Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Smile^ - 18.10.2009 17:37:55
-
Author: Minäpä minä, eli Smile^
Rating: K-11
Genre: angst, hurt, fluff
Beta: ei ole
Disclaimer: Hahmot Meyerin, tarina on minun :)
Fandom: Houkutus, Twilight
Pairing: Loppuun en oo suunnitellu, mutta aattelin Rosalie/Emmett jossain vaiheessa
Summary: Rosaliella on väkivaltainen isä. (Summary kusee, tiedän, mutta lukekaa toki :D)
KAIKKI IHMISIÄ
Sisältää väkivaltaa
Nykyaikaa eletään tässä ficissä
Koko aijan Rosalie PoV
1. Minä en itke
Makasin lattialla sikiöasennossa. Tärisin kauttaaltaan ja pelkäsin seuraavaa ääntä oven takaa niin paljon, että en edes uskaltanut hengittää kunnolla. Tummanpunainen veri tahri kauniit kullankeltaiset hiukseni, mutta minä en liikkunut, pelkäsin liikaa noustakseni.
Kasvoihini, kylkiini ja vatsaani sattui, mutta kun kuulin kuorsauksen olohuoneen suunnalta, uskalsin nousta hiljaa ylös, päästämättä ääntäkään. Tämänpäiväiset iskukerrat olisivat ohitse, olisin turvassa tämän illan, jos vain pysyisin hiljaa, enkä herättäisi isää. Hiivin vessaan, laittamatta kumminkaan valoja päälle. Katsoin itseäni peilistä, näytin kamalalta.
Vasen poskeni oli turvonnut ja suussa maistui rauta ja suola, veren maku. Oikeaan silmään ja silmäkulmaani sattui, siinä ei kumminkaan näkynyt mitään, huomenna siinä olisi varmasti iso mustelma. Nenästäni valui vielä vähän verta, mutta ei niin paljon kuin aluksi. Vartalonikin oli kauttaaltaan mustelmissa, toiset olivat kellertäviä, melkein parantuneita, toiset taas mustia, ihan uusia.
Avasin hanan ja pistin siitä valumaan kevyesti haaleaa vettä. Pesin kasvot varovasti ja vingahtelin samalla kivusta kun koskin vääriin kohtiin kasvoista. Huuhtelin veret pois hiuksistani. Olisin halunnut käydä suihkussa, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta, isä olisi voinut herätä.
Nappasin muutaman arkin vessapaperia ja menin pyyhkimään sillä lattiani. Heitin verisen paperin pois ja kävin makaamaan sängylleni, käpertyen peiton alle sykkyrään. Huokaisin syvään ja koetin ummistaa silmäni, muistojen palatessa mieleeni.
Isä oli ennen ollut mukava ja rakastava perheenpää. Hän oli rakentanut minulle oman majan takapihalle ja korjannut autoa, sekä muuta isille tyypillistä hommaa. Hänellä oli vakituinen työpaikka pankissa, elämä oli hymyillyt ja huolet olivat vain painajaisia. Lama oli kumminkin saapunut nurkan takaa ja työt olivat menneet alta. Samaan pakettiin tulivat avio-ongelmat ja raha pula. Isän juominen alkoi, nykyään se on jo päivittäistä, niin kuin pahoinpitelykin. Viimeinen pisara äidille oli ollut se, että erään riidan päätteeksi isä oli lyönyt häntä kasvoihin. Sinä yönä äiti lähti, ottaen mukaan kaksi veljeäni, minua hän ei koskaan tullut herättämään, eikä hän koskaan ole vaivautunut selittämään minulle, miksi jätti minut tänne. Ei sen puoleen, että tahtoisinko häntä tavata, sellaista vihaa ja katkeruutta kannan sisälläni. Toisaalta mielessäni pyörii paljon kysymyksiä, jotka tahtoisin sylkäistä vasten hänen kasvoja, syyttä häntä asioista ja nähdä että hän oikeasti näkee mitä on minulle tehnyt. Hassua kyllä, en ole niin vihainen isälle kuin äidille. Isää minä pelkään, äitiä kohtaan tunnen vai hirveää katkeruutta.
Olisin halunnut itkeä pahan olon pois, itkeä kivun pois.
Mutta minä en itke. Olen vahva ihminen ja minä en itke näin arkipäiväisen asian takia. Tiedän että se ei saisi olla arkipäiväistä, mutta isänihän hakkaa minua joka päivä.
Minä en itke.
Heräsin aamulla siihen, että olin vahingossa nojannut kädellä poskeeni, johon sattui hirveästi. Nousin hiljaa ylös ja jäin vähäksi aikaa istumaan paikoilleni, kuunnellen talon hiljaisuutta. Ääntäkään ei kuulunut. Nousin ylös ja hiivin hiljaa keittiöön kylmän lattian osuessa jalkapohjiini. Jäin seisomaan paikalleni, kuunnellen uhkaavaa hiljaisuutta.
”Isä?” Kuiskasin aamukäheydellä ilmaan. Mistään ei vieläkään kuulunut mitään, joten päätin lähteä kiertämään taloa läpi, jos isä löytyisi sittenkin jostain.
Loppujen lopuksi jouduin kumminkin toteamaan, että isä ei ollut kotona. Todennäköisesti hän oli yöllä lähtenyt ryyppy reissulle ja makasi nyt ojan pohjassa sammuneena.
Nyt kun kerrankin minulla oli aikaa ennen koulun alkua, päätin käydä suihkussa, lämmin vesi rauhoittaisi mukavasti. Tallustin vessaan ja katsoin itseäni peilistä, näytin järkyttävämmältä kuin eilen. Poskeni oli turvonnut niin, että silmä oli melkein painunut kiinni. Vasemman silmän päällä oli kuin olikin kirjava mustelma, sekin silmä oli melkein turvonnut kiinni, en melkein nähnyt mitään.
Suihkun jälkeen puin päälleni pitkähihaisen hupparin ja farkut. En haluaisi että kukaan näkisi vammojani, varsinkaan Emmett.
Kuivasin hiukset nopeasti pyyhkeeseen ja kietaisin ponihännän niskaan. Katsoin itseäni peilistä, ja totesin että ponihäntä ei peittänyt kasvojani tarpeeksi. Otin hiuslenkin pois ja hiukset heilahtivat kasvoilleni. Avasin oven ja kauhukseni sen takana seisoi isä.
”Huomenta isä.” Kuiskasin hiljaa lattialle, enkä uskaltanut katsoa hänen vihasta vääristyneitä kasvoja.
”Saatanan idiootti! Sinä täällä vaan suihkuja otat kun rahasta on muutenkin pulaa!” Hän sokelsi huutaen ja löi minua kasvoihin, niin että kaaduin maahan ja käperryin seinää vasten nurkkaan. Painoin pään alas ja nostin käteni suojellakseni kasvojani. Ihan niin kuin se mitään auttaisi. Hän tarttui kouralliseen hiuksiani, nosti päätäni niin, että näkisi tuskaiset ja pelokkaat kasvoni.
”Tajuatko sinä ollenkaan mitä olet tehnyt?” Isä huusi vasten kasvojani ja haistoin alkoholin, sekä tupakan.
En saanut mitään vastattua, irvistin vain kivusta. Hän löi pääni seinään ja tarttui ranteestani kiinni ja väänsi sitä väärään suuntaan.
”HÄH? TAJUATKO?” Jos hän vääntäisi vähänkään lisää, ranne napsahtaisi poikki.
”Anteeksi isä!” Kiljahdin kivun kyyneleet silmissä, maistaen raudan maun suussani ja veren valuessa ohimoani pitkin leukaan.
”Helvetin idiootti.” Isä sihisi vihaisesti, potkaisi minua vielä kerran vatsaan ja meni keittiöön hakemaan jotakin vettä vahvempaa. Kamppailin kipua vastaan, olisin vain halunnut jäädä tähän makaamaan ja itkemään, joka paikkaan sattui niin. Tiesin kumminkin, että jos jäisin tähän, isä saisi taas ylimääräisen syyn tulla hakkaamaan minua. Nousin pystyyn vaivalloisesti, livahdin eteiseen ja vedin tennistossut nopeasti jalkaan. Häivyin nopeasti ulos ja rupesin kävelemään tuttua metsäpolkua kouluun. Onneksi ei tarvitsisi mennä vielä vähään aikaan kotiin, menisinhän töihinkin ennen sitä. Tänään pitäisi olla palkkapäiväkin.
A/N: Tälläne tuli nyt kyhättyä. En tiedä edes onko kauheen hyvä, mut kommentoikaa, olkaa kilttejä<3 Jatkoa vai ei?
-
JATKOA. mun kävi sääliks Rosalieta.. )--::
Kirjoitusvirheitä en löytänyt. Jatkoa.
Toivottavasti joku pelastais Rosien isältään. )-:
Aika ilkeetä Rosalien äidiltä.. Ottaa veljet mukaan ja jättää tyttö isänsä luokse. )-:
JATKOA.
-
ihana!<3 rose parka =( taas yks ficci lisää mitä on pakko alkaa lukemaan (:
löysin yhen virheen tosta lopusta "Kamppailin kipu_ vastaan" pitäis vissiin olla kipua! (: muita virheitä en löytäny
-
Liinalotta: Jatkoa tulee, koitan kirjottaa nopeesti :) Kiitos kommentista!
minnamoi: Virhe korjattu, kiitos huomautuksesta! :) Ja paljon kiitoksia kommentista!
-
Minä sanon, että JATKOA!
Rosalieta käy niin sääliksi, kun isä vaan hakkaa.
Toivottavasti Emmet tulee ja pelastaa sen. ;)
Ei kai tässä muuta, mutta jatkoa!
Karkkiunelma
-
Mun piti vaan vilkasta mikä tää on, mutta heti jäin koukkuun, hitto soikoon!
Nyt mulla on miljoona ja sata ficciä seurattavana! Risakie parka, toivottavasti Emmett tulee j aVetää sen isiltä hampaat kurkkuun!
-
Karkkiunelma: Kiitos kommentista, saa nähdä tuleeko se Emmett sitten pelastamaan ;) Jatkoa siis tulossa.
_Joutsen_:Jep, sama ongelma. Mulla on kanssa vaikka mitä ficcei seurattavana, en ees muista mitä seuraan :D Kiitos ku kommasit.
Eara: Joo, aattelin Rosalieta ja Emmettii kirjottaa, ku en ite ainakaa oo paljoo sellasia ficcejä huomannu. :) Mut jatkoa tulee, kiitos kommentista. :P
Eli KIITOS KIITOS KIITOS kommenteistaa! :D Jatkoa tulee jo varmaan tänään, tai sitten huomenna, sillä nyt ku oon syyslomalla, niin on aikaa kirjotella :) Sanoinko jo, että kiitos kommenteista? :D:D
-
Toisen luvun sain nyt kyhättyä. Kommentteja kiitos! :) Seuraavassa luvussa saattaa kestää, sillä mulla ei oo kauheesti ideoita, mitä siihen pistäis. Mut kyl mä senki saan varmasti tällä viikolla tehtyy :D
2. Varastohuone
Koulussa oli samanlaista kuin ennenkin. Muut jättivät minut rauhaan, enkä minä taas halunnut tehdä heidän kanssaan yhteistyötä.
Ihmiset ovat liian uteliaita. Tämä on minun asiani, eikä kuulu muille mitenkään. He väittävät että voivat auttaa, mutta jos he voisivat, en istuisi tässä puolinaamaa turvonneena. Se siitä avusta sitten.
Jostain kumman syystä Emmettin seura riitti minulle paremmin kuin hyvin. Hän ei ollut samanlainen kuin muut. Hän oli lämpimämpi ja myötätuntoisempi. Hän oikeasti vaikutti siltä että haluaisi tietää mitä minulle kuuluu. Hän osaa myös piristää minua, vaikka olisikin ollut huono päivä. Harmi vain, että Emmett ei käy samaa koulua kanssani, hän on vain samoissa työvuoroissa kuin minä, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään? En varmaankaan olisi selvinnyt näistä viikoista ilman Emmettiä, enkä edes tajua miten olin selvinnyt nämä vuodet ilman häntä. Silti minä pelkään, että hän satuttaa minua. Hän satuttaisi minua jo kääntämällä selkänsä. Pelkään myös, että hän osoittautuu samanlaiseksi kuin isänikin. Olihan hänkin joskus mukava ja ihana, mutta nyt hän lyö minua päivittäin. Emmetthän ei ole vielä kahdeksaatoista, joten hän ei saa juodakkaan. Mitä sitten, kun hän vetää ensimmäiset kännit?
Kello pirisi koulun päättymisen merkiksi. Minä havahduin mietteistäni ja nousin nopeasti ylös korjaamaan tavaroitani. Nostin laukun olalleni ja ohitin opettajan huolestuneeksi muuttuneet kasvot.
Koulun jälkeen suunnistin rouva Mankinsonin kaupalle. Hän, niin kuin Emmettkin oli kysellyt ruhjeitteni syytä. Kerron vähän väliä uskomattoman kuuloisia tarinoita siitä, kuinka olin jälleen kerran kaatunut. Pistin kaikki kömpelyyden piikkiin, jota en edes omistanut.
Sitä se juuri olikin. Uskon, että rouva Mankinson alkaa tulla epäluuloiseksi, koska töissä en ollut ollenkaan kömpelö. Niinpä jouduin vähän väliä tiputtamaan laatikoita tahallaan.
Rouva Mankinson oli kyllä todella mukava nainen, erittäin äidillinen. Minä pidin hänestä, vaikka hän oli välillä turhan utelias.
”Hei.” Sanoin rouva Mankinsonille kun astuin ovesta sisään.
”Hei. Miten on päivä kulunut?” Hän kysyi minulta huolissaan ja katsoi kasvojani surullisena lasien takaa.
”No mites tässä. Aloitanko heti?” Vastasin vaisusti, kiertäen hänen kysymyksensä. Yritin luoda hymyn kasvoilleni, mutta se sattui kipeään poskeeni.
”Vaihda vain asu. Mitä sinulle on käynyt?” Sanoinhan että hän on utelias. Tai ehkä se on vain sitä että hän on niin äidillinen ja huolissaan minusta siksi.
”Kaaduin… taas. Tiedäthän sinä kömpelyyteni.” Mutisin, saaden tilaisuuden olla katsomatta häntä silmiin, sillä kaivoin työasua tiskin alta ja kävelin takahuoneeseen.
Vaihdoin työasun päälle ja laitoin omat vaatteeni lokerikkoon. Kävelin varastoon, Emmett oli jo siellä.
”Moi Rose!” Hän huudahti ja kääntyi hymyillen. Hymy valahti ja tilalle vaihtui järkytys, kun hän huomasi kasvoni.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” Hän kysyi ja katsoi minua kuin peura ajovaloissa. Emmett käveli luokseni, kohotti kätensä koskettaakseen kasvojani, mutta minä kavahdin kauemmas.
”Ei mitään.” En katsonut häntä silmiin, kävelin vain ohitse ja rupesin pakkaamaan laatikoita.
”No ei tuo näytä siltä että tuo ei olisi mitään. Kyllä sinä voit minulle kertoa.” Hän sanoi ja tuli nojaamaan hyllyihin, katse hakeutuen silmiini.
”Enkä voi.”
”Etkö sinä luota minuun?”
”Tottakai luotan.”
”Mikset sinä sitten kerro?”
”En voi.” Tuli vähäksi aikaa hiljaista.
”Kuka sinua on hakannut?” Emmett kysyi ääni vihaa tihkuen.
”Ei minua olla hakattu.” Sanoin värähtäen, vältellen hänen katsettaan.
”Onhan, kuka sinua hakkaa?”
”Ei kukaan, minä kaaduin.”
”Kukaan ei saa mustaa silmää kaatuessaan.”
”No minäpä sain.”
”Kuka sinua hakkaa? Minä kostan sille!”
”Etkä kosta!” Kiljahdin. Juuri sitä minä en halunnut. En halunnut, että hänestä tulee samanlainen. En halunnut, että hän vajoaisi niin alas. Emmett katsoi minuun järkyttyneenä, eikä sanonut vähään aikaan yhtään mitään.
”Sinä siis myönnät?” Emmett sanoi hiljaa.
”Äääh… Enkä… Ei minua…” Änkytin, olin puhunut itseni pussiin.
”Kerro nyt.”
”Emmett. Olet todella tärkeä ystävä minulle. Olet ainut kehen luotan, mutta silti minä en voi puhua tästä asiasta sinulle. Voitko lakata olemasta niin utelias, jos jo kerran sanoin että en halua kertoa.” Sanoin tiukasti. Isä tappaisi minut jos saisi tietää, että olin kertonut. Olin ehkä satuttanut häntä sanoillani, mutta minä en peruisi niitä. Jos kerran mikään muu ei tehoaisi kuin ilkeät sanat.
”Minä haluan vaan auttaa." Emmett sanoi surullisen kuuloisena. Yritin nostaa laatikon maasta hyllyyn, mutta ranteeseeni sävähti kipu ja laatikko tippui maahan.
”Ai hitto.” Sanoin hiljaa ja tartuin ranteeseeni.
”Mikä tuli?” Emmett kysyi huolissaan.
”Ranteeseen vaan sattuu. Taitoin sen eilen.”
”Laitetaan siihen side. Odota, haen sen sulle.” Emmett sanoi jähmeän kuulloisena, ehkä vähän vihaisena. Hän häipyi kaupan puolelle ja kuulin hänen ja rouvan Mankinsonin puheen.
”Mitä tapahtui? Kuulin kun jotakin tippui.” Naisen ääni kuiskasi.
”Rose tiputti laatikon, taittoi kuulemma ranteensa eilen.” Miehen ääni sanoi.
”Mitä hänelle on oikeasti käynyt? Hän ei taida puhua minulle ihan totta.”
”En tiedä. Luulen että häntä on hakattu.” Paiskaisu, kun lääkekaappi lämäytettiin kiinni.
”Voi sitä tyttö raukkaa. Kuka niin voisi tehdä niin herttaiselle lapselle?” Mankinson kuiskasi säikähtäneenä.
”En tiedä, mutta minä aion kostaa sille joka niin tekee.” Ovi kävi, ja Emmett astui sisään.
”Löytyi.” Hän virnisti ja käveli luokseni. Minä hymyilin hänelle takaisin, vaikka minua huolestutti. Hän ei saisi ikinä tietää mitä oli käynyt. Hän rupesi laittamaan sidettä käteeni, suloinen keskittynyt ilme kasvoillaan. Hän katsoi kättäni, minä katsoin häntä.
”Noin.” Hän sanoi ja käänsi katseensa minuun.
”Kiitos.” Sanoin ja katsoin häntä takaisin. Kumpikin vain tuijotti toista, hän minua huolestuneena ja minä taas häntä surullisena. Ihan kuin hän olisi yrittänyt löytää vastauksen silmistäni ja äkkiä minulle tulikin tunne että haluaisin kertoa hänelle. En tiennyt kauan olimme siinä tuijottaneet, aika tuntui pysähtyneen kokonaan.
”Viiden minuutin päästä tulee uusi lasti tuonne taakse. Voitteko käydä hakemassa sen?” rouva Mankinsonin ääni rikkoi kuplamme.
”Joo, heti.” Emmett sanoi säpsähtäen.
”Tottakai.” Minä vastasin ja lähdin kävelemään takaovelle, Emmett perässäni.
-
Tää oli tosi hyvä. Jatkoo nopeesti!!!!
Rose parka, tosin toi huppari ja farkut ja isän humalainen murre vaivas. Ei kai 1920/1930 luvulla ollu sellasia?
-
Culliina: Kiitos kommentista :) Tää ei ookkaan 1920 luvulta, vaan iha nykyaikaa... Voisin sen itseasiassa merkkaa tonne ylös, nii ei tuu sitte väärinkäsityksiä :) Kiitos ku huomautit! :P
-
Kivaa jatkoa. :)
Voi Rose parkaa.. Voi, kun se lutottais Emmettiin.
Hyvä luku oli. Jatkoa taas, kun ehdit.
Karkkiunelma
-
Karkkiunelma: Kiitos kommentista! :) Itseasiassa jatkoa tulis NYT! :D
3. Sittenkään niin erilainen?
”Siinä teille palkat. Hyvää työtä olette taas tehneet.” rouva Mankinson sanoi hymyillen ja ojensi setelinipun minulle. Olin pyytänyt rahani käteisenä, onneksi se sopi hänelle. Emmettillä se meni suoraan tilille.
”Kiitos.” Sanoin hymyillen, vaikka se sattuikin turvonneeseen poskeen.
”Joo, kiitos.” Emmett sanoi rouva Mankinsonille.
”Kiitos itsellenne. Nähdään sitten huomenna taas.” rouva Mankinson sanoi hymyillen, mutta katsoi minua kumminkin huolestuneena.
”Nähdään.” Sanoin ja astuin raikkaaseen ulkoilmaan. Lähdin kävelemään ripeää tahtia kotiin, ulkona oli jo kylmä ja pimeää. En pitänyt pimeästä, joutuisin kävelemään metsätietäkin.
”Hei odota!” Emmett huusi ja juoksi minut kiinni. ”Mentäisiinkö kävelylle?”
”Johan me kävellään.” Naurahdin hänelle ääni väristen ja tungin kädet hupparin taskuihin. Että kun täällä oli kylmä.
”Kyllä sinä tajusit mitä tarkotin.” Emmett sanoi hymyillen, nenänpää ja posket punaisina.
”En minä oikein tiedä. Täällä on kauhean kylmä ja jäätyisin varmaan puolimatkasta.” Naurahdin. Olisin kyllä halunnut mennä hänen kanssaan kävelylle, mutta minulla oli oikeasti kylmä. Mutta oliko sittenkään järkevää tutustua häneen enempää? Enemmän minä vaan itseäni satuttaisin jos hän kyllästyykin seuraani ja lähtee pois. Entä jos hän viihtyykin seurassani, mutta hänestä tulee samanlainen kuin isästä?
”Saat mun takin. Tulisit nyt.” Emmett anelin ja tarttui lujasti kiinni olkavarteeni. Riuhtaisin itseni vapaaksi ja katsoin häntä säikähtäneenä.
”Älä koske minuun.” Sanoin käheästi ja peräännyn muutaman askeleen.
”Sori! Ei minun tarkoitus ollut… Sori.” Emmett sanoi nopeasti, säikähtäneenä hänkin.
”Mun pitää nyt mennä… Nähdään huomenna.” Mutisin ja käännyin lähteäkseni.
”Hei älä mene vielä! Olisin vaan tahtonut mennä sinun kanssa kävelylle.” Emmett sanoi itkuisen ja pahoittelevan kuuloisena.
”Minun pitää oikeasti nyt mennä.”
”Mitä minä tein väärin? Olen pahoillani jos tein jotain. En tee enää, sano vaan, niin minä korvaan tämän sinulle jotenkin.”
”En halua että sinusta tulee samanlaista.” Sanoin ja lähdin juoksemaan polulle, jättäen hämmästyneen Emmettin taakseni. Hänen käden ote oli ollut niin samanlainen, uhkaava. Pysähdyin vasta, kun en nähnyt muuta kuin metsää. Tämä oli todella kolkko tie, enkä tykännyt ollenkaan kävellä täällä pimeällä, kun lamppujakaan ei ollut. En tiennyt minne olisin voinut mennä, isä saattaisi vielä olla kotona. Jos hän olisi, saisin ’kunnon selkäsaunan’ siitä että olen ollut näin myöhään ulkona. Hän ei muista että olen töissä siellä kaupassa. Toisaalta hän saattaa olla jo mennyt juomaan, joten kotona on ehkä turvallista. Päätin käydä katsomassa oliko ketään kotona.
Päädyin takapihallemme ja tunsin itseni typeräksi kurkkiessa ikkunoista sisälle. Siellä ei näkynyt liikettä, tv olisi varmasti päällä jos isä olisi kotona. Voisi se päällä olla, vaikka isä ei olisikaan kotona. Kaivoin avaimen taskustani ja kävelin etupihan puolelle. Katsoin tielle ja näin isän hoipertelemassa taloamme päin. Hän ei huomannut minua. Näpräsin sormet kohmeessa oikeaa avainta.
”Hei, Rose!” Humalainen huuto kuului tieltä, aika kaukaa minusta. Sain kuin sainkin oven auki ja lämäytin oven lukkoon perässäni. Seisoin pimeässä hetken ihan hiljaa, peläten mitä seuraavaksi tapahtuu. Päästäisinkö isää sisälle vai en?
A/N: Mulle tuli järkyttävä inspis ja oli pakko ruveta kirjottaa, hope u like it! ;) Nii ja kommatkaa, kommatkaa. I <3 kommentteja<3<33 :)
Nii, ja anteeks et tää luku on näin lyhyt, halusin vaa jättää toho kohttaan, pitää vähä jännityksessä ;D
-
Ooooooi! ihanii taas nää uudet luvut...<3 toivottavasti rose luottai emmettiin ja kertois sille mitä on tapahtunu tai jotain...
hitsit! miks mä en osaa kirjottaa näin hyvin, tekis nii mieli tehä joky angsti jutska mut siit tulis nii huono et kaikki vaa naurais :( :DD
jaja virheitä on huomannu! (: jatkoa pian?
minnjou
-
minnamoi: Sunki kannattaa yrittää kirjottaa! Mäki olin aluks tosi huono, kiitä onnees ku et oo lukenu niitä mun ekoja teoksia :D Jatkoa tulee varmaan pian, kiitos ku kommasit :)
-
NÄIN NOPEESTI JATKOA!! Olin vaan yhen päivän poissa niin jo on tullut kaks lukua.. Ei voi nopeudesta syyttää. :--D
Mutjoo. IHANIA LUKUJA. Hitot, oisin odottanu Emmettin ilmettä kun Rosie ois kertonut sille kuka sitä hakkaa. x__x'
Näenhän mä semmoisen luvun joskus? *puppy eyes*
Mua häiritsee Rosalien kirjakieli (tosin joo, se on hieno tyttö ja niin edespäin). Mut ei siitä enempää.
KIITOS, JATKOA!!
virheitä en kattonut/löytänyt. (-:
-
Liinalotta: Joo, mähän sanoin et järkky inspis iski :D Todennäkösesti tuut sellasen luvun näkemään, mitään en uskalla luvata, ku en oo suunnitellu edes miten tää loppuu.
Huomasin kans et mua häiristee ku se puhuu kirjakieltä... Voisin vaihtaa sen puhekieleen? Vaikka se onki hiano neiti ja yms, nii nykyaikaa täs ficis eletään. :)
Kiitos kommentista, meenki tästä vaihtaa puhekieleen nää :D
-
Jee, taas hyvä osa!!! Mutta mua taas häiritsee suunnattomasti just toi puhekieli. Se tuntuu tässä niin oudolta kun ei Twilightissäkään ole puhekieltä ja jotenkin en voi kuvitella noita henkilöitä puhumassa tollatti. Ja loppujen lopuksihan nämä tapahtumat eivät sijoitu suomeen ja englanninkielisissä maissa nuo murteet menevät vähän eri tavalla :D Mutta joo.
Äkkii se kohta kun Emmett saa tietää et Rosee hakataan. IIh, ootan sitä reaktioo iha sairaast.
Jatkoo?
-
minnamoi: Sunki kannattaa yrittää kirjottaa!
nii tai sit ei :D tai no voinhan yrittää mut en niitä kyllä tänne asti uskalla lähetellä, ehkä sitte joskus vaik sinne sun sivuille :D jos ees alotan mitää... vois iskee se inspis joskus :D
mut joo samaa mieltä Earan kanssa... et se on parempi se kirjakieli... (:
toivottavasti jaadaan taas pian jatkoa! jooko?
-
Hyvä! jatkoo vaan! ee tuu oikeen mitään hirmu järkevää, mutta ainaski tiedät, että lukijakuntaa löytyy...
-
Kiitos taas ihanista kommenteista :-*
Mutta mulla on nyt ongelma. Seuraava luku olis valis, mutta mä en nyt tiedä pistänkö mä ne puhumaan kirjakieltä vai puhekieltä. Vai teenkö mä sen silleen, että Rosalie kirjakiletä, muut puhekieltä? Nimittäin humalaiselle sopis musta paremmin puhekieli. Kirjakieli kuullostais liian sivistyneeltä. Emmettillä saattaa mennä se kirjakieli, mut sillekki saattais sopii enemmän puhekieli.
Eli haluutteko nyt auttaa mua? Eli kirja- vai puhekieltä? Kaikki puhumaan samalla tavalla, vai vaan osa puhumaan esim. kirjakieltä?
-
Mun mielestä kirjakieli on vähän tyhmää (tai siis.. käytänhän mäkin sitä JOSKUS= tosi harvoin).
Mä ehotan puhekieltä (jee, puhekieli!!!), mut tee miten haluat. (-:
-
Tässä tulis nyt uus luku :) Päätin valita sen kirjakielen, seurata houkutuksen jalanjäljissä :D Kommatkaa, olkaa niin ihania! (Mä oon todella huono yhdyssanoissa, joten en tiiä onko toi otsikko yhteen vai ei ;D)
4. Suojelusenkeli
PAM. PAM. PAM
Nyrkit jyskyttivät ovea, ja minä olin neuvoton mitä tekisin.
”Rosalie, avaa tämä helvetin ovi!” Kova huuto kuului ulkopuolelta. Minä seisoin vieläkin paikallani kauhusta jähmettyneenä. Ulkona olisi niin kylmä että isä voisi kuolla sinne, jos joutuisi niissä vaatteissa olemaan koko yön. Siellähän oli jo muutama aste pakkasta. Entä jos soitan poliisille että tulee hakemaan hänet putkaan? Mutta sitten he näkevät minut ja kysyvät mitä minulle on käynyt.
Entä jos avaisin oven? Isä hakkaisi minut, koska löin oven kiinni hänen kasvojen edestä. Hakkaisi hän kyllä muutenkin.
”Rose! Nyt tulet avaamaan tämän oven!” Jyskytys kuului taas. Entä jos olisin ihan hiljaa ja hän unohtaisi että olen mennyt sisälle? Entä jos hän ei unohdakaan? Mitä jos minä en avaa ovea ja isä jäätyy kuoliaaksi ja minä olen murhannut hänet?
”Rose. Tule avaamaan ovi. En minä mitään pahaa tee.” Isä sokelsi. Minä en ole niin sinisilmäinen, että uskoisin häntä. Silti en halunnut olla syyllisenä mahdolliseen murhaan, joten kokosin itseni ja menin avaamaan oven, vaikka jalat meinasivat pettää alta. Isä seisoi oven takana vihaisen näköisenä, mikä sai minut pelkäämään vielä enemmän. Peräännyin tahattomasti peilikaapeille asti ja pudistin päätäni samaan aikaan. Hän lähestyi minua kädet puristettuna nyrkkiin.
”Älä.” Minä anelin hiljaa. Pakotietä ei enää ollut. Hän kohotti kätensä ja löi. Samaan aikaan polvet pettivät alta ja isä osui ohi. Hänen nyrkkinsä voima pamautti peilin pirstaleiksi. Seuraavaksi olisi minun vuoroni. Tahaton väistämiseni sai hänet karjaisemaan vihasta. Minä katsoin häntä jähmettyneenä pelosta. Hän löi minua valmiiksi kipeisiin kasvoihin, joka sai minut parkaisemaan lujaa. Peitin kasvot käsilläni, suojatakseni sitä kurjaa osaa mitä niistä oli jäljellä.
Potku.
Lyönti.
Jokainen sattui niin fyysisesti kuin henkisestikin.
”Isä älä!” kiljaisin itkuisena käsieni välistä. Hän pamautti pääni peiliin ja tunsin sirpaleiden raapivan päänahkaani. Paksut sormet tarttuivat kaulaani ja silmät laajenivat kauhusta. Kakoin ja koetin saada henkeä. Paniikki alkoi oikeasti iskeä ja minä koetin kangeta sormia pois kaulaltani. Minä kuolisin tähän. Oma isäni tappaisi minut. Rupesin rimpuilemaan, tein kaikkeni, että pääsisin vapaaksi. Sain potkaistua isää sääreen, niin että sormet irtosivat kaulastani. Minulla oli vain hetki aikaa, ennen kuin hän tajuaisi tilanteen. Päässä poksui ja näkyi pieniä tähtiä, mutta minä nousin ylös ja juoksin ovesta ulos. Nyt ei ollut aikaa ottaa naulakosta takkia, eikä pistää kenkiä jalkaan. Juoksin paljain jalon niin kauas metsään kuin vain pääsin, seuraamatta polkua. Kun pysähdyin, minulla ei ollut hajuakaan minne olin päätynyt. Minua palelsi joka paikasta, enimmäkseen jaloista. Koetin ottaa kohmeisilla jaloillani muutaman askeleen, mutta kaaduin maahan, enkä edes yrittänyt nousta ylös. Kuinka helppoa olisikaan luovuttaa, nukahtaa tähän nyt. Miksi edes yrittäisin selviytyä? Eikö ole aina sanottu, että taivaassa on hyvä olla, lämmin, eikä enää tunne kipua? Sinne minä haluan.
Mutta miksi minä nyt luovuttaisin? Siksikö vain, että isäni on sellainen kuin on? Ojensin käteni maata kohti ja rupesin raahaamaan itseäni eteenpäin.
Mutta kuka minua tulisi kaipaamaan? Emmett. Emmett tulisi minua kaipaamaan. Ja minä jäisin kaipaamaan Emmettiä. Yritin nousta ja sain kuin sainkin itseni ylös. Päässä jyskytti vain yksi sana:
Emmett.
Minä yritin liikaa selviytyä polulle asti kohmeisilla jaloillani ja kaaduin maahan. Rupesin nauramaan, tietämättä itsekkään miksi. Nauru muuttui kumminkin nopeasti hysteeriseksi itkuksi, kyyneleet virtasivat poskilleni, jäädyttäen silmät kiinni. Minulla oli lämmin.
Kuulin huudon, mutta en saanut selvää kuka huusi ja mitä. Kuulin juoksu askelia ja sitten polttavan kuumilta tuntuvat kädet poskillani. Tunsin käden ranteessani, mittaamassa pulssiani. Hän sanoi nimeni ja ravisteli minua.
Mutta minä olin jo liian syvällä ja putosin pimeään.
-
Oi ei, eihän se kuollu?
Joo, enpä saa aikaan mitää järkevää kommenttia, mutta sanonpa vaan, et tykkään tästä, ja jatkoa toivoisin :D
~Vaivaiskoivu
-
Lyhyt luku, nyyhnyyh. )--:
Olispa Emmetty pelastamassa Rosien.
Mä aina kuvittelen Rosalien semmoseks ilkeeksi bitchiksi, jtn tämä ficci muuttaa käsityksiäni Rosaliesta KUMMASTI.. :--D
Alan tykätä Rosaliesta (kunnia sinulle, kihihihi).
Jatkoa toivon. KIITOS KAUNIS!
Jk... Mä en omasta mielestäni löytänyt virheitä. En oo mäkään yhdyssana expertti, kihkih.
ROSIEN ON PAKKO OLLA ELOSSA, TAI MUUTEN!!!!!
tapahtuu murha. TIETOKONEELLE. )--:
-
Vaivaiskoivu: Jatkoa tulee, kiitos ku kommasti :)
Liinalotta:Sen näkee sitten kuka pelasti ja kenet ;) Jatkoa on tulossa kyllä, hetki kun saan sen kirjotettua, kiitos :)
-
Voi, Rose ;(
Toivottavasti Emmett tulis...
Jatkoaaaa, nopeesti!
-
voi ei. :( Rosen isä on ihan hirvee.
Toivon edelleen, että Emmett tulee ja pelastaa sen. :)
Jatkoa vaan.
Karkkiunelma
-
Aah, ihana. Ja olen sitä mieltä, että kirjakielisenä tämä on paljon parempi. Eikai Rosy kuollut? Se ei saa kuolla.
Nopee jatkoo???!!! :D:D:D
-
Tää on ihana :) ja tosi surullinen.. mä oon koukussa :D Toi kirjakieli on mun mielestä parempi kun puhekieli kun en itte tykkää lukee puhekieltä :) jatkoa odotellessa.
-
oiii! ihana jälleen kerran!<3 ja toi on tosi hyvä toi ku se on nyt kirjakieltä! (: en tiiä sanoko joku mut toi otsikko tulee yhteen ;)
jatkoa taas odotellaan! (:
-
ÄÄÄÄÄÄÄ
Voi Luoja, voi Luoja, voi Luoja
omgomgomg
i can't say anything smart right now
except
JATKOAAA ;D
XOXO Jasmin
-
Kiitoksia kamalasti ihanista kommenteista<3
5. Lupaus
Auringonsäteet tanssivat kasvoillani lämpimänä. Missä olin? Taivaassa ehkä, täällä oli niin lämmin ja hyvä olla. Mutta päätä särki kovasti ja kurkkuunkin koski. Havaitsin koko ajan lisää kipua sieltä täältä. En voinut olla taivaassa, missä sitten?
Koetin avata silmät ja sain kuin sainkin kovalla yrittämällä ne auki. Havaitsin heti Emmettin kuorsaamassa nojatuolissa, pää valahtaneena olkapäälle. Katselin hetken ympärilleni ja tajusin kauhukseni olevani sairaalassa. Voi ei, ei täällä. Isä tappaisi minut jos saisi tietää minun olevan täällä. Oli siis lähdettävä nyt heti.
Ponkaisin ylös sängystä niin nopeasti, että silmissä sumeni. Repäisin johdot itsestäni irti ja sydänkone vaikeni. Olin jo kävelemässä ovea kohti, kunnes tajusin, että päälläni oli sairaala-asu. Missä minun vaatteeni?
Huomasin sängyn toisella puolella lokerikon, lukollisen sellaisen. Mutta saattoihan se olla auki, siellä olisi varmasti minun vaatteeni. Ryntäsin kaapin luokse ja huomasin harmikseni, että se oli lukossa. Tähyilin epätoivoisena avainta ja silmäni osuivat pieneen kiiltävään esineeseen Emmettin kädessä. Hiivin hänen luokse ja koetin saada avaimen pois, ilman että hän herää. Yritykseni kumminkin epäonnistui.
”Hei!” Emmett kähähti unisesti, kun minä nappasin avaimen pois hänen kädestä ja juoksin kaapille takaisin.
”No hei.” Mutisin kun väänsin avainta lukossa, se ei meinannut millään avautua.
”Anna se avain takaisin. Et kai sinä ole lähdössä?” Emmett sanoi ja koetti napata avainta minulta.
”Näpit irti!” Kiljahdin ja sain kaapin avattua. Sujautin kengät jalkaani ja vetäisin hupparin päälle. ”Minä lähden nyt. Älä edes yritä estää minua. Sun takiasi minä olen nyt vakavissa ongelmissa.”
”Etkä muuten lähde jos se on minusta kiinni. Et arvaakaan miten minä säikähdin kun löysin sinut sieltä ojan pohjalta. Minä luulin että sinä olet kuollut!”
”Sinäkö minut pelastit?” Kysyin äkillisen hellyyden kohtauksen vallatessa minut. Äkkiä tilalle vaihtui raivo, ei Emmettin olisi minua sairaalaan tarvinnut tuoda.
”Joo.” Emmett punehtui hieman ja raapi takaraivoaan hämillisenä.
”No kiitoksia kamalasti. Nyt minut ainakin tullaan tappamaan.”
”Kuka sinua hakkaa? Lääkäritkin sanoivat että sinua on selvästi pahoinpidelty.” Minä valahdin kalpeaksi. Ei lääkäreitä tähän sotkuun.
”Voi helvetti Emmett! Voi helvetti! Et kai sinä sanonut niille mitään?”
”No… Minä sanoin että sinua selvästi pahoinpidellään ja jotain sinnepäin…”
”Etkö sinä tajua, että et yhtään auttanut minua tässä, pahensit vain tilannetta!” Sihahdin hänelle ja Emmett painoi päänsä alas.
”Mutta halusin vaan auttaa.”
”No sinun takia olen varmaan vielä enemmän pulassa. Juuri kun mietin kertoisinko sinulle. Ei keneenkään voi näköjään luottaa.” Sanoin ja pamautin oven hänen nenän edestä kiinni. Vetäisin hupun ylös ja juoksin portaat alas, pää kokoajan alhaalla. Kerkesin jo ulos kun kuulin huudon.
”Rose, odota!” En ottanut huomioinut hänen huudahdusta, kävelin vaan eteenpäin.
”Sinä voit kertoa minulle. Lupaan, että en kerro kenellekään, luottaisit nyt vaan minuun. Ole kiltti.”
”Mene pois Emmett. Kyllä minä luotan sinuun, mutta en halua, että sinäkin joudut tämän takia johonkin pulaan. Kuulin, kun te silloin rouva Mankinsonin kanssa puhuitte. Sanoit, että aiot kostaa.”
”Enkä mene pois. Ja kyllä, aion kostaa sille paskiaiselle.”
”No juuri tätä minä tarkoitin. Mene pois.”
”No mitä aiot tehdä, jos en lähde?”
”Kiljua täällä pihalla ja sanon että sinä olet se pahoinpitelijä.” Heti kun sanoin sen, tajusin että niin en voisi tehdä. Kahdesta syystä. En voisi satuttaa Emmettiä sillä tavalla, hän oli pelastanut minut. Ja toinen syy oli se, että jos kiljuisin, he näkisivät minut ja tajuaisivat minun karanneen.
Emmettin ilme muuttui järkyttyneeksi.
”Et sinä kehtaisi.” Totta puhuen, en kehtaisikaan. Pysyin hiljaa ja jatkoin matkaani.
”Ja toiseksi, sinä et voisi. Jos kiljuisit, he tajuisivat sinun karanneen.” Oliko Emmett ajatusten lukija? Tämähän osui kohdalleen.
”Niin… En minä kehtaisikaan. Mutta mene Emmett nyt oikeasti pois. Itselläni ei ole mitään suunnitelmaa, mitä voisin tehdä. En halua sotkea sinua tähän. Ole kiltti ja mene nyt vain pois.”
”Minne ajattelit mennä?”
”En tiedä. Ehkä junalla matkustaa jonnekin. Rahaa minulla riittää vähäksi aikaa, kyllä minä jotain keksin.”
”Millä ajattelit mennä sinne junaan, jos sinulla ei kerran ole rahaa mukana?” Säpsähdin. Aloin kiireesti tutkimaan taskujani ja etsien rahanippua, jolle olisi nyt niin kovasti käyttöä.
”Voi hitto. Mitä minä nyt teen?” Sanoin kauhuissani ja käänsin katseeni Emmettiin. Hän katsoi minua ilmeettömänä, ehkä jopa hieman huolestuneena.
”Jäikö ne kotiin?” Emmett kysyi minulta.
”Mahdollisesti… Pitää varmaan käydä katsomassa.” Sanoin värittömästi ja tunsin kuinka veri pakeni kasvoista ja muutuin kalpeaksi. Ei kotiin, ei.
”Tulen mukaan. Äläkä yritä estää.” Emmett korotti ääntään kun minä olin avaamassa suutani kieltääkseni. ”Sanoit silloin kerran että olen sinulle tärkeä. Rose, sinäkin olet minulle tärkeä. Anna minun auttaa sinua.” Hän sanoi ja laittoi kädet olkapäilleni, poraten katseen silmiini.
”No tule vain mukaan. En edes tahtoisi mennä yksin.” Tunnustin katsoen jalkoihini.
”Olen kysynyt tätä monta kertaa, tosi monta. Mutta kysyn uudestaan ja tulen kysymään montakin kertaa, ja enkä lopeta ennen kuin sinä vastaat. Kuka sinua hakkaa?”
”Miksi haluat tietää? Kostaisit kumminkin, sitten joudut syytteisiin. En halua että sinustakin tulee sellaista joka pahoinpitelee toisia.”
”No entä jos lupaan olla kostamatta?”
”Kostaisit kumminkin, myönnä pois. Tunnen sinut sentään niin hyvin. Voin kertoa ehkä sinulle myöhemmin en nyt.” Ei nyt, sillä olimme menossa kotiin ja jos isä olisi siellä, Emmett hyökkäisi suoraan kimppuun. Käsken Emmettiä pysymään ulkona ja minä haen sisältä rahat sillä välin.
”Lupaatko?”
”Lupaan.”
A/N: Uus luku tulis nyt :) Anteeks että kesti. Hope u guys like it! Ja ainii, kommentit on aina kauheen kivoja! :)
-
MUAHHAHHAA OON EKA !
Yritykseni kumminkin epäonnistui.
Kuitenkin sopisi tuohon paremmin, kuin kumminkin.
Mutta, aaaaaws, Emmett on niin suloinen :D
Rosen isä telkien taakse! >::: /
Lisää tätä suloista sarjaa ♥
XOXO Jasmin
-
Oijoi:D Odotin vain koko ajan, että koska Carlisle tupsahtaa sinne sairaalaan, mutta mutta...
Tosi hyvä luku, Emmett ja Rosy on niin ihanii:D Muita Culleneneita vähän kaipailen.
Äkkiijatkoo!!! Kuolen muuten!
-
Heihei, enpä huomannutkaan että jatkoa oli tullut!
IHANA LUKU!! Taaskin. Rikollista kirjottaa koukuttavia lukuja.. Jotenkin vähän nopeesti Rosie lähti sairaalasta.. Ja hei, luulis nyt että jossain aulassa VÄHINTÄÄN joku näkis.
Liian lyhyt luku, mrr. )--:
JATKOA!!!
*niin, Earaa komppaan: Carlisle ois voinut olla sairaalassa*
-
Kiiiiiiiitos teille taas kamalasti kommenteista :) Samaa mieltä olen, Rose lähti vähän turhan nopee sieltä, mut ehkäpä mä pistän poliisit perään :D No katotaa, en oo varma. Mut ei vaa jotenki huvittanu se et se makais vaa siel ja sillee. Et katotaan miten etenee :) Muista Culleneist en tiiä, katotaan :D
-
vääää! en taaskaan malta oottaa uutta lukua! (: tosi hyvin kirjotat ja luku oli taas kerran ihana! niin toivoisin et rosen isä ois kotona ja se jäis rysänpäältä kiinni jos emmett huomais et se on se joka hakkaa... tosin en haluis et rosel kävis mitään... hmm pahapaha :D mutta kiitoksia kun jaksat kirjotella tätä!
minnjou♥
-
6. Bussipysäkki
”Jää tähän, tulen kohta takaisin.” Sanoin Emmettille, pysäyttäen hänet omakotitalomme postilaatikon luokse.
”Okei.” Minä huokaisin kerran syvään, rohkaistakseni itseäni. Suu oli kuiva, henki ei kulkenut kunnolla. Kävelin ovelle ja avasin sen hiljaa, varoen. Ketään ei kuulunut mistään, ryntäsin sängyn viereen ja avasin yhden irronneen laatan lattialta, jonka alle olin piilottanut pahojen päivien varalle kaiken näköistä. Tongin nopeasti rahat taskuihin ja näin luukun pohjalla pienen paperin palan. nostin sen ja katsoin sitä hetken. Perheeni kuva.
Punnitsin hetken haluaisinko ottaa sitä mukaan. Päätin ottaa sen mukaani, en välttämättä tulisi koskaan näkemään perhettäni, mutta olisiko sillä toisaalta mitään väliä? Ei minulla kamalan onnellinen lapsuus ole ollut.
Kaivoin nopeasti rahat taskustani pois ja laskin niitä. Tarvitsisin vielä vähän, entä jos kävisin katsomassa, olisiko keittiön kaapin säästöissä hieman rahaa, jos siellä enää mitään säästöjä olisi. Isä oli varmaan nekin rahat tuhlannut, mutta voisi sitä nopeasti käydä katsomassa. Muistin kun äiti aina laittoi sinne rahaa ja sanoi, kun siellä on tarpeeksi rahaa, teemme jotain oikein hauskaa perheen kesken.
Vai että ihan oikein hauskaa perheen kesken. Että minusta olikin huvittavaa katsoa kun isä oli kännissä ja vielä enemmän nauratti kun hän hakkasi minua. Raskasta sarkasmia.
Tungin rahat taskuun ja jäin katsomaan kuvaa hetkeksi. Päätin tunkea sen taskuun, voisin heittää sen myöhemmin pois jos haluaisin.
Kävelin vauhdilla keittiöön ja pengoin kiireessä kaappeja. Äkkiä isot kädet tarttuivat minua hiuksista. Jähmetyin välittömästi paikalleni. Voi ei, ei, ei.
”Vai että ollaan sitä isän rahoja penkomassa.” Vihainen ääni kuului takaa, en uskaltanut katsoa häneen, pelkäsin kuollakseni liikaa. Hän läpsäisi avokämmenellä minua kasvoihin. Yllätyksekseni hän päästi irti, mutta ennen kuin kerkesin riemuita liikaa, näin hänen heittävän posliini esineen pöydältä minua kohti. Kirkaisin ja kerkesin juuri ja juuri väistää ja lasi osui seinään räsähtäen. Isä juoksi minut kiinni ja minä käperryin automaattisesti palloksi, turvasin taas kasvoni käsilläni. Hän löi minua ja potki. Minä kuolisin tähän, en voisi päästä hengissä pakoon, hän tappaisi minut tähän nyt. Isä ja tytär.
Äkkiä lyönnit loppuivat. Olin hetken ihan liikkumatta, mutta ihmeekseni kuulin muksauksen. Raotin sormia pois silmien edestä ja näin ihmeekseni Emmettin lyömässä isääni.
”EI!” Huusin ja nousin ylös. Juoksin isän eteen ja painoin kädet Emmettin rinnalle.
”TAPAN SUT HELVETIN MULKKU! TAPAN! TAPAN OMIN KÄSIN!” Emmett huusi ja minulla oli kaikki työ pitääkseni hänet aisoissa.
”Tule, mennään nyt. Anna olla.” Sanoin ja revin häntä kädestä. Sain työllä ja tuskalla raivostuneen Emmettin pois talosta. Heti kun olin ulkona, käännyin metsäpolulle päin ja lähdin juoksemaan.
”Hei, odota!” Emmett huusi, en kuunnellut, jatkoin vain juoksemista. Vihdoin, kun pysähdyin olin jo lähes bussiasemalla. Tunsin kun sade yltyi, pisarat putosivat hiuksiin ja kasvoihin, puhdistaen ne verestä. Kävelin katoksen alla, jossa ei seissyt ketään. Istuin alas penkille ja näin sumeasti, että Emmett juoksi luokseni, hiukset märkinä.
Hän ei sanonut mitään, katsoi minua vauhkona, vieläkin raivoissaan. Tajusin, että itkin. En ollut itkenyt vuosiin.
”Itketkö sinä?” En saanut mitään järkevää sanottua, annoin itkun vaan tulla. En saanut sitä millään lopetettua, kyyneleet valuivat väkisin poskiani pitkin. Emmett istui penkille viereeni ja halasi minua varovasti, tietämättä antaisinko minä koskea.
Emmettiin syli oli lämmin ja painauduin sitä vasten paremmin, kastellen kyyneleilläni Emmettin olkapään märäksi.
”E-en halua että si-siusta tulee samanlainen!” Nikottelin hurjana, kyynelten sokaisten kasvoni pahemmin. ”Älä IKINÄ lyö ketään! Miten voin luottaa sinuun, jos sinäkin lyöt tuolla tavalla?”
”Mutta minä en ole samanlainen. Se ansaitsi sen! Etkö tajua Rose? Olet ollut tuolla kurjassa läävässä monta vuotta, et tajuakkaan miten huolissani olen sinusta aina ollut, kun näin uudestaan ja uudestaan hakatut kasvosi. Sain aina miettiä, näisinkö sinua huomenna enää. En ikinä tiennyt pitäisikö minun sanoa sinulle hyvästit. Olin sinusta niin huolissani kun lähdit pois, silloin metsäpolulla, muistatko? Silloin kun meille tuli riitaa. Ja sen jälkeen, kun löysin sinut maasta, pulssia ei lähestulkoon edes kuulunut! Lyöminen on väärin ja minä tiedän sen, mutta sinun pitää ymmärtää että hän ansaitsi sen. En kadu hetkeäkään että puolustin sinua, olisiko minun pitänyt jättää sinut sinne kuolemaan? Olisit kuollut sinne, tiedät sen itsekin.” Emmett puhui kiihtyneenä korvaani, minä lähestulkoon kuulin, kun itkin niin. Nyökkäsin, sillä ymmärsin mitä hän tarkoitti. Itkin siinä vielä hetken, enkä edes tiennyt minkälaista itkua se oli.
Se oli vähän kaikkea, surua, helpotusta, iloa että hän oli siinä vieressä.
Kun päästin irti, pyyhin itkusta punaiset silmäni hihaan.
”Kiitos.” Sanoin nuhaisena ja katsoin Emmettiin.
”Tule, tuo on meidän bussi.” Hän sanoi pienesti hymyillen, nousi ylös ja ojensi kätensä jotta voisi auttaa minut seisomaan.
Emmett viittoi bussin pysähtymään ja me astuimme kyytiin.
A/N: anteeksi viivytyksestä, ei oo oikeen innostanu kirjottaa tätä. Mut nyt sain taas inspiraation! :D Hope u like. Niin ja btw, ELÄN KOMMENTEILLE!
-
Noni lupasin kommentoida! :D
Oli vähä lyhyt luku mutta silti tosi hyvä! Ihana Emmett! ♥ ja se idiootti faija sai mitä ansaitsiki niinku emmett sano! se oli tosi sulonen ja surullinen toi mitä se sano roselle et se aina pelkäs ettei seuraavana päivän nääkkää sitä jne. !
Kirjotusvirheitä tms en huomannut, joko siks et keskityin tekstiin nii kovasti tai sit niit ei vaa ollu! hmm... epäilen molempia vaihtoehtoja :D nyt taas jään innolla odottaa et mitä seuraavaks tapahtuu!
kiitos!
minnjou♥
-
dodiii
tuliha sitä sieltä jatkoa ;)
JA RAKASTIN SITÄ
Rosen isä sai ansion mukaa (((; (ois ne kyl voinu passittaa sen linnaan! ::) )
Emmett taas ihanan huolehtivainen ♥ ihan täs tulee kateelliseks Rosaliel ...
Tekstissä oli kyl virheit vuorosanojen kans, samast asiast mist huomautin sillo joskus vuon papujanakki siel sun omal sivul ;D
eli siis EI näin:
”Kiitos.” Sanoin nuhaisena ja katsoin Emmettiin.
vaan NÄIN:
”Kiitos”, sanoin nuhaisena ja katsoin Emmettiin.
jaa taas saa kirjotella uutta lukua, ootan innolla ;)
XOXO Jasmin
-
Ihanaa,ihanaa! JATKOA! :--D Mietinkin välillä että mihinköhän tämäkin on hävinnyt..
Hmm. Lopussa mua alkoi itkettää, älä kysy miksi. Emmettin suojelunhalu oli niin söpöä, että.. Tykkäsin, vaikka olikin vähän lyhyt. *pidempiä lukuja pyydän!! paitsi jos haluat pitää meitä jännityksessä. ;D*
Yhden virheen löysin, ja sekin oli pieni:
nostin sen ja katsoin sitä hetken.
Lauseen alku isolla. :-D
KIITOS, JATKOAHATKOA!! :--DD
-
ooii tää on ihana <3 surullinen, mut ihana ;)
-
Liinalotta:Kiva kuulla et joku on kaipaillu (: Valitettavasti se oli viimenen osa minkä silloin laitoin, sillä ei jotenkaan enää innosta :( Mutta kiitos ihanasta kommentista! :-*
vAnessa:Kiitos! :)