Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Tuhisija - 03.09.2009 17:29:11
-
Author: Tuhisija
Title: Born like this
Beta: Sus-a (1. luvusta ->)
Fandom: Houkutus
Pairing: Lue, lue
Rating: K-11
Genre: draama, angst, romance, fluff, AU
Disclaimer: Houkutus sarja ja kaikki sen hahmot ovat Stephenie Meyerin luomia.
Summary: Bella on irtosuhteita harrastava lukion kolmannella oleva tyttö, jonka lyhyillä suhteilla onkin odottamaton seuraus.
A/N: Elikkä kaikki ovat ihmisiä, täysin vaihtoehtoinen todellisuus eli mitään kirjojen tapahtumia ei ole tapahtunut. Ja luvuista en niin pitkiä ala väsäämään (noh, voi ne venähtää mut tuntien), koska mulla on tässä myös VK ja MF, jotka onkin sitten pidempiä luvuiltaan, joten… ymmärrätte varmaan.
Traileri
Pienestä, kiltistä tytöstä ei pitänyt tulla tällaista…
”Bella, kuka ihme tuo on?”
…joten hänen äitinsä hääti hänet isänsä luo Forksiin, missä hän rauhoittui…
...mutta vain vähäksi aikaa…
”Bella? Mike? Mitä helvettiä?”
”…”
”…olet… ihmeellinen.”
”Tiedän.”
Ja nyt hän saa huomata, että asioilla on seurauksensa…
…jotka eivät välttämättä ole hyviä…
”Apua… Ei, ei, ei!”
”Bells, mikä hätänä?”
”…”
”Mikä tuo on? Raskaustesti? Bells?”
”Bella, onko kaikki hyvin?”
”Ei! Sinun täytyy auttaa minua!”
”Hyvä on, mutta kerro ensin, mikä sinun on.”
”Olen raskaana.”
Päätöksen teko ahdistaa…
”Olen miettinyt joka yö, mitä teen, mutta en vieläkään tiedä!”
”Sinun olisi aika päättää, aika on lopussa.”
…eikä isästä ole varmuutta…
”Mitä sanoit?”
”…”
”Sinä et tiedä, kuka on lapsen isä?”
”Niin.”
”Se ei välttämättä ole sinun.”
”Anteeksi mitä?”
Tukea riittää…
”Päätitpä mitä tahansa, minä olen vierelläsi. Me olemme vierelläsi.”
…ja erästä vanhaa suhdettakin yritetään saada kuntoon…
”Shh, kaikki on hyvin. Aloitetaan ihan alusta.”
”Miten voimme aloittaa alusta, kun olen tällaisessa tilassa?”
”Haluan muuttua, en enää halua olla tällainen. Haluan pysyvän suhteen, en irtosuhteita.”
”Et tiedäkään, kuinka iloinen olen kuullessani tuon.”
Tosin joku toinen on heidän välissään…
”Voitko toistaa?”
”Se voi olla myös sinun.”
”…”
”Mitä aiot tehdä?”
”En tiedä.”
”Jos pidät lapsen, jos se on minun, lupaan huolehtia teistä.”
…ja lisää päätöksiä pitäisi tehdä…
”Sano nyt! Haluatko minut vai hänet?”
”Jos et halua tehdä aborttia, voit antaa lapsen myös adoptioon.”
”En tiedä, mitä haluan!”
Pitääkö Bella lapsen?
Tuleeko hänestä rakastava, hyvä äiti?
Vai jatkaako hän samanlaisena kuin ennen?
A/N: Joooh... Kommenttia? :) Prologia tai ensimmäistä lukua voi odotella saapuvaksi ensi viikolla.
-
NO NAM <3
Lisää!! :PPP
U KNOW what i think about this!!! :P (miljoonat kirjoitusvirheet) :P
~kjatri
-
Vooouuu.
Ja taas, yksi ficci mitä aloitan seuraamaan.
Kerrankin Bella on tälläinen irtosuhteiden harrastelija. :--D Mitenhän tämä sitten menee, hmm...kuka on lapsen isä? Onko se Edward vai Mike? Vai kenties Emmett? ;o Minä en tiedä, epätoivoista!
Yritän jaksaa odotella ekaa lukua...;S
-
Whii, taas uusi ficci sulta! Täytyypä alkaa seuramaan.
Idea on ihan mielenkiintoinen, vaikka en voikkaan kuvitella Bellan harrastavan irtosuhteita. Ja Bellalle tulee lapsi. Ohhoh.
-
kjatri, yes, I know :D Yritän saada lisää nopeasti, mutta tässä on muutakin meneillään, u know. Kiitos kommentistasi :)
vohveli, aivan, kerrankin Bella on sellainen, eikä aina vain Eddie. Jaa-a, siihen kysymykseen saatte pohtia vastausta :D Sehän voi tällä hetkellä olla kuka vain (mut isäehdokaspaljastuksen jälkeen mahdollisuudet pienenee tietenkin). Kiitos kommentistasi :)
Annoy, jooh, taas :) OoC Bella hyppää esiin (tuskin Bella muuten harrastaisi irtosuhteita). Kiitos kommentistasi :)
-
Teet tän miljoona kertaa paremmin mitä mä oisin ikinä aatellu xD
(mulla oli sama idea, Tuhisija tekee paljon paremmin ku mä)
<3<3<3<3<3
-
Mutanttiorava, kiitos kommentistasi :) Haha, kiitos, oisit säkin tehnyt tän varmasti hyvin (olisin patistanut sut tekemään hyvin). Juu, suunnilleen sama idea, tosin viime yönähän sain tämän muunnellun version ideastasi päähäni :D Ihan vahingossa.
Ja prologi tulee jo nyt! Teki vain mieli kirjoittaa se nyt... Ottakaa huomioon, että prologin tapahtumat ovat siis menneitä, ne ovat ajalta tammikuu - touko/kesäkuu (eli Bellan toisen lukiovuoden kevätpuoli). Eli Bella ei ole tässä vielä kolmannella luokalla, vasta sitten ensimmäisessä luvussa (joka starttaa syyskuusta).
Prologi
Kuulin askeleiden lähestyvän huonettani, mutten siltikään halunnut irrottautua tästä pojasta, joka oli juuri riisunut paitani ja painanut minut vasten patjaa. Huulet hellivät kaulaani, hipaisivat välillä korvanlehteäni. Päästin huokauksen ilmoille, kun poika tarttui vyöhöni, avasi sen ja alkoi riisua housujani.
”Bella?” kuulin äitini äänen oven takaa, jolloin poika vetäytyi äkkiä pois läheltäni. Ovi avautui, äitini astui sisään. ”Haluai- Kuka ihme tuo on?”
Äitini tuijotti typertyneenä minua ja puolialastonta poikaa, joka keräili vaatteitaan lattialta. Hänen ilmeensä vaihteli järkyttyneestä miettivään, inhotuksesta vihaiseen. Hymyilin suloisesti katsoen häntä manipuloivasti, jotta hän lähtisi, mutta hän ei liikahtanutkaan.
”Nähdään, Bella”, Mark sanoi nopeasti ja suikkasi suukon huulilleni.
”Ei, kukaan ei poistu tästä huoneesta ennen kuin olen saanut selityksen!” äiti huudahti pettymystä äänessään. ”Kuka hän on? Bella? Mitä sille Thomakselle tapahtui?”
Mark vilkaisi minua hämmentyneenä. ”Kuka Thomas?”
”Se Thomas, jonka löysin muutama päivä sitten tyttäreni sängystä!” äiti vastasi ennen kuin ehdin aukaista suutani.
Markin ilme muuttui vihaiseksi, hän ponnahti pois sängyltä. ”Ai, Thomas? Niin tietenkin, olisi pitänyt arvata!”
Hän livisti äitini ohitse käytävälle, mutten huutanut hänen peräänsä, en edes liikahtanut lähteäkseni hänen jälkeensä. Mietin vain, mitä nyt tekisin, kun hän oli saanut tietää Thomaksesta. No, kaipa minä tästä selviäisin, olinhan ennenkin selvinnyt.
”Kuules nyt, Bella”, äiti lausui ääni kireänä, ”en aio sietää tällaista enää! Tämän on loputtava! Et voi enää jatkaa tällaista peliä viattomien poikien kanssa.”
”Aijaa”, tuumasin, äiti ei mahtaisi minulle mitään kuitenkaan.
”Lähetän sinut isäsi luo Forksiin! Ehkäpä pikkukaupungin ilmapiiri saa sinut järkiisi.”
Ovi pamahti kiinni, jäin tuijottamaan sitä hivenen hämmentyneenä. Lähtisin Forksiin? Ei, en menisi, en ikinä! Kääntäisin jotenkin äidin pään, olinhan aina onnistunut kääntämään. Hän ei minua Forksiin lähettäisi.
***
Ihan tyhmää, ajattelin kävellessäni pitkin tyhjää käytävää. En ollutkaan saanut käännytettyä äitiä, hän oli pitänyt kiinni päätöksestään, ja nyt olin Forksissa, sateisessa pikkukaupungissa, jossa ei tuntunut olevan mitään kiintoisaa. Olin tuijotellut viikonlopun ajan sateen tuhrimasta ikkunastani ulos ja ollut hiljaa, en ollut puhunut edes Charlielle, isälleni. Halusin pois täältä, halusin takaisin Phoenixiin.
Koputin varovaisesti biologian luokan oveen, joka avattiin melkein heti. Silmälasipäinen mies tervehti minua lyhyesti, totesi minun olevan ilmeisesti Isabella Swan, poliisipäällikön tytär. Nyökkäsin ääneti, ja hän käski minut istumaan ikkunan viereiseen riviin, keskimmäiseen pöytään, jonka toinen paikka oli tyhjä. Astelin katse lattiassa kohti paikkaani, mutta istuutuessani alas nostin katsettani ja suuni vääntyi virneeseen. Komea, kuparinruskeahiuksinen poika istui vieressäni hymyillen minulle ystävällisesti. Vihreät silmät loistivat hieman sumeina tammikuun hämyisessä valossa.
”Edward Cullen”, hän sanoi hiljaa.
”Bella Swan.”
Vilkaisin häntä vielä ennen kuin käännyin opettajaan päin ja nuolaisin vaivihkaa huuliani. Ehkäpä tänne muutto ei ollutkaan niin pahasta, ehkä tulisin viihtymään täällä hyvin, todella hyvin.
***
”Hei, sinä taidat olla se Bella?”
Käänsin katseeni oikealle, pitkä, tummahiuksinen poika oli istahtanut pöydän päähän. Hänen kasvoillaan komeili hymy, ja hänen tummat silmänsä näyttivät syviltä, pohjattomilta. Ne iskivät minulle nopeasti silmää.
”Joo, niin olen”, sanoin tarkastellessani katseella tätä poikaa, joka oli minua pidempi sekä komea, lihaksikas.
”Jacob Black”, poika esittäytyi ja ojensi kätensä, johon tartuin. Se oli ihanan lämmin, iho oli paljon tummempi kuin omani, joka hohkasi valkeana kuin lakana. ”Minun pitää mennä, mutta me taatusti näemme vielä tänään.”
Jacob iski uudestaan silmää ennen kuin nousi pöydästä ja katosi ruokalaan vilisevien oppilaiden joukkoon. Käänsin katseeni lyhyeen, tummahiuksiseen tyttöön, johon olin tutustunut matematiikan tunnilla. En ollut varma hänen nimestään, mutta hän oli tainnut olla Alice, Edwardin kaksoissisko.
”Edes Rosalie ei saanut tuollaista huomiota kuin sinä tullessaan lukioomme viime vuonna”, hän tuumasi naurahtaen. ”Rosalie on siis poikaystäväni Jasperin isosisko. Tuolta hän tuleekin.”
Käänsin taas katseeni pois lyhyestä tytöstä ja tuijotin pitkää, vaaleaa tyttöä, joka käveli kohti pöytäämme. Hän oli kaunis, hänen vaaleat hiuksensa lainehtivat puoliselkään asti avonaisina. Miten niin hän ei olisi muka voinut saada enempää huomiota kuin minä?
”Rosalie, tässä on Bella, uusi oppilas”, lyhyt tyttö esitteli minut Rosalielle, joka istahti minua vastapäätä hieman arvioiva ilme kasvoillaan. ”Et uskokaan kuinka paljon huomiota hän on pojilta saanut!”
”Mm, olet oikeassa, en uskokaan”, Rosalie totesi ykskantaan ja alkoi sitten puhua jostain pojasta, Emmettistä. En pysynyt keskustelussa perässä, joten vaivuin omiin ajatuksiini katseeni kierrellessä pitkin ruokalaa. Äkkäsin pian hänet, tumman pojan, joka katseli minua. Loihdin hymyn kasvoilleni ja iskin silmää.
***
Mike painoi minut seinää vasten, käteni lennähti ikkunaan, joka oli viileä, vaikka huhtikuun aurinko paistoi ulkona. Hän suuteli minua intohimoisesti avatessaan paitani nappeja, joita ei ollut montaa. Paitani valahti lattialle, samoin valahti hänen omansa, jonka olin juuri riisunut hänen päältään. Työnsin häntä kohti sänkyäni, kaaduimme sille päällekkäin, hän jäi alleni.
”Tiedätkö, olet niin… ihmeellinen, ihana…”, Mike kuiskutti korvaani näykkäistessäni hänen korvanlehteään.
”Tiedän, Mike. Niin olet sinäkin.”
Hänen kätensä etsivät farkkujeni napin ja vetoketjun, ne aukesivat nopeasti. Hän oli juuri vetämässä farkkuja pois jalastani, kun huoneeni ovi aukeni, ja poikaystäväni, Jacobin, ääni kantautui korviini.
”Bella? Mike? Mitä helvettiä? Mitä tämä on?”
”Jacob?” Mike henkäisi ihmetellen. ”Luulin, että olit eronnut hänestä.”
”Ja minä luulin, että olit jättänyt pettämisen!” Jacob huudahti kavutessani pois Miken päältä. ”Bella, en voi uskoa tätä. Sinä ja Mike? Keitä muita sinulla on ollut?”
Hymähdin. ”Ei keitään muita, Jake.”
”Etkö tunne syyllisyyttä, etkö aio pyytää anteeksi?” Jacob kysyi, hän kuulosti katkeralta ja hyvin pettyneeltä.
”Sinä et kuitenkaan antaisi anteeksi.”
”Aivan niin, en antaisikaan!”
***
Jacob oli lopulta antanut anteeksi, muttemme olleet palanneet yhteen. En edes olisi halunnut olla hänen kanssaan suhteessa, en halunnut vakituista suhdetta, olin tajunnut sen sinä aikana, kun olin ollut hänen kanssaan. Kaipasin sitä samaa, mitä minulla oli ollut Phoenixissa, lyhyitä suhteita, irtosuhteita. En halunnut mitään pysyvää, en tarvinnut. Siispä aloitin sen saman kuin kotikaupungissani, aloin tapailla useita poikia, joiden kanssa päädyin hyvinkin usein lämpimiin väleihin, makuuhuoneen puolelle.
A/N: Kommenttia? En pure!
-
Pidin trailerista ja pidin prologista. Mielenkiintoisen idean olet saanut. Jään ehdottomasti seuraamaan ja odottamaan ensimmäistä lukua.
-
tää on hyvä! ihanaa et joku kirjottaa silleen et bella on pleijeri eikä edward. :D mut ehkä hieman nopeesti eteni, mut jatkoa!
-
Sinikeiju, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidit molemmista ja että jäät seuraamaan. Ekaa lukua voi katsastella mitä luultavimmin ensi viikolla.
Purriainen, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tämä kiinnostaa. Niin varmaan pitäisi sanoa ;D Mut sen riippuvuus johtaakin vähän odottamattomiin seurauksiin..
Clair De Lune, kiitos kommentistasi :) Vaihtelua, se virkistää :D Nooh, tarkoitus oli koko ficci aloittaa siltä syyskuulta, kolmannen vuoden alusta, eli prologin piti vain kertoa/valottaa menneisyyttä (siksi kursiivissa se onkin). Mutta oishan toki voinut aloittaa jostain tammi-maaliskuultakin :) Juu, jatkoa tulossa varmaankin ensi viikolla.
-
Jess, taas uusi ficci sulta! En ymmärrä miten pystyt kirjottaa montaa HYVÄÄ ficciä samaan aikaan. :o Itseltäni se ei onnistuisi ikinä!!
Tykkään aikas paljon tästä ideasta. Kaikki Ooc tekstit on iha helmiä! Tai siis kun en oikeen osaa kuvitellaa Bellaa tuollaisena silleen "tosielämässä."
Jatkoa, kunhan kerkeät! :)
-
ouuuu, jäin koukkuun ku sika limppuun (tai jotain vastaavaa...)
Mutta mahtava idea, pitää alkaa seuraamaan. Ja niinku sulla aina, tosi sujuvaa tekstiä ja niin edes päin :D
Jatkoa odottelen :)
-
Whooo. Mahti idea. Tykkäsin tosi paljon.
Odotan innolla jatkoa<3
-
OMGOMGOMGOMGOMGOMGOMGOMGOGMOGMOGMOGMOOGMO
Jacobin dissaus vaan senkun jatkuu :P TOIVOTTAVASTI!!!:D NAAMAMAMMAM :P
U KNOW!!! :P
lisää odottaen,
~kjatri
-
vaikuttaa kivalle ficille, odotan jatkoa!
voi jacob parkaa ;(
-
katriqqq, en minäkään ymmärrä, mutta mulla on suunnitelma, jolla en ihan stressaannu :D Mukava kuulla, että ficcini ovat hyviä ja mukavaa, että tykkäät tästä. Niin, ei Bella muuten harrastaisi irtosuhteita, ei ei... Kiitos kommentistasi :)
Vaivaiskoivu, mukavaa, että koukutuit :) Kiitos kehuista ja kommentistasi :)
Rassermus, mukavaa, että tykkäsit. Kiitos kommentistasi :)
kjatri, mukavaa, että tykkäät (näin päättelen kommentistasi :D). Jacobin dissaus on mun harrastus, elämäntehtävä, mutta voii, ei sitä ikinä tiedä, miten tässä ficissä käy, sen voin luvata (jos hänestä tulee yksi isäehdokkaista, sitä en vielä paljasta)! Kiitos kommentistasi :)
Kotitonttu, mukavaa, että ficci kiinnostaa. Niin, poor Jacob, saapa nähdä miten käy. Kiitos kommentistasi :)
-
Elikkäs tällä ficillä on nyt sitten betakin, Sus-a. Kiitokset hänelle tämän ficin betaksi ryhtymisestä :D
Luku 1 - Evätty, kielletty
Iskin Tylerille silmää kävellessäni hänen ohitseen ruokalassa tarjotin kädessäni. Hän vilkaisi minuun ja hymyili vihjailevasti Miken tuijottaessa minua hänen vieressään kaipaavasti. Virnistin itsekseni, nämä pojat olivat kuin sulaa vahaa käsissäni, uskoivat kaiken, mitä sanoin. Ja tekivät myös.
Tunsin jonkun tökkäisevän minua kylkeen ohittaessani Tylerin ja Miken pöytää. Käänsin katseeni vasemmalle, Jacob istui pitkän pöydän päässä yhdessä Embryn ja Sethin kanssa hymyillen leveästi. Hän taputti tyhjää paikkaa vieressään, mutta pudistin päätäni, halusin istua Alicen ja Rosalien kanssa jotta voisimme suunnitella juhliani.
”Joku toinen kerta, Jake”, lupasin pörröttäen toisella kädelläni hänen lyhyitä hiuksiaan. ”Nähdään.”
Hänen hymystään katosi ilo, pettymys nousi sen tilalle. Huokaisin hiljaa lähtiessäni kohti pöytää, jossa Alice, Rosalie ja heidän kultansa jo istuskelivat. Olisihan Jacobin kanssa ollut ihan mukava istua, kun välimme ovat taas hieman lämpimämmät, mutta minulla oli nyt muuta mielessä. Alice oli luvannut järjestää syntymäpäiväjuhlani heidän luonaan Culleneilla, mikä oli minusta todella kilttiä. Hän oli luvannut, että hänen vanhempansa Esme ja Carlisle olisivat sillä aikaa poissa, tapaamassa sukulaisia jossain päin Kaliforniaa.
”Hei, Bella”, Alice tervehti istahtaessani hänen ja Rosalien väliin. ”Tiedätkö, kaikki on valmiina juhliasi varten. Pidämme ne tänä viikonloppuna.”
”Mitä? Mutta sinä sanoit, e-”
”Niin, mutta Alice on nopea”, Rosalie totesi haukatessaan palan päärynästään. ”Sitä paitsi, minä autoin häntä, joten asia selvisi vieläkin nopeammin.” Hän hymyili ystävällisesti, ainakin yritti. Minä ja Rosalie emme ole koskaan olleet yhtä hyvissä väleissä kuin minä ja Alice, enkä oikein tiennyt, mistä se johtui. Tosin eräs kesällä tapahtunut asia oli eristänyt meitä kaikkia kolmea hieman toisistamme, mutta olimme sopineet ja päässeet asiasta yli, ainakin minä ja Alice olimme. Mutten ymmärtänyt miksi Rosalie olisi siitä vieläkin vihainen, juttuhan ei oikeastaan edes koskenut häntä.
”Onnea, Edward!” hihkaisin kilistäessäni lasejamme Alicen kanssa. ”Paljon, paljon onnea!”
”Kiitos, Bella”, Edward sanoi hymyillen ja halasi minua. ”Tuota, sinä olet tainnut juoda jo aivan tarpeeksi, joten eikö olisi parempi laskea lasi alas ja mennä rauhoittumaan?”
Pudistin päätäni rivakasti. ”No ei! Älä ole ilonpilaaja! Juhlisit, nämähän ovat sinun ja Alicen syntymäpäiväjuhlat.”
Edward vilkaisi kaksoissiskoaan anovasti, mutta tämä pudisti päätään nauraen Rosalien ja Emmettin ilmestyessä seuraamme terassille, jonka lasiselle pyöreälle pöydälle olimme kattaneet pienen kakun, lasit ja pullon shampanjaa. Kakku oli jo melkein syöty, shampanjapullonkin olimme tyhjentäneet, toinen oli menossa ja kovaa kyytiä tyhjenemässä.
”Missä Jasper on?” Alice kysyi Rosalielta, joka istahti hänen viereensä kuistin aidalle.
”Takapihalla, sanoi tulevansa kohta.”
”Ei kohta, hänen pitää tulla nyt!”
Laskin lasini pöydälle ja nousin seisomaan vilkaisten Alicea hymyillen. ”Minä käyn hakemassa hänet. Tulen kohta Jasper mukanani.”
Lähdin iloisesti hypellen kaksikerroksisen, vaaleansinisen talon takapihalle. Päässäni tuntui omituiselta. Meinasin kaatua kumoon kadotessani kulman taakse, mutten välittänyt, nauroin vain itsekseni tuntien oloni hyväksi. Tänään oli ollut aivan mahtava päivä, niin upea!
”Jasper!”
Hunajanvaaleat, kiharaiset hiukset heilahtivat hieman pojan käännähtäessä ympäri. Hymyilin hänelle hurmaavasti, ja jalkani lähtivät juoksuun, en tiennyt miksi. Olin kaatua rähmälleni maahan, mutta onnekseni törmäsin Jasperin rintaa vasten, ja hän tarttui minusta kiinni, jolloin kaaduimme vihreälle nurmelle, joka oli hieman kostea. Nauroin iloisesti Jasperin noustessa pystyyn ja vetäessä myös minut ylös.
”Hei, Jazz!” tervehdin iloisesti puistellessani ruohoa mustan mekkoni helmalta. ”Mitä sinä täällä teet? Ja vielä ihan yksin?”
”Mietiskelin yllätystäni Alicelle. Onko hän muuten etupihalla?” Jasper kysyi kallistaessani päätäni. Hän näytti jotenkin komealta, oli hän aina näyttänyt, mutta nyt jokin hänessä houkutteli minua. Lähestyin häntä askeleen ja sanoin päässäni, etten saisi tehdä mitään, Jasperhan oli Alicen, parhaan ystäväni, poikaystävä. Mutta kehoni ei välittänyt sanoistani.
”On, hän itse asiassa kaipaili sinua”, vastasin rehellisesti sipaistessani sormenpäilläni hänen kaulaansa. ”Niin me muutkin.” Hymyilin vihjaavasti, hän hymyili takaisin, mutta työnsi minua kauemmas. ”Mitä nyt?”
”Bella, meidän olisi parasta mennä muiden luokse.”
Pudistin päätäni kujertaen kaikenlaista söpöä Jasperille. Hän yritti työntää minua pois, mutta jotenkin ihmeen kummassa onnistuimme kaatumaan uudestaan, tällä kertaa minä hänen päälleen. Ennen kuin ehdin tajuta, että olin kumartumassa lähemmäs hänen kasvojaan, minut vetäistiin pois, kuulin jonkun kiljuvan kurkku suorana.
”Mitä sinä teet? Bella! En voi uskoa tätä!” Se oli Rosalien järkyttynyt ääni.
”Bella? Mitä… Sinä taidat olla pahasti humalassa”, Alicen ääni sanoi hämmentyneenä jostain vierestäni.
”Ei!” Rosalie ärähti. ”Hän vain on tuollainen luonnostaan! Vikittelee toisten poikaystäviä!”
Minut käännettiin ympäri, tuijotin Alicea silmiin, jotka kiiluivat epäuskoisina. ”Alice, olen pahoillani, minun ei ollut tarkoitus. Minä-”
”Ei se mitään, sinä olet juonut vähän liikaa”, hän sanoi hiljaa, mutta silmistä näki, että olin loukannut häntä. ”Sinun pitäisi mennä kotiin nukkumaan, jooko?”
Nyökkäsin hitaasti, tietenkin minun olisi parempi lähteä. Olinhan melkein tehnyt jotain, mitä minä en todellakaan saisi, mitä en muuten olisi tehnyt. Tai olisin, jollei Jasper olisi ollut yhdessä Alicen kanssa, mutta hän oli.
”Oletteko kutsuneet jo kaikki?” kysyin katsahtaessani oikealle ja näin Edwardin astelevan luoksemme lähes tyhjä tarjotin kädessään.
”Joo, kaikki ketkä halusit”, Alice vastasi hänen veljensä istahtaessa Jasperin viereen toiselle puolen pöytää. Katsoin tätä hetken hieman haikeana ennen kuin Alice potkaisi minua pöydän alla saaden minut kääntämään katseeni häneen. ”Kuule, mitä haluaisit lahjaksi? En ole vielä löytänyt sinulle mitään, vaikka olen pyörinyt kaupoissa ympäriinsä.”
”Et-”, Edward oli sanomassa, mutta päätyikin vain ähkäisemään ja sulkemaan suunsa.
”Niin, että mitä haluaisit lahjaksi?” Alice loi minuun mahdollisimman kysyvän ja uteliaan katseen, jossa oli myös pientä koiranpentumaisuutta..
”En oikein tiedä. En kehtaa pyytää sinulta mitään, kun saan pitää juhlatkin teillä.”
”Bella, tämä on erikoistapaus, suorastaan ainutlaatuinen”, Emmett sanoi Rosalien vierestä. ”Sanot vain mitä haluat ja Alice ostaa. Eikö niin?”
Alice nyökkäsi. ”Kerro nyt, jottei lahjasi osto mene viimeisille minuuteille.”
Aloin miettiä, mitä tarvitsisin. Mitään kallista en uskaltanut pyytää. Puhelin, uusi iPod, tai mikään sellainen ei siis tulisi kysymykseenkään. CD-levyjäkään en juuri nyt halunnut, eikä mieleeni pälkähtänyt yhtäkään elokuvaa tai kirjaa. Entäs vaatteita? Pudistin päätäni. Vaatekaappini pursusi farkkuja, paitoja, toppeja ja mekkoja.
Vilkaisin Edwardia, joka oli alkanut nojailla käteensä jutellen samalla Jasperin kanssa. Pieni hymy kumpusi kasvoilleni. Minulla oli toive, mutta sitä Alice ei voinut toteuttaa, eikä toteuttaisi, vaikka voisikin. Olisin toivonut Edwardin itselleni yhdeksi illaksi, mutta koska ystäväni oli vannottanut minua pitämään näppini erossa hänen veljestään, en voinut muuta kuin katsella sivusta tätä komeaa, vihreäsilmäistä poikaa.
”En keksi nyt mitään, Alice, mutta voithan sinä antaa rahaa, jos et itsekään keksi”, sanoin lopulta. Alice mutristi huuliaan ja näytti pohtivan hetken aikaa jotain, mutta hymyili sitten iloisesti.
”Joo, hyvä idea, Bella. Kiitos!”
***
”Hei.”
Kuparinruskeat hiukset omaava poika kääntyi ympäri ja alkoi hymyillä yllättyneenä. ”Bella, mitä sinä täällä teet?”
”Tulin katsastamaan teidän kotinne”, naurahdin asettaen käteni hänen olkapäälleen. ”Mitä sinä teet? Ruokaa?”
Tuijotin Edwardin käsiä, joissa toisessa oli veitsi ja toisessa punainen paprika, joka oli puolitettu. Sipulia oli silputtuna toisella pienellä leikkuulaudalla, jauheliha tirisi paistinpannussa takanamme. En olisi osannut arvatakaan, että Edward teki ruokaa Culleneilla.
”Joo, jauhelihacurryä ja riisiä.”
”Kuulostaa hyvältä”, sanoin, vaikken oikeasti pitänytkään mitenkään mausteisista ruoista, ne saivat vain mahani sekaisin.
”Aiotko jäädä syömään?” Edward kysyi, hänen vihreät silmänsä kimaltelivat. Olin vastaamassa myöntävästi, mutta tukin sitten suuni ja pudistin päätäni. Vaikka kuinka halusinkin, en voisi jäädä syömään tuota ruokaa, joka pitäisi minut kylpyhuoneessa koko loppuillan. ”Ai, harmi. Ehkä joku toinen kerta?”
”Ehkäpä.”
Aloin laskea kättäni alas pitkin Edwardin käsivartta, kun hän jatkoi paprikan pilkkomista. Käden sively ei tuntunut haittaavan häntä, se oli vain hyvä. Hän vilkaisi välillä minuun hymyillen, muttei sanonut mitään, en minäkään. Annoin vain sormenpäideni hipoa hänen vaalean paitansa kangasta, kunnes saavuin paljaalle käsivarren iholle.
”Bella?”
Nostin katseeni ylös, Alice seisoi toisella puolella tiskiä.
”Tule, mennään yläkertaan”, hän sanoi iloisesti, ehkä hieman käskeväänkin sävyyn tarkastellessaan meitä arvioivasti. Nyökkäsin, vilkaisin Edwardia ja lähdin Alicen perään pienin juoksuaskelin, hän viiletti jo portaissa. ”Mitä sinä teit veljeni kanssa?”
”Juttelin hieman. Kuinka niin?”
Alice pysähtyi keskellä portaikkoa ja kääntyi katsomaan minua. ”Bella, älä yritä hänen kanssaan mitään, jooko? En halua, että häneen sattuu tai siis kun… Minä ti-”
”Ei sinun tarvitse selittää, ymmärrän kyllä”, sanoin rauhallisesti, mutta vastahakoisena. Alice oli siis jo kalastanut esille Phoenixin aikani, jolloin olin roikkunut useassa eri pojassa. ”Älä huoli, lupaan pysyä erossa veljestäsi, yritän parhaani. En nimittäin halua rikkoa välejäni sinuun.”
Alice hymyili hieman huojentuneena. ”Kiitos. En tietenkään tarkoita sitä millään pahalla, mu-”
”Alice.”
Hän hiljeni ja tyytyi hymyilemään. Minäkin yritin, mutten pystynyt kunnolla, Edward oli evätty minulta. Olisin halunnut kalastaa hänet edes hetkeksi itselleni, mutta ilmeisesti joutuisin muuttamaan suunnitelmiani. No, onneksi täällä vaikutti olevan muita kiinnostavia tyyppejä.
***
*piip piip*
Havahduin kännykkäni piippaamiseen ja ihmettelin hetken, missä olin, oliko yö vai aamu vai mikä? Hieroin silmiäni yrittäessäni päästä ylös, mutta olin vielä liian väsynyt tehdäkseni niin, joten jäin makuuasentoon ja kurotin oikeaa kättäni saadakseni napattua kännykän sänkyni viereiseltä koulupöydältä. Muistin jättäneeni sen pöydän reunalle, mutten tuntenut mitään. Outoa.
*piip piip*
Tunsin värinää tyynyni vieressä, olin muistanut väärin. Otin kännykän käteeni, kaksi tekstiviestiä. Ajattelin niiden olevan Alicelta ja jättäväni niiden lukemisen myöhemmäksi, mutta kun kännykkä piippasi kolmannen kerran, avasin viestiarkiston.
'Moi, mitä teet tänään?'
'Bella, miksi et vastaa?'
'Ajattelin vain, että haluaisitko lähteä ulos?'
Tuijotin hetken aikaa viestien lähettäjän nimeä ennen kuin hymy nousi väsyneille kasvoilleni ja aloin vastaamaan. Totta kai minä lähtisin Jacobin kanssa ulos, en ollut ollut pitkään aikaan hänen kanssaan kunnolla kahdestaan. Ja nyt siihen oli tilaisuus, jonka päätin käyttää.
'Totta kai. Haetko minut, vai tulenko minä sinne?'
En ehtinyt laskea kännykkää käsistäni, kun ruutu alkoi vilkkua ja äänekäs soittoääneni pärähti soimaan. Alice.
”Bella”, vastasin kuulostaen uniselta. Sitä minä vielä olinkin.
”Moi, oletko kotona?”
”Joo, mutta minulla on menoa.”
”Ai, luulin sinun vain nukkuvan ja ottavan rennosti tänään”, Alice sanoi ihmetellen. ”Menetkö ulos jonkun kanssa?”
*piip*
”Mm, joo”, myönsin painaessani puhelun kaiuttimelle ja tarkastaessani tulleen tekstiviestin. Jacob lupasi tulla hakemaan minua. ”Minun pitäisi valmistautua, joten täytyy lopettaa. Nähdään huomenna, moi.”
”Odota, Bel-”
En ehtinyt kuulla, mitä Alice sanoi, kun olin jo painanut punaista luuria ja viskannut kännykän puiselle pöydälle. Jos hänellä olisi tärkeääkin asiaa, hän soittaisi uudestaan, mutta kännykkäni ei soinut, ei päästänyt pienintäkään pihahdusta.
Livahdin nopeasti pieneen kylpyhuoneeseen, jossa vilkaisin peiliin. Harjasin hiukseni ja sidoin ne löysälle poninhännälle pohtien Jacobia. Hän oli ollut viime aikoina kovin ystävällinen ja yrittänyt päästä lähelleni, mutta minä olin tavallaan työntänyt häntä pois huomaamattani. Nyt olisi aika korjata se ja lähentyä hänen kanssaan edes hieman. Olin itse asiassa kaivannut häntä kesällä, kun olin ollut Phoenixissa pitämässä hauskaa vanhojen, ja hieman uusienkin tuttujeni kanssa.
Kipitin portaat alakertaan ja kävin nappaamassa keittiöstä banaanin, jonka söin istuskellen pöydän ääressä ja odotellen Jacobia, joka olisi täällä pian. Hän ei asunut lähellä, mutta hänellä oli auto, jota hän ajoi nopeasti, mutta ei yhtä nopeasti kuin Edward ajoi omaa Volvoaan. Tosin Alice oli se, joka ajoi vauhdikkaimmin.
Ovikello kilahti, pomppasin pystyyn heittäen banaaninkuoret roskiin. Menin nopeasti avaamaan oven, Jacob kaappasi minut heti syleilyyn ja päästi irti vasta, kun oli potkaissut oven kiinni. Hän katsoi minua tummilla, pohjattomilla silmillään, jotka hymyilivät yhdessä suun kanssa.
”Bella”, Jacob sanoi hiljaa sipaistessaan hiussuortuvan korvani taakse, ”Vihdoinkin. Luulin, että välttelet minua.”
”Minäkö välttelisin sinua?” naurahdin tönäistessäni häntä leikilläni. ”Jake, en todellakaan! Minulla on vain ollut kiire-”
”Viihdyttää toisia poikia?”
Mutristin huuliani, en pitänyt siitä, kun hän tai kuka tahansa muu puhui tästä aiheesta. Tosin lähes kukaan ei tiennyt, vain Jacob, Alice ja Rosalie, mutta saatoin vain arvailla, ketkä olivat arvanneet puuhani tai saaneet tietää niistä jollain muulla tapaa.
”No ei nyt ihan.”
”Jos niin sanot. Harmi, ettet voinut istua ruokatunnilla kanssani. Sinulla taisi olla jotain tärkeääkin suunniteltavaa Alicen ja Rosalien kanssa?” Jacobin hymy hiipui hieman. ”Minulla olisi ollut sinulle asiaa.”
”Voit kertoa sen nyt”, totesin tarttuessani hänen käsivarteensa. ”Mennäänkö ylös?”
Hän pudisti päätään muuttuen vakavaksi. Mitä hänellä oli mielessään? Aikoiko hän kertoa jotain? Ehdottaa jotain? En tiennyt, se hieman hermostutti minua ja vatsaani, jonka pohjassa alkoi keinua. Oloni kävi jännittyneeksi, kun hän vain katsoi minua hiljaisena tarttuen olkapäihini.
”Bella, haluan sinut takaisin. Lopeta tämä kaikkien kanssa vehtaaminen ja anna meille uusi tilaisuus.”
A/N: Kommenttia?
-
Pyydän jo heti alkuun anteeksi sitä, että kommentti on sekava. Viime yö meni melkoisen vähillä unilla :/
Mutta siis tykkäsin tästä!! :D Olin iha innoissani, kun huomasin, että on tullu eka luku!! :)
Erityisesti tykkään aina noista kursivoiduista teksteistä. Ne on sun jokasessa ficissä aina ihan upeita! Ja sä osaat kuvailla silleen kivasti. Nään päässäni aina selvästi kaikki tapahtumat.
Jatkoa pyydän. Mahdollisimman nopeasti, mutta silleen kun itse kerkät!
P.s: Eka, jeeee!! =))
-
Oi, mukava osa taas : D Mitähän Bella sanoo tuosta Jaken ehdotuksesta?
Mut Jasper on Alicen, siihen ei puututa! :D
Jatkoa ootellen,
~Vaivaiskoivu
-
jee! eka luku!
Voi tota Jacobii.. se on ihana <3
ALICE JA JASPER pysyy yhdessä! Jasperiin Bella ei saa koskea!!
jatkoa!
-
Aivan mahtavaa tekstiä! Idea on tosi hyvä ja omaperäinen (en oo ainakaan aikaisemmin törmännyt ficciin jossa Bella on miestennielijä) ja tosi hyvin kirjoitettu. Lupaan lukea jatkotkin, sen verran loistavaa tekstiä oli!
-
IHANA <3
Kirjotat tätä niin hyvin <3<3<3<3<3<3 awwwwwwws <3<3<3<3<3<33<3
Viel vähä lisää uh ah ja mä leijun ilmassa <3
-
oioi! omas se bella tuhma. hyvää tekstiä. jatkoa odottelen! :) <3
-
Oih. Aivan totaalisen ihana ja koukuttava fic. Ääh, Bella on ihan kamala, mutta ihanaa lukea se niin, että se on Bella joka pettää yms. Kun yleensä se on pojat. Mutta joo. Vooi, odotan innolla jo seuraavia lukuja. Eieiei, ei Bella voi otta Jacobia, eihän? No joo. Sori, rakentava lähti lätkimään. Mutta siis ihana fic, kirjotat tosi hyvin, ja odotan jatkoa :D.
-Lyn
-
katriqqq, eihän tuo niin sekava ollut :D Mukavaa, että tykkäsit. Takaumat, niitä on kiva kirjoittaa :) Jee, hyvä, jos pystyt muodostamaan selkeän kuvan päässä tapahtumista. Jatkoa tulee varmaan ensi viikolla. Kiitos kommentistasi :)
Vaivaiskoivu, mukavaa, että tykkäsit. Jaa-a, saas nähdä ;) Kiitos kommentistasi :)
Kotitonttu, mukavaa, että tykkäsit. Bella (toivottavasti) pitää näppinsä tästedes erossa Jasperista (tuskinpa hän haluaa rikkoa ystävyyssuhdettaan Aliceen), mutta ei sitä tiedä ikinä. Kiitos kommentistasi :)
Piipe, mukavaa, että tykkäät ideasta. En mäkään oo ennen törmänny sellaiseen ficciin. Kiitos ja kiitos kommentistasi :)
Mutanttiorava, mukavaa, että tykkäät. Kiitti. Kaipa sä pääset leijumaan? Kiitos kommentistasi :)
Neavaan, mukavaa, että tykkäät. Niin, onhan se :) Kiitos kommentistasi :)
Lyn, mukavaa, että tykkäät. Jep, yleensä se on Edward, joka on naistenmies, mutta tällä kertaa osat ovatkin vaihtuneet :D Juu, rakentava tykkää juosta karkuun, tuttu juttu. Kiitos ja kiitos kommentistasi :)
-
Ihana uusi luku. Bella on oikea pelinainen!
Äh, nyt ei ole mitään kunnon sanottavaa. Odotan todella paljon kun Bellan ja Edwardin suhde kehittyisi jollain tapaa, mutta en halua, että Bella ottaa Jacobin takaisin, eieieii!
Virheitä ei ollut ja muutenkin kirjoitat niin hyvin. Takaumatkin auttoivat pysymään mukana paremmin. :--)
-
vohveli, kiitos kommentistasi :) Mukava, että tykkäsit. Juups, takaumien tarkoitus onkin selventää hieman ihmisten välejä ja aikaisemmin tapahtuneita asioita. Kiitos.
Kiitos taas Sus-a:lle :D
Luku 2 - Halu
”Bella, haluan sinut takaisin. Lopeta tämä kaikkien kanssa vehtaaminen ja anna meille uusi tilaisuus.”
Jacobin silmät katsoivat minua anovina, hän veti minut lähemmäs itseään. Painoin käteni hänen rintaansa vasten enkä ollut täysin varma siitä, mitä hän oli sanonut. Sanat kaikuivat pelkkinä kuiskauksina päässäni.
”Bella, uusi tilaisuus.”
Astuin askeleen taaksepäin, uusi tilaisuus meille? Ei, miksi hän sellaisen haluaisi nyt? Hänhän oli suuttunut minulle, vältellyt minua, kunnes olimme sopineet ja olleet taas ystäviä. Hän ei ollut kesän aikana edes vihjaillut, että kaipasi minua takaisin ja nyt hän tuli sanomaan sen päin naamaa. Pyytämään minua takaisin. Ei se minua niinkään haitannut, pikemmin imarteli, mutta häneltä olisi niin ikävää kieltäytyä. Enhän minä halunnut mitään pysyvää.
”Jake, meidän suhteemme on ollut ohi jo lähes puoli vuotta ja-”
”Ihan sama kauanko siitä on! Aloittaisimme alusta, unohtaisimme kaiken sen, mitä silloin tapahtui.” Jacob siveli poskeani peukalollaan ja veti minut lähemmäs. ”Mitä haittaa siitä olisi? Sinäkin saisit elämäsi järjestykseen, kun et enää juoksisi siellä täällä vaan olisit paikoillasi. Eikö se olisi mukavaa?”
Ei, ei olisi, mutta eihän Jacob voinut ymmärtää sitä. Hän oli ihana, yhden tytön poika, joka ei pettäisi kuin äärimmäisissä tapauksissa. Mutta minä olin hänen vastakohtansa, tosin olinhan minä ihana, mutta en yhden pojan tyttö, en tosiaan.
”Bella, meillä oli todella mukavaa yhdessä, eikö ollutkin?”
Nyökkäsin. ”Oli, mutta-”
”Miksi emme siis ottaisi sitä takaisin? Tiedätkö, olen huolissani sinusta! Pelkään, että sinulle sattuu jotain, että joku vielä raiskaa sinut tai että saat jonkun taudin tai-”
”Siis, mitä?” naurahdin ihmeissäni. Jacob oli noin huolissaan minusta? ”Kuule, minä en tule raiskatuksi enkä aio saada mitään tautia.”
”Entä jos tulet raskaaksi?”
”Ja sekö muka ei olisi yhtään mahdollista sinun kanssasi?” kysyin kohottaen kulmiani. ”Jake, olen iso tyttö ja osaan huolehtia itsestäni ja tehdä omat päätökseni. Ja päätökseni meidän suhteemme on se, ettei meitä tule olemaan.”
Hänen huulensa mutristuivat, hän ei pitänyt päätöksestäni, se oli selvää. Eikä hän helposti päätäni saisi käännettyä, jos saisi ollenkaan. En nimittäin ollut antamassa tässä asiassa periksi. Jacob oli ystäväni ja sai pysyä vain ystävänä, tosin kyllä hieman lähempikin suhde olisi kelvannut minulle, mutta poikaystävä kuulosti turhan vakavalta nimikkeeltä korvaani, johon hän nyt kuiskaili kaikkea suloista.
”Jake.”
”Bella.”
Katseemme kohtasivat, hän vetäisi minut kokonaan vasten itseään, kahlitsi minut siihen paikkaan käsivarsillaan. Hymyilin hänelle vienosti, sivelin sormellani hänen paitansa kaula-aukon rajaa, annoin sen nousta hitaasti pitkin kaulaa kohti raottuneita huulia. Mutta ennen kuin sormeni ehti edes leualle, huulemme olivat painautuneet toisiaan vasten lempeinä. Upotin toisen käteni sormet Jacobin hiuksiin, toisella hapuilin tumman paidan helmaa. Olin juuri pujottamassa käteni paidan alle, painamassa sen paljasta ihoa vasten, kun Jacob tarttui käteeni vetäen sen pois.
”En ala sinun kanssasi tähän”, hän henkäisi. ”En halua olla yksi pojista, haluan olla ainoa.”
En välittänyt hänen sanoistaan vaan vedin hänet takaisin suudelmaan, joka oli mielestäni jäänyt kesken. Tällä kertaa hän antoi käsieni pujottautua paidan alle, sormieni hivellä hänen lihaksiaan. Kynteni raapivat varovaisesti lämmintä ihoa, jonka halusin koskettavan omaani, vähään aikaan koskematonta vaaleaa ihoa, joka janosi kosketusta.
Hän tarttui yhtäkkiä taas käsiini ja vetäytyi. Tuijotimme toisiamme silmiin, hänen omissaan häilyi himo, tietty halu, joka taatusti käski häntä käymään kiinni.
”Bella, miettisit edes. Harkitse asiaa kunnolla, saatat muuten katua myöhemmin”, Jacob sanoi hengittäen hitusen raskaasti. ”Mieti, me olimme onnellisia yhdessä, meillä oli hauskaa, mutta yhtäkkiä sinä löysit hauskaa muualta.”
”En aio muuttaa mieltäni, usko nyt. Mutta jos muutan mieleni, annan sinun tietää.” Hymyilin ja hipaisin huulillani hänen leukaansa. ”Eikö ole reilua?”
Jacob pudisti päätänsä. ”Silloin saattaa olla jo myöhäistä, joten ihan oikeasti, harkitse.”
Huokaisin turhautuneesti, hän osasi toisinaan olla hankala, mutta jollain tapaa pidin siitä. Ehkäpä se piirre hänessä koituisi edukseni, minä kääntäisin hänen päänsä, eikä toisinpäin. Tai sitten kinaisimme tästä jatkuvasti, kunnes hän ei enää olisi kiinnostunut. Se kuulosti parhaimmalta ratkaisulta, mutta toisaalta ei kuitenkaan. Hän ei enää olisi kiinnostunut minusta.
”Niin, pitikö meidän mennä ulos?” kysyin vaihtaen aihetta, en halunnut enää miettiä mokomaa asiaa, koska ei siinä mitään miettimistä edes ollut. Me emme palaisi yhteen, piste. ”Vai tulitko vain kysymään minulta tuota?”
Hymy muodostui Jacobin kasvoille iloisena, riemukkaana. ”En. Totta kai haluan viedä sinut ulos! Kai sinäkin haluat vielä lähteä?”
”Ilman muuta”, sanoin hymyillen. Iltapäivästä Jacobin kanssa en kieltäytyisi nyt, en koskaan, vaikka olisimmekin kinanneet kuinka pahasti tahansa sitä ennen. ”Minne menemme?”
”Mitä jos menisimme vain meille? Haetaan kaupasta ruokaa ja katsotaan joku elokuva?”
Idea kuulosti houkuttelevalta, todella hyvältä. Saatoin jo kuvitella itseni istumaan Jacobin pehmeälle sängylle hänen viereensä, nojaamaan hänen kylkeään vasten. Virnistin mielikuvalleni ja painoin huuleni Jacobin poskelle.
”Se sopii aivan mainiosti.”
***
Vesi tunkeutui tennareideni läpi kastellen sukkani, saaden jalkani kylmiksi ja minut hytisemään. Miksi autoni piti olla juuri nyt rikki? Miksi en ollut tajunnut ottaa sateenvarjoa? Miksi isän piti olla töissä juuri nyt? Miksi en ollut tajunnut pyytää keneltäkään kyytiä?
Pysähdyin ja potkaisin maata, minua ärsytti. Olin asunut täällä muutaman viikon enkä vieläkään oikein pitänyt kaupungista, mutta sen ihmisistä pidin kyllä suunnattomasti. Alice ja Rosalie olivat nopeasti tulleet minulle tutuiksi, samoin Alicen kaksoisveli Edward ja tyttöjen poikaystävät Jasper ja Emmett. Myös Jacob, se söpö tumma poika ruokalasta, oli tullut tutuksi, melko läheiseksikin näiden viikkojen aikana. Hän oli itse asiassa pyytänyt minua ulos pari päivää sitten, ja olin suostunut, vaikka Edward pyörikin enemmän mielessäni. Siinä pojassa oli jotain kiintoisaa, jotain niin houkuttelevaa.
Juoksuaskeleet takanani kiinnittivät huomioni, pysähdyin paikoilleni. Kuulin jonkun huutavan nimeäni sateen lävitse, vesi litisi askeleissa, jotka lähestyivät minua. Käännähdin ympäri, näin pitkän pojan, jota en tunnistanut, mustan sateenvarjon kanssa.
”Bella!”
Poika pysähtyi eteeni ja veti minut sateenvarjon alle. Silloin silmäni kohtasivat hänen omansa, tummat, pohjattomat silmät, joilla oli lempeä katse. Hymy kohosi kasvoilleni, se oli Jacob.
”Sinun ei pitäisi kävellä sateessa kotiin”, hän sanoi hieman huolestuneen kuuloisena.
”Eipä ollut vaihtoehtoa, kun auto on rikki”, tuumasin hänen kietaistessa kätensä vyötärölleni. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Lainasin autoa kaverilleni, joten jouduin kävelemään. Missä sinä muuten asut? Haluaisin tietää, jotta voin hakea sinut sitten huomenna.”
Painauduin vasten hänen vartaloaan lähtiessämme askeltamaan pitkin jalkakäytävää, jota reunustivat lukuisat omakotitalot ja pensasaidat. ”No, on tästä vielä matkaa meille. Jos sinulla on vain aikaa, niin voisit tulla käymään”, ehdotin vilpittömänä. ”Vai onko sinulla kiire?”
”Ei, mutta itse asiassa minä asun tässä ihan lähellä, joten voisit tulla meille. Et varmaan haluaisi kävellä tässä sateessa enempää?”
Katseemme kohtasivat, hänen silmänsä hymyilivät kirkkaasti. Pudistin päätäni ja hymyilin ystävällisesti, miksen muka voisi mennä hänen luokseen? Meidän piti vasta huomenna tavata treffien merkeissä, mutta ihan sama, tämä kävi kyllä todella hyvin.
”Joo, totta kai, jos siitä ei ole vaivaa”, sanoin, ja hän pudisti päätään. ”Hienoa.”
***
”Bella?” Alice huhuili heiluttaen kättään silmieni edessä. En reagoinut siihen, olin liian keskittynyt tuijottamaan Jacobia, joka vilkuili minua, hymyili minulle ja vinkkasi silmää. Hymyilin ja näytin taatusti typerältä, mutten voinut sille mitään. Eilinen iltapäivä ja ilta hänen luonaan oli ollut mahtava. ”Bella!”
”Alice, rauhoitu. Bellalla on silmäpeliä Jacobin kanssa, joten älä häiritse heitä”, Rosalie totesi jokseenkin tyytymättömän, kyllästyneen kuuloisesti. ”Mitäs eilen mahtoi tapahtua?”
”Niin, mitä te teitte Jacobin kanssa?”
Katsahdin kahteen uteliaaseen ystävääni ja kohautin olkiani. ”Ei me paljoa mitään.”
Alice ja Rosalie katsahtivat toisiinsa, kun käänsin katseeni takaisin Jacobiin virnistellen. Päätelkööt itse, mutta emme oikeastikaan olleet tehneet paljoa mitään. Olimme vain katsoneet elokuvaa, tehneet ruokaa ja syöneet, hieman suudelleet, mutta siihen kaikki oli jäänyt.
”Oliko kivaakin?” Alice kysyi, nyökkäsin. ”Mahtavaa?”
”Aina”, vastasin ja kuulin kaksi raskasta huokausta napatessani omenan käteeni tarjottimelta. ”Mitä nyt?”
”Oletteko te nyt yhdessä?”
”Emme.”
Rosalie naurahti. ”Alice, kyllä sinä Bellan tunnet. Ei hänen tarvitse olla yhdessä kenenkään kanssa kaataakseen tämän sänkyyn.”
Virnistin ja pudistin päätäni, he tosiaan luulivat meidän harrastaneen seksiä. Pitäisikö minun vieläkin pitää heidät siinä luulossa vai oikaista asia?
”Me emme tehneet mitään.”
”Älä valehtele.”
”Mistä ei saisi valehdella?”
Kohotin katsettani, Edward oli ilmestynyt istumaan eteeni peittäen näköyhteyteni Jacobiin. Hymyilin hänelle enkelimäisesti ja toivoin Rosalien ja Alicen pitävän suunsa kiinni, mutta eipä toivomukseni kerinnyt perille.
”Jacobin ja Bellan yhteisestä illasta”, Rosalie kertoi viivyttelemättä, ja Edward loi kysyvän katseen ensin minuun, sitten siskoonsa ja Rosaliehen.
”Ai”, tämä tokaisi tuoden katseensa takaisin minuun. Vihreiden silmien kiilto nuupahti hieman, hämärtyi. ”Oletteko aloittaneet tapailun uudestaan?”
Pudistin päätäni ja vastasin ennen kuin Rosalie ehti aukaista suutaan. ”Emme, olemme vain ystäviä ja haluan pitää tilanteen niin.”
”Niin varmaan”, Rosalie kuiskasi hiljaa, mutta Edward ei tuntunut kuulevan, sillä hämärä verkko tipahti silmien edestä, ne kiiltelivät taas entiseen malliin.
Hymyilin Edwardille Rosalien alkaessa puhua itsekseen, mutta Alicen keskeyttäessä tämän alkamalla puhua juhlistani. En kuitenkaan kuunnellut, katselin vain Edwardia, joka hymyili takaisin ja liu’utti kättään hitaasti kohti omaani pöydällä. Siirsin kättäni lähemmäs, sormemme koskettivat, mutta erkanivat pian toisistaan, kun Alice potkaisi minua jalkaan. Vilkaisin ystävääni anovana, mutta hän pudisti vaivihkaa päätään, muistuttaen katsellaan, että Edwardiin ei saanut koskea. Mutristin huuliani ja käänsin katseeni takaisin pojan vihreisiin silmiin, jotka tutkailivat minua uteliaina. En vastannut katseeseen mitenkään, käänsin vain katseeni pois ja yritin löytää Jacobin.
Hän ei sentään ollut kielletty, onneksi.
***
Odottelin Jacobia koulun parkkipaikalla ja aloin olla jo hieman kärsimätön. Hän oli luvannut kyyditä minua tänään, mutta häntä ei kuulunut vieläkään. Mihin ihmeeseen hän oli oikein jäänyt? Hän ei ollut lähtenyt vielä, punainen Volkswagen seisoi nimittäin parkissa aivan takanani. Missä hän oikein oli?
Ristin kädet rinnalleni ja katselin ympärilleni. Parkkipaikka alkoi olla jo tyhjillään, Alice ja Rosalie olivat huristaneet poikaystävineen jo hyvän aikaa sitten pois, mutta minä seisoin vieläkin tässä. Ehkäpä Jacob oli jäänyt juttelemaan opettajan kanssa? Tai ehkä hän oli lähtenyt jonkun toisen kyydillä? Ei se voinut olla mahdollista, ei hän autoaan tänne jättäisi.
”Mitä sinä täällä vielä teet?” kuulin äänen takaani, se kuului Edwardille. Käännähdin ympäri, hän katseli minua yhtä uteliaana kuin ruokalassakin, mutta hymyillen. ”Luulin, että olisit jo mennyt.”
”Odotan Jacobia, hän lupasi viedä minut kotiin”, vastasin, verkko laskeutui taas hänen silmiensä eteen. ”Hän tosin on myöhässä, en jaksaisi enää odotella.”
”Minä voin viedä sinut kotiin”, Edward tarjoutui, ja olin aikomassa nyökätä, mutta näin Alicen katseen mielessäni ja pudistin päätäni. Sitä paitsi Jacob saattaisi tulla ihan pian. Toisaalta halusin Edwardin kyytiin, halusin hänen autoonsa.
”Ehkä joskus toiste.”
Hän tarttui käteeni ja lähti johdattamaan kohti autoaan kieltäytymisestäni huolimatta. En pistänyt vastaan, hymyilin vain itsekseni pysähtyessämme hopeisen Volvon viereen. Se kiilteli kuin uusi, mutta oli kyllä ennemminkin pesty, hänellä oli ollut se jo viime talvesta lähtien.
”Soitat vain Jacobille ja sanot, ettet jaksanut enää odottaa, joten lähdit kotiin jonkun toisen kyydillä”, Edward tuumasi hymyillen. Pudistin vastentahtoisesti päätäni. "Bella, anna minun viedä sinut kotiin. Emme ole koskaan olleet kahdestaan, aina joku on kanssamme ja haluaisin jutella kanssasi kahdestaan. Nyt siihen olisi tilaisuus.”
Mutristin huuliani, halusin suostua tähän! Halusin hypätä hänen autoonsa, halusin kuunnella hänen puhettaan ja kiittää häntä kyyditsemisestä suudelmalla.
Saisin vihdoinkin koskettaa hänen huuliaan, joita olin himonnut kauan. Mutta toisaalta halusin odottaa Jacobia, lämmitellä häntä enemmän, yrittää saada hänet luopumaan siitä ajatuksesta, että suhteemme lähtisi uudestaan käyntiin.
”Edward, voimme jutella nyt, jos sinulla ei ole kiire”, ehdotin.
”Minulla on itse asiassa kiire, joten en voi jäädä odottamaan Jacobia kanssasi, mutta toivon, että voimme jutella jokin päivä kahdestaan.” Edward hymyili lempeästi ja kumartui lähemmäs kasvojani, tunsin hänen hengityksensä. ”Ehkäpä voisimme mennä ulos lähiaikoina?”
En vastannut, eikä hänkään sanonut mitään, suikkasi vain pikaisen suukon huulieni viereen ja avasi auton oven. Katselin häntä hymyillen enkä ollut kuulla ääntä, joka huusi nimeäni. Olin niin hyvilläni, suorastaan piristynyt. Hitot Alicesta, minähän menisin ulos Edwardin kanssa, ihan sama, mitä hänen sisarensa sanoisi tai tekisi.
Tunsin yhtäkkiä käden ympärilläni, kun hopeinen Volvo oli kadonnut näkyvistä, ja minä olin alkanut hyräillä erään kappaleen sanoja. Kohtasin Jacobin silmien rakastavan katseen, jossa ei ollut pienintäkään säröä. Hänen huulensa kohtaisivat omani, sipaisivat myös niiden vierustaa pyyhkien Edwardin huulien kosketuksen pois kuin tahran.
”Anteeksi, että kesti”, Jacob mumisi huuliani vasten pahoittelevasti, ja mumisin takaisin jotain epämääräistä. ”Tuletko meille?”
”Mm, en nyt, mutta jokin toinen päivä kyllä voisin tullakin.”
Väläytin hänelle vihjaavan hymyn, johon hän vastasi virnistäen. En voinut nyt mennä Jacobin luo vaikka halusinkin, sillä minulla oli tekemistä, mietittävää. Minun pitäisi pohtia hieman Edwardia ja Alicea, jota pitäisi taivutella tai sitten harhauttaa, kun menisin Edwardin kanssa ulos. Olin innostunut, liiankin, ja Jacob huomasi sen. Hän kysyi, mikä minua mahtoi vaivata, mutten vastannut, hymyilin vain ja hiljensin hänet suutelemalla intohimoisesti, kietoen käteni hänen kaulalleen.
A/N: Kommentteja saa kirjoittaa :)
-
Ei ei saa antaa sille urpolle tilaisuutta ja katos kun Bellan pitää mennä sinne treffeille eddien kanssa ja sitte se tulee raskaaks sille mutta ei jacobille ei hyi hyi jacob tyhmä.
-
IHANA <3<3<3<3<3<3
Rakastan tätä <3<3<3<3<3
Aivan paras <3<33<3<<3<3
MUT TÄSSÄ EI TAPAHTUNU VIEL MTN yhyhyhyhyhyyyyyyyyyyyy :'(
-
ooo<3 mahtava ficci<3
ootan innolla Bellan ja Edwardin tapaamista!! JATKOA!! <3
-
Todella hyvää tekstiä! Vaikka eipä se mikään yllätys sulta olekaan :) Luku oli mukavan pitunen ja juonta riittää:D
Koska olen ikuinen Team Edward, niin mua vähäsen häiritsee tuo Bellan ja Jacobin säätö... Jake vois mennä johki metsään leikkimään sutta ja jättää miesten hommat Edwardille :)
Mutta siis jatkoa pyytelen :)
-
oii<3 aivan ihana vieläkin :) vois vaan jo taphtuu jotainn ;)
-
Hhahahahha, en voi muuta ku nauraa;'''D En tiiä miks, mut mua ihan ällöttää Bella! Tai joo, mut silti luen o_O No siis totta kai luen, mut Bella on tollane (sensuroitu).. :D Mutta kiva ku Bella on välil tollane, ku yleensä se on Edward.. : P
Mutta Jacob on niiiin ihana! Voi että mä rakastan sitä! <3 awwwss~ ;) Just ihana ku Bellalla ja Jakella on jotain säätöö, ne on vaa niin sulosia! Jooo ei helvetti! Mitä mä selitän, joo siis ääääkkk.. Vois Jacob painua hornan tuuttiiiin!!! U KNOW! :D
Mutta siis taas ihana luku! ; D Suprise!
Jatkoa odotellen,
~kjatri
-
Eltsu, kiitos kommentistasi :) Repesin itse asiassa eilis yönä, kun luin sen ;D (en tiedä miks, olin kai vähän väsynyt.. repeilin itse asiassa kaikelle :D). Katsotaan tapaavatko Bella ja Eddie ja mitä mahtaa Bella Jaken kanssa puuhata.
Mutanttiorava, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidät (rakastat?). Voii, tapahtuihan tässä, Bella kiehnäsi Jacobissa kiinni ;D Ja kyllä pian tapahtuu, don't worry.
Kotitonttu, kiitos kommentistasi :) Katsotaan, mitä Edwardin ja Bellan välillä mahtaa tapahtua (ja missä ja milloin). Mukavaa, että pidät.
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidät (musta tuntuu, että luvut ovat lyhyitä, koska olen tottunut kirjoittamaan jotain 4000-5000 sanaa VK:ssa :D eli saatan hieman pidentää lukuja tässä). Jooh, pistetään Jake leikkimään sutta ;D
Neavaan, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidät. Juu, seuraavissa luvuissa tapahtuu ;)
kjatri, kiitos kommentistasi :) Jooh, Bella on sellainen... pelinainen :D Jacob ja Bella? *järkyttyy* Mikäs suhun on menny? ;D (joo, joo, huomasin ton yhden jutun tuossa). Mukavaa, että pidit.
-
Jacob vois häiätä jonnekkin hornan tuuttiin. En tykkää siitä yhtään. onhan se tässä ficissä ihan suloinen mutta en vaan tykää kun se on bellan ja Edin välissä. Ja Alice vois antaa Bellan ja Edwardin ola rauhassa. Ihanaa lukee tämmöstä ficciä missä Bella on tommonen miestennielijä, kun oon lukenu varmaan 10000 ficciä missä Edward on naisten mies ja makaa kaikkien (jolla on hame) kanssa ja sit bella auttaa sitä asettua aloilleen. Kiva lukee tällaikin päin samanlaista juttua. Kenelle se Bella tulee raskaaks?! olen utelias.*repii hiuksiansa päästään* jatkooooooo!!!!! *hakkaa päätään seinään ja hokee "JATKOAAAA!!!"* näin meillä päin tänään. mutta anna sen Alicen keskittyä ihanaan Jasperiin ja jättäis Bellan ja Edin keskittyä toisiinsa. Mä oon ihan pihalla kun mulla on niiiiiiiiin paljon ficcejä seurattavana. mutta jatka nyt rauhassa ja älä välitä mun löpinöistä. Tykkään ihan sikana tästä kirjotuksesta että mä käyn täällä joka päivä ja palvon tätä polvillani kuin buddhaa konsanaan. ::)
-
_Joutsen_, kiitos kommentistasi :) Niin, Alice voisi tosiaan luopua siitä "tiukkuudestaan" Bellan ja Edwardin suhteen. Joo, Edwardhan niissä aina on naistenmies (mut ne ficit on kyllä kivoja :D). Jaa-a, enpäs kerro kelle tulee raskaaksi, se paljastuu sitten.. joskus ;D Kiitos, mukavaa, että tykkäät :)
-
V A U ! muutan en voi sanoa ! kirj0itat aivan M I E L E T T Ö M Ä N hyvin !!!
juoni toimii, rullaa sujuvasti eteenpäin kokoajan. en keksi mitään moittimisen
arvoista :D
jatkoa vaaaan ! (:
-
aaah, luvut vain paranee.
jotkut tuossa on sanonutkin jo, että tässä ei vielä ole oikein mitään tapahtunut, mutta tietysti aluksi pitää vähän kertoilla ymsyms.
olen jo niin ihastunut edwardiin, toivottavasti bellaa saa hänet. jacob voisi kyllä luopua suhde-ajatuksesta jä lähteä hiutsikan nevadaan. :D
-
mouu, kiitos :) Mukavaa, että tykkäät. Kiitos kommentistasi :)
vohveli, niin, alussa ei kovinkaan usein tapahdu mitään, mutta lupailen, että neljännestä luvusta eteenpäin alkaa tapahtumat rullaamaan ;) Kiitos kommentistasi :)
Edit//
3.10. Luku 3 on valmis ja vielä betalla, mutta saan sen takaisin varmaankin viim. seuraavan viikon alussa :) Odotelkaa vielä hetki siis.
-
Koerumba oli tuossa syyskuun lopulla, mutta yritin senkin keskellä kirjoitella tätä hieman joka päivä. Ja nyt tätä jatkoa viimein tulee :D
Kiitos Sus-a:lle taas betaamisesta! :)
Luku 3 - "Ethän pettäisi lupaustasi?"
”Mike.”
Siniset silmät kurkkivat uteliaina talon sisään pojan astuessa sisään. Suljin oven ja tartuin hänen käteensä, jottei hän karkaisi näkyvistäni, lähettyviltäni. En jaksaisi nyt leikkiä piilosta, minulla oli muut leikit mielessäni.
”Joo, olen yksin”, sanoin Mikelle hänen käännyttyä minuun päin huulet raottuneina. Ne odottivat pääsevänsä kohtaamaan omani, jotka tahtoivat samaa, halusivat toiset huulet lähelleen. Hän tuli lähelleni, suuteli innokkaasti pidellen käsiään lanteillani. Naurahdin hänen huuliaan vasten, siitä oli lähes puoli vuotta, kun olimme viimeksi olleet näin läheisiä. Jacobin lisäksi myös Mike oli suuttunut minulle ja katkaissut välimme, mutta kesän lopussa olimme taas alkaneet lämmitellä välejämme, ja nyt ne jo suorastaan hehkuivat lämpöä.
”Eikä sinulla ole nyt tekemistä?” Mike kysyi hipaisten huulillaan korvanlehteäni.
”Mm, ei taida olla.”
Tartuin mustan paidan rintamukseen ja lähdin vetämään häntä kohti portaita, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, koska hän painoi minut heti lähimmäistä seinää vasten alkaen repiä vaatteita päältäni. Mike oli aina ollut melko kiihkeä, mutta hän yllätti minut nyt, en osannut odottaa tällaista.
”Odota hetki”, mumisin hänen korvaansa, kun ruskea huppari tipahti jalkojemme juureen, ja minut vetäistiin portaisiin. Mike nosti minut syliinsä ennen kuin lähti kapuamaan portaita ylös suunnaten huoneeseeni, pamauttaen oven perässään kiinni. ”Mike.”
”Bella, heitin aikaa hukkaan, kun suutuin sinulle keväällä Jacobista. Haluan sen ajan takaisin, en tahdo hukata enää yhtäkään minuuttia.”
Olin aukaisemassa suutani, mutta huulet ehtivät omilleni ennen sitä. Hän ei tosiaan halunnut hukata aikaa, se tuli selväksi, mutta minua häiritsi yksi pikku juttu. Keväällä hän oli luullut, että välillemme oli muodostumassa suhde, joten mahtoiko hän luulla nyt samaa? Luuliko Mike, että alkaisin hänen kanssaan suhteeseen? Jos luuli, minun täytyisi särkeä hänen pikkuinen sydämensä.
Kännykkä värisi farkkujeni taskussa, mutten vaivautunut ottamaan sitä esille ja katsomaan, kuka oli viestin lähettänyt. Todennäköisesti se oli Mike, joka oli soitellut minulle eilen ja tänään yrittäen kysellä, milloin taas tapaisimme. Hän ei juuri nyt kiinnostanut minua suuresti, mutta olin kuitenkin luvannut, että menisin ensi viikolla käymään hänen luonaan. Viime tapaamisesta oli tosin vain viisi päivää, mutta kyllä minä häntä mielelläni tapasin, jos muitakaan vaihtoehtoja ei ollut.
Ylitin suojatien nopein, lyhyin askelin jatkaen kävelyäni kapealla kävelytiellä. Olin tulossa Jacobilta, olin mennyt hänen luokseen suoraan koulusta ja viettänyt hieman laatuaikaa hänen kanssaan. Yritykseni saada hänen päänsä kääntymään suhteemme suhteen olivat epäonnistuneet, hän oli työntänyt minut joka kerta kauemmas, kun ilmapiiri oli käynyt liian lämpimäksi, kiihkeäksi. Mutta ei se minua haitannut, sillä tiesin päässeeni lähemmäs voittoa, hänen käännyttämistään.
Kännykkä värisi uudestaan, mutta pidempään. Pysähdyin vaaleansinisen talon eteen ja otin kapistuksen esille tuijottaen näyttöä hämmentyneenä. Miksi hän soittaisi minulle? Miksi Edwardin nimi välkkyi näytössä?
”Edward”, sanoin puhelimeen painettuani vihreää luuria. Kuulin vaimean naurahduksen toisesta päästä moottorin hyrräyksen läpi. Oliko hän autossa?
”Eikö puhelimeen vastata yleensä omalla nimellä?” Edward kysyi. Pystyin kuvittelemaan hänet ratin taakse virnistelevä hymy huulillaan.
”Ei. Yleensä siihen vastataan, sanomalla jokin tervehdys”, tuumasin hymyillen. Minua kiinnosti tietää, miksi hän oli soittanut. Aikoiko hän kysyä minulta, lähtisinkö hänen kanssaan ulos? Se sopisi paremmin kuin mainiosti, todellakin. ”Missä olet?”
”Itse asiassa takanasi.”
Kohotin kulmia kääntyessäni ympäri ja nähdessäni hopeisen Volvon, joka oli pysäköity vähän matkan päähän minusta. Edward istui ratin takana kännykkä kädessään, suloisesti virnistellen. Hiukset olivat pörröllä, ja hänen kaulansa näytti houkuttelevalta, halusin painaa huuleni siihen.
”Tule tänne”, kuulin hänen äänensä puhelimesta. Näin hänen koukistavan samalla sormeaan, vinkkaavan minua luokseen. Hymyilin leveästi nyökätessäni, lopettaessani puhelun. Olin luullut, ettei kaksinolomahdollisuutta tulisi ennen viikonloppua, koska Edward oli ollut eilen hieman etäinen. Mutta onni olikin tullut puolelleni, antanut minulle mahdollisuuden käydä hänen kimppuunsa.
Astelin pitkin ja nopein askelin autolle avaten oven innokkaasti ja hypäten penkille istumaan. Edward hymyili minulle ystävällisesti ennen kuin käänsi katseensa tiehen lähtien ajamaan. Emme sanoneet sanaakaan toisillemme, minä vain tarkastelin häntä katseellani ja sivelin varovaisesti hänen käsivarttaan sormellani. Se ei ilmeisesti häirinnyt häntä, mikä oli vain hyvä.
Edward kääntyi seuraavasta risteyksestä vasemmalle ajaen pitkin tietä, jota reunustivat molemmin puolin omakotitalot. Ajoimme kotini ohi, ilmeisestikin hän oli viemässä meitä niin sanottuun keskustaan, jos sitä siksi voi sanoa.
”Miksi olit kävelemässä kotiin?” Edward kysyi yhtäkkiä, täysin odottamatta. Olin vajonnut ajatuksiini, kuvittelemaan asioita, joiden haluaisin tapahtuvan. Mutta saisinko ne toteen Edwardin kanssa?
”Olin Jacobin luona”, vastasin kääntämättä katsettani hänen kasvoistaan, jotka pitivät hymynsä. ”Hän ei vieläkään ymmärrä, etten halua palata yhteen hänen kanssaan”, lisäsin kuin muuten vain, mutta oikeasti sanoin sen tarkoituksella. Enhän halunnut pilata yritystäni Edwardin suhteen.
”Luuletko, että hän luovuttaa suhteesi pian?”
Edward hiljensi vauhtiamme ja käänsi katseensa minuun. Silmien edessä oli parin päivän takainen tuttu verkko, joka sulki kiiltelyn taakseen päästäen pelkästään kylmät tunteet lävitseen. Hymy kuitenkin vei huomioni ja sulatti pienoista kylmyyttä, joka häiritsi minua.
”No, enpä tiedä, mutta kyllä hän varmaan kohta alkaa tajuta, etten halua mitään hänen kanssaan”, sanoin Edwardin kääntäessä katseensa pois ja alkaessa ajaa normaalia vauhtia. ”Kuule, tiedätkö yhtään, missä Alice on nyt?” Minua huoletti hieman ystäväni, joka ei pitäisi minun ja Edwardin yhdessäolosta. Jos hän näkisi meidät, saisin kuunnella saarnaa ja vastailla kysymyksiin.
”Hänen piti olla tänään Jasperin kanssa tämän luona. Kuinka niin?”
”Ajattelin vain.”
Sen jälkeen emme puhuneet paljoa, vaihdoimme vain muutaman sanan koulusta ennen kuin aloimme kokonaan hiljaisiksi. Sain aikaa ajatella, miettiä, mitä tekisin, jos törmäisimme Aliceen. Voisin väittää, että olin sattumalta törmännyt hänen veljeensä, mutta Edward saattaisi oikaista asian, jolloin joutuisin pulaan.
Hetken aikaa Alicea pohdittuani käänsin ajatukseni suunnittelemaan sitä, miten saisin mahdollisimman hyvin ja nopeasti tuotua Edwardin lähemmäs itseäni. Antaisinko heti sen kuvan, että olin kiinnostunut hänestä? Vai leikkisinkö vaikeaa, kylmää ja etäistä? Mutta entä, jos hän ei ollut kiinnostunut minusta sillä tavalla? Ehkäpä hän vain halusi ystävyyttä?
Ajettuamme vielä tovin Edward pysäköi autonsa tien varteen lähelle erästä pientä kahvilaa, jossa minä, Alice ja Rosalie usein kävimme. Lähdimme Edwardin kanssa astelemaan kohti paikkaa hiljaisina, minä tarttuneena hänen käteensä kuin takiainen. Olin päättänyt näyttää hänelle, että halusin hänet, mutten tietenkään paljastaisi, että vain hetkeksi.
”Ei kai haittaa, että raahasin sinut tänne lupaa kysymättä?” Edward kysyi alkaessamme ylittää tietä, kahvila sijaitsi toisella puolella katua.
”Ei toki”, vastasin hymyillen. ”Minust-”
En voinut kuin pysähtyä keskelle tietä nähdessäni Alicen ja Jasperin, jotka istuivat kahvilan toisessa ikkunapöydässä. Tuijotin herkeämättä ikkunaa, jonka takana ystäväni istui selkä meihin päin. Olin hyvilläni siitä, mutta pelkäsin, että Jasper huomaisi minut ja Edwardin ja sanoisi jotain Alicelle, joka pamahtaisi ovesta ulos ja vetäisi minut syrjemmälle, jotta voisi huutaa.
”Bella?”
Minut vetäistiin eteenpäin, kuulin tööttäyksen. Katsahdin taakseni ja näin mustan auton pysähtyneen keskelle tietä kyydissään vanha nainen, joka mulkoili minua tuomitsevasti.
”Miksi pysähdyit? Olit jäädä auton alle!” Edward huudahti huolestuneen kuuloisena. ”Onko kaikki hyvin?”
Nyökkäsin hitaasti kääntäen katseeni takaisin ikkunaan. Alice istui edelleen selkä meihin päin, ja Jasper näytti nauravan jollekin. ”On, mutta tunnen oloni hieman huonoksi. Mennään jonnekin muualle, tuskin pystyn syömään mitään.”
Toivoin, että Edward nielaisisi syöttini, suostuisi lähtemään muualle. En halunnut astua kahvilaan yhdessä hänen kanssaan nyt, kun Alice istui siellä Jasperin kanssa.
”Hyvä on”, Edward sanoi nyökäten lähtien kävelemään takaisin autolleen. Minä hipsin hänen peräänsä riemukkaasti hymyillen. ”Vienkö sinut kotiin?”
En halunnut mennä kotiin, mutta jos hän tulisi mukaani ja jäisi luokseni, saattaisin haluta mennäkin. ”Joo, mutta yhdellä ehdolla.”
”Mikäs se mahtaa olla?” hän kysyi vilkaisten minua pienoinen hymy huulillaan.
”Jos jäät seurakseni joksikin aikaa.”
Pysähdyimme auton viereen katseet toisissamme, kädet toistemme käsissä. Edward tutkaili minua hetken katseellaan ennen kuin nyökkäsi hyväksyvästi, ja minä vedin hänet lämpimään halaukseen. Suikkasin pienen suukon hänen poskelleen unohtaen tien toisella puolella olevan kahvilan, Alicen ja kiellon.
Mikä ihmeen kielto?
***
Sivelin sormellani lasin reunaa enkä pystynyt irrottamaan katsettani vihreistä silmistä, jotka vilkaisivat välillä minua. Huulet liikkuivat muodostaen sanoja, joita en kuullut, olin täysin uppoutunut ajatuksiini. Vajosin yhä syvemmälle pienoisen kuvitelman levittäytyessä silmieni eteen, tempaistessa minut mukaansa.
Työnsin oman lasini pois pöydältä, samoin myös hänen. Hän katsoi minua ihmetellen, kun nousin polvilleni tuolille ja kurottauduin pöydän yli tarttuen hänen paitansa rinnukseen vetäen hänet lähemmäs minua. Huulet näyttivät niin kutsuvilta, painoin omani niille, ja suutelimme. Kieleni sipaisi hänen omaansa, kun nostin paitaa, jonka alta paljastui ihana vartalo, jota vasten painoin käteni. Tunsin pöydän horjuvan allani, mutten välittänyt vaan nousin sille kokonaan kontaten nopeasti sen ylitse suoraan hänen syliinsä.
”Bella”, hän kuiskasi korvaani ennen kuin aloin suudella hänen kaulaansa avaten samalla mustan vyön solkea. ”Bella.”
”Bella?”
Hätkähdin hereille kuvitelmastani, huomasin istuvani omalla tuolillani enkä Edwardin sylissä. Lasit olivat edelleen pöydällä, sormeni pyöri yhä reunan ympäri. Kohotin katseeni pöydän pinnasta kohdaten hänen hieman ihmettelevän katseensa.
”Mitä?” kysyin ja siemaisin kylmää kaakaota korkeasta lasistani. En ollut kuullut yhtikäs mitään Edwardin puheesta.
”Vaivuit ajatuksiisi”, hän totesi, minä nyökkäsin myöntäen asian. ”Mietitkö huomisia juhlia?”
”Joo”, valehtelin. ”Alice on kyllä nähnyt paljon vaivaa.”
”Niin, mutta tiedäthän sinä, että hän rakastaa juhlien järjestämistä. Ja Rosalie on auttanut häntä, vaikka hän ei aluksi halunnut minkäänlaista apua.”
Hymyilin ja saatoin vain kuvitella Alicen suunnittelemassa koristeluja ja loppujen lopuksi koristelemassa Cullenien taloa. Oliko hän jo koristellut talon? Vai koristelisiko hän sen Rosalien kanssa tänä iltana? Vaiko huomisaamuna vasta? Ei, hän ei jättäisi mitään viime tippaan, joten uskoin hänen saaneen lähes kaiken tänään valmiiksi.
”Tiedätkö, Bella, minulla ei ole sinulle vielä lahjaa, joten voisitko hieman vihjaista, mitä haluaisit lahjaksi?”
Naurahdin ajatuksissani, ei hänen tarvitsisi ostaa mitään, jos hän antaisi itsensä lahjaksi. Mutta ei hän antaisi, en saisi avata laatikkoa, josta hän pomppaisi esiin käyden kimppuuni. Ja jos niin jostain syystä kävisikin, Alice takavarikoisi lahjani sillä sekunnilla.
”Anna rahaa”, sanoin hipaistessa jalallani hänen omaansa. Siitä mieleeni pälkähti ajatus, jota voisin kokeilla. ”Tai sitten voisit ostaa jotain sellaista pientä tavaraa.”
”Koristetavaroita? Ei, haluan ostaa jotain muuta. Etkö tosiaan tarvitsisi mitään musiikkia tai elokuvaa tai jotain sellaista?”
Pudistin päätäni miettimättä ja laskin lasini pöydälle. Riisuin toisen kengän alkaen hipoa jalallani hänen omaansa hitaasti, varovaisesti. Edward ei sanonut mitään, mutta hänen silmissään välähti, hänen huulensa nousivat pieneen virnistävään hymyyn. Nostin jalkaani ylemmäs hipoen pohjetta ja palaten sitten takaisin alas nilkan luo. Olin kerran aiemmin tehnyt näin, mutta se oli ollut Phoenixissa.
Sujautin kengän takaisin jalkaani, kun tunsin värinää farkkujeni taskussa. Huokaisin hiljaa ja kaivoin kännykän esiin tarkastellen näytössä vilkkuvaa nimeä hieman hätääntyneenä. Alice soitti minulle.
”Mitä nyt?” Edward kysyi.
”Se on… äitini. Odota hetki!”
Livahdin pikaisesti olohuoneen puolelle vastaten samalla puhelimeen. Odotin kuulevani huutoa, sillä oletin Alicen sittenkin nähneen meidät. Mutta ei, huutoa ei kulunut, pelkkä iloinen tervehdys.
”Bella, oletko kotona?” kuulin Alicen kysyvän.
”Joo, olen minä. Missä sinä olet?”
”Tulossa luoksesi”, Alice ilmoitti. ”Kai voin tulla sinne?”
Pudistin päätäni itsekseni, mutta suuni päästi myöntyvät sanat ilmoille. ”Totta kai. Milloin olet täällä?” Pelkäsin, että hän sanoisi olevansa oven takana, mutta onnekseni en kuullut niitä sanoja.
”Suunnilleen vartin päästä, olen vielä Jasperin luona. Mutta nähdään pian, Bella!”
Tuuttausta. Laskin kännykän korvaltani ja sujautin sen nopeasti farkkujen taskuun. Hän olisi täällä vartin päästä, Edward pitäisi saada ulos ennen sitä! Kiiruhdin takaisin keittiöön ja nappasin pöydältä lasit asettaen ne tiskipöydälle. Kuulin Edwardin kysyvän, mikä minulla oli, mutten vastannut vaan aloin nopeasti tiskata laseja.
”Kuulitko jotain järkyttävää?”
Vilkaisin olkani yli Edwardiin, hän oli ilmestynyt taakseni. ”Tavallaan. Äitini on ihan pian täällä!”
”Ja talon pitäisi kiiltää, kun hän saapuu?” Edward naurahti, ja minä yritin katsoa häntä mahdollisimman vakavasti. ”Vai pitääkö talon olla tyhjillään?”
”Joo, pitää. En haluaisi häätää sinua pois, mutta voisitko millään lähteä? Äiti on taatusti väsynyt lennosta ja haluaa levätä ihan rauhassa.”
Edward nyökkäsi. En tajunnut, kuinka hän saattoi uskoa kaiken, mitä sanoin, olinhan valehdellut jo muutaman kerran tänään. Mutta toisaalta pojat aina uskoivat, mitä sanoin. He luottivat minuun, kunnes saivat totuuden noukittua esille.
”No, kaipa minä sitten tästä lähden”, Edward sanoi ja halasi minua takaapäin. Kiirehdin kääntämään päätäni oikealle suikatakseni suukon hänen poskelleen, mutta hipaisinkin vahingossa huulia, jotka pakenivat omieni kosketuksesta pikaisesti. ”Nähdään huomenna, Bella.”
Hän käveli pois vilkaisten keittiön ovella vielä minuun ennen kuin katosi. Kuulin ulko-oven pamahtavan kiinni, hän oli lähtenyt. Huokaisin raskaasti ja painauduin vasten tiskipöydän reunaa sulkien silmäni. Jos hän ei olisi Edward Cullen, Alicen sisar, olisin päässyt pidemmälle. Mutta valitettavasti hän oli sukua parhaalle ystävälleni, joten saattaisin joutua odottamaan vielä pitkään, että pääsisin hyvin lähelle häntä.
Mutta sillä välin voisin leikkiä pelejäni toisten kanssa, yrittää saalista sitä uutta oppilasta, Peteriä.
***
”Bella!”
Minut kaapattiin tiukkaan, lämpimään halaukseen aivan yllättäen. Tunsin huulien suikkaavan suukon poskelleni, yrittävän etsiä huuleni, mutta minä kiemurtelin irti otteesta ja astuin muutaman askeleen taaksepäin. Tunnistin sinisten silmien vihjaavan, hymyilevän katseen, Mike.
”Hyvää syntymäpäivää.”
Niin, tänään oli syntymäpäiväni, tänään minusta oli tullut kahdeksantoistavuotias, virallisesti aikuinen. Alice oli tosiaan ahkeroinut yhdessä Rosalien kanssa järjestäessään juhlia, talo oli muuttunut todella upean näköiseksi (ei sillä etteikö se muuten olisi ollut upea). Seinille, katon rajaan, oli ripusteltu koristenauhoja, joista suurin osa oli hopeisia ja vaaleanpunaisia. Olohuonetta oli raivattu, huonekalut oli siirretty seinien vierelle ja Alicen mustat stereot raahattu alakertaan hänen huoneestaan. Musiikki siis soi, oikeastaan pauhasi, olohuoneessa.
”Näytät kauniilta.” Hän ojensi pitkän, kapean paketin, joka oli paketoitu vaaleanpunaisella lahjapaperilla, minulle ja suikkasi vielä toisen suukon poskelleni.
”Kiitos.”
Pelkästään taloa ei ollut koristeltu, myös piha oli saanut osansa Alicen koristeista. Takapihalle hän oli pystyttänyt muutamia pieniä pöytiä tuoleineen, uloskäynneillä oli upeat ruusuköynnökset, tosin muoviset, ja itse pihalle, kivilaatoille oli aseteltu useita ulkokynttilöitä, jotka Alice kuulemma sytyttäisi myöhemmin. Ja takapihan ulkoterassille hän oli kiinnittänyt nauhojen lisäksi valkoisia ja tummanpunaisia rusetteja, jotka oli tehty samantapaisesta kankaasta kuin morsiushunnut.
Availlessani pitkulaista pakettia, Mike hymyili edessäni jokseenkin malttamattoman näköisenä, mikä sai minut virnistelemään. Tietenkin, hän odotti ensi viikkoa.
”Hei, tämä on kaunis!”
Vetäisin pitkulaisen rasian esiin ja ihastelin sen kannen alla lepäilevää hopeanväristä ranneketjua, josta roikkui pienen pieniä sydämiä. Mike nappasi rasian käsiinsä ja oli avaamassa sen, mutta minä pudistin päätäni ja nappasin sen takaisin.
”Etkö halua laittaa sitä yllesi?” hän kysyi kuulostaen hitusen pettyneeltä.
”En nyt, mutta joskus”, tuumasin työntäessäni rasian takaisin lahjapaperin suojiin. ”Oletko muuten nähnyt Alicea?”
Mike pudisti päätään ja tarttui minua kädestä. ”Kuule, eihän sinulla ole huomenna mitään tekemistä?”
Kallistin päätäni hänen puristaessa kättäni. Tiesin, että hän oli toisinaan malttamaton ja halusi asioiden tapahtuvan nopeasti, mutta nyt niin ei voinut käydä. Hänen pitäisi odottaa ensi viikkoon, niin minunkin.
”Mike, mi-”
”On hänellä menoa.”
Tunsin käsien asettuvan olkapäilleni, huulten hipaisevan hiuksiani. Mike päästi kädestäni irti ja katsoi minua ymmällään, hämmentyneenä. Pienoinen mustasukkaisuus käväisi silmissä, jumittui pieneksi pisteeksi niiden kulmiin.
”Vai mitä, Bella?” kuulin Jacobin äänen takaani.
”Niin. Jake lupasi auttaa minua biologiassa”, sanoin ja toivoin Miken uskovan, mutta epäilevä ilme viipyi hänen kasvoillaan pidempään kuin olin arvellut. Ajattelin sen johtuvan Jakesta, mutten voinut olla sataprosenttisen varma asiasta.
”Olisit voinut pyytää apua minultakin”, Mike sanoi lopulta ja loi hyvin pienen hymyn kasvoilleen. ”Auttaisin sinua mielelläni.”
Virnistin pienesti, saatoin kuvitella yhteisen opiskeluhetken hänen kanssaan. Siitä ei taatusti tulisi mitään, kirjat pysyisivät vain hetken aikaa käsissämme ennen kuin ne lentäisivät lattialle vaatteidemme mukana.
”Niin, mutta Jacob ehti tarjoutua”, valehtelin ja näin Miken kasvoilta, että juttu upposi häneen. ”Lupaan ensi kerralla pyytää sinulta apua.” Ravistin kädet olkapäiltäni pois ja vilkaisin Jacobia, hän katseli ympärilleen kuin olisi ollut täysin ulkopuolinen. ”Ja nyt minä lähden etsimään Alicen. Nähdään, pojat!”
Olin livahtamassa heidän välistään olohuoneen puolelle, mutta Jacob tarrasi minusta kiinni ja käänsi minut ympäri. Kuulin Miken onnittelevan minua vielä kerran ennen kuin hänen askeleensa lähtivät meistä poispäin jättäen meidät kahdestaan eteiseen.
”Hyvää syntymäpäivää.”
”Kiitos, Jake.”
Jacob hymyili leveästi ja veti minut lähemmäs itseään. Painoin huuleni kevyesti hänen omilleen tarkoituksenani vain suukottaa häntä pikaisesti, mutta hänellä oli muuta mielessään. Pieni suukko kävi suudelmaksi, joka oli koitua kohtalokseni, sillä kuulin vaimean kopinan lähestyvän eteistä, voimistuvan sekunti sekunnilta. Viime hetkellä työnsin Jacobin pois ja suoristin mustan, polviin yltävän samettimekkoni.
”Täällähän sinä olet!”
Minä ja Jacob katsahdimme sivulle, Alice ja Rosalie seisoskelivat uteliaan näköisinä naulakon vieressä kädet lanteillaan. Hymyilin heille mahdollisimman viattomasti, mutta ilmeisesti epäonnistuin, koska Alice päästi hiljaisen huokauksen huuliltaan ja pudisti päätään pienesti.
”Etsimme sinua”, Rosalie sanoi.
”Niin minäkin teitä, mutta ilmeisesti menimme ristiin.”
”Ilmeisesti”, Alice huokaisi heilutellen valkoista, leveää kirjekuorta kädessään. ”Oletko muuten sattunut näkemään Edwardia? Etsimme myös häntä.”
Alicen uteliaaseen katseeseen sekoittui epäilystä, pientä syyllistämistä, joka liimautui iholleni muodostaen näkymättömin kirjaimin sanan petturi otsaani. Hän oli eilisestä lähtien puhunut hyvin vihjaavaan sävyyn veljestään ja katsonut minua samalla ilmeellä kuin nyt.
”Haluatko jotain juotavaa?”
”Joo, kaakao kävisi.”
Alice istahti keittiönpöydän ääreen, paikalle, jossa Edward oli vielä parikymmentä minuuttia sitten istunut. Olin hieman hermona, meinasin tiputtaa toisen kaapista ottamistani laseista lattialle.
”Mikä on? Vaikutat hermostuneelta, Bella”, Alice totesi uteliaaseen äänensävyyn. ”Onko kaikki hyvin?”
Nyökkäsin nopeasti. ”Haluatko kylmää vai kuumaa?”
”Päätä sinä. Kuule, tuntuuko sinusta, että olen ollut hieman liian ankara sinua kohtaan Edwardin suhteen?”
Laskin peltisen kaakaopurkin tiskipöydälle ja käännyin hitaasti ympäri. Alice katsoi minua salaperäisesti, hänen katseessaan kipunoi epäilys, joka yritti tunkeutua lävitseni. Silmät viestivät jonkinlaisesta pettymyksestä, mutta hän yritti peittää sitä onnistumatta. Oliko hän nähnyt meidät, minut ja Edwardin?
”Et kai”, sanoin kääntyessäni poispäin hänestä. ”Kuinka niin?”
”Ajattelin, että sinä et varmaankaan pysty välttelemään häntä huomenna, joten voisin antaa sinun olla hänen ympärillään aivan rauhassa niin paljon kuin haluat”, Alice vastasi. ”Eikö se olisi mukavaa?”
Olisi, se olisi erittäin mukavaa, suorastaan ihanaa, mutta jotenkin en pystynyt uskomaan hänen sanoihinsa. Aliceko muka antaisi minulle vapauden pyöriä veljensä ympärillä huomenna? Miksi hän nyt niin tekisi, kun oli aiemminkin yrittänyt pitää meidät erillään. Emme olleet koskaan saaneet jäädä kahdestaan varsinkaan Jasperin vikittelyn jälkeen.
”Ei sinusta.”
”Ei, mutta sinusta olisi.”
”Niin”, myönsin sekoittaen kaakaojauhetta maitoon, jonka olin juuri kaatanut laseihimme. Lusikka kilahteli lasin reunoja vasten, se upotti minut hetkeksi ajatuksiini, jotka harhailivat aikaisemmin kuvittelemaani kuvitelmaan. ”Sinä kuitenkin katuisit myöhemmin, jos antaisit minulle tuon vapauden.”
”Ehkä, mutta toisaalta ei sinun olisi pakko minun kielloistani välittää”, Alice sanoi hiljaa, ääni vihjaavana. ”Tosin sinä välität, eikö niin? Ethän pettäisi lupaustasi?”
Olin sanonut, etten pettäisi, että lupaisin pitää lupaukseni ja silloin minusta oli tuntunut, että valehtelin. Ehkä olinkin valehdellut, mutta mistä olisin voinut olla varma?
”Ei, en ole nähnyt Edwardia”, vastasin rehellisesti palattuani takaisin maan pinnalle. Alice hymyili nyt eikä hänen uteliaasta katseesta näkynyt jälkeäkään.
”No, toivottavasti hän ilmestyy kohta jostain. Mutta, mitä me teemme lahjojen kanssa?”
Alice tarttui käteeni ja lähti viemään minua kohti olohuonetta Rosalie vierellään, Jacob takanani. Pysähdyimme olohuoneen ovensuulle katseet valkoisessa lahjapöydässä, joka oli täynnä paketteja. Suurin osa niistä oli pieniä, pitkulaisia, mutta oli joukossa muutama isompikin paketti.
”Voisit avata ne hetken päästä tai sitten, kun kaikki ovat lähteneet”, Rosalie ehdotti nojautuen vasten ovenkarmia. ”Toisaalta minusta olisi mukava nähdä reaktiosi lahjoihin.”
”Joo, mutta-”
”Ei, Rose on oikeassa”, Alice keskeytti minut. ”Olisi tosiaan kiva nähdä, miten reagoit.” Hän kääntyi minuun päin edelleen hymyillen, ojentaen valkoista kuorta minua kohti. ”Siispä saatkin avata lahjani ensim-, ei kun toisena.” Hän otti Mikeltä saamani pienen paketin kädestäni ja vetäisi kotelon koruineen esiin. ”Annoitko sinä tämän, Jacob?”
”En. Mike antoi sen Bellalle.”
Näin silmäkulmastani kuinka Alice ja Rosalie vilkaisivat toisiaan yllättyneinä ennen kuin loivat katseensa minuun uteliaina. Hymyilin salaperäisesti ja olin varma, että kun Jacob poistuisi luotamme, saisin kuulla kysymyksiä Mikestä. Niin, eiväthän he tienneet, että meillä oli peliä meneillään.
Availin Alicen antamaa kirjekuorta, joka oli liimattu hyvin tiukasti kiinni. Sain repiä sen auki, jolloin olin vähällä repiä myös sisällön. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaksi lippua päätyi käsiini ehjinä, minut hämmentävinä. Ne olivat liput lempibändini keikalle Phoenixiin!
”Voi kiitos, Alice!” huudahdin ja ripustauduin ystäväni kaulaan hypistellen lippuja käsissäni. Olin unohtanut koko keikan, en ollut ajatellut sitä laisinkaan viime aikoina. ”Kiitos!”
A/N: Lopussa teksti saattoi hieman töksähtää yhdessä kohtaa. Ja juhlat jatkuvat ensi luvussa, tietenkin :D Kommenttia?
-
jejj, uusi luku ! olenkin valittanut sinulle näistä ongelmistani koko päivän, joten ihmettelen miten sait kirjoitettua näin pitkän luvun.. :) Ihania nuo kuvailut! morsiushunnut... ::D::D
jatkoa sit kun jaksat. :D
-
Kauheeta Edward-Jacob-Mike -sotkua! :D Oma pää hajois välittömästi! :D Bella on jotenkin upee tällässeenä. Tai sit sä vaan oot tehny Bellasta upeen :) Kiitos siitä.
Oli pakko lainata yksi kohta, jossa kuola vaan valui, ja teki mieli olla Bellan tilalla:
Kohotin kulmia kääntyessäni ympäri ja nähdessäni hopeisen Volvon, joka oli pysäköity vähän matkan päähän minusta. Edward istui ratin takana kännykkä kädessään, suloisesti virnistellen. Hiukset olivat pörröllä, ja hänen kaulansa näytti houkuttelevalta, halusin painaa huuleni siihen.
Jatkoa, kunhan kerkeät :)
-
jeee, uusi luku!
tämä on kyllä yksi lempificeistäni. niin hyvä idea on, ja tekstikin on niin helppolukuista. ablodit Tuhisijalle! :D
mitähän juhlissa vielä tapahtuu? uuu, mitäköhän edward antaa bellalle lahjaksi, jotain romanttista, mutta eihän heillä ole oikein mitään suhdetta...
jatkoa? ;)
-
Cath, kiitos kommentistasi :) Enhän minä nyt tätä samana päivänä kirjoittanut ;D En nyt sentään! Mie vain viimeistelin tuota loppua. No, betana mulla on velvollisuus kuunella siun ongelmia :D Kiitos, mukavaa, että tykkäsit.
katriqqq, kiitos kommentistasi :) Kyllä, sotkua kolmen pojan kanssa (ja jos Bells tosiaan aikoo vielä johonkin uuteen oppilaaseen kyntensä iskeä niin..). Tehny upean? Kiitos. Mm, tuon kohtauksen pystyy hyvinkin kuvittelemaan. Juu, jatkoa tulee varmaan ensi viikolla, luku on siinä määrin aika hyvällä mallilla jo, mutta täytyy eräitä kohtia hieman muuttaa.
vohveli, kiitos kommentistasi :) Heii, kiitos. Mukava kuulla, että ficistäni pidetään :D Juhlissa saattaa sattua yhtä sun toista. Juu, jatkoa tulossa (työstän sitä huomenna ja ensi viikolla).
-
Todella hyvä ficci! :D
-
oo, luin nää kaikki peräkkäi. vähänkö tää on hyvä ficci. tää on siis jotenkin niin erillainen. : D ja muutenkin ihana ja sit pidän tosta sun kirjotustyylistä.
enkä huomannu virheitä, en kyl ettinykkää. keskityin enemmä toho tarinaa ^^
hyvä idea. vaihteeks Bella on se joka pettää kaikki. mielenkiintosta, että sitten syntyy vielä vauvakin. kenenköhän se on? kuiteski Carlislen. : Ddd
joo mutta pidän tästä kovasti. jatkoa pian?
kiitos.
-
saltsu, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tykkäät.
essss, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tykkäät tästä ja kirjoitustyylistäni. Jooh, hieman jotain erilaista näiden Edward-on-pelimies -ficcien joukkoon (vaikka ne onkin jotenkin aina vaan koukuttavia ;D ja kiinnostavia). Juu, vauvakin tulee, mutta isästä ei olekaan tietoa (paitti mulla tietysti). Haha, oliskin Carlislen :D Mitäköhän Alice ja Edward mahtaisivat asiaan sanoa?
Jatkoa työstän ja jos hyvin käy, sitä tulee ennen vklp:ua :)
-
Eikun ei.. Ei mitään jaakoppia sinne sotkemaan! >:( tai mikeä! >:( tai peteriä! >:( Tai ketään muutakaan! :D Partytime!
Selkeät kommentit minulla..
~ Ziri
-
hihiii, ihana fic! ((: eitässä nyt muuta. JATKOA PYYDÄN..?
- `mus
-
Ziri, kiitos kommentistasi :) Haha, voii, kyllä se Jake tässä valitettavasti sotkee ;D Ja kaikki muutkin. Aa, saas nähdä, mitä juhlista tulee, kun et itse oikein ole juhlaihmisiä.
`mus, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tykkäät. Jatkoa saatte.. noh, saan varmaan luvun valmiiksi tässä lähipäivinä, katsoo nyt.
-
Mä rakastan sun kirjotustyyliä! :o Tahdon pian jatkoa. Jatkoa jatkoa. ((;:
-
Rosagunde, kiitos :) Mukava kuulla, että pidät tyylistäni. Kiitos kommentistasi.
Jep, luku on kaksiosainen, koska se olisi muuten venähtänyt ihan tavattoman pitkäksi! Heh.
Ja kiitti Sus-a:lle taas betaamisesta :)
Mutta olkaa hyvät:
Toivottavasti tiedätte, miten Venäläistä postia pelataan..
Luku 4, osa 1 - Venäläinen posti
”Bella, miksi Mike Newton antoi sinulle sen pirun korun?”
Shampanja kuohusi melkein lasini yli, pienenpieni tilkka valui ulkoreunaa pitkin. Sipaisin sen sormellani pois ja kaadoin toiseenkin lasiin kuohuvaa juotavaa ennen kuin käännyin ympäri kohdaten Alicen kysyvän katseen. Hänen takanaan Rosalie tutkiskeli Mikeltä saamaani rannekorua tarkkaavaisesti. Oletin hänen etsivän jonkinlaista kaiverrusta, joka paljastaisi jotain.
”Se on hänen lahjansa minulle”, tuumasin ojentaessani toisen lasin Alicelle. Istahdin keittiön pyöreän pöydän ääreen lasista juotavaa siemaillen, musiikkia, joka kuului olohuoneesta, kuunnellen. Olin hetki sitten availlut paketteja ja huomannut, että koruja olin saanut tänä vuonna uskomattoman paljon. Kukaan ei onnekseni ollut ihmetellyt sitä, mutta olin huomannut poikien vilkaisevan toisiaan hieman epäillen.
Taas yksi pieni neliskulmainen paketti. Se oli kääritty tummanvihreään lahjapaperiin ja teipattu huterasti kiinni, joten se oli helppo avata. Repäisin vain yhden teipin auki ja liu’utin pienen rasian kämmenelleni tuijottaen ihastuneena hopeisia sydänkorvakoruja. Sydämien keskellä oli pienoinen avaimenreikä, jonka avaimet roikkuivat sydänten reunoilla.
”Nämä ovat upeat”, huokaisin katsellessani ympärilleni. ”Keneltä nämä ovat?”
”Minulta”, kuulin Tylerin äänen huikkaavan jostain päin olohuonetta. Näin hänen vilahtavan Angelan takana, työntyvän esiin vieraiden joukosta.
”Kiitos.”
Hymyilin lempeästi napaten toisen pienen paketin käsiini, avaten sen yhtä helposti kuin äskeisenkin. Toiset korvakorut, mutta eivät roikkuvat tällä kertaa. Tummanpunaiset pienet kivet säihkyivät ikkunasta sisään tulvivassa valossa, muistuttivat elokuvien vampyyrien verenpunaisia silmiä, jotka hohtivat himosta.
”Ne ovat minulta”, Eric sanoi vasemmalta puoleltani. Vein katseeni häneen iloisesti ja kiitollisesti hymyillen. ”Pidätkö niistä?”
”Tietenkin”, vastasin ja naurahdin asettaessani rasian toisten rasioiden viereen vaalealle lahjapöydälle. Nappasin samalla uuden pienen paketin käteeni arvaten, mitä sieltä löytyisi. Korvakoruja, rannekoruja, kaulakoruja. Niitä paljastui seuraavista muutamista paketeista, myös Jacobin lahja oli koru, hopeinen sellainen. Lyhyt kaulaketju sydämenpuolikkaalla yllätti minut, sai muutamat pojat vilkuilemaan toisiaan ja lopulta luomaan hermostuneet katseet Jacobiin, joka vain hymyili istuskellessaan vaalean nojatuolin käsinojalla. Pidin kyllä korusta, mutta minun oli pakko vilkaista häntä hieman murhaavasti pikaisesti, koska minusta tuntui hetken ajan kuin hän olisi aikonut paljastaa puuhani kaikille.
”Onko teillä suhde?” Alice kysyi. Olinkin odottanut kysymystä, ihmetellyt, kun sitä ei ollut kuulunut.
”Totta kai heillä on!” Rosalie sihahti kulauttaen oman lasinsa tyhjäksi, ojentaen sen kohti minua katse vieläkin rannekorussa. Otin lasin käsiini ja kaadoin sen täyteen shampanjaa pullon alkaessa tyhjentyä uhkaavasti.
”Onko teillä vielä lisää tätä vai täytyykö ulkoa hakea uusi pullo?” kysyin välittämättä Alicen esittämästä kysymyksestä.
”Joo, joo”, hän vastasi ojentaessaan lasin Rosalielle, joka oli vihdoin lopettanut korun tutkiskelun. ”Bella, me menemme nyt juhlimaan, mutta saat sitten juhlien jälkeen kertoa, mitä sinun ja Miken välillä oikein on.”
Rosalie naurahti. ”Heillä on seksisuhde, Alice. Se-”
”Keillä on?”
Me kaikki katsahdimme keittiönovelle, Edward seisoi siellä kädet rinnalle ristittyinä, pienoinen utelias hymy huulillaan. Vilkaisin ystäviäni hätäännyksen kiiriessä kehooni, lävistäessä sydämeni. Jos kumpikaan heistä sanoisi mitään minusta ja Mikestä Edwardille, en takaisi, että he poistuisivat keittiöstä elävinä.
”Ei keillään”, Alice tuumasi laskiessaan lasinsa pöydälle. ”Puhuimme vain yhdestä draamasarjasta, josta et tiedä niin mitään, veli.”
”Vai niin. Ette ole vielä vieneet kakkua ulos?” Edward vilkaisi minua pikaisesti ennen kuin loi katseensa Aliceen ja Rosaliehen kysyvänä. Ystäväni pudistelivat päitään, Alice hyppelehti jääkaapille.
”Vietkö sen ulos? Me tulemme ihan kohta perässä.”
Rosalie asettui näkökenttäni eteen, kun Alice ilmeisestikin nosti kakun kaapista ja ojensi sen Edwardille, jonka kuulin huikkaavan heipat ennen keittiöstä katoamistaan. Ihmettelin, pitikö kakku muka pitää salaisena siihen asti, kunnes saisin leikata siitä palan?
”Se oli lähellä”, Rosalie sanoi hiljaa hörpäten lasistaan. ”Edward sai melkein tietää suhteestasi Mikeen. Miksi hän ei muuten tiedä Bellan puuhista? Onko mitään ideaa salata niitä häneltä, kun mekin tiedämme? Ja Emmett-”
”Mitä?” huudahdin järkytyksestä. Se nousi pitkin jalkojani, tavoitti sormenpääni, käteni, joita puristelin nyrkkiin. Emmett tiesi? Jasperkin ehkä? Voi luoja, miksi? ”Sanoitko, että Em-”
”Ei, ei Emmett tiedä”, Rosalie kiirehti puhumaan päälle tökäten lasini käteeni. ”Hän vain aavistelee, että jotain on tekeillä, siinä kaikki.”
Huokaisin, päästin itseni valahtamaan rennoksi. ”Toivottavasti. Asian on paras olla niin tai muuten…”
En jaksanut vatvoa asiaa enempää mielessäni enkä Rosalien ja Alicen kanssa. Nyt oli minun juhlapäiväni, nauttisin siitä kaikin mahdollisin tavoin. Ystäväni olivat ilmeisesti samaa mieltä, sillä he tarttuivat minuun ja lähtivät taluttamaan ulos, takapihalle, joka oli täynnä väkeä. Hymyilin, katseeni kävi vuorotellen jokaisessa vieraassa ja pysähtyi lopulta Edwardiin, joka piteli käsissään isoa suorakulmaista lautasta, jolle oli kasattu syntymäpäiväkakkuni. Se oli tehty B:n muotoiseksi, kahdeksantoista iloisesti palavaa kynttilää oli aseteltu reunustamaan sinistä kirjainta.
”Onnea, Bella!”
Lasien kilinää, riemukasta huutoa ja onnitteluja. Ne soivat korvissani, kun astelin lähemmäs kakkua, vedin hiukset sivuun ja puhalsin kynttilät sammuksiin melkein yhdellä puhalluksella. Edward ojensi minulle kakkulapion, jolla leikkasin palan kakusta huutaen samalla: ”Kiitos, kaikki!”
***
En millään voinut lopettaa virnistelyä katsellessani Angelaa ja Tyleriä, jotka tanssivat yhdessä keskellä olohuoneen lattiaa toisten ympäröimänä. Tyler vilkuili minua ja vinkkasi silmää aina, kun Angela ei huomannut. Hän oli äskettäin käynyt pyytämässä minua tanssimaan, mutta olin kieltäytynyt, koska olin luvannut itselleni, etten olisi tänään läheisessä kontaktissa kenenkään pojan kanssa, ainakaan julkisesti. Siispä olin hieman vältellyt poikien seuraa ja ollut enimmäkseen tyttöjen seurana.
”Luulen, että Ang tykkää Tystä”, Jessican ääni kantautui korviini vierestäni. Hänen verenpunainen vekkihameensa ylettyi melkein polviin asti, v-kaula-aukkoinen toppi näytti hiukan pieneltä. ”Mitä sanot?”
”Mm, voi olla, mutta entä Ty?” kysyin Tylerin vilkaistessa taas minua. Hymyilin pojalle leveästi ja käännyin Jessican puoleen.
”No, hän ei vaikuta niin kiinnostuneelta. Itse asiassa kuulin, että hänellä on joku”, Jessica kertoi, ja kohotin uteliaana kulmiani. ”Mutta se oli koulun alussa.”
Sydämeni löi yhden lyönnin liikaa, kun nyökkäsin pitäen hymyni. Minä olin ollut Tylerin silloin tai oikeastaan hän oli ollut minun leikkikaluni. Hetken aikaa sitä huvia oli kestänyt, sitten olin pistänyt varovaisesti poikki ja siirtynyt lämmittelemään Mikea, joka nyt jutusteli Emmettin kanssa toisella puolella huonetta.
”Bella, tuletko tanssimaan?” innokas ääni kuului takaamme. Minä ja Jessica käännyimme ympäri. Eric seisoi siinä iloisesti hymyillen tummassa paidassaan.
”Ei, en ole nyt oikein sillä tuulella”, vastasin, ja pettymys iski esiin Ericin silmistä. ”Mutta ehkä myöhemmin.”
”Sillä aikaa voit tanssittaa minua”, Jessica sanoi vihjaavasti vinkaten silmää. Hän asteli kohti pientä ihmisjoukkoa saaden Ericin lähtemään peräänsä, mistä olin hyvilläni. En kaivannut ongelmia, varsinkaan tänään, mutta kun lämmin käsi tarttui yhtäkkiä omaani, olin täysin varma, että ongelmia olisi tiedossa.
”Miksi juhlien säkenöivä tähti seisoskelee täällä yksin?”
Käsi vetäisi minut seinän taa, pois olohuoneesta. Tuijotin Miken sinisiin silmiin ja hymyilin yrittäessäni irrottaa otetta kädestäni, mutta hän ei antanut minun tehdä niin. Huulet olivat vääntyneet iloiseen hymyyn, silmät tuikkivat halusta.
”En ole tanssituulella, mutta ajattelin mennä kohta ulos Rosalien, Alicen ja Laurenin seuraksi”, tuumasin Miken vetäessä minut lähemmäs itseään. ”Etkö muuten äsken jutellut Emmettin kanssa?” Hän nyökkäsi. ”Miten ehdit tänne niin nopeasti?”
”Olen nopea”, hän vastasi ja virnisti, minä tein samoin. ”Mutta sinä valehtelet, Bella. Tiedän, että haluaisit tanssia, mutta et heidän kanssaan vaan minun.”
Mike osoitti itseään painaessaan minut vartaloaan vasten ja lähti viemään minua olohuoneeseen. Päästin vastustelevia sanoja ilmoille, mutta hän ei kuunnellut, ja lopetin. Ihan sama, kaipa minä hetken aikaa hänen seurassaan kestäisin, mutta pelkäsin, että hän tekisi jotain, mikä paljastaisi minut. Kaikki, ainakin lähes, pojat olivat täällä. Ja juuri ne pojat, joiden kanssa olin joskus vehdannut. Olisin mennyttä, jos puuhani paljastuisivat.
Äskettäin soinut tanssibiisi loppui, hidas tunnelmakappale täytti huoneen kauniilla pianolla ja komealla miesäänellä. Miksi nyt? Miksi juuri nyt kappaleen piti vaihtua hitaaksi? Ei se minua olisi haitannut, jos olisin ollut Miken kanssa yksityisemmässä tilassa, mutta niin monen ihmisen ympäröimänä se sai pienen jännityksen kiristämään vatsaani, kun kiedoin käteni hänen kaulalleen ja painauduin lähemmäs hänen vartaloaan. Miken kädet laskeutuivat vyötärölleni, saatoin tuntea useat katseet selässäni.
”Eikö olekin mukavaa? Pitäähän juhlien sankaria nyt tanssittaa”, hän nauroi hiljaa korvaani ja painoi pikaisen suukon poskelleni. Se sai minut hetkeksi jännittymään, seisahtumaan paikoilleni. Miksi tämän piti mennä näin? Olisi pitänyt jättää Mike kutsumatta.
”Jos nyt kuitenkin jättäisit nuo hellyydenosoitukset muualle, jooko?” pyysin kuiskaten sen erittäin hiljaa hänen korvaansa.
”Yritän.”
Mutta se yrittäminen jäi pelkäksi haaleaksi savupilveksi, Mike yrittikin aivan jotain muuta. Hän piteli minua välillä niin omistavasti lähellään, että Eric ja Tyler näyttivät happamilta. Siispä parhaani mukaan yritin pitää pientä väliä kehojemme välillä, mutta ei se ollut helppoa.
Kun kappale viimein loppui, kiitin Mikeä ja karkasin keittiön puolelle yrittäen karistaa jännityksen pois kehostani. Samanlainen tilanne oli ollut vuosi sitten Phoenixissa, kun olimme juhlineet syntymäpäiviäni rannalla. Mutta silloin olin itse mokannut pahasti, olin vahingossa vajonnut ajatuksiini ja suudellut kaikkien nähden erästä poikaa, jonka kanssa olin tanssinut. Siitäkös toiset olivat aluksi hieman suutahtaneet ja alkaneet epäillä minua, mutta lukuisten selittelyjen ja vakuuttelujen jälkeen olin riuhtonut itseni irti epäilyksistä.
Nappasin keltaisesta keittiökaapista puhtaan korkean lasin ja etsin shampanjapullon käsiini jääkaapista. Kaadoin kuohuvaa juomaa lasiin ja siemaisin sitä hieman, kun kuulin nimeni sanottavan. Laskin lasin tiskipöydälle ja käännyin katsomaan Mikeä, joka oli etsinyt käteni ja tarttunut niihin.
”Et kai ole vihainen minulle?” hän kysyi kuulostaen jokseenkin huolestuneelta.
”En. Miksi olisin?”
”Tuosta äskeisestä.”
Mutristin huuliani, mutta annoin sitten hymyn levittäytyä kasvoilleni. ”Ei, en tietenkään ole. Minusta ei vain ole kiva, että me julkisesti näyttäydymme yhdessä sillä tavalla. Ymmärräthän?” Toivoin, että se tehoaisi, ja hän jättäisi minut hetkeksi rauhaan. Kyllä se maanantai pian tulisi, sehän olisi jo ylihuomenna! ”Maanantaina sitten, Mike.” Odotin itsekin sitä päivää, mutten niin innokkaasti kuin hän.
Poika nyökkäsi, mutta hymyili salaperäisesti ja kumartui lähemmäs kasvojani, jolloin peruutin askeleen. Vaikka olimmekin keittiössä, poissa kaikkien silmistä, en voinut suudella häntä ja ottaa sitä riskiä, että joku ehkä sattuisi tulemaan tänne. Toisaalta, se toisi lisää jännitystä ja sitähän minä toisinaan kaipasin.
”Yksi pieni suukko, Bella?” Miken koiranpentuilme oli niin hellyttävä ja vakuuttava, että en voinut muuta kuin virnistää sille. Täytyi myöntää, että tämä poika osasi taivutella silloin, kun halusi jotain. ”Jooko?”
Huokaisin ja vilkaisin ympärilleni. Ketään ei näkynyt, ikkunasta ei nähnyt kunnolla sisään. Kaipa voisin yhden suukon antaa, ei se minua tappaisi. Siispä nyökkäsin, ja Mike astui lähemmäs, toi kasvonsa omieni lähelle ja painoi huulensa hellästi omilleni. Hetken aikaa olin täysin omissa maailmoissani, olisin halunnut hänen suutelevan eikä vain suikkaavan pientä suukkoa, mutta avatessani silmäni tajusin, että oli parempi jättää suudelmat muualle. Edward ja Jessica nimittäin seisoivat keittiön ovella silmät pyöreinä. Jessican suu oli loksahtanut auki, Edward näytti hivenen oudolta.
”S-sinä ja Mike?” Jessica änkytti ja osoitti vuorotellen meitä. Tiesin, että hän piti, tai ainakin oli pitänyt Mikestä, joten äskeisen näkeminen oli taatusti järkyttänyt. ”Oletteko te…?”
”Ei”, vastasin nopeasti, liiankin. Olin hermostunut, yritin keksiä hyvää selitystä suukolle, mutta aivoni löivät tyhjää. Mitä sanoisin? En halunnut menettää Jessican ystävyyttä saatikka sitten mahdollisuuksiani Edwardiin, joka oli luonut katseensa lattiaan. ”Me-”
”Minä vain toivotin Bellalle vielä hyvää syntymäpäivää ja annoin hänelle onnittelusuukon”, Mike sanoi alkaen puhua päälleni. Hänen äänensä ei horjunut, se kuulosti todelta jopa minunkin korvaani. Yllätyin tästä, ihmettelin että hän sanoi noin! ”Katsokaas, kun olen lähdössä jo kotiin.”
”Kotiin?” Jessica toisti. ”Voi, Mike, et sinä kotiin lähde! Vai mitä, Bella?”
Nyökkäsin saadessani ääneni normaaliksi. ”Sitä yritin sanoa hänelle, mutta eipä hän uskonut.”
Jessica huokaisi ja alkoi selittää Mikelle, ettei tämä voisi vielä lähteä. Ilmeisesti hän oli uskonut pojan sanat, se oli hyvä. Mutta oliko Edward uskonut? Vein katseeni häneen, hän oli nostanut päätään ja katsoi nyt minua pieni hymy huulillaan, valkoinen kirjekuori kädessään.
”Me menemme ulos Miken kanssa. Yritän takoa järkeä hänen päähänsä”, Jessica ilmoitti tarttuessaan Mikeä kädestä, vetäessään tämän mukaansa olohuoneeseen. Pudistelin päätäni hetken ja virnistin itsekseni, kaaos oli ollut lähellä. Onneksi Mike oli ollut kiltti ja sanonut vain onnitelleensa minua. Mutta miksi hän oli tehnyt niin?
”Vai että onnittelusuukko?” Edward tuumasi hiljaa. Hän oli ilmestynyt eteeni ja ojentanut kuoren kohti minua. ”Täytyykö minunkin antaa sinulle sellainen?”
Hymyilin leveästi ja otin kuoren käteeni. ”Jos haluat.”
Edward laski toisen kätensä olkapäälleni ja painoi huulensa poskelleni. Ne viipyivät siinä hetken, otsamme hipaisivat toisiaan. Yritin hillitä hymyäni, kun hän vetäytyi ja katseli minua jännällä tavalla. Ei hymyillen eikä surullisesti, ei vihaisesti taikka pettyneesti. Hänen ilmeessään oli kyllä hieman hymyä, jonkinlaista Mona Lisamaisuutta.
”Onnea, Bella. En ehtinyt ujuttaa lahjaani pakettien joukkoon, joten ajattelin antaa sen nyt, näin yksityisesti.”
”Ei se haittaa”, sanoin repäistessäni kuoren auki. ”Mitäs täältä mahtaa löytyä?”
Vedin ensiksi esiin hieman rahaa, jotka sujautin takaisin. Kuoressa oli vielä jotain, jonkinlainen kortti, jonka nähtyäni menin täysin sanattomaksi. Kortin päällä luki Scottsdale Plaza Resort, se oli Phoenixissa sijaitsevan hotellikylpylän nimi. Tuijotin sitä hetken aikaa hämmentyneenä ennen kuin aukaisin kortin saaden selville, että se oli lahjakortti.
”Edward, tämä… Vau! Olen kerran ennen käynyt tässä paikassa äitini kanssa, mutta… Kiitos!”
Halasin häntä tiukasti ihmetellen lahjaa vieläkin. Rahaa ja arvokas lahjakortti! Miten Edward oli edes kehdannut? Olisi vain ostanut jotain krääsää, ei hänen nyt tällaista olisi tarvinnut. Ei varsinkaan, kun Alice oli ostanut ne liput lempibändini keikalle. Eivät he olleet kovin rikkaita, kuten ei kukaan meistä täällä, joten saatoin vain ihmetellä, miten he olivat saattaneet antaa minulle lahjaksi jotain tällaista.
”Ilmeisesti pidät lahjastasi?” Edward kysyi, ja minä nyökkäsin työntäen kortin takaisin kuoreen. Hän hymyili iloisena ja avasi jääkaapin oven nostaen lasisen boolimaljan tiskipöydälle. ”Hmm, tämä pitäisi varmaan viedä olohuoneeseen, koska Alicen pitäisi kohta aloittaa eräs juttu.”
”Mikä juttu?” kysyin uteliaana availlessani keittiönkaappeja ja ottaessani uuden lasin, tällä kertaa matalamman ja leveämmän, esille. Kauhoin punertavaa boolia lasiini parin pienen jääpalan kilahtaessa lasin reunaa vasten.
”Näet kohta.”
Jäimme tuijottamaan toisiamme silmiin kohottaessani lasin huulilleni, siemaistessani hieman juomaa. Sen rypälemäinen maku jäi suuhuni, se ei ollut mitenkään vahvaa, tietenkään. Edward kohotti kulmiaan uteliaana ja kysyi, tykkäsinkö. Kysymys meni minulta täysin ohi, en tajunnut mitä hän tarkoitti.
”Bella? Pidätkö siitä?”
”Jaa, tästä juomasta?” kysyin vilkaisten lasiani. Edward nyökkäsi. ”Ai, joo. Hyvää tämä on. Kuka teki?”
”Rosalie, mutta Emmett hääri siinä ympärillä, joten uskon, että hänelläkin on osuutta sen tekoon. Mutta viedään tämä olohuoneeseen ja etsitään Alice.”
Edward tarttui maljaan ja lähti edeltä kohti olohuonetta, jossa musiikki hiljeni. Kuulin Alicen äänen, hän kyseli, missä Bella oli. Kukaan ei ehtinyt vastata, kun hän oli jo ilmestynyt minun ja Edwardin eteen hieman epäilevän näköisenä, mutta hymy kuitenkin ilmestyi nopeasti esiin, kun hänen veljensä jatkoi matkaansa, ja me jäimme kaksin keittiön ovensuuhun.
”Mi-”, aloitin, mutta Alice alkoi puhua päälle. Hänen nopea puheensa soljui ohi korvieni, en saanut mitään selvää. ”Mitä sanoit?”
”Sitä vain, että nyt me pelaamme lempipeliäsi”, hän ilmoitti hymyillen, hyvin innokkaasti. Hymy kertoi, että tässä piili nyt jotain, mutten keksinyt mitä. Pelaisimme lempipeliäni? Mitä ihmettä? ”Bella hei, et kai ole unohtanut venäläistä postia, jota halusit pelata kesällä koko ajan, kun olimme isossa porukassa?”
Olin yllättynyt, että Alice oli päättänyt järjestää tällaistakin, pienen pelituokion. Se sopi kyllä minulle, venäläinen posti tosiaan oli lempipelini heti pullonpyörityksen jälkeen. ”Luuletko, että se sopii kaikille?”
”Voi kuule, minä varmistin sen jo aikoja sitten. Kaikille sopii, että menet pussailemaan heidän kanssaan pimeään komeroon. Siis pojille sopii.”
Alice vinkkasi silmää, hän oli kuulostanut hieman sarkastiselta, mutta ymmärsin sen liiankin hyvin. Ainahan nämä pojat halusivat pussailla kanssani, ainakin Mike. Mutta kyllä joukosta muitakin yhtä innokkaita löytyi, se oli varmaa.
Astelimme Alicen kanssa olohuoneeseen, missä musiikki oli hiljennetty hyvin hiljaiseksi, pelkäksi taustamusiikiksi. Vieraat olivat siirtyneet istumaan seinien vierustoille raahatuille sohville, osa seisoskeli niiden lähistöllä. Edwardin kantama boolimalja oli asetettu pienelle pöydälle toiselle puolelle huonetta, ja pienen komeron valkoinen ovi vasemmalla oli avattu.
”Kaikkihan varmasti tietävät Bellan lempipelin?” Alice kysyi vilkaisten ympärilleen pysähdyttyämme keskelle huonetta. Kaikki nyökyttelivät, jokunen huudahti pelin nimenkin. ”Se on hyvä. Ja kaikki siis osaavat varmasti pelata sitä?”
”Juu, juu.”
”Hyvä! Eli Bella saakoon ensimmäisenä mennä komeroon.”
Alice tönäisi minua varovaisesti kohti aukinaista komeroa, joka tosiaan oli hämärä ja hieman pelottavankin näköinen. Mutta onnekseni se oli tyhjä, muutama hämähäkinseitti kyllä roikkui harmaapuisessa katossa.
”Alice, et kai sinä ole koko aikaa ole postinkantaja?” kysyin, kun komeron ovi suljettiin ja täysi pimeys peitti pienen paikan. Minulla ei ollut suljettujen paikkojen kammoa, mutta silti tunsin oloni hieman ahdistuneeksi. Epäilin sen johtuvan pimeydestä.
”En tietenkään”, kuulin Alicen vastaavan naurahtaen. ”No niin, Bella, valitse halaus, poskisuukko, suukko, suudelma tai kielisuudelma.”
Tuumin hetken ja olin valitsemassa suudelman, mutta päätinkin sen sijaan ottaa suukon. ”Suukko.”
”Mitä?” kuulin Rosalien äänen huudahtavan yllättyneenä. ”Sinähän otat aina ensimmäisenä suudelman!”
Se oli totta, aloitin lähes aina suudelmilla ja päädyin vasta pelin loppupäässä suukkoihin. Mutta nyt aikoisin tehdä näin päin, ei siitä mitään haittaa olisi. Paitsi jos sattuisin saamaan jonkun todella kivan valittuani pelkän suukon taikka halauksen.
”Rose, Bella vain haluaa vaihdella tapojaan. No, jospa me nyt aloitamme sitten. Bella, oletko valmis?” Alice huikkasi, ja minä nyökkäsin huutaen samalla, että olin valmis. ”Hienoa. Bella, onko se… hän?”
”Ei.”
”Entä hän?”
”Ei.”
”Hän?”
”Ei.”
”Entä hän?”
”Joo.”
Nojauduin karhealta tuntuvaa seinää vasten, kun vaimeat askeleet lähenivät komeroa. Muita ääniä ei kulunut, jonkinmoista pientä supattelua kyllä, mutta muuten oli hiljaista. Kenet olin mahtanut saada? Kuka pojista saisi suukon minulta tässä ahtaassa komerossa?
Suljin silmäni, kun ovi aukesi jonkun astellessa sisään. Ovi meni heti kiinni, ja tulija tarttui käteeni varovaisesti, hieman epävarmana. Se ei ollut ainakaan Mike eikä Tyler, se oli varmaa. Ericiäkään en pitänyt mahdollisena, joten oliko tulija sitten joku, johon en ollut vielä sen kummemmin koskenut?
Hapuilin pimeässä käsilläni tulijaa, hänen kasvojaan, mutta ne löysivätkin aluksi olkapäät, joilta siirsin ne kaulan kautta kasvoille. Posket tuntuivat sileiltä sivellessäni sormillani niitä, kun painoin huuleni hänen omilleen pieneksi hetkeksi. Nämä huulet eivät tuntuneet tutuilta, eivät alkuunkaan. Kuka hän oli?
”Bella, kyse oli pelkästä suukosta!” kuulin Alicen huutavan, kun huulemme erkanivat. Hymyilin itsekseni ja olin tarttumassa ovenkahvaan, mutta joku muu ehti ensin ja ovi avautui valon paljastaessa suukkoni saaneen. Se oli Peter, vaaleahiuksinen ja lyhyt uusi oppilas, joka hymyili minulle astellessani ulos komerosta.
”Kestipä teillä”, Emmett naurahti Alicen viereltä virne huulillaan. ”Taisit unohtaa suukot, Bella. Aioitko siirtyä hieman vakavimpiin puuhiin?”
Naurahdin takaisin ja läppäisin häntä leikilläni olkapäähän, mutten mitenkään lujaa. Naljailkoon rauhassa, sitä Emmett aina teki. Ja tekisi vielä enemmän, jos kuulisi puuhistani.
”No niin, Peter menee siis seuraavana komeroon. Minkäs otat?” Alice kysyi päästyäni istumaan sohvalle Jessican ja Rosalien väliin.
”Jos vaikka suudelman.”
Poika katosi komeroon Alicen aloittaessa osoittelemaan meitä tyttöjä vuorotellen. Minua hän ei kuitenkaan osoittanut, jotteivät samat joutuisi kaksi kertaa peräkkäin kaappiin.
Peterin seuraksi Alice osoitti Angelan, joka hyppelehti hieman hermostuksissaan pojan luo. Kaikki olivat ihan hiljaa, mutta Peterin tullessa ulos me kaikki katselimme uteliaan näköisinä häntä ja esitimme kysymyksiä. Alice kuitenkin keskeytti meidät pamauttamalla komeron oven kiinni ja kysymällä Angelalta, minkä hän valitsisi. Ja tyttöhän valitsi tutun ja turvallisen halauksen, jonka sai jakaa Edwardin kanssa.
”Ja Edward ottaa tietysti kielisuudelman. Etkö otakin?” Emmett härnäsi Edwardin seisoskellessa komeron ovensuulla katse Alicessa, joka mutristeli huuliaan. ”Otathan?”
”Em, Edward ei-”
”Otan”, Edward sanoi tarttuen ovenkahvaan. ”Eli kielisuudelma.” Hän katosi komeroon ja vetäisi oven perässään kiinni Alicen yrittäessä piilotta pienoisen myrtyneisyytensä. Tämä vilkaisi minua silmäkulmastaan ennen kuin kääntyi kokonaan meihin tyttöihin päin ja alkoi osoitella jokaista vuorotellen. Aluksi hän osoitti Laurenia, sitten Tanyaa, mutta Edward sanoi ei kummallekin. Kolmanneksi Alicen sormi osoitti tummaa Susannea, joka ei myöskään päätynyt komeroon.
”Ei”, kuulin Edwardin sanovan, ja aloin ajatella, ettei Alice kuitenkaan osoittaisi minua, mutta yllätyksekseni tämä siirsi kättään alemmas, etusormi osoitti minua ihan selvästi. Pieni hymy yritti vaihtua suurempaan, mutta pidin väkisin ilon sisälläni. ”Jo- Ei.”
Jonkinlainen helpotus nousi Alicen kasvoille hänen siirtäessä kättään hieman vasemmalle, Jessicaan. Siihen Edward vastasi myöntävästi, ja Jessica hypähti ylös sohvalta hermostuneena, mutta ilahtuneenakin. Minun iloni taasen oli laskenut, mutten kuitenkaan tuntenut itseäni niinkään pettyneeksi. Äsken olisi ollut hyvä hetki edetä, näyttää Edwardille, että nauttisin hänen läsnäolostaan ja läheisyydestään, huuliemme kosketuksesta, ainakin hetken. No, kohtalolla oli omat oikkunsa, niin minullakin.
***
Jessican ja Edwardin suudelman, pikemminkin kielisuudelman jälkeen, Jessica sai suikata suukon Jacobin poskelle. Tyttö oli ollut komerosta tultuaan hämillään, minkä olin arvellut johtuneen suudelmasta Edwardin kanssa kuin pienestä pususta, jonka hän oli joutunut suikkaamaan Jacobin poskelle. Hän oli hymyillyt minulle hermostuneesti, mutta rauhoittunut pikaisesti, kun olin kysynyt, mitä komerossa oli oikein tapahtunut. Ja vastaus oli yksinkertaisesti ja välttelevästi ollut, ”Ei mitään.”
”No niin, Bella! Kerropas minkä otat”, Rosalie pyysi. Hänet oli vaihdettu postinkantajaksi Alicen tilalle jokunen hetki sitten.
”Jos vaikka kielisuudelman”, tuumasin peruuttaessani pimeyteen, jossa olin nyt kolmatta kertaa. Olin aiemmin saanut suukon Sethiltä ja hetki sitten suudellut Ericin kanssa. Ja nyt toivoin saavani suudeltavakseni joko Peterin tai Edwardin, koska molemmat olivat kohdelistallani.
”Valmis?” Rosalie kysyi oven sulkeuduttua.
”Joo.”
”Onko se hän?”
Mietin hetken aikaa mielessäni ja vastasin sitten kieltävästi. ”Ei ole.”
”Entä hän?”
”Ei taida.”
”Entä sitten hän?”
Suljin silmäni ja minusta tuntui, että nyt kannattaisi vastata myöntävästi. Voisin toki olla väärässäkin, mutta ei se haittaisi, peliähän tämä oli. Peliä, jota harrastin muutenkin. ”Joo.”
Kuulin jonkun voihkaisevan, askeleiden, jotka olivat alkaneet lähestyneet komeroa, katkeavan. Hiljaista vaikerrusta tuotti tuttu ääni, jonka tunnistin välittömästi. Alice. Niin tietysti, olin valinnut Jasperin, jota suutelemalla vahingoittaisin ystävyyttäni Aliceen, saattaisin tehdä siihen särön. Minua alkoi kalvaa paha olo, ehkä ei pitäisi tehdä sitä.
”Shh, kaikki on hyvin”, kuulin Jasperin sanovan ennen kuin ovi raottui. Hän asteli sisään hitain askelin ja veti oven kiinni pysähtyen sen eteen. Vaikerrus lakkasi tuntiessani hänen katseensa itsessäni, käsiemme tarttuessa toisiinsa vetäisten meidät lähemmäs toisiamme. Normaalisti olisin ottanut kaiken irti, nauttinut oikein kunnolla upottamalla sormeni hiuksiin, painautumalla toisen kehoa vasten, mutta nyt minun oli pakko estää itseäni ja vain suudella Jasperia pikaisesti. Kun olin sen tehnyt, avasin oven heti ja kohtasin Alicen katseen, joka oli murheellinen peittelystä huolimatta.
”En tehnyt sitä”, kuiskasin hiljaa, jotta vain hän kuulisi sen. ”En tosiaan, en voinut.”
Alice pyyhkäisi silmäkulmaansa sormellaan lempeämmän ilmeen tunkiessa päällimmäiseksi. ”Niinkö?”
”Niin”, Jasper sanoi takaani ääni vakaana. ”Bella ei tehnyt.”
Poika tarttui ystäväni käteen, joka puristi hänen omaansa tiukasti. Toivoin, että Alice uskoisi, jottei meidän tarvitsisi selvitellä mitään juhlien jälkeen taikka pilata niitä nyt. Halusin nauttia tästä päivästä ilman huolia, ilman riitoja.
Alice vilkaisi Jasperia lempeästi ennen kuin loi katseensa minuun ja hymyili. Hän huokaisi selvästikin helpottuneena, mutta silti pienoista epäilystä häilyi hänen silmänurkissaan, mitä en ihmetellyt.
”No, hyvä on, minä suutelin häntä pikaisesti. Siinä kaikki, mitä tapahtui”, lisäsin hiljaa huomatessani toisten katselevan meitä uteliaan, jopa huolestuneen näköisinä. ”En tekisi toiste sitä, mitä kesällä me-”
”Kiitos, Bella”, Alice kiitti viimeisienkin epäilyksen ripauksien haihtuessa. ”Sinuun voi luottaa.” Hän hymyili entistä leveämmin kääntyessään poispäin minusta, työntäessään Jasperin komeroon ja ilmoittaessaan iloisesti, että peli jatkuisi vielä hetken. Minäkin puhkesin hymyyn ja astelin Rosalien, Emmettin ja Edwardin luo vaalealle nojatuolille, johon istahdin alkaen seurata peliä, jonka jälkeen hipsimme kaikki ulos nauttimaan syysillan viimeisistä auringonsäteistä, sen ruskehtavasta sävystä.
A/N: Kommenttia? Niin ja eivät juhlat vielä tähän päättyneet, luvun toisessa osassa ne viimeistellään.
-
ihana. <3 harmi vain, että Ed ja Bella eivät päässeet komeroon samana aikaan. ;(
mutta suuri kiiiitos tästä. jatkoa?
-
Olipa outoa, kun Bella tuntu nauttivan juhlistaan! Jollain tapaa todella vierasta, mutta silti mukavaa luettavaa. Ei ole aina se perus Bella, joka on kömpelö ja vaatimaton. Mutta kyllä sen pitää silti aina käydä kuumana Edwardiin, vaikka mikä olisi! :D
Tässäkin ficissä oli tuollainen kiva takauma, tykkään niistä hirmusti :)
Kaikki hamot ovat todentuntuisia. Alice, Emmett, Jasper... Ihan kuin Meyerin tekstiä lukisi :)
Harmi, ettei Edward ja Bella päässeet VIELÄ yhdessä komeroon. :/ Saattahan se olla, että heillä on jokin oma privaattiyö, kun kerta lahjakin annettiin henkilökohtaisesti ;)
Jatkoa pyytelen kuitenkin :)
-
essss, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että pidit vaikka Eddie ja Bells eivät päätyneet komeroon yhdessä. Jatkoa työstän... noh, mä jatkan sen työstämistä viikonloppuna/ensi viikolla. En osaa sanoa, että milloin sitä sitten tulee (en uskalla nyt luvata mitään).
katriqqq, kiitos kommentistasi :) OoC Bellasta on itse asiassa aika kiva kirjoittaa. Mukavaa, että pidät takaumista (mää tykkään kirjoittaa niitä, varsinkin sellasia lyhkäsiä). Kiitos. Haha, olen julma, päästin heidät melkein sinne komeroon (Eddiehän oli sanomassa "Joo", muttei sitten sanonutkaan :D).
-
Tää on hyvä ficci, äkkiä vaan jatkoo :) paitsi toi jacob ja mike ärsyttää :D mut ei oo multa mitenkään uutta :D
-
Edward and Bella, kiitos. Juu, jatkoa mie tässä oon tällä viikolla yrittänyt työstää (saada tuota alkua aikaiseksi, luvun loppu kun on jo melkein kokonaan valmis), mutta en oo tyytyväinen. Hmm.. No, katsoo nyt, jos ens viikoksi sitä tulisi :) Kiitos kommentistasi :)
-
Uuuu, tää tuntuu tosi mielenkiintoselta ;)
lisää tätä!
XOXO Jasmin
-
JasminCullen, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että kiinnostuit. Juu, lisää tulee, kunhan tervehdyn.
Olen nyt siis kipeä, joten jatko viivästyy. Luvun loppu on melkein kokonaan valmis, mutta alku on vielä kesken. Toivotaa, että paranen pian. Jaksakaa odottaa, jooko?
Kiitos <3
-
Ihana ficci!
Ekassa luvussa oli pakko mielessä hyräillä bellasta pahalla sanalla...>:'D Mutta neljäs oli kiinnostava. Sait mut kiinnostumaan tosta pelistä ;)
-
Pidän ficistä, vaikka en osaa kuvitella Bellaa 'tälläisenä'
jos tajuatte mitä tarkoitan... ; )
Toivotttavasti Bella muuttaa tapansa! xD
Tämä viimeisin luku oli hyvä : )
-
Takku, mukavaa, että pidit. Kiitos kommentistasi :)
E_Bella, mukavaa, että pidät. Juu, tajuan. Kiitos. Kiitos kommentistasi :)
Joo, nyt on näin, että tämän vuoro mennä tauolle. Niin... En tiedä milloin palaa, katsotaan, josko joskus ensi kuussa :D
-
Okei, tämä ficci palaa tauolta! Neljännen luvun toinen osa on valmis, minun täytyy vielä lukea se läpi ja katsoa, että se on sellainen kuin haluan. Mutta mutta betani Sus-a on viimeksi ollut täällä Finissä maaliskuun alussa, eli saattaa olla, että ficci on ilman betaa ja seuraava luku on betaamaton (toki mä itse korjailen sieltä virheet pois, jos niitä löytyy).
Mutta jatkoa tulossa lähiaikoina siis :)
-
Tauko loppui ja jatkoa tulee. Luvussa asiat saattavat ehkä edetä nopeasti, mutta toisaalta täytyy ottaa huomioon olosuhteet :D
Tämä on betattu vain minun osaltani ja koska halusin nyt heti ilahduttaa teitä jatkolla tätä lukua läpi luettuani ja joitain kohtia muuteltuani, luku tulee nyt. Olkaapa hyvät:
Luku 4, osa 2 - Alkoholi ja sen seuraukset
Vihreät silmät hivelivät ihoani, ajoivat minut taas kauas pois tästä hetkestä. Ne nielivät minut, saivat näkemään kuvitelmani niiden pinnalla. Mutta silmien omistajan ääni havahdutti minut, palautti maan pinnalle, takaisin juhliini.
”Bella, kuuletko?”
Räpäytin silmiäni ja nostin kädessäni olevan lasin huulilleni. Edwardin silmät tarkastelivat minua syksyn ruskehtavassa valossa, joka oli jo alkanut sinertää hämäryyttä. Musiikki talon olohuoneesta kantautui korviini lasien kilistelyjen ohella.
”Joo”, sanoin ja hymyilin pienesti. ”Tai oikeastaan en.” Nauroin hiljaa, hieman kikattaen ja nostin lasin uudestaan huulilleni, jolloin Edwardin ilme muuttui hieman paheksuvaksi.
”Bella, luulen, että olet juonut jo tarpeeksi tänään.” Hän tarttui oikeaan käteeni ja otti lasin pois minulta. Nauruni lakkasi ja vain hymyilin hänelle pitäen kättäni ojennettuna, jotta saisin lasini takaisin. ”Hei, tiedät kyllä itsekin, että tämä alkaa olla jo tarpeeksi.”
Kohautin olkiani Edwardin laskiessa lasini suorakulmaiselle pöydälle lähes kokonaan tuhotun kakun viereen. Yritin napata sen takaisin itselleni, mutta hän asteli nopeasti eteeni ja ympäröi minut käsillään, jotka hipaisivat selkääni. Hymyni leveni hieman ja olin aikeissa nojautua hänen rintaansa vasten, mutta ilmaa sivaltava korkea, heleä ääni lamautti aikomukseni. Alice.
”Hei, Alice”, Edward tervehti siskoaan, kun tämä saapui luoksemme. Silloin peräännyin Edwardin käsien ympäröinnistä ja yritin loihtia viatonta hymyä kasvoilleni vilkuillen samalla ympärilleni. En nähnyt pojista kuin Ericin ja Tylerin, jotka juttelivat terassilla Jessican ja Laurenin kanssa. Hyvä, kukaan merkittävä ei siis ollut luultavasti nähnyt äskeistä.
”Bella, olisiko sinulla aikaa jutella?” Alice kysyi saavuttaessaan katseeni. Hän ei näyttänyt siltä, että aikoisi läksyttää minua Edwardin takia. Hän näytti pikemminkin helpottuneelta, kiitolliselta. ”Ihan hetki vain?”
Nyökkäsin. ”Joo, totta kai.”
Alice hymyili ja tarttui käteeni vetäen minut syrjemmälle, pihan rajamaille lähelle metsää. En tiennyt, mitä asiaa hänellä mahtoi olla, en edes yrittänyt arvailla sitä, sillä päässäni tuntui hitusen oudolta. Mutta yritin olla välittämättä siitä, kun pysähdyimme, ja Alice käänsi minut itseensä päin, vetäen minut yhtäkkiseen halaukseen. Mistäs nyt tuuli?
”Kiitos, Bella”, hän sanoi iloiseen sävyyn, ”kiitos. Olen niin iloinen, kun et suudellutkaan Jasperia. Luulin, että tekisit sen, koska pelin aikana mielessäni pyöri vain-”
”Hei, hetkinen. Sinähän jo kiitit minua siitä, Alice. Ei sinun tarvitse uudestaan kiittää”, tuumasin asettaessani käteni lantiolleni. ”En tehnyt sitä, koska en halua rikkoa meidän välejämme. Ja se kesäinen melkein teki sen, joten tämä olisi taatusti haavoittanut vanhaa haavaa lisää.”
Alice kohautti olkiaan ja hymyili epävarmasti. ”Voi olla, mutta tärkeintä on, että voin ilmeisesti luottaa sinuun. Voinhan? Myös Edwardin kanssa?”
”Tietenkin”, vastasin, vaikka en edelleenkään voinut sataprosenttisen varmasti luvata mitään Edwardin kannalta. Voisin toki yrittää pitää näppini erossa hänestä, mutta mitä siitä tulisi? Ei mitään, ei ainakaan minun mielestäni. Mutta jos jotain tapahtuisikin Edwardin kanssa, eihän Alicen tarvitsisi tietää? ”En halua rikkoa ystävyyttämme, etkä varmaan sinäkään?”
”En. Kiitos vielä, Bella. Voin yrittää olla hieman suopeampi tästä lähin sinua ja Edwardia kohtaan. En enää vaikkapa yritä evätä teiltä kahdenkeskisiä hetkiä. Miltä kuulostaa?”
Hyvältä, todella hyvältä! Sitä mieleni huusi, kehonikin reagoi Alicen sanoihin. Suuni vääntyi iloistakin iloisempaan hymyyn, levitin käteni ja vedin lyhyen ystäväni halaukseen. Tämä ilo tulisi kyllä olemaan lyhyt, sillä pitkäaikaista käyttöä Edwardille en keksinyt. Ei se haitannut, ei tietenkään. Minähän olin minä.
Päästin Alicesta irti ja hillitsin hymyäni, jotta hän ei peruisi suopeuttaan. Epäilin kyllä hetken, että hän aikoisi sanoa peruvansa sen, koska epäilys paistoi hänestä hyvin pienen ajan, mutta lempeä ja ymmärtävä hymy korvasi sen lopulta, ja minä huoahdin mielessäni.
”Kiitos, Alice. Yritän olla kunnolla.”
”Hyvä. Emmehän halua, että kuulet taas minun vihjailevaa ääntäni?”
Kohotin kulmiani ja ristin käteni puuskaan. ”Mitä tarkoitat?”
”Sitä, että puhuin sinulle vihjailevaan sävyyn eilen”, Alice vastasi. ”Tiedätkö miksi?”
”En.” Pudistin päätäni, mutta mieleni teki johtopäätöksiään asiasta. Iltapäiväni Edwardin kanssa keskustassa, töppäilyni autotiellä lähellä kahvilaa, jossa Alice ja Jasper olivat olleet… Voi ei! Hän oli nähnyt meidät! ”Alice-”
”Minä näin teidät. Tai oikeastaan Jasper näki.”
Riiputin päätäni, mutristelin huuliani. Olisi pitänyt arvata, ei minulla tietenkään niin hyvä tuuri voinut olla, että Jasper ei olisi nähnyt minua Edwardin kanssa. Tietysti hän oli nähnyt meidät ja kertonut Alicelle, joka ei tietenkään ollut pitänyt kuulemastaan.
”Ei se mitään, Bella. Tehän olitte vain viettämässä aikaa yhdessä ihan ystävinä. Eikö niin?” Tunsin Alicen katseen porautuvan minuun, se oli hyvin kysyvä.
”Totta”, sanoin ja nostin päätäni. Alicen vihreät silmät, hieman tummemmat kuin Edwardin, tapittivat minua huomattavasti hellemmin kuin olin odottanut. ”Se ei siis haittaa?”
Alice pudisti päätään ja huokaisi. ”Ei tietenkään, mutta totta kai se minua hieman häiritsee. Kun en ihan kokonaan kuitenkaan luota sinuun, ymmärräthän?” Nyökkäsin ja ymmärsin sen hyvin. Kuinka hän voisikaan kesäisen jälkeen? Ja myös sen, kun hän tiesi, millainen oikein olin. ”Hyvä. Ja nyt voisimme palata viihdyttämään vieraita, jotka tuntuvatkin vähentyneen.”
Hänen sanoissaan oli selvästi taas iloa ja samoin oli hänen napakassa otteessaan, kun hän tarttui minua käsivarresta ja lähti ohjaamaan takaisin kohti terassia, jonka ovesta näin Edwardin katoavan sisälle taloon Jasper perässään. Hymisin hiljaa itsekseni ja nappasin lasini nopeasti kakkupöydältä ohittaessamme sen. Edward oli väärässä, en minä ollut juonut liikaa, vielä.
Jättäydyin Tylerin, Ericin, Jessican ja Laurenin seuraan Alicen jatkaessa matkaansa sisälle. Istahdin pienen pyöreän pöydän ääreen ja yritin saada selville, mistä he puhuivat. Muutamia tuntemattomia nimiä putkahteli keskustelussa esiin, mutta pian he nappasivat minut keskusteluun mukaan alkamalla udella henkilökohtaisista asioistani, suhteistani.
”Eikö sinulla muka ole mitään tekeillä Jacobin kanssa?” Jessica tivasi siemaillessani kuohuvaa lasistani. Pudistin itsepintaisena päätäni, enhän minä voinut myöntää, että jotain pientä oli kyllä tekeillä. ”Mutta te vaikutatte taas lähentyneen. Aiemminhan te olitte riidoissa?”
”Niin, mutta sovimme asiat ja päätimme, ettei menneillä ole väliä”, tuumasin ja laskin lasin pöydälle. Hivelin sen reunaa sormellani ja vilkaisin Tyleriä, joka oli mutristanut huuliaan. ”Mutta tosiaan, me olemme vain ystäviä.” Naurahdin ja hymyilin leveästi. Totta kai he uskoisivat minua, ainahan minua uskottiin. Olin uskottava, ainakin yritin olla. ”Mutta Jess…”, nojauduin lähemmäs pöytää, lähemmäs Jessicaa, joka katsoi minua uteliaana, ”…kerropa, mitä sinun ja Miken välillä on.” Ei heidän välillään mitään ollut, kyllä minä sen tiesin, mutta Jessica oli taatusti erimieltä. Hänhän piti Mikestä, mutta ei tiennyt, että pojalla oli mielessään hänen ystävänsä. Minä.
”No, tuota-”
”Bella!”
Vilkaisin olkani yli Jessican suun vääntyessä pieneen hymyyn. Olin tunnistanut tuon hieman innokkaan äänen heti, se oli Mike. Mike, joka seisoi tuolini takana suu hymyssä, sen näköisenä, että haluaisi viedä minut hetkeksi pois toisten luota. Minä vastasin hänen hymyynsä ja nyökkäsin ennen kuin hän ehti edes avata suutaan.
”Minä-”, hän oli aloittamassa, mutta sihahdin ja tartuin hänen käteensä naurahtaen samalla. ”Bella-”
”Juu, minä tiedän”, sanoin kääntyessäni katsomaan Jessicaa, jonka hymy oli hieman laantunut. ”Tulemme kohta takaisin.”
Olin aikeissa lähteä viemään Mikeä sisälle, mutta hän taluttikin minua kohti talon kulmaa. Astelimme keittiön ikkunoiden ohi ja käännyimme sitten oikealle, kulman taakse, missä hän päästi minusta irti ja suikkasi pienen suukon poskelleni. Toruin häntä siitä hetken, mutta lopulta tyydyin vain hymyilemään.
”Sinä olet humalassa”, Mike sanoi tarkastellessaan minua katseellaan.
”En ole”, intin hymyillen. ”No, ehkä ihan vähän.” Naurahdin ja sipaisin hänen kaulaansa sormenpäilläni. ”Mutta… sinä taisit haluta jutella? Vai oliko sinulla sittenkin muuta mielessäsi?”
Miken huulet venyivät hymyyn. ”Niin halusin, siitä suudelmasta keittiössä ja sen… seurauksista.” Hän katsoi minua ollen hetken hiljaa, luultavasti odottaen, että sanoisin jotain. ”Oletko tyytyväinen minuun? Oletko tyytyväinen, kun pelastin tilanteen?”
”En itse asiassa uskonut, että voisit tehdä niin, Mike. Sanasi yllättivät minut”, myönsin vakavoituen hieman. ”Mutta oli vain hyvä, että sanoit niin. Sinulla ei tulisi olemaan nyt kivaa, jos olisit sanonut jotain muuta.”
”Voin uskoa tuon”, hän kuiskasi astuessaan lähemmäs minua, kumartuessaan kasvojeni ylle. Me molemmat hymyilimme, mutta en antanut hänen painaa huuliaan omilleni. Annoin niiden vain hipaista hieman. ”Hmm, maanantaina siis?”
Nyökkäsin. ”Maanantaina.”
Mike hymyili ja nappasi minut käsipuoleensa kysyen sitten, oliko tämä sopivaa. Minä naurahdin ja nyökkäilin, kun astelimme kulman takaa pois hänen vielä sanoessa, että sanoisi ja tekisi mitä tahansa, jotta ei suututtaisi minua. Hän pitäisi suhteemme salassa, jotta saisi olla kanssani. Minä en sanonut niihin sanoihin mitään, ainoastaan hymyilin ja erkaannuin hänen otteestaan, kun saavuimme terassille. Huomasin Ericin kadonneen pöydän äärestä ja kysyinkin, mihin hän oli mahtanut mennä.
”Eric joutui lähtemään kotiin. Hänen äitinsä soitti ja sanoi, että jotain on sattunut”, Lauren kertoi Miken istahtaessa paikalle, jolla Eric oli jokunen aika sitten istunut.
”Ai”, sanoin hiljaa ja väänsin suutani mutruun. ”Toivottavasti kaikki on kunnossa.”
Lauren ja Jessica nyökkäilivät aikoessani istua pöydän ääreen. En kuitenkaan ehtinyt kuin astua kohti tuolia, kun mukavan lämmin käsi tarttui omaani, ja hyvinkin tuttu ääni sanoi korvani juurella, että haluaisi jutella. Minä käännähdin ympäri ja katsoin Jacobin ruskeisiin silmiin hymyillen.
”Jutella?” toistin ja syvensin hymyäni hiukan. ”Mikäs siinä.”
Jacob hymyili ja tarttui käteeni tiukemmin lähtien viemään minua sisälle. Ehdin nopeasti vilkaista pöytään ja satuin huomaamaan Miken kasvoille nousseen hieman epäilevän, mustasukkaisuutta hipovan katseen. Naurahdin sille hiljaa, hänkin Jacobin lisäksi taisi haluta minut vain itselleen.
Jacob kuljetti minut olohuoneen ohitse kohti eteistä, missä me viimein pysähdyimme. Hän hymyili edelleen, mutta minun hymyni oli muuttunut pieneksi irvistykseksi, jonka pyyhin kasvoiltani hänen vetäessä minua lähemmäs itseään.
”Halusit jutella”, muistutin, kun Jacob kumartui kohti kasvojani. ”Jake…”
”Totta”, hän sanoi ja naurahti. ”Minun piti vain sanoa, että olen lähdössä.”
Minä kohotin hitusen kulmiani. Luulin, että Jacob olisi ollut pidempään, luulin, että hän olisi ollut vahtimassa tekemisiäni. ”Harmi.” Hymyilin taas ja kohottauduin suikkaamaan hyvin pienen ja nopean suukon hänen poskelleen.
”Mutta ehkä me voimme nähdä jokin päivä ensi viikolla? Meillä tai teillä?” Jacob kysyi, ja minä hymyilin leveämmin. Vai että oli pojalla sellaista mielessä, minun taivutteluani. Eikö hän ymmärtänyt, ettei hän saisi minua koskaan taivuteltua pelkästään itselleen?
”Totta kai, Jake”, vastasin peruuttaessani yhden askeleen. Ikäväkseni horjahdin, mutta Jacob nappasi minusta nopeasti kiinni eikä päästänyt kaatumaan. Hänen hengityksensä käväisi kasvoillani, ja olisin mieluusti halunnut painaa huuleni hänen omilleen, mutta kenkien kopina sai minut väkisin irtautumaan hänestä.
”Ensi viikolla sitten?” Jacob kysyi vielä, kun näin silmäkulmastani kultaisten hiusten heilahtavan. Minä nyökkäsin, ja hän hymyili aurinkoista hymyään ennen kuin painoi huulensa hetkeksi omilleni. Se hetki tuntui kuitenkin pidemmältä kuin vain hetkeltä, mikä saattoi johtua katseesta, joka poltti vasenta kylkeäni.
Jacob erkani minusta ja käänsi selkänsä. Hän asteli kohti ovea hitain askelin ja kääntyi vilkaisemaan minuun tarttuessaan kahvaan. Viimeiset syntymäpäivätoivotukset pääsivät hänen huuliltaan ennen kuin hän katosi, ja ovi sulkeutui hänen perässään hiljaa naksahtaen.
”Sinun pitäisi olla varovaisempi.” Katsahdin vasemmalle, Rosalie seisoi vieressäni kädet rinnalle ristittyinä. Hän katseli ovelle, joka oli juuri äskettäin painunut kiinni Jacobin lähdettyä. ”Seuraavalla kerralla tulija saattaa olla joku muu kuin minä tai Alice.”
”Kaiken voi aina selittää”, tuumasin pienoisesti hymyillen, mutta Rosalie pudisti päätään. ”Minä olen hyvä keksimään tekosyitä, Rose!”
”Ehkä, mutta jokin päivä tekosyyt loppuvat sinulta. Olen varma siitä.” Rosalie kuulosti hieman kylmältä, mutta silti löysin sanoista huoltakin. En kuitenkaan juuri sillä hetkellä ymmärtänyt sitä, ajatukseni kulkivat aivan muualla. ”Mutta Alice etsii sinua. Hän on keittiössä.”
Rosalie asteli viereltäni kohti keittiötä, ja minä lähdin hänen peräänsä. Hitaasti, ehkä hivenen horjuen, etenin mieleni sivuuttaessa Rosalien äskeiset sanat. Kävin ajatuksissani lävitse ensi viikkoa, järjestäen sen tapahtumia. Jacobin voisin nähdä keskiviikkona, silloin voisin livahtaa hänen luokseen ja yrittää tehdä selväksi, ettei minua noin vain käännytettäisi. Hymyilin sille ajatukselle, mielikuvalle, joka muodostui silmieni eteen ennen kuin heräsin ajatuksistani todellisuuteen, ystäväni heleän äänen sointiin.
***
Jessica, Lauren, Mike ja muut vieraani olivat lähteneet hetki sitten, ja vain me, minä, Edward, Emmett ja Rosalie istuskelimme keittiössä. Alice ja Jasper olivat kadonneet yläkertaan hieman ennen vieraiden lähtöä, he olivat näyttäneet tarvitsevan hieman omaa tilaa. Emmett olikin vetänyt siitä vitsiä, ja minä olin nauranut, mutten enää muistanut miksi. Mitä Emmett oli mahtanutkaan sanoa?
Laskin lasin kädestäni pöydälle iloisen naurun soidessa korvissani. Aioin tarttua puolitäyteen shampanjapulloon pöydän reunalla, mutta käsi ehti tarttua omaani ennen kuin edes koskin lasista pintaa. Vilkaisin silmäkulmastani vasemmalle ja nurisin hiljaa, mutta selkeä ja huolehtiva ääni pyysi, oikeastaan käski, minua menemään nukkumaan. Minä naurahdin käskylle ja pudistin päätäni selitellen puhe hieman sammaltaen, että oli minun syntymäpäiväni, että saisin tehdä nyt mitä tahansa. Selitykseni ei kuitenkaan mennyt läpi pronssihiuksiselle, vihreäsilmäiselle pojalle, joka nousi ylös ja tarttui käsivarsiini hellästi.
”Älä viitsi, Eddie”, mutisin hänen nostaessa minua ylös tuoliltani. ”Mikset käske vaikka Rosea nukkumaan?” Vilkaisin Rosalieta, joka oli nojautunut Emmettin kylkeä vasten ja jonka hiusten kimpussa tämä sähelsi.
”Bella, olet juonut jo tarpeeksi”, Edwardin ääni sanoi korvani vierestä. ”Tule, minä vien sinut kotiin.”
”Ei!” nurisin. ”Em, sano tuolle jotain!”
Emmett kiinnitti huomiota meihin viimeinkin ja virnisti. ”Edward, anna tytön juhlia.” Hänen puheensa kuulosti selvemmältä kuin omani, mutta ei yhtä kirkkaalta kuin Edwardin, joka oli alkanut väittää vastaan.
”Bella, tottele Edwardia”, Rosalie sanoi puuttuen keskusteluun. Ihmettelin sanoja hetken ennen kuin nauru kumpusi rinnastani, ja kaikki, paitsi Emmett, katsoivat minua oudoksuen.
”Rose”, sanoin nauruni keskeltä, ”sinä käsket minun totella Eddietä? Sinä käsket minua nukkumaan?” Nauruni muuttui vähitellen kikatukseksi, kun Edward repi minua uudestaan ylös. ”Eddie, anna olla, jooko?”
Edward huokaisi ja päästi irti, mutta takavarikoi lasini ja shampanjan pöydältä. Emmett ja minä nurisimme siitä yhteen ääneen, kun Rosalie mutristeli huuliaan ja pudisteli päätään.
”Bella, mene nukkumaan”, tämä sanoi melko käskevään sävyyn, mikä särähti korvaani. Minä pudistin päätäni ja yritin napata shampanjapullon takaisin Edwardilta tuloksetta. Samalla Rosalie esitti liudan syitä sille, miksi minun kannattaisi mennä nukkumaan ja lopettaa juominen tähän. Minä hymähdin äänekkäästi ja istahdin takaisin tuolille, ristien käteni puuskaan.
”No hyvä on”, mutisin, ”mutta vain jos Eddie antaa pullon minulle.”
”Lasin!” Rosalie ja Emmett sähähtivät yhteen ääneen, ja minä katselin heitä kulmieni alta tyytymättömänä. ”Bella, saat ainoastaan lasisi.”
”Lasin täyteen shampanjaa”, ehdotin, ”ihan piripintaan asti.”
Edward ja Rosalie vilkaisivat toisiaan, Rosalie nyökkäsi. Minä hymyilin ja ojensin käteni, johon odotin Edwardin tökkäävän lasini, mutta poika laskikin sen pöydälle ja täytti sitten kuplivalla shampanjalla. Minä katsoin aineen valumista pullosta ja hörppäsin viimein täpötäyttä lasia tyhjemmäksi, jotta voisin kantaa sen yläkertaan läikyttämättä.
”Kiitos, Eddie”, kiitin poikaa lähtiessäni keittiöstä. Shampanjaa läikähti lasista lattialle, vaikka olin luullut hörpänneeni tarpeeksi. Ilmeisesti en ollut.
Astelin hieman horjuvin askelin olohuoneen läpi kohti eteistä ja portaita, jotka veisivät minut yläkertaan. Portaat näyttivät silmieni edessä hyvin pitkiltä ja huterilta, mutta astuin silti niihin tarttuen vapaalla kädelläni kaiteeseen. Varovaisesti askel kerrallaan kapusin kohti yläkertaa, mutta tasapainoni oli pettää pahemman kerran, ja lasi oli tipahtaa kädestäni. Sain kuitenkin pidettyä itseni juuri ja juuri pystyssä ja lasin kädessä.
Seisoskelin pian yksin keskellä yläkerran käytävää valkoisen oven edessä. En ollut varma, kenen huone oli, mutta väliäkö tuolla kunhan se olisi tyhjä. Ovi aukeni hitaasti, ja minä astelin sisään hieman horjuen. Huoneessa ei ollut ketään, pelkät huonekalut ja lattialla lojuvat tavarat olivat ainoa asia siellä. Kohautin olkiani pamauttaessani oven kiinni ja lysähtäessäni oven viereiselle valkoiselle nahkasohvalle, jonka käsinojaa vasten nojasi tutunnäköinen musta laukku. Nakkasin sen lattialle ja laskin lasin sen viereen kädestäni, mutta en aikonut vielä nukkua, kuten Rosalie oli käskenyt. Ei hän äitini ollut.
”Bella?”
Säpsähdin ja tajusin nojaavani sohvan käsinojaa vasten. Käteni lennähti silmiini, joita hieroin noustessani pystyyn, kääntäessäni katsettani ovelle. Erotin tumman hahmon, joka asteli luokseni ja istahti sohvalle viereeni. Räpäytin silmiäni muutaman kerran, jotta näkymä selvenisi ja pian minä tuijotin pitkän ja komean pojan vihreisiin silmiin, jotka tarkastelivat minua. Outo tunne yritti päästä käsiksi minuun, ja Alicen kasvot ponnahtivat mielessäni päällimmäiseksi asiaksi, en ymmärtänyt sitä heti.
”Sinä siis sittenkin nukuit”, Edwardin ääni sanoi, käsi hipaisi hiuksiani nopeasti.
”Enkä”, intin vastaan, ”kunhan vain… olin.” Pudistin päätäni ja painauduin vieressäni istuvan komistuksen kylkeä vasten. ”Mm… olemme vihdoin kaksin”, naurahdin hiljaa ajaessani Alicen kasvoja pois mielestäni. Hän oli Jasperin kanssa toisessa huoneessa, ei hän saisi tietää.
”Sinun pitäisi nukkua”, Edward tuumasi. ”Voit nukkua kyllä sängylläni, jos haluat.”
Kohotin kulmiani, ja huuleni levenivät salaiseen virneeseen. Voisin nukkua hänen sängyllänsä? Tämä oli siis hänen huoneensa? Edwardin huone?
”Ei minua väsytä”, sanoin hillittyäni virnettäni hieman. ”Ei kai sinuakaan?” Toinen käteni asettui äkkiä hänen kaulalleen ja liukui kohti paidan kaulusta ja nappeja, jotka odottivat avaajaansa. Avasin yhden napin nopeasti ja katsahdin hänen kasvoihinsa hymy huulillani.
”Bella, olet humalassa”, Edward sanoi, kun avasin vaivihkaa toisen napin. Alicen kasvot olivat jo utuisen verhon takana mielessäni, joten en epäröinyt hetkeäkään käteni ujuttamista Edwardin paidan alle. ”Bella…”
Hänen kätensä tarrasi omaani ja veti sen pois paidan alta. Me katsoimme toisiamme kohottautuessani lähemmäs hänen kasvojaan, joiden ilmeestä en osannut sanoa yhtikäs mitään. Niin salaperäiset. Mutta vihreät silmät kertoivat hieman, ne olivat uteliaat. Niin olin minäkin, painoin huuleni hänen omilleen siinä samassa ja odotin, mitä hän tekisi.
Sain huomata, että Edward Cullen vastasi suudelmaani eikä pistänyt aluksi vastaan. Upotin sormeni hänen kuparinruskeisiin hiuksiinsa ja asetuin hänen syliinsä hajareisin, painaen vartaloani hänen omaansa vasten. Tunsin pienen syyllisyyden pistoksen Alicen takia, mutta hukkasin koko tunteen intohimon työntyessä tilalle, ottaessa minut valtaansa.
”Bella”, Edward mutisi työntäessään minua kauemmas. Hänen silmänsä loistivat hämmennyksestä, hän ei ollut tainnut odottaa tällaista. ”Jutellaan.”
”Mistä?” kysyin näpräten hänen sinisen paitansa kaulusta.
”Sinusta. Et ole aiemmin osoittanut mitään tällaista minua kohtaan.”
Hymyilin. ”Se on täysin sinun siskosi syytä! Hän ei halua minua sukuunne!” Repesin hiljaiseen nauruun viimeisen lauseen kohdalla enkä voinut muuta kuin painaa pääni Edwardin rintaa vasten rauhoittuakseni. Minustako muka tulisi ilman Alicen vastustelua jäsen Cullenien sukuun? Tuskinpa, en minä halunnut sitoutua!
”Alicen?” Edward ihmetteli. ”Bella, sinä taidat olla pahasti humalassa, kun tuollaisia puhut. Ei Alice kieltäisi si-”
”Voi, Edward”, henkäisin, ”sinä et tiedä mitään!”
Virnistin hänelle ennen kuin suutelin häntä uudestaan. Tällä kertaa en antanut hänen työntää minua pois, en antanut hänen rikkoa suudelmaamme, joka maistui hieman shampanjalta. Availin lisää nappeja Edwardin paidasta, avaten myös hänen farkkunsa napin ja vetoketjun, jolloin hän yritti työntää minua taas pois, saada minut lopettamaan hänen riisumisensa.
”Sinä olet humalassa”, hän sanoi jämäkästi saatuaan minut pois sylistään.
”En ole! Minä tiedän, mitä haluan. Haluan sinut, Edward.”
Hän huokaisi, mutta olin näkevinäni suloisen hymyn vilahtavan hänen kasvoillaan. Hän suikkasi pienen suukon poskelleni, ja minä yritin vetää hänet kunnon suudelmaan, mutta hän työnsi minut kauemmas ja kuiskasi, että saisin nukkua hänen huoneessaan, jos haluaisin. Innostuin ja kysyin, tulisiko hän nukkumaan viereeni, mutta siihen en saanut vastausta.
Hän lähti jättäen minut yksin sohvalle makaamaan. Tuijottelin kattoa hieman hämilläni, mitä Edward mahtoi ajatella minusta? Tykkäsikö hän? Halusiko hän minua? Mutristin huuliani ja naurahdin sitten, totta kai hän halusi! Miksi hän muuten olisi antanut minun suudella häntä, availla nappeja?
Käännyin kyljelleni ja sivelin sormellani huuliani. Vihdoin olin saanut haluamani, suudelman Edwardilta. Mutta minä halusin enemmän, halusin hänet kokonaan itselleni edes yhdeksi illaksi, yöksi, päiväksi. Halusin koskettaa hänen ihoaan, olla niin lähellä häntä kuin mahdollista.
Hänet minä tällä hetkellä halusin.
***
Patja painui alas, se suorastaan heittelehti hieman, kun joku hypähti sängylle ja sipaisi sormillaan kaulaani. Olin siirtynyt Edwardin sängylle nukkumaan ja nukahtanut melko nopeasti vaikka olin yrittänyt odottaa hänen tuloaan. Hän ei kuitenkaan ollut tullut, ja minä olin ollut hieman harmissani.
Hitusen karheat huulet hipaisivat korvaani, siirtyivät alas kaulalle ja alemmas. Käänsin päätäni ja tunnistin henkilön vaikka olinkin vielä ihan unessa. Kuparinruskeat hiukset hipoivat leukaani, kun huulet suukottivat ahnaasti kaulaani.
”Edward.”
Hän nosti päätään ja painoi huulensa huulilleni. Suudelma maistui vahvasti alkoholilta, oliko hän juonut itsensä humalaan? Ehdin pohtia sitä hetken, kunnes muistin kuulleeni Emmettin puhuneen jotain juomiskilpailusta. Mutta Edward oli ollut aiemmin selvin päin. Oliko Emmett järjestänyt kilpailun myöhemmin, vain heidän kesken?
”Bella”, hän henkäisi käyden päälleni hajareisin. Hänen lämpimät kätensä nostivat mekkoni helmaa ylös. ”Bella.”
Aloin tajuta tilanteen entistä paremmin, Edward tosiaan oli siinä päälläni ja suuteli kaulaani hänen käsiensä yrittäessä riisua mekkoani. Hymy kohosi kasvoilleni, tarrasin hänen paitaansa ja aloin aukaista nappeja.
”Sinun pitäisi sanoa minulle, että olen humalassa”, Edward mutisi yhtäkkiä kaulaani vasten, ja minä naurahdin.
”Etkä ole, enkä minäkään. Olemme täysin selvin päin.” Riuhtaisin viimeisen napin auki ja päästin käteni vaeltamaan paljaalla iholla. ”Mm, haluatko sinä minua?”
En saanut vastausta, mutta ei se minua haitannut, tiesin jo vastauksen. Hän halusi minua, miksi hän muuten olisi tässä? Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, mutten välittänyt. Ihan sama, oliko hän humalassa vai ei, useimmat pojistani olivat olleet humalassa syystä tai toisesta.
Nousin istumaan, Edward riisui mekkoni. Hän hiveli hellästi huulillaan kaulaani päätyen lopulta rintakehälleni, hipoen rintaliivieni reunustaa. Hänen sininen paitansa valahti sängylle, päästin käteni kietoutumaan vartalon ympärille, liukumaan selkää pitkin kohti housuja, joiden nappia ja vetoketjua yritin etsiä. Hivutin housuja pois hänen päältään saatuani ne auki.
”Tämä on hullua”, hän henkäisi vasten huuliani. Ei tämä ollut hullua, ehkä vähäsen, koska olin pettämässä lupauksen, jonka olin tehnyt Alicelle, parhaalle ystävälleni. Mutta koko lupaus tuntui nyt pikku jutulta, pelkältä pieneltä esteeltä, jonka voisi tarpeen tullen ylittää. ”Lopeta.”
Edward työnsi minut pois, jolloin palasin takaisin makuulleni. Hän katseli minua sekavana, silmät halua kiiltäen. Hymyilin rohkaisevasti, koukistin sormeani ja kutsuin häntä luokseni. Kaikki oli alkanut, miksi lopettaa kesken kaiken?
”Älä viitsi, Edward”, huokaisin tarttuessani hänen olkapäihinsä ja vetäessäni hänet päälleni. Tuijotimme toisiamme silmiin, vaihdoimme pienen suudelman. ”Sinä haluat tätä yhtä paljon kuin minä. Tässä ei ole mitään väärää. Me kuulumme toisillemme.” Ainakin tänä yönä, lisäsin mielessäni.
Hän ei vastustellut vaan alkoi taas suudella minua, riisuen samalla farkkujaan, jotka lensivät pian lattialle. Vedimme peiton altamme pois ja pujahdimme sen alle kiinni toisissamme, hiljaa nauraen. Tunsin huulten käyvän ahnaina kiinni kaulaani, tätä minä halusin. Kädet etsivät rintaliivieni hakaset ja aukaisivat ne, jolloin huulet laskeutuivat alemmas lempeämpinä kuin äsken. Kädet etsivät omani, sormet pujottautuivat sormieni lomaan, ja huokaisin hiljaa.
Tämä oli kyllä parhain syntymäpäivä ikinä.
A/N: Joo, elikkä isäehdokkaiden takia asioiden piti nyt vähän mennä sinne ja tänne ;D Kommentteja, kiitos?
-
En ole koskaan ennen kommanut mitään ficciä, joten tämä olisi siis ensimmäinen ;DD paljon olen kyllä niitä lukenut, ei sen puoleen.. Tää ficci oli tosi mielenkiintoinen ja tykkäsin siitä kovasti :D olisi kiva saada jatkoa, virheitä en löytänyt (en niitä kyllä tainnut paljon etsiäkään :P) jatkoa tahtoisin!!!
-
Ihanaa
-
Täällä yksi uusi innokas lukia :D
Joka odottaa pian jatkoa tulevaksi ♥
-
iituska, mukavaa, että päätit kommentoida. Ja mukava kuulla, että ficci kiinnostaa. Jatkoa on tulossa jossain vaiheessa, toivon mukaan siihen ei jälleen mene yli puolta vuotta, kuten viimeksi. Kiitos kommentistasi :)
En-nu, kiitos kommentistasi :)
Jaima, jee, uusi lukija! Kiitos kommentistasi :)
-
Olen lukenut noi aikasemmat luvut jo aikasemmin, mutten näköjään ole muistanut kommentoida. ::)
Mutta tää on ollu aivan ihana fic tähän mennessä ja Bella on tässä ihan mahtava! :D
Hahmot ovat hyvin onnistuneet ja välillä mukava lukea Bella miestenpyörittäjänä, eikä aina vain Edwardia naistenmiehenä. (; En kyllä väitä ettei ne ficit myöskään hyviä olisi :D
Mutta sitten jätit tuon neljännen luvun toisen osan hyvään kohtaan joten toivottavasti pian on tulossa jatkoa! Ja ihanaa, että palasit tauolta. (:
Kolmannessa luvussa huomasin pikku virheen;
Astelin pitkin ja nopein astelin autolle avaten oven innokkaasti
askelin?
Mutta pian jatkoa kehiin, ja yritä n muistaa kommentoida tästä lähin. (;
ninnni~
//: Unohdin sanoo, et sun avas on ihana (::
-
NiNNNi, unohtaminen on inhimillistä *nyökkäilee* Mukava kuulla, että olet pitänyt ficistä ja OoC-Bellasta, pikkuisesta miestenpyörittäjästämme ;D Niitä ficcejä, joissa Edward on naistenmies, on kovin paljon, mutta hyviähän ne ovat olleet (mitä minä olen lukaissut). Mutta jotain erilaista pitää olla, joten... ;D
Kyllä jatkoa jossain vaiheessa on tulossa, enkä usko, että saatte odottaa puoli vuotta, kuten viimeksi. Jos näin meinaa käydä, tulkaa potkimaan mua hereille. Ja pitihän sitä tauolta palata ficcien kanssa, kesäkin tulossa ja inspaa jälleen vallan mainiosti :D
Ohops, pitääkin korjata tuo virhe, kiitos kun ilmoitit siitä. Kiitos kommentistasi :)
// Ja kiitos ava kehuista. Se ei ole minun käsialaani, vaan on täältä (http://saleminasukkaat.com/) :D EJ ja Sami ♥
-
Bella on ihan paras!!! :D
Jastkoa!!! ;D
~sajusa
P.s Anteeksi tuo lyhyt kommentti...
-
Pidän tämän ficin Bellasta. Vaikka yleensä en voi sietää Bellaa missään!
Mutta odotan myös innolla sitä, että Bella saa opetuksen kantapään kautta!
Edvard humalassa. *slurps* Vaikka yleensä inhoan myös Edvardia kaikkialla.
Mikesta en pidä. Sekään ei ole mikään yllätys. Tässä ficissä on muuten todella paljon sivuhahmoja joista en pidä. En osaa oikein selittää itseäni kunnolla. Mutta tarina on siitä huolimatta hyvä.