Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Midnight-Sun - 08.03.2010 18:09:54
-
/:Twilight, K-11, Draama, Fluff, H/C, Mystery, Romance
- Nimi: Ti amo - Minä rakastan sinua
- Kirjoittaja: Midnight-Sun
- Betaaja: hannm
- Fandom: Twilight
- Ikäraja: K-11
- Tyylilaji/Genre: Draama, mahdollinen Fluff, H/C, Mystery, Romance
- Paritus/Henkilöt: Norm.
- Disclaimer: Suurin osa hahmoista kuulu Stephenie Meyerille ja itse juoni on oma keksimäni.
- Summary: Bella saa tietää jotain sellaista, joka muuttaa hänen elämänsä.
/Angelina lisäsi ikärajan otsikkoon.
(http://www.searchfreefonts.com/service/imaging.ashx?txt=Ti+Amo&em=48&tid=8237)
Aluksi
Bella's PoV.
Räpyttelin unisena silmiäni, koska esilääkkeen vaikutus tuntui jo selvästi. Oikeaan kättäni jomotti hiukan tippaletkun takia kun taas toista kättäni piteli Edward. Näin, että häntä pelotti,vaikka hän yritti esittää urheaa vuokseni. Minuakin pelotti, mutta ei itseni takia. Minua pelotti, että mitäs jos kaikki ei suju hyvin – mitä hän tekee? Ajatus että Edwardia ei ole, teki kamalan kipeää. Hän ei saisi kuolla, tapahtuipa minulle mitä tahansa. Kävi miten kävi, tahdoin hänen elävän – tavallaan. Kuin ajatukseni arvaten, hän puristi hellästi kättäni ja vannoi samettisella äänellään että olin turvassa. Tiesinhän minä sen, mutta en voinut olla ajattelematta sitä pientä epäonnistumisen prosenttia. Minun tuurillani kaikki oli mahdollista, kuten aiemmin se oli tullut todistetuksi.
’’Minä rakastan sinua’’, kuiskasin ääni säröillen. Kyyneleet tahtoivat vapaiksi, mutta varoin ettei niin kävisi.
’’Ja minä sinua. Ikuisesti’’, hän sanoi vahvistaen sanojaan. Jo nyt nyyhkyttävä Esme puhkesi vielä voimakkaampaan ulinaan kun hoitaja saapui.
Edward suuteli minua – ehkä viimeisen kerran, samalla tavalla kuin silloin kun olimme Alicen ja Jasperin kanssa paenneet Jamesia. Suudelma oli viipyvä, täynnä himoa, rakkautta ja suurta varovaisuutta. (Edward pelkäsi satuttavansa heikkoa ruumistani) Se oli mahdollisesti, viimeinen suudelmani.
(A/N: Olen todella kiitollinen teille - jotka jaksoitte lukea tämän. Jatkoa tulee - kiitos teidän. :)
-
Minun mielenkiintoni ainakin heräsi vaikkei tuosta alusta tajunnut mistä on kyse.
Ja Edward varmaankin on vampyyri? :)
Minua pelotti, että mitäs jos kaikki ei suju hyvin
Muutama muukin pilkkuvirhe löytyi tekstistä. :) Muita virheitä en tainnutkaan huomata. ;)
Ja jos ei muita betoja löydy niin minä voin auttaa. Just noissa pilkkuvirheissä ja kirjoitusvirheissä. ;)
Laita yksityisviestiä jos kiinnostaa.
Mutta minun puolestani voit laittaa jatkoa tähän. Mä jään ainakin seuraileen. ;)
ninnni
-
Herätti mielenkiintoni :'D
Muutaman pilkkuvirhee bongasin ja sitten tämän:
Minun tuurillani kaikki oli mahdollista, kuten aiemmin se on tullut todistetuksi.
Minun tuurillani kaikki oli mahdollista, kuten aiemmin se oli tullut todistetuksi.
Tuossa pitäisi olla oli, menneessä aikamuodossa. Tai sitten tuon toisen pitäisi olla on. Minusta kuulostaa järkevämmältä, että samaa aikamuotoa käytetään koko luvussa. Selitän.com.
Joo, tykkäsin ja toivoisin jatkoa (: Tuota ei hirveästi vielä tajunnut, mikä oli kyseessä, mutta odotan :'D
-
NiNNNi : Hahaa. Se tavallaan onkin siinä tarkoituksena, mutta kunhan saan lukuja lisättyä niin eiköhän se selviä.
On mukavaa saada ensimmäinen lukija mukaan. Olen pahoillani virheistä. :) Edward on vampyyri.
ewii_ : Kiitän suuresti. Olen pahoillani virheistä ja on ihanaa saada lisää lukijoita. :)
-
minun mielenkiinto heräs kun huomasin ton otsikon. awws rakastan italian kieltä :)
Näin että häntä pelotti, vaikka vuokseni hän yritti esittää urheaa.
parempi sanajärj. olisi "Näin, että häntä pelotti,vaikka hän yritti esittää urheaa vuokseni".
Ajatus että Edwardia ei ole, teki kamalan kipeää.
että sanan eteen tulee pilkku..
Tuossa alussa oli ainakin monta katkonaista lausetta peräkkäin..voisit käyttää enämmän sanoja joiden eteen tulee pilkku- teksti ei vaikuttaisi niin tönköltä :)
hei ja minäkin sitten ilmoittaudun betaehdokkaaksi kun mulla ei ole nytten mitään betattavaa tarinaa kesken :) tykkään korjailla varsinkin pilkku & pistevirheitä. laitapa yksäriä jos kiinnostaa :)
jatkoa vain
-
Kaikki virheet jotka minä huomasin on jo sanottu :) mutta innolla odottelen jatkoa :D
-
Oikeaan kättäni jomotti hiukan tippaletkun takia kun taas toista kättäni piteli Edward.
kun-sanan eteen pilkku.. (:
hän puristi hellästi kättäni ja vannoi samettisella äänellään että olin turvassa
että-sanan eteen pilkku.. (:
betaksi voi kanssa ilmoittautua.. :)
ehdottomasti jatka! ;)
lukija ilmoittautuu, näin etukäteen :D
-
Olipa.. jännä!
Odotan innolla jatkoa, mulla ei oo hajuakaan mitä tulee tapahtumaan..
Se jotenkin ärsyttää ;D
Koska yleensä prologista edes jonkinlaisen käsityksen tulevasta.
Mutta tässä tapuksessa ei mitään!
Tämä ei siis ole huono asia, mutta se saa muut hulluks jos sitä
JATKOO ei tuu pian!!
♥:llä, erittäin kärsivällinen (KÄRSIMÄTÖN) Candy
-
Sydämmellinen kiitos kaikille ketkä ovat kommentoineet että jaksaneet lukea prologin.
Tavallaan, se on tarkoitukseni tehdä tuosta heti alkuun kiinostava ja on hyvä että jotkut innostuivat.
Olen todella pahoilla virheistä mutta onnekseni sain betaajan (hannm, kiitos!), joten uskon että ne katoavan sen sileän tien.
WHIT LOVE, Mid
ps. jatkoa tulee pian, lupaan sen. ;)
-
Tää jäi herättämään mielenkiintoa. Jännittää, mikä ajaa ne tollaiseen tilanteeseen. Toivottavasti kuitenkin kaikki selviää ja näin, mutta sähän sen päätät.
Joitain kirjoitusvirheitä löytyi, mutta ei sen kummempaa. :)
Ja totta kai sä jatkat tätä, kun meitä on kuitenkin niin monta täällä jatkoa odottamassa!
-
A/N: Tässä siis ensimmäinen lukuni. Olen todella pahoillani kun se on noin lyhyt mutta lupaan, kautta henkeni että seuraavista tulee pitempiä. Ja vielä kerran sydämmellinen kiitos kaikille kommentoijille! :D Erityiskiitos for hannm !
Ensimmäinen luku
Bella's PoV.
U-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a. Sen sanomiseen kului kokonaiset neljä sekuntia.
Edward oli juuri ajanut hopean värisen Volvonsa katokseen, kun Alicen mustahiuksinen pää kurkisti nurkan takaa. Hän hymyili ilkikurisesti ja syöksyi kikattaen luokseni samalla kiljuen ”hyökkäykseen”. Tosin hänen äänensä ei kuulostanut karskin, arpinaamaisen sotapäällikön ääneltä, vaan se muistutti pikemminkin tuulikellojen helinää.
Joka tapauksessa minä, Isabella Marie Swan, istuin Alicen kanariankeltaisessa Porschessa miettien elämän syvällisiä kysymyksiä kuten: kuinka karata vampyyrin kynsistä? Mahdotonta, kuului vastaus. Toisaalta, ainahan voi yrittää…
Tuijottelin ankeana eteeni avautuvaa maisemaa. Kaikkialla oli vihreää – ehkä liiaksikin, ja huomioin myös kirjavan valikoiman erilaisia kukkia. Ne olivat kauniita, mutta jos olisin kertonut mielipiteeni Edwardin seurassa, hän olisi myöntänyt ja lisännyt ’’Olet kauniimpi kuin mikään kukka jota maa päällään kantaa’’. Pah. Höh. Niinpä niin.
En ollut vieläkään tottunut siihen, että Edward imarteli minua niin. Piti minua kauniimpana ja tärkeämpänä kuin mikään muu maailmassa. Minäkin rakastin häntä, ja aioin uhrata henkeni ja sieluni hänen vuokseen, sillä tahdoin viettää ikuisuuden hänen vierellään ja minun täytyy olla tarpeeksi arvokas siihen. Mutta toisaalta hintana on yksi sielu. Minun sieluni, jota Edward ei halua uhrata, vaikka itselleni se ei enää merkitse paljoakaan. Kun taas hänen sielunsa, elämänsä ja koko olemassa olonsa on minulle mittaamattoman arvokas. Siksi tajuan hänen näkökantansa. Kyllä Charlie ja Renéekin ovat minulle tärkeitä, enkä tahdo menettä heitä. En siltikään voi pitää heistä kiinni ikuisesti. He haluavat varmasti pitkän ja hyvän ihmiselämän, ja sen loputtua heillä on aina paikka sydämessäni.
Havahduin ajatuksistani, kun Alice hihitteli ja hyppi innoissaan penkillään. Silmäilin kauhistuneena suurta ostoskeskusta, jonne me ilmeisesti menisimme. Se oli niin suuri… miten minä ikinä selviäisin tuolta hengissä?
Alice ajoi autonsa VIP-parkkiin (oliko hänellä sellainenkin!?) ja käveli nopeasti ovelleni, avasi sen, vetäisi minut ulos, ja sen jälkeen syöksyimme hain kitaan- Alicen mielestä vaaleanpunaiseen pilvipalatsiin – josta ei olisi paluuta ainakaan vuorokauteen…luulisin.
-
Kyllä Charlie ja Reneékin ovat minulle tärkeitä, enkä tahdo menettää heitä, mutta en siltikään voi pitää heistä kiinni ikuisuutta.
Kirjoitetaan Renée :) Ja tuon lauseen voisi muutenkin pätkäsitä näin; Kyllä Charlie ja Renéekin ovat minulle tärkeitä, enkä tahdo menettä heitä. En siltikään voi pitää heistä kiinni ikuisesti.
Muuten oli ihan OK kielioppi. Muista vain oikolukea huolella ja välttää lauseita, joissa on kaksi sivulausetta, tähän tapaan. Ne on kovin vaikealukuisia (joillekkin pilkunrakastajille, kuten minä).
Jatkoa toivon.
-
Oijjoi, miten ihana ficci ♥
Eka luku tosiaan oli lyhyt, mutta jotenkin
se ei häirinnyt mua yhtään :)
Vaikuttaa mielenkiintoiselta.. Toivottavasti jatkoa
on pian tulossa ;)
Virheellinen, ihana toi "pilkunrakastaja" -juttu!
Naureskelin sille täällä itekseni :)
-Candy
-
Virheellinen : Kiitos ehdotuksesta, korjasin sen lauseen. :)
CandyApple : Olen todella helpottunut että liian lyhyt luku ei haitannut sillä itse ainakin kieriskelin täällä tunnon tuskissa. :) On todella mukavaa että pidät tarinasta. ;D
Ps. Ja kiitos teille jälleen kommenteista, koska ne piristävät minua suuresti ja antavat voimaa ja uskoa jatkaa tätä.
-
Hyvä luku oli, vaikka aika lyhyt (:
Virheitä en paljoa bongannut. Toisinsanoen en ainuttakaan :D
Vähän sekava, tai siis olen häh? Siis, vasta Edward antoi viimeisen suudelman ja nyt he ovat ostoskeskuksessa? Toisaalta, voi johtua siitä, että olen ihan sekaisin täällä (kuume) :D
Mutta muuten hyvä oli ja jatkoa pyytelen.
-
A/N: Olen pahoillani että luvun ilmestyminen kesti mutta tididiididii ~ tässä se on!
Toinen luku
Bella's PoV.
’’Bella! Bella, katso miten ihanat kengät! Ja oi! Tuo mekko minun on saatava!’’, Alice kiljahteli innoissaan Port Angelesissa, kuin lapsi karkkikaupassa. Olimme – tarkoitan Alice oli shoppailut jo ikuisuuden. Olimme juoksennelleet kaupasta toiseen, joissa hän tuhlasi enemmän rahaa kuin Charlie sai vuodessa palkkaa. Se oli tavallaan aika surullista, sillä heidän ei oikeastaan tarvinnut tehdä muuta, kuin pyytää Alicea katsomaan arpojen numerot ja pam – he saivat taas kamalan paljon rahaa. Mutta itse en tarvinnut rahaa niinkään. Kunhan saimme Charlien kanssa ruokaa ja laskut maksetuksi.
’’Alice kiltti! Olet ostanut jo kamalan paljon vaatteita…’’, sanoin ja vilkaisin vieressäni nököttävää ostoskassi kasaa, joka näytti jo pieneltä vuorelta. ’’Emmekö voisi lähteä jo kotiin?’’
’’Mutta Bella, olemme shoppaileet vasta viisi tuntia! Ja… ‘’, Alicen keskeytti pikkuruinen mummeli, joka veti Alicen kädessä olevaa mekkoa itselleen. Alice murisi, ja kiskoi mekkoa takaisin. Mummeli puhisten kiskoi taas vuorostaan sitä. Ja sitten Alice. Ja Mummeli. Alice. Mummeli.
Näkymä oli todella huvittava. Kikattelin itsekseni: olisihan Alice voinut antaa mekon, mutta kun hän halusi jotain, hän ei luovuttanut, ennen kuin oli saanut tahtomansa. Sellainen Alice Cullen oli – pieni hirviö keiju, jota kaikesta huolimatta rakastin todella paljon.
Hätkähdin, kun mummeli pamautti ystävääni laukullaan, ja kipitti tyytyväisenä kassalle. Alice heitti vihaisena ballerinansa häntä päin ja sitten hän kiskoi minut mukanaan ulos kaupasta ennen kuin kukaan lähti perään. Ja koska hän heitti kenkänsä pois, hän osti kolme paria lisää hänen ”arvolleen” sopivasta liikkeestä.
Mutisin paheksuvasti Alicen tavoille. Joistain vaatteista hän todella piti ja siksi käytti niitä useasti, mutta suurimman osan hän vain osti, käytti pari päivää ja heitti pois. Tuhlari. Lisäksi hän osteli aivan liika lahjoja minulle. En halunnut, että kukaan tuhlaisi rahojansa minuun, mutta toisaalta vaikka kuinka intin sitä heille, minua ei kuunneltu. Senhän näkee kuka tahansa. Voimakas vampyyri ja heikko ihminen, ei sanavaltaa. Kaikki sanomani ikään kuin meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta minähän voisin tällä kertaa antaa Alicelle lahjan…kasvoilleni nousi ilkeä virne.
Alice pysähtyi hetkeksi ja pyörähti ympäri niin, että minä melkein törmäsin häneen. Hän loi minuun maailman suloisimman ja samalla surullisimman koiranpentu ilmeen, ja sanoi: ’’Sinä suunnittelet postittavasi minut pienessä laatikossa Pohjoisnavalle’’, hän nyyhkäisi, ja jatkoi entistä synkempänä ’’Etkä laita mukaani edes Chanelin korkokenkiä’’.
Katselin hänen surkeita kasvojaan ihmetellen, ja kaikki katsoivat minuun, koska taivuin kaksinkerroin ja nauroin kovaan ääneen.
’’A-anteeksi Alice’’, sanoin kikatteluni välistä ’’mu-mutta i-ilmeesi oli niin huvittava. Luuletko, e-että minä oikeasti lähettäisin sinut Pohjoisnavalle? Pingviinien seuraksi vai?’’
Alice tuhahti minulle jotain mitäänsanomatonta ja koputteli kärsimättömänä jalkaansa marmorilattiaan. Hän mulkoili minua pahasti… aivan kuin olisin tehnyt jotain, mistä kuuluisi antaa kuoleman rangaistus.
’’Ja kaiken lisäksi: ne raukathan vain säikähtäisivät verenytimiään myöten!’’, hihittelin huvittuneena mielessäni kuva pingviineistä jotka pakenivat Alicea, joka oli juuri huomannut, missä kunnossa hänen hiuksensa olivat. Toisaalta, voisinhan pukea Alicekin pingviiniksi! Mistähän löytäisin pingviinin asun?
Alice pyöräytti kauniita topaasin värisiä silmiään ja murisi: ’’Ja näin minua kiitetään tässä perheessä. Vaikka olen niin paljon tehnyt ja antanut! On siinäkin sivistynyt kansakunta… ja sinä, Bella! Sinulle en enää osta täältä yhtään mitään!’’
Sen sanottuaan vihainen vampyyri asteli Espanjalaiseen kahvilaan tiuskien samalla pingviini kirurgeista ja jätti minut sinne kasseineen. Oikeastaan se oli helpottavaa, sillä jalkani olivat aivan puutuneet kaikesta siitä kävelemisestä. Edward saisi luvan nirhata Alicen, koska hän kiusasi minua näin. Toisaalta minun pitäisi nirhata Edward, koska hän suostui Alicen pyyntöön. Syynä hän oli käyttänyt ’’tyttöjen aikaa’’.
Takauma
Istuin Alicen Porschessa hiukan sen jälkeen kun olimme ylittäneet Forksin rajan. Soitin Edwardille:
’’Edward, ole kiltti ja pelasta minut. Etkö halua olla kanssani enää?’’, anelin häneltä yrittäen kuulostaa mahdollisimman siirappiselta. Kuulin kuinka hän nielaisi, mutta sanoi itsepintaisesti: ’’Rakas, tietenkin haluaisin olla kanssasi, mutta sinun täytyy muistaa olla myös Alicen kanssa, eikö? Hän oli repiä minut riekaleiksi, koska meinasin kieltäytyä. Lupaan korvata tämän sinulle’’.
’’Korkojen kera. Pyydystä minulle puuma’’, mutisin ärsyyntyneenä. Sammutin puhelimen, ja viskasin sen hansikaslokeroon hieman liian kovakouraisesti.
Takauma päättyy
Yhtäkkiä joku koputti selkääni. Ajatukseni keskeytyivät, ja hätkähdin samalla kääntäen kasvoni ylleni kumartuneelle miehelle. Hänellä oli lyhyet ruskeat rennosti sojottavat hiukset ja siniset silmät. Miksi hän oli häirinnyt juuri minua kaikista niistä asiakkaista joita täällä oli? Kiitos onneni.
’’Olen pahoillani, että häiritsen, mutta voisitteko kertoa minulle suunnan Port Angelesin lentokentälle?’’, hän kysyi iloisesti virnistäen – vitivalkoiset hampaat välkkyen.
’’En oikeastaan asu täällä, mutta yritän auttaa parhaani mukaan. Kuinka tarkat ohjeet tarvitsette?’’, kysyin hiukan hämilläni ja oudoksuen tätä muukalaista.
’’Menisimmekö ulos, niin voisitte näyttää ainakin suunnan minne minun pitää lähteä’’, hän ehdotti kohteliaasti.
’’Totta kai, totta kai’’, sanoin Jaken tyyliin. Pyysin lähinnä olevaa vanhusta katsomaan, ettei Alicen ostoskasa katoaisi. Eihän se toki minua haittaisi, mutta Alicea kyllä. Ja paljon.
Kävelin tuon salaperäisen miehen perässä ostoskeskuksesta ulos. Se oli sinänsä aika vaarallista, sillä en tiennyt hänestä mitään. Nyt olisin kovasti kaivannut Edwardin seuraa. Renée oli minulle pienestä pitäen varoittanut tällaisista miehistä, ja tässä sitä ollaan. Huokaisin liian syvään, ja saman tien mies avasi suunsa:
"Olen pahoillani, että vaivaan teitä neiti", hän sanoi surkeana karmivan lempeällä äänellä.
"Ei se minua haittaa, on ilo olla jonkun avuksi", en keksinyt muuta vastattavaa, joten tyydyin ensimmäiseen ajatukseeni. Oikeasti minulla oli hyvin turvaton tunne, enkä olisi yhtään halunnut olla miehen ”tien näyttäjä” uhri.
"Hyvä että ei", mies vastasi hymy suin.
Pääsimme vihdoin ulos isosta ostoskeskuksesta, välillä harhaillen, mutta päästiinpä pois joka tapauksessa ja siitä olin iloinen. Piti vain näyttää miehelle lentokentälle menevä tie ja sitten menisin etsimään Alicea.
"Tuosta kulmasta vasemmalle, sitten kuljette eteenpäin ja käännytte oikealle. Luulisin että sitä tietä pääsee lentokentälle", neuvoin, ja pengoin samalla hätääntyneenä muistiani, että pystyisin neuvomaan tarkkaan, miten lentokentälle pääsisi. Mutisin perään muutaman neuvon ja olin kääntymässä jo takaisin päin, kun mies tarttui kädestäni ja vetäisi minut takaisin lähelleen.
"Olen todella kiitollinen neiti, ei Bella. Toivottavasti näemme pian uudestaan", makeat sanat kuiskasivat korvaani, mutta kesti muutama sekunti, että tajusin ne. Jotenkin miehen äskeiset sanat inhottivat minua JA miten se tiesi minun nimeni! Hän piteli yhä kädestäni kiinni ja odotteli varmaan vastausta.
Käännyin hänen puoleen kysyäkseni, miten hän tiesi nimeni, mutta siinä samassa näin tutun keltaisen Porschen, joka ajoi todella oudosti. Se oli Alicen! Hän varmasti oli tullut etsimään minua.
Kiljaisin korvia huumaavasti, kun Alice oli ajaa päin, tai oikeastaan törmätä, läheiseen tankkaus-asemaan. Tätä asiaa kruunasi vielä se, että Alicen auto kaartui uhkaavasti kahden pienen lapsen suuntaan, jotka eivät kauhistukseltaan pystyneet liikahtamaan siitä paikasta.
Viimeisimpänä muistiini jäi oudon miehen tyytyväinen hymy... mutta miksi?
-
Lisäälisäälisää! :D
Ei virheitä.. Tai ainakaan minun epätarkat
silmäni eivät semmoisia huomannet :)
Mutta mie jään odottelemaan jatkoa, ja mietiskelemään,
että kuka se outo mies oli.. ??
Alice on kyllä ihan paras ;D
-Candy
-
tää on tosi mielenkiintonen, odoan innolla jatkoa :D
toivottavasti saat pian väsättyä uuden luvun, jäi häiritsemään kun miehen henkilöllisyys jäi mysteeriksi ???
virheitä en edes jaksanut etsiä, ei niitä liiemmin tainnu ollakkaan ::) ;)
-
Virheitä en tainnut bongailla ja sillei.. :D
Kukahan se mies oli..? Hmmp, jatkollahan se selviää :D
Joten jatkoa pyydän! ;)
-
hei nyt päätin kommentoida tätä!
kuten jo yksärissä sanoin, niin tämä on todella paljon pidempi kuin edellinen luku (Y) hyvähyvä! abloodit Midnight-Sunille!
jooja tämä oli mielenkiintoinen kappale.. :)
lopetan ennen kuin alan taas hokemaan sitä samaa shittiä
-heipodei ja uutta lukua uunista ulos -
-
KIITOS KAIKILLE KOMMENTOIJILLE ja niille jotka lukevat tätä tarinaa. :D
Olette aivan ihania, ilman teitä en jaksaisi jatkaa. :-*
Toivon todella että pidätte, eihän kirjoitus asu ole mitenkään tönkkö? Toivon ettei...
Asiasta toiseen, jatkoa on tulossa aivan pian joten malttakaa vielä hetkinen. Lähetin sen juuri betattavaksi. :)
Love, Mid
-
OI! En 0lekkaan huomannut, että tänne on tullut jatkoa.
Tosi hyvä oli ja virheet olivat hävinneet kokonaan! (:
Toivottavasti Edward pelastaa Bellan, missä pulassa se nyt onkaan. Ja kuka ihme tuo mies on?! ;o
Teksti oli siis paljon parempaa ja tykkäsin <3 :)
Jatkoa toivoisin!
-
Voi ihanananananana!!!
Jatkoa pliis? :-*
-
Tää on IHAN LOISTAVA! Kirjotat ihan loistavasti, muuta en voi sanoa.
Jatkoa pian! ;D<3
-
Kolmas luku.
Alice’s PoV.
Jokaisen soluni, jokaisen aistini ja joka ikisen elintoimintoni olin suunnannut kohti Bellaa. Hänen verensä tuoksui ihanalta, todella huumaavalta ja hiuksien mansikkainen tuoksu oli kuin sokeria sen päälle. Hänen sydämensä löi tiheästi – kuulosti ihan kuin se hyppäisi kohta pois, ellen tietäisi, että se on mahdotonta.
Bella oli vaarassa ja siksi ajoin pitkin moottori tietä niin nopeasti kuin liikenne antoi. En tietenkään välittänyt rajoitteista tai säädöksistä, enhän ollut koskaan välittänyt, mutta yritin olla törmäämättä kehenkään sivulliseen, viattomaan ihmishenkeen.
Väistelin autoja parhaani mukaan sekä yritin pysyä rauhallisena, vaikka aivoni huusivat Bellan nimeä. Aistini ja näkyni varoittivat minua tuosta miehestä, ja siksi minä kiirehdin. Painoin lisää kaasua ja yllättäen, aivan arvaamatta, näin näyn.
Seisoin valoisassa sairaala huoneessa yksin – lukuun ottamatta Bellaa joka makasi sängyllä. Häneen oli kytketty monia letkuja ja moottoreita. Bella oli hieman kalpea, oliko hän ollut täällä kauankin? Hän hyräili ja lauloi hiljaa itsekseen samalla kun katsoi leijailevia lumihiutaleita jotka leijuivat kohti maata.
’’Muistan kaikki sinulta saamani tunteet ja tuntemukset.
Johonkin sydämeni kolkkaan sattuu jatkuvasti,
mutta kun ajattelen sinua, rinnassani tuntuu lämpimältä.
Juuri nyt en saa itkeä, joten toivon:
Harhailevan tuulen, peilikirkkaan veden ja öisten kirsikan kukkien toruvan kuiskaten minua,
jotta en voisi olla hetkeäkään hymyilemättä’’, Bella henkäisi ja katsoi kädessään olevaa rannekorua, joka oli punottu kauniista langoista. Minun ja Bellan ystävä koru.
Räpäytin silmiäni ja huomasin kauhukseni, että autoni meinasi suistua tieltä kohti kahta lasta, joten käänsin sen vahvalla otteella takaisin tielle. Samalla tavalla niin kuin sankarit elokuvissa tekivät. Hetkeä sitten Bellaa kiinni pitävä mies, oli kadonnut joten minun ei tarvinnut (harmikseni) järjestää show’ta.
Ajoin autoni liki Bellaa ja syöksyin ottamaan hänet syliini. Laitoin hänet varovaisesti pelkääjän paikalle, hyppäsin takaisin omalle penkilleni ja suuntasin auton kohti kotimatkaa.
Bella mutisi itsekseen ja puristi kätensä rintaansa vasten. Yritin pitää silmäni tiessä, sillä Bellalle ei kävisi hyvin, jos jotain tapahtuisi, mutta tahtomattakin vilkuilin häneen.
’’Bella, minä rakastan sinua’’, kuiskasin ja huokaisin iloisena siitä, että vihdoin saavuimme takaisin Forksiin.
Bella’s PoV.
Kirkas valo kävi silmiini ja rypistin vaitonaisena otsaani. Takaraivo jyskytti raivokkaasti vastalauseensa heräämiselleni, mutta kuulin silti etäisesti tuttuja ääniä jotka puhuivat hiljaa.
’’Alice. On kulunut jo15 minuuttia. Kuinka kauan sinä vielä käsket minun odottaa?’’, Edward ähisi viereltäni. Hänen sametin pehmeä äänensä sai sydämeni heittämään kuperkeikan. Tunsin punastuvani ja Alice helisi iloisesti: ’’Katso nyt. Hän varmasti jo kuulee meidät’’.
Emmett tyrskähti pilkallisena jostain hieman kauempaa ja siksi tiuskaisin hänelle vihaisena: ’’Emmett, painu hiiteen’’.
Avasin silmäni ja hymyilin perheelleni, vampyyri perheelleni, säteilevästi. Edward huokaisi helpottuneena ja suuteli kevyesti huuliani. Minä taas painauduin koko kehoni voimin häneen.
’’Bella. Ole kiltti, sinä et todellakaan tee hyvää itse hillinnälleni’’, Edward mutisi huuliani vasten.
’’Ei se minua haittaa’’, hihittelin hänelle. Ei se minua haittaisi – ei todellakaan jos minusta tulisi nyt vampyyri, koska silti se tulisi joskus tapahtumaan. En vain suostunut vanhentumaan, sillä kihlattuni pysyi ikuisesti nuorena. En halunnut olla vanha, ryppyinen mummo, kun Edward pysyi aina kauniina ja kuolemattomana. Ja vaikka kuinka paljon tahansa muuttuminen sattuisi, minä kestäisin sen.
Sen tietyn ajan jälkeen Edward irrotti minut varovaisesti otteestaan ja pörrötti hiuksiani. Miksi hänen täytyi olla noin tarkka tässä asiassa? Ei se ketään satuttaisi, jos suutelisimme hieman pitempään.
Muistiini palautui kuva siitä miehestä joka oli ollut Port Angelesissa. Asia vaivasi minua suuresti, mutta en halunnut itse kertoa siitä Edwardille.
Hän lukitsisi minut neljän seinän sisälle siihen asti kunnes olisi löytänyt kyseisen henkilön. Ajatus hirvitti minua, joten päätin kysyä Alicelta. Kuin ajatukseni arvaten, hän lipui vierashuoneeseen, jossa olimme Edwardin kanssa kahdestaan (huomasin vasta äsken).
’’Me palaamme pian’’, Alice hihkaisi ja veti minut alakertaan, jossa hetkeä myöhemmin kiskoin kolmea villapuseroa päälleni. Edward katseli huvittuneena, kun yritin saada kolmatta ylleni, mutta se ei mahtunut kahden edellisen päälle. Kädet ilmassa, jumissa käännyin Edwardin puoleen ja kysyin, ’’Eikö tullut mieleenkään auttaa?’’
~~
Minusta oli ilkeää, aivan hirvittävän kamalaa, kun Alice kantoi minua. Vaikka tiesin että hän oli paljon vahvempi kuin minä, hänen pieni keijukaismainen kokonsa sai olostani vielä tukalamman. Hän puristi minua tiukasti itseään vasten samalla kun hyppeli kevyesti kukkuloiden yli. Hän väisteli taitavasti puita, jotka melkein hipoivat meitä, mutta kuitenkin olivat liian kaukana koskettaviksi.
Alice juoksi Cullenien sadunomaisesta talosta niin kauas, ettei kukaan siellä oleva vampyyri kuulisi puhettamme. Ilmeisesti hän tajusikin, etten halunnut, että Edward tietäisi. Ainakaan vielä hänen ei tarvinnut tietää, vaikka kysymättäkin hän tiesi että me salaamme jotain. Hän haluaisi sen selville – keinolla tai toisella.
Tuulenvire kulki lävitseni saaden minut värähtämään. Alice huomasi sen ja sanoi lempeästi, katse tiukasti edessään: ’’Yritä kestää Bella. Olemme pian perillä’’. Ties kuinka monta mailia olimme kulkeneet, mutta ilmeisesti määränpää oli lähellä.
Ynähdin vastaukseksi ja tyydyin ajan kuluksi toteamaan sään. Ilma ei ollut kovinkaan kaunis, mutta ihanteellinen, jos halusi olla vampyyrin kanssa muuallakin kuin sisällä. Taivas oli pilvessä ja ilma kosteaa. Lehdet kahisivat hiukan kun Alice tanssi niiden päällä – niin sulavaa hänen liikkeensä oli.
Suljin silmäni ja puristin tiukemmin hänen takkinsa nyörejä, päätäni särki hieman. Ajattelin Edwardia; hänen kauniita, minulle niin rakkaita, kasvon piirteitä, leuan muotoa, huulia ja kulmakarvoja, jotka koristivat hänen silmiään. Ajattelin myös Esmeä, Carlislea, Alicea, Jasperia, Emmettiä ja Rosalieta. He kaikki olivat omalla tavallaan hyvin erilaisia, mutta silti pidin heistä kovasti. Yliluonnollinen kauneus yhdisti heitä, mistä olin hyvin kateellinen. Heihin ihastui nopeasti, kunhan vain ensin antoi tilaisuuden ihastua.
Alice hyppäsi puun oksalle ja laski minut vierelleen istumaan. Olimme aika korkealla, mutta en pelännyt, koska Alice ei antaisi minun pudota – ei koskaan.
’’Alice, kuka se mies oli?’’, aloitin keskustelun varovaisesti.
’’Voi Bella. Minä en tiedä, siksi halusinkin kysyä samaa sinulta’’.
Katselin Alicen kalpeita, siroja kasvoja ja punnitsin vaihtoehtoja. Joko mies oli tullut tänne minua varten, tai oli vahingossa törmännyt saaliiseensa. Kumpikaan ajatus ei miellyttänyt, joten sysäsin ne taka-alalle.
’’Minä en kerro tästä Carlislelle tai Edwardille ennen kuin näkyni muuttuvat selkeämmiksi’’.
’’Tarkoitatko että näet hänet?’’
’’Niin, mutta hyvin etäisesti. Näystä toiseen, kerro miksi minä näen sinut sairaalassa?’’
Jähmetyin Alicen sanoista, ne olivat kireitä ja vaativia, ennen kaikkea uteliaita. Selasin siivilä muistiani – ei mitään aikeita aloittaa extreme-lajia uudelleen.
’’Alice. En tiedä miksi, mutta näythän eivät aina pidä paikkaansa? Ehkä saan liikuntatunnilla pallosta päähän ja joudun siksi sairaalaan. Sinähän tiedät kuinka hyvä olen liikunnassa – varoenkin’’.
Alice mutristeli huuliaan ja huokaisi sitten: ’’Hyvä on… mutta pidä itsestäsi huolta, Edward ei pidä tästä kaikesta salailusta’’.
’’Minä tiedän, mutta teen tämän vain hänen vuokseen’’. Hänen vuokseen. En saattaisi Edwardia vaaraan, kun tulevaisuuteni oli näin horjuva. En mistään hinnasta.
~~
Olimme tunti sitten palaneet takaisin Cullenien syrjäiseen taloon. Edward oli ollut ulkona minua vastassa, ja kun hän sai minut syliinsä, hän näytti hyvin tyytyväiseltä. Kuin kissa kermaa juotuaan, tai kuin narkomaani huumeita saatuaan - niin kuin hän kerran minulle kertoi. Siitä ajasta tuntuu kuluneen jo niin kauan – Edwardin kanssa aika lentää siivillä. Se ei todellakaan ollut hyvä asia, koska sekunti sekunnilta minä vanhenin, kun taas hän oli täydellinen 17-vuotias. Ikuisesti.
Makasin Edwardin kylkeen kiinni painautuneena. Sivelin hänen sileää, kuultavaa ihoaan ja salaa itsekseni toivon, että itsekin tulisin samanlaiseksi. Niinhän minä tulisin, aivan pian. Vedin hänen ihanaa tuoksua keuhkoihini ja ne olivat pakahtua onnesta ja mielihyvästä.
Taustalla soi Clair de Lune kun Edward leikitteli ruskeilla hiuksillani ja totesi sitten: ’’Bella?’’
’’Niin?’’, kysyin raukeana, koska musiikki oli hieman unettavaa, mutta ei niin unettavaa kuin oma kehtolauluni.
’’Minä rakastan sinua’’, hän sanoi kuiskaten hiuksiini.
Kohotin katseeni hänen silmiinsä ja virnistin, ’’Niin minäkin sinua. Enemmän kuin tiedätkään’’.
Hän kohotti kulmakarvojaan ja naurahti, ’’Mitä tekisinkään ilman sinua?’’
’’Voi en minä tiedä. Ehkä olisit yöklubilla vampyyrinaisten kanssa tanssimassa saksan polkkaa’’.
Edward katsoi minua järkyttyneenä, ilmeellä nimeltä ’’oletko vinksahtanut, tai jotain?’’. Hän otti kasvoni kämmeniensä väliin ja sanoi ankarasti samalla katsoen silmiini, ’’Isabella Marie Swan, en tiedä kuinka monta kertaa minun tämä täytyy sanoa, mutta sinä olet koko elämäni. En voisi, tahtoisi tai edes pystyisi elämään ilman sinua. Sinä olet aurinkoni, koko maailmani ydin’’.
’’Tuon minä tiesin ja tulen aina tietämään’’, huokaisin ja suutelin hänen viileitä, täydellisiä huuliaan. Sinä olet minun, Edward Anthony Masen Cullen.
~~
Edwardin sulavalinjainen Volvo kaahasi ajoteillä. En oikeastaan huomannut nopeutta, tiesin sen luonnostaan, koska katselin hänen kasvojaan. Hänen suunsa oli hymyssä koska hän nautti vauhdista, se sai hänet tuntemaan itsensä vapaaksi. Nyt niin kauniin lämpimät topaasin väriset silmät olivat hieman tummemmat kuin yleensä. Jano poltteli Edwardin kurkkua, mutta hän kesti sen urhoollisesti, niin kuin aina minun seurassani.
Hahmotin utuisen sumun keskellä Charlien talon ja hymähdin haikeana, koska joutuisin pian lähtemään pois niin tutulta nahkapenkiltä. Edward ajoi autonsa tien kulmaan ja kääntyi minun puoleeni. ’’Bella. Minun on nyt käytävä metsästämässä mutta lupaan palata yöksi vierellesi. Et ehdi edes ikävöidä minua’’.
’’Kuinka se on mahdollista jos ikävöin sinua jo nyt?’’
’’Hupsu tyttö’’, Edward sanoi ja suuteli otsaani kevyesti. Katselin hänen autonsa jälkeen tyhjää katua ja päätin mennä sisälle, koska en uskonut, että ulos olisi viisasta jäädä sinne. Oli niin pimeää.
Astelin etuovelle ja aukaisin sen. Ovi hieman narisi ja köhisi itsekseen, mutta suostui kuitenkin tottelemaan tahtoani. Heitin laukkuni lattialle, ja laitoin kuluneen takkini naulakkoon. Astelin venytellen keittiöön ja huomasin kauhukseni, että siellä oli jotain joka ei kuulunut sinne.
Se oli hän.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
A/N: Sydämelliset kiitokset jälleen, ihanalle betaajalleni hannmille! Toivottavasti pidätte luvusta, yritin parhaani.
Kukakohan tuo salaperäinen mies on? It is a secret >: )
-
Jatkoojatkoojatkoo!!!
Jälleen ihana luku..
Haa! Edi on saanu kilpailijan Bellan kyttäyksessä... :)
-
Jesjes, jatkoa! :D
Ihanan pitkä luku<3<3 Ei miulla muuta tainnut olla..
Edi on saanu kilpailijan Bellan kyttäyksessä...
Samaa minäkin ajattelin :D
Jatkoa! <3
-
Jee kolmas luku :)
Jatkoo nopeesti!
Mahtavaa, että tämä luku oli niin pitkä!
Ja tä koko tarina on niin ihanan salaperäinen 8)
Virheitä en löytänyt ja muutenkin sujuvaa tekstiä,
joten hyvä hyvä vaan ja jatkoo ;)
-Candy
-
Awww, ihana luku, mukavan pituinenkin. :)
Teksti oli muuten sujuvaa ja hyvää, mutta muutama yhdyssana virhe siellä oli.
Jatkoa pian! <3 :D
-
hei tää tais olla microsoft wordissa jopa 5 sivua pitkä :o
argh minä haluta tietää kuka tuo mystinen mies olla.
eipä tästä mitään ihmeellistä..
-
mielenkiinoinen ficti, vaikka juonesta onkin vaikea saada kiinni
paraskin puhumaan
-
tää oli hyvä luku :) mut olisin kaivannu jo vähän selvennystä tohon mystiseen mieheen :|
ehkä sitten ensi luvussa, ihania nuo lopun rakkaudentunnustukset :)♥
-
Ou... Ihana ficci! Menin melkein sanomattomaksi! ;D
Viimeisin luku oli loistava, aivan lopun arvasin mutta silti sydän hypähti kurkuun -kuka tuo mystinen mies on? Haluan tietää!
Jatkoa vain nopeasti!
-
SYDÄMELLINEN KIITOS KAIKILLE IHANILLE KOMMENTOIJILLE !
Olette super-mahtavia, mid likes you very much <3
Jatkoa olen parhaillani kirjoittelemassa, kamala probleema että miten kirjoittaisin jatkon. Kyllä minä keinot keksin, ei hätää ainakaan vielä.
Joten malttakaahan vielä odotella ~
Love, Mid
-
Neljäs luku
Edward’s PoV.
Bella.
Hän teki kuolemaa, Alice näki sen. Minun heikko, pehmeä Bellani oli lipumassa poispäin minusta. Katseet eivät enää kohtaisi, kosketukset vaipuisivat unholaan.
Miksi se rakkain ja tärkein ihminen, niin ihminen, kärsi, vaikka itse olisi ollut valmis uhraamaan henkensä, koko olemassa olonsa hänen vuokseen? Ei hengelläni ollut enää merkitystä, enhän minä elävä kuollut pääsisi enää taivaaseen. Sieluni oli poissa, olin hirviö. Tappaja. Vampyyri.
Mutta vertauskuvallisesti, miksi juuri hän, jonka puolesta voisi uhrata kaiken?
Siksi juoksin, sen puolesta mitä minulla oli. Juoksin hänen puolestaan niin nopeasti kuin kykenin. Ilta oli hämärtymässä yöhön ja miljoonat tähdet tuikkivat iloisina taivaalla, vaikka ilon aihetta ei juuri nyt ollut.
”Edward”, Alice ajatteli ja näytti kuvan minun Bellastani.
’’Edward, minä rakastan sinua’’, Bella kuiskasi säröilevällä äänellään ja sitten hänen kauniit, ruskeat silmänsä sulkeutuivat.
Karjaisin vihaisena ja kiidin eteenpäin vielä nopeammin. Raivo antoi minulle vauhtia, suorastaan lensin.
’’Bella, taistele!’’ Osoitin sanani hänelle, minun viehkeälle Bellalleni. ’’Rakastan sinua’’, lisäsin mielessäni ja keskityin juoksemiseen.
~~
Bella’s PoV.
Tukahdutin parkaisun, hän ei saisi kuulla minua. Minun täytyisi paeta ja nopeasti – ennen kuin hän huomaisi. Charlie oli töissä ja Edward metsästämässä, joten ainakin he olisivat turvassa.
Peruutin hiljaa taaksepäin. Mies ei ollut vielä nähnyt minua, toisaalta.. ehkä hän teeskenteli. Askel askeleelta suuntasin kohti ulko-ovea, mutta kompastuin mattoon ja kaaduin lattialle hyvin äänekkäästi. Tietenkään se ei jäänyt kuulematta mieheltä, vaan hän nosti katseensa ja virnisti.
Sisälläni vellova kauhu sai minut lamaantumaan, enkä siksi pystynyt muuta kuin peruuttamaan itseni kohti seinää miehen kävellessä rauhallisin, mutta varmoin askelin luokseni. Hän kumartui ja sipaisi leukaani voiton riemuisena.
’’Bella. Hienoa nähdä sinut jälleen’’, hän sanoi varomattoman lempeästi, kuin kiusoitellen, ja siksi ääni pelotti minua.
’’Kuka sinä olet?’’, sihisin hampaitteni lomasta.
’’Ah, syvimmät pahoitteluni. En ole käsittääkseni esitellyt itseäni, nimeni on Nicholas. Nicholas Walse’’.
’’Mitä. Sinä. Tahdot. Minusta. Nicholas?’’
’’Voi Bella, ei kiirehditä asioiden edelle. Tiedäthän miksi olen kotonasi?’’, hän tivasi minulta, mutta pudistin päätäni rivakasti. En todellakaan tiennyt, miksi tämä Nicholas oli täällä.
Hän siveli leukaani ja nauroi sitten kolkosti, ’’Katsos Bella, kerran – hyvin kauan sitten minun syytön veljeni Alexander pidätettiin. Tai no, miten ikinä tahtookaan sanoa syyttömän määritellä. Tiedäthän, että kun joku murhataan, syyllinen pitää vangita, ettei murhaaja voi enää koskaan satuttaa muita. Mutta… minun veljeni lavastettiin murhaajaksi. Hän oli vain väärässä paikassa, väärään aikaan – ne kaksi kohtalon ivaa mukanaan kantavaa tekijää saivat hänet vankilaan’’.
Katselin epäuskoisena hänen silmiään, ja pitkiä tummia ripsiä. Ehkä tarina oli totta, hyvin epätodennäköisesti kylläkin, mutta silti. Minua kuitenkin askarrutti, miten tämä kaikki liittyi minuun?
Hän katseli kasvojani ja huokaisi sitten jatkaen samalla hieman hiljempaa: ’’Sinun isäsi, Charlie Swan, pidätti hänet. Ja vaikka meinasin kerran pelastaa veljeni, isäsi esti yritykseni ja vuosi sitten veljeni kuoli. Hän oli sairas. Niin olisi kuitenkin tapahtunut joskus, mutta minä en saanut olla hänen kanssaan tukemassa häntä kuolinvuoteellaan’’.
En tiennyt mitä sanoa tai reagoida, mutta tiesin nyt, miksi hän oli täällä. Kostaakseen Charlielle minun kauttani. Näyttääkseen hänelle, kuinka oli kärsinyt. Charlie saisi kärsiä tyttärensä menetyksestä – minun kuolemastani.
En tiennyt mikä minuun meni, mutta silloin sisälläni kuohahti viha. Niin voimakas ja palava kuin pimeyden kuumin liekki – se raivosi sisälläni polttaen sydäntäni.
’’Sinä et koske Charlieen’’, murisin vihaisena, uhmakkaasti. ’’Etkä myöskään minuun!’’, huusin ja potkaisin miestä, niin kovaa kun pystyin. Ei, nyt en ollut heikko.
Nousin täristen seisomaan ja kaivoin puhelimeni taskusta. Valitsin Edwardin numeron, se oli ensimmäisenä luettelossa ja painoin nappia. Parin tuuttauksen jälkeen Edward vastasi – hänen ääntään tarvitsin nyt kipeimmin. Minulla ei ollut paljoa aikaa, mutta toivoin, että tarpeeksi.
’’Bella, onko kaikki hyvin?!’’, Edward ärähti. Kuulin kuinka metsän lehdet kahisivat hänen allaan – Alice oli nähnyt. Pidätin kyyneleitäni, minua pelotti suunnattomasti, vaikka muille en olisi halunnut myöntää.
”Auta”, kuiskasin kiihkeästi. Halusin sanoa vielä niin paljon, mutta en ehtinyt koska voimakas tönäisy kaatoi minut kumoon ja puhelin lensi kädestäni ja liukui monta metriä minusta kauemmas.
Nicholasilla oli kädessään metallinen harmaa ase, ja hän katsoi minua kasvot vääristyneinä vihasta. Ase osoitti minua hellittämättä ja katsoin sitä kauhuissani. Näinkö kaikki päättyisi, enkö saisi edes viimeisen kerran sanoa Edwardille, että rakastan häntä? Kuolisinko armottomaan kylmään luotiin?
Sillä hetkellä tajusin erään asian. Minä tiesin, että tällä kertaa tarina ei päättyisi onnellisesti. Prinssi oli kylläkin matkalla, mutta liian kaukana prinsessasta. Edward ei saapuisi ajoissa, tällä kertaa kukaan ei minua pelastaisi.
Minä kuolisin.
Ajatus kuulosti paljon kammottavammalta kuin silloin kun luulin että kuolisin äidin puolesta, pelastaisin hänet Jamesilta. Tietenkin nyt tavallaan kuolisin Charlien puolesta, mutta miten pystyin olemaan varma että häntä ei satutettaisi kun en olisi enää täällä?
’’Ei, sinun ei tarvitse tehdä tätä. Tiedän että sinun on ollut vaikeaa mutta -’’.
’’Turpa kiinni! Kyllä minä sinun kaltaisesi tiedän, rauhoittelette vain ja toivotte että pelastutte – mutta ei tällä kertaa, Bella. Näkemiin, Signorina’’, hän sanoi hymy huulillaan ja hieman tärisevin käsin, ampui.
Huutoni kuului varmasti kilometrien päähän, kun luoti upposi reiteeni. Vavahdin sikiö asentoon ja puristin jalkaani käsilläni, johon sattui enemmän kuin mikään tätä ennen. Kipu oli raastavaa, se ei loppunut eikä lipunut mielestäni pois, vaikka kuinka yritin.
Nicholasin voiton riemuiset kasvot muuttuivat utuisiksi, en hahmottanut ääriviivoja. En oikeastaan edes ajatellut mitään, sillä koko huomioni oli nyt suuntautunut kipuun.
’’Edward minä rakastan sinua’’, henkäisin viimeisillä voimillani niin lujaa kuin ikinä pystyinkään. Hän tietää sen – ikuisesti.
A/N: Tadaa! Tässä siis neljäs luku, ja todellakin toivon että pidätte. Olen pahoillani että se on lyhyt mutta uskon että siinä on enemmän jännitystä kuin edellisissä ~ ehkä? ;)
-
hieno luku. aloin vaan miettimään, miksi se ampui Bellaa jalkaan? Miksei vatsaan? ??? Tämä on tosin vain oma mielipiteeni, mutta jos Nic halusi Bellan kuolevan, miksi hän valitsi niin hmm epävarman tavan? Bellahan olisi kuollut todennäköisemmin, jos häntä olisi ammuttu vatsaan, päähän ym ;D
-
mellonami : anteeksi kun olen laittanut sen noin epäselvästi, korjailin sitä hieman. siis nic yritti ampua bellaa sydämeen mutta koska hänen kätensä tärisivät (nicillä on ''kahvikuppineuroosi'') hän ampui jalkaan.
olen todella iloinen että pidit, kiitos kommentista! *tanssii ilosta* :)
-
Ihana luku, tykkäsin. Jäi tommoseen jännään kohtaan, jatkoa pian! ;D
-
muuten lukee että uusi osa on tullut 30.2 eikö siinä pitäisi lukea30.3?
-
Voi ei. Onneks Nic ei osunu, kunnolla siis. ;)
Tälläsii kohtiin ei kyllä sais jättää ficcejä. paraskin puhumaan :D
Mutta tykkäsin <3
Jatkoa toivoisin! ;)
-
Lovely! Siis eikös Alice nähnyt Bellan kuolevan? Vai onko minulta jäänyt jotain ohi?
Mutta ihana luku oli! Mieleeni jäi "roikkumaan" monia kysymyksiä. ;)
Jatkoa nopeasti! <3
-
A/N: Olen kamala kirjoittaja, olen antanut teidän odottaa jo ties kuinka kauan - olen todella pahoillani, mutta jos kenellekkään kelpaa niin tässä viides luku. (:
Viides luku
Bella’s PoV.
Makasin mahallani, ilmeisesti olin yksin. Ei ollut ketään muita, enkä ollut varma, olinko olemassa itsekään. Pitkän ajan kuluttua tajusin, että minun täytyi olla olemassa, koska minä makasin selvästikin jollakin alustalla. Se alustakin, jolla makasin, oli olemassa. Kohottauduin istumaan ja selvittelin ajatuksiani, jotka päättyivät Charlien talon eteiseen, aseen laukaisuun. Hypähdin jaloilleni ja venyttelin kipeitä lihaksiani katsellen samalla ympärilleni. Olin metsässä.
Metsä oli täynnä iloa – se oli kirkas ja loisti värejä. Paikka hieman pelotti minua. Siellä oli aivan hiljaista, ellei laskettu luonnosta tulevia ääniä kuten puron lempeää solinaa, tuulta, joka leikki ilmassa, ja lintuja jotka sirkuttelivat ylhäällä puissa.
Olinko kuollut?
Jos tämä oli taivas, halusin sieltä mahdollisimman pian pois. Muuten olisin voinut jäädä tänne, mutta minun elämäni keskipiste ei ollut mukanani. Hän oli jossain muualla, enkä minä voinut odottaa. Minun täytyi tehdä jotain, koska jos minä todellakin olin kuollut, Edward kuolisi myös. Tai niin hän ainakin sanoi. Minun oli päästävä täältä pois.
Jatkoin kuuntelemista. Jostain kaukaa kuului hiljainen ääni, joka lauloi minulle tuttua sävelmää.
’’Suuntaa kotikaupunkiisi, matkailija.
Kukka joka on laulu kauniin maan…
tuo sen siemeniä lähdön aikana.
Laaksosta rakkauden, jonne pian palaa et.
Lennä lennä, perhonen, kauas kauas pois…
Missä on vain onnen siemeniä
ja aurinko paistaa koko pitkän päivän.
Lennä lennä, perhonen, kauas kauas pois’’.
Lähdin juoksemaan äänen suuntaan, halusin nähdä laulajan. Toivoin, että olin oikeassa arvauksessani.
Mummi istui keinutuolissa, pienessä puutarhassa lammen äärellä. Hän keinui hiljakseen vaaleansininen mekko päällään ja hyräili onnen laulua jota oli aina laulanut minulle ennen kuolemaansa – kun olin ollut pieni.
”Mummi”, sanoin ja kohotin käteni häneen päin. Mummi kääntyi puoleeni ja hymyili minulle,
”Bella rakkaani. En odottanut että tulet seurakseni näin pian mutta… tule tänne tyttö kulta”.
Kävelin hieman vapisevin askelin hänen luokseen ja istahdin hänen vierelleen. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni ja epätoivoisesti yritin pyyhkiä niitä pois.
”Minulla on ollut kamala ikävä sinua”, kuiskasin ja kurottauduin halaamaan mummia. Hän tuoksui kukille niin kuin aina. Haistelin hänen silkkisiä hiuksiaan ja nyyhkytin surkeana.
”Minulla myös, minulla myös”, hän hehkutti ja puristi minua lujaa itseään vasten.
Irrottauduin varovaisesti syleilystä ja katselin hänen hymyileviä kasvojaan. Juovia oli paljon, mutta ne eivät tehneet mummista rumaa vaan vielä entistä kauniimman ihmisen, koska ne kertoivat hänen tapahtumarikkaasta elämästään.
Painoin käteni sydämeni kohdalle ja säikähdin. Se löi. Minun sydämeni löi.
”Sinähän olet kuollut…?”
”Niin olen, pahoin pelkään”.
”…sittenhän minäkin olen kuollut?”, mumisin epävarmasti.
”Siinäpä onkin kysymys, tyttöseni. Kaiken kaikkiaan, et taida olla”, mummi sanoi ja hymyili entistä leveämmin. Nyt minä putosin kärryiltä, enhän minä millään voinut enää elää (vaikka sitä todellakin halusin), Nicholashan oli ampunut minua.
Mutta jos oletetaan että minä olin elossa, niin missä sitten olin? En ennen ollut nähnyt tätä metsää, puhumattakaan pienestä lammesta tai keinutuolista sen äärellä.
Oliko tämä kaikki minun mielikuvitukseni tuotetta, olinko unessa?
”Mutta missä me olemme?”
”Kultaseni, uskon että vain sinä tiedät vastauksen”, hän sanoi ja siirsi hetkeksi katseensa ohitseni sinne mistä olin tullut. Katsoin itsekin sinne ja huomasin suuren eron, jota hetkeä sitten en ollut hahmottanut. Takanani oleva maisema oli sumuinen, kun taas täällä sumua ei ollut. Käänsin katseeni takaisin mummiin ja sanoin hölmistyneenä oivallukseni takia: ”Minä pääsen tuota kautta takaisin?”
Mummi virnisti, ”Jos niin uskot”.
Nousin seisomaan ja kumarruin vielä suutelemaan hänen poskeaan samalla kuiskaten korvaan: ”Sanon Edwardille terveisiä”.
”Tee niin”, mummi kuiskasi minulle takaisin ja päästi minusta irti, jotta olisin vapaa lähtemään takaisin minun maailmaani.
”Olet minulle tärkeä”, sanoin vielä viimeisen kerran ennen kuin katosin takaisin utuiseen valoon.
-
Tykkäsin tästäkin luvusta.
Kuvailu oli todella kaunista, pidin siitä kovasti. <3
Ja niin öhh, joo. En saa taaskaan järkevämpää kommenttia aikaan, mutta pointti on:
Ihana. Tykkäsin. JATKOA! =)
-
” Minä pääsen tuota kautta takaisin?”
Yksi välilyönti liikaa.. (:
Ehdinkommentopimaan, ehdin kommentoimaa.. Niin, matkalaukku pitäisi pakata, viiden aikaan aamusta isä tulee hakemaan.. :o
Joten, tykkäsin tästä luvusta. :D
Hieno kuvailu, ja ei haitannut vaikka hieman kesti (vaikka kyllähän sitä jatkoa odotti..) :D
Mutta toivottavasti tulee jatkoa piakkoin! ;)
I'm so sor, ei aikaa parempaan kommentiin.. :(
-
Twaikkari : olen iloinen että pidit, tosi iloinen ! ^__________^ kiitos kommentista, jatkoa tulee ! (:
E_Bella : olen todella pahoillani kun kesti, kaiken maailman kouluasioita ja niin edespäin mutta nyt lupaan laittaa jatkoa säännöllisesti. ihanaa että pidit, ja kiitos kommentista! (ja korjauksesta) (:
-
Ui oli hyvä jälleen :D
Oli kyllä hieman lyhyehkö, mutta ei se minua paljoa haitannut... :)
More please!
-
Hyvä luku oli! Tuosta "kuolemanportilla" juttu oli erittäin samanlainen kuin kuoleman varjeluksissa oleva kohtaus. Olitko ottanut mallia?
En jaksa kirjoittaa 'olet hyvä kirjoittamaan' jne kommenteja, koska ne sinä tiedät! ;)
Jatkoa nopeammin! Eli erittäin nopeasti! ;)
-
Sarkku : YES ! Coming coming ^_______________^ kiitos kommentista, Midillä on kova vauhti menossa uuden osan kanssa >:''''D
Lööperiikka : Ei, en ole ottanut mallia vaikka aika saman tapainen se on. Kiitos kommentista, arvostan sitä todella (kuten kaikkien muidenkin). (:
-
Uusi innokas lukia ilmoittautuu. (:
Jatkoaa... (:
-
Täälläkin uusi lukija! :D
Tää on hyvä <3
jatkoa pian en jaksa oottaa! :)
-noppis
-
Oi tää on tosi hyvä! :D
Jatkoo piaaaaan!!! :)
-
uusi lukija palveluksessanne, sir/ma´am.*hovikumarrus*
Ihana ficci on, mutta häiritsi (niinkuin joitakin muita), että tossa "bella kuolemanporteilla"-jutussa jotkut vuorasanat oli lähes sanasta sanaan samat ku potterissa...
jatkoa!
Anaid
-
UUSI LUKIJA ILMOITTAUTUU!! Mahtava ficci! luin just kaikki luvut putkeen ja pakko kysyä:
Koska tulee jatkoa?
Toivottavasti pian, koska kaikki lukemani Ficit odotta myös seuraavia osiaan...
kiitos ja kumarrus!
_Bella_18_
-
Kuudes luku, Come back
Kylmä, teräksen luja käsi silitteli hiljakseen omaani, lohdutti minua – lohdutti itseään. Edward yritti rauhoitella omaa mielialaansa tietäen että olin hänen luonaan nyt, ja se myös rauhoitti minua. Nyt kukaan ei voisi satuttaa. Jos oikein ymmärsin itsekään, en ollut kuollut. En, olin melkein kuollut, sitten matkannut rajamaille mummia tapaamaan ja sitten leijunut takaisin oikeaan maailmaan. Huh huh, olinkohan sekoamassa. Edward hyräili kehtolauluani vierelläni.
Sitten hän suuteli otsaani ja sanoi minulle hiljaa, ’’Olen ylpeä sinusta’’. Yllätyin.
’’Hmh? Jokosh minä paljasstuin?’’, sammalsin pää pyörällä, silmät vieläkin kiinni. ’’SSitäpaissti, mitä minä olen tehnyt että ooen anssainnut tämän kunnian?’’
’’Sinä taistelit ja siksi sinä olet elossa’’, hän sanoi.
’’Ei sse nyt kovin vaikeaa ollut, muutama potku ssinne tänne ja kunnon vasen oikea pluss sssoitti sinulleh.’’
’’En minä sitä tarkoittanut. Tarkoitan sitä, kun sinä jaksoit pysyä elossa kaikesta huolimatta. Menetit paljon verta, olit mustelmilla mutta silti, olosuhteet huomioon ottaen, jaksoit odottaa minua.’’ Edward oli pelastanut minut jälleen, niin kuin aina. Kuinka voisinkaan koskaan kiittää häntä tarpeeksi? Pukea tunteeni niin kauniisiin sanoihin, että ne ilmaisisivat kaiken sen mistä tahdoin kiittää.
Takerruin kädelläni Edwardin omaan ja muodostin huulillani sanan: ”Kiitos”. Se oli yksinkertaista, karua mutta totta kuitenkin.
’’Kiitos itsellesi'’ Avasin aristavat silmäni ja yritin tottua kirkkaaseen valoon. Käännyin Edwardiin päin ja ojensin käteni. Viileät sormet painautuivat omiani vasten, kylmät huulet hyväilivät ranteitani ja minä vain katselin ja hämmästelin hänen ikuista kauneuttaan. Edward erkaantui minusta liian pian ja hänen ilmeensä muuttui murheelliseksi, otsansa meni kurttuun.
’’Meillä on ongelma…’’ Edward aloitti surkeana. Katselin häntä ihmeissäni.
’’Mitä tarkotat?’’
’’Charlie aikoo erota.’’
’’Hä?’’ Ei kai Charlie aikonut erota sen takia, mitä sain kuulla Nicholakselta? Koska hän oli vaarantanut minua työnsä takia? Vaikka hän ei ollut sitä tarkoittanut. Se ei ollut hänen vikansa jos sadistinen, ylimielinen mies yritti minut tappaa. Olinhan elämäni muutenkin katkolla koko ajan.
’’Ei…’’, kuiskasin kauhuissani. Silmäni laajenivat ja suolapisara karkasi silmäkulmasta, valui poskelle - sieltä leualle ja itsemurha hyppynä alas peitolle.
’’Tiedän’’, Edward sanoi. ’’Mutta Charlie syyttää itseään, hän on aivan alamaissa Jasperin mukaan. Jasper ei kestä olla surullisten ihmisten lähellä, tietenkin hän voi olla heidän lähellään mutta on kurjaa tuntea muiden kauhu, suru ja tuska.''
Kiskaisin peittoni sivuun. Jokin nipisteli oikean käteni ihoa ja hämärästi tajusin että se on neula, tippa neula. Edward ponnahti pystyyn ja hellästi painoit minut takaisin petiin. Mutta minähän en luovuttanut. Taistelin uudelleen kunniakkaasti.
Hetken päästä, olin jo niin väsynyt että päätin antaa periksi. Ei se kuitenkaan mitään auttaisi kun vastassa oli yli-inhimillisen voimakas vampyyri. Miten onnistuin taas pilaamaan kaiken, ei se ollut oikein että kukaan sai kärsiä minun takiani!
’’Bella…’’, Edward aloitti mutta lopetti kun heitin tyynyn häntä päin.
’’Ei se vain ole reilua’’, nyyhkin ja kapusin piiloon peiton alle, ettei kukaan näkisi minua. En halunnut että varsinkaan Edward näkisi minua tällaisena.
’’Tule nyt pois sieltä’’, Edward aneli mutta en tahtonut tulla. Puristin peittoa entistä lujemmin itseäni vasten kun taas ulkoinen taho veti sitä minulta pois. Kolmas taistelu, olin oikea ritari. Sotamies, ei, sotanainen.
’’Edward, soita Charlielle, ole niin kiltti.’’
Meidän piti toimia, ja pian.
Seitsemäs luku
Pääsisin tänään sairaalasta, olin siitä todella iloinen sillä en jaksanut enää pirteitä hoitajia, tai muutakaan roskaa jonka olin saanut kokea niin monta kertaa elämässäni. Edward oli uskollisena viettänyt yön vierelläni ja olin siitä iloinen sillä en millään olisi jaksanut yksin. Äitikin oli tullut tuekseni ja tietenkin Charlie myös jonka kanssa olin saanut asiat selvitetyksi. Myös Emmett, Alice, Esme ja Carlisle olivat vierailleet luonani. Vain Rose ja Jasper olivat jääneet kotiin, pitämään taloa silmällä mutta uskoin etteivät he tulleet koska Jasper ei pitänyt sairaaloista ja Rosalie ei pitänyt minusta.
Nyt kun olin saanut aikaa miettiä rauhassa, en ymmärtänyt miksi edes epäilin ettei rajamaa (siksi minä sitä kutsuin) ollut olemassa, totta kai se oli. Tiesin sen yhtä varmasti kuin sen että minun maailmassani oli vampyyreitä ja muodonmuuttajia, sekä ilmeisesti siellä oli ollut myös ihmissusia – niin olin kuullut. Rajamaa, kuoleman ja elämän välinen paikka jossa sai taistella tai antautua. Minähän taistelin, taistelin Edwardin puolesta, Jaken puolesta ja isäni, sekä äidin.
Sydämeni lepatti, kuin iloisen värikkään kolibrin siivet jotka takoivat ilmaa pienin nyrkein.
’’Sydämen ääni on ihmeellisintä musiikkia’’, Edward oli kerran minulle sanonut samalla kun hän oli ihmetellyt takovan sydämeni ääntä.
’’Pum pum pum’’, naurahdin karheasti kävelykeppien varassa.
’’Tiluliilu, nyt hänestä on tullut pähkähullu. Vaikka senhän me jo tiesimme.’’
’’Suu kiinni Emmett’’, tiuskahdin. Tiesin Emmettin olleen peloissaan silloin kun olin ollut tajuton, rajamailla, Edward oli kertonut niin. Siksi en voinut olla vihainen… nallekarhulla oli sydän paikallaan.
Haistoin vielä viimeisen kerran desinfiointi aineen katkeran hajun. Se ikään kuin nauroi minulle tyytyväisenä että olin päässyt jälleen sairaalaan, jälleen saisin desinfioida käteni siinä inhassa mönjässä – niin onnekas kuin olinkin.
Mutta en valittanut, olin elossa. Sydämeni takoi vahvana. Sinänsä tämä tilanne oli aivan päinvastainen mitä minä halusin, halusin kuolemattomuuden, halusin olla elävä kuollut… niin, sitä halusin mutta en tällä tavalla.
’’Et enää koskaan, et koskaan saa säikäyttää minua noin!’’ Alice nuhteli minua kun kävelimme sairaalan vastaanotto aulan lävitse.
’’Kuinka voisinkaan, jos nytkin ilmeisesti säikäytin sinut puolikuoliaaksi. Enhän minä halua menettää sinua, parasta tyttö ystävääni.’’ Alicen silmät laajenivat ja hän vielä kerran suuteli poskeani ja liisi sitten kehräämään Esmen viereen.
Emmett vain nauroi, hän oli iloinen niinkuin minäkin. Astuin perheeni kanssa raikkaaseen ulkoilmaan ja haukoin kiitollisuutta tihkuen happea sisääni. Millainen maailma olikaan! Jälleen kerran, kun olin käynnyt lähellä kuolemaa, näin maailman aivan eri tavalla. Se oli kauniimpi, samalla pelottavampi. Osasin arvostaa yhä enemmän vanhempiani, osasin arvostaa enemmän Rosalieta ja Jasperia, ja muita Culleneita. Osasin rakastaa Edwardie yhä enemmän.
Edward hihitti ja iski minulle silmää. Pyöräytyin omiani ja kurottauduin suutelemaan häntä. Edward painoi huulensa omilleni, tunsin kuinka hänen suunsa oli hymyssä. Kellertävät silmät paistoivat kirkkaina ja niiden katseessa vilahteli monia tunteita. Onnellisuutta, iloa ja rakkautta. Ehdottomasti rakkautta.
A/N: Okei, nyt se on sitten todettu. Olen maailman surkein kirjoittaja, oikeasti! Miten ideani tähän lopahtivat niin äkkiä? Ylipäätään, miten se on mahdollista että jokainen ficcini jota olen kirjoittanut on kesken. Ärrin murrin, anteeksi kaikki.
Yritän parhaani mukaan jatkaa tätä aina kun ehdin, te lukijat, kommentit jotka luin uudelleen - ne kannustavat.
Kiitos että jaksatte minua, olette maailman parhaita. Siitä kiitokseksi saatte kaksi uutta lukua, ne ovat lyhyitä mutta vievät tarinaa kuitenkin eteenpäin.
Vielä kerran anteeksi.
-
Ihana luku. Höpö Höpö, hyvä kirjoittajat olet. Itse aloitin yhden fictin ja jätin kesken.
-
mellonami - kiitos, ihana olet itse ;___; <3
-
Aivan ihana luku! Toivottavasti jatkuu pian...
-
Tää on ihan hyvä ficci ja jotenkin tyylisi kirjoittaa muuttui ensimmäisen luvun jälkeen - luvuille tuli enemmän pituutta jne. Juonikin on ihan hyvä, mutta mielestäni ehkä jotkin asiat tapahtuivat vähän liian nopeaan tahtiin - kuten esimerkiksi Bellan oleminen isoäitinsä kanssa kohta.
Jotkin kohdat olivat vähän omituisia ja hyppivät tapahtumista toisiin ja jotenkin - ei osaa selittää :D .
Sitten oli vielä tuo ampumakohtaus.. Jotenkin omituista, että Bella melkein kuoli siihen, kun sitä ammuttiin jalkaan. Jalkaan ampumiseen ei periaatteessa ainakaan nopeasti kuole tai menetä edes tajuaan - paitsi viimeistään veren hukkaan.
Joitakin kirjoitusvirheitä pongailin - ei jaksa ettiä - mutta ei ihan hirmuisesti :) Jatko olisi ihan jees :D
Vähän tälläinen sekava mielipide :D Mutta ihan hyvä ficci - ei ihan lemppareitani, mutta hyvä ;D
-
Joo, muakin jotenkin häiritsee tää nopeus. Olis kiva et tapahtuis enemmän jotain ns. sivujuttuja. :-\
Mutta muuten pidän kyllä. Toi, et se mikälie Nicolas oli normi-ihminen, ja halus kostaa Charlielle, oli mun mielestä tosi kiva. Olis ollu niin tavallista, jos se olis ollu joku vampyyri tai puoli vampyyri tai jotain ja halunnu kostaa Culleneille.
Et oo surkein kirjoittaja! Olen nähnyt huonompiakin!
Harmi, jos sun ideoiden keksiminen laantuu. :(
Mä oon kirjoittanut vasta yhen ficin, ja sen kanssa kiinnostus vähän lopahti (mä kyllästyn niin helposti ;D) se oli tosi ärsyttävää! Mutta jatkat milloin sopivaksi näet ja koet jne, me odotetaan täällä! :)
Anaid
-
Et oo huono kirjoittaja!Ainahan niitä on paljon huonompiakin!
Mutta asiaan: ihanan romanttiset luvut! ;D Ainahan kaikille tulee joskus
motivaatiokatkos,mulle ainakin tulee joskus kommentointimotivaatioon katkos
(joskus aika pahaan aikaan... ;))!Joten ole huoleti,tällä ollaan,
jatkat sitten kun siltä tuntuu.Kitos ja kumarrus, jälleen kerran!
_Bella_18_