiselle vastaantulijalle, joka sattui vilkaisemaan tämän plastiikkakirurgisella polille jonottavaa minnaparikkaa. Alec saattoi ehkä olla kaappivapaa homometsästäjä, komerostaan keskelle päivänvaloa ja kotiväkensä inhoa kipattu pikkupoika, mutta silti Alec häpesi aina silloin tällöin, rypi itsesäälissä, vihasi identiteettiä, jonka pilvenreunan partapappa oli onkinut alelaarista ja heittänyt maailmaan, jolta oli saanut potkun perseelle, kipeän kankun, maailmaan, jossa Alec ei ollut mitään eikä kukaan. Tietysti Alec häpesi, Alec oli aina hävennyt. Alecilla ei ollut elämästään jäljellä muuta kuin häpeä, hyvänpäiväntuttu, joka vieraili päivin ja öin pojan luona, pojan, joka oli pitänyt pojista, pojan, joka yhä piti, sanoi Inkvisiittori mitä sanoi. Ja Alecilla oli Magnus, Alec oli valinnut Magnuksen. Magnusta Alecin ei tarvinnut hävetä – Magnus oli Magnus, Magnus ei osannut hävetä.
Alec laahusti turpavärkki soraa kyntäen, kontillaan kurassa, selkä siksakilla Magnuksen ratsastaessa rodeota katkenneet kannukset hänen kylkiluidensa välissä. Alec konttasi käsipohjaa pitkin tietä, joka johti sinne, minne Clary vei – Clarylla oli kartta vailla pientä pränttiä pissatikuista. Vaan eipä sillä, että Caryn kartanlukutaidossa olisi ollut kehumista, lössi kun oli jo kahdeksan kertaa jyystänyt saman polun päästä päähän ja takaisin taas. Clary oli kääntänyt karttansa ympäri useammin kuin kerran ja nurinniskoin tuijotettuaan tunnin McDonaldsin mainospellen kirkkaanpunaista nenää. Oli väittänyt kiven kovaa pellen sieraimessa lukevan 'olet tässä'. Vaan toisin oli ollut asian laita, ja Alecin selkä sittemmin kaksinkerroin kaarella. Pitkän pohdiskelun ja muutaman kynnen alle kairatun hilsekilon jälkeen Clary oli ymmärtänyt katsoa Bengalin kesäkuun sademääräprosentin kavaltavan pylväsdiagrammin sijaan Brooklynin katukarttaa, tosin vasta mailien päässä sivistyksestä, roskalaatikkoparkissa, jossa muutama veivi-spurgun ystävä oli kysellyt kadonneen kultamokka-kuriirinsa perään – olivat olleet pahemman luokan kofeiinikoukussa kaikki tyynni viimeistä vieroitusoiretta myöten. Täytyi myöntää, että Clary oli kuitenkin toiminut viisasti vaihtaessaan paketin mustaa multaa tietoihin valtatien mahdollisesta sijainnista. Spurguavun turvin karavaani oli lopulta eksynyt liftaamaan liikenneympyrään keskelle sunnantaisaastuttajien ruuhkaareittiä, mutta kyytiä ei ollut herunut ehei. Peukku pystyssä rotvalilla korppitukkaisen poikarakkaansa käsipuolessa kekkuloiva velho ei välttämättä herättänyt luottamusta iäkkäämmässä hurjastelijapolvessa, sen verran äkäisesti olivat tädit sylkeneet kuplakaaroistaan tämän siilitukkaan.
Alec mateli Claryn jalanjäljissä kohti pimenevää iltaa ja risteystä, josta kääntyä sinne, missä eivät autot ajaneet, sinne, missä päättyi tie, ja mistä palata takaisin jalkapatikassa ja velho reppuselässä roikkuen. Velhosta puheenollen Magnus ei tehnyt elettäkään irrottaakseen kieltään Alecin korvasta, jossa se oli majaillut viimeiset toistasataa metriä ja majailisi Magnuksen tuntien vielä toisen mokoman. Vaikka Alec ei yleensä ottaen jaksanut häiriintyä Magnuksen läheisyydenkaipuusta sun muusta nuoleskelusta, ei korvaputsis julkisella paikalla ollut aivan omiaan kohentamaan hänen vastikään vanhempiensa toimesta kovisteltua itsetuntoaan, joka olisi tahtonut vajota asvaltin rakoon jo pelkästä lipaisusta. Ei, vaikka porttikongeihin olikin julistettu väliaikainen autokaranteeni, ainakin moottoriajoneuvokadosta päätellen – ei avolavaa silmän kantamattomissa, yhden yhtä ferraria parkkihallin pimennoissa, tai sähköjänistä iltalenkillä naapurin tädin pelargoniapurkissa. Oli tietysti mahdollista, että lähiön jokainen autonrämä oli osallistunut Broolynin historian tuhoisimpaan autokolariin, jonka seurauksena romuraudat oli kärrätty telakalle ja etupenkin kuskijukat pillit huutaen kohti sairaalan tehoa. Kolari olisi kuitenkin ollut aivan liian ilmeinen joukkomurha, ja siksi Alec olikin kallistunut vaihtoehtoon numero kaksi – astmaepidemia. Magnuksen jalkahiki kun saatettiin laskea tappavaksi tavaraksi, vuvuzelan karkottajaksi. Ja kukapa olisi tahtonut vetäistä senkan nenäänsä, kun saattoi ottaa renkaat alle ja kaahata sinne, missä ilmastointi pelasi, sinne, missä velhot eivät vaeltaneet korkeissa koroissaan.
”Sinä maistut mansikalta”, Magnus kuiskasi huulet hipoen Alecin korvanlehteä, kaulaa. ”Miksi sinä maistut mansikalta, vaikka selässäsi virtaa kolmannen asteen soija ja kainalossasi lainehtii keltainen meri?”
”Minä – minä en”, Alec läähätti kieli pitkällä posken tuolla puolen. Ehkä Magnus eli kestodieetillä vuodesta toiseen, painonvartioi ja boikotoi kaiken maailman patukkabisneksiä, mutta kiloakaan tämä ei kyllä ollut karistanut kuukausiin, sen kertoi Alecin rusikoitu selkärukka poikkijuovainen. ”Minä en ole mikään mansikka, älä luule.”
”Villi veikkaus – itsensä herra päävelhon vaaleanpunaisella huulikiillolla saattaa mahdollisesti olla osuutta asiaan”, Clary äyskähti punaiset kiharat tuulessa hulmuten. ”Ellei, poikakultasi on todennäköisesti puhaltanut sisarensa limelaksatiivit ja herra vain erehtyi hedelmästä siinä lipoessaan.”
Magnuksen kuumat huulet kulkivat pitkin Alecin niskaa, koemaistoivat. Villat pystyyn kuin olisi jo, sanoi kieli, joka kutitteli Alecin kurkkua. ”En olisi sinusta uskonut, rakas. Mansikka on selvästi sinun juttusi – älä sekaannu vieraisiin sitrushedelmiin sun muihin juureksiin, tai tätä velhoparkaa alkaa oksettaa”, Magnus mutisi Alecin kaulakuoppaan. ”Sisaresi pitäköön suolisolmunsa hyvänään ja niin edelleen – oma maa mansikka, muu maa potassa.”
”Mutta minä en edes pidä mansikoista”, Alec jupisi. ”Muistuttavat liikaa sitä chiliä, johon melkein tukehduin toissa jouluna – Isabellen kinkulla kun oli suussaan omenan sijasta punainen paprika, joka sitten matkustikin jo haarukanvarressa kohti velipojan lautasta ja henkitorvea. Ja ei kun rekireissulle ensiapuun. Siinä jäi pukki parrastamatta.”
Magnus kietoi kätensä Alecin niskaan, seeprasormikkaat luikahtivat kauluksen alle. ”Minä pidän chilistä. Tulista tavaraa ne meksikolaiset.” Magnuksen sormet hipoivat Alecin vatsaa – pikku pyykkilautaa, kuten Magnus sanoi. ”Jäävät tosin kakkosiksi riimunaamoille steelen mitalla,” Magnus lisäsi virnistäen vasten Alecin niskaa.
Clary kihahti, töräytti pilven sierainparistaan ja survoi kartanrepaleen taskunsa pohjalle viettämään siveää elämää sytkäriseurassa. ”Steelejäkö sitä vain nykyään katsellaan? Eikä herra päävelho ole kuullut, ettei koolla ole väliä?” Punatukalla ei ollut hymy herkässä velhoseurassa, ei todellakaan, näkihän sen jo naamasta, joka rutistui rusinaksi Magnuksen vain suukottaessa kantojuhtansa suupieltä – ettei Clary vain olisi ollut kateellinen?
Magnus heilautti tukkansa puoliselkään piikeille killumaan. ”Katsoa saa, vaan ei koskea.” Magnus vinkkasi silmää Clarylle, joka polki pahantuulisena jalkaansa asvalttiin. ”Alecin tatuointitussi on vailla vertaa, luota minuun – kokemuksen pallonsuusta impattu helari kertoo.”
Alecin poskia poltti, kasvot hehkuivat punaisina iltahämärässä kuin Magnuksen morfiinidarrainen vastavahattu takapuoli stringeihin ahdettuna joka kuun kolmastoista keskipäivä. ”
Claryn silmät suurenivat Fazerin homekuuliksi. Alec nyrpisti nenäänsä – aina punapää oli kyselemässä velipoikansa perään. Eikö tämä voinut ymmärtää, ettei Jace ollut kiinnostunut sisarusrakkaudesta, insestistä? Ettei Jace ollut ylipäätään kiinnostunut Clarysta, tai tämän vihjailevista katseista? Ettei Jace harrastanut kuin yhdenyönsuhteita satunnaisessa naisseurassa? ”Oletko sinä nähnyt Jacen – ”
”Perinyt röntgenkatseen rotuvaliolta äitimuoriltaan”, Magnus nyökki tukka raastinrautana Alecin takaraivossa. ”Tietysti on myös mahdollista, että Lightwoodin perheessä nudismi kuuluu tapakasvatukseen, ja Jace hiippailee viikunanlehti vyötäisillään pitkin portaikkoja aivan yhtä usein kun Alec strippaa – ” Magnus kohtasi Alecin hukkumiskuolemaa enteilevän katseen ” – ei steeleshow'hun välttämättä turvatarkastuksia tarvita”, velho jatkoi nielaista klunksauttaen – Alec osasi sille päälle sattuessaan olla tiukka täti mitä pusuboikottiin tuli. Ja pusuboikottia Magnus ei kestänyt, sen Alec tiesi.
”Jace vilauttelee steeleään vain juhlapäivien krapulasaatossa aivoparkojensa tanssiessa kalloripaskaa”, Alec valisti kurkku mutkalla. ”Ei koskaan arkena, pyhänä tai yömyöhällä – vain silloin, kun burana pettää.”
”Mokoma viuhahtelija se sinun vekkuli velikultasi”, Magnus hihitti nyrkki suussa, vedet silmissä ja purona Alecin tukkapehkossa. ”Steele viuhuu väp väp,” sekäsiipeilijä kihersi ropistellen kimalletta Alecin paidankauluksesta. ”Ja Jacen väpättäessä voi vain juosta, muista se, pikku punatukka, kun poikaparan perään haikailet.”
”Jace on minulle pelkkä – Jace ei ole minulle mitään. Ei edes ilmaa,” Clary paasasi niskojaan nakellen. ”Älkää luulkokaan, että se julkisuuteen vuotanut pusu merkitsisi mitään, se oli pelkkää teatteria, varttuneiden haltioiden viihdettä. Se oli – ” Clary kompastui ja lässähti takaraivo edellä jalkakäytävän ainoaan kuralätäkköön kilometrien säteellä, siihen likaisenruskeaan liejulampeen, joka oli ehtinyt tulla tälle tutuksi seitsemällä aiemmalla kroolilla.
”Fiasko?” Magnus ehdotti ilkikurisesti virnuillen. Alecin suupielet nykivät – kerta se oli ensimmäinenkin, jolloin Magnuksen virnuilu kohdistui tämän ikioman varjometsästäjän sijaan veljensä kannoilla kuolaavaan fanityttöön, joka oli pikkuruinen kuin pingviini. ”Niinkö surkea se enkelipoju onkin lipomaan? Ei olisi sillä ansioluettelolla uskonut.”
Alec hymyili varovaisesti. ”Siitä likkalistasta on totta vain joka seitsemäs sana, loput viritetyn skannerin käsialaa egoistin asialla – Isabelle tarkisti, tahtoi kai olla sisarusparven kruunaamaton kiertopalkinto.” Alecin hymy leveni – Isabelle oli totta vie asemansa ansainnut, ei Alecista ollut koskaan ollut tälle vaertaistaan vastusta, saati sitten Jacesta, jonka kokemukset kaikessa komeudessaan rajoittuivat kulmakarvoituksen kestokohoon sun muihin silmäniskuihin, joista tuli mieleen puolen namaan epilepsia. Tai no, olihan Jace kuulemma sisartaan suudellut, mutta se olikin jo toinen juttu. Tai ainakin Alec toivoi, että se oli.
Magnus leväytti hammasrivinsä omahyväiseen irveeseen ja potkaisi Alecia voitonhuumassaan vasempaan kankkuun. ”Minähän tiesin, ettei sillä peroksiperuukilla Inkvisiittoria vietellä! Edes se harppu ei vuosikausien mittaisesta puutteestaan huolimatta sietäisi sellaista sarkasmin määrää – sheiveri paratkoon, siihenhän saattaa hukkua päivänä minä hyvänsä kuka tahansa kadun tallaaja, joka ei osaa pitää silmiään erossa blondin takapuolesta”, Magnus jatkoi kaivellen nenäänsä. ”Sitä sarkasmin määrää – melkein puistattaa sen rusinarutun puolesta!”
”Sulje suusi, velho”, Clary rutisi haaksirikkoutuen lätäkön laidalle, kampesi itsensä ylös suosta ja taputteli povitaskuaan – valahti kalpeaksi. Clary raastoi takkinsa vetoketjun auki, heitti läpimärän rievun asvaltille ja hyppäsi kimppuun. ”Helvetti!” huusi punatukka – kyllä siinä sai huutia tasku poikineen ja tekonahkavuori ansaitsemansa löylytyksen. ”Helvetin helvetin helvetti!”
”Steelesankarin CVlle eksynyt Robinson Crusoe aiheutti kummastusta seurapiireissä – minä ja edesmennyt kollini Puhemies 24/7 Naukuva – Jace kun ei ole koskaan osoittanut erityisemmin mielenkiintoa miespuolisia fanilaumojaan kohtaan, jotka näin sivumennen sanoen kuolivat sukupuuttoon ennen blondipojun itsensä syntymää”, Magnus sanoi mietiskellen. ”Pistää valavasti ottaen miettimään, josko Crusoe oli sittenkin kookospähkinään muumioitunut transu.”
Alec koputti spagettihaballaan naurusta tyrskähtelevän Magnuksen niititettyä olkapäätä – oma juttu, paras juttu, röhisevä räkänauru. Ja Magnus oli bling bling velho nauramaan, Magnus tukehtui vähintään kerran tunnissa vahingoniloon, etenkin, jos oli nefililapsista ja nefililasten pyllähdyksistä puhe. Magnus oli varjometsästäjärasisti, ei siitä mihinkään päässyt. ”Kartta taitaa kroolata tumman veden tuolla puolen, jos ymmärrät, mitä tarkoitan.”
”Pikemminkin syvänmerensukeltaa”, korjasi hampaitaan kaanonissa kiristelevä Clary käsivarsiaan myöten mudassa, pylly pystyssä lätäkön laidalla. Seitsemäs kerta toden sanoi, vai kuinka se sitten menikään. ”Snorkkelia vailla räpyläparista puhumattakaan.”
”Eikö sillä muka ollut edes minigrippiä märkäpukuna, sellaisen puhaltaminenhan on kuin veisi maripuskan pilvidiilerin kasvihuoneesta” Magnus huokaisi teatraalisesti, kiersi jalkansa Alecin lanteilta ja loiskutteli lätäkköön paljain varpain, kenkäpari käsivarrella keikkuen. Muistipa sentään viime tingassa kääriä lahkeensa, sen Alec pisti merkille, tottakai. Magnuksella oli sentään nahkaa jalassa, ja nahalla pesuohjeet vailla vertaa plus tasokuivaus. ”Mahtaa tuo selluloosan elo olla raskasta aaltojen alla.”
Clary haroi kouransa täyteen kuraa, huuhtoi kultaa, vaan ei lappua, jonka printtiarvo pörssissä oli liikennemerkin luokkaa. Clary kalasti, katiskoi, laski verkkoja vailla valkoista saalista – Clarysta ei ollut tarttumaan virvelin varteen, se oli selvä. ”Minä tiesin, ettei rämeisiin pidä luottaa, sitähän se äitimuorikin aina toisteli, kun viisivuotiaana hukuttelin Simonin käpylehmiä Luken pihalampeen suoraan laitumelta. Ja siinä lammessa levää vasta lilluikin, sanokaa minun sanoneen. Hyvä kun vettä erotti ennen argeologista luskointia.”
”Kartan dippaus kuralätäkköläävään ei taida olla taito eikä mikään Simonin farmin joukkotuhoon verrattua”, Alec puuskahti pökertyneenä – niskalenkki lähti lätkimään lätäkköön, päässä kiersi veri pitkästä aikaa, ensimmäistä kertaa viikkoon tai kahteen, Magnus kun ei juuri kävelyä harrastanut, vaan ennemminkin reppuselkäilyä sängystä suihkun suunnalle ja taas takaisin. Ei Magnus ollut mikään penkkiurheilija, Magnus oli povibodaaja, aina Alecin rinnalla roikkumassa. ”Kerran kastaja, aina kastaja.”
”Kautta Inkvisiittorin pamperspöksyjen, ettet vain olisi sittenkin syöttänyt sitä lappurukkaa ahdin antimille”, Magnus valitti kipinä kämmenellä jorpakkoa ruopaten – sinne meni se manikyyri pikkuvarpaiden pedikyyreineen. ”Tietysti on myös mahdollista, että uskoon tullut, likinäköinen vesikirppu luuli lappusta Raamatuksi ja saarnaa pyhän Galapagossaaren nimeen elämänsä viimeiset viisitoista minuuttia.”
”Heivaanpa vielä armaan kullanmurusi paprun perään, ellei se tuki turpaansa jollakin muulla vierasesineellä kuin oman murusensa kielellä”, Clary rutisi laoten hartiat lysyssä rotvallin reunalle retkottamaan. Clary luovutti, antoi kartanrähjän kroolata kohti syvyyksiä, joissa lieju tunnetusti oli ruskeampaa. Se oli ohi, suunnistus nimittäin. ”Kokovartalomutanaamio, tukehtumistakuu. Voit verrata sitä eutanasiaan”, Clary jatkoi vilkaisten syrjäkarein seeprastringejään ahkerasti vilauttelevaa Magnusta, ”ikuisuustirsat tekisivät tuolle sähköjänikselle vain hyvää.”
”Turha luulo, ei tuon raikulin puheripulia onnistu yksi jorpakko tulppaamaan”, Alec sanoi ja istahti varovaisesti Claryn vierelle kadunkulman kisakatsomoon – Magnus vs kökkörekuravelli, kiekon virkaa toimittava liuska livohkassa. ”Siihen vaaditaan kovempia otteita, styroksturvaistuin ehkäpä.”
Magnus loikki lätäköstä puntit rullalla ja rullia myöten kurassa, siili ruskeilla raidoilla, hihansuissa puro poikineen. Alec odoti kauhulla pyykkipäivää, jona ei lämminvesivaraajaa paljon hammasharjatalkoissa säästeltäisi, ei todellakaan. Alec hinkkaisi housuja aamukuudesta iltakahdeksaan käsiraudalla kiinni ammeenjalassa, kuten aina. ”Olemme virallisesti eksyneet – kello”, Magnus vilkaisi tekotimantti-Rolexinsa digitaaleja,”kahdeksan viisikymmentäkolme Himalajan aikaa veriretkemme navigoija menetti karttansa ohjat lopullisesti. May day.”
Clary irvisti naama buldogilla. ”Kaikkien periaatteideni vastaisesti nyt tehdään niin kuin Jace tekisi pää täynnä pilveä kengänkorko takapuolessa yökerhon ovensuussa, valitettavasti meillä ei ole vaihtoehtoja”, tyttö jupisi kädet syvällä farkuntaskussa, pää riipuksissa. Ei kai tahtonut ajatella Jacea, naisia nielevää velipoikaansa. Ei kai tahtonut ajatella Jacea, Jacen huulia, joita tahtoi maistaa yhä uudestaan, Jacen ruokatorvea, joka ennemmin tai vielä aiemmin huitaisisi hänetkin. ”Tällaisissa tilanteissa ei auta kuin turvautua jaceismiin – peukalot pystyyn, neitiseni, nyt liftataan.”
”Kappas kappas, joko on aika turvautua keski-ikäisen pervon kuplakotteron tupakanhajuiseen takapenkkiin”, Magnus kysyi kietoutuen kerälle Alecin syliin, kehräten, kohtasi Claryn kummastuneen katseen ja rypisti otsaansa, ”mitä? – eikös se vaihe tule yleensä vasta jälkeen puolen yön, parin pullonpohjan ja rohkaisuryypyn, ennen ohi ajavaa eläkeläispervoa, jonka takakontista vuotaa vodkaa viisi litraa kilometrissä?”
”Sivuutan tuon suosiolla”, Clary huokaisi survoen kätensä vastaraiskatun takkinsa hihoihin, napitti nepparit ja kiskoi hupun korvilleen. Clary haroi punaista tukkaansa, nosti peukkunsa kohti iltataivasta, jolta Inkvisiittori oli imuroinut tähdet, tunkenut kumottavan kuun pölypussin pohjalle – se parhaisten nauraa, joka juustoa hamstraa. ”Johnny Depp hilpaisee tästä ohitse citymaasturillaan hetkenä minä hyvänsä, sanoipa herra pääpelle mitä tahansa.”
”Deppin Johnnyko? Sparrow'n Jack? Hullu Hattumies, jonka silinterin yritin tilata ebaysta toissaviikolla kimonon kaupanpäällisenä?” Magnus uteli pää Alecin olalla, Alecilta ilmat pihalla. Magnus röhnötti Alecin kainalossa kädet varjometsästäjänsä lanteilla, sormet vyönlenkeissä, kaistale kalpeaa ihoa napaa myöten kurassa. ”Mutta eikös se kaveri ole vähän turhan vanha sinulle? Heppuhan menisi kohtapuoliin siitä etupenkin pedarista, jos vuosista vähennetään meikkivoiteen säästöpakkaus plus pari irtorastaa ja pääkallohuivi.”
”Sanoo kahdeksansataavuotias velho, virkeä ja vetreä rollaattorivaari, jonka oma rakastaja on hädin tuskin vielä päässyt vaipostaan”, Clary napautti viuhtoen peukalollaan katulampun himmeässä valokeilassa. Ei tytöltä ainakaan yritystä puuttunut, se Alecin oli pakko myöntää, mutta kaikesta huolimatta bensaputterot loistivat poissaolollaan, olivat ilmeisesti pollevoimat finaalissa autosta kun autosta. ”Herran kannattaisi harkita, mitä suustaan päästää, kun parisuhteen ikäero lähentelee nelinumeroista.”
”Se on vasta seitsemän-ysi-ysi, mikäli neiti sallii”, Magnus korjasi vihaisesti irvistäen, sylkien, sähisten. Alec pudisti päätään – ei naisen, eikä sen puoleen astetta feminiinisemmän velhonkaan ikää parane ventovieraiden kysellä päin naamaa – siinä on äkkiä pää poikki ja vallihaudan mudassa ajelehtimassa edellisten uhrien pästien seurana. Ja Magnus oli tarkka numeroistaan, Magnus oli pahimman luokan diiva, joka sai slaagin jo puolesa vuodesta alakanttiin. ”Mies parhaassa iässä.” Magnus iski silmää Alecille.
”Magnuksen pääkoppa taitaa pyöriä henkisesti jossakin kymmenvuotiaan aivokapasiteetin tietämillä”, Alec huomautti hiljaa, heikosti hymyillen, uskaltautui silittämään Magnuksen siiliä. ”Taitaa Magnuksen parempi puolisko viedä kirkkaasti voiton vuosissa, tässä tapauksessa täysi-ikäinen sinisilmä, joka leikkii aikuista maanpaossa lapsuudenkodistaan, jossa vallitsee sotatila”, Alec totesi käsi mustien suortuvien orjantappurapusikossa ”Kaikesta päätellen ei siis ole kovinkaan vaikea pistää Magnuksen kakunkynttilälootia paremmaksi, Magnuksen tortussa kun menee kevyesti hukkaan muutama sata steariinitikkua.”
Mutta Clary ei ollut kuullut sanaakaan – Clary oli nähnyt punaiset silmät pimeässä, yhden keltaisen valokeilan ja toisen ajovalon paskana. ”Pysähdy – minulla on velho, enkä pelkää käyttää sitä!” Clary kiljui. Clary oli nähnyt pelastuksen pärryyttävän pitkin tietä, avolavan, joka hidasti vauhtiaan kolmikon kohdalla, punatukkapelätin ja poikapariskunnan, ja pärskäytti puolilitraa kuravelliä Alecin vastapestyyn korvaan. ”Tuossa puolipakussa on jotain tuttua”, mutisi Clary lopettaen lopulta raivokkaan huidontansa, ”jotain ihan liian tuttua.”
”Ettei vain sattuisi olemaan setäkultasi monstertrukki”, Magnus ehdotti viurusilmiään siristellen. ”Ainakin tuolla ohjaamossa möllöttää minun ja varjometäsätäjäpoikani vuokraisäntää muistuttava hiiritukkainen pallopää monttu auki ja käsi ovenkahvalla – ei sillä, että minulla olisi mikään valoiluokan turpamuisti, kun tämä ikäkin jo kerran alkaa painaa”, Magnus totesi yhä murjottaen, painautui tiukemmin Alecin syliin, vaikka Alec yritti kammeta kimaltavan takiaisen irti rinnuksistaan. ”Muka veteraani,” velho puuskahti itsekseen, hautasi kasvonsa Alecin kaulukseen.
”Ethän sinä ole mikään veteraani,älä huoli”, Alec koitti lohduttaa raastaen samalla vaivihkaa Magnuksen käsiä niskansa takaa. Mikäli mahdollista, edellä mainittu oli vielä jälkimmäistäkin vaikeampi urakka. ”Ethän sinä ole koskaan tarttunut haulikkoon, ainakaan ladattuun sellaiseen, saati sitten painanut liipaisimesta.”
”Ja pelkurikin vielä!” Magnus ulahti kairaten piikkipehkonsa Alecin kaulavaltimoon – siinä oli vaihteeksi verenhukka lähellä, pienoisesta paniikkikohtauksesta puhumattakaan. Magnuksen tukkaa ei ollut fiksua pilkata, Magnuksen tukka oli pahempi ase kuin Saksikäsi-Edwardin saksikäsi konsanaan. Magnuksen piikkisikaperuukki teurasti kenet tahansa, missä tahansa ja milloin tahansa, Magnuksen tukka oli aina valmiina uuteen kierrokseen, verenvuodatukseen. ”Ikivanha vätys!”
”Hitto”, henkäisi Clary, sulki korvansa Magnuksen ulinalta ja lysähti lätäkköön peukaloineen päivineen. Kai Clarylla oli jonkin tason korvatulehdus, kaksi ja puoli puhjennuttta tärykalvoa, käytävät täynnä pumpulia, eristysteippiä kierroksella kallon ympäri sekä kypärä päässä, sen verran kovaa Magnus osasi kurkku suorana ulvoa. ”Se on Luke.”
”Niinhän minä juuri sanoin”, Magnus niiskaisi loukkaantuneena, töräytti nenänsä tyhjäksi Alecin takinhihaan. Magnuksen masennut ei ollut mikään kertajuttu, ohi menevä ruikutus ja talviturkin uitto itsesäälisaavissa, Magnus osasi murjottaa kuukausitolkulla putkeen ja viikkokaudet peräjälkeen. Ja Alecilla oli tehtävä velhorakkaansa masennuskausina – Alec taputteli Magnusta selkään oikein urakalla, aamusta iltaan, jopa unissaan. ”Minähän sanoin, että se on se susiheppu, jolla on tätä nykyä Brooklynin kattavin hämäkkifarmi, omani kun valitettavasti haihtui koipina tikkuaskiin toissa viikon tuhopoltossa.”
Avolavan ovi kolahti auki. Luke hyppäsi asvaltille kulahtaneissa farmareissa, villapaidassa, vaelluskengissä, jotka Magnuksen tuntien luikahtaisivat pikapikaa kimonon takataskuun ihmisuden silmän välttäessä – Magnus oli haka tiirikoimaan tarranauhoja sun muita rusetteja sekuntipelillä suoraan jalasta. ”Clary – autoon kuin olisit jo”, Luke komensi läimäisten takaoven sepposen selälleen. ”Seuralaiset takakonttiin, kaikkea minunkaan trukkini tekonahkapenkki ei kestä”, tämä lisäsi vilkaisten Alecin syliin pesitynyttä velhoa, jonka kenkäpari uiskenteli kuralätäkössä, ja paljaat varpaat Alecin perstaskuissa. ”Hus siitä lukkojen taa,” tämän ääni kohosi oktaavin Magnuksen huulten eksyessä Alecin suupielelle.
”Hankkikaa takaluukku”, Clary korahti kiiveten kyytiin, kampesi hansfreevuoren yli pelkääjän paikalle tuulilasin taa.
Körön körön kämppään, olohuoneen penkkiin, punaisella pakulla, luukussa velhoseurassa.
Sitä kommenttia?
-
Minäkin kerkesin lukea tämän nyt, pari viimeistä lukua piristi aamupalaa ennen kuin pitää lähteä raatamaan. Kiva lukea pitkää ficciä tästä fandomista. Ja huumoria ei ole tullut muutenkaan luettua vähään aikaan, joten vaihtelu on kivaa.
Sanailusi on värikästä ja kekseliästä, mutta välillä teksti tuntuu melkein tukehtuvan siihen ja kappaleet ovat aika massiivisia. Vähän yksinkertaisempaa kaipaan ehkä välillä, jotta lukeminen olisi helpompaa. Varsinkin, kun teksti on näin pitkä. Tällainen tyyli toimii kyllä lyhyemmissä teksteissä, mutta kun lukee paljon putkeen, se alkaa uuvuttaa ainakin minua.
Joka tapauksessa Alec on tässä hirmu söpö, samoin Magnus. "Sylisiili" herätti melkoisen awwitusreaktion, ihana sana. <3
Kyllähän minä lisää toivoisin. :)
-
Pics.
Ihanaa, uusi kommentoija. Rakastan uusia kommentoijia. Tämä fandomi kun saa ainakin minun ficeille niin vähän kommentteja, että melkeen nollille jää joidenkin one-shottien kohdalla. Not nice.
Hei mutta piti mun jotain fiksuakin vastata!
Joo, tollasta kritiikkiä mä annan aika usein ihan itsekin itselleni. Mulla on jonkuntasonen pakkomielle pitkistä kappaleita, ei tosin ihan joka tarinassa, mutta useimmissa kuitenkin. Voisihan sitä yrittää keventää, tiedän, mutta kun se on niin hemmetin vaikeaa >: Pakkomielteet on vaikeita. Ja itseasiassa se uuvuttaa muakin.
Mutta kiva että pidät tuosta sanastosta, joskus mulla vaan on sellasia päiviä, että keksin niin erikoisia yhdistelmiä, että ainakin Annoylta menee joka kerta ohi (tosin Annoysta ei olekaan kuulunut mitään pitkään aikaan, eli ei haittaa :-DD)
Ja söpöily on sillon tällön ihan hyvästä.
Jatkoa kun ehdin, jaksan, inspaa. Siis piakkoin vaikka rautalangasta vääntämällä.
-
Jatkoa! Jee!
Pidin tosta Magnuksen Johnny Depp kommentista :D Mut jotenki outoa kuulla (lukea) Claryn sanovan, ettei jace oo sille edes ilmaa... :O
Mut hyvä oli!
-
Anturajalka93:
Kiitti kommentista.
Oli pakko vastata, vaikka mitään sen suurempaa vastattavaa ei oikein olekaan paitsi nuo kiitokset siis tietysti, mutta Clarysta sananen: Clary tahtoi, ettei muut usko Jacen olevan sille mitään.
Tai niin mä siis se ajattelin. Mulla ei varsinaisesti ole mitään noita kahta vastaan, joten...
Tämä ihan siis vaan selvennykseks. Koitan olla olematta clace-rasisti : )
Tack tack.
-
Hei, äläs nyt luule, että mä oon täältä minnekään kadonnut. :'D Olin vain muutaman viikon semmosessa paikassa, missä en koneelle päässyt. Täytyy kyllä sanoa, että vieroitusoireet tänne ja fanfiction.netiin iski jo parin päivän jälkeen. ; D
Kuten aina, multa meni taas osa ohi. Tästähän alkaa tulla jo jonkin sortin perinne. Sun sanavalinnat on vaan niin persoonallisia ja kekseliäitä, että mun aivoparat ei ymmärrä. (Tosin mun äikkä oli kyllä kymppi, joten kai mun olevinaan pitäisi ymmärtää. : D) Mutta se ei ole kuitenkaan huono juttu. Juuri nämä sun sanavalinnat ynnä muut tekee tästä ficistä niin yksilöllisen ja ihanan, ja sun kirjoitustyylisi on erittäin persoonallinen. Se on asia, jota arvostan todella paljon, sillä monet eivät osaa kirjoittaa kovinkaan persoonallisesti, hyvänä esimerkkinä minä. Tyylisi on erittäin tunnistettavissa ja yksilöllinen, tekstisi on todella monimuotoista ja rikasta. Paikoin menee ehkä vähän yli, mutta tämähän on huumorificci, joten se kuuluu asiaan. Yksinkertaisempaa tekstiä kaipaisin ehkä hiukkasen lisää, ettei muutu liian puuduttavaksi lukea.
En nyt osaa sanoa itse luvusta oikein mitään, paitsi että oli aivan yhtä hyvä kuten aina. Jatkoa vain pian.
// Btw, tää ei nyt liity oikein mitenkään asiaan, mutta mun on pakko sanoa tämä. Törmäsin vähän aikaa sitten tälläiseen (http://cassie-claire.com/cms/kissed) ihanaan Malec-pätkään. Cassandra Clare itse kirjoitti tämän, kun fanit pyysivät. Mun mielestä tää on tosi suloinen pikku pätkä, olisi kyllä ihanaa jos olisi ollut kirjassa. En tiedä oletteko jo lukeneet, mutta jos ette ole, niin lukekaa ihmeessä.
-
Annoy:'
Huh mä ehdin jo säikähtää et sä katosit johonkin ; )
Tunnen noi vierotusoireet, viikko Maltalla oli tappaa mut.
(OFFI TÄHÄN; KIITOS TOSTA PÄTKÄSTÄ MITEN EN OLLU HUOMANNU MÄ MELKEEN PORASIN KUN SE OLI NIIN IHANA JA TÄÄ MUN PAKKOMIELLE MENEE YLI JA CASSIE ON NIIN IHANA JA KAIKKEE JA MÄ LUEN TON HETI UUDESTAAN x 66576878900.)
Rakastan sua kiitos
Niin. Kiitos kommentista.
Ja ei se haittaa vaikket kaikkee ymmärtäisi, tai no haittaa, mut ei pahalla tavalla you know. Kaikista kehuista kiitoksia ja kyllä, yritän parhaani mukaan vähän karsia, koska mä tiedän, että tää on välillä vaikeelukusta ja silleen. jousunhan mäkin näitä lukaseen sillon tällön. Ainakin joskus. Tai sit en. Yritän, promise.
Jatkoa tulossa tässä joskus taas ; ) Kiitoooos.
-
olipas ihanaaaaaaaaaaaaa. Magnuksesta saa ristiriitasen kuvan. Tai ainakin mä oon saanu. Välillä se on sellanen dominoiva kovis ja välillä 10v vauva. Jatkoa kiitos!
-
Kinqs: Kiitos kommentista : )
Tässä olisi sitten sitä kauan kaivattua jatkoa. Pahoitteluni, että kesti näin kauan, mutta en ole uskaltanut julkaista, sillä pelkään murskakritiikkiä. Tästä on tullut tarina, jota on hyvin vaikea jatkaa, mutta mulla on vielä jokunen idea hihassa, joten katsotaan, jos saataisiin vielä loppuratkaisut aikaan.
Kommentti olisi plussaa, sillä motivaatio tämän jatkamiseen on hieman hukkateillä.
____________________________________________________________________________________________________
Yökyläilyä, osa 18
*
Clary kiskaisi takkinsa kauluksen korviin saakka, työnsi punaisen pehkonsa piiloon paidan alle, kaula-aukon uumeniin. Sieltäpä sitä tuskin kukaan keksisi kaivella, jokainen haiven oli varmassa tallessa kainalokarvasaarekkeella, jota ei sokeakaan enää olisi voinut millimetsäksi kutsua, sen verran sähärässä sänki sojotti hihansuusta jos toisesta, vieläpä kolmannestakin kurjana karvapäivänä. Sen siitä sai, kun hyysäsi kattonsa alla kaksikkoa, joista toinen sheivaili poskipartaansa säärisheiverillä, jonka petikaveri oli kähveltänyt kalsareihinsa sossun silmien välttäessä sekunnin murto-osaksi. Clary huokaisi – Magnuksessa olisi ollut selvästi potentiaalia kleptomaaniksi vaikka muille jakaa, Alecilla sen sijaan kennelalalle karvakuonon roolissa. Alecin pujolla olisi ollut kysyntää rodunjalostuksessa puudeleista buldoggeihin, mikäli mystiset tukokset suihkukaivossa sitten olivat partapalloja, nuo komeat kasat mustia kutreja kylppärin kaakelilattialla. Kyllähän Alecin amisviiksissä näytti riittävän nypittävää, vaan silti Claryn epäilys oli alkanut herätä kymmenennen kertakäyttökraapimen kohdalla, kadotessa jäljettömiin. Alecilla oli vain perusteellisen pulisonkiruljanssin vaativa pöheikkö, tai niin Clary parhaansa mukaan yritti uskoa. Sillä muita vaihtoehtoja Clary ei tahtonut edes ajatella, Luken karvanlähtökin kun kuulemma sijoittui kevään tuntumaan, ei keskelle talvimonsuunia, joka ei ollut loskaa nähnytkään, saati sitten kinosta rotvallin reunalla – tulkoon joulu asvaltinharmaa, aika rullarekien, korkeintaan hilseen valkoinen.
Clary potkaisi pakun oven saranoiltaan kaatosateeseen, repi, runnoi, riistäytyi irti turvavyön kuristusotteesta vilkaisten Lukea, joka kaiveli taskustaan linkkuveistä – polyesteri puoliksi vips vain. Luken paku oli kuin Magnus; läheisyydenkipeä, omistushaluinen papparainen, vaari parhaassa iässä, eläkepäivät edessä, rapakunnossa. Tosin kahdesta raihnasta Clary olisi hetkeäkään harkitsematta valinnut pakun, jonka pakoputki prutkutti sille päälle sattuessaan, Magnuksen kurkkulenkistä kun ei noin vain karattu, näkihän sen jo poikaparasta, jota tämä oli likistänyt rintaansa vasten jo kuukausikaupalla yhtä soittoa, ja likistäisi, kunnes aika tästä jättäisi. Mutta ei paku pääpellestä kauas jäänyt, Lukekin kun oli jo joutunut siirtymään nyrkkiraudoista ja kynsinauhoista linkkareihin sitten edellisviikon, mikä oli jo saavutus sinänsä luken purukalustin tuntien. Olivat kaiketi sielunsiskoksia, paku ja piikkipää, olkoonkin, ettei paku vielä elämänsä ehtootaipaleellekaan ehdittyään ollut peruuttanut ulos kaapista. Vaan onneksi Magnuksessa oli siskoa kahdenkin edestä, ellei paku sitten päättäisi yllättäen täräyttää puskuriaan mersuheilansa peräpäähän, hurvitella oikein pölykapselin takaa – perä vasten perää rynkka jynks. Mutta olihan Magnuksessa yllin kyllin tyttöä Alecillekin, miksei siis pakullekin, vaikkei ehkä sentään Alecin äitimuorille. Maryse kaiketi luuli Magnusta yhä transvestiitiksi, mokoma tietämätön keksi-ikäinen akka, kuten Magnus oli mumissut Alecin poratessa silmiään pellolle tämän sylissä, pää painuksissa olalla, kyynelet Magnuksen korsetilla, pitsirinnuksilla.
Clary heitti hupun harteilleen, kiristi rusetin kaulaansa ja loikkasi lätäkköön litra liejua per ballerina. Clary kahlasi keskelle taifuunia, kiersi ovenkahvaan takertuen maantiematelijan takaovelle ja läiskäisi vapaalla kädellään etummaisen kiinni ikkunalasi helisten. Clary hymyili varovaisesti vauhkona viittoilevalle Lukelle nostaen peukunsa pystyyn – ilmastointi OK. Kunnon ihmissusi osasi varmasti arvostaa tuuletusaukon tuulahdusta turkillaan, roikottaa kiitollisena kieltään pihalla mottoritietrafiikissa kuolavana kirsulla killuen. Clary hinautui peltiä pitkin pakun perään, loksautti lukon auki ja väänsi takaluukun kohti taivasta, josta ryöppysi vettä saavikaupalla. Clary kumartui luukkuun jalat pakoputkella, yritti erottaa, kenen jalka kuristi ja ketä, kumman käsi pesi kenenkin pöksyissä, missä päät piileskelivät. Clary huokaisi, tarttui summamutikassa paidanselkämykseen, joka pilkotti seepra-ahterin alta, alkoi purkaa solmua, joka vääntelehti tavaratilassa, kahta toisiinsa kietoutunutta vapaamatkustajaa, joiden huohotukselle ei ollut tulla loppua. Clary raastoi kalpeat kädet lanteilta, kullanruskeat vyötäisiltä, polvet koipiklimpistä. Clary kiskoi kauluksesta, hinasi hihansuista, tarttui kaksin käsin vyöhön, jonka solki napsahti sököksi housujen haratessa vastaan herran alla. Clary repi, riuhtoi, riipi, tukisti piikkitukkaista päätä takaraivolta, siili huusi. Clary läähätti, lakosi lätäkköön ja kirosi hiljaa – sai olla viimeinen kerta, kun kaksikko asettui taloksi saman katon alle, saati sitten saman peräpellin, takalokeron tavaratilaan, hulluksihan siinä tuli, kun yritti huutia huitoa. Hemmetin homot.
”Ylös, ulos ja lätäkköravia”, Clary komensi tasattuaan hengitykseksensä hinkuyskäksi – peräluukkupaini ei kaikesta päätellen sopinut harrastukseksi höyhensarjalaiselle, saati sitten kääpiökasvuisella. Claryn pitäisi kaiketi pysytellä pedin puolella kokovartalolobotomoidussa teddyseurassa, ei homoretkueen jakona pakunperässä potkunykkeilemässä, liian raskasta, verenpaneet kaakossa. ”Ellei sana kuulu, kukutte yön pallo kaulassa Luken kahlekopissa – susisetäsossunne seurana”, Clary jatkoi, vilkaisi suurieleisesti pikimustaa pilvipatjaa tähtitaivaalla, ”Kappas, taitaa tulla täysikuu.”
”Ja minun pästäänihän se turkiseläin ei purukalustoaan upota!” Magnus mumisi kontin pohjalta, pää Alecin kainalossa, jumissa haaruksissa. Äänet vaihtuivat puhinasta puuskutukseksi Magnuksen ponnistaessa polvilleen, yrittäessä vääntäytyä ylös, epäonnistuessa. ”Siirrä takapuolesti tieltä, Alec, tämä velho siirtyy punkkaan pelehtimään – tässähän alkoikin jo tulla ahdasta.”
Alec nitkutti ahteriaan puolelta toiselle, koitti kontata kaatosateeseen. ”Ei onnistu”, Alec ähisi käännähtäen kyljelleen, kiskoi vyölenkkejään irti Luken ongenvapajemmasta, kuokusta, toisesta, kolmennesta. Alecin kasvot häilyivät katulampun valokeilassa posket punaisina palaen. ”Se on jumissa kohossa sinun jalkojesi välissä.”
”Anna mun kaikki kestää”, Clary valitti, painoi päänsä käsien varaan. Clary tunsi likimain vastustamatonta mielihalua hakata hupunreunan alta pilkottavaa pääkoppaansa vasten peräpeltiä kallomurtumien toivossa, koomaseuraksi mammalleen sairaalasänkyyn. Claryn holhottien visiitistä kun ei vailla aivovaurioita selvittäisi, ei Clary, ei kukaan. ”Väännä nyt vain se koho perseestäsi, niin päästään tästäkin peräbisneksestä!”
Magnus pisti naurunsa räkätaudin piikkiin, oli köhiä keuhkoputkensa merimiessolmuun. ”Annapas kun Magnus-setä näyttää, rakas”, Magnus määräsi pojan solkivainaata räpläten, väänsi tämän housut irti ongesta jos toisesta. Magnus kieräytti Alecin lanteiltaan, nosti jalkaansa ja kipusi luukusta läpimärkään yöilmaan yhä punastelevaa poikaa perässään hinaten. ”Pidäpä nyt kiltisti kiinni housunkauluksesta, Clary-täti ei tykkää punteista nilkoissa, kumma kyllä.”
Alec roikkui Magnuksen käsipuolesta lätäkkö saappaissa loiskuen, katsoi Clarya anteeksipyytävästi sinisillä silmillään, joihin Magnus ehkä oli langennut, jumittunut vuosikymmeneksi, ikuisuudeksi, vaan ei Clary. Clary ei menisi halpaan, antaisi Alecin sielun peilien peilata itseään sokeaksi kaksikon konttipuuhilta, ei Clary aivan niin typerä ollut, kuin miltä näytti. ”Ahdasta kuin suksiboksissa”, Alec änkytti Magnuksen nyökkäillessä siili väpättäen – yritti kai rikkoa hiljaisuuden, ”tuossa luukussa nimittäin.”
Clary nyökkäsi väkinäisesti – mikä selitys sekin muka oli ollut olevinaan, suksiboksipainia peräluukussa. Clary läimäisi takaluukun kiinni ongevapavaljakon edestä ja lähti harppomaan pihan poikki kohti ulko-ovea, jonka silmästä paistoi valo. ”Te kaksi ette sitten ikinä opi tavoille”, Clary puuskahti, oli horjahtaa uudemman kerran lätäkkölampeen pulikoimaan, kroolasi rappusille. Clary kaivoi avainnipun takataskustaan ja työnsi avaimen lukkoon, käänsi. ”Ette edes takakonttiin tintattuna, kaksi vähemmän viisasta päätänne yhteen lyötynä – ja ei kun lipomaan.”
”Ei vuokraisäntäalfa peräkärrypuuhista mitään tiedä”, Magnus mutisi puolustellen, ”ellei sillä sitten ole röntgensilmää selässä, mitä henkilökohtaisesti pidän hyvinkin epätodenäköisenä. Ja sitä paitsi”, velho jatkoi pörröttäen poikakultansa mustaa tukkaa, ”tuon trukin peräverhoilussa ei vieretysten körötellä, hyvä kun päällekkäinkään pystyy hengittämään, saati sitten suusta suuhun.”
Clary nipisti suunsa tiukasti kiinni, huulet kapeaksi viivaksi, nielaisi kysymyksensa kyseenalaisesta ensiavusta. Sillä aivan kaikkea Clarykaan ei tahtonut tietää, kaikkea clarykaan ei kyennyt sulattamaan, saati sitten Luke, joka läimi ovia lähietäisyydellä. ”Vain niin”, Clary jupisi, riuhtaisi oven auki eteiseen, jonka tukkivat tsiljoonat kengät. Nököttipä nurkassa pari kirkkaanpunaisia korkokenkiä, Magnuksen, kenenkäs muunkaa, ellei sitten –
”Älä väitä, ettet osaa saapasta riiua ilman apua”, Magnus huokaisi tönäisten Alecin takapuolelleen kenkäkasaan, kairasi kyntensä tämän kenkään ja kiskaisi. ”Poikaseni, sinusta on tullut uusavuton”, Magnus saarnasi suupielet korvissa, ilkikurinen hymy huulillaan. ”Ryhdistäydy – kaikkea minäkään en ehdi päältäsi kuoria, oma napa ensin, vaikkei minulla viimenäkemältä tainnut napaa ollakaan.” Kumppari lensi kaaressa hattuhyllylle kurainen kaverinsa kannoillaan.
Clary potkaisi ballerinat jalastaan kynnysmatolle, lätäkkö lotisi, lattia lainehti lits läts. Clary raivasi väylän läpi kenkäkaaoksen, tyrkki tennarit, maiharit sun muut virsuntapaiset riviin ritilälle ja potkaisi paljaan jalkansa suoraan pitsiunelmassaan pesivään luurankoon, kaljuksi kaluttuun katupuluun – Simon. ”Minun kenkäni ei ole mikään katakombi!” Clary kiljui, kirosi kurkku suorana. Vampyyri kuolisi, se oli varmaa. Claryn kengissä ei kissanristiäisiä järjestetty, saati sitten kaikenmaailman pulunkuoppaajaisia, ei ilman sanktioita, teurasseuraamuksia.
”Kappas, kenkääsi on sitten kupsahtanut ihka aito tienvarsitirppa”, Magnus totesi kääntäessään katseensa Alecin sukasta, jota paraikaa rullasi puntista ritilänreunalle kuivumaan. Opetti parhaansa mukaan poikakullalleen paapomisen alkeita, nurinkurista pukeutumista naisseurassa. ”Kupsautettu, piti sanomani”, velho korjasi omahyväisesti virnistellen, siirtyi pojan läpimärkien housujen sepalukselle.
”Ei pöksyjä, siinä menee raja”, Clary komensi kädet nyrkissä kyljillään, pidätteli huutoa, joka kajahteli kallossa – Clary oli turhaantunut, kyllästynyt kaikkeen, niin velhoon kuin tämän poikaankin, verifanaatikkoon, siipipaloihin ballerinan pohjallisella. Clary tahtoi kipata pulupoloisen pihamaalle kaulailevan kaksikon vanalennossa, kumauttaa vampyrieksänsä kanveesiin, soittaa velipojalleen, kertoa tunteiden olevan molemminpuolisia, kertoa, että oli retkussa, rakastunut, pihkassa korviaan myöten. Clary tahtoi viisveisata ympärillään pyörivästä maailmasta, jonka akseli vinksotti kallellaan, maailmasta, joka murjoi, murskasi, määräsi pikku tytöntylleröiden vastuulle vastuuttomia velhoja siivellään kirkkopakoisia pojankoltiaisia. Elämä ei ollut reilua ehei.
”Tule, rakas”, Magnus sanoi tarttuen Alecia kädestä ja nykäisi tämän tiukasti kainaloonsa, kylki vasten ylkeä kops. Magnus kiersi kätensä Alecin vyötäisille, mulkaisi Clarya syrjäsilmättä kissansilmät kiiluen ja talutti kultansa kohti olohuoneen kalsarikasaa, jonka seasta saattaisi hyvällä onnella löytyä pyjamanpöksyt tai parit. ”Etsitäänpä sinulle flanellia ylle, ettei tule räkä nenän ja otsasta kiuas.”
”Diiva.” Clary ravisti kaaliaan, käännähti kannoillaan ja loikki likomärän parivaljakon perään lätsytellen kolmannet kurajäljet lattiamattoon, jole oli jo kahdet taaperrettu. Vaan juuri nyt Clary ei jaksanut välittää edessään häämöttävästä kuurausurakasta, stressata jonosta jos toisesta likaisenruskeita jalkajälkiä, viis varvasta per pohja. Clary astahti autioon olohuoneeseen, rypisti otsaansa, kylppäriinkö pääpelle olikin matkalla? Clary otti askelen kaakelitaivaan suuntaan, törmäsi turpa edellä mustaan t-paitaan ja vampyyriin t-paidan sisällä. ”Mitä – ”
”Kuulin tuon raastinraudan”, Simonin takana myhäilevä Magnus viittilöi vampyyria vapaan kainalonsa jatkeena keikkuvalla käsivarrellaan, ”toraterien narskuttelun kalsarikammioon saakka, pakkohan sitä oli stalkata, mitä tuo karvapallokeitaassa touhuta toimitti, utelias luonne, katsos”, velho jatkoi leveä hymy liimaantuneena naamalleen, ”Ja hyvä niin, osuttiin Alecin kanssa ovenrakoon tirkistelemään juuri kun hammasherran purukalusto oli enää tuuman päässä tuon neidin tuossa”, Magnuksen käsi kurkotti kohti Isabellea, joka nakkeli niskojaan veljensä varjossa, ”naamavärkistä.”
”Minä en muuten aikonut suudella”, Simon pisti väliin, yritti tintata kulmahampaitaan takaisin ikeniin, tökkivät kai ikävästi alahuulta. Ei Simon sentään verta tahtonut märehtiä, tai niin Clary ainakin oli veikannut kieli keskellä suuta, ei tämä voinut jokaista tippaa tuplata kittaamalla kahdesti, vähemmästäkin kun alkoi oksettaa.
”Hiukopalastahan tässä puhuttiinkiin”, Magnus huomautti halaten Alecia takaapäin, ”Nuoren neitseen verta suoraan suonesta – ja neitseellä tarkoitan tietysti vessaharjaa, Isabellea kun ei voisi koskemattomaksi kutsua valehtelematta edes oma äitimuori.”
”Äiti ei tiedä käpypäistä”, Isabelle tiuskaisi tuikeasti, ”etkä sinäkään tietäisi, ellei armas velikultani lavertelisi jokaikistä juorua sun muuta parisuhdebisnestä iltapuhteella kimaltelevaan korvaasi.” Isabelle heilautti paksun palmikkonsa olan yli boaksi paidanselkämykselle. ”Sitä paitsi, olen onnellinen sinkku jo toissapäivästä, olkoonkin, että vain siksi, että se harppu loksautteli munalukkoja pitkin ilmavaihtokanavia, ja Meliorn jäi kankustaan kiinni ritilään.”
Alec nosti katseensa lattiasta, mulkaisi sisartaan epäuskoisena. ”Et kai sinä sen kanssa palannut yhteen?” Alec uteli. ”Mutta Jacehan sanoi, että se liimaletti on pahemman luokan kusipää.”
”Paraskin puhumaan”, Magnus mutisi, ei ollut kai vieläkään antanut anteeksi poikaystävänsä ex-ihastukselle ja tämän viehätysvoimalle, josta Alec Luojan kiitos oli saanut raastettua silmänsä irti vain langetakseen velhoon, joka vaihtoehtona oli – noh, homompi. Ehkä velho oli yhä mustasukkainen, kuinkas muutenkaan. Ja Clary tiesi tunteen, tunsi paremmin kuin hyvin. ”Taisi tosin kerrankin olla oikeassa – sillä ikivanhalla jousipyssypierulla suihkusi kusi korvista jo keskiajalla.”
”Sanoo kahdeksansataavuotias melkein-pedari, joka hegasi kyseisen hepun kanssa haaniskassa puoli vuosisataa takaperin”, Isabelle totesi hampaitaan kiristellen, kuulosti erehdyttävästi pulunkoipea kaluavalta Simonilta. Simonilla herahti vesi kielelle, hammas huuleen. ”Ei kovin uskottavaa.”
”Mitä sinä täällä toimitat?” Clary älähti tuijottaen Isabellea typertyneenä – mistä näitä pummeja oikein putkahteli? Kaappiin joutavassa kaksikossa plus pulubaalissa Clarylla oli kylliksi kestämistä, ei Clary Isabellea kaivannut kylpygeeleillään lutraamaan, saati sitten kokkaamaan lounasta pölykikkaroista ruokakomeron pojalla, ei todellakaan. Kokkina Isabelle voitti kirkkaasti jopa Luken, joka ei erottanut tomaattia tonnikalasta, tonnikalaa tinapurkista.
Isabelle irvisti Clarylle kädet puuskassa, kyräili vaivihkaa velhoa, joka oli keskeyttänyt hellät hetket kylppärin kaakeleilla. ”Pakkohan sitä jonkun on tuon rakastajapojan perään katsoa”, Isabelle ilmoitti, tykkäsi Alecia kylkeen keskisormellaan, ”etenkin, kun rakastettavana hilluu läheisyysriippuvainen diskopallo ja kannoilla kipitää se vanha rusina Instituutin keittiökaapista tongittu kaulin kättä pidempänä kourassaan.”
”Joko se kääpä värvää klaavilaisia komppaniaansa?” Magnus kysyi kiinnostuneena, kietaisi käsivartensa Alecin kaulaan, hipaisi huulillaan tämän kauluksen alta pilkottavaa ihoa, sateessa kihartuneita niskavilloja. ”Joko minun pikkuruinen rakastajani kiikkuu lahtauslistan kärjessä aivan Valentinen kannoilla?”
”Itseasiassa”, Isabelle sanoi huulet mutrussa, ”kyllä kiikkuu.” Isabelle nojautui vasten seinää, pudisti päätään huolestuneena. Ehkä Isabelle sittenkin välitti todella, ehkä Isabelle ei aikonutkaan nostaa nokkaan pystyyn ja kävellä veljensä ahdingon ohi. Ehkä Isabelle tahtoikin vain suojata selustan, ei lipoa Simonia paremman puutteessa. Ehkä Isabelle oli kuin olikin tullut veljensä takia. ”Äiti hihkuu riemusta, isän otsalla sambaa suoni. Inkvisiittori lietsoo velhovihaa, vaikkei juuri ketään todellisuudessa jaksakaan kiinnostaa.”
”Mutta”, Clary karaisi kurkkuaan, jota Simon tuijotteli nälkäisenä käytävän laidalta, ”ethän sinä tänne voi tunkea!” Clary tunsi jälleen pakottavaa tarvetta halkaista kallonsa käkikelloon. ”Talo ratkeaa liitoksistaan, samoin Luken pääkoppa – kyllä, kahdella rakastajalla on siinä näppinsä pelissä tai pikemminkin puntissa – retkivuoteeseen ei kolmatta pyörää mahdu ja Simonin vieressä sinähän et – ”
”Suu kiinni, kääpiö,” Isabelle mumisi silmät visusti piilossa otsatukan takana. ”Olen ulkona, ymmärrätkö? Vankikarkuri liinavaatekomerosta käsipelillä lakanaköyden varassa pitkin paloportaita – ei takaisin ole enää paluuta, ei ennen kuin se kurppa heittää veivinsä, mitä ei tapahdu välttämättä vuosikausiin,” Isabelle jatkoi hiljaa, ”Elleivät ne kaksi, joita joskus myös vanhemmikseni kutsuin, päätä rakastaa poikaansa kaikesta huolimatta, velhosta huolimatta, ja jumaloida jälleen tytärtään, joka kyllästyi viilaamaan kaltereita varpaankynnellään, soitteli lankapuhelimella kaukopuheluita herrashaltialle.”
”Enkä minä edes nuku”, Simon huomautti sormi sieraimessa, vaikeni tavoittaessaan Claryn silmät, joista loisti känkkäränkkä. Ymmärsi sentään yskän ensimmäisen asteen mulkaisulla, sulki suunsa, kunnes Clary kääntyi jälleen töllistelemään Isabellea. ”Ajattelinpahan vain muistuttaa, kukaan tässä talossa kun ei tunnu muistavan minun olevan tätänykyä yöeläjä,” Simon jatkoi.
”Minä ja Alec olemme sisäistäneet identiteettikriisisi, älä huoli”, Magnus lohdutti, taputteli Simonin selän sijasta Alecin takapuolta, joka törrötti tyrkyllä vasten velhon koipea. Olisi kaiketi taputellut joka tapauksessa, näkihän sen jo naamasta, virneestä velhon kasvoilla. Clary huokaisi – alkoi olla se aika illasta. ”Alec jopa kiskoo unissaan peiton korviinsa aina, kun hiiviskelet likeltä olohuoneen ovea pulupaimenessa – ei liiaksi paljasta pintaa viattoman vampyyrin hammaskartoille, fiksu poika tämä sydänkäpyseni.”
Clary kurtisti kulmiaan ja yritti olla hikeentymättä hiplailuun, jota velho harjoitti hänen näkökenttänsä rajamailla. Magnus ei osannut rajoittaa, kun taas Alec ei osannut esittää vaikeasti tavoiteltavaa, ei enää, kun oli päässyt yli velipojastaan, saanut tunteilleen vastakaikua, kumppanin, jonka kyljessä kiehnätä. Miksi Alec enää olisikaan tahtonut paeta, piiloutua, kadota kaappiin, Alechan oli hyväksytty, ei tosin tietyissä piireissä kirkkokämpän tuolla puolen. ”Ymmärrän kyllä, ettei ole muuta paikkaa, johon voisit mennä, mutta – ”
”Ei mitään muttia, sisko”, Isabelle tiuskaisi vihafalsetilla, josta jopa tämän äitimuori olisi ollut kateellinen, vaikka tytön äänestä paistoikin peitelty epätoivo. Vielä jonakin päivänä Isabellesta tulisi mammansa veroinen nalkuttaja, joka paimentaisi homoseitsosiaan vaanimaan kadunkulmassa käyskenteleviä velhosetiä ja antaisi tyhjin käsin palaaville poikasilleen huutia paistinpannulla. ”Siihen koppiinhan minä en takaisin palaa, en, vaikka vaihtoehtona olisi kaistale patjaa noiden kahden keskessä.” Isabelle nyökkäsi neitien suuntaan.
”Ikään kuin voisin edes ehdottaa jotain noin julmaa”, Clary värähti, pyyhki punaiset kiharat kasvoiltaan korvan taa. Jo Magnuksen pyjama sattoi aiheuttaa varomattomalle sivustakatsojalle yökausien unettomuutta, saati sitten Magnus vailla pyjamaa, sitä painajaisten määrää Clary ei tahtonut edes ajatella. ”Kukaan ei yksinkertaisesti voi olla niin kamala – oletko kuullut, kuinka Magnus kuorsaa?”
”Huomio: minä en kuorsaa”, Magnus huomautti nostaen naamansa Alecin niskasta nimensä kuullessaan. ”Enhän?” Magnus varmisti pojalta, jonka musta tukka sojotti jokaiseen ilmansuuntaan kuin Luken portinpieleen tuikattu tuuliviiri, naama sinersi velhon käsivarsien kuristusotteessa. Magnus laski kätensä Alecin lanteille, keinutti.
”E-et”, Alec vastasi epävarmasti, ”en minä ainakaan ole mitään kuullut – kai.”
Isabelle nyökkäsi totisena, pujotti kätensä hupparin kengurupussiin. ”Sen rusina-aivon hitleröinnille ei vedä vertoja edes mieskauneutemme kaanonkorina, usko pois,” Isabelle selitti, nypläsi hupparinhihaa. Olisihan Claryn pitänyt arvata, ettei Isabelle osannut pitää silmiään irti kunnon viihteestä vieraissa makkareissa, etenkään veljensä, jonka jokailtaiset rutiinit toivat varmasti mielenkiintoista vaihtelua Jacen keijuhempukoiden kikatukselle, olettaen tietysti, että tirkistelijän aivokapasiteetti kesti kaikenlaiset striptease-tempaukset tärykalvojen kunnosta puhumattakaan. ”Sitä kurppaa fundamentalistisempaa holokaustaajaa ei maa päällään kanna – pitäisi kaiketi tarttua steelenvarteen ja teurastaa se ennen kuin Maxista aivopestään jonkin sortin gestapo.”
Clary kurtisti kulmiaan, harkitsi päänsä puhki. Ei Isabellea voinut uloskaan heittää, ei Inkvisiittorin armoille kirkonräjän komeroon vedelle ja leivälle. Jace ei antaisi Clarylle ikinä anteeksi – sitä Clary ei kestäisi, mykkäkoulua nimittäin. ”Voisithan sinä nukkua vaikka sohvankulmalla – ”
Luke harppoi käytävään kainalossaan rimpuileva könsikäs, jonka nyrkit viuhuivat kohti Luken kaalia maaliinsa osumatta. ”Bongasin tämän kuistilta hiippailemasta – mikä lie murtovaras”, luke tuumasi, ravisteli saalistaan takinkauluksesta. Poika kirosi ääneen, nosti päätään, hupun alta valahtivat vaaleat kutrit, vihainen irvistys.
”Jace?” Isabelle kysyi huuli pöyreänä, ”mitä helvettiä sinä täällä teet?”
*
T: Sole
-
Eka! Tos alus oli liikaa kuvailua mun makuun, mut toi loppu jäi hyvään kohtaan! Haluaa lisää ja Jacea! :D Nähtävästi toteutuu, ellei porukka vaihdu ens luvus ;)
-
Jos mä lupaan kommentoida, niin kyllä mä myös kommentoin. Eri asia on koska :---D
Tykkäsin tästä uusimmasta ja myös aikaisemmastakin, kuvailua on riittävästi eikä aivot ole solmussa lauseiden kanssa. Kuvailu on vähentynyt tai minä olen dementoitunut, sillä tällä kertaa et kuvailllut pakun vuorausta tai kuralätäköitä sen erityisemmin, mutta kuvailua kyllä löytyy. Sanavalinnat ja lauseet ovat todella veikeitä, kuten koko teksti oikeastaan. Lukua oli todella mukavaa lukea, se toi piristystä tylsyyteeni ja iloa iltaani. Joskus kilometrilukusi olivat likipitäen tappavia, mutta tällä kertaa ei todellakaan ollut. Mieli lepäsi ja hymy oli huulilla, poikkeuksena lopun tultua. Koska olen jo todennut tämän olevan (hyvää) parodiaa, en kommentoi henkilöiden luonteita suuntaan tai toiseen (olen jo kommentoinut aikaisemmin).
Kirjoitusvirheistä sen verran, että niitä tosiaan vilisi siellä täällä, mutta ne eivät oikeasti häirinneet lukemista, minä vain olen tällainen pilkunnussija että oli pakko ottaa ne ylös. Mutta koska olen laiska, oletan että huomaat virheet itsekin. vaihteeksi en olekaan laiska ; D
mikä oli jo saavutus sinänsä luken purukalustin tuntien
Luke isolla ja purukalustOn
”Ja minun pästäänihän se turkiseläin ei purukalustoaan upota!”
Pästääni?
”Älä väitä, ettet osaa saapasta riiua ilman apua”
riiua -> riisua
”Etsitäänpä sinulle flanellia ylle, ettei tule räkä nenän ja otsasta kiuas.”
Sanaa räkä tai nenän pitäisi vamaan taivuttaa.
jole oli jo kahdet taaperrettu.
jolle
”Sanoo kahdeksansataavuotias melkein-pedari, joka hegasi kyseisen hepun kanssa haaniskassa puoli vuosisataa takaperin”
Haaniska? Tämä taitaa muuten olla jo toinen kerta kun simputan pedari-sanan käytöstä, mutta ei voi mitään. Eli, pedari on henkilö joka on kiinnostunut lapsista. Magnus on velho joka on kiinnostunut Alecista, joka on täysi-ikäinen tai ainakin melkein, eli ei enää ole lapsi. Sinänsä ymmärrän sanan käytön, sillä kaikesta huolimatta pedari on yleinen käsite puhekielessä, vaikka termin käyttö on vähän hakusessa. Mutta toisaalta, pilkunnussija on aina pilkunnussija.
EDIT// Hegasi?
pitäisi kaiketi tarttua steelenvarteen ja teurastaa se ennen kuin Maxista aivopestään jonkin sortin gestapo.
Mistä lähtien steelellä on voinut teurastaa? Gestapo on muuten järjestö, jännää että sellaiseksi voi aivopestä.
Kirjoitusvirheitä oli enemmänkin, mutta osa jäi kummittelemaan tekstiin, kaikkia en muistanut.
perä vasten perää rynkka jynks
Tämä oli ehdottomasti yksi suosikkilauseistani koko ficissä! Se on vaan niin mielikuvituksellinen ja jännä ettei siitä voinut olla pitämättä.
Körön körön kämppään, olohuoneen penkkiin, punaisella pakulla, luukussa velhoseurassa.
Tätä koskee sama kuin edellistäkin, vaikka se olikin edellisessä luvussa. Ihana.
”Poikaseni, sinusta on tullut uusavuton”, Magnus saarnasi suupielet korvissa, ilkikurinen hymy huulillaan. ”Ryhdistäydy – kaikkea minäkään en ehdi päältäsi kuoria, oma napa ensin, vaikkei minulla viimenäkemältä tainnut napaa ollakaan.”
Jotenkin tämä on todella Magnusmainen repliikki. Pidin 'poikaseni' sanan käytöstä, sillä se sopii Magnukselle kuin kimalle tukkaan. Sana sopii tälle, niin kuin yleensäkin vanhempien henkilöiden suuhun.
Jo Magnuksen pyjama sattoi aiheuttaa varomattomalle sivustakatsojalle yökausien unettomuutta, saati sitten Magnus vailla pyjamaa, sitä painajaisten määrää Clary ei tahtonut edes ajatella.
Vaikka Clary onkin toista mieltä, mä näen päiväunia tuosta :3
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jatkoa odottelen.
-
Vastailen. Uusi osa on jo työn alla, mutta katsotaan nyt, milloin saan sitä jälleen jatkettua, kun on tässä tulossa koeviikkoa ja muutakin bisnestä pukkaa.
Anturajalka93: Kiitos kommentista! Pahoittelut kuvailusta, se on paha tapa, ja minun juttu joka tapauksessa. Jacea lupailen, sillä porukkaa on pikkusen vaikea enää vaihtaa kun vihdoin sain koottua jokaisen Lukelle.
Tietysti jos tahdotte vaikkapa lukea Inkvisiittorista, voisin harkita yhtä ylimääräistä lukua...
Neithan, jumalaiseni: Kiitos kiitos kiitos! Kyllä muuten hymyilytti silloin, kun sä olit tämäm rustannut ja hymyilyttää vielä nytkin kun ehdin vihdoinkin vastailla! Tälläisten kommenttien takia kannattaa jaksaa, vaikka peruna kyttääkin olan takana ja silmissä pimenee/kuulen Kurtin kutsuhuudon Megavideosta.
Hihi, jätin pakun vuorauksen oman onnensa nojaan, koska koitin keskittyä kahteen pikku kultaseeni jotka möyrivät sillä vuorauksella. Mutta joo, hienoa, ettei tuntunut tappavalta. Myönnän, etten ole lukaissut tuota itse läpi kokonaan : D
Virheet sivuutan sillä, että huh huh oli paljon tekstiä. Mutta kiitti kun bongailit, koitan korjata. Typoja.
Älä jaksa siitä pedarista, se oli sitä paitsi 'melkein', ja vits muutenkin : ) Mutta tästähän me jo keskusteltiinkin.
Ja niitä päiväunia näen muuten minäkin!
Kiitos kulta : ))
-
Nonniin, sainpas kaikki 18 lukua luettua^^ Todella hyvää tekstiä, sain paljon loistavia naurukohtauksia (kiitos niistä!) ja Malec nyt on yksi parhaita parituksia ikinä<3 Kuvailu on erittäin rikasta ja vaihtelevaa, tykkään siitä erityisesti^^
No... en oikeen keksi mitään järkevää sanottavaa, paitsi että sait minusta uuden lukijan! Tätä jään seuraamaan mielenkiinnolla.
-
WAAAAAAHHH <3
Okei olen lukenut tätä joskus aiemminkin mutta en kommentoinut .__. jumalauta. IHAN LOISTAVAA♥ Tsihihi pitää noi kolme viimestä osaa lukea vielä uudestaan, vähän harpoin niitä ylitse kun oli kiire mutta siis silti.
AIVAN mahtavaa♥ awss sulin kaikille kohdille ja nauroin kuollakseni ja meinasin tukehtua kieleeni välillä. Jatkoa naur<3
JA HIPPIVAARI.
Rakastan hippivaaria! Loistavaa. Hahahah.
~ Zar
Kyllä, olen väsynyt 8"DD ja tulin juuri metsästä, mahtava kommentti naminami♥
-
Juu! Jacea! Ei kiitos mitään Inkvisiittori-lukua välissä! Ei malta oottaa!! (tulipas järkevä kommentti...)
-
Eririn: Kiitos kommentista! Kiva, että olet pitänyt kuvailusta. Ja kyllä, Malecia ihanampaa paritusta ei olekaan : )
Zarroc: Kiitos kommentista! Sait minun hymyilemään. on aina ihanaa kuulla onnistuneensa naurattamaan. Parodialinjalla jatketaan ->
Anturajalka93: Kiitos kommentista sinullekin. Jace on mukana kuviossa myös jatkossa.
Aaännää: Niin. Olen kirjoittanut tämän luvun joskus kuukausi takaperin. Tämä on ollut tähän mennessä suurin projektini ikinä, jota häpeän ja josta olen kuitenkin aina välillä salaa ylpeä. Lupaan Yökyläilyyn vielä kahdennenkymmenennen luvun. Kommentteja kaipaillen, Sole.
Yökyläilyä, osa19
Isabellen elämästä oli yllättäen tullut Inkvisiittorin takapuolesta reväisty reppureissu, ei toivoakaan paremmasta, ei hetkestä hiljaisesta vailla kaitsettavaa katrasta sekalaista sakkia, kahta vekkulia velikultaa, Alecia sekä Jacea, toisen läheisyysriippuvaista sylivelhoa, toisen punatukkaista siskotyttöä plus kyseisen siskotytön torahampaista parasta kaveria. Kyseisen vampyyriveikon kulmahampaita Isabelle jo olikin päässyt maistamaan useammin kuin kerran, vaikka Simon Clarya väittikin rakastavansa. Ei sillä, että Isabellea olisi jaksanut Simonin parisuhteeton tilanne sen kummemmin kiinnostaa, Isabellellahan oli ongelmia omastakin takaa, mitä tuli keskinäiseen kanssakäymiseen sisarusseurassa.
Vaan mistä Isabelle olisi voinut silloin aikanaan arvata, ettei Alec osaisikaan pitää näppejään irti Magnuksesta pyjamapöksyissä, nukkua peukku poskessa omassa sängyssään yläkerran puolella, neloskerroksessa? Mistä Isabelle olisi voinut silloin yömyöhällä keksiä isoveikkansa hiipsivän hipihiljaa velhonsa viereen heti Isabellen silmän välttäessä, siskotytön nukkuessa kauneusunia kurkkusiivut silmillä, kainalossaan kaksi kappalein pehmohaltioita, nalleja kun tuppasivat vain nössöt nussimaan. Ja sitä paitsi, enemmän Isabelle perusti haltiantapaisista, pienistä vanumassuisista Meliorneista, kuin teddykarhuista, eiväthän luppakorvat tienneet, kuinka riisua, riisuutua. Haltiat sen sijaan olivat käyneet pukeutumiskoodin pikakurssin pokatakseen Pandemoniumin keijunaiset parempaan talteen Hoviinsa, jossa piti jöötä kuningattareksikin kutsuttu kruunupää.
Ja Isabelle tottavie piti paljaasta pinnasta, ellei pinnan virkaa sitten sattunut toimittamaan Magnuksen paljas takapuoli, vaahterasiirapinvärinen vatsa, jota tätä nykyä oli lupa koskettaa vain pojista yhdellä ainoalla, Magnuksen rakastajalla, joka tämän poikaystävänkin virkaa silloin tällöin toimitti, piti Magnusta kädestä. Sillä Magnus oli iskenyt silmänsä siihen, jolla oli siniset silmät ja surullinen suu, kasvot, jotka hymyilivät vain silloin, kun Magnus nauroi, suukotti tämän poskea. Ja kuitenkaan Isabelle ei voinut ymmärtää, mitä Magnus Alecissa näki, kai mustan tukan takussa ja paikat farkunpolvissa. Puhumattakaan siitä, mihin Alec oli rakastunut velhossa, joka oli vain kaunis katsoa.
Magnus oli toisen oma, miehistä pitävän miehenpuolen, joka nukkui velhonsa vieressä peppu paljaana. Vaan silti Isabelle vältteli viuhahtelevaa Magnusta, velhoa puolipukeissa. Sillä siellä, missä pelehti Magnus vailla vaatteita, hiippaili myös mitä todennäköisimmin Alec, Isabellen velipoika, jonka olisi jo hyvää vauhtia ollut aika kasvaa aikuiseksi, vaikkei Magnuksesta koskaan aikamiestä tulisikaan. Ehkei Alec enää ollut se, joka totteli nimeä Lightwood, se, josta oli tehty metsästäjä, joka metsästi varjoja silloinkin, kun oli vielä valoisaa. Ehkä Alec oppisi, kuinka pelätä pimeää. Mutta Alec ei itkenyt, Alec hukkasi housunsa, punasteli Isabellen pudistellessa päätään, pyöritellessä silmiään kuin Jace konsanaan. Kaikella oli rajansa, myös homoilulla ihmissusisedän sohvalla.
Homoilusta puheenollen, eivät nuo kaksi osanneet olla toisiaan hiplaamatta silloinkaan, kun oli tosi kyseessä, Inkvisiittorilla herne nenässä, sisareensa suuntautuneella Jacella rakkaushuolia, Clarylla purkka punaisessa pehkossaan, mikä lie Magnuksen hubba bubba, Simonilla silmälasit hukassa, silmät sikkurassa, kuinkas muutenkaan, Lukella sen sijaan stressiä liikaa, kattonsa alla poppoo porukkaa, joka oli evakossa kukin kotoaan. Ah tuota elämän auvoa, ainakaan kahdella homopojalla ei ollut sen sen kummemin parisuhdepulmia. Sehän se vielä olisi evakosta puuttunut, että kaksikko olisi keksinyt tehdä pesäeron, erota ystävinä – et se ollut sinä, se olin minä.
Isabelle pudisti päätään, käänsi katseensa kahdesta rakastavaisesta, jotka kaulailivat Isabellen kainalossa kahdenistuttavalla sohvalla. Isabellehan ei antaisi velipoikansa velhostaan erota, tai toisinpäin, Isabelle oli nähnyt aivan liikaa aikaa ja vaivaa tuon parisuhteista pulmallisimman takia, sietänyt jopa Inkvisiittoria. Vaan eipä sillä, että Isabellen olisi tarvinnut tuosta rakkauspuolesta sen kummemmin huolissaan olla, Alec kun ei tuntunut näkevän kuin Magnuksen naaman, Magnus sen sijaan parin sinisiä silmiä Isabellen velipojan pärstässä. Magnus suuteli hymyn Alecin huulille yhä uudestaan, vaikka vampyyriveikkoa jo kaikesta päätellen alkoikin oksettaa. Simon ei ollut tottunut, kai tiennytkään, ketä Alec tapaili, ei ennen suukkoa, jonka kaksikko oli kerran vaihtanut kadunkulmassa. Mutta Alec ei välittänyt Simonin irveestä, viitsinyt edes vilkaista Jacea, joka katseli Clarya, luuli, ettei katseista huomioinut kumpikaan pikkusiskoista. Alec kekotti takapuoli käsinojalla, Magnus kietoi kätensä Alecin lanteille, veti syliinsä pojan, jota rakasti.
”Nuo tarvitsevat yövalvojan, sanokaa minun sanoneen”, mumisi Clary, joka mitä todennäköisimmin alkoi saada tarpeekseen kahdesta rakastavaisesta, joita oli saanut jo päiväkausia kaitsea hiki hatussa. Ei sillä, että Clary olisi ymmärtänyt hattujen päälle, ainoa lakintapainen, joka Isabelle oli koskaan Claryn takaraivolla nähnyt törröttävän, oli ollut hikipanta teurastusharjoituksissa. Vaan Isabelle ymmärsi Claryn kyllästyneen katselemaan kuhertelua aamusta iltaan, yliannostus Alecista ja Magnuksesta kun ei ollut kovinkaan epätavallinen vaiva, kärsiväthän siitä sentään Ikvisiittoriksikin kutsuttu kuivaluumu, sekä kaksi kunnollistakin kunnollisempaa vanhempaa, jolla valitettavasti vain ei enää ollut huollettavana kolmen lapsen katraasta kuin yksi ainoa, se liian alaikäinen karatakseen kotoa.
”Sinuna kokeilisin itkuhälytintä”, Jace ehdotti, haroi vaaleaa tukkansa, hipaisi Claryn kättä kuin puolivahingossa, kuitenkin tositarkoituksella. Kai Clarykin sen ymmärsi, tiesi Jacen pitävän tytöistä, jotka istuivat tämän kanssa samalla oksalla sukupuussa, heiluttelivat jalkojaan silloin, kun Jacekin heilutteli. Ehkä Clary tiesi Jace pitävän tytöistä, joilla oli punainen tukka, pituutta metri, korkeintaan puolitoista, pisamia poskilla, auringonpilkkuja. Ehkä Clary tiesi, ketä Jace rakasti, luuli rakastavansa. Sillä Clary katseli Jacen katsellessa, liimasi silmänsä selkään enekeliksi naamioituneen pahan pojan. ”Noiden petipuuhia et tahdo kuunnella, luota minuun, siskokulta.”
”Sinähän sen tiedät, herra kun oli poikkeuksetta korva kiinni seinässä silloin, kun Magnus kyläili Instituutilla yömyöhällä”, Isabelle sanoi hymy kasvoilleen hiipien. Isabelle ei tiennyt mitään parempaa, kuin isoveljiensä julkinen nöyryytys, oli sitten kyseessä Jace tai Alec. Maxkin kelpasi paremman puutteessa, vaikka vasta leikkikin junaradoilla, jätti pusulitat omaan arvoonsa. Isabelle rakasti ilmettä Magnuksen kasvoilla kertoillessaan tarinoita Alecista, joka oli istuskellut kaapinpohjalla tuntikausia kuin miehistä pitävä Dalai Lama, olkoonkin, ettei Isabelle ollut koskaan ollut aivan sataprosenttisen varma herra Laman seksuaalisesta suuntautumisesta. Alecista sen sijaan oli ollut koko pienen ikänsä, vaikkei Alec ollutkaan tahtonut faktoja itselleen myöntääkään. Isabelle oli tehnyt sen Alecin puolesta, Alec painanut kädet korvilleen, tavannut Magnuksen, velhosedän Brooklynin tuolta puolen. Ja se oli ollut menoa se.
Jace karahti punaiseksi, vastaanotti paheksuvan mulkaisun Simonin suunnalta. Vaan Isabelle tiesi Jacen pahoista tavoista, siitä, mitä Alec puuhasi velhonsa kanssa lukittujen ovien takana. Isabelle tiesi, ketä kukakin tapaili, kuka ketäkin vakoili. Isabelle tiesi, milloin Magnus kiipesi paloportaita neloskerrokseen, kampesi säihkysäärensä sisään Alecin ikkunasta, makasi Alecin sylissä, suuteli hyvönyönsuukkoja. Ja Isabelle tiesi, että silloin olivat pikkuveikat pelkkänä kosrvana, niin jace kuin Max, joka luuli Alecin tunnustavan rakkauttaan kai teddykarhuille, jotka Isabelle oli kyllästyttyään veljensä huoneeseen. ” – vain vain siksi, että tuo huone sattuu olemaan minun huoneeni senänaapurissa – ” Jace selitti, lysähti lähemmäs Claryn kylkeä.
”Ja seinäkö sinun käski leikkiä stetoskoopilla, kuunnella veljesi velhon sydänääniä?” Isabelle utelee, kallistaa päänsä kallelleen, työntää pikimustan palmikkonsa alle paidankauluksen. Isabellella oli liikaa tukkaa, tukka takussa, silloin tällöin silmillä. Isabelle harkitsi päivittäin käyttelevänsä keritsimiä, keittiösaksia joka toinen päivä, vilkuili Clarya syrjäsilmällä. Claryn kulmakarvat kipusivat tuolla puolen hiusrajaa, Simon naamavärkki sen sijaan vihersi hienoisesti. Mitä ilmeisimmin Simon ei ainakaan harrastaisi sen kummempia kuunnelmia showsta, jota rakastavaiset Claryn setäpolon sohvalla pitivät. Olkoonkin, että Isabelle oli varma siitä, että Magnus todella harrasti kaiken muun ohella myös kauneusunia.
”Minä en harrasta lääkärileikkejä”, Jace jupisi naama punaisena, mulkaisi Isabellea kulmat kurtussa, nakkeli niskojaan, vaaleaa tukkaansa, ”pois se minusta.”
”Ja sitä paitsi”, Magnus lisäsi, antoi Alecin vetää välillä henkeä, vaikka Isabellen velipoika mielummin kai olisi vain velhoaan vedellyt, huolimatta tukehtumiskuolemasta, riskeistä kuolla kieli kurkussa. Eikä kieli kurkussa ollut kovinkaan mukava kuolla, sen Isabelle saattoi omakohtaisesta kokemuksesta sanoa. Suusta-suuhun -hengitys kun ei tullut kuuloonkaan pusuttelutilanteessa. ”Tuo ei kuullut kuin korkeintaan Alecin kuorsaavan pää täynnä päiväunia. Tiedä siitä, mitä se vihjailee kuulleensa – valhetta kaikki tyynni, me olemme kilttejä poikia”, velho jatkoi päätään pudistellen, piti Alecia kädestä.
”Kilttejä kuin Inkvisiittori erästä nimeltämainitsematonta päävelhoa pepulle piiskatessaan kyseisen velhon hoitelematta jääneiden bisnesten johdosta”, Isabelle totesi, hymyili leveästi.
”Antoiko Inkvisiittori sinulle piiskaa?” Jace kysyi silmät pyöreinä, vaikka Claryn pää vispasi puolelta toiselle – et halua tietää, viestitti veljelleen punapää. ”Ei uskoisi sen jaksavan piiskaa pidellä kättä pidempä, saati sitten osaavan piiskata kunnolla,” Jace jatkoi, Clary kallisti päänsä vasten velipoikansa olkaa, puuskahti kädet puuskassa.
”Kyllä Magilla oli silloin takapuoli hellänä”, Alec sanoi,
”Sillä nyt on takapuoli hellänä ihan ilman Inkvisiittorin apuakin”, Jace korjasi, työnsi sormensa sisarensa punaiseen pehkoon, joka muistutti erehdyttävästi sähköiskussa kärähtänyttä hamppuköyttä. Joko Clary oli keksinyt kokeilla kauneussalongissaan hiustenkuivaajan sijasta leivänpaahdinta, tai Magnus oli hamstrannut tyttöpolon hiusharjat sun muut haravat nahkapöksyjensä pinkeisiin takataskuihin. Magnussa kun oli tuota kleptomaanin vikaa, velhon parempiin pöksyihin olivat tupanneet katoilemaan isabellen suihkugeelitkin, Isabellen velipojasta puhumattakaan.
”Huhupuheita, sanon minä”, Magnus mumisi, kiersi kätensä Alecin kaulalle. Magnuksen poskilla paloivat punaiset pallot, punaiset kuin rakkaudenpurema Alecin kaulalla, leuan alla kuin rusetti, punaisin siivin lentävä perhonen, kiimainen sellainen. Magnus painoi huulensa Alecin huulille, Alec huokaisi hiljaa, tarrasi Magnusta paljettipaidan kauluksesta. Eikä Isabelle enää yllättäen tahtonutkaan sanoa pahaa sanaa heistä kahdesta, olivathan he kaikesta huolimatta jotakin liian suloista, Alecin tuntien parisuhde täynnä mahdottomuuskomplekseja. Isabelle antoi Alecin olla, elää hetkessä tämän vihdoin saatua kiinni hetkensyrjästä, velhonsa kädestä. Haaroistakin, kuka ties, Isabelle ajatteli itsekseen irvistellen.
”Painuisivat takaisin kaappiinsa kaulailemaan”, Jace jupisi. Simon oli nyökätä hyväksyvästi, kunnes paikallisti toratoverin tuijotuksellaan Jacen käden Claryn vyötäisiltä. Simon ajatteli yhä Clarya, tyttöä, joka mielummin kiehnäsi veljensä kyljessä kuin tarjoili Simonilla maistiaisia kaulansa juuresta. Vaan Isabelle ollut Simonia rakastanut, kuten ei rakastanut myöskään Meliornia, ollut tahtonut rakastua. Isabelle tiesi, ettei olisi ollut heille koskaan se ainoa, Simonilla kun oli ollut plakkarissa pusu punapääseurassa, Meliornilla kuningattarensa, jolla valoisasta hovistaan huolimatta tuntui olleen vintti pimeänä jo vuosia, armeijallinen rakastajia.
”Eivät ne ainakaan eteisen kaappiin mahdu”, Clary sanoi syyttävästi, kyräili Simonia sivusilmällä, ”se pursuaa pulunraatoja.”
”Olisit kärränyt verta kaupasta”, Simon suutahti, lipaisi kumpaakin kulmahammastaan, haastoi riitaa.
Clary kimpaantui, hypähteli sohvalla nyrkit pystyssä. Oli kai yhä katkera ballerinasta, joka oli päässyt toimittamaan katakombin virkaa vastoin tallaajansa tahtoa. ”Olisit itse lähtenyt litkimään veresi parista pöperösi kastelemasta japanilaisesta!”
”Olisit hinkannut naamaani kunnon suojakerrointa,” Simon sanoi kulmahampaitaan kiristellen, ”olisi sääli kärähtää karrelle keskipäivän solariumin paahteessa.”
”Opettelisit kittaamaan suoraan suonesta, sillähän sinustakin päästäisiin, veripelle,” Jace tokaisi. ”Ellet sitten ole harkinnut hattuhyllyn sijasta majoittautua hamaksi ikuisuudeksi rikkalapion reunalle.”
”Uurna – tuo vampyyrien tilaihme”, Isabelle markkinoi Jacea mielistellen. Sillä jos Isabellen piti valita sisareensa rakastuneesta velipojasta, sekä vampyyrista, joka havitteli Jacen siskorakasta, ei päätös ollut nähnytkään vaikeaa. Pidä ystäväsi lähellä, viholliset vielä lähempänä, veljesi turvavälin etäisyydellä. Kiusata Isabelle sai Jacen tapauksessa, Alecin suuntaan ei sen sijaan edes vilkaista. Vaan ei Isabellen jokaisella veljellä ollut velhoa, sitä ainoaa, joka sai koskettaa, koskea.
”Paremman puutteessa kai kelpaa millainen kippo tahansa,” Magnus mumisi kasvot Alecin niskassa, työnsi kielensä Isabellen isoveikan korvakäytävään.
”Ellei sitten pölypussi”, Alec sanoi, istui Magnuksen sylissä jalat velhonsa vyötäisillä. Alec takertui Magnukseen kaksin käsin, piti kädestä miestä, joka ei koskaan olisi mitään heidän vanhempiensa silmissä. Alec ei välittänyt enää, tahtonut hävetä itseään, heitä. Isabellen velipoika oli saanut tarpeekseen kaikesta siitä salailusta, jota oli harrastanut vuosien varrella, ei jaksanut enää valehdella.
”Ja minuahan ei kukaan noin vain imuroi”, Simon totesi torahampaat törröttäen. Luuli kai poloinen tekevänsä purukalustollaan vaikutuksen olohuoneen yksilahkeisiin, olevansa varsinainen naistenmies, miestennielijä, kaulailihan sohvankulmalla kaksi sellaista, jotka jo tosin olivat löytäneet takapuolet, joita katsella. Ei Alecia ja Magnusta jaksanut Simonin pylly sen kummemmin kiinnostaa, olihan heillä toisensa, mitä he kolmanneksi pyöräksi petiin tunkevalla torahampaalla.
”Ei Luke edes omista imuria”, Clary huomautti, vilautti kieltään Simonille, verenimijälle, joka irvisti vastaukseksi. Vaan eipä sillä, että Simon olisi mitään valioverenimijää nahnytkään, Clary osannut näyttää kieltään kuten eksille tupattiin oikeaoppisesti näyttämään. Jos Simonia nyt Claryn eksäksi edes saattoi sanoa, vielä vähemmän Clarya kullaksi iilimatosen kainalossa. ”Kyllä sinun sen luulisi tietävän, vampyyri,” Clary lisäsi.
”Kyllä minä mielelläni lainaisin”, Magnus tokaisi, painoi Alecin vasten rintaansa kuin teddykarhun konsanaan, ”tuon vampyyrifrendit tosin taisivat pyromaaneilla sen kissani ohella poroksi toissa viikolla, mikäli oikein muistan.”
”Puhemies Miau -parka”, Alec mutisi, suikkasi suukon Magnuksen poskelle. Murheen murtama Magnus käänsi toisenkin poskensa, Alec pusutti Magnusta suupielelle huulet törröllään. Vaan Magnuksella oli muuta mielessä, sylissään poika, joka suudella hengiltä. Eikä Alec Magnusta suudelleessaan esitellyt surunvalitteluja. Pitivät kai hiljaista hetkeä, ajatteli Isabelle pää painuksissa, olkoonkin, että maiskuttivat aika lailla.
”Minä parka”, Jace jupisti päätään pudistellen, ”tuonkin naamaa joudun katselemaan päivät pääksytysten.” Jace viittoili keskisormellaan Simonia, Simon läiskäisi Jacelta turvan rullalle sohvatyynyllä, Isabelle huokaisi kyllästyneenä. Taas ne aloittivat tappelun punapäästä, Magnus syventyi sen sijaan nuolemaan Alecin naamaa, Alec Magnusta kuten yleensä.
”Hellittäkäähän hetkeksi”, Luke huikkasi olohuoneen ovelta, vältti vilkuilemasta Magnuksen sormia, jotka luikahtivat sisään Alecin paidankauluksesta, koskettivat pojan paljasta ihoa, juoksivat pitkin pikimustia viivoja, riimukuvioita, joista osan oli Isabelle omakätisesti kaivertanut Alecin herkkään hipiään. Vaan mitä kuviointiin tuli, oli Isabellen pakko Alecin puolustukseksi sanoa, ettei isoveikka ollut soittanut suutaan silloinkaan, kun steele oli sattunut lipsahtamaan Isabellen kourasta, polttanut palovammoja sinne, mistä vain Magnus ne oli saattanut löytää Alecin luikkiessa suihkuun herätyskellon soidessa. Magnuksella kun oli kuulemma tapana vohkia suihkuvuoro Alecin saippuoidessa tukkaansa silmät täynnä saippuakuplia.
”Tuo aloitti”, Simon selitti huuli mutrussa, suupielessä veritippa. Jyrsi sitten paremman puutteessa kai itseään, raukkaparka. Sääli sinänsä, etteivät vampyyrit harrastaneet märehtimistä, vaan kurkussa kiinni säällä kuin säällä. Ei vampyyreitä veri närästänyt, sitä vastoin uhria lähinnä. Ryystötoimenpide kun ei ollut sitä mukavimmasta päästä, veri sen valitettavasti sijaan kertakäyttöistä. Vampyyrit pitivät välipaloista, välipalat pinkoivat pakoon päät kainalossa vampyyrien ruokatuntien viimein koittaessa, keskiyön laskiessa, taivaan pudotessa kerran vuorokaudessa.
”Turpa kiinni iilimato, nyt keskustellaan henkeviä”, Jace tokaisi, ”puheenvuoro turpavärkkisi sijasta ihmissusisedällä.”
”Olin kyllä ajatellut pikemminkin patjapoliittista neuvottelua osapuolinaan minä, sekä parvi talostani kommuunin tuunanneita keskenkasvuisia – ”
”Minä olen aikuinen!” Magnus kiljaisi, ylivertaisen älykkäästi, aivan kuten tämän kahdeksansataavuotisen elämänkokemuksen karaisemalta aivokapasiteetilla saattoi odottaakin. Kyllä Isabellen isoveikan velholla järki päätä pakotti, sitä ei käynyt kieltäminen. Satunnaisesti tosin.
Luke huokaisi, rojahti vuosien varrella ruskettuneeseen nojatuoliin, oikaisi karvaiset koipensa. ” – mutta mikäli tämä väenpaljous on selitettävissä jonkinlaisilla uskonnollisilla vakaumuksilla – ”
”Minähän en mikään Jehova ole!” Simon sopotti, sormeili sepalustaan. ”Juutalainen, näetkö?”
Jace haukotteli suu apposen avoinna. ”Pidä housut jalassa, edes Magnus ei tahdo nähdä sinun peppuasi paljaana.”
”Oikeaan osuit, enkelipoju”, Magnus huokaisi, haaveili kai Simonin sijaan Alecin takapuolesta.
” – olisi minusta varsin mukavaa – ” Luke yritti parhaansa mukaan keräillä murskatun aukroriteettinsa murusia, tuloksetta.
”En usko Claryn edes pitävän itsensäpaljastajista, jos ymmärrät, mitä tarkoita”, Isabelle vinkkasi silmää Simonille, ”ihan vaan näin meidän kesken.”
Luke nosti kätensä kohti kattoa. ” – mikäli arvoisi pullamössösukupolvi suostuisi sellaiseen komprommissintapaiseen – ”
”Minä pidän siitä, kun Alec paljastaa itsensä”, Magnus tokaisi, Alec karahti punaiseksi, hautasi kasvonsa Magnuksen paljettipaitaan.
Jace irvisti ivallisesti. ”Minä taas en pidä siitä, kuinka te kaksi paljastutte – ”
Luke ponnahti pystyyn, polki jalkaansa. ”Ulos talostani joka homo kuin olisitte jo!”
*
-
Ihana luku!!! Jace ♥♥ aivan paras tässä luvussa!!!! Just jacemainen!!!!! :DDDD
Ja toi Luken vika kommentti :DDD *hajoaminen*
Ja sit toi Jacen ja Simonin hieno "tappelu" :DDDD
Jatkoa oottelen taas :DDD
-
Hei vain taas ~
Kiitoksia hauskasta luvusta - jälleen kerran - meinasin muutaman kerran tukehtua vesilasiini 8'DD
Luke ponnahti pystyyn, polki jalkaansa. ”Ulos talostani joka homo kuin olisitte jo!”
Kiitokset varsinkin tästä kohdasta, jatkoa odotellessa.
~ Zar
-
Anturajalka93: Kiva että pidit Jacesta. Luin taas uudelleen Lasikaupunkia (tällä kertaa vaihteeksi suomeksi) ja musta tuntuu, että alan pikkuhiljaa sittenkin pitää Jacesta edes jollain tavalla. Tässä ficissähän Jace on suurinpiirtein parodia itsestään, mutta hyvä että kelpaa : )
Zarroc: Tukehtua saa, se on ihan suositeltavaa, kunhan pystyt jatkamaan lukemista vielä senkin jälkeen ettei tältä ihan kaikki lukijat tuuperru : )
Kiitos kommentista!
-
*virnistää* kiva, että alat pitää Jacesta, musta se on ylivoimaisesti paras vain... ja se Lasikaupunki on iha hemmetin hyvä kirja! =DDD
-
Halleluja mä olen ottanut itteäni niskasta kiinni ja luin tän koko ficin uudestaan - ja olipa siinä homma tämän armottoman päänsäryn takia ja vielä noi sinun maailman oudoimmat sanat, jotka luulet kaikkien tietävän, mutta ainakaan tälläinen puli-aivo ei tajua niistä sanoista hönkäsen pölöystä tiedoksi vain! Mutta asiaan. Ficcis paranee joka luvussa ja ah. Miksi oikein lopetinkaan tämän lukemisen? Niin, oikeesti mä rakastan Jacea jota olet paljonpaljonpaljon enemmän alkanut pistämään lukuihin ja olen uber ilone siitä. Paitsi haluan jotain Claryn ja Jacen välillä tapahtuvan. :'( :-* Jotain romanttista siis, itken muuten verta. Mutta loistavaa Somly! (typerä lempinimi anteeksi)
-
Anturajalka93, Lasikaupunki on hyvä kirja! Tai no, Malec ainakin on oikein onnistunutta : )
Lijsbeth: Voi, ihanaa kuulla, että joku on jaksanut lukea tämän ficin kokonaan! Mä en ole itse pystynyt siihen koskaan. Kiva, että pidit. Nyt hymyilyttää : )
Katsotaan jos saataisiin tähän vähän Clacea.