Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: jossujb - 22.10.2009 19:16:29
-
Nimi: Kelpaako kukaan muu?
Kirjoittaja: jjb eli meikä
Ikäraja: S
Paritus: Albus/Gellert
Genre: Angst, ficlet
Vastuuvapaus: Kaikki minkä voitte tunnistaa kuuluvan Rowligille, kuuluukin hänelle, minä vain leikin hänen leluillaan vailla rahallista korvausta.
A/N: Meikäläisellä sitä on sata haastetta kesken ja sitten menen kirjoittamaan täysin tyhjästä Albus/Gellerttiä ihan ilman mitään syytä. Puhtaasti alitajunnasta putkahti, en voinut sille mitään. FF100:seen sanalla 049. Risti.
Kelpaako kukaan muu?
On täysin mielipuolista väittää, että sitä voisi rakastua vain kerran. Tai että on olemassa vain se yksi ja ainoa oikea juuri sinulle tai juuri minulle.
Se nyt että suhteet omiin verisukulaisiin, omaa veljeä myöten, menevät nuhruiseen kuntoon sen vuoksi että on sokaistunut ihastumisesta on varsi pieni juttu. Läheisissä on usein se kaunis puoli, että he antavat lopulta periksi, jos rakkaus on todellinen ja vakaa. Mutta entä jos sokaistuu tunteistaan niin paljon, että sotkee pahanpäiväisesti kaiken mahdollisuuden koskaan päästä siihen vaiheeseen, kun kaikki on anteeksi annettu ja hyvin?
Se että joku kuolee riidan takia on paha, se että uhri oli oma sisar on pahempi. Sitä taas ei saa anteeksi.
Mitä hyötyä on rakastaa ihmistä jonka välittämisestä joutuu maksamaan kallisarvoisimman hinnan mitä on, sisarensa hengen?
Rakastuisi edes johonkuhun toiseen, voisi yrittää ehkä unohtaa. Uusilla tunteilla voisi polttaa vanhojen rippeet, neuloa haavat päältäpäin umpeen ja olla kuin ne olisivat sisältäkin ehjät ja parantuneet.
Mutta kenestä on siihen, kenestä oikeasti on pyyhkimään mieleen täydellisenä lempeänä jääneet muistot, jotka eivät millään muutu miksikään muuksi yrittämälläkään?
Ei pitäisikään kysyä voiko rakastaa useammin kuin kerran.
Kyse on vain siitä kelpaako kukaan muu.
-
Tämä oli ihan kiva pieni ficci. Minäkin tykkäsin varsinkin tuosta lopusta. Eipä muuta, kunhan jätin puumerkkini. Kiitos. :)
-
Nyt on jo pakko jättää kommenttini tänne, koska ensin, neljä viikkoa itkua takana, sitten YKSI hitsin kuppanen päivä ilman yhtäkään kyyneltä, ja nyt taisi lähteä uusi neljän viikon putki poraamista, kyynelehtimistä..
Ja nyt ficletin loppu vain sai huonon mielen palaamaan ikävästi takaisin.. Vaikka samalla se oli niin kauniskin.. ja niin tosi, kaksi viimeistä lausetta vain ovat elämää suurempia, kuolemattomia.
Rakastuisi edes johonkuhun toiseen, voisi yrittää ehkä unohtaa. Uusilla tunteilla voisi polttaa vanhojen rippeet, neuloa haavat päältäpäin umpeen ja olla kuin ne olisivat sisältäkin ehjät ja parantuneet.
Konditionaali.. sitä se omakin elämä on, yhtä jossittelua. Äh, en haluaisi kuulostaa aivan kamalan säälittävältä ihmiseltä, joka tulee itkemään kommenttiinsa kuinka rakkaus sattuu, mutta tässä tapauksessa on vain pakko, koska tämä lause on suoraan omista ajatuksista. Paitsi itse en vain halua uutta rakkautta, sehän olisi suoraan uusi isku sydämeen. Anteeksi, nyt loppui offi (toivottavasti).
On täysin mielipuolista väittää, että sitä voisi rakastua vain kerran.
Provosoiva ihana alku, ja tämä plus sitten nuo aiemmin mainitsemani kaksi viimeistä lausetta - ne yhdessä vaan pakahduttivat mut suruun ja silti niin uskomattomaan haikeuteen.
täydellisenä lempenä jääneet muistot
Tässä nyt kuitenkin on varmaan pieni typo sattunut. Oli pakko vähän ryhdistäytyä ja tutkailla tekstiäsi kylmän arvioivasti, ja tämä oli ainut mihin pystyin, pieneen typoon. : D Varmaankin täydellisen lempeinä voisi olla tarkoituksenmukainen muoto?
Ja sitten loppuun tavalliset kiitokset, ja tietysti muistutus siitä että rakastan kirjoitustyyliäsi, ja olen erittäin vaikuttunut ja yllättynyt että todella kirjoitit sinulle näinkin epätavallisesta parituksesta, good for you, hun! (:
XOXOXO
¤ DN ¤
-
Tämä on eka lukemani fici tällä parituksella, vaikka tämä on todella "hyvä paritus" ja kiehtova. Tämä oli todella IC ja pystyn kuvittelemaan, että Albus olisi ajattelut noin. Oletan, että Grindewald oli hänen ensirakkautensa - sellainen jää vahvasti mieleen ja sydämeen, vaikka ero olisi ollut kuinka paha. Jäin jopa itse miettimään noita Dumbledoren miettimiä kysymyksiä.
Mitä hyötyä on rakastaa ihmistä jonka välittämisestä joutuu maksamaan kallisarvoisimman hinnan mitä on, sisarensa hengen?
On se rakkaus vaan jännä taika. Ehkä tällaisessa tilanteessa huomaa, että loppujen lopuksi ihminen on yksin, vaikka hänen ympärillään olisi kuinka paljon läheisiä. Niin se vain on, että viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.
Kiitos koskettavasta raapaleesta :)
- Röh