Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Chcy - 19.01.2010 19:16:13
-
Title: To life and blood
Author: Chcy (tunnetaan myös CeCe)
Fandom: Twilight
Pairing: B/E + normaali
Genre: Romance, AU, lievä Adventure ja Fluff
Beta: SuEmSa
Rating: K-11
Disclaimer: En omista mitään Twilight-sagan henkilöitä. Kaikki kuuluu S.Meyerille. Juoni ja ne henkilöt, mitä et tunnista on minun keksimiä!
Warning: Spoilaa hiukan Aamunkoin tapahtumia vaikkei paljastakaan mitään kirjan tapahtumista eikä liity sen kulkuun!Summary: Renée on tavannut Carlislen työnsä kautta. He ovat ystäviä ja Renée odottaa muutuvansa myös vampyyriksi. Kuitenkin hän tulee raskaaksi ex-miehellensä. Kun Renée synnyttää Bellan, huomaa Edward, Carlislen biologinen poika, että hänellä ja Isabellalla on aivan erityinen suhde... HUOM: Edward on puolivampyyri!
A/N : Yritin kovasti etten tee tästä enää mitään 'kaikki ihmisiä'. Tämä tuntuu hyvältä sovitukselta tähän Toivottavasti pidätte! Ja tästä ficistä on tulossa todella pitkä Siitäkin pieni varoitus! Lisäksi haluan kiittää maailman mahtavinta ja nopeinta betaani :) SuEmSata!
Prologi
Nimeni on Renée Swan ja olen 27 vuotias, täytän helmikuussa 28. Työskentelen lääkärinä Forksissa, pienessä tihkusateisessa kaupungissa. Elämäni on täysin normaalia, yksinäistä. Siis jollei Culleneita lasketa.
Carlisle oli täällä jo silloin kun tulin ensimmäisen kerran. Hän oli ehkä komein mies jonka olen koskaan tavannut. Huomasin ensin, että Carlisle livahti kaikesta. Esimerkiksi pikkujouluihin hän ei koskaan tullut. En minäkään sinne koskaan mennyt, vaikka työparini Phil yrittikin houkutella. Ei ne minua kiinnostanut, tuskin sieltä löytyisi romantiikkaakaan. Minä olin ollut yksinäinen jo pitkään. Aloin siis ihmetellä Carlislen käytäntöä. Vaikka voisi hänellä olla oma syy. Niin kuin oli minullakin.
Me kuitenkin ystävystyimme. Juttelimme ja vietimme aikaa yhdessä. Tutustuin samalla myös Esmeen. Toinen upea ihminen. Tai niin minä ainakin luulin.
Kun muutaman vuoden jälkeen Carlisle kertoi pienen salaisuutensa, en voinut käsittää sitä. En pelännyt häntä. Se tuntui vain niin uskomattomalta.
Opin tuntemaan heidät paremmin. Carlisle perheineen ei juonut verta normaalisti. He erosivat muista vampyyreista. He joivat eläinten verta. Se selitti sen, miten hän pystyi olemaan lääkäri.
Kun Carlisle oli rakastunut Esmeen, hän oli vielä ihminen. Carlisle on kertonut vain vähän siitä kun Esme tuli raskaaksi. Ensin he luulivat että Esme on sairas ja että hän kuolee. Mutta piakkoin Carlisle tajusi asian. Lääkäri kun oli.
He eivät ole kertoneet enempää. Ei sitä miten synnytys tapahtui, tai miten hänet muutettiin. En ehkä koskaan saisi tietää.
Olin tavannut Edwardin useasti. Hän oli lumoava. Kirkkaan vihreät silmät ja punaruskeat hiukset. Hän näytti kreikkalaiselta jumalalta. Ehkä jopa itse Apollolta! Edward oli yhtä aikaa pelottava,lumoava ja uskomattoman inhimillinen puolivampyyriksi. Hän pystyi syömään ihmisten ruokaa, mutta nauttii siitä yhtä paljon kuin minä maksalaatikosta. Lisäksi hänen ihonsa ei kimmeltänyt, niin kuin vanhempiensa. Aivan kuin hän olisi saanut kaikki hyvät puolet vampyyrinä olemisesta ja jättänyt huonot taakseen.
Elämäni tuntui helpolta. Pidin Esmeä ja Carlislea sisaruksinani ja Edwardia poikanani. Päällisin olin ihminen, mutta sisällä pidin maailman tärkeintä salaisuutta. Ehkä minustakin tulisi joskus vampyyri...? Ehkä.
Eikä tätä tulevaisuutta pilaa mikään.
A/N2: Niin! Ja sitä kommenttia :))!
-
Kiinnostavaa. :)
Prologi herätti kyllä ehdottomasti mielenkiintoni ja jään ehdottomasti odottelemaan ensimmäistä lukua. ;)
Teksti oli selkeää ja helppolukuista. Virheitä en jaksanut etsiä, sillä yritin keskittyä enemmän sisältöön. :D
Ja ihana kuulla, että tästä tulee pitkä. ;p Rakastan moniosasia ficcejä. :D
Jatkoa pian ♥
NiNNNi
-
NiNNNi: Kiitos :D Olen suunitellut jatkoa jo pitkälle, vaikken ole saanut sitä vielä tekstinä kuulostamaan hyvältä.
-
Ohhoh! En oo ikinä lukenu ficciä, jossa Renée on isossa roolissa! :o Tätä aion kyllä seurailla!
Toivottavasti kaikki tulevat luvut ovat yhtä laadukkaita, kuin tämä ;)
-
katriqqq : Kiitos :) Halusin tehä Renéestä tällä kertaa isompaa, koska hän on aina onnelisesti elävä sivuhenkilö Phonexisssa (yleensä Phillin kanssa). Ja sitten ripaus E/B:tä niin, vóla! Täydellistä minulle :)
-
Ooooh. jännää, ett Renée on täs. Mut se on vaa kivaa^^
Joo. Tykkään ja tää vaikuttaa lupaavalta.^^
Joo. Jatkoa vaan^^
Joo ja on hyvin kirjotettu ja tällee^^
-
Kiinnostavalta vaikuttaa! ^^ jotkut kohdat vaikuttivat hieman tönköiltä, mutta tosiaan vain hieman! laitan tähän yhden..
He erosivat muista vampyyreista. He joivat eläinten verta.
tuo voisi minusta olla, vaikka: He erosivat muista vampyyreista, sillä he joivat eläinten verta. Mutta enempää en jaksa laittaa tuohon, enkä sieltä muuta tainnut löytääkään, mikä olisi mainitsemisen arvoista..! ^^ kuulosti jännältä!
jatkoa siis odottelen innolla!
~E_Bella~
-
Joo vaikuttaa tosi kivalt! :)
Aattelin eka, et tää on iha per**est,
ku edward on puoli vampyyri mut tää ei todellakaa
oo per**est, tää on tosi hyvä! :)
~Anaid
p.s. sori tost per*e jutust... ;D
-
Kiitos kauheasti kommentista :) Tönkkyys tulee loppumaan kun eka luku saappuu. :) Lupaan.
Anaid: ei mitää .p!
-
A/N: Uusi luku :) Tuli hiukan tas lyhyt, mutta lupaan parantaa,taas :) Pakko sanoa, että tosi omituista kirjottaa Edwardin iho kuumaksi/lämpimäksi. Lisäksi kaikkea muuta puolivampyyri ominaisuuksia. x)
No, tässäpä tämä! KOMMENTTIA!
1.luku
Kuin se prinsessa, Isabella!
Renée Pov:
”Haluatko tietää sukupuolen jo nyt?” Carlisle kysyi ja käänsi päänsä minua kohti. Hän hymyili samalla.
”Kyllä, tahtoisin kovasti”, vastasin hajamielisesti.
”No, tyttö olisi tulossa!” hän paljasti. Hän hymyili taas. Ultraääni kone piipitti taustalla.
Tunsin lämpimien kyynelten valuvan poskillani. Huokasin hiljaa. Pieni tyttö. Pieni ja kaunis tyttöni.
En olisi ikinä uskovani että tulen raskaaksi. Minulla ei ollut ensin hajuakaan, kuka olisi lapseni isä, kunnes muistin mitä minulle ja ex-miehelleni oli käynyt tammikuussa. En voinut syyttää siitä Charlieta. En kuitenkaan halunnut tulevan tyttäreni tavata häntä. Ainakaan usein. Isä saisi liittyä rahallisesti lapsen kasvatukseen. Hän ei tulisi kuulumaan tähtisilmäni elämään. Charlie otti sen hyvin. Hiukan hampaita kiristellen, mutta muuten hyvin.
Charlie oli pettänyt minua. En koskaan voinut antaa sitä anteeksi.
Edward oli kivenkovaan väittänyt, että tiesi lapsen olevan tyttö. Heti sen jälkeen siis, kun sukupuoli oltiin saatu selville. Alkoi nimen harkinta. Itse olen surkea tällaisissa nimi asioissa, joten Edward kaivoi esille vanhat kirjansa ja selasi niiden henkilöt läpi. ”Eihän koskaan voi tietää jos löydämme tyrmäävän nimen”, hän oli hihkunut minulle selatessaan antiikinaikaisia romaaneja. Huokaisin kärsimättömyydestä. Miksei syyskuu voi tulla mahdollisimman pian? Niin muuten, tytön laskettu aika on syyskuussa. Tarkkaa päivää ei vielä tiedetä, mutta silloin h-hetkeni on.
”Miten olisi tämä!” Edward mutisi ja näytti muutamaa nimeä. Ähkin. Olihan nämä nimet kauniita, mutta ei minun tähtisilmälleni sopivia.
Eräänä aamuna Edward ilmestyi keittiööni, juuri kun kulautin kurkkuuni hiukan vettä. Meinasin tukehtua kun se lumoava poika hyppäsi ikkunasta aamiaispöytäni viereen.
”Anteeksi, mutta nyt keksin sen!” hän nauroi. Ehdin onneksi toipua säikähdyksestä nopeasti.
”No, anna kuulua” minäkin nauroin. Näin miten ruusunpuna kohosi Edwardin poskipäille.
”Siihen liittyy hiukan nolo tarina. Sallitko että kerron sen?” hän pyysi.
”No ihmeessä!” vastasin.
”Kun olin ruumiillisesti 7 vuotias, Esme halusi lukea minulle kirjoja, vaikka olisin itse lukenut mielelläni. Hän halusi pitää äidillisen vaistonsa”, Edward pyöräytti silmiään. Minä nyökkäsin.
”No, hän valitsi sellaisen kirjan, jossa yhdellä aukeamalla on 99% kuvia ja muutama lause tekstiä. Usko pois, niitä oli tosi tylsä kuunnella”, hän pyöräytti silmiään taas. Minä nauroin. Pystyin kuvittelemaan temperamenttisen Edwardin murjottamassa peiton alla omassa huoneessaan Culleneitten ullakkokamarissa.
”No, sitten hän luki tarinan Prinsessa Isabellasta!” hän huudahti.
”Häh?” kurtistin kulmiani.
”No, en ymmärrä. Minä olen poika! ” Edwardin kasvoilla oli suuri kysymysmerkki. ” Ja eikö hänen olisi pitänyt valita jotain hiukan, no, poikamaista! Eikä lukea minulle prinsessoista. Esme sanoi että jokainen kunnon prinssi löytää oman prinsessansa. En ymmärtänyt siitä pätkääkään, vaikka minun täytyisi olla fiksu tai jotain...” hän huokaisi.
Olin yhä ymmällään. Mitä Edward ajoi takaa.
Samassa hän luki ajatukseni.
”Mutta mitä sanot? Isabella! Eikö olekin kaunis nimi?” Edward uteli.
Isabella? Bella? (Edward ehdotti lyhennettä Bella, ja pidin siitä!) Italiaksi kaunis. Ja minun lapseni olisi maailman kaunein. Tähtisilmäni. Isabella? Se kuulosti hyvältä.
”Pidän siitä”, huokaisin.
”Niin minäkin!” Edward huudahti.
Isabella. Aina kun toistin sen, se kuulosti paremmalta. Pidin siitä kovasti. Se oli yhtä aikaa kaunis ja hienostunut nimi. Onneksi Edward oli keksinyt sen.
Cullenit olivat enemmän innoissaan kuin minä. Carlisle puheet olivat minulle lääketieteellistä arabiaa, joten hänen puheitaan oli turha kuunnella. Esme valmisti minua henkisesti. Kertoi tulevaisuudesta, synnytyksestä. Hän auttoi minua rentoutumaan ja opetti ettei tarvitse huolehtia turhista.
Minulle ja Edwardille syntyi erittäin omituinen suhde. Jos olisin ollut mies, ja toivottavasti en tule koskaan olemaan, olisin ajattelut välillemme isä-poika suhdetta. Mutta tämä oli erilaista. Hän tiesi ajatukseni, eikä välillämme ollut salaisuuksia. Silloin kun Edward ei ollut lähellä, minä kyllä syvissä ajatuksissa mietin, että toivottavasti Isabella tulee pitämään Edwardista. Koska minä ainakin pidin kovasti. Huolehdinkin siitä vähän. Jos he eivät pitäisikään toisistaan.
Sitten se hetki koitti. Muistan vain jokaisen Bellan liikkeen. Muistan miten hiki virtasi ohimoillani. Pystyin tuntemaan sen hetken. Mutta pian odotus ja paine olivat ohi. Kuulin jonkun sanovan jotain. Erotin vain sanat: ”tyttö” ja ”terve”. Hän olisi terve! Olin siitä onnellinen. Minun lapseni olisi terve ja saisi elää sellaisena. Huomasin jonkun laskevan tyttäreni syliini. Puristin lasta hellästi kun tunsin lämpimän pään painavan kaulaani. Silloin huomasin samat kuumat kyyneleet. Minun pieni prinsessani oli täällä.
Bellani, olit maailman uskomattomin ihminen jonka olen tavannut. Juuri niin, ihminen. Oli sinussa jotain normaaliakin. Itkit silloin kun et saanut tarpeeksi nopeasti ruokaa, tai olit tehnyt tarpeesi vaippaasi. Nauroit aina kun Esme leikki kanssasi 'kukkuluuruu' leikkiä. Puklasit olkapäälleni ennen untenlaivaa ja herätit minut öisin.
Olin ollut huolissani pikku Bellastani ja Edwardista. En ymmärrä nyt miksi. Bella nautti siitä kun sai maata Edwardin käsivarsilla ilman huolenhäivää ja kuunnella kun Edward soitti pianoa. Jos soitinta ei ollut saatavilla, hän hyräili sinulle. Aina samaa sävelmää ja sinä nukahdit siihen aina. Edward usein ilmestyi meille iltaisin. Ihan vain nukuttamaan sinut. Usein Bella vaatikin hänet. Ensimmäinen sana oli kuitenkin ”Äiti” ja melkein samana päivänä hän mutisi ”Edlwaald”.
”Minä olen miettinyt”, Edward mutisi kun kuljetti sormeaan keittiötasoa pitkin.
”Mitä?”ihmettelin.
”Ettei Bellalle tule kertoa meistä, minusta”, hän huokaisi. Olin samaa mieltä. Hän ajatteli oikein. Ehkä hiukan epäitsekkäästi. Näin pojan silmissä katumuksen. En halunnut noiden pienien harteiden kantavan sitä samaa taakkaa, jota minä kannoin. Eikä Edwardkaan halunnut. En kuitenkaan vihannut sitä taakkaa, ennemminkin nautin siitä.
Se myös merkkasi sitä, ettei minusta tulisi vampyyriä. Jouduin jättämään osan perheestäni pois. Kestäisinkö sen?
En ollut vielä varma.
Varma olin vain omasta tytöstäni yläkerrassa.
Tytöstä, jota rakastin enemmän kuin elämääni.
-
Hitto tää on kiva! Niin erilainen juoni kuin muissa! Just kun Renée on perjaatteessa se päähenkilö, ainakin tässä alussa.
En nyt keksi mitään järkevää. Toivottavsti seuraava luku tulis pian!
-
katriqqq : Renée on päähenkilö alussa. :) MUtta esim. Jo seuraavassa luvussa se vaihtuu Edwardin ja Bellan suuntaan.
-
Tässä tulee pieni pätkä tulevasta luvusta:
”Nyt tulee Bella juna!” Edward sanoi kun yritti työntää tytön suuhun kaurapuuroa.
”EI TUU KU VOLVO!” Bella kiljui. Nauroin, mutta kaiken sen alle hautautu mielipaha. Olihan se hauskaa, että Bella muistaa jo millä Edward aina aamuisin ajaa meille. Mutta hän muistis sen jo. Hän ei saa muistaa. Cullenit ei saa jättää mitään jälkiä, ettei Bella tajuaisi heidän salaisuuttaan.
Edward näytti ajattelevan aivan samaa.
”Selvä, se on sitten Volvo. Miten ihmeessä hän osaa jo automerkkejä”, Edward mutisi.
”No, Bella vaatii varmaan kaksitoista vuotiaana valkoisen Toyota IQ”, pärskäytin.
Edwardkin nauroi.
Älkää muuten välittäkö, jos tässä on virgeitä. Sillä en betauttanu tätä. :)
-
Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta. Ja ihanaa kun Reneetä on tässä enemmän kuin muissa ficeissä. :-*
Ja on muuten outoa ajatella Bella vauvana, ja Edward puolivampyyrina.
Kuitenkin, virheitä osui minun silmiini, mutta en jaksa laittaa niitä tähän. Keskityin nimittäin enemmän sisältöön. ;)
Eli uusi lukija ilmoittautuu.
-
Ihana<3 Tykkäsin.
Joo. Hyvin kirjotettu ja tällee<3<3<3
Toivottavasti pian tulis taas jatkoooo<3<3
-
Toinen luku! Kommenttia? :P
2.luku
Paperisydän
Kyllä.
Tiesin jo heti alusta lähtien,
ettei tämä tulisi ikinä onnistumaan näin.
Renée PoV:
Tiesin sen olevan jo lähellä. Näin sen Edwardin silmistä. Hän ei voinut kertoa, mutta tiesin sen tulevan.
Juuri siksi pelkäsin sitä.
Heidän oli aika lähteä, jatkaa elämää jossain muualla.
Nämä päivät, ne katoavat. Hetkissä. Aivan kuin en osaisi edes nauttia niistä. Miksen pystynyt siihen?
”Nyt tulee Bella juna!” Edward sanoi kun yritti työntää tytön suuhun kaurapuuroa.
”EI TUU KU VOLVO!” Bella kiljui. Nauroin, mutta kaiken sen alle hautautui mielipaha. Olihan se hauskaa, että Bella muisti jo millä Edward aina aamuisin ajaa meille. Mutta hän ei saisi muistaa. Cullenit eivät saa jättää mitään jälkiä, ettei Bella tajuaisi heidän salaisuuttaan.
Edward näytti ajattelevan aivan samaa.
”Selvä, se on sitten Volvo. Miten ihmeessä hän osaa jo automerkkejä?” Edward mutisi.
”No, Bella vaatii varmaan kaksitoista vuotiaana valkoisen Toyota IQ”, pärskäytin.
Edwardkin nauroi.
Bella ei näyttänyt tajuavan puheitamme. Nappasin teeni keittiötasolta ja käännyin istumaan pöydän ääreen. Siemaisin teetäni, se poltti suutani.
”Edwaldkin syö puurloo!” Bella hihitti. Edwardin kulmat kurtistui.
”Kuule, ei minulla ole nälkä”, hän sanoi.
”Minä ein syyö, jos Edwald ei syöö!”Bella huusi. Minä nauroin taas.
”Juna tuleeeee!” Bella nauroi ja nappasi lusikalla vähän Edwardille kaurapuuroa. Edward nielaisi.
”Bella, ihan oikeasti. Ei minun tee mieli”, hän pyysi. No ei varmasti tee mieli.
Bella alkoi murjottaa.
”Selvä...” Edward huokaisi. Bella hymyili ja ojensi lusikkaansa.
Edward nieli sen. Hiukan irvistäen, mutta nieli. En voinut mitään, purskahdin hillittömään nauruun.
Olisipa minulla ollut kamera, jolla ottaa Edwardista kuva.
”Hyi”, Edward kuiskasi.
- Aika kuluu -
Edward PoV:
Aurinko paistoi. Näitä päiviä rakastan Forksissa. Muutamia hassuja aurinkoisia päiviä. Vanhempani eivät voi silloin olla ulkona, ainakaan jos joku näkee.
Mutta minä pystyin olemaan.
Yleensä me emme Bellan kanssa lähteneet ulos, sillä Renée ei pitänyt siitä että toin tytön kuraisena ja märkänä takaisin. Mutta nyt paistoi aurinko.
Bella istui hiekkalaatikon laidalla hymyillen.
Minulla oli toinenkin syy miksi olimme nyt ulkona. Tänään oli se päivä. Se, milloin me lähdemme. Carlisle oli hautonut sitä jo pitkään. Renée oli arvannut asian. Esme oli vain surullinen.
Kukaan meistä ei halunnut lähteä. En varsinkaan minä. Bella ei edes näyttävän tajuavan koko asiaa.
Minua tuntui pahalta sanoa tämä.
Minä rakastan vanhempiani, he ovat elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Renéetä rakastin kuin omaa äitiäni. Mutta vaikeinta olisi jättää Bella.
Meillä oli erikoinen side. Minulla oli vaikeaa iltaisin, kun tiesin näkeväni hänet vasta huomenna.
Kuitenkin, minun oli suojeltava häntä. Meiltä, minulta. Ei ollut muuta mahdollisuutta.
Olin jo pitkään miettinyt, mitä antaisin Bellalle muistoksi. Tiedän, en olisi saanut jättää mitään muistoja, mutta minun oli pakko.
Ja sitä paitsi, lahjan keksiminen oli vaikeaa. Tietenkin olisin voinut antaa jonkun soittorasian tai kaulakorun. Mutta ei Bella pystyisi kiintymään mihinkään sellaiseen.
Olin antanut hänelle viime syntymäpäivä lahjaksi timanttisydämen, joka roikkui hänen oikeassa ranteessa tälläkin hetkellä. Renée oli ensin kauhuissaan huomatessaan, että koru oli puhdas timantti. En minä kuitenkaan ollut ostanut sitä, se oli Esmen sisaren, Elizabethin koru. Elizabeth oli ollut hyvin läheinen minulle, mutta hän ei tiennyt kuitenkaan perheemme salaisuutta.
Eilen Bella oli innostunut maalaamaan. Hän otti piirustuspaperia ja maalasi niiden toisen puolen siniseksi, vihreäksi ja punaiseksi. Kuitenkin hän kyllästyi kolmeen paperiin ja oli sännännyt muihin leikkeihin.
Silloin en ollut vielä 'lahjaani' hankkinut, joten leikkasin paperista pienen sydämen. Luultavasti hän heittäisi sen pois tai hukkaisi sen. Mutta en voinut itselleni mitään.
”Katsos Bella, tämä on taikasydän, säilytä sitä todella hyvin. Ethän hukkaa sitä?” kuiskasin. Tiesin suurin piirtein mitä tuon ikäisellä liikkuu päässään, kaikkien niiden Barbi leikkien jälkeen, vaikken pystynytkään kuulemaan Bellan ajatuksia. Olisin antanut mitä vain yhden ainoan ihmisen ajatuksista, jonka kanssa minulla oli erityinen side. Bella katseli sydäntä silmät suurina. Ojensin sen hänelle. Pienet kädet nappasivat sydämen nopeasti. Hetken hän ihaili sitä. Sitten Bella laski sen hänen jalkansa viereen ja alkoi kaivamaan kauheaa kuoppaa lahjalleni. Kurtistin hämmästyksestäni kulmia.
Kun kuoppa oli tarpeeksi suuri, Bella asetti sydämen sinne varovasti ja peitti sen.
”Nyt Edwaldin sydän on tulvassa. Sitä ei vie kukaaaa!” Bella huusi ja levitti kätensä. Kaunis ajatus. Huomasin kuitenkin pian Bellan laskevan katseensa huolestuneesti kuoppaansa.
”No Bella, meidän täytyy lähteä...” kuiskasin.
”Selvä”, hän kuiskasi harmissaan.
Nostin Bellan syliini, ja hän vilkuili yhä kuoppaansa.
”Edwald”, Bella kuiskasi.
”Mitä?” kysyin.
”Minulla jäi juttu”, hän kuiskasi ja kietoi kätensä kaulaani.
”Se on salaisuus”, hän jatkoi hetken päästä.
”Haluatko minut mukaan?” kuiskasin.
”Ei Edwaldia”, hän mumisi.
”Selvä”, kuiskasin ja suukotin tytön otsaa.
Laskin Bellan maahan, ja hän katsoi minua vaativasti.
”Menen tuonne istumaan, tulethan pian?” kysyin ja hymyilin.
”Joo”, Bella kuiskasi.
Kävelin puistonpenkille ja käänsin katseeni. En olisi mistään hinnasta jättänyt Bellaa vahtimatta, joten tutkin häntä vanhan miehen ajatuksien kautta, vaikka tuo mies tutkikin omaa lapsenlastaan joka laski juuri liukumäestä.
Bella juoksi hiukset hulmuten takaisin hiekkalaatikolle. Hän puraisi huultaan ja upotti kätensä hiekkaan.
Bella kaivoi kuoppansa suu taas auki ja nosti paperisydämen. Hän puristi sitä tiukasti rintaansa vasten ja laittoi sitten pieneen taskuunsa. Bella lähti juoksemaan takaisin luokseni.
Hän hakikin sen? Olin siitä salaa erittäin iloinen. Puraisin huultani peittääkseni hymyni.
Mutta samassa ilo katosi.
Ymmärsikö hän, sen että me lähdemme? Bella kuitenkin ehti luokseni, ennen kun ajatukset veivät mukanaan.
”Mennäää!” Bella nauroi jo paljon iloisempana.
”Selvä prinsessa!”nauroin. ”Haluatko jäätelön?” kysyin. Olin kyllä syöttänyt hänelle jo ison päärynäjäätelön, vaikka Bella halusikin siihen kaksi palloa, hän oli syönyt sen todella nopeasti.
”JOOO!” hän kiljui iloisesti.
”Päärynä?”
”JOO!” Bella nauroi.
Ostin jäätelön, tätä Bella kuitenkaan ei jaksanut syödä, ja lähdimme kotiin päin.
Se oli viimeinen aurinkoinen päivä. Viimeinen minun ja Bellan päivä.
- Muutaman tunnin kuluttua -
Renée poV:
”Voih, Renée! Olemme niin pahoillamme”, Esme nyyhkytti kuivaa itkuaan.
”Älä nyt! Tämä on ainoa mahdollisuus”, kuiskasin. Esme nyökkäsi.
Carlisle halasi minua, sitten Esme ja lopuksi Edward. Edwardin halaus poikkesi muista lämpönsä takia.
”Ethän Renée loukkaannu, jos emme paljasta asuinpaikkaamme? Emme halua jättää jälkiä”, Carlisle huokaisi.
”Ym-ymmärrän”, kuiskasin.
Esme halasi minua uudelleen.
”Minua tulee sinua ihan kauhea ikävä! Muistathan että olet minun paras ystäväni?” hän mumisi kaulalleni.
”Muistan! Tekin olette rakkaita”, kuiskasin.
He katsoivat minua hetken haikeasti. Esme ja Carlisle vilkaisivat ympärilleen ja suunnistivat sitten nopeasti autolleen. Edward jäi seisomaan kuistilleni vielä hetkeksi.
”Pidä hänestä huolta”, sanat piirtyivät ilmaan. Nyökkäsin kyynelehtien.
Sen jälkeen he katosivat.
Minun pieni perheeni oli nyt hajonnut.
-
Ah! Vitsi tykkään tästä! :)
Vaikka tiesinkin Edin lähtevän, tuli silti surullinen olo :( JATKOA!
-
aym: Kiitos :) En osaa pitää Edwardia kauhean kauvaa poissa :) Kyllä se pian palaa, ehkä jo ensi luvussa.....
-
Bella ei edes näyttävän tajuavan koko asiaa.
Tohon sopis paremmin; Ei edes näyttänyt tajuavan...
Tosin, en tiiä, ett onks se ihan tarkotuksella,mut sama se.
Tykkäsin, kuten aiemminki ja hyvin kirjotettu^^
Ihana<3 Sulonen<3
JATKOA!!!
-
Ihana luku ♥ Tykkään tästä tosi paljon.. :)
Harmi et ne joutu lähteen : (
Mut Bella oli oli jotenkin sulonen :) Minkä ikänen se oli? :)
ärrävika aikanakin taisi löytyä. :D Sulosta..
Jatkoa toivosin piakoin ♥
~NiNNNi
-
ihuna luku! <3 ja tavallaan taa ei... :\
mutta tykkäsin, vaikka Cullenit lähti....
Jatkoa toivoisin! ^^
~E_Bella~
ps: se jäätelökohtaus oli ihana! ;)
-
Voi, tää on niin ihana! Ja surullinen! Mutta silti niin ihanaa luettavaa!
Vitsi mä haluisin jo lukea tän loppuun ja saada selville, että koska Edward tulee takaisin, ja mitä heille käy tulevaisuudessa!
No mutta jos mä kuitenkin jaksaisin odottaa :D
-
Tää kuulostaa ehkä maailman oudoimmalta ja tyhmimmältä mitä ootte kuulu, mutta itse näin unta tuosta paperisydän jutusta :) Muokkasin sitä vaan nii et Edward oli unessani lapsi. Oli 0pakko saada tungettua se tähän. ja oikeastaan, tästä kohdasta idea lähtikin ficciin.
Kiitos ensiksi betaajalleni, SuEmSa! Lisäksi kiitän tuhannesti teitä kommentoijia! Tuntuu todella hyvältä huomata että saa positiivistä (ja ihan negatiivistäkin) palautetta. :D Se piristää kovasti päivää!
Rassermus : Kiitos kauheasti kommentistasi! Jatkoa tulee joko heti tänäänn (torstaina) tai heti huomenna :).
NiNNNi : Kiitos kommentista! Hyvä jos kuulostaa mukavalrta :)
Bellan iästä en osaa olla varma, sillä hän ei saa/voi muistaa Culleneita, joten epäilen alle 5 vuotiaaksi. Vaikka jo viisivuotias muistaa kaikenlaista :). Jatkoa tulee pian!
E_Bella : Kiitos kommentista! Bella aika jäätelösyöppö :D
katriqqq : Kiiiiitos kommentista! En minäkään malta odottaa että tämä etenee ;)!
-
Tadaaa! Kolmas luku :)
3.luku
Saat minut rakastumaan itseesi aina uudelleen.
Minä käännyin ja olit poissa,
Vain varjosi tavoitin.
Minä käännyin ja olit poissa.
Vain varjoasi hipaisin.
Bella Pov:
”Tämä on uskomatonta! Minun pieni tyttäreni on nyt läpäissyt lukionsa!” Äitini karjui mansikkaboolilasi kädessään. Vaikka se olikin alkoholitonta, epäilin että hän oli jo humalassa.
Olin pääsyt lukiosta tänään, juuri niin! Minä, Isabella Marie Swan, olen pääsyt lukiosta, ja aika hyvillä arvosanoilla. Tuntui ihanalta olla vihdoin 'vapaa'. Paitsi että nyt alkaisi vasta suunnittelu collegea varten.
Me muutimme Phoenixiin kun olin viiden vanha. Äitini, Renée, sai työtarjouksen maineikkaasta sairaalasta. Oikeastaan, pidin enemmän aurinkoisesta Phoenixista kuin sateisesta Forksista. Isäni asui kyllä Forksissa, joten en tavannut häntä melkein ikinä. Mutta jos myönnän, en kaivannut yhtään isääni. Se tuntui hiukan ilkeältä, mutta se oli totuus. Olin aina vihannut sadetta ja kylmää ilmaa. Siksi nautin enemmän auringosta.
Päivä oli ollut aurinkoinen, mutta nyt se oli jo laskenut. Taivaanrannassa läikkyivät vaaleanpunaiset rajat.
Jessica Stanley oli paras kaverini esikoulusta lähtien. Vaikken koskaan olisi uskonut että pystyisin tutustumaan kehenkään sellaiseen, kuin Jessica Stanley. Hän oli ehkä Paris Hiltoniakin huomion hakuisempi, mutta kovan kuoren alta, löytyi huippu tyyppi. Eilen illalla Jessica täytti kahdeksantoista. Niin kuin arvasin, ei niistä mitään mehujuhlia tullut. En edes tiedä paljonko join, mutta Jessi kertoi minun suudelleen Mike Newtonia! Ensimmäiset ja viimeiset kännit. Tänään päättäjäisissä nolotti kauheasti, kun kaikki näyttivät tietävän siitä. Mike yritti lämmitellä välejämme, mutta minä kuitenkin laitoin kaiken nopeasti poikki. Mike oli suosittu pelimies koulussani, anteeksi, entisessä koulussani. En ikinä olisi lähtenyt kenenkään sellaisen mukaan.
”Voi Bella! Sinusta täytyisi saada valokuva!” Renée kikatti pöydän takaa sokerihumalassa.
”Äiti, ihan oikeasti. Kameramme on aivan täynnä siitä kun otit kuvia koulussa”, huokaisin.
”Totta”, hän nauroi. Hipaisin hameeni nyöriä. Äiti oli käynyt kanssani päättäjäisten kunniaksi ravintolassa syömässä. Me kummatkin vihasimme käydä ulkona syömässä. Renée kai halusi tehdä tästä ikimuistoisen illan.
”Mutta Bella! Minullahan on sinulle lahja”, Renée sanoi ja lähti kiiruhtamaan lipaston luokse.
”Äiti, en minä halua mitään”, sanoin ja pudistin päätäni. Nyrpistin pian sen jälkeen nenääni.
”Ota nyt, se sopii sinun käsikoruusi”, hän nauroi. Nostin oikean ranteeni. Timanttisydän roikkui rauhallisesti hopeisessa ketjussa. Huokaisin uudelleen. Tämä oli onnen koruni, pidin sitä aina. Paitsi nukkuessa, sillä se painoi silloin ikävästi ihoani.
Koruni oli maailman kaunein. Se oli täysin kirkas ja sydämessä oli tuhansia pieniä viisteitä. Hymyilin korulleni.
Renée ei koskaan ole kertonut mistä tai keneltä olen sen saanut. Mutta me kumpikin pidimme siitä kovasti.
”Bella, tässäpä tämä. Ei kovin kummoisesti kääritty lahjapaketti mutta lahja on kauniimpi”, Renée sanoi. Naurahdin. Otin kultaiseen paperiin käärityn lahjan syliini. Hivutin sormeni paperin alle ja repäisin teipin kohdalta.
Paperin alta paljastui samettirasia. ”Mitäköhän tässä on...”mutisin.
Avasin rasia. Silkkisellä pedillä lepäsi kaulakoru, korussa roikkui aivan samanlainen timanttisydän kuin ranteeesani.
”Hyvä luoja! Miten sinulla on ollut varaa tähän”, kysyin äidiltäni puolipaniikissa.
”No, sanotaanko että vanha ystäväsi auttoi”, Renée sanoi salaperäisesti.
”Vanha ystäväni?”
”Äh, et sinä tunne häntä”
”Mutta jos hän on vanha ystäväni-” aloitin.
”Bella, ystävä Forksista. Et sinä voi muistaa häntä”, Renée sanoi kiihtyneenä.
”Ai”, mutisin.
Renée unohti pian pahan mielensä ja alkoi taas puhumaan kaikenlaista. Niin työstään kuin joogaseuran vetäjän mutkikkaista ihmissuhde ongelmistakin. Olin kuolla tylsyyteen. Äitini oli luonteeltaan juoruilija. Hän ja Jessica tulivat hyvin toimeen. Samassa ovikello soi.
”Oletko Bella kutsunut ketään?”, Renée kysyi.
”En, sinä?”
”En”, hän sanoi.
”Minä menen avaamaan”.
Nousin tuoliltani ja kävelin ovea kohti.
Edward Pov:
Voi luoja! Minua jännittää ihan kauheasti. Esme ajatteli. Hymyilin hänelle pikaisesti.
Monen kuukauden pohdinnan jälkeen, ajattelimme etsiä Renéen ja Bellan käsiimme. Tai siis, minun kuukausien pohdinnan jälkeen. Viimeiset reilut kymmenen vuotta olin ollut yrittänyt ajatella jotain muuta kuin Bellaa, ja sitä miten olin hänet viimeksi nähnyt. Pystyin muistamaan mielessäni tuon pienen tytön hiekkalaatikon reunalla kädessään punainen lapio. Hymyilin tuolle muistolle.
Bella oli päässyt tänään lukiosta. Uskomatonta, tuo pieni tyttö oli jo 18 vuotias. Hänen ja Renéen sydämet löivät hiljaista tahtiaan talossa, jonka ovella nyt seisoin.
”Oletko Bella kutsunut ketään?” Renée kysyi.
”En, sinä?” Ei ole totta. Bella ääni. Se oli lumoava, kauniimpi kuin yhdelläkään seireenillä. Tunsin lämmön huokuvan sisälläni ja poskillani kulkevan lämmön. Minun Bellani.
”En”, Renée ihmetteli. Hän kyllä saisi sätkyt.
”Minä menen avaamaan”. Bella sanoi. Edward, rauhoitu! Kaikki on ihan hyvin, hän on vain Bella. Yksi ihminen tässä maailmassa.
Bella asteli lyhyitä askelia. Pystyin näkemään hänen loittonevan selän Renéen ajatuksista. Minua häiritsi kuitenkin, etten nähnyt Bellan kasvoja.
Carlisle huokaisi syvään. Minun sydämeni hakkasi kuin hullu. Bella avasi oven ja käänsi katseensa meihin.
Maailmani yksinkertaisesti räjähti.
Hän oli muuttunut, pienet suloiset kasvoit olivat vaihtuneet kapeiksi ja naisellisiksi. Ruskeat silmät eivät olleet kuitenkaan kadonneet minnekään ja sirot kädet liukuivat hitaasti seinustalla.
En ollut eläessäni nähnyt mitään kauniimpaa. Ja minä olen nähnyt vaikka mitä.
Huomasin että minun oli pakko ojentaa käteni ja hipaista hänen poskeaan. En kuitenkaan voinut tehdä sitä. Yritin pitää haluni sisälläni. Puristin käteni nyrkkiin. Halusin koskettaa hänen lämmintä poskeaan. Se oli outoa, siis että tunsin Bellan ihon lämpimänä vaikka muiden iho tuntui omaani vasten viileältä. Ehkä se johtui siitä etten voinut elää ilman ettei häntä olisi olemassa. Meillä oli side, todella vahva kahle joka veti minua hänen puoleensa. Ja nyt, se kaipuu voimistui.
Kunnes huomasin jotain hänen katseestaan. Bella ei tuntenut samalla tavalla. Hän ei muistanut minua. Hän ei tiennyt kuka olin. Se sattui enemmän kuin kuvittelin. Oikeastaan, muserruin. Miksi se koski niin paljon? Minulla olisi ikuisuus aikaa puhua hänelle, tutustua häneen. Saada hänet uudelleen kiintymään minuun.
Miksi se tuntui nyt mahdottomalta?
”ESME!” Renée huusi pökerryksissä eteisestä kun huomasi meidät. Minä tuijotin yhä Bellaa.
”RENÉE!” Esme nauroi.
”Te pelästytti minut! Miten, kuinka, häh?”
”Voi Renée, meilläkin ollut sinua ikävä!” Esme sanoi.
”Miten te olette täällä?” Renée sai ähkäistyä.
”No”, Carlisle aloitti. ” Me vain ajattelimme että olisi aika tulla käymään”. Carlisle iski silmää. Vedin syvään henkeä. Bella katseli Carlislea, mutta vasta nyt näytti huomaavan minut. Hän käänsi päänsä varovaisesti minua päin ja se mistä olin äsken mennyt sekaisin, tapahtui uudelleen. Bella huomasi katseeni ja punastui. Puna koristi uskomattoman kauniisti hänen kasvojaan. Huomasin vasta nyt hänen kaulassaan roikkuvan timantin. Renée oli kirjoittanut minulle muutama viikko sitten Bellan valmistujaisista. Olin ollut puoli pökeryksissä siitä kunniasta, että saisin ostaa hänelle lahjan.
Yleensä kun ihmiset punastuvat, heidän verensä tuoksuu selvemmin. Mutta en kokenut mitään halua imeä Bellan verta. Ennemmin halusin haistaa hänen tuoksunsa, joka nyt ei ollut niin voimakas kun ennen. Silloin kun nostin hänet syliini, haistoin tuoksun selvästi. Kauan sitten.
Bella Pov:
”Niin, siitä on ikuisuus”, Renée päivitteli olohuoneessa. Hän oli napannut Carlisle ja Esme Cullenia paidankauluksista kiinni ja raahannut heidät istumaan olohuoneeseen. Heidän poikansa, Edward Cullen käveli heidän perässään. Renée puhui suurimman osan, Esme välillä ja Carlisle harvoin. Edward ei sanonut mitään.
Pienen esittelyn jälkeen kun kättelin heitä kaikkia kolmea, huomasin jotain outoa.
Numero yksi; he olivat omituisen kauniita. Jokainen kasvonmuoto oli kuin hiottu timantti.
Numero kaksi liittyi Edwardiin. Hänellä oli aivan eriväriset silmät kuin vanhemmillaan. Kirkkaan vihreät ja Carlislella ja Esmella oli kultaiset. Kolmaskin liittyi Edwardiin. Sillä kun kättelin heitä, huomasin Edwardin olevan todella kuuma, siis ei sillä tavalla kuuma! Vain lämmin. Hänen ihonsa tuntui lämpimältä. Voi luoja, nolaan itseni ajatuksissani. Kuinka alas oikein vajoan?
Kuitenkin, Carlislen ja Esmen käsi oli viileä. Kysymyksiä, vailla vastauksia.
Sitten minusta tuntui, että olin nähnyt Edward Cullenin joskus. Oliko hän joku malli? Olisinko huomannut hänet vaatemalliston mainoksessa. Hyvin mahdollista.
Tai oliko hän näyttelijä ja olisin hoksannut hänet saippuasarjassa. Vai oliko hän joku viimevuotisista vaihto-oppilaista. Ei, olin tuntenut ne kaikki kymmenen oppilasta jotka olivat meidän kouluun saapuneet.
”Mitä sinä teet?” hän kysyi. Säikähdin ja käännyin henkeä pidätellen. Edward seisoi aivan takanani. Melkein tunsin hänen iholtaan lähtevän kuuman, lämpimän sykkeen.
”Öh...minä...hyym”, hämillinen vastaus. En tosiaankaan tiennyt miksi olin paennut keittiöön.
Edward nosti kulmiaan.
”Minä ajattelin ottaa jotain juotavaa”, ähkäisin.
Hän hymyili. Edward näytti ihanalta kun hän hymyili. Yritä edes Bella! Miksi menet näin sekaisin?
”Minusta oli oikein mukavaa tavata sinut Bella, et ymmärrä miten mukavaa”, hän huokaisi. Hymyilin, halusin sanoa että minustakin oli mukava tavata hänet, ei hän ymmärtäisi miten mukavaa.
-
ihana luku jälleen kerran..
en huomannut virheitä,mutta en kyllä niitä metsästänytkään :)
tuossa lopussa viimeisessä ns. "kappaleessa" ,missä bella sanoo ottavansa jotain juotavaa, olisi voinut vähän vihjaista että ovatko bella ja edi esim keittiössä vai missä (?)
jamuuten... oliko toi alku anna puun kappaleesta kaunis päivä? kiva kappale :)
juu ei taida muuta tulla mieleen.. jatkoa vain ;) (hyvään tahtiin lisäilet uusia lukuja tänne!)
//EDIT:
muwahahahhah olin eka. halvat on huvit. :D
-
Mäki mietin just tota alkua että onko se anna puun kappaleesta.Ihana luku <3
-
Jep, se kappale on kyseesä :) Idea lähti siitä kappaleesta ja se sopii tähän ficciin :)
hannm : Ovat he keittiössä. Muistaakseni lisäsin sellaisen lauseen kun: En tosiaankaan tiennyt miksi olin paennut keittiöön.
:)
-
ihana luku! <3
olisin halunnut, et tää luku loppuis loputtomasti.. ;) ;D
mukavan nopeesti kirjotat! :)
jatkoa pyytelen! <3
-
Jep, se kappale on kyseesä :) Idea lähti siitä kappaleesta ja se sopii tähän ficciin :)
hannm : Ovat he keittiössä. Muistaakseni lisäsin sellaisen lauseen kun: En tosiaankaan tiennyt miksi olin paennut keittiöön.
:)
aijaa.. no ei sitten mitään noottia minulta :)
-
Ihana ihana IHANA!!!!<3
Söpöö. Joo. Ihanan hyvin kuvailtu ja kirjotettu^^
Joo.. Tykkäsin ja tällee^^
JATKOAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<3
-
Ihana luku! :p ♥
Fanitan ihan täysillä tätä ficcii :D Mahtavaa!
Yhden pienen virheen huomasin kun luin:
Olin pääsyt lukiosta tänään, juuri niin!
toinen s-kirjain ;)
Muuten ihan täydellistä tekstiä ja ihan mahtavaa luettavaa ♥
Kuvailit tosi hyvin ja tää oli tällänen mukavan pitunen luku ;)
Jatkoa pian. ♥♥♥
~NiNNNi
-
KÄÄK! Aivan upeemahtava luku! Bella valmistu ja Edward tuli ja ja ja...
Oli vaan kauheen surullista, että Bella ei muistanut Edwardia. :( Mutta eiköhän sekin saada korjattua :)
Mutta, nyt jään odottelemaan jatkoa!
-
Kiitoskiitoskiitoskiitos! Olette ihania kommentoijia!
E_Bella : Kiitos kommentista! Jatkoa tulee aika pian :) Kirjottelen koko ajan.
Rassermus : Kiitos kommentista! Kiva kun tykkäsit. :)
NiNNNi : Kiitos kauheasti kommentista :) Ihanaa kun tykätään. Heh, Chcyn ensimmäinen ficci fani!
katriqqq : Älä sure :) Bella 'tykästyy' ihmisiin helposti. Upeemahtavaat kiitokset kommentista! :)
-
Neljäs, tadaa!
4.luku
Sweet Dream
Voin kertoa, että hänen lempivärinsä on sininen.
Hänellä on maailman kaunein äiti.
Hänellä on isänsä silmät.
Hän ei tainnut kertoa sinulle, mutta hän osaa soittaa kitaraa.
Ja jos minulta kysytään, taidan rakastaa häntä.
Bella pov:
Edward seurasi minua pöytään istumaan. Kun istuin turvallisesti penkillä, hörppäsin vettäni. Huomasin silloin että huoneessa oli melko pimeää, vain avonaisesta ovesta tulvi valoja olohuoneesta ja ääniä äitini räikeästä naurusta. Katsoin Edwardia, hän katseli minua.
Selvensin kurkkuani.
”Niin, te siis muutitte Euroopasta?” kysyin. Renée oli äsken kertonut kovaan ääneen miten Cullenit olivat muuttaneet ympäri maailmaa.
”Kyllä, asuimme osan aikaa Ranskassa, Pariisissa. Me olimme myös välimeren alueella. Suurimman osan aikaa kuitenkin olimme Italiassa. Sanooko sellainen paikka kuin Volterra mitään?” Edward kysyi ja nosti kulmiaan. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta paikasta. Hän tajusi sen. ”Meillä on siellä...sukulaisia”, hän kertoi. Nyökkäsin. Join taas vettä. Mieleeni muistui eilisilta. Mahassani pyöri. Muistin aamuisen oloni. Ei enää ikinä humalaan. Lupaus.
”Paitsi Esmen ja Carlislen työt ovat vielä ulkomailla”, Edward sanoi yht'äkkiä mietteissään.
”Anteeksi?”
”Heillä on työt vielä Euroopassa, Carlisle on lääkäri ja Esme arkkitehti, niin minä asun nyt täällä yksin”, Edward mutisi.
”Todellako?” ihmettelin. Edward oli minua ehkä vain vuoden vanhempi ja hän asuu jo yksin? Paitsi että Edward oli minua paljon kypsemmän oloinen.
”Niin, minä en ole vieläkään aloittanut collegea. Ajattelin jos kesän jälkeen aloittaisin kirjekurssin Dartmouthiin”, Edward sanoi. Ilmeeni virallisesti lässähti. Edward näytti huomaavan sen.
”Onko siinä jotain ihmeellistä?” hän kysyi.
”Ei, ei todellakaan. Minä vain...mietin mikset saman tien muuta sinne”, sanoin ja punastuin syvästi.
”Joskus on vain pakko hoitaa asiat loppuun, ennen kuin aloittaa toisia asioita”, Edward kuiskasi. En ymmärtänyt hänen puheista mitään.
Pysyimme hetken hiljaa. Edward näytti miettivän miten valkoiset seinämme voisi maalata uudelleen.
”Miten minusta tuntuu että olisin tavannut sinut joskus?” kysyin. Lause vain lipsahti huuliltani.
”Me varmaan tapasimme joskus Forksissa, kun asuimme siellä silloin samaan aikaan”, Edward sanoi ja käänsi katseensa minuun.
”Ai”, vastasin. Miten minä en pystynyt kuvittelemaan neljä- tai viisivuotiasta Edwardia. Tai että hänellä olisi pienet silmät ja lapsenomaiset kasvot. Minä muistin tuon Edwardin. Täysi-ikäisen ja kypsän Edwardin.
”Sinulla oli tänään valmistujaiset. Onnea!” Edward nauroi, aivan kuin olisi halunnut vaihtaa aihetta. Samalla hän katseli räikeän keltaista valmistujaisviittaa. Punastuin uudelleen. Se oli aivan kauhean värinen.
”Niin, collegea vaan suunnittelemaan”, mutisin. Edward nauroi.
”Milloin sinä valmistuit?” kysyin.
”Noin vuosi sitten”, Edward sanoi. Tietenkin.
”Ai, niin minä vähän ajattelinkin.”
Pian heidät piti jo lähteä, kello ylitti puolenyön nopeasti. Renée piti mielellään seuraa Carlislelle ja Esmelle, kun minä juttelin Edwardin kanssa.
Edward oli todella hauska ja mielenkiintoinen. Olisin voinut kysellä hänen elämäänsä Euroopassa, sillä itse en ole käynyt Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Tuntui että puhuin liikaa, silloin suljin suuni ja Edward sai mahdollisuuden kysellä minulta. Ne olivat oikeastaan nolon arkipäiväisiä vastauksia.
Yleensä hän kyseli muutostani Forksista Phoenixiin ja ajasta sen jälkeen. Yleensä mutisin etten muista enää. Ei se mitään, Edward keksi aina uutta kysyttävää.
”He ovat parhaimmat ystäväni”, Renée huokaisi samalla kun vilkutimme hopealle Volvolle, jossa Edward istui kuljettajan paikalla. Carlisle ja Esme vilkuttivat meille takapenkiltä. Edward käänsi katseensa minuun ja iski silmää. Naurahdin.
”Todella mukavia ystäviä”, minä sanoin.
”Juttelitteko Edward kanssa?” Renée kuulosti melkein toiveikkaalta.
”Kyllä, hän on mukava”, mutisin nolona. Tätä Renée toivoi.
”Todellakin”, Renée nauroi.
Huomasin istuvani auringon valossa. Käteni olin upottanut lämpimään hiekkaan. Missä olin? Yritin nostaa katseeni. En ollut rannalla. Tämä oli ennemminkin puisto. Mutten tuntenut paikkaa.
”Katsos Bella, tämä on taikasydän, säilytä sitä todella hyvin. Ethän hukka sitä?” ääni kuiskasi.
Silloin nostin katseeni ja katselin häntä silmiin. Edwardin syviin vihreisiin silmiin. Tämä ei ole totta. Huomasin pian tuijottavan Edwardin valkoisella kädellä olevaa paperisydäntä. Tämä ei ole totta.
Heräsin siihen kun tunsi jonkun painavan rintaani. Se oli vain illuusio, mitään ei ollut kehoni päällä. Unohdin sen nopeasti kun järkytyksestä suuret silmäni alkoi haravoida pimeää huonettani.
Yleensä unet unohtuvat melkein heti kun herää, mutta tämä ei ollut uni. Se oli muisto. Pystyin muistamaan miltä tuuli oli tuoksunut tai miltä päärynäjäätelö maistuu. Pystyin ymmärtämään että olin ollut Forksissa, enkä ollut nähnyt pientä neljä- tai viisivuotiasta Edwardia. Olin nähnyt saman Edwardin kuin eilen. Ponkaisin istumaan ja käännyin että jalkani osuivat lattiaan. Hän oli antanut sen, hän oli antanut sen. Missä se oli? Olin kyyristynyt työpöytäni ääreen ja pengoin sen laatikoita. Vanha muistiinpano vihkoni oli pakko olla täällä.
Siinä se oli!
Yhä hengästyneenä nousin seisomaan ja laskin vihkoni pöydälle. Aloin selaamaan sivua. Hengitykseni kiihtyi jokaisella sekunnilla, kunnes pääsin keskiaukeamalle.
Ei ole totta.
Muistan tämän, luulin että olin saanut sen jostain leikkikoulusta, mutta jos uni oli totta.
Nostin paperisydämen kädelleni ja katselin sitä. En edes huomannut milloin kyyneleet ilmestyivät silmäkulmaani.
Aivan tyhmää itkeä mistään tällaisesta. Tunsin itseni vain niin toivottomaksi kun samalla muistin ja en muistanut.
Edward pov:
Tuuli haroi hiuksiani kun juoksin aavikon halki. Maailma oli hetkessä muuttunut valoisaksi. Onnelliseksi. Ilo, jonka pidin salaa sisälläni, purkautui juoksussani. Minä lensin yli hiekkapientareiden.
Olin kauhean janoinen. En ollut pystynyt käymään pitkään aikaan metsästämässä. Olin ollut vain niin innoissani. Ne muutamat minuutit kun silloin Bellan kanssa juttelin, en pystynyt unohtamaan niitä. Hän oli niin suloinen kun punastui. Ja varsinkin silloin kun hän ei osannut sanoa mitään järkevää. Bellan ajattelu kiidätti minut yhä nopeampaan juoksuun.
Olin asunut täällä vasta kolme päivää ja muistin Phoenixin jokaisen kurjan kuppilankin ulkoa. Olin ajanut ulos kaupungista ja jättänyt autoni tien viereen. Nyt etsin jotain herkullista.
Olo oli hiukan syyllinen. Tuntui kuin unohtaisin inhimillisen puoleni kun metsästin. Halusin säilyttää kaiken sen Bellan lähellä. Ja voi luoja! Olin hänen kanssa samassa kaupungissa. Bella, vau. Niin kuin jo sanoin, en saanut sitä tyttöä mielestäni.
Samassa haistoin sen. Puuma? Kyllä, niitä elää myös täällä. Mutta puumat maistuvat etelämmässä jotenkin kuivemmilta. Sateisessa Forksissa ne olivat, mehukkaita? Ääh, inhotti ajatella näin.
Saavutin saalini pian. Se yritti ensin karkuun, turhaan. Olin hetkessä kiinni puuman kaulassa. Veri virtasi kuivaan kurkkuuni nopeasti. Pystyin vasta nyt unohtamaan sen, miltä Bella näytti kun hän nukkui. Olin katsellut häntä kaikkina näinä kolmena yönä. Ensimmäinen ilta jäi parhaiten mieleeni. Sillä hän sanoi nimeni.
Ja löysi jotain.
Nimittäin paperisydämen.
Kuollut puuma tipahti käsistäni kun nousin seisomaan. Ensin olin maailman onnellisin, hän sanoi nimeni ja oli säilyttänyt muistoni.
Mutta jos hän ymmärsikin? Siis etten vanhentunut?
Yht'äkkiä alkoi sataa vettä. Outoa, täällä se oli harvinaista. Kiidin taas juoksuun.
Saavutin autoni pian. Minun ei ollut tarvinnut mennä kovin kauas. Nappasin Volvoni avaimet taskustani ja avasin lukon.
Kun olin saanut auton käynnistettyä, ajoin jo tietä pitkin. Vauhti ei pysähtynyt autossakaan.
Nyt satoi jo kaatamalla. Kun laitoin tuulilasin pyyhkimet päälle, huomasin suoran tien varressa hahmon seisovan autonsa vieressä. Kun ajoin hiukan lähemmäs, tajusin sen olevan Bella.
Bella pov:
Voi paska. Elämä on ihanaa.
Ensiksi ajoin jonkun pikkukiven päälle ja renkaani puhkesi. Eikä minulla ole yhtään kiire kotiin. Kun aioin ryhdistäytyä ja vaihtaa renkaan. Oveni meni kiinni ja lukkoon. Ja avaimet, ne olivat tietenkin sisällä.
Siinä hetken kiroillessani ajattelin lähteä kävelemään kaupunkiin. Vaikka sinne olikin melkein 15 kilometriä. Myöhästyisin Angelan juhlista ja minulla ei ole vieläkään ketään avecia. Raskas huokaisu.
Sitten huomasin auton ajavan kauempaa. Pitäisiköhän minun hypätä tielle ja heilua kuin hullu, että auto pysähtyy. En kuitenkaan kerinnyt nolata itseäni kun auto jo pysähtyi omani eteen. Suuni loksahti auki. Edward hyppäsi Volvostaan ja lähti kävelemään luokseni nopeasti.
”Kuinka ihmeessä sinä tänne olet joutunut?” hän kysyi hätäisenä.
”Sanotaanko vaikka että renkaani puhkesi ja avaimet ovat sisällä”, huokaisin. Edward vilkaisi rengasta ja autoani. Lopuksi katse palasi minuun.
Yllättäen Edward nosti kätensä ja nappasi etuhiuksiani pitävän pinnin käteensä. Edwardin iho kosketti märkää otsaani sametin pehmeästi. Hän tuntui myös todella lämpimältä, sillä itse olin jäässä. En ollut tottunut vesisateisiin.
Edward katseli ilmettäni ja työnsi pinnini lukkoon. 'Naks' ja lukko oli auki. Kului vain sekunti.
”Miksen minä koskaan ole oppinut mitään tuollaista..”henkäisin.
”Mene sisään”, Edward käski ja työnsi minut autooni. Tärisin kylmästä.
”Paleleeko sinua?” hän kysyi.
”Ehkä hiukan”, mutisin.
”Odota”.
Edward käveli autolleen ja nappasi ruskean nahkatakkinsa takapenkiltä. Hän toi sen minulle.
”Nyt et vikise vaan puet tuon. Minä laitan renkaasi”, hän sanoi. Nyökkäsin. Puin Edwardin takin hieman ylpeänä päälleni.
Edward hoiti renkaani nopeasti. Niin nopeasti, etten kerinnyt edes lämmetä.
”Kiitos, minä muka ajattelin kävellä kaupunkiin. Luojan kiitos olit täällä”, kuiskasin. Kurkkuani kivisti.
”Ole hyvä. Ja pidä vain se takki, minä haen sen joskus”, Edward sanoi. Hänkin oli jo aivan märkä. Sade vain yltyi.
”Kiitos”, kuiskasin vielä kerran.
Edward nyökkäsi hymyillen ja lähti autolleen. Puraisin huultani.
Edward oli hauska, mukava ja herrasmiesmäinen. Hän oli hyvännäköinen noissa pronssisissa hiuksissaan ja vihreissä silmissään. Ja lisäksi hän näytti pitävän minusta. Keräsin rohkeuteni.
”Edward”, voihkaisin. Hän kääntyi ja nosti kulmiaan. Pian hän oli palannut vierelleni.
”Lähdetkö kanssani tänään ystäväni juhliin!” kirkaisin. Punastuin. Edward irvisti hymyillen.
”Siis, ei sinun ole pakko. Tai, kun minulla ei ole ketään kumppania mukaan ja-”aloitin.
”Ei, siis, lähden mielelläni!” Edward sanoi hymyillen.
”Ai, no, kiva”, mutisin. Edward hymyili. Enemmän kuin kiva.
”Moneltako ne juhlat alkavat?” hän kysyi.
”Hiukan ennen kahdeksaa”, sanoin.
”Selvä, haen sinut vähän ennen sitä”, Edward nauroi ja lähti autolleen. Pian hän jo kaasutti pois Volvollaan. Minä jäin vielä istumaan hetkeksi omaan kotterooni.
Hetkonen, olinko juuri hommanut itselleni treffit?
-
”Ai, no, kiva”, mutisin. Edward hymyili. Eneemmän kuin kiva.
Tuossa enemmän sanassa pieni virhe.Ihana luku jälleen kerran <3
-
ääähh en-nu sanokin jo ton harvinaisen virheen :D
tää oli kanssa aivan mahti luku vaikka ei tosin mitään ihmeellistä tapahtunut..paitsi toi että bella ja edi menee yhdessä sinne juhlii ♥
hei luulitko oikeasti että multa irtois mitään rakentavaa?
jatkoa niin pian kuin mahdollista äs oolveis
-
Kiidus :) Jatkoasta en vielä tiedä, en vielä ole viidettä osaa aloittanut kirjoittamaan.
-
Tykkäsin tästä luvusta jälleen kerran :)
Taisin betata sen neljännen luvun turhaan ;D No ei voi mitään. ;D
En saa oikein mitään järkevää aikaiseksi mutta jatkoa pian ♥
NiN
-
Tää on tosi ihana<3
Joo, mut siis. Tää on hyvin kirjotettukki^^
Ihanaa, ett bella muisti vähän lapsuudestaan.
Ihana<3
Joo. JATKOA PIAN!!!
-
ihana luku oli taas<3
Niin Bellan tapaista unohtaa avaimet auton sisälle.. :D
mulle on käyny niin, mutta paikkana on ollut vain talo.. :) jouduin odottamaan kirjastossa 4h äitiä.. hymp, ainakin sain opetuksen... ;D
ihana oli siis taas, ja virheitäkään en löytänyt. nauroin lopulle, vaikka en kyllä tiedä mitä nauramista siinä oli.. =D
ehkä se 'kirkaisin' oli se joku.. ;)
mutta jatkoa laita kun saan valmiiks! <33 :)
-
Khih, ihana luku! Bellan lievä krapula ja jumalainen Edward :D Hauskaa! :D
Hetkonen, olinko juuri hommanut itselleni treffit?
Tuo loppu oli tosi hyvä.
Ja rakentava tais lähtee karkuun!
JATKOA! :D
-
Ihana ficci!!!!
Btw oon uus lukija. MOI!!
Bellan lapsuus oli aivan ihana!!
Oho aika paljo huutomerkkei.... ;D
-
Sait mustakin uuden lukian!
Tää on sairaann ihana.
laithan jatkoa taas pian
-omputin
-
Ihana! ♥ ♥ ♥
Uusi lukia on täälläkin. Osaat muuten kirjottaa tosi hyvin ja ihanasti. Tuntuu että kaikki on tätä lukiessa on ihanaa, mutta ei voi mitään...
Jatkoa odottelen!
-
ihana<3<3 I lowe<3
-
Ihana! Jatkoo?
-
Anteeksi kauheasti kun ei ole tullut jatkoa! Minulla on paljon kiireitä, sillä olen ylläpitäjäni http://justkristen-site.blogspot.com/ ja http://keepawake.jouluserver.com/.
Sekä henk. kohtanen elämäni on ns. sekaisin :).
Mutta, nyt kirjoitan uutta jatkoa, ja toivottavasti sen saan nopeasti ulos.
Kiitos, jos vielä luette! Ja jaksatte olla kärsivällisiä! :) I love u!
-
A/N: Viides luku on täällä! Kommenteja? Tiedätteko muuten mitä tuo Sólo me... tarkoittaa? :) Ja mistä kappaleesta se on otettu?
5.luku
Myyty
Sólo me importa amarte
En cuerpo y alma como era ayer
Bella pov:
"Äiti?" huusin yläkerrasta hengästyneenä.
"Niin kulta?" Renée vastasi.
"Muistatko ne valkoiset kengät joita käytit siellä sukutapaamisessa? Tahtoisin laittaa ne jalkaan!" huusin.
"Edwardille varmaan riittää omat kenkäsi. Ei sinun tarvitse esittää", Renée kiusasi. Olimme tapelleet ja riemuinneet yhdessä sitä, että minulla oli Edwardin kanssa treffit.
"En minä esitä!" kiljuin vihaisena.
"No, ne on siellä sinisen lipaston alakaapissa" Renée kertoi nauraen.
"Kiitos!"
Kuulin äitini lopettavan tiskaamisen ja lähtevän yläkertaan. Hänen hiljaiset askeleensa kaikuivat portaissa. Hän pysähtyi ovelle katselemaan touhujani. Sillä hetkellä laitoin kenkiä jalkaani.
"Olet kaunis", Renée huomautti hiljaisuudessa.
"Kiitos", sanoin taas ja käänsin katseeni äitiini. Renée hymyili onnellisesti.
"Millaiset juhlat on tiedossa?" äiti kysyi.
"Angela pitää juhlat päättäjäisten kunniaksi", sanoin.
Katselimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Äitini siirsi painoa vasemmalle jalalleen. Sitten auton ääni kuului pääkadulta.
"Edward tuli", sanoin ja uusi hymy piirtyi kasvoilleni.
Näytin kauniilta valkoisessa mekossani ja mahongin värisissä kiharoissani. Äitini pienet suloiset valkoiset kengät tuntuivat jaloissani ihanilta ja hymy oli liimaantunut kasvoilleni. Pieni sipaisu huulikiiltoa ja luomiväriä oli loihtinut kasvoilleni aivan uuden valon. Nämä olivat treffit. Edward Cullenin kanssa olevat treffit. Oli turha enää perääntyä. Olin ottanut vaalean ruskean nahkatakkini naulakosta ennen kun avasin ulko-oven. Edward istui Volvossaan ilman huolen häivää ja katseli minua kun astuin kuistille. Minä olen tänään se tyttö, joka menee Edward Cullenin kanssa treffeille. Hänen kanssaan treffeille.
"Hei", kuiskasin kun istuin autoon.
"Hei", Edward sanoi. "Minne ajetaan?", hän kysyi kun suljin turvavyöni.
"Angela asuu 13 Streetin varrella sellaisessa sini-" aloitin.
"Ai! Minä tiedän sen paikan", Edward nauroi. Hymyilin hämmentyneenä.
Lähdimme liikkeelle.
"Hienot kengät", Edward totesi hymyillen. Minä punastuin päästä varpaisiin. Mistä hän oli arvannut vitsailla juuri arkaan kohtaani?
"Öhm, mitä olet tehnyt tänään?" kysyin mahdollisimman viattomasti. Yritin oikeasti vaihtaa puheenaihetta.
"En mitään ihmeellistä", Edward nauroi yhä. "Entä sinä?"
"Kaikenlaista..." kuiskasin. Kiinnitin huomioni vasta nyt siihen, että Edward ajoi kauhean lujaa. En kuitenkaan uskaltanut mainita siitä sillä pelkäsin Edwardin huomauttavan tällä kertaa kiharoistani. Loppumatkan pysyimme hiljaa. Edwardia nauratti ja minua nolotti.
Olin hiukan hämmentynyt kun Edward pysäytti auton juuri Angelan talon eteen. Tai, ei 13 Streetillä ollut muita taloja joista välkkyi punaiset ja keltaiset valot ja ikkunat olivat samanvärisillä ilmapalloilla koristeluja. Angela oli tehnyt parastaan.
Kun avasin turvavyöni Edward hämmästytti minua taas. Hän oli nimittäin ehtinyt avaamaan oveni.
"Erittäin herrasmiesmäistä", totesin.
"Olkaa hyvä, arvon neiti", Edward sanoi ja kumarsi. Kikatin.
Kävelimme rinnakkain ovelle. Kumpikin yhtä jännittyneenä. Edward avasi oven sisälle musiikin valtaamaan taloon. Angelan koti oli todella kaunis. Isot valkoiset marmoripylväät ja massiivinen puutarha.
Juhlat olivat täydessä vauhdissa. Angela seisoi juuri portaiden juurella juomassa vaaleanpunaista drinkkiään. Pitkät tekoripset räpsyivät nopean musiikin tahtiin.
"Bell rakash!" Angela kiljui kun minä ja Edward tulimme eteisestä.
"Hei Ang!" nauroin. Angela juoksi halaamaan minua. En maininnut että vaaleanpunaista juomaa kaatui lattialle. Huomasin Angelan myös tuoksuvan alkoholille. Vatsassani pyöri. Ei enää tänä iltana.
"Voih! HIG! Minuh pitää mennäh! Tanssigaah!" Angela sössötti ja lähti hilluen kohti olohuoneen tanssilattiaa Ben kainalossa, joka oli odottanut häntä.
Me Edwardin kanssa vaihdoimme muutaman sanan valaistuksesta ja musiikista. Sen jälkeen suuntasimme istumaan pöytiin, jotka oltiin aseteltu tanssilattian viereen.
Emme puhuneet mitään. Kuuntelimme peräperään vain uusimpia listaykkösiä. Lady GaGan Poker Face alkoi jo tulla korvista ulos.
Viimeinkin tuli hiljainen kappale.
"Tiedätkö mikä tämä on?" Edward kysyi.
"En ole varma", sanoin.
"Piecesilta Red. Todella kaunis kappale", hän kuiskasi.
"Niin onkin", huokaisin.
"Haluatko tanssia?" Edward kysyi. Käänsin katseeni häneen päin ja hymyilin. "Haluan", sanoin.
Sen jälkeen Edward nousi seisomaan ja veti minun mukanaan. Hän käveli tanssilattiaa pitkin erääseen kaukaiseen reunaan ja kääntyi minuun päin.
"Minä en osaa tanssia", muistutin.
"Niin ajattelinkin", Edward nauroi.
Hän laski kätensä vyötärölleni ja tarttui käteeni. Minä katsoin häntä silmiin. Ensin askel vasemmalle, sitten oikealle. Liikuimme musiikin tahtiin.
Eikä kukaan nähnyt meitä, ei huomannut minun muutamaa epäonnistunutta askeltani. Minä nautin hetkestä, olla tänään vain treffeillä Edward Cullenin kanssa.
Ja kiltit! Elän kommentejen vuoksi :) Ne piristää todella paljon päivääni.
-
Uuu...
Ihana ficci!
Jatkoa piakkoin?
-
äää uiiiiii ihana ! Parhaimpii ficcejä mitä oon lukenu ;) :D
En huomannut virheitä ja teksti kulkee eteenpäin sujuvasti, hienoa !
JATKOA IHMEESSÄ ,KIITOS <3
-
Lukasin tämän tarinan huvikseni pitkän ajan jälkeen, ja huomasin olevani valmis kirjoittamaan jatkoa (: Ollaanko innokkaita kuulemaan? Jatkoa tulee joka tapauksessa.
-Chi
-
Ollaanko innokkaita kuulemaan?
no totta ihmeessä ollaan innokkaita! Jatkoa ollaan ainakin täälläpäin odoteltu sormet syyhyten :)
-hannm
-
Samaa mieltä hannm'in kanssa!
Jatkoa todellaki!
Sarkku
-
Luinkin tämän ficin jo joku aika sitten putkeen, mutta en ole muistanut kommentoida..
Minusta ainakin todella mielenkiintoinen ficci ja olisi todella mukava saada pian taas jatkoa! :D
Hyvin kirjoitettu, enkä löytänyt virheitäkään.
Jatkoa!
iituska
-
Seuraava luku on betallani ^^
-Chi
-
uusi lukija ilmoittautuu.
pakko myöntää, että eka olin silleen njääh, mutta kun luin eteen päin tätä, niin aloin tosiaankin tykkämään. (;
ihana idea, kivan erilainen muihin verrattuna.
voi kumpa, Bellalle ja Edille tulis jotain.. : >>
nyt vaan jatkoa
kiitoksia ♥
-
Uusi luku (:
Miten musta tuntuu, että tää mene LIIAN nopeesti?
-
6.luku
Keilausta ja kaatoja0
Bellan näkökulma:
”Minulla oli hauskaa”, sanoin kun Edward ja minä jäimme seisomaan talomme edustalle. Hän hymyili innoissaan, niin kuin minäkin tein.
”Samoin.”
Ehkä hiukan liiankin läheisen ja hellän tanssimme jälkeen, me kummatkin olimme ujon näköisinä eronneet toisistamme ja kävelleet vierekkäin istumaan tanssilattian tuttuihin pöytiin. Muutaman juoman, olin varma etten juonut alkoholia, ja jutusteluhetken jälkeen olimmekin valmiita lähtemään. Kumpikaan ei ollut saanut mitään irti illasta. Tai, olinhan minä. Olin saanut ensimmäistä kertaa tanssia pojan kanssa niin lähekkäin. Ilman olemasta alkoholin alaisena.
”Minun täytyisi lähteä”, Edward totesi ja käänsi katseensa. Huomasin liian myöhään, että olin tuijottanut häntä kuin idiootti ja muistellut iltaamme.
”Juu, minunkin täytyisi olla jo nukkumassa”, totesin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Edward loi minulle vielä yhden pienen hymyn ja kääntyi autolleen. Pettymys lankesi ylleni.
En edes tiennyt, mitä olin odottanut. Ja nämähän olivat meidän ensimmäiset treffit. Mutta edes pienen pieni pusu poskelle olisi auttanut asiaa. Tai uusi kutsu, jonnekin uuteen paikkaan. Vai oliko Edward taaskin niitä 'saamattomia poikia', jotka eivät osanneet laittaa mitään alulle. Epäilin sitä. Saatoin myös olla puolueellinen.
”Niin!”, hän hengähti ja kääntyi minuun päin. Edward kiristeli hampaitaan hermostuneen näköisenä..
”Niin?”
”Ei, ajattelin vain, jos haluat sitten lähteä jonakin päivänä kanssani..., tuota.., vaikka keilaamaan”, hän möläytti. Minä punastuin. Tämä oli aina ollut piirre, jota inhosin eniten itsessäni.
”Kai se käy”, sanoin.
”Niin.”
”Niin?”
”Vaikka huomenna?” hän kysyi arkaillen.
”Vaikkapa huomenna”, toistin ja hyväksyin kutsun. Yllätyin, kun Edwardin kasvoille lennähti uusi kirkas ja iloinen hymy. ”Hyvää yötä, Bella!”, hän sanoi ja kapusi autoonsa, startaten hetken päästä pois paikalta.
Minä hengähdin hermostuksissani ilmat pihalle ja innoissani avasin oven avaimillani. Sisälle päästyä potkaisin hurmaamiskenkäni nurkkaan ja viskasin takkini naulakkoon. Kuitenkin omatunnon puuskassa, asettelin takkini uudelleen ja tällä kertaa paremmin.
Hypähdellen kävelin eteisestä kohti portaita, kunnes olohuoneen nurkkaan syttyi jalkalamppumme. Jalkalampun vieressä, vihreällä nojatuolilla, istui äitini ja katseli minua.
”Hei”, kuiskasin rikkoen syvään hiljaisuuden.. Hän näytti vihaiselta. Renée ei vastannut.
”Onko kaikki hyvin?” ihmettelin. Sitten hän yllätti minut hyppäämällä sohvalta nauraen ja taputtaen käsiään. Oliko hän kunnossa?
”Sinulla on uudet treffit!” hän kirkui. Pyöräytin silmiäni. ”Niin on”, tunnustin.
”Voi, Bella! Millainen hän on? Oliko teillä hauskaa? Ethän sinä osaa edes keilata? Mitä oikein puet!? Mitä Edward sanoi? Mitä sinä tunnet häntä kohtaan?”, äitini kyseli innoissaan.
”Voi, Renée! Hän on oikein mukava. Meillä oli hauskaa. En ole siitä oikein varma. En edes vielä tiedä. Ei mitään erikoista ja tunteista en osaa vielä kertoa. ”, vastasin kaikkiin ja punastuin. Äitini näki sen.
”Sinä pidät hänestä!”
”Ehkä hiukan”, kuiskasin.
”Nopeaa toimintaa”, Renée nauroi. Minäkin päästin pienen hihityksen karkaamana huuliltani.
”Mutta sinun täytyy kyllä nyt kipittää nukkumaan. Huomenna saat sitten pitää hauskaa”, äiti sanoi ja iski silmää. Huokaisin kyllästyneenä.
-
Pikaisen meikinpesun, yövaatteiden vaihdon ja hiustenharjauksen jälkeen oleilin tyytyväisenä omassa vuoteessani. Olin kohottautunut istumaan, jotta voisin katsella ikkunasta tähtitaivasta. Mieleni juoksi valtoimenaan niin rauhallisessa tilassa. Olin viimeinkin päässyt ajattelemaan.
Edward Cullen asui yksin, hän oli 19 vuotias. Carlisle ja Esme, hänen vanhempansa, asuivat luultavasti Euroopassa. Hänellä oli hyvin erikoiset ja kauniit kultaisen, ruskean ja syvän punaisen värin sekoittamat hiukset, jotka olivat huolitellusti vedetty taakse. Siltikin, ne näyttivät usein olevan täydellisesti sekaisin. Se saattoi johtua siitä, että hän haroi niitä vähän väliä.
Edward tuoksui hyvältä. Sitä oli vaikea asettaa mihinkään kategoriaan. Se oli yksinkertaisesti miellyttävä tuoksu.
Hänellä oli hailakan vihreät silmät. Niiden todellisen värin erotti vain aivan läheltä. Ihmettelin sitä tiedon määrää, mitä olin näiden päivien aikana hankkinut.
Edward sai minut hermostumaan ja minusta tuntui aina, että tunsin hänet täydellisesti. Vaikka olimme tunteneet vain muutaman päivän. Uskoin hänen olevan kiinnostunut minusta, sillä kummatkin nauttivat toistensa seurasta. Välillä ajattelin kohdanneeni vuosien takaisen ystävän, joka oli kaivannut minua. Huomasin kaipaavani häntä tälläkin hetkellä.
Painoin pääni väsyneenä tyynyyn, tähtien katselu sai nyt riittää. Edward Cullen ei jättänyt minua kuitenkaan rauhaan. Kaikki ystäväni: Jessica, Angela ja Lauren olivat aina seurustelleet. Kukaan heistä ei ollut tälläkään hetkellä sinkkuja. Minun kokemukseni pojista olivat niin vähäiset, etten niistä uskaltanut koskaan kellekään edes mainita. Edwardin kanssa tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että halusin olla hänen kanssaan. Hän oli viimeinen asia, jota ajattelin kun nukahdin.
Muistin vain, miten olin teipannut hiekkaisen ja kuluneen punaisen paperisydämen sänkyni päätyyn, kiinni siniseen tapettiin.
-
Aurinko paistoi suoraan ikkunasta keittiön pöytään. Minä olin kietoutunut vilttiini ja työntänyt tossut jalkaani ennen kun talsin aamulla keittiöön. Lämpimän peiton alta oli inhottavaa nousta viileään ilmaan. Join tyytyväisenä teetäni ja nakertelin ranskanleipääni vähitellen nurkista. Äitini oli jo aamutuimaan lähtenyt töihin ja jättänyt minut aivan yksin. Olin löytänyt pienen paperin palan pöydältä.
Rakas, Bella!
Lähdin jo töihin, tulen vasta kymmenen jälkeen.
Renée
Äitini kiemuraista käsialaa oli ollut aina vaikeuksia lukea, mutta nyt sain siitä täysin selvää. Hän oli lääkäri, ja työ vaati äidiltäni paljon aikaa. Täytyi olla usein hälytysvalmiudessa. Hän oli Phoenixin loistavimpia kirurgeja. Ohimennen muistin, että Carlisle Cullen oli myös lääkäri. Äitini tutustui häneen aikoinaan Forksissa.
Timanttisydän raapaisi ihoani kun nostin pöydältä lehteä lähemmäksi. Silloin vasta huomasin kiinnittää siihen huomiota. Aurinko loi siihen pieniä säteitä, jotka kimpoilivat sinne tänne loistaen. Ystäväni Forksista, jota en vieläkään tuntenut. Miksi se oli niin suuri salaisuus, etten saanut tietää hänen henkilöllisyyttä. Halusin niin kovasti tietää.
Aamiaisen jälkeen suunnistin suihkuun ja valitsin vaatteet päälleni. Ajattelin käydä tänään kirjastossa, ennen Edwardin tuloa. En yhtään tiennyt, moneltako hän saapuisi.
Normaalit siniset farkkuni ja ruskea poolopaita saivat kelvata. Tyytymättömänä kihartuviin hiuksiini, pujotin ne ponihännälle ylös takaraivolleni.
Iltaan mennessä, olin kahminut kasaan mukavan määrän luettavaa. Olin taas sortunut ja lainannut Jane Austinin Ylpeys ja Ennakkoluulon. Se oli aivan loistava kirja, täynnä romantiikkaa ja draamaa. Yksikään kohta ei jättänyt kylmäksi ja ihailin Austinin tapa kirjoittaa. Itsekin pidin kirjoittamisesta. Siitä oli tullut oikeastaan tapa, kun koin voimakkaita tunteita, raapustin ne ylös paperille.
-
Mielestäni farkkuni ja paitani sopivat hyvin yhteen. Halusin koristaa asukokonaisuuttani, ja lisäsin timanttisen kaulakorun kaulalleni. Olin vuosien varrella huomannut olevani erittäin surkea valitsemaan asuja. Tämä kokonaisuus vaikutti lupaavalta.
Samaan aikaan kun edellisenä iltana, olin jo valmis treffeille. Emme eilen olleet sopineet aikaa, mutta uskoin hänen tulevan pian. Ja toden totta, Edward pysäköi Volvonsa normaaliin paikkaansa pihatien varrelle. Katselin hetken ikkunasta, kun hän nousi ja sulki oven. Hän lähti talsimaan kohti taloamme.
Olin täydellisen hermostuksissani kun juoksin eteiseen ja laitoin kenkäni jalkaan. Nappasin myös takkini käsivarrelle. Päätin jättää laukkuni kotiin. Vai ottaisinko sen mukaan? Tapeltuani mielessä, hän keskeytti sen pienellä koputuksella oveen. Sydämeni pysähtyi.
”Hei!” huudahdin, kun avasin oven ja Edwardin naama pilkisti ulkoa.
”Hei”, hän sanoi ja hymyili ilahtuneena. Päätin jättää laukkuni kotiin.
”Menemmekö?”, hän kysyi ja nyökkäsin. Pääsimme autolle ja pian olimme sisällä. Turvavyöt tiukasti kiinni.
”Miten päiväsi on mennyt?” kysyin. Pelkästään muodon vuoksi.
”Hyvin, entä itselläsi?”
”Kävin kirjastossa”, sanoin. Ääneni kuulosti kyllä enemmänkin tunnustukselta. Se sai Edwardin nauramaan.
”Miten kuulostat niin pelokkaalta?” hän kysyi vieläkin nauraen.
”Itse asiassa, en todellakaan osaa keilata”, tunnustin.
”Ei hätää, minä voin opettaa”, Edward sanoi. Hymyilin hänelle helpottuneena. Toivottavasti en nolaisi itseäni täydellisesti.
Loppu matkan me kuuntelimme radiota. Keskustelimme samalla musiikista. Se alkoi siitä, kun mainitsin erästä kappaletta kivan kuuloiseksi. Edward alkoi puhua hänen suosikeistaan. Ja pian huomasimme musiikkimakumme olevan samanlaisia. Vertailimme yhdessä kappaleita.
”Muse!”, kiljahdin kun tuttu kappale alkoi soimaan.
”Pidätkö sinä tästä?” hän kysyi epäillen ja nosti kulmiaan. Edward nojautui ja sääti voimakuutta lujemmalle.
”Todellakin”, nauroin. ”Etkö itse pidä?” kysyin. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi.
”Taidanpa pitää”, se oli kuin piilotettua flirttiä. En koskaan, ikimaailmassa, ollut flirttaillut. Eikä kukaan ollut flirttaillut minulle. Eikä minulla ollut ylipäätänsä kokemusta miten sitä edes tehtiin. Mutta tunsin kylmien väreiden kulkevan pitkin selkärankaani aivan niskaan asti, kun huomasin Edwardin katseen vaeltelevan pitkin kasvojani, alas kapeaa yläruumistani. Kohti lantiota ja sitten jaloilleni. Sen jälkeen hän katsoi minua silmiin. Vetäisin kiivaasti henkeä.
-
Tämän takia, minä en keilaa. Edward, joka oli jo melkein kahdellasadalla pisteellä minua edellä, teki taas uuden kaadon. En tajunnut, miten hän pystyi siihen. Nopea taivutus eteenpäin, käden kaareva liike ja pam. Kaato!
Kuvaruudulle välähti innostunut pomppiva keila joka hyppi ympäriinsä ja hurrasi. Minä, jonka saldona oli jo yksi kaatuminen ränniin ja kompastuminen kesken vuoron, olin jo kerennyt nolata itseni. Ja koko sen ajan, olin pelannut rännipalloa. Edward palasi viereeni istumaan hymyillen iloisesti. Hän vilkaisi pisteitä ja nappasi sitten toisen limsapullon ja hörppäsi hiukan sitä kirpeää sokerilitkua. Minä istuin suu tiukasti mutrussa.
”Sinä olet hyvä...”, sanoin. Edward pyöräytti silmiään.
”Olen vain luonnon lahjakkuus”, kuulinko pientä itsekehua?
”Et sinä ole edes huono”, hän sanoi ja kumartui lähemmäs hymyilemään. Onneksi olimme päässeet muista ihmisistä jo tarpeeksi kauaksi.
Vilkaisin omia sinipunaisia kenkiäni. Ne olivat karmivat. En tiedä miten Edward teki sen, mutta hän näytti hyvältä niissäkin.
”Minun vuoroni”, huokaisin hetken jälkeen. Edward irvisti. Kävelin epäröiden penkiltä puiselle alustalle. En edes uskaltanut ottaa vauhtia.
En edes tiedä mitä tein, kun pallo lensi ilmassa ja osui rataan. Minä horjahdin ja lensin naamalleni. Summeri alkoi soimaan kiivaaseen tahtiin, ilmoittaakseen jonkun koskeneen rataan. Murisin vihaisesti. Edward tuli pelastamaan minut ja nosti ylös.
”Kiitos”, kuiskasin.
”Tämä ei taida olla aivan sinun lajisi”, hän totesi.
”Hah!” naurahdin ja ravistelin päätäni.
”Minun täytyy selvästikin hiukan opettaa sinua”, hän sanoi ja siirtyi seisomaan taakseni. Hänellä oli uusi keilapallo jo mukana ja antoi sen käteeni.
Edward oikea käsi kulki pitkin olkapäätäni kyynärpään ohitse pitämään kädestäni kiinni. Hän tuntui hyvin lämpimältä. Minulla ei koskaan ole ollut näin läheistä ihokontaktia kenenkään kanssa. Edes Edwardin. Hän laski vasemman käden vatsalleni, pitäen minut oikeassa asennossa.
Se tuntui aika kömpelöltä, mutta hän sai kun saikin ohjattua minut oikein.
”Seuraa liikettäni”, hän kuiskasi korvaani. Edwardin pää nojasi olkapäähäni. Hän lähti kumartumaan. Edwardin rinta painoi mukavasti selkääni. Lähdimme taivuttamaan kättä taaksepäin ja hän heilautti sen ripeällä liikkeellä eteenpäin. Se irtosi automaattisesti oikeassa kulmassa kädestäni ja lähti kierimään kohti maaliaan. Se teki pienen kaarteen, ennen kun teki täyskaadon.
Huomasin punastuvani ja hämmästyksestäni suuni avautui raolleen.
”Eihän se ollut vaikeaa?” hän nauroi.
”Heh, ei sinun kanssasi”, totesin. Hän päästi minusta irti, menimme laskemaan pisteitä. Edward vilkaisi tulostaulukkoon ja kysyi: ”Tarvisteko vielä apua?”
”Taidan tarvita”, totesin. Oikeastaan, halusin hänen vain pitävän minusta taas kiinni. Huomasin punastuvani, mutta käänsin katseeni nopeasti pois.
-
Kun pääsimme ulos keilahallilta, huomasimme ulkona satavan
”Tälläpä on alkanut satamaan”, sanoin ääneen. Se oli tosiaan harvinaista. Edward nyökkäsi. Jäimme seisomaan kuistin eteen odottamaan, että sade lakkaa. Minulla oli takki kiedottuna tiukasti ympärilleni, mutta tunsin silti kylmän ilman hiipivän ympärilleni.
”Onko sinulla kylmä?”, Edward kysyi. Hän katseli minua arvioiden. Katsoin häntä hetken silmiin, mutta käänsin katseeni pois.
”Hiukan”, kuiskasin myöntävästi. Hän huokaisi ja kääntyi minuun päin. Edward nappasi minut halaukseen, ja ilman käskyjä, työnsin käteni Edwardin takin sisään ja kiedoin ne hänen ympärillensä. Painoin tyytyväisenä pääni hänen rintaansa vasten ja hengitin hitaaseen tahtiin sateen sekä Edwardin tuoksua, ja ihmettelin miten hyvin ne sointuvat yhteen.
-
Awws ihana.
Bella keilaamassa, hah varmaan hauska näky.
Kirjoitat todella hyvin ja kuvailet myös. Pystyn kuvittelemaan kaiken pienen pääni sisällä täydellisesti.
Jatkoa! <33
-
Olen tästä pari kolme ekaa lukenu joskus, kun en ollut vielä rekistöröitynyt tänne ja olin sitten unohtanut tän "/
Tämä on aivan ihana kohta:
Edward vilkaisi tulostaulukkoon ja kysyi: ”Tarvisteko vielä apua?”
”Taidan tarvita”, totesin. Oikeastaan, halusin hänen vain pitävän minusta taas kiinni. Huomasin punastuvani, mutta käänsin katseeni nopeasti pois.
Niin sulosii on molemmat =3
Äkkii jatkoa laita kiltti ::)
~raww!
-
Tää on aivan IHANA!!! Ed ja Bella on niin sulosia...
Odotan jatkoa!
~sajusa
-
omg! iiiihhhana, mitään näin ihanaa ei voi ollakkaan jatkoo jatkoo pian!
-Nebella
-
IHANA! Ihan mahtava! :D
Bella ja Edward sulosia<3 :P
Mutta jatkoo pian!!
iituska
-
Aww... Ihana luku <3
Jei tuli jatkoa!
Mä ja Bella taidetaan olla yhtä hyviä keilaamaan :D
Jatka ihmeessä
Sarkku
-
Kiitos kommentista (:
Jatkoa tulee sitten, kun inspaa taas. Lopetan tämän tunnuksen käytön ja alan käymään täällä aivan erillä nickillä.
Chi